maanantai 24. elokuuta 2026

Stora Enson suunnitelmat ja Raution kirkkohistoriaa

Stora Enson suunnitelmat Kalajoen sahan suhteen ovat erittäin merkittävät ja luovat sille vahvan roolin yhtiön uudessa Pohjois-Suomen strategiassa. Siinä missä yrityskaupan keskiössä oli Oulun uusi jättisaha, Kalajoen yksiköllä on oma, vakiintunut erikoistehtävänsä.

Keskeisimmät Kalajoen sahaa koskevat suunnitelmat ja tilannekuva ovat seuraavat:

Mäntysahauksen keskittäminen ja volyymin kasvu

Stora Enso julkisti elokuussa 2026 suunnitelman, joka toteutuessaan sulkee Kemin Veitsiluodon sahan pysyvästi. Yhtiön strategiana on keskittää mäntysahaus Veitsiluodosta Oulun ja nimenomaan Kalajoen sahoille. Tämä tarkoittaa sitä, että Kalajoen rooli mäntytukin jalostajana korostuu entisestään Stora Enson sisällä.

Erikoistuminen järeään mäntyyn ja jatkojalostukseen

Järeä mänty: Kalajoen yksikkö on perinteisesti erikoistunut sahaamaan järeää mäntyä niin kotimaan tarpeisiin kuin vientimarkkinoille. Tämä profiili säilyy Stora Enson omistuksessa.
Jatkojalostus ja höyläämö: Kalajoen sahan yhteydessä toimii nykyaikainen höyläämö, joka valmistaa erilaisia profiileja, päätypontattuja tuotteita ja tarkkuuskatkaisuja erityisesti talonrakennusteollisuudelle. Kalajoella sahataan jatkossakin myös höyläämön tarvitsema kuusiraaka-aine.

Alueellinen puunhankinta ja raaka-ainevirrat

Kalajoen saha on Stora Ensolle strategisesti tärkeä "koti kaikelle, mitä metsästä tulee". Kalajoen sahan alueelta ostettavasta puusta saadaan:

Tukit Kalajoen oman sahan pyörittämiseen.
Sahauksen sivutuotteet (hake ja puru) sekä kuitupuu suorilla toimituksilla Oulun pakkauskartonkitehtaan uuden linjan raaka-aineeksi.

Toiminnan vakiintuneisuus

Kalajoen yksikkö on Junnikkalan sahoista pisimpään toiminut ja tuotannollisesti vakain (vuotuinen sahatavarakapasiteetti noin 220 000 kuutiometriä). Integraatiossa Kalajoen työntekijät siirtyivät Stora Ensolle vanhoina työntekijöinä ja tehdas pyörii normaalisti osana konsernin Pohjois-Suomen sahateollisuusyksikköä, jota johtaa Junnikkalasta tuttu Kalle Junnikkala.

Rautio

Perustettiin Kalajoen emäseurakuntaan kuuluneen Sievin alueelle rukoushuonekunnaksi, kun sen asukkaat saivat kuninkaalta luvan rakentaa kirkon 20.10.1796. Ensimmäinen puinen kirkko rakennettiin 1800. Sai oman papin tuomiokapitulin päätöksellä 12.5.1804. Tuomiokapitulin 21.12.1803 antaman päätöksen mukaan papille oli rakennettava virkatalo, minkä lisäksi myös Sievin kappalaisella oli edelleen oikeus kantaa saatavansa Raution saarnahuonekunnan alueelta. Muodostettiin kappeliseurakunnaksi keisarillisella käskykirjeellä 11.11.1826. Erotettiin Kalajoesta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi Keisarillisen senaatin päätöksellä 20.3.1912 mutta ero toteutui vasta 1921. Raution kunta perustettiin 1912 ja liitettiin Kalajokeen 1973. Seurakunnat yhdistyivät yhteistaloudeksi 1976.

Papisto

Seurakuntalaiset vapautettiin velvollisuudesta maksaa heiniä papille keisarillisella käskykirjeellä 10.6.1859, mutta koska virkatalon niittyä ei ollut vielä tuolloin raivattu seurakuntalaisten toimesta, maksettiin heiniä yhä.

Kirkkoherrat

1921–1925 Mauri Juhana Kokko

1936–1946 Vilho Kalevi Vihma

1946–1951 Jaakko Sulo Kurkela

Kappalaiset

1829–1839 Karl Abraham Keckman

1839–1848 Esaias Castrén

1851–1858 Johan Gabriel Lagus

1858–1863 Johan Henrik Ervast

1867–1872 Karl Emil Aejmelæus

1874–1880 Adolf Castrén

1886–1893 Oskar Vilhelm Snellman

1894–1900 Niilo Iisakki Simelius

1900–1917 Jaakko Kajanen

Saarnaajat

1806–1815 Simon Björklöf

1817–1820 Nils Simelius

1820–1826 Fredrik Carolii Meurling, virka lakkautettiin

Ylimääräiset papit

1802–1806 Henrik Videll, vt. saarnaaja

1814–1815 Johan Erik Bergstedt, apupappi, armovuodensaarnaaja

1840–1841 Berndt Enok Ingman, vs. kappalainen

1848 Karl Filip Tillman, armovuodensaarnaaja

1848–1851 Gustaf August Montin, virka– ja armovuodensaarnaaja

1880–1882 Viktor Alfred Virkkula, vt. kappalainen

1881–1882 Niilo Karlsberg, vt. kappalainen

1884–1886 Oskar Vilhelm Snellman, vt. kappalainen

1893–1894 Niilo Iisakki Simelius, vt. kappalainen

1917–1921 Lauri Hakalahti, vt. kappalainen

1921 Juhani Ahola, vt. kirkkoherra

1921 Oskari H. Torvela, vt. kirkkoherra

1926–1927 V. H. Kivioja, vt. kirkkoherra

1928 Einar Borg, vt. kirkkoherra

1928 Väinö Havas, vt. kirkkoherra

1930 Einari Hohti, vt. kirkkoherra

1932–1934 Lauri Salo, vt. kirkkoherra

1934 Veli Pyy, vt. kirkkoherra

Arkisto

Raution seurakunnan rippikirjat alkavat vuodesta 1803, tilikirjat vuodesta 1806 ja historiakirjat vuodesta 1807. Seurakunnan vanhinta arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Oulussa ja aineistokokonaisuus kattaa vuodet 1796–1939.

Kansallisarkisto on digitoinut Raution seurakunnan vanhimmat kirkonkirjat noin 1860-luvulle saakka ja aineisto on vapaasti tutkittavissa Astia-palvelussa. Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY) on digitoinut seurakunnan nuorempia kirkonkirjoja. Alle 125 vuotta vanhojen aineistojen tutkiminen vaatii kirjautumisen yhdistyksen jäsensivuille.

Kirkkoherrakunta
Vuonna 1921 Rautiosta tuli kirkkoherrakunta.
Kirkkoherroina ovat toimineet:

Mauri Jaakko Kokko 1921-1926
Aarne Aukusti Alikoski 1927-1928
Vilho Kalevi Vihma 1936-1946
Jaakko Sulo Kurkela 1946-1951
Armo Eino Antero Juntumaa 1952-1955
Martti Jaakko Peltonen 1956-1971
Paavo Veikko Paananen 1972-1975
Veli Otto Taanila 1975-1979
Kaarlo Kustaa Villiam Hirvilammi 1980-1984
JJorma Johannes Manninen 1985-2000

Jari Jaakko Savinainen 2000-2002

Seurakunnasta takaisin kappeliseurakunnaksi

Kuntaliitoksen yhteydessä Kalajoen ja Raution seurakunnat muodostivat vuonna 1973 täydellisessä yhteistaloudessa toimivan seurakuntayhtymän. Tämä tarkoitti yhteenliittymää, jossa talous hoidetaan yhdessä, mutta seurakunnat toimivat itsenäisinä seurakuntina.

Vuonna 2002 Raution kirkkoherran viran avauduttua alkoi prosessi, jonka seurauksena tuomiokapitulin toimesta Kalajoen seurakuntayhtymä purettiin ja seurakunnat liitettiin yhteen vuoden 2006 alusta. Ensimmäisen toimintavuotensa aikana uusi seurakunta päätti perustaa Raution kappeliseurakunnan, joka aloitti toimintansa vuoden 2007 alusta.

Kalajoen seurakunnan kaikki työntekijät ovat kappeliseurakunnan ja seurakuntalaisten käytössä.

torstai 20. elokuuta 2026

Miten Suomen julkinen talous pistetään kuntoon?

Erkki Aho

Miten emeritusprofessori Matti Wiren haluaa vähentää yhteiskunnan menoja eli tehdä leikkauksia?

Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén haluaa vähentää yhteiskunnan menoja kohdistamalla leikkaukset suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisiin kohteisiin sekä pienentämällä merkittävästi julkisen sektorin kokoa. Hän vastustaa jyrkästi veronkorotuksia talouden sopeuttamiskeinona ja katsoo, että pelkät menoleikkaukset ovat ainoa toimiva ratkaisu Suomen velkaongelmaan.

Virénin keskeiset ehdotukset ja linjaukset menojen vähentämiseksi jakautuvat seuraaviin pääkohteisiin:

Toissijaisten menojen karsiminen

Kotouttamismenot: Virén pitää maahanmuuttajien kotouttamiseen suunnattuja rahoja suorana leikkauskohteena.
Yritystuet: Valtion jakamia yritystuksia tulisi karsia merkittävästi.
Koulutusmaahanmuuton kuluja: Koulutusjärjestelmän tulisi ensisijaisesti palvella suomalaisia eikä rahoittaa kansainvälistä opiskelumaahanmuuttoa tai siihen liittyviä kuluja.

Julkisen sektorin koon ja rakenteen supistaminen

Molokin kidan pienentäminen: Virén kuvailee Suomen paisunutta julkista sektoria talouskasvun esteeksi ja vaatii sen menojen kovasanaista sopeuttamista.
Yksityisen sektorin vapauttaminen: Julkisen puolen palveluita ja virkamieskuntaa tulisi vähentää, jotta ne eivät rasittaisi liikaa yksityistä, arvoa luovaa taloutta.

Peruspalveluiden suojaaminen ja perheen rooli

Lakisääteisten palvelujen priorisointi: Leikkaukset tulisi hoitaa niin, että lakisääteiset peruspalvelut, kuten terveydenhuolto, pystytään turvaamaan.
Vastuun palauttaminen perheille: Julkisen instituutioiden roolia tulisi kaventaa siirtämällä vastuuta takaisin perheyhteisöille, joiden tehtäviä hyvinvointivaltio on Virénin mukaan ottanut liikaa hoitaakseen.

Jos pidetään Viren näkemyksiä oikeina, niin miten näiden näkemysten toteuttaminen tapahtuisi?

Jos Matti Virénin talouspoliittiset näkemykset otetaan ohjenuoraksi, yhteiskunnan sopeuttaminen vaatisi radikaalia ja nopeaa suunnanmuutosta. Hänen ajattelunsa pohjaa siihen, että julkinen sektori on liian suuri yksityisen sektorin kantokykyyn nähden, ja pelkkä juustohöylääminen ei riitä.

Käytännössä näiden näkemysten toteuttaminen tapahtuisi seuraavien konkreettisten lainsäädäntö- ja budjettitoimien kautta:

1. Budjettiraamien ja valtionavustusten raju karsiminen

Toissijaisten määrärahojen nollaus: Valtion talousarviosta lakkautettaisiin tai minimoitaisiin kotouttamiseen, kehitysapuun sekä monikulttuurisuushankkeisiin suunnatut varat.
Yritystukien alasajo: Suorat yritystuet ja valtion tuet tietyille elinkeinoille poistettaisiin. Virénin logiikan mukaan markkinoiden tulee antaa toimia ilman valtion vääristävää tekohengitystä.
Kansainvälisen opiskelun maksullisuus: Ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksut nostettaisiin tasolle, joka kattaa koulutuksen todelliset kustannukset kokonaan, jotta suomalainen veronmaksaja ei rahoita muiden maiden kansalaisten tutkintoja.

2. Julkisen sektorin virkojen ja sääntelyn purkaminen

Henkilöstön vähentäminen irtisanomisilla: Julkisen hallinnon, virastojen ja ministeriöiden työntekijämäärää vähennettäisiin suorilla irtisanomisilla ja jättämällä eläköityvien tilalle uudet palkkaamatta.
Normien purkutalkoot: Purettaisiin kuntia ja hyvinvointialueita velvoittavaa lainsäädäntöä. Kun julkiselta sektorilta poistetaan lakisääteisiä tehtäviä, se voi laillisesti vähentää työntekijöitään ja sulkea yksiköitään.

3. Hyvinvointivaltion ydintehtävien rajaaminen

Palveluvalikon supistaminen: Julkisesti rahoitettu terveydenhuolto ja sosiaaliturva rajatuttaisiin vain kaikkein kriittisimpään hätään ja peruspalveluihin (kuten erikoissairaanhoito ja peruskoulutus).
Kela-korvausten ja tukien kiristäminen: Sosiaalitukia ja erilaisia avustuksia pienennettäisiin siten, että työnteko on aina taloudellisesti huomattavasti kannattavampaa kuin tukien varassa eläminen.

4. Vastuun siirtäminen perheille ja yksityisille markkinoille

Hoivavastuun palauttaminen: Koska julkisia palveluita karsittaisiin, perheiden ja sukulaisten omaa vastuuta esimerkiksi vanhusten tai lasten hoidosta lisättäisiin lainsäädännöllisesti tai taloudellisen pakon kautta.
Yksityisten palveluiden suosiminen: Koska veroja ei Virénin linjan mukaan korotettaisi (vaan niitä pyrittäisiin laskemaan), kansalaiset ostaisivat yhä enemmän palveluita (kuten vakuutuksia, hoivaa ja koulutusta) suoraan omilla rahoillaan yksityisiltä markkinoilta.

Taloudellisista osa-alueista valtion talous

Jos Matti Virénin näkemykset toteutettaisiin, valtiontalouden rakenne muuttuisi perustavanlaatuisesti. Hänen oppiensa ydin on valtion menojen tason lukitseminen alemmas siten, että budjetti saadaan tasapainoon ilman talouskasvua jarruttavia veronkorotuksia.

Valtiontalouden eri osa-alueilla tämä tarkoittaisi seuraavia välittömiä ja rajuja muutoksia:

Valtion menot (Menorakenne uusiksi)

Siirtomenojen leikkaukset: Valtion kunnille, hyvinvointialueille ja järjestöille maksamia valtionosuuksia leikattaisiin rajusti. Tämä pakottaisi paikallishallinnon karsimaan omia palveluitaan.
Kulutusmenojen supistaminen: Valtion omat toimintamenot (kuten virastojen vuokrat, IT-järjestelmät ja valtion työntekijöiden palkat) vedettäisiin minimiin virastoja lakkauttamalla ja yhdistämällä.
Investointien priorisointi: Valtio lopettaisi investoinnit "pehmeisiin" kohteisiin tai vihreisiin tukiin ja keskittyisi pelkästään kriittiseen perusinfrastruktuuriin, kuten pääteiden kunnossapitoon.

Valtion tulot (Verotuksen painopiste)

Kokonaisveroasteen lasku: Virénin mallissa verotusta ei kiristettäisi lainkaan, vaan tavoitteena olisi verokiilan kaventaminen. Erityisesti työn verotusta pyrittäisiin keventämään yksityisen sektorin toimeliaisuuden lisäämiseksi.
Veropohjan siirto: Jos valtion olisi pakko kerätä tuloja, painopiste siirrettäisiin työn ja yrittämisen verottamisesta puhtaasti kulutus- ja haittaveroihin (kuten arvonlisäveroon tai valmisteveroihin), jotka vääristävät talouden dynamiikkaa vähemmän.

Valtionvelka ja alijäämä

Alijäämän välitön pysäyttäminen: Koska menot leikattaisiin suoraan sille tasolle, jonka valtion todelliset tulot kattavat, valtion budjetin vuotuinen syömävelkaantuminen loppuisi.
Korkomenojen hallinta: Velkaantumisen pysähtyessä valtion luottoluokitus vakautuisi. Tämä estäisi Suomen valtionvelan korkokulujen karkaamisen käsistä, mikä vapauttaisi verotuloja muuhun käyttöön pitkällä aikavälillä.

Valtion omaisuus ja tase

Valtionyhtiöiden yksityistäminen: Valtio myisi pois omistuksiaan pörssiyhtiöissä ja muissa liiketoiminnoissa (kuten Solidiumin kautta). Myyntituloja ei käytettäisi juokseviin menoihin, vaan olemassa olevan valtionvelan poismaksuun.
Valtion roolin kaventaminen pääomamarkkinoilla: Valtio lopettaisi riskirahoituksen jakamisen (kuten valtion pääomasijoitusyhtiöiden kautta) ja jättäisi yritysten rahoittamisen kokonaan yksityisten pankkien ja sijoittajien vastuulle.

Taloudellisista osa-alueista kuntien talous

Jos Matti Virénin talouskurilinja toteutettaisiin valtiontasolla, se iskisi suoraan ja rajusti kuntien talouteen. Koska Virén vastustaa veronkorotuksia ja vaatii julkisen sektorin supistamista, kunnat eivät voisi paikata tilannetta nostamalla kunnallisveroa [⚠

Käytännössä kuntien taloudenhoito muuttuisi seuraavien mekanismien kautta:

Valtionosuuksien raju vähentäminen

Kärsimys valtionavustuksista: Valtio leikkaisi kunnille maksettavia valtionosuuksia minimiin. Koska suuri osa kuntien tuloista on perinteisesti tullut valtionosuuksina, kuntien budjetit menisivät välittömästi miinukselle.
Korvamerkityn rahan loppuminen: Erilaiset valtion jakamat hankerahat (kuten kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-ajan hankkeisiin) lakkaisivat kokonaan.

Lakisääteisten tehtävien purkaminen (Normitalkoot)

Vapautus velvoitteista: Jotta kunnat eivät ajautuisi konkurssiin valtionosuuksien leikkausten takia, valtion olisi pakko purkaa kuntia sitovaa lainsäädäntöä.
Subjektiivisten oikeuksien karsiminen: Kunnilla ei olisi enää velvollisuutta tarjota laajaa kirjoa maksuttomia tai tuettuja palveluita, kuten laajaa varhaiskasvatusta kaikille tai lakisääteistä nuorisotoimea. Kunnan tehtäväksi jäisi vain aivan kriittisin ydin, kuten perusopetus.

✂️Kuntien menojen ja palveluverkon saneeraus

Koulujen ja kiinteistöjen lakkautukset: Kunnat joutuisivat sopeuttamaan toimintaansa sulkemalla kyläkouluja, kirjastoja, uimahalleja ja nuorisotiloja. Vain kaikkein tehokkaimmat ja keskitetyimmät yksiköt säilytettäisiin.
Henkilöstön vähentäminen: Kuntien hallintoa, sivistystointa ja teknistä toimea supistettaisiin rajusti. Lomautukset, irtisanomiset ja virkojen täyttämättä jättämiset olisivat arkipäivää.

Palveluiden ulkoistaminen ja yhtiöittäminen

Yksityistäminen: Kunnat siirtäisivät jäljelle jääviä tehtäviään (kuten katujen kunnossapitoa, siivousta ja ruokapalveluita) yksityisten yritysten hoidettavaksi kilpailutuksen kautta.
Käyttömaksujen korotukset: Koska veroja ei koroteta, palveluiden käyttäjät maksaisivat niistä itse enemmän. Esimerkiksi jätehuollon, vesilaitosten, tonttivuokrien ja joukkoliikenteen hinnat nousisivat kattamaan kustannukset sataprosenttisesti.

Merkitseekö tämä kuntaliitoksia ja palvelualueiden muodostamisia?

Kyllä, Matti Virénin oppien taloudellinen logiikka johtaisi väistämättä laajoihin, jopa pakollisiin kuntaliitoksiin ja suurien palvelualueiden muodostamiseen.

Kun valtionosuuksia leikataan rajusti ja veroja ei saa korottaa, pienet ja väestöltään vanhenevat kunnat menettäisivät itsenäisen taloudellisen elinkelpoisuutensa. Muutos tapahtuisi kahden eri mekanismin kautta:

1. Suuremmat yksiköt ja palvelualueet (Tehokkuushaku)

Skaalaedut haltuun: Virénin ajattelussa pienten kuntien päällekkäiset hallintorakenteet – kuten omat johtajat, lautakunnat ja hallintovirastot – ovat verorahojen haaskausta. Palvelualueiden laajentaminen poistaisi nämä päällekkäisyydet.
Infrastruktuurin keskittäminen: Esimerkiksi perusopetus, kaavoitus, jätehuolto ja vesilaitokset kannattaisi järjestää laajempina kokonaisuuksina, jotta kiinteät kustannukset saadaan jaettua suuremman asukasmäärän kesken.

2. Pakon sanelemat kuntaliitokset

"Kriisikuntamenettelyn" laajentuminen: Nykyisin valtio voi velvoittaa kunnan liitokseen, jos sen talous kriisiytyy pysyvästi. Virénin leikkauslinjalla kymmenet suomalaiset kunnat ajautuisivat tähän tilanteeseen samanaikaisesti.
Kuntakartan raju tiivistyminen: Suomen nykyinen kuntamäärä pienenisi merkittävästi. Jäljelle jäisi vain vahvoja seutukaupunkeja ja maakuntakeskuksia, jotka imisivät reuna-alueiden pienemmät kunnat itseensä kustannusten kurissa pitämiseksi.

Ristiriita nykyisen suunnan kanssa

Tässä mallissa palvelualueiden muodostaminen eroaisi kuitenkin nykyisistä hyvinvointialueista (Sote). Virén on arvostellut nykyistä sote-mallia siitä, että se loi vain uuden, kalliin hallintohimmelin. Hänen näkemyksiään mukaileva palvelualue tarkoittaisi hallinnon minimointia, ei uuden byrokratian luomista.

Hyvinvointialueiden kohtalo Virenin mallissa

Matti Virénin talousmallissa nykyisillä hyvinvointialueilla ei olisi elintilaa, vaan koko järjestelmä purettaisiin tai sitä muutettaisiin dramaattisesti. Virén on jo sote-uudistuksen valmisteluvaiheesta asti arvostellut mallia jyrkästi. Hän pitää sitä tehottomana hallintohimmelinä, joka lisää byrokratiaa ja kustannuksia ilman, että hoidon laatu paranee.

Virénin ajattelun pohjalta hyvinvointialueiden kohtalo ratkaistaisiin seuraavilla rajuilla toimilla:

Nykyisten hyvinvointialueiden lakkauttaminen

Aluehallinnon purkaminen: Virénin mielestä sote-uudistuksen kytkeminen uuteen maakuntapohjaiseen aluehallintoon oli virhe. Hänen mallissaan erilliset hyvinvointialueiden valtuustot, johtajarakenteet ja hallintovirkamiehet lakkautettaisiin kokonaan turhana byrokratiana. [1]
Rahoituksen siirto takaisin valtiolle: Hyvinvointialueiden itsenäinen budjettivalta ja haaveet omasta verotusoikeudesta (maakuntavero) haudattaisiin pysyvästi, sillä Virén vastustaa kaikkia uusia veroja ja veronkorotuksia.

Palveluvalikon raju supistaminen ja keskittäminen

Vain lakisääteinen ydin säilytetään: Koska julkisia menoja leikattaisiin laajasti, sosiaali- ja terveyspalveluista karsittaisiin kaikki ylimääräinen. Julkinen puoli vastaisi jatkossa vain aivan kriittisimmästä hätä- ja erikoissairaanhoidosta.
Keskittäminen suuryksiköihin: Palveluverkkoa karsittaisiin kovalla kädellä. Pienet terveysasemat ja paikalliset hoivayksiköt suljettaisiin ja palvelut keskitettäisiin suuriin, tehokkaisiin keskussairaaloihin skaalaetujen saavuttamiseksi.

Yksityistäminen ja markkinaehtoisuus

Tuotannon ulkoistaminen: Virén ei näe järkeä siinä, että valtio tai alueet omistavat ja pyörittävät massiivista palvelukoneistoa. Palveluiden tuotanto siirrettäisiin mahdollisimman laajasti yksityisten yritysten ja kolmannen sektorin hoidettavaksi kilpailutuksen kautta.
Omavastuiden ja vakuutusten rooli: Kansalaiset velvoitettaisiin kantamaan suurempi taloudellinen vastuu omasta terveydestään. Tämä tapahtuisi nostamalla hoitomaksuja ja kannustamalla (tai pakottamalla) ihmisiä ottamaan yksityisiä terveysvakuutuksia julkisen järjestelmän korvaajaksi.
Hoivavastuun palauttaminen perheille

Vanhustenhuollon muutos: Koska julkista hoivajärjestelmää supistettaisiin rahallisesti, vastuu esimerkiksi ikääntyneiden vanhempien arjen tuesta ja asumisesta siirtyisi Virénin logiikan mukaisesti takaisin perheille ja sukulaisille. Hyvinvointivaltio lakkaisi olemasta kaikenkattava huoltaja.

Professori Vesa Kanniaisen näkemyset samoista asioista asioista

Helsingin yliopiston kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen jakaa hyvin pitkälle samanlaisen kurinalaisen, markkinataloushenkisen ja kriittisen tilannekuvan Suomen taloudesta kuin Matti Virén. Molemmat kuuluvat taloustieteilijöiden kriittisimpään siipeen, joka katsoo Suomen julkisen sektorin paisuneen liian suureksi suhteessa yksityisen puolen kantokykyyn.

Vaikka miesten perusanalyysi Suomen velkaongelmasta ja tarvittavasta menosopeutuksesta on lähes identtinen, Kanniaisen näkemyksissä ja konkreettisissa ehdotuksissa on omia painotuksiaan:

Maahanmuutto ja sen julkiset kustannukset

Siinä missä Virén puhuu yleisellä tasolla kotouttamismenojen leikkauksista, Kanniainen on pureutunut aiheeseen vieläkin syvemmin ja analyyttisemmin.

"Maahanmuutto ei pelasta julkista taloutta": Kanniainen on julkaissut aiheesta laajoja katsauksia ja kirjoja (kuten "Julkisen talouden vaje: pelastaako maahanmuutto?"), joissa hän osoittaa Euroopan maiden dataan nojaten, että erityisesti humanitaarisen maahanmuuton nettovaikutus julkiseen talouteen on vahvasti negatiivinen.
Toteutus: Kanniainen rajoittaisi maahanmuuton kustannuksia merkittävästi. Hän katsoo, että elinkeinoelämän ja Etlan maahanmuuton hyödyistä maalaamat kuvat ovat harhaanjohtavia, sillä niissä ei huomioida riittävästi maahanmuutosta aiheutuvia elinkaarikustannuksia julkiselle sektorille (kuten sosiaaliturva- ja palvelukuluja).

Julkisen sektorin palkat suorana leikkauskohteena

Kun Virén keskittyy usein virastojen lakkauttamiseen ja normien purkamiseen, Kanniainen on esittänyt vieläkin suorempaa ja poliittisesti vaikeampaa keinoa:

Palkka-ale valtiolle ja kuntiin: Kanniainen on ehdottanut julkisen sektorin merkittävimmän menoerän eli palkkamenojen suoraa leikkaamista. Hänen mukaansa julkisen sektorin palkkatasoa tulisi laskea tai joustavoittaa, jotta se vastaisi paremmin yksityisen sektorin reaalista palkanmaksukykyä ja keventäisi veronmaksajien taakkaa välittömästi.

Hyvinvointialueet ja sote-järjestelmä

Kanniainen jakaa Virénin täyden pessimismin nykyistä sote-rakennetta kohtaan.

Byrokratian kritiikki: Kanniainen pitää monen muun taloustieteilijän tavoin tehtyä uudistusta epäonnistuneena hallintohimmelinä, joka on vain kiihdyttänyt julkisten menojen kasvua.
Toteutus: Kanniainen poistaisi sote-järjestelmästä poliittiset ja alueelliset suojatyöpaikat. Palveluiden rahoitusta tulisi hillitä ja tuotantoa avata markkinaehtoisesti yksityiselle sektorille, jotta tehottomuus saadaan kitkettyä. Hän vastustaa jyrkästi maakuntaveron kaltaisia uusia veroautomaatteja, joiden hän katsoo johtavan vain menojen lisäkasvuun.

Julkisen vs. yksityisen sektorin rooli

Kanniainen on arvostellut voimakkaasti poliitikkoja (esimerkiksi Sanna Marinin hallituskautta), jotka hänen mukaansa elävät siinä illuusiossa, että julkinen sektori luo maahan varallisuutta.

Toteutus: Kanniainen palauttaisi talouspolitiikan keskiöön sen tosiasian, että vain kansainvälisesti kilpailukykyinen yksityinen sektori luo ne eurot, joilla julkiset palvelut rahoitetaan. Jos yksityinen sektori näivettyy liian korkean verotuksen ja julkisen sektorin aiheuttaman resurssipulan (kuten työvoiman sitoutumisen byrokratiaan) vuoksi, koko hyvinvointiyhteiskunnalta putoaa pohja.

Tiivistelmä erosta

Virén haluaa korjata tilanteen ensisijaisesti poistamalla valtiolta toissijaiset tehtävät ja palauttamalla vastuun perheille ja yksityisille markkinoille.
Kanniainen allekirjoittaa tämän, mutta tuo sen rinnalle matemaattisen tarkan kritiikin maahanmuuton piilokustannuksista sekä valmiuden puuttua suoraan julkisen puolen palkkoihin ja nimellisiin kustannusrakenteisiin.

Jaan hyvin pitkälle professoreiden näkymyksen asioista. Perustaisin Suomeen n.100 palvelualuetta nykyisen 308 kunnan sijaan sekä siirtäisin erikoissairaanhoidon kokonaan valtion vastuulle. Palvelualueet ja yksityiset tahot vastaisivat terveyskeskusten ylläpidosta ja muusta sosiaalihuollosta.

Suunnitelmasi yhdistää tehokkaasti Matti Virénin ja Vesa Kanniaisen peräämää rakenteellista tehokkuutta ja byrokratian karsimista. Ehdotuksesi ratkaisee monta sellaista valuvikaa, joista emeritusprofessorit ovat nykyistä järjestelmää arvostelleet.

Jos tämä visio toteutettaisiin, uudistus muuttaisi Suomen julkista taloutta ja hallintoa seuraavasti:

✂️ Byrokratian raju karsiminen ja säästöt

308 kunnan hallinnon alasajo: Kun 308 kunnan sijaan luotaisiin 100 palvelualuetta, Suomesta poistuisi yli 200 kunnanjohtajan, hallintojohtajan ja lautakuntarakenteen päällekkäiset kulut. Tämä säästäisi satoja miljoonia euroja puhtaassa hallinnossa.
Hyvinvointialuehimmelin purku: Koska nykyiset hyvinvointialueet poistuisivat ja tehtävät jaettaisiin suoraan valtion ja uusien palvelualueiden kesken, yksi kokonainen hallinnon taso (ja aluevaltuustot) lakkaisi olemasta.

Erikoissairaanhoito valtion vastuulle (Selkeä työnjako)

Miljarditason suursäästöt keskittämisellä: Kun valtio kantaisi kokonaisvastuun erikoissairaanhoidosta, yliopistolliset ja keskussairaalat saataisiin yhteen tiukkaan budjettiohjaukseen. Alueellinen osaoptimointi ja kalliiden laitteiden päällekkäiset hankinnat loppuisivat.
Rahoituksen vakaus: Virénin ja Kanniaisen kritisoima sote-menojen hallitsematon kasvu pysähtyisi, koska valtion budjettiraami määrittäisi katon erikoissairaanhoidon kuluille ilman välikäsiä.

Terveyskeskukset ja sosiaalihuolto markkinaehtoisiksi

Yksityisen sektorin aito kilpailutus: Kun palvelualueet voisivat ostaa terveyskeskus- ja sosiaalipalvelut suoraan yksityisiltä yrityksiltä tai kolmannelta sektorilta, syntyisi Kanniaisen peräämää markkinadynamiikkaa. Julkisen sektorin ei tarvitsisi itse omistaa kiinteistöjä tai toimia massiivisena työnantajana.
Joustavuus: 100 palvelualuetta ovat tarpeeksi suuria neuvottelemaan vahvasti yksityisten palveluntarjoajien kanssa, mutta tarpeeksi lähellä asukkaita tunteakseen paikalliset tarpeet.

⚠️ Uudistuksen suurimmat haasteet käytännössä

Jos halutaan seurata professorien tiukkaa talouslinjaa, tämän mallin toimeenpanossa on huomioitava kaksi kriittistä solmukohtaa:

Verotusoikeus: Jotta malli toimisi Virénin oppien mukaan, näillä 100 palvelualueella ei saisi olla omaa verotusoikeutta, vaan niiden tulisi toimia valtion myöntämällä tiukalla rahoituksella tai puhtaasti käyttömaksuilla. Muuten luotaisiin vain 100 uutta verottajaa.
Palveluverkon supistuminen: 100 palvelualueen malli tarkoittaisi väistämättä sitä, että syrjäisimmiltä seuduilta terveyskeskuksia ja sosiaalitoimistoja suljettaisiin ja palveluita siirrettäisiin digitaalisiksi tai keskitettäisiin alueiden pääkeskuksiin.

Toteutetaan syväluotaava analyysi mallistasi, jossa Suomeen perustetaan 100 palvelualuetta, erikoissairaanhoito siirretään valtiolle, ja peruspalvelut avataan markkinaehtoisiksi.

Seuraavassa käydään läpi kaikki kolme kriittistä kohtaa, jotta näemme, miten malli toimisi käytännössä Matti Virénin ja Vesa Kanniaisen talousoppien mukaisesti.

1. Rahoitus ja budjetointi ilman veroautomaattia

Virénin ja Kanniaisen keskeinen periaate on se, että uusia veroja ei saa luoda ja kokonaisveroastetta on laskettava. Siksi näillä 100 palvelualueella ei voi olla omaa verotusoikeutta.

Rahoitus tulisi järjestää kahden kanavan kautta:

Kova valtionosuusmalli (Katto-malli): Valtio jakaa palvelualueille kiinteän summan rahaa per asukas (painotettuna ikärakenteella). Tämä summa on budjetin ehdoton yläraja. Jos palvelualue ylittää budjettinsa, se ei voi nostaa veroja, vaan sen on karsittava menojaan tai toimintojaan. Tämä pakottaa alueet jatkuvaan tehokkuuteen.
Käyttäjämaksut ja omavastuut: Palvelualueiden budjettia täydennetään asiakasmaksuilla. Virénin hengessä palveluilla (kuten lääkärikäynneillä tai sosiaaliviraston palveluilla) tulisi olla selkeät omavastuuosuudet, jotta palveluiden turha käyttö karsiutuu ja kansalaiset kantavat vastuuta omista valinnoistaan. Poorille ja vähävaraisille luotaisiin tiukka, valtion rahoittama vähimmäissuoja.

2. Yksityisten yritysten kilpailutus ja monopolien esto

Kun terveyskeskukset ja sosiaalihuolto siirretään yksityisten tahojen hoidettavaksi, suurin riski on se, että suuret monikansalliset sote-jätit ostavat markkinat tyhjiksi ja nostavat hintoja. Kanniainen korostaa aitoa markkinakilpailua, jota suojellaan seuraavilla säännöillä:

Palvelusetelijärjestelmä (Raha seuraa potilasta): Palvelualue ei ulkoista koko terveyskeskusta yhdelle isolle firmalle. Sen sijaan kansalainen saa palvelusetelin ja saa itse valita, meneekö hän Pihlajalinnaan, Terveystaloon vai paikallisen lääkäriyrittäjän vastaanotolle. Tämä pitää kilpailun aitona ja estää suuryhtiöiden monopolit.
Maksimaalinen ulkoistuskatto ja pilkkominen: Kilpailutukset pidetään niin pieninä (esimerkiksi hoivakoti tai asuinalue kerrallaan), että myös pienet ja keskisuuret kotimaiset yritykset sekä kolmannen sektorin järjestöt voivat osallistua niihin.
Tiukat laatukriteerit ja sanktiot: Sopimuksiin kirjataan kovat taloudelliset sanktiot hoitoonpääsyn viivästymisestä tai laadun alittamisesta. Jos yritys epäonnistuu, palvelualue voi vaihtaa tarjoajaa nopeasti.

3. Pienten ja maaseutumaisten kuntien palveluiden turvaaminen

Kun 308 kuntaa tiivistetään 100 palvelualueeksi, reuna-alueet ja pienet maaseutukunnat menettävät oman päätösvaltansa. Palvelujen keskittymistä ja maaseudun tyhjenemistä hallittaisiin uudenlaisella ajattelulla:

Kiinteistä seinistä luopuminen (Digi ja liikkuvat palvelut): Maaseudun tyhjiä ja kalliita terveyskeskuskiinteistöjä ei ylläpidetä väkisin. Palvelut tuodaan ihmisten luo digitaalisina lääkärikäynteinä ja pyörien päällä kulkevina "terveysautoina", jotka vierailevat kylillä tiettyinä päivinä. Tämä säästää valtavasti infrasijoituksissa.
Lähikoulujen lakisääteinen suoja vs. lukiot: Peruskoulutuksen alarajat (esim. matka-aika kouluun) määritellään valtion tasolla, jotta lapsiperheet voivat asua alueella. Sen sijaan lukiot ja ammattikoulut keskitetään suoraan 100 palvelualueen keskuskaupunkeihin, jolloin nuoret siirtyvät opiskelemaan sinne, missä tehokkuus on suurin.
Yhteisöjen ja perheiden rooli: Kuten Virén esittää, valtion vetäytyessä maaseudulla tilaa annetaan takaisin yksityiselle aloitteellisuudelle: kyläyhdistyksille, vapaaehtoistyölle ja perheiden omalle vastuulle ikääntyvistä omaisistaan, mitä voidaan tukea kevyemmillä veroratkaisuilla tai kohdistetuilla avustuksilla suoran julkisen hoivan sijaan.

Matti Virénin ja Vesa Kanniaisen oppeja myötäilevä 100 palvelualueen malli olisi Suomen historian suurin poliittinen ja hallinnollinen mullistus. Koska se leikkaisi suoraan julkisen sektorin valtaa, rahoitusta ja työpaikkoja, se kohtaisi massiivista vastustusta.

Uudistuksen läpivienti vaatisi hallitukselta poikkeuksellista poliittista tahtoa, tiukkaa kriisijohtamista ja mahdollisesti lainsäädännöllisiä poikkeusmenettelyitä.

Tässä on analyysi vastustajien rintamasta ja keinoista, joilla malli voitaisiin ajaa läpi:

Vastustajien rintama – Ketkä asettuisivat poikkiteloin?

Ammattiliitot (erityisesti JHL, Tehy, Super): Julkisen sektorin liitot aloittaisivat laajamittaiset lakot. Koska malli karsii virkoja ja siirtää työntekijöitä yksityiselle sektorille (missä työehtosopimukset voivat olla joustavampia), liitot näkisivät tämän suorana hyökkäyksenä työntekijöiden oikeuksia vastaan.
Kuntaliitto ja paikallispoliitikot: Yli 200 kunnan itsenäisyyden lakkauttaminen tarkoittaisi tuhansien kuntapäättäjien, valtuutettujen ja paikallisten virkamiesten vallan loppumista. Vastustus olisi puoluerajat ylittävää "aluepolitiikan kapinaa".
Vasemmisto- ja keskustapuolueet: Oppositio syyttäisi mallia hyvinvointivaltion alasajosta, maaseudun tyhjentämisestä ja terveyspalveluiden "valumisesta pörssiyhtiöiden taskuihin".
Perustuslakiasiantuntijat: Uudistus törmäisi perustuslaillisiin kysymyksiin koskien kuntien itsehallintoa (perustuslaki takaa kunnille itsehallinnon) sekä kansalaisten yhdenvertaisuutta palveluiden saatavuudessa.

Miten uudistus runnottaisiin läpi? (Strategia ja toimeenpano)

Jos hallitus pitäisi Virénin ja Kanniaisen tavoin talouskriisiä niin vakavana, että kompromisseihin ei ole varaa, toteutuksen tulisi edetä seuraavasti:

1. Perustuslain muuttaminen ja poikkeuslaki

Koska nykyinen perustuslaki suojelee 308 kunnan rakennetta ja itsehallintoa, hallituksen tulisi muuttaa perustuslakia tai säätää poikkeuslaki valtiontalouden hätätilan nojalla. Tämä vaatisi eduskunnassa laajaa enemmistöä, mikä tarkoittaisi, että hallituspuolueiden (esim. vahva oikeistokoalitio) tulisi olla täysin yhtenäisiä.

2. Taloudellinen pakkopaita (Valtionosuuksien jäädyttäminen)

Suoran pakottamisen sijaan valtio voisi käyttää taloudellista vipuvartta. Valtio ilmoittaisi leikkaavansa kuntien valtionosuuksia niin rajusti, että pienten kuntien olisi taloudellisesti mahdotonta selvitä itsenäisenä. Kunnat ajautuisivat itse pyytämään liitoksia ja palvelualueiden muodostamista selvitäkseen veloistaan.

3. Lakkoaseen neutralointi ja pakkolait

Julkisen sektorin lakkoaalto pyrittäisiin murtamaan lainsäädännöllä. Hallitus voisi säätää potilasturvallisuuslakeja tai muita hätätilalakeja, joilla kriittisten alojen (kuten erikoissairaanhoidon) työntekijät velvoitetaan töihin sakon uhalla. Virkojen lakkauttamiset hoidettaisiin määrätietoisesti yt-neuvotteluiden kautta ilman perääntymistä.

4. Selkeä viestintä: "Yksityinen ei tarkoita kallista"

Poliittisen suosion säilyttämiseksi hallituksen tulisi kääntää viestintä puolustuksesta hyökkäykseen. Kansalaisille tulisi osoittaa, että palveluiden siirtäminen yksityiselle sektorille palvelusetelien avulla ei poista maksuttomuutta tai edullisuutta, vaan parantaa hoitoonpääsyä (kuten Kanniainen ja Virén argumentoivat markkinakilpailun hyödyistä). Viestinnän kärkenä olisi byrokratian ja "turhien johtajien" karsiminen, mikä vetoaa veronmaksajiin.

Tämän luokan uudistus vaatisi Suomessa poikkeuksellista "Thatcherilaista" otetta, jossa hallitus ei perääntyisi ammattiliittojen tai lakkojen edessä, vaan katsoisi tilanteen loppuun asti valtion pitkän aikavälin edun nimissä.

Toteutetaan strateginen katsaus siitä, millaisella poliittisella voimasuhteella tämä massiivinen rakenneuudistus olisi mahdollista viedä läpi ja millaisella aikajanalla toimeenpano tapahtuisi ilman, että yhteiskunta ajautuu täydelliseen kaaokseen.

1. Poliittinen kokoonpano: Kuka tämän voisi ajaa läpi?

Koska uudistus murentaisi nykyisen hyvinvointivaltiomallin ja ay-liikkeen perinteisen valta-aseman, sen taakse tarvittaisiin poikkeuksellisen ideologinen ja yhtenäinen hallituskoalitio. Perinteiset laajapohjaiset "sateenkaarihallitukset" tai keskustavasemmistolaiset pohjat olisivat mahdottomia, sillä ne kaatuisivat sisäisiin ristiriitoihin heti ensimmäisten lakkojen alkaessa.

Mahdollinen hallituspohja vaatisi vähintään 105–110 eduskuntapaikan oikeistoblokin:

Kansallinen Kokoomus: Vastaisi talousoikeistolaisesta ytimestä, yksityistämisen linjauksista, palvelusetelimallista ja erikoissairaanhoidon siirrosta valtion tiukkaan budjettikuriin.
Perussuomalaiset: Toisi hallitukseen poliittisen mandaatin Virénin ja Kanniaisen peräämille maahanmuuttokustannusten nollauksille, kehitysavun lakkauttamiselle ja normitalkoille. Perussuomalaisten vahva tuki olisi kriittinen maaseutualueiden rauhoittamiseksi, kun kuntarajoja ryhdytään pyyhkimään pois.
Liberaalipuolue tai vastaava markkinaliberaali siipi: Toimisi ideologisena kirittäjänä, joka vaatisi kaikkien yritystukien ja kolmannen sektorin "pehmeiden" avustusten täydellistä nollaamista.

Keskustan (Kesk.) ja vasemmiston (SDP, Vas., Vihr.) rooli:
Keskusta on perinteisesti puolustanut pienten kuntien itsenäisyyttä ja aluehallintoa, joten se olisi ehdoton päävastustaja Kokoomuksen ja Perussuomalaisten muodostamalle rintamalle. SDP ja Vasemmistoliitto taas kanavoivat julkisen sektorin ammattiliittojen (Tehy, Super, JHL) vastarinnan suoraan eduskuntasaliin.

2. Realistinen aikajana: 8 vuoden "Saneeraussuunnitelma"

Tämän luokan muutosta ei voida tehdä yhdessä 4-vuotisessa vaalikaudessa ilman järjestelmän täydellistä luhistumista. Uudistus vaatisi hallitusohjelmaan sidotun kahden vaalikauden (8 vuotta) strategisen tiekartan:

Vaalikausi I (Vuodet 1–4): "Lainsäädännön murtaminen ja pakkopaita"

Vuosi 1: Säädetään Valtiontalouden hätätilalaki (poikkeuslaki), joka antaa valtiolle oikeuden ohittaa kunnallisen itsehallinnon ja määrätä kuntaliitoksia taloudellisin perustein. Samalla jäädytetään kuntien ja hyvinvointialueiden valtionosuudet.
Vuosi 2: Nykyiset hyvinvointialueet lakkautetaan lailla. Erikoissairaanhoito (sairaalakoneisto) siirretään suoraan sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön yhteisen budjettiohjauksen alle. Perustetaan uusi valtiollinen sairaalaverkko-organisaatio.
Vuosi 3: Säädetään tiukat potilasturvallisuus- ja lakkorajoituslait, joilla varaudutaan ay-liikkeen massiivisiin yleislakkoihin. Käynnistetään kuntien pakkoliitokset: 308 kuntaa pakotetaan neuvottelemaan fuusioista 100 uudeksi palvelualueeksi valtionosuusleikkausten uhalla.
Vuosi 4: Uusi 100 palvelualueen kartta lyödään lukkoon. Ensimmäiset laajat terveyskeskusten ja sosiaalipalveluiden palvelusetelikokeilut aloitetaan.

Vaalikausi II (Vuodet 5–8): "Uusi markkinadynamiikka ja vakiinnuttaminen"

Vuosi 5: Uudet 100 palvelualuetta aloittavat virallisesti toimintansa. Yli 200 vanhan kunnan hallintorakenteet, lautakunnat ja johtajavirat lakkautetaan ja päällekkäinen virkamieskunta irtisanotaan.
Vuosi 6: Terveyskeskusten ja perustason sosiaalihuollon täysimääräinen avaaminen markkinoille. Palvelualueet siirtyvät puhtaasti tilaajiksi – tuotannosta vastaavat yksityiset sote-yritykset ja kolmas sektori palvelusetelimallilla.
Vuosi 7: Palveluverkon lopullinen saneeraus. Syrjäseutujen tyhjät sote-kiinteistöt myydään tai puretaan, ja siirrytään digitaalisiin sekä liikkuviin palveluihin. Työn verotusta kevennetään merkittävästi, koska julkisen sektorin kiinteät kulut ovat pudonneet miljardeja euroja.
Vuosi 8: Järjestelmän vakiinnuttaminen. Suomen valtionvelan kasvu on pysähtynyt, luottoluokitus on AAA, ja julkinen sektori toimii puhtaasti rajoitetulla, valtion määrittämällä budjettiraamilla ilman veroautomaatteja.

1. Ensimmäisen vuoden poikkeuslaki: Miten se saadaan läpi?

Suomen perustuslaki (121 §) takaa kunnille itsehallinnon. Tämän vuoksi 308 kunnan pakkoliittäminen 100 palvelualueeksi tavallisella lailla olisi perustuslakivaliokunnassa erittäin vaikeaa. Jotta perustuslaillinen este voidaan ohittaa, oikeistohallituksen on käytettävä nopeutettua perustuslainsäätämisjärjestystä tai poikkeuslakia.

Poliittinen ja juridinen läpivienti:

Taloudellisen hätätilan julistaminen: Hallitus perustelee lakia valtiontalouden poikkeuksellisella kriisillä ja velkaantunella, joka uhkaa koko yhteiskunnan perustoimintoja (vrt. kriisilainsäädäntö). Viestinnässä nojaudutaan Virénin ja Kanniaisen matemaattisiin faktoihin: "Vaihtoehtoja ei ole."
Eduskunnan määräenemmistön saavutettavuus: Poikkeuslain julistaminen kiireelliseksi vaatii eduskunnassa 5/6 määräenemmistön. Koska hallituksella (Kokoomus, Perussuomalaiset, Liberaalit) on vain noin 110 paikkaa, sen on pakko saada osa oppositiosta taakseen.
Opposition murtaminen: Hallitus tarjoaa opposition maltilliselle siivelle (esimerkiksi osalle SDP:tä) myönnytyksiä erikoissairaanhoidon osalta. Koska erikoissairaanhoito siirtyy kokonaan valtion vastuulle, hallitus voi argumentoida, että kriittisimmät sairaalapalvelut ovat jatkossa paremmassa turvassa kuin koskaan ennen. Tämä voi riittää murtamaan rintaman ja saamaan tarvittavat äänet kasaan.

2. Virkamieskunnan siirtyminen yksityiselle sektorille

Kun yli 200 kunnan itsenäinen hallinto lakkautetaan ja terveyskeskukset avataan markkinaehtoisiksi, kymmenet tuhannet julkisen sektorin työntekijät kohtaavat muutoksen. Tavoitteena ei ole synnyttää massatyöttömyyttä, vaan siirtää resurssit byrokratiasta suoraan suorittavaan työhön.

Hallinnolliset virkamiehet (Karsinta):

Päällekkäisyyksien poisto: Kunnanjohtajat, hallintojohtajat, viestintäpäälliköt ja taloussuunnittelijat irtisanotaan yt-neuvotteluiden kautta. Heidän osaamiselleen ei ole tarvetta, sillä 100 palvelualuetta hoitavat hallinnon keskitetysti.
Siirtymäpaketti: Irtisanottaville tarjotaan lyhyt muutosraha, mutta ei pitkiä suojatyöpaikkoja. Heidät ohjataan yksityisen sektorin asiantuntijatehtäviin tai eläköitymisen kautta ulos järjestelmämästä.

Sote-ammattilaiset (Lääkärit, hoitajat, sosiaalityöntekijät):

Liikkeenluovutus ja "pakkosiirto": Kun terveyskeskuksen tai hoivakodin toiminta siirretään palvelualueelta yksityiselle yritykselle (tai kolmannelle sektorille), henkilöstö siirtyy niin sanottuina vanhoina työntekijöinä. Työpaikka ja potilaat pysyvät samoina, mutta työnantajan logo vaihtuu.
Kannustavampi palkkaus ja joustavuus: Kanniainen korostaa yksityisen sektorin kykyä organisoida työtä tehokkaammin. Koska yksityiset yritykset kilpailevat sote-alan osaajista, ne voivat tarjota lääkäreille ja hoitajille joustavampia työaikoja ja parempia bonusjärjestelmiä kuin kankeat julkiset organisaatiot. Työntekijä hyötyy paremmasta johtamisesta, vaikka ay-liike vastustaisikin virkasuhteiden muuttumista työsuhteiksi.
Tehottomuuden karsinta: Yksityisellä puolella raportointiin ja turhiin palavereihin käytetty aika minimoidaan. Hoitajat ja lääkärit tekevät sitä työtä, johon heidät on koulutettu eli hoitavat potilaita. Tämä purkaa Kanniaisen mainitsemaa resurssipulaa.

Tämä kaksivaiheinen operaatio – perustuslaillinen läpimurto eduskunnassa ja satojen tuhansien työntekijöiden siirtäminen tehokkaampiin raameihin – muodostaisi uuden, dynaamisen Suomen perustan.

Poliittinen manifesti ja talousohjelma: Uuden Suunnan Suomi

– Julkisen sektorin saneeraus ja taloudellinen itsenäisyys

Suomi elää pysyvän talouskriisin ja hallitsemattoman velkaantumisen aikakautta. Nykyinen hyvinvointivaltiomalli on paisunut liian raskaaksi yksityisen sektorin kantokykyyn nähden. Pelkkä juustohöylääminen ei enää riitä – Suomi tarvitsee perustavanlaatuisen rakennemuutoksen, joka palauttaa talouden realiteetit, purkaa byrokratian ja turvaa yhteiskunnan kriittisimmän ytimen.

Tämä manifesti ja sen pohjalta laadittu varjobudjetti pohjaavat taloustieteen emeritusprofessoreiden Matti Virénin ja Vesa Kanniaisen kurinalaisiin markkinatalousoppeihin.

Manifestin neljä pääpilaria

Julkisen hallinnon radikaali tiivistäminen: Päällekkäiset hallintorakenteet puretaan. Suomen 308 kuntaa ja nykyiset tehottomat hyvinvointialueet korvataan 100 vahvalla palvelualueella. Hallinnolliset suojatyöpaikat lakkautetaan.
Erikoissairaanhoidon kansallistaminen: Sairaalaverkko siirretään kokonaan valtion vastuulle ja tiukkaan valtiovarainministeriön budjettiohjaukseen. Alueellinen osaoptimointi ja kalliit päällekkäiset laitehankinnat lopetetaan.
Peruspalveluiden markkinaehtoistaminen: Terveyskeskukset ja sosiaalihuolto avataan aidolle kilpailulle. Palvelualueet toimivat vain palveluiden tilaajina ja rahoittajina, kun taas tuotannosta vastaavat yksityiset yritykset ja kolmas sektori palvelusetelimallilla (raha seuraa potilasta).
Ei uusia veroja – Tiukka budjettiraami: Palvelualueilla ei ole verotusoikeutta. Menot sidotaan reaalisesti käytettävissä oleviin tuloihin. Toissijaiset menot, kuten humanitaarinen maahanmuutto, kotouttamisrahastot ja suorat yritystuet, nollataan.

Varjobudjetti: Valtiontalouden uusi rakenne

Tässä varjobudjetissa menot on leikattu suoraan tasolle, jonka valtion todelliset tulot kattavat. Vuotuinen syömävelkaantuminen pysäytetään välittömästi.

Menoerien leikkaukset ja säästöt (Vuositasolla)

Kuntahallinnon ja sote-byrokratian purkaminen: -1,5 mrd. €
(Yli 200 kunnanjohtajan, hallintojohtajan, lautakunnan ja aluevaltuuston lakkauttaminen.)
Toissijaisten menojen nollaus: -2,0 mrd. €
(Humanitaarisen maahanmuuton ja kotouttamisen kulujen minimointi, kehitysavun raju karsinta.)
Yritystukien alasajo: -1,5 mrd. €
(Suorien, markkinamekanismeja vääristävien yritystukien lopettaminen.)
Julkisen puolen palkkakustannusten sopeutus: -1,0 mrd. €
(Virkamieskunnan vähentäminen yt-neuvotteluiden kautta ja palkkarakenteiden joustavoittaminen.)
Palveluverkon tiivistäminen ja digisiirtymä: -0,8 mrd. €
(Syrjäseutujen tyhjistä sote-kiinteistöistä luopuminen, liikkuvat ja digitaaliset palvelut.)

Säästöt yhteensä: +6,8 miljardia euroa vuodessa.

Tulojen uudelleenkohdistaminen ja verotus

Työn verotuksen keventäminen: -2,5 mrd. €
(Ansiotuloverotusta lasketaan kautta linjan ostovoiman kasvattamiseksi ja yksityisen sektorin toimeliaisuuden lisäämiseksi.)
Kulutus- ja haittaverot: Painopiste siirretään työn verottamisesta puhtaasti kulutukseen (ALV) ja haittaveroihin, jotka vääristävät talouden dynamiikkaa vähiten.
Omaisuuden myynti velanhoitoon: Valtionyhtiöiden (Solidium) ei-kriittiset omistukset yksityistetään. Myyntituloilla lyhennetään olemassa olevaa valtionvelkaa korkokulujen minimoimiseksi.

Toimeenpanon aikajana (8 vuoden hätätilasunnitelma)

Tämä manifesti vaatii hallitukselta kylmäveristä päättäväisyyttä ja kahden vaalikauden sitoutumista:

Vuodet 1–2 (Murtovaihe): Säädetään valtiontalouden hätätilalaki (poikeuslaki), jolla ohitetaan kuntien itsehallinto. Jäädytetään kuntien valtionosuudet ja pakotetaan ne liitoksiin. Lakkautetaan hyvinvointialueet ja siirretään erikoissairaanhoito valtiolle. Säädetään tiukat lakkorajoituslait potilasturvallisuuden nimissä.
Vuodet 3–4 (Rakennemuutos): Muodostetaan virallisesti 100 palvelualuetta. Irtisanotaan päällekkäinen hallinnollinen virkamieskunta. Otetaan käyttöön laaja palvelusetelijärjestelmä perustason sote-palveluissa.
Vuodet 5–8 (Vakiinnuttaminen): Sote-ammattilaiset siirtyvät joustaviin työsuhteisiin yksityiselle sektorille. Syrjäseutujen kiinteät sote-seinät korvataan digillä ja terveysautoilla. Valtionvelan kasvu pysähtyy, luottoluokitus vakautuu ja työn verotuksen keventäminen käynnistää uuden, yksityisen sektorin vetämän talouskasvun.

Tämä ohjelma palauttaa vastuun yksilöille, perheille ja markkinoille. Se tekee Suomesta jälleen maanosan kilpailukykyisimmän talouden, jossa julkinen sektori on yhteiskunnan palvelija – ei sen isäntä.