perjantai 11. tammikuuta 2019

PE 11.01.2019 Alkion testamentti ja köyhien asia


                                                                Erkki Aho

Alkion testamentti - "älkää unohtako köyhän asiaa" - on Sipilän hallituksen toimesta vedetty vessanpöntöstä alas.


Nykyisin terveyskeskuksen käyntimaksuille on säädetty niin sanottu välikatto eli maksun saa periä ainoastaan kolmelta ensimmäiseltä käynniltä samassa terveyskeskuksessa vuoden aikana. Kolmen käynnin yhteenlaskettu summa on saanut olla enintään 61,80 euroa vuodessa. Nyt välikatto poistuu eli maksujen periminen ei pysähtyisi kolmeen käyntikertaan. Jatkossa paljon terveyskeskuspalveluja tarvitsevat joutuvat maksamaan jokaisesta käyntikerrastaan, kunnes 683 euron maksukatto on täyttynyt. Muutos koskisi etenkin ikääntyneitä, koska he käyttävät paljonterveyskeskuspalveluita. Sairauskuluvakuutukset päättyvät yleensä 65–80-vuotiaana, eikä niitä yleensä myönnetä yli 60-vuotiaille. Iän myötä monet sairaudet yleistyvät ja loukkaantumisriski kasvaa.
Suomalaiset maksavat terveyskuluja omasta pussistaan naapureita enemmän - uusi laki lisää paljon sairastavien menoja jopa sadoilla euroilla

Sen sijaan terveyskeskusmaksujen niin sanotun ”välikaton” poistaminen on huono uutinen kansalaisille, jotka käyttävät paljon terveyskeskuspalveluita. Tähän asti lääkärinvastaanoton kertamaksua (20,60 euroa) on peritty yhdessä terveyskeskuksessa enintään kolme kertaa kalenterivuodessa, eli kansalaisen vuosimaksu on ollut enintään 61,80 euroa.
Jatkossa kansalaista voitaisiin laskuttaa jokaisesta lääkärikäynnistä terveyskeskuksessa aina maksukattoon, eli 683 euroon asti. Toki katto täyttyy aikaisemmin, jos kansalainen käyttää muita asiakasmaksullisia palveluita.Huono uutinen pienituloisille, Hallitus haluaa hävittää yhden maksukaton – terveyskulut voivat nousta sadoilla euroilla

Vaalitutkija tuoreista gallup-luvuista: ”Se olisi katastrofaalinen, veret seisauttava vaalitappio”

Oululaiset eivät hämmästyneet puolueiden kannatusmittauksen tuloksista. Maahanmuuttokriittisyys tuo kannattajia. – Keskusta ei ole ollut enää aikoihin pientuloisten puolella, summaa tilanteen lyhyesti ja ytimekkäästi Tarja Keränen. Sipilän vaalipiirissä iso gallup-muutos – paikalliset eivät yllättyneet: ”Varmasti vaikuttavat puolueiden kannatuksiin

Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen mukaan pienituloisimmat ihmiset maksavat arvonlisäveroa (alv) suhteessa kaikkein eniten Suomessa.Arvonlisäverot olivat vuonna 2016 jopa 12 prosenttia pienituloisimpien bruttotuloista, kun suurituloisimman ryhmän tuloista osuus oli viisi prosenttia. Kaikkein pienituloisimmat maksavat suhteessa eniten arvonlisäveroa

– Tulos on mikä on, ei se selittelemällä paremmaksi muutu. Kannatus on nyt varmaan suurin piirtein se, mitä mittaukset näyttävät, sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen. Kaikkonen keskustan gallup-alamäestä: ”Ei se selittelemällä paremmaksi muutu

Laastaripaketti maksaa Espanjassa yli 20 euroa vähemmän kuin suomalaisessa apteekissa. Valmistaja, tukku ja apteekki eivät suostu avaamaan hinnoitteluaan
Miksi apteekkituote maksaa Suomessa viisi kertaa enemmän kuin Espanjassa?

Sote-uudistuksessa on lähdetty liikkeelle väärästä päästä. Lähtökohtana olisi pitänyt olla asiakkaiden tarpeet eikä hallinnon tarpeet. Virhe olisi voitu korjata palkkaamalla 1000 korkean ammattitaidon omaavaa terveyskeskuslääkäriä valtion tuella terveyskeskuksiin. Apteekkiala olisi pitänyt avata kilpailulle jotta lääkkeiden hinnat saadaan alas.

Kalajoki

Kalajoelta lähtöisin oleva Petri Auno on nimitetty Nobina Finlandin uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän toimii tällä hetkellä VR Groupin liikennejohtajana.Petri Aunon edeltäjä Tom Ward jäi eläkkeelle vuodenvaihteessa, ja Auno aloittaa työnsä viimeistään 18.6.2019. Väliaikaisena toimitusjohtajana toimii Nobina AB:n varakonsernijohtaja Jan Bosaeus.Kalajoelta kotoisin oleva Petri Auno Nobina Finlandin toimitusjohtajaksi - jättää VR Groupin liikennejohtajan tehtävät

Kalajoen Junkkareita edustava Tiina Kiviranta on valittu edustamaan Suomea 6. – 10.3.19 Unkarin Gyorissa pidettäviin klassisen voimanoston Euroopan mestaruuskilpailuihin. Kilpailut on suunnattu masters ikäryhmille eli yli 40-vuotiaille. Tiina kilpailee yli 50-vuotiaiden ikäryhmässä ja alle 84 kilon sarjassa. Kiviranta klassisen voimanoston EM-kisoihin

Erkki Ahon blogi 29.11.2018
Erkin kommentti: 170 000 euroa ja 26 sotaveteraania. Tämä tekee 6538.46 euroa sotaveteraania kohden, mutta kuka sotaveteraanien rahat Kalajoella käyttää. Siinä on mielenkiintoinen seuraamisen kohden, koska tuskin itse sotaveteraanit niistä juuri mitään hyötyvät. Tässä on tutkivalla journalismille tilaus.
Kalajoki sai eniten rahaa sotaveteraaneilleen

JHT vahvistaa puolustustaan kahdella nimellä. Loppukaudeksi JHT:n puolustuksessa luutii 21-vuotias Aleksi Pöytäsaari, joka on Hermeksen paidassa esiintynyt Mestiksessä tälläkaudella viidessä ottelussa. Suomi-sarjassa hän on tällä kaudella pelannut FPS ja Raahe-Kiekon paidassa. Lisäksi hyvällä peli-ilmeellä Hermeksen A-junioreissa esiintynyt Akseli Karjalainen tulee paikkaamaan JHT:n puolustajakatoa kolmen pelin ajaksi. Myös hän on esiintynyt Mestiksen puolella. JHT:n puolustuksessa on edelleen poissa Rissanen, jonka tilaa seurataan päivä kerrallaan. Myös Iiro Ojala on poissa miesvahvuudesta.
"- Aleksi on mulle vanha tuttu kokkolasta ja hänellä on ollut tosi vaikea kausi alla. Tiedän mihin hän parhaimmillaan pystyy ja hän tuo meille jämäkkää peruspuolustamista.
Karjalainen tulee meille 3 pelin lainalle Kokkolan Hermeksen A-junnuista. Näin ollen saadaan jalkeille 6 pelaavaa puolustajaa. Tämä on hyvä mittari hänelle nähdä, missä oma taso tällä hetkellä menee. " Kommentoi JHT:n tuore valmentaja Niko Kivinen hankintoja.

Alueuutiset

Raahen satamassa kävi vuonna 2018 yhteensä 600 laivaa. Määrä kasvoi edellisvuodesta, jolloin sataman kautta kulki 541 laivaa.Tavaraliikennettä oli yhteensä 5,5 miljoonaa tonnia, kun edellisvuonna sitä oli 4,9 miljoonaa tonnia. Tuonnin osuus tavaraliikenteestä on 4,5 miljoonaa tonnia ja viennin miljoona tonnia. Vuoden 2017 vastaavat luvut olivat neljä miljoonaa tonnia ja 0,9 miljoonaa tonnia.Raahen sataman ko­ko­nais­lii­ken­ne kasvoi – puutavaran ja hakkeen vientimäärä lähes kak­sin­ker­tais­tui

Kannusta järkyttäneen henkirikoksen tutkinta on edennyt. Teossa ei käytetty minkäänlaista asetta. Iltalehti uutisoi viime vuoden lopulla useaan otteeseen Kannuksen henkirikoksesta. Sunnuntaina 2. joulukuuta junaradan varrelta löytyi kuollut mies.Mies oli nuori, noin 25-vuotias. Tapauksesta on edelleen vangittuna 35-vuotias mies. Häntä epäillään taposta.Myös miehen 32-vuotias veli oli vangittuna, mutta hänet vapautettiin ennen joulua. Iltalehti on aiemmin kertonut, että veljekset ja uhri työskentelivät kaikki samassa työpaikassa. Kannuksen henkirikos: Isoveljeä epäillään työkaverin taposta, pikkuveli seisoi vieressä - ”Hän oli paikalla eikä hälyttänyt apua”

Ulostava häiriökäyttäytyjä on pakottanut Haapaveden uimahallin sulkemaan ovensa neljä kertaa alkutalven aikana. Nyt kakkaa löytyi myös miesten saniteettitiloista.
Sarjakakkaaja ajanut uimahallin kaaokseen Haapavedellä - kertaulostuksen hinta jopa 3 000 euroa, roiskeet yltäneet jo käytäville asti

Kotimaan uutiset

Ex-vaimonsa murhan yrityksestä syytetty irakilaismies käyttäytyi poikkeuksellisen hämmentävästi heti puukotuksen jälkeen. Käytös ja puukotus tallentuivat valvontakameralle. Viime lokakuiseen verinäytelmään palattiin Pohjanmaan käräjäoikeudessa keskiviikkona, kun oikeudenkäynti 49-vuotiasta irakilaismiestä vastaan alkoi.
Pöyristyttävä valvontakameravideo: Mies puukotti ex-vaimoaan kesken koulupäivän ja istuutui sohvalle odottamaan poliisia
Poliisi on jatkanut tutkintaa Turussa Pernon asuinalueella tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta. Ampumavälikohtauksen takia poliisi otti keskiviikon ja torstain välisenä yönä kiinni viisi miestä. Poliisi on ottanut kiinni kuudennen epäillyn torstaina. Kaikki kiinniotetut ovat poliisin mukaan ulkomaalaistaustaisia.
Turun ampumavälikohtauksesta kuudes mies kiinni – poliisi pyytää havaintoja Pernossa tapahtuneesta ammuskelusta

Oulun käräjäoikeus on tuominnut Mohammed Nurhussienin 6 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen raiskauksen yrityksestä. 32-vuotias Mohammed Nurhussien yritti 12.2.2018 pakottaa asianomistajan kanssaan sukupuoliyhteyteen käyttämällä väkivaltaa. Oulun käräjäoikeus tuomitsi 32-vuotiaan miehen raiskauksen yrityksestä ehdolliseen vankeuteen

Tapahtumista toissa syksyn harjoituksen aikana ei ole juuri kerrottu julkisuuteen.
Rikosepäilyyn johtanut kertausharjoitus järjestettiin Ilmavoimien mökillä Lapissa

Perussuomalaisten myötätuuli mielipidemittauksissa jatkuu. Ylen tänään julkaisemassa puoluekannatusmittauksessa puolueen suosio kasvoi 2,1 prosenttiyksikköä.
Sama ilmiö oli nähtävissä Alma Median
(siirryt toiseen palveluun)
joulukuun lopun kyselyssä, jossa puolueen kannatus oli noussut 1,3 prosenttiyksikköä.Puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho uskoo, että puolue voi saada vaaleissa paremman tuloksen kuin mittauksessa.
Perussuomalaiset uskovat puoluemittauksia parempaan vaalimenestykseen - ”Meidän ei tarvitse keksiä tikusta asiaa”

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen pitää huolestuttavana ja vaarallisena käytäntöä, jossa niin sanottuja massarikoksia jätetään tarkoituksella tutkimatta viranomaisten resurssipulaan vedoten, kertoo Uutissuomalainen.Toiviainen peräänkuuluttaa selvitystä, miten paljon pieniä rikoksia jätetään kokonaan tutkimatta. Hänen mukaansa kyse on isosta kriminaalipoliittisesta kysymyksestä, koska massarikokset koskettavat isoa joukkoa tavallisia suomalaisia.Uutissuomalainen: Ylin syyttäjä huolestui rikosten tutkinnasta: pienten juttujen lakaisu maton alle luo pohjaa vakavalle rikollisuudelle

Isotalon mukaan tilaisuudesta aiemmin kerrotut lehtitiedot pitävät paikkaansa. IS kertoi jo torstaina, että komentaja oli haukkunut ja sättinyt ensin omaa henkilökuntaansa törkeällä tavalla, minkä jälkeen komentaja oli alkanut haukkua ja solvata myös kutsumiaan vieraita. Alkoholi oli mukana tapahtumassa. Lemmenjoen kohutapahtumia todistanut toimitusjohtaja: ”Ei mitään kuolemanvakavaa”

Perussuomalaiset penäsivät eilen suullisella kyselytunnilla hallitukselta polttoaineverojen alennuksia – turhaan. Hallitus ei ole alenuksia antamassa. Lisäksi SDP, vasemmistoliitto sekä vihreät kaavailevat polttoainehintojen korotuksia ensi kaudella. Polttoainehintoihin ei ole tulossa helpotuksia – SDP, vasemmistoliitto ja vihreät jopa nostaisivat hintoja

Ulkomaan uutiset

Kysynnän muutokset, Kiinan kasvun hidastuminen ja brexit pakottavat muutoksiin.Ford on aloittanut neuvottelut tuhansien työntekijöiden irtisanomiseksi eri puolilla Eurooppaa sijaitsevissa tuotantolaitoksissaan. Yhtiö aikoo myös irtautua kannattamattomilta markkinoilta ja sulkea tappiota tekeviä tuotantolinjojaan tavoitteenaan nostaa liikevoitto 6 prosenttiin Euroopassa. Euroopan autoteollisuudessa myllertää – Ford ja Jaguar sanovat irti tuhansia työntekijöitä

Ruotsissa on ollut taas hurja vuorokausi. On ammuttu, räjäytelty pommeja ja poliisin pommiryhmä on sahannut ympäri maata rauhoittelemassa riehaantuneita uusruotsalaisia. Malmössä räjähti kaksi kertaa. Ensimmäinen pommi viriteltiin klo 02.47 Rosengårdin kupeessa sijaitsevalle Danska vägenillä. Pommi viritettiin kauppa-varasto-rakennukseen. Kyseessä ei ollut mikään ihan pieni pommi, sillä kaikki ikkunat helisivät pihalle ja rakenteet vääntyivät. Räjähdys oli sen verran voimakas, että ääni kuului koko Malmön alueella.Pommiryhmä eristi alueen mahdollisten uusien pommien varalta ja tekninen tutkinta aloitettiin. Ruotsissa tulentäyteinen yö ja aamu

Uusin keltaliivien protestien kohde on ollut Ranskan maanteiden vierillä olevat nopeuskamerat.Ne ovat monen mielestä olemassa vain sitä varten, että niillä kerätään rahaa köyhiltä.Niinpä keltaliivit päättivät peittää niitä. Kaikista Ranskan peltipoliisesta on saatettu toimimattomiksi jo noin 60 prosenttia. Keltaliivit peittivät yli puolet Ranskan peltipoliiseista

