torstai 10. tammikuuta 2019

TO 10.01.2019 Miksi rikokset jätetään tutkimatta? Miksi keskustan kannatus laskee? Miksi perussuomalaisten kannatus kasvaa?



                                            Erkki Aho

Tuntuu aika ihmeellistä, että olen saanut verenpaineeni hallintaan. Tänään verenpaineeni 128/83 pulssi 83. Voiko tämä olla totta? Olen taistellut korkean verenpaineeni kanssa jo yli 20 vuotta. Suomessa siihen ei ole löydettyä ratkaisua. Nyt täällä ulkomailla löytyi sellainen lääkäri, joka pystyi ratkaisemaan ongelman. Olen todella kiitollinen ja onnellinen tästä tilanteesta.

Tämän päivän uutinen oli vaaliennuste, jossa keskustan kannatuksen putoaminen jatkuu ja erittäin voimakkaan Oulun vaalipiirin alueella. Mielestäni siihen on syynä terveyspalvelujen vähentäminen pienemmistä kunnista ja Oulaskankaan ja Raahen sairaaloiden kaltoin kohtelu. Lisänä tietenkin on se, että Oulun läänin aluella on paljon köyhiä ihmisiä, joita Sipilän hallitus on kurittaanut oikein isän kädellä. Nyt tulos on nähtävissä. Perussuomalaisten kannatus ponnahtanut reilusti ylöspäin ja siihen on syynä kansalaisten asennemuutos maahanmuuttajien rikolliseen käyttäytymiseen. Perussuomalaiset tulisivat saamaan uuteen eduskuntaan tämän ennusteen mukaan 15 paikkaa. Valitettavasti se ei riitä tehokkaaseen eduskuntatyöskentelyyn, johon tarvitaan 20 paikkaa. Perussuomalaisten on siis saatava kannatustaan nousemaan vielä jonkin verran. Siksi vaaliteemoiksi on otettava lisäksi köyhien asia, eläkeläisten asia, pikapankkien toiminnan kieltäminen, 1990-luvun laman ja valtiopetoksen selvittäminen, yritystukien lopettainen, ilmastovouhotus sekä Suomen kansa ensin asia. Nyt ei voi muuta kuin suureen ääneen ihmetellen Sipilän hallituksen toimintaa. Eikö keskustalta löydy edes järjen hiventä asioiden hoitamisessa? Valitettavasti ministeri Annika Saarikosta tulee suurelle yleisölle mielikuva erittäin heikosta ministeristä - pelkkä juoksutyttö, jolla ei ole omia aivoja.

Tällä hetkellä maksu terveyskeskuskäynneistä on joko 41,20 euroa vuodessa tai 20,60 euroa käyntikerralta. Kolmen maksullisen käynnin jälkeen tulee vastaan niin sanottu välikatto, jonka jälkeen käynnit ovat maksuttomia. Asiakas maksaa siis enintään 61,80 euroa vuodessa. Lisäksi on olemassa kaikista kunnallisista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävien potilas- ja asiakasmaksujen maksukatto 683 euroa vuodessa. Tämän jälkeen kaikki palvelut ovat maksuttomia.Nyt hallitus esittää vuosimaksun ja välikaton poistamista, jonka jälkeen jokaisesta terveyskeskuskäynnistä pitää maksaa normaali käyntimaksu aina siihen asti, että vuotuinen kattoraja 683 euroa täyttyy. Terveyskeskuksessa käynnin enimmäishinta aiotaan kymmenkertaistaa kertarysäyksellä. Tämä sattuu takuulla niihin, joita satuttamaan se on tarkoitettukin. Kaikkein eniten terveyskeskuspalveluja tarvitsevat joutuvat maksamaan kaikkein eniten, ja kaikkein eniten niitä palveluja tarvitsevat pienituloiset ja paljon sairastavat eläkeläiset. Viimeisenä temppunaan hallitus siis mätkäisee köyhiä eläkeläisiä kunnolla turpiin. Köyhää kirpaisee

Sen sijaan eläkeikäisten ryhmässä maksuhäiriöisten henkilöiden määrä kasvaa nopeasti. Nyt jo lähes 34 500 yli 65-vuotiaalla on maksuhäiriömerkintä ja joukko on vuodessa kasvanut yhdeksällä prosentilla.
Maksuhäiriöissä ennätysvuosi: ”Tarvitaan nopeita ja konkreettisia toimia”

Köyhyys on poliittisesti siitä kummallinen ilmiö, että vaalien alla sen huomataan olevan olemassa. Vaalien välillä samat huomaajat ovat sitä mieltä, että eihän meillä köyhyyttä olekaan, vaan on vain laiskoja ihmisiä, jotka suorastaan rypevät yhteiskunnan jakamassa rahassa eivätkä viisi mennä töihin. Heitä on aktivoitava töihin tukea leikkaamalla, sillä työ on parasta sosiaaliturvaa. Ennen kaikkea työttömät ja muut köyhät nähdään syyllisinä omaan köyhyyteensä, eikä köyhyyttä voida poistaa tulonsiirroilla.
Köyhyys ei ole ilo

Poliisi valitsee, mitkä rikokset se tutkii, mitkä jättää. Hallituksen mukaan tällainen priorisointi on lain vastaista. Poliisi vetoaa resurssipulaan, mutta kansalaisten rikosilmoitusten tutkinta romahti, kun poliisien määrä oli suurin kautta aikain.Viime aikoina julkisuuteen nousseet oikeustapaukset ovat osoittaneet rikostutkinnan ankean tilanteen, kansalaisten tekemät rikosilmoitukset jätetään järjestelmällisesti tutkimatta.
IL selvitti: Resurssipula ei kelpaa selitykseksi - rikosilmoitusten tutkinta romahti, kun poliisien määrä oli suurin kautta aikain
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi 1.12.1987 syntyneen irakilaisen Ali Abbas Mohammedin törkeästä raiskauksta ja huumausainerikoksesta kolmen vuoden vankeuteen. Mohammed määrättiin odottamaan tuomion lainvoimaisuutta vangittuna.
30- vuotias Mohammed oli tammikuun 21. päivä ollut Lahdessa liikkeellä ja tavannut 14-vuotiaan suomalaisen tytön. Tyttö kertoo oikeudelle, että oli saanut Mohammedista mukavan kuvan ja lähtenyt tämän mukaan säälistä, koska Mohammed oli yksinäinen. Asunnolla istuttiin ensituimaan sohvalla ja polteltiin hashista. Tuolloin Mohammed oli alkanut hipelöimään tyttöä, joka oli useaan otteeseen kieltänyt.Irakilainen tuomittiin kolmen vuoden vankeuteen törkeästä raiskauksesta

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Irakin armeijassa palvelleen miehen vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.Vuonna 2015 Irakin armeijan sotilaana toiminut mies kohteli oikeuden mukaan kuolleiden henkilöiden ruumiita kansainvälisen sotarikoksia koskevan perussäännön vastaisesti. Tapauksista oli todisteena teon jälkeen otettuja kuva-aineistoja. Kuvia oli julkisesti saatavilla sosiaalisessa mediassa.Irakilaiselle ex-sotilaalle ehdollista vankeutta Helsingissä: Leikkasi irti Isis-taistelijan pään – video ladattiin Facebookiin

Ylen tuorein gallup kertoo, että Sdp on yhä ykkösenä. Ennen muuta gallup kertoo, että vaaleissa voi käydä miten vain. Perussuomalaiset on kovin nousija, mutta politiikan kulisseissa moni arvioi, että kokoomus on voittamassa vaalit, arvioi politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala. Kommentti: Ylen gallupista katastrofi­luvut keskustalle – Perus­suomalaiset antoi myrsky­varoituksen

Eduskunnassa nähtiin keskiviikkona poikkeuksellinen ryöpytys siinä mielessä, että edes hallituspuolueiden edustajat eivät juurikaan puolustaneet hallituksen esitystä lähetekeskustelussa. Eduskuntakeskustelussa useammaltakin keskustalaiselta kansanedustajalta tuli kritiikkiä esityksestä.
Näkökulma: Kun omatkin hylkäsivät Annika Saarikon – Tässäkö selitys ryöpytysnäytelmälle?

Kalajoki

Oulun hätäkeskus sai ilmoituksen keskisuuresta tulipalosta Alaymmyrkäisentiellä keskiviikkoiltapäivänä hieman kolmen jälkeen iltapäivällä. Rahvon alueella sijaisevan Kalajoen Teollisuusrakenne Oy:n tiloissa puretaan parhaillaan kattoa nosturilla tulipalon takia. Paikalla on runsaasti pelastuslaitoksen yksiköitä.
Tulipalo teollisuusalan yrityksessä Rahvossa – paikalla useita pelastuslaitoksen yksiköitä

B joukkueen kevätkausi B Mestiksessä alkoi vieraskiertueella Joensuussa ja Savonlinnassa. Lauantaina pelattiin Jokipoikia vastaan.JHT ratkaisi pelin ja loppulukemat olivat 7-4 JHT:lle .Sunnuntaina jatkettiin Savonlinnaan ja vastassa oli SaPKo. SaPKo vei lopulta peli lukemin 8-7
JHT B aloitti Mestiksen voitolla

Himangan Pallon miesten salibandyn kakkosdivarijoukkue kunnioittaa pitkäaikaisen bussikuskinsa ja seura-aktiivi Sami Honkimaan poismenoa lauantai-iltana Lohtajan Maininki-hallissa. Honkimaa menehtyi vuodenvaihteessa liikenneonnettomuudessa Kälviällä. Ennen paikallispeliä Toholammin Urheilijoita vastaan lauantaina pidetään hiljainen hetki ja kotijoukkue pelaa ottelun surunauhat hihoissan.Himangan Pallo kunnioittaa lauantaina Honkimaan muistoa - paikallispelissä Lohtajalla tunteet pinnassa

Alueuutiset

Fennovoiman ydinvoimalaitos myöhästyy neljä vuotta. Miksi valmista ei synny? Vieraina kansanedustajat Hanna Halmeenpää (vihr.), Ville Skinnari (sd.) ja Matti Vanhanen (kesk.).
Fennovoiman tuskainen taival

Tunnelmat Raahen raitilla ovat ristiriitaisia seudun suurhankkeen, Hanhikiven ydinvoimalan, viimeisimpien viivästysuutisten jäljiltä.Raahelaisen nuoren Saku Kyröläisen mielestä asia on toisaalta hyvä ja toisaalta huono.Se työllistää varmaan aika paljon nuoria. Mutta olisi sen jonnekin muuallekin voinut rakentaa, jos se nyt ylipäänsä joskus valmistuu, Kyröläinen pohtii.Eläkkeellä oleva Veikko Honkavuori ei usko, että uusikaan aikataulu tulisi pitämään.Häntä mietityttää erityisesti käytetyn ydinpolttoaineen säilytys ja ydinvoimalan yleinen turvallisuus. Tshernobylin ydinvoimalaturma on hyvin muistissa.
Ydinvoimalan viiveet vaientavat yrityksiä, mutta kansalaiset kommentoivat: "Olisi sen muuallekin voinut rakentaa, jos se joskus valmistuu"

Suomen pohjoisimman ydinvoimalan paikalla on vasta savinen kuoppa. Fennovoiman ja venäläisen Rosatomin hanke on ollut kompurointia jo viisi vuotta. Alun perin tällä paikalla piti tuottaa sähköä jo 2018. Sittemmin aikataulu venyi kuudella vuodella. Vielä viime kesänä hankkeesta vastaavan Fennovoiman johto piti kiinni siitä, että voimalan rakentaminen alkaa pian ja se tuottaa sähköä vuonna 2024.
Fennovoima ja voimalan toimittaja RAOS kertovat, miksi Pyhäjoen voimala on 10 vuotta myöhässä – “Kesällä mietittiin, jatketaanko vaiko ei”

Voitto on ullavalaissopraanolle jo toinen lähikuukausina: lokakuussa Puumala Helsinki Lied -kilpailun
(siirryt toiseen palveluun)
, ja se on poikinut joitain esiintymisiä. Nyt nainen odottaa, mitä Lappeerannan kisan voitto tuo.Karjatilan emännän toive olisi saada tehdä työtä laulajana. Kilpailut ovat näkyvyyden ja työnsaannin kannalta hyviä paikkoja näyttää omaa osaamistaan ja saada huomiota. Ullavalainen karjatilan emäntä voitti lyhyessä ajassa jo toisen laulukilpailun – toiveena on saada laulusta leipä

Kun kokkolalainen Pekka Kuusansalo aikanaan meni yhteen vaimonsa kanssa, hän muutti samalla perinteikkääseen, jatkosodan aikana valmistuneeseen kerrostaloon, jonka parkkihalli ei miestä miellyttänyt.
Kaikki oli harmaata betonia. Minä tykkään väristä, niin vaatteissa kuin elämässä muutenkin! Mies kyllästyi parkkihallin harmauteen ja maalasi seinät täyteen lapsuutensa sankareita – "Mukavammin töihin lähtee, kun tutut toivottavat hyvää huomenta!"

Vuonna 2018 Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) merkitsi ylläpitämäänsä kaupparekisteriin 315 uutta yritystä Keski-Pohjanmaalla. Se on 20 yritystä vähemmän kuin vuonna 2017. Pohjois-Pohjanmaalla uusia yrityksiä merkittiin 2271. Se on 143 yritystä enemmän kuin vuonna 2017. Pohjanmaan maakunnassa yrityksiä rekisteröitiin 1013, jossa pudotusta 45 yritystä edellisvuodesta. Maakunnittain uusien yritysten määrissä on isoja eroja. Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan lisäksi uusia yrityksiä rekisteröitiin vähemmän kuin vuonna 2017 Etelä-Karjalaan, Kymenlaaksoon, Kanta-Hämeeseen ja Satakuntaan. Pedersöressä, Kokkolassa, Kärsämäellä ja Toholammilla uusien yritysten määrä suurimmassa kasvussa - Katso tästä oman paikkakunnan tilanne!

Ylivieskalaista yrittäjää syytetään Oulun käräjäoikeudessa törkeästä pahoinpitelystä, useista pahoinpitelyistä, oikeudenkäytössä kuultavan uhkailuista ja työturvallisuusrikoksesta. Syyttäjä vaatii miehelle kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Ylivieskalainen yrittäjä syytteessä työntekijöidensä toistuvista pahoinpitelyistä – Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta

Oulaskankaan sairaalan YT-neuvottelut päättyivät 9.tammikuuta. Neuvottelujen peruste oli Valviran tekemä päätös Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminnan lakkauttamisesta vuoden 2018 loppuun mennessä. Henkilöstö jatkaa pääosin Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin (PPSHP) palveluksessa. Oulaskankaan sairaalan YT-neuvottelut päätökseen - irtisanoutuminen edessä vain 1-2 henkilöllä

Kotimaan uutiset

Katso, miten puolueiden kannatus on muuttunut kuukauden aikana ja viime vuosina. Tältä sivulta löydät myös tietoja puolueiden kannattajakunnasta sekä arvion eduskunnan paikkojen jakautumisesta. Ylen puoluekannatusmittaus: Miten suomalaiset äänestäisivät jos vaalit pidettäisiin nyt?

Perussuomalaiset on Ylen tuoreen puoluekannatusmittauksen suurin nousija. Puolueen kannatus on 10,2 prosenttia eli nousua oli joulu-tammikuussa 2,1 prosenttiyksikköä.
Edellisen kerran PS:n kannatus ylitti kymmenen prosenttia kesäkuussa 2018.
Taloustutkimuksen tutkimusjohtajan Tuomo Turjan mukaan puolueen kannatus nousi heti mittausjakson alussa joulukuussa, kun Oulun alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikosepäilyistä uutisoitiin.
Ylen puoluekannatusmittaus: Perussuomalaisille iso nousu, kokoomus kirii SDP:tä

Eduskuntavaaleihin on aikaa alle sata päivää. Puoluetoimistoissa vietetään unettomia öitä, kun puoluepomot miettivät, millä taktiikalla oma puolue nostetaan vaalivoittoon.
Pääministerikisaan suurimpien puolueiden puheenjohtajat ponnistavat tällä kertaa omilta tukialueiltaan. Maakunnista valittujen puoluejohtajien muuttoliikettä äänestäjien perässä etelän rintamaille ei ole nyt näkynyt.
Pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä päätti pysyä Oulun vaalipiirissä, ja kokoomusjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo valitsi Varsinais-Suomen, vaikka molempia houkuteltiin puolueensa vaaliveturiksi Uudenmaan jättivaalipiiriin.
Analyysi: Jännittävä kisa vaalipiirien viimeisistä paikoista ratkaisee eduskuntavaalien voittajat ja häviäjät

Bensiinimoottorin suosio säilyy MT:n kyselyn mukaan vakaana ja diesel jyrää maaseudulla. Sähköautosta haaveilevat huipputuloiset.
Ministeriön toiveille tyrmäys: MT:n kyselyn mukaan sähköauton aikoo ostaa vain 4 prosenttia suomalaisista

Taksilupien määrä lisääntyi uuden taksilain jälkeen lähes kaikkialla Suomessa – joillakin alueilla kuitenkin rajujakin prosentuaalisia vähennyksiä.
Kesällä voimaan tulleen uuden liikennepalvelulain, eli niin sanotun taksilain muutoksesta on julkaistu ensimmäinen selvitys. Taksilupien määrä on lisääntynyt rajusti erityisesti Lapissa ja Uudellamaalla. Kaikkiaan Suomessa on nyt yli 12 000 taksilupaa entisen 9 500:n sijaan. Lupien lisäksi myös luvanvaraiseen käyttöön merkittyjen henkilöautojen määrä on kasvanut. Se viittaa siihen, että myös taksiautojen määrä on lisääntynyt merkittävästi.Näin uudistus vaikutti taksilupien määrään – katso kuinka tilanne muuttui omassa kunnassasi
Hallitus esittelee keskiviikkona voimakasta kritiikkiä osakseen saaneet lakiesitykset leikkaushoidon järjestämisestä ja ensihoidosta eduskunnan täysistunnossa. Esimerkiksi SDP katsoo, että ”hallitus koplaa sekoilullaan ison siivun leikkaustoimintaa yksityisille markkinoille”. Oppositiopuolueiden lisäksi monet sairaanhoitopiirit ovat vastustaneet uudistusta.
Hallitus kielsi aluesairaaloilta vaativat leikkaukset - nyt yksityiset terveysfirmat pääsevät niitä tekemään: ”Aiheuttaa epätasa-arvoa”

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri voi aloittaa uuden OYSin ydinsairaalan rakentamisen. Oulun kaupungin rakennuslautakunta myönsi hankkeelle rakennusluvan keskiviikkona.
Lupa myönnettiin myös ydinsairaalan B-rakennuksen laajennukselle.
Rakennustyöt voidaan aloittaa ennen kuin lupapäätös saa lainvoiman.
OYSin uudelle sairaalalle rakennuslupa – perustustyöt on tarkoitus aloittaa keväällä

Maksukatto ja välikatto olivat päivän sanoja, kun eduskunta käsitteli hallituksen esitystä laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuista. Hallituspoliitikotkaan eivät kiistä, että asiakasmaksulain muutos voi kasvattaa paljon terveyskeskuspalveluita käyttävien maksuja jopa sadoilla euroilla, mutta sen sijaan he korostavat uudistuksen positiivisia vaikutuksia.
Kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittäville potilas- ja asiakasmaksuille on säädetty 683 euron maksukatto, jonka täyttymisen jälkeen palveluista ei enää sinä vuonna pääosin tarvitse maksaa. Maksukatto säilyisi samana myös uudessa asiakasmaksulaissa, mutta maksukattoa täyttävien palveluiden määrä laajenee uudistuksessa.Asiakasmaksujen ”pommi” kuohuttaa: 62 euron omavastuu nousee jopa sadoilla euroilla – ”Tämä on valtava hinnankorotus”

Hallitus on tuonut eduskuntaan lakiesityksen kiireettömästä leikkaustoiminnasta, jolla se petaa markkina-asemaa yksityiselle leikkaustoiminnalle, katsovat sosiaali- ja terveysvaliokunnan demariedustajat. He pitävät hallituksen menettelytapaa vähintäänkin kyseenalaisena. Hallitus tekee kauppaa ihmisten terveydellä ja maksattaa laskun veronmaksajilla” – sote-valiokunnan demarit tyrmäävät lakimuutoksen


Tällä hetkellä liian moni joutuu odottamaan viikkoja lääkärille pääsyä. Toisaalta jos hoitoa saa, ja leikkaushoito esimerkiksi onnistuu hyvin, ongelmia voi olla siinä, että tieto ei kulje terveyskeskukseen, kotihoito ontuu tai kuntoutusta on vaikea saada.
Sote-uudistuksen keskeisiä tavoitteita on ollut ratkaista molempia ongelmia.
Palvelurakenteen tulisi tukea parhaalla mahdollisella tavalla sitä, että lääkärille pääsee ja hoito sujuu, vaikka palveluntarjoajat vaihtuvat ja ihminen tarvitsee sekä sosiaali- että terveyspalveluja että perus- ja erikoissairaanhoitoa. Palvelujen pitäisi toteutua yhteensovitettuina kokonaisuuksina eli integraation pitäisi onnistua. Se antaisi myös mahdollisuuksia kustannusten hillintään.
Analyysi: Sote-keskuksista on tulossa lääkäriasema, asiakassuunnitelmasta merkillinen hallintohimmeli – unohtuiko sotesta so?

Lakiesitys tähtää siihen, että kiireetöntä leikkaustoimintaa voidaan tehdä myös yksikössä jossa ei ole ympärivuorokautista päivystystä. Samalla perusteella lakkautettiin leikkaustoimintaa vuonna 2016.Johanna Ojala-Niemelä (sd) epäili, että esitys on räätälöity yksityisille toimijoille.
Antti Lindtman (sd) nimitti lakiesitystä kaverikapitalismin huipentumaksi. Hän myös huomautti, ettei kukaan edustajista ole puolustanut lakiesitystä. Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) ihmetteli, eikö esitys ole rusinat pullasta -politiikkaa. Peter Östmanin (kd) mukaan hallituksen esitys on paitsi rusinat pullasta -politiikkaa, myös kerman kuorintaa, eikä anna aitoa valinnanvapautta pienille paikkakunnille. Erkki Tuomioja (sd) nimitti lakia Lex Terveystaloksi.Ter­vey­den­huol­lon lakiesitysten käsittely alkoi eduskunnassa – hallituksen nähtiin suosivan yksityisiä nukutusta vaativissa leikkauksissa

Hallitus esitteli keskiviikkona lakiesitykset, jotka parantaisivat yksityisten terveysyhtiöiden toimintamahdollisuuksia. Myös yksityiset terveysyhtiöt saisivat hallituksen esityksen mukaan tehdä nukutusta vaativia leikkauksia, mikäli potilas voidaan siirtää tukisairaalaan 30 minuutissa. Hallitus kielsi aluesairaaloilta vaativat leikkaukset - nyt yksityiset terveysfirmat pääsevät niitä tekemään: ”Aiheuttaa epätasa-arvoa”

Eduskunnassa käytiin keskiviikkona poikkeuksellisen kiivas keskustelu hallituksen kaavailuista, jotka koskevat yksityisten terveysfirmojen roolia julkisella rahalla tehtävissä kiireettömissä leikkauksissa. Keskustalaisen perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon esittelemä lakiesitys joutui lähetekeskustelussa voimakkaan ryöpytyksen kohteeksi, ja kritiikki kohdistui erityisesti kokoomukseen. Jos leikkauksia koskeva esitys menee läpi, yksityisten firmojen rooli terveysbisneksessä voimistuu.Yksityiset terveysfirmat saamassa lisää tilaa kiireettömissä leikkauksissa – Oppositio poltti päreensä: "Kaverikapitalismin huipentuma"

Eilen eduskunnassa käsiteltiin kolmea sote-asioihin liittyvää lakia. Pöydällä olivat asiakasmaksuihin, ensihoitoon ja leikkaustoimintaan liittyvä lainsäädäntö.
Erityisesti leikkaustoiminnan osalta täysistunnon pöytäkirjan lukeminen on mielenkiintoista puuhaa. Esitystä puolusti ainoastaan keskustalainen perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko. Salissa olleista tuskin kukaan vakavissaan uskoi, että hän oikeasti on lain kannalla.Lopun alku? – eilen eduskunnassa nähtiin karu näytös, joka voi ennakoida vieläkin karumpaa

Ulkomaan uutiset

EU päätti tiistaina jäädyttää Iranin tiedustelupalvelun yksikön ja kahden sen työntekijän varat. Hollannin hallitus syytti tiistaina julkisesti Irania kahdesta Hollannissa tapahtuneesta murhasta, AFP kertoo. Hollannin mukaan on olemassa ”vahvoja viitteitä” siitä, että Iran oli murhien takana.– Hollanti pitää todennäköisenä, että Iranilla oli osuus EU:n maaperällä tapahtuneiden salamurhien ja hyökkäysten valmistelussa tai tilaamisessa, Hollannin ulkoministeri Stef Blok ja sisäministeri Kajsa Ollongren totesivat maan parlamentille lähettämässään kirjeessä.Hollanti syyttää Irania salamurhista – poliittinen aktivisti ja sähköasentaja ammuttiin kylmäverisesti

Metsäyhtiö UPM osallistuu Uruguayssa järjestettävään tarjouskilpailuun, joka koskee Montevideon satamaan kaavaillun selluterminaalin rakentamista ja ylläpitoa. Terminaalin on määrä kyetä käsittelemään noin kaksi miljoonaa tonnia sellua vuodessa. Toimilupa olisi voimassa 50 vuotta.UPM:n hanke liittyy yhtiön suunnitelmiin rakentaa Uruguayhin uusi sellutehdas. Sitä koskeva investointisopimus allekirjoitettiin Uruguayn hallituksen kanssa toissa vuonna. UPM tarjoutuu rakentamaan selluterminaalin Uruguayhin https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005960398.html

Yhdysvaltain apulaisoikeusministeri Rod Rosenstein aikoo luopua virastaan sen jälkeen, kun uudeksi oikeusministeriksi oletetun William Barrin nimitys on vahvistettu. Asiasta kertoivat yhdysvaltalaiset tiedotusvälineet keskiviikkona.
Rosenstein on suojellut Venäjä-tutkintaa johtavaa erikoissyyttäjää Robert Muelleria Valkoisen talon ja republikaanien hyökkäyksiltä. Jos tieto Rosensteinin virasta luopumisesta pitää paikkansa, se tapahtuu samaan aikaan, kun Mueller keskittyy yhä enemmän presidentti Donald Trumpiin ja tämän lähipiiriin.
Media: Yhdysvaltain apulaisoikeusministeri Rod Rosenstein luopuu virastaan

Demokraattiedustajalta täyslaidallinen: "Trump ajattelee, että he voivat kysyä rahaa isältään".Yhdysvaltain presidentti Donald Trump syöksyi kimmastuneena ulos demokraattipuolueen edustajien kanssa käydyistä neuvotteluista. Kiukustunut Trump luonnehti neuvotteluja senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumerin ja demokraattipuhemiehen Nancy Pelosin kanssa ajanhukaksi.– Kysyin, mitä tapahtuu seuraavan 30 päivän aikana, jos avaan asiat nopeasti, hyväksyttekö rajaturvallisuusesityksen, johon kuuluu muuri tai teräsaita? Nancy (Pelosi) sanoi EI. Minä sanoin hei hei, mikään muu ei toimi! presidentti twiittasi. Trump ei saanut hyväksyntää muurirahoitukselle – syöksyi kimmastuneena ulos neuvottelusta

Opposition ehdokas Felix Tshisekedi on voittanut Kongon demokraattisen tasavallan presidentinvaalit, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC
(siirryt toiseen palveluun)
. Tshisekedi jätti taakseen toisen oppositioehdokkaan Martin Fayulun sekä hallitsevan puolueen Emmanuel Shadaryn.
Opposition Tshisekedi voitti Kongon presidentinvaalit

Kotikaupunki on ylpeä Saksan kuuluisimmasta tietovarkaasta. -Tietosuojavarkaus ei ole murha tai tappo. Meidän ei pidä hävetä. Kyse on epäilemättä rikoksesta, mutta tapaus todistaa myös sen, mihin 20-vuotias pystyy, sanoo Saksan kuuluisimman hakkerin kotikaupungin Hombergin pormestari Claudia Blum (sd) Hannoversche Zeitungissa. Hän tuntee tiettyä ylpeyttä, että tekijä tulee juuri täältä. Koululainen piti viikkoja Saksan tietoturvaviranomaisia ja poliittista johtoa tulisilla hiilillä löydettyään valtion ym systeemien tietosuoja-aukot ja onkiessaan noin tuhannen poliitikon ja julkisuuden henkilön privaattitiedot julkisuuteen. Perusteluksi hän on ilmoittanut ärsyyntymisensä politiikkaan. Hänelle itsellään ei ole tämän kummempia poliittisia motiiveja. Hessenissä sijaitsevassa Hombergissa on noin 8000 asukasta.
Heimatort des Hackers: Das sagen Anwohner und die Bürgermeisterin

Talousuutiset

Kun Sonera hukkasi 4,3 miljardia ilman ostamiseen Saksasta ja Italiasta, luultiin lyömättömän ennätyksen syntyneen. Mutta Nokia on hassannut omien osakkeiden ostoihin moninkertaisen summan.Kun Sonera hukkasi 4,3 miljardia euroa umts-ilman ostamiseen Saksasta ja Italiasta, luultiin lyömättömän ennätyksen syntyneen. Mutta Nokia on hassannut omien osakkeiden ostoihin moninkertaisen summan. Arvopaperi kertoo, että Nokia osti omia osakkeitaan markkinoilta vuosien 2003–2008 aikana yhteensä 18 683 365 593 eurolla. Rahalla saatiin 1 173 336 200 osaketta, joten osakkeiden keskihinnaksi tulee 15,92 euroa.
Soneran 4,3 miljardin euron umts-tyräys kalpenee - Nokia pani kolme kertaa pahemmaksi

Suomea odottaa lähivuosina työvoimapula. Eläkevakuuttaja Kevan mukaan valtion ja kunta-alan työntekijöitä jää pian joukoittain eläkkeelle.
Sairaanhoitajat, opettajat, poliisit, sihteerit, siivoojat, vartijat...
Valtioiden ja kuntien työvoimasta jää eläkkeelle seuraavan vuosikymmenen aikana noin kolmannes, kun lasketaan yhteen sekä vanhuuseläkkeet että työkyvyttömyyseläkkeet.
Synkkä ennuste: Joka kolmas opettaja ja lähihoitaja jää kymmenen vuoden kuluessa eläkkeelle – “Riittääkö työvoimaa peruspalveluihin?"

Meyer Turku aloittaa rekrytointikampanjan ensi viikolla. Kampanjan tavoitteena on saada telakalle töihin vähintään sata uutta työntekijää tämän vuoden aikana. Meyer Turun tiedottaja Tapani Mylly kertoo, että telakka rekrytoi tänä vuonna jopa 200 uutta työntekijää.
Meyer Turku palkkaa jälleen lisäväkeä – rekrytointikampanja alkaa ensi viikolla

Urheilu-uutiset

Suomen naisten lentopallojoukkue päätti EM-karsinnat Hämeenlinnassa 1–3 (20–25, 25–15, 14–25, 17–25) -tappioon Virosta. Suomi oli varmistanut E-karsintalohkossa paikan EM-lopputurnaukseen jo aiemmin.Viron vierasvoitto merkitsi sitä, että se lunasti paikan ensi elo-syyskuussa pelattaviin EM-kisoihin. EM-turnauksessa on ensimmäistä kertaa mukana 24 maata.Suomen naiset päättivät EM-karsinnat tappioon Virolle: "Teimme meille epätyypillisiä asioita"

Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen jääkiekkomaajoukkue kukisti MM-kilpailujen viimeisessä alkusarjan ottelussa Tshekin maalein 2–1 ja ylsi puhtaalla pelillä lohkonsa ykköseksi. Tyttöleijonat kohtaa torstaiaamuna Suomen aikaa pelattavassa puolivälierässä Ruotsin.
Tyttöleijonat selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä – kohtaa MM-puolivälierässä Ruotsin

Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen jääkiekkomaajoukkue voitti Japanissa pelattavien MM-kisojen puolivälierässä Ruotsin jatkoajalla maalein 3-2. Elisa Holopainen ratkaisi ottelun ajassa 65.34. Tyttöleijonat kohtaa lauantai-aamuna Suomen aikaa pelattavassa väli-eräottelussa Yhdysvallat. Suomen muista maaleista vastasivat Sanni Rantala sekä Nelli Laitinen, joka tasoitti ottelun lukemiksi 2-2 ilman maalivahtia ajassa 58.08. Toisessa välierässä Kanada kohtaa joko Venäjän tai Sveitsin. Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen jääkiekkomaajoukkue on edennyt MM-kisojen mitalipeleihin. Tyttöleijonat kaatoi puolivälieräpelissä Ruotsin jatkoajalla maalein 3-2.Voittomaalista vastasi Elisa Holopainen.Upea suoritus! Tyttöleijonat eteni MM-kisojen mitalipeleihin - Ruotsi kaatui puolivälierissä

ANTHONY JOSHUA KNOCKS OUT WLADIMIR KLITSCHKO IN THE 11TH ROUND (TKO)

Maailmalla tapahtuu

Yksi Oulun raiskauksen uhreista päätti päivänsä oman käden kautta aiemmin syksyllä. Asia on ollut Monokulttuurin työryhmän tiedossa jo pitkään, mutta asiaa ei ole julkaistu ennenkuin sille ollaan saatu vahvistus. Poliisihan kiisti, että tällaista on tapahtunut.
Yksi Oulun seksuaalirikoksen uhreista menehtyi oman käden kautta

Pohjois-Venäjällä metsästäjä on ampunut vahingossa kuoliaaksi 18-vuotiaan poikansa, koska luuli häntä hirveksi, raportoi Moscow Times.
Uhri kuoli viime torstaina. Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan viranomaiset kertoivat tapauksesta tänään.Poika sai surmansa yhdestä laukauksesta, poliisin tutkijat kertoivat.Tapahtumapaikka sijaitsee 3 000 kilometrin päässä Moskovasta itään.Venäläismetsästäjä luuli hirveksi - ampui vahingossa poikansa

Kahden parikymppisen miehen kolmen vuoden vankeustuomiot jäivät voimaan Rovaniemen hovioikeudessa tiistaina. Vuonna 1998 syntyneet Joona Karel Anneberg sekä Roope Aatos Pätsi tuomittiin törkeästä ryöstöstä ja törkeästä vapaudenriistosta.
Tapahtumat saivat alkunsa viime vuoden huhtikuussa Rovaniemellä. Kaksikko ryösti heille velkaa olleen miehen väkivalloin, polttivat hänen vaatteensa ja pakottivat alasti henkilöauton peräkonttiin. Miehelle aiheutui teossa tehohoitoa vaatineet, vakavat vammat.
Mies pa­hoin­pi­del­tiin julmasti, riisutettiin alasti ja teljettiin peräkonttiin Rovaniemellä – tekijöille kolme vuotta vankeutta

Poliisi on saanut nopealla aikataululla valmiiksi Oulussa marraskuussa sattuneen sairaalaraiskauksen tutkinnan. Tutkinnanjohtaja odottaa enää yhtä lausuntoa, minkä jälkeen tapaus siirtyy syyteharkintaan. Potilas raiskattiin Oulun sairaalassa - tutkinta loppusilausta vaille valmis: tapaus siirtyy syyttäjälle

Suomen teillä huristaa tällä hetkellä noin kaksikymmentä yli 76-tonnista rekkaa.
Raakapuun ajossa on neljä 84–100-tonnista rekka-autoa. Haketta ajaa viisi rekka, joiden paino on 84–100 tonnia. Jättirekkoja huristaa Suomen teillä jo noin parikymmentä – Katso video, miten rekkakuski käsittelee yli 30-metristä ajoneuvoa

Yle Areena

EU:n tekijänoikeuslainsäädännön uudistus kuumentaa tunteita ja herättää pelkoja. Muun muassa tubettajat ovat kuumilla hiilillä, sillä Google on uhannut, että se saattaa sulkea maailman suosituimman videopalvelun Youtuben kokonaan. Selvitimme asiantuntijan avulla, mistä uudistuksessa ja siihen liittyvissä uhkakuvissa on kyse.
Lyökö Google Youtuben kiinni Euroopassa?

Yksi haaveili töistä päiväkodissa, toinen yrittäjyydestä, kolmas ei osannut haaveilla oikein mistään.Mitä heille kuuluu nyt, kun perustulokokeilu on päättymässä? Mitä he ajattelevat perustulosta?
Perustulokokeilu päättyy - mitä kuuluu A-studion juttusarjan Marinille, Miralle ja Juhalle?

Oppivelvollisuuden laajentamisesta uumoillaan tulevan yksi kevään koulutuspoliittisista vaaliteemoista. Kysyimme puolueiden puheenjohtajilta ja tutkijoilta pitäisikö pakollinen opinpolku aloittaa viisivuotiaana vai pitäisikö sitä jatkaa toiselle asteelle.
Viisivuotiaat eskariin? Nuorille ilmaiset lukiokirjat tai kokkiveitset? Yle selvitti puolueiden näkemykset oppivelvollisuuden laajentamisesta

Youtube-videot

Koiviston konklaavi: VAIETTU RIKOS

Jukka Davidsson: maailmantalouden megatrendit & globalisaatio


Mielipiteet

Hän tuli kertoneeksi sen, mitä monet ovat jo kauan epäilleet. Soteuudistus ei ole koskaan ollut poliitikkojen käsissä oikeasti, vaan sitä ohjailevat yksityiset terveysjätit lobbareineen. Lakiesityksiä on vaivannut kiireen ja hutiloinnoin jälki, ja ne on jouduttu kirjoittamaan monta kertaa uudelleen. Markkinavoimien paine on armoton, ja poliitikon on teeskenneltävä johtavansa valmistelua, vaikka on pelkkä työrukkanen.
Ihan samalla tavalla toimii Rehulan seuraaja Annika Saarikko, vaikka ei sitä ainakaan vielä myönnä. Uusimpana esimerkkinä on terveysyritysten lobbaama lainsäädäntö ensihoidon ja leikkaustoiminnan yksityistämisestä. Tästä yksityistämispaketista kerroin viime sunnuntaina, ja voitte lukea tuoreimman uutisen siitä täältä .Markkinavoimien pelinappulat

Pankkikriisin uhrit ansaitsevat elämänsä tuhonneista tapahtumista viimein avoimen ja rehellisen käsittelyn. Olen itse pitänyt asiaa esillä jo vuosikausien ajan, ja joka kerta joku on todennut asian käsittelyn olevan ennenaikaista. Nuo selitykset jatkuisivat todennäköisesti maailman tappiin, joten viime päivinä muutenkin julkiseen keskusteluun noussut ”kissa” on nyt aika nostaa pöydälle, sillä tapahtumista on kulunut jo yli 25 vuotta.
Suomen lähihistorian suurin tragedia täytyy käsitellä – salailun on loputtava nyt

Suomessa 90- luvun alun lama osoitti miten ryöstämällä muka ”laillisesti” (salaisella SSP-sopimuksella) pankit pelastivat vatiovallan täydellä siunauksella ja ohjeistuksella ja viranomaisten suojeluksessa omat saatavansa ja valtio avusti pankkeja lupaa kysymättä veronmaksajien rahoilla. Pankit pelastettiin ... ihmisiä ei. Tällä tahallisesti aiheutetulla pankkikriisillä valtiojohtomme järjesti suomalaiset pankit EY-jäsenyyden edellyttämälle tasolle romuttaen siinä sivussa vallan kolmijaon, kansalaisten yhdenvertaisuuden ja oikeusturvan ja ottaen kylmäverisesti hengiltä (itsemurhia) 14 500 Suomen kansalaista ja ryöstämällä kodin, omaisuuden, ihmisarvon ja tulevaisuuden lähes 300 000:lta yrittäjältä. Tässä video, jossa paljastetaan salaisiksi luokitelluista asiakirjoista raaka totuus: - - - https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY
90- luvun salainen SSP-sopimus julki, velkakupla, ”Hit-Men” jne.

Tässä se on. Salaiseksi julistetun SSP-sopimuksen kopio. Sopimuksella pankeille annettiin vapaat kädet poistaa yrityksiä markkinoilta ja sekä realisoida yritysten vakuudet. Lisäksi pankit saivat laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin.Pankit poistivat markkinoilta 48 000 elinkelpoista yritystä ja aiheuttivat 500 000 ihmisen työttömyyden ja 280 000 henkilön ylivelkaantumisen. Kaikki eivät tätä kärsimystä kestäneet sillä 11 500 ihmistä teki itsemurhan.Koiviston konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset

Salaiseksi julistettu SSP-Sopimus. Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta. Jos asiakas toimi joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin: kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta. SSP-sopimus solmittiin pääministeri Esko Ahon hallituksen toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro Viinanen ja kauppa- ja sisäministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 14 500 valitsi lopullisimman ratkaisun. Katkeraa kansaa kasvaa jo kahdessa sukupolvessa.SSP-sopimus solmittiin pääministeri Esko Ahon hallituksen toimesta

Vakaan markan politiikka johti Suomen taloudelliseen katastrofiin. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui 6.5.1992 oikeusjärjestelmän edustajia presidentinlinnaan kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niistä johtuvissa rikosasioissa. Kokouksessa puhetta johti silloinen Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen. Pyysin tasavallan presidentti Tarja Haloselta tuon kokouksen pöytäkirjoja todistusaineistoksi oikeuskäsittelyyn. Vetosin EY:n tuomioistuimen päätökseen niin sanotussa Fortum asiassa 15.7.2003. Tasavallan Presidentti Tarja Halonen julisti asiakirjat salaisiksi minulle 24.10.2005 lähettämässään kirjeessä. Perusteluna oli presidentti Mauno Koiviston pyyntö. Koiviston konklaavi – salatut sopimukset

4.2.1993 valtionvarainministerin Iiro Viinanen sai verohallituksen laskelmat, josta selvisi että pankkien maksamatta jääneet leimaverojen yhteissumma oli liki 10 miljardia markkaa (nyky rahassa 1,5 miljardia euroa) Tämä leimaverojen maksamattomuus johtui täysin välinpitämättömyydesta ja Iiro Viinanen ymmärsi, että jos tieto tulisi julkisuuteen, olisi seuraukset katastrofaaliset. Niimpä Iiro Viinanen ja valtionvarainministeriön valtiosihteeri Eino Keinänen päättivät, että leimaverot on pakko antaa anteeksi. Anteeksiannosta laadittiin nopeassa aikataulussa lakiesitys, ilman että leimaverojen maksamatattomuudesta kerrottiin kansanedustajille jotka olivat autuaan tietämättömiä tilanteen todellisesta vakavuudesta. Hallituksen lakiesityksessä todettiin, että lakiesityksellä ei ollut taloudellisia vaikutuksia ja eduskunta hyväksyi lain juuri ennen kesälomia. Näin Iiro Viinanen sai siirrettyä pankkien välinpitämättömyydestä johtuneet verovelat kanslaisten maksettavaksi. Pankit puolestaan lupautuivat perimään rahat asiakkailtaan ja hoitamaan likaisen työn sekä ennen kaikkea pelastaa valtion konkurssilta. Tätä varten tehtiin SSP-sopimus ja perustettiin Arsenal Oy 22.10.1993 jonka tehtävänä oli pankkien tehtailemien ongelmaluottojen hoito.
Aivovammaisen omituinen elämä

Kotimaan matkailu

Pohjois-Karjalassa, Pielisen pohjoisrannalla, sijaitsevan Nurmeksen vetonaulalla on erikoinen nimi: Bomba.Bomban komea karjalaistalo (ja sen ympärillä oleva perinteinen karjalaiskylä) oli aikoinaan yksi Suomen suosituimmista nähtävyyksistä. Nyt Bomba on uuden kukoistuksen kynnyksellä, sillä sen vieressä olevaan hotelliin avattiin syksyllä 2017 kokonaan uusittu – ja kerrassaan erinomainen – kylpylä.Bomba – mainio syy matkustaa Nurmekseen

Seilin saarella herää kysymys: miksi ihmeessä Seilistä ei ole vielä tehty Suurta suomalaista kauhuelokuvaa?Saaren historia on synkkä. Seiliin alettiin laivata spitaalisia 1600-luvun lopulla, eikä heillä ollut paluuta saarelta. Spitaaliset toivat mukanaan omat hautalankkunsa.
Vuonna 1845 Sakari Topelius kirjoitti Seilistä osuvasti: ”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.”Lause jäi elämään suomen kieleen. Siitä saisi myös hyvän kyltin Seilin satamaan.
Seili – saari kuin suoraan kauhuelokuvasta

Suomen majakat ovat huikeita vierailukohteita, täynnä merellistä tunnelmaa jylhän meren yksinäisyydessä. Valitsimme Suomen majakoista viisi kiinnostavinta kohdetta vierailulle. Muutamalla majakkasaarella pääsee myös yöpymään.
5 x Suomen parhaat majakat

Ulkomaan matkailu

KOS (Κως) island - Overview, Greece - 71 min. guide

GRECE KOS MARMARI 4k

Griechenland Kos Inselrundfahrt Bergdorf Zia - Antimachia - Kefalos

Kos, Hotel Neptune

Saksan suosio autolomakohteena on vuodesta toiseen vankkumaton. Eikä ihme, sillä kukapa ei nauttisi hienoista maisemista ja autoilusta Euroopan kenties parhailla teillä? Finnlinesin laivat vievät Helsingistä Travemündeen vain 29 tunnissa. Kattavan tieverkoston ansiosta satamasta on helppo jatkaa matkaa mihin tahansa Saksan kolkkaan.
Lapsiperheen Saksa löytyy idyllisistä pikkukaupungeista

Musiikki

Celine Dion - I'm your Lady (The Power Of Love)

Al Bano & Romina Power - Tu, Soltanto Tu (Mi Hai Fatto Innamorare)

Francesco Napoli - Marina, Marina

Engelbert Humperdinck - A Man Without Love

Loppukevennykset

Papukaija kiroilee Sauli Niinistölle

Spede show - Matkalippu

Spede Show 1987 - Joulu (VHS-rip)

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (Kokoomus), Sori siitä...

Best Just For Laughs Gags Compilation All Time

Kuntoilu

12 Min Lose Weight Fast (Home Workout)

9 Exercises To Get Flat Stomach In Just A month

6 Things That Happen When You Do Planks Every Day

Liikunta ja terveys

Verenpaine 128 / 83, pulssi 58 , Paino ? kg. Jumppa 30 /290 min, kuntosali 0/ 0 min, kävely 4/43 km , uinti 0/600 m, pyöräily 0/0 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti