tiistai 31. joulukuuta 2019

KE 01.01.2020 Juhlallinen avaus uudelle vuodelle ja uudelle vuosikymmenelle




Aloitin uuden vuoden ja mahdollisesti viimeisen täyden uuden vuosikymmeneni kohottamalla shampanjanlasin ja juomalla shampanjaa sekä katsomalla maanpaossa olevana vuokra-asuntoni neljännen kerroksen parvekkeelta ikäänkuin tasavallan presidentti mahtavaa ilotulitusta. Ilotulitusraketit valaisivat ja täyttivät taivaan sekä valaisivat taivaan ja maan. Ilotulitusrakettien jylinä kuulosti sotatantereelta. Uskon, että tämä spektaakkeli ennakoi hyvää tulevaisuutta minulle ja kaikille suomalaisille.

Olen käynyt 25-vuotista sotaa Suomen oikeus- ja poliisimafiaa vastaan, mikä toimii poliittisten puolueiden suojeluksessa. Oikeustaistelussa olen menettänyt yritykseni, omaisuuteeni, perheeni ja olen ollut luottokelvottomana ja rikollisen ulosoton kohteena jo lähes 25 vuotta. Olen joutunut olemaan lukuisten laittomien pidätysten, oikeusmurhien ja jatkuvan kidutuksen kohteena jo 25 vuotta. Olen joutunut pakenemaan maasta Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta. Reservin upseerina ja urheilumiehenä tiedän, että sodassa ja joukkuepeleissä puolustus ja hyökkäys on tärkeää. Vastustajan tekemisiä on seurattava tarkasti herkeämättä ja odotettava milloin vastustaja tekee ratkaisevan virheen.

Nyt vastustaja on tehnyt tämän ratkaisevan virheen. Käräjätuomari Sarianne Ervasti ja ulosottomies Eveliina Nissilä pääsevät Suomen historian lehdille tekemällä minusta, Erkki Ahosta, perättömän ilmiannon vikramiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Puolustuksen eli minun asema asiassa on lain mukaan erittäin vahva. En ole hyväksynyt mafian esittämää asianajajaa minulle, koska en luottanut siihen, että joku muu kuin minä voisi hoitaa asian puolestani voitolliseen ratkaisuun, josta hyötyy koko Suomen kansa ja koko maailma.

Minulla on mahdollisuus ja oikeus tehdä loppulausunnot asiassa. Lopulausuntoluonnokset löytyvät täältä

Loppulausunto

Loppulausunto 1. jatko-osa

Loppulausunto 2. jatko-osa

Loppulasunnon annan 31.01.2020 mennessä mutta joudun pyytämään lisäaikaa poliisilta, koska olen pyytänyt poliiisia täydentämään loppulausuntoamateriaalia sellaisella nimeämälläni aineistolla, mikä todistaa valtiopetoksen ja rikosilmoituksen tekijöiden rikokset. Jos poliisi ei pysty tätä aineistoa toimittamaan minulle 12.01.2020 mennessä niin joudun pyytämään lisäaikaa loppulausunnon antamiseen.

Lisäksi olen haastanut ulosuttoviranomaiset oikeuteen jotta voin todistaa, että ulosottoviranomaiset perivät minulta sellaisia saatavia, mitkä on saatu rikosten avulla aikaan. Lisäksi kaikki ulosottosaatavani ovat syntyneet rikosten avulla. Olen ilmoittanut vastauksena Oulun käräjäoikeuden lausumapyyntöön, että annan vastauksen lausumapyyntöön 28.02.2020 mennessä.

Uskon, että näillä toimilla Suomi palautetaan takaisin oikeusvaltioiden joukkoon. Tämä merkitsee myös sitä, että hallituksen on erottava ja eduskunta on hajotettava. Hallitus on ollut todistettavasti tietoinen valtiopetoksesta ja Suomen oikeusvaltiotilanteesta. Hallitus ja eduskunta eivät ole ryhtyneet asian vaatimiin toimenpiteisiin. Hallitusta ei ole valittu parlamentaaristen perinteiden eikä oikeusvaltioperiaatteen mukaan. On määrättävä uudet eduskuntavaalit. Sitten on tehtävä oikeus- ja poliisihallinnon uudistus. On perustettava perustuslakituomioistuin. On perustettava totuuskomissio tutkimaan ja selvittämään valtiopetokset ja 1990-luvun tapahtumat sekä pankkikriisi. Katson, että oikeushallinnon uudistukseen kuuluu oikeusjärjestelmän uudistaminen niin, että meillä on uudistuksen jälkeen käräjäoikeudet, hovioikeudet ja riippumaton perustuslakituomioistuin. Lakkautuslistalle joutuvat nykyisenkaltainen laillisuusvalvonta, hallinto-oikeudet ja korkein oikeus. Puhdistuksen ja uudistuksen kohteeksi joutuvat syyttäjälaitos ja poliisihallinto.

Odotukset minulla ovat korkealla. Luonnollisesti tarvitaan yhteistyötä sellaisten poliittisten tahojen kanssa jotka eivät ole sotkeutuneet valtiopetokseen. Valitettavasti sellaisia tahoja on vain perussuomalaiset ja kristilliset. Luonnollisesti ns. virallisten tiedotusvälineiden on aika herätä todellisuuteen. Kiitokset tähän astisesta yhtesityöstä Velallisten Tukiryhmälle ja Me Kansa-liikkeen henkilöille. Yhteistyö on voimaa.
Suomi on palautettava takaisin oikeusvaltioksi.

Suomeen on saatava sellainen hallitus, mikä huolehtii oman maan kansalaisten asioista ja tiedostaa Suomen maantieteellisen aseman ja tuntee Suomen historian.
Me emme voi elää velaksi. Valtion talouden tulee olla tasapainossa. Emme voi lainata rahaa ja myydä yhteistä omaisuuttamme ja lähettää rahat Afrikkaan. Me emme voi olla maailman sosiaalitoimisto. Kehitysapu ja haittamaahanmuutto on ratkaistava suomalaisten edun mukaisella tavalla. Meidän on huolehdittava oman maan kansalaisista. Me emme voi pelastaa maailmaa ilmastovouhouksella. On ymmärretävä suomalaisten vaikutusmahdollisuudet maailman ilmastonmuutokseen. Meidän on arvostettava rehellisyyttä ja oikedenmukaisuutta ja toimittava sen mukaisesti. Veronkierto ja veroparatiisien käyttö on estettävä. Yritystuet ja verotuet on karsittava minimiin. Virkamiesten määrä on optimoitava. Yhteiskunnan elättien määrä on minimoitava. Hyvä-veli-toiminta on lopetettava. Rahan valta ja vallan väärinkäytö on lopetettava. Sotakiihkoilu on lopetetava ja tiedostettava Suomen maantieteellinen asema. On valittava ystävät läheltä ja viholliset, jos niitä yleensä tarvitaan, niin mahdollisimman kaukaa.
Perustavoitteemme tulee olla oman maan kansalaisten turvallisuudesta ja taloudellisesta hyvinvoinnista huolehtiminen. Tämä kulkee kaiken muun edellä.

Erkki Aho

Siellä jossakin 01.01.2020


31.12.2019 Suomi tarvitsee perustuslakituomioistuimen – valtiopetokset eivät vanhene koskaan.


Vuosi 2019 on ollut minulle todella raskas. Olen joutunut olemaan ihmisoikeusrikosten ja kidutuksen kohteena nyt 24,5 vuotta.
Jatketun 24 vuoden oikeusmurhan ja kidutuksen kohteena yrittäjä Erkki Aho

Olen joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa ulkomailta.

Kaiken lisäksi käräjätuomari Sarianne Ervasti ja ulosottomies Eveliina Nissilä ovat tehneet minusta rikosilmoituksen kun olen pyrkinyt saamaan oikeutta asioissani. Tässä on loppulausuntonluonnokseni rikostutkintapyyntöihin:

Loppulausunto

Loppulausunto 1. jatko-osa

Loppulausunto 2. jatko-osa

Hyvä-veli-järjestelmä yrittää pelastaa rikosilmoituksen tekijät, joita epäilen perättömästä ilmiannosta ja muista rikoksista.

Tässä on todelliset syylliset


kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari
asianjaja Antti Latola
asianjaja Hannu Maskonen
varatuomari Paavo M. Petäjä
entinen asianajaja Asko Keränen, nykyinen varatuomari
lestadiolainen poliisi Raimo Ollila
rikollisten suojelijat

Näistä syistä

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen

 PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2
.
PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 3

Hätähuuto Suomesta

ssp-sopimus

Saattohoitajat

Rikolliset konkurssit

Rikoksia ei tutkita

Ahojahti

Suomi ei ole oikeusvaltio. Meillä oikeuslaitos ja poliisi ovat korruptoituneita ja toimivat hyvä-veli-periaatteella. Todellisiä mätäpaiseita oikeusjärjestelmässämme ovat laillisuusvalvonta, valtakunnansyyttäjävirasto, poliisihallitus ja korkein oikeus.

Kalajoki

Raution Kisailijat palasi Punttimaljan ykköseksi pistein 1 376 ennen viime vuoden ykköstä Kalajoen Junkkareita (1 213) ja Lohtajan Veikkoja (1 004).

Maakuntaviestin joukkuemäärä normaaliolosuhteissa jäi alle 40:n ensimmäisen kerran 57 vuoteen – katso tästä joukkueiden nimilistat

Alueuutiset

Poliisilla iso operaatio Pyhäjärvellä – piiritetystä asunnosta löytyi kuollut nainen ja haavoittunut mies
Operaatio alkoi noin kello 20.30, kun poliisi sai hälytyksen. Oulun poliisilaitos tiedottaa, että operaatio päättyi hieman ennen kello kahta tiistaiyönä. Operaatioon osallistui useita poliisin partioita ja sairaankuljetuksen yksiköitä.
Poliisi tiedottaa lisäksi, että kohteena olleesta asunnosta löytyi kuollut nainen. Asunnossa ollut mies puolestaan on loukkaantunut ja hänet on toimitettu sairaankuljetuksen hoidettavaksi.

Kotimaan uutiset

HS-analyysi: Vuoden 1981 vääntö pääministeri Koiviston kanssa sai Kekkosen ymmärtämään voimiensa hupenemisen: ”Minussa ei ole enää entistä terää!”
KAIKEN TIETÄMÄNI pohjalta minulle on tullut sellainen käsitys, että presidentti Urho Kekkonen halusi vaihtaa pääministeriä huhtikuussa 1981. Hän oli tyytymätön Koivistoon. Pitkän presidenttikautensa aikana Kekkonen oli myös tottunut siihen, että pääministerit vaihtuivat usein.
Erkin kommentti: Toimittaja Unto Hämäläisen analyysi on samanlainen kuin minullakin näistä asioista. Siksi minun on helppo hyväksyä Hämäläisen analyysi asioista.

Sisäministeri Ohisalo luopuisi palomies-nimikkeestä ja esittelee oman ehdotuksensa – Palomiesliitolta nuiva vastaanotto
– Olemme järjestäneet kyselyn jäsenillemme nimikeasiasta, ja epäilen, että mielipiteet ovat aika vahvasti palomies-nimikkeen puolella. Se on vakiintunut nimike, eikä oikein kukaan näe sitä sukupuoliroolikysymyksenä. Käsitykseni on, että niillä naisilla, jotka pelastusalalla työskentelevät, ei ole mitään ongelmaa palomies-nimikkeen kanssa.

Väyrynen vaatii Niinistöä ja ministereitä vastuuseen isäntämaasopimuksesta
Väyrynen muistutti, että kyseinen sopimus hyväksyttiin tasavallan presidentin johdolla kokoontuneessa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa heinäkuussa 2014. Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa istuvat normaalisti presidentin lisäksi pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja enintään neljä muuta valtioneuvoston määräämää ministeriä.

Juhani Suomi

Rikoslaki 12 luku
Maanpetos
Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa
1) liittyy vihollisen asevoimiin,
2) osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,
3) palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
4) ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,
on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Maanpetoksesta tuomitaan myös ulkomaalainen, joka tekee 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun teon Suomessa oleskellessaan tai ollessaan valtakunnan palveluksessa.
Yritys on rangaistava.
Tämän pykälän 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna vihollisen auttamisena ei pidetä sellaista miehityksen aikana suoritettua toimenpidettä, joka on ilmeisen tarpeellinen väestön elinolojen turvaamiseksi.
Törkeä maanpetos
Jos maanpetoksessa
1) aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
2) muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.

Rikoslaki 13 luku

Valtiopetos
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen
1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka
2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa.
Törkeä valtiopetos
Jos valtiopetoksessa
1) rikoksentekijänä on tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen tai muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö,
2) rikoksen tekemiseen käytetään aseistettua joukkoa,
3) rikos tehdään ihmisiä surmaamalla tai
4) rikos on poikkeuksellisten olojen vuoksi erityisen vaarallinen
ja valtiopetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä valtiopetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Valtiopetoksen valmistelu
Joka tehdäkseen valtiopetoksen
1 ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa,
2) valmistaa, hankkii, kokoaa tai varastoi aseita, ampumatarvikkeita tai muita niihin rinnastettavia väkivallan käyttöön soveltuvia välineitä,
3) antaa koulutusta aseiden tai muiden väkivallan käyttöön soveltuvien välineiden käyttämisessä tai
4) värvää tai kokoaa väkeä tai varustaa sitä aseilla,
on tuomittava valtiopetoksen valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Valtiopetoksen valmistelusta tuomitaan myös se, joka perustaa tai organisoi yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on Suomen valtiosäännön tai valtiojärjestyksen väkivaltainen kumoaminen tai muuttaminen, osallistuu johtavassa asemassa tai muuten merkittävällä tavalla sellaisen yhteenliittymän toimintaan tai tietoisena yhteenliittymän tarkoitusperästä antaa sille merkittävää taloudellista, järjestöllistä tai muuta vastaavaa tukea.
Laiton sotilaallinen toiminta
Joka laittomasti perustaa, organisoi tai varustaa sotilaallisesti järjestäytyneen yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on vaikuttaa valtiollisiin asioihin, toimii sellaisessa yhteenliittymässä johtavassa asemassa, taloudellisesti tai muutoin merkittävällä tavalla tukee sitä tai siinä toimeenpanee tai antaa sotilaallista koulutusta, on tuomittava laittomasta sotilaallisesta toiminnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Mikä isäntämaasopimus?

Ylen järjestämässä presidenttiehdokkaiden vaalitentissä 13.12. ehdokas Paavo Väyrynen ja ehdokas Sauli Niinistö kävivät seuraavan vuoropuhelun (Yle Areena Suuri vaalikeskustelu: Presidentinvaalit 2018 kohdassa 22.38 ):
Ehdokas Väyrynen:
Isäntämaasopimus.
Se on asia, joka pitäisi tutkia eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Ovatko ministerit ja presidentti toimineet virkavelvollisuuksiensa vastaisesti, kun on hyväksytty tämä isäntämaasopimus kesällä 2014 eikä saatettu sitä eduskunnan käsiteltäväksi.”
Ehdokas Niinistö:
Ymmärtääkseni hallitus tästä keskusteli aika lailla puolustusvaliokunnassa vai oliko se ulkoasiainvaliokunnassa. Jotenka kyllä se eduskunnan tietoon saatettiin. Siinä ei ole sellaista sitoumusta, joka automaattisesti veisi meitä johonkin.”
Ylen vaalitenttiä joulukuussa televisiosta suorana seurannut Faktabaarin toimitus kiinnitti Väyrysen väitteeseen huomiota ja selvitti, olisiko asia perustuslain mukaan pitänyt käsitellä toisin. Ehdokas Merja Kyllönen sanoi samassa tentissä, että isäntämaasopimus on hänelle epäselvä asia, vaikka hän oli Kataisen hallituksessa liikenneministeri kun päätöstä tehtiin. Näytti siltä, että isäntämaasopimusta oli syytä hieman avata.
Isäntämaasopimus oli Suomen ja Naton kumppanuustavoitteissa jo ennen sopimuksen tekoa. Suomi liittyi vuonna 1994 Naton rauhankumppanuusohjelmaan ja jäseneksi Euro-Atlanttiseen kumppanuusneuvostoon, jonka jäseninä ovat kaikki Nato-maat ja rauhankumppanit eli yhteensä 60 valtiota.
Suomi on ylläpitänyt sotilaallista yhteensopivuutta Naton kanssa ja hankkinut kokemusta Naton kriisinhallintaoperaatioissa. Toisin sanoen Suomella on paljon Nato-yhteistyötä, mikä liittyy harjoituksiin. Sopimus fasilitoi tätä harjoittelutoimintaa, eli se sisältää yksityiskohtaisia asioita käytännön toimista esimerkiksi jos Naton joukkoja tulee Suomeen harjoittelemaan.
Sama koskee mahdollisia kriisitilanteita, eli tavoitteita voidaan myös soveltaa tilanteissa, joissa Nato toteuttaa sotilaallista operaatiota. Esimerkiksi Aurora-harjoituksen keskeinen tavoite oli harjoitella sotilaallisen avun vastaanottamista Ruotsin puolustamisessa. Siinä mielessä jos ja kun Suomi järjestää vastaavan oman harjoituksensa, isäntämaasopimuksella on siinä rooli.
Suomi solmi 4.9.2014 Naton kanssa ns. isäntämaasopimuksen (Memorandum of Understanding regarding the Provision of Host Nation Support for the Execution of NATO Operations (MOU)). Sopimus päätyi Suomen säädöskokoelman sopimussarjaan (SopS 82/2014) Naton kanssa tehdyksi isäntämaatukea koskevaksi yhteisymmärryspöytäkirjaksi.
Epämuodollisempi yhteisymmärrysasiakirja tarkoittaa käytännössä, että sitä ei voida rekisteröidä YK:ssa peruskirjan 102 artiklan tarkoittamana valtiosopimuksena. Mikä puolestaan tarkoittaa, että sopimus ei pakota Suomea mihinkään, eli ei vaikuta Suomen suvereniteettiin edes kriisitilanteissa.
Suomessa Väyrysen tarkoittama laillisuusvalvonta ei lähtökohtaisesti kuulu eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, vaan ylimpänä laillisuusvalvojana toimii oikeuskansleri.
Keväällä 2014 oikeuskanslerin virastoon saapui lukuisia kantelukirjoituksia, jotka koskivat Suomen ja Naton välistä ns. isäntämaasopimusta eli Suomen ja Naton välillä tehtyä yhteisymmärryspöytäkirjaa isäntämaatuesta.
Kanteluihin vastatessaan (OKV/839/1/2014 ) oikeuskansleri 29.9.2014 arvioi erityisesti kolmea näkökohtaa:
  1. Onko yhteisymmärryspöytäkirjan valmistelussa noudatettu oikeaa menettelyä, erityisesti sen suhteen, olisiko eduskunnan tullut hyväksyä kyseinen sopimus perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaisesti;
  2. Ovatko sopimuksesta päättäneet tahot ja sen allekirjoittajiksi aikovat syyllistyneet rikoslain 12 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamiseen tai rikoslain 12 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun Suomen puolueettomuutta koskevien määräysten rikkomiseen;
  3. Onko sopimuksen valmistelu maanpetos ja Venäjän kanssa vuonna 1992 suhteiden perusteista tehdyn valtiosopimuksen vastaista erityisesti siltä osin kuin sopimuksessa on määrätty, etteivät sopimuspuolet käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.
Oikeuskansleri otti 25.5.2014 vielä uudelleen (OKV/384/1/2015 ) erityisesti kantaa valitukseen, jonka mukaan asiakirjaa ei oltu saatettu eduskunnan käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi perustuslain 94 §:n mukaisesti.  
Asiakirjan eduskuntakäsittelyn osalta oikeuskansleri totesi yksiselitteisesti, ettei  ”minulla ole aihetta epäillä kenenkään valvontavaltaani kuuluvan menetelleen lain tai virkavelvollisuuksiensa vastaisesti, kun yhteisymmärryspöytäkirjaa ei ole saatettu eduskunnan hyväksyttäväksi perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaisesti…yhteisymmärryspöytäkirjan liittyvän menettelyn osalta ei…ole ilmennyt muutakaan sellaista, mihin minun tulisi laillisuusvalvojana puuttua”.
Myöhemmin tehdystä kantelusta hän totesi, ettei ”siitä käy ilmi sellaisia seikkoja, joiden vuoksi asiaa olisi syytä käsitellä uudelleen”.
Perustuslain 47 pykälän mukaan eduskunnalla on tiedonsaantioikeus, mikä realisoituu valiokuntien pyynnöillä. Tällaista selvityspyyntöä mikään valiokunta ei isäntämaasopimukseen liittyen ole kuitenkaan esittänyt. Tällaista huomautusta ei eduskunnassa ole valmisteltu edellisen eikä nykyisen vaalikauden aikana.
Perustuslaki antaa kuitenkin mahdollisuuden poliittiseen pelaamiseen. Perustuslain 115 §:n mukaan Valtioneuvoston jäsenen virkatoimen lainmukaisuuden tutkinta eduskunnan perustuslakivaliokunnassa voidaan panna vireille:
1) oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen perustuslakivaliokunnalle tekemällä ilmoituksella;
2) vähintään kymmenen kansanedustajan allekirjoittamalla muistutuksella; sekä
3) eduskunnan muun valiokunnan perustuslakivaliokunnalle esittämällä tutkintapyynnöllä.
Teoriassa on siis mahdollisuus saada kymmenen kansanedustajaa allekirjoittamaan muistutus, jonka jälkeen asia menee perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi. Eduskunta päättää perustuslakivaliokunnan kannanoton jälkeen syytteen nostamisesta. Tällainen muistutus on tehty Matti Vanhasesta vuonna 2010 liittyen Nuorisosäätiöön ja Jyrki Kataisesta vuonna 2013 liittyen Himasen raporttiin.
Lähteet:
Oikeuskanslerinviraston päätökset
Suomen perustuslaki
Perustuslakivaliokunta
Ulkopoliittinen instituutti
Helsingin yliopisto

Esko Seppäsen analyysi isäntämaasopimuksesta: Suomen on palautettava liittoutumattomuutensa uskottavuus
Vuonna 1994, jolloin Suomi kiirehti hyväksymään kutsun, puolueettomuus kuului vielä valtion viralliseen ulkopolitiikkaan, eikä mukaanmeno Naton rauhankumppanuuteen ollut mikään läpihuutojuttu. (Puolueettomuudesta luovuttiin kansalta lupaa kysymättä lopullisesti Paavo Lipposen (SDP) kirjoittamassa Lipposen I hallituksen ohjelmassa vuonna 1995.)
Kiusallisen keskustelun välttämiseksi Ahon hallitus ei vienyt rauhankumppanuutta eduskuntaan vaan päätöksen ohjelmaan osallistumisesta teki valtioneuvoston esittelyssä yksin presidentti Martti Ahtisaari (ent. SDP, nyk. Nato). Jos mukaan piti mennä, demokratiassa päätös olisi täytynyt tehdä eduskunnassa niin kuin se tehtiin muissa liittoutumattomissa maissa Ruotsissa, Itävallassa ja Irlannissa.
Isäntämaasopimus ohi eduskunnan
Nato-yhteistyön huipennus oli isäntämaasopimus, joka tehtiin vasta vuonna 2014.
ILMOITUS
Sen ajoitus oli pahasti jälkijättöinen, sillä vieraiden joukkojen maahantulopalvelujen tuotanto käynnistyi jo 2000-luvun alussa. Jo silloin Suomi lupasi ilmoittaa Natolle, mitkä lentokentät ja satamat Suomi ”tarvittaessa” antaa Naton käyttöön. Nato puolestaan antoi Suomelle listan niistä kauppalaivoista, jotka se toivoi Suomen ”tarvittaessa” antavan sen käyttöön. Suomen kartat ja merikortit muutettiin Nato-yhteensopiviksi. Suomen perustuslaista poistettiin maininta siitä, että armeijan komentokieli on suomi. Ja niin edelleen.
Isäntämaasopimus” ei ole oikeasti mikään sopimus. Virallisesti se on ”yhteisymmärryspöytäkirja” (Memorandum of Understanding eli MOU), joka on lähes sanasta sanaan kopioitu Naton asiakirjasta ”AJP-4.5 (B)”. Ilman, että se on laki, asetus tai valtiosopimus, se löytyy Suomen asetuskokoelmasta, mutta aivan poikkeuksellisesti vain englannin eli amerikan kielellä. Mikähän älämölö muuten syntyisikään siitä, jos Suomen tekemät sopimukset Venäjän kanssa julkaistaisiin kansalle vain venäjänkielisinä!
Isäntämaasopimuksen allekirjoittivat Naton Walesin huippukokouksen yhteydessä kenraalit, Suomen puolesta puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg ja Naton puolesta sen Euroopan-joukkojen komentaja Philip M. Breedlove (Samassa tilaisuudessa Ruotsin puolesta sen hyväksyi armeijan komentaja Sverker Göranson).
Kun asialla olivat kenraalit, kyseessä on politiikka, josta Suomella on jonkin verran aikaisempaa kokemusta: Vaasan senaatin maaliskuulla 1918 Saksan kanssa tekemä isäntämaasopimus ja Suomen syksystä 1940 alkaen salassa valmisteltu ilmeisen suullinen isäntämaasopimus yhteishyökkäyksestä Hitlerin joukkojen kanssa Neuvostoliittoon.
Kumpaakaan ei annettu eduskunnan käsittelyyn. Jälkimmäisen hoitivat sotilaat eikä mitään pantu paperille. Nyt on sentään kirjallinen yhteisymmärryspöytäkirja, jolla politiikkaa ulkoistetaan eduskunnalta armeijalle.
Puolustuksesta hyökkäykseen
Sopimuksen mukaan Naton sotilaalliseen toimintaan isäntämaassa voi kuulua sotilaallinen toiminta, mukaan lukien ”taistelun tai sotilaallisen toimen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavan torjuntatoimen toteuttaminen, myös hyökkäys, siirtyminen, huolto ja taisteluharjoitukset”.
Puolustusliittona markkinoitu Nato on vuodesta 1999 lähtien ollut myös hyökkäysliitto. Silloin sen perustamissopimuksesta poistettiin rajoitus, jonka mukaan se voi operoida ja harjoittaa sotilaallista toimintaa vain jäsenmaidensa alueilla.
Nato tai sen jäsenmaa (Yhdysvallat!) voi isäntämaasopimuksen mukaan saada toimilleen myös sotilastukikohtia, jotka suomalaiset itse rakentavat tai varaavat niiden käyttöön. Sopimusta voidaan soveltaa myös vieraiden joukkojen kauttakulkuun.
Pysyviä amerikkalaistaistelijoiden läsnäoloa Suomi ei salli, mutta tarpeet voivat muuttua. Ensimmäisen kerran suursotien jälkeen Norja avasi vuonna 2016 maansa Naton sotilaiden pysyvälle läsnäololle ilman turistiviisumia.
Sopimuksen” sitovuus
Isäntämaasopimukseen on kirjattu kohtaan 3(5) juridinen perustelu sille, että Suomeen saa tulla Naton tai sen jäsenmaiden joukkoja vain Suomen kutsusta: ”Tämän pöytäkirjan määräyksiä sovelletaan rauhan, poikkeusolojen, kriisien ja konfliktien aikana tai kansainvälien jännitystilan aikana siten kuin isäntämaan ja Naton asianomaiset viranomaiset yhdessä päättävät.”
Yhdessä päättävät” on kuitenkin tulkintakysymys.
Isäntämaasopimuksen liitteen AJP- 4.5 (B) mukaan sopimus on ”poliittisesti sitova”, eikä siis oikeudellisesti sitova valtiosopimus. Sopimuksesta pääsee irti kuuden kuukauden irtisanomisajalla, mutta joukon jättämisellä on poliittinen hinta.
Viime aikoina näyttänyt siltä, että Suomen Nato-optio ei ole ollut ainoa kuviteltavissa oleva vaihtoehto Suomelle. Jossakin on ilmeisesti puuhailtu sellaista vaihtoehtoa, että Suomen ei pidä yrittääkään liittyä Natoon, koska kansa sitä vastustaa, mutta jos hypätäänkin Nato-jäsenyyden ohi suoraan Yhdysvaltojen syliin ja koplataan sen kanssa sotilaspoliittiset suhteet, kansa ei tiedä sitä vaihtoehtoa vastustaa.
Erkin kommentti: Esko Seppänen on jälleen kerran oikeassa ja oikeuskansleri väärässä.

Isäntämaasopimus on purettava
Pöytäkirjan allekirjoitti Suomen puolesta puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg 4. syyskuuta 2014.”
Tarkennettakoon, että presidenttinä toimi tuolloin Sauli Niinistö, puolustusministerinä Carl Haglund ja ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa vaikuttivat pääministeri Alexander Stubbin lisäksi puolustusministeri Carl Haglund, ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja, valtiovarainministeri Antti Rinne, Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka sekä sisäministeri Päivi Räsänen.
Isäntämaasopimus Jyväskylän yliopisto V.Virtanen

Suomen ja Naton isäntämaasopimus Wikipedia

Komentaja Jarmo Lindberg: Tätä Suomen ja Naton isäntämaasopimus tarkoittaa
Solmimamme isäntämaasopimus on luonteeltaan niin kutsuttu sateenvarjoasiakirja, joka standardisoi isäntämaatukeen liittyviä hallinnollisia järjestelyjä vähentäen tarvetta erillisille yhteistyöpöytäkirjoille ja teknisille sopimuksille, puolustusvoimain komentaja Lindberg selvitti  225. maanpuolustuskurssin avajaisissa pitämässään puheessa.
Suomi allekirjoitti naton kanssa isäntämaatukea koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan vuonna 2014. Sitä edelsi tasavallan presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunnan linjaus, poikkihallinnollinen yhteistyö ja oikeudellinen arviointi sekä eduskunnan perusteellinen informointiprosessi
Erkin kommentti: Valehteleeko komentaja Jarmo Lindberg? Infromoitiinko eduskuntaa perusteellisesti?

Natosta isäntä taloon: käsikirjoitus

Callen ja Ekin superharhautus Naton isäntämaasopimuksen läpiviemiseksi

Onko Suomeen tulossa myös ydinaseita?

Joutuuko Suomi sotaan — omasta syystään?

Isäntämaasopimus teki Yhdysvalloista Suomen isäntämaan

Ohi Nato-jäsenyyden USA:n syliin

Sotilaiden vallankaappaus Suomessa?

Mediakritiikkiä: Yle ja Ruotsin isäntämaasopimus

Onko Isäntämaasopimus laillinen?

Isäntämaasopimus ja Nato -yhteistyö


Käsittely eduskunnassa
Erkin kommentti; -Jos Suomessa olisi perustuslakituomioistuin niin ministerit ja tasavallan presidentti olisi saatettu vastuuseen teoistaa – valtio- ja maanpetoksesta.

Synnytysikäiset naiset kaikkoavat nopeaa tahtia maakunnista – Tutkija: Muutos on ollut todella raju eikä tähän ole herätty
Useissa maakunnissa naisten määrä on romahtanut lyhyessä ajassa. Esimerkiksi Kainuun ja Etelä-Savon 15–44-vuotiaiden naisten määrä on vähentynyt kolmanneksella tällä vuosisadalla. Kymenlaaksossa ja Satakunnassa vähennystä on viidennes. Vähän lievempänä sama kato on käynyt muuallakin.
Muutos on ollut todella raju lyhyessä ajassa, arvioi johtava asiantuntija Timo Aro aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:stä.
Nuoret ovat aina olleet innokkaita muuttajia, mutta muuttoliike on vain kasvanut. Uutta on, että nuoret eivät enää palaa takaisin kotiseuduilleen.

Ulkomaan uutiset

Yhdysvaltain lähetystöä Irakissa evakuoidaan – tuhansia mielenosoittajia rynni muureille
Yhdysvaltojen Irakin-suurlähettiläs ja lähetystön henkilökunta Irakissa evakuoidaan, kertoo muun muassa uutiskanava al-Jazeera. Irakin pääkaupungissa Bagdadissa useita tuhansia mielenosoittajia on rynninyt Yhdysvaltojen lähetystölle.
Yhdysvaltojen viikonloppuisista ilmaiskuista raivostuneet mielenosoittajat ovat repineet turvakameroita seinistä irti. Protestoijat ovat päässeet suurlähetystön muurille asti, ja Twitterissä leviävän videon mukaan he ovat myös sytyttäneet osan muurista tuleen.
Yhdysvaltain turvallisuusjoukot ovat taas ampuneet kyynelkaasua kohti mielenosoittajia, jotka ovat kieltäytyneet vetäytymästä käskyistä huolimatta.
Ainakin 25 Iranin tukeman shiiaryhmän Kataeb Hizbollahin taistelijaa kuoli sunnuntaina Yhdysvaltain ilmaiskussa.

Tuhansia ihmisiä jäi liekkien saartamaksi rannikkokylässä Australiassa – mereen pakeneminen viimeinen keino
Jopa neljä tuhatta ihmistä on jäänyt liekkien saartamaksi turistien suosimassa Mallacootan rannikkokylässä Kaakkois-Australiassa.
Ihmiset on evakuoitu merenrannalle maastopalojen lähestyessä kylää. Rannalta ei pääse pois maata pitkin. Savu on värjännyt taivaan tummaksi. Läheiset palot aiheuttavat myös ukkoskuuroja ja ”hiilloshyökkäyksiä”.
Viranomaiset ovat varoittaneet jo päiviä, että alueella olevan noin 30 000 turistin on syytä lähteä.

Talousuutiset

Lakkopommi tikittää: hoiva-ala jo taisteluasemissa, kaupan vääntö käynnistyy – Häkämies: ”Janat eivät nyt oikein leikkaa”
Kauppa ja hoiva ovat isoja aloja, joiden neuvotteluita vasta käynnistellään. Alkuaskeleet nähtiin kuitenkin jo syyskuussa, kun SuPer ja Tehy irtisanoivat kunta-alan pääsopimuksen. Liitot haluavat neuvotella sen uusiksi, koska ne haluavat hoitoalalle oman sosiaali- ja terveysalan työ- ja virkaehtosopimuksen.

Suomen kauppataseen alijäämä kutistunut kolmannekseen tämän vuoden aikana
Suomen kauppataseen alijäämä on tänä vuonna pienentynyt tuntuvasti verrattuna viime vuoteen. Tullin mukaan kauppatase oli 838 miljoonaa euroa alijäämäinen tammi-lokakuussa, kun se viime vuoden vastaavalla jaksolla oli 2,5 miljardia euroa miinuksella.
Lokakuun tilastojen mukaan tavaraviennin arvo laski lokakuussa 2,1 prosenttia vuoden takaisesta ja oli lähes 5,7 miljardia euroa. Tuonnin arvo laski kuusi prosenttia ja se oli myös noin 5,7 miljardia. Lokakuun kauppataseen alijäämää oli neljä miljoonaa euroa.

Urheilu-uutiset

Suomi nappasi avausvoittonsa – eteni tyttöjen MM-jääkiekossa välieriin
Suomi kohtaa Bratislavan MM-turnauksen välierissä keskiviikkona Kanadan.
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen jääkiekkomaajoukkue eteni MM-välieriin kukistamalla puolivälierissä Tshekin 3–1.

TDS Toblach, Italia
Miehet, 15 km (v)
1. Sergei Ustjugov RUS 31.02,5
2. Ivan Jakimushkin RUS + 22,6
3. Aleksandr Bolshunov RUS + 29,0
4. Calle Halfvarsson SWE + 29,6
5. Hans Christer Holund NOR + 34,6
6. Artem Maltsev RUS + 35,2
7. Andrei Melnitshenko RUS + 37,0
8. Sjur Röthe NOR + 39,4
9. Lucas Bögl GER + 42,6
10. Denis Spitsov RUS + 43,1
--------------------------------------
11. Iivo Niskanen FIN + 51,5
15. Perttu Hyvärinen FIN +1.08,7
48. Lari Lehtonen FIN +2.13,9
  1. Lauri Lepistö FIN +3.49,2

TDS Toblach, Italia
Naiset, 10 km (v)
1. Therese Johaug NOR 23.51,9
2. Ingvild F. Östberg NOR + 0,7
3. Ebba Andersson SWE + 10,2
4. Heidi Weng NOR + 10,5
5. Astrid U. Jacobsen NOR + 20,8
6. Natalia Neprjajeva RUS + 26,0
7. Jessica Diggins USA + 35,6
8. Sadie Bjornsen USA + 42,9
9. Rosie Brennan USA + 45,0
10. Katharina Hennig GER + 53,1
17. Anne Kyllönen FIN +1.05,5
22. Kerttu Niskanen FIN +1.18,4
43. Vilma Nissinen FIN +1.57,1

Miehet, HS142 / Karsinta
1. Karl Geiger GER 142,7 Q
2. Philipp Aschenwald AUT 142,6 Q
3. Ryoyu Kobayashi JPN 140,9 Q
3. Peter Prevc SLO 140,9 Q
5. Markus Eisenbichler GER 140,0 Q
6. Yukiya Sato JPN 137,7 Q
7. Daiki Ito JPN 137,4 Q
7. Stefan Kraft AUT 137,4 Q
9. Johann Andre Forfang NOR 137,1 Q
10. Dawid Kubacki POL 136,6 Q
61. Niko Kytösaho FIN 95,2
63. Antti Aalto FIN 92,9
69. Eetu Nousiainen FIN 81,5
                                        
Maailmalla tapahtuu

Yksi kuoli ja yksi haavoittui vakavasti ammuskelussa pizzerian edustalla Göteborgissa
YKSI ihminen kuoli ja yksi loukkaantui vakavasti Göteborgissa ammuskelussa, joka tapahtui pizzerian edustalla sunnuntaina, kertoo muun muassa ruotsalaislehti Göteborgs-Posten.Poliisi sai hälytyksen paikalle göteborgilaislähiö Biskopsgårdeniin sunnuntai-iltana kello 18 paikallista aikaa.

Yle Areena

Pompejin viimeiset hetket
1/3. Kaksi vuosituhatta sitten kokonainen kaupunki hautautui hetkessä tuhkaan valtavan tulivuorenpurkauksen seurauksena. Pompejin täydellisestä tuhosta on tiedetty jo pitkään, mutta uuteen tutkimukseen perustuva dokumenttisarja kertoo, kuinka katastrofi tapahtui yksilötasolla. Laajat arkeologiset kaivaukset sekä historiallinen ja maantieteellinen tutkimus