perjantai 18. tammikuuta 2019

PE 18.01.2019 Kotouttamisen vaikeus – turvallisuusriski suomalaisille


Saatanallinen sekavuustila (delirium)

Mielestäni tämä on vierasta kulttuuria meille ja nämä ovat vaikeasti kotoutettavia tyyppejä- Turvallisuusriski suomalaiselle yhteiskunnalle on erittäin suuri.

Puolalainen europarlamentaarikko

Päivi koomikkona

Jösse Järvenpää: Suomalaisten ikioma maa

Medialausuntoja Oulun traagisista tapahtumistakin antaneen paikallispoliittisesti aktiivisen imaami Abdul Mannanin tyttären aviomies sai v.2017 surmansa Syyrian sisällissodassa. Taz Rahman oli Syyriassa kirkastamassa Islamia.Lehti kertoo: Taz Rahman oli aktiivinen Suomen jihadisti-islamisti scenessä, kunnes v.2013 tai -14 muutti Syyriaan. Hänet nähtiin Suomessa viimeksi tammikuussa 2015. Toinen bangladeshilainen IS-taistelija Gazi Kamrus Salam Sohan tapasi hänet Raqqassa Syyriassa huhti-toukokuussa 2015. Sohan palasi tuon jälkeen Bangaldeshiin, jossa hänet pidätettiin kotiinpalanneena jihadistina. Sohan kertoi tuolloin kuulusteluissa tavanneensa Tazin, ja että tämä toimi fysioterapeuttina Raqqan sairaalassa. Oulun SDP-imaamin vävy kuollut islamistien riveissä Syyriassa

Jösse: Onko Petteri Mutakuono?

Mutta kyselytunnin loppupuolella Orpo silminnähden hermostui perussuomalaisten kansanedustajalle Ville Taviolle, joka puhui ”arabimaista tulevista raiskaajista” ja haukkui hallituksen – jossa perussuomalaiset itse olivat vielä tuolloin mukana – vuoden 2015 turvapaikanhakijavyörystä.Se, joka päästää ketun kanatarhaan on yhtä syyllinen kuin kettu, Tavio osoitti sanansa vielä vuonna 2015 turvapaikka-asioista vastanneena sisäministerinä toimineelle Orpolle.Yritän olla kiinnittämättä huomiota epäasiallisiin viittauksiin, Orpo vastasi ja toivoi, että vakavien asioiden kustannuksella ei lietsottaisi vihaa.Ei korrektia”Orpo myönsi kyselytunnin jälkeen hermostuneensa Tavion sanavalinnoista.– Kuten varmaan näkyi vastauksestani, en pitänyt kielenkäytöstä. Vakavalla asialla ei pidä harrastaa vihanlietsontaa. En pidä sitä korrektina, Orpo sanoi Iltalehdelle.Orpo ei malttanut olla muistuttamatta perussuomalaisten omasta osuudesta ”ketun kanatarhaan päästämisessä”.Orpo hermostui perussuomalaisten kansanedustajan puheista raiskaajista ja ”ketusta kanatarhassa”: ”Vihanlietsontaa vakavalla aiheella”

Poliisin tiedotuskampanjan seuraukset huipentuivat tämän viikon tiistaina, kun eduskunnan valtiosalissa nähtiin näytös, jota poliitikot itsekin pitivät poikkeuksellisena ja erikoisena.Median eteen marssivat sulassa sovussa kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat. Vakavina ja huolissaan Oulussa esiin tulleista seksuaalirikosepäilyistä.
Puolueet lupasivat yhtenä rintamana, että eduskunnassa jo olevat lakihankkeet runnotaan läpi muutamassa kuukaudessa ennen vaaleja.
Yksi lakimuutoksista koventaisi rangaistuksia lapsiin kohdistuneissa seksuaalirikoksissa. Nyt myös selvitetään, voisiko kaksoiskansalainen menettää Suomen kansalaisuuden, jos hän syyllistyy vakaviin seksuaalirikoksiin.
Päivi Happonen: Onko Oulu ainoa paikka, jossa tutkitaan seksuaalirikoksia? Mitä Oulun poliisin tiedotuskampanja sai aikaan?
Erkin kommentti: mielestäni Päivi Happonen on YLE:n toimittaja ja linja uutisooinnissa on sen mukainen eli asenteellinen.

Helsingistä alkaa paljastua seksuaalirikoksia

Jösse Järvenpää: Saunan takana on tilaa

Jösse: Pöpilän paratiisin parasiitit

Jösse: Pakene, piiloudu, hälytä

Oulun poliisi selvitti viime vuonna 64 lapseen kohdistuvaa seksuaalirikosta.
Oulun poliisilaitoksen alueella on avoimia, rikostutkinnassa olevia lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia 160 kappaletta. Luku sisältää kaikkiin 0–17-vuotiaisiin kohdistuneet lapsen seksuaaliset hyväksikäytöt, niiden yritykset, törkeät tekomuodot, törkeät raiskaukset sekä lapsen houkuttelemiset seksuaalisiin tarkoituksiin.Viime vuonna Oulun poliisille ilmoitettiin kaikkiaan 161 lasten seksuaalista hyväksikäyttötapausta. Niistä 55 luokiteltiin törkeiksi. Poliisi selvitti vuonna 2018 kaikkiaan 64 lapseen kohdistuvaa seksuaalirikosta.Oulussa tutkittavana 160 lapsiin kohdistuvaa seksuaalirikosta – tuoreen tapauksen tutkinta aloitetaan aina viipymättä

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä virittää uudelleen välikysymystä Suomen sisäisestä turvallisuudesta. Ryhmä on kutsunut muun opposition välikysymysneuvotteluihin ensi tiistaina.
Perussuomalaisten ryhmä yritti samansisältöistä välikysymystä joulukuussa. Yritys tyssäsi siihen, että muu oppositio ei lähtenyt mukaan.Välikysymys vaatii vähintään 20 kansanedustajan tuen. Perussuomalaisilla on 17 edustajaa.Välikysymys koskisi hallituksen onnistumista muun muassa turvapaikkapolitiikassa, yhteiskuntarauhan säilyttämisessä ja erityisesti lasten suojelemisessa.
Perussuomalaiset yrittävät jälleen välikysymystä turvallisuudesta

Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tutkinta kestää Suomessa kauemmin kuin monien muiden rikosten.Viime vuonna ilmestyneen raportin mukaan aikaa rikosilmoituksesta käräjäoikeuden ratkaisuun kuluu yleensä lähes kaksi vuotta.Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkinnassa aikaa kului rikosilmoituksen jättämisestä tuomioon viime vuonna keskimäärin 23 kuukautta ja törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä samoin.Vuonna 2014 aikaa kului keskimäärin 19 kuukautta, eli oikeuskäsittelyt ja tutkinnat ovat venyneet entisestään. Muut seksuaalirikokset tulevat oikeuteen keskimäärin nopeammin.Tiedot selviävät oikeusministeriön viime vuonna julkaistusta raportista
Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tutkinta venyy Suomessa yleensä monien vuosien piinaksi – tutkija pitää jo törkeänä

Oulu ja seksuaalirikosepidemia

Laura Huhtasaari välikysymys sisäisestä turvallisuudesta

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ilmoittaa Twitterissä, että suurin oppositiopuolue sdp ei lähde perussuomalaisten esittämään välikysymykseen mukaan.Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri sanoi torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että perussuomalaiset kutsuu oppositiopuolueet mukaan välikysymykseen Suomen sisäisestä turvallisuudesta.17 kansanedustajan ryhmä perussuomalaiset ei voi tehdä välikysymystä yksin, sillä se vaatii vähintään 20 kansanedustajan tuen.Sdp torjuu suoralta kädeltä perussuomalaisten välikysymyksen – ”Nyt tarvitaan yksituumaisuutta, ei riitelyä”

Arvopohja

Orpo: Teitä ei pystynyt riittävästi paimentamaan

Jösse Järvenpää: Mitä wittua???

Jösse Järvenpää: Köyhät kyykkyyn.wmv

Kalajoki

Tapion Tupa on valittu Suomen Parhaaksi Hostelliksi 2019. Ruokailu-, kokous- ja lomapaikka sijaitsee Kalajoen Hiekkasärkillä. Valinnan teki Suomen Hostellijärjestön hallitus hostelliasiakkailta saadut ehdotukset huomioiden.– Ihan yllätyksenä tämä valinta tuli. Iloisena yllätyksenä tietenkin ja piristää kummasti arkea, iloitsee yrittäjä Kari Seikkula.Valinnassa painotettiin hostellin aktiivisuutta toimintansa kehittämisessä sekä hostellin saamaa positiivista palautetta viihtyisyydestä, ystävällisestä palvelusta sekä monipuolisista aktiviteeteista.– Tapion Tuvalla ylläpidetään ja kehitetään todella monipuolista palvelupakettia, joka antaa matkailijoille aitoja kokemuksia paikallisesta kulttuurista, kehuu Hostellijärjestön pääsihteeri Sanni Viirto.Kuluvana vuonna 40 vuotta täyttävä Tapion Tupa on rakennettu vanhoja arvoja kunnioittaen.– Alunperin toiminta oli tarkoitus pitää ihan kesäkahvilana, mutta siitä se on laajentunut, kertoo Kari Seikkula. Hän on kasvanut yrityksen mukana. Alunperin Seikkulan vanhemmat käynnistivät hostellin, Kari Seikkula ryhtyi yrittäjäksi vuonna 2005.Tällä hetkellä Tapion Tuvan pihapiirissä on viisitoista hirsirakennusta, joista vanhin pikkuaitta on 1700-luvulta. Perheyritys tarjoaa huone-, huoneisto- ja aittamajoitusta yksittäismatkailijoista ryhmille. Vuodepaikkoja on talvella 100 ja kesäkaudella 150. Tapion Tuvalta löytyy lisäksi oma vesipuisto Tapioland sekä ympäri vuoden avoinna oleva caravanalue.
Tapion Tupa Kalajoelta on Suomen Paras Hostel 2019 – "Valinta yllätti", toteaa iloisesti yllättynyt yrittäjä

Maalikooste: Hokki–JHT 16.1.2019

Alueuutiset

Koulukiusaamisessa isot erot Keski-Pohjanmaan kunnissa – Reisjärvellä on herätty kiusaamisen kasvuun yläkoululla, Kalajoella ihmetellään monenlaisia tutkimustuloksia
Erkin kommentti: Kalajoella ongelmaa vähätellään ja rehtorien ja vanhempien yhteistyössä on parantamisen varaa. Rehtorit vaikenevat ongelmista.

Centria-ammattikorkeakoulun vuoden 2018 varainhankintakampanja tuotti yhteensä hieman yli 400 000 euroa. Summasta valtion vastinrahaan oikeuttava summa oli noin 382 000 euroa. Vastinrahaksi ei kelpuuteta oppilaitoksen omistajien ja kuntien tekemiä avustuksia.Valtiolla on varattuna 24 miljoonaa euroa jaettavaksi ammattikorkeakouluille suhteessa varainhankinnassa kerättyyn tuottoon. Vielä ei ole päätetty miten konkreettisesti vastineraha jakautuu eri ammattikorkeakoulujen kesken.Varainhankinta jatkuu yhä, vaikkeivat uudet lahjoitukset vastinerahan piiriin tulekaan.Suurimmat lahjoitussummat Centria sai vakuutusyhtiö Lähitapiolalta (60 000 e), Kokkolan Energialta (50 000 e) sekä Riitta ja Jorma Takasen säätiöltä (50 000 e). Torstaina lahjoituksensa virallisesti julkisti Raisoft.
Centrian varainkeruu tuotti 400 000 euroa

Kotimaan uutiset

Valtio luopui tammikuussa 2018 enemmistöosuudestaan Nesteessä. Siihen asti yhtiö oli kuulunut niihin ”kruununjalokiviin”, joiden enemmistöomistajuutta pidettiin Suomen strategisena intressinä.Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) luovutti nipun Nesteen osakkeita juhlallisessa seremoniassa Pentti Arajärvelle (sd). Kyseessä oli muhkea omaisuus, markkina-arvoltaan 50 miljoonaa euroa. Arajärvi vastaanotti osakkeet edustamansa säätiön nimissä. Hän toimi Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön (Itla) hallituksen puheenjohtajana.Lahjoituksen taustalla oli eduskunnan juhlapäätös. Joulukuussa 2017 eduskunta juhlisti Suomen itsenäisyyden satavuotisuutta tukemalla lasten hyvinvointia 50 miljoonalla eurolla. Kansallisomaisuutta siirrettiin pieneen ja tuntemattomaan säätiöön ajatuksella, että pääoma mahdollistaa pitkäaikaisen ja vakaan toiminnan lasten hyväksi.Pääomaa ei pidä syödä, ainoastaan tuottoa”, Pentti Arajärvi kommentoi Nesteen osakepottia tammikuussa MTV3:n haastattelussa.Vaan kuinkas sitten kävikään?Puoli vuotta myöhemmin lastensäätiön johto on vaihtunut. Nesteen henkilöstöryhmien edustajien mukaan säätiö on myynyt lahjasta 80 prosenttia – siis pistänyt lihoiksi 40 miljoonan euron arvosta Nesteen osakkeita.Kevään kuluessa mystisiä osakekauppoja on yritetty tuloksetta selvitellä esimerkiksi SAK:n toimesta. Nesteen henkilöstöryhmien edustajat ovat kirjoittaneet aiheestaavoimen kirjeen. Ay-puolella on epäilty, että Valtioneuvosto ei uskaltanut itse myydä strategista omistustaan. Lastensäätiötä käytettiin julkisivuna, jonka avulla Nesteen enemmistöosuudesta päästiin eroon. Kukaan ei kehdannut vastustaa hyvään tarkoitukseen menevää lahjoitusta julkisuudessa.Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö on pysynyt osakekaupoista hiljaa.Pistikö Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö valtion lahjoittamat Nesteen osakkeet lihoiksi? ”Laita siihen vaikka no comments, jos helpottaa”

Runsas vuosi sitten valtio lahjoitti Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiölle eli Itlalle 922 168 polttoainevalmistaja Nesteen osaketta. Osakepotin arvo oli tuolloin noin 50 miljoonaa euroa, mikä teki vähän tunnetusta Itlasta ison sijoittajan.Itla edistää ja tukee Suomessa asuvien lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta.Alkuvuodesta 2018 säätiö hajautti sijoituksiaan ja myi osan Nesteen osakkeistaan. Koko Itlan hajautettu osakesalkku realisoitiin elokuun lopulla. Sijoitustuotto osingot mukaan luettuna oli viime vuoden alusta realisointihetkeen 16 prosenttia.Halusimme lähteä puhtaalta pöydältä liikkeelle. Siksi myimme koko osakesalkun”, Itlan varainhoitotoimikunnan puheenjohtaja Teppo Koivisto sanoo.Täysin tuntematon lastensäätiö myi valtiolta saamansa 50 miljoonan Neste-potin huimalla voitolla

Helsingin poliisissa vallitsi vielä 2000-luvun alussa kulttuuri, jossa yksittäinen poliisin tutkija ei paljastanut tietolähdettään kenellekään. Ei edes kollegoille.KANSANEDUSTAJA Kari Tolvasen (kok) mukaan Helsingin poliisissa oli vallalla vielä 2000-luvun alussa kulttuuri, jossa yksittäinen poliisin tutkija ei paljastanut tietolähdettään kenellekään. Ei edes kollegoille saati esimiehille.Tolvasta kuultiin todistajana poliisijohdon virkarikosjutussa torstaina käräjäoikeudessa. Hän johti Helsingin poliisiin väkivaltarikosyksikköä vuosina 2001–2011.– Itse olen ehkä vanhan koulukunnan miehiä, ei tietolähteen nimeä paljasteta oikein kenellekään. Itsekin, jos kysyin tietoa (muilta poliiseilta), en ikinä kysynyt, kuka tämän tiedon antoi, vaan kuinka luotettava tämä tieto on, Tolvanen sanoi.Syyksi hän kertoi sen, että oli nähnyt urallaan jopa teloitusmurhia, joissa motiiviksi usein epäiltiin poliisille vasikointia. Hän kertoi myös yhdestä omasta tiedottajastaan, jota ei koskaan rekisteröity mihinkään.– Jos he paljastuvat, pahimmillaan se johtaa hengenmenetykseen. Oma tietolähteeni ei ollut rekisterissä. Hän olisi pitänyt sitä vitsinä. Hän ei mihinkään rekisteriin olisi halunnut, Tolvanen sanoi.Kansanedustaja Kari Tolvasen mukaan ”vanhan koulukunnan” kenttäpoliisit eivät hyväksyneet tietolähteiden rekisteröintiä

Hallitukselta kysyn: Aiotteko te ottaa viimein vähintään laittomasti maassa olevat ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet säilöön suomalaisten turvallisuuden takaamiseksi?” Meri kysyi.Sisäministeri Mykkänen listasi vastauksessaan lukuja ja kertoi, että vaarantavien henkilöiden säilöönottoon ja kiinniottoperusteisiin on tulossa tarkennusta.
Se maksaisi 200 €/päivä” – Ministeri Mykkänen ja perussuomalaisten Meri ottivat yhteen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden säilöönotosta

Ensin Orpoa kuumotti asiasta eduskunnan kyselytunnilla tähtiliikkeen kansanedustaja Paavo Väyrynen, joka syytti hallitusta ”ääriliberaalista maahanmuuttopolitiikasta”.Kysyn hallitukselta, miksi Suomi ei ole palauttanut rajavalvontaa, kuten Tanska, Ruotsi ja Norja ovat tehneet. Tämähän ei merkitsisi rajojen sulkemista, niin kuin on väitetty, vaan rajaviranomaisten valtuuksien vahvistamista tällaisten ikävien tapahtumien estämiseksi”, Väyrynen kysyi viitaten erityisesti syksyyn 2015.Orpo vastasi Väyryselle, ettei Suomi olisi voinut pysäyttää turvapaikanhakijoita rajalle.Kun koko Eurooppa jäi yllätetyksi tämän turvapaikanhakuvyöryn alle, joka kohdistui sitten myöskin Suomeen, niin me toimimme silloin hyvinkin määrätietoisesti, ja käytännössä kaikki Suomen ulkorajat, Euroopan unionin ulkoraja Venäjälle, piti tukkia. Siinä oli omat hankaluutensa, siihen löytyi ratkaisu. Laivareitit, lentoliikenne saatiin käytännössä tukittua niin, että turvapaikanhakua näistä ei tullut, mutta meillä oli Euroopan unionin sisäraja Ruotsin kanssa. Silloin selvitettiin asiaa hyvin tarkasti hallituksen piirissä sekä viranomaisilta, Rajavartiolaitokselta että oikeusoppineilta, kävin silloisena sisäministerinä hallintovaliokunnassa, ulkoasiainvaliokunnassa, eduskunnan suuressa salissa keskustelemassa, ja yhteinen selkeä näkemys ja tulkinta oli siitä, että rikkomatta Suomen tekemiä kansainvälisiä sopimuksia tai rikkomatta omaa lakiamme me emme voi pysäyttää turvapaikanhakijoita rajalle, olla ottamatta heidän turvapaikkahakemustaan. Siihen ei olisi sisärajatarkastus tehnyt muutosta. He olisivat voineet hakea turvapaikkaa joka tapauksessa”, Orpo sanoi.Petteri Orpolta selitys vuoden 2015 tapahtumille: ”Me emme voineet pysäyttää – He olisivat voineet hakea turvapaikkaa joka tapauksessa”
Erkin kommentti: Jos ns. pakolaiset olisi pysätetty rajalla eikä päästetty Suomeen, niin vastuu pakolaisista olisi ollut Ruotsilla eikä Suomella. EU-tuomioistuimen mukaan Ruotsi olisi voinut palauttaa pakolaiset takaisin ensimmäiseen EU-maahan eikä ohjata niitä Suomeen.

Uutta lakia arvostelevat juristit epäilevät, että lakimuutos johtaa syyttömyysolettaman heikkenemiseen; he pelkäävät, että lakimuutoksen vuoksi epäillyn pitää todistaa syyttömyytensä. Länsimaisessa rikoslainsäädännössä on keskeisenä periaatteena, että epäilty on syytön, kunnes toisin todistetaan.
Suomessa suunnitellaan raiskauslakien muutoksia – Miten rikoslain muutos Ruotsissa vaikutti?

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijat ja opettajat odottavat Linnanmaan muuton tuovan lisää yhteistyötä yliopiston kanssa. Ahtaus, toimimattomat tilat ja tiedon puute kolkuttavat kuitenkin takaraivossa. Etenkin tanssinopettajia pelottaa tanssinopetuksen tulevaisuus.
Inspiroiva työympäristö, synergiaedut, lyhyempi koulumatka, enemmän mahdollisuuksia, luettelee Teuvo Pakkalan kadun kampuksella liiketaloutta opiskeleva Mari Halonen, kun häneltä kysyy, mitä Oamkin muutto Linnanmaan kampukselle tuo ensimmäisenä mieleen.Halonen toivoo erityisesti, että vuonna 2020 toteutuva muutto lisäisi yhteistyötä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa.– Me kuitenkin opiskellaan niin samoja asioita heidän kanssaan. En tiedä, voisiko olla ihan jotain yhteisiä kurssejakin, Halonen miettii. Myös liiketalouden lehtori Esa Anttila suhtautuu muuttoon myönteisesti.
Yliopisto tarjoaa uudemmat, toimivammat tilat ja sitä kautta innostavamman työympäristön. Yhteistyömahdollisuudet paranevat niin ammattikorkeakoulun sisällä kuin yliopistonkin kanssa.Mutta ennen uusia mahdollisuuksia ja tulevia yhteistöitä on vielä paljon tehtävää. Halosen mielestä kaikkein tärkeintä ennen muuttoa on muistaa, että opiskelijoiden kuuluu saada tietoa muuton eri vaiheista.– Ihmisten pitää tietää, mitä on tulossa, mitä odottaa ja miten se vaikuttaa henkilökohtaisesti opiskeluun”, Halonen sanoo.
Halosen mielestä on tärkeää, että tieto tulee suoraan opiskelijoille, ei median kautta.Epä­tie­toi­suut­ta, tiiviimpää yhteistyötä ja uusia mah­dol­li­suuk­sia – Oamkin opiskelijat ja opettajat uskovat, että muutto Linnanmaalle on peloista huolimatta hyvä asia

Työura kestänyt yli 43 vuotta asentajana raskaassa metallissa. Vasen korva kuuro, oikeassa korvassa tinnitus, kestänyt 30 vuotta. Silmissä glaukooma, oikeassa kädessä valkosormisuus johtuen mutteripyssyn käytöstä, varpaassa nivelrikko ja joudun käyttämään erikoiskenkiä. Kolmen ja puolen vuoden päästä tulee alin eläkeikä vastaan. Elikkä kaikki ymmärtää, ettei kukaan meikäläistä työllistä. Kysymys kuuluu, jos joudun työttömäksi, onko oikein, että leikkuri leikkaa päivärahaa tai toisena vaihtoehtona joudun käymään te-keskuksen turhanpäiväisillä kursseilla. Pitäisikö aktiivimallissa ottaa huomioon työuran pituus?
Ismon kysymys silmin nähden vakavoitti ministerit.
Asentaja-Ismon aktiivimallia koskeva kysymys hiljensi Orpon ja Saarikon: ”Tämä kuulostaa kohtuuttomalta”

VIIME eduskunnan oppositio kritisoi kauppoja jo vuonna 2013. Lisää kritiikkiä kauppa on saanut useita kertoja sen jälkeen, kun sähkön siirtohinnat ovat nousseet runsaasti. Sähkön siirtohinnat olivat torstaina myös Hämäläisen kritiikin keskipisteessä.Hämäläisen puheenvuoro keräsi yleisöltä raikuvat aplodit.
Veijo, 69, laittoi Pekka Haaviston koville Caruna-kysymyksellään IS:n vaalitentissä – sai yleisöltä raikuvat aplodit

Ulkomaan uutiset

Japanilainen Hitachi on ilmoittanut keskeyttävänsä Pohjois-Walesiin Wylfa Newyddiin rakenteilla olevan ydinvoimalaitoksen työt.Syynä ovat uudet laskelmat, joiden mukaan laitoksesta ei saada kannattavaa.Rakentamiskustannukset olisivat karanneet käsistä ja nousseet noin 23 miljardiin euroon.Halvaksi päätös ei tule.Hitachi ilmoittaa käyttäneensä hankkeeseen jo 2,4 miljardia euroa ja lisää tappioita on tulossa vielä toiset 2,4 miljardia, kirjoittaa BBC.Hitachi keskeytti ydinvoimalan rakentamisen Walesiin - jo lähes viisi miljardia euroa kerinnyt palaa
Presidentti Donald Trump ilmoitti torstaina estävänsä edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosin vierailun Belgiaan, Egyptiin ja Afganistaniin. Käytännössä Trump teki tämän armeijan ylipäällikkönä.– Hän siirsi (Pelosin) mahdollisuutta käyttää puolustusvoimien lentokalustoa, totesi.Valkoisen talon tiedottaja Sarah Sanders.Lento sotilaskoneella on normaali käytäntö.Trump ilmoitti päätöksestään kirjeitse sen jälkeen, kun Pelosi oli keskiviikkona ehdottanut presidenttiä siirtämään kansakunnalle tilaa koskevaa puhettaan. Perinteinen puhe oli määrä pitää edustajainhuoneessa tammikuun lopulla.Pelosi kehotti puheen siirtämistä siihen saakka, että hallinnon sulku on päättynyt. Perusteena on presidentin turvallisuuden takaaminen. Trump ei ole antanut virallista vastausta pyyntöön.Trumpin ja Pelosin nokittelu jatkuu – presidentti esti lennot so­ti­las­ko­neel­la: "Hän voi mennä reit­ti­len­nol­la"


Serbian ilmavoimien koneet saattoivat Vladimir Putinin konetta sen lähestyessä Belgradia. Näky oli presidentille kotoisa, sillä Venäjä lahjoitti hiljattain Serbialle kuusi käytettyä MiG-29-hävittäjää.Sotakalustohankinnat ovat yksi esimerkki Venäjän ja Serbian tiiviistä suhteista, joita Putin halusi torstain vierailulla vahvistaa.Vastaanotto oli ylitsevuotava: Venäjän liput liehuivat, kirkkojen kellot kumisivat ja kansa hurrasi. Isännälleen presidentti Aleksandar Vučićille Putin kehui kasvanutta kauppaa ja suhteiden monipuolistumista.
Olen tyytyväinen saadessani tilaisuuden vierailla ystävällismielisessä veljesmaassa, jotta voimme keskustella tulevasta yhteistyöstä, Putin sanoi uutistoimisto Tassin mukaan.
Putin sai sankarin vastaanoton idän ja lännen välillä tasapainoilevassa Serbiassa – syytti Kosovoa jännitteiden lietsomisesta

Ruotsin suurimman puolueen, sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Stefan Löfven sai haluamansa jatkon pääministerinä. Löfvenin toisessa hallituksessa istuvat samat puolueet, sosiaalidemokraatit ja ympäristöpuolue, ja osin samat ministeritkin kuin edellisellä kaudella. Suomalaisille tuttujen ulkoministeri Margot Wahlströmin ja puolustusministeri Peter Hultqvistin on arvioitu saavan jatkopestin, jos he niin haluavat.Muuten poikkeuksellinen lähes viisi kuukautta kestänyt valtataistelu heilautti asetelmat uusiksi. Tulevan hallituskauden ohjelmaa ei ole kirjoitettu tällä kertaa vain Rosenbadissa hallituksen huoneissa vaan myös keskustan puoluetoimistossa.Stefan Löfven nousi sosiaalidemokraattien puheenjohtajaksi Ruotsin metalliliiton IF Metalllin puheenjohtajan paikalta. Hän on tottunut neuvottelija ja onnistui tavoitteessaan houkutella ruotsidemokraattien vaikutusvaltaa kammoksuvat keskiryhmät omaan kelkkaansa. Samalla hajosi valtakunnan tason porvariliittouma.
Analyysi: Ruotsi saa heikon punavihreän hallituksen, joka voi kaatua vasemmiston saamiin lupauksiin – "Paperi, jota ette koskaan näe"

Talousuutiset

Hän kertoi tuolloin mitä Suomen vallanpitäjät ja Suomen Pankki suunnittelivat tuleville vuosille;"Kysyntä Suomessa on pakotettava alas ja tarpeen vaatiessa se on tehtävä luomalla Suomeen keinotekoinen taantuma, ja taantuman on oltava melko syvä".SDP:n Kalevi Sorsa myös kehui Kullbergin suunnitelmaa, jotta Suomi saavuttaisi EY (EU:n edeltäjä/Euroopan yhteisöt) kriteerit;"Viime vuosien uudistushankeet, erityisesti siirtyminen enemmistöparlamentarismiin, harkittavina olevat sosiaaliset ja sivistykselliset kansalaisoikeudet, ovat niin radikaaleja uudistuksia, että niiden toteuduttua on tarpeen hankkia kokemuksia uudistusten toimivuudesta samalla kun hallitusmuotoon tehdään Euroopan integraation vaatimat muutokset."Presidentti Mauno Koivisto kirjoitti tästä muistelmissaan (KAKSI KAUTTA) näin; "Vuoden 1994 valtiopäivien avajaisissa 8. helmikuuta tarkastelin päättymässä olleiden kahden toimintakauden aikana valtiosääntökysymyksissä tehtyä uudistustyötä.Tullessani valituksi presidentin tehtävään olin ilmoittanut pyrkiväni kehittämään valtiosääntömme parlamentaarisia piirteitä. Tämä olikin toteutunut."Vuonna 1989 Suomen Pankki ei kuitenkaan täyttänyt kyseisen vuoden joulukuussa täyttämään EY direktiivissä vaadittua 58 prosentin vakavaraisuutta. Suomen Pankkien vakavaraisuus tutkittiin myös EY:n tahota.ETA-sopimuksessa annettiin sitten Suomea koskeva erityismääräys, jossa Suomen Pankilta vaadittiin vuoteen 1.1.1995 mennessä nostamaan vakaavaraisuus 8 prosentin tasolle.Suomen Pankkiin perustettiin sitten vuonna 1991 huippusalainen työryhmä pohtimaan, että miten Suomen Pankille saataisiin parempi vakaavaraisuus.Lopulta sitten 8. helmikuuta 1992 tämä salainen suunnitelma esiteltiin, jossa kerrottiin tämä keino miten Suomen pankit nostaisivat vakaavaraisuuttaan.
18.3.1992 Suomen Pankki lähetti tiedon pankeille kiertokirjeen, jossa ilmoitettiin peruskoron nostaminen 8 prosentista 9 ja puoleen prosenttiin toukokuun 1. päivästä 1992 alkaen.Asialla oli kiire, koska EY oli määrännyt Suomen pankkien vakaavaraisuuden nostamiselle death-linen 31.12.1994.Presidentti Mauno Koivisto otti sitten yhteyttä silloisen Suomen korkeimman oikeuden presidenttiin Olavi Heinoseen ja keskusteli hänen kanssaan, että saataisiinko Koiviston toivomuksesta päätös, ettei Suomen pankkeja saa antaa hävitä oikeudessa.Tästä seurasi se, että 3. huhtikuuta 1992 Suomen korkein oikeus teki ratkaisun 50, jossa yksipuolinen koronnosto pankkien toimesta todettiin laittomaksi.
Tästä sitten seurasi ns. Koiviston-konklaavi, eli Presidentti Koivisto joutui kutsumaan salaa koolle ryhmän, jonka tarkoitus oli saattaa loppuun tämä Suomen Pankin vakavaraisuushanke ennen EY:n antamaa määränpäätä.
90-luvun lama aiheutettiin tahallaan, jotta Suomi täyttäisi EU kriteerit

Kauppalehti uutisoi viime marraskuussa, että USC olisi myymässä Arctechin eli Helsingin telakan liikemiesryhmälle, jossa ovat mukana entinen varaliikenneministeri Viktor Olerski ja laivanvarustaja Rišat Bagautdinov. Olerski kuitenkin vetäytyi kaupasta ja myöhemmin tarkentui, että Arctechin uudet omistajat olisivat Bagautdinov ja Vladimir Kasjanenko. Kyseiset liikemiehet omistavat Šlisselburgissa, lähellä Pietaria sijaitsevan Nevsky Shipyard-telakan, ja ideana oli vaihtaa kyseinen telakka Arctechin osakkeisiin.
USC:n pääjohtaja Aleksei Rahmanov vakuutteli vielä joulukuussa, että Arctechin myynti on allekirjoitusta vaille valmis ja kyse on enää juridisista yksityiskohdista. Fontanka-lehden mukaan telakkakaupan kuitenkin esti ”kaikkein korkein taho”, millä lehti mahdollisesti viittaa Venäjän hallitukseen. Venäläismedia: Helsingin telakan myynti peruuntui – Kreml asialla?

Tanska ja moni muu maa pieksevät Suomen selvästi EU-maiden välisessä eläkevertailussa.
Tuoreen EU:n Pension Adequacy Report 2018 -julkaisun mukaan Tanskan eläkeläiset nauttivat EU-maiden korkeimmasta vanhuuseläketasosta.
Tanskalaisen keskimääräinen eläke on raportin mukaan noin 2 500 euroa kuussa, kun suomalainen saa tyytyä keskimäärin 1 750 euron kuukausieläkkeeseen. Erotusta on 750 euroa. Tilaston luvut ovat vuodelta 2015.Suomi ei yllä mitalisijoille, Tanska eläkekunkku – katso lista keskimääräisistä eläkkeistä EU-maissa

Urheilu-uutiset

Maastohiihdon olympiavoittaja Iivo Niskanen valittiin odotetusti vuoden 2018 parhaaksi urheilijaksi. Niskanen voitti viime talvena Pyeongchangin olympialaisissa 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun.Niskanen on saavuttanut palkinnon kahdesti aiemmin, Lahden kisojen maailmanmestarina 2017 ja parisprintin olympiavoittajana 2014 yhdessä Sami Jauhojärven kanssa.Niskasen jälkeen kärkikolmikkoon sijoittuivat maastohiihtäjä Krista Pärmäkoski ja ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen.Urheilutoimittajain Liiton äänestyksessä vuoden joukkueena palkittiin salibandyn miesten MM-kultajoukkue. Vuoden valmentajan titteli vei miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva.Iivo Niskasesta vuoden urheilija

Naisten jalkapalloliigan mestari PK-35 Vantaa ei saanut Palloliiton lisenssikomitealta lisenssiä alkavalle kaudelle. Palloliitto tiedotti skandaalista myöhään torstai-iltana.
Lisenssikomitea jätti lisenssimääräysten perusteella lisenssin myöntämättä PK-35 Vantaalle, koska seura ei täyttänyt määräysten taloudellisia ja oikeudellisia kriteerejä. Seuralla on mahdollisuus valittaa päätöksestä kymmenen päivän kuluessa Urheilun oikeusturvalautakuntaan, tiedotteessa kerrotaan.
Lisenssimenettelyssä tarkasteltiin seurojen taloutta, olosuhteita, urheilullista toimintaa ja oikeudellisia kriteereitä.Skandaali naisten jalkapalloliigassa! Mestari PK-35 Vantaa jäi ilman liigalisenssiä

Katso kaikki Urheilugaalan palkitut

Iivo Niskanen palkittiin Suomen Urheilugaalassa Vuoden urheilijana. Maastohiihtäjä Niskanen, 27, voitti palkinnon myös viime vuonna.Olympiakultaa viime talvena voittanut Niskanen on yli 30 vuoteen ensimmäinen urheilija, joka voittaa Vuoden urheilijan palkinnon kahtena vuonna peräkkäin. Edellinen vastaavaan saavutukseen yltänyt urheilija oli maastohiihtäjä Marjo Matikainen vuosina 1986 ja 1987. Vuoden urheilija on valittu vuodesta 1947 alkaen.Olympiavoittaja Iivo Niskanen on Vuoden urheilija – teki tempun, johon kukaan ei ole pystynyt yli 30 vuoteen

Maailmalla tapahtuu

Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla erotettiin vuosina 2017–2018 perheistään tuhansia siirtolaislapsia luultua enemmän. Asiasta kertoo Yhdysvaltain sosiaali- ja terveysministeriön raportti. Presidentti Donald Trumpin hallinto harjoitti viime toukokuuhun asti nollatoleranssipolitiikkaa laittoman maahanmuuton suhteen. Lapsia erotettiin rajalla vanhemmistaan, jotka pidätettiin ja saivat syytteet laittomasta maahan pyrkimisestä. Lapset puolestaan sijoitettiin erillisiin laitoksiin.Julmaksi syytetyn linjan tarkoituksena oli vähentää intoa tulla laittomasti Yhdysvaltoihin. Ministeriön ylitarkastajan mukaan perheistään erotettujen lasten tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. Ministeriön raportin mukaan sen hoivissa oli 2 737 lasta kesäkuussa 2018.Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla erotettiin perheistään tuhansia siirtolaislapsia luultua enemmän

Tämä "Tiitisen lista" leviää salamana

Keskusrikospoliisi on saanut loppuun poikkeuksellisen laajan talousrikostutkinnan, jossa kahden yrityksen kautta epäillään pyörittäneen harmaata taloutta pääkaupunkiseudulla vuosina 2013–2015. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli kyseisinä vuosina kymmenen miljoonaa euroa. KRP epäilee, että yritykset jättivät kaikki verot ja eläkevakuutusmaksut maksamatta. Verovahingot yhteiskunnalle ovat kaikkiaan noin 4,6 miljoonaa euroa. Sen lisäksi työeläkevakuutusmaksuja jätettiin maksamatta 1,3 miljoonan euron edestä.
Rikoksesta epäiltyjä on kaikkiaan 20. Keskeisiä epäiltyjä on neljä, joista kaksi oli tapahtuma-aikana liiketoimintakiellossa aiempien talousrikoksien vuoksi.
KRP: Kahden ra­ken­nus­yri­tyk­sen kautta pyöritettiin massiivista laitonta bisnestä – valtiolle tullut noin 4,6 miljoonan euron verovahinko

Yle Areena

1990-luvun pankkikriisi luo yhä varjoja

Mitä tulikaan sanottua – politiikkaa lama-ajan Suomessa

90-luvun lama kaatoi pankkeja ja ihmisiä

Pankkivallan uho ja tuho

Pankkikriisi ja asuntovelat

Pankkikriisin pitkä varjo

Lama koetteli ihmisten oikeustajua

Vuonna 1992 lamaa torjuttiin ennennäkemättömällä jättigaalalla

Suomen EU-ratkaisua hoputettiin ja jarrutettiin eduskunnassa

Youtube-videot

Mikko Paunio Presentation

'Nothing Is Over' - Suomi MM 2011

90- luvun pankkikriisi

Mielipiteet

Suomen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on vain noin 0,14 prosenttia. Perussuomalaiset jäivät pois eduskuntapuolueiden ilmastotyöryhmästä, koska tavoitteet olivat utopistisia.
Muiden puolueiden ilmastoretoriikan perusteella luulisi, että kyseessä on kilpailu, mikä puolue esittää kaikkein kunnianhimoisimpia vaatimuksia, ilman että ketään edes kiinnostaa laskea, mitä se tarkoittaa tavalliselle veronmaksajalle, omakotitaloasujalle ja autoilijalle. Vai onko se niin ihanan kallista, että sille ei kannata edes hintalappua laskea? Suomalaisten rahat menevät lähinnä asumiseen ja autoiluun, muuhun ei sitten tahdo rahat riittääkään.
Laura Huhtasaari mielipidekirjoituksessaan: Ilmastotyöryhmän tavoitteet utopistisia

Kun päivän pääuutinen on etukäteen varoiteltu ja tavalliseksi tammikuiseksi lumisateeksi kutistunut lumi-inferno, niin ihminen voi ruveta miettimään muitakin myrskyvaroituksia. Jotkut niistä kannattaa ottaa vakavissaan, jotkut taas voi kuitata hölynpölyksi. Saatte ihan itse päättää oman suhtautumisenne niihin myrskyvaroituksiin, joita hyvinvointiyhteiskunnalle annetaan koko ajan.
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on löytänyt syylliseksi naisten heikkoon urakehitykseen hyvinvointiyhteiskunnan. Runsaat perhetuet johtavat siihen, että naiset työskentelevät keskimäärin miehiä vähemmän, eikä palveluita osteta kodin ulkopuolelta. Lisäksi julkiset toimijat hallitsevat hyvinvointipalveluita, joten kilpailu ja alalla työskentelevien naisten palkkakehitys on huonompaa kuin yksityssektorilla. Pitäisi luottaa enemmän markkinavoimiin ja vähentää sääntelyä.
Selvisipä sekin asia. Kun lyhennetään äitiyslomia ja hoitovapaita sekä leikataan lapsiperheiden saamia tukia, niin johan rupeaa työ naisille maistumaan. Lasikattokin murtuu rytisten, kun parhaat pääsevät näyttämään kykynsä yksityisen sektorin palvelutuotannossa.
En tiedä kuka ne jo nyt liian vähät lapset sitten tekee ja hoitaa, mutta pitänee luottaa markkinavoimiin siinäkin asiassa.
Tämä on vain yksi tutkimus muiden joukossa, mutta viesti on selvä. Tätä samaa on sovellettu työttömiin jo kauan.
Kuten meille on jo vuosia kerrottu, niin työttömät ovat runsaiden tukien laiskistuttamia vetelehtijöitä, jotka eivät viitsi mennä töihin. Lääkkeksi on löydetty erilaisia aktivointoimia, jotka yleensä tarkoittavat palkatonta työtä työkokeiluna tai kuntouttavana työtoimintana. Aktivointia tehostetaan aktiivimallilla, joka rankaisee työtä löytämätöntä tuen leikkauksella. Näin markkinavoimat saavat uusia työntekijöitä, joiden niukan elämisen maksaa se parjattu hyvinvointiyhteiskunta.
Myrskyvaroituksia

Haastattelin Huomenta Suomeen poliisia, joka vuosina 2015-2016 kävi vastaanottokeskuksissa luennoimassa tulijoille Suomen laista ja tavoista. Hän sanoi, että on päivänselvää, että tämä liittyy kulttuuriin. Nainen on sielläpäin "aasista seuraava", hän totesi.Samaa sanoivat Ilta-Sanomien haastattelemat irakilaiset naiset."Omassa maassa ei voinut ehkä edes jutella naisen kanssa, ja tulet yhteiskuntaan, missä naiset ovat vapaita, ja sinulla on kieroutunut käsitys siitä, että nainen on kuin joku eläin."Se, että tällä ja massiivisella yliedustuksella raiskaustilastoissa on yhteys, voi jäädä tajuamatta vain, jos puuttuu aivot. Ironista on, että Jussi Halla-Aho on sanonut samaa niin kauan kuin jaksan muistaa. Hän on ennustanut prikulleen, mitä tulee tapahtumaan ja miten.Sen sijaan, että sormet taas työnnetään korviin, toistellaan tyhjiä mantroja ja heilutellaan rasismikorttia, kannattaisi katsoa faktoja. Totuuden hyväksyminen on parantumisen alku, etenkin kun sairaus on pikkutyttöjen raiskaamisen mahdollistama hyväuskoisuus.Ivan Puopolon kolumni: Raiskaustilastot eivät kotouttamalla pienene

Kunnallinen rakentaminen on siirtynyt enenevässä määrin leasing-rahoituksen ja elinkaarimallin käyttöön (KP 17.1.). Uutta rakentamisen rahoitusta käytetään etenkin Kokkolassa, Kalajoella, Reisjärvellä ja sitä suunnitellaan myös Ylivieskaan ja Haapajärvelle.Leasing tarkoittaa uuden rakennuksen vuokraamista rahoitusyhtiöltä. Sopimuksiin kuuluu tavallisesti, että vuokralainen voi lunastaa rakennuksen itselleen määräajan eli esimerkiksi 20 vuoden jälkeen. Elinkaarimallissa vuokrasopimukseen sisältyvät myös huollot ja korjausremontit. Lisäpalvelut luonnollisesti nostavat vuotuisen vuokran määrää.Rakennusten liisaaminen ei siis nosta enää kunnan velkamäärää. Siksi ei liene yllätys, että uusi järjestelmä on lyönyt itsensä läpi nimen omaan raskaan lainataakan kuntatalouksissa. Leasing on nähty merkittävänä vaihtoehtona lisälainan otolle.
Keskipohjanmaan pääkirjoitus: leasing-rahoitus jouduttaa uusien rakennusten tekoa – samalla se saattaa johtaa liian innokkaaseen rakentamiseen

Henrik Ehrnrooth (Henkka) on osa kuuluisaa teollisuussukua, joka on lutvinut kassansa kuntoon Suomen historian monissa myrskyissä. Ukko ei paljoa julkisuudessa paistattele, nyt naama hyppäsi esiin 10.12.2018 julkaistussa Pöyryn ja sen ruotsalaisen kilpailijan yhdiastymisuutisessa. Henkka teki jälleen hyvän diilin, myi Pöyryn isolla hinnalla osaksi isompaa konsulttikasaa.Olin 1995 kohteena Henkan edellisessä operaatiossa, jolloin hän yhdessä Kari Stadighin kanssa oli pelastamassa nyt myytyä Pöyry-konsernia konkurssilta. Pelastaminen tapahtui ostamalla väkisin Finvest-niminen pörssiyhtiö sen omilla varoilla ja myymällä Pöyry Finvestille riittävällä hinnalla.Aiheesta löytyy hirmuisen hyvä ja asiantunteva artikkeli Suomen Kuvalehdestä päiväyksellä 6.10.1995 https://suomenkuvalehti.fi/digilehti/40-1995-pdf/kansi-1178
Henrik Ehrnrooth - diilintekijä

Tohtori Colemanilta on pyydetty usein todisteita hänen väittämänsä ja nimeämänsä 300 Komitean olemassaolosta. Hän toteaa, ettei ole helppoa esittää todisteita, koska ko. ryhmä
ei jätä jälkeensä asiakirjoja tai kirjallista materiaalia nimillään.Ehkä kaikkein näkyvintodiste on edesmenneen Walter Rathenaun, sosialisti, poliitikko ja Rothschildtientaloudellinen neuvonantaja, artikkeli Weimer Pressiin. Kirjoituksessaan hän toteaa 300 henkilön hallitsevan Eurooppaa – Only three hudred men, each of whom knows all others, govern the fate of Europe. They select their successors from their own entourage. These
men have the means in their hands of putting an end to the form of State, which they findunreasonable. Rathenau salamurhattiin kuusi kuukautta kirjoituksen jälkeen kesäkuun 24,1922. Edellä kerrotun lisäksi Coleman esittää todisteita useista muista lähteistä, lähinnä kirjoituksia eri tutkimuslaitoksista yms., joita kyseinen tämä taustaryhmä kontrolloi tai omistaa.Organisaatiorakenne näyttäisi olevan sellainen, että nämä 300 muodostavat kovan ytimen, koostuen Anglo - Amerikkalaisesta eliitistä sekä eurooppalaisista Black Nobility perheistä. Tämä kova ydin kutsuu itseään nimellä Olympians, kreikkalaisen Olympus jumalien mukaan. He katsovat tekevänsä Jumalan työtä ja olevansa meidän kaikkien, Jumala mukaan lukien, yläpuolella.
Ensimmäinen makkabealaisten kirja

Toinen makkabealaisten kirja

Perustuslain pykälässä yhdeksän todetaan: ”Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu” Valtiosääntöoikeuden professori pitää sinisten avausta karkottamisperusteista vakavana ylilyöntinä
Erkin kommentti: Suomen ei olisi tullut päästää kontrolloimattomasti Ruotsin valtion avustuksella ja rikollisjärjestöjen avulla tulleita pakolaisia maahan. He tulivat 10 turvallisen Euroopan maan kautta Suomeen. Toiseksi EU-tuomioistuimen päätöksen perusteella heidät voidaan palauttaa ensimmäiseen EU-maahan takaisin. Asia ei ole niin yksinkertainen kuin valtio-opin professori väittää.

Nämä Mykkäsen kommentit koostuvat sinänsä kaikilta osin tosiasioista. Mutta siitä huolimatta niistä paljastuu sisäministerin täydellinen ymmärtämättömyys siitä logiikasta, minkä takia Oulun tapahtumien perimmäisenä syynä on Suomen lepsu maahanmuuttopolitiikka.Näin siksi, että me emme tiedä ketkä muodostavat Mykkäsen mainitseman 90% ja ketkä 10% osuuden. Eikä sitä luultavasti ole edes mahdollista tietää, vaikka kumpaankin ryhmään kuuluvia henkilöitä voitaneenkin tunnistaa jonkin verran lisäämällä poliisin voimavaroja ja maahanmuuttajiin kohdistettavaa suoraa valvontaa  eli etnistä profilointia, jonka monet ovat ainakin aiemmin halunneet nähdä rasismina.
Niinpä maassamme liikkuu ihmisten turvallisuuden uhkana sitä useampia kymmenprosenttilaisia mitä useampia humanitaarisia maahanmuuttajia on joukossamme. Siihen taas vaikuttaa erityisesti maamme houkuttelevuus riskimaista lähtevien ihmisten parissa.
Tähän houkuttelevuuteen puolestaan vaikuttavat esimerkiksi turvapaikan saamisen helppous, tulijoille tarjottavien palveluiden määrä ja laatu, perusteettomien hakemusten käsittelyaika ja maasta poistamisen onnistumisfrekvenssi sekä omista - meidän yhteiskuntaamme sopimattomista - kulttuurisista piirteistä vieraantuminen eli suomalaisen elämäntavan omaksumisen nopeus.
Kai Mykkänen ilmoittautui älyllisesti epärehelliseksi

Esimerkiksi silloin, kun SDP kosiskelee äänestäjiä vihreillä arvoilla, puolue ärsyttää niitä potentiaalisia äänestäjiä, joilla on sympatioita myös perussuomalaisten suuntaan.
Jos demarit puhuvat entistä tiukemman maahanmuuttopolitiikan puolesta, puolue saattaa karkottaa luotaan niitä ihmisiä, joilla on sympatioita vihreisiin ja vasemmistoliittoon.
Vaikuttaa siltä, että demarit ovat keskittyneet kalastelemaan liikkuvia lähinnä punavihreistä piireistä. Jo ennen vuodenvaihdetta SDP intoutui selvästi ratsastamaan vihreiden lempiteemoilla, koulutusleikkauksilla ja ilmastonmuutoksen torjunnalla.
Puheenjohtaja Antti Rinne joutui lokakuussa jopa korjailemaan
metsänhakkuiden rajoittamista koskeneita puheitaan, kun Paperiliitto hermostui
(siirryt toiseen palveluun)
hänen näkemyksistään.
Analyysi: Kosiskelu kolmella rintamalla voi vaarantaa demareiden etumatkan – Jos puolue kumartaa yhtäälle, se pyllistää toisaalle

Kansanedustaja Jaana Pelkonen (kok) kirjoittaa blogissaan, että sähköautoista keskustellessa on hyvä tarkastella niihin liittyvä ekologisuusväitteitä kokonaisuuden kautta. Pelkonen toteaa, että sähköautot tarvitsevat ekologisempia akkuja.Litiumioniakun varassa liikkuva sähköauto on ajossa päästötön, mutta akun valmistaminen ei ole vielä ongelmatonta. Se tuottaa massiivisesti hiilidioksidipäästöjä sekä raaka-aineiden tuotannossa, että akun valmistuksen yhteydessä”, Pelkonen kirjoittaa.Akkuihin tarvittava malmin louhinta, jalostus ja kuljetus on itsessään vielä päästöpommi. Jatkojalostuksen kemialliset prosessit puolestaan vaativat valtavasti energiaa korkeiden lämpötilojen ja tuotteen kuivatuksen vuoksi. Erityisen ristiriitaista sähköautojen ekologisuudessa on tieto siitä, että akkutehtaat toimivat pääasiassa hiilivoimalla. Emme voi ulkoistaa ongelmiamme muihin maihin”, hän jatkaa.Pelkonen kirjoittaa, että sähköauton akun valmistus vastaa itsessään jopa 9 vuoden ajoja ja kun sähköautojen toimintamatkat kasvavat, lisääntyvät samalla myös päästöt akkujen valmistuksessa.Kansanedustaja: Sähköautoissa piilee ”päästöpommi”

Kotimaan matkailu

Hämeenlinna on kiinnostava kotimaankohde autolomailijan päiväetapiksi. Aktiivisen matkailijan on helppo sisällyttää matkaansa myös luontoretkiä, risteyilyitä ja monimuotoisia tapahtumia – Hämeenlinnan kesässä kun lähes joka viikonlopulle riittää järjestettyä ohjelmaa. Hämeenlinna on nähtävyys jo itsessään, sillä täällä sijaitsee Suomen ensimmäinen kansallinen kaupunkipuisto. Myös kaupungin maine Jean Sibeliuksen ja Iittalan lasitehtaan kotikaupunkina houkuttelee vierailijoita kaupungin rajojen ulkopuolelta.
Hämeenlinnan kesä on aktiivinen

Mikkeli ilahduttaa kotimaanmatkailijaa monipuolisuudellaan. Tämän etelä-savolaisen kaupungin tapahtumat, kahvilat, luontokohteet sekä teeskentelemättömän letkeä tunnelma hurmaavat helposti. Yllätä itsesi ja tutustu tähän sympaattiseen kesäkaupunkiin. Mikkeli sijaitsee Etelä-Savon maakunnassa vain noin parin kolmen tunnin ajo- tai junamatkan päässä pääkaupunkiseudulta. Se on Etelä-Savon maakuntakeskus, jossa maaseudun rauha on aina lähellä. Asukkaita Mikkelissä on noin 54 600.Kaupungin tunnetuimpia käyntikohteita ja nähtävyyksiä ovat muun muassa Mikkelin tori, Päämajamuseo, Naisvuoren näkötorni sekä Kenkäveron pappila. Myös lähialueilta löytyy paljon nähtävää, kuten Astuvansalmen kalliomaalaukset Ristiinassa sekä viihtyisä Tertin Kartano vain seitsemän kilometrin päässä Mikkelin keskustasta.
Mikkeli on Etelä-Savon sydän

Keskisuomalainen opiskelijakaupunkina mainetta niittänyt Jyväskylä on täynnä tapahtumia ja ihmisiä. Vehreä kaupunki sijaitsee Jyväsjärven rannalla, ja luonto onkin aina lähellä. Yliopiston ja ammattikorkeakoulun ansiosta Jyväskylän väestönrakenne on varsin nuori, mikä näkyy paitsi katukuvassa, myös aktiivisena kulttuurielämänä.
Matkailijalle Jyväskylän tarjonta on monipuolinen: Laajavuoren kylpylä ja seikkailupuisto, mainiot ostosmahdollisuudet sekä monipuolinen ravintola- ja etenkin baaritarjonta takaavat tekemistä koko viikonlopuksi. Kirkkopuisto ja Lounaispuisto tuovat kaupunkiin vihreyttä, ja toimivat kesäisin kaupunkilaistan ajanviettopaikkoina aamupäivästä pitkälle iltaan.
Jyväskylä on Keski-Suomen nuorekas ja eläväinen keskus

Ulkomaan matkailu

Top 10 Most Beautiful Cities in the World

Frankfurt Vacation Travel Guide | Expedia (4K)

Prague Vacation Travel Guide | Expedia

Tältä näyttävät tämän vuoden uutuuskohteet – tunnetko jo Kaunasin tai Baška Vodan?

Musiikki

Leo Rojas - El Condor Pasa

André Rieu - Once Upon A Time In The West -TOSKANA

Mariage D' Amour ... Richard Clayderman

Loppukevennykset

Britannian kuningattaren Elisabetin aviomies prinssi Philip, 97, selvisi säikähdyksellä auto-onnettomuudesta torstaina lähellä kuningasperheen omistamaa Sandringhamin kartanoa. Onnettomuus tapahtui kolmen aikaan iltapäivällä paikallista aikaa.
Britannian prinssi Philip, 97, kolaroi lähellä kuninkaallisten kartanoa – BBC: prinssi ajoi itse autoa

Mitä Juha Sipilä todella ajattelee?

Sipilä kertoo maahanmuuttajista

Kuntoilu

6 Best Workouts to Lose Belly Fat for Beginners

Weight Loss Yoga for Flat Stomach & Abs – 20 Minute Beginners Yoga Workout

8 Abs Exercises for Beginners to Get a Flat Stomach Fast

Liikunta ja terveys

Verenpaine 130 / 87, pulssi 60 , Paino ? kg. Jumppa 0 /450 min, kuntosali 110/ 280 min, kävely 1/71 km , uinti 0/600 m, pyöräily 0/0 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti