maanantai 31. lokakuuta 2022

MA 31.10.2022 Raha, valta ja moraali

 

Kaupan keskittyminen Suomessa – poimintoja keskustelusta

Kauppaketjut vaurastuvat työntekijöiden kustannuksella!

https://www.youtube.com/watch?v=RL-O2sU9NWY

Kesko kertoi osavuosikatsauksessaan tehneensä ennätystuloksen. Ruoan myynti oli huippukannattavaa. K-liike on näin omalta osaltaan ollut nostamassa kuluttajien ruokalaskua. Sama meno on jatkunut vuosia, miksi asialle ei tehdä mitään. Mediakin vaikenee kerätessään miljoonia ruokamainonnalla. Senkin laskun maksavat kuluttajat ruoan hinnoissa. Kauppa voi hyvin, tuottajat ja kuluttajat huonosti. Espanjassa ruoka vuoden kuluessa merkittävästi kallistunut. Silti hintavertailussa ero Espanjan eduksi on vuodessa selvästi kasvanut. Ruokakorin hinta nyt Espanjassa 30% halvempi. Ruotsin ICA:lla on myymäläketjut Ruotsissa Norjassa Tanskassa Virossa Latviassa ja Liettuassa mutta ei Suomessa. Onko muiden kauppaketjujen Suomeen rantautumisen estävä syy sitä samaa kaavoituksen avulla käytävää taistelua, jota käytiin aikanaan Lidliä vastaan, jolloin kunnanisät keskusliikkeiden alennuskortit lompakossaan huolehtivat siitä, ettei kilpailijalle kaavoiteta tontteja hyville liikepaikoille  Ruuan tuottajien tilanne ei nouse meidän kaupunkilaisten mieleen juuri koskaan. Kuitenkin olemme tuottajien kanssa samassa veneessä. Tuottajilla on nyt hätä kädessä. Näyttää vahvasti siltä, että ruuantuotannon osalta mennään tämän kauppojen kuurupiilon ja Venäjän aggression vuoksi syvään päätyyn saakka. Eli, siihen tilanteeseen, jossa maataloutemme ei pysty tuottamaan enää kansalle ruokaa. Niin kauan, kuin kauppa on meillä näin keskittynyttä ja kun se pelaa kuurupiiloa katteidensa ja hintojensa kanssa, mitään hyvää ei tapahdu. Ja, siitä kärsivät sekä ruuan tuottajat että me muut kuluttajat. Keskusliikkeet kiristävät tuottajilta edullisempia lähtöhintoja voidakseen kasvattaa katettaan. Eikä tämä koske vain ruokatuotteita, sama konsepti on vallalla kulutushyödykkeissä. K ja S voivat suurilla volyymeillaan painaa hinnan kannattavuusrajan allekin. Silloin siitä muodostuu tuottajalle vain työllisyyden ylläpitämisen arvo. Kun nyt eläköityneenä lueskelee suurliikkeiden ylpeänä kertomiaan tuottolukuja, ei oikein voi yhtyä siihen iloon. Tuottaja ja kuluttaja ovat kumpikin ääripäissään kovassa puristuksessa.


Halla-ahon videot kannattaa katsoa ja kuunnella. Hän on oikeassa ja osaa perustella asiansa.


Toimittaja keskeyttää kun Halla-aho mainitsee kehitysavun

https://www.youtube.com/watch?v=YSGoacGkk9s


Jussi Halla-aho | Iltalehti 10.6.2021

https://www.youtube.com/watch?v=74kPe7FtZ2Q&t=4s


Halla-ahon viesti kaikille suomalaisille

https://www.youtube.com/watch?v=_MO6TGeQDqk&t=58s


Pauli Vahtera Vantaalta kirjoittaa


Median (etenkin YLE ja HS) uutisoinnissa maahanmuutosta tarvittaisiin totuuskomissio. Me suomalaiset, jotka kerroimme ettei tästä hyvää seuraa, syyllistettiin rasisteiksi. Samalla ylistettiin maahanmuuton ihanuutta; mm. kultamunia, joita maahanmuuttajat Suomelle olisivat.

Nyt on kaikki housuissa, eikä tälle ole enää mitään tehtävissä. Ne toimenpiteet, joita A-studiossa 24.10 esitettiin eivät mitään pelasta. Jos rahaa annetaan lisää maahanmuuttoon, tilanne vain pahenee. Esimerkiksi ilmaisen asunnon antaminen rikolliselle johtaa siihen, että tehdään rikoksia, jotta saadaan ilmainen asunto.

Jengiläisiä riittää. Oheinen Tilastokeskuksen tilasto osoittaa, että alle 15-vuotiaita on somaleista yli joka kolmas. Yhteistä suureen lapsilykkyyn on muslimiuskonto. Paljon on myös swahilin kielisiä afrikkalaisia. Heistä ei tule olemaan Suomessa muuta kuin haittaa. Lapsina he tuhoavat koulujen opetuksen, nuorena alkavat rikokset. Töitä he eivät tule koskaan tekemään ehkä joitain palkallisia leikkitöitä lukuunottamatta.

Voimme vain hidastaa maahanmuutto-ongelmien lisääntymistä. Tähän tehokkain keino on lopettaa humanitäärinen maahanmuutto kokonaan. Tänne ei yksinkertaisesti päästetä turvapaikanhakijoita. Piste.

Seuraavaksi aloitetaan karkotukset. Rikollisuuteen sortuneet ja heidän perheensä yksinkertaisesti karkotetaan. Piste. Sitä varten liian lepsusti kansalaisuuden saaneilta peruutetaan Suomen kansalaisuus. Vanhemmat alkavat vahtia lapsiaan kun pelkäävät, että koko heidän 10 lapsen perheensä poistetaan Suomesta, jos yksi tekee rikoksia maahanmuuttajien jengeissä.

Lisäys: Maahanmuuton lopettaminen on helppoa. Noudatetaan samoja menettelyjä kuin EU-maat Viro (viime vuonna 80 turvapaikanhakijaa) ja Unkari (40). Hekin jatkavat matkaansa. Ei tarvitse irtisanoutua kansainvälisistä sopimuksista.


Yrittäjäperheen elämää konkurssin jälkeen (2003; 2022)

https://www.vahtera.blog/post/yritt%C3%A4j%C3%A4perheen-el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4-konkurssin-j%C3%A4lkeen-2003-2022

Kaikki yrittäjät ja yritykset eivät voi onnistua. Ikävin kohtalo on konkurssiin ajautuneen yrityksen yrittäjillä. He menettävät toimeentulonsa, työnsä, kotinsa, varallisuutensa, perheensä ja tulevaisuutensa, usein myös terveytensä. Pahinkin rikollinen saa uuden mahdollisuuden, epäonnistunut yrittäjä vain harvoin.


Epäonnistunut yrittäjä ei juurikaan saa apua. Hän on asiassaan yksin. Kun vertaa tätä kohtaloa Suomessa laittomasti kahdeksatta vuottaan olevaan turvapaikanhakijaan, joka tekee kahdeksatta kertaa hakemusta valtion rahoilla ja on koko ajan elänyt verorahoilla, on ero enemmän kuin yöllä ja päivällä. Yhteiskunta ikäänkuin rankaisee yrittäjää siitä, ettei hän enää tuo tuloja kaiken maailman halaamisen rahoittamiseen.

Konkurssin tehnyttä perheyrittäjää katsotaan lopun ikää talousrikollisena. Sen sijaan suuryrityksen konkurssiin ajanut palkattu johto ei menetä mitään, ei edes mainettaan. Eräs yrittäjä meni hakemaan leivän loputtua perheeltä toimeentulotukea sosiaalivirastosta. Virkailija tuhaisi, että alkakaa käyttämään niitä konkurssissa piilottamianne varoja. Kuitenkin konkurssit kuuluvat yhteiskuntaan. Kaikki eivät voi onnistua. Jos yhteiskunta alkaa houkuttelemaan yrittäjäksi riskeistä kertomatta jo peruskoulussa, epäonnistuneita yrittäjiä tulee olemaan nykyistäkin enemmän.

Epäonnistunutkin yrittäjä on yrittänyt. Hän on omalla riskillään työllistänyt itsensä, perheensä ja ulkopuolisia henkilöitä sekä omassa yrityksessään että tavarantoimittajillaan tehdessään ostoja. Hän on usein ollut vuosia hyvä veronmaksaja tilittäessään arvonlisäveroja, ennakonpidätyksiä, eläkemaksuja ja omia tuloverojaan. Hän on ollut hyvä kansalainen, koska palkansaajia ei voi olla yrityksissä eikä julkishallinnossa, jos yrittäjiä ei olisi. Hän ei ole kansanperinteen riistäjäkapitalisti, riistäjät tässä yhteiskunnassa löytyvät ihan muualta kuin pienyrittäjien joukosta.

Valitettavan usein yritys vain kuihtuu alta pois. Näin on käynyt esimerkiksi kirjapainoalalla, jossa tietotekniikka ja nyt viimeisenä digikuvaus on tuhonnut satoja korkeatasoista työtä tehnyttä yritystä. Kun koko elämäntyö on tuhoutunut lyhyessä ajassa, tulee paikalle valtio, joka lyö yrittäjää niin monella lekalla päähän, ettei hän siitä enää tokene.

Suomea pidetään oikeusvaltiona. Olemme huolissamme maahamme pyrkivien ihmisten oikeusturvasta, riippumatta siitä, ovatko tulijat aitoja pakolaisia vai luikureita/rikollisia. Paljon oikeutta ja yhteiskunnan varoja käytetään valitusprosesseissa, jotka usein ovat vahingollisia rikollisen kannalta viivyttäessään elämän raiteilleen saamista. Mutta yrittäjille oikeusturvaa ei ole suotu. Yrittäjien jäljelle jääneet varat käytetään yrittäjän lailliseksi kurittamiseksi, eikä hän saa mistään apua, jos omaa rahaa ei ole. Yritysveroasiantuntijat ovat kalliita ja juttujen pitkittyminen maksaa paljon. Edes yrittäjäjärjestöt eivät ole puuttuneet tähän epäkohtaan. Jopa minua on syytetty rikolliseksi ja rikollisten apuriksi, kun olen palkatta yrittänyt saada oikeutta yrittäjille. Murhaajien oikeusavustajaa ei kuitenkaan koskaan syyllistetä murhaajaksi.

Jussi Halla-aho varoittaa Venäjästä ja Eero Heinäluoma puolustaa Venäjää

https://www.youtube.com/watch?v=quhNej6IPpY



Kaasua, pääministeri Lipponen!

Kriittinen keskustelu Nord Stream -kaasuputkista alkoi Saksassa keväällä 2018. Kimmokkeen antoi tanskalaisen palkitun, tutkivan journalistin Jens Høvsgaardin kirja ”Vakoojat, jotka toivat lämpöä – Tarina Itämeren pohjassa olevasta kaasuputkesta ja siitä, miksi Putin ja muut KGB:n agentit ja Stasi lahjoivat ja kiristivät poliitikkoja Ruotsin, Suomen, Saksan ja Tanskan hallitusten pääministeritasolle asti.”

Puolankielisen käännöksen jälkeen saksalainen Europa-Verlag julkaisi saksankielisen käännöksen vuoden 2019 alussa nimellä, joka kirkastaa yhä kuvaa: ”Ahneus, kaasu ja raha – Miten Saksa vaarantaa Euroopan tulevaisuuden Nord Streamin takia”.

Myös Ruotsissa kriittinen keskustelu Nord Stream -kaasuputkien poliittisesta päätöksen teosta on kiehunut pitkään.

Suomessa kriittinen polemiikki on alkanut mediassa vasta nyt, mutta se ei johdu siitä, ettei tietoa olisi ollut tarjolla jo aiemmin, vaan siitä, että median murroksessa tutkiva journalismin alennustila osui juuri 2010-luvun loppuun.

Toinen selitys on surullisempi: Suomessa poliittisesti aroista sisällöistä päätetään ehkä muualla kuin toimituksissa. Mahdollista on myös, että virallisen poliittisen totuuden kyseenalaistavaa sisältöä ei suosita – kuten EU:n valuviat tai sen ideologinen kehitys, tai rahaunionin ja euron negatiivinen vaikutus Suomen talouteen, ja onko Ruotsin omalla rahapolitiikalla merkitystä talouksiemme kehitysvertailuissa.

Miten nämä liittyvät vinoutuneeseen energiariippuvuuteen? Siten, että kyse on samasta ilmiöstä: suomettumisesta ennen, nyt ja huomenna.

Olemmeko olleet EU:n ja NATO:n lisäksi kumartuneina kahteen muuhunkin suuntaan?: Venäjälle vanhasta muistista, sekä Saksaan, joka on EU-alueen talousmahti, jota kunnioitamme pelonsekaisesti tyhmyyteen asti. Saksan energiapolitiikka kun muuttui täydellisesti Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden takia vuonna 2011 ja kaikki Saksan 17 ydinvoimalaa päätettiin lakkauttaa vuoteen 2022 mennessä. Saksa päätyi Venäläiseen maakaasuun ja vei koko Euroopan ansaan.

---

Mutta takaisin venäläisen kaasun lobbaamiseen.

On häpeällistä, että entinen pääministerimme, Nord Stream -kaasuputken keskeinen vaikuttaja Suomen päätöksissä, Paavo Lipponen, jätetään rauhaan, kun hän kieltäytyy edes sähköpostitse vastaamasta kysymyksiin, ja leimaa ne asenteellisiksi.

Kaukana ei ole ajatus, että Eero Heinäluoman asettuminen julkisuudessa Lipposen Nord Stream -toimien kasvoiksi Lipposen sijaan, on sovittu SDP:ssä. Lisäksi kriitikot pyritään mitätöimään jälkiviisaina ja siten älyllisesti epärehellisiksi.

Siksi on hyvä tietää, mitä muissa Nord Streamin vaikutusalueella olevissa maissa puhutaan. On oleellista, että tunnistamme poliittiset väistöliikkeet emmekä anna niiden olla tosiasioiden esteenä, ja että kieltäydymme osallistumasta SDP:n harjoittaman henkilökultin rakentamiseen. Silmiemme edessä on Paavo Lipposen poliittisen perinnön suojelu – ja Sanna Marin -kultin rakentaminen tulevaisuuden tarpeisiin.

---

Mutta viimeinkin takaisin venäläiseen kaasuun.

Toisilleen onneksi, kaksi salaisen palvelun työntekijää tapaa Saksassa Dresdenissä 1980-luvun lopulla. Toinen työskenteli Neuvostoliiton KGB:ssä, toinen oli DDR:n valtion turvallisuusorganisaation Stasin upseeri. Toinen heistä päätti opintonsa Pietarissa vuonna 1996 ja väitöskirja käsitteli öljy- ja kaasuliiketoiminnan tulevaisuutta ja energiateollisuuden merkitystä Venäjän talouden tulevaisuudelle. Väitöskirja kertoo myös strategisista hyödyistä, joita Venäjä voi saavuttaa raaka-ainehuollon avulla ja miten valtion tulisi käsitellä niitä. Hän on nyt neljännellä kaudellaan Venäjän presidenttinä.

Hän hyväksyi Boris Jeltsinin kleptokratian ensimmäisinä virkapäivinään ja hänestä itsestään tuli tällaisten kleptokraattisten klaanien johtaja.

Toinen Dresdenissä ollut, kommunistisen Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin majuri, Matthias Warnig, selvisi poliittisesti rauhanomaisesta vallankumouksesta, ja hänet ylennettiin yhdistyneessä Saksassa lukuisiin hallituspaikkoihin: sekä viimein Nord Stream AG:n johtajaksi. Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder päätyi yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtajaksi virkakautensa päätyttyä, mutta ei sattuman kautta.

Itä-Saksan lakkaamisen ja Stasin rikollisorganisaatioksi julistamisen jälkeen Matthias Warnig oli Venäjällä yhteistyössä liikeyrityksissä Putinin kanssa. Länsi-saksalaisen Dresner Bank AG:n Venäjän tytäryhtiön hallituksen puheenjohtajuutensa aikana pankki toimi neuvonantajana, kun Mihail Hodorkovskin Jukosin omaisuus pakkomyytiin vuonna 2003. Warnig ja Putin ottivat käyttöön vakoiluteollisuuden likaiset temput ja taktiikat.

Warnigin ansiolistalle kuuluvat mm. Venäjän valtiolle kuuluvan maailman suurimman putkiyhtiön, Transneftin hallituksen jäsenyys, verotuksellisesti suotuisassa Alppimaassa puheenjohtajuus Gazpromin tytäryhtiössä Gazprom Schweizissa, joka käy kauppaa Keski-Aasiasta ja Kaukasukselta peräisin olevalla öljyllä ja kaasulla, venäläisen Rosneft-öljy- ja öljynjalostusyhtiöiden puheenjohtajuus, hallitusjäsenyys Rossia Pankissa, joka on Venäjän suurimpia pankkeja.

Matthias Warnig on saanut kultaisen ansiomitalin uskollisesta palveluksesta kansanarmeijassa entisessä DDR:ssä, ja Stasissa hän toimi salanimillä "Hans Detlef", "Arthur" ja "The Economist" vuosina 1974-1989.

Matthias Warnigin tarina kannattaa lukea Wikipediasta.

Sitkeys, jopa uhkarohkeus, jolla kaasuputkihanketta edistettiin, on häkellyttävää: Vedenalaisen putkilinjan rakentaminen on arviolta puolitoista kertaa kalliimpaa kuin maanpäällinen putki. Siksi putkella on muitakin merkityksiä ja tarkoituksia.

Presidentiksi tultuaan vuonna 2000 Putin asetti etusijalle maan kaasuyhtiön Gazpromin hallinnan. Yhtiöön nimitettiin pian presidentin läheiset liittolaiset ja ystävät johtamaan liiketoimintaa. Toimitusjohtajaksi tuli Aleksei Miller ja hallituksen puheenjohtajaksi Dmitri Medvedev. Käytännössä Putin on hallinnut Gazpromia siitä lähtien, ja hän tekee kaikki oleelliset strategiset päätökset. Onhan Putin määritellyt Venäjän edut ja energiastrategian poliittiset hyödyt jo väitöskirjassaan.

---

Nord Stream on 1224 kilometrin pituinen kaasuputki Itämeren pohjassa. Putkilinja syöttää vuosittain 55 miljardia kuutiometriä venäläistä maakaasua suoraan Siperian kaasukentiltä saksalaisten olohuoneiden lämpöpattereihin.

Nord Stream -suunnitelmassa ohitetuille maille: Ukrainalle, Puolalle ja Valko-Venäjälle se tarkoitti huomattavien kauttakulkumaksujen menetystä.

Samalla Baltian maille ja Puolalle Itämeren putket ovat olleet selvä poliittinen loukkaus, koska putket lisäävät Venäjän poliittista ja taloudellista niskalenkkiä myös näistä maista.

Toimittaja Jens Høvsgaardin mukaan Gazprom/Nord Stream -hankkeen toteuttamisstrategia perustui ennen kaikkea yhteen asiaan: venäläisten oligarkkien ja eurooppalaisten poliitikkojen voittojen maksimointiin – eli ahneuteen.

Itse olen usein kirjoittanut kyynisyydestä Venäjän valtapolitiikan välineenä, joka näyttää toimivan. Jos joku sanoo ei Venäjän pyrkimyksille, silloin ei ole maksettu vielä tarpeeksi. Rahalla saa kaikkea. Erityisesti entisiä pääministereitä.

Pelkkien ympäristökysymysten nouseminen Nord Stream -putkien rakentamisen kohdalla keskustelun kärjeksi näyttäytyy käsittämättömänä, sillä Kremlin strategia käyttää kaasun siirtoa painostuskeinona muita maita kohtaan on nähty useasti. Viroa, Georgiaa, Moldovaa, Liettuaa, Valko-Venäjää, Tšekin tasavaltaa ja mm. Ukrainaa vastaan on suunnattu erityisesti talven kynnyksellä energiarajoituksia, jos maat ovat harjoittaneet Venäjän etujen vastaista politiikkaa.

Siten Venäjän strategia hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan on siirtynyt keinon soveltamisvaiheeseen ja Venäjä tuhoaa talvea vasten Ukrainan energiantuotannon ja jakelun keskeisiä kohteita. Onhan Venäjä oppinut käyttämään historiassaan kylmää ja pakkasta aseena niin Napoleonin sekä natsi-Saksan armeijoita vastaan kuin omien kansalaisten rankaisussa ja tuhoamisessa mm. vankileirien saaristossa.

---

Nord Streamin suunnitelmat olivat valmiit vuonna 2005, ja putken rakentamisen sopimuksessa olivat allekirjoittajina BASF (saksalainen kemianteollisuuden konserni) ja E.ON (saksalainen energiakonserni), hollantilainen Gasunie, ranskalainen GDF Suez sekä tietenkin Venäläinen Gazprom enemmistöosakkaana.

Saksan silloin liittokansleri Gerhard Schröder ja Venäjän presidentti Vladimir Putin olivat läsnä sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa, joka järjestettiin nopeutetussa aikataulussa 10 päivää ennen Saksan vaaleja, joissa oli selvää, että Schröder ei pääse jatkoon. He julistivat yhteen ääneen, että kyseessä on "Historiallinen päivä”.

Kun Gerhard Schröder oli liittokansleri, hän asettui voimallisesti Nord Stream -kaasuputken rakentamisen kannattajaksi. Kun Schröder menetti liittokanslerin aseman Angela Merkelille vuonna 2005, hän meni pyöröoven kautta ja hänestä tuli kolme kuukautta liittokansleriuden jälkeen kaasuputkiyhtiön hallituksen puheenjohtaja, joka tarkoitti samalla lähes 300 000 euron vuotuisia ansiota.

Jos Saksan keskustelu asiasta kiinnostaa, tämän linkin takana on perusteellinen paketti kuka-kukin-on Saksan kaasukuvioissa ja miten Saksasta tuli riippuvainen Venäjästä. https://correctiv.org/…/2022/10/07/gazprom-lobby-germany/

---

Gerhard Schröderin myötä Venäjä osti samalla suoran pääsyn korkean profiilin eurooppalaisiin sosiaalidemokraatteihin.

Schröder kuuluu sosiaalidemokraattisten johtajien sukupolveen, joka 1990-luvulla ja uuden vuosituhannen alussa oli vahva Euroopassa: Poul Nyrup Rasmussen Tanskassa, Göran Persson Ruotsissa, Gro Harlem Brundtland Islannissa ja Jens Stoltenberg Norjassa (huom! NATO:n nykyinen pääsihteeri), Paavo Lipponen Suomessa, Tony Blair Isossa-Britanniassa, Lionel Jospin Ranskassa, Massimo D 'Alema Italiassa ja Wim Kok Alankomaissa.

---

Pyöröovi kutsui siten pääministereitä Putinin morsiamiksi Itämeren alueella.

Ruotsissa päätös kaasuputken rakentamisesta syntyi vuonna 2009 siten, että lupa antoi putken kulkea Ruotsin talousvyöhykkeen kautta! Päätöksen tausta juontaa vuonna 2006 pidettyihin vaaleihin, joissa maltillisen kokoomuksen johtaja Fredrik Reinfeldt valittiin Ruotsin pääministeriksi ja hän nimitti yllättäen Carl Bildtin ulkoministeriksi.

Entinen pääministeri ja ulkoministeri, maltillisen kokoomuksen entinen puheenjohtaja Carl Bildt oli työskennellyt poliittisen uransa jälkeen mm. YK:n pääsihteerin Kofi Annanin erityislähettiläänä ja neuvottelijana Balkanin konfliktissa.

Öljy-yhtiö Lundin Oil (myöhemmin Lundin Petroleum) valitsi Bildtin toukokuussa 2000 yhtiön hallitukseen. Sittemmin yhtiötä syytettiin osallistumisesta ihmisoikeusrikkomuksiin Etiopiassa ja Sudanissa. Lundin Petroleumin hallituspaikasta Bildt luopui lokakuussa 2006 yllättävän ulkoministeriksi paluun myötä, mutta öljy-yhtiön osakkeista hän ei luopunut, mistä mm. ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kritisoi Bildtiä vuoden 2006 lopussa.

Ruotsin media sai uutta puhtia, kun ulkoministeripaluun yhteydessä kävi ilmi, että Bildt oli ollut liikemies Adolf Lundin Venäjälle sijoituksia tekevän Vostok Naftan hallituksen jäsen vuodesta 2002 lähtien, ja yhtiön omistukset olivat 90 prosenttisesti venäläisen kaasuyhtiön Gazpromin osakkeissa, joten Vostok Naftan arvonkehitys riippui venäläisen Gazpromin menestyksestä – johon Nord Streamin valmistuminen kuului.

Päivä Carl Bildtin ulkoministerinimityksen jälkeen venäläinen toimittaja Anna Politkovskaja murhattiin. Politkovskaja oli raportoinut Venäjän raa'asta sodasta Tšetšeniassa, sekä arvostellut Gazpromia, jota syytettiin Kremlin välineeksi tukahduttaa sananvapaus Venäjällä, koska Gazpromin arvostelu oli Putinin arvostelua.

Carl Bildt päätyi myymään omistuksensa Vostok Naftasta ja myöhemmin julkisuuden paineen takia myös yhtiön osto-optiot. Bildt luopui myös neuvonantajan tehtävistä East Capital -rahastoyhtiössä, sekä hallituksen puheenjohtajan tehtävistä yhteiskuntasuhteisiin erikoistuneessa viestintätoimisto Kreabissa.

Journalistit saivat kuitenkin selville, että erottuaan Vostok Naftasta optioiden olisi pitänyt raueta, mutta Bildt sai silti 5 miljoonan kruunun edestä korvauksia lahjaksi, joka on yhä monien mielestä yhtä kuin korruptiota. Lisäksi viranomaistutkinta asiasta keskeytettiin löyhin perustein.

Vuoden 2006 lopussa entinen FSB-agentti Aleksandr Litvinenko myrkytettiin Lontoossa. Silti Bildtillä ei ollut Ruotsin ulkomisterinä juurikaan sanomista Politkovskajan ja Litvinenkon murhista.

Oli selvää, että Ruotsin uudella ulkoministerillä oli taloudellisia intressejä Gazpromin pärjäämiseksi, ja Ruotsin hallituksen tehtävälistalla oli luvan antaminen tai epääminen Gazpromin kaasuputkelle aivan Gotlannin ulkopuolelle.

Tosiasia on, että Carl Bildtistä tuli monimiljonääri Nord Stream -tehtävissä (ainakin kruunuissa).

---

Göran Persson oli Ruotsin pääministeri vuosina 1996 – 2006, sekä SDP:n puheenjohtaja vuosina 1996 – 2007.

Göran Persson tunnettiin kestävän ympäristönsuojelupolitiikan tinkimättömänä puolestapuhujana ja kaasuputken kriitikkona. Persson piti puoluekokouksessa vuonna 2007 tulenkatkuisen puheenvuoron myös poliittista lobbaamista vastaan.

Persson sai hetki toimikautensa päätyttyä työpaikan vuonna 2007 viestintätoimisto JKL:stä, jonka asiakkaina oli saksalainen energiayhtiö E.ON, joka on Nord Streamin suurimpia osakkaita.

JKL ei suostunut kertomaan, mistä Perssonin tehtävät koostuivat. Persson oli kuitenkin vain päivää ennen ilmoitusta uudesta työpaikasta, syönyt illallista Saksan entisen liittokanslerin Gerhard Schröderin kanssa, joka edusti siinä vaiheessa Venäjän Nord Streamin etuja.

Kuvaavaa on, että Perssonin entinen poliittinen vastustaja Carl Bildt ei nähnyt mitään ongelmaa siinä, että Persson otti tehtävän Nord Streamille uskollisessa yrityksessä.

Ruotsalainen Expressen tutki Perssonin taloustietoja vuonna 2016 ja totesi, että entisestä pääministeristä oli tullut rikas mies, jonka kuukausitulot olivat miljoona Ruotsin kruunua, maanomistuksia oli 50 miljoonan dollarin arvosta, ja hänen yhtiöllään Baven AB:llä oli 26 miljoonaa kruunua vapaata pääomaa.

---

Jens Høvsgaardin kirjassa on tietenkin mukana myös entinen pääministerimme Paavo Lipponen, joka ”meni läpi pyöröoven” poliittisen uransa jälkeen, ja josta muotoutui määrätietoinen Nord Stream -kaasuputken lobbaaja vuonna 2008. Tuloksena ovat olleet Lipposen Cosmopolis-yhtiölle miljoonien laskutuksen 14 vuoden lobbauksen saatossa tähän vuoteen asti, jolloin Gazprom-raha lakkasi virtaamasta, koska Sveitsiin rekisteröity Nord Stream 2 -yhtiö kaatui lännen pakotteiden vuoksi.

21. lokakuuta 1999 Pääministeri Paavo Lipponen oli tavannut Vladimir Putinin Helsingissä. Huomioitavaa onkin, että Paavo Lipposta ei ole haitannut, kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan vuonna 2008, valtasi Krimin vuonna 2014 ja aloitti hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan 24.2.2022.

Heinäkuussa 2008 Gerhard Schroeder löytää jälleen demarivaikuttajien muistikirjansa ja soittaa entiselle pääministerille Paavo Lipposelle kutsuakseen hänet Berliiniin. Schröder ja Matthias Warnig ottavat vastaan suomalaisvieraan ja tekevät hänelle houkuttelevan tarjouksen.

Nord Stream -hankkeella on ongelmia ympäristöluvan saamisessa Suomessa, ja hanke tarvitsee jonkun, joka pystyy vaikuttamaan hallitukseen niin, että he sanovat kyllä. Suomen entinen pääministeri oli hieno löytö. Paavo Lipponen oli Suomen pääministeri kahdeksan vuotta sekä neljä vuotta eduskunnan puhemiehenä. Lisäksi hän oli ollut Suomen virallinen ehdokas useisiin kansainvälisiin huipputehtäviin.

Berliinissä Lipponen ei empinyt Schröderin ja Matthias Warnigin pöydässä eikä hänellä ollut epäilyksiä Nord Stream -ehdotuksen suhteen. Hän ei edes epäröinyt käyttää eduskuntatalossa hänelle myönnettyä työhuonetta poliittisten muistelmien kirjoittamiseksi. Lipponen luopui työhuoneesta vasta, kun media kritisoi voimakkaasti, kuinka lobbaajalla voi olla eduskunnassa vapaata toimistotilaa.

---

Jens Høvsgaard nostaa myös esiin huhut Lipposen väitetystä informanttitoiminnasta kommunistisen Itä-Saksan Stasille, kun tieto hänen kaasuputkilobbauksesta tuli ilmi. Høvsgaard muistuttaakin, että tieto on jäänyt vahvistamatta tai kumoamatta, koska Suomen hallitukset sekä poliittinen establishmentti ovat estäneet ns. Tiitisen listan (suomalaisten Stasi-informanttien listan) julkaisemisen.

Tarkoitushan on tietenkin suojella vielä entisiä ja yhä keskuudessamme olevia politiikan vaikuttajia, joilla ei ole ollut ongelmia työskennellä toisen valtion ja järjestelmän piikkiin. Kuten ei ole ollut vahvasti poliittisten Nord Stream -putkien osaltakaan.

Paavo Lipposen yhteydet Venäjälle, Saksaan sekä Ruotsiin, sekä toimet Nord Stream -kaasuputken lobbaamisessa Suomessa ovat vielä melkoisen sumun takana.

Tilanne on häpeä niin Suomelle kuin mediallemmekin. Vähintään kansainvälinen mainehaitta poliittiselle järjestelmällemme.

Teksti Eeropekka Rislakki


Jussi Halla-aho vieraili Ukrainassa - näin kauaskantoisesti hän puhui jo sodan syttyessä [kooste]

https://www.youtube.com/watch?v=iQ5Y16UW36k


Jussi Halla-aho & Ville Niinistö - Suomi Natoon vai ei? | Sensuroimaton Päivärinta 9.3.2022

https://www.youtube.com/watch?v=bH3N3oZ856E


Jussi Halla-aho Venäjästä ja Ukrainasta | HS 20.9.2014

https://www.youtube.com/watch?v=LqnFp5vkfoI&t=106s


Venäjän–Ukrainan sota

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n%E2%80%93Ukrainan_sota


Itä-Ukrainan sota

https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4-Ukrainan_sota


Ukrainan sodan ajantasaiset tiedot

https://liveuamap.com/fi



sunnuntai 30. lokakuuta 2022

SU 30.10.2022 Koittaako uusi aika Jokilaaksojen jalkapalloilussa?


K-Pallon edustusjoukkueen kausi päättyi kakkossijaan. K-Pallon edustuksen kausi oli onnistunut ja tavoitteeksi asetettu suora nousu jäi vain yhden pisteen päähän, kun IK Myranilla on 44. pistettä ja K-Pallolla 43. pistettä. Kalajoen Pallon edustusjoukkue päätti kautensa jalkapallon V-divioonassa kaatamalla HBK:n lukemin 14-0 ja varmisti tällä tuloksella myös sarjan kakkossijan, vaikka TUS nousikin tasapisteisiin voitettuaan IK Myranin viimeisessä ottelussaan, niin K-Pallo säilyy edellä paremman maalieronsa turvin. Sarjan voittaja IK Myran nousee suoraan neloseen, mutta todennäköisesti myös Kalajoen Pallolle tarjotaan mahdollisuutta nousta ensi kaudeksi korkeammalla sarjatasolle, sillä IV-divioonassa pelasi tällä kaudella vain kahdeksan joukkuetta.


K-Pallo pelasi kauden aikana 20 ottelua, joista joukkue voitti 14, pelasi kerran tasan ja hävisi viisi. Maalieroksi tällä kaudella muodostui kova lukema +64 (100-36), joka kertoo että etenkin hyökkäystehoja K-Pallosta löytyi, sillä joukkue heilutti vastustajien verkkoja viiden maalin keskiarvolla. Sarjan maalipörssin vei näytöstyyliin Joonas Kyösti, joka paukutti tällä kaudella K-Pallolle peräti 37 maalia.


K-Pallon maalipörssi kaudella 2022:

-Joonas Kyösti 37 maalia (9 hattutemppua)
-Tomi Gronoff 15 maalia
-Jori Nikupaavo 7 maalia
-Mikael Sorvari, Juho Isokääntä 5 maalia
-Mikko Vainio, Henry Nauha, Risto Hintsala, Tommi Jutila, Marko Mankinen 3 maalia.
-Teemu Kyösti, Turo Saukko, Viljami Tanhuala 2 maalia
-Jarkko Salmu, Petri Priuska, Juhana Lauri, Kalle Niemelä, Joona Räisänen, Eero Heininen, Jaarli Järvinen 1 maali.

K-Pallon edustusjoukkue kaudella 2022:


Antti Polet
Saku Uunila
Gabor Toth
Aapeli Kääriäinen
Eero Heininen
Akseli Koutonen
Jarkko Salmu
Jaakko Mustonen
Joona Räisänen
Petri Priuska
Joonas Kyösti
Teemu Kyösti
Eetu Nikupaavo
Jori Nikupaavo
Tuukka Marjala
Vitalii Svintsiskyi
Anton Tavasti
Mikko Puurula
Alex Heikkilä
Juhana Lauri
Tommi Jutila
Tomi Gronoff
Mikael Sorvari
Risto Hintsala
Jaarli Järvinen
Viljami Tanhuala
Kalle Niemelä
Juho Isokääntä
Pauli Niemi
Kasper Nielsen
Eetu Jelekäinen
Ville Nauha
Henry Nauha
Aleksi Huhtakangas
Mikko Vainio
Marko Mankinen
Turo Saukko

Valmentajat: Juha Pahkala & Jaarli Järvinen
Joukkueenjohtaja: Tomi Gronoff


Jos K-Pallo saa paikan IV-divisioonaan niin saamme ensi kesänä nähdä mielenkiintoisia paikallispelejä, sillä Nivalan joukkue Ysikaks Nivala ei pudonnut nelosen C2-lohkosta, koska siinä pelasi vain kahdeksan joukkuetta ja mikään joukkue ei pudonnut. Ysikaks Nivala sijoittui lohkossaan kahdeksanneksi. FC Ylivieska putosi kolmosesta neloseen joten jokilaaksojen herruudesta kamppailtaisiin rajusti ensi kesänä ja jalkapallon suosio Kalajokilaaksossa nousisi ennätykselliselle tasolle, jos K-Pallo saisi paikan neloseen. Kun LOVE on myös nelosessa niin kiinnostus jalkapalloon kasvaisi alueellamme uudelle tasolle.


Minun mielestäni Suomen Jalkapalloliiton tulisi täydentää Nelosen C2-lohko 12 joukkueen lohkoiksi ja tarjota myös K-Pallolle ja TUS:lle mahdollisuutta nousta neloseen. FC Ylivieska olisi samassa lohkossa pudottuaan kolmosesta. Toivon, että K-Pallon johto pyrkii varmistamaan K-Pallon nousun neloseen olemalla yhteydessä asiasta päättäviin henkilöihin.


Uusi Tekonurmi avattu käyttöön Kalajoella!

Kauan odotettu Kummalan tekonurmi valmistui alkusyksyn aikana ja se saatiin käyttöön viime torstaina.

Kentällä on todella hyvä valaistus joten näkyvyys on hyvä vaikka muuten olisi säkkipimeää ympärillä.

Hyvin on kentälle käyttäjät jo löytäneet ja toivotaankin kuivaa ja pitkää syksyä, että saadaan nauttia mahdollisimman pitkään kentän antimista.

Virallisia avajaisia vietetään keväällä 2023.


JHT Kalajoki on sarjan kärkijoukkueita


JHT Kalajoki on noussut täsmähankintojen seurauksena sarjan kärkikastiin. Luonnollisesti siihen on myös oma osuutensa Jyväskylästä kotoisin olevalla valmentajalla Mirko Frimanilla. Mielestäni JHT:llä on nyt koossa kauden paras joukkue, jonka tehomiehiä ovat

  1. Jarno Palola 5+13 29-vuotias pelaajalla jolla on pituutta 194 cm ja painoa 92 kiloa Jarno on Kalajoen omia poikia.

    https://www.eliteprospects.com/player/48603/jarno-palola

  1. Iiro Hietakangas 3+11 Iiro on kotoisin Ähtäristä, 22-vuotias pituus 173 cm ja painoa 77 kg pelikokemuksensa saanut JYP:n joukkueissa ja KeuPa HT_ssä. https://www.eliteprospects.com/player/393098/iiro-hietakangas

3. Jani Nurkkala 7+5 Jani Nurkkala Ruukista syntyisin oleva pelaaja, jolla on pituutta 183 cm ja painoa 92 kg. Jani on pelannut JHT:ssä jo useamman kauden. Hän on JHT:n luottopelaajia. https://www.eliteprospects.com/player/169810/jani-nurkkala

  1. Santeri Salminen 5+7 25-vuotias Kouvolassa syntynyt pelaajalla, jolla on nyt pituutta 185 cm ja painoa 80 kg. Pelikokemusta on KooKoon joukkueista ja Kotkan Titaanien Suomi-sarjan peleistä kolmelta viime kaudelta. Tämä kausi taitaa olla Santeri Salmisen läpimurtokausi https://www.eliteprospects.com/player/200066/santeri-salminen

  2. Tomi Mäntynen 6+3 on Kyyjärvellä syntynyt 22-vuotias hyökkääjä, jolla on pituutta 186 cm ja painoa 94. Pelikokemusta on tullut JYP:in ja KeuPa HT:n Mestis-joukkueessa. https://www.eliteprospects.com/player/363702/tomi-mantynen

6. Arttu Venäläinen 2+7 on Kuopiossa syntynyt 23-vuotias 180 cm pitkä ja 85 kg painava puolustaja on KalPan kasvatti, joka on pelannut useammassa seurassa mm. Jukureissa ja Hokissa, mutta viime kauden JHT-Kalajoessa on nyt JHT:n luottopelaajia. https://www.eliteprospects.com/player/332956/arttu-venalainen

  1. Teemu-Petteri Lappalainen 2+6 on 22-vuotias 174 cm pitkä ja 70 kg painava JyPin, Jukureiden kasvatti, joka viime kaudella pelassa D-Kiekossa

    https://www.eliteprospects.com/player/395082/teemu-lappalainen

  1. Niko Himmanen 4+3 on 22-vuotias 170 cm pitkä ja 70 kiloa painava JyPin kasvatti, joka pelasi viime kaudella Mestistä KeuPaH:n joukkueessa.

    https://www.eliteprospects.com/player/438060/niko-himmanen

  1. Kostas Gusevas 3+4 on 23-vuotias liettualainen pelaajalla jolla on pituutta 181 cm ja painoa 89 kg. Hän on pelannut Liettuassa, Venäjällä, Latviassa, Puolassa, Ranskassa. Hän on nyt JH:n luottopuolustaja. https://www.eliteprospects.com/player/291009/kostas-gusevas


10. Erik Naroma 2+3 on Valkealassa syntynyt 185 cm pitkä ja 85 kiloa painava pelajalla, jolla on pelitaustaa KooKoon ja Kotkan Titaanien joukkueista. Erik pelasi jo viime kaudella JHT:ssä ja on kehittynyt pelaajana Kalajoella hyvin. https://www.eliteprospects.com/player/318156/erik-naroma

  1. Mikko Kärjä 0+4 on Oulussa syntynyt 183 cm ja 95 kg painava 25-vuotias pelaaja, jolla on pelitaustaa Kiekko-Laserin, TeKin ja S-Kiekon joukkueista. Tuleeko tästä kaudesta Mikon paras kausi tähän mennessä?https://www.eliteprospects.com/player/218968/mikko-karja

  2. Ville Kivimäki 3+0 on Muhoksella syntynyt 21-vuotias 181 cm pitkä ja 77 kg painava pelaaja, jolla on pelikokemusta KKP:n, KalPan joukkueista ja Kalix:n joukkuesta Ruotsista. Ville teki näyttävän tulon JHT:n joukkueeseen kolmella maalilla S-Kiekko ottelussa. Ville on JH:n täsmähankinta ja odotukset ovat suuret. https://www.eliteprospects.com/player/440703/ville-kivimaki


  1. Eetu Onikki 0+3 on Ylöjarvellä syntynyt 184 cm pitkä ja 80 kg painava 21-vuotias pelaaja , jolla on pelikokemusta Tapparan, KooVeen ja Nokian Pyryn joukkueista. Eetulla on tulevaisuus edessään. Onko JH:n kausi läpimurtokausi?

    https://www.eliteprospects.com/player/470562/eetu-onikki

14. Eelis Räihä 0+2 on 21-vuotias Helsingissä syntynyt 179 cm pitkä ja 80 kg painava Bluesin ja Pelicanisen kasvatti , joka on pelannut Kärppien U20 joukkueessa erittäin menestyksellisesti. Eelis on JHT:n täsmähankintoja ja odotukset ovat suuret. https://www.eliteprospects.com/player/396676/eelis-raiha

15. Janne Pirttimäki 1+0 on 27-vuotias Kurikassa syntynyt 185 cm pitkä ja 85 kiloa painava pelaaja, jolla on myös Mestis-taustaa. Janne pelasi jo viime kaudella JHT:ssä kiitettävästi. Hän on JHT;n luottopuolustajia. https://www.eliteprospects.com/player/131093/janne-pirttimaki

16. Tino Siipola 1+0 Tino 27-vuotias kalajokinen pelaaja, jolla on pituutta 186 cm ja painoa 83 kg. https://www.eliteprospects.com/player/100846/tino-siipola

17.Elias Korpela 0+1 on 22-vuotias Oulussa syntynyt 192 cm pitkä ja 87 kg painava maalivahti, jonka torjuntaprosentti on Suomisarjan toiseksi paras tällä kaudella

https://www.eliteprospects.com/player/395416/elias-korpela


18.Nuutti Ylitalo 0+1 on 16-vuotias Nivalassa syntynyt 173 cm pitkä ja 68 kg painava pelaaja , jolla on listava tulevaisuus edessään ja hän pääsee kehittymään JHT:n joukkueessa erinomaisella tavalla https://www.eliteprospects.com/player/798590/nuutti-ylitalo

19. Jasper Anttila 0+1 on 16 vuotias Kalajoen oma poika, jolla pituutta 182 cm ja painoa 83 kg. Hänellä on loistava tulevaisuus edessään ja hän pääsee kehittymään JHT:n joukkueessa erinomaisella tavalla.

Joukkueessa pelaavat lisäksi

Petri Priuska 21v Kalajoen oma poika

https://www.eliteprospects.com/player/440666/petri-priuska

Daniel Haverinen 20 v Kuhmon poika

https://www.eliteprospects.com/player/612152/daniel-haverinen

Martti Prittinen 18 v Kalajoen oma poika

https://www.eliteprospects.com/player/612985/martti-prittinen

Tomi Gronoff

Anton Hannula

Iiro Ojala

Topi Sipilä


Joukkueessa voisi olla näkemykseni mukaan vielä kahdelle hyvälle puolustajalle paikka sekä yhdelle hyvälle hyökkääjälle ajattelen kauden huipentumaa eli Mestis-karsintaa.


Erkintien talojen purkutyöt on aloitettu




Ministereiden ja pörssiyhtiöiden vastuunkanto on tyhjää puhetta

Pörssiyhtiöiden johdon vastuunkanto on samanlaista tyhjää puhetta kuin ministereiden.

Fortumin toimitusjohtajan on helppo puhua, koska omistajaohjausministeri Tuppurainen ei ole tehnyt mitään vahingonkorvausten maksattamiseksi Uniper-sekoilusta. Vaatimusmahdollisuus 2017 päätöksistä loppuu tämän vuoden lopussa.

Jos Lundmark olisi aidosti sanojensa takana hän voisi palauttaa edes saamansa bonukset, ylimääräiset palkkiot ja osakepalkkiot Fortumille.

Jokainen vähänkään liike-elämää ymmärtävä henkilö tajusi, että Fortumin Venäjä-seikkailut ja Saksan Uniper-kaupat ovat valtava taloudellinen riski. Miksi Suomen valtion omistajanohjaus ei reagoinut näihin asioihin? Fortumin johtajillehan tämä on ollut erinomainen bisnes, mutta ei veronmaksajille.

Kokous­muistiot paljastavat: Venäjän uhkaa vähäteltiin – näin kulisseissa keskusteltiin Uniperista, Nord Streamista ja Fennovoimasta

https://www.is.fi/politiikka/art-2000009168372.html


Fortumin entinen toimitus­johtaja ottaa täyden vastuun Uniper-kaupasta ja kertoo merkittävistä virhe­arvioistaan

https://www.hs.fi/talous/art-2000009164956.html



Suomen pääministeri Sanna Marin palkitaan sEXHIBITION-erotiikkamessuilla Vuoden eroottinen lataus -palkinnolla. – taustalla eroottinen bilevideo.

Messujen tiedotteen mukaan palkinto on vanha perinne, ja se elvytetään messujen 30-vuotisen taipaleen kunniaksi. Palkinto jaetaan Kultainen Penis -kiertopalkinnon muodossa. Tiedossa ei ole palkinnon aiemmin voittaneita, mutta arvellaan että myös Pekka Haavisto ja Antonio Flores, mahdollisesti myös Jari Sillanpää olisivat kiertopalkinnon yöpöydälleen saaneet?

" jos meillä ei olisi jo varastojen kätköstä löytynyttä Kultainen Penis -kiertopalkintoa, olisimme ehdottomasti teettäneet Kultainen Pillu –palkinnon. Sanomattakin lienee selvää, mikä tätä maailmaa oikeasti pyörittää." tiedotteessa todetaan.

Toisin kuin sEXHIBITION-erotiikkamessujen tiedotteessa alunperin luki, palkintoa eivät tule noutamaan Demarinuoret.

sEXHIBITION -erotiikkamessut pidetään Helsingin Kaapelitehtaalla pe-la 28.-29.10.2022.


Hölynpölytyö

Mitä pitempi titteli sitä tyhjänpäiväisempi virka. Tietokirjailija Matti Wibergin mukaan niin sanotut ”hölynpölytyöt eli bullshit jobit” ovat lisääntyneet viime vuosina työmarkkinoilla.

Nämä ovat sellaisia työpaikkoja, joissa ei varsinaisesti tehdä mitään tuottavaa, vaan leikitään työn tekemistä ja liki koko työaika käytetään työtä muistuttavaan oheistoimintaan, kuten turhanpäiväiseen kokoustamiseen, tuloksettomiin neuvotteluihin, keinotekoiseen raportointiin, datasyöttämistä varastoon, jota kukaan ei käytä ynnä muuta, Wiberg kirjoittaa Verkkouutisten blogissaan.

Matti Wiberg viittaa amerikkalainen antropologi David Graeberin teokseen Bullshit Jobs: A Theory (Simon & Schuster 2018). Wibergin mukaan pseudotyö on markkinalogiikan vastaista, sillä yksikään voittoa tavoitteleva yritys ei teorian mukaan käytä varoja hyödyttömien työntekijöiden palkkaamiseen. Silti nämä työpaikat vain lisääntyvät maataloustöiden ja teollisten työpaikkojen määrän vähetessä.

Wibergin mukaan hölynpölytyö voi olla hyvin palkattua mainion työehdoin. Se on eri asia kuin niin sanottu ”paskaduuni eli McJob”. Sillä tarkoitetaan kehnosti palkattuja ja epämieluisia matalan tuottavuuden työtehtäviä kehnoilla työehdoilla ja vailla etenemismahdollisuuksia. Valtaosa niin sanotusta lörpöttelevästä luokasta (chattering class) eli suurten kaupunkien keskiluokkaiset varsinaista tuottamatonta työtä tekevät tyhjäntoimittajat kuuluvat hölynpölyn tuottajiin, Wiberg lataa.

Huomattava osa tästä joukosta keskittyy viuruamaan niin sanotuista ensimmäisen maailman ongelmista (first world problems) eli valittamaan joutavanpäiväisyyksistä. Siinä missä hölynpölytyö ei tee maailmaa paremmaksi, voi ”paskaduuni” Matti Wibergin mukaan tehdä. Esimerkiksi käymälät on siivottava, jätteet on kerättävä, hampurilaiset on paistettava. Paskaduunin tekijä voi hyvin palvella hölynpölytöihin palkattua, kuten esimerkiksi siivooja, joka siivoaa hölynpölytyöntekijän toimistoa, hän muistuttaa.

    Tietävät, ettei tarvita”

Pseudotyön tärkein tunnusmerkki on Wibergin mukaan se, että sen häviämisellä ei olisi kielteisiä vaikutuksia.Hölynpölytyötä tekevä tietää, ettei häntä oikeasti tarvita. Missä nämä työt sitten ilmenevät? Matti Wibergin mukaan modernit kansantaloudet ovat suurelta osin valtavia hölynpölyn tuottamiskoneistoja. Tietointensiivisissä organisaatioissa näitä tehtäviä on runsaasti, sillä työn tuloksellisuuden arviointi ei näissä organisaatioissa ole helppoa. Varsinkin suunnitteluelimissä näitä tehtäviä on, samoin hallinto- ja opetustehtävissä, kunnista seurakuntiin ja liikeyrityksistä yliopistoihin, Wiberg listaa.

Kaikissa julkisen sektorin virastoissa tällaisesta on merkkejä esimerkiksi joutavina lomakkeiden täyttämisinä, ajankäyttösuunnitelmien laatimisena ynnä muuna sellaisena. Aivan asiallinenkin työ voi sisältää hölynpölyulottuvuuden, kuten esimerkiksi jokainen tutkimusrahoitusta hakenut varsin hyvin tietää jouduttuaan yliraportoimaan tutkimuksestaan jo ennen kuin tutkimus edes on käynnistynyt, hän jatkaa.Matti Wibergin mukaan näiden pseudotöiden lakkauttamisella on positiivinen vaikutus kansantalouteen, koska lakkauttamisesta säästetyt kustannukset voidaan investoida paremmin tuottaviin kohteisiin.

Korruptio ja virkavallan väärinkäyttö

Hallitusneuvos Olli Sorainen on vangittu: Rikosepäily kytkeytyy marjanpoimijoiden ihmiskauppatutkintaan

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vangitaanko-hallitusneuvos-olli-sorainen-oikeus-paattaa-tanaan-kytkeytyy-marjanpoimijoiden-ihmiskauppatutkintaan/8559456#gs.gnkz94

Hallitusneuvos Soraisen pidättämisestä kerrottiin torstaina.

  • Esitutkinnassa epäillään, että lahjusten avulla on saatu merkittävää hyötyä ja helpotusta marjanpoimintayrittämiseen liittyvissä viranomaisprosesseissa, tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Teemu Mäntyniemi kertoi poliisin tiedotteessa.

Erkin kommentti: Asia kiinnostaa minua sen takia että olen ollut jo aikaisemin yhteydessä TEM:n vastaavan asian johdosta ja saanut sieltä sellaisen vastauksen joka tietoinen väärä päätös. Otin yhteyttä tutkinnanjohtaja Teemu Mäntyniemeen.


Poliisi vaikenee hallitusneuvos Soraisen korruptiotutkinnasta kuin muuri: "Ollaan syvällä esitutkinnan ytimessä"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-vaikenee-hallitusneuvos-soraisen-korruptiotutkinnasta-kuin-muuri-ollaan-syvalla-esitutkinnan-ytimessa/8559548#gs.go9drm


Miten tämä on mahdollista?


Olkiluodon syöttövesipumput ovat KSB:n valmistamia , laajalti ydinvoimalaitoksissa käytettyjä standardityyppisiä syvepumppuja. Ihmetystä herättää, miten nämä laatuongelmat ovat päässeet luirimaan laitokselle. Normaalin laadunvalvonnan olisi pitänyt pystyä ottamaan nämä ongelmat kiinni jo suunnitteluvaiheessa tai valmistuksessa, mutta näin vain kävi. En lähde spekuloimaan yksityiskohtaisemmin , kun en tunne tilannetta yksityiskohtaisemmin tai en ollenkaan. Onhan vauriot saattaneet syntyä myös tehdyissä laitoskokeissa, jos syötövesipumpun suojaus ei ole ollut oortningissa. Asiantuntijat selvittelevät tilannetta ja seurauksia.

Näin asiantuntijat:

Säröt Olkiluoto 3:n syöttövesipumpuissa ovat merkittävä ongelma, sanoo ydinvoimatekniikan professori Juhani Hyvärinen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.

Teollisuuden Voima (TVO) kertoi eilen havainneensa säröjä laitoksen kaikissa neljässä syöttövesipumpussa. Säröt ovat kooltaan muutamia senttimetrejä.

Tämä on voimalaitoksen käytön kannalta iso asia. Syöttövesipumppu on hyvin tärkeä komponentti turbiinilaitoksella. Se pumppaa puhdasta vettä, sanoo professori Hyvärinen.

TVO on kertonut, että säröt ovat pumpun juoksupyörässä, joka on vinhaa vauhtia pyörivä tärkeä osa pumpun sisällä. Se antaa vedelle vauhtia, hän jatkaa.

Hyvärinen kuvaa ongelmaa merkittäväksi.

Tämä estää voimalan käyttämisen ja varsinkin se, että se on kaikissa näissä pumpuissa. Se aiheuttaa nyt sen, että ne täytyy kaikki korjata.

Lue lisää: Olkiluoto 3:n kaikista syöttövesipumpuista on nyt löytynyt vaurioita

"Pumppu ei ole mitenkään erikoinen laite"

Miten säröjä voi olla jo nyt uuden laitoksen komponenteissa?

Tämä onkin vähän yllättävää. Pumppu ei sinänsä ole mitenkään erikoinen laite. Tämän tyyppisiä keskipakopumppuja on maailmalla muutenkin, ja tämä on kokenut pumppuvalmistaja. Voi olla, että siinä on voimalaitoksen koon takia jotain vähän epätyypillistä, Hyvärinen arvioi.

Hyvärinen sanoo, että vaurioiden taustalla lienee suunnittelu- tai valmistusvirhe. Hänen mukaansa nämäkin vaihtoehdot ovat epätodennäköisiä kokeneen valmistajan kohdalla.

Mutta jos tämä on vähä isompi osa, mitä he ovat aikaisemmin tehneet, niin tällaista voi sattua. Ei se tekniikan alalla ole mitenkään tavatonta, hän sanoo.




 

perjantai 28. lokakuuta 2022

PE 28.10.2022 Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin

Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin


Iltalehden päätoimittaja Perttu Kauppinen ja eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen


Pääkirjoitus: Kun poliitikko tuomitaan professorin kunnian loukkaamisesta, oikeusjärjestelmän viat paljastuvat

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/0aad1f46-a2eb-4f1b-a353-e03626d2908c


Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen päätös 24.11.2004 Dnro 2406/4/04 on asiassani ei anna aihetta ratkaisu.


Olen kääntynyt eduskunnan oikeusasiamiehen puoleen apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisen toiminnan johdosta.


TO 27.10.2022 Eduskunnan oikeusasiamies

http://kalajokinen.blogspot.com/2022/10/to-27102022-eduskunnan-oikeusasiamies.html


Tarkemmin asiasta tässä

LA 15.10.2022 Miksi olen leipäjonossa?

http://kalajokinen.blogspot.com/2022/10/la-15102022-miksi-olen-leipajonossa.html



Iltalehteen ja Iltalehden päätoimittajalle olen lähettänyt useita sähköpostiviestejä, mutta mitään ei ole tapahtunut. Miksi Iltalehti ei noudata journaistisia ohjeita?



Kalajoki 29.10.2022

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

www.erkkiaho.com

044-3025948