sunnuntai 13. tammikuuta 2019

SU 13.01.2019 Luotiliivit ja panssariautot eivät auta


Valitettavasti maailma on mennyt sellaiseksi etteivät luotiliivit ja pannssariautot auta. Parempi olisi poliitikkojen ja viranomaisten noudattaa lakia. On syytä muistaa, ettei kukaan tiedä päiviensä määrää. Kuolema voi odottaa nurkan takana.

En  voinut mennä veljeni hautajaisiin,koska rikollinen ulosotto vei eläkkeestäni niin ison osan etteivät rahani riittäneet lentolipun ostoon. Olen taistellut laillisten oikeuksieni puolesta jo yli 23 vuotta, mutta ministerit ja viranomaiset suojelevat rikollisia. Kuka suojelee ministereitä Juha Sipilä. Petteri Orpo, Paula Risikko, Kai Mykkäen, Antti Häkkänen, kansanedustajia ja viranomaisia se jää nähtäväksi?

Ulosoton peruste on virheellinen ja ulosotto jatkuu edelleen.
Tilanne on ja oli tämä
Konkurssisääntö 50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aiheutuvien kustannusten maksamiseksi.
Kera Oy käytti saattohoitajaa, jonka tehtävänä oli tuhota yritys. Saattohoitaja teki muiden osakkaiden tietämättä Kera OY:n kanssa kuvassa olevan sopimuksen. Kysymyksessä on törkeä petos, koska myyjä Kera Oy oli päättänyt poistaa perustettavan yhtiön markkinoilta. Siihen liittyy kuvassa oleva sopimus.
Väliaikaiset pesänhoitajat eivät konkurssisäännön mukaan saa myydä kiinteää omaisuutta. He kuitenkin myyjät kiinteää omasuutta maakaaren vastaisesti. Heillä ei ollut valtakirjoja ja he myivät toisen omaisuutta omanaan.
Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Kysymyksessä oli törkeä petos.
Kaupanvahvistajaksi on merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka ei kauppakirjan allekirjoittajan mukaan ollut paikalla, kun kauppasopimus allekirjoitettiin.
Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja todistaa, ettei hän ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin.
Kaupanvahvistajaksi merkitty nimismies Sulo Heiskari toimi syyttäjänä kaikissa kauppasopimuksista johtuvista oikeudenkäynneistä. Syyttäjistä annetun lain mkaan hän ehdottomastai esteellinen toimimaan syyttäjänä näissä asioissa.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kaupat. Kaupan purku on aina lopullinen ja peruuttamaton. Kun pääsopimus puretaan niin liitännäiset eli takaukset eivät voida voimaan. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki konkurssituomion väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu.
Varatuomari Paavo M. Petäjä antoi Ylivieskan käräjäoikeudelle väärän lausuman asiassa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Paavo M. Petäjä tunnustaa asian KRP:lle
Silloiselle asianajajalle Asko Keräselle annettiin valtakirjat asioiden hoitamiseksi, koska hän pyysi niitä sillä perusteella, että konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu.
Entinen asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen tunnustaa, että hän jätti valituksen tekemättä. Nyt ainoa mahdollisuus on saada purku korkeimmalta oikeudelta, mutta korkein oikeus ei suostu purkamaan vääriä tuomioita eikä Ylivieskan käräjäoikeus ota asiaa käsiteltäväkseen. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä eikä laillisuusvalvonta näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.
Tutkinnanjohtajana ollut poliisi Raimo Ollila on jättänyt kaikki rikostutkintapyynnöt tutkimatta.
Asianajaja Hannu Maskonen teki asiassa oman lopullisen ratkaisunsa, putosi parvekkeelta ja kuoli.
Ennen kuolemaansa asianajaja Hannu Maskonen haastoi Erkki ja Eila Ahon oikeuteen velallisen epärehellisyydestä Merita-pankin nimissä pankinjohtajan tietämättä asiasta. Tässä pankinjohtajan todistus.
Erkki Aho tuomittiin asiassa 75 päivän ehdottomaan vankeuteen sellaisen velan perusteella jota ei edes ollut olemassa.
Koska oli eduskuntavaalit tulossa niin kansanedustajaehdokas Kalajoen kaupunginvaltuuston silloinen puheenjohtaja organisoi asiat niin, että Erkki Ahon piti antaa valtuustolle selvitys vankeustuomiosta otsikolla Luottamusmiehen rikollinen toiminta luottamustoimen ulkopuolella. Valtuutettu Erkki Aho teki parissa viikossa 1879-sivun selvityksen asioista. Valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä apunaan Kalajoen kaupungin virkamiesjohto estivät valtuutettu Erkki Ahoa esittämästä asioita valtuutetuille. Kysymyksessä oli törkeä luottamusaseman ja virka-aseman väärin käyttö sekä rikollisten suojelu.
Tässä selostus ja todistusaineistot
PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 3

Videot
Erkki Ahon videot ( 8 videoa)

Valtiopetos on tosiasia

Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

oikeustoimi ja poliisiblogi
Kaikki valtion rikollinen toiminta minua kohtaan perustuu valtiopetokseen ja valtiopetos ei vanhene koskaan. Kysymyksessä on 10.5.1995 alkanut kidutusrikos, mikä on jatkunut tähän päivään saakka.