Toukokuun lopulla pidettävistä eurovaaleista on tulossa ehkä odotettuakin kovempi yhteenotto arvopohjaltaan liberaalien, EU-myönteisten ryhmien ja EU-kriittisten, kansallismielisten populistien välillä. Pääkirjoitus: Italia ja Puola luovat uutta ”valta-akselia” – eurovaalien asetelmat tiukkenevat

Yhdysvalloissa liittovaltion hallinto on ollut osittain kiinni jo 20 vuorokautta.
Sadat lomautetut liittovaltion työntekijät osoittivat torstaina mieltään Valkoisen talon edustalla Washingtonissa.– Me haluamme rahamme! Lopettakaa hallinnon sulkeminen! mielensoittajat huusivat uutistoimisto Reutersin mukaan.”Tämä voi jatkua kuukausia” – Raivostuneet hallinnon työntekijät marssivat USA:ssa, sadattuhannet ilman palkkaa

TÄNÄÄN perjantaina miljoonien Yhdysvaltojen liittovaltion hallinnon työntekijöiden oli määrä saada palkkashekkinsä, jotka kolahtavat heille postiluukusta yleensä joka toinen viikko. Mutta tällä kertaa neljännes työntekijöistä, noin 800 000 eri alan virkailijaa, joutuu pärjäämään ilman täyttä palkkaansa tai kokonaan ilman sitä. Yksinhuoltajaisä Antony, 46, ja 800 000 muuta amerikkalaista jää tänään ilman palkkaa – ”Pitää valita mitkä laskut maksaa”

Pienyrittäjien lainat, maataloustuet, yritysten ympäristöluvat, alkoholin myyntilisenssit ja osa vientiluvista on jäänyt myöntämättä Yhdysvalloissa pian kolmen viikon ajan – nämä ovat vain joitain esimerkkejä siitä, millainen ketjureaktio ympäri Yhdysvaltoja on syntynyt liittovaltion hallinnon osittaisen sulkemisen takia. Epätoivo kasvaa ympäri maata siis muuallakin kuin niiden satojen tuhansien virkamiesten perheissä, joissa palkanmaksu on viivästynyt presidentti Trumpin ja demokraattien kiistellessä rakennusrahoista Meksikon vastaiseen rajamuuriin.USA:ssa liittovaltion sulku aiheutti ketjureaktion – yrityslainat ja lupapaperit ovat nyt jumissa

Venäjän ja Trumpin kampanjan välisiä vehkeilysyytöksiä selvittävä erikoissyyttäjä Robert Mueller tiettävästi julkaisee loppuraporttinsa lähikuukausina. Tutkintaan liittyvistä paljastuksista Manafortiin liittyvä tieto on toistaiseksi yksi suurimmista. Kampanjapäällikön luovuttamien tietojen avulla venäläiset olisivat voineet kohdentaa verkkokampanjaansa oikeisiin amerikkalaisryhmiin auttaakseen Trumpia.Kommentti: Viikon kovin Trump-uutinen jäi muuritaistelun varjoon – ”Kaikesta näkemästämme lähimpänä salaliittoa”

Romanian hallitus korostaa pystyvänsä hoitamaan EU:n puheenjohtajamaan tehtävää maan sisäisestä poliittisesta riitelystä huolimatta.Hallitus pyrki hälventämään epäilyjä esitellessään tavoitteitaan ulkomaisille toimittajille Bukarestissa torstaina. Me olemme valmiit, sanoi puheenjohtajuudesta vastaava ministeri George Ciamba.Romania aloitti EU:n puolivuotisen kiertävän puheenjohtajakauden vuoden alussa. Virallisia avajaisia vietettiin illalla Bukarestissa. Kyseessä on ensimmäinen puheenjohtajakausi Romanialle, joka liittyi unioniin 2007 Korruption riivaama Romania tarttui EU:n ruoriin epäilysten alla – Hallituksen ja presidentin tukkanuotta on ministerin mukaan "normaalia"

Ruotsalaisen Aftonbladet-lehden mukaan sosiaalidemokraatit, ympäristöpuolue, keskusta ja liberaalit ovat päässeet sopimukseen Stefan Löfvenin johtamasta hallituksesta.
Neuvotteluissa olisi lehden mukaan sovittu puolueille vaikeista kysymyksistä kuten työmarkkinoiden joustosta, vuokrasääntelystä ja perheiden yhdistämisestä.
Aftonbladet-lehti: Löfvenin hallituksesta yhteisymmärrys Ruotsissa – vaatii vielä puoluehallintojen hyväksynnän

Talousuutiset

OP on ilmoittanut asiakkailleen, että kuukaudessa saa jatkossa neljä maksutonta nostoa, mutta viidennestä lähtien nostoista peritään 0,55 euroa kappale.
OP päätti: Alkaa periä maksua kuukauden viidennestä käteisnostosta alkaen

Kaivosveroa kannattaa kuusi eduskuntapuoluetta. Kansainvälisten kaivosyhtiöiden silmissä Suomi on kivunnut maailman houkuttelevimmaksi investointikohteeksi. Puolueilta laaja kannatus kaivosverolle Ylen kyselyssä – kaivosyhtiöt halutaan panna maksamaan lisää Suomesta kaivetuista mineraaleista

Laukaalainen Erkki Kalmari on tehnyt biokaasun eteen töitä yli 20 vuotta. Välillä homma on ollut vastatuuleen tarpomista, mutta nyt alan tulevaisuudennäkymät ovat lupaavat. Laukaalainen Kalmari tutustui biokaasuun jo 90-luvulla. Sysäyksen antoi EU:n säädös, joka rajoitti karjanlannan levittämistä pelloille entiseen tapaan. Maitotilan isäntä totesi, että lanta on jotenkin hygienisoitava, jotta sitä voi levittää ilman tautiriskiä myös lehmien laidunalueille.Ensimmäinen biokaasulaitos nousi sukutilalle vuonna 1998


Lannan hygienisoinnin sivutuotteena tullut energia muuttui aika nopeasti päätuotteeksi, sanoo Kalmari.
Vuonna 2001 perustettiin Metener Oy, joka kehittää ja rakentaa biokaasun tuotantolaitoksia ja puhdistimia. Laitteita on toimitettu maailmalle parikymmentä Meksikoa ja Kiinaa myöten.Kalmarin tilalla on myös Suomen historian ensimmäinen julkinen biokaasun tankkausasema. Vuonna 2004 avattu asema

(Maaseudun Tulevaisuus) pysyi maamme ainoana yleisenä kaasuntankkaupaikkana kahdeksan vuoden ajan.
Tällä hetkellä Kalmarin tilalla tuotettu biokaasu liikuttaa noin sataa kaasuautoilijaa kuukaudessa ja lämmittää viisi taloa.Joutoheinässä on miljardin euron mahdollisuus – biokaasupioneeri taistelee uusiutuvalla energialla ilmastonmuutosta vastaan

Kotkalainen konepajayritys Haavisto Oy palkkasi viime vuonna kymmenen uutta työntekijää. Yritys työllistää Hovinsaarella ja Mussalossa yhteensä noin 70 ihmistä.
Toimitusjohtaja Jarkko Haaviston mukaan tänä vuonna tarvetta uusille työntekijöille on vähintään saman verran.Valtava työvoimapula vaivaa metallialaa – muutamassa vuodessa tarvitaan 53 000 uutta työntekijää

VTT, Motiva Oy ja Suomen Kiinteistöliitto ry ovat julkaisemassa lähipäivinä sähköautoilua koskevan loppuraportin, jossa otetaan kantaa siihen, miten sähkö- ja kaasuautojen menekkiä olisi mahdollista lisätä.Laurikko eritteli pian esiteltävän raportin johtopäätöksiä IS:lle. Tulokset osoittavat, että sähköauto-Suomeen siirtyminen on vielä kaukainen unelma.
Valtioneuvoston kanslian rahoituksella laaditun raportin keskeinen johtopäätös Laurikon mukaan on se, että kukaan ei osta sähköautoa, jos auton päivittäisestä latausmahdollisuudesta ei ole 100-prosenttista varmuutta. Uusi raportti paljastaa – sähköauto-Suomi vielä kaukainen unelma: Latausjärjestelyjen osalta ”ei ole tehty mitään”

Tilastot paljastavat sukupolvien välisen tulonjakotaistelun voittajat. 1990-luvun dramaattinen käänne ei ehkä oikene enää koskaan, kirjoittaa pääkirjoitustoimittaja Timo Paunonen. Kommentti: Karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta – katso, kuulutko ikäryhmään, joka häviää eläkeläisille

Urheilu-uutiset

Norjalaishiihtäjä Oddvar Brån elämäkerrassa väitetään, että Juha Mieto hävisi Thomas Wassbergille vain 0,008 sekunnilla kuuluisan sadasosan sijaan. Juha Mieto kirjoitti nimensä urheiluhistoriaan 39 vuoden takaisella olympiamatkallaan Yhdysvalloissa.Mieto hävisi Lake Placidin olympialaisten 15 kilometrin kisan vuonna 1980 sekunnin sadasosalla Ruotsin Thomas Wassbergille.Uutuuskirja paljastaa: Juha Miedon 39 vuoden takainen tappio ruotsalaiselle oli vieläkin pienempi kuin on luultu!

Muun muassa Suomen päähuoltaja jäi ilman MM-kultamitalia. Jääkiekkoliitto joutui tilaamaan mitalit jälkikäteen. Tärkeä osa Nuorten Leijonien MM-kultajoukkueesta jäi palkintojenjaossa tyhjin käsin – ”Tuntui pahalta kertoa”

Kourut ovat kasvaneet ja temput menneet hurjemmiksi. Samaan aikaan yhä useampi maa pystyy kasvattamaan huippulaskijoita.– Joka kerta, kun lähdetään hyppyrin nokalta liikenteeseen, siinä on akuutti loukkaantumisvaara. Jopa kuolemanvaara. Se erottaa meidät monista muista lajeista, lataa Suomen lumilautamaajoukkueen päävalmentaja Antti Koskinen. Lumilautailu on muuttunut rajusti parissa vuosikymmenessä eikä se ole suomalaisille enää niin varma menestyslaji – "Joka kerta, kun lähdetään hyppyrin nokalta, on jopa kuolemanvaara"

Maailmalla tapahtuu

Kopterin lavat hipoivat vuorenrinnettä, kun loukkaantunutta miestä nostettiin kyytiin.
Tammikuun toisena päivänä sattuneessa lasketteluonnettomuudessa 19-vuotias mies oli loukannut polvensa, eikä päässyt vuorelta omin avuin pois.
Avuksi hälytetty helikopteri joutui tekemään vaarallisen laskeutumisen vuorenrinteelle, kun nuori mies ja pelastushenkilökunta nostettiin kyytiin.
Helikopterilentäjän uskomaton laskeutuminen jyrkälle vuorenrinteelle pelasti loukkaantuneen laskettelijan Ranskan Alpeilla

Asut kerrostalossa, jonka rappukäytävällä ramppaa tuntematonta porukkaa käytännössä vuorokauden ympäri.Osa heistä saattaa asunnolle saapumisen jälkeen siirtyä tupakalle – ei kuitenkaan asunnon parvekkeelle, koska siellä ei saa polttaa – vaan käytävälle.Lisää tähän yhtälöön vielä epämiellyttävä haju, joka syntyy huoneiston ulko-oven eteen jätetystä roskapussista. Kuvittele vielä, että tällaisia asukkaita vierailee noin puolessa kerrostalon huoneistoista koko talven ajan.Rapussa yötä päivää ravaavat Airbnb-naapurit koettelevat rovaniemeläisiä: Tupakointia sisällä, roskat jätetään oven taakse...

Afganistan ei suostunutkaa ottamaan vastaan Saksasta 35 muun hylyn saaneen ja karkotetun joukossa Kabuliin lennätettyä 23-vuotiasta afganistanilaismiestä. Syiksi ilmoitettiin epäilys, onko mies todella afganistanilainen, vaikka hänelläon saksalaisviranomaisten mukaan siitä virallinen todistus sekä lääketieteelliset syyt, joita ei ole eritelty. Vai oliko syy miehen pitkä Saksassa kertynyt rikostekisteri, useita törkeitä ryöstöjä ja pahoinpitelyjä sekä runsaasti varkauksia, huumerikoksia jne. Tapauksesta kertoo nzz-lehti.Kabul schickt einen Straftäter nach Deutschland zurück. Warum sind die Ausschaffungen nach Afghanistan so umstritten?

Pudasjärven Petäjäkankaantiellä on ollut torstaiaamuna tulipalo. Pahoin palaneen omakotitalon lähistöltä löytyi kuollut mies tien vierestä. Oulun poliisilaitoksen rikoskomisario ja tutkinnanjohtaja Risto Määttä sanoo, että poliisilla on syytä epäillä henkirikosta.Tappo tai murha.Jompanakumpana tätä lähdetään tutkimaan, mutta henkirikosepäily on olemassa.Pudasjärven henkirikos: poliisin etsimä Kia-auto on anastettu - kyydissä aseistettu, vaarallinen henkilö

Krp:n mukaan kaapattu nainen oli löydettäessä fyysisesti vahingoittumaton.Kiinnioton teki Ruotsin poliisi, ja epäilty ei tehnyt tilanteessa mainittavaa vastarintaa.
Krp tutkii tästä huolimatta nimenomaan törkeää vapaudenriistoa.Tunnusmerkistö edellyttää, että uhri kokee väkivaltaa tai sen uhkaa tai vapaudenriisto kestää yli kolme vuorokautta. Jälkimmäisestä ei voi poliisitiedotteen perusteella olla kyse, eli kyse on uhkatilanteesta.
Epäilty murha ja sieppausdraama Pudasjärvellä - kaapattu oli kuolleen vaimo, avioparin elämä murskaksi: ”Toiselta riistettiin vapaus ja toiselta henki”

Kaksi tapahtumaan liittyvää henkilöä otettiin eilen aamulla kiinni Kiimingistä. Poliisin etsimän Kia Ceed -henkilöauton kuljettajaksi epäilty henkilö taas otettiin kiinni Luulajasta Ruotsin puolelta perjantaina aamuyöllä. Poliisi pyysi ajoneuvosta eilen havaintoja ja ilmoitti samalla, että sitä kuljettaa aseistautunut ja vaarallinen henkilö.Samalla poliisi löysi naisen, jonka epäillään otetun mukaan palopaikalta vastoin tämän tahtoa.KRP: Pudasjärven murhan tekijät tappoivat talon asukkaan ja sieppasivat hänen vaimonsa – epäillyt otettiin kiinni Kiimingissä ja Ruotsin Luulajassa

Suomen Riistakeskus on antanut Itä-Suomeen poikkeusluvan ampua villisikoja metsästyslaissa normaalisti kielletyillä tavoilla, sillä afrikkalaisen sikaruton (ASF) pelätään leviävän Venäjältä Suomeen. Asiasta uutisoi Lännen Media.Metsästämisen tehostamiseksi aseisiin saa kiinnittää valovahvistimet ja pimeänäkölaitteet. Myös supikoiria saa metsästää samoilla keinoin.Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sanoo, että ministeriö haluaa tehostettuja toimia villisian metsästykseen, koska sikaruton uhkataso on korkea. Hänen mukaansa tavoitteena on, että villisikakanta ei kasva tai jopa pienenee.
Villisikoja voi ampua poikkeusmenetelmin tänä vuonna tuhat kappaletta ja supikoiria 5 000 kappaletta. Poikkeuslupaa voi käyttää enintään sata henkilöä.Lännen Media: Sikaruton pelossa Suomessa otetaan käyttöön poikkeuskeinot – villisikoja saa ampua aseilla, joissa on valovahvistimet

Kiinan ihmisoikeusrikkomuksista ja ympäristöongelmista pitää kertoa, ja toki olemme niistä kertoneetkin. Mutta itse katuisin, jos tekisin juttuja vain Kiinan synkkyydestä. Mikään maa ei ole pelkästään huonoja uutisia ja suuria murheita – ei ainakaan Kiina, missä keskiluokka voi joka päivä paksummin.
Jenny Matikainen: Kiinassa on normipäivä, kun kerrostalo lipuu pitkin jokea ja mies heittää lapsensa kalliolta, mutta pitääkö niistä kirjoittaa juttuja?

Norjan Tamokdalenin lumivyöryonnettomuuden tutkinta on saanut ihmiset varomaan lumivyöryjä myös Suomessa. Vyöryt on kuitenkin helppo välttää jo arkijärjellä.
Tähän artikkeliin on koottu viisi tietoa lumivyöryjen synnystä ja niiden pelastusoperaatioista.Miten lumivyöryyn uponneita etsitään ja missä ovat Suomen vyöryherkimmät rinteet – viisi kysymystä lumivyöryistä

Yle Areena

Kokaiinin tuotanto on kasvanut Kolumbiassa sisällissodan loputtua. Ulkolinja tutustuu huumebisneksen uhreihin ja seuraa kokaiinibisneksen lonkeroita Kolumbian tuotantoalueilta Eurooppaan. Ohjaus Pertti Pesonen.
Ulkolinja: Cocaine Express

Miljoonat ihmiset pakenevat Venezuelan nälkää ja kurjuutta. Venezuelassa joka kuudes lapsi kärsii pahasta aliravitsemuksesta, pian yhdeksän kymmenestä vajoaa köyhyysrajan alapuolelle. O. Pertti Pesonen
Ulkolinja: Pako tuhotusta maasta

1.12.1971) Ovelta ovelle kulkevat Jehovan todistajat ovat Suomessakin tuttu näky. Kainalossa on nippu Vartiotorni- ja Herätkää-lehtiä, ja tavoitteena on päästä uskonnolliseen keskusteluun.
Jehovan todistajat

Youtube-videot

Why Finland Is The Best Place To Visit In 2019

100 Suomalaista Lintua Osa 1 Linnut 1-10

100 suomalaista lintua Osa 2 Linnut 11-20

100 Suomalaista lintua Osa 3 Linnut 21-30

Alexander Stubb hölisee Eduskunnan kyselytunnilla 15.1.2015

Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö vievät Suomen euroon ilman kansanäänestystä 1998

Mielipiteet

Pannaan siis kaksi pointtia yhteen: Ratkaistaan kasvavan köyhyyden ongelmat parantamalla alimpia kansan- ja peruseläkkeitä ja muita vastaavia tuloeriä esim. niitten korkeimmin indeksikorotuksin. Otetaan rahat tähän niistä lisätuloista, joita saadaan, kun työeläkkeitten taitettu indeksi korvataan tuolla paremmalla, verotuloja fiskukselle tuovilla. Yksinkertaista, eikö totta? Näin rautalangasta väännettynä! Väännetään rautalangasta

Olen toiminut aktiivisti sekä poliisin, että sotilashenkilöiden kouluttajana jo 70-luvulta lähtien ja samalla olen kuulunut eräisiin kansainvälisiin järjestöihin, kuten IACP, joten olen saanut jatkuvasti ajantasaista informaatiota poliisin suorittamista siviilien surmista, erityisesti silloin kun kyseessä on ns. SWAT-team toiminta panssariautoineen. Poliisin koulutuksen muuttuessa asutuskeskustaistelua muistuttavaksi, muuttuu samalla poliisin asema yleisön palvelijana ja turvallisuutta lisäävänä tekijänä. Poliisi vieraantuu ympäröivästä yhteiskunnasta ja on ilmeistä, että Suomessa poliitikot tavoittelevat Brasilian mallia, eli tavallinen köyhä kansa asuu faveloissa ja poliisi tulee sinne ainoastaan rynnäkkökivääri kädessä, panssariauton suojassa. Suomessa on vain harvoja tapauksia, jolloin useita poliisimiehiä on kuollut pidätystilanteessa, näistä merkittävin oli Pihtiputaalla tapahtunut alkoholisoituneen Pasasen pidätysyritys, josta seurasi neljä kuollutta poliisia väärän taktiikan seurauksena. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Mykkänen on yksi poliittisen eliitin niistä tahoista, jotka pelkäävät kansalaisia.
AKU LOUHIMIES JA TUNTEMATON SOTILAS
Suomen konsensuspuolueet käyvät ensin keväällä parit vaalit ja yksi hiukan isompi siirtyy leikkimään valeoppositiota. EU:n liittovaltiosuunnitelmat ja maahanmuuton kuviot etenevät kulisseissa.Ennen kuin vuosi 2019 päättyy, saatamme vielä kaivata mennyttä aikaa enemmän kuin koskaan. Wannabe-pääministeri Antti Rinteen johdolla meille on luvassa nimittäin lisää kurjuutta ja kustannuksia.Lisää taakkaa Suomelle


Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydmanin mukaan Suomi tarvitsee selvästi tiukempaa harkintaa maahanmuuttopolitiikassa. Hän viittaa Oulussa lapsiin kohdistuneisiin törkeisiin seksuaalirikoksiin, joista epäillään ulkomaalaistaustaisia miehiä.
Wille Rydman: Oulun tapahtumien taustalla päättäjien naiivius
Erkin kommentti: Kokoomus ajaa kaksilla rattailla näin ainakin ennen vaaleja.Kokoomus on suurimmassa vastuussa asiasta, koska kokoomuksella on poliisiministerin, oikeusministerin, eduskunnan puhemiehen ja tasavallan presidentin paikka hallussaan ja vastuullaan. Kookoomus on siis suurin syyllinen nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan ja maahanmuuttajien rikoksiin.


Yleisesti poliisia on silti turha syyttää vaan katseet kohdistuvat edellä mainittujen lisäksi sisäministeri Kai Mykkäseen(kok). Ennen Mykkästä sisäministerinä toimi nykyinen puhemies Paula Risikko(kok), joka ei tehnyt turvallisuustilanteelle yhtään mitään. SEKSUAALIRIKOKSET VIHAPUHETTA VAARALLISEMPIA

Suoraan sanottuna, jos ja kun johtavan oppositiopuolueen SDP:n kannatus valuu tässä vaiheessa ennen vaaleja jo noin 21 prosentissa, sillä tulee olemaan vaikeuksia olla vaalien ykkönen. Todennäköisesti demarit tarvitsevat apua ulkopuolelta: hallitus yrittää parhaansa tarjota sitä sote-sekoilullaan ja ay-liike voi aina järjestää mojovan pörhistelyn ennen vaaleja.
Näkökulma: Jos gallupit jatkuvat näin, pääministeri voikin olla Petteri Orpo

Terveyskeskusten lääkäripula johtuu hänen mukaansa kuntien rahapulasta, jota nyt sote-uudistuksella korjataan. Hannakaisa Heikkinen: Tuhat uutta lääkäriä ei korjaa sotea
Erkin kommentti: Valtio olisi voinut kohdentaa kuntien valtioapua terveyskeskuslääkärien palkkaamiseen. Siihen ei olisi tarvittu Sotea. Valion olisi tullut suunnata koulutusmäärärahoja lääkärikoulutukseen ja lääkärikoultusta olisi tullut tarkastella jotta lääkäreistä olisi saatu entistä ammattitaitoisempiä ja pätevämpi. Apteekkialan vapauttameselle hallitus ei ole tehnyt mitään.

Jösse Järvenpää: Varastettu kansanvalta

Kotimaan matkailu

Suomalaisia kansallismaisemia

Suomen luontoa eri vuodenaikoina

Suvannon kylän esittelyelokuva

Kappale Kauneinta Suomea
Ulkomaan matkailu

A TOUR OF REYKJAVIK: Iceland's Cool Capital

Fjaðrárgljúfur Canyon - Iceland

River rafting in Iceland's Gullfoss canyon

ICELAND fjadrargljufur canyon (hd-video)

Musiikki

Flashmob Finlandia

Flashmob: Maa on niin kaunis

Kansallisoopperan yllätyskeikka Kampissa (Finnish National Opera at the mall)

Loppukevennykset

Helsingin Sanomien mukaan valtion organisaatiot käyttivät viime kesän Suomi-areenaan lähes 600 000 euroa julkista rahaa. Siitä 140 000 euroa meni hotelleihin. Eniten julkista rahaa tapahtumaan sijoittivat HS:n jutun mukaan Veikkaus ja puolustusvoimat, kumpikin yli 100 000 euroa. Seuraavina tulivat kansaneläkelaitos(Kela) 68 000 eurolla ja Suomen itsenäisyyden juhlarahasto (Sitra) 60 000 eurolla. HS: Joonas Nordmanin tuntipalkka Suomi-areenassa Sitralta 3 500 euroa - Tuomas Enbuske laskutti LVM:ltä 3 000 euroa tunnilta

The Real Blind Man Honesty Test (Social Experiment)

Alcohol Test Trick
Kuntoilu

Venyttelyjumppa

Kehitä kehonhallintaa ja lihasvoimaa ryhtijumpalla, osa 1

Jumppakissan taukojumppa

Liikunta ja terveys

Verenpaine 130 / 81, pulssi 58 , Paino ? kg. Jumppa 20 /310 min, kuntosali 0/ 0 min, kävely 8/51 km , uinti 0/600 m, pyöräily 0/0 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti