maanantai 21. tammikuuta 2019

MA 21.01.2019 Kuka luottaa kokoomukseen? Olen presidentti Kekkosen kanssa samaa mieltä. Älkää päästäkö kokomusta hallitukseen, sillä se tuhoaa koko maan.


Turun poliisi tutkii aamuyöllä tapahtunutta välikohtausta, jonka seurauksena ulkomaalaistaustaista miestä epäillään kahdesta pahoinpitelystä. Tilanne alkoi aamuneljän jälkeen Kristiinankadulla sijaitsevan ravintolan ulkopuolella. Vuonna 1996 syntynyt mies sylkäisi kadulle, ja hänen sylkensä lensi vuonna 1989 syntyneen ulkomaalaistaustaisen miehen lähelle.Ulkomaalainen mies ymmärsi teon rasistiseksi ja löi sylkäissyttä miestä nyrkillä kasvoihin. Mies sai lievähköjä vammoja.Sylkäisy johti rajuun tappeluun Turun aamuyössä – väliin mennyt mies menetti useita hampaitaan ja hänet työnnettiin kaiteen yli niskoilleen

Jokainen, joka peukuttaa pehmeästi mutta erittäin vaikuttavasti sääntelevän GCM-sopimuksen puolesta, kannattaa paitsi avointen rajojen massamaahanmuuttoa Suomeen myös Setan sateenkaari- ja gender-ideologian vahvistumista Suomen päiväkodeissa ja kouluissa.Ja jokainen tällainen peukuttaja kannattaa samalla Oulussa ja muuallakin Suomessa koetun kaltaisten tuhoisien ilmiöiden lisääntymistä, jollainen on väistämättömänä seurauksena varsinkin siitä, jos suomalaiset lapset, nuoret ja etenkin tytöt kasvatetaan omaksumaan rajaton seksuaalimielihyväradikalismi ja että heidät samalla altistetaan rajattoman islamilaisen massamaahanmuuton vaikutuksille.Tarvitsemme nyt ehdottomasti rajojen puolustusta: sekä arvokonservatiivisten rajojen puolustusta että kansallisvaltiomme rajojen puolustusta.Rajaton maahanmuutto on tuhoisaa Suomelle ottaen lukuun senkin tosiasian, että Suomen poliisi on jo pitkään toiminut voimiensa äärirajoilla. Globalistista monikulttuurisuus- ja maahanmuuttoideologiaa sitovana ohjeenaan pitävä Suomen poliittinen eliitti on sallinut Suomen poliisin ajautua vastaavaan kriisitilaan kuin missä Ruotsin poliisi on jo pitempään ollut.Poliisilla ei ole riittäviä resursseja tehtäviensä hoitoon, kuten ilmenee Sami Kosken Iltalehden 12.1.2019 artikkelista ”Poliisit kertovat: Näin rikosilmoituksia ’tapetaan’ ja tilastoja kaunistellaan – ’Vaiettu salaisuus’”. Iltalehden poliiseille tekemän laajan kyselyn tuloksia selostava artikkeli päättyy erään poliisivastaajan inhorealistiseen pohdintaan:En voi kuin ihmetellä, miksei poliisin resursseja lisätä tuntuvasti. Mitä pitää tapahtua ennen kuin ongelmiin herätään? Pitääkö järjestyksen romahtaa? Kuinka monen ihmisen pitää kuolla? Kuka ottaa vastuun siinä vaiheessa, kun tämä järjettömyys koituu kohtaloksemme?”
Oulun seksuaalirikokset ja avointen rajojen maahanmuutto


Hakkarainen puhuu vuohipaimenten ja kamelinkesyttäjien kotouttamisesta - saa nuhteet (4.9.2018)

Liikanen näkee että maahan tulevat pakolaiset ja turvapaikanhakijat tukevat pitkällä aikavälillä väestöongelmien ratkaisua ja hyvinvointivaltion rahoittamista. Samanlaisia näkemyksiä ovat esittäneet mm. työeläkeyhtiö Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander ja Nordea-pankin pääekonomisti Aki Kangasharju.
Liikanen: Turvapaikanhakijoista apua hyvinvointivaltion rahoittamiseen
Erkin kommentti: Näitä virheellisiä totuuksia ovat olleet aikanaan vakaan markan poliitiikka, jota Liikanen oli toteuttamassa sekä nyt totuutena esitetty väittämä, että turvapaikat hakijat ovat ratkaisu hyvinvointivaltion rakentamiseen ja rikastuttavat kulttuuriamme.

Pääministeri Juha Sipilän virheellinen arvio tilanteesta

Jos suomalainen hankkii itselleen sosiaalietuuksia valehtelemalla, hän saa petostuomion.
Turvapaikanhakijalla ei ole samaa rehellisyysvelvoitetta, vaan turvapaikanhakija voi huoletta valehdella saadakseen etuuksia.Sosiaaliturva ja lupaukset helposta elämästä houkuttelevat kehitysmaiden ihmisiä kulkemaan kymmenen turvallisen maan läpi hakemaan Suomesta turvapaikkaa.Perättömiltä huhuilta Suomi voisi leikata siivet. Ongelmana on, että monet lähtömaissa liikkuvat huhut turvapaikanhakijoiden helposta elämästä Suomessa ovat totta.
Suomessa ei turvapaikanhakijan omaisuutta edes selvitellä, saati oteta panttina tai kulukorvauksena, vaan viesti hakijoille on heti maahantulosta alkaen se, että suomalaiset kustantavat kaiken.
Keksityistä tapahtumista valehteleminen on turvapaikanhaussa taloudellisesti riskitöntä. Edes vastaanottokeskuksen asumiskuluja, jotka henkilöä kohden ovat vähintään 22 000 euroa vuodessa, ei tarvitse maksaa, vaikka turvapaikkahakemus olisi ilmeisen perusteeton.Suuri osa turvapaikanhakijoista ei ole täällä muuttamassa omaa arvopohjaansa eikä rakentamassa suomalaisten arvojen mukaista yhteiskuntaa.Raiskaus, murha tai edes terrori-isku eivät estä turvapaikan saamista. Turvapaikanhakijat ovatkin merkittävä turvallisuusuhka. Olen esittänyt lakialoitteellani vakaviin rikoksiin syyllistyneiden automaattista karkottamista jo vuonna 2015.
Turvapaikanhakijoille annetaan erityiskohtelua myös verrattuna työperäisiin maahanmuuttajiin. Työvoiman saatavuusharkinnasta on luovuttu turvapaikanhakijoiden osalta. Turvapaikkaprosessiin hakeva voi pyrkiä tietyn määräajan odoteltuaan kaikkiin töihin ilman saatavuusharkintaa ja täysin laillisesti.Turvapaikanhakijana saapuneelle myönnetään myös Suomen kansalaisuus nopeammin kuin työperäiselle maahanmuuttajalle.Vaarana on myös, että helpotettu koulutukseen pääseminen, puutteellinen kielitaito ja kriteerien madaltaminen aiheuttavat vaaratilanteita, kun turvapaikanhakijoina saapuneet työskentelevät vanhusten, lasten ja vammaisten parissa.
Ymmärtääkseni moni turvapaikkaa hakenut tekee pimeitä töitä samaan aikaan kun saa sosiaalitukea.
Useita laittomasti maassa olevia ei saada poistettua maasta, elleivät he suostu ottamaan vastaan tuntuvaa vapaaehtoisen paluun tukea (hyödyketuki on enimmillään 5 000 euroa ja käteistuki 1 500 euroa) ja poistumaan maasta vapaaehtoisesti.Suomessa vallitsee laittomuus ja sekasorto turvapaikka-asioissa. Täällä ei vallitse laki ja järjestys.Turvapaikanhakijaa kohdellaan kunniavieraana
Erkin kommentti: Katso myös blogin keskusteluosa

Hän kritisoi hallituksen passiivisuutta turvapaikanhakijavyöryn käsittelyssä: maan hallitus päästi kymmeniä tuhansia “turvapaikkaturisteja” maahan Ruotsista vuonna 2015, eikä “mitään tehty heidän pysäyttämisekseen”. Nyt hallitus ja erityisesti kokoomuslainen sisäministeri vaatii kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille työperusteista oleskelulupaa.
  • pääministeri Sipilä esitti heille avoimen kutsun. Tästä aiheutui suomalaisille miljardien eurojen rahallinen lasku … Hallitus ei ole pyrkinyt poistamaan kielteisen päätöksen saaneita turvapaikkaturisteja maasta. Päinvastoin, sisäministeri Mykkänen on vaatinut, että heille myönnetään työperusteinen oleskelulupa. Hallitus haluaa näiden ihmisten jäävän Suomeen, Halla-aho kirjoittaa.
Perussuomalaisten poliittinen suunnittelija, Tampereen kaupunginvaltuutettu ja perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Pirkanmaalla, Sakari Puisto, nostaa myös esille hallituksen ja erityisesti kokoomuksen toimien haitallisuuden Suomelle. Hän kirjoittaa Facebook-sivullaan, että hallituspuolue “kokoomus sekoilee kaavaillessaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille työlupia”.Puisto kirjoittaa, että kaavailtu toimenpide sotkisi turvapaikkajärjestelmän lopullisesti, kun ulkomaalainen voisi pujotella turvapaikanhaun, pätkätyön ja “sossun” välillä. Samalla toimenpide kannustaa tulla ja jäädä laittomasti maahan, ja jos saatavuusharkintaa ei olisi, luvan voi konkreettisesti ostaa.Maahantulija voisi viettää aikaa Suomessa laatimalla turvapaikahakemuksia, valituksia hallinto- ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen sekä oleskelemalla sen jälkeen luvattomasti maassa “sossun hoivissa” ja pätkätöitä tehden 4 vuotta – minkä jälkeen hän olisikin oikeutettu Suomen kansalaisuuteen.
Jussi Halla-aho: “Hallitus on paitsi epäpätevä myös epärehellinen”

Lähes kolmasosa eläkkeensaajista – yhteensä 430 000 ihmistä – on tipahtanut alle virallisen köyhyysrajan Suomessa. Tämä käy ilmi Eläketurvakeskuksen (ETK) tilastoista.
Euroopan unionin määrittämä köyhyysraja Suomessa on yksineläjillä 1 190 euroa ja kahden aikuisen taloudessa 1 785 euroa per kuukausi.Eläkeläisköyhälistön määrä lisääntyy edelleen, sillä lähes kaikkia sosiaaliturvaetuuksia mm. kansaneläkkeitä leikataan toista vuotta peräkkäin: tämän vuoden alussa 0,4 prosenttia ja ensi vuonna 0,85 prosenttia. Juha Sipilän (kesk.) hallitus aikoo ensi vuoden leikkauksilla säästää 70 miljoonaa. Suomen sosiaali- ja terveys ry:n (Soste) laskelmien mukaan 5 000 uutta henkilöä putoaa säästöpäätösten seurauksena köyhyysrajan alapuolelle – ja samalla suuri joukko tipahtaa köyhyysrajan tuntumaan.Kansaneläkkeet pienenevät ensi vuonna ensimmäistä kertaa Suomen eläkejärjestelmän historiassa. Kansaneläkettä saa vajaa puolet Suomen 1,5 miljoonasta eläkkeensaajasta. Sen suuruus on yksin asuvalle 634 euroa kuussa. Kansaneläke on eläkeläisten perusturva. Kun se ei riitä, saa lisäksi takuueläkettä, joka nostaa eläketulon 767 euroon kuussa.Minimieläkkeen varassa sinnittelee yli 100 000 suomalaista.
Puoli miljoonaa eläkeläistä kituuttaa köyhyysrajan alapuolella

Jotakin on vialla päättäjien arvoissa ja toiminnassa, kun tuodaan Suomeen ns. pakolaisia irstailemaan ja tekemään rikoksia. Suomalaiset eläkeläiset ja muut vähäosaiset jätetään oman onnensa nojaan. Tämä ei ole oikein.
Päivän video: Intiimihetki vastaanottokeskuksessa

ja sitten pyydetään vain anteeksi järkyttävien rikosten kohteeksi johtuneilta rehellisiltä suomalaisilta yrittäjiltä, joilta on tuhottu omaisuus ,koko elämä ja elämäntyö. Eikä ainoastaan yrittäjiltä, vaan myös heidän sukulaisiltaan ja tuttaviltaan sekä työntekijöiltään. 1990-luvun laman uhreille kuuluu oikeus ja vahingonkorvaukset lain mukaisesti, mitkään anteeksipyynnöt eivät riitä.

SSP-sopimus

Kes­kus­tan pu­heen­joh­ta­ja Juha Si­pi­lä pyy­tää Hel­sin­gin Sa­no­mis­sa an­teek­si yrit­tä­jil­tä Suo­men ta­pah­tu­mia 1990-lu­vun la­man ai­ka­na.
Si­pi­län mu­kaan po­liit­ti­set päät­tä­jät ovat an­teek­si­pyyn­nön vel­kaa mo­nen yrit­tä­jän kär­si­myk­sis­tä.
Voin teh­dä sen täs­sä nyt, sa­noo Si­pi­lä HS:lle.
HS: Juha Sipilä pyytää anteeksi 1990-luvun laman uhreilta

Hallituksen ja pääministeri Sipilän arvopohja
Orpo, Sipilä ja Terho esittää: Arvopohja

Halla-Ahon haastattelu Ylellä

Orpo nosti puhessaan ensi vaalikauden tehtävälistalle ilmastotoimien rinnalle työllisyysasteen noston 75 prosenttiin sekä sosiaaliturvan ja perhevapaiden uudistamisen.Kokoomus siirtäisi myös verotuksen painopistettä ansiotulon ja yrittäjyyden verotuksesta haitta- ja kulutusveroihin.Koulutuslupauksiin kuuluivat maksuton kaksivuotinen puolipäiväinen varhaiskasvatus joka lapselle ja panostukset työntekijöiden jatkuvaan osaamisen päivittämiseen. Senioreitakin muistettiin hoivalupauksella.Orpon mukaan puolueen vaalitavoitteita yhdistää uudistaminen.Kokoomusväki uhkui voitontahtoa vaaliristeilyllä – Samalla saatiin vinkkejä someryöpytyksestä selviämiseen ja "haastavien äänestäjien" kohtaamiseen
Erkin kommentti: Presidentti Kekkonen oli aikanaan oikeassa,kun hän sanoit, että älkää päästäkö kokoomusta hallitukseen, sillä se tuhoaa koko maan. Kokoomuksen ilmoittamatta uudistus tarkoittaa köyien kurjistamisen jatkamista. Kokoomuksen vaalilupaukset on nähty kuten kuvista näemme. Kokoomus puhuu mieluummin ilmastosta kuin köyhien aseman parantamisesta ja veronkierron lopettamisesta.

Vihdoin järkevää ilmastopolitiikkaa

Valtiovarainministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo, että pakolaiskriisin turvallisuusuhat ovat olleet alusta asti hänen tiedossaan. Orpo myös toistaa median sanomaa, että seksuaalirikosvyyhti on Oulua laajempi ilmiö. Helsingissä seksuaalirikokset kasvoivatkin edellisvuodesta lähes 48 prosenttia ja lapseen kohdistuneet seksuaaliset hyväksikäytöt lähes 70 prosenttia. (IL)
Orpo uhrasi lastemme turvallisuuden tietoisesti

Mutta kyselytunnin loppupuolella Orpo silminnähden hermostui perussuomalaisten kansanedustajalle Ville Taviolle, joka puhui ”arabimaista tulevista raiskaajista” ja haukkui hallituksen – jossa perussuomalaiset itse olivat vielä tuolloin mukana – vuoden 2015 turvapaikanhakijavyörystä.Se, joka päästää ketun kanatarhaan on yhtä syyllinen kuin kettu, Tavio osoitti sanansa vielä vuonna 2015 turvapaikka-asioista vastanneena sisäministerinä toimineelle Orpolle.Yritän olla kiinnittämättä huomiota epäasiallisiin viittauksiin, Orpo vastasi ja toivoi, että vakavien asioiden kustannuksella ei lietsottaisi vihaa.Orpo hermostui perussuomalaisten kansanedustajan puheista raiskaajista ja ”ketusta kanatarhassa”: ”Vihanlietsontaa vakavalla aiheella” https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7f33c4b4-9e2e-4608-b458-d62f7f8526ae

Tšekin tasavalta aikoo maksaa erityisesti nigerialaisille ja viidestä muusta lähtöisin oleville siirtolaisille, jos he lähtevät eivätkä koskaan palaa.

Tšekkiläisen Tiscali.cz -julkaisun mukaan maan sisäministeriössä valmistellaan ohjelmaa, jonka alla erityisesti maassa oleville nigerialaisille, afganistanilaisille, irakilaisille, mongolialaisille, venäläisille sekä vietnamilaisille maksetaan 4 000 euroa vapaaehtoisesta palaamisesta kotimaahansa. Palaavien siirtolaisten tulee myös luvata olla koskaan palaamatta Tšekin tasavaltaan tai Euroopan unioniin.Tšekki maksaa siirtolaisille, jos nämä poistuvat maasta eivätkä koskaan enää palaa

Kalajoki

Kalajoen kaupungille on 14.1.2019 toimitettu sähköpostitse luonnos SABA Invest Oy Ab:n toimeksi antamasta, vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaisesta vahingonkorvauskanteesta. Haastehakemus toimitetaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudelle 31.1.2019, mikäli sitä ennen ei ilmene viitteitä siitä, että tilanteeseen on löydettävissä sovinnollinen ratkaisu. Toimeksi saanut, lakiasiaintoimisto K & K Laki Oy pyytää ilmoittamaan tammikuun 2019 loppuun mennessä, mikäli Kalajoen kaupunki on halukas tunnustelemaan sovinnon mahdollisuutta. Viestissä tuodaan esille, että mikäli osapuolten välillä avataan sovintoneuvottelut rakentavassa hengessä, voidaan vahingonkorvauskanne jättää neuvottelujen ajaksi jäihin ja parhaassa tapauksessa pitkällinen käräjäoikeusprosessi siitä aiheutuvine kustannuksineen voidaan välttää kokonaan. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan SABA Invest Oy Ab esittää seuraavat vaatimuksen Kalajoen kaupunkia vastaan. Velvoittaa Vastaajan suorittamaan 563 958,78 euroa vahingonkorvausta korko lain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien; ja Velvoittaa Vastaajan korvaamaan/palauttamaan lainvastaisesti perimänsä 21 713 euron etumaksun kaavoituskustannuksista korkolain mukaisine viivästyskorkoineen maksupäivästä 29.12.2014 lukien. Velvoittaa Vastaajan korvaamaan kaikki Kantajalle aiheutuneet oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen alkaen kuukauden kuluttua tuomion antamispäivästä. Kantaja täsmentää kulujen määrän myöhemmässä vaiheessa. Kantajan esittämä näkemys taustasta ja tapahtumien kulku on luettavissa haastehakemusluonnoksesta.

Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää, 1. että kaupungilla ei ole korvausvelvollisuutta toimijan va hin gon kor vaus esityk seen 2. että kaupunki ei ole tehnyt lainvastaista kaavoitussopimusta, eikä sillä näin ollen ole velvollisuutta palauttaa yleiskaavan laatimisesta perimäänsä korvausta 3. että kaupungilla ei ole velvollisuutta korvata Kantajalle aiheutuneita oikeudenkäyti- ja asianosaiskuluja. Mahdollinen riita ratkaistaan oikeusasteessa vahingonkorvaushaasteen jät tä mi sen jälkeen. 4. että kaupunki palkkaa asianajajan hoitamaan vahingonkorvausasiaa asian ede tes sä oikeusasteeseen.
Erkin kommentti: Olen kaupunginjohtajan esityksen takana. Vahingonkorvauskanne on aiheeton ja perusteeton.

Alueuutiset

Suuret ylinopeudet, päihteet ja terveydentilaan liittyvät asiat olivat isossa roolissa viime vuonna jokilaaksojen alueella tapahtuneissa kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutki viime vuonna 14 kuolonkolaria, joissa menehtyi yheensä 16 henkilöä. Onnettomuuksissa kuolleista 12 toimi moottoriajoneuvon kuljettajana.Tuhoisin liikenneonnettomuus tapahtui lokakuussa Kalajoella. Onnettomuudessa menehtyi kolme nuorta. Jokilaaksojen alueella synkkä vuosi liikenteessä – 14 kolarissa menehtyi 16 henkilöä https://www.kalajokilaakso.fi/uutinen/561281

Kalajokilaakson lukijat ovat laittaneet Kalajokilaakson Facebook-sivulle kymmenittäin viestejä kovista pakkaslukemista eri puolilta Pohjois-Pohjanmaan eteläosaa ja myös muualta Suomesta. Yli 30 asteen pakkaslukemia on kotimittareilla mitattu useammassa paikassa. Korkein pakkaslukema – tai matalin lämpötila – mitattiin Haapaveden Koivikonperällä, mistä on lähetetty kuva -35,5 lukemaa näyttävästä mittarista.Kolmekymppiä ylittyi muun muassa Ylivieskan Kantokylällä, Nivalan Maliskylällä, Alavieskan Someronkylällä, Haapajärven Kumisevalla, Vihannin Alpualla ja Sievin Järvikylällä. Monin paikoin mittarit näyttivät karvan verran alle kolmenkymmenen asteen pakkasia.Yli 30 asteen pakkasia mitattu eri puolilla jokilaaksoja – Lukijat laittoivat lukemia Kalajaskan Facebook-sivulle

