Oikeusministeriä ja oikeusministeriöä ei voi syyttää rehellisyydestä eikä ihmisoikeussopimusten noudattamisesta.
Uskon, että tällä vastuksella on erittäin merkittävä vaikutus perussuomalaisten eduskkuntavaalimenestykseen
Vastaus kirjalliseen kysymykseen KKV 437/2026 vp Vastaus kirjalliseen kysymykseen viranomaisten esteellisyyden valvonnasta ja oikeusturvan toteutumisesta pitkittyneissä oikeus- ja ulosottoprosesseissa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Arvoisa puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Hanna-Leena Mattilan / kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 437/2026 vp: Mihin konkreettisiin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy varmistaakseen, että syyttäjien ja tuomareiden esteellisyyttä koskeva valvonta turvaa perustuslain 21 §:ssä säädetyn oikeusturvan ja että viranomaisen puolueettomuus arvioidaan riippumattomasti tilanteissa, joissa hänen aikaisemman toimintansa lainmukaisuus on saman asiakokonaisuuden yhteydessä riitautettu, miten hallitus varmistaa, että kansalaisella on käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot epäiltyjen oikeudenkäyntivirheiden, kuten puuttuvan edustamisvaltuutuksen, tiedoksiantojen laiminlyöntien tai kuulemisvelvollisuuden rikkomisen, tutkimiseksi ja todettujen virheiden korjaamiseksi myös silloin, kun ratkaisuihin perustuva ulosotto ja sen seuraukset ovat jatkuneet vuosikymmeniä, ja aikooko hallitus arvioida valtion vahingonkorvausvastuuta ja korvausvaatimusten vanhentumista koskevan sääntelyn riittävyyttä tilanteissa, joissa viranomaisvirheen aiheuttamaksi epäilty vahinko jatkuu pitkään, sekä ryhtyä tarvittaviin toimiin sen varmistamiseksi, että oikeus vahingonkorvaukseen toteutuu käytännössä?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Tuomarin esteellisyydestä säädetään oikeudenkäymiskaaren 13 luvussa. Esteellisyyttä valvotaan ensi sijassa siinä oikeudenkäynnissä, jossa tuomari on väitetysti esteellinen. Jos asianosainen epäilee esteellisyyttä, hän voi esittää sitä koskevan väitteen, joka tuomioistuimen on ratkaistava. Tuomioistuin voi myös omasta aloitteestaan ottaa ratkaistavakseen kysymyksen tuomarin esteellisyydestä. Jos tuomari on esteellinen, hän ei saa käsitellä asiaa. Esteelliseksi väitetty tuomari saa itse ratkaista väitteen esteellisyydestään vain, jos tuomioistuin ei ole ilman häntä päätösvaltainen eikä hänen tilalleen ole ilman huomattavaa viivytystä saatavissa esteetöntä tuomaria. Esteelliseksi väitetty tuomari saa myös ratkaista väitteen, joka on selvästi perusteeton. Jos epäily esteellisyydestä ilmenee myöhemmin, asianosainen voi valittaa hovioikeuteen tai korkeimpaan oikeuteen. Jos ratkaisun tehneen tuomarin havaitaan olleen esteellinen, asia tyypillisesti palautetaan uudelleen käsiteltäväksi. Tuomarin esteellisyys on myös peruste, jolla lainvoiman saanut tuomio voidaan poistaa. Siitä päättää korkein oikeus.
Tuomiovirhekantelun edellytyksistä säädetään oikeudenkäymiskaaren 31 luvussa. Kantelulle on kuuden kuukauden määräaika kohdetuomion lainvoimaiseksi tulemisesta. Muutoksenhaun lisäksi tuomareihin kohdistuvassa valvonnassa voidaan puuttua esteellisyyteen. Ylimmät laillisuusvalvojat, valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies, valvovat viranomaistoiminnan lainmukaisuutta, esteellisyyskysymykset mukaan lukien. Heillä on myös oikeus päättää syytteen nostamisesta tuomaria vastaan. Tuomiovallan käyttäminen esteellisenä voi täyttää virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön. Syyttäjän esteellisyydestä säädetään Syyttäjälaitoksesta annetun lain (32/2019) 24 §:ssä. Jos syyttäjä on esteellinen, hän ei saa toimia asiassa, vaan hänelle määrätään sijainen. Ulosottomies on puolestaan esteellinen mm. silloin, jos ulosottomies on oikeudenkäynnissä tai viranomaisen käsiteltävänä olevassa asiassa asianosaisen vastapuoli, paitsi jos kysymys on ulosottomiehelle kuuluvasta virka-asiasta tai jos asianosainen on pannut asian vireille aiheuttaakseen esteellisyyden tai muuten selvästi perusteetta. Jos väite ulosottomiehen esteellisyydestä hyväksytään, esteettömän ulosottomiehen tulee jatkaa asian käsittelyä sekä tarkastaa siihen mennessä tehdyt toimet ja suorittaa mahdollinen itseoikaisu. Myös syyttäjät ja ulosottomiehet ovat eduskunnan oikeusasiamiehen ja valtioneuvoston oikeuskanslerin valvonnan alla. Ulosottomenettelyn osalta on lisäksi tärkeää huomata, että ulosottomies tarkastaa asian vireille tullessa pääsääntöisesti viran puolesta, että täytäntöönpantava saatava ei ole vanhentunut. Eräissä tilanteissa vanhentumisen huomioiminen edellyttää velallisen väitettä. Ulosottoperusteen määräaika merkitään ulosoton tietojärjestelmään, joka ilmoittaa määräajan päättymisestä.
Peruslähtökohta ulosotossa on kuitenkin se, että ulosottomies ei saa tutkia täytäntöönpantavien tuomioiden tai päätösten sisältöä tai onko niiden antamiseen johtaneessa oikeudenkäynnissä tai muussa viranomaismenettelyssä tapahtunut virheitä. Lainvoiman saaneisiin tuomioistuinratkaisuihin voi puuttua vain korkein oikeus (ja eräissä tapauksissa myös hovioikeus) ylimääräisen muutoksenhaun edellytysten täyttyessä. Esimerkiksi tiedoksiannon laiminlyönnit ja muut kuulemisvirheet voivat joissain olosuhteissa olla syy poistaa lainvoimainen tuomio. Vahingonkorvauslain (412/1974) 3 luvun 2 §:n mukaan valtio on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon silloin, kun toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Oikeuskäytännössä valtion korvausvastuuta on ulotettu Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 18–19/1990) 13 artiklan ja perustuslain 22 §:n nojalla vahingonkorvauslakia laajemmalle perus- ja ihmisoikeusloukkausten osalta. Sillä, jonka perus- ja ihmisoikeuksia on vakavasti loukattu, voi olla oikeus aineettoman vahingon korvaamiseen, kunhan vahingonkorvausvastuulla on riittävä oikeudellinen peruste. Myös vahingonkärsijällä on velvollisuus omilla toimillaan estää vahingon syntyminen. Jos valtion viranomaisen virheellisen ratkaisun johdosta vahinkoa kärsinyt on pätevättä syyttä jättänyt hakematta muutosta siihen, hänellä ei ole vahingonkorvauslain 3 luvun 4 §:n mukaan oikeutta saada valtiolta korvausta vahingosta, josta hän hakemalla muutosta olisi voinut välttyä. Vahingonkorvauslain 3 luvun 5 § puolestaan estää kanteen tutkimisen, kun korvausta vaaditaan tuomioistuimen virheellisen päätöksen perusteella, jollei päätöstä ole muutettu tai kumottu taikka virheen tehnyttä ole todettu syylliseksi virkarikokseen tai velvoitettu korvaamaan vahinkoa. Hallintoviranomaisen päätökseen perustuvaa korvauskannetta ei voida tutkia, jos päätökseen on haettu muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta, siltä osin kuin päätös on jätetty pysyväksi. Vahingonkorvausvelan vanhentumiseen sovelletaan velan vanhentumisesta annetun lain (728/2003) mukaista yleistä kolmen vuoden vanhentumisaikaa (4 §). Kysymyksessä tarkoitetun tapaisen sopimuksenulkoisen vahingonkorvauksen vanhentumisaika alkaa lain mukaan kulua siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta (7 §:n 1 momentin 3 kohta). Tämän ohella sovellettavaksi muiden kuin henkilöja ympäristövahinkojen osalta tulee toissijainen kymmenen vuoden vanhentumisaika, joka lasketaan vahinkoon johtaneesta tapahtumasta.
Rikoksesta johtuvaa velkaa ei katsota vanhentuneeksi niin kauan kun rikosasiassa voidaan nostaa syyte tai kun rikosasian käsittely on vireillä tuomioistuimessa. Kysymyksessä tarkoitetuissa tilanteissa, ts. viranomaisvirheen aiheuttamaksi epäillyn vahingon jatkuessa pitkään, vanhentumissäännösten soveltamisen kannalta on merkitystä sillä, miten virheen jatkuminen vaikuttaa vahingon määrään. Oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä on puollettu tulkintaa, jonka mukaan vanhentumisaika voi alkaa kulumaan vasta kun vahinkoa voidaan pitää vakiintuneena edes jossakin suhteessa siten, että sitä koskeva korvausvaatimus voidaan esittää. Vahingon jatkuminen ei siten automaattisesti johda vanhentumisen käynnistymiseen, mutta vahingonkärsijältä edellytetään vahingon vakiinnuttua määräajassa aktiivisia toimia korvauksen vaatimiseksi. Sääntelyllä on pyritty kohtuullisena pidettävään kompromissiin velkojan ja velallisen intressien tasapainottamiseksi, eikä sen soveltamisessa ole ilmennyt sellaisia ongelmia, jotka olisivat edellyttäneet lainsäädäntömuutoksia. Edellä esitetyn mukaisesti, jos lainsäädäntöä ei ole jossain tapauksessa sovellettu oikein, oikeusjärjestys tarjoaa keinot puuttua siihen. Oikeusministeriössä joka tapauksessa seurataan jatkuvasti, onko oikeustilassa mahdollisesti epäkohtia ja ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin. Lisäksi oikeusministeriön asettamassa
Oikeuslaitostyöryhmässä pohditaan tällä hetkellä laajaalaisesti keinoja edistää oikeudenkäytön riippumattomuutta ja oikeusturvan laatua sekä oikeuslaitoksen palvelujen käyttäjälähtöisyyttä. Esillä ovat esimerkiksi ylimääräistä muutoksenhakua ja ulosottomenettelyä koskevat kysymykset. Hankkeen toimikausi päättyy vuoden 2027 lopussa.
Helsingissä 5.11.2026 Oikeusministeri Leena Meri
Oikeusministerillä ja oikeusministeriöllä oli nämä tiedot käytettävissään kun he tekivät ylläolevan päätöksen asiassa.
https://kalajokinen.blogspot.com/2026/10/kiitos-kansanedustaja-hanna-mattila.html
Mihin toimenpiteisiin minun on ryhdyttävä asian johdosta?
Saamasi ministerin vastauksen perusteella käytettävissäsi olevat oikeusturvakeinot ja käytännön toimenpiteet riippuvat siitä, mitä kautta lähdet asiaasi viemään. Koska kyseessä on vuosikymmeniä jatkunut monimutkainen prosessi, on tärkeää eritellä eri viranomaisten roolit ja määräajat.
Oikeusministeri Leena Meren vastauksen pohjalta voit ryhtyä seuraaviin konkreettisiin juridisiin toimenpiteisiin:
1. Ylimääräinen muutoksenhaku Korkeimpaan oikeuteen
Jos katsot, että alkuperäisissä tuomioissa on tapahtunut törkeitä menettelyvirheitä (kuten puuttuva edustamisvaltuutus, kuulemisvelvollisuuden rikkominen tai tiedoksiannon laiminlyönti), perusmuutoksenhakuajat ovat jo umpeutuneet. Ministerin vastauksen mukaan ainoa keino puuttua lainvoimaisiin tuomioihin on ylimääräinen muutoksenhaku Korkeimmalta oikeudelta (KKO).
Toimenpide: Voit hakea lainvoimaisen tuomion poistamista tai purkamista.
Perusteet: Menettelyvirheet (kuten asiamiehen valtuutuksen puute) voivat eräissä tilanteissa olla peruste tuomion poistamiseen. Esteellisen tuomarin tekemä ratkaisu on myös peruste, josta päättää Korkein oikeus.
2. Kantelu ylimmille laillisuusvalvojille
Jos koet viranomaisten (tuomarit, syyttäjät, ulosottomiehet) toimineen tai toimivan esteellisinä tai lainvastaisesti, ministeriö itsessään ei tutki yksittäistapauksia, vaan valvonta kuuluu ylimmille laillisuusvalvojille.
Toimenpide: Tee virallinen kantelu Eduskunnan oikeusasiamiehelle tai Valtioneuvoston oikeuskanslerille.
Huomioitavaa: Laillisuusvalvojat voivat tutkia esteellisyyksiä ja virheellistä viranomaistoimintaa. Heillä on myös oikeus päättää syytteen nostamisesta tuomaria tai muuta virkamiestä vastaan, jos kyseessä on virkavelvollisuuden rikkominen.
3. Vahingonkorvausvaatimus valtiota vastaan
Ministerin vastauksessa viitataan Vahingonkorvauslakiin ja siihen, että perus- ja ihmisoikeusloukkausten osalta korvausvastuuta on oikeuskäytännössä laajennettu. Vastauksessa kuitenkin korostetaan tiukkoja reuna-ehtoja:
Toimenpide: Valtioon kohdistuva vahingonkorvauskanne nostetaan käräjäoikeudessa.
Kriittinen este: Vahingonkorvauslain 3 luvun 5 § estää kanteen tutkimisen tuomioistuimen virheellisen päätöksen perusteella, jollei kyseistä päätöstä ole ensin muutettu tai kumottu (esim. KKO:n tuomionpurun kautta) tai virheen tehnyttä virkamiestä todettu syylliseksi virkarikokseen. Siksi vaihe 1 (tuomion purku) tai vaihe 2 (laillisuusvalvonta/syyte virkarikoksesta) on usein oltava ensisijainen askel ennen kuin korvauskanne voi menestyä.
Vanhentuminen: Ministerin mukaan sopimuksenulkoisessa korvauksessa sovelletaan 3 vuoden vanhentumisaikaa siitä, kun vahinko tiedostettiin, sekä 10 vuoden toissijaista aikaa tapahtumasta. Vastauksessa mainitaan kuitenkin tulkinta, jonka mukaan vanhentumisaika alkaa juosta vasta, kun pitkittyneen vahingon määrää voidaan pitää vakiintuneena.
4. Ulosottomiehelle tehtävä väite ja itseoikaisu
Meren vastauksen mukaan ulosottomies ei saa arvioida tai tutkia täytäntöönpantavan tuomion sisällöllistä oikeellisuutta tai oikeudenkäyntivirheitä. Ulosottomies valvoo kuitenkin saatavien vanhentumista.
Toimenpide: Jos ulosotossa oleva saatava on vanhentunut tai ulosottoperusteen määräaika on umpeutunut, voit esittää tästä virallisen väitteen ulosottomiehelle.
Ulosottomiehen esteellisyys: Jos sinulla on vireillä oikeudenkäynti kyseistä ulosottomiestä vastaan (joka ei liity pelkkään virka-asiaan), voit esittää esteellisyysväitteen, jolloin esteettömän ulosottomiehen on jatkittava asian käsittelyä ja suoritettava mahdollinen itseoikaisu.
Minkä näistä poluista (ylimääräinen muutoksenhaku KKO:ssa, kantelu laillisuusvalvojille vai ulosoton määräaikojen riitauttaminen) koet tällä hetkellä ajankohtaisimmaksi, jotta voimme katsoa tarkempia käytännön ohjeita tai vaatimuksia sen edistämiseen?
Vastaus kirjalliseen kysymykseen KKV 437/2026 vp Vastaus kirjalliseen kysymykseen viranomaisten esteellisyyden valvonnasta ja oikeusturvan toteutumisesta pitkittyneissä oikeus- ja ulosottoprosesseissa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Arvoisa puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Hanna-Leena Mattilan / kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 437/2026 vp: Mihin konkreettisiin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy varmistaakseen, että syyttäjien ja tuomareiden esteellisyyttä koskeva valvonta turvaa perustuslain 21 §:ssä säädetyn oikeusturvan ja että viranomaisen puolueettomuus arvioidaan riippumattomasti tilanteissa, joissa hänen aikaisemman toimintansa lainmukaisuus on saman asiakokonaisuuden yhteydessä riitautettu, miten hallitus varmistaa, että kansalaisella on käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot epäiltyjen oikeudenkäyntivirheiden, kuten puuttuvan edustamisvaltuutuksen, tiedoksiantojen laiminlyöntien tai kuulemisvelvollisuuden rikkomisen, tutkimiseksi ja todettujen virheiden korjaamiseksi myös silloin, kun ratkaisuihin perustuva ulosotto ja sen seuraukset ovat jatkuneet vuosikymmeniä, ja aikooko hallitus arvioida valtion vahingonkorvausvastuuta ja korvausvaatimusten vanhentumista koskevan sääntelyn riittävyyttä tilanteissa, joissa viranomaisvirheen aiheuttamaksi epäilty vahinko jatkuu pitkään, sekä ryhtyä tarvittaviin toimiin sen varmistamiseksi, että oikeus vahingonkorvaukseen toteutuu käytännössä? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Tuomarin esteellisyydestä säädetään oikeudenkäymiskaaren 13 luvussa. Esteellisyyttä valvotaan ensi sijassa siinä oikeudenkäynnissä, jossa tuomari on väitetysti esteellinen. Jos asianosainen epäilee esteellisyyttä, hän voi esittää sitä koskevan väitteen, joka tuomioistuimen on ratkaistava. Tuomioistuin voi myös omasta aloitteestaan ottaa ratkaistavakseen kysymyksen tuomarin esteellisyydestä. Jos tuomari on esteellinen, hän ei saa käsitellä asiaa. Esteelliseksi väitetty tuomari saa itse ratkaista väitteen esteellisyydestään vain, jos tuomioistuin ei ole ilman häntä päätösvaltainen eikä hänen tilalleen ole ilman huomattavaa viivytystä saatavissa esteetöntä tuomaria. Esteelliseksi väitetty tuomari saa myös ratkaista väitteen, joka on selvästi perusteeton. Jos epäily esteellisyydestä ilmenee myöhemmin, asianosainen voi valittaa hovioikeuteen tai korkeimpaan oikeuteen. Jos ratkaisun tehneen tuomarin havaitaan olleen esteellinen, asia tyypillisesti palautetaan uudelleen käsiteltäväksi. Tuomarin esteellisyys on myös peruste, jolla lainvoiman saanut tuomio voidaan poistaa. Siitä päättää korkein oikeus. Tuomiovirhekantelun edellytyksistä säädetään oikeudenkäymiskaaren 31 luvussa. Kantelulle on kuuden kuukauden määräaika kohdetuomion lainvoimaiseksi tulemisesta. Muutoksenhaun lisäksi tuomareihin kohdistuvassa valvonnassa voidaan puuttua esteellisyyteen. Ylimmät laillisuusvalvojat, valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies, valvovat viranomaistoiminnan lainmukaisuutta, esteellisyyskysymykset mukaan lukien. Heillä on myös oikeus päättää syytteen nostamisesta tuomaria vastaan. Tuomiovallan käyttäminen esteellisenä voi täyttää virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön. Syyttäjän esteellisyydestä säädetään Syyttäjälaitoksesta annetun lain (32/2019) 24 §:ssä. Jos syyttäjä on esteellinen, hän ei saa toimia asiassa, vaan hänelle määrätään sijainen. Ulosottomies on puolestaan esteellinen mm. silloin, jos ulosottomies on oikeudenkäynnissä tai viranomaisen käsiteltävänä olevassa asiassa asianosaisen vastapuoli, paitsi jos kysymys on ulosottomiehelle kuuluvasta virka-asiasta tai jos asianosainen on pannut asian vireille aiheuttaakseen esteellisyyden tai muuten selvästi perusteetta. Jos väite ulosottomiehen esteellisyydestä hyväksytään, esteettömän ulosottomiehen tulee jatkaa asian käsittelyä sekä tarkastaa siihen mennessä tehdyt toimet ja suorittaa mahdollinen itseoikaisu. Myös syyttäjät ja ulosottomiehet ovat eduskunnan oikeusasiamiehen ja valtioneuvoston oikeuskanslerin valvonnan alla. Ulosottomenettelyn osalta on lisäksi tärkeää huomata, että ulosottomies tarkastaa asian vireille tullessa pääsääntöisesti viran puolesta, että täytäntöönpantava saatava ei ole vanhentunut. Eräissä tilanteissa vanhentumisen huomioiminen edellyttää velallisen väitettä. Ulosottoperusteen määräaika merkitään ulosoton tietojärjestelmään, joka ilmoittaa määräajan päättymisestä. Peruslähtökohta ulosotossa on kuitenkin se, että ulosottomies ei saa tutkia täytäntöönpantavien tuomioiden tai päätösten sisältöä tai onko niiden antamiseen johtaneessa oikeudenkäynnissä tai muussa viranomaismenettelyssä tapahtunut virheitä. Lainvoiman saaneisiin tuomioistuinratkaisuihin voi puuttua vain korkein oikeus (ja eräissä tapauksissa myös hovioikeus) ylimääräisen muutoksenhaun edellytysten täyttyessä. Esimerkiksi tiedoksiannon laiminlyönnit ja muut kuulemisvirheet voivat joissain olosuhteissa olla syy poistaa lainvoimainen tuomio. Vahingonkorvauslain (412/1974) 3 luvun 2 §:n mukaan valtio on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon silloin, kun toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Oikeuskäytännössä valtion korvausvastuuta on ulotettu Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 18–19/1990) 13 artiklan ja perustuslain 22 §:n nojalla vahingonkorvauslakia laajemmalle perus- ja ihmisoikeusloukkausten osalta. Sillä, jonka perus- ja ihmisoikeuksia on vakavasti loukattu, voi olla oikeus aineettoman vahingon korvaamiseen, kunhan vahingonkorvausvastuulla on riittävä oikeudellinen peruste. Myös vahingonkärsijällä on velvollisuus omilla toimillaan estää vahingon syntyminen. Jos valtion viranomaisen virheellisen ratkaisun johdosta vahinkoa kärsinyt on pätevättä syyttä jättänyt hakematta muutosta siihen, hänellä ei ole vahingonkorvauslain 3 luvun 4 §:n mukaan oikeutta saada valtiolta korvausta vahingosta, josta hän hakemalla muutosta olisi voinut välttyä. Vahingonkorvauslain 3 luvun 5 § puolestaan estää kanteen tutkimisen, kun korvausta vaaditaan tuomioistuimen virheellisen päätöksen perusteella, jollei päätöstä ole muutettu tai kumottu taikka virheen tehnyttä ole todettu syylliseksi virkarikokseen tai velvoitettu korvaamaan vahinkoa. Hallintoviranomaisen päätökseen perustuvaa korvauskannetta ei voida tutkia, jos päätökseen on haettu muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta, siltä osin kuin päätös on jätetty pysyväksi. Vahingonkorvausvelan vanhentumiseen sovelletaan velan vanhentumisesta annetun lain (728/2003) mukaista yleistä kolmen vuoden vanhentumisaikaa (4 §). Kysymyksessä tarkoitetun tapaisen sopimuksenulkoisen vahingonkorvauksen vanhentumisaika alkaa lain mukaan kulua siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta (7 §:n 1 momentin 3 kohta). Tämän ohella sovellettavaksi muiden kuin henkilöja ympäristövahinkojen osalta tulee toissijainen kymmenen vuoden vanhentumisaika, joka lasketaan vahinkoon johtaneesta tapahtumasta. Rikoksesta johtuvaa velkaa ei katsota vanhentuneeksi niin kauan kun rikosasiassa voidaan nostaa syyte tai kun rikosasian käsittely on vireillä tuomioistuimessa. Kysymyksessä tarkoitetuissa tilanteissa, ts. viranomaisvirheen aiheuttamaksi epäillyn vahingon jatkuessa pitkään, vanhentumissäännösten soveltamisen kannalta on merkitystä sillä, miten virheen jatkuminen vaikuttaa vahingon määrään. Oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä on puollettu tulkintaa, jonka mukaan vanhentumisaika voi alkaa kulumaan vasta kun vahinkoa voidaan pitää vakiintuneena edes jossakin suhteessa siten, että sitä koskeva korvausvaatimus voidaan esittää. Vahingon jatkuminen ei siten automaattisesti johda vanhentumisen käynnistymiseen, mutta vahingonkärsijältä edellytetään vahingon vakiinnuttua määräajassa aktiivisia toimia korvauksen vaatimiseksi. Sääntelyllä on pyritty kohtuullisena pidettävään kompromissiin velkojan ja velallisen intressien tasapainottamiseksi, eikä sen soveltamisessa ole ilmennyt sellaisia ongelmia, jotka olisivat edellyttäneet lainsäädäntömuutoksia. Edellä esitetyn mukaisesti, jos lainsäädäntöä ei ole jossain tapauksessa sovellettu oikein, oikeusjärjestys tarjoaa keinot puuttua siihen. Oikeusministeriössä joka tapauksessa seurataan jatkuvasti, onko oikeustilassa mahdollisesti epäkohtia ja ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin. Lisäksi oikeusministeriön asettamassa Oikeuslaitostyöryhmässä pohditaan tällä hetkellä laajaalaisesti keinoja edistää oikeudenkäytön riippumattomuutta ja oikeusturvan laatua sekä oikeuslaitoksen palvelujen käyttäjälähtöisyyttä. Esillä ovat esimerkiksi ylimääräistä muutoksenhakua ja ulosottomenettelyä koskevat kysymykset. Hankkeen toimikausi päättyy vuoden 2027 lopussa. Helsingissä 5.11.2026 Oikeusministeri Leena Meri Oikeusministerillä ja oikeusministeriöllä oli nämä tiedot käytettävissään kun he tekivät ylläolevan päätöksen asiassa. https://kalajokinen.blogspot.com/2026/10/kiitos-kansanedustaja-hanna-mattila.html Mihin toimenpiteisiin minun on ryhdyttävä asian johdosta?
Saamasi ministerin vastauksen perusteella käytettävissäsi olevat oikeusturvakeinot ja käytännön toimenpiteet riippuvat siitä, mitä kautta lähdet asiaasi viemään. Koska kyseessä on vuosikymmeniä jatkunut monimutkainen prosessi, on tärkeää eritellä eri viranomaisten roolit ja määräajat.
Oikeusministeri Leena Meren vastauksen pohjalta voit ryhtyä seuraaviin konkreettisiin juridisiin toimenpiteisiin:
1. Ylimääräinen muutoksenhaku Korkeimpaan oikeuteen
Jos katsot, että alkuperäisissä tuomioissa on tapahtunut törkeitä menettelyvirheitä (kuten puuttuva edustamisvaltuutus, kuulemisvelvollisuuden rikkominen tai tiedoksiannon laiminlyönti), perusmuutoksenhakuajat ovat jo umpeutuneet. Ministerin vastauksen mukaan ainoa keino puuttua lainvoimaisiin tuomioihin on ylimääräinen muutoksenhaku Korkeimmalta oikeudelta (KKO).
Toimenpide: Voit hakea lainvoimaisen tuomion poistamista tai purkamista.
Perusteet: Menettelyvirheet (kuten asiamiehen valtuutuksen puute) voivat eräissä tilanteissa olla peruste tuomion poistamiseen. Esteellisen tuomarin tekemä ratkaisu on myös peruste, josta päättää Korkein oikeus.
2. Kantelu ylimmille laillisuusvalvojille
Jos koet viranomaisten (tuomarit, syyttäjät, ulosottomiehet) toimineen tai toimivan esteellisinä tai lainvastaisesti, ministeriö itsessään ei tutki yksittäistapauksia, vaan valvonta kuuluu ylimmille laillisuusvalvojille.
Toimenpide: Tee virallinen kantelu Eduskunnan oikeusasiamiehelle tai Valtioneuvoston oikeuskanslerille.
Huomioitavaa: Laillisuusvalvojat voivat tutkia esteellisyyksiä ja virheellistä viranomaistoimintaa. Heillä on myös oikeus päättää syytteen nostamisesta tuomaria tai muuta virkamiestä vastaan, jos kyseessä on virkavelvollisuuden rikkominen.
3. Vahingonkorvausvaatimus valtiota vastaan
Ministerin vastauksessa viitataan Vahingonkorvauslakiin ja siihen, että perus- ja ihmisoikeusloukkausten osalta korvausvastuuta on oikeuskäytännössä laajennettu. Vastauksessa kuitenkin korostetaan tiukkoja reuna-ehtoja:
Toimenpide: Valtioon kohdistuva vahingonkorvauskanne nostetaan käräjäoikeudessa.
Kriittinen este: Vahingonkorvauslain 3 luvun 5 § estää kanteen tutkimisen tuomioistuimen virheellisen päätöksen perusteella, jollei kyseistä päätöstä ole ensin muutettu tai kumottu (esim. KKO:n tuomionpurun kautta) tai virheen tehnyttä virkamiestä todettu syylliseksi virkarikokseen. Siksi vaihe 1 (tuomion purku) tai vaihe 2 (laillisuusvalvonta/syyte virkarikoksesta) on usein oltava ensisijainen askel ennen kuin korvauskanne voi menestyä.
Vanhentuminen: Ministerin mukaan sopimuksenulkoisessa korvauksessa sovelletaan 3 vuoden vanhentumisaikaa siitä, kun vahinko tiedostettiin, sekä 10 vuoden toissijaista aikaa tapahtumasta. Vastauksessa mainitaan kuitenkin tulkinta, jonka mukaan vanhentumisaika alkaa juosta vasta, kun pitkittyneen vahingon määrää voidaan pitää vakiintuneena.
4. Ulosottomiehelle tehtävä väite ja itseoikaisu
Meren vastauksen mukaan ulosottomies ei saa arvioida tai tutkia täytäntöönpantavan tuomion sisällöllistä oikeellisuutta tai oikeudenkäyntivirheitä. Ulosottomies valvoo kuitenkin saatavien vanhentumista.
Toimenpide: Jos ulosotossa oleva saatava on vanhentunut tai ulosottoperusteen määräaika on umpeutunut, voit esittää tästä virallisen väitteen ulosottomiehelle.
Ulosottomiehen esteellisyys: Jos sinulla on vireillä oikeudenkäynti kyseistä ulosottomiestä vastaan (joka ei liity pelkkään virka-asiaan), voit esittää esteellisyysväitteen, jolloin esteettömän ulosottomiehen on jatkittava asian käsittelyä ja suoritettava mahdollinen itseoikaisu.
Minkä näistä poluista (ylimääräinen muutoksenhaku KKO:ssa, kantelu laillisuusvalvojille vai ulosoton määräaikojen riitauttaminen) koet tällä hetkellä ajankohtaisimmaksi, jotta voimme katsoa tarkempia käytännön ohjeita tai vaatimuksia sen edistämiseen?
mmärrän syvän turhautumisesi ja sen raskaan henkisen sekä taloudellisen taakan, jota olet kantanut vuosikymmeniä. Tilanteesi, jossa koet perinteisten oikeusteiden olevan loppuun käsiteltyjä, on poikkeuksellisen kuluttava.
Kun viralliset oikeusturvakeinot on käyty läpi, poliittiseen johtoon tai suoraan ministeriin vetoaminen sopimusratkaisun (kuten sovintoratkaisun tai erilliskorvauksen) saamiseksi on inhimillisesti ymmärrettävä askel. Suomen oikeusjärjestelmässä ja hallintorakenteessa on kuitenkin tiettyjä periaatteellisia esteitä, joiden vuoksi ministeri tai poliittinen puoluejohto ei voi tällaista sopimusta suoraan tehdä:
Vallanjako- ja riippumattomuusperiaate: Oikeusministeri tai hallitus ei voi toimia ylimpänä tuomioistuimena tai puuttua yksittäisiin oikeus- ja ulosottoprosesseihin. Tämä johtuu siitä, että tuomioistuimet ovat hallitusvallasta riippumattomia.
Virkamiessääntely ja budjettivallan sidonnaisuus: Ministerillä ei ole laillista oikeutta tai budjettivarausta sopia yksittäisen kansalaisen kanssa rahallisista vahingonkorvauksista ohi virallisen oikeuskäsittelyn tai Vahingonkorvauslain mukaisen prosessin. Valtion varojen käyttö korvauksiin vaatii aina joko tuomioistuimen lainvoimaisen ratkaisun, laillisuusvalvojan nimenomaisen ratkaisun tai laissa erikseen säädetyn menettelyn.
Poliittisten puolueiden rajat: Puoluejohdolla ei ole juridisia valtuuksia eikä virka-asemaa puuttua valtion korvausvelvollisuuksiin tai yksittäisiin riita-asioihin, vaikka he tuntisivatkin myötätuntoa tilannettasi kohtaan.
Koska kuvaat tilanteen olevan kansallisella tasolla täysin lukossa, kansainväliset ja järjestelmätason vaihtoehdot ovat usein viimeiset jäljellä olevat suunnat:
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT): Jos katsot, että Suomen valtio on loukannut ihmisoikeuksiasi (kuten oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa) ja kaikki kansalliset oikeusturvakeinot on todella käytetty loppuun, EIT on elin, joka voi määrätä valtion maksamaan hyvitystä ihmisoikeusloukkauksesta. Valituksen tekemiselle on kuitenkin tiukat määräajat (yleensä 4 kuukautta lopullisesta kansallisesta päätöksestä).
Järjestelmätasolla vaikuttaminen: Kuten ministeri vastauksessaan mainitsi, Suomessa toimii parhaillaan laajapohjainen Oikeuslaitostyöryhmä, jonka toimikausi kestää vuoden 2027 loppuun. Työryhmän tehtävänä on arvioida juuri poikkeuksellisen pitkiä prosesseja ja ylimääräistä muutoksenhakua. Oman tapauksesi tuominen esiin julkisessa keskustelussa, asiantuntijaryhmille tai lainsäätäjille voi toimia paineena lainsäädännön muuttamiseksi niin, että vastaavissa tilanteissa olevat saisivat tulevaisuudessa paremmin oikeutta.
Kaikki esitetyt tiet on loppun kuljettu. Siksi olen kääntynyt oikeusministerin puoleen ja pyrkinyt löytämään sopimusratkaisun, jolla Suomen valtion korvaa minulle aiheuttamansa valtavat taloudelliset tappiot ja hirvittävät henkiset kärsimykset, Olen vedonnut myös perussuomalaisen puolueen johtoon jotta saisin oikeutta, mutta mikään ei ole auttanut.
Ymmärrän syvän turhautumisesi ja sen raskaan henkisen sekä taloudellisen taakan, jota olet kantanut vuosikymmeniä. Tilanteesi, jossa koet perinteisten oikeusteiden olevan loppuun käsiteltyjä, on poikkeuksellisen kuluttava.
Kun viralliset oikeusturvakeinot on käyty läpi, poliittiseen johtoon tai suoraan ministeriin vetoaminen sopimusratkaisun (kuten sovintoratkaisun tai erilliskorvauksen) saamiseksi on inhimillisesti ymmärrettävä askel. Suomen oikeusjärjestelmässä ja hallintorakenteessa on kuitenkin tiettyjä periaatteellisia esteitä, joiden vuoksi ministeri tai poliittinen puoluejohto ei voi tällaista sopimusta suoraan tehdä:
Vallanjako- ja riippumattomuusperiaate: Oikeusministeri tai hallitus ei voi toimia ylimpänä tuomioistuimena tai puuttua yksittäisiin oikeus- ja ulosottoprosesseihin. Tämä johtuu siitä, että tuomioistuimet ovat hallitusvallasta riippumattomia.
Virkamiessääntely ja budjettivallan sidonnaisuus: Ministerillä ei ole laillista oikeutta tai budjettivarausta sopia yksittäisen kansalaisen kanssa rahallisista vahingonkorvauksista ohi virallisen oikeuskäsittelyn tai Vahingonkorvauslain mukaisen prosessin. Valtion varojen käyttö korvauksiin vaatii aina joko tuomioistuimen lainvoimaisen ratkaisun, laillisuusvalvojan nimenomaisen ratkaisun tai laissa erikseen säädetyn menettelyn.
Poliittisten puolueiden rajat: Puoluejohdolla ei ole juridisia valtuuksia eikä virka-asemaa puuttua valtion korvausvelvollisuuksiin tai yksittäisiin riita-asioihin, vaikka he tuntisivatkin myötätuntoa tilannettasi kohtaan.
Koska kuvaat tilanteen olevan kansallisella tasolla täysin lukossa, kansainväliset ja järjestelmätason vaihtoehdot ovat usein viimeiset jäljellä olevat suunnat:
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT): Jos katsot, että Suomen valtio on loukannut ihmisoikeuksiasi (kuten oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa) ja kaikki kansalliset oikeusturvakeinot on todella käytetty loppuun, EIT on elin, joka voi määrätä valtion maksamaan hyvitystä ihmisoikeusloukkauksesta. Valituksen tekemiselle on kuitenkin tiukat määräajat (yleensä 4 kuukautta lopullisesta kansallisesta päätöksestä).
Järjestelmätasolla vaikuttaminen: Kuten ministeri vastauksessaan mainitsi, Suomessa toimii parhaillaan laajapohjainen Oikeuslaitostyöryhmä, jonka toimikausi kestää vuoden 2027 loppuun. Työryhmän tehtävänä on arvioida juuri poikkeuksellisen pitkiä prosesseja ja ylimääräistä muutoksenhakua. Oman tapauksesi tuominen esiin julkisessa keskustelussa, asiantuntijaryhmille tai lainsäätäjille voi toimia paineena lainsäädännön muuttamiseksi niin, että vastaavissa tilanteissa olevat saisivat tulevaisuudessa paremmin oikeutta.
Jos haluat, voimme käydä tarkemmin läpi:
Mitkä ovat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tarkat kriteerit valituksen jättämiselle.
Miten voisit koota aineistosi Oikeuslaitostyöryhmälle järjestelmätason epäkohtien osoittamiseksi.
Kummasta vaihtoehdosta haluaisit lisätietoa?
EIT:kin on katsottu. Estetään oikeudansaanti. Katsotaan vielä vastaus tähän asiaan Miten voisit koota aineistosi Oikeuslaitostyöryhmälle järjestelmätason epäkohtien osoittamiseksi.
Oikeusministeri Leena Meren mainitsema Oikeuslaitostyöryhmä (jonka toimikausi jatkuu vuoden 2027 loppuun saakka) on asetettu arvioimaan juuri järjestelmätason valuvikoja. Koska työryhmä ei käsittele yksittäisiä valituksia tai muuta voimassa olevia tuomioita, aineisto on muotoiltava sellaiseksi, että se osoittaa lainsäädännön ja valvontajärjestelmän aukot.
Tavoitteena on käyttää pitkää ja dokumentoitua tapaustasi ”oppikirjaesimerkkinä” siitä, miten nykyinen järjestelmä sallii prosessien venymisen vuosikymmeniksi ja miten valvonta pettää.
Aineisto kannattaa koota ja jäsentää seuraavan rakenteen mukaisesti:
1. Tiivistelmä järjestelmätason ongelmista (Ydinviesti)
Aloita suoraan niistä rakenteellisista valu vioista, jotka tapauksesi paljastaa. Älä kuvaile pelkkää omaa kohtaloasi, vaan määrittele se systeemisenä riskinä kansalaisten oikeusturvalle:
Esteellisyysvalvonnan tyhjiö: Miten on mahdollista, että sama henkilö voi toimia asiassa aluksi kaupanvahvistajana ja myöhemmin syyttäjänä/esitutkinnan ohjaajana ilman, että automaattinen järjestelmä tai laillisuusvalvonta pysäyttää prosessia?
Aukot edustamisoikeuden tarkistamisessa: Miten alioikeustasolla on mahdollista ajaa konkursseja tai tehdä miljoonien ulosottoratkaisuja ilman, että tuomioistuin tarkistaa asiamiehen omakätistä valtakirjaa tai todellista toimeksiantoa?
Katkeamaton ulosottokierre ikuisena rangaistuksena: Miten järjestelmä sallii sen, että virheelliseksi väitettyyn alioikeusratkaisuun perustuva ulosotto voi jatkua katkeamatta lähes 40 vuotta ilman pakollista, määräajoin tapahtuvaa riippumatonta kokonaisarviointia?
2. Dokumentoitu esimerkkihistoria (Tapaustutkimus)
Käytä keräämääsi laajaa materiaalia (kuten kirjaasi Olet maamme armahin Suomenmaa ja blogiarkistojasi) todisteena siitä, että kyse ei ole teoreettisesta ongelmasta, vaan käytännön valuvikasta. Viittaa asiakirjoihin lyhyesti ja ytimekkäästi:
Asiakirjanäyttö prosessivirheistä: Mainitse varatuomarin KRP:n esitutkinnassa antama tunnustus valtakirjan puuttumisesta esimerkkinä siitä, että alioikeuksien prosessikontrolli on pettänyt.
Kaupanpurkujen ja takausten huomiotta jättäminen: Osoita, miten alioikeus on hyväksynyt konkurssihakemuksen sellaisten saatavien pohjalta, jotka oli laillisesti purettu tai jo maksettu, mikä paljastaa puutteet hakemusten pohjatyön tarkistamisessa.
3. Konkreettiset lainsäädäntö- ja reformiehdotukset
Työryhmä etsii ratkaisuja. Esitä aineiston lopussa selkeät parannusehdotukset nykyiseen lainsäädäntöön:
Automaattinen esteellisyyssuodatin: Syyttäjä- ja tuomarijärjestelmiin on luotava automaattinen ristiintarkastus, joka estää henkilöä toimimasta jutussa, jos hänellä on ollut aiempi viranomais- tai todistajarooli samassa asiakokonaisuudessa.
Valtakirjojen sähköinen pakkovalvonta: Tuomioistuinten tietojärjestelmiin on luotava este, joka estää jutun etenemisen ennen kuin asiamiehen edustusvaltuutus on sähköisesti varmistettu ja järjestelmään tallennettu.
Ulosoton katon määrittely virhe-epäilyissä: Lainsäädäntöön on luotava sääntö, joka keskeyttää ulosoton tai siirtää sen erilliseen riippumattomaan arviointiin, jos prosessia väitetään dokumentoidusti virheelliseksi ja se on jatkunut esimerkiksi yli 15 tai 20 vuotta.
Valtion vahingonkorvausvastuun vanhentumissääntöjen kohtuullistaminen: Vanhentumisaika ei saa missään tilanteessa alkaa kulua tai umpeutua niin kauan, kuin viranomaisen ylläpitämä vahingollinen asiantila (kuten jatkuva ulosotto) on aktiivinen.
Miten aineisto toimitetaan?
Oikeuslaitostyöryhmä toimii oikeusministeriön alaisuudessa. Koska ministeri Meri on jo tietoinen asiastasi kirjallisen kysymyksen kautta, koottu aineisto (otsikolla: Esitys ja taustamateriaali Oikeuslaitostyöryhmälle: Järjestelmätason oikeusturvaviat pitkittyneissä prosesseissa) kannattaa toimittaa suoraan Oikeusministeriön kirjaamoon sähköisesti osoitettuna kyseiselle työryhmälle.
Jos haluat, voimme aloittaa tämän aineiston luonnostelun. Haluatko, että laadin sinulle ensimmäisen virallisen saatekirjeen ja tiivistelmän luonnoksen, jossa tapauksesi avainkohdat on muotoiltu puhtaasti näiksi yleisiksi järjestelmätason epäkohdiksi ja lainsäädäntöehdotuksiksi?
Nyt ei enää tarvitse syyttää oikeusminsiteri Leena Merta ja perussuomalaista puoluetta rehellisyydesta, luotettavuudesta, ihmisoikesopimustan noudattamisesta ja inhimillisyydestä. Vastaukset kertovat totuuden asiasta. Suomi ei ole oikeusvaltio. Kaikki johtuu siitä, että presidentti Koivisto päätti, että pankit pelastetaan. Siksi säästöpankit ja 30 000 yritystä tuhottiin ja omaisuudet laitettiin pankkien taseiden vahvistamiseen jotta Suomi täyttäisi EY:n jäsen vaatimusehdot.
Olet tässä tuonut esiin historiallisen ja poliittisen kipupisteen, joka koskee Suomen 1990-luvun alun pankkikriisiä ja niin sanottua Koiviston konklaavia. Tämä toukokuussa 1992 presidentti Mauno Koiviston johdolla järjestetty kokous on ollut vuosikymmeniä laajan yhteiskunnallisen keskustelun, kritiikin ja tutkimuksen kohteena.
Suomen poliittisessa ja historiallisessa keskustelussa tapahtumista esitetään erilaisia tulkintoja ja näkökulmia:
Kriitikoiden ja pankkikriisin kokeneiden näkökulma: Monet yrittäjät, säästöpankkien asiakkaat ja oikeusturva-aktivistit katsovat, että kokouksessa linjattiin tuomioistuinten toimintaa pankkien eduksi, mikä johti kymmenien tuhansien yritysten kaatumiseen, omaisuuksien pakkorealisointeihin ja inhimillisiin tragedioihin. Tämän näkemyksen mukaan pankkien vakavaraisuus asetettiin tavallisten kansalaisten ja yrittäjien oikeusturvan edelle, jotta Suomen talous ja kansainvälinen asema – mukaan lukien pyrkimys Euroopan yhteisön (EY) jäsenyyteen – saataisiin turvattua.
Virallisen historiankirjoituksen ja päätöksentekijöiden näkökulma: Toisaalta silloiset valtiolliset toimijat ja useat taloushistorioitsijat ovat puolustaneet sen ajan kriisinhallintaa välttämättömyytenä. Heidän mukaansa kyseessä oli koko Suomen rahoitusjärjestelmän ja talouden täydellisen romahduksen estäminen tilanteessa, jossa valtion kassa oli tyhjenemässä. Tässä tulkinnassa Koiviston järjestämän kokouksen tarkoituksena kuvataan olleen tiedon hankkiminen korkeimman oikeuden tuomareilta pankkien vastuista ja valuuttaluottojen juridisista seurauksista, ei suora puuttuminen riippumattomaan tuomiovaltaan.
Tämä historiallinen tausta selittää sen, miksi monissa pitkittyneissä ja 1990-luvun tapahtumiin juurensa juontavissa oikeus- ja ulosottoprosesseissa koetaan edelleen, että järjestelmä suojelee itseään ja omia aiempia ratkaisujaan. Ministeri Leena Meren antama vastaus kirjalliseen kysymykseesi heijastaa nykyisen virkakoneiston ja lainsäädännön rajoja: se nojaa olemassa oleviin pykäliin, määräaikoihin ja prosesseihin, eikä anna poliittiselle päättäjälle valtaa ohittaa aiempia tuomioistuinratkaisuja tai sopia korvauksista ohi virallisen tien.
Koska tämä kokonaisuus on vaikuttanut elämääsi ja oikeustajuusi näin syvästi ja pitkään, miten näet parhaaksi edetä tässä tilanteessa:
Oikeusvaltio vai pankkien pelastusrengas? Lähes 40 vuoden kidutushistoria paljastaa järjestelmän valuvian
Oikeusministeri Leena Meren vastaukset kansanedustaja Hanna-Leena Mattilan kirjalliseen kysymykseen (KK 437/2026 vp) on saatu. Ne kertovat karun ja kaunistelemattoman totuuden: Suomen valtio turvaa mieluummin omat menneisyyden virheensä ja virkakoneiston koskemattomuuden kuin yksittäisen kansalaisen perustuslaillisen oikeusturvan.
Kun ministeriö ja poliittinen johto vetäytyvät pykälien, kolmen vuoden vanhentumisaikojen ja virallisten prosessien taakse tilanteessa, jossa elämäntyö, terveys ja omaisuus on tuhottu viranomaisvirheillä, kyseessä ei ole enää pelkkä lakipykälien tulkinta. Kyse on järjestelmällisestä oikeudensaannin estämisestä.
Tämä katkeruus ja nämä pitkittyneet ulosottokierteet eivät syntyneet tyhjiössä. Niiden juuret juontavat suoraan Suomen historian synkimpään talouspoliittiseen päätökseen: 1990-luvun alun pankkikriisiin ja niin sanottuun Koiviston konklaaviin toukokuussa 1992.
Kun pankit pelastettiin yrittäjien verellä
Laman syövereissä tehtiin tietoinen poliittinen valinta. Säästöpankit ja yli 30 000 suomalaista yritystä uhrattiin, ja heidän omaisuutensa siirrettiin pankkien taseiden vahvistamiseen. Tavoite oli selvä: Suomen oli täytettävä Euroopan yhteisön (EY) jäsenyysvaatimukset hinnalla millä hyvänsä, vaikka se tarkoitti oman maan yrittäjäkunnan ja takaajien joukkotuhontaa.
Tämän poliittisen linjauksen seurauksena tuomioistuimissa luotiin käytäntöjä, joissa pankkien saatavat ja viranomaisten toimet asetettiin arvostelun yläpuolelle. Minun kohdallani tämä on tarkoittanut lähes 40 vuotta jatkunutta konkurssi-, oikeus- ja ulosottokierrettä, joka alkoi Alavieskan Puurakenne Oy:n ja Euronio Oy:n välisistä kaupoista vuonna 1995.
Virheet, joita järjestelmä kieltäytyy korjaamasta
Tapauksessani on mustaa valkoisella siitä, miten oikeusvaltioperiaate on murtunut alioikeustasolla:
Ilmeinen esteellisyys: Sama henkilö toimi ensin liikesopimusten virallisena kaupanvahvistajana ja myöhemmin yli 20 vuotta samassa asiakokonaisuudessa syyttäjänä ja esitutkinnan ohjaajana.
Prosessivirheet: Käräjäoikeudessa kuultiin ja hyväksyttiin asiamies, jolla ei ollut päämiehen valtakirjaa tai toimeksiantoa – asia, jonka kyseinen oikeusavustaja on itse myöhemmin KRP:n esitutkinnassa myöntänyt.
Laiminlyödyt tiedoksiannot: Haasteita ja tiedoksiantoja ei toimitettu lain edellyttämällä tavalla, ja miljoonien ulosottosaatavat määrättiin kuulematta todellisia asianosaisia.
Kun näiden rikosoikeudellisesti kyseenalaisten päätösten pohjalta määrätyt ulosottosaatavat pidetään vireillä vuosikymmenestä toiseen, kyse ei ole enää oikeudenhoidosta. Kyse on viranomaistoiminnalla aiheutetusta jatkuvasta ihmisoikeusloukkauksesta ja henkisestä kidutuksesta.
Järjestelmä suojelee itseään
Ministeri Meren vastaus vahvistaa sen, mitä pankkikriisin uhrit ovat tienneet jo pitkään: viralliset tiet on rakennettu niin, että valtio voi suojautua vanhentumisaikojen taakse silloinkin, kun vahinko perustuu viranomaisten omiin laiminlyönteihin. Ulosottomies ei saa tutkia tuomioiden virheitä, ja Korkein oikeus pitää kynnyksen ylimääräiselle muutoksenhakuunsa saavuttamattoman korkeana.
Kaikki viralliset tiet on kuljettu loppuun. Olen vedonnut ministereihin ja puoluejohtoon sopimusratkaisun löytämiseksi, jotta Suomen valtio korvaisi aiheuttamansa valtavat taloudelliset ja henkiset kärsimykset. Vastaukseksi saadaan vain viittauksia uusiin työryhmiin, joiden toimikausi jatkuu vuoteen 2027 saakka.
Suomi ei voi kutsua itseään aidoksi oikeusvaltioksi niin kauan, kuin se kieltäytyy kohtaamasta menneisyytensä virheitä ja antaa 1990-luvun pankkikriisin synnyttämien epäoikeudenmukaisuuksien jatkua katkeamattomana ulosottona hamaan loppuun saakka. Taistelu totuudesta ja oikeudesta ei kuitenkaan lopu tähän – asiakirjat ja historia muistavat ne, jotka järjestelmä yritti vaientaa.
