Olen oikeusmurhan uhri – tekoäly todisti asian

 

Olen oikeusmurhan uhri – tekoäly todisti asian

https://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2026/08/olen-oikeusmurhan-uhri-tekoaly-todisti.html

Suuri puukauppa – metsäkartelli – poliisi jätti tutkimatta rikostutkintapyyntöni

 

Erkki Aho Kalevalassa Venäjän Karjalassa Kuittijärven rannalla. Olin tehnyt Karjalan tasavallan kanssa 300 000 kuution puukauppasopimuksen.

Olin perustanut puukauppaa varten Venäjälle oman yrityksen ITC Russian, jonka pääjohtajana toimin. Venäjällä yrityksissä ei ole toimitusjohtajaa vaan pääjohtaja. Olin palkannut yritykseeni pääkirjanpitäjäksi Ludmila Vladimirovan.

Tässä kuva ruokailusta neuvottelujen jälkeen ravintola Uhtuattaressa.

Kuvassa mukana myös Ricahrd Rienstra

Kuvassa Segezan tehtaan rakennuksia, jossa teimme sopimuksen.

Olin palkannut metsäalan ammattilainen puunhankintaa varten. Kuitupuuta en saanut markkinoitua Suomeen, koska kaikki metsäyhtiöt kieltäytyivät ostamasta. Siksi tein Segezan tehtaan kanssa. Kuvassa Segezan tehtaan rakennuksia, jossa kävimme neuvottelut englannin ja ruorsin kielellä..Segezan tehtaan omistivat siihen ruotsalaiset. Sinne sain tehtyä kuitupuusopimuksen, mutta Venäjän viranomaiset reagoivat siihen siten, että tehtaan ympärille tuli tuliraja joten en voinut hyödyntää tekemääni sopimusta. Epäilen, että suomalainen puukartelli ulottui Venäjälle Venäjän mafiaan asti.

Tein myös sopimuksen Kalevan poikin kouluttamisesta Suomessa Kalajoen käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa. Valitsin kuusi oppilasta koulutettavaksi. Silloin piti maksaa 10 000 mk takuurahaa jotta oppilaat pääsivät tulemaan Suomeen. Maksoin itse nuo 10 000 markkaa jokaisesta oppilaasta. Tein kuitenkin vilunkia siten, että kierrätin tuon 10 000 markkaa jokaisen oppilaan tilin kautta ja silloin se oli todistusaineisto maahanmuuttovirastolle ja pojat pääsiväst Suomeen. Itse vastasin poikien asioista Suomessa ja siihen minulla oli apuna bulgarialainen poika, joka osasi venäjää.

Halusimme Richard Rienstran kanssa ostaa Santaholman Oy:n konkurssipesältä sahan koneet ja laitteet ja käynnistää sahan toiminnan uudestaan, mutta konkurssipesän hoitaja kieltäytyi myymästä meille mitään. Neuvottelimme myös Pyyn Sahan ostosta ja meillä oli suunnitelma rakentaa uusi sahalaitos Raaheen Rautaruukki Oy:n jätelämpöä hyödyntäen. Kävimme katsomassa myös Kurikkalan Sahan uudelleen käynistämismahdollisuudet. Mikään asia ei edennyt. Epäilen, että se johtui juuri tuosta metsäkartellista, jossa myös Suomen viranomaiset sekä epäilen, että Kera Oy oli mukana.

Metsäkartellista 51 miljoonan sakot

Markkinaoikeuden ratkaisu
http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus/48899.htm

Kartelli kohdistui n. miljoonaan metsänomistajaan

Suomessa on noin 320 000 yksityismetsälöä. Koska erilaiset yhteisomistusmuodot ovat varsin yleisiä, on laskettu, että maassamme on noin 633 000 yksityistä metsänomistajaa. Jos mukaan lasketaan kaikki yli kahden hehtaarin suuruiset tilat, on metsänomistajien lukumäärä noin miljoona. Toisin sanoen, noin joka viides suomalainen omistaa metsää. Heillä kaikilla on oikeus vahingonkorvaukseen kartellin johdosta. Siis miljoona suomalaista voi nostaa vahingonkorvauskanteen metsäyhtiötä vastaan. Nyt on selvitettävä miten asiassa tulee toimia.

Metsäkauppa Karjalan tasavallan kanssa (päiväkirjasta poimittua)

18.12.1996 tein ITC Finland Oy:n toimitusjohtajana Karjalan piirihallinnon kanssa erittäin suuren metsäkaupan, yli 300 000 kuutiota puuta.
22.01.1997 kävin Markku Maijalan kanssa neuvottelut ja sovimme siitä, että hän tulee meidän palvelukseen 1.2.1997 hoitamaan metsäkauppa-asioita Karjalaan.
23.02.1997 Olen valmistautumassa Venäjälle lähtöön. Rajalla Vartiuksessa olemme n. kolmen aikaan. Pysähdymme Kostamuksessa. Rajalta Kalevalaan matka kesti n. 5 tuntia. Menimme nukkumaan ”hotellin” huoneisiin. Huoneissa oli lämpöä 12 C astetta. Oli tämäkin kokemus.

24.02.1997 Aloitimme neuvottelut kello 11 Suomen aikaa. Neuvottelut katkesivat kuitupuuongelmaan. Tämä oli minulle erittäin suuri pettymys. Stanislav Titarenko oli Raisio Engengeering Oy:n vastapuoli neuvotteluissa. Karelvneshtorgin edustajalla Serafin Juzhanovilla oli aivan ihmeelliset käsitykset hintatasosta. On todennäköistä, että lahjuksia olisi pitänyt käyttää. En esittänyt sitä mahdollisuutta Richard Rienstralle.
20.02.1997 Jatkoimme neuvotteluta Kalevan piirijohtaja Oiva Mäkelän kanssa. Allekirjoitimme pöytäkirjan Kalevan piirin, Raision Engengeering ja ITC Finland Oy:n kesken. Palatessa joudumme vedättämään pikkubussiamme traktorilla n. 40 kilometriä, koska tuli suvilumi ja tiet pehmeni. Saimme apua eräästä maalaistalosta, jossa karja oli alakerrassa ja ihmiset asuivat yläkerrassa. Kanat hyppelivät pirtin pöydällä. Talossa oli kuitenkin Belarus-traktori. Isäntä lähti emännän määräyksestä auttamaan suomalaisia. Neuvot kysyimme myös kahdelta naiselta, jotka tulivat kerjäämään meiltä ruokaa. Armeijalta emme saaneet apua, koska heillä eivät puhelimet toimineet ja polttoainetta ei ollut. Olimme yöllä rajalla noin kello yksi.

01.03.1997 Eilen oli pääuutinen Karjalan tilanne. siellä syödään jopa koiria ruuaksi.
05.03.1997 Illalla uutinen Segezhan tehtaasta. Se oli uutisen mukaan jäätynyt ja 3000 ihmistä oli jäänyt työttömäksi. Todellinen syy oli kokonaan toinen.
12.05.1997 Lähdin aamulla Kokkolaan ja sieltä edelleen Helsingin kautta Petroskoihin. Tulin taksilla Pohjola hotelliin. Oiva Mäkelä ja autonkuljettaja Jura olivat jo siellä.
13.05.1997 Heräsin kahdeksan aikaan. Kävimme tapaamassa rakennusministeri Matrosovia, joka esitteli Petroskoin mallitaloprojektin.
14.05.1997 Ryhdyimme työhön yrityksen perustamiseksi. Jouduimme maksamaan Ympäristöministeriölle, Sisäministeriölle, Ulkoministeriölle, konsulttitoimistolle jne. Rahastajista ei ollut pulaa.
26.05.1997 Olin Kuhmossa yötä. Taksi tuli hakemaan minut kuuden aikaan. Olimme Kostamuksessa hotelli Fregatissa 8.45. Kostamuksessa menimme avaamaan ruplatiliä. Meillä ei ollut yhtiöjärjestystä, koska Eduardin auto oli mennyt rikki ja Oiva oli jättänyt yhtiöjärjestyksen Eduardin autoon. Pankinjohtaja sanoi, ettei voi avata ruplatiliä, koska ei ole yhtiöjärjestystä.

27.05.1997 Lähdimme ajamaan Oiva kanssa Petroskoita kohti. Lietmajärven jälkeen meitä tuli vastaan sininen mosse mäkisellä ja kuoppaisella teillä erittäin lujaa väärää kaistaa. Kuolema oli parin sekunnin päässä. Ehdimme kuitenkin väistää. Sen jälkeen minulle ei heti tullut uni silmään.
28.05.1997 Menimme Petroskoissa pankkiin. Siellä oli poliisit luotiliivein varustettuna. Heidän piti saada pankinjohtajalta lupa, että voimme mennä pankkiin. Saimme kirjallisen luvan mennä seuraavaan kerrokseen, josta pankinjohtaja haki meidät. Kävin pitkän neuvottelun pankkitilin avaamisesta. Tämä oli pankin historiassa ensimmäinen tapaus, kun ulkomaalainen avaa tiliä pankissa. Emme voineet avata ruplatiliä, koska oli sellainen sääntö, että päivässä voi nostaa tai tallettaa korkeintaan 2000 markkaa. Parin kolmen tunnin suostuttelun jälkeen sain pankin pääkirjanpitäjän suostuteltua siihen, että hän ottaa 5000 markan talletuksen yhdellä kertaa eikä meidän tarvinnut käyttää kolmea vuorokautta 5000 markan tallettamiseen. Kävimme rakennusministeri Matrosovin luona. Sen jälkeen tapasimme varaulkoministeri Morosovin. Tämän jälkeen lähdin lentokentälle ja kotimatkalle. Kokkolan lentokentällä tapasin pääministeri Esko Ahon, joka lupasi täyden tuen hankkeelleemme.

09.06.1997 Nousin ylös kello 03.30 ja lähdin tehtaalle. Lähdin ajamaan kohti Vartiusta. Lähdimme Planoran edustajien kanssa kohti Kostamusta ja edelleen kohti Kalevalaa. Tie oli täynnä teräviä kiviä. Autosta puhkesi kaksi rengasta yhtä aikaa. Olimme päässeet Vuokkiniemeen asti. Sieltä yritimme järjestää renkaita Kostamuksesta. Se ei onnistunut. Illalla tuli Kostamuksesta mies autolla kertomaan että renkaita ei saa. Minä soitin Kalevalaan ja pyysin Oivaa järjestämään kyydin minulle. Planoran pojat jäivät Vuokkiniemeen. Minä olin Kalevalssa ennen puolta yötä.
10.06.1997 Heräsin hotellissa neljän aikoihin. Vessassa ei ollut paperia, Ei sitä kyllä tarvinnutkaan, sillä en eilen syönyt mitään koko päivänä. Kävimme verottajan luona laittamassa asiat kuntoon. Kävimme Kostamuksen tullissa laittamassa papereita kuntoon. Kostamuksesta pääsin linja-autoryhmän mukana Vartiukseen.

14.07.1997 Lähdin Richardin kanssa Petroskoihin. Lentokentällä oli Oiva Mäkelä vastassa.
15.07.1997 Kävimme pankissa Petroskoissa hoitamassa tiliasioita. Meidän piti käydä vielä notariaatin luona.
16.07.1997 Allekirjoitimme yksityiskohtaisemman puukauppasopimuksen. Petroskoissa meidän piti vielä hoitaa paperiasioita.
18.07.1997 Yhdeksän aikaan Kostamuksessa menimme pankkiin. Siellä todettiin, että kaikki asiapaperit eivät ole alkuperäisiä. Siksi tiliä ei voi avata. Tämä on rassaavaa. Menimme notariaatin luokse Kostamuksessa. Yhtiöjärjestyksessä on maininta, että yhtiöllä pitää olla pääjohtaja. Minä olin toimitusjohtaja. Siinäpä ongelma. Minä olin pettynyt, sillä jouduin tulemaan Kostamukseen vielä maanantaina uudestaan.

21.07.1997 Menin Kostamukseen. Saimme hoidettua kaikki paperiasiat. Hotelli Fregatissa tapasin Niskasen Jukan ja Ylitalon Alpon.
28.07.1997 Lähdin Helsingin kautta Petroskoihin. Petroskoissa kävimme tapaamassa ns. ”mafiapäällikkö” Ratenkoa. Kontupohjan tehtaan kanssa emme voineet tehdä kuitupuusopimusta. Turha käynti.
29.07.1997 Segezhassa pääsimme aloittamaan neuvottelut vasta kello 16, mutta sopimus syntyi nopeasti ruotsalaisten kanssa. Sopimukset muotoiltiin venäjän ja englannin kielelle. Keskusteluja kävimme ruotsiksi. Istuimme iltaa ruotsalaisten tehtaanomistajien kanssa. Huomasimme, että heillä oli suuri vaikeuksia jopa henkilökohtaisen turvallisuutensa kanssa.
31.07.1997 Kuudelta tuli Ari Moilanen, joka lähti Markku Maijalan kanssa kartoittamaan hakkualueita. Ljudmila haki metsäliput. Markku Maijala pääsee aloittamaan työt. Siltä ainakin tuntui.

01.08.1997 Soitin Oiva Mäkelälle tieverosta, mikä oli täysin järjetön. Kuljetuksille Segezhan tehtaille oli määrätty tievero viimeisille kilometreille.
05.08.1997 Menin illalla Kostamukseen. Olin Fregatissa yötä.
06.08.1997 Ljudmila kertoi, että meille varatut metsäpalstat oli annettu muille. Joku oli ilmeisesti käyttänyt lahjontaa hyväksi. Maijala ja Hassi tulivat neljän aikoihin.
12.08.1997 Soitin tullihallitukseen Koistiselle ja kysyin taustoja 350 000 markan pankkitakausvaatimukselle. Koistinen kertoi, että meidän taustoja on tutkittu ja on tultu tähän tulokseen. Järkyttävää toimintaa ja täysin lainvastaista.
15.08.1997 Oiva Mäkelä soitti ja kertoi, että ei ole saanut metsälupia, koska Stepanov on Moskovassa. Hän yrittää saada niitä Matrosovin kautta.

28.08.1997 Sain Oiva Mäkelän kiinni Pohjolahotellista Petroskoista ja hän sanoi tapaavansa Stepanovin tänään kello 15.30.
31.08.1997 Soitin Oiva Mäkelälle, joka kertoi, että Stepanov oli antanut määryksen, että Matrosov voi kolmen päivän kuluessa antaa metsäliput.
02.09.1997 Oiva Mäkelä soitti ja sanoi, että puukauppa-asia on selvä. Minun on mentävä Kalevalaan Markku Maijalan kanssa 10-12.9.1997.

06.10.1997 Markku Maijala soitti, että meidän metsäalueet ovat kaukana ja huonojen teiden takana. Emme voi ottaa sellaisia alueita. Oiva oli yllättynyt tilanteesta.
20.10.1997 Soitin Oiva Mäkelälle. Hän oli sopinut Gosmoplanin kanssa, että ensi keskiviikkona voidaan katsoa parempia metsäpalstoja ja silloin Markku Maijalan on oltava Kalevalassa.
31.10.1997 Soitin Markku Maijalalle. Hassi oli kertonut, että työluvat ovat Salakalla. Markku Maijala teki uudet laskelmat Venäjän puukaupoista.
05.11.1997 Pidimme Ricahrdin kanssa palaverin. Richard kertoi, että Alavieskan kunta, Kalevi Mattila ja Markku Koski eivät halua, että minä jatkan tehtaalla toimien. Richard esitti, että minun työsuhteeni päättyisi 31.1.1998 ja sen jälkeen siirtyisin konsultti tehtäviin. Ricahrd kertoi, että suomalainen yhteiskunta ei tule antamaan yhtään rahaa ITC Finland Oy:lle jos Erkki Aho jatkaa työskentelyä yrityksessä. Näin hänelle oli kerrottu.
Kysyin Suomessa metsäyhtiöltä kuitupuun vastaanotosta ja kaikki yhtiöt kieltäytyivät kaupanteosta ITC Finland Oy:n kanssa.

Näin päättyi ITC Finland Oy:n metsäkaupat Karjalassa.

Puukartelli ulottui myös Venäjän puolelle

Vuoden 1996 joulukuussa tein suuren 300 000 kuution metsäkauppasopimuksen Karjalan tasavallan Kalevalan piirin kanssa. Sitä ennen olimme käynnistäneet Jari Helmisaaren kanssa Tacis-projektin yhteistyössä Kalevalan piirin kanssa. Projektin nimi oli Kalevala-projekti. Sen tavoitteena oli henkilöiden kouluttaminen puutalorakentamiseen sekä konkreettiset toteutukset koulutuksen aikana. Projektin tuloksena Kalevalaan rakennettiin lastenkoti, lastensairaala ja kaksi kirkkoa sekä aloitettiin koulutusyhteistyö Kalajoen käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen kanssa. Toimin tuolloin ko. oppilaitoksen johtokunnan puheenjohtajana. Järjestin Kalevalan nuorille mahdollisuuden tulla opiskelemaan Suomeen ja Kalajoelle. Jotta ensimmäiset viisi opiskelijaa pääsivät Suomeen, niin jouduin tallettamaan heidän jokaisen tilille 10 000 markkaa. Oppilaitoksella ei ollut tähän määrärahoja. Tähän mennessä näitä Kalevalan nuoria on ollut opiskelemassa Kalajoella jo parikymmentä. Tähän projektiin liittyen päätimme käynnistää laajamittaisempaa yhteistyötä molempia osapuolia hyödyttävällä kauppatoiminnalla. Me halusimme tuoda puuta ja viedä vastikkeeksi vedenpuhdistamoita, hakelämpölaitoksia jne. Projektin avulla halusimme kehittää Kalevalaa heidän omista tarpeistaan kehittämällä heidän ammattitaitoaan ja käyttämällä heidän omia raaka-aineitaan. Puu oli keskeisin kauppatavara. Olin tuolloin talotehdas ITC Finland Oy:n toimitusjohtajana ja tehdas olisi pystynyt käyttämään puuta suuret määrät samoin kuin alueen sahat.

Yrityksen perustaminen

Karjalan metsäkauppojen käynnistyminen vei odotettua kauemmin. Syynä näytti olevan Venäjän byrokratia. Näin aluksi luulin. Nyt totuus on minullekin selvinnyt, sillä Suomen metsäyhtiöitä epäillään puukaupan kartellista vuosina 1997-2004. Nyt vasta voin todistaa, että se ulottui myös Venäjän puolelle. Kilpailuvirasto epäilee Metsäliitto Osuuskunnan, UPM-Kymmene Oyj:n ja Stora Enso Oyj:n osallistuneen kiellettyyn hintayhteistyöhön ja tietojenvaihtoon tarkoituksenaan rajoittaa keskinäistä kilpailuaan raakapuun hankinnassa.

Kun tein tuon erittäin suuren 300 000 kuution puukaupan Karjalan tasavallan Kalevan piirin kanssa 18.12.1996 niin otin yhteyttä kaikkiin Suomen metsäyhtiöihin, jotka voisivat ostaa kuitupuuta. Kaikki kieltäytyivät ostamasta ITC Finland Oy:ltä kuitupuuta.
Karjalan puolelta edellytettiin, että kaupankäyntiä auttaisi, jos perustaisimme oman yrityksen Karjalaan. Näin päätimme tehdä. Perustimme ITC Russia nimisen yrityksen. Yrityksen perustaminen ei ollut helppo asia. Perustamisen yhteydessä täytyi maksaa 5-6:lle ministeriölle maksuja ja myös yhtiön nimenä olevasta Russia-sanasta piti maksaa ylimääräinen vero. Lisäksi yhtiöpapereita jouduttiin uusimaan, koska papereihin oli merkitty toimitusjohtajatitteli minulle. Venäjällä asemani tulkittiin pääjohtajaksi. Näin asiakirjat muutettiin. Luonnollisesti piti teettää pyöreä musta leimasin, jollaista Venäjällä käytetään virallisissa asiakirjoissa.

Osakepääoman maksaminen oli oma rituaalinsa. Osakepääoma oli 5000 markkaa. Lain mukaan silloin oli mahdollista maksaa vain 2000 markkaa päivässä. Olisin joutunut olemaan Petroskoissa kolme päivää osakepääoman maksamisen johdosta. Sain pankin pääkirjanpitäjän suostuteltua siihen, että osakepääoman maksaminen tapahtui samana päivänä kokonaisuudessaan.

Ihmettelin aluksi miksi pitää perustaa yritys Venäjälle, mutta nyt kun on selvinnyt tuo Suomen puunjalostusteollisuuden kartelli, niin ymmärrän asian. Yhtiö olisi ollut helppo saalis ”viholliselle” ja kilpailijan poistamiselle markkinoilta.

Ruotsin valtio menetti paljon rahaa

Koska emme saaneet myytyä kuitupuuta Suomeen, niin meidän oli pyrittävä myymään kuitupuu Karjalan tehtaisiin. Kävimme Petroskoissa 28.7.1997 tapaamassa ns. ”mafiapäällikkö” Ratenkoa.

Kontupohjan tehtaan kanssa emme saaneet sopimusta aikaan. Sitten oli vuorossa Segezhan tehdas, joka oli ruotsalaisten omistuksessa. Sopimus syntyi kivuttomasti ja selkeässä yhteisymmärryksessä. Vietimme illan ruotsalaisten johtajien kanssa ja keskustelimme tilanteesta. He kokivat tilanteen vaikeaksi ja jopa uhkaavaksi. He eivät uskaltaneet liikkua ilman henkivartijoita.

Kun olimme allekirjoittaneet sopimuksen, niin minulle tuli yllätyksenä tieto siitä, että Segezhan tehtaan ympärille noin 15 kilometrin päähän oli tullut tieveron perintä ja se oli niin korkea, ettei ollut liiketaloudellisesti kannattavaa viedä kuitupuuta Segezhan tehtaalle. Ruotsalaiset joutuivat luopumaan tehtaasta. He kärsivät satojen miljoonien tappiot Karjalan valtausyrityksestään. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että vastassa oli jollakin tavalla myös Suomen puukartelli, mikä esti ruotsalaistehtaan toiminnan. Mielestäni tämä oli selkeä ”mafian” toimenpide, jonka takana nyt voidaan epäillä olevan suomalaisten metsäyhtiöiden kartellin

Lisäksi minulle tuli yllätyksenä se, että Suomen tulli määräsi ITC Finland Oy:lle puhelimitse 350 000 markan pankkitakauksen ennen kuin saimme tuoda yhtään puukuormaa Suomeen. Kun tiedustelin syytä, niin minulle kerrottiin, että teidän taustat on tutkittu. Oliko tässä takana metsäyhtiöiden kartellin ja Suomen tullin yhteistyö?

Kostamuksen tullissa toiminta oli sujuvaa. He esittivät, että ottakaa konsulttiyhtiö huolehtimaan tulleista, niin silloin asiat sujuvat nopeasti ja sujuvasti. Konsulttiyhtiö rahasti tullauksesta pientä korvausta ja homma toimi. Epäilen, että kysymyksessä oli Venäjän mafian ja Venäjän tullin yhteistyö.

Ongelmia tuli myös metsäpalstojen saannissa. Meille tarjottiin kaikkein kaukaisimpia ja vaikeiden matkojen takana olevia metsäpalstoja. Me emme ottaneet niitä vastaan. On todennäköistä, että metsäpalstojen jakajat olivat saaneet rahaa Suomen puukartellilta. Muutoin en ymmärrä miksi meille tarjottiin huonompia metsäpalstoja kuin suurille metsäyhtiöille. Olin päättänyt, että emme sorru korruptioon. Siihen meillä olisi ollut hyvät mahdollisuudet, sillä metsäkauppoja tekemässä minun mukanani oli myös Richard Rienstra, joka myöhemmin paljastui rahanpesijäksi. Rahaa Rienstroilla oli todella paljon. Rienstrojen yhden yhtiön New England International Surety Inc.:n taseen loppusumma oli 84 300 000 USA:n dollaria. Valitettavasti en tiennyt silloin näitä asioita. Muutaman muun Rienstrojen yrityksen taseen loppusummat olivat 50 000 000 USA:n dollaria.

Metsäyhtiöt ajoivat hintahäiriköt puumarkkinoilta

Näin Helsingin Sanomat otsikoi uutisen viikolla kolme tänä vuonna kertoessaan metsäyhtiöiden kartellista. Uutisen mukaan suurten puunjalostajien UPM:n, Stora Enson ja Metsäliiton metsäosastojen päälliköt ja heidän aluejohtajansa tekivät tiivistä hintayhteistyötä 1997-2004. Tieto on peräisin 108-sivuisesta puukartelliraportista, mikä julkistettiin 16.1.2007. Kilpailuvirasto ryhtyi tutkimaan metsäyhtiöiden mahdollista hintayhteistyötä kolme vuotta sitten, kun UPM otti yhteyttä kilpailuvirastoon. Kilpailuvirasto esittää Stora Ensolle 30 miljoonan euron ja Metsäliitolle 21 miljoonan euron sakkoa. UPM:ltä ei vaadita mitään, sillä se vasikoi tiedot viranomaisille. Kilpailuviraston raportin mukaan suurten konsernien johtajista Metsäliiton pääjohtaja Antti Oksanen tiesi parhaiten yhteispelistä, sillä osuuskunnan metsäpäällikkö Markku Melkko piti vuorineuvoksen tapahtumien ajan tasalla. UPM:n toimitusjohtaja Juha Niemelä keskusteli puun hinnoista etupäässä metsäyhtiöiden etujärjestön Metsäteollisuus ry:n kokouksissa. Kilpailuviraston selvityksessä raskaimmat todisteet esittävät UPM:n metsäpäällikkö Vainio ja aluejohtaja Saarimaa.

Mielestäni asioiden selvitys on jäänyt puolitiehen. Tämä osoittaa selkeästi sen, että suurten yhtiöiden asioihin ei puututa muuten kuin niiden oman ilmoituksen perusteella. Miksi asioita ei ole selvitetty perinpohjin, vaikka minä ilmoitin kilpailuvirastolle asioista? Jos kilpailuvirasto on katsonut, että asia ei kuulu heidän toimivaltaansa, niin heidän olisi pitänyt lain mukaan siirtää asia sille viranomaiselle, joka on toimivaltainen asiassa. Kilpailuviraston selvityksen perusteella minulla on hyvä syy uskoa, että Ruotsin valtio ja Erkki Aho katsottiin hintahäiriköiksi, mitkä piti poistaa puumarkkinoilta.

MTK:n tiedote
http://www.mtk.fi/mtk/ajankohtaista/tiedotteet/tiedotteet2009/marraskuu/fi_FI/puukauppakartelli/

PS. KRP jätti tutkimatta kaikki rikostutkintapyynnöt, jotka tein asiasta. Tämä on oikeusvaltio Suomi.

Viron historiaa - omia kokemuksia ja näkemyksiä

 

Katselin eilen vanhoja valokuviani, joita on tuhansia. Silmiini osui valokuvani Tallinnan Suomen konsulaatin jonosta, jossa virolaiset odottivat pääsyä hakemaan viisumia Suomeen Vuosi taisi olla 1989. Tuolloin en voinut ymmärtää Suomen valtion toimintaa. Minulla oli silloin paljon ystäviä Virossa ja minua hävetti Suomen valtion toiminta. Tuohon aikaa Viro oli vielä Neuvostoliiton vallan alaisuudessa. Silloin puhelutkin piti tilata. Ne yhdistettiin sitten monen tunnin odottamisen jälkeen. Se oli sitä aikaa se. Tunsin suurta myötätuntoa virolaisia kohtaan. Tein parhaani virolaisten auttamiseksi.

Viron presidentti Tuomas Henrik Ilves saapui vierailulle Suomeen keskiviikkona 14.3.2007. Hän piti vierailunsa aluksi puheen, jossa hän pyysi suomalaisilta anteeksi sitä, että Viro oli vuokrannut Neuvostoliitolle sodan aikana lentokenttiä, joista nämä saattoivat

suorittaa pommituslentoja Suomeen. Sodan aikana Kalajoelle suoritetut pommituslennot tehtiin juuri noista Viron vuokraamista tukikohdista. Viron presidentin Tuomas Henrik Ilveksen anteeksipyyntöä arvostettiin Suomessa kovasti. Kuitenkaan suomalaiset eivät pyytäneet anteeksi omaa toimintaansa Viron itsenäistymisen yhteydessä, vaikka siihen mielestäni olisi ollut erittäin perustellut syyt.

Koivisto jarrutti Viron itsenäistymistä

Kirjassaan ”Pääministeri” Esko Aho kirjoittaa valtaannousustaan Väyrysen varjosta kukistettuaan Eeva Kuuskoski-Vikatmaan Porin puoluekokouksessa äänin 1589-1418. Puheenjohtajavaalin taustalla väikkyi Eeva Kuuskoski-Vikatmaan ja Paavo Väyrysen välinen orastava kilpailu puolueen presidenttiehdokkuudesta. Esko Aho koettiin värittömäksi ja tahdottomaksi mieheksi, jota pidettiin yleisesti Väyrysen marionettina. Esko Aho muodosti Mauri Pekkarisen kanssa parivaljakon, jota kutsuttiin majakaksi ja perävaunuksi. Keskustan saavuttama veret seisauttava vaalivoitto maaliskuussa 1991 nosti 36-vuotiaan Kannuksen entisen elinkeinoasiamiehen Suomen pääministeriksi. Aho näytti kirjan mukaan nauttivan siitä, että hän saattoi toimia vt. presidenttinä Mauno Koiviston ulkomaanmatkojen aikana. Aho näytti myös innostuneen Kalevi Sorsan ilmaisusta ”Tasmanian piru”, mikä on peto, joka ei ikinä hellitä saalistaan. Tasmanian piru on haaskansyöjä, jolle kelpaa kaikki mahdollinen. Voimakkaiden leukojensa ja terävien hampaidensa ansioista se pystyy nielemään saaliinsa nahkoineen päivineen.

Elokuun vallankaappausyritys

Pääministeri Esko Aho kertoo kirjassaan vallankaappausyrityksen käsittelystä Suomessa näin: ”Aamun ohjelmaan liittyi erikoinen sattuma. Ensimmäiseksi vieraaksi oli merkitty neuvostoliittolainen akateemikko Georgi Arbatov, joka oli parhaillaan Suomessa metsäteollisuuden vieraana. Sisään asteli kalpea ja silminnähden hermostunut mies. Hän vaikutti yhtä yllättyneeltä kuin mekin, mutta arveli kaappauksen tekijöiden ottavan tilanteen hallintaansa. Arbatovin silmissä kaappaajat edustivat vanhaa, jo huonoksi koettua”.

Muistelmissaan Gorbatshov kertoo, miten kaappaajien edustajat tulivat tapaamaan häntä presidentin kesäasunnolla Krimillä sunnuntaina iltapäivällä. Ryhmän puheenmiehenä esiintyi Oleg Baglanov, NKP:n keskuskomitean sihteeri, jonka vastuulla oli sotateollisuus ja kemiallinen teollisuus. Venäjän Federation varaulkoministeri Andrej Fjodorov piti Baklanovia koko hankkeen todellisena johtajana.

Esko Aho kertoo tunteneensa henkilökohtaisesti kaappaushankkeen toteuttajiksi ilmoittautuneesta ryhmästä kaksi: varapresidentti Gennadi Janajevin ja pääministeri Valentin Pavlovin, jonka hän oli tavannut pari viikkoa aikaisemmin Kostamuksessa.

Virallinen Suomi otti kantaa Neuvostoliiton tilanteeseen heti maanantaina. Suomi pahoitteli, että Neuvostoliiton demokraattinen kehitys oli keskeytynyt poikkeustilan julistamisen johdosta. Monet moittivat kannanottoa varovaisuudesta. Esko Aho pitää erikoisena, että Keijo Korhosen mielestä Suomen hallitus teki maalle suurta vahinkoa esittäessään arvostelua vallankaappaushanketta kohtaan. Keskiviikko aamu alkoi Esko Ahon mukaan dramaattisesti, kun tuli tieto Tallinnan televisiotornin valtauksesta. Iltapäivällä tuli tieto, että tilanne Moskovassa oli kääntymässä Jeltsinin eduksi. Tuli myös tieto kaappaajien pakoyrityksestä ja koko kaappaushankkeen laukeamisesta.

Baltian maiden tunnustamisesta

Esko Aho kirjoittaa, että saattoi kuvitella Viron, Latvian ja Liettuan kokeneen olevansa samanlaisessa tilanteessa kuin me suomalaiset joulukuussa 1917; nyt on historiallinen hetki, jolloin on toimittava. Kaappausyrityksen synnyttämän sekasorron keskellä Viro julistautui itsenäiseksi 20. elokuuta ja Latvia seuraavana päivänä. Liettua ei enää uusia päivämääriä tarvinnut. Venäjän Federaatio ehti tunnustaa Liettuan itsenäisyyden jo ennen elokuun tapahtumia.

Suomi jäi kaappausviikon lopulla odottavalle kannalle. Suurlähettiläs Heikki Talvitie oli soittanut Moskovasta ja kehottanut lähestymään Venäjän johtoa ja tunnustamaan Baltian maat. Pääministerin avustaja Seppo Härkönen oli yrittänyt perustella odottamista vetoamalla asian juridiseen puoleen. Talvitie oli sanonut, että ”Tämä ei ole juridiikkaa vaan politiikkaa”. Koivisto oli odottavalla kannalla. Koivistolla oli oma ns. kotiryssä, jota Koivisto kuunteli. Viimein presidentti Koivisto Ahon mukaan ratkaisi asian nopean aikataulun hyväksi.

Tammikuun 22. päivänä 1992 Viron pääministeri Edgar Savisaar saapui varhain aamulla Helsinkiin ja rynnisti suoraan Kesärantaan. Savisaar tuli pyytämään Suomelta hätäapua maansa energiahuollon turvaamiseksi. Venäjä oli pahimpaan mahdolliseen aikaan katkaissut sovitut polttoainetoimitukset ja öljyvarat uhkasivat tyhjentyä viikon sisällä. Ulkona paukkuivat pakkaset, joten maata uhkasi katastrofi. Viro tarvitsi pikaisesti 100 000 tonnia raskasta polttoöljyä kaupunkien lämmitykseen. Neste pystyi pikaisella aikataululla toimittamaan öljyn, mutta tarvitsi valtion takauksen. Viinanen oli heti luvannut valtion takaukset Esko Ahon yllätykseksi. Viro maksoi velkansa viimeistä penniä myöten.

Viron itsenäisyys

Kuultuaan vallankaappauksesta Viron silloinen ulkoministeri totesi, että ”niin hyvää uutista en ole pitkään aikaan kuullut”. Lennart Meri oli Suomessa vallankumouspäivänä Luumäellä paljastamassa Suomessa kaatuneiden virolaisten vapaaehtoisten muistomerkkiä. Meri oli pitänyt suurena onnena, että hän tuona elokuun päivänä oli Suomen pääkaupungissa. Ulkomaille oli helppo pitää yhteyksiä. Jopa Viron ulkoministeriötä oli helpompi johtaa Helsingistä. Meri näki, että kysymyksessä oli Viron historian suurin tilaisuus: nyt Neuvostoliitosta irrottauduttaisiin kävipä vallankumouksen miten tahansa. Pääministeri Edgar Savisaar oli tuohon aikaan Tukholmassa ja päätti palata Tallinnaan Helsingin kautta. Laivayhteys oli poikki, mutta Savisaarelle tilattiin hallituksen moottorivene Virosta. Meri ja Savisaar sopivat itsenäisyysjulistuksen antamisesta. Meri työsti päivän mittaan kaikille ETYJ:n maille sekä Kanadalle ja USA:lle osoitetun vetoomuksen, jossa pyydettiin tunnustamaan Viron tasavallan itsenäisyyden palauttaminen. Viro pyysi myös Suomelta virallista tunnustamista. Viralliselle Suomelle Viron tunnustaminen oli liikaa, mutta Suomen kansa tuki virolaisia alusta alkaen. Presidentti Koivisto päätti diplomaattisuhteiden palauttamisesta vasta 28. elokuuta. Virallisen Suomen hidastelu ei ollut ainutkertaista. Viron itsenäistyttyä ensimmäisen kerran Suomi tarvitsi peräti puolitoista vuotta ennen kuin suostui naapurinsa pyyntöön. Nyt elokuussa riitti yksi viikko.

Viron tukijaksi ryhtyi Gorbatshovin kilpailija Jeltsin. Viron tasavalta ja Venäjän Federaatio tekivät sopimuksen, jossa tunnustettiin molempien osapuolten oikeus valtiolliseen itsenäisyyteen. Meri oli vakuuttunut siitä, että Jeltsinin pikavierailu pelasti Viron.

Savisaaren muistelmat

Viron pääministeri Edgar Savisaar on muistelmissaan ”Pääministeri: Viron lähihistoria 1990-92” sitä mieltä, että Suomi pikemminkin jarrutti kuin edisti Viron ja Baltian maiden itsenäistymistä 1990-luvn taitteessa. Savisaar arvostelee erityisesti presidentti Mauno Koivistoa. Savisaaren mukaan Koivisto ei kyennyt tekemään omia aloitteita ilman Moskovan hyväksyntää vaan kulki jälkijunassa. Kyse on ilmiselvästä suomettumisesta, kirjoittaa Savisaar. Hän epäili, ettei Suomi todellisuudessa uskonut Viron itsenäisyyteen ennen kuin Viro antoi julistuksen elokuussa 1991. Myös silloinen ulkoministeri Paavo Väyrysen Savisaar lajittelee Baltian itsenäisyyden vastustajiin. Savisaaren mukaan Harri Holkeri oli välinpitämätön ja asioista tietämätön. Savisaar antaa tunnustusta Esko Aholle.

Mauno Koivisto kertoo kirjassaan ”Historian tekijät”, että tammikuussa 1989 tapasin Karasevin (Koiviston kotiryssä), jolla oli mukanaan Moskovasta saapunut sähke. Siinä viitattiin tilanteeseen Baltian maissa ja toivottiin ”minun auktoriteettini näyttelevän tuntuvaa osaa näiden negatiivisten ilmiöiden neutralisoinnissa”. Koivisto lähetti kirjeen George Bushille ja esitti yhteenvedon Itä-Euroopan maista ja huolestumisen Baltian kehityksestä. Viron pääministeri Edgar Savisaar olisi halunnut tavata presidentti Koivistoa vuoden 1990 lopulla mutta tapaaminen ei sopinut Koivistolle. Kun Baltian maiden tunnustamista harkittiin niin ulkoministeri Paavo Väyrynen oli ollut sitä mieltä, ettei Baltian maat täyttäneet suvereenin valtion tunnusmerkkejä. Väyrysen tohtorin väitöskirjasta saa sen kuvan, että Neuvostoliitto on ikuinen.

Omakohtaiset kokemukset

Työskentelin 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun Raahen porvari- ja kauppakoulun Konsultit Oy:n toimitusjohtajana. Tein tuohon aikaan paljon yhteistyötä virolaisten kanssa. Järjestin virolaisille oppilaille opiskelupaikkoja Suomeen ja virolaisille urheilijoille pelipaikkoja Suomeen. Tein yhteistyötä Estonia Management Instituten ja virolaisen osuustoimintaliikkeen ETKVL:n kanssa. Viimeksi mainittu vastasi Suomen SOK:ta ja E-liikettä. Minulle virolaiset ministerit Ants Laos, Rein Miller ja Jaak Leiman olivat tuttuja henkilöitä.

Minulle tuotti suurta tuskaa ja häpeää perustella virolaisille Suomen virallista ulkopolitiikkaa ja ennenkaikkea presidentti Mauno Koiviston toimintaa. Mielestäni Suomella olisi korkea aika pyytää anteeksi virolaisilta toimintaansa Viron itsenäisyyden tunnustamisen yhteydessä.

Näin autoin virolaisia

Olin 1990-luvun taitteessa Kalajoen kunnanvaltuuston ääniharava, Kalajoen käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen johtokunnan puheenjohtaja, Raahenn Porvari- ja kauppakoulun konsultit Oy:n toimitusjohtaja ja Pohjois-Suomen toimitusjohtajakoulun vetäjä, Särkkien Sanomien päätoimittaja ja Kalajoen Junkkarien jääkiekkojaoston puheenjohtaja. Jääkiekkojoukkueeseen haluttiin uutta verta ja kohteeksi otimme Viron. Ensimmäiset neuvottelut käytiin Viron jääkiekkoliiton puheenjohtajan Rein Millerin kanssa. Hän oli myös Viron valtionvarainministeri. Rein Milleristä tuli henkilökohtainen ystäväni ja kävin useita kertoja hänen kotonaan. Kuvassa Rein Miller ja hänen vaimonsa.

Rein Millerin kanssa käytyjen neuvottelujen tuloksena Kalajoen Junkkarien jääkiekkojoukkuetta ryhtyi valmentamaan virolainen Uno Veski, jolle järjestin myös liikunnan opettajan ja asuntolanvalvojan toimen. Valmentajan lisäksi Virosta tulivat Kalajoen Junkkareiden joukkueesseen kaksi 16-vuotiasta poikaa Olle Sildre ja Rauno Parras. Järjestin pojille opiskelupaikat Kalajoen käsi- ja taideteolliseen oppilaitokseen. Huolehdin pojista kuten omista lapsistani. Kuvassa Olle Sildre, Rauno Parras ja Uno Veski.

Rein Millerin kautta yhteydet järjestyivät Viron Lentopalloliiton puheenjohtajan Ants Laosiin. Hän oli Viron kauppaministeri. Hän vieraili useita kertoja luonani Kalajoella. Kokkolan lentokentällä tapasin pääministeri Esko Ahon ja kerroin hänelle, että kauppaministeri Ants Laos on tulossa vieraakseni ja pyysin, että voisin järjestää tapaamisen Suomen pääministerin ja Viron kauppaministerin kesken. Esko Aho pyysi minua ottamaan yhteyden ulkoministeriöön asian johdosta. Suomen ulkoministeriö kielsi tapaamisen järjestämisen. Kuvassa kauppaministeri Ants Laos ja hänen tyttärensä Liivi Laos Kalajoella vieraanani.

Pohjois-Suomen toimitusjohtajakouluun perustettiin kansainvälinen linja ja sinne otettiin kaksi virolaista opiskelijaa. Margus Talur sekä Viljar Loor, joka oli Moskovan olympilaisten kultamitalisti lentopallossa. Suomessa ollessaan Viljar Loor pelasi lentopalloa Alavieskan Virin joukkueessa. Pohjois-Suomen toimitusjohtaja koulua käytiin pääasiassa Raahen Porvari- ja kauppakoulussa, mutta koulutukseen sisältyi myös viikon jakso Tallinnassa Virossa ja Minnesotassa USA:ssa. Virossa yhteistyökumppanina oli Estonia Management Institut, jonka johtajana oli talousministeri Jaak Leiman.

Kuvassa Margus Talur, Viljar Loor sekä Uno Veski kotonani.

Toimitusjohtajakouluun kuului viikon jakso Virossa, jolloin tutustuttiin Viron kaupallisiin asioihin ministeri Ants Laosin johdolla sekä virolaisiin yrityksiin. Kuvassa kauppaministeri Ants Laos luennoimmassa ja Viljar Loor toimii tulkkina. Olin taustahenkilönä järjestelemässä Sakun olutehtaan myyntiä Hartwall Oy:lle.

Kuvassa Margus Talur, Viljar Loor sekä Uno Veski kotonani.

Toimitusjohtajakouluun kuului viikon jakso Tallinnassa ja viikon jakso Minnesotassa USA:ssa

Toimitusjohtajakoulussa Virossa oli luennoitsijoina yliopistomiehiä. Kuvassa professori Tiit Elenurm.
Olin Tallinnassa myös silloin kun pääministeri Edgar Savisaar kutsui joukkoja apuun Toompealle, kun Interliike yritti kaapata vallan. Olin Tallinnassa myös silloin kun Pihkovasta lähtivät hyökkäysvaunut kohti Tallinnaan. Molemmilla kerroilla jätin Tallinnan ennen H-hetkeä.

Järjestin yhteistyökuvion Virolaisen ETKV:n ja Raahen porvari- ja kauppakoulun kesken. ETKV:n kutsekeskkoolin rehtorina toimi Arvo Saat (kuvassa)

Yhteistyökuvion seurauksena vuosittain viisi ETKV:n oppilaista pääsi opiskelemaan Raahen porvari- ja kauppakouluun ylioppilaspohjaiselle myyntilinjalle. Ensimmäiset virolaiset oppilaat olivat Liivi Laos, Ingrrid Pulst, Indrek Linde, Riina Midt ja Pille Poldsam. Inderk Linde opiskeli keskikoulupohjaisella linjalla. Järjestin Indrek Lindelle paikan opistopohjaiselle markkinointilinjalle jotta hänen ei tarvinnut mennä Neuvostoliiton armeijaan. Linden opiskelumenestys ei olisi ilman järjestelyä edellyttänyt opiskelupaikka markkinointilinjalle.

Seuraavana vuonna opiskelunsa Raahen porvari- ja kauppakoulussa aloittivat Marike Sulg, Stiina Kaasik, Kylli Saks, Ela Lillemaa ja Ruta Pugg. Järjestin oppilaille asunnot, kalusteet ja työpaikat ja huolehdin heistä kuten omista lapsistani.

Ela Lillemaa oli Viron naisten maajoukkueen kapteeni ja pelasi opiskelun ohessa lentopalloa Viron naisten joukkueessa. Järjestin Elalle opiskelu- ja pelipaikan. Tuohon aikaan naislentopallo oli korkeassa kurssissa Alavieskassa. Ela Lillemaa toimi opiskelun jälkeen PR-Teollisuus Oy:n vientisihteerinä. Villeimmät huhut kertoivat, että Ela vaihdettiin ikkunoihin.

Viron maajoukkueen passari ja myöhemmin Viron lentopallomaajoukkueen valmentaja Avo Keel palasi Kalajoen Riennon joukkueessa. Olin järjestämässä systeemin, jonka avulla Suomeen järjestyi pelipaikka 41 virolaiselle lentopalloilijalle.

Myös Viron naisten lentopallomaajoukkue vieraili Alavieskassa.

Järjestin opiskelupaikan myös Indrek Linden tyttöystävlle Piret Klaasille Kalajoen käsi- ja taideteolliseen oppilaitokseen. Kun he saivat opiskelunsa päätökseen he menivät naimisiin ja muuttivat takaisin Viroon. Heille syntyi lapsi. Kun Indrek Linde meni Tallinnassa pankkiin, niin virolainen poliisi tuli ja ampui Piret Klaasin autoon. Piretillä oli lapsi sylissä, joka säilyi hengissä, mutta Piret kuoli poliisin ampumiin luoteihin. Kuvassa Piret Klaas vasemmalla.

Kun virolaisia maatiloja alettiin yksityistää, niin halusimme auttaa virolaisia maanviljelijöitä. Ensimmäisenä Virossa maatilan sai omistukseensa Aivar Koivistikin perhe (kuvassa).

Järjestimme Pyhäjoen nuorten tuottajien kanssa yhdessä ko. maatilalle traktorin ja koneet, siemenet ja muuta apua niin, että tila pääsi hyvin käyntiin. Kävimme henkilökohtaisesti paikan päällä opettamassa ja seuraamassa tilannetta. Kuvassa Pyhäjoella kunnostetaan traktoria ko. maatilalle.

Yhteiskumppanina Viron puolelta tässä projektissa oli Maalehti ja sen päätoimittaja. Autoin virolaisia hankkimaan Suomesta vanhoja ladoja ja autoin myös virolaisia seurakuntia saamaan esim. kirkonkelloja Suomesta. Erään kirkonkellon lahjoistusoperaation johdosta paikallinen pappi tuli minua kiittämään lahjoituksen organisonnnista ja toi lahjaksi minulle täyden viinapullon. Kaikki avunpyytäjät eivät muistaneet sukunimeäni, mutta he lähestyivät minua silti kirjeellä. Kirjeessä oli nimi Erkki ja osoite Kalajoki. Kalajoen posti osasi laittaa kirjeen minulle, koska Erkki Ahon Viron avustustyö oli Kalajoella sen verran tunnettua.

Yhteistyökuviota viriteltiin Kalajokilaakson Talousalueen liiton ja Viljandin maakunnan kanssa. Käytännössä vastasin yksin yhteistyökuvioista. Viljandissa oli iso sikala ja silloin päätimme hyödyntää lannan lämmitysaineena. Viljandin varmaaherra Uno Tuuleveski tuli käymään Kalajoella ja solmimme yhteistyökuvion Ylivieskan Teknillisen oppilaitoksen kanssa asiassa. Ensiksi päätettiin tehdä koelaitos ja se rakennettiin Kalajoen Tyngälle Hannulan tilalle.
Järjestin Viljandin poliisilaitokselle pamppuja. Muistan tilanteen jolloin polttoainetta ei ollut kuin hälytysajoneuvohin ja siksi minua ja maaherraa kuljetettiin ambulanssilla eri kohteisiin. Samoihin aikoihin elintarvikeita oli myös niin vähän, että Adaveren Tuulikissa eli Adaveren tuulimyllykahvilassa oli myytävänä vain teetä. Kuvassa Viljandin maaherra Rein Triisa.

Järjestin myös kulttuuriasioita. Tartolainen taiteilija Eve Luik järjesti taidenäyttelyn Kalajoella. Järjestin myös muille taitelijoille mahdollisuuden taidenäyttelyn järjestämiseen Kalajoella. Järjestin heille matkat, ruokailut, majoitukset. Sain valtionvarainminsiteri Rein Milleriltä lahjaksi ison taideteoksen. Valitettavasti tulli ei antanut taideteokselle maastavientilupaa ja taideteos jäi Viroon. Tuolloin tulli totteli Neuvostoliiton määräyksiä.

Järjestin myös viisumiasioita virolaisille, joille viisumin hankinta oli työtä ja tuskaa. Suomalainen byrokratia oli tuohon aikaan todella järkyttävää.