tiistai 15. tammikuuta 2019

TI 15.01.2019 EU:n tuomioistuin vahvisti: Turvapaikanhakijat voidaan palauttaa ensimmäiseen EU-maahan. Jos haluamme, niin meillä ei ole pakolaisongelmia.



Jussi Halla-aho Oulun seksuaalirikoksista

Reijo Tosavainen Twitter

Minä, Erkki Aho, olen jo aikaisemminkin kirjoittanut maahanmuuttajista ja hyvä-veli-verkostoista. Aikaansa seuraavalle asiat eivät ole tulleet yllätyksenä.

MATUT

Hyvä-veli-verkostot Suomessa

GSM ja Suomen pakolaispolitiikka

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi viime perjantaina kolmansista maista tulleen miehen pitkään vankeusrangaistukseen useista lapsen seksuaalisista hyväksikäytöstä. Teot ovat tapahtuneet viime kevään ja kesän aikana.
Käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1986 syntyneen Hedayatullah Safin 4 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeuteen kahdeksasta (8) lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jotka olivat tapahtuneet viime vuoden maaliskuussa, toukokuussa ja heinäkuussa.
Safi oli kaikissa tapauksissa ottanut yhteyttä 14-15-vuotiaisiin pikkutyttöihin eri somealustejen mm. Instagramin kautta ja alkanut keskustelemaan tyttöjen kanssa seksistä. Safin toiminta oli aluksi näyttänyt viattomalta, mutta kaikissa tapauksissa touhu eteni hyvin taitavalla tavalla suostuttelemalla ja painostamalla tyttöjä eri tekoihin. Yhteyden otot johtivat aina siihen, että hän oli ilmoittanut, että punttia pullotti.
Lopulta Safi oli saanut tyttöjä useilla eri kerroilla sänkyyn, jossa mies oli raiskannut tyttöjä mitä mielikuvituksellisimmin keinoin. Kyse ei ollut siis mistään kevyistä kosketteluista vaan puhtaista raiskauksista.Helsingissä ilmi valtava lasten raiskausketju

Yli sata tapausta tutkinnassa. Oulun poliisin toimintaa-alueella on tutkinnassa yli 800 lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa väkivallantekoa, joista viitisen sataa keskittyy Oulun kaupunkiin. Näistä iso osa on seksuaalirikoksia.– Karkeasti arvioituna noin sata, sanoo rikosylikomisario Markus Kiiskinen.
Kahta henkilöä esitetään vangittavaksi Oulun seksuaalirikoksista – alle 15-vuotias kuollut tyttö liittyy tapaukseen

Uutinen eiliseltä päivältä
Huomenna Oulussa vangitaan nämä nuorukaiset. He liittyvät siihen itsemurhatapaukseen:
1. Al-Gburi Abdullah Khamees, 15.4.2000
  1. Al-Davayma Baraa-Ahmed Saeed, 16.7.1999

Raiskaus ei ole este turvapaikkahakemukselle

Sipilän mainos tuo turvapaikanhakijoita Suomeen

Afganistanilaiset turvapaikanhakijat raiskasivat 14-vuotiaan Kempeleessä

Uima allahs riemua

Tallukkaan

Uutiset alaikäisiin tyttöihin kohdistuneista seksuaalirikosepäilyistä ovat saaneet suomalaiset ostamaan tavallista enemmän turvasumuttimia.Sumuttimia valmistavan Turvakerroin Oy:n johtaja Tomi Viren sanoo, että uusia sumutintilauksia on tullut parin päivän aikana tuhansia ja määrä kasvaa.Valmistamme sumuttimia tällä hetkellä yötä päivää, jotta pystymme vastaamaan räjähdysmäiseen kysyntään, Viren kertoo. Turvasumutteen myynti räjähti taas – "Ihmisillä on nyt selvästi nyt hätä ja pelko"

Se on erityisen kiusallinen useimmille puolueille ja mediallekin siksi, että yksi puolue on oman käsityksensä asiasta ilmoittanut tosiasiana jo vuosia sitten – ja vaikka optimistisemmat suomalaiset ovat toivoneet toisin, se näyttää osin olevan totta. Harva poliittinen toimija perussuomalaisten ulkopuolella pystyykään vieläkään sanomaan sitä ääneen, vaikka epäiltyjä rikoksia ei ymmärrä kukaan ja ”sietokyky ylittyy” kaikilla, kuten eräs poliitikko tiedotteessaan sanoi. Tästä kertovat myös yllä olevat lainaukset.Tuhanteen kertaan netissä siteeratut Optulan rikostilastot vahvistavat tiettyjen kansallisuuksien ja kulttuuripiirin edustajien moninkertaisesti suuremman riskin syyllistyä seksuaalirikoksiin. Ja kun maahamme on ollut eniten tulijoita tältä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueelta, ja tulijoita oli yksittäisenä vuotena hurja määrä, ovat haittapuolet nyt nähtävissä.
Päättäjien tehtävä ei ole kadehdittava. Turvapaikkajärjestelmään puuttuminen muin keinoin, kuin mitä EU-alueella on jo yhteisesti tehty, ei ole helppoa. Siitä irtautuminen vaatisi kansainvälisten sopimusten rikkomista, eikä avun lopettamiseen muutenkaan ole monilla halua. Toisaalta EU-maista Itävalta on ottanut käyttöön turvapaikanhakijakiintiön, joka   EU:n ministerineuvoston mukaan ei riko kansainvälistä lakia.
Näkökulma: Sietokyky ylittyy kaikilla – mutta poliitikkojen on yhä vaikea puhua seksuaalirikollisuuden ja turvapaikanhaun kytköksestä

SUOMEEN tuli vuoden 2015 syksyllä yli 30 000 turvapaikanhakijaa, valtaosa Irakista. Irakilaiset ovat myös vahvasti yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa.Irak ei tällä hetkellä suostu ottamaan vastaan Suomessa oleskelevia kansalaisiaan. Poliisi voi käytännössä palauttaa vain vapaaehtoisesti palaavia sekä rikoksesta tuomittuja. Irak ei ole kuitenkaan ainoa ongelma. Afganistanin kanssa on palautusjärjestely, mutta maa on suhtautunut hyvin nihkeästi kansalaistensa vastaanottamiseen. Viime vuonna Suomesta palautettiin parikymmentä afganistanilaista, vaikka kielteisiä päätöksiä on tehty kahden viime vuoden aikana noin tuhat. Eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja Kari Tolvanen (kok) arvioi, että voimavaroja tarvittaisiin monesti hyvin haasteellisten rikosten tutkintaan. Tolvanen ehdottaa, että kun koulutettuja poliiseja ei ole saatavilla, tutkintaan avuksi pestattaisiin tutkintasihteereitä ja sosiaalisen median toimintaa tuntevia asiantuntijoita. Eduskunta antoi jo omissa budjettirahoissaan 250 000 euroa lasten nettihyväksikäytön ennaltaehkäisyyn ja saman verran koulupoliisitoiminnalle.
Hallitus ja eduskunta­ryhmät etsivät keinoja torjua lapsiin kohdistuvia seksuaali­rikoksia – HS listasi toimia, jotka voivat vaikuttaa vielä tällä hallitus­kaudella

Alaikäisiin kohdistuva seksuaalirikosepidemia

Keskustelun lomassa Marin toteaa myös:Eihän kukaan meistä toivo, että turvapaikanhakijoita tulisi lisää.”
Kanta poikkeaa kovasti siitä, mitä Marin on aiemmin todennut. Hän kommentoi eduskuntavaalien vaalikoneessa 2015:Suomen tulisi ottaa vastaan nykyistä enemmän pakolaisia ja turvapaikanhakijoita.
SDP:n kannat turvapaikanhakijoista ovat yhtä tuuliviiriä – Sanna Marinin outo kommentti tallentui videolle

Poliisin tiedotuskäytännöt seksuaalirikostutkinnoista ja muistakin tutkinnoista vaihtelevat hyvin paljon eri poliisilaitosten välillä. Esimerkiksi Helsingin poliisi tiedottaa seksuaalirikostutkinnoistaan hyvin paljon niukemmin kuin Oulun poliisi on tiedottanut omista tutkinnoistaan. Nämä 9 asiaa tiedämme nyt Oulun ja Helsingin seksuaalirikostutkinnoista

Eurooppa on edistynyt ihmisoikeuksissa ja tasa-arvossa niin pitkälle, että täällä on sokaistuttu sille, millainen tilanne muualla maailmassa on. Olemme sinisilmäisiä ajatellessamme, että iso määrä nuoria miehiä voidaan tuoda vieraasta kulttuurista ja istuttaa heihin heti länsimaisia arvoja. Hyvään pitää pyrkiä, mutta sinisilmäinen ei saa olla.
Irakilaistaustaisilta naisilta suoraa puhetta kulttuurieroista – ”Sinisilmäinen ei saa olla”

Eerola menee pidemmälle ja kyseenalaistaa koko turvapaikkajärjestelmän mielekkyyden.– Koko turvapaikkajärjestelmä on luotu joskus Neuvostoliiton aikaan joitakin toisinajattelijoita varten. Mutta väitän, että jos vastaanottokeskukset olisivat suljettuja, se vähentäisi houkuttelevuutta. Eihän siellä säilössä tarvitsisi kauan olla, koska jos tulijamäärät vähenisivät, tänne tulisivat vain ne, jotka ovat oikeasti avun tarpeessa. Kommentti: Hallituksen eroa ja anteeksipyyntöä vaativa Jussi Halla-aho unohtaa yhden asian – ”He luottavat siihen, että äänestäjät eivät muista”

Tammikuun 11.päivä Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Hedayatullah Safin neljän vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Tuomio tuli yhdestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seitsemästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Hyväksikäytön uhreja on ollut kaikkiaan seitsemän, ja uhrit ovat olleet 14-15-vuotiaita.
Vankeustuomion lisäksi Safi joutuu maksamaan seitsemälle uhrille korvauksia aiheuttamastaan kärsimyksestä. Yksi uhreista ei oikeuden mukaan hakenut korvausta.
Yhteydenpitoon uhrien kanssa Safi oli käyttänyt sosiaalista mediaa. Viesteissä oli ollut lapsia seksuaaliselle sisällölle altistavaa tai seksuaalisesti latautunutta aineistoa. Safi oli myös pyytänyt lapsia tapaamisiin ja oli onnistunut tapaamaan uhreista kolmea.

Mies käytti kahdeksaa eri lasta seksuaalisesti hyväkseen Helsingissä - houkutteli uhrit somen kautta, sai lähes 5 vuoden tuomion

Tällä hetkellä useita ulkomaalaisia Oulussa ja Helsingissä epäillään syyllistymisestä vakaviin seksuaalirikoksiin, joissa uhreina on alaikäisiä. Kaikki epäillyt tuomitaan lain mukaan, mikäli heidät todetaan syyllisiksi rikoksiin.Mutta mitä tapahtuu sen jälkeen? Tullaanko rikoksiin syyllistyneet myös karkottamaan Suomesta kotimaihinsa?Yle kokosi tietoa Suomen karkottamiskäytännöistä seitsemään kohtaan.
Karkottaako Suomi seksuaalirikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen? 7 asiaa, jotka sinun tulisi tietää karkottamisesta

Valtionvarainministeri Petteri Orpo ja kansliapäällikkö Päivi Nerg saivat tunnustuspalkinnon viestinnästään siirtolaiskriisin yhteydessä. Molemmat ovat kuitenkin isoissa kysymyksissä jättäneet yleisön väärien mielikuvien varaan. Jatkuvasta rämpimisestä huolimatta Viestintätoimisto Tekir myönsi molemmille tunnustuspalkinnon ”luottamusta herättävästä viestinnästä”. Kuvion tekee omalaatuiseksi se, että samainen viestintätoimisto myy hallitukselle viestintäkonsultointia. Orpo ja Nerg pokkasivat palkinnon ”luottamusta herättävästä viestinnästä” – palkitsijana viestintätoimisto, jolta hallitus ostaa viestintäkonsultointia
Erkin kommentti: Toivottavasti kansa jo ymmärtää kokoomuksen politiikan kierouden.

EU:n tuomioistuin vahvisti: Turvapaikanhakijat voidaan palauttaa ensimmäiseen EU-maahan
Haluan tuoda esille sen, että EU-tuomioistuimen päätöksen mukaan pakolainen voidaan palauttaa ensimmäiseen EU-maahan. Siis kaikki Suomeen tulleet pakolaiset voidaan tarvittaessa palauttaa siihen EU-maahan johon he ovat tulleet ensimäiseksi. Meillä ei ole pakolaisongelmaa, jos toimimme lain mukaisesti. Toiseksi Suomi voisi ostaa vankilapalveluja esimerkiksi Venäjältä, koska se todennäköisesti tulisi halvemmaksi kuin Suomen omissa vankiloissa rikoksiin syyllistyneiden pakolaisten osalla.

Kalajoki


Eduskuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään 3.-9. huhtikuuta. Kaupunginhallitus on päättänyt, että ennakkoäänestyspaikkoina toimivat Kalajoella Kalajoen kaupungintalo ja Himangan palvelutoimisto.Liikkuva ennakkoäänestysmahdollisuus on 6. huhtikuuta Vasankarissa kirjastoauton pysäkillä, Mehtäkylässä kirjastoauton pysäkillä, Kärkisen koulun pihalla, Pahkalan koulun pihalla ja Rahjan koulun pihalla.Samat ennakkoäänestyspaikat on myös europarlamenttivaaleissa, jonka ennakkoäänestys on 15.-21. toukokuuta. Liikkuva äänestysmahdollisuus on tuolloin samoissa paikoissa 18. toukokuuta.Eduskuntavaalien vaalipäivänä 14. huhtikuuta äänestyspaikat ovat viiden äänestysalueen, Raution, Tyngän, Pohjan, Etelän ja Himangan, mukaan.Kaupunginjohtajan esityksessä Raution äänestyspaikkana on Raution koulu ja Pohjan äänestyspaikkana Merenojan koulu Eduskuntavaalien ja europarlamenttivaalien äänestyspaikat lyötiin lukkoon Kalajoella https://www.kalajokiseutu.fi/uutinen/560739

Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän strategia, toiminta- ja taloussuunnitelma 2019-2021 ja talousarvio 20

Alueuutiset

Vatsatautioireita aiheuttava kryptosporidioosi on levinnyt myös Kalajokilaakson alueelle, tiedottaa peruspalvelukuntayhtymä Kallio. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella diagnosoituja tapauksia on ollut 49 ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella 29.
Vatsatautia aiheuttava alkueläintartunta leviää Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla – Tauti voi olla riskiryhmille hengenvaarallinen

Sievi FS:n liigajoukkue on jälleen edustettuna futsalin maajoukkueessa, joka pelaa tammikuun lopulla Moldovassa käytävässä MM-karsintaturnauksessa. Maajoukkueen vakiomiehistöön lukeutuva Jarmo Junno saa tällä kertaa matkaan myös seurakaverin, kun päävalmentaja Mićo Martić valitsi joukkueeseen Sievi FS:n nuoren lahjakkuuden Aleksi Kylmälän.
Sievi FS:n Jarmo Junno ja Aleksi Kylmälä futsalin MM-karsintoihin

Jalkapalloliigaan nousseen Kokkolan Pallo-Veikkojen pääyhteistyökumppani on tulevalla kaudella HalpaHalli. Sopimuksen molemmat osapuolet korostavat paikallisuuden merkitystä tehdyssä ratkaisussa. KPV voitti jalkapallon SM-kultaa vuonna 1969 ja HalpaHalli perustettiin samana vuonna. Toimitusjohtaja Janne Ylisen mukaan tehty yhteistyösopimus on hyvä startti yhtiön juhlavuodelle.HalpaHallista Kokkolan Pallo-Veikkojen liigajoukkueen pääyhteistyökumppani

Lentopallon Mestaruusliigan Kokkolan Tiikerit ja VaLePaSastamala ovat sopineet pelaajasiirrosta loppukevääksi, sillä keskitorjuja Rami Rekomaa siirtyy lainasopimuksella Tiikereiden riveihin. 22-vuotias Rekomaa on saanut peliaikaa VaLePan Mestaruusliiga- ja Euroopan Cup-otteluissa keskitorjujana, mutta nyt VaLePan keskitorjujatilanteen parannuttua Rami Rekomaa päätti omasta halustaan ja VaLePan suostumuksella siirtyä Tiikereiden riveihin.Kokkolan Tiikerit lainaa keskitorjujan VaLePasta – Rami Rekomaa paikkaa Simon Honen jättämää aukkoa

Teemu Mäki ja Elmer Kääntä siirtyvät liiganousija Kokkolan Pallo-Veikoista Kakkosessa pelaavan GBK:n riveihin.Chris Corcoran, Lawrence Smith ja maalivahti Olli Nylund jatkavat GBK:ssa. Seuralla on tällä hetkellä viisi sopimuspelaajaa.25-vuotias Mäki on KPV:n kasvatti. Kääntä, 22, aloitti uransa FC YPA:ssa, mutta on kaksi edelliskautta edustanut Pallo-Veikkoja
Teemu Mäki ja Elmer Kääntä siirtyvät Kokkolan Pallo-Veikoista GBK:n riveihin

Kotimaan uutiset

SUOMI ehdottaa, että Suomen, Ruotsin ja Norjan maajoukot alkaisivat harjoitella säännöllisesti yhdessä maiden pohjoisosissa. Harjoitukset voisivat olla rajat ylittäviä.
Ruotsi ja Norja suhtautuvat ehdotukseen myönteisesti. Vastaavat säännölliset yhteisharjoitukset ovat jo arkea ilmavoimien kesken.Ehdotus kuultiin maanantaina Suomen puolustusministeriltä Jussi Niinistöltä Sälenin turvallisuus­konferenssissa Ruotsissa. Suomi ehdottaa Suomen, Ruotsin ja Norjan maajoukkojen säännöllisiä ja rajat ylittäviä sotaharjoituksia

Poliisin viime vuoden tilastojen ennakkotietojen mukaan poliisille ilmoitettujen seksuaalirikosten määrä on kasvanut eniten Helsingissä.Uusi Suomi sai ennakkotilastot Poliisihallitukselta.Poliisitarkastaja Pekka Heikkinen kommentoi Uudelle Suomelle, että kun väestö pakkautuu Helsinkiin, myös epäkohdat pakkautuvat sinne.”Helsingissä tapahtumia on huomattavasti enemmän ylipäätään”, Heikkinen sanoo.Tilastojen mukaan poliisille ilmoitettuja lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä oli viime vuonna Helsingissä 205. Kasvua edellisvuoteen verrattuna on lähes 70 prosenttia eli 84 tapausta. Ulkomaalaisten epäiltyjen osuus lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä oli viime vuonna noin 32 prosenttia Helsingissä.Poliisin uudet tilastot: Seksuaalirikosilmoitukset lisääntyivät eniten Helsingissä – raiskauksesta epäillyistä 54% ulkomaalaisia

Kenen häpeä köyhyys on, ihmisen vai yhteiskunnan, miettii IS Plusin esimies Riika Kuuskoski.
Sain välikädeltä sikalaan vietäväksi tarkoitettua vanhaa leipää. Olen kiitollinen. Siinä ei ole hometta. Sioille tarkoitetun ruuan syöminen kuitenkin ylittää jonkun rajan. Tuntuu jostain syystä vielä häpeällisemmältä kuin roskakatoksesta pakeneminen, dyykkaamisesta suuttuneen vihaisen roskapussin tuojan karjuessa perään loukkauksia.”
Kommentti: Kun Suomi sai ensi kertaa 13 miljoonalla markalla ruoka-apua, pidettiin sitä häpeällisenä – paljon on muuttunut sen jälkeen

Naapurimaiden Suomen ja Ruotsin välillä on suuria eroja niin tienpitoon käytettävässä rahoituksessa kuin autoilun verotuksessa.Ruotsi esimerkiksi käyttää autoilusta kerättävistä veroista ja maksuista, jotka ovat yhteensä noin 9,6 miljardia euroa, 53 prosenttia "takaisin" perusväylänpitoon ja liikenteen investointeihin.Suomessa liikenteeseen ohjataan 19 prosenttia yhteensä 8 miljardista autoilusta kerättävistä vero- ja maksueuroista.
Nämä tiedot käyvät ilmi tiistaina julkistetusta Taloustutkimuksen toteuttamasta liikenneinfran ja rahoituksen Suomi–Ruotsi -vertailusta.
Suomessa bensavero on yhdeksän prosenttia korkeampi kuin Ruotsissa. Dieselissä vero on molemmissa maissa melko samalla tasolla.Huima ero naapurimaiden välillä: Ruotsi palauttaa tiestöön ja rataverkkoon yli puolet autoilusta kerättävistä veroista ja maksuista, Suomi vajaan viidenneksen

Toiviaisen mukaan resurssipuheissa pitää muistaa koko viranomaisketju eikä lisätä vain yhden lenkin vahvuutta.Jos poliisille annetaan lisää resursseja, niitä pitää lisätä samassa suhteessa myös syyttäjille, sanoi valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen tänään Rikos ja rangaistus -tilaisuudessa Vantaan vankilassa.Jos poliisin tutkimalle rikokselle ei ole syyttäjää, ei esimerkiksi poliisien lisäämisellä ole hänen mukaansa vaikuttavuutta.
Valtakunnansyyttäjä: En hyväksy, että rikoksia jätetään tutkimatta resurssisyistä
Erkin kommentti: Toiviainen on omalla toiminnallaan ollut estämässä rikollisiä joutmasta vastuuseen teoistaan. Toiviaisen tulisi erota välittömästi tehtävistään. Jos tarvitaan esimerkki Toiviaisen rikolliseksi epäiltävästä toiminnasta niin olen valmis esittämään asian julkisesti esimerkin Kalajoen poliisin toiminnasta. Esimerkkejä löytyy oikeustoimi-ja poliisiblogistani.

Ulkomaan uutiset

INTIASSA on alkamaisillaan maailman suurin uskonnollinen kokoontuminen, hindujen kumbh mela, jonka merkitystä maata johtavat hindunationalistit pönkittävät entisestään kevään vaalien alla.Viranomaiset odottavat paikalle kahdeksan viikon aikana jopa 150:tä miljoonaa ihmistä. Mittaluokan hahmottamiseksi: vain kahdeksassa maailman suurimmassa valtiossa on enemmän asukkaita.Satatuhatta ulkokäymälää odottaa hinduja, jotka kokoontuvat kylpemään syntinsä pois – Intian valtapuolue valjasti pyhiinvaelluksen vaalikampanjaansa

Kuriilien saarten kohtalo on kuulunut sekä Japanissa että Venäjällä niihin kiistoihin, joista on tavattu todeta, ettei ratkaisua löydy ainakaan puhujan elinaikana.
Nyt Japanissa kohdistetaan toiveet ensi kesään. Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Japanin pääministeri Shinzo Abe ovat nostaneet sovun saariketjun hallinnasta keskusteluun viimeksi tapaamisessaan marraskuussa, ja sovun hakemisen odotetaan jatkuvan kesällä.
Miksi Kuriilit jäytävät Venäjän ja Japanin suhteita – kolme seikkaa kiistellyistä saarista

Sunnuntaina Trump tviittasi ”tuhoavansa Turkin taloudellisesti”, jos se iskee kurdeja vastaan.Yhdysvallat valmistelee joukkojensa vetämistä Isisin vastaisesta liittoumasta.Tämä on aiheuttanut huolta siitä, että Turkki voisi Yhdysvaltojen vetäydyttyä aloittaa sotatoimet Pohjois-Syyrian kurdijoukkoja vastaan.
Yhdysvallat on tukenut SDF-taistelujoukkoa, jonka taistelijoista valtaosa on Syyrian kurdien suojelujoukkojen YPG:n jäseniä. SDF valloitti laajoja alueita terroristeilta ja otti haltuunsa muun muassa ”kalifaatin” pääkaupungin Raqqan syksyllä 2017.
Turkki taas pitää YPG:tä omien rajojensa sisällä toimivan ja terroristijärjestöksi luokittelemansa PKK:n jatkeena.Trump varoitti suoraan Erdogania pysymään kaukana Syyrian kurdeista

Talousuutiset

Kuluttajahinnat kohosivat viime vuonna keskimäärin 1,1 prosenttia, kertoo Tilastokeskus
(siirryt toiseen palveluun)
. Joulukuussa kuluttajahinnat nousivat 1,2 prosenttia. Inflaatio hidastui hieman, sillä marraskuussa kuluttajahinnat nousivat 1,3 prosenttia.Joulukuussa savukkeiden, sähkön, polttonesteiden ja omakotitalojen peruskorjausten hinnat nousivat eniten. Inflaatiota puolestaan hillitsivät lasten päivähoidon, matkapuhelinten, käytettyjen autojen, televisioiden sekä omakotitalojen halpeneminen. Kuluttajahinnat nousivat viime vuonna vähän yli prosentin

Velkojen periminen on Suomessa yleensä helppoa sen jälkeen, kun työllä ja vaivalla on ensin saatu perimiskelpoinen eli lainvoimainen (lopullinen) oikeuden maksutuomio. Sen jälkeen haetaan ulosottoa ja ulosottaja hoitaa varsinaisen rahan perimisen. Tuore oikeustapaus KKO 2016:50 kuitenkin osoittaa, että sudenkuopat vaanivat velkojaa, erityisesti lyhyen kolmen vuoden vanhenemisajan takia.Tässä tapauksessa hovioikeus oli antanut maksutuomion vuonna 2000. Velkoja haki ulosottoa pari kertaa, viimeksi vuonna 2005. Velka pysyi siihen asti voimassa. Mutta ulosottaja palauttikin viimeisen hakemuksen hakijalle alkuvuonna 2006, koska velallisella ei ollut hiljattain löytynyt varoja toisen asian ulosotossa. Velallinen oli sitä paitsi muuttanut ulkomaille eikä uusi osoite ollut ulosottajan tiedossa.Ulosotto voi vanheta velkojan käsiin

Nokia aloittaa Suomessa yt-neuvottelut. Yhtiö arvioi neuvottelujen johtavan tänä vuonna noin 350 työpaikan vähennykseen.Teknologiayhtiö Nokia on tänään kutsunut henkilöstön edustajat Suomessa alkaviin yhteistoimintaneuvotteluihin, joiden arvioidaan johtavan noin 350 työpaikan vähennykseen kuluvana vuonna.Tiedotteen mukaan suunnitelmat koskevat kaikkia Nokian toimipaikkoja Suomessa. Oulun tehdas ei kuulu tänään julkistettujen suunnitelmien piiriin.Nokialla on Suomessa tällä hetkellä yhteensä noin 6 000 työntekijää.
Nokia aloittaa yt-neuvottelut – aikoo vähentää 350 Suomessa

Saksan talous kasvoi viime vuonna 1,5 prosenttia, kertoo Saksan tilastovirasto Destatis alustavassa arviossaan. Talouskasvu oli heikointa sitten vuoden 2013.Koko vuoden kasvua hidasti se, että kolmannella vuosineljänneksellä heinäkuusta syyskuuhun talous kutistui 0,2 prosenttia. Syynä olivat muun muassa autoteollisuuden vaikeudet sekä maailmantalouden hidastuminen.Loppuvuodesta talous osoitti kuitenkin hienoisia toipumisen merkkejä. Tilastovirastolla ei kuitenkaan ole vielä tarkkoja tietoja viimeisen vuosineljänneksen kasvusta.Saksan talouskasvu oli viime vuonna hitainta viiteen vuoteen – talous supistui alkusyksystä

Urheilu-uutiset

Mäkihypyn ja yhdistetyn suomalaisurheilijat Lahdessa järjestettäviin nuorten MM-hiihtoihin on julkistettu. Janne Ahosen poika Mico Ahonen kuuluu Suomen mäkijoukkueeseen. Lahden MM-kisat alkavat 20. tammikuuta. Mico Ahonen ponkaisi Suomen nuorten MM-mäkijoukkueeseen – katso kaikki valitut

Maailmalla tapahtuu

KANGASALALAINEN aviopari koki pelottavan tilanteen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun joku ampui heidän asuntonsa etuoven läpi kolme laukausta aseella. Luodit läpäisivät oven ja yksi niistä lensi naisen pään ohi yöllä yhden aikaan.Siinä tuli kolme laukausta. Yksi tuli suoraan ulko-ovelta eteisen läpi olohuoneeseen ja se meni hieman minun pääni ylitse”, nainen sanoo HS:lle. Perhe on nyt ystäviensä luona väliaikais- ja turvamajoituksessa, ovessa on kolme luodinreikää. Ovessa ei ole ikkunaa.
Ensin suomalais-irakilaista pariskuntaa käytiin kotiovella uhkailemassa, sunnuntaiyönä joku ampui kolme laukausta oven läpi sisään Kangasalla

Räjähdys tapahtui kello 6.18 paikallista aikaa Habarovin kadulla ja se kuului koko Šahtyn kaupungin alueella.Kuulin pamauksen unen läpi, ja jonkin ajan kuluttua oveeni koputettiin: sanottiin, että lähtekää asunnosta, kolmannessa kerroksessa asuva Stanislav kertoi paikalliselle 161.ru-uutissivustolle
(siirryt toiseen palveluun)
.Näin alkoi aamu Šahtyssa Rostovin alueella Etelä-Venäjällä: Neljä huoneistoa vaurioitui, kaksi rakennuksen ylintä kerrosta romahti osittain. Ainakin yksi ihminen kuoli, 140 asukasta evakuoitiin ja neljää etsittiin vielä illan tullessa.
Pelottavampaa kuin terrorismi” – Kaasuonnettomuudet aiheuttavat tuhoa Venäjällä


Eteläisessä Espanjassa on suuri pelastusoperaatio meneillään kaksivuotiaan pojan kadottua.Julen-nimisen pojan uskotaan pudonneen 110 metriä syvään porausreikään.Kuilu alas on hyvin kapea, vain 25 senttimetriä.
Lapsen etsinnät alkoivat sunnuntaina lähellä Totalánin kylää Málagan koillispuolella.
Kaksivuotias putosi 110 metriä syvään porausreikään Espanjassa - viranomaiset taistelevat aikaa vastaan erittäin vaikeassa pelastusoperaatiossa

Kuvassa esiintyvä nainen on poliisin epäilyn mukaan tehnyt 90-vuotiaan miehen maksukortille luvatta nostoja ja ostoja yli 20 000 euron edestä.
Poliisi epäilee, että kortti on joko anastettu tai kadonnut ja otettu luvatta käyttöön.
Valvontakamerakuvat ovat Itäkeskuksessa sijaitsevasta tavaratalosta.Tallenteella näkyy, kuinka nainen ostaa kortilla lahjakortteja ja vaatteita, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kari Martikainen Helsingin poliisilaitokselta.
Tunnistatko kuvan naisen? Nosti ja osti 90-vuotiaan miehen kortilla yli 20 000 euron edestä

Yle Areena

Reilusti yli sata aikuista miestä halusi kontakteja 13-vuotiaaseen Jennaan ja 14-vuotiaaseen Emmaan kuukauden aikana. MOT selvittää lapsiin kohdistuvaa verkkorikollisuutta peiteprofiilien ja käräjäoikeuksien tuomioiden avulla.(19.05.2014)
Saalistajat verkossa

Miten metsäteollisuus esti omien tukiensa leikkaukset - osa yritystuesta kohdistuu fossiilisiin polttoaineisiin. Toimittajana Kirsi Skön.
Suomen sitkein lobbari

2000-luvun lonkkaskandaali on koskettanut tuhansia suomalaisia. Kuka on vastuussa, kun ihon alle asennettu viallinen laite aiheuttaa pysyviä terveysvaurioita potilaalle? Toimittajana Tiina Lundell.
Ihon alla 2: Potilaan pitkä piina

Alaikäisiin kohdistuvat seksuaalirikokset kuohuttavat. Raportti Oulusta. Vieraina ovat poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen, Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala ja seksuaaliterapeutti Kirsi Porras Väestöliitosta. Juontajana Sakari Sirkkanen #yleastudio Miten stoppi seksuaalirikoksille?

Youtube-videot

Sinivalkoinen Kavallus eli 90-luvun laman edelleen jatkuvat vaikutukset

Mielipiteet

Keskustan kannatuksen lasku paikallistui nimenomaan Oulun vaalipiiriin, joka on pääministeri Juha Sipilän (kesk) kotivaalipiiri.Pääministerinä Sipilä kantaa päävastuun Suomen maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisista.Ihmiset muistavat hänen antamansa lupauksen luovuttaa Kempeleen talonsa maahanmuuttajien käyttöön. Vaikka se ei ikinä toteutunut, viesti suomalaisista hyväntahtoisina hölmöinä ehti lisätä lähes hallitsemattomaksi ryöpsähtänyttä siirtolaistulvaa.Tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa vaatinut perussuomalainen puolue häädettiin hallituksesta arvopohjan erilaisuuden takia. Hallituksen maahanmuuttopoliittisen toimenpideohjelman toteuttaminen jäi puolitiehen.
Kommentti: Hallituksen arvopolitiikasta maksetaan nyt Oulussa kovaa hintaa

Monikulttuurisuus on “ihanaa”. Silti sen seurauksena on tapahtunut esim. Turun terroristinen puukotus (kaksi kuolonuhria), kaksi naisen tappoa Porissa (toinen poltettiin elävältä, toiselta katkaistiin kaula), Oulun kirvessurmat (kaksi uhria), Otanmäen tappo, tai Kotkan paloittelusurma. Kaikissa tapauksissa tekoon on syyllistynyt turvapaikanhakija.
Loppusaldo on karmea, kun tähän lisätään ulkomaalaisten tekemien raiskausten valtava määrä (runsaat 30 % kaikista tapauksista 2017). Lähes neljä vuotta eliitti työnsi päätään aina vain syvemmälle pensaaseen. Se ajatteli kuten Petteri Orpo: “Pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia.” Eliitti nyökytteli päätään ihailevasti myös silloin, kun Juha Sipilä lupasi oman kotinsa maahantulijoiden käyttöön.Persujytkyn pelko on viisauden alku – mutta vain vaalien alla!

Oulun lastenraiskausvyyhteen liittyen on päivän (14.1.2019) Iltasanomien artikkelissa päästetty ääneen oululainen imaami Abdul Mannan (sdp). Mannanin alkuperäinen kotimaa on Bangladesh, jonka asukkaista lähes 90 prosenttia tunnustaa islaminuskoa.Mannan tunnetaan esimerkiksi homoseksuaalisuuteen ja tasa-arvoon liittyvästä lausunnostaan. Mannanin (ja islamilaisen sharialain) mukaan ”Islam ei hyväksy homoseksuaalisuutta. Miehille ja naisille on annettu eri velvollisuudet. Naisen velvollisuuksiin kuuluu olla äiti, kotiäiti, hänen pitää hoitaa lapset ja oma perhe.”.Kansalainen-verkkomedia kertoi vuoden 2017 keväällä Mannanin tyttären miehen, bangladeshiläisen Taz Rahmanin saaneen surmansa ISIS-terrorijärjestön taistelijana. Ruotsalais-bangaldeshiläinen journalisti Tasneem Khalil sanoo Taz Rahmanin olleen aktiivinen jihadistinen ja islamistinen toimija Suomessa ennen Syyriaan lähtöään.Valtamedia islamin asialla

Siinä maassa arvostetaan perhettä. Siellä asuvat isät ja äidit, jotka rakastavat ja suojelevat lapsiaan maailman pahuudelta. Siinä maassa kasvaa terve ja raitis nuoriso. Sen maan lapset kunnioittavat vanhempiaan. Siinä maassa lapsille opetetaan elämän perusarvot ja mikä on oikein, ja mikä on väärin. Siinä maassa pidetään lapsille rakkaudellista kuria. Sen maan lapset voivat asua turvallisin mielin. Siinä maassa arvostetaan rehellisyyttä ja hyviä tapoja.
Siinä maassa on hyvät koulut. Sen maan lapset voivat käydä turvallisesti kouluaan. Siinä maassa puututaan koulukiusaukseen ja huolehditaan, että kiusaaminen loppuu.
Siinä maassa ei sorreta köyhää, heikkoa eikä vanhusta. Sen maan jokainen kansalainen saa oikeutta. Siinä maassa kunnioitetaan lakia ja sen maan laki on selkeä.
Siinä maassa arvostetaan vanhuksia ja heistä pidetään huolta. Unelma paremmasta maasta

Sisäministeri Kai Mykkänen sanoi, että oikeustajun mukaan tällaisissa tapauksissa pitäisi voida menettää myös saatu kansalaisuus. Kyllä se minunkin puolestani sopii, mutta ainakaan hallituksen 5.12.2018 antamassa esityksessä kansalaisuuslain muuttamiseksi ei tätä ole otettu huomioon. Voitte itse tarkistaa asian täältä.
Oikeusvaltio koetuksella

Eräs mielipide: Suomen hallituksen pääministeri Juha Sipilän (kesk) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) koettavat sulkea oululaisten suut rahalla, jotta muukalaisten Suomessa harjoittamista raiskauksista saadaan huomio käännetyksi suomalaisten omiin "virheisiin". Vanhan suvakkikaavan mukaan: "Eivät suomalaiset ole muita parempia."
Viime päivien keskustelua lehdissä ja tv:ssä seuratessa kiinnittyy huomio itse pääkysymyksen välttelyyn. Pääkysymys on, miten raiskausrikollisuuden kasvu ja muut maahanmuuton ongelmat ratkaistaan?
Mielestäni siinä on kolme päärintamaa: 1) luvattoman maahantunkeutumisen estäminen rajavalvonnalla, 2) maassa olevien väkivaltarikollisten poimiminen, saattaminen vastuuseen ja laittomasti maassa olevien poistaminen, 3) lainsäädännön saattaminen ajan tasalle sekä maahanmuutossa että "monikulttuurisuusihanteen" turmiollisten seurausten torjumiseksi.
Laajasti Suomessa tunnustetaan, että "monikulttuurisuuden" ihailu ja maahanmuuton tuoma "rikkaus" ovat olleet suuri virhe. Vuonna 2015 tapahtunut lähes 33 000 muukalaisen ryntäys maahan on ollut kestämätön. Perussuomalaiset ja monet pienpuolueet ovat vastustaneet tätä. Heidät kaikki, niin kaikki kriittiset puolueet ja yksityiset kansalaiset on syyllistetty ja monia heistä on rangaistu asiallisestakin arvostelusta, joka nyt aletaan tunnustaa oikeutetuksi. "Nettipoliiseja" on palkattu vainoamaan kunniallisia suomalaisia, kun olisi pitänyt netistä etsiä muukalaisia "viina- ja huumesetiä", joiden aatemaailma on nyt räjähtänyt kaikkien suomalaisten silmille.
Koko Eurooppa on sekaisin keskeisesti juuri virheellisen maahanmuuttopolitiikan seurauksena. Kritiikittömästi on ajettu muukalaiskulttuurin etuja europpalaisten kansallisvaltioiden kustannuksella. Kun tämä EU:n linja ei ole onnistunut, laajat vastarintaliikkeet ovat syntyneet useimmissa maissa. Mutta vieläkään ei Suomessakaan tunnusteta, että Sipilän ja Orpon kansallisvaltiomme ja kansamme edun vastainen politiikka on ajanut taloutemme, kulttuurimme ja,, kasvatuksemme turmioon. Sieltä ei nousta, ennen kuin virhepoitiikkaa harjoittaneet puolueet ja johtajat tulevat vaaleissa poliittisesti rangaistuksi. Tehtyjä tekoja ei saa painaa villaisella eikä virheitä saa pyrkiä hyvittämään veronmaksajien päähän otetulla uudella velalla.
Suorastaan etova ja julkeudessaan härski on Kokoomuksen tänään HS:n koko etusivulla julkaisema mainos, jossa puheenjohtaja Petteri Orpo ilmoittaa kokoomuksen luottavan Suomeen ja suomalaisiin, jotka ovat "maailman luotettavin kansa". "Olemme aina hoitaneet hommamme ja pärjänneet, vaikeissakin paikoissa. Yhdessä teemme Suomesta vieläkin paremman maan", Orpo julistaa nyt vaihteeksi taas kansallismieliseksi julistautuen.,.
Yleisesti on maailmalla tunnustettu suomalaisten monet hyvät puolet: ahkeruus, velkojsen maksu, reiluus ja auttamishalu. Yhtenäinen kansa on vahva. Kansa seuraa ja tottelee hyviä johtajia. Valitettavasti EU:n aikana johtajamme ovat enimmäkseen ovat olleet omaa etuaan tavoittelevia, ahneita, kansallisvaltioita tuhoamaan pyrkiviä ja mikä pahinta: Suomea kansan tahdon vastaisesti EU:n liittovaltioon ajavia ja kansallisomaisuuksiemme pois antajia. Suorastaan maanpetoksellisuutta lähentelevää on ollut kansallisvaltion hävittämispyrkimys ja muukalaisten joukkomaahanmuuton salliminen. Tässä Sipilä ja Orpo ovat oman kansansa pettäneet. Henkilökohtaisesti en heistä kumpaankaan luota, en vaalien välillä ja kaikkein vähiten vaaliuurnilla.

Kansalaisten silmissä näyttää siltä, että poliitikot puhuvat vain ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista.Vuonna 2010 hallitus ei kokoontunut erilliseen hätäistuntoon, vaikka lestadiolaisessa herätysliikkeessä alkoi paljastua satoja lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä.
Silloinkin maata johti keskustalainen pääministeri.Kokoomuslainen pääministeri ei kutsunut hätäkokousta koolle, kun EU:n perusoikeusvirasto julkaisi vuonna 2014 tutkimuksen, jonka mukaan 30 prosenttia 18-74-vuotiaista suomalaisista naisista on joutunut nykyisen tai entisen kumppaninsa fyysisen tai seksuaalisen väkivallan uhreiksi.Ilmapiiri on nyt Suomessa tulehtunut, koska turvapaikanhakijoita epäillään useista alaikäisten tyttöjen raiskauksista. Kun vakavien rikosten uhreina ovat yläkouluikäiset tytöt ja tekijöinä ulkomaalaiset nuorehkot miehet, monet tuntevat oikeutetusti voimatonta raivoa ja surua. Turvapaikanhakijoiden pitäisi olla kiitollisuudenvelassa Suomen valtiolle ja suomalaisille, jotka ovat halunneet heitä auttaa vähintään tutkimalla, täyttyvätkö suojelun perusteet.
Raiskaajat voidaan jo karkottaa Suomesta, eivätkä poliitikot voi muuttaa epäiltyjen arvoja - seksuaalirikoksia voidaan estää uusilla some-poliiseilla ja hitaalla valistustyöllä

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala on ihmetellyt ääneen mistä lastenraiskausepidemia johtuu. Sanoillaan Laajala paljastaa, että hän ei halua tai hänellä ei ole kykyä tunnistaa todellisuutta.Yksinkertainen vastaus Laajalan ihmettelyyn on noudatettu maahanmuuttopolitiikka, jonka hedelmistä Oulu ”nauttii” kaupunginvaltuustonsa vapaaehtoisesti tekemien järjenvastaisten poliittisten päätösten myötä. Oulun valtuustossa ei ole kuunneltu moneen vuoteen järjen ääniä, jotka ovat varoitelleet sekä turvallisuustilanteen että talouden heikkenemisestä liittyen turvapaikanhakijoiden vastaanottoon. Sitä saa mitä tilaa, joten suotta Laajala ihmettelee. Peili on keksitty ja sen eteen voivat marssia lähes kaikki oululaisvaltuutetut puheenjohtajaa myöten. Synninpäästön saavat ainoastaan perussuomalaiset ja Junes Lokka (asyl). Kuinka järkevää päätöksentekoa Oulussa toteutuu tulevaisuudessa, kun päättäjinä istuu ihmisiä, jotka ovat pyrkineet kaikin keinoin lakaisemaan jo pitkään tiedostamansa ongelman maton alle? Osa Oulun päättäjistä on tiennyt jo pidemmän aikaa, että kaupungissa raiskataan alaikäisiä, mutta edes pientä piipitystä ei ole kuulunut ennen yksittäisen valtuutetun (Lokka) tekemää paljastusta.
Helsingin huuhaat, Turun tollot ja Oulun pöljät

Kotimaan matkailu

Pirkanmaalla sijaitseva Tampere on suosittu matkailukaupunki suomalaisten keskuudessa. Tampereen rento tunnelma, monipuolinen aktiviteettitarjonta sekä hyvät shoppailumahdollisuudet takaavat onnistuneen Suomi-loman. Tampereen tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat Särkänniemen huvipuisto, Näsinneula sekä Pyynikin ulkoilualue. Kaupungissa on myös monia mielenkiintoisia museoita sekä rutkasti kauniita ulkoilualueita.
Kosken ympärille rakentunut kaupunki

Pohjois-Suomessa sijaitseva Rovaniemi tunnetaan erityisesti Joulupukista, mutta kaupunki tarjoaa matkailijalle myös monia muita mielenkiintoisia kohteita ja nähtävyyksiä. Rovaniemen-loman aikana voi paitsi nautiskella pohjoisen kaupungin tarjoamista luontoelämyksistä myös tutustua lappilaiseen kulttuuriin tai ottaa kaikki irti Rovaniemen tarjoamista aktiivimahdollisuuksista. Rovaniemi on kiinnostava kaupunkikohde

Kaarle IX perusti Vaasan kaupungin vuonna 1606. Kaupunki paloi tapaturmaisesti vuonna 1852, jonka jälkeen se siirrettiin nykyiselle paikalleen. Vanhan kaupungin alue sijaitsee muutaman kilometrin päässä nykyisestä keskustasta.
Rannikon teollisuuskaupunki on täynnä puistoja ja viheralueita. Somat puutaloalueet kutsuvat iltapäiväkävelyille, ja Rantapuisto sekä Rantapromenadi sopivat kesäisen kaupungin tunnelmasta nauttimiseen. Lilliputti-kaupunkijuna on vaihtoehtoinen tapa tutustua keskusta-alueeseen.
Neljäsataavuotias Vaasa

Ulkomaan matkailu

Jos haluat tunnelmoida Välimerellä ja venetsialaistyylisellä arkkitehtuurilla ilman ruuhkia ja kovia hintoja, suuntaa Slovenian rannikolle Piraniin.
Pastellinväriset talot kohoavat veden vierellä. Kaupungintalon seinää koristaa siivekäs leijona, ja katedraalin kellotorni muistuttaa kovasti esikuvaansa, joka komeilee Pyhän Markuksen aukiolla Venetsiassa.Slovenian rannalla olevaa Pirania kutsutaan pikku-Venetsiaksi. Se oli muinaisen tasavallan hallussa viitisensataa vuotta ja on sen parhaiten säilyneitä keskiaikaisia satamakaupunkeja.Pittoreski Piran on Slovenian Venetsia – parhaat vinkit ihanaan kaupunkiin

Munich and the Foothills of the Alps

Germany’s Frankfurt and Nürnberg

Musiikki

Tom Jones - Delilah 1968 (1973) (HQ Audio)

Frank Sinatra - Strangers in the Night

You Don't Have To Say You Love Me - Dusty Springfield (Original Soundtrack with Lyrics♪)

Loppukevennykset

Jokainen meistä on oma persoonansa ja persoonallisuutensa.
Psykologiassa on yritetty haarukoida meitä erilaisiin ryhmiin persoonallisuuksien mukaan.
50-luvun vaihteen tienoilla Katherine Briggs ja hänen tyttärensä Isabel Myers kehittivät niin sanotun Myers-Briggsin tyyppi-indikaattorin, jossa on 16 erilaista persoonallisuustyyppiä.Tyyppi-indikaattorissa on neljä persoonallisuuden ulottuvuutta: introvertti (I) tai ekstrovertti (E) tosiasioihin tukeutuva (S) tai intuitiivinen (N), ajatteleva (T) tai tunteva (F) sekä harkitseva (J) tai spontaani (P).
Näitä yhdistelemällä on saatu 16 erilaista tyyppiä.
16 persoonallisuustyyppiä - heikkoutesi voi paljastaa todellisen luonteesi

Hyvät herrat, vieraana Sauli Niinistö, koko jakso, ei leikattu

Hyvät herrat ja Karjala takaisin

I'll Say He's Different

Nun and Priest Pranks - Best Of Just For Laughs Gags

Just For Laughs - 10 Funniest Pranks (7)

Kuntoilu

Taulukko
Kyykkytesti paljastaa 30 sekunnissa, ovatko jalkasi tarpeeksi vahvat – kokeile, yllätkö ikäryhmäsi tasolle

PROfeel treenivinkit: Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella spagaattia

Liikunta ja terveys

Verenpaine 144 / 85, pulssi 56 , Paino ? kg. Jumppa 40 /390 min, kuntosali 60/ 60 min, kävely 0/60 km , uinti 0/600 m, pyöräily 0/0 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti