lauantai 30. lokakuuta 2021

SU 31.10.2021 Laillisuusvalvonta on hanurista

 

Minä, Erkki Johannes Aho, en ole saanut Suomen laillisuusvalvojilta, oikeuskanslerilta enkä eduskunnan oikeusasiamieheltä 26 vuoden aikana yhtään oikeaa ja lainmukaista ratkaisua tai vastausta, vaikka rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa ja todistusaineisto asioissa on kiistaton. Olen joutunut olemaan Suomen valtion kidutusrikoksen kohteena 26 vuoden ajan. Rikoslain mukaan kidutusrikoksesta on määrätty 2 -12 vuoden vankeusrangaistus. Suomen valtion on korvattava minulle aiheuttamansa valtatavat taloudelliset tappiot sekä hirvittävät henkiset kärsimykset.




Tässä viimeisin todistusaineisto eduskunnan oikeusasiamiesten rikolliseksi epäiltävästä toiminnasta. Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläisellä oli käytettävissään päätöstä tehdessään myös kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa, johon on kopioitu keskeinen todistusaineisto.. Eduskunnan oikeusasiamies palautti kirjan takaisin sekä sinne lähettämäni muun todistusaineiston.

Tässä on todistusaineisto, jolla todistan olevani oikeassa.

SU 24.10.2021 Suomi oikeusvaltiona – karu totuus julki

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/10/su-24102021-suomi-oikeusvaltiona-karu.html


Valtiontalouden tarkastusviraston on nyt ryhdyttävä tutkimaan verovarojen käyttöä laillisuusvalvontaan. Laillisuusvalvonta on kansalaisten edun vastaista toimintaa verovaroilla ja virkavastuulla.






On syytä epäillä, että Suomen johtavat poliitikot ovat osallisena yli 10 000:een itsemurhaan. He ovat osallisena kymmenien tuhansien yritysten tuhoamiseen. He ovat osallisena Suomen suurimmassa omaisuuden ryöstössä. He ovat osallisena kymmenien tuhansien ihmisten kiduttamisessa. He ovat osallisena valtiopetokseen. He pelastivat pankit ja uhrasivat tiettyjen alojen yritykset sekä yrittäjien ja heidän takaajiensa omaisuuden. Pankit pelastettiin. Oikeuslaitos alistettiin poliittiseen valvontaa. Pankit voittivat ylemmissä oikeusasteissa ja rikollisille annettiin syytesuoja. Valtiopetos ja murhat eivät vanhene koskaan.















Eduskunnan puhemiehistön on ryhdyttävä toimenpiteisiin eduskunnan hajottamiseksi, koska maan hallitus eli Marinin hallitus ei pysty takaamaan kansalaisten oikeusturvaa eikä perusoikeuksia. Marinin hallitus on mukana myös minuun kohdistuneessa kidutusrikoksessa. He kieltäytyvät vastaamasta sähköpostiviesteihini.






KE 27.10.2021 Arvoisa eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/10/ke-27102021-arvoisa-eduskunnan-puhemies.html


Oikeustieteen kandidaatti Jaana Kavonius aloittaa nälkälakon 31.10.2021 tasavallan presidentin linnan edustalla Suomen oikeusvaltiotilanteen häpeällisen tason vuoksi.




https://www.youtube.com/watch?v=Z9bSiuw6-gI 


Kalajoki 31.10.2021

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

044-3025948


www.erkkiaho.com


https://www.blogger.com/profile/00295090684102203500


Nimeni on Erkki Aho

https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4


Jakelu. Eduskunnan puhemiehistö, eduskuntaryhmät. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, valtioneuvosto, tiedotusvälineet





perjantai 29. lokakuuta 2021

PE 29.10.2021 Arvoisat päätoimittajat



perttu.kauppinen@iltalehti.fi, kaius.niemi@hs.fi 

Arvoisat päätoimittajat

Suomessa oikeuslaitos on asetettu poliittisen valvonnan alaisuuteen kuten käräjätuomari Jussi Nilsson todistaa. Tämä näkyy selkeästi HS:n toimittajia vastaan nostetussa jutussa, josta Te molemmat olette ilmaisseet oman näkemyksenne.


Pääkirjoitus: Valtakunnansyyttäjän ratkaisu hyökkää sananvapautta ja demokratiaa vastaan

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/bb753a7a-acfb-4bab-a097-8b096a59e44b


Uhka vankeudesta kolmelle Helsingin Sanomien toimittajalle vaarantaa vapaan tiedon­välityksen Suomessa

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008368939.html


Suomi ei ole oikeusvaltio. Olen selvittänyt asiaa seuraavassa:


KE 27.10.2021 Arvoisa eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/10/ke-27102021-arvoisa-eduskunnan-puhemies.html


Suomen johtavat poliitikot ovat osallisena yli 10 000:een murhaan (aiheutettu itsemurhia). He ovat osallisena kymmenien tuhansien yritysten tuhoamiseen. He ovat osallisena Suomen suurimmassa omaisuuden ryöstössä. He ovat osallisena kymmenien tuhansien ihmisten kiduttamisessa. He ovat osallisena valtiopetokseen. He pelastivat pankit ja uhrasivat tiettyjen alojen yritykset sekä yrittäjien ja heidän takaajiensa omaisuuden. Pankit pelastettiin. Oikeuslaitos alistettiin poliittiseen valvontaa. Pankit voittivat ylemmissä oikeusasteissa ja rikollisille annettiin syytesuoja. Valtiopetos ja murhat eivät vanhene koskaan.


Miksi Te ja lehtenne vaikenevat asiasta? Eikö journalistiset ohjeet edellytä asian julkistamista?


Kalajoki 29.10.2021 

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

044-3025948

www.erkkiaho.com

https://www.blogger.com/profile/00295090684102203500

Nimeni on Erkki Aho

https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4



keskiviikko 27. lokakuuta 2021

KE 27.10.2021 Arvoisa eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen

Arvoisa eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen


anu.vehvilainen@eduskunta.fi, korkein.oikeus@oikeus.fi, kirjaamo@okv.fi, oikeusasiamies@eduskunta.fi, valtakunnansyyttaja.syyttaja@oikeus.fi , korkein.hallinto-oikeus@oikeus.fi , anna-maja.henriksson@eduskunta.fi, maria.ohisalo@intermin.fi ,

kari.anttila@eduskunta.fi ,

antti.valpas@eduskunta.fi ,

mikko.kortelainen@eduskunta.fi .

timo.portaankorva@eduskunta.fi ,

henna.hakkarainen@eduskunta.fi

laura.koskinen@eduskunta.fi

henrik.stenback@eduskunta.fi

markus.kalmi@eduskunta.fi

karoliina.kahonen@eduskunta.fi

ano.turtiainen@eduskunta.fi

Kirjoitan 26 vuoden kokemuksella Suomen oikeus- ja poliisijärjestelmästä,

Olen tehnyt Valtiontalouden tarkastusvirastolle esityksen asian korjaamisesta. Näin saavutetaan noin 200 miljoonan euron säästö ja oikeusvarmuus paranee tuhatkertaisesti ja kansalaisten oikeusturva ja perusoikeudet toteutuvat..


MA 18.10.2021 Esitys valtiontalouden tarkastusvirastolle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/10/ma-18102021-esitys-valtiontalouden.html

Lähetän nämä tiedot myös neuvottelukumppaneillenne eli korkeimmalle oikeudelle, oikeuskanslerille, eduskunnan oikeusasiamiehelle ja valtakunnansyyttäjälle sekä korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Lisäksi laitan tiedoksi asian myös oikeusministerille ja sisäministerille sekä eduskuntaryhmien puheenjohtajille.

SU 24.10.2021 Suomi oikeusvaltiona – karu totuus julki

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/10/su-24102021-suomi-oikeusvaltiona-karu.html


TI 26.10.2021 Tärkeä tiedotus tiedotusvälineille!

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/10/ti-26102021-tarkea-tiedotus.html




Kalajoki 26.10.2021

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

www.erkkiaho.com


https://www.blogger.com/profile/00295090684102203500

Nimeni on Erkki Aho

https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4 

maanantai 25. lokakuuta 2021

TI 26.10.2021 Tärkeä tiedotus tiedotusvälineille!

 

TI 26.10.2021 Tärkeä tiedotus tiedotusvälineille!


toimitus@kaleva.fi, toimitus@kpk.fi, toimitus@kalajokilaakso.fi, toimitus@kalajokiseutu.fi, oulu@yle.fi, keskipohjanmaa@yle.fi, uutiset@iltasanomat.fi, il.toimitus@iltalehti.fi , hs.kotimaa@hs.fi








Oikeustieteen kandidaatti Jaana Kavoniuksella on asiaa.



Tervehdys,


Järjestän mielenosoituksen 31.10.2021 klo 13 Eduskuntatalolle ja jään sitten 5 henkilön kanssa presidentinlinnan eteen nälkälakkoon autolla, jossa on isot logot mm. "Niinistön leipomon uhrit", Sananvapausvainot ja virkamafia alas". Toivon, että mahdollisimman moni teistä tulee paikalle tärkeään tilaisuuteen 31.10.2021 ja tervehtimään minua ja nälkälakkoilijoita autoomme. Teen tilaisuudessa Eduskuntatalolla myös uuden ison paljastuksen, jota kannattaa tulla kuulemaan.

Toivon, että mahdollisimman moni jakaa kaikille mahdollisille kavereilleen s-postilla, telegramissa, Mewessä, fb:ssä yv:nä (ja missä tahansa keksittekin) alla olevaa viestiäni ja kahta miekkarimainosta Kiitän etukäteen. Apu on tarpeen, kun fb (virkamafia) bannasi minut juuri ennen miekkaria, jotta en saisi mitään jakoon. Usea jo osallistuu näihin jakamistalkoisiin tärkeän viestin jakamisessa. Välitä myös viestiä kavereillesi, että ilmoittautuvat mukaan viestin jakamisketjuun! Nyt on tosi kyseessä, jotta saadaan pysäytettyä nykyinen kehitys ja estettyä Suomea luisumasta kohti totalitaristista yhteiskuntaa.


Henkilökohtainen kutsu 31.10.2021 miekkariin juuri Sinulle!


Olet tärkeä ihminen Suomelle! TULE paikalle mielenosoitukseen 31.10.2021 klo 13 Eduskuntatalolle! Tarvitsemme juuri Sinua, jotta meitä on tarpeeksi pelastamaan Suomi ja sananvapaus! Jaana jää samalla nälkälakkoon ensimmäisenä juristina Suomessa, koko kansamme ja sananvapauden puolesta ja hänen mukana 5 muuta urheaa. Facebook laittoi Jaanalle tahallaan bannin, jotta emme pystyisi mainostamaan tätä tärkeää miekkaria. Samaan aikaan yöllä virkamafia kaatoi TokenTubenin serverit. Uusia servereitä tehdään parhaillaan. Ei alistuta laittomaan sensuuriin! Pyydämme apua: Jaa tätä tärkeää viestiä ja kahta liitteenä olevaa mainosta ryhmiin ja minne ikinä pystyt. Pysytään rohkeina ja taistellaan yhdessä mielivaltaista nykyhallintoa, virkamafiaa ja sensuuria vastaan laillisuuden ja itsenäisyyden puolesta. Tämä taistelu tarvitsee nyt jokaisen! Kun kansa tulee 31.10.2021 paikalle ja seisomme isona rintamana, näytämme valtaeliitille, että kansamme ei ole alistettavissa. Sinut tarvitaan tähän taisteluun! Vetoan sydämestäni, että tulet paikalle, rummutat tätä viestiä kaikkialle eteenpäin somessa ja otatte mahdollisimman paljon ihmisiä mukaan. Nähdään tärkeän asian äärellä Helsingissä 31.10.2021 klo 13!

Voitte liittyä myös Jaanan uuteen Telegram-ryhmään, jossa jaamme tietoa! https://t.me/JaanaKavonius



Minä, Erkki Aho, en pääse osallistumaan tuohon mielenosoitukseen taloudellisen tilanteeni vuoksi, mutta pidän erittäin tärkeänä, että suomalaiset heräävät todellisuuteen. Suomi ei ole oikeusvaltio, sillä Suomessa toimii virkamafia poliittisen vallan alaisuudessa ja tilanne on kestämätön suomalaisten oikeusturvan ja perusoikeuksien kannalta katsottuna.. Viranomaiset eivät noudata perustuslakia eikä ihmisoikeussopimuksia. Voidaan sanoa, että maamme on rikollisten käsissä. Tässä on todistusaineisto


SU 03.10.2021 Valtiosyyttäjä Jukka Rappe

http://kalajokinen.blogspot.com/search?updated-max=2021-10-05T08:17:00-07:00&max-results=7&start=12&by-date=false


SU 24.10.2021 Suomi oikeusvaltiona – karu totuus julki

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/10/su-24102021-suomi-oikeusvaltiona-karu.html

Kalajoki 26.10.2021

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

www.erkkiaho.com


https://www.blogger.com/profile/00295090684102203500


Nimeni on Erkki Aho

https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

MA 25.10.2021 Henkilökohtainen kutsu 31.10.2021 miekkariin juuri Sinulle!

 

MA 25.10.2021 Henkilökohtainen kutsu 31.10.2021 miekkariin juuri Sinulle!






Olet tärkeä ihminen Suomelle! TULE paikalle mielenosoitukseen 31.10.2021 klo 13 Eduskuntatalolle! Tarvitsemme juuri Sinua, jotta meitä on tarpeeksi pelastamaan Suomi ja sananvapaus! Jaana jää samalla nälkälakkoon ensimmäisenä juristina Suomessa, koko kansamme ja sananvapauden puolesta ja hänen mukana 5 muuta urheaa. Facebook laittoi Jaanalle tahallaan bannin, jotta emme pystyisi mainostamaan tätä tärkeää miekkaria. Samaan aikaan yöllä virkamafia kaatoi TokenTubenin serverit. Uusia servereitä tehdään parhaillaan. Ei alistuta laittomaan sensuuriin! Pyydämme apua: Jaa tätä tärkeää viestiä ja kahta liitteenä olevaa mainosta ryhmiin ja minne ikinä pystyt. Pysytään rohkeina ja taistellaan yhdessä mielivaltaista nykyhallintoa, virkamafiaa ja sensuuria vastaan laillisuuden ja itsenäisyyden puolesta. Tämä taistelu tarvitsee nyt jokaisen! Kun kansa tulee 31.10.2021 paikalle ja seisomme isona rintamana, näytämme valtaeliitille, että kansamme ei ole alistettavissa. Sinut tarvitaan tähän taisteluun! Vetoan sydämestäni, että tulet paikalle, rummutat tätä viestiä kaikkialle eteenpäin somessa ja otatte mahdollisimman paljon ihmisiä mukaan. Nähdään tärkeän asian äärellä Helsingissä 31.10.2021 klo 13! 

Voitte liittyä myös Jaanan uuteen Telegram-ryhmään, jossa jaamme tietoa! https://t.me/JaanaKavonius


Minä, Erkki Aho, en pääse osallistumaan tuohon mielenosoitukseen taloudellisen tilanteeni johdosta, mutta pidän erittäin tärkeänä, että suomalaiset heräävät todellisuuteen. Suomi ei ole oikeusvaltio, sillä Suomessa toimii virkamafia poliittisen vallan alaisuudessa ja tilanne on kestämätön suomalaisten oikeusturvaan ja perusoikeuksien kannalta. Viranomaiset eivät noudata perustuslakia ja ihmisoikeussopimuksia. Voidaan sanoa, että maamme on rikollisten käsissä. Tässä on todistusaineisto

SU 24.10.2021 Suomi oikeusvaltiona – karu totuus julki

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/10/su-24102021-suomi-oikeusvaltiona-karu.html

lauantai 23. lokakuuta 2021

SU 24.10.2021 Suomi oikeusvaltiona – karu totuus julki

 

Suomen johtavat poliitikot ovat osallisena yli 10 000:een murhaan. He ovat osallisena kymmenien tuhansien yritysten tuhoamiseen. He ovat osallisena Suomen suurimmassa omaisuuden ryöstössä. He ovat osallisena kymmenien tuhansien ihmisten kiduttamisessa. He ovat osallisena valtiopetokseen. He pelastivat pankit ja uhrasivat tiettyjen alojen yritykset sekä yrittäjien ja heidän takaajiensa omaisuuden. Pankit pelastettiin. Oikeuslaitos alistettiin poliittiseen valvontaa. Pankit voittivat ylemmissä oikeusasteissa ja rikollisille annettiin syytesuoja. Valtiopetos ja murhat eivät vanhene koskaan.



Valtiopetos on tosiasia

http://valtuustoaloite.blogspot.com/


Koiviston konklaavi ilman musiikkia 18 min 40 sek

https://www.youtube.com/watch?v=qxYWewCG9M8


Suomessa tehdyt valtiopetokset

https://www.youtube.com/watch?v=dYXZeR3TtAk


1990-luvun pankkikriisi on selvitettävä, syylliset on saatava vastuuseen ja aiheutetut vahingot on korvattava

http://pankkikriisi.blogspot.com/2017/12/1990-luvun-pankkikriisi-on-selvitettava.html


Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui 06.05.1992 tasavallan presidentin linnaan oikeusjärjestelmän edustajia kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niissä johtuvissa asioissa. Kokouskutsu oli Martti Mannisen allekirjoittama ja päivätty 16.04.1992.


Kokouksessa teemoina olivat
1. Tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus
2. Tuomioistuimen toiminnan arvostelu

Kokouksessa johti puhetta silloinen KKO:n presidentti
Heinonen. Palveriin osallistuivat tasavallan presidentti Mauno Koivisto, rouva Tellervo Koivisto, KKO:n presidentti Olavi Heinonen, oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale, oikeusneuvos Per Lindholm, KHO:n hallintoneuvos Pekka Hallberg, kihlakunnantuomari Markku Arponen, ylituomari Olli Karikoski, pormestari Juha Kettunen, Itä-Suomen HO:n presidentti Esko Kilpeläinen, Vaasan HO:n presidentti Erkki Rintala, oikeusneuvos Mikko Tulokas, professori Aulis Aarnio, apulaisprofessori Jukka Kekkonen, erikoistutkija Jyrki Tala, professori Leena Kartio, professori Olli Mäenpää, dosentti Juha Pöyhönen, professori Kirsti Rissanen, professori Kaarlo Tuori, oikeustieteen lisensiaatti Veli-Pekka Viljanen, Antti Kivivuori, professori Jaakko Uotila, kansliapäällikkö Jaakko Kalela, erityisavustaja Martti Manninen ja Ratan johtaja Jorma Aranko.

Suomen perustuslain 2 §:n mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet.
KKO:n päätöksistä on todettavissa, että oikeudenkäytön linjaus muuttui Koiviston pitämän tilaisuuden jälkeen pankkeja suosivaksi.

Toukokuun tuomarineuvoston kokous ei ollut ainoa laatuaan. Professori
Kekkonen oli – Koivisto-kriittisyydestään huolimatta – erään kokouksen pääalustajana. Tuolloin käsiteltiin lähinnä talousrikoksia ja niiden tutkintaa. Presidentti ei kuitenkaan päässyt paikalle, vaan iltaa isännöi oikeusministeri Matti Louekoski. Lopulta hänellekin tuli kiire, ja emännäksi siirtyi Tarja Halonen.

Suomen piti täyttää Euroopan Yhteisön määrittämät kriteerit päästäkseen Euroopan Yhteisön jäseniksi. Presidentti Mauno Koiviston johdolla päätettiin pelastaa Suomen pankit. Käytännön toteutus tapahtui Esko Ahon hallituksen ja 4 ostajapankin välisellä sopimuksella, jossa määriteltiin tiettyjen alojen yritysten poistamisperusteet ja määriteltiin kaatamisperusteet. Tämä operaatio onnistui vain antamalla syytesuoja rikollisille.








SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


Toimialarationalisointi

https://www.youtube.com/watch?v=MKxCNequ31E


Saattohoitajat

https://www.youtube.com/watch?v=mB1U6KXh3rA

Salaiseksi julistettu SSP-Sopimus

Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta. Jos asiakas toimi joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin: kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta. SSP-sopimus solmittiin pääministeri
Esko Ahon hallituksen toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro Viinanen ja sisäministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 14 500 valitsi lopullisimman ratkaisun. Katkeraa kansaa kasvaa jo kahdessa sukupolvessa.

”Tyhminkin pankinjohtaja tajusi Esko Ahon luvanneen ilmaista rahaa”

Keski-Pohjanmaan Säästöpankin johtaja
Korpela sanoi Seuralehden haastattelussa 15.11.2002, että ”katkaisimme rahoitusneuvottelut kaikkien vaikeuksissa olleiden yritysten kanssa. Tajusimme, että turha on keskustella ongelma-asiakkaan kanssa, koska valtio maksaa pankin luottotappiot”.

MOT-ohjelmassa 29.11.1999 saman pankin isännistöä 15 vuotta johtanut toimitusjohtaja 
Antti Ojala sanoo näin: ”Suoraan voin sanoa, että Suomen Säästöpankki ajoi yrityksiä nurin saadakseen omaan käyttöönsä, omien vakuuksien, oman varallisuutensa paikkaamiseksi pankkitukea avatusta valtion piikistä. Voidaan vetää suora johtopäätös, että ongelma-asiakkaat oli pankille riski, mutta tässä poistu kerralla riski ja oma vakavaraisuus parani”.

Pankit puhdistivat mahdolliset ja epävarmat saatavansa pankkituen avulla ja samalla poistettiin markkinoilta 60 000 elinkelpoista yritystä, jotka olisi voitu pelastaa kohdistamalla pankkituki suoraan yrityksille. Samalla aiheutettiin puolen miljoonan työttömän armada Suomeen. Suomen valtio oli pankeille varmempi maksaja kuin talousvaikeuksissa ollut yrittäjä. Siksi terveitäkin yrityksiä kaadettiin surutta. Konkursseissa kärsivät eniten yritysten omistajat, joilta katosi tällä tavalla heidän elämäntyönsä, ihmisarvonsa ja omaisuutensa. Luonnollisesti menettelystä kärsivät heidän läheisensä, sukulaisensa, tuttavansa, takaajansa, yrityksen työntekijät, toiset yritykset, tavarantoimittajat, yhteistyökumppanit sekä kunnat, jotka menettivät verotuloja. Kerrannaisvaikutukset olivat valtavat.


Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä

Kera Oy:ssä perustettiin Helsingin Sanomien mukaan ns. ruumiinpesuryhmä, jonka tehtävänä oli pelastaa ns. Kera Oy:n rahoittamat ongelmayritykset ja muuten minimoida tappiot. Tappioiden minimointiin liittyi kilpailevien yritysten markkinoilta poistaminen yhdessä pankkien kanssa. Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä toimi varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä johti kehityspäällikkö Veikko Anttonen. On syytä epäillä, että asiasta olivat tietoisia KTM:n yrityskehitysosasto, johtaja
Olavi Änkö ja hallitusneuvos Sakari Arkio sekä KTM:n kansliapäällikkö Matti Wuoria.


Talonrakennusalalla kysyntä romahti vuoden 1989 14 000 talopaketista vuoden1995 2900 talopakettiin. Ylikapasiteettia muodostui rajusti. Vuoden 1992 tilinpäätöksien mukaan Suomen Taloteollisuuden tulos oli 80 miljoonaa markkaa miinuksella ja vierasta pääomaa oli 214 miljoonaa markkaa, Honkarakenne Oy oli miinuksella 30 miljoonaa ja vierasta pääomaa oli 242 miljoonaa markkaa, Pyhännän Rakennustuote Oy oli miinuksella 20 miljoonaa markkaa ja vierasta pääomaa oli 100 miljoonaa markkaa. Alavieskan Puurakenne Oy oli Suomen kolmanneksi suurin talotehdas, jonka tappio oli vuonna 1992 vain miljoona markkaa tappiolla ja vierasta pääomaa oli 36 miljoonaa markkaa.

Kera Oy:ssä päätettiin poistaa markkinoilta Alavieskan Puurakenne Oy, koska sillä oli vähiten velkaa eikä sillä ollut vahvoja taustavoimia, koska se oli vasemmistotaustainen perheyritys. Alavieskan Puurakenne Oy joutui velkasaneeraukseen ja velkasaneeraus keskeytettiin vastoin tehtyjä sopimuksia.

Velkasaneerausmiehet asianajajat
Juhani Tuomaala ja Lauri Ylipukki rahastivat muutaman kuukauden työstä reilusti yli miljoona markkaa. Sellaista rahastusta ei kestä hyvänkään talouden omaava yritys.
Alavieskan Puurakenne Oy piti Vaasan käräjäoikeuden velkasaneerauksen keskeyttämispäätöstä vääränä. Käräjäoikeus oli jättänyt täysin huomioimatta kassavirtalaskelmat pidemmällä tähtäyksellä sekä kaiken yrityksen saneerauksen eteen tehdyn työn. Tulopuolta ja ennusteita käräjäoikeus ei huomioinut.

Alavieskan Puurakenne Oy:n velkasaneerauksen pohjaksi oli hyväksytty rahoituslaskelma, jonka olivat hyväksyneet sekä selvitysmiehet että Kera Oy ja Säästöpankki- SSP Oy:n edustajat. Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä, että velkasaneeraus keskeytettiin. Velkasaneerausmiehet olivat estäneet myymästä Alavieskan Puurakenne Oy:tä sen omistamia Suomen Betonikattotilli Oy:n osakkeita. Kauppa olisi syntynyt 370 000 markan hinnalla. Sen sijaan velkasaneerausmiehet lisäsivät kaikin keinoin yrityksen kuluja jotta yritys saataisiin mahdollisimman nopeasti konkurssiin. Alavieskan Puurakenne Oy:n entinen toimitusjohtaja Tapani Kääntä arvelee, että velkasaneerausmiehet estivät 100 talokaupan syntymisen. Tästä kaupasta olisi ollut mahdollisuus saada kaksi miljoonaa markkaa etumaksua. Alavieskan Puurakenne Oy piti saada konkurssiin Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n tahdosta. Alavieskan Puurakenne Oy oli Keski-Pohjanmaan Säästöpankin asiakas. SSP-sopimuksessa ko. säästöpankin saatavat siirtyivät Arsenal Oy:lle.

Kun on tarkistettu 5000 pankkioikeudenkäyntiä niin vain yhdessä pankki on hävinnyt.

Käytäntö on osoittanut, että syytesuoja on annettu valtion viranomaisille kuten laillisuusvalvojille, oikeuksien tuomareille, syyttäjille, poliiseille, valtion virkamiehille, asianajajille sekä pankkien johtajille . Vain poikkeustapauksia syytesuoja murretaan. Edellä luetellut muodostavat Virkamafian. poliisit, syyttäjät ja oikeuslaitos ja laillisuusvalvojat eivät noudata perustuslakia ja ihmisoikeussopimuksia.



Jälkien peittely – Aktiv Hansa-kauppa

Säästöpankkien pilkkomissopimusta tehtäessä 22.10.1993 perustettiin ongelmaluottoja varten omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oy. Perustamisvaiheessa yhtiöön siirrettiin n. 3600 lainaa ja kesäkuuhun 1994 mennessä n. 34 000 lisää. Kaikkiaan Arsenaliin siirrettiin lähes 80 000 ongelmaluottoa, joista luottotappiot korvattiin siirtäjäpankeille m. 50 miljardin pankkituella eli kansalaisten maksamilla verovaroilla. Arsenal sai salaiseksi valtiontalouden tarkastusviraston raportin sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastasi ministeri ja silloinen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi Anne Siimes.

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri 
Suvi Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal omaisuudenhoitoyhtiöiden 12,2 miljardin markan saatavat 5 %:lla todellisesta arvosta eli 600 miljoonalla markalla. Ongelmaluottoja oli n. 60 000 kappaletta.
Nyt näitä saatavia ulkomainen perintäyhtiö perii täydestä arvosta korkealla korolla suomalaisilta kansalaisen kuolemaan saakka ja eduskunnan päätöksellä vielä senkin jälkeen eli kuolinpesältä.
Erikoista kauppakirjassa on se, että ministeri myi nämä ongelmaluotot vaikka Arsenal Oy:llä oli oma toimiva johto. Kauppasopimukseen sisältyy vielä ns. korvausklausuuli, jonka mukaan jos sopimus puretaan niin koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Tämä korvausklausuuli on perustuslain vastainen.


Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta selvitä veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Helsingin Sanomien 1.4.2000 uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siis perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 35 luvun 1-3 %:ssä (petos). Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa v. 2000. Siinä todetaan, että n. 1000 tarkastetusta reklamaatiosta n. 100 todettiin aiheellisiksi. Lainaa ei ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin liittyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Keskipohjan Aluesäästöpankin johtaja
Veikko Korpela on antamassaan haastattelussa myöntänyt pankkien perineen velkoja kahteen kertaan. Samaan perintäongelmaan on kiinnitetty huomiota myös Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuodelta 2000 ja oikeusturva-asian neuvottelukunnan kertomuksessa vuosilta 2000-2001. Postipankin entinen pääjohtaja Seppo Lindblom tunnustaa syyllisyytensä Iltalehden haastattelussa 15.8.2005. Kristillisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi myöntää, että pankit toimivat rikollisesti. Pankit saattoivat vapaasti lähes ilman kontrollia laittaa ongelma-asiakkaidensa luottoja tuohon roskapankin (Arsenalin) piikkiin ja saada valtiolta täysimääräisen korvauksen noista ongelmaluotoista, jotka se laittoi tuohon roskapankin piikkiin. Lisäksi pankki tuhosi näiden ongelmaluottoja ottaneiden yrittäjien yritykset ja omaisuuden sekä takaajien omaisuuden. Roskapankin piikki oli auki ja rahalla ei ollut mitään takarajaa, sanoo kansanedustaja Kankaanniemi. Nyt on päästy lamasta ulos, pankit ovat rikkaita, mutta laman todelliset uhrit ovat hoitamatta, jatkaa Kankaanniemi. Se on Lipposen kahden hallituksen häpeä.


Johtopäätökset


Suomessa pankkikriisi kosketti noin miljoonaa ihmistä, jotka joutuivat kärsimään Suomen talouden ja poliittisten päättäjien virhearvioinneista. Hinta on monen osalta äärettömän korkea. Pankkikriisi jätettiin selvittämättä. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että asiasta on poliittinen sopimus. Menettely on törkeä kansalaisten perusoikeuksien ja oikeusturvan loukkaus. Se on ihmisoikeussopimusten vastainen menettely



Kidutus on ihmisoikeuksien vastainen vakava rikos, joka kielletään niin Suomen rikoslaissa kuin myös kansainvälisen oikeuden puolella. Kidutuksen olennainen piirre on se, että tekijän on oltava virkamies, julkista luottamustehtävää hoitava tai julkista valtaa käyttävä henkilö tai julkisyhteisön työntekijä. Jotta teko lasketaan kidutukseksi, rikoksentekijän on käytettävä väkivaltaa pyrkimyksenään aiheuttaa tiettyjä laissa mainittuja seurauksia.

Kidutus on rikoslain mukaan kyseessä, kun edellä mainitussa asemassa oleva henkilö aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä;

  1. saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,

  2. rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,

  3. pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai

  4. rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella.

Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön tekemän, edellä mainitun teon.

Kidutukseen ei voi syyllistyä olematta virkamies, eli valtion virassa toimiva, tai vastaava henkilö. Mikäli edellä mainittuja tekoja tekee toiselle ihmiselle, ei kyseessä ole kidutus, vaan pahoinpitely, tai todennäköisesti törkeä pahoinpitely. Kidutuksen kieltäminen valtiossa on useissa kansainvälisissä sopimuksissa ehtona liittymiselle, kuten Euroopan Unioniin liittymisessä. Kansainvälisiä sopimuksia rikkomisesta valtiolle syntyy suuria sanktioita, jonka takia kidutus on säädetty rangaistavaksi vain virkamiehen tekemänä. Mikäli suuri määrä henkilöitä osallistuu kidutukseksi luokiteltaviin seurauksiin, on kyseessä usean henkilön tekemä törkeä pahoinpitely, sekä mahdollisesti myös järjestäytyneeseen rikollisryhmään osallistuminen.

Kidutuksesta on Suomen rikoslain mukaan tuomittava vankeuteen vähintään 2 ja enintään 12 vuodeksi. Kidutuksesta tuomittu henkilö on lisäksi tuomittava viraltapantavaksi. Myös kidutuksen yritys on rangaistava.


Perustuslaki

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731


Euroopan ihmisoikeussopimus

https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063


YK:n ihmisoikeusjulistus

https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/


Pankkikriisiselvitys -karmea totuus julki

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/11/pankkikriisiselvitys-karmea-totuus.html


Suomi saanut enemmän tuomioita EIT:stä kuin muut Pohjoismaat yhteensä – lailliisuusvalvonta Suomessa ei toimi oikein

http://pankkikriisi.blogspot.com/2017/06/suomi-saanut-enemman-tuomioita-eitsta.html


Tarkemmin asioista


Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html



TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html


KE 25.08.2021 Vastaus hovioikeudenneuvokselle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/ke-25082021-vastaus-hovioikeudenneuvoks.html


PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html


MA 06.09.2021 Valtakunnansyyttäjävirastolle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/ma-06092021-valtakunnansyyttajavirastol.html


PE 22.10.2021 Rikotutkinnat kiireellisesti käyntiin ja todelliset syylliset oikeudellisen ja taloudelliseen vastuuseen

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/10/pe-22102021-rikotutkinnat.html


TO 14.10.2021 Vilho Heikki kääntyisi haudassaan jos saisi tietää, mitä ....

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/10/to-14102021-vilho-heikki-kaantyisi.html



MA 18.10.2021 Esitys valtiontalouden tarkastusvirastolle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/10/ma-18102021-esitys-valtiontalouden.html


LA 23.10.2021 Mielenosoitus 31.10.2021 sekä oikeustieteen kandidaatin nälkälakko

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/10/la-23102021-mielenosoitus-31102021-seka.html


Me Kansa kansaliike

https://mekansa.fi/


Velallisten Tuki ry

https://www.velallistentuki.fi/


Virkamafia

https://www.virkamafia.fi/


Kalajoki 24.10.2021

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

www.erkkiaho.com

https://www.blogger.com/profile/00295090684102203500

Nimeni on Erkki Aho

https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4