Rautiolaista historiaa

 

Paljonko suomalaisia kaatui viime sodassa, jos se suhteutetaan väestön määrään?

Suomen viime sodissa (1939–1945) menehtyi yhteensä noin 95 000 suomalaista, mikä vastasi noin 2,5 prosenttia Suomen silloisesta väestöstä. Jos tappiot suhteutetaan pelkästään maan miesväestöön, sota vei vajaa viisi prosenttia kaikista Suomen miehistä.

Väestötappioiden jakautuminen

Suomi kävi toisen maailmansodan aikana kolme erillistä sotaa, joiden kokonaistappiot koostuivat pääosin kaatuneista, haavoihinsa kuolleista ja kadonneista sotilaista sekä siviileistä:

• Talvisota (1939–1940): noin 27 000 kuollutta

• Jatkosota (1941–1944): noin 66 000 kuollutta tai kadonnutta

• Lapin sota (1944–1945): noin 2 000 kuollutta

Sotien aikana Suomen asukasluku oli noin 3,7 miljoonaa henkeä. Prosentuaaliset menetykset olivat kansainvälisestikin vertailtuna raskaat, mutta väestömäärään suhteutettuna esimerkiksi Saksa (yli 10 %) ja Neuvostoliitto (noin 14 %) kärsivät vielä huomattavasti suurempia suhteellisia kokonaistappioita. Suomessa menetysten alueellinen jakautuminen oli epätasaista; joissakin kunnissa rintamalle otetuista miehistä menehtyi lähes 10 prosenttia.

Yhteenveto

Viime sotien aikana menehtyneiden suomalaisten määrä vastasi noin 2,5 % maan kokonaisväestöstä ja lähes 5 % kaikista miehistä.

Paljonko rautiolaisia kaatui viime sodassa, jos se suhteutetaan Raution väestön määrään.

Entisestä Raution kunnasta menehtyi viime sodissa lähteestä riippuen 50–52 sankarivainajaa, mikä vastasi noin 3,3 prosenttia kunnan silloisesta asukasluvusta. Jos tappiot suhteutetaan pelkästään Raution miesväestöön, sota vei noin 6,5 prosenttia kaikista rautiolaisista miehistä.

Tämä tarkoittaa, että Raution suhteelliset menetykset olivat selvästi koko Suomen keskiarvoa (2,5 % kokonaisväestöstä) raskaammat.

Raution tilastot pähkinänkuoressa

• Sankarivainajien määrä: Paikallisen veteraanimatrikkelin ja sota-arkistojen mukaan 50–52 rautiolaista menehtyi rintamalla tai haavoihinsa.

• Asukasluku sodan aikana: Tilastokeskuksen mukaan Raution asukasluku vuonna 1940 oli 1 591 henkeä.

• Prosentuaalinen tappio: Menehtyneiden osuus oli noin 3,27 % kokonaisväestöstä. Miesväestöstä (noin puolet asukkaista) laskettuna menetykset kohosivat noin 6,5 prosenttiin.

Suuret tappiot selittyvät pitkälti sillä, että maaseutukuntien miehet palvelivat usein samoissa jalkaväkiyksiköissä (kuten jalkaväkirykmenteissä), jolloin yksittäisen rykmentin joutuminen koviin rintamataisteluihin saattoi pyyhkäistä kerralla suuren osan pienen kylän tai kunnan nuorista miehistä.

Paljonko kalajokisiakaatui viime sodassa, jos se suhteutetaan Kalajoen väestön määrään?

Sotiemme perinnematrikkeleiden mukaan silloisesta Kalajoen kunnasta menehtyi viime sodissa 131 sankarivainajaa, mikä vastasi noin 2,1 prosenttia kunnan silloisesta asukasluvusta. Jos tappiot suhteutetaan pelkästään Kalajoen miesväestöön, sota vei noin 4,2 prosenttia kaikista kalajokisista miehistä.

Nämä suhteelliset luvut koskevat Kalajokea sen silloisilla kunnarajoilla (ilman itsenäisiä Himangan ja Raution kuntia, jotka liityttiin Kalajokeen myöhemmin). Kalajoen prosentuaaliset menetykset olivat hieman matalammat kuin koko Suomen keskiarvo (2,5 % kokonaisväestöstä).

Kalajoen tilastot pähkinänkuoressa

• Sankarivainajien määrä: Kalajoelta menehtyi sodissa yhteensä 131 miestä. Heistä 36 kaatui talvisodassa ja 5 Lapin sodassa. Loput 90 menehtyivät jatkosodan aikana.

• Asukasluku sodan aikana: Kalajoen väkiluku oli 1940-luvun taitteessa noin 6 300 henkeä (vuonna 1920 asukkaita oli 5 780 ja vuonna 1952 puolestaan 7 085).

• Prosentuaalinen tappio: Menehtyneiden osuus oli noin 2,1 % kokonaisväestöstä. Miesväestöstä (noin puolet asukasluvusta) laskettuna menetykset olivat noin 4,2 %.

Erityinen tragedia talvisodassa

Vaikka Kalajoen kokonaistappiot olivat prosentuaalisesti lähellä maan keskiarvoa, talvisota iski paikkakuntaan kertarysäyksellä hyvin raskaasti. Lähes puolet talvisodassa kaatuneista kalajokisista palveli samassa joukko-osastossa, Jalkaväkirykmentti 64:ssä (JR 64). Kokkolan sotilaspiirin reserviläisistä koottu rykmentti joutui ankariin motitustaisteluihin Suomussalmella ja kuuluisalla Raatteen tiellä, mikä toi kerralla suuren surun moniin kalajokisiin koteihin.

JR 64 taistelut Suomussalmella

Jalkaväkirykmentti 64 (JR 64) näytteli ratkaisevaa osaa talvisodan kuuluisissa Suomussalmen taisteluissa joulukuun lopussa 1939. Kokkolan, Tampereen ja Seinäjoen seutujen reserviläisistä sekä nuorista alokkaista koottu rykmentti lähetettiin rintamalle pikavauhtia ja huonosti varustettuna, mutta se onnistui murtamaan neuvostojoukkojen linjat ja valtaamaan Suomussalmen takaisin.

Rykmentin vaiheet ja taistelut Suomussalmella

1. Pikasiirto jouluyönä rintamalle
   Rykmentti perustettiin Kemissä joulukuussa 1939. Kun Suomussalmen tilanne kriisiytyi puna-armeijan 163. divisioonan hyökkäyksen vuoksi, ylipäällikkö antoi käskyn siirtää JR 64 lisävoimaksi. Joukot kuljetettiin junilla ja autoilla rintamalle, ja he saapuivat perille joulupäivän aamuna 25. joulukuuta.

2. Kiantajärven ja Hulkonniemen taistelut
   Everstiluutnantti Uno Fagernäsin komentama JR 64 liitettiin osaksi eversti Hjalmar Siilasvuon 9. divisioonaa. Rykmentti heitettiin välittömästi hyökkäykseen. Sen I ja II pataljoona aloittivat raivokkaat hyökkäykset kirkonkylän länsipuolella sijaitsevassa Hulkonniemessä. Samaan aikaan rykmentin III pataljoona suojasi linjoja Haukiperän suunnalla.

3. Kirkonkylän takaisinvaltaus 27.–28.12.1939
   Ankarat ja veriset taistelut huipentuivat joulukuun 27. päivänä alkaneeseen suoranaiseen rynnäkköön. Vihollisen asemat mureni, ja puna-armeijan oli peräännyttävä pitkin Kiantajärven jäätä pohjoiseen. JR 64:n miehet pääsivät valtaamaan neuvostojoukoilta takaisin Suomussalmen poltetun kirkonkylän alueen. [, 2]

Raatteen tien varmistus ja siirto Laatokan Karjalaan

Heti Suomussalmen kirkonkylän taistelujen ratkottua tammikuun alussa 1940, JR 64 siirtyi Kerälän ja Harjun alueille varmistamaan sivustoja ja tiedustelemaan, kun suomalaiset aloittivat tuhoamisoperaation pitkin Raatteen tietä etenevää neuvostoliittolaista 44. divisioonaa vastaan.

Kun Suomussalmen alue oli puhdistettu vihollisista tammikuun alkupuolella, JR 64 kuormattiin kiireesti juniin ja kuljetettiin Laatokan Karjalaan. Siellä rykmentti joutui jälleen raskaisiin taisteluihin (mm. Pitkärannan ja saariston motitustaisteluihin), joissa Kalajokilaakson miehet kärsivät talvisodan loppuviikkoina kaikkein suurimmat tappionsa.

Taidenäyttelyssäni oli esillä opettaja Osmo Tokolan 9 maalausta rautiolaisten sotahistoriasta.

Taidenäyttelyssäni on 9 opettaja Osmo Tokolan maalaa rautiolaisten sodasta 1939-1945.

Rautiolaisten jatkosaodan historia on kirjoitettuna blogiini.

Rautiolaisten talvisodasta olen kertonut seuraavassa blogissani:

Rautiolaiset talvisodan uhrit – tarkennuksia soteveteraanimatrikkeleihin

https://kalajokinen.blogspot.com/2026/05/rautiolaiset-talvisodan-uhrit.html

Rautiolaisten ja kalajokisten sekä himankalaisten sotahistoriaa

https://kalajokinen.blogspot.com/2026/04/rautiolaisten-ja-kalajokisten-seka.html

Rautiolaisten matka jatkosotaan ja Petroskoin valtaukseen

https://kalajokinen.blogspot.com/2026/05/keskipohjalaisten-ja-rautiolaisten.html

Rautiolaiset jatkosodassa

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2009/03/rautiolaiset-jatkosodassa.html

Isäni Martti Aho Erkki Aho

Martti Aho on kalajokisen kuntapoliitikon ja yrittäjän Erkki Ahon isä.

Erkki Ahon omassa verkkoblogissa julkaistujen sukututkimus- ja perhetietojen mukaan heidän taustastaan tiedetään seuraavat asiat:

• Martti Aho: Hän toimi elämänsä aikana muun muassa Raution kunnanvaltuutettuna sekä Raution Osuuspankin hallintoneuvoston jäsenenä. Hän oli maanviljelijä, harrasti metsästystä ja kuului suureen perheeseen, johon kuului hänen lisäkseen 12 sisarusta.

• Perhe: Martti Ahon vaimo ja Erkin äiti oli Saimi Aho. Perheessä oli useampia lapsia, ja Erkki on perheen neljäs lapsi ja neljäs poika.

• Suku: Ahon suku kuuluu laajaan ja tunnettuun pohjalaiseen Sursillin sukuun. Suku polveutuu 1400-luvun lopulla eläneestä Erik Sursillista.

Kaljupäinen mies kuvassa on isäni Martti Aho

Isäni takarivissä 4. vasemmalta

Isäni kuvassa keskellä istumasa. Kuva jatkosodan ajalta.

Isäni täytti 50-vuotta

Isäni oli innokas metsämies

Muotokuvan isästäni on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva

Martti on minun isäni

Isäni Martti toimi aikanaan Raution kunnanvaltuutettuna ja Raution Osuuspankin hallintoneuvoston jäsenenä. Isäni harrasti metsästystä. Serkkuni Bertta Keiski ( os. Kamunen) poika, rovasti Mikko Himanka, on tehnyt sukututkimuksemme.

Tutkimus alkaa 1400-luvun lopulta Erik Sursillista. Hänen poikansa Östen Sursill oli valtiopäivämies Uumajasta 1553-80. Pietari Arctophilacius toimi Kalajoen kirkkoherrana ja valtiopäivämiehenä. Pietarin poika Gabriel Calaminus oli Kemin kirkkoherra. Pojanpoika Peter Calamnius Kalajoella ja edelleen hänen poikansa Gabriel Calamnius Iissä kirkkoherrana. Samaan sukuun kuuluva Erik Fortelius oli lääninrovasti ja valtiopäivämies. Myös kirjailija Ilmari Kianto ja eduskunnan entinen puhemies Kauno Kleemola kuuluvat sukuumme.

Pappani isä oli Erkki Antinpoika Wig-Maunumäki-Kerola-Suomala-Hautala-Aho, s. 31.3.1828 Kälviällä. Hän muutti Kälviältä Lohtajan kautta Rautioon, jossa asui Suomalassa ja Hautalassa ennen Ahoa. Hänen puolisonsa nimi oli Maria Sofia Korpijärvi-Kelmola. Heille syntyi viisi lasta: Matti, Erkki, Juho, Maria ja Antti.

Isoisäni oli Matti Aho, joka syntyi Kälviällä 10.8.1859 ja isoäitini Emilia s. Kukko syntyi Kalajoella 2.8.1873. Pappa oli luonteeltaan oikein mukava. Istui ja nukkui usein, koska veren kalkkeutuminen vaivasi, puhui siitä sukuvikana. Hän oli syvästi uskonnollinen.

Perheeseen syntyi 13 lasta, joista isäni Martti oli yhdestoista ja syntyi 28.1.1912 Rautiossa. Ernst William muutti Amerikkaan 1912. Ersnt Leander muutti Kanadaan 1926. Antti oli mukana vapaussodassa Kokkolan vapautusjoukoissa ja Tampereen valloituksessa. Aili kuoli 16-vuotiaana keuhkotautiin ja Martti Mikael vuoden vanhana samana päivänä kuin siskonsa Aili. Aino Ester kuoli 17-vuotiaana. Hänellä oli tuberkuloosi.

Jumala ompi linnamme
Isäni taisteli sodassa jalkaväkirykmentti 29:ssä, jonka komentajana oli everstiluutnantti Paavo Susitaival. Syksyllä 1939 alkoivat uhkaavat pilvet nousta isänmaamme taivaalle. Tilanne kehittyi niin vakavaksi, että lokakuussa suoritettiin yleinen liikekannallepano. Miehet kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Raution miesten kokoontumispaikaksi oli määrätty Pöllän kansakoulu. Pihamaalla järjestäydyttiin rivistöön marssin aloittamista varten. Tilanteen vakavuus heijastui marssijoiden kasvoilta. Ilmoille kajahti sotilaille niin tuttu virsi ”Jumala ompi linnamme”. Tuskin kukaan lähtijöistä oli tätä virttä tällaisella hartaudella aikaisemmin veisannut. Näin alkoi lokakuun pimenevässä illassa marssi kohti tuntematonta määränpäätä. Näistä useat miehet palasivat valkoisissa arkuissa sankarivainajina kotikirkkomaan multaan peitettäväksi. Monessa kodissa oli silloin suru ja murhe mittaamaton. Elämä tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Elämän oli kuitenkin jatkuttava.

Sotajuttuja
Kolme rykmenttiä JR29, JR50 ja JR8 muodostivat sotatoimissa II-divisioonan, jonka komentajana toimi ”Kylmä Kalle” jalkaväenkenraali K.A.Heiskanen. Isäni taistelupaikkoina olivat Ilomäki, Värtsilä, Koirivaara, Hyrsylä, Somba, Peski, Teru, Kinnasvaara, Vilga, Homorovitsi, Pertjärvi, Juksova, Kiimajärvi, Juustila ja Lavola. Ilomäen taistelu alkoi 6.7.1941. Hyrsylän taistelut alkoivat 24.7.1941. Somban kylän valtaus aloitettiin 22.8.1941. Prääsässä saatiin kovaa tykistötulta vastaan. Näissä taisteluissa 7.9.1941 isäni luultiin jo kuolleen. Rautiolaisten tappiot olivat todella suuret.


Isäni kuoli 9.9.1978 sydäninfarktiin. Ehdin käydä katsomassa isääni juuri ennen kertausharjoituksiani. Muistan elävästi hänen viimeisen rauhallisen katseensa ja sanansa minulle Kalajoen terveyskeskuksessa. Martti lepää Raution hautausmaalla,

Martti on minun isäni
Isäni Martti toimi aikanaan Raution kunnanvaltuutettuna ja Raution Osuuspankin hallintoneuvoston jäsenenä. Isäni harrasti metsästystä. Serkkuni Bertta Keiski ( os. Kamunen) poika, rovasti Mikko Himanka, on tehnyt sukututkimuksemme.

Tutkimus alkaa 1400-luvun lopulta Erik Sursillista. Hänen poikansa Östen Sursill oli valtiopäivämies Uumajasta 1553-80. Pietari Arctophilacius toimi Kalajoen kirkkoherrana ja valtiopäivämiehenä. Pietarin poika Gabriel Calaminus oli Kemin kirkkoherra. Pojanpoika Peter Calamnius Kalajoella ja edelleen hänen poikansa Gabriel Calamnius Iissä kirkkoherrana. Samaan sukuun kuuluva Erik Fortelius oli lääninrovasti ja valtiopäivämies. Myös kirjailija Ilmari Kianto ja eduskunnan entinen puhemies Kauno Kleemola kuuluvat sukuumme.

Pappani isä oli Erkki Antinpoika Wig-Maunumäki-Kerola-Suomala-Hautala-Aho, s. 31.3.1828 Kälviällä. Hän muutti Kälviältä Lohtajan kautta Rautioon, jossa asui Suomalassa ja Hautalassa ennen Ahoa. Hänen puolisonsa nimi oli Maria Sofia Korpijärvi-Kelmola. Heille syntyi viisi lasta: Matti, Erkki, Juho, Maria ja Antti.

Isoisäni oli Matti Aho, joka syntyi Kälviällä 10.8.1859 ja isoäitini Emilia s. Kukko syntyi Kalajoella 2.8.1873. Pappa oli luonteeltaan oikein mukava. Istui ja nukkui usein, koska veren kalkkeutuminen vaivasi, puhui siitä sukuvikana. Hän oli syvästi uskonnollinen.

Perheeseen syntyi 13 lasta, joista isäni Martti oli yhdestoista ja syntyi 28.1.1912 Rautiossa. Ernst William muutti Amerikkaan 1912. Ersnt Leander muutti Kanadaan 1926. Antti oli mukana vapaussodassa Kokkolan vapautusjoukoissa ja Tampereen valloituksessa. Aili kuoli 16-vuotiaana keuhkotautiin ja Martti Mikael vuoden vanhana samana päivänä kuin siskonsa Aili.. Aino Ester kuoli 17-vuotiaana. Hänellä oli tuberkuloosi.

Kun olin pieni, niin isäni kertoi usein sotajuttuja miesten kesken.
Hän oli ollut todellinen taistelija, mitä osoittaa monet kertomukset hänestä.
Hän rakasti isänmaataan.
Hän oli valmis tekemään kaiken voitavansa isänmaan hyväksi. Minä arvostin isääni.
Hän oli järjestyksen mies, ystävällinen, auttavainen ja taloudellisesti ajatteleva.
Hän oli rehellinen ja oikeudenmukainen mies.
Hän ei hyväksynyt mitään vilunkia missään asiassa.
Hän oli poliittisesti lähellä vennamolaisuutta. Veikko Vennamo ajoi hänen mielestään kansan asiaa eikä kumarrellut herroja.

Isäni kuoli 9.9.1978 sydäninfarktiin. Ehdin käydä katsomassa isääni juuri ennen kertausharjoituksiani. Muistan elävästi hänen viimeisen rauhallisen katseensa ja sanansa minulle Kalajoen terveyskeskuksessa. Martti lepää Raution hautausmaalla. 

Martti on minun isäni

Isäni Martti toimi aikanaan Raution kunnanvaltuutettuna ja Raution Osuuspankin hallintoneuvoston jäsenenä. Isäni harrasti metsästystä. Serkkuni Bertta Keiski ( os. Kamunen) poika, rovasti Mikko Himanka, on tehnyt sukututkimuksemme.

Tutkimus alkaa 1400-luvun lopulta Erik Sursillista. Hänen poikansa Östen Sursill oli valtiopäivämies Uumajasta 1553-80. Pietari Arctophilacius toimi Kalajoen kirkkoherrana ja valtiopäivämiehenä. Pietarin poika Gabriel Calaminus oli Kemin kirkkoherra. Pojanpoika Peter Calamnius Kalajoella ja edelleen hänen poikansa Gabriel Calamnius Iissä kirkkoherrana. Samaan sukuun kuuluva Erik Fortelius oli lääninrovasti ja valtiopäivämies. Myös kirjailija Ilmari Kianto ja eduskunnan entinen puhemies Kauno Kleemola kuuluvat sukuumme.

Pappani isä oli Erkki Antinpoika Wig-Maunumäki-Kerola-Suomala-Hautala-Aho, s. 31.3.1828 Kälviällä. Hän muutti Kälviältä Lohtajan kautta Rautioon, jossa asui Suomalassa ja Hautalassa ennen Ahoa. Hänen puolisonsa nimi oli Maria Sofia Korpijärvi-Kelmola. Heille syntyi viisi lasta: Matti, Erkki, Juho, Maria ja Antti.

Isoisäni oli Matti Aho, joka syntyi Kälviällä 10.8.1859 ja isoäitini Emilia s. Kukko syntyi Kalajoella 2.8.1873. Pappa oli luonteeltaan oikein mukava. Istui ja nukkui usein, koska veren kalkkeutuminen vaivasi, puhui siitä sukuvikana. Hän oli syvästi uskonnollinen.

Perheeseen syntyi 13 lasta, joista isäni Martti oli yhdestoista ja syntyi 28.1.1912 Rautiossa. Ernst William muutti Amerikkaan 1912. Ersnt Leander muutti Kanadaan 1926. Antti oli mukana vapaussodassa Kokkolan vapautusjoukoissa ja Tampereen valloituksessa. Aili kuoli 16-vuotiaana keuhkotautiin ja Martti Mikael vuoden vanhana samana päivänä kuin siskonsa Aili.. Aino Ester kuoli 17-vuotiaana. Hänellä oli tuberkuloosi.

Jumala ompi linnamme
Isäni taisteli sodassa jalkaväkirykmentti 29:ssä, jonka komentajana oli everstiluutnantti Paavo Susitaival. Syksyllä 1939 alkoivat uhkaavat pilvet nousta isänmaamme taivaalle. Tilanne kehittyi niin vakavaksi, että lokakuussa suoritettiin yleinen liikekannallepano. Miehet kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Raution miesten kokoontumispaikaksi oli määrätty Pöllän kansakoulu. Pihamaalla järjestäydyttiin rivistöön marssin aloittamista varten. Tilanteen vakavuus heijastui marssijoiden kasvoilta. Ilmoille kajahti sotilaille niin tuttu virsi ”Jumala ompi linnamme”. Tuskin kukaan lähtijöistä oli tätä virttä tällaisella hartaudella aikaisemmin veisannut. Näin alkoi lokakuun pimenevässä illassa marssi kohti tuntematonta määränpäätä. Näistä useat miehet palasivat valkoisissa arkuissa sankarivainajina kotikirkkomaan multaan peitettäväksi. Monessa kodissa oli silloin suru ja murhe mittaamaton. Elämä tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Elämän oli kuitenkin jatkuttava.

Sotajuttuja
Kolme rykmenttiä JR29, JR50 ja JR8 muodostivat sotatoimissa II-divisioonan, jonka komentajana toimi ”Kylmä Kalle” jalkaväenkenraali K.A.Heiskanen. Isäni taistelupaikkoina olivat Ilomäki, Värtsilä, Koirivaara, Hyrsylä, Somba, Peski, Teru, Kinnasvaara, Vilga, Homorovitsi, Pertjärvi, Juksova, Kiimajärvi, Juustila ja Lavola. Ilomäen taistelu alkoi 6.7.1941. Hyrsylän taistelut alkoivat 24.7.1941. Somban kylän valtaus aloitettiin 22.8.1941. Prääsässä saatiin kovaa tykistötulta vastaan. Näissä taisteluissa 7.9.1941 isäni luultiin jo kuolleen. Rautiolaisten tappiot olivat todella suuret.



Isäni palveli Talvisodassa 01.01.1939 -15,93.1040 JR 24:ssä.

Martti Jalmari Ahon sotatie talvisodassa

Kuvassa rautiolaisia itsenäisyyden puolustajia. Oikealla isäni Martti Aho ja hänen vieressään Jalo Nivala ja Erkki Saari ( kaatui isänmaan puolesta) ja vasemman puoleisen henkilön nimeä en muista.

Erkki Ahon isä Martti Jalmari (s. 1912 Raution Alapäässä) astui palvelukseen talvisodan kynnyksellä.

• Joukko-osasto: Hän palveli Jalkaväkirykmentti 24:ssä (JR 24) ajalla 1.1.1939 – 15.3.1940.

• Rykmentin tausta: JR 24 (tunnetaan myös nimellä Kiviniemen rykmentti) oli perustettu pääosin Keski-Pohjanmaan sotilaspiirin miehistä, ja siihen kuului paljon miehiä Kalajoelta, Rautiosta ja lähikunnista.

• Taistelupaikat: Martti Ahon rykmentti taisteli talvisodassa Karjalankannaksen kriittisimmissä kohteissa. Se osallistui verisiin ja raskaisiin puolustustaisteluihin muun muassa Kiviniemessä, Suvannolla, Taipaleessa ja Vuosalmella. Rykmentti onnistui pitämään pintansa kovassa paineessa aina rauhantuloon saakka.

Martti Jalmari Ahon ja JR 29:n sotatie jatkosodassa

• Hyökkäysvaihe (Kesä–Syksy 1941): Rykmentti keskitettiin Joensuun alueelle, josta se lähti etenemään rajan yli. Martti Aho osallistui joukkonsa mukana ankariin ja verisiin taisteluihin Laatokan Karjalassa ja Itä-Karjalassa. Keskeisiä taistelupaikkoja olivat muun muassa Korpiselkä, Jessoila ja Säämäjärvi.

• Petroskoin valtaus (Syksy 1941): Eteneminen huipentui Petroskoin (Äänislinnan) valtaustaisteluihin lokakuun alussa 1941. Tämän jälkeen rykmentti eteni vielä Äänisjoen linjalle.

• Asemasotavaihe (1941–1944): Seuraavat vuodet sujuivat Syvärin rintamalla vaativissa puolustusasemissa, joissa käytiin kuluttavaa asemasotaa ja torjuttiin vihollisen partioita sekä paikallisia hyökkäyksiä.

• Kesän 1944 torjuntataistelut: Kun Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksensä kesäkuussa 1944, rykmentti siirrettiin Karjalankannakselle. Martti Jalmari Ahon rykmentti osallistui Suomen historian suurimpiin ja raskaimpiin torjuntataisteluihin Tali-Ihantalassa ja Vuosalmella. Nämä taistelut vaativat rykmentiltä suuria uhreja, mutta vihollisen eteneminen onnistuttiin pysäyttämään.

Talvisodassa kaatuneet rautiolaiset

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2014/09/talvisodassa-kaatuneet-rautiolaiset.html

Vanhoja kuvia Rautiosta

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2015/11/vanhoja-kuvia-rautiosta.html

Raution suojeluskunnan historia

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2015/12/raution-suojeluskunnanhistoria-raution.html

RAUTION SÄÄSTÖPANKKI 1905-1965

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2015/06/raution-saastopankki-1905-1965.html

Raution Kennel- ja metsästysseura

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2014/11/raution-kennel-ja-metsastysseura.html

Raution pappilan (Granholman) historiaa

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/12/raution-pappilan-granholman-historiaa.html

Raution postitoimipaikat

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/05/raution-postitoimipaikat.html

Pähkinäsaaren rauhan raja – Sulevi Juholan tutkimuksia

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/03/pahkinasaaren-rauhan-raja-sulevi.html

Raution ja Kalajoen kuntaliitosprosessi 1967-1972

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/raution-ja-kalajoen-kuntaliitosprosessi.html

Raution Osuusmeijeri 1922 – 1954

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/raution-osuusmeijeri-1922-1954.html

Typpön koulun historiaa

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/typpon-koulun-historiaa.html

Pöllän koulun historia

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/pollan-koulun-historia.html

Kärkisen koulun historia

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/karkisen-koulun-historia.html

Raution koulun historia

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/raution-koulun-historia.html

Arno Anthoni piileskeli Raution pappilassa

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2009/06/arno-anthoni-piileskeli-raution.html

Raution seurakunta liitettiin Kalajoen seurakuntaan

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/12/raution-seurakunta-liitettiin-kalajoen.html

Raution Nuorisoseura 100 vuotta

https://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/11/raution-nuorisoseura-100-vuotta.html

Raution Kisailijoiden perustaminen

https://urheilunhistoria.blogspot.com/2012/02/raution-kisailijoiden-perustaminen.html

Arvo Kippola – Salpausselän sankari

https://urheilunhistoria.blogspot.com/2012/02/arvo-kippola-salpausselan-sankari.html

Raution urheilukentät

https://urheilunhistoria.blogspot.com/2012/01/raution-urheilukentat.html

Kalajoen apteekin uusi elämä – kulttuurikeskus Rautioon

 

Helena Petäistön muotokuvan on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva

Nyt on aika toteuttaa Kalajoen apteekin rakentaminen Rautioon. On laadittava suunnitelma kulttuurikeskuksen toteuttamiseksi Rautioon. Apteekin ympäristöön voitaisiin rakentaa koko piha-alue rakennuksineen

Minulla on siihen alustava suunnitelma valmiina, mutta nyt kerron vain siihen liittyvistä historiallisista taustoista. Suunnitelma on laitettava paperille ja ryhdyttävä asian vaatimiin toimenpiteisiin.

Erkki Aho taidenäyttelyn avaus - Helena Petäistön viimeinen julkinen puhe

https://kalajokinen.blogspot.com/

Kalajoen apteekki, joka perustettiin vuonna 1857, on yksi Suomen vanhimmista maaseutuapteekeista. Se toimi alun perin Saarisillan alueella Karl Ulrik Relanderin johdolla. Apteekkitoiminta siirtyi myöhemmin historialliseen Marttilan sotilaspuustelliin (rakennettu 1730-luvulla), jonka rakennus on sittemmin kunnostettu. Nykyisin toimiva Kalajoen apteekki palvelee nykyaikaisissa tiloissa.

Kalajoen apteekin historiaa

Kalajoen apteekki aloitti toimintansa 19.5.1857 Karl Ulrik Relanderin toimesta Saarisillan tienoila sijainneessa huoneistossa. Lähimmät apteekit olivat sitä ennen Kokkolassa ja Raahessa. Ylivieska sai oman apteekkinsä vasta vuonna 1903, jota ennen siellä toimi Kalajoen apteekin sivuapteekki.

Kaksi vuotta aikaisemmin vuonna 1955 lääkintöhallituksen pääjohtaja oli ehdottanut senaatille 24 uuden apteekin perustamista, koska maassa oli vain 24 apteekkia ja asukasluku oli noin 1,5 miljoonaa.

Relanderin jälkeen apteekkarina toimi Johan Edvar Jurvelin 26 vuoden ajana. J.O.Hedman tuli vuoroon vuonna 1891. Hänen aikanaan apteekki sijaitsi jo Kalajoentie 30:ssä.

Kalajoen pitkäaikaisin apteekkari on ollut Arthur Fredrik (Väinö) Granlund, joka toimi tehtäväässä 41 vuotta aina kuolemaansa saakka vuoteen 1958. Viljo Wiikinkosken aikana apteekki siirtyi uuteen huoneistoon Kalajoentie 34:ään. Liisa Snellman sai apteekkioikeudet 20.11.1980. Hän on järjestyksessä yhdeksäs apteekkari.

Vuodesta 1916 lähtien apteekilla on tallessa reseptitilastot, jotka löytyvät maakunta-arkistosta. Vuonna 1916 reseptejä oli 7038. Kalajoen apteekin omia valmisteita on muun muassa yskänlääkkeissä, eläin salvoissa ja jonkin verran hivenainekapseleissa. Omat valmisteet lisäävät asiakkaiden valintamahdollisuuksia käsikaupan puolella. Niitä osattiin myös kysyä.

Kalajoella Suomen vanhin maaseutuapteekkki

http://kalajoenhistoria.blogspot.fi/2010/03/kalajoella-suomen-vanhin.html

Kalajoella Suomen vanhin maaseutuapteekki

Vuonna 1857 perustettiin ensimmäisen kerran apteekkeja maaseudulle ja kuuden ensimmäisen joukkoon kuului Kalajoki. Kalajoen Apteekki sai luvan 19.toukokuuta 1857. Apteekkioikeudet Kalajoelle on myönnetty seuraaville apteekkareille: Karl Ulrik Relander v. 1857, J.E.Jurvelius 1865, J.O.Hedman 1891, W.A. Dalhström 1905, N.W. Aschan 1912, Väinö Granlund 1917, Viljo Viikinkoski 1959, Helvi Sipilä 1971- 1981. Liisa Snellman 1981-2005, Raili Kari 2005 -

Kalajoen apteekin perustamispäätös edellytti, että apteekki aukaistaan kahden vuoden sisällä. Tarkastuspöytäkirjan mukaan offiisi oli korkea ja valoisa ja siellä vallitsi hyvä järjestys. ”Offiisi” on asiakastila ja se näkymä, minkä asiakas näki tullessaan apteekkiin. Myrkkyjen ja voimakkaasti vaikuttavien aineiden säilytys todettiin asian mukaiseksi. Mortelloita, vaakoja, punnuksia ja keittiöastioita oli riittävä määrä, ja ne olivat hyvässä kunnossa. Rohdokset olivat hyviä ja käyttökelpoisia. Pöytäkirjassa mainitaan, että iilimatoja oli vain 22 kappaletta. Iilimatoja käytettiin pahan veren imemiseen. Apteekkari itse oli kerännyt mm, raatteen lehtiä, suopursuja, katajanmarjoja ja siänkärsäheinää.
Perimätiedon mukaan apteekkari Relander menetti apteekkarin oikeutensa, koska oli laittanut apteekkihuoneeseensa sekatavarakaupan. Hän myi sääntöjen vastaisesti apteekissaan kahvia, sokeria ja tupakkaa. Sairaat kääntyivät enemmän hänen puoleensa kuin piirilääkärin. Relander oli tulevan presidentin setä.

Relander joutui myymään apteekkioikeutensa vuonna 1865 Edvar Jurveliukselle. Jurvelius siirsi apteekin entiseen puustelliin, missä se oli vuoteen 1964 saakka. Apteekkin offisiin sisäänkäynti oli yleisen tien puolelta. Offiisien viereisestä materiaalihuoneesta päästiin pieneen laboratorioon, jossa oli hella ja tislauspannu kuparisine jäähdyttäjineen, tarvittava määrä keittiöastioita, mortelloita, punnuksia jne. Lasissa ja posliinisissa säilytysastioissa olivat hiotut tulpat ja kannet. Osa rohdoksista säilytettiin kannellisissa purkeissa. Apteekkari Jurvelius lahjoitti kunnalle maatalousrahaston, joka sai kansalta nimen Jurveliuksen ”kuokkarahasto”.

Lääkkeiden valmistaminen oli silloin kovaa työtä, johon vaadittiin paitsi taitoa, myös konkreettista käsivoimaa. Myös ryytimaan hoitaminen kuului apteekkarin tehtäviin, sillä monesti lääkekasvit kasvatettiin itse.

Jurvelius toimi apteekkarina vuoteen 1891 ja hänen seuraajakseen tuli J.O. Hedman, joka toimi apteekkarina vuoteen 1905 saakka. Apteekkari Ossian Hedmanin aikana kuuluivat apteekkiin mm. vintti, kellari ja makasiini. Vintillä säilytettiin rohdoksia pusseissa ja suoloja ym. kemikaaleja lasiastioissa. Makasiinissa pidettiin happodamisaanit. Laboratorioon oli hankittu höyryapparaatti, mutta keitteitä ja hauteita valmistettiin petrolikeittimellä, johon kuului vesihaude. Offiisin puolen uusissa säilytysastioissa oli poltetut etiketit. Fakkien laatikoissa oli peltilaatikot. Apteekkari Hedman perusti Ylivieskan apteekkilaatikon. Hedman oli aktiivinen puoluemies ja oli perustamassa Säästöpankkia. Hän sai Kalajoen apteekin apteekkioikeudet vuonna 1891, josta vuonna 1905 siirtyi Oulun Uuden Apteekin apteekkariksi.

Werner Aleksander Dahlström toimi apteekkarina vuosina 1905-1912. Apteekkari Dahlströmin aikaisten tarkastuspöytäkirjojen mukaan tiloja oli korjattu, offiisin katto oli maalattu ja lattia laatoitettu, työpöydät päällystetty linoleumilla ja materiaalihuoneen seinät paneloitu. Laatikkojen paperietiketit oli vaihdettu emalikilpiin. Apteekkiin oli hankittu mm. tablettikone, laastaripuristin ja erinomainen mikroskooppi, jossa oli immersiolinssi. Erinomainen järjestys ja siisteys vallitsi kaikkialla. Vuonna 1912 apteekkarin oikeudet siirtyivät Nils William Aschanille. Hän oli apteekkarina vain viisi vuotta. Hän oli ollut välskärinä sotaväessä.

Apteekkari Granlund ennätti yli 40 vuoden aikana puolisonsa kanssa monin tavoin osallistua paikkakunnan ajankohtaisiin hankkeisiin ja rientoihin. Apteekkari Granlund oli vuosina 1924-1926 kunnansairaalan rakennustoimikunnassa ja sen jälkeen johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1926-1951.
Aspiriini tuli käyttöön vasta 1800-luvun lopussa, ja antibiootteja esim. penisiliiniä jouduttiin odottamaan aina 1940-luvulle saakka. Aina 1960-luvun lopulle saakka apteekissa pyöritettiin myös pillereitä itse. Aikanaan rohdokset liuotettiin spriihin, ja osittain sen vuoksi tietyt lääkkeet saivat suursuosion hieman vääristä syistä.

Kalajoella on säilynyt vanha apteekkirakennus, joka historiansa aikana on kokenut monia julkisivumuutoksia. Apteekkitalon ikä ei ole tiedossa, todennäköisesti se on 1800-luvun rakennus, jota Granlundin aikana remontointiin ja laajennettiin useaan otteeseen. Granlundin lisäys oli myös torni, joka on ollut tyypillinen osa vanhoja apteekkirakennuksia. Julkisivun erkkerin päällä on ollut parveke ja talon ympärillä vehreä puutarha. Apteekit ovat perinteisesti olleet kirkonkylien komeimpia rakennuksia, joissa oli tilat sekä myymälälle että apteekkarin perheelle ja palvelusväen asuntotilat. Apteekin tontti on kuulunut valtiolle, kunnes Lex Kallion nojalla apteekkari Granlund saattoi lunastaa sen. Granlundin perikunta myi tilan Jeeli Ojalle vuonna 1964. Sen jälkeen siihen tuli rautakauppa. Granlundin apteekkitalo oli edelleen käytössä apteekkari Viljo Wiikinkosken aikana vuodesta1958, kunnes KOP:n ja Wiikinkosken yhteinen liiketalo valmistui.
Vuodesta 1991 Kalajoen apteekki on ollut Liikekeskus Koppelin tiloissa.

Liisa Snellman tuli apteekkariksi Kalajoelle 1981 ja apteekkarina 25 vuotta. Täytettyään 80 vuotta Liisa luopui apteekkioikeudestaan. Liisa Snellman kuoli Oulussa 22.10.2009.

Marttilan puustelli – vanha apteekin talo

Nykyisen apteekin paikalla olleella vanhalla apteekintalolla oli monipolvinen ja pitkä historia.

Uuden tieltä purettu vanha apteekki oli alkujaan rakennettu Ruotsin armeijan luutnantin puustelliksi eli virkataloksi 1737. Marttilan puustellin viimeisiksi haltijoiksi jäivät armeijasta eläköitynyt kapteeni Lars Roos (1763-1824) ja vaimonsa Ester Ulrika Lundén (1776-1859).

Roosin lesken kuoleman jälkeen 1860 taloon asettui kruununnimismies Fredrik von Nandelstadh. Nandelstadhin jälkeen taloon perustettiin apteekki, ja sellaisena se toimi vuoteen 1964 saakka.

Alkuperäistä taloa laajennettiin 1900-luvulla useaan otteeseen, sekä jatkamalla molemmista päistään, että korottamalla.

Apteekkarit perheineen asuivat talon yläkerrassa. Kruununtilaa vuokraviljelivät vuodesta 1828 lähtien Jaakko ja Matti Tolonen ja heidän jälkipolvensa vuoteen 1931 saakka, jolloin 1926 voimaan astuneen valtion virkataloihin kuuluvain vuokra-alueiden lunastamisesta annetun lain nojalla saivat ostaa tilan omaksi.

Muut tilan lunastajat, mm. talon viimeinen apteekkari Väinö Granlund ja kirjakauppias Iida Myllylä saivat ostaa asuintonttinsa.

Granlundin perikunta myi talon rautakauppias Jeeli Ojalle, nykyisen Ojan-Raudan perustajalle.

Viimeiseksi ennen talon purkamista siinä toimi kodinkoneliike.

KALAJOEN VANHAN APTEEKIN UUSI ELÄMÄ

https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/39883/nbnfioulu-201410041918.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Raution asemakaavan muutos ja laajennus - arkeologinen inventointi https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/raportti/read/asp/hae_liite.aspx?id=127397&ttyyppi=pdf&kansio_id=208

Kalajoki Raution asemakaavan muutos ja laajennus - arkeologinen inventointi

https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjhanke/read/asp/r_hanke_det.aspx?HANKE_ID=11102

Vanhaa kylänraittia ja Kalajoen kyläkeskustan historiaa

https://atla.fi/fi/kalajoki/kartta/kokoelma/kalajoen-kylakeskustan-historiaa#13.35/64.25672/23.96733

Pohjankylän historiaa

Ensimmäiset varmat tiedot Kalajoen asutuksesta ovat vuodesta 1547 lähtien säilyneissä kymmenysluetteloissa. Silloin Pohjankylässä oli 16 taloa, joista useimmat sijaitsivat tiiviisti jokirannassa. Pohjankylän talot muodostivat tuolloin pitäjän tiheimmän asutuskeskittymän.

Vuoteen 1607 mennessä taloluku oli kasvanut vain kolmella. Isojakotoimitukset aloitettiin Kalajoella 1760-luvulla. Metsien, peltojen ja niittyjen isojakotoimitukset saatiin päätökseen 1800-luvun alkuun mennessä.

Vuoteen 1860 mennessä tilaluku oli noussut 44:ään. Viisi vuotta myöhemmin tiloja oli 170 ja asukkaita 931.

Vanha Pohjanmaan rantatie kulki Kalajoen alajuoksulla jokivartta Etelän- ja Pohjankylien läpi aina Plassille saakka, josta se jatkui Raaheen. Rantatien varrelle sijoittuneiden kylien tavoin Pohjankylä kärsi sodissa. Pikkuvihan jälkeen 1744 huonokuntoinen puusilta rakennettiin uudelleen. Suomen sodassa korkeaksi ja kauniiksi mainittu silta poltettiin. Uuden sillan rakennustyöt aloitettiin heti sodan päätyttyä 1809. 1870-luvulla siltaa korjattiin useaan kertaan ja 1880-luvulla silta rakennettiin kokonaan uudelleen (6.). Sillalla on ollut liikenteellisen merkityksen lisäksi sosiaalinen merkitys. Sillalla vietettiin aikaa ja sieltä saattoi ihailla jokimaisemaa. 1900-luvun alussa siltaa korjattiin ja sen käsipuissa olevat penkit poistettiin.

Pohjankylässä oli 1800-luvulla useita majataloja. Majatalot toimivat myös postitaloina. Ensimmäinen varsinainen postitoimisto avattiin Kalajoella 1860-luvulla emäkirkon pappilaan. Sieltä postitoimisto siirtyi Anttilan käräjätaloon. Kalajoen postitoimisto oli pitkään ainoa Pohjois-Suomessa. Posti toimi vuodesta 1925 kunnanlääkärintalossa ja myöhemmin mm. Naatuksen talossa, kunnes se sai tilat uudesta valtion virastotalosta.

Elinkeinoista

Nykyinen keskusta ja Pohjankylän alue on ollut voimakasta maatalousaluetta. Pohjankylän vauraat talot olivat esimerkkinä maatalouden kehitykselle. Kalajoen talouskunta järjesti maatalousnäyttelyn Merenojalla jo vuonna 1870. Meijeritoiminta käynnistyi 1880-luvun lopulla. Kalajoen Alapään Osuusmeijeri perustettiin Siltasaareen vuonna 1917.

Vanhinta teollisuutta edustavat myllyt, joita Pohjankylässä on ollut useita. Sahaustoiminnan Pohjankylässä aloitti Hannilan raamisaha vuonna 1876. Messinkivalua Kalajoella on harjoitettu 1800-luvun alusta lähtien. Helanderien metalliteollisuusperinteitä Kalajoella jatkoi vuonna 1885 perustettu Veljekset Friis. Perustajina olivat lukkari Friisin pojat Juhani ja Tuomas. Myöhemmin mukaan liittyi myös nuorin veli Matti. Pääsuunnaksi vähitellen tuli rautateollisuus. Maakauppias Jaakko Friis omisti nahkatehtaan ja hänen veljensä lukkari Johan Friis höyryvoimalla toimivan tiilitehtaan. Koulutien varressa toimi Tapion kattotiilitehdas, mikä valmisti myös sementtitiiliä, joita käytettiin uusiin navettarakennuksiin.
Pohjankylässä asui suurin osa käsityöläisistä. Pohjankylälle perustettiin kauppahuoneita. Varustamillaan laivoilla talonpojat kävivät myös ulkomaankauppaa. Talonpoikaispurjehdusta harjoittivat mm. Rahkolan ja Ventelän talojen isännät, Antti Santaholman isä Juho Pahikkala yhdessä Jaakko Merenojan kanssa sekä apteekkari Relander.

Kalajoen kaupallinen keskus on alkuaan sijainnut Plassin vanhalla, puukaupunkimaisen tiheään rakennetulla ja asutulla markkinapaikalla. Vilkastuneen kaupankäynnin johdosta Kalajoesta ehdotettiin kaupunkia jo vuonna 1865 ja myöhemmin myös kauppalaa, mutta kumpikaan hanke ei tuolloin toteutunut. Kauppaliikkeiden määrä oli suurimmillaan vuonna 1877 jolloin niitä oli 14.

Kalajoelle perustettiin yksi Suomen vanhimmista maalaisapteekeista. Ensimmäisen apteekin perustamislupa myönnettiin Karl Ulrik Relanderille vuonna 1857. Hän oli tulevan presidentin setä. Hän kuitenkin joutui luopumaan apteekkarin oikeuksistaan, koska myi apteekista myös kahvia, sokeria ja tupakkaa. Vanhan apteekkitalon viimeinen apteekkari oli Väinö Granlund vuodesta 1917 kuolemaansa saakka vuoteen 1958. Granlundin perikunta myi talon Jeeli Ojalle vuonna 1964, jonka jälkeen siitä tuli rautakauppa. Kahviloita ja leipomoita alkoi ilmaantua kyläkuvaan 1920-luvulla useita mm. Orellin ja Orelman leipomot.

Kalajoen Osuuskauppa perustettiin 1917. Päämyymälä uusittiin vuonna 1931. 1940-luvun taitteessa vanhan myymälän jatkoksi rakennettiin ns. vanha Kultakala.

Kalajoen Säästöpankki perustettiin vuonna 1887. Säästöpankki rakennus valmistui 1915 Talosta kunta vuokrasi konttorin ja kassaholvin itselleen. Talossa oli myös juhlasali, joka oli Petsamon kunnan käytössä sotavuosina. Säästöpankin uusi toimitalo valmistui vanhan talon viereen 1967.

Kansallis-Osake-Pankki on toiminut Kalajoella vuodesta 1917 lähtien. Pankki rakensi komean toimitalon 1920-luvun tienoilla säästöpankin viereen (2.). Kun uusi liiketalo valmistui 1960-luvulla, niin se korvasi vanhan puurakennuksen, jonka hirsistä tehtiin nykyinen hiihtomaja.

Päätös kansakoulun perustamisesta Kalajoelle tehtiin vuonna 1880. Poikakansakoulu rakennettiin ja kahden vuoden päästä aloitti tyttökansakoulu. Peruskorjattu rakennus on nyt kansalaisopiston käytössä.

Kalajoen nuorisoseura perustettiin vuonna 1894. Nuorisoseuralla oli kirjasto ja lukutupa. Talossa aloitti kahvila ja kotileipomo 1920-luvulla. Myöhemmin siellä näytettiin myös elokuvia. Kahvila toimi aina 1960-luvulle. Nuorisoseuralla toimi myös linja-autoasema. Talo purettiin osuuspankin uuden toimitalon alta vuonna 1980.

Työväenyhdistys perustettiin Kalajoelle 1905. Työväentalo rakennettiin 1907. Työväenyhdistys lakkautettiin ja talo takavarikoitiin 1930-luvulla. Sen jälkeen talosta tuli Kalajoen mieskotiteollisuuskoulu.

Kunnalliskodin alkuna Santaholma Oy lahjoitti Kalajoen kunnalle yhtiön omistaman Rahkolan perintötilan. Talo valmistui vuonna 1920.

Kyläkuvan kehitys 1940-luvulta eteenpäin

Rakentaminen Kalajoen keskustassa oli vilkasta 1940- ja 1950-luvuilla. Vanhojen puurakennusten vierelle nousi kaksikerroksisia kivitaloja kaupan tarpeisiin. Yläkerrokset oli varattu asumiseen.

Kalajoen sanottiin olleen Keski-Pohjanmaan kauneimpia ja parhaiten rakennettuja kyliä, joka on vilkas liikepaikka isoine kauppaliikkeineen. Heti sodan jälkeen Kalajoella toimi kaksi kirjakauppaa ja neljä matkustajakotia. Sillanpäähän rakennettiin Sotainvalidien Veljesliiton tilaama liiketalo, joka käsitti baarin, myymälän ja asuinhuoneiston. Talossa toimi aikanaan ”Veljesmotti”. Kauppias A.G. Naatus rakennutti viereen Kesko Oy:n suunnitteleman liiketalon. Seuraavat kaksi rakennusta olivat Yrjänän ja Vilho Kortelaisen liike- ja asuintalot. Kalajoen Osuuspankki rakensi uuden toimitalon, jossa nykyisin toimii Valkean Linnan Kello.

Shellin huoltoasema toimi nykyisen Alavieskan Lasiasennuksen talossa. Närhisen talon Ventelän ja paloaseman väliin rakennutti Yrjö Närhinen ja siihen tuli myös vastaanottotilat hänen hammaslääkärivaimolleen.

Kalajoen kristillinen kansanopisto perustettiin Kalajoen Pohjankylälle vuonna 1942. Sodan aikana opiston rakennuksissa toimi Petsamon aluesairaala. Uusi opistorakennus valmistui vuonna 1951. 1940-luvulla perustettu yhteiskoulu aloitti toimintansa kansanopiston tiloissa. Paloasema rakennettiin vuonna 1952. (Vanha paloasema

Valtatie 8 oikaistiin kulkemaan vuonna 1956 valmistuneen Pappilan eli Isosillan kautta, mitä myös uudeksi sillaksi nimitetään. Vanha puukantinen kivipilarisilta Osuuskaupan luona korvattiin uudella betonirakenteisella sillalla vuonna 1972.

Ensimmäinen rakennuskaava keskustaajamaan vahvistettiin vuonna 1966. Ajan hengen mukaan vahvan kasvu-uskon mukaisesti keskustan kasvu ja liikenteen kehitys ylimitoitettiin. Olemassa olevaa rakennuskantaa ei otettu huomioon.

Vuonna 1973 keskustan tietä levennettiin ja tuhottiin kauniit koivut raitin reunoilta. Näin tuhottiin koko Kalajoen kaunis keskusta. Tänä päivänä on erittäin vaikea korjata niitä vahinkoja mitä silloin tehtiin.