Koiviston konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset
Vakaan markan politiikka ja Koiviston konklaavi


Koiviston konklaavi

Terve Juha

Olen jo lähettänyt alla olevassa linkissä mainituille tahoille selvityksen ja laskun valtion rikollisesta toiminnasta asiassani.

Valtiopetos - kantelu oikeuskansleri Jaakko Jonkalle

Erkki Aholla on lisäksi 14 nidottua kirjaa PR-talojen konkurssivyyhdestä todistusaineistona sekä 11 banaanilaatikollista asiakirjoja Merenojatie 9 B 16 varastossa.
Erkki Ahosta lähemmät tiedot

Erkki Ahon työkokemus

Erkki Aho ääniharavana

Erkki Ahon toiminta valtuutettuna

Erkki Ahon elämä

Erkki Ahon blogit ja videot

Katso erityisesti blogit
Oikeuslaitos ja poliisi

Pankkikriisi

Nettikirja

Kalajoki-näyttely

Kalajoki

sekä Erkki Ahon blogi

Viimeisimmät ihmisoikeusrikokseni tapahtumat
Erkki Aho sairastui vakavaan syöpään voimakkaan stressin seurauksena

Voitin taisteluni syöpää vastaan
Tämä oli ruokavalioni, kun voitin syöpäni

Minut häädettiin kodistani, jonka omisti vävyni ja diakoni-tyttöni. Minusta tuli leipäjonon asiakas.
Kantelu ylitarkastaja Laura Kvarnströmin toiminnasta

Avioeropäätös 12.11.2018

Nyt olen menettänyt kaiken valtion rikollisen toiminnan johdosta ja Kalajoen kaupungin syrjinnän johdosta.

Vahingonkorvauslaskelma ajalta 11.5.1995 – 30.6.2017
  1. osakepääoma 100 857 euroa
  2. toimitusjohtajan palkka 4 438 394 euroa
  3. omaisuuden menetys (omakotitalo, kesämökki) 302 571 euroa
  4. tuotemerkit ym. 1 344 477 euroa
  5. henkiset kärsimykset 2 140 000 euroa
  6. tilauskanta 165 911 euroa
  7. kotimaan myynti 26 053 406 euroa
  8. Japanin myynti 1 443 430 euroa
  9. Optinorm Saksa 30 425 586 euroa
  10. ikkunakauppa 17 551 182 euroa
  11. Rautia/Kesko 47 407 000 euroa
  12. Saksan hirsi 10 460 000 euroa
  13. Venäjän puu 11 460 569 euroa
  14. rikollinen ulosotto 1.7.1996 – 31. 5.2017 535 000 euroa
    yhteensä153 828 383 euroa
  15. korko 7 %:a ajalle 1.6.2017 – 31.5.2018 n 10 767 986.81 euroa
    164 596 369,80
  16. korko 7 % ajalle 1.6.2018 – 30.11.2018 5 760 872, 94 euroa
    yhteensä 170 357 242,74 euroa
Keskustan vaalimainos 2015 istuu oikeudentuntoon?
Vuonna 2018 kuluttajille rekisteröitiin noin 1,6 miljoonaa uutta maksuhäiriömerkintää.
Maksuhäiriöissä ennätysvuosi: ”Tarvitaan nopeita ja konkreettisia toimia”

Maanantaina 30.10.2017 esitetty MOT-ohjelma sai monen katsojan verenpaineen kohoamaan. Aiheena oli vastaanottokeskusbisnes.Vuonna 2008 kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen (kok) väitti, että Suomi tarvitsee satoja tuhansia maahanmuuttajia vuoteen 2020 mennessä. Lausunnon antaessaan Katainen oli Vanhasen II hallituksen valtiovarainministeri.Samassa hallituksessa vaikutti sisäministerinä Anne Holmlund(kok). Huhtikuussa 2009 Aamulehti uutisoi sisäministeri Holmlundin veljen hankkeesta, jossa vastaanottokeskusten perustaminen nähtiin alkuna uudenlaiseen liiketoimintaan, ”humanitaariseen logistiikkaan”. 24.4.2009 päivätyn artikkelin otsikkona komeili”Yksityiset yrittäjät näkevät hyvän bisneksen pakolaiskeskuksissa”.
There is no business like VOK-business

Täyttää hiljaa isis nyt maan

Jösse Järvenpää: Saunan takana on tilaa

Panaman Nalle

Jösse Järvenpää: Eviva Jutta ja Jykä.wmv

Caruna kiittää

Kalajoki

Tyttöleijonat saivat haluamansa, kun ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011 mitalipeleihin selviytynyt joukkue onnistui kukistamaan Venäjän Japanin MM-kisojen pronssiottelussa. Loppunumerot kirjattiin Suomelle lukemin 3–0.
Tyttöleijonat nappasi historiallisen MM-pronssin – Venäjä kaatui toisen erän salamamaalien turvin!
Erkin kommentti: Joukkueessa pelaa kalajokelaistaustainen Jenna Kaila.

Pyysin paikallislehteä selvittämään ja tutkimaan seuraavan asian:

From: Erkki Aho
Sent: Saturday, January 12, 2019 2:01 PM
To: toimitus@kalajokiseutu.fi
Subject: sotaveteraanien asia

Facebookisssa eräs henkilö kirjoitti, että
9. tammikuuta kello 11.22 ·
Nyt tuli tieto että sotaveteraanit ei saa Kalajoella enään siivousapua ja muutama vuosi sitten presidentti vanno että sotaveteraaneja ei jätetä.
------------------------------------------------
Erkki Ahon blogi 29.11.2018
Erkin kommentti: 170 000 euroa ja 26 sotaveteraania. Tämä tekee 6538.46 euroa sotaveteraania kohden, mutta kuka sotaveteraanien rahat Kalajoella käyttää. Siinä on mielenkiintoinen seuraamisen kohden, koska tuskin itse sotaveteraanit niistä juuri mitään hyötyvät. Tässä on tutkivalla journalismille tilaus.
http://kalajokinen.blogspot.com/2018/11/to-29112018.html

Kalajoki sai eniten rahaa sotaveteraaneilleen
https://www.kalajokilaakso.fi/uutinen/556353

Alueuutiset

Jokilaaksojen alueella rattijuopumusvalvonta tuotti valitettavaa tulosta. Sunnuntaita vastaisena yönä, likimain samaan aikaan, poliisi tavoitti kaksi nuorta miestä, jotka puhalsivat alkometriin yli sallitun lukeman.Merijärvellä Saloniementiellä mies ajoi henkilöautoa ja puhalsi 0,6 promillea. Kalajoen Himangalla auton ratista tavoitettiin nuorukainen, joka puhalsi 0,92 promillea.Kummallakaan nuorista miehistä ei ollut ajo-korttia, joten molempia epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta ajo-oikeudetta.Kaksi nuorukaista jäi kiinni rattijuoppoudesta – Toinen jäi poliisin haaviin Merijärvellä toinen Himangalla

Kotimaan uutiset

Poliisi on ottanut Helsingin Roihuvuoressa lauantai-iltana kiinni kolme miestä epäiltyinä lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta. Poliisin mukaan kiinniotetut ovat ulkomaalaistaustaisia.
Poliisi: Helsingissä kolme miestä kiinni epäiltyinä lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista

Suomen turvapaikkajärjestelmä on rikki. Kokeneiden turvapaikkajuristien mukaan turvapaikkapäätösten taso on romahtanut ja turvapaikanhakijoiden oikeusturva vaarantunut ennennäkemättömällä tavalla. Kiristyspolitiikan kokonaisvaikutukset pitää nyt selvittää ja tehdä korjausliike, totesi puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja ja vihreiden vs. Puoluesihteeri Kaisa Hernberg.
Vihreät haluaa turvapaikanhakijat suomalaisten koteihin – "Järjestelmä on rikki"

Viranomaiset tiesivät jo syyskuun alussa, että syyrialaisten lapsiperheiden sijasta Tornion kautta saapui etupäässä nuoria irakilaismiehiä. Suomessa oli ennestään maan kokoon nähden suuri irakilaisyhteisö, lähes 7 000 ihmistä, mutta se ei yksin selittänyt ilmiötä. Ei myöskään Isis – valtaosa tulijoista oli Bagdadista, äärijärjestön ulottumattomista. Kaikilla oli sama viesti”, eräs virkamies sanoo. ”Saadaanhan me oleskelulupa viikossa? Saadaanhan me perhe tänne kahdessa viikossa? Saadaanhan me perustulo?”Kun Maahanmuuttovirastolle ja sisäministeriölle selvisi, että muuttoliikkeen taustalla olivat ihmissalakuljettajien Facebookissa julkaisemat ruusuiset Suomi-mainokset, irakilaisia oli tullut jo yli 10 000, melkein yhtä paljon kuin Suomea 16 kertaa suurempaan Saksaan. Eikä virta näyttänyt laantuvan.Katselin ihmisten ylitsevuotavaa auttamishalua ja ajattelin, että mitähän tästä seuraa, kun käy ilmi että tulijoiden profiili onkin vähän toinen kuin mitä uskottiin”, muistelee eräs turvapaikanhakijoiden kanssa pitkään työskennellyt virkamies.Luulen, että asenneilmapiiri voisi nyt olla toinen, jos ne olisivat olleet syyrialaisia perheitä.”
Näin perussuomalaiset sanelivat Suomelle uuden pakolaispolitiikan – kahdessa tunnissa paperi oli valmis

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) tapasi Oulun kaupungin johtoa, poliisin johtoa ja mediaa Oulussa lauantaina. Hän kommentoi illalla koko maata järkyttänyttä raiskausvyyhtiä, jossa uhreina ovat olleet nuoret tytöt. Sipilä totesi Iltalehdelle, että paperittomia ja käännytettäviä turvapaikanhakijoita on maassa liikaa.
Pääministeri Sipilä ei pidä Oulun raiskausvyyhdin uhrimäärää poikkeuksellisena - ”Suomessa tehdään viisi lapsiin kohdistuvaa seksuaalirikosta joka päivä - ja sekin on liikaa”
Erkin kommentti: Jos Oulun tilanne ei ole poikkeuksellista, niin silloin Sipilällä täytyy olla tarkempaa tietoa koko maan tilanteesta kuin minulla on käytettävissäni.

Sipilä, Mykkänen ja Orpo ovat oikeassa siinä, että syyttömiä ei pidä Oulun kauheuksien vuoksi syyllistää. Sen sijaan hallitusta pitää, koska se on ollut toimillaan ja toimettomuudellaan synnyttämässä monikulttuurista painajaista eikä ole tehnyt mitään ongelmien estämiseksi tai ratkaisemiseksi.Hallitus on vastuussa paitsi siirtolaisvyöryn miljardiluokan kustannuksista myös sen aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä. Jos hallituksella olisi selkäranka, se pyytäisi anteeksi ja eroaisi.Sen sijaan hallitus höpisee selvityksistä ja lakihankkeista, jotka olisi pitänyt käynnistää vuosia sitten, ja joita ei ehdittäisi toteuttaa, vaikka siihen olisi oikea aikomuskin. Aikomusta ei kuitenkaan ole. Mitään ei tapahdu. Hallitus (ja vasemmisto-oppositio) luottaa siihen, että kuten ennenkin, tapaus vaipuu unohduksiin, ja sitten voidaan taas puhua sähköautoista.”
Vain hetki sitten Sipilä ilmoitti, ettei halua helpottaa rikollisten maahanmuuttajien karkoittamista – Halla-aho: Jos hallituksella olisi selkäranka, se pyytäisi anteeksi ja eroaisi

Oulussa on siis paljastunut laaja alaikäisiin tyttöihin suuntautunut seksuaalirikosten sarja. Raiskauksia, alaikäisten seksuaalista hyväksikäyttöä ym. Tekijöinä joukko ”ulkomaalaistaustaustaisia” miehiä. Sittemmin myönnetty heidän olleen turvapaikanhakijoita ja kiintiöpakolaisia. Rikoksista epäiltyjen määrä on kymmenissä, samoin uhrien. Yksi uhreista on syksyn aikana kuollut, joidenkin mediatietojen perusteella itsemurhan kautta.Rikosten laajuutta ei varmasti tiedetä, puhutaan jäävuoren huipusta. Ilmeisestikin tapauksia on enemmän kuin mitä poliisi tietää ja samanlaista esiintyy myös muissa kaupungeissa. Niissä asiat eivät vain ole tulleet ihmisten tietoon. Poliisikin on arvioinut, että nyt paljastuneet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu.
Vastuunpakoilun SM-kisat?

Onko tässä syy miksi Sipilä suhtautuu niin hyväksyvästi maahanmuuttajien rikoksiin?
Keskusjärjestö SRK:n mukaan 80-luvulta alkaen tietoon on tullut jopa 100 tapausta, kertoo STT. Aiemmin Kaleva kertoi tänään, että vanhoillislestadiolaisessa uskonyhteisössä ilmi tulleiden seksuaalirikosten määrä on suuri ja pelkästään tekijöitä on paljastunut kymmeniä. Tylyt lukemat paljastuvat Tampereen yliopistolla tutkimusta tekevän Johanna Hurtigin hyväksikäyttötapausten kartoituksesta Lestadiolaiset myöntävät seksuaaliset hyväksikäytöt

Kuvittele, että asut kerrostalossa. Kellarikomerostasi varastetaan 3 000 euron maastopyörä. Viikkoa myöhemmin joku murtautuu mökillesi ja vie paljun, television ja moottorisahan. Vielä ennen joulua joku päättää varastaa parkissa olevan autosi.
Toivot tietysti, että omaisuutesi löytyy tai että ainakin varkaat saadaan kiinni.
Niin ei kuitenkaan välttämättä käy – yhdenkään esitellyn rikoksen kohdalla.
Jengirikollisuuden uhka on sisäministeriön vakavin kysymys seuraavan 10 vuoden aikana, sanoo Kai Mykkänen – ”Miten me vältämme Ruotsin kehityksen?”

Vuolle jatkaa sotapakolaisten vierailuttamista Oulun kouluilla

Amerikkalainen Silent Partner Group (SPG) ilmoitti syystalvella tuovansa valtavan kokoisia datakeskuksia Suomeen ja Norjaan.Hankkeen koko herätti heti runsaasti kysymyksiä, eikä niihin ole toistaiseksi saatu kunnollisia vastauksia.Sijoituspaikkakuntien kaupunginjohtajat kertovat Ylelle allekirjoittaneensa salassapitosopimukset joulun alla, jotka estävät heitä puhumasta yhtiön liikeideasta.Arvoituksellinen amerikkalaisyhtiö aikoo viisinkertaistaa Suomen datakeskuskapasiteetin – Kysyimme asiantuntijoilta, onko se mahdollista

Ulkomaan uutiset

Jo viitenä lauantaina peräkkäin serbialaiset ovat osoittaneet mieltään Belgradin kaduilla. Tänä iltana he marssivat taas. Meneillään on sitkeä protesti presidentti Alexander Vučićia ja maan hallitusta vastaan.Mielenosoittajat vastustavat poliittista väkivaltaa ja hallinnon korruptiota sekä vaativat myös opposition pääsemistä ääneen valtiollisen yleisradioyhtiön RTS:n lähetyksissä.Serbiassa marssitaan jälleen presidenttiä vastaan – poliittinen väkivalta ja sananvapauden puutteet saavat ihmiset kaduille

Washington Postin mukaan Trump takavarikoi tulkkaajansa muistiinpanot sen jälkeen, kun Trump ja Putin keskustelivat Hampurissa vuonna 2017.Presidentti Donald Trumpin ja presidentti Vladimir Putinin kahdenvälisistä tapaamisista ei ole olemassa yksityiskohtaisia tietoja, koska Trump on pyrkinyt salaamaan ne, kertoo Washington Post
(siirryt toiseen palveluun)
. Lehti kuvaa kuinka Trump on nähnyt ”poikkeuksellisen paljon vaivaa” salatakseen Putinin kanssa käymiensä keskustelujen yksityiskohtia jopa oman hallintonsa johtavilta virkamiehiltä. WP: Trump salannut tietoja Putinin kanssa käymistään keskusteluista oman hallintonsa viranomaisilta

Ranskassa kymmenettuhannet mielenosoittajat ilmaantuivat jälleen lauantaina kaduille vastustamaan presidentti Emmanuel Macronin politiikkaa. Sisäministeriö kertoo, että protestit keräsivät maanlaajuisesti noin 84 000 ihmistä, mikä on viimeviikkoista enemmän.
Keltaliivien mielenosoitus keräsi runsaat 80 000 ihmistä kaduille Ranskassa – yli 200 otettiin kiinni

Tutkimus vahvistaa saksalaisten enemmistön epäilyn: johtava media antoi pakolaisista väärän kuvan.
Mainzin yliopiston tiedotustutkijat ovat analysoineet Saksan päämedioiden raportointia vuosien 2015-2016 pakolaistilanteesta ja päätyneet samaan lopputulokseen kuin enemmistö saksalaisista jo silloin epäili; päämedia antoi väärän ja liian kaunistellun kuvan tilanteesta. Poikkeus oli Bild-lehti, joka toi tasapuolisesti esille myös pakolaisvirtaan liittyneitä varjopuolia. Erityisen siloitellun ja virheellisen kuvan tulijoista antoi tutkimuksen mukaan Saksan yleisradion pääuutiset Tagesschau, jonka uutisoinnista sai käsityksen, että pääosa tulijoista oli naisia ja lapsia, vaikka tosiasiassa he muodostivat tulijoista pienen vähemmistön. Tutkijoiden mukaan uutisoinnissa menivät usein sekaisin myös faktat ja toimitusten ja toimittajien omat mielipiteet. Pakolaisiin liittyvä uutisointi on alkuaikojen jälkeen kuitenkin parantunut. Todellisuus on alkanut tulla myös päämediassa entistä paremmin esille. Tutkimulsesta kertoo FAZ-lehti, joka kuului itse tutkimuksen kohteisiin Süddeutschezeitungin, Bildin ja kolmen tärkeimmän tv-kanavan lisäksi.

Talousuutiset

Nike on hyödyntänyt Alankomaiden yrityksille suosiollisia verolakeja. Se on näin saanut miljardien eurojen verohyödyn Euroopassa ja konsernin kotimaassa Yhdysvalloissa.
Niken verosuunnittelu kävi ilmi valtavasta veroparatiisia koskevasta tietovuodosta eli niin sanotuista Paratiisin papereista.
EU tutkii Niken verojärjestelyt – taustalla massiivinen tietovuoto

Alkoholilain kokonaisuudistus myllersi Alkon myydyimpien tuotemerkkien kärkipään uusiksi. Vuosia ja taas vuosia litramyynnin ykkösenä komeillut Original Gin Long Drink putosi kerralla neloseksi Alkon myyntilistalla, kun viime vuoden alusta voimaan tullut lakimuutos salli muun muassa vahvan lonkeron myynnin myös muille kuin pelkästään Alkolle. Viinat syrjäyttivät lonkeron myyntikärjestä – katso listat myydyimmistä alkoholijuomista

Agco Power laajentaa Nokian moottoritehdasta. Maailman johtava maatalouskoneiden ja -palveluiden suunnittelija ja myyjä investoi yli sata miljoonaa euroa Nokian Linnavuoren tehtaaseen.Investoinnit jakautuvat viidelle vuodelle. Summalla esimerkiksi laajennetaan kokoonpanotehdasta. Yritys alkaa myös kehittää uudentyyppisiä, vähemmän polttoainetta vaativia moottoreita. Moottorivalmistaja Agco investoi yli sata miljoonaa euroa Nokian tehtaalle

Urheilu-uutiset

Tuuli toi lisämausteen naisten takaa-ajoon Keski-Saksassa Oberhofissa. Kaisa Mäkäräinen nousi lopulta 22:nneksi.Kärjestä takaa-ajoon lähtenyt Italian Lisa Vittozzi saavutti torstain pikakilpailun jatkoksi uransa toisen ykkössijan ampumahiihdon maailmancupissa.Vittozzi, 23, selvitti kisan vain kahdella sakkoringillä poikkeuksellisissa ohilaukaustalkoissa.Kisan toinen oli Slovakian Anastasija Kuzmin neljällä ohilaukauksella. Ranskan Anais Chevalier puolestaan räiski viisi laukausta peltiin mutta nousi silti palkintokorokkeelle.Hurjat sakkokierrostalkoot! Kaisa Mäkäräinen ampui viisi ohilaukausta mutta nousi silti yli 20 sijaa

Alppihiihtäjä Samu Torsti laski toiselle kierrokselle Adelbodenin maailmancupin suurpujottelussa lauantaina. 27-vuotias Torsti ylsi avauslaskun 21. sijalle Sveitsissä.
Torsti näytti kyntensä – laski ensimmäistä kertaa tällä kaudella toiselle kierrokselle

Japanin Ryoyu Kobayashi vei Val di Fiemmen kilpailun voiton 26,5 pisteen erolla kakkoseksi sijoittuneeseen Dawid Kubackiin. Antti Aalto oli 23:s.
Kobayashi täysin omaa luokkaansa Italiassa – näin villit tuuletukset olivat kostautua jo ennätystä sivunneen hypyn

Suomalaiskaksikko Arttu Mäkiaho ja Ilkka Herola sijoittui kahdeksanneksi yhdistetyn maailmancupin parisprintissä Italian Val di Fiemmessä. Kilpailun voitti Norjan ykkösjoukkue, jonka muodostivat Jan Schmid ja Jörgen Graabak.
Suomi nousi kolme sijaa ja sijoittui kahdeksanneksi yhdistetyn joukkuesprintissä

Lahden Ahkeran kolossaalinen painija Arvi Savolainen uurasti Kouvolan molskilla kuten väkevä halonhakkaaja: halki, poikki ja pinoon. Savolainen muistutti siitä, että hän on hallitseva nuorten maailmanmestari, joka ei pelkää ketään eikä mitään. Herman Kareen 97-kiloisten finaalissa Savolainen päihitti hänelle perin tutun Antti Mäkisen, jonka oli alistuttava Savolaisen hurjien käsivoimien alle. Jo ennen iltaa Savolainen ehti hankkia kolme ylivoimaista pistevoittoa. Ensin Savolaisen voimat sai tuta Ukrainan Ilia Buhaiev, josta Savolainen repi 9–0-voiton. Sitten Savolaisen käsittelyyn joutui Helsingin Hakan Riku Liikkanen. Savolainen niisti myös hänestä vaivattoman voiton - eikä KreikanSpyridon Kountouratzisvoinut hänkään mitään Lahden sisupussille.
Nuorten maailmanmestari Savolainen väkevänä Kouvolan molskilla

Kokkolan Tiikerit voitti lauantaina lentopallon miesten Mestaruusliigassa yllättäen Savo Volleyn 3–0 ja nousi kuudenneksi.Yllättäen siksi, että Savo Volley on paljon korkeammalla taulukossa ja siksi, että voitto tuli ilman latvialaisia Edvarts Buividsia ja Aleksandr Kudrjashovsia.Yleispelaaja Jiri Hänninen olikin 18 pisteellä Tiikereiden tehokkain, Teemu Lahti kokosi 12 pistettä. Olli-Pekka Ojansivuoli 19 pisteellä vieraiden tehokkain.
Kokkolan Tiikerit otti maukkaan kotivoiton, Hurrikaani vahva kotonaan – VaLePa Suomen cupin finaaliin

Stina Nilsson, Maja Dahlqvist ja Jonna Sundling ovat varmistaneet Ruotsille kolmoisvoiton maastohiihdon maailmancupin sprinttikilpailussa Saksan Dresdenissä.Nilsson kukisti 1,6 kilometrin radalla Dahlqvistin 0,24 sekunnin erolla. Ruotsalaiskolmikon lisäksi finaalissa hiihtivät myös Sveitsin Nadine Fähndrich, Yhdysvaltojen Sophie Caldwell ja Slovenian Alenka Cebasek.
Miesten sprinttikilpailun voitti Norjan Sindre Björnestad Skar. Venäjän Gleb Retivih oli toinen ja Norjan Erik Valneskolmas. Skar nappasi voiton 0,11 sekunnin erolla ennen venäläistä.Ruotsi otti kolmoisvoiton naisten sprintissä – Norjan juhlat miesten puolella

Maailmalla tapahtuu

Ensimmäiset itäeurooppalaiset lumiveistäjät saapuivat 17. marraskuuta. Heitä odotti kolkko näky paikan päällä Lainion kylässä Ylläksen tuntumassa.– Meillä ei ollut täällä yhtään mitään. Maa oli musta. Vettä satoi, kun veistäjät saapuivat. Liukastelivat tuossa pihalla, lumikylän rakennusprojektia vetävä Kurtakko muistelee. Kun itäeurooppalaiset työmiehet saapuivat marraskuussa Lappiin, vastassa oli kolkko näky – ”Meillä ei ollut täällä yhtään mitään”

Nigaraguassa maan korkeimman oikeuden tuomari on eronnut tehtävistään vastalauseena maan itsevaltaisen hallitsijan Daniel Ortegan toimia vastaan. Rafael Solís totesi presidentille osoittamassaan erokirjeessä, että Nicaraguaa uhkaa uusi sisällissota ja taloudellinen kaaos. Solís katsoo, että Ortega on muuttamassa Nicaraguaa terrorivaltioksi.
Nicaraguan korkeimman oikeuden tuomari erosi – varoittaa maan ajautuvan sisällissotaan

Pariisin keskustassa tapahtui voimakas kaasuräjähdys hieman ennen kello yhdeksää lauantaiaamuna paikallista aikaa. Räjähdys tapahtui yhdeksännessä kaupunginosassa.
Räjähdys tapahtui leipomossa.Liikkeessä syttyi myös tulipalo, Le Figaro -lehti raportoi.

Pariisin keskustassa voimakas räjähdys: Kaksi palomiestä ja yksi espanjalainen turisti kuolivat - lähes 50 loukkaantui

Yle Areena

(1973) Mikko Niskasen tuottama neliosainen ohjelmasarja pienviljelijöiden ongelmista. Ensimmäisessä osassa seurataan Veikko ja Linnea Paanasen elämää Liimattalan kylässä Konginkankaalla. Toimittajat Juhani Liedevaara ja Risto Volanen, kuvaaja Esko Mikola, äänittäjät Risto Alanne ja Markku Taulio, musiikki Kai Pahlman, leikkaaja Maisa Pitkänen.
Pienviljelijöitä 1: Veikko ja Linnea

(1973) Mikko Niskasen tuottama ohjelmasarja pienviljelijöiden ongelmista. Toisessa osassa puhutaan lisäansioista. Haastateltavina mm. Puron Kalle eli Kalle Koljonen, laturi Sulo Hokkanen, Pauli Argillander ja Hannu Argillander sekä muita Konginkankaan pienviljelijöitä.
Pienviljelijöitä 2: Lisäansioissa

(1973) Mikko Niskasen tuottama ohjelmasarja pienviljelijöiden ongelmista. Ilmari Piilonen ja muut pienviljelijät Konginkankaalta kertovat peltojen paketoinnista, elannon niukkuudesta ja elämän tulevaisuudesta. Ilmari Piilonen kertoo myös roolistaan elokuvassa "Kahdeksan surmanluotia".
Pienviljelijöitä 3: Pellot paketissa

(1973) Mikko Niskasen tuottama ohjelmasarja pienviljelijöiden elämästä ja ongelmista. Konginkankaalaiset pienviljelijät kertovat elämästään ja työstään ja tulotasostaan.
Pienviljelijöitä 4: Sakari ja Liisa
Youtube-videot

Jean Claude Juncker Top Drunk Moments

Mielipiteet

Mykkänen väitti aamun Yle-haastattelussa, että vuoden 2015 invaasio tuli yllätyksenä. Mykkänen valehtelee, sillä miten on mahdollista, että minä ja monet muut kriittiset tiesimme tulevasta, mutta Suomen johtavat poliitikot eivät muka tienneet?Lue kirjoitukseni VOK-bisnekseen liittyen ymmärtääksesi, että Suomen poliittinen johto valehtelee kansalaisille toistuvasti.
Kai Mykkänen - haitallisen maahanmuuton vastuuministeri

Kotimaan matkailu

Hämeenlinna on kiinnostava kotimaankohde autolomailijan päiväetapiksi. Aktiivisen matkailijan on helppo sisällyttää matkaansa myös luontoretkiä, risteyilyitä ja monimuotoisia tapahtumia – Hämeenlinnan kesässä kun lähes joka viikonlopulle riittää järjestettyä ohjelmaa. Hämeenlinnan kesä on aktiivinen

Hangolle on suotu kunnia olla Suomen eteläisin kaupunki. Kaksikielisen Hangon kesäsesonki alkaa jo toukokuussa, joten pitkä kesä on otollisinta aikaa tutustua tähän idylliseen kaupunkiin. Merellisiä maisemia Hangossa

Joensuu on mielenkiintoinen matkailukaupunki. Kaupungin keskustaan tutustumisen ohella Joensuussa voi tutustua kasvitieteellisen puutarhan eksoottisiin perhosiin tai lähteä sisävesiristeilylle. Vilkkaasta kulttuurikaupungista löytyy myös monia kesätapahtumia.

Ulkomaan matkailu

51 Best Beaches of West CRETE, Greece ► 30 minutes 4K

Top 15 Best Beaches In Greece 2018

TUI Reiseexperten Tipps - Urlaub auf Kreta

Musiikki

Celtic Woman - You Raise Me Up

The Most Beautiful "Amazing Grace" I've ever heard

Halleluja - Kirchliche Trauung - Live gesungen von JULIETTE

Loppukevennykset

Riihimäkeläinen kauppias Tomi Salonen paini näpistelijän kanssa myymälässään reilu viikko ennen joulua. Salonen kertoo Iltalehdelle, että näpistelijä palasi tekopaikalle pari päivää yhteenoton jälkeen.
Kauppias joutui turvautumaan ”nurmipainiin” - kalsarivaras paljastui etsintäkuulutetuksi

Paavo Väyrynen lausuu runon

Paavo Väyrynen vittuilee Stillerille (Uutisvuoto 24.2.2018)

Australialaisen Channel Ninen uutisankkuri Samantha Heathwood on tällä viikolla saanut kuuluisuutta, jonka olisi ehkä mielellään jättänyt väliin.
Ei tarvitse kovin likaista mielikuvitusta hahmottaakseen mitä Heathwoodin puseron sinänsä tyylikäs kaulus muistuttaa: sehän on penis.Alaspäin suuntautuva vetoketju täydentää vaikutelman.Australialaisen uutisankkurin penispusero herättää hilpeyttä netissä
Kuntoilu

Do These 3 Things EVERY Morning!

18 TEHOKASTA LIIKETTÄ PORRASTREENIIN

Pakaratreeni / osa 1

Liikunta ja terveys

Verenpaine 132 / 87, pulssi 61 , Paino ? kg. Jumppa 0 /320 min, kuntosali 0/ 0 min, kävely 0/56 km , uinti 0/600 m, pyöräily 0/0 km



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti