maanantai 27. heinäkuuta 2015

Luuston gammakuvaus


Olin tänään 27.7.2015 Oulun Yliopistostollisessa keskussairaalassa luuston gammakuvauksessa = luustokarttatutkimuksessa: 7020 Pt-LuuG ( koko keho) 7030 Pt-LuuDyG (dynaaminen9 7021 Pt-LuuCTG ( emissiomotografia). Kalajoen oma taksi, Siermalan taksi, tuli hakemaan minua 8.15 ja vei minut perille isottoopilaboratirioon asti. Palvelu oli kiitettävän hyvää kalajokisen taksiautoilijan tekemänä. Taksikuljettaja varmisti, että kirjauduin oikein ja että kaikki oli varmasti hyvin.

Kello 10.30 minulle ruiskutettiin radioaktiivinen merkkiaine vasemman käsivarren laskimosuoneen. Pistoksen jälkeen virtsarakko on tyhjennettävä usein. Minulle kerrottiin, että miesten tulisi virtsata istuallaan. Virtsaputken suu ja sen ympäristö on huolellisesti kuivattava paperilla virtsaamisen jälkeen. Kädet on pestävä hyvin WC-käynnin jälkeen. Ylimääräinen merkkiaine poistuu elimistöstä virtsan muana, ja juominen lisää virtsaneritystä, Minulle ilmoitettiin, että kuvaus on n. klo 13.30.

Minä join noin 2,5 litraa vettä jotta saatoin virtsata ja näin ylimääräinen merkkiaine poistui elimistöstä virtsan mukana. Minä kävelin käyttäviä kolmen tunnin ajan ja join ja kävin vessassa. Söin kaksi banaania ja kaksi mandariinia kolmen tunnin aikana. Pistoksen jälkeen tosiaan odotettiin kolme tunita, että merkkiaine kulkkeutuu verenkierron mukana luustoon.

Kello 13.50 suoritettiin gammakuvas, mikä kesti 30 minuuttia. Koko aja piti maata rauhassa liikkumatta ja minut kuvattiin päästä jalkoihin. Kuvauksen aikana vaatteet saivat ol päällä. OYKS:n lääkäri tarkastaa kuvat ja lähettää tiedot Oulaskankaan sairalaan, josta saan tiedot omalta lääkäriltäni mahdollisesti torstaina. Silloin tiedän, että onko syopä edennyt luustoon. Merkkiaine ei vaikuta vointiin ja häviää elimistöstä vuorokauden aikana. Kuvauksen jälkeen on hyvä juoda paljon ja virtsata usein virtsarakon sädeannoksen pienentämiseksi. Radioaktiivinen merkkiaine lähettää jonkin verraan säteilyä lähiympäristöön ja lähipiirille aiheutuva säteilyannos on kuitenkin niin piein, ettei mitään varotoimia tarvita.

Oulun Kela-taksia jouduin odottamaan kuvuaksen jälkeen melkein tunnin, mutta kun taksi tuli niin palvelu oli erinomaista. Samalla Kela-taksilla oli myös toinen kyydittävä.

Nyt illalla joudun juomaan vielä n. 2-3 litraa vettä jotta ylimääräinen radioaktiivinen aine huuhtoutuu pois elimistöstäni. Kieltämättä nyt olen aika väsynyt, sillä olin kotona n. kello 17.15.

Yksilöllisen taudin kuvan selvittäminen

Gammakuvaus luustometastasoinnin arvioinnissa

Luuston gammakuvaus

NK6AN LUUSTON GAMMAKUVAUS

Kontrollit: Luuston gammakuvaus, tästä se kontrollirumba alkaa



torstai 23. heinäkuuta 2015

Eturauhassyövän yleistyminen ja pankkikriisi




Luonnollisesti syöpäpotilaaksi joutuminen on herättänyt mielenkiintoni siihen löytyyko tietoa siitä miten eturauhassyöpä syntyy ja toiseksi siitä miten eturauhassyöpä etenee. Eturauhassyövän kerrotaan internet-lähteiden mukaan yleistyneen Suomessa 1990-luvun alussa. Syövän kehittymiseen vaikuttavat stressin kuormitus ja sietokyky.
Ihminen on sitä mitä hän syö ja miten hän elää. Löysin paljon tietoa siitä, miten eturahassyöpäpotilaan tulee ruokailla ja mitkä ruuat edistävät eturauhassyövän etenemistä.

On todennäköistä, että pankkikriisin osuutta eturauhassyövän lisääntymiseen ei ole tutkittu. En kuitenkaan voi välttyä ajatukselta, että pankkikriisi ja sen seuraukset ovat olleet erittän merkittävä tekijä eturauhassyövän lisääntymisessä. Toinen asia on se, että ruokavaliolla ja elintavoilla voidaan hidastaa syövän etenemistä.
Pankkikriisin pitkä varjo
Omalta osaltani eturauhassyövän syntyy voidaan epäillä
pankkikriisiä ja PR-talojen konkurssivyyhteä

Syöpätaudit ovat Suomessa verenkiertoelinten sairauksien jälkeen yleisin kuolemansyy. Useampi kuin joka neljäs suomalainen sairastuu elämänsä jossain vaiheessa syöpään.
Syöpä on heterogeeninen ryhmä tauteja, joiden yhteinen piirre on solujen kontrolloimaton jakautuminen. Eri syöpämuotojen syyt ja kulku vaihtelevat suuresti. On arvioitu, että kolme neljästä - tai jopa yhdeksän kymmenestä - teollistuneiden maiden syöpätapauksesta johtuu osittain tai kokonaan ulkoisista tekijöistä (ympäristö, elintavat). Siten on ainakin periaatteessa mahdollista ehkäistä suuri osa syöpätapauksista joko poistamalla haitallisia tekijöitä tai vahvistamalla syövältä suojaavien tekijöiden vaikutusta.

Eturauhassyöpä yleistyi tasaisesti, kunnes 1990-luvun alkupuolella tapahtui käänne: ilmaantuvuus alkoi nopeasti suurentua. Syynä on mitä ilmeisimmin seerumin PSA-pitoisuuden (PSA = prostataspesifinen antigeeni) määrittämisen lisääntynyt käyttö, joka johtaa aikaisempaa useammin pienten piilevien eturauhassyöpien löytymiseen. Vuonna 1993 Suomessa todettiin ensimmäisen kerran eturauhasen syöpiä enemmän kuin keuhkosyöpiä. Sen jälkeen eturauhassyöpä on ollut miesten yleisin pahanlaatuinen kasvain, ja nykyään uusien eturauhassyöpien vuosittainen määrä on jo reilusti kaksinkertainen keuhkosyöpätapausten määrään verrattuna.

Vaikka taipumus sairastua syöpään olisikin yksilön perimään liittyvä ominaisuus, taudin syntymiseen tarvitaan yleensä myös ulkoisia tekijöitä. Tärkeitä syövän syntyyn vaikuttavia elintapa- ja ympäristötekijöitä ovat tupakointi, ravinto, alkoholin käyttö, seksuaali- ja lisääntymiskäyttäytyminen, mikrobit, työ- ja asuinympäristön syöpää aiheuttavat tekijät sekä säteily. Näiden muutokset vaikuttavat ajan mittaan syöpäsairastuvuuteen.

Syövän synty jaetaan klassisesti kolmeen eri vaiheeseen. Alku, jolloin yksittäiset solut erilaistuvat (degeneroituvat, rappeutuvat), edistyminen, jolloin erilaistuneet solut lisääntyvät voimakkaasti sekä eteneminen, jolloin syöpäsolut muodostavat pahanlaatuisia kasvaimia. Koska eturauhassyöpä on yleensä hormoniriippuvainen ikääntymisen myötä syntyvä syöpä, sen kasvun edistymiseen vaikuttavat ennen kaikkea henkilökohtaiset tekijät. Syöpäsolun hormoni ja reseptoritila, oksidatiivisen stressin kuormitus ja sietokyky sekä tulehdusprosessit vaikuttavat merkittävästi potilaan kohtaloon. Yksilöllinen tilanne riippuu sekä geneettisistä tekijöistä että ravinnosta ja elämäntavoista.

Tulehdusprosesseilla on tärkeä rooli muiden kantasolujen muuttumisessa syöpäkantasoluiksi. Tässä yhteydessä tumatekijä kappa B aktivoituu joka johtaa apoptoosin (ohjelmoitu solukuolema) estymiseen ja sen mukana solujen muuttumiseen ”kuolemattomiksi”. Syöpää aiheuttavina, karsinogeenisina aineina voivat vaikuttaa kaikki aineet jotka muuttavat solujen geneettisiä tietoja tai häiritsevät solujen signaalireittejä. Esimerkiksi tulehdukset, vapaat radikaalit, epäpuhtaudet, krooniset infektiot (virukset, bakteerit, parasiitit) ja säteily. Myös psyykkisillä tekijöillä ja stressillä on vaikutusta.
Elämän aikana voi eturauhaseen ulkopuolisten tekijöiden vaikutuksesta kertyä huomattavia määriä karsinogeenisia aineita kuten esimerkiksi heterosyklisiä amiineja (grillatut, paistetut ruoat) ja aromaattiset hiilivedyt (esim. grilliruoat, ks. polysykliset aromaattiset hiilivedyt eli PAH-yhdisteet http://fi.wikipedia.org/wiki/Polysykliset_aromaattiset_hiilivedyt ), tupakka, alkoholi ja ennen kaikkea estrogeenisesti vaikuttavat aineet (Xenobiotika) (hormoonit ruoassa – nykyiset maito- ja lihatuotteet http://www.rzuser.uni-heidelberg.de/~h05/Vorlesung/BoltHormone.pdf ). Viimeksi mainitut vaikuttavat suoraan syövän syntyyn, toisaalta ne vaikuttavat solunjakautumiseen estrogeenisen vaikutuksensa vuoksi. Myös metallit kuten kupari (vesijohdot) nikkeli ja rauta vaikuttavat tulehduksia edistävästi.

Syöpäsolujen pH taso on yleensä hapan. Syöpäolun sisäinen pH taso on yleensä alkalinen koska solu pumppaa happamuuden sen ulkopuolelle ja hapottaa näin ympäristöään. Näin ne saavuttavat etuja lisääntyessään ja suojelevat itseään. Happamuus ei ole pelkästään syövän seuraus vaan edesauttaa syövän kasvua ja etäpesäkkeiden syntymistä heikentämällä terveitä soluja. Ennen kaikkea se edistää luuston heikentymistä ja helpottaa näin luuetäpesäkkeiden syntymistä.

Eturauhassyövässä suositellaan periaatteessa rasvaköyhää ruokavaliota. Sen mukana tulee myös välttää sokerin ja valkoisen viljatuotteiden nauttimista koska ne muuntuvat elimistössä tyydyttyneiksi rasvahapoiksi. Eturauhassyövän ehkäisyn kannalta eläinvalkuaisten kuten voin, juuston ja makkaran tyydyttyneet rasvahapot nostavat sairastumisriskiä kun taas kala- ja kasvisöljyt alentavat sitä.

Onko eturauhassyövän kehittyminen genettinen, kohtalo- vai elämänpituinen ravintotekijä? Varmasti tämä voi riippua geneettisistä taipumuksista, kuitenkin 70 % siitä on meidän käsissämme. Tosin perinnöllinen taipumus kaksinkertaistaa mahdollisuuden sairastua eturauhassyöpään. Kuitenkin geeniperimän vaikutukseen voi vaikuttaa ravinnolla joko positiivisesti tai negatiivisesti.

Eturauhassyövän synty

Mikä on syöpä?

Syöpä

Syöpätaudit

Säteily ja syövän synty

Ympäristö ja perimä syövän synnyssä



keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Yleistä eturauhassyövästä



Eturauhassyöpä yleistyy nopeaa vauhtia. Se on suomalaisten miesten yleisin syöpäsairaus. Vuosittain noin 4000 suomalaista miestä sairastuu eturauhassyöpään. Eturauhassyöpä on ikääntymiseen liittyvä ilmiö. Eturauhassyövän syitä ei tunneta. Siihen todennäköisesti vaikuttavat geneettiset tekijät ja ympäristö.

Eturauhanen on saksanpähkinän muotoinen ja kokoinen elin, joka sijaitsee hyvin suojattunua lantiossa virtsarakon alapuolella, virtsaputken ympärillä. Sen takana on peräsuoli, jota kautta eturauhasta voidaan tunnustella. Eturauhanen koostuu sileästä lihaksistosta, sidekudoksesta sekä rauhasrakenteista, joiden tehtävänä on muodostaa nestettä, joka antaa siittiöille sopivan alastusalausn niiden purkautuessa siemensyöksyn yhteydessä eturauhasen läpi.

Nuoren aikuisen miehen eturauhanen painaa noin 16 grammaa. Valtaosalla miehistä eturauhanen alkaa hitaasti suurentua 40 ikävuoden paikkeila. Tämä ns. prostatahyperplasia eli eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu onkin vanhenevien miesten tavallisin virtsaamisvaivojen syy. Hyperplaisakudos kehittyy yleensä eturauhasen keskivyöhykkeeseen virtsaputken ympärille, ja ahtauttaa pikkuhiljaa virtsaputkea. Tällöin virtsaaminen vaikeutuu.

Eturauhassyöpä ilmenee useimmiten rauhasen uloimmassa eli perifeerisessä vyöhykkeessä. Pieni eturauhassyöpä ei näin olen anna mitään oireita, koska se ei vaikuta virtsan kulkuun. Eturauhassyöpä on yleensä pitkään oireeton. Jos oireita ilmenee, ne ovat käytännössä samat kuin hyvänlaatuisesta virtsakasvusta aiheutuvat.

Eturauhassyövän ensioireet voivat olla etäispesäkkeiden aiheuttamia, Ristiselkäsärky ja iskiastyyppinen oireisto, samoin kuin kivut muualla kehossa, voivat johtua luustossa olevista etäispesäkkeistä. Alaraajojen ja kivespussin turvotus voi syntyä lantion imunestekierron tukkeutumisesta,

Yksinkertaisin eturauhasen tutkimus on sen tunnustelu, peräsuolen kautta. Kova kyhmy eturauhasessa herättää aina syöpäepäilyn, Laboratoriokkokeissa tärkein on veren PSA-arvo. Koepalojen otto eturauhasesta tehdään ultraääniohjauksessa. Eturauhasen kokoa ja kaikurakennetta sekä ympäröivän kapselin rajoja on mahdollista arvioida peräsuoleen asennettavalla ultraäänianturilla, Sen kautta voidaan ottaa ohjatut koepalat halutusta kohdasta. Koepalat lähetetäään mikroskooppiseen tutkimukseen ja patologi antaa niistä lausunnon.

Kun eturauhassyöpädiagnoosi on selvinnyt koepalojen perusteella, tehdään yleensä perustutkimuksena luuston isotooppikartoitus. Kasvaimen levinneisyysluokitus pyritään aina määrittelemään. Tässä käytetään ns. TNM-luokitusta. Kirjain T tarkoittaa kasvaimen paikallista levinneisyyttä siten, että T1 ja T2 edustavat eturauhasen sisäistä, rajoittunutta kasvainta. T3 kasvain on jo levinnyt kapselin läpi ja T4 kasvain on kiinnittynyt ympäröiviin kudooksiin, esimerkiksi virtsarakkoon tai lantion sienämään.

N-luokan avulla määritellään imusolmukkeiden tila. M-luokalla määritellään etupesäkkeet. Jos etupesäkkeitä ei tutkimuksissa löydy, käytetään symbolia Mo. Osooitettavissa olevat etupesäkkeet määrittelevät luoka M1:ksi. Tavallisimmin kyseessä ovat luustopesäkkeet, jotka isottoppikartoituksessa ilmenevät runsaasti isotooppeja keväävinä ns. aktiivisina alueina.

Levinneisyysluokitus on tärkeä, sillä eturuahassyövän hoidossa on monia erilaisia vaihtoehtoja ja hoitomuodon valinta perustuu juuri tähän luokitukseen. Kun syöpä on rajoittunut eturauhasen kapselin sisään, eikä etäpesäkkeitä ole todettavissa, se merkitään T-luokalla 1-2. Hoitovaihtoehdot ovat:
  1. eturauhasen radikaalinen leikkaus
  2. eturauhasen radikaalinen sädehoito
  3. seuranta
  4. hormonaalinen hoito

Eturauhasen syöpä


Käypä hoito

eturauhassyövän hoito
eturauhassyöpä

eturauhassyöpä ja sen ravitsemushoito

eturauhassyöpä

Eturauhassyöpä sai uuden hoitomenetelmän Suomessa

Eturauhassyöpä

Eturauhassyöpä

Syöpäjärjestöt

Eturauhassyöpä


Lähdeaineisto Eturauhassyöpäpotilaan opas

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Taistelu syöpää vastaan


Eilen 20.7.2015 sain Oulaskankaan sairaalasta kirjeen, jossa todettiin, että Teiltä on otettu Oulaskankaan sairaalassa eturauhasesta koepalat. Valitettavasti eturauhasesta otetuista koepaloist on löytynyt pahanlaatuisia syöpäsoluja.

Luonnollisesti tieto oli epämiellyttävä uutinen, mutta ei odottamaton. Olin tarkkailut omia elintoimintoja pitemmän aikaa. Eturauhasen liikakasvu oli aiheuttanut tihentynyttä virtsaamistarvetta ja ajoittain virtsasuihku oli heikko. Minulle ilmestyi pari vuotta sitten kystiä, joita yritettin tyhjentää, mutta se ei tehonnut. Sen jälkeen minulle tehtiin Winkelmanin leikkaus Raahen sairaalassa. Winkelmanin leikkaus

Kun kystat saatiin poistettua niin kävin säännöllisesti omasta aloitteestani lääkärintarkastuksissa ja silloin todettiin eturauhasen liikakasvu ja minulle tehtiin lähete Oulaskankaan sairaalaan. Eturauhasen tutkimus Kalajoen terveskeskuksessa tehtiin tunnustelulla peräsuolen kautta. Kova kyhmy eturauhasessa herättää aina syöpäepäilyn Kävin Oulaskankaan sairaalassa tutkimuksissa ja siellä todettiin eturauhasessa tummempi kovempi kohta, jonka itsekin saatoin todeta kuvassa. Minulla määrättiin aika näytteenottoon muistaakseni marraskuussa, mutta koska mitään kipuja ei tuntunut, niin siirsin näytteen ottoa myöhäisemmäksi.

Toukokuussa sairastuin eturauhasen tulehdukseen. Se oli todella ”hirveä kokemus”. Kipu oli käsittämättömän kova. Lisäksi lääkäri määräsi minu verikokeisiin, joissa otettiin kaikki sukupuolitautikokeet jne. Tulokset sain viikon kuluttua ja käännyin toisen lääkärin puoleen, joka hieman hymyili ja sanoi, että ”sinua on pidetty viikko löysässä hirressä”.Kaikki PSA-arvot olivat kunnossa. Hän totesi, että kysymys on eturauhasen tulehduksesta ja sain voimakkaan antibioottikuurin. Oma analyysini oli kuitenkin se, että tulehdus jollakin tavalla liittyi syöpäsoluihin, koska tulehdus oli niin käsittämättömän kivulias.

Kalajoen terveyskeskuksen lääkäri ohjasi keskustelumme perusteella minut koepalojen ottamiseen Oulaskankaan sairaalaan. Koepalat otettiin kesäkuussa ja lähetettiin mikroskooppiseen tutkimukseen. Patologi antoi niistä lausunnon kuukauden kuluttua eli eilen sain lopullisen tuomion: koepaloista on löytynyt pahanlaatuisia syöpäsoluja.

Kun eturauhassyöpädiagnoosi on selvinnyt kopepalojen perusteella, tehdään perustutkimuksena luuston isotooppikartoitus. Muut tarvittavat tutkimukset määräytyvät potilaan tilanteen ja yleistilanteen mukaan. Minulle tämä luuston gammakuvat= luustontutkimus tehdään ensi maanantaina 27.7.2015 Oulun Yliopistolisessa keskussairaalassa.
Käsittääkseni tutkimuksella määritetään mahdollisia etäpesäkkeitä. Tämä selvitys on erittäin tärkeä, koska syövän hoidossa on monia erilaisia vaihtoehtoja ja hoitomuodon valinta perustuu juuri tähän tutkimukseen. Hoitomuotoon tietenkin vaikuttaa ikä, muut sairaudet sekä potilaan oma asenne ja toivomukset.

Eturauhassyövän ensioireet voivat olla myös etäpesäkkeiden aiheuttamia. Ristiselkäsärky ja iskiastyyppinen oireisto, samoin kuin kivut muualla kehossa, voivat johtua luustossa olevista etäpesäkkeistä. Itse en ole tuntenut varsinaista ristiselkäsärkyä. Muulla kehossa olen tuntenut kipuja eim. polvissa, mutta ne tuskin liittyvät eturauhassyöpään, vaan ovat rasitusvammoja, jotka tuntuvat kävelyssä ja ennenkaikkea juoksussa.

Syöpään sairastuminen ja diagnoosin kuuleminen aiheuttaa elämään suuren muutoksen, sillä ollaan uuden, pelottavan ja ahdistavan edessä. Asia ei koske vain potilasta, vaan myös hänen läheisiään. Syövällä on edelleen huono maine. Vanhat käsitykset ovat edelleen tiukassa. Sairastuminen pysäyttää, ravistelee ja vaatii paljon voimavaroja. Pelko ja ahdistus ovat jatkuvasti läsnä.
Eturauhassyövän hoito


lauantai 4. heinäkuuta 2015

Skandaali pääministerin muotokuvasta

Kalajoella Tapion Tuvalla SiniSivellin Galleriassa voi käydä tutustumassa taitelija Markku Hakolan maalaamaan pääministeri Juha Sipilän muotokuvaan. Muotokuva on verhon peitossa, mutta verhoa raottamalla taideteos paljastuu. Taitelija Markku Hakola on Suomen paras muotokuvamaalari.


Rautiolaissyntyinen Kalajoen kaupunginvaltuutettu Erkki Aho esitti keväällä Raution kylätoimikunnan puheenjohtajalle Alpo Murtoniemelle, että Rautio-päivien yhteydessä kesällä 2015 paljastatetaan pääministeri Juha Sipilä muotokuva sekä rautiolaisten tohtoreiden muotokuvia. Tarkoitus oli että pääministerin muotokuvan paljastus olisi ollut yksi Rautio-viikon päätapahtumista. Asiasta sovittiin ja luonnollisesti kumpikin osapuoli pitää kiinni siitä mitä on sopinut ja vastaa siitä. Ulkopuolisten mielipiteen ei saa vaikuttaa lopputulokseen. Erkki Aho tilasi taiteilija Markku Hakolalta Juha Sipilän muotokuvan

Pääministeri Juha Sipilän muotokuva

ja taitelija Tanja Luukkoselta rautiolaisten tohtoreiden muotokuvat

Lisäksi kaupunginvaltuutettu Erkki Aho halusi tuoda Raution Nuorisoseuralle Juha Sipilän muotokuvan paljastutilaisuuteen Rautioon liittyvät muutkin taideteokset kuten esim. opettaja Osmo Tokolan muotokuvan
Opettaja Osmo Tokolan muotokuva

Eljas Simojoen muotokuvan
Eljas Simojoki – isänmaallinen mies


ja äitinsä Saima Ahon muotokuvan

Rautio-aiheeseen liittyy myös taiteilija Oma Orellin maalaus Raution kirkosta

sekä Leo Takalon valmistamat pienoismallit Raution pappilasta

Arno Anthoni piileskeli Raution pappilassa


ja Kalajoen Apteekista
 Kalajoen apteekin talon Pariisin kirjeenvaihtaja Helena Petäistö aikoo pystyttää Rautioon.
Helena Petäistö

Lisäksi Erkki Aho olisi hallunnut tuoda tilaisuuteen taitelija Heimo Sovan taideteoksen Tukkilaiset. Kirjailija Teuvo Pakkalahan kirjoitti aikanaan Tukkjoella näytelmän Siipojoen uitoista Kalajoella. Tukkijoella näytelmä on Suomen suosituin kesäteatteriesitys.
Taitelija Heimo Sovan maalaus Tukkijoella

Lisäksi Erkki Aho olisi halunnut tuoda esille Sulevi Juhola tutkimukset Pähkisaaren rauhan rajasta A3-kokoisena historiatauluna.

sekä kaksi A3-kokoista historiataulua, jotka kertovat Isosta vihasta Kalajoella

Nämä kaikki teokset liittyvät Erkki Ahon Kalajoki-näyttelyyn.
Kalajoki-näyttely

Erkki Aho sai postista Rautio-viikon ohjelman
ja ihmetteli miksei ohjelmassa ole pääministeri Juha Sipilän muotokuvan paljastustialaisuutta. Aho laittoi Raution kylätoimikunnan puheenjohtajalle Alpo Murotoniemelle sähköpostia ja sai vastaukseksi, että ”tuossa muutamien kanssa oli juttua ja siinä todettiin, että sen esilletuominen pitää valmistella ja tiedottaa paremmin.....”

Siis Suomen parhaimman muotokuvamaalarin Markku Hakolan maalaama taideteos pääministeri Juha Sipilästä ei kelvannut rautiolaisille, vaikka pääministerin isä ja äiti ylisti maalausta erinomaiseksi.

Minulle rautiolaisten käytös oli suuri pettymys, mutta arvasin mistä kenkä puristaa. Asialla oli eräs kaupunginvaltuutettu, joka lyö aina, kun mahdollista kapuloita rattaisiin, kun on Raution kehittämisestä kysymys.

Pääministerin isä ja äiti sekä setä ja tämän vaimo kävivät Tapion Tuvalla ihastemalla muotokuvaa pääministeristä. Taiteilija Markku Hakolan mukaan TYKKÄSIVÄT TODELLA PALJON! Isä oli sanonut: “Me kyllä viemme terveiset mitä olemme nähneet” Kiittelivät kovin kaikki lähtiessään.

Rautio-päivillä ei esitetty Suomen parhaimman muotokuvamaalarin erittäin korkeatasoista maalausta pääministeri Juha Sipilästä ja tämän mummolasta, vaan muotokuva on Tapion Tuvalla taiteilija Markku Hakolan SiniSivellin Galleriassa ”peiton alla”.

Aho on laatinut oman suunnittelmansa Raution kehittämisestä, johon myös Kalajoki-näyttely sijoittuu

Nyt kaupunginvaltuutettu Erkki Aho on saanut huomata, että rautiolaiset eivät halua Erkki Ahon palveluksia ja siksi Kalajoki-näyttely siirtyy tuntemaan paikkaa odottammaan korkeimman oikeuden

ja korkeimman hallinto-ooikeuden päätöstä

Erkki Ahon sydäntä ja sielua on tarpeeksi raastettu Kalajoen kaupungin ja Suomen valtion rikollisilla toimilla, joten Erkki Aho ei enää halua alistua kylätappeluihin. Kalajoki-näyttely on ollut eräänlaista terapiaa epäinhimillisessä oikeustaistelussa. Kalajoki-näyttelyyn en ole saanut yhteiskunnan tukea eikä apuja lähiomaisilta eikä Kalajoki-näyttely ole saanut ansaitsemaansa arvosta. Nyt on ratkaisujen aika, niin oikeustaistelussa kuin muissakin asioissa.