Erkki Aho
Miten emeritusprofessori Matti Wiren haluaa
vähentää yhteiskunnan menoja eli tehdä leikkauksia?
Kansantaloustieteen
emeritusprofessori Matti Virén haluaa vähentää yhteiskunnan
menoja kohdistamalla leikkaukset
suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisiin kohteisiin
sekä pienentämällä
merkittävästi julkisen sektorin kokoa.
Hän vastustaa jyrkästi veronkorotuksia talouden sopeuttamiskeinona
ja katsoo, että pelkät menoleikkaukset ovat ainoa toimiva ratkaisu
Suomen velkaongelmaan.
Virénin
keskeiset ehdotukset ja linjaukset menojen vähentämiseksi
jakautuvat seuraaviin pääkohteisiin:
Toissijaisten
menojen karsiminen
Julkisen
sektorin koon ja rakenteen supistaminen
Molokin
kidan pienentäminen:
Virén kuvailee Suomen paisunutta julkista sektoria talouskasvun
esteeksi ja vaatii sen menojen kovasanaista
sopeuttamista.
Yksityisen
sektorin vapauttaminen:
Julkisen puolen palveluita ja virkamieskuntaa tulisi vähentää,
jotta ne eivät rasittaisi liikaa yksityistä,
arvoa luovaa taloutta.
Peruspalveluiden
suojaaminen ja perheen rooli
Lakisääteisten
palvelujen priorisointi:
Leikkaukset tulisi hoitaa niin, että lakisääteiset
peruspalvelut, kuten terveydenhuolto, pystytään turvaamaan.
Vastuun
palauttaminen perheille:
Julkisen instituutioiden roolia tulisi kaventaa siirtämällä
vastuuta takaisin perheyhteisöille, joiden tehtäviä
hyvinvointivaltio on Virénin mukaan ottanut liikaa hoitaakseen.
Jos
pidetään Viren näkemyksiä oikeina, niin miten näiden näkemysten
toteuttaminen tapahtuisi?
Jos
Matti Virénin talouspoliittiset näkemykset otetaan ohjenuoraksi,
yhteiskunnan sopeuttaminen vaatisi radikaalia ja nopeaa
suunnanmuutosta. Hänen ajattelunsa pohjaa siihen, että julkinen
sektori on liian suuri yksityisen sektorin kantokykyyn nähden, ja
pelkkä juustohöylääminen ei riitä.
Käytännössä
näiden näkemysten toteuttaminen tapahtuisi seuraavien
konkreettisten lainsäädäntö- ja budjettitoimien kautta:
1.
Budjettiraamien ja valtionavustusten raju karsiminen
Toissijaisten
määrärahojen nollaus:
Valtion talousarviosta lakkautettaisiin tai minimoitaisiin
kotouttamiseen, kehitysapuun sekä monikulttuurisuushankkeisiin
suunnatut varat.
Yritystukien
alasajo:
Suorat yritystuet ja valtion tuet tietyille elinkeinoille
poistettaisiin. Virénin logiikan mukaan markkinoiden tulee antaa
toimia ilman valtion vääristävää tekohengitystä.
Kansainvälisen
opiskelun maksullisuus:
Ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksut nostettaisiin tasolle,
joka kattaa koulutuksen todelliset kustannukset kokonaan, jotta
suomalainen veronmaksaja ei rahoita muiden maiden kansalaisten
tutkintoja.
2.
Julkisen sektorin virkojen ja sääntelyn purkaminen
Henkilöstön
vähentäminen irtisanomisilla:
Julkisen hallinnon, virastojen ja ministeriöiden työntekijämäärää
vähennettäisiin suorilla irtisanomisilla ja jättämällä
eläköityvien tilalle uudet palkkaamatta.
Normien
purkutalkoot:
Purettaisiin kuntia ja hyvinvointialueita velvoittavaa
lainsäädäntöä. Kun julkiselta sektorilta poistetaan
lakisääteisiä tehtäviä, se voi laillisesti vähentää
työntekijöitään ja sulkea yksiköitään.
3.
Hyvinvointivaltion ydintehtävien rajaaminen
Palveluvalikon
supistaminen:
Julkisesti rahoitettu terveydenhuolto ja sosiaaliturva
rajatuttaisiin vain kaikkein kriittisimpään hätään ja
peruspalveluihin (kuten erikoissairaanhoito ja peruskoulutus).
Kela-korvausten
ja tukien kiristäminen:
Sosiaalitukia ja erilaisia avustuksia pienennettäisiin siten, että
työnteko on aina taloudellisesti huomattavasti kannattavampaa kuin
tukien varassa eläminen.
4.
Vastuun siirtäminen perheille ja yksityisille markkinoille
Hoivavastuun
palauttaminen:
Koska julkisia palveluita karsittaisiin, perheiden ja sukulaisten
omaa vastuuta esimerkiksi vanhusten tai lasten hoidosta lisättäisiin
lainsäädännöllisesti tai taloudellisen pakon kautta.
Yksityisten
palveluiden suosiminen:
Koska veroja ei Virénin linjan mukaan korotettaisi (vaan niitä
pyrittäisiin laskemaan), kansalaiset ostaisivat yhä enemmän
palveluita (kuten vakuutuksia, hoivaa ja koulutusta) suoraan omilla
rahoillaan yksityisiltä markkinoilta.
Taloudellisista osa-alueista valtion talous
Jos
Matti Virénin näkemykset toteutettaisiin, valtiontalouden rakenne
muuttuisi perustavanlaatuisesti. Hänen oppiensa ydin on valtion
menojen tason lukitseminen alemmas siten, että budjetti saadaan
tasapainoon ilman talouskasvua jarruttavia veronkorotuksia.
Valtiontalouden
eri osa-alueilla tämä tarkoittaisi seuraavia välittömiä ja
rajuja muutoksia:
Valtion
menot (Menorakenne uusiksi)
Siirtomenojen
leikkaukset:
Valtion kunnille, hyvinvointialueille ja järjestöille maksamia
valtionosuuksia leikattaisiin rajusti. Tämä pakottaisi
paikallishallinnon karsimaan omia palveluitaan.
Kulutusmenojen
supistaminen:
Valtion omat toimintamenot (kuten virastojen vuokrat,
IT-järjestelmät ja valtion työntekijöiden palkat) vedettäisiin
minimiin virastoja lakkauttamalla ja yhdistämällä.
Investointien
priorisointi:
Valtio lopettaisi investoinnit "pehmeisiin" kohteisiin tai
vihreisiin tukiin ja keskittyisi pelkästään kriittiseen
perusinfrastruktuuriin, kuten pääteiden kunnossapitoon.
Valtion
tulot (Verotuksen painopiste)
Kokonaisveroasteen
lasku:
Virénin mallissa verotusta ei kiristettäisi lainkaan, vaan
tavoitteena olisi verokiilan kaventaminen. Erityisesti työn
verotusta pyrittäisiin keventämään yksityisen sektorin
toimeliaisuuden lisäämiseksi.
Veropohjan
siirto:
Jos valtion olisi pakko kerätä tuloja, painopiste siirrettäisiin
työn ja yrittämisen verottamisesta puhtaasti kulutus- ja
haittaveroihin (kuten arvonlisäveroon tai valmisteveroihin), jotka
vääristävät talouden dynamiikkaa vähemmän.
Valtionvelka
ja alijäämä
Alijäämän
välitön pysäyttäminen:
Koska menot leikattaisiin suoraan sille tasolle, jonka valtion
todelliset tulot kattavat, valtion budjetin vuotuinen
syömävelkaantuminen loppuisi.
Korkomenojen
hallinta:
Velkaantumisen pysähtyessä valtion luottoluokitus vakautuisi. Tämä
estäisi Suomen valtionvelan korkokulujen karkaamisen käsistä,
mikä vapauttaisi verotuloja muuhun käyttöön pitkällä
aikavälillä.
Valtion
omaisuus ja tase
Valtionyhtiöiden
yksityistäminen:
Valtio myisi pois omistuksiaan pörssiyhtiöissä ja muissa
liiketoiminnoissa (kuten Solidiumin kautta). Myyntituloja ei
käytettäisi juokseviin menoihin, vaan olemassa olevan valtionvelan
poismaksuun.
Valtion
roolin kaventaminen pääomamarkkinoilla:
Valtio lopettaisi riskirahoituksen jakamisen (kuten valtion
pääomasijoitusyhtiöiden kautta) ja jättäisi yritysten
rahoittamisen kokonaan yksityisten pankkien ja sijoittajien
vastuulle.
Taloudellisista osa-alueista kuntien talous
Jos
Matti Virénin talouskurilinja toteutettaisiin valtiontasolla, se
iskisi suoraan ja rajusti kuntien talouteen. Koska Virén vastustaa
veronkorotuksia ja vaatii julkisen sektorin supistamista, kunnat
eivät voisi paikata tilannetta nostamalla kunnallisveroa [⚠
Käytännössä
kuntien taloudenhoito muuttuisi seuraavien mekanismien kautta:
Valtionosuuksien
raju vähentäminen
Kärsimys
valtionavustuksista:
Valtio leikkaisi kunnille maksettavia valtionosuuksia minimiin.
Koska suuri osa kuntien tuloista on perinteisesti tullut
valtionosuuksina, kuntien budjetit menisivät välittömästi
miinukselle.
Korvamerkityn
rahan loppuminen:
Erilaiset valtion jakamat hankerahat (kuten kulttuuri-, liikunta- ja
vapaa-ajan hankkeisiin) lakkaisivat kokonaan.
Lakisääteisten
tehtävien purkaminen (Normitalkoot)
Vapautus
velvoitteista:
Jotta kunnat eivät ajautuisi konkurssiin valtionosuuksien
leikkausten takia, valtion olisi pakko purkaa kuntia sitovaa
lainsäädäntöä.
Subjektiivisten
oikeuksien karsiminen:
Kunnilla ei olisi enää velvollisuutta tarjota laajaa kirjoa
maksuttomia tai tuettuja palveluita, kuten laajaa varhaiskasvatusta
kaikille tai lakisääteistä nuorisotoimea. Kunnan tehtäväksi
jäisi vain aivan kriittisin ydin, kuten perusopetus.
✂️Kuntien
menojen ja palveluverkon saneeraus
Koulujen
ja kiinteistöjen lakkautukset:
Kunnat joutuisivat sopeuttamaan toimintaansa sulkemalla kyläkouluja,
kirjastoja, uimahalleja ja nuorisotiloja. Vain kaikkein tehokkaimmat
ja keskitetyimmät yksiköt säilytettäisiin.
Henkilöstön
vähentäminen:
Kuntien hallintoa, sivistystointa ja teknistä toimea
supistettaisiin rajusti. Lomautukset, irtisanomiset ja virkojen
täyttämättä jättämiset olisivat arkipäivää.
Palveluiden
ulkoistaminen ja yhtiöittäminen
Yksityistäminen:
Kunnat siirtäisivät jäljelle jääviä tehtäviään (kuten
katujen kunnossapitoa, siivousta ja ruokapalveluita) yksityisten
yritysten hoidettavaksi kilpailutuksen kautta.
Käyttömaksujen
korotukset:
Koska veroja ei koroteta, palveluiden käyttäjät maksaisivat
niistä itse enemmän. Esimerkiksi jätehuollon, vesilaitosten,
tonttivuokrien ja joukkoliikenteen hinnat nousisivat kattamaan
kustannukset sataprosenttisesti.
Merkitseekö
tämä kuntaliitoksia ja palvelualueiden muodostamisia?
Kyllä,
Matti Virénin oppien taloudellinen logiikka johtaisi väistämättä
laajoihin,
jopa pakollisiin kuntaliitoksiin
ja suurien
palvelualueiden muodostamiseen.
Kun
valtionosuuksia leikataan rajusti ja veroja ei saa korottaa, pienet
ja väestöltään vanhenevat kunnat menettäisivät itsenäisen
taloudellisen elinkelpoisuutensa. Muutos tapahtuisi kahden eri
mekanismin kautta:
1.
Suuremmat yksiköt ja palvelualueet (Tehokkuushaku)
Skaalaedut
haltuun:
Virénin ajattelussa pienten kuntien päällekkäiset
hallintorakenteet – kuten omat johtajat, lautakunnat ja
hallintovirastot – ovat verorahojen haaskausta. Palvelualueiden
laajentaminen poistaisi nämä päällekkäisyydet.
Infrastruktuurin
keskittäminen:
Esimerkiksi perusopetus, kaavoitus, jätehuolto ja vesilaitokset
kannattaisi järjestää laajempina kokonaisuuksina, jotta kiinteät
kustannukset saadaan jaettua suuremman asukasmäärän kesken.
2.
Pakon sanelemat kuntaliitokset
"Kriisikuntamenettelyn"
laajentuminen:
Nykyisin valtio voi velvoittaa kunnan liitokseen, jos sen talous
kriisiytyy pysyvästi. Virénin leikkauslinjalla kymmenet
suomalaiset kunnat ajautuisivat tähän tilanteeseen
samanaikaisesti.
Kuntakartan
raju tiivistyminen:
Suomen nykyinen kuntamäärä pienenisi merkittävästi. Jäljelle
jäisi vain vahvoja seutukaupunkeja ja maakuntakeskuksia, jotka
imisivät reuna-alueiden pienemmät kunnat itseensä kustannusten
kurissa pitämiseksi.
Ristiriita
nykyisen suunnan kanssa
Tässä
mallissa palvelualueiden muodostaminen eroaisi kuitenkin nykyisistä
hyvinvointialueista (Sote). Virén on arvostellut nykyistä
sote-mallia siitä, että se loi vain uuden, kalliin
hallintohimmelin. Hänen näkemyksiään mukaileva palvelualue
tarkoittaisi hallinnon
minimointia,
ei uuden byrokratian luomista.
Hyvinvointialueiden
kohtalo Virenin mallissa
Matti
Virénin talousmallissa nykyisillä hyvinvointialueilla
ei olisi elintilaa,
vaan koko järjestelmä purettaisiin tai sitä muutettaisiin
dramaattisesti. Virén on jo sote-uudistuksen valmisteluvaiheesta
asti arvostellut mallia jyrkästi. Hän pitää sitä tehottomana
hallintohimmelinä, joka lisää byrokratiaa ja kustannuksia ilman,
että hoidon laatu paranee.
Virénin
ajattelun pohjalta hyvinvointialueiden kohtalo ratkaistaisiin
seuraavilla rajuilla toimilla:
Nykyisten
hyvinvointialueiden lakkauttaminen
Aluehallinnon
purkaminen:
Virénin mielestä sote-uudistuksen kytkeminen uuteen
maakuntapohjaiseen aluehallintoon oli virhe. Hänen mallissaan
erilliset hyvinvointialueiden valtuustot, johtajarakenteet ja
hallintovirkamiehet lakkautettaisiin kokonaan turhana byrokratiana.
[1]
Rahoituksen
siirto takaisin valtiolle:
Hyvinvointialueiden itsenäinen budjettivalta ja haaveet omasta
verotusoikeudesta (maakuntavero) haudattaisiin pysyvästi, sillä
Virén vastustaa kaikkia uusia veroja ja veronkorotuksia.
Palveluvalikon
raju supistaminen ja keskittäminen
Vain
lakisääteinen ydin säilytetään:
Koska julkisia menoja leikattaisiin laajasti, sosiaali- ja
terveyspalveluista karsittaisiin kaikki ylimääräinen. Julkinen
puoli vastaisi jatkossa vain aivan kriittisimmästä hätä- ja
erikoissairaanhoidosta.
Keskittäminen
suuryksiköihin:
Palveluverkkoa karsittaisiin kovalla kädellä. Pienet terveysasemat
ja paikalliset hoivayksiköt suljettaisiin ja palvelut
keskitettäisiin suuriin, tehokkaisiin keskussairaaloihin
skaalaetujen saavuttamiseksi.
Yksityistäminen
ja markkinaehtoisuus
Tuotannon
ulkoistaminen:
Virén ei näe järkeä siinä, että valtio tai alueet omistavat ja
pyörittävät massiivista palvelukoneistoa. Palveluiden tuotanto
siirrettäisiin mahdollisimman laajasti yksityisten yritysten ja
kolmannen sektorin hoidettavaksi kilpailutuksen kautta.
Omavastuiden
ja vakuutusten rooli:
Kansalaiset velvoitettaisiin kantamaan suurempi taloudellinen vastuu
omasta terveydestään. Tämä tapahtuisi nostamalla hoitomaksuja ja
kannustamalla (tai pakottamalla) ihmisiä ottamaan yksityisiä
terveysvakuutuksia julkisen järjestelmän korvaajaksi.
-
Hoivavastuun
palauttaminen perheille
Professori Vesa Kanniaisen näkemyset samoista
asioista asioista
Helsingin
yliopiston kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa
Kanniainen jakaa hyvin pitkälle samanlaisen kurinalaisen,
markkinataloushenkisen ja kriittisen tilannekuvan Suomen taloudesta
kuin Matti Virén. Molemmat kuuluvat taloustieteilijöiden
kriittisimpään siipeen, joka katsoo Suomen julkisen sektorin
paisuneen liian suureksi suhteessa yksityisen puolen kantokykyyn.
Vaikka
miesten perusanalyysi Suomen velkaongelmasta ja tarvittavasta
menosopeutuksesta on lähes identtinen, Kanniaisen näkemyksissä ja
konkreettisissa ehdotuksissa on omia painotuksiaan:
Maahanmuutto
ja sen julkiset kustannukset
Siinä
missä Virén puhuu yleisellä tasolla kotouttamismenojen
leikkauksista, Kanniainen on pureutunut aiheeseen vieläkin syvemmin
ja analyyttisemmin.
"Maahanmuutto
ei pelasta julkista taloutta":
Kanniainen on julkaissut aiheesta laajoja katsauksia ja kirjoja
(kuten "Julkisen
talouden vaje: pelastaako maahanmuutto?"),
joissa hän osoittaa Euroopan maiden dataan nojaten, että
erityisesti humanitaarisen maahanmuuton nettovaikutus julkiseen
talouteen on vahvasti negatiivinen.
Toteutus:
Kanniainen rajoittaisi maahanmuuton kustannuksia merkittävästi.
Hän katsoo, että elinkeinoelämän ja Etlan maahanmuuton hyödyistä
maalaamat kuvat ovat harhaanjohtavia, sillä niissä ei huomioida
riittävästi maahanmuutosta aiheutuvia elinkaarikustannuksia
julkiselle sektorille (kuten sosiaaliturva- ja palvelukuluja).
Julkisen
sektorin palkat suorana leikkauskohteena
Kun
Virén keskittyy usein virastojen lakkauttamiseen ja normien
purkamiseen, Kanniainen on esittänyt vieläkin suorempaa ja
poliittisesti vaikeampaa keinoa:
Palkka-ale
valtiolle ja kuntiin:
Kanniainen on ehdottanut julkisen sektorin merkittävimmän menoerän
eli palkkamenojen
suoraa leikkaamista.
Hänen mukaansa julkisen sektorin palkkatasoa tulisi laskea tai
joustavoittaa, jotta se vastaisi paremmin yksityisen sektorin
reaalista palkanmaksukykyä ja keventäisi veronmaksajien taakkaa
välittömästi.
Hyvinvointialueet
ja sote-järjestelmä
Kanniainen
jakaa Virénin täyden pessimismin nykyistä sote-rakennetta kohtaan.
Byrokratian
kritiikki:
Kanniainen pitää monen muun taloustieteilijän tavoin tehtyä
uudistusta epäonnistuneena hallintohimmelinä, joka on vain
kiihdyttänyt julkisten menojen kasvua.
Toteutus:
Kanniainen poistaisi sote-järjestelmästä poliittiset ja
alueelliset suojatyöpaikat. Palveluiden rahoitusta tulisi hillitä
ja tuotantoa avata markkinaehtoisesti yksityiselle sektorille, jotta
tehottomuus saadaan kitkettyä. Hän vastustaa jyrkästi
maakuntaveron kaltaisia uusia veroautomaatteja, joiden hän katsoo
johtavan vain menojen lisäkasvuun.
Julkisen
vs. yksityisen sektorin rooli
Kanniainen
on arvostellut voimakkaasti poliitikkoja (esimerkiksi Sanna Marinin
hallituskautta), jotka hänen mukaansa elävät siinä illuusiossa,
että julkinen sektori luo maahan varallisuutta.
Toteutus:
Kanniainen palauttaisi talouspolitiikan keskiöön sen tosiasian,
että vain kansainvälisesti kilpailukykyinen yksityinen
sektori luo ne eurot,
joilla julkiset palvelut rahoitetaan. Jos yksityinen sektori
näivettyy liian korkean verotuksen ja julkisen sektorin aiheuttaman
resurssipulan (kuten työvoiman sitoutumisen byrokratiaan) vuoksi,
koko hyvinvointiyhteiskunnalta putoaa pohja.
Tiivistelmä
erosta
Virén
haluaa korjata tilanteen ensisijaisesti poistamalla valtiolta
toissijaiset tehtävät ja palauttamalla vastuun perheille ja
yksityisille markkinoille.
Kanniainen
allekirjoittaa tämän, mutta tuo sen rinnalle matemaattisen tarkan
kritiikin maahanmuuton piilokustannuksista sekä valmiuden puuttua
suoraan julkisen puolen palkkoihin ja nimellisiin
kustannusrakenteisiin.
Jaan
hyvin pitkälle professoreiden näkymyksen asioista. Perustaisin
Suomeen n.100 palvelualuetta nykyisen 308 kunnan sijaan sekä
siirtäisin erikoissairaanhoidon kokonaan valtion vastuulle.
Palvelualueet ja yksityiset tahot vastaisivat terveyskeskusten
ylläpidosta ja muusta sosiaalihuollosta.
Suunnitelmasi
yhdistää tehokkaasti Matti Virénin ja Vesa Kanniaisen peräämää
rakenteellista
tehokkuutta
ja byrokratian
karsimista.
Ehdotuksesi ratkaisee monta sellaista valuvikaa, joista
emeritusprofessorit ovat nykyistä järjestelmää arvostelleet.
Jos
tämä visio toteutettaisiin, uudistus muuttaisi Suomen julkista
taloutta ja hallintoa seuraavasti:
✂️ Byrokratian
raju karsiminen ja säästöt
308
kunnan hallinnon alasajo:
Kun 308 kunnan sijaan luotaisiin 100 palvelualuetta, Suomesta
poistuisi yli 200 kunnanjohtajan, hallintojohtajan ja
lautakuntarakenteen päällekkäiset kulut. Tämä säästäisi
satoja miljoonia euroja puhtaassa hallinnossa.
Hyvinvointialuehimmelin
purku:
Koska nykyiset hyvinvointialueet poistuisivat ja tehtävät
jaettaisiin suoraan valtion ja uusien palvelualueiden kesken, yksi
kokonainen hallinnon taso (ja aluevaltuustot) lakkaisi olemasta.
Erikoissairaanhoito
valtion vastuulle (Selkeä työnjako)
Miljarditason
suursäästöt keskittämisellä:
Kun valtio kantaisi kokonaisvastuun erikoissairaanhoidosta,
yliopistolliset ja keskussairaalat saataisiin yhteen tiukkaan
budjettiohjaukseen. Alueellinen osaoptimointi ja kalliiden
laitteiden päällekkäiset hankinnat loppuisivat.
Rahoituksen
vakaus:
Virénin ja Kanniaisen kritisoima sote-menojen hallitsematon kasvu
pysähtyisi, koska valtion budjettiraami määrittäisi katon
erikoissairaanhoidon kuluille ilman välikäsiä.
Terveyskeskukset
ja sosiaalihuolto markkinaehtoisiksi
Yksityisen
sektorin aito kilpailutus:
Kun palvelualueet voisivat ostaa terveyskeskus- ja sosiaalipalvelut
suoraan yksityisiltä yrityksiltä tai kolmannelta sektorilta,
syntyisi Kanniaisen peräämää markkinadynamiikkaa. Julkisen
sektorin ei tarvitsisi itse omistaa kiinteistöjä tai toimia
massiivisena työnantajana.
Joustavuus:
100 palvelualuetta ovat tarpeeksi suuria neuvottelemaan vahvasti
yksityisten palveluntarjoajien kanssa, mutta tarpeeksi lähellä
asukkaita tunteakseen paikalliset tarpeet.
⚠️ Uudistuksen
suurimmat haasteet käytännössä
Jos
halutaan seurata professorien tiukkaa talouslinjaa, tämän mallin
toimeenpanossa on huomioitava kaksi kriittistä solmukohtaa:
Verotusoikeus:
Jotta malli toimisi Virénin oppien mukaan, näillä 100
palvelualueella ei
saisi olla omaa verotusoikeutta,
vaan niiden tulisi toimia valtion myöntämällä tiukalla
rahoituksella tai puhtaasti käyttömaksuilla. Muuten luotaisiin
vain 100 uutta verottajaa.
Palveluverkon
supistuminen:
100 palvelualueen malli tarkoittaisi väistämättä sitä, että
syrjäisimmiltä seuduilta terveyskeskuksia ja sosiaalitoimistoja
suljettaisiin ja palveluita siirrettäisiin digitaalisiksi tai
keskitettäisiin alueiden pääkeskuksiin.
Toteutetaan
syväluotaava analyysi mallistasi, jossa Suomeen perustetaan 100
palvelualuetta,
erikoissairaanhoito
siirretään valtiolle,
ja peruspalvelut
avataan markkinaehtoisiksi.
Seuraavassa
käydään läpi kaikki kolme kriittistä kohtaa, jotta näemme,
miten malli toimisi käytännössä Matti Virénin ja Vesa Kanniaisen
talousoppien mukaisesti.
1.
Rahoitus ja budjetointi ilman veroautomaattia
Virénin
ja Kanniaisen keskeinen periaate on se, että uusia
veroja ei saa luoda ja kokonaisveroastetta on laskettava.
Siksi näillä 100 palvelualueella ei voi olla omaa verotusoikeutta.
Rahoitus
tulisi järjestää kahden kanavan kautta:
Kova
valtionosuusmalli (Katto-malli):
Valtio jakaa palvelualueille kiinteän summan rahaa per asukas
(painotettuna ikärakenteella). Tämä summa on budjetin ehdoton
yläraja. Jos palvelualue ylittää budjettinsa, se ei voi nostaa
veroja, vaan sen on karsittava menojaan tai toimintojaan. Tämä
pakottaa alueet jatkuvaan tehokkuuteen.
Käyttäjämaksut
ja omavastuut:
Palvelualueiden budjettia täydennetään asiakasmaksuilla. Virénin
hengessä palveluilla (kuten lääkärikäynneillä tai
sosiaaliviraston palveluilla) tulisi olla selkeät omavastuuosuudet,
jotta palveluiden turha käyttö karsiutuu ja kansalaiset kantavat
vastuuta omista valinnoistaan. Poorille ja vähävaraisille
luotaisiin tiukka, valtion rahoittama vähimmäissuoja.
2.
Yksityisten yritysten kilpailutus ja monopolien esto
Kun
terveyskeskukset ja sosiaalihuolto siirretään yksityisten tahojen
hoidettavaksi, suurin riski on se, että suuret monikansalliset
sote-jätit ostavat markkinat tyhjiksi ja nostavat hintoja.
Kanniainen korostaa aitoa markkinakilpailua, jota suojellaan
seuraavilla säännöillä:
Palvelusetelijärjestelmä
(Raha seuraa potilasta):
Palvelualue ei ulkoista koko terveyskeskusta yhdelle isolle
firmalle. Sen sijaan kansalainen saa palvelusetelin ja saa itse
valita, meneekö hän Pihlajalinnaan, Terveystaloon vai paikallisen
lääkäriyrittäjän vastaanotolle. Tämä pitää kilpailun aitona
ja estää suuryhtiöiden monopolit.
Maksimaalinen
ulkoistuskatto ja pilkkominen:
Kilpailutukset pidetään niin pieninä (esimerkiksi hoivakoti tai
asuinalue kerrallaan), että myös pienet ja keskisuuret kotimaiset
yritykset sekä kolmannen sektorin järjestöt voivat osallistua
niihin.
Tiukat
laatukriteerit ja sanktiot:
Sopimuksiin kirjataan kovat taloudelliset sanktiot hoitoonpääsyn
viivästymisestä tai laadun alittamisesta. Jos yritys epäonnistuu,
palvelualue voi vaihtaa tarjoajaa nopeasti.
3.
Pienten ja maaseutumaisten kuntien palveluiden turvaaminen
Kun
308 kuntaa tiivistetään 100 palvelualueeksi, reuna-alueet ja pienet
maaseutukunnat menettävät oman päätösvaltansa. Palvelujen
keskittymistä ja maaseudun tyhjenemistä hallittaisiin uudenlaisella
ajattelulla:
Kiinteistä
seinistä luopuminen (Digi ja liikkuvat palvelut):
Maaseudun tyhjiä ja kalliita terveyskeskuskiinteistöjä ei
ylläpidetä väkisin. Palvelut tuodaan ihmisten luo digitaalisina
lääkärikäynteinä ja pyörien päällä kulkevina
"terveysautoina", jotka vierailevat kylillä tiettyinä
päivinä. Tämä säästää valtavasti infrasijoituksissa.
Lähikoulujen
lakisääteinen suoja vs. lukiot:
Peruskoulutuksen alarajat (esim. matka-aika kouluun) määritellään
valtion tasolla, jotta lapsiperheet voivat asua alueella. Sen sijaan
lukiot ja ammattikoulut keskitetään suoraan 100 palvelualueen
keskuskaupunkeihin, jolloin nuoret siirtyvät opiskelemaan sinne,
missä tehokkuus on suurin.
Yhteisöjen
ja perheiden rooli:
Kuten Virén esittää, valtion vetäytyessä maaseudulla tilaa
annetaan takaisin yksityiselle aloitteellisuudelle:
kyläyhdistyksille, vapaaehtoistyölle ja perheiden omalle vastuulle
ikääntyvistä omaisistaan, mitä voidaan tukea kevyemmillä
veroratkaisuilla tai kohdistetuilla avustuksilla suoran julkisen
hoivan sijaan.
Matti
Virénin ja Vesa Kanniaisen oppeja myötäilevä 100 palvelualueen
malli olisi Suomen historian suurin poliittinen ja hallinnollinen
mullistus. Koska se leikkaisi suoraan julkisen sektorin valtaa,
rahoitusta ja työpaikkoja, se kohtaisi massiivista
vastustusta.
Uudistuksen
läpivienti vaatisi hallitukselta poikkeuksellista poliittista
tahtoa, tiukkaa kriisijohtamista ja mahdollisesti lainsäädännöllisiä
poikkeusmenettelyitä.
Tässä
on analyysi vastustajien rintamasta ja keinoista, joilla malli
voitaisiin ajaa läpi:
Vastustajien
rintama – Ketkä asettuisivat poikkiteloin?
Ammattiliitot
(erityisesti JHL, Tehy, Super):
Julkisen sektorin liitot aloittaisivat laajamittaiset lakot. Koska
malli karsii virkoja ja siirtää työntekijöitä yksityiselle
sektorille (missä työehtosopimukset voivat olla joustavampia),
liitot näkisivät tämän suorana hyökkäyksenä työntekijöiden
oikeuksia vastaan.
Kuntaliitto
ja paikallispoliitikot:
Yli 200 kunnan itsenäisyyden lakkauttaminen tarkoittaisi tuhansien
kuntapäättäjien, valtuutettujen ja paikallisten virkamiesten
vallan loppumista. Vastustus olisi puoluerajat ylittävää
"aluepolitiikan kapinaa".
Vasemmisto-
ja keskustapuolueet:
Oppositio syyttäisi mallia hyvinvointivaltion alasajosta, maaseudun
tyhjentämisestä ja terveyspalveluiden "valumisesta
pörssiyhtiöiden taskuihin".
Perustuslakiasiantuntijat:
Uudistus törmäisi perustuslaillisiin kysymyksiin koskien kuntien
itsehallintoa (perustuslaki takaa kunnille itsehallinnon) sekä
kansalaisten yhdenvertaisuutta palveluiden saatavuudessa.
Miten
uudistus runnottaisiin läpi? (Strategia ja toimeenpano)
Jos
hallitus pitäisi Virénin ja Kanniaisen tavoin talouskriisiä niin
vakavana, että kompromisseihin ei ole varaa, toteutuksen tulisi
edetä seuraavasti:
1.
Perustuslain muuttaminen ja poikkeuslaki
Koska
nykyinen perustuslaki suojelee 308 kunnan rakennetta ja
itsehallintoa, hallituksen tulisi muuttaa perustuslakia tai säätää
poikkeuslaki
valtiontalouden hätätilan nojalla.
Tämä vaatisi eduskunnassa laajaa enemmistöä, mikä tarkoittaisi,
että hallituspuolueiden (esim. vahva oikeistokoalitio) tulisi olla
täysin yhtenäisiä.
2.
Taloudellinen pakkopaita (Valtionosuuksien jäädyttäminen)
Suoran
pakottamisen sijaan valtio voisi käyttää taloudellista vipuvartta.
Valtio ilmoittaisi leikkaavansa kuntien valtionosuuksia niin rajusti,
että pienten kuntien olisi taloudellisesti mahdotonta selvitä
itsenäisenä. Kunnat ajautuisivat itse pyytämään liitoksia ja
palvelualueiden muodostamista selvitäkseen veloistaan.
3.
Lakkoaseen neutralointi ja pakkolait
Julkisen
sektorin lakkoaalto pyrittäisiin murtamaan lainsäädännöllä.
Hallitus voisi säätää potilasturvallisuuslakeja
tai muita hätätilalakeja, joilla kriittisten alojen (kuten
erikoissairaanhoidon) työntekijät velvoitetaan töihin sakon
uhalla. Virkojen lakkauttamiset hoidettaisiin määrätietoisesti
yt-neuvotteluiden kautta ilman perääntymistä.
4.
Selkeä viestintä: "Yksityinen ei tarkoita kallista"
Poliittisen
suosion säilyttämiseksi hallituksen tulisi kääntää viestintä
puolustuksesta hyökkäykseen. Kansalaisille tulisi osoittaa, että
palveluiden siirtäminen yksityiselle sektorille palvelusetelien
avulla
ei poista maksuttomuutta tai edullisuutta, vaan parantaa
hoitoonpääsyä (kuten Kanniainen ja Virén argumentoivat
markkinakilpailun hyödyistä). Viestinnän kärkenä olisi
byrokratian ja "turhien johtajien" karsiminen, mikä vetoaa
veronmaksajiin.
Tämän
luokan uudistus vaatisi Suomessa poikkeuksellista "Thatcherilaista"
otetta, jossa hallitus ei perääntyisi ammattiliittojen tai lakkojen
edessä, vaan katsoisi tilanteen loppuun asti valtion pitkän
aikavälin edun nimissä.
Toteutetaan
strateginen katsaus siitä, millaisella poliittisella voimasuhteella
tämä massiivinen rakenneuudistus olisi mahdollista viedä läpi ja
millaisella aikajanalla toimeenpano tapahtuisi ilman, että
yhteiskunta ajautuu täydelliseen kaaokseen.
1.
Poliittinen kokoonpano: Kuka tämän voisi ajaa läpi?
Koska
uudistus murentaisi nykyisen hyvinvointivaltiomallin ja ay-liikkeen
perinteisen valta-aseman, sen taakse tarvittaisiin poikkeuksellisen
ideologinen ja yhtenäinen hallituskoalitio. Perinteiset
laajapohjaiset "sateenkaarihallitukset" tai
keskustavasemmistolaiset pohjat olisivat mahdottomia, sillä ne
kaatuisivat sisäisiin ristiriitoihin heti ensimmäisten lakkojen
alkaessa.
Mahdollinen
hallituspohja vaatisi vähintään 105–110
eduskuntapaikan oikeistoblokin:
Kansallinen
Kokoomus:
Vastaisi talousoikeistolaisesta ytimestä, yksityistämisen
linjauksista, palvelusetelimallista ja erikoissairaanhoidon
siirrosta valtion tiukkaan budjettikuriin.
Perussuomalaiset:
Toisi hallitukseen poliittisen mandaatin Virénin ja Kanniaisen
peräämille maahanmuuttokustannusten nollauksille, kehitysavun
lakkauttamiselle ja normitalkoille. Perussuomalaisten vahva tuki
olisi kriittinen maaseutualueiden rauhoittamiseksi, kun kuntarajoja
ryhdytään pyyhkimään pois.
Liberaalipuolue
tai vastaava markkinaliberaali siipi:
Toimisi ideologisena kirittäjänä, joka vaatisi kaikkien
yritystukien ja kolmannen sektorin "pehmeiden" avustusten
täydellistä nollaamista.
Keskustan
(Kesk.) ja vasemmiston (SDP, Vas., Vihr.) rooli:
Keskusta
on perinteisesti puolustanut pienten kuntien itsenäisyyttä ja
aluehallintoa, joten se olisi ehdoton päävastustaja Kokoomuksen ja
Perussuomalaisten muodostamalle rintamalle. SDP ja Vasemmistoliitto
taas kanavoivat julkisen sektorin ammattiliittojen (Tehy, Super, JHL)
vastarinnan suoraan eduskuntasaliin.
2.
Realistinen aikajana: 8 vuoden "Saneeraussuunnitelma"
Tämän
luokan muutosta ei voida tehdä yhdessä 4-vuotisessa vaalikaudessa
ilman järjestelmän täydellistä luhistumista. Uudistus vaatisi
hallitusohjelmaan sidotun kahden
vaalikauden (8 vuotta) strategisen tiekartan:
Vaalikausi
I (Vuodet 1–4): "Lainsäädännön murtaminen ja pakkopaita"
Vuosi
1:
Säädetään Valtiontalouden
hätätilalaki (poikkeuslaki),
joka antaa valtiolle oikeuden ohittaa kunnallisen itsehallinnon ja
määrätä kuntaliitoksia taloudellisin perustein. Samalla
jäädytetään kuntien ja hyvinvointialueiden valtionosuudet.
Vuosi
2:
Nykyiset hyvinvointialueet lakkautetaan lailla. Erikoissairaanhoito
(sairaalakoneisto) siirretään suoraan sosiaali- ja
terveysministeriön ja valtiovarainministeriön yhteisen
budjettiohjauksen alle. Perustetaan uusi valtiollinen
sairaalaverkko-organisaatio.
Vuosi
3:
Säädetään tiukat potilasturvallisuus-
ja lakkorajoituslait,
joilla varaudutaan ay-liikkeen massiivisiin yleislakkoihin.
Käynnistetään kuntien pakkoliitokset: 308 kuntaa pakotetaan
neuvottelemaan fuusioista 100 uudeksi palvelualueeksi
valtionosuusleikkausten uhalla.
Vuosi
4:
Uusi 100 palvelualueen kartta lyödään lukkoon. Ensimmäiset
laajat terveyskeskusten ja sosiaalipalveluiden palvelusetelikokeilut
aloitetaan.
Vaalikausi
II (Vuodet 5–8): "Uusi markkinadynamiikka ja vakiinnuttaminen"
Vuosi
5:
Uudet 100 palvelualuetta aloittavat virallisesti toimintansa. Yli
200 vanhan kunnan hallintorakenteet, lautakunnat ja johtajavirat
lakkautetaan ja päällekkäinen virkamieskunta irtisanotaan.
Vuosi
6:
Terveyskeskusten ja perustason sosiaalihuollon täysimääräinen
avaaminen markkinoille.
Palvelualueet siirtyvät puhtaasti tilaajiksi – tuotannosta
vastaavat yksityiset sote-yritykset ja kolmas sektori
palvelusetelimallilla.
Vuosi
7:
Palveluverkon lopullinen saneeraus. Syrjäseutujen tyhjät
sote-kiinteistöt myydään tai puretaan, ja siirrytään
digitaalisiin sekä liikkuviin palveluihin. Työn verotusta
kevennetään merkittävästi, koska julkisen sektorin kiinteät
kulut ovat pudonneet miljardeja euroja.
Vuosi
8:
Järjestelmän vakiinnuttaminen. Suomen valtionvelan kasvu on
pysähtynyt, luottoluokitus on AAA, ja julkinen sektori toimii
puhtaasti rajoitetulla, valtion määrittämällä budjettiraamilla
ilman veroautomaatteja.
1.
Ensimmäisen vuoden poikkeuslaki: Miten se saadaan läpi?
Suomen
perustuslaki (121 §) takaa kunnille itsehallinnon. Tämän vuoksi
308 kunnan pakkoliittäminen 100 palvelualueeksi tavallisella lailla
olisi perustuslakivaliokunnassa erittäin vaikeaa. Jotta
perustuslaillinen este voidaan ohittaa, oikeistohallituksen on
käytettävä nopeutettua
perustuslainsäätämisjärjestystä
tai poikkeuslakia.
Poliittinen
ja juridinen läpivienti:
Taloudellisen
hätätilan julistaminen:
Hallitus perustelee lakia valtiontalouden poikkeuksellisella
kriisillä ja velkaantunella, joka uhkaa koko yhteiskunnan
perustoimintoja (vrt. kriisilainsäädäntö). Viestinnässä
nojaudutaan Virénin ja Kanniaisen matemaattisiin faktoihin:
"Vaihtoehtoja ei ole."
Eduskunnan
määräenemmistön saavutettavuus:
Poikkeuslain julistaminen kiireelliseksi vaatii eduskunnassa 5/6
määräenemmistön.
Koska hallituksella (Kokoomus, Perussuomalaiset, Liberaalit) on vain
noin 110 paikkaa, sen on pakko saada osa oppositiosta taakseen.
Opposition
murtaminen:
Hallitus tarjoaa opposition maltilliselle siivelle (esimerkiksi
osalle SDP:tä) myönnytyksiä erikoissairaanhoidon osalta. Koska
erikoissairaanhoito siirtyy kokonaan valtion vastuulle, hallitus voi
argumentoida, että kriittisimmät sairaalapalvelut ovat jatkossa
paremmassa turvassa kuin koskaan ennen. Tämä voi riittää
murtamaan rintaman ja saamaan tarvittavat äänet kasaan.
2.
Virkamieskunnan siirtyminen yksityiselle sektorille
Kun
yli 200 kunnan itsenäinen hallinto lakkautetaan ja terveyskeskukset
avataan markkinaehtoisiksi, kymmenet tuhannet julkisen sektorin
työntekijät kohtaavat muutoksen. Tavoitteena ei ole synnyttää
massatyöttömyyttä, vaan siirtää resurssit byrokratiasta suoraan
suorittavaan työhön.
Hallinnolliset
virkamiehet (Karsinta):
Päällekkäisyyksien
poisto:
Kunnanjohtajat, hallintojohtajat, viestintäpäälliköt ja
taloussuunnittelijat irtisanotaan yt-neuvotteluiden kautta. Heidän
osaamiselleen ei ole tarvetta, sillä 100 palvelualuetta hoitavat
hallinnon keskitetysti.
Siirtymäpaketti:
Irtisanottaville tarjotaan lyhyt muutosraha, mutta ei pitkiä
suojatyöpaikkoja. Heidät ohjataan yksityisen sektorin
asiantuntijatehtäviin tai eläköitymisen kautta ulos
järjestelmämästä.
Sote-ammattilaiset
(Lääkärit, hoitajat, sosiaalityöntekijät):
Liikkeenluovutus
ja "pakkosiirto":
Kun terveyskeskuksen tai hoivakodin toiminta siirretään
palvelualueelta yksityiselle yritykselle (tai kolmannelle
sektorille), henkilöstö siirtyy niin sanottuina vanhoina
työntekijöinä. Työpaikka ja potilaat pysyvät samoina, mutta
työnantajan logo vaihtuu.
Kannustavampi
palkkaus ja joustavuus:
Kanniainen korostaa yksityisen sektorin kykyä organisoida työtä
tehokkaammin. Koska yksityiset yritykset kilpailevat sote-alan
osaajista, ne voivat tarjota lääkäreille ja hoitajille
joustavampia työaikoja ja parempia bonusjärjestelmiä kuin kankeat
julkiset organisaatiot. Työntekijä hyötyy paremmasta
johtamisesta, vaikka ay-liike vastustaisikin virkasuhteiden
muuttumista työsuhteiksi.
Tehottomuuden
karsinta:
Yksityisellä puolella raportointiin ja turhiin palavereihin
käytetty aika minimoidaan. Hoitajat ja lääkärit tekevät sitä
työtä, johon heidät on koulutettu eli hoitavat potilaita. Tämä
purkaa Kanniaisen mainitsemaa resurssipulaa.
Tämä
kaksivaiheinen operaatio – perustuslaillinen läpimurto
eduskunnassa ja satojen tuhansien työntekijöiden siirtäminen
tehokkaampiin raameihin – muodostaisi uuden, dynaamisen Suomen
perustan.
Poliittinen
manifesti ja talousohjelma: Uuden Suunnan Suomi
– Julkisen
sektorin saneeraus ja taloudellinen itsenäisyys
Suomi
elää pysyvän talouskriisin ja hallitsemattoman velkaantumisen
aikakautta. Nykyinen hyvinvointivaltiomalli on paisunut liian
raskaaksi yksityisen sektorin kantokykyyn nähden. Pelkkä
juustohöylääminen ei enää riitä – Suomi tarvitsee
perustavanlaatuisen rakennemuutoksen, joka palauttaa talouden
realiteetit, purkaa byrokratian ja turvaa yhteiskunnan kriittisimmän
ytimen.
Tämä
manifesti ja sen pohjalta laadittu varjobudjetti pohjaavat
taloustieteen emeritusprofessoreiden Matti Virénin ja Vesa
Kanniaisen kurinalaisiin markkinatalousoppeihin.
Manifestin
neljä pääpilaria
Julkisen
hallinnon radikaali tiivistäminen:
Päällekkäiset hallintorakenteet puretaan. Suomen 308 kuntaa ja
nykyiset tehottomat hyvinvointialueet korvataan 100 vahvalla
palvelualueella. Hallinnolliset suojatyöpaikat lakkautetaan.
Erikoissairaanhoidon
kansallistaminen:
Sairaalaverkko siirretään kokonaan valtion vastuulle ja tiukkaan
valtiovarainministeriön budjettiohjaukseen. Alueellinen
osaoptimointi ja kalliit päällekkäiset laitehankinnat lopetetaan.
Peruspalveluiden
markkinaehtoistaminen:
Terveyskeskukset ja sosiaalihuolto avataan aidolle kilpailulle.
Palvelualueet toimivat vain palveluiden tilaajina ja rahoittajina,
kun taas tuotannosta vastaavat yksityiset yritykset ja kolmas
sektori palvelusetelimallilla
(raha seuraa potilasta).
Ei
uusia veroja – Tiukka budjettiraami:
Palvelualueilla ei ole verotusoikeutta. Menot sidotaan reaalisesti
käytettävissä oleviin tuloihin. Toissijaiset menot, kuten
humanitaarinen maahanmuutto, kotouttamisrahastot ja suorat
yritystuet, nollataan.
Varjobudjetti:
Valtiontalouden uusi rakenne
Tässä
varjobudjetissa menot on leikattu suoraan tasolle, jonka valtion
todelliset tulot kattavat. Vuotuinen syömävelkaantuminen
pysäytetään välittömästi.
Menoerien
leikkaukset ja säästöt (Vuositasolla)
Kuntahallinnon
ja sote-byrokratian purkaminen:
-1,5
mrd. €
(Yli
200 kunnanjohtajan, hallintojohtajan, lautakunnan ja aluevaltuuston
lakkauttaminen.)
Toissijaisten
menojen nollaus:
-2,0
mrd. €
(Humanitaarisen
maahanmuuton ja kotouttamisen kulujen minimointi, kehitysavun raju
karsinta.)
Yritystukien
alasajo:
-1,5
mrd. €
(Suorien,
markkinamekanismeja vääristävien yritystukien lopettaminen.)
Julkisen
puolen palkkakustannusten sopeutus:
-1,0
mrd. €
(Virkamieskunnan
vähentäminen yt-neuvotteluiden kautta ja palkkarakenteiden
joustavoittaminen.)
Palveluverkon
tiivistäminen ja digisiirtymä:
-0,8
mrd. €
(Syrjäseutujen
tyhjistä sote-kiinteistöistä luopuminen, liikkuvat ja
digitaaliset palvelut.)
Säästöt
yhteensä: +6,8 miljardia euroa vuodessa.
Tulojen
uudelleenkohdistaminen ja verotus
Työn
verotuksen keventäminen:
-2,5
mrd. €
(Ansiotuloverotusta
lasketaan kautta linjan ostovoiman kasvattamiseksi ja yksityisen
sektorin toimeliaisuuden lisäämiseksi.)
Kulutus-
ja haittaverot:
Painopiste siirretään työn verottamisesta puhtaasti kulutukseen
(ALV) ja haittaveroihin, jotka vääristävät talouden dynamiikkaa
vähiten.
Omaisuuden
myynti velanhoitoon:
Valtionyhtiöiden (Solidium) ei-kriittiset omistukset
yksityistetään. Myyntituloilla lyhennetään olemassa olevaa
valtionvelkaa korkokulujen minimoimiseksi.
Toimeenpanon
aikajana (8 vuoden hätätilasunnitelma)
Tämä
manifesti vaatii hallitukselta kylmäveristä päättäväisyyttä ja
kahden vaalikauden sitoutumista:
Vuodet
1–2 (Murtovaihe):
Säädetään valtiontalouden hätätilalaki (poikeuslaki), jolla
ohitetaan kuntien itsehallinto. Jäädytetään kuntien
valtionosuudet ja pakotetaan ne liitoksiin. Lakkautetaan
hyvinvointialueet ja siirretään erikoissairaanhoito valtiolle.
Säädetään tiukat lakkorajoituslait potilasturvallisuuden
nimissä.
Vuodet
3–4 (Rakennemuutos):
Muodostetaan virallisesti 100 palvelualuetta. Irtisanotaan
päällekkäinen hallinnollinen virkamieskunta. Otetaan käyttöön
laaja palvelusetelijärjestelmä perustason sote-palveluissa.
Vuodet
5–8 (Vakiinnuttaminen):
Sote-ammattilaiset siirtyvät joustaviin työsuhteisiin yksityiselle
sektorille. Syrjäseutujen kiinteät sote-seinät korvataan digillä
ja terveysautoilla. Valtionvelan kasvu pysähtyy, luottoluokitus
vakautuu ja työn verotuksen keventäminen käynnistää uuden,
yksityisen sektorin vetämän talouskasvun.
Tämä
ohjelma palauttaa vastuun yksilöille, perheille ja markkinoille. Se
tekee Suomesta jälleen maanosan kilpailukykyisimmän talouden, jossa
julkinen sektori on yhteiskunnan palvelija – ei sen isäntä.
