torstai 29. huhtikuuta 2021

PE 30.04.2021 Totuus ei pala tulessakaan

kansanedustaja Juha Pylväs

Kirjoitin blogisivulleni ja facebook-sivuilleni sekä kansanedustaja Juha Pylvään sivulle näin:Puuttuiko tasavallan presidentti hallitusneuvotteluiden kulkuun? Suomessa ei saa olla hallituskriisiä kun suurvaltojen johtajat saapuvat kesäkuussa Suomeen. Saiko hallitus jatkoaikaa toiminnalleen tasavallan presidentin toimesta?

Soittiko tasavallan Presidentti Sauli Niinistö Annika Saarikolle aamuyöllä viiden jälkeen? Ehkä siihen saamme vastauksen joskus tulevaisuudessa.

Presidentti Niinistö täsmentää IS:lle rooliaan hallituskriisin yhteydessä: ”Olisi outoa ellei presidentti kantaisi huolta eduskunnan hajottamisesta”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000007947489.html

Presidentti Sauli Niinistö täsmentää IS:lle rooliaan lauenneen hallituskriisin yhteydessä. Presidentin valtaoikeuksien kannalta hän muistuttaa, että presidentillä olisi rooli mahdollisessa eduskunnan hajottamisessa ja uusien vaalien määräämisessä.

IS:n tietojen mukaan keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko viittasi presidentti Sauli Niinistön esiin tuomaan huoleen parlamentaarisesta umpikujasta puhuessaan kehysriihen vaikeuksista keskustan eduskuntaryhmälle keskiviikkona aamupäivällä.

Saarikko viittasi puheessaan ”korkeampaan tahoon”, ja ryhmän jäsenet ymmärsivät Saarikon tarkoittaneen juuri presidentti Niinistöä.Keskustan nopeaa kannan- ja linjanmuutosta ihmeteltiin.

Moni epäilee, että keskustaryhmän linjan pehmenemisen takana oli osittain juuri Saarikon viittaus ”korkeampaan tahoon”.

Erkin kommentti: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö lopetti Saarikon poliittisen teatteriesityksen.

Annika Saarikko

Keskusta on nyt menettänyt kansalaisten ja äänestäjien luottamuksen. Tämä ei ole uusi asia Keskustan toiminnassa. Sen osoittaa pilapiirtäjä Karin piirros.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Suomen perustuslaki 94 §

Kansainvälisten velvoitteiden ja niiden irtisanomisen hyväksyminen

Eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen. Eduskunnan hyväksyminen vaaditaan myös tällaisen velvoitteen irtisanomiseen.

Kansainvälisen velvoitteen tai sen irtisanomisen hyväksymisestä päätetään äänten enemmistöllä. Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee perustuslakia tai valtakunnan alueen muuttamista taikka Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.(4.11.2011/1112)

Kansainvälinen velvoite ei saa vaarantaa valtiosäännön kansanvaltaisia perusteita.

Jussi Halla-aho

Halla-aho: Perustuslakivaliokunnan ratkaisu ”täysin oikea”, EU tuskin rankaisisi Suomea, vaikka se kaataisi elpymispaketin

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007946546.html

Kokoomus kertoi tiistaina, että vaikka se kannatti elpymispaketista päättämistä eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistöllä, se aikoo äänestää itse tyhjää. Perussuomalaiset äänestää pakettia vastaan.

OPPOSITIOPUOLUE perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pitää ”täysin oikeana ratkaisuna” perustuslakivaliokunnan tiistaista enemmistöpäätöstä, jonka mukaan EU:n 750 miljardin euron elpymispaketti pitää hyväksyä eduskunnan suuressa salissa kahden kolmasosan enemmistöllä yksinkertaisen enemmistön sijaan.

Valiokunnan kanta ratkesi äänestyksessä opposition ja keskustan äänin 9–8.

Kyseessähän olisi merkittävä toimivallan siirto Suomelta Euroopan unionille ja sitoutuminen yhteiseen velkaan ja velkaunioniin”, Halla-aho perustelee tiukempaa menettelytapaa.

Jo aiemmin puolue on tehnyt selväksi, että se itse äänestää pakettia vastaan suuressa salissa. Myös kristillisdemokraatit äänestävät ”Suomelle tappiollista sopimusta” vastaan.

Sen sijaan oppositiopuolue kokoomus kertoi tiistai-iltana tehneensä ryhmäpäätöksen siitä, että se äänestää asiassa tyhjää.


                                                                Petteri Orpo

Kokoomusjohto, Suomen häpeäpilkku

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tmalinen/kokoomusjohto-suomen-hapeapilkku/

Tiistaina 27.4.2021, perustuslakivaliokunta linjasi, että EU:n ehdottaman rahaston poikkeuksellisuuden takia, sen läpimeno vaatii taakseen 2/3 enemmistön eduskunnassa. Myös Kokoomuksen edustajat äänestivät määräenemmistön puolesta. PeVin päätös asetti Kokoomuksen ratkaisevaan asemaan. Sitten puoluejohdon rohkeus petti.

Samana päivänä kello 18.30 alkaneessa tiedotustilaisuudessa Kokoomuksen puoluejohto linjasi, että puolue äänestää tyhjää. Tämä tarkoitti, että rahaston läpimenoon riittää SDP:n, Keskustan, RKP:n, Vasemmiston ja Vihreiden eli hallituksen äänet, koska tyhjät äänet luetaan hylätyiksi ääniksi. Kokoomuksen johto toisin sanoen antoi siunauksensa paketin läpimenolle raukkamaisimmalla mahdollisella tavalla.

Kuvaavaa on, että perustuslakivaliokunta ja Kokoomus antoivat päätöksensä veteraanien muistopäivänä. Perustuslakivaliokunnassa kunnioitettiin sotaveteraaniemme muistoa linjaamalla, että itsenäisyyttämme ei myydä halvalla. Kokoomusjohto sen sijaan valitsi pelkurin roolin vetäytymällä päätöksestä ratkaisevalla hetkellä samalla kuitenkin siunaten elpymisrahaston läpimenon eduskunnassamme. Voiko olla häpeällisempää tapaa paeta vastuutaan?

Kokoomuksen puoluejohdosta onkin tullut Suomen häpeäpilkku. Pelkurijoukko, joka itsenäisyytemme hengellään ostaneiden sotaveteraanien muistopäivänä kehtaa julkisesti ilmoittaa, että se vetäytyy vastuusta ja myy itsenäisyytemme 4 miljardista. Halvalla meni. Jos olisin vielä mukana Kokoomuksen toiminnassa, voisin pahoin.

N​äin eduskunta käsittelee EU:n monivuotista rahoituskehystä ja elpymisvälinettä

https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/eduskunnan_tehtavat/euasiat/Sivut/EU-monivuotinen-rahoituskehys-elpymisvaline-kasittely-eduskunnassa.aspx


Äänestyksessä tarvitaan hallituspuolueiden äänet 117 , mutta oletan, että Keskustan Hannu Hoskonen ei äänestä tukipaketin puolesta ja olen laskenut. että äänestyksessä toimii puheenjohtajana eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen, joka ei saa äänestää asiassa jos toimii puhemiehenä. Puoltavia ääniä tulee 115.Jos  Kokoomuksen kansanedustajista 25 äänestää tyhjää ja sen lisäksi 3 on ilmoittanut äänestävänsä vastaan, on tilanne se, että elvytyspakettia eduskunta ei hyväksy. Vastaan äänestäjiä olisi tässä tilanteessa 59. 

Jotta tähän tilanteeseen päästään niin 10 kansanedustajaa kokoomuksesta  äänestää vastaa , niin elvytyspakettia ei eduskunnassa hyväksytä. Kysymys on siis 10-11 kansanedustajasta riippuen siitä kuka toimii eduskunnan puhemiehenä äänestyksessä. Viiden - kuuden edustajan äänet kummastakin puolueesta - kokoomuksesta ja keskustasta - elvytyspakettiäänestyksessä paketin hyväksymistä vastaan ratkaisee Suomen tulevaisuuden ja kohtalon. 


Hanna Halmeenpää

Erkki Aho vastaa Hanna Halmeenpään kirjoitukseen

Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta ja maailmassa on 7,6 miljardia asukasta. Vaikka kaikki suomalaiset kuolisivat yhtäaikaa, niin sillä ei olisi merkittävää vaikutusta koko maailman ilmastopäästöihin. Asia on tarkasteltava oikeassa mittaluokassa eikä turhaan jaaritella lillukanvarsista.

Turveasia olisi pitänyt hoitaa yksilön ja yhteiskunnan kannalta turvallisesti.


Erkki Aho

-----------------------------------------



TI 27.04.2021 Arvoisa Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/search?updated-max=2021-04-27T11:47:00-07:00&max-results=7

Nyt Rovaniemen hovioikeudessa on käsiteltävänä järkyttävän pitkan ajan asia, jossa käräjätuomari Sarianne Ervasti jäi teosta kiinni. Hän teki minusta rikosilmoituksen kun kerroin asiassa julkisesti. Rikostutkinnanjohtajaksi määrättiin esteellisyytensä tunnustanut Raahen poliisi Hannu Mensonen. Rikostutkinta tehtiin esitutkinalain, poliisilain, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesti. Rikostutkijana asiassa oli Raahen poliisi Pekka Niskakangas. Minä en saanut esittää mitään todistusiaineistoja eikä todistajaani kuultu. Ns. kuulustelussa, jossa kuulustelija ilmoitti etukäteen, että kysymykset ja vastaukset on tehty etukäteen valmiiksi, kirjattiin kuulustelukertomukseen, että annan asiassa loppulausunnot. Tein loppulausunnot. Tein kuten sovittiin ja kuulustelukertomukseeni kirjattiin. - tein loppulausunnot ja toimitin todistusaineistot Raahen poliisille postitse ja sähköpostitse. Syyttäjä Juha Karikoski teki syyteharkinnan virheellisen rikostutkinnan perusteella, koska kaikki minun lähettämäni todistusaineistot oli jätetty syyteharkinnassa huomioonottamatta. Aluesyyttäjä Juha Karikosken olisi tullut huomata tämä kuulustelukertomuksestani. Lisäksi Oulun poliisin asiakirjaosasto ilmoitti minulle, että syytteessa mainitut asiakirjat eivät liity asiaani. Oulun poliisi ei toimittanut minulle noita asiakirjoja. Syyttäjävirasto toimitti aineiston, jonka perusteella syyte oli tehty. Siitä huomasin, että kaikki minun esittämäni todistusaineistot oli jätetty huomoon ottamatta.

Oulun käräjäoikeuden käsittelyyn Rovaniemen hovioikeus määräsi tuomariksi määräaikaisen Rovaniemen hovioikeuden tuomarin, joka jätti todistajani oikeuskäsittelyyn kutsumatta eikä ottanut todistusaineistoani vastaan asiaan kuuluvana. Lisäksi hän esti minua vapaasti kuulustelemasta todistajana esiintynyttä vastapuoltani eli käräjätuomari Ervastia. En saanut myöskään vapaasti kuulustella todistajana esiintynyta ulosottomiestä. Menettely on Euroopan Ihmisoikeussopimuksen kuuden ja tässä tapauksessa myös kolmannen artiklan vastaista toimintaa.

Miksi päätöksen tekeminen asiassa kestää niin kauan? Jos asiassa on jotakin ongelmaa niin järjestetään suullinen käsittely.


Minulla on perustuslain mukainen oikeus saada asiani käsitellyksi ilman aiheetonta viivytystä. Nyt asian käsittely on kestänyt kohtuuttoman ajan. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Rovaniemen hovioikeus yrittää keksiä keinoja väärän päätöksen tekemiseen vaikka todistusaineistot ovat kiistattomat. Hyvä-veli-järjestelmä toimii eikä ulosottoani ole keskeytetty oikeudenkäynnin ajaksi vaikka olen sitä pyytänyt.

Perustuslaki 21 § Oikeusturva

Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.

Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

Pyydän kiirehtimään Rovaniemen hovioikeutta asiani käsittelyssä, mikä on kestänyt jo 26 vuotta. Ulosotto on voimassa ja pitää rikokset avoimena. Asiat ovat olleet keskeytyksettä vireillä koko 26 vuoden ajan joten ne eivät ole siitäkän syystä vanhentuneet ja valtiopetos pitää rikokset avoimena.

Euroopan Ihmisoikeussopimuksen 3 artikla

3 artikla

Kidutuksen kielto

Ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

YK:n Ihmisoikeusjulistuksen

    5. artikla. Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.

    6. artikla. Jokaisella ihmisellä on kaikkialla oikeus siihen, että hänet henkilönä tunnustetaan lain edessä.

    7. artikla.Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.

    8. artikla Jokaisella on oikeus tehokkaaseen hyvitykseen asianomaisessa kansallisessa tuomioistuimessa häneen kohdistuneista teoista, jotka loukkaavat hänelle valtiosäännöllä tai lailla turvattuja perusoikeuksia.

EOS:n 6 artikla

Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin

1. Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Päätös on annettava julkisesti, mutta lehdistöltä ja yleisöltä voidaan kieltää pääsy koko oikeudenkäyntiin tai osaan siitä demokraattisen yhteiskunnan moraalin, yleisen järjestyksen tai kansallisen turvallisuuden vuoksi nuorten henkilöiden etujen tai osapuolten yksityiselämän suojaamisen niin vaatiessa, tai siinä määrin kuin tuomioistuin harkitsee ehdottoman välttämättömäksi erityisolosuhteissa, joissa julkisuus loukkaisi oikeudenmukaisuutta.

2. Jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.

3. Jokaisella rikoksesta syytetyllä on seuraavat vähimmäisoikeudet:

a) oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista hänen ymmärtämällään kielellä;

b) oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan;

c) oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja jos hän ei pysty itse maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se korvauksetta oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa;

d) oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat;

e) oikeus saada maksutta tulkin apua, jos hän ei ymmärrä tai puhu tuomioistuimessa käytettyä kieltä.

Tämä minun tapaukseni varmasti täyttää kidutuksen eli Euroopan Ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan ja 6 artiklan ja YK:n ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan tunnusmerkistön. Tämä johtuu siitä, että poliisi kieltäytyy tutkimasta ja oikeus käsittelemättä. Olen joutunut kärsimään viranomaisten toiminnasta valtavat taloudelliset vahingot ja hirvittävät henkiset kärsimkykset.


Olen joutunut Suomen valtion kidutusrikoksen kohteeksi. Kidutus on kestänyt nyt lähes 26 vuotta.

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Minulle on aiheutetu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän vaikea asia.

Koska poliisi ei tutki ja korkein oikeus ei pura eri oikeusasteiden vääriä päätöksiä, niin minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin haastaa ulosottoviranomaiset oikeuteen sen johdosta, että he perivät minulta sellaisia saatavia, mitkä on saatu aikaan rikosten avulla ja siksi ne on perintäkelvottomia.


Sen varalta, että Rovaniemen hovioikeus tekee asiassa tietoisen väärän päätöksen, olen pyytänyt Oulun käräjäoikeutta käsittelemään ulosottoviranomaisille tekemäni laskun, koska ulosottoviranomaiset ovat kieltäytyneet maksamasta laskua.


LA 24.04.2021 Toinen täydennys haastehakemukseen

http://kalajokinen.blogspot.com/search?updated-max=2021-04-24T23:55:00-07:00&max-results=7&start=3&by-date=false



SU 05.04.2021 Haastehakemus

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/04/su-05042021-haastehakemus.html


Oulun käräjäoikeus

oulu.ko@oikeus.fi



Haastehakemus


Kantaja

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki


Vastaajat

  1. Tuulikki Mylly
    Ulosottoylitarkastaja
    Ulosottolaitos, Pohjois-Suomen laajan täytäntöönpanon toimintayksikkö

Postiosoite: PL 1, 00067 Ulosottolaitos
Puh. 029 56 59935
s-posti: 
tuulikki.mylly@oikeus.fi

Henkilökohtaisesti tavattavissa ajanvarauksella

Ylivieskan toimipaikka, Valtakatu 4, 84100 Ylivieska


Asia


Olen lähettänyt Ulosottolaitokselle laskun virheellisestä ulosotosta ja perustelut virheellisestä ulosotosta. Ulosottoylitarkastaja Tuulikki Mylly on ilmoittanut, että hän hoitaa minun ulosottoasioitani.


Minulla on perustuslain 15 §:n mukaan omaisuuden suoja.

Omaisuuden suoja

Jokaisen omaisuus on turvattu.

Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla.


Perustuslain 106 §:n mukaan perustuslailla on etusija.

Perustuslain etusija

Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.


Katson, että minua ja yritystoimintaani koskevat ulosottoasiat on saatu aikaan rikosten avulla. Siksi tuon asian käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Asiat on selvitetty seuraavien linkkien avulla. Ulosottoviranomaiset kieltäyvät maksamasta laskua.


SU 07,03.2021 Lasku Ulosottolaitokselle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/03/su-07032021-lasku-ulosottovirastolle.html


PE 26.03.2021 Ulosottoylitarkastaja Tuulikki Mylly

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/03/pe-26032021-ulosottoylitarkastaja.html


Minulla on todistusaineisto valmiina käräjäoikeudessa. Korkein oikeus on määrännyt sen sälytyspaikaksi Ylivieskan käräjäoikeuden tehtäväksi. Ylivieskan käräjäoikeus on nykyistä Oulun käräjäoikeutta.


Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2016/02/tyytymattomyyden-ilmaisu-ylivieska.html


Korkein oikeus on määrännyt sen säilytyksen Ylivieskan käräjäoikeuden tehtäväksi. Tässä Ylivieskan käräjäoikeuden ilmoitus asiasta:


Muut asiakirjat kuten haastehakemus, sen täydennys ja vahingonkorvauslaskelma sekä asian tiimoilta lähettämänne sähköpostit arkistoidaan käräjäoikeuteen ja niistä Teillä on mahdollisuus saada jäljennöksiä jäljennösmaksua vastaan.


Korkeimman oikeuden valituslupa-asian S 2015/796 asiakirjat (ennakkopäätösvalituksenne Ylivieskan-Raahen käräjäoikeuden päätöksestä 29.10.2015 nro 15/6857) korkein oikeus on lähettänyt arkistoitavaksi Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen, koska valituslupaa ei myönnetty. Niitä ei siten luovuteta Teille. Halutessanne Teillä on luonnollisesti mahdollisuus saada jäljennösmaksua vastaan jäljennöksiä kyseisistä asiakirjoista. Viranomaiskäyttöön asiakirjoja voidaan luovuttaa "lainaksi" viranomaisen pyynnöstä.

Jyrki Jylhä, käräjätuomari
Ylivieska-Raahen käräjäoikeus, Ylivieskan kanslia
PL 32, 84101 YLIVIESKA
p. 029 56 49 358, 040 508 9340, fax. 02956 49 410
email: jyrki.jylha@oikeus.fi


keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

TO 29.04.2021 Kokoomuksen historian suurin virhepäätös

 


Minulla on tapana perehtyä asioihin perusteellisesti. Siksi monelle plokikirjoituksieni lukeminen tuottaa vaikeuksia, koska on paljon linkkejä. Plokikirjoitukseni ovat minulle samalla muistiinpanoja, joita voin hyödyntää myöhemmin. Nyt kirjoitan tavallisen plokin ilman linkkejä ja muita häiritseviä tekijöitä.


Kokoomus on saanut EU-elvytyspakettipäätöksellään somemyrskyn aikaan. En muista vastaavaa koko 14-vuotisen somehistoriani aikana. On todennäköistä, että se tulee vaikuttamaan Kokoomuksen kannatukseen ja sen puheenjohtaja Petteri Orpon asemaan ja tulevaisuuden näkymiin. On täysin selvää, että tuo Kokoomuksen tyhjää-äänestämispäätös on Kokoomuksen historian suurin virhepäätös kansalaisten ja äänestäjien mielestä. Se tulee näkymään merkittävänä kannatuksen laskuna.


Keskustan järjestämä hallituskriisi jätti ruman kuvan keskustan toiminnasta. Kun seuraavien vuosien budjettikehyksistä neuvoteltiin niin valtionvarainministeri oli ulkona neuvotteluista. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että kysymyksessä oli ennalta suunniteltu teatteriesitys tai painiottelu, jossa epäonnistunnesta heittoyrityksestä heittäjä eli Annika Saarikko jäi alle.


Kun seurasin psykologisella silmälläni ministereiden esiintymistä sovun julkistamistilaisuudessa niin minulle jäi Annika Saariosta sellainen kuva, että hän oli joko väsynyt tai saanut henkisesti turpaansa. Minulla tuli ajatus siitä, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö on voinut puuttua hallituskriisiin ja ilmoittaa, että sopu on löydyttävä ja hallituksen on jatkettava. Onhan todennäköistä, että suurvaltojen johtajat tulevat kesäkuussa Suomeen ja silloin ei olo sopivaa, että maa on hallituskriisin kourissa. Ehkä siksi sopu löytyi niin nopeasti. Keskusta on menettänyt uskottavuutensa ja luotettavuutensa.


Näytti siltä, että Vihreiden Maria Ohisalo oli myös vaikeannäköinen ilmoittaessaan sovun syntymisestä. Johtopäätökseni on se, että sopu ei vielä ole syntynyt tai se on Vihreille vaikea kompromissi ja saavutettavissa vain rahan avulla.


Vasemmistoliiton edustaja Saramo oli todella tyytyväinen, että hallitus pysyy kasassa hinnalla millä tahansa. Saman huomion tein RKP:n Anna-Maja Henrikssonista.


On vaikea kuvitella, että hallitustyöskentely tämän painiesitysteatterin jälkeen olisi miellyttävää ja helppoa. Hallitus on rampa ankka ja repaleinen. Se ei hyvää lupaa.


Kaikki tämä on satanut perussuomalaisten laariin. Seuraavissa mielipidemittauksissa perussuomalaiset tekevät todennäköisesti kannatusloikan reilusti suosituimmaksi puolueeksi Suomessa. Painittelussa voitajaksi kansan ja yleisön mielessä saattaa nousta pääministeri Sanna Marin joten SDP tuskin menettää paljon kannatustaan seuraavissa puoluekannatusmittauksissa, mutta toisin on keskustan ja vihreiden sekä kokoomuksen laita. Vasemmistoliitto ja RKP ovat marginaalipuolueita ja niitä äänestävät vain vannoutuneet puolueen kannattajat.


On selvää, että krittiikki hallituksen toimia kohtaan kasvaa ja ennenkaikkea keskustan ja kokoomuksen sisäiset paineet purkautuvat ulos. Kuntavaalien jälkeen tilanne voi olla katastrofaalinen keskustalle ja sen jatkolle hallituspuolueena.


------------------------------------------------------------------------------------------


Kävin välillä uimassa ja sillä aikaan on tapahtunut asia, jota ennakoin omalla fb-sivullani ja kansanedustaja Juha Pylvään fb-sivulla:

Osasin arvioida poliittisen toiminnan oikein. Kirjoitin siitä fb-sivulleni sekä kansanedustaja Juha Pylvään sivulle 7 tuntia sitten näin:Puuttuiko tasavallan presidentti hallitusneuvotteluiden kulkuun? Suomessa ei saa olla hallituskriisi kun suurvaltojen johtajat saapuvat kesäkuussa Suomeen. Saiko hallitus jatkoaikaa toiminnalleen tasavallan presidentin toimesta?


Nyt siihen on tullut vahvistus mm. Iltasanomien uutisen muodossa.


Presidentti Niinistö huolestui hallituksen umpisolmusta – keskusteli Marinin ja Saarikon kanssa

https://www.is.fi/politiikka/art-2000007946983.html


Ajattelin syksyllä - tarkemmin sanottuna elokuussa, että minä palaan politiikkaan takaisin. Otin perussuomalaisen puolueen puoluesihteeriin yhteyttä ja lupasin hankkia Kalajoelle 14 ehdokasta perussuomalaisille. Laskin, että tuolla ehdokasmäärällä on mahdollisuus saavuttaa 6-7 valtuustopaikkaa Kalajoella. Silloin perussuomalaisista olisi tullut Kalajoen valtuuston toiseksi suurin ryhmä.

En saanut vastausta ehdotukseeni ja katsoin, että jos ei tykätä niin ei tukita. Minulla on vain 28 vuoden kokemus kunnan/kaupunginvaltuutettuna. Eläkeläisenä minulla on nyt miellyttävämpääkin tekemistä.

Minä uskon, että voitan 26 vuotta kestäneen oikeustaisteluni Suomen vatiota vastaan lähipäivinä tai lähiviikkoina tai viimeistään lähikuukausina.



tiistai 27. huhtikuuta 2021

KE 28.04.2021 Kaatuuko hallitus ja EU:n elvytyspaketti?

 


Haasteeni pääministeri Marinille 17.12.2020

https://www.youtube.com/watch?v=O0ivUILkvAc


Hoskonen tykittää: Kannattaa kertoa totuus kansalle eikä käännellä ja väännellä

https://www.youtube.com/watch?v=fWcvsRzelLA&t=53s






Ekonomisti Tuomas Malinen tylyttää Tytti tuppuraista ja hallitusta

https://www.youtube.com/watch?v=ALFxxDJcIaw&t=95s




                            

                                                     


Asiantuntijat vs. Hallitus: EU:n Elpymispaketti, Suomalaisia Johdetaan Harhaan?

https://www.youtube.com/watch?v=qLtJiM_I31c&t=73s

Nyt puhuu entinen valtiovarainministeriön ylijohtaja: ”Tämä on suurin uhka Suomelle - Näin ovi uusille tukipaketeille avataan matkalla kohti budjettiunionia”

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nyt-puhuu-entinen-valtiovarainministerion-ylijohtaja-tama-on-suurin-uhka-suomelle-nain-ovi-uusille-tukipaketeille-avataan-matkalla-kohti-budjettiunionia/b4d8c69b-c88b-4e27-a0f6-5d410beb4529

Tuomas Malinen | Dosentti 16.2.2021


Tuomas Malinen - UUSI kommentti EU-tukipakettiin

https://www.youtube.com/watch?v=BQfPx5VoAC0




Kommentti: Ei tässä näin pitänyt käydä – Ranska ja Italia haluavat jo kasvattaa EU:n elvytyspakettia

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007891632.html


                                          



Kommentti: EU:n elvytysraha on suurelle Italialle ilmaista – pikkuinen Suomi maksaa tolkutonta ylihintaa

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007864025.html


Kommentti: ”Apupuolue” kepusta otetaan mittaa kehysriihessä – ja ministeripeli Matti Vanhasen seuraajasta käy kuumana kuin hellakoukku

https://www.is.fi/politiikka/art-2000007864690.html

Eu-paketti, riskibisnes? Sauli Niinistö ja Esko Aho

https://www.youtube.com/watch?v=hcfriKc_4Lk




Näkökulma: Marinin hallituksen mainostama EU:n elpymispaketti ei juuri elvytä Suomen taloutta

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3762a95b-2154-4908-a485-fcdf5ca3ea4a

Kommentti: EU:n elvytysmiljardit ovat Suomelle kalliita, hitaita, tehottomia ja jopa taloudellisesti kyseenalaisia

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007861920.html



Uusi Suomi sulki Tuomas Malisen blogitilin alle 5 minuutissa – Tämä kirjoitus johti sulkemiseen ”Poliisivaltio 2.0”

https://nykysuomi.com/2021/04/15/uusi-suomi-sulki-tuomas-malisen-blogitilin-alle-5-minuutissa-tama-kirjoitus-johti-sulkemiseen-poliisivaltio-2-0/

Jakso 129 | Tuomas Malisen ulostulo: Hallitus on kaadettava! | Heikelä & Koskelo 23 minuuttia

https://www.youtube.com/watch?v=CvRJekSNhkc&t=1574s

Tuomas Malinen - Viimeinen show!

https://www.youtube.com/watch?v=009ZiahEY8U



Halla-aho laukoo tosiasioita EU:n elvytyspaketista. Pääministeri Marin yrittää puolustella.

https://www.youtube.com/watch?v=UoKQrCNuLBU&t=48s

Suomen ei tule osallistua EU:n elpymispakettiin -haastattelussa Paavo Väyrynen

https://www.youtube.com/watch?v=85VId3_K3us&t=252s



Hannu Hoskonen: EU:n Elpymispaketti on VALTAVA Virhe. Se Keskustan AITO Kotimainen.

https://www.youtube.com/watch?v=rZn6RQ8ckqQ&t=69s




EU:n elvytysrahasto - Mitä Suomi saa vastineeksi? Tuomas Malinen ym

https://www.youtube.com/watch?v=te9iIS8BrnA&t=256s

Keskuspankit, elvytys ja rahapolitiikka (Päivi Puonti & Tuomas Malinen) | #puheenaihe​ 130 | PODCAST

https://www.youtube.com/watch?v=mqD6_lDt2I8&t=137s


Tuomas Malinen arvioi Euroopan talouden tulevaisuutta | 26.5.2020

https://www.youtube.com/watch?v=fcSdvL6qFWw&t=115s

#neuvottelija​ 62 - Pimeää pelottelua, euro ja hallituksen möröt (Tuomas Malinen)

https://www.youtube.com/watch?v=ZJWypezUQbI&t=42s

                                                         Miksi hallitus on toimenton asiassa?

Elpymisrahaston ongelmat - Tuomas Malinen | Huuki Show Ep. 30

https://www.youtube.com/watch?v=RWlFmHbksLM&t=52s

#neuvottelija​ 54 - The Great Reset (Tuomas Malinen)

https://www.youtube.com/watch?v=wGHFQ1HImc0&t=567s

PB: Elpymisrahasto

https://paivanbyrokraatti.com/2021/02/28/elpymisrahasto/

Elpymisrahastossa olisi kyse Euroopan Unionin omiin nimiinsä ottamasta 750 miljardin euron suuruisesta lainasta, jonka takaisinmaksu on suunniteltu järjestettävän siten, että kukin jäsenmaa sitoutuu maksamaan lainasta oman osuutensa sekä tuohon osuuteen kohdistuvat korot korotettuina EU-jäsenmaksuina vuosina  2028 – 2058. Lisäksi aikeena on luoda uusia EU:n perimiä veroja. Näistä enemmän jäljempänä.

 Elpymisrahaston matematiikka toimii siten, että Suomi ottaisi lainasta vastuulleen noin 6,6 miljardia euroa ja saisi siitä omaan käyttöönsä 2,7 miljardia euroa. Loput rahasta jaetaan julkisen taloutensa laiminlyöneille Etelä-Euroopan maille. Monilla yksityistalouden mittareilla useilla näistä maista menee paremmin kuin Suomella. Ei ole täysin väärin sanoa, että suomalaiset joutuvat auttamaan itseään rikkaampia.

Tulen äänestämään EU:n velkapakettia vastaan

https://www.willerydman.fi/blogi/2021/4/27/tulen-nestmn-eun-velkapakettia-vastaan

Valiokunta on ottanut asiaan kantaa aiemminkin. Yksimielisessä lausunnossaan viime kesänä (PeVL 16/2020 vp) perustuslakivaliokunta totesi muun muassa, että ”valtioneuvoston ei tule – – toimia EU-sääntelyn valmistelussa siten, että Suomi sitoutuisi edistämään tai hyväksymään unionin ehdotettua lainanottoa ja jäsenvaltion siihen kytkeytyvää vastuuta avustusmuotoisista tukivälineistä.” Lisäksi valiokunta totesi, että esitetyssä muodossaan päätöksen hyväksyminen näyttäisi edellyttävän 2/3 ääntenenemmistöä eduskunnassa.

Myöhemmässä pöytäkirjamerkinnässään (PeVP 51/2020 vp) perustuslakivaliokunta toisti kaiken aiemmassa lausunnossaan sanotun ja totesi, että päätöksen hyväksyttävyys riippui siitä, miten EU:n neuvoston oikeuspalvelun esittämät korjaus- ja täydennystarpeet tosiasiallisesti huomioidaan neuvotteluissa. Tänäisessä lausunnossaan perustuslakivaliokunta toteaa, että se ei ”pysty vakuuttumaan muutosten riittävyydestä valiokunnan aiemmassa lausunnossa esitettyjen ongelmien kannalta”.

Lausunnossaan perustuslakivaliokunta painottaa, että Euroopan unioni ei ole liittovaltio. Unionilla on vain se toimivalta, jonka jäsenvaltiot ovat sille erikseen perussopimusten kautta luovuttaneet. Valiokunnan mielestä ei ole epäselvää, etteikö unioni elpymispaketin avulla tosiasiassa tasapainottaisi EU-budjettia velalla. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 310 artiklan tarkoituksena on kuitenkin ollut estää käsillä olevan kaltainen velanotto.

EU:N SÄÄNTÖPERUSTEISUUS VAAKALAUDALLA

https://janneheikkinen.fi/blogi/eu-n-saantoperusteisuus-vaakalaudalla

Äänestin viime viikolla Marinin hallitukselle epäluottamusta, koska sen hyväksymä ratkaisu Euroopan unionin elvytyspaketista on luokattoman huono. Eduskunnalle esitelty neuvotteluratkaisu on perusteiltaan kelvoton, eikä sen puolesta esitetyt myyntipuheet kestä älyllistä lujuustestiä. Vai uskooko joku todella, että poliitikon lupaus kertaluonteisesta velkaryypystä jäisi sellaiseksi?Uskallan sanoa tämän ääneen, koska en suhtaudu kirkasotsaisesti EU:ta koskeviin päätöksiin. Kokemukseni mukaan politiikassa varmin tapa neuvotella itsensä ulkokehälle on, että joko puolustaa kaikkia ratkaisuja lapsenuskoisesti tai vastustaa kaikkea uppiniskaisesti. Vakaata harkintakykyä tarvitaan nyt, kun unionin perusluonnetta ollaan muuttamassa terveydellisen ja taloudellisen kriisin varjolla.

Jätin eriävän mielipiteen juuri päättyneessä Kokoomus ryhmäkokouksessa. Tulen äänestämään EU:n elvytyspakettia vastaan, koska se kiihdyttää moraalikatoa, murentaa sääntöperusteisuutta ja vie EU:ta kohti syvenevää tulonsiirtounionia.




Konkurssihallitus

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalle-isokallio/konkurssihallitus/

Koska pääministerillä, eikä varmaan monella muullakaan ministerillä ole käsitystä siitä, kuinka monta nollaa on miljardissa, selvennän. Tuhannessa eurossa on kolme nolla, miljoonassa kuusi ja miljardissa yhdeksän.

Kun velkaa otetaan miljardi se tarkoittaa, että velkaa otetaan jokaista kansalaista kohden (vauvasta vaariin) 200 euroa. Jos sitä otetaan 10 miljardia, se on 2 000 euroa per nenu. Ei tunnu paljolta, varmaankaan. Mutta kun sitä on ennestään jo yli 20 000 euroa per kansalainen, silloin alkaa jo tuntua. Kun otetaan vielä huomioon sellainen pikkuseikka, että yksityisen sektorin palkansaajia on vain puolitoista miljoonaa, niin silloin alkaa jo huimata. Velkaa on liki 90 000 euroa per nettoveronmaksaja. Sillä eihän sellainen henkilö, jonka palkka maksetaan verorahoista, voi maksaa verorahoilla maksetusta palkastaan nettoveroa.

Jospa kerron asian vielä toisella tavalla. Valtion tuloverokertymä on noin 6 miljardia. Hallitukset ovat ottanut velkaa jo kahdenkymmenen vuoden tuloverokertymän verran, eli tosiasiassa käyttänyt etukäteen seuraavien kahdenkymmenen vuoden tuloverot. Eikö edes hieman hävetä?



toimintaympäristöä ja markkinoita. 

Sokerileipuri Suominen

1. huhtikuuta kello 17.05

 

Tähän aamuun heräsin täysin uusin silmin. Vielä eilen olin yrittäjä, tänään en. Oloa voisi verrata miltei siihen kuin olisin jättänyt hyvästit rakkaalle läheiselle. Ja sitähän se yritys on vähän ollutkin... meidän perheen ”viides lapsi”. Tässähän tuo on elänyt ja kasvanut kaikkien meidän rinnalla. Ja siellä ne on kaikki meidän muksutkin vuorotellen pötköttäneet, leipomolla... pullantuoksussa ja sokerihöyryissä, pieninä kääröinä kapaloituna pullakoriin ?

Upeita muistoja pulpahtelee mieleen, onnistumisia ja yhdessä jaettuja ilon hetkiä. Silmät kostuu vähän väliä. Vaikka mä kyllä jo ihmettelen kuin hiivatisti yhteen ihmiseen voi mahtua kyyneleitä ?

Mieli on haikea, tyhjä... vaikea löytää edes sanoja. Vaikken itse ole koronaan sairastunut, niin onnistui se nujertamaan minut ja meidät ihan muutoin. Lähes 16 vuotta ehti tulla täyteen Sokerileipurin saappaat jalassa. Mieluusti olisin porskuttanut vielä saman matkan eteenpäin, mutta nyt ei kysytty mun mielipidettä. Tähän asti oon puskenu vaikka läpi tiiliseinän, mutta tällä kertaa jouduin murtumaan täysin näkymättömän esteen edessä.

Kiitos kaikki ihanat asiakkaat, yhteistyökumppanit sekä superit kanssa-yrittäjät ❤️ On ollut kunnia olla mukana viemässä Hämeenlinnan kahvilakulttuuria eteenpäin ☕️ halit ja pusut myös herralle, joka on jeesannut yrittäjäpariskuntaa jo useammassakin mäessä ❤️

Erityisen suuri kiitos ja kumarrus kuuluu kaikille Sokerileipurin tyypeille ? leipomon porukalle sekä kaffeloiden neideille! Ootte parhaita ? Ilman näin hienoa porukkaa ei oltais ylletty Hämeenlinnan parhaaksi kahvilaksi ? (arvio perustuu allekirjoittaneen täysin omaan mielipiteeseen ?). Olen voinut luottaa kaikkiin teihin 100% varmuudella. Olette tehneet upeaa työtä. Kiitos kun tulitte meille töihin ❤️

Suurin kiitos kuuluu kuitenkin miehelleni Terolle ? ilman sua en olisi jaksanut puurtaa! Kiitos kun pyysit mua 13 vuotta sitten tanssimaan illan viimeisiä hitaita legendaarisen Sirkuksen tanssilattialle. Kiitos kun et säikähtänyt millaisen pyörremyrskyn toin mukanani sun elämään. Kiitos kun opettelit essu päällä tekemään erikoiskahveja, laatoittamaan seinää, järjestelemään kuitteja ja tekemään budjetteja. Voit myös lisää sun CV:hen lusikkaleipä-diplomin. Kiitos kun otit vastuullesi kaiken sen mitä itse inhosin eli hoidit firman paperiasiat ja hyppäsit rohkeasti toimitusjohtajan saappaisiin. Kiitos kun sulla ei palanu päreet kun lähdettiin nopsasti noutamaan ”ihan vaan muutama” (pakettiautollinen) ”maalaisromanttinen kaluste” (näitä oot aina osannut arvostaa ?) ”ihan tosta läheltä” (Joensuun liepeiltä). Ja kiitos kun annat mulle tilaa hetkellisesti hajota palasiin ja että autat mua nousemaan uudelleen pystyyn ❤️

Ja ei, kyseessä ei ole luokattoman huono aprillipila. Kumpa olisikin... ?

Tää oli tässä. Konkurssihakemus jätetty.

2

Suurella :llä Jenni

#sokerileipurisuominen

Setä Arkadia: Ottaako Marinin hallitus työllistämistavoitteensa Gogolin Kuolleista sieluista?

https://www.is.fi/politiikka/art-2000007938456.html

KULUNEEN viikon kehys- ja puoliväliriihessä kepulaiset tuntuivat heränneen kuin ikiturpeesta, että mihin olemmekaan päämme lyöneet, miten ihmeessä olemme löytäneet itsemme Suomen historian vihervasemmistolaisimmasta hallituksesta ever ja siunanneet harhautuneesti hymyillen kaikki sen päätökset.

Sitten on ihmetelty, kun äänestäjät eivät ymmärrä ja kannatus laskee.

Pahin pettymys on ollut hallituskumppani vihreät. Tässä yhteydessä Setä Arkadia ei malta olla viittaamatta hiukan mukaillen Uuteen Testamenttiin ja Paavalin Galatalaiskirjeeseen (6:7):

– Älkää eksykö, Äänestäjä ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

Sattumoisin ajatus on myös tri. Seppo Kääriäisen (kesk) väitöskirjan nimi.





Nykyinen ilmastopolitiikka on kestämätöntä myös ympäristöllisesti -haastattelussa Paavo Väyrynen

https://www.youtube.com/watch?v=Ko7JwbKtIk4&t=18s






2 400 uutta hiilivoimalaa

https://katternodigital.fi/fi/article/2-400-uutta-hiilivoimalaa/

Maailmassa on suunnitteilla tai rakenteilla yli 2 400 uutta hiilivoimalaa v. 2030 mennessä; näin todetaan Pariisin ilmastokokouksen yhteydessä julkistetussa raportissa, jonka esitteli neljä ilmastojärjestöä, niiden joukossa tunnettu Potsdamin tutkimuslaitos.

Lähes puolet uusista hiilivoimaloista rakennetaan Kiinaan; 368 voimalaa on rakenteilla ja 803 suunnitteilla. Intiassa on rakenteilla 297 voimalaa ja suunnitteilla 149, ja hiilivoimaan panostavat myös Turkki (93 uutta voimalaa), Filippiinit (60) ja Japani (45). EU:ssa on menossa 27 hiilivoimalahanketta.

Nämä voimalat ovat yleensä erittäin suuria, keskimäärin 600 megawattia. Jos kaikki 2 440 uutta hiilivoimalaa rakennetaan, niiden yhteenlaskettu teho on peräti 1 428 gigawattia – se on 125 kertaa enemmän kuin se maksimiteho, jota Fingrid pitää Suomen kaikkien nykyisten voimaloiden yhteenlaskettuna tehona.

Turve

https://www.youtube.com/watch?v=MWiYafnHCaU

Turvetta lykätään syrjään ja samaan aikaan haketta hamstrataan Venäjältä – Tuore tilasto kertoo, että tuonti on yhä kasvussa

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/206fe512-5d39-4da2-8522-507c3a6705f5?ref=facebook%3A6f99

Lämpölaitosten kattiloissa palaa haketta entistä enemmän turpeen jäädessä syrjään.

Samaan aikaan hakkeen tuonti on jatkuvassa kasvussa. Luken mukaan vuonna 2019 hakkeen tuonti nousi neljänneksellä.

Tullin tuoreiden tilastojen mukaan hakkeen tuonti kasvoi viime vuonna edelleen ja määrissä kasvua on ollut edelleen kuluvan vuoden alussa.

Energia-alalla arvioidaan, että lisääntyvällä tuonnilla halutaan pitää kilpailupainetta yllä kotimaisia hakettajia kohtaan. Samalla halutaan varmistaa hakkeen saatavuutta useammasta kanavasta.

Turpeella on myös poliittinen ulottuvuus. Turveyrittäjien kurjistuvaa tilannetta pohditaan hallituksen käynnissä olevassa kehysriihessä.

Venäjän osuus havuhakkeesta yli 70 prosenttia

Havupuuhaketta tuotiin Suomeen viime vuonna 143 miljoonan euron arvosta. Tuonnin arvo kasvoi 4,2 prosenttia vuodesta 2019. Vuonna 2019 tuonti oli arvoltaan 137 miljoonaa euroa, jossa kasvua vuoteen 2018 oli noin 22 prosenttia.

Havupuuhaketta tuotiin viime vuonna Suomeen 2,3 miljoonaa tonnia, kun vuonna 2019 tuontimäärä oli 2,2 miljoonaa tonnia. Vuonna 2018 tuonti oli määrältään 1,8 miljoonaa tonnia.

Havupuuhaketta tuotiin vuonna 2020 alkuperämaittain tarkasteltuna eniten Venäjältä. Maasta tuonnin arvo oli 108 miljoonaa euroa ja osuus kokonaistuonnista 75,4 prosenttia. Tuonti Venäjältä nousi viime vuonna 18,1 prosenttia arvon mukaisesti laskettuna.




HOSKOSEN TYKKI LAULAA: TURVEVIHA ON VASTUUTONTA

https://www.youtube.com/watch?v=XGsOGG-tLkM

Armotta hakattu turveala kokoaa maataloustuottajien moottorimarssia Helsinkiin vappuaattona – ”Nyt on viimeinen hetki toimia!”

https://mvlehti.net/2021/04/13/armotta-hakattu-turveala-kokoaa-maataloustuottajien-moottorimarssia-helsinkiin-vappuaattona-nyt-on-viimeinen-hetki-toimia/

Etelä-Pohjanmaalta kajahtaa nyt komia ja varmasti odotettu kuulutus, joka nostaa taistelun vapauden puolesta uudelle tasolle. Seinäjokinen uutisoi, että eteläpohjalaiset kokoavat suurta moottorimarssia Helsinkiin järeällä maatalouden konevoimalla varustautuneena.

https://pelastusrahasto.fi/2021/02/15/populistit-istuvat-hallituksessa/

Turvetoimialan vaikutukset talouteen ovat suurimmat paikallisella tasolla

http://www.ptt.fi/media/turvetoimiala_policybrief_012021.pdf

Vuonna 2019 turvetoimialan tuotannon bruttoarvo oli puoli miljardia euroa ja työllisyys 1 400 henkilötyövuotta. Koko tuotantoketjussa toimiala työllisti arviolta 2 500 henkilötyövuotta.


Turveyrittäjän haastattelu

https://www.facebook.com/perusjuha/videos/4054084017935288

Turveyrittäjä: ”Toimeentulo loppuu, kuka poliittisten päätösten hinnan maksaa?” – EU-rahoista ei ole apua akuuttiin kriisiin

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.1258527

Kaukolämpöön 300 miljoonan kustannukset energiaturpeen alasajon vuoksi – laskun maksavat kuntien asukkaat

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.1316984

Energiaturpeen käytön puolittaminen lisää kunnallisten kaukolämpöyrityksien kustannuksia 300 miljoonaa euroa, arvioidaan Taloustutkimuksen selvityksessä.

"Kaukolämpöyhtiöiden pitää nostaa sekä sähkön että kaukolämmön hintaa noin kolme prosenttia viiden vuoden ajaksi, jos kustannusten nousu katetaan täysimääräisesti hintoja nostamalla", tutkimusjohtaja Pasi Holm Taloustutkimuksesta toteaa.

"Loppujen lopuksi turpeen käytön vähentämisen kustannukset maksaa kuntalainen joko sähkönkäyttäjänä tai veronmaksajana", hän toteaa.


Peltokangas: ”Turpeen alasajo vie ihmisiltä koteja alta”.

https://www.facebook.com/suutiset/videos/1571689483001460

JÄLKI-ISTUNTO | Velkoihin kaatuvia yrityksiä, satojen miljoonien työkoneet romuraudaksi, tuhansia ihmisiä kortistoon, koteja pankkien vasaran alle. Se on perussuomalaisten näkemys tulevaisuudesta, jos turvealan kiristäminen jatkuu.

"Hyvä hallitus, te koetatte painaa tätä villaisella, mutta kyse ei ole mistään pikkujutusta", moittii PS-kansanedustaja Mauri Peltokangas.

Haastattelijana Maria Asunta.

Maanpuolustus tarvitsee turpeen

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/eija-riitta-korhola/maanpuolustus-tarvitsee-turpeen/

Keskustaryhmyri Kurvinen hermostui puoluetoveri Hoskosen turvepuheista: ”Kollegat ovat hänelle aika vihaisia”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000007700029.html

Keskustan valtuutettu tilittää: Reki ollaan ajamassa lopullisesti kantoon

https://www.verkkouutiset.fi/keskustan-valtuutettu-tilittaa-reki-ollaan-ajamassa-lopullisesti-kantoon/?ref=rns_fb#8e4e6583

Päivän video: ”Vihreä agenda” iski Viroon – Suurhakkuut järkyttävät

https://mvlehti.net/2021/02/02/paivan-video-vihrea-agenda-iski-viroon-suurhakkuut-jarkyttavat/

MT-kysely: Keskustan viljelijäkannatus kuntavaaleissa putoamassa rajusti – joka kuudes viljelijä antaisi äänensä perussuomalaisille

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.1319029

Yli sadan turverekan karavaani matelee vapunaattona eduskuntatalon eteen: "Moni yrittäjä on kertonut, että tämä marssi jää viimeiseksi keikaksi – emme silti luovuta"

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.1381977

Rekkamarssi turvetuotannon säilyttämisen puolesta tuo eduskuntatalon liepeille ennakkotiedon mukaan perjantaiksi yli sata turverekkayhdistelmää, joista pääosa on täysperävaunullisia.

Osallistujia on ympäri maata, ja kaukaisin tulija on 800 kilometrin päästä Lapista.

Tämä merkitsee massiivista, kilometrien pituista aamuruuhkaa Mannerheimintielle. Rekat tekevät muutaman kierroksen Arkadiankadun kautta ennen poistumista keskustasta.

Poliisi vastaa liikenteen ohjauksesta ja ensisijaisesti myös tapahtuman turvallisuusjärjestelyistä, sanovat marssin puuhamiehet, turvealan yrittäjät Antti AlakotilaMarkus ja Miika Mantela sekä Jouko Pahkakangas. Lisäksi lupa on saatu Helsingin kaupungilta.

Aamulla puoli yhdeksän rekkalähetystö luovuttaa terveisensä kansanedustajille eduskuntatalon edustalla. Paikalle on kutsuttu edustaja kaikista puolueryhmistä, joista osalta on jo saatu lupaus tulla paikalle.

"Toivomme positiivista vastaanottoa ja keskustelua aiheesta hyvässä hengessä. Tämä ei ole mitenkään poliittinen vetoomus", sanoo Antti Alakotila.

Jarmo Korhonen

https://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=98360174

Youtube

Yksikään yritys ei ajaudu konkurssiin

https://www.facebook.com/groups/Huumoria.laidasta.laitaan/permalink/3371020249668909/

NYT TULEE RAHAA! - megamix

https://www.youtube.com/watch?v=gLPFNoQDnvg

Yrittäjän kyykytystä | Karpolla on asiaa

https://www.youtube.com/watch?v=apfHBKvtc2E

KESKUSTAN HOSKONEN: SUSIA ON HELPPO SUOJELLA KERROSTALOISTA

https://www.youtube.com/watch?v=X1dxucJkIz0



Pauli Vahteran ansiokas analyysi

Somalit – osa I: Somalia valtiona

https://www.vahtera.blog/post/somalit-osa-i-somalia-valtiona

Somalit - osa II: Turvapaikat

https://www.vahtera.blog/post/somalit-osa-ii-turvapaikat

Somalit, osa III: Somalit viihtyvät Suomessa

https://www.vahtera.blog/post/somalit-osa-iii-somalit-viihtyv%C3%A4t-suomessa







Vuoden 2015 tapahtumat selvitykseen ja tutkintaan


Olen tehnyt useita tutkinta- ja selvityspyyntöjä vuoden 2015 maahanmuutosta. Tarkemmin sanottuna Tornion kautta Suomeen tulleista yli 32 000 henkilöstä, joista merkittävä osa oli sotilaskarkureita ja Isis-sotilaita. He ovat tuoneet turvattomuutta suomalaiseen yhteiskuntaan raiskaamalla suomalaisia lapsia ja naisia sekä tappamalla suomalaisia.

Olen pyytänyt viranomaisia selvittämään tapahtuiko maahanmauutto Suomen, Ruotsin ja Saksan salaisen sopimuksen perusteella. Pakolaiset tulivat turvallisten EU-maiden läpi rikkoen Schengenin ja Dublinin sopimusta. Suomi otti heidät avosylin vastaan. Pääministeri lupasi oman kotinsa ns. turvapaikan hakijoille. Sana levisi arabialaisessa maailmassa lehtien palstoilla ja tv-kanavien kautta. Nissä käytettiin mm. näitä kuvia.

Torinion vastaanottotoimintaa johtamaa nimitettiin Oulun poliisipäällikkö Sauli Kuha. Poliisipäällikkö Kuhaa ja pääministeri Sipilä yhdistää yksi yhteinen tekijä.

Tornion toimintakeskuksen toiminnasta poliisi Samuli Sibalkoff on tehnyt videosarjan youtubee.

Tornio järjestelykeskus - Samuli Sibakoff ( 13 videon sarja)

https://www.youtube.com/watch?v=91U4TMuhsMA&list=PLfsE7zwJfcwPiotjNf3K4kA3FFI8XfDqi

Lainauksia Jarmo Korhosen kirjasta Vallantavoittelijat:

Suomeen tuli vuoden 2015 loppupuolella yli 30 000 pakolaista. Niiden joukossa oli noin 1000 Isis-taistelijaa. Pakolaiset kuskattiin Ruotsin läpi junilla ja linja-autoilla Tornioon. Pääministerin Sipilä kutsu oli tehonnut. Nämä kulttuurimme rikastuttajat ovat aiheutuneet satojen miljoonien kustannukset veronmaksajille ja kovan nousun rikostilastoihin – eteenkin raiskausrikoksiin.

Poliitikomme ovat huolestuneita pakolaisista mutta ei oman maan hätääkärsivistä. Kepu pettää ja kokoomus kusettaa aina.


Lainaus Jarmo Korhosen kirjasta Vallantavoittelijat sivu 210-211:

” Syksyllä 2015 Sipilä ja Stubb halusivat pelastaa koko maailman omilla rahoillaan. He olivat valmiit antamaan kotinsa turvapaikanhakijoille. Stubb meni jopa niin pitkällr, että hän oli valmis perustamaan kommuunin kotiinsa turvapaikahakijoiden kanssa. Stubbin kodissa olisivat hänen perheensä keskuudessa asuneet myös turvapaikanhakijat. Suojelupoiisi tyrmäsi kokomusjohtajan ajatukset välittömästi, koska heidänkin olisi pitänyt muuttaa Stubbeille, ja silloin olisi ollut jo liian ahdasta.

Sipilä yllätti täydelllisesti koko Suomen kansan. Hänlupasi Ylen Ykkösaamussa ja Narikkatorilla Helsingin Sanomille luovuttaa oman Kempeleen kotinsa vuodenvaihteessa turvapaikanhakijoille. ”Talo on pohjoisessa vähällä käytösä. Päätimme vaimoni aloitteesta,että voisimme hyödyntää sitä tällaiseen tarkoitukseen ensi vuoden alusta. Väliaikaisesti taloon voidaan majoittaa ehkä parikymmentä henkeä, mutta pidemmänkin ajan siellä voi olla kolme tai neljä perhettä. Puhutaan väliaikaisesta majoittumisesta, mutta jos pestni Helsingissä kestää vielä kolme vuotta niin kyllä se sen aikaa joutaa olla:”

Sipilä halusi pääministerinä rohkaista jokaista suomalaista avamaan kotinsa turvapaikanhakijoille. Sipilä vetosi vielä seurakuntiin ja vapaaehtoisjärjestöihin, että hekin antaisivat tilat turvapaikanhakijoille ja majoittaisivat osan koteihinsa. ”Suomi on lähtenyt siitä, että järjestelmä perustuu vapaaehtoisuuteen, ja nyt meillä on tilaisuus myös kansalaisina näyttää, että saamme vapaaehtoisesti kasaan Suomen osuuden taakanjaosta.”

Suomen pääministerin humaanisuus huomattiin ympäri maailmaa. Al Jazeera – tv-kanava levitti välittömästi ilosanoman levikkialueelleen. On varmaa, että myös terroristijohtaja Abu Bakr al-Baghdadi katsoi innostuneesti Suomen pääministerin tarjoamaa turvapaikkaa hänelle ja hänen tukijoilleen. Tarvittiin vain väärennetty henkilöllisyys ja rahaa matkustaa Suomeen, silloin voisi olla koko perheen voimalla turvassa Suomen Kempeleessä.”


Kirjan sivu 212:

” Sipilän puheet ovat saaneet konkretiaa kahdessa vuodessa. Hänen henkilösuojaustaan on vahvistettu kahden vuoden aikana rajusti. Pääministerillä on suojanaan koko ajan neljä siviilipukuista poliisia sekä erillinen turva-auto, joka seuraa ministerin Mersua kaupungilla. Terrorismin uhka on nyt Suomessa korkeampi kuin koskaan. Sipilän sekoilemnen turvapaikkakysymyksessä oman asuntonsa julkisella tarjoukseslla makdooi veronmaksajille seuraavina vuosina satoja miljoonia euroja. Pääministerin olisi syytä keskustella tämän tason kysymyksistä etukäteen tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuuspoliittisen valiokunnan kanssa. Jospa järki olisi jakautunut useampaan päähän, eikä vain yhteen.”


Kirjan sivu 302-203:


Eurooppa ja Pohjoismaiden johtajat nitisivät yhdessä Sipilän, Stubbin ja Niinistön kanssa, ulkoministeri Soinin ja perussuomalaisen puolueen kuskaamalla syksyllä 2015 yli 30 000 maahanmuuttajaa Ruotsin junilla ja linja-autoilla Suomen Tornioon. Perussuomalaisten kohtaloksi tuli ottaa vastaan itsenäisyyden historian aikana Suomen suurin Suomeen saapunut maahanmuuttajaporukka.”


Täällä on hyvä olla – mukava paikka, kiva tunnelma

https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2017/07/06/taalla-on-hyva-olla-mukava-paikka-kiva-tunnelma/


Totuus mamut saavat moninkertaisesti enemmän tukia, kuin kantasuomalaiset!

https://suomimedia.wordpress.com/2015/08/09/totuus-mamut-saavat-moninkertaisesti-enemman-tukia-kuin-kantasuomalaiset/

Turvapaikanhakijat ja pakolaiset kokevat työn rangaistuksena. Suurin osa tulee elämään sosiaalietuuksilla koko elämänsä, koska työ ei kiinnosta.






Kokoomus ei tue elvytyspaketin sisältöä, äänestää tyhjää – Mykkänen: "Emme ota vastuuta paketista"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/seuraa-suorana-kello-18-30-auttaako-kokoomus-hallitusta-eu-elpymispaketin-hyvaksymiseksi-keskusta-tukee-paketin-hyvaksymista/8127468#gs.zts1u2

Erkin ja muidenkin kommentteja asiaan:

Kokoomus vastustaa hallituksen päätöstä elvytysmiljardeista mutta tulee kannattamaan sitä äänestämällä tyhjää. Oliko edes pelkkä sattuma, että tuo päätös esitettiin juuri Kansallisena veteraanipäivänä? Ainakaan isänmaallisuudesta ei ole enää jäljellä mitään. Kokoomus alkaa jo muistuttaa pilkkanimeään SEKOOMUS. Ei kannata kokoomukselta toriteltoilla mennä ainakaan arpoja ostamaan. Ne on kaikki tyhjiä.

Kokoomus sinetöi Suomen itsenäisyyden luovuttamisen Eu:lle päätöksellään äänestää tyhjää Eu:n elvytyspaketista. Valtionvelka kasvaa ennen näkemättömän suureksi. Suomen ottamalla velkarahalla "elvytetään" muita eu-maita ja laskun maksaa koko Suomi monen sukupolven ajan.

Tätä Suomen kansa ei voi hyväksyä. Odotellaanpa puoluekkannatusmittausta toukokuun puolivälissä. Ei ole vaikea ennustaa, että kokoomuksen kannatus laskee. Luottamus on mennyt.