Tämän talven kovimmat pakkaset ja täydellinen kuunpimennys aloittivat tammikuun neljännen viikon. Kuunpimennys alkoi puoli viiden aikaan maanantaiaamuna, täydellinen pimennyksen vaihe käynnistyi kello 6.41 ja päättyi 7.43. Osittainen pimennys päättyy ennen aamuyhdeksää.
Upea verikuu loisti pakkastaivaalla – Keski-Pohjanmaalla mitattiin yli 30 asteen pakkaslukemat

Maalikooste: Hokki–RaaheK 19.1.2019

Lentopallon 2-sarjan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin sunnuntaina mielenkiintoinen paikallisottelu Himangan Urheilijoiden ja Vieska Wolleyn kesken. HU hallitsi alkua, mutta ylivieskalaiset veivät lopulta voiton lukemin 2–3 (25–22, 25–15, 23–25, 23–25, 11–15). Vieska Wolleyn lentopallomiehet nousivat vierasvoittoon Himangalla

Kotimaan uutiset

Ylen kyselyssä uusi opetussuunnitelma saa kuitenkin opettajilta tyrmäyksen. Vain joka neljäs opettaja on sitä mieltä, että se edistää oppimista.Rehtorit olivat aivan eri linjoilla. 62 prosenttia oli sitä mieltä, että uusi opetussuunnitelma auttaa oppimista. Ylen kyselyn mukaan opettajat ovat olleet takajaloillaan myös siitä, että heitä ei kuultu, kun opetussuunnitelmaa uudistettiin.Riihikallion koulun rehtori Harri Saramola ymmärtää opettajien yskän.Kyllä heitä varmaan on kuultu, mutta kuinka hyvin kuinka hyvin heitä on ymmärretty siinä, mitä on koulun arki? Siinä on pieni kysymysmerkki.Ylen kysely: Suurin osa opettajista tyrmää digi- ja ilmiöoppimisen: “Teknologian palvontaa, emme ole mitään viihdetyöntekijöitä”

Maahanmuutto: Onko kotouttamis­ohjelma epäonnistunut? Mikä siinä toimii ja mikä ei?
OULUSSA ja Helsingissä ilmitulleet, alaikäisiin lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset järkyttävät suomalaisia. Monien uskoa virallisiin järjestyksenvalvojiin, poliisiin ja poliitikoihin, horjuttavat myös tuoreet tilastot, joiden mukaan seksuaalirikosten määrä nousi vuonna 2018 edellisvuodesta 14,86 prosentilla.Tikunnokkaan on nostettu työ- ja elinkeinoministeriön alla toimiva, maahanmuuttajille suunnattu kotouttamisohjelma, koska seksuaalirikosten kokonaisuudesta ulkomaalaisten osuus (25,3 prosenttia) oli selvässä kasvussa. Osa ulkomaalaisista rikoksentekijöistä oli nimenomaan kotouttamisvaiheeseen kuuluneita.– Kotouttamisohjelma tähtää mm. ulkomaalaisten asenne- ja arvokasvatukseen, mutta se ei valitettavasti pääse monen kohdalla tarpeeksi nopeasti käyntiin, koska turvapaikanhakuprosessit kestävät liian pitkään, poliisihallituksen poliisitarkastaja Mia Poutanen sanoo. Turvapaikanhakijoita opettavalta selvät sanat maahan­muuttajille annettavasta lupauksesta: ”Se on valhe”

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoo Facebookissa, että hänellä on ollut sepelvaltimon tukos ja sairaalabakteeri.Rinne kertoo maanantaina julkaisemassaan julkisessa Facebook-päivityksessä saaneensa hyvää hoitoa Suomeen paluunsa jälkeen ja toipumisensa etenevän hyvin. Hän kertoo kuitenkin toipilasaikansa kestävän pidempään kuin ensin arvioitiin.Rinne sanoo, että syy pitkittyneeseen sairastamiseen selvisi vasta Suomessa. Rinteen mukaan hänen Espanjassa keuhkokuumeeseen hoitoa saadessaan sairaalassa ei jostain syystä tehty kaikkia suunniteltuja toimenpiteitä.
Antti Rinteen terveys arvioitua heikompi – sai sepelvaltimoon tukoksen ja sairaalabakteerin

Puolustusvoimain komentaja vaihtuu kesällä. Nykyinen komentaja, kenraali Jarmo Lindberg kertoi tänään, ettei tavoittele jatkokautta vaan siirtyy reserviin. Lindbergin viisivuotiskausi komentajana päättyy elokuun alussa. Lindberg täyttää kesäkuussa 60 vuotta. Puolustusvoimain komentaja vaihtuu kesällä – ”Aina löytyy tekijöitä”

Liike Nyt julkisti tammikuun alussa ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaansa.Liike Nyt tavoittelee huhtikuun eduskuntavaaleihin 100–150 ehdokasta.
Maanantain tiedotustilaisuudessa selvisi, että kyseessä on kansanedustaja, entinen eduskunnan puhemies Maria Lohela (sin). Lohela kertoi tilaisuudessa Harkimon ottaneen yhteyttä ja kysyneen, haluaisiko Lohela olla osa uutta liikettä. Lohela kertoi maanantaina tiedotustilaisuudessa, että haluaa luoda uutta poliittista kulttuuria, jossa valta ei ole vain harvojen käsissä. IL seuraa livenä: Hjallis Harkimon kelkkaan hyppäävä kansanedustaja on Maria Lohela

Sinisten kansanedustaja, entinen puhemies Maria Lohela loikkaa kansanedustaja Harry "Hjallis" Harkimon perustamaan Liike Nyt -eduskuntaryhmään. Kokoomuksesta keväällä eronnut Harkimo oli eduskuntaryhmän ainoa kansanedustaja ennen loikkaa.
Loikka mutkistaa hallituksen kriittisessä vaiheessa olevan sote-uudistuksen tilannetta entisestään. Lohela ilmoitti aikovansa äänestää sote-uudistusta vastaan.
Uudistuksen vastustajia on eduskunnassa nyt 99 ja puolesta äänestäjiä sata. Yhden hallituspuolueen edustajan kannan vaihtuminen riittäisi siis kaatamaan uudistuksen, mikäli kaikki kansanedustajat ovat äänestyksessä läsnä.Kansanedustaja Maria Lohela loikkaa sinisistä Harkimon Liike Nytiin – sote-uudistus vaarassa kaatua
Erkin kommentti: Jos SOTE katuu, niin suurin voittaja on Suomen kansa.

Helsingin huumepoliisin ex-päällikön Jari Aarnion entisestä alaisesta annetaan etsintäkuulutus. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen STT:n mukaan asiasta kertoi puheenjohtaja Marjatta Berg poliisipomojen virkarikosoikeudenkäynnissä maanantaina.Aarnion huume- ja virkarikosjutussa tuomittua Mikael Runebergia ei ole tavoitettu yrityksistä huolimatta. Hän on pyritty haastamaan todistajaksi Helsingin poliisin tietolähteiden rekisteröimistä ja valvontaa koskevaan oikeusjuttuun.STT: Jari Aarnion entisestä alaisesta annetaan etsintäkuulutus

Ulkomaan uutiset

Länsi-Afrikassa sijaitsevan Malin YK-rauhanturvaoperaatiota vastaan on tehty pahin isku vuosiin.YK:n MINUSMA-operaation tukikohtaan tehdyssä iskussa kuoli ainakin kahdeksan tshadilaista rauhanturvaajaa. Iskussa haavoittui noin 20 YK-sotilasta. Myös useita hyökkääjiä sai surmansa tulitaistelussa.Isku tehtiin Pohjois-Malissa sijaitsevaan Aguelhokin tukikohtaan. Leiri on 200 kilometrin päässä Kidalin kaupungista, aivan Algerian rajan tuntumassa.Iskun tekijöistä ei ole tietoa. Oletettavasti iskijät ovat alueen islamistiterroristeja, jotka ovat aiemminkin tehneet iskuja rauhanturvaajia vastaan.
Malissa kahdeksan YK-rauhanturvaajaa sai surmansa – pahin terrori-isku vuosikausiin

Sudanissa hallinnon vastaiset mielenosoitukset ovat muuttumassa järjestelmällisiksi. Sunnuntaina sadat poliisit tiesivät olla vastassa mieltään osoittavien kansalaisten joukkoa parlamenttitalon edustalla Khartumissa.Kyynelkaasun lisäksi ilmassa lensi kiviä, joita vihainen väkijoukko heitteli kohti poliiseja. Marssijat olivat myös sulkeneet lähistön katuosuuksia yrittäessään estää poliisin pääsyn alueella.Presidentti Omar al-Bashiriin ja hänen hallintoonsa kyllästyneet ilmoittivat etukäteen, että nyt he pyrkivät parlamenttitalolle vaatimaan jo 30 vuotta hallinneen presidentin eroa.Mielenosoitukset alkoivat 19.joulukuuta eri puolilla maata, kun kansa alkoi hermostua kehnoon valtiontalouden hoitoon ja lähes 70 prosentin inflaatioon.Sudanissa vaatimukset presidentin erottamisesta yltyvät – mielenosoitukset jatkuneet jo kuukauden

Israel ja Syyria ovat tulittaneet toisiaan rajan yli ohjuksin. Ensiksi Israel ampui ohjuksia Etelä-Syyriaan, Damaskoksen liepeille.Syyrian armeijan mukaan sen ilmatorjunta ampui alas useita israelilaisohjuksia. Syyrialaistietojen mukaan laukaistuja ohjuksia olisi ollut yhdeksän.
Syyrian valtion uutistoimiston SANA:n mukaan Syyrian ilmatorjunnan ansiosta Israelin ohjukset eivät aiheuttaneet suurta tuhoa.Venäjän Syyrian joukkojen päämajan mukaan ilmatorjunta ampui ohjukset alas lentokentällä Damaskoksen kaakkoispuolella.Israelin armeija ei ole kommentoinut ohjusiskua millään tavalla.Israel iski Damaskoksen liepeille ja Syyria vastasi iskuilla Golanille


Israelin armeija kertoo iskeneensä iranilaisia kohteita vastaan Syyriassa aikaisin maanantaina. Isku tapahtui sen jälkeen, kun muutamia tunteja aikaisemmin Israel oli torjunut Syyrian puolelta tulleen raketin.– Olemme aloittaneet iskut Iranin Quds-joukkoja vastaan Syyrian alueella. Varoitamme Syyrian armeijaa, että se ei vahingoittaisi Israelin joukkoja tai alueita, totesi Israelin armeija kannanotossaan.Quds-joukot ovat osa Iranin armeijaa ja ne hoitavat tehtäviä Iranin ulkopuolella.
Israel ampui ohjuksia Iranin armeijan kohteisiin Syyriassa – hyökkäystä edelsi raketti-isku

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven esitteli Ruotsin uuden hallituksen maanantaina. Hallituksessa jatkaa useita ministereitä edellisestä hallituksesta, esimerkiksi ulkoministeri Margot Wallström sekä valtiovarainministeri Magdalena Andersson pitävät salkkunsa. Myös Peter Hultqvist jatkaa hallituksessa, kuten uumoiltiin. Ruotsin Löfven esitteli hallituksen – Margot Wallström ja Magdalena Andersson jatkavat ministereinä

Talousuutiset

Ei yrityksille pidä maksaa tukia. Yrityksen pitää tulla toimeen omilla tuotteillaan tai omilla palveluillaan. Jos on kilpailukyvytön tuote, niin silloin semmoista ei pidä harrastaa, täräyttää kantansa yrittäjäneuvos, hallituksen puheenjohtaja Guy Hellman helsinkiläisestä talotekniikkaa urakoivasta Amplit oy:stä.Hellmanin kannan jakaa yllättävän moni yrittäjä. Suomen Yrittäjien teettämään kyselyyn vastasi yli tuhat yrittäjää ja sen mukaan lähes puolet yrittäjistä haluaa vähentää yritystukia.Yritystukia jaetaan miljardeja euroja vuodessa – kysely: puolet yrittäjistä haluaa vähentää tukia nykyisestä

Suomessa on pakollinen ympäristövahinkovakuutus kaivosalan toimijoille.Ongelmana on, ettei vakuutus kata ennaltaehkäisevää toimintaa, ja välillä vakuudet ovat riittämättömiä. Jos kaivosyhtiö ajautuu konkurssiin, eivätkä vakuudet riitä kattamaan ympäristövahinkoja, lasku vahinkojen korjaamisesta kaatuu veronmaksajien niskoille.
Talvivaaran aiheuttamien ympäristövahinkojen korjaamiseen on käytetty jo satoja miljoonia euroja veronmaksajien rahoja. Tästä huolimatta Talvivaaran pilaamia lähistöllä sijaitsevia järviä ei ole vieläkään siivottu, vaan järvet ovat odottaneet kunnostusta jo yli viiden vuoden ajan.
Tästä kaivosten vastuunpaossa on kyse: Talvivaaran pilaamat järvet odottaneet kunnostusta yli 5 vuotta, mutta mitään ei tapahdu

Maailman 26 rikkaimman ihmisen varallisuus on samansuuruinen kuin maailman köyhimmän puolikkaan, sanoo hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam. Järjestön raportin mukaan miljardöörien yhteenlaskettu omaisuus kasvoi 2,5 miljardilla dollarilla joka päivä viime vuonna.
Maailman 3,8 miljardin köyhimmän ihmisen omaisuus puolestaan laski 11 prosentilla viime vuonna, järjestö sanoo.Oxfam vaatii hallituksilta veronkorotuksia ja varoitti, että hallitukset pahentavat epätasa-arvoa vähentämällä julkisen sektorin rahoitusta.Ero rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa – järjestö vaatii veronkorotuksia rikkaille

Kiinan talous kasvoi viime vuonna hitaimmin lähes kolmeen vuosikymmeneen.
Kiinan tilastovirasto kertoi, että maan bruttokansantuote kasvoi 6,6 prosenttia, mikä oli hitain kasvuprosentti sitten vuoden 1990. Tuolloin Tiananmenin mielenilmausten murskaamisen jälkeisissä tunnelmissa Kiinan talous kasvoi vain 3,9 prosenttia.Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä talous kasvoi 6,4 prosenttia, mikä on hitain tahti sitten globaalin rahoituskriisin vuosien 2008–2009.Edellisvuonna 2017 Kiinan talous kasvoi 6,9 prosenttia. Kiinan kasvun hidastuminen voi painaa koko maailmantaloutta laskusuuntaan.Kiinan talous kasvoi viime vuonna 6,6 prosenttia – Hitain kasvu sitten vuoden 1990

Urheilu-uutiset

Montreal Canadiensin keskushyökkääjä Jesperi Kotkaniemi näytti taituruutensa poikkeuksellisella tavalla NHL-seuran järjestämässä tapahtumassa sunnuntaina.
Canadiensin pelaajat ottivat mittaa toisistaan erilaisissa taitokilpailuissa kannattajiensa suureksi riemuksi.Kotkaniemi veti rangaistuslaukauskilpailussa hihastaan ässän, joka sai yleisön karkeloimaan ja haukkomaan henkeään.18-vuotias suomalainen iski kiekon hallitusti ylänurkkaan näyttävällä ilmaveivillään. Video: Jesperi Kotkaniemen rangaistus­laukaus hämmästytti Montrealissa – teki ilmaveivillä komean maalin

Joukkueen uudeksi ykkösnyrkiksi muovailtu Nino Niederreiter-Sebastian Aho-Justin Williams toimi mukavasti Edmonton Oilersia vastaan.Minnesota Wildista viime viikolla vaihdossa tullut Niederreiter avasi maalinteon jo ottelun ensimmäisessä vaihdossa Ahon syötöstä.Toisella maalillaan Niederreiter vei Hurricanesin 3-0-johtoon 11 minuutin kohdalla.Syöttöpisteen osumaan saivat Brett Pesce ja Aho. Tässä vaiheessa Oilers-käskijä Ken Hitchcock reagoi vaihtamalla Cam Talbotin Mikko Koskiseen.Sebastian Aho iski huipputehot! Ketjuja sekoittanut Carolina ryöpytti Edmontonia

Maailmalla tapahtuu

Järjestyksenvalvoja otti tuhoa kylväneen kännikuskin kiinni ennen poliisien saapumista. Noin 30-vuotiasta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Valkeakoskelaisen Panama-baarin edustalla tapahtui perjantain ja lauantain välisenä aamuyönä erikoinen välikohtaus.Noin puoli kolmen aikaan baarista ulos heitetty miesasiakas nousi humalaisena auton rattiin ja kolhi paikalla olijoiden hämmästykseksi neljää kanavan rannan edustalla baarin parkkipaikalla ollutta autoa.– Hän oli ilmeisesti haastanut riitaa baarissa olleiden ihmisten kanssa. Näin monta rikkinäistä autoa, ja kyllä niiden omistajat olivat siinä tilanteessa ihan järkyttyneitä tapahtumasta. Poliisi saapui paikalle noin parinkymmenen minuutin kuluessa, tapauksen silminnäkijä kertoo Iltalehdelle.
Kuvat tuhoista: Mies lensi baarista ulos Valkeakoskella, tarttui rattiin ja tuhosi useita autoja

Helsinkiläisen poliisipartion väki päätyi viikonloppuna työvuoronsa päätteeksi onnellisen perhetapahtuman todistajaksi. Asiasta kertoo vanhempi konstaapeli Janne Korhonen Facebook-päivityksessään. Viime yönä pääsin todistamaan urani ensimmäistä synnytystä. Olimme lopettamassa työvuoroa ja ajoimme kohti Pasilan poliisilaitosta Koskelantietä.Noin kello 1.30 havaitsimme Koskelantien linja-autopysäkillä henkilöauton, jossa olivat hätävilkut päällä, Korhonen kirjoittaa. Partio pysähtyi auton taakse ja havaitsi matkustajan puoleisen oven olevan avoinna. Oviaukossa kyykisteli mies. Korhonen meni hänen luokseen kysymään, onko jokin hätänä.Etupenkillä istui raskaana oleva nainen.– Mies nousi seisomaan ja sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys.Poliisipartion unohtumaton työvuoro - vauva syntyi pakkasyöhön autossa: ”eloisa ja huutava poikalapsi!”

Susitutkija Seppo Ronkainen kutsuu ulvoen sudenpentuja metsässä, ja pennut saapuvat paikalle. Hän antaa pienten tyttäriensä silittää nukutettua sutta.
Marraskuussa Ylellä esitetyn Flinkkilä & Tastula ohjelman -jakso Korpien kutsu suututti monet somekeskustelijat Facebookin keskusteluryhmässä nimeltä Suurpeto Politiikka.
Sudet herättävät nettiraivon – saako tutkijan kuolemaa toivoa?

Kajaanilainen perheleipomo on ollut suojapeitteen ja rakennustelineiden alla piilossa jo lähes vuoden. Leipomo Pekka Heikkinen kärsi pahoja vahinkoja viime vuoden toukokuussa sattuneessa tulipalossa. Siitä lähtien kaupungissa on liikkunut monia huhuja yli sata vuotta toimineen leipomon tulevaisuudesta.Leipomon yrittäjä Kaisa Marin paljasti tänään, että leipomon toiminta ei enää jatku vanhoissa tiloissa. Kahvila, myymälä ja konditoria löytyvät edelleen vanhasta osoitteesta Kajaanin keskustassa maaliskuussa. Kajaanilainen perinteikäs Pekka Heikkisen leipomo tuhoutui tulipalossa – jatkossa leipä syntyy uudessa osoitteessa

Yle Areena

Stubb: Pääministeri kannattaisi sitouttaa tehtävään koko vaalikaudeksi (A-studio: Talk 18.12.2014)

Oulun seksuaalirikostutkinta on nostattanut kuohuvan julkisen keskustelun. Miten vastaavat rikokset voitaisiin estää? Vieraina Rikosseuraamuslaitoksen psykologi Nina Nurminen, erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkonen Pelastakaa Lapset ry:stä, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Mia Poutanen sekä opettaja ja tulkki Jami Homa. Juontajana Tuomas Kerkkänen. #yleastudio Maahanmuuttajien seksuaalirikokset

Italian ja Puolan pitää yhdistää voimansa ja käynnistää "Euroopan kevät", uhoaa Italian varapääministeri Matteo Salvini. Miten oikeistopopulistit laittavat vaalikevään valtapelin uusiksi? Vieraina Jussi Halla-aho (ps), Sampo Terho (sin.), Aura Salla (kok.) ja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) Juontajana Olli Seuri. A-TALK: Oikeistopopulistit haluavat otteen EU:sta

Youtube-videot

Purra 3. Eikö poliitikon tehtävä ole ajaa kansan asiaa?

Populismi, vihapuhe ja rasismi

History of Russia : Every Year

History of the USSR - Every Year 1922-1991

Mielipiteet

Työturvallisuuskortti

Järkyttävät, lapsiin kohdistuneet seksuaalirikosepäilyt Oulussa ja Helsingissä ovat nostaneet Suomessa poliittisen myrskyn. On oikein, että eduskuntapuolueet ovat löytäneet yksimielisyyden siitä, miten tilanteeseen reagoidaan – nopeasti ja riittävän jyrkästi. Yhteiskunnan on annettava selvä viesti, että se ei siedä tällaista. Tässä ei ole mitään epäselvää.Keskustelu toivottavasti johtaa siihen, että seksuaalisen häirinnän ja väkivallan vähättely ja mitätöiminen Suomessa loppuu. Siitä, millaisesta ilmiöstä on kyse, kirjoittaa hyvin ilmiötä 20 vuotta tutkinut Vasemmistoliiton kansanedustaja, yhteiskuntatieteiden tohtori Anna Kontula. Iso kysymys onkin, kiinnostaako kotoisia oikeistopopulistejamme vastenmielisen ongelman ratkaisu vai ainoastaan ihmisryhmien syyttely?Päättäjät ovat sallineet arjen turvallisuuden murentua

Suomen osalta kriittiseksi vuodeksi muodostui 2015. Silloin läntisen naapurimaamme muutamat tahot organisoivat junilla ja autoilla lähinnä irakilaisten siirron maahamme pohjoisen rajamme yli; siis yhdestä turvallisesta maasta toiseen. Jäin ihmettelemään, miksi Suomi ei tähän reagoinut vaan otti tuhannet ja tuhannet, voittopuolisesti nuoret irakilaismiehet vastaan ja organisoi heille pikapikaa majoitukset jopa eri puolille maatamme. Samalla syntyi myös uusi liiketoiminnan aalto; majoituspaikkoja järjestivät niin liikemiehet kuin voittoja hakien jopa samat järjestöt, jotka aikanaan uudenvuoden puheenvuoroani olivat kritisoineet.
Eivät ne kaikki Ruotsin lähettämät olleetkaan sotaa ja kriisiä paenneita turvanetsijöitä. Viime aikojen tapahtumat Oulussa kertovat valitettavaa kieltään siitä, että joukossa on sellaisiakin tulleita, jotka eivät kunnioita suomalaista elämänmuotoa, jotka ovat tuoneet turvattomuutta kaduille ja syyllistyneet nuorten tyttöjen raiskauksiin, joista poliisi on joutunut kertomaan. Ja valitettavasti uutisvirta on jatkunut – viimeksi kerrottiin vastaavista tapahumista lauantaina Helsingin Roihuvuoressa. Kun vuosia sitten vanha sanonta, maassa maan tavalla, julistettiin aikanaan melkeinpä pannaan muka epäystävällisyyden eleenä tulijoita kohtaan, niin nyt siitä puhuvat poliittiset korkeat päättäjämme laidasta laitaan.
Tasavallan presidentti käytti tilanteesta ehkäpä hätkähdyttävimmän puheenvuoron. Hän korosti, kuinka maasamme olevien, jo oleskeluluvan saaneitten tai sellaista hakevien, ei tulisi tuoda mukanaan levottomuuksia vaan nimenomaan kunnioittaa maan lakeja ja sopeutua suomalaiseen elämänmuotoon. Jos he turvaa etsivät, eivät he saa turvattomuuden aiheuttajiksi muodostua. Yleisemminkin syntyi keskustelu rikoksiin syyllistyneitten karkoittamisesta ja mahdollisesti jo myönnetyn turvapaikkastatuksen peruuttamisesta. Tätä Ouluun kokoontuneet ministeritkin yhdessä kaupungin johdon kanssa alleviivasivat.
Viimeistään Oulun järkyttävät tapahtumat ovat siis olleet poistamassa sinisilmäisyyttä. Ne ovat avanneet niin kansalaisten kuin päättäjienkin silmät havaitsemaan, ettei maahanmuuttajien joukko suinkaan ole homogeeninen, yhtenäinen. Sitä ovat himmentämässä juuri ne, joitten maahantulon taustat eivät välttämättä kestä päivänvaloa ja joitten käyttäytyminen osoittaa, että he pikemminkin ovat tuomassa omaa kulttuuriaan, uskontoaan ja omia tapojaan Suomeen sen sijaan että pyrkisivat noudattamaan sitä, mitä me kutsumme suomalaiseksi elämänmuodoksi.
Kauan se silmien avautuminen kestikin!

Perusturvan heikennykset ovat viime vuosina kohdistuneet erityisesti eläkeläisiin. Välillä tuntuu sille, kuin valtiovarainministeriön silmissä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja käyttävä vanhus olisi yhteiskunnan vihollinen numero yksi. Eläkkeellä olevien kansalaisten toimeentulo-ongelmat ovat viime vuosina lisääntyneet. Suomessa n. 200 000 eläkeläisen arvioidaan elävän köyhyysrajan alapuolella. Käytännössä köyhä eläkeläinen joutuu hakemaan toimeentulotukea taikka vapautusta asiakasmaksuista, jos hän haluaa noista maksuista selvitä. Turvautuminen viimekätiseen sosiaaliturvaan eli toimeentulotukeen tarpeellisten terveyspalvelujen saamiseksi ei kuitenkaan ole sosiaaliturvajärjestelmän kannalta mitenkään tarkoituksenmukaista. Asiakasmaksujen osuus palvelujen rahoituksesta on Suomessa kansainvälisesti katsottuna korkea. Kotitaloudet maksavat nykyisin noin viidenneksen sosiaali- ja terveydenhuollon käyttömenoista. Tästä osuudesta 57 prosenttia oli asiakasmaksuja. Hallituksen asiakasmaksulakia koskevan esityksen perustelujen mukaan maksukatto on nykyisin täyttynyt 2,9 prosentilla väestöstä ja 7,4 prosentilla tasasuuruisia maksuja maksaneista eli noin 162 000 henkilöllä. Asiakasmaksuja perustellaan usein sillä, että ne vähentävät palvelujen turhaa käyttöä ja ohjaavat kysyntää tarkoituksenmukaiseen suuntaa. Allekirjoittaneen oma kokemus ei tue kumpaakaan väitettä. Esimerkiksi HUS perii perumattomista käynneistä korotettua asiakasmaksua. Valtaosa perumattomista käynneistä on kuitenkin mielenterveyspotilaiden käyntejä ja näihin käynteihin maksuilla ei näytä olevan muuta vaikutusta, kuin että maksujen perimiskulut lisäävät mielenterveyspotilaiden toimeentulo-ongelmia. Esimerkki omavastuiden huonosta ohjausvaikutuksesta on taas se, ettei potilas osaa valita lääkettään sen tuoman terveyshyödyn mukaan, vaan korkea omavastuu johtaa helposti hyödyllisenkin lääkkeen käytön laiminlyöntiin.
Soten asiakasmaksujen iso kuva

Tähtiliikkeelle ensimmäiset ehdokkaat, mukaan myös maakuntavaaleihin

Kotimaan matkailu

Neljäsataavuotias Vaasa. Kaarle IX perusti Vaasan kaupungin vuonna 1606. Kaupunki paloi tapaturmaisesti vuonna 1852, jonka jälkeen se siirrettiin nykyiselle paikalleen. Vanhan kaupungin alue sijaitsee muutaman kilometrin päässä nykyisestä keskustasta.
Rannikon teollisuuskaupunki on täynnä puistoja ja viheralueita. Somat puutaloalueet kutsuvat iltapäiväkävelyille, ja Rantapuisto sekä Rantapromenadi sopivat kesäisen kaupungin tunnelmasta nauttimiseen. Lilliputti-kaupunkijuna on vaihtoehtoinen tapa tutustua keskusta-alueeseen.

Suurelle osalle matkailijoista Helsinki-Vantaan lentokenttä toimii porttina Suomeen. Monen matka jatkuu lentokenttäkuljetuksella eteenpäin, vaikka Vantaalla riittäisi tekemistä ja näkemistä useammaksi päiväksi.Yksi Vantaan tunnetuimmista vetonauloista on Tiedekeskus Heureka. Päänäyttelyn lisäksi keskuksessa on kaksi vaihtuvaa näyttelyä, joiden lumo perustuu niiden toiminnallisuuteen. Heurekassa tiede on kaikkien ulottuvilla, ja asioista opitaan kokeilemalla. Myös mielenkiintoisia museokohteita on tarjolla. Vantaan kaupunginmuseo toimii Tikkurilan vanhassa asemarakennuksessa, joka on jo itsessään historiallisesti merkittävä kohde. Asemarakennus valmistui, kun Helsingistä Hämeenlinnaan kulkeva Suomen ensimmäinen rataosuus avattiin 1860-luvulla. Museo esittelee ja tutkii Vantaan alueen historiaa esineistön, muistitiedon sekä kuva- ja tekstimateriaalin kautta.
Vantaan matkakohteet

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Oulu tunnetaan valoisista kesäöistä ja runsaslumisista talvista, mutta myös kivikasvoisesta Toripolliisi-patsaasta, Nallikarin pitkästä hiekkarannasta sekä rennosta oululaisesta elämänmenosta. Oulu sopii mainiosti paitsi perinteisen kaupunkiloman kohteeksi, mutta tarjoaa kaupunkipuuhastelun lisäksi myös upeita luontonähtävyyksiä, kaunista mökkimaisemaa sekä loistavia aktiviteetteja.
Oulu on perustettu Oulujoen suiston ikivanhalle kauppapaikalle 1600-luvun alussa, ja nykyisin kaupunki tunnetaan paitsi matkakohteena myös muun muassa teknologian osaamisestaan.
Oulu on yllättävän lähellä

Ulkomaan matkailu

Krakova on mielenkiintoinen vastakohtien kaupunki. Silmiä hivelevän kauneuden reunoilla vaanii alati rumuus – eikä käyntiä Auschwitzissa voi jättää väliin.
Krakovan ympäristö näyttää taksin ikkunasta vastustamattomalta. Tietä vierustavilla vehreillä kukkuloilla puiden välistä pilkistää vanhoja, komeita kivi- ja tiilirakennuksia.Ensimmäiset säröt julkisivuun ilmestyvät lähempänä keskustaa. Talot ovat paikoitellen hyvin ränsistyneitä ja kadunkulmissa sekä talojen välissä on paljon roskia.Hotellin lähellä on upea, vanha ja koristeellinen kivitalo. Sen alaovi kuitenkin repsottaa ja kaikki pinnat, joihin ihmiskäsi yltää, ovat graffitien, iskulauseiden ja ilmoitusten peitossa. Eikä tämä rakennus ole mikään poikkeus.Vastakohdat viehättävät ja kauhistuttavat Krakovassa – huokea kaupunki on mainio viikonloppukohde suomalaisille

Suurissa kaupungeissa ja suosituissa turistikohteissa liikkuu taskuvarkaita myös Espanjassa. Erityisesti Barcelona on tullut tunnetuksi kaupunkina, jossa on yksi koko Euroopan suurimmista todennäköisyyksistä tulla tasku- tai laukkuvarkauden uhriksi.
Pitkäkyntiset harvemmin käyttävät väkivaltaa, mutta kadonnut lompakko tai puhelin voi pilata koko loman. Erityistä varovaisuutta tulee noudattaa ruuhkaisissa paikoissa, metrossa ja turistinähtävyyksillä. Kun istut ravintolassa tai baarissa, älä jätä laukkua tuolin selkänojalle.Helpoin tapa suojautua tasku- ja laukkuvarkauksilta on suosia rinnan yli meneviä laukkuja, joista saat pidettyä koko ajan kiinni. Älä pidä lompakkoa tai kännykkää takataskussa kuin odottamassa voroa. Jätä aina toinen maksukortti tai osa käteisestä hotellin tallelokerooMitä Espanjassa kannattaa varoa? Muista nämä 7 asiaa tutuissa lomakohteissa

Top 10 Most Beautiful Capitals In The World 2018 | 4K

The Best of Slovenia

Slovenia: a travel documentary

10 Best Places to Visit in South Africa - Travel Video

Musiikki

Julio Iglesias - Nathalie

Julio Iglesias - Por Un Poco De Tu Amor

Julio Iglesias - El amor.

O Sole Mio

Loppukevennykset


Sipilän haastattelu

Tuomarit iskivät tiskiin huippupisteet nähtyään Saara Aallon esityksen Dancing On Ice -kisassa sunnuntaina.Suomalainen tv-kilpailukonkari Saara Aalto, 31 vuotta, osallistuu tänä talvena Britannian Dancing On Ice -tv-ohjelmaan. Suosittua ohjelmaa näytetään Briteissä ITV-kanavalla sunnuntaisin. Kisan ensimmäinen jakso näytettiin tammikuun alussa.
Tänä sunnuntaina Aallolla oli edessään suorastaan historiallinen haaste, sillä hän päätti laulaa ja luistella jäällä samaan aikaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun Dancing On Ice UK -ohjelmassa lauletaan ja luistellaan samaan aikaan.
Kuvat: Saara Aalto sai Dancing On Ice -jaksossa huippupisteet tuomareilta – ohjelman kulissien takana kihisee

Kokkolalainen Johanna Laakso osallistui työttömänä uravalmennuskurssille.
Eipä siitä mun työllistymiselle tainnut olla mitään hyötyä, hän arvee illan MOT-ohjelmassa.
Miksei ollut? Syy saattaa löytyä sisällöstä. Toimittaja Kaisu Suopanki perehtyi yhden alan markkinajohtajan uravalmennuskurssin materiaaliin. Se pitää sisällään varsin yleisiä elämänohjeita. Kysymys kuuluukin, voisiko työtön ihminen tietää ilman kallista kurssiakin, että hyvänlaatuinen uni on tärkeää ja että auton vaihtamista kannattaa lykätä, jos haluaa säästää rahaa?Moni kurssille osallistunut on kokenut sisällön paitsi turhana, myös nöyryyttävänä.
Valmennuskurssien pitäjille kyseessä on MOT:n mukaan hyvä bisnes. Valtio maksaa niistä kymmeniä miljoonia euroja. Niillä ei kuitenkaan ole juuri merkitystä työllistymisessä. Niin kertovat tilastot.MOT paljastaa: Valmennuskurssi nöyryyttää työttömiä - pelkkiä yleisiä elämänohjeita

Seppo Rädyn legendaarinen haastattelu kun pääsi Hall Of Fameen - Urheilugaala 2019

Sepon haastattelu Stuttgartissa 1993 (kujajuoksu) - Pitkä versio

Kuntoilu

Flexibility Stretches For How To Do The Splits - Stretch Routine & Tutorial

Back Pain Relief Exercises & Stretches - Ask Doctor Jo

Hamstring Stretches for Tight or Sore Hamstrings - Ask Doctor Jo

Liikunta ja terveys

Verenpaine 136 / 86, pulssi 57 , Paino ? kg. Jumppa 30 /530 min, kuntosali 100/ 380 min, kävely 1/81 km , uinti 0/600 m, pyöräily 0/0 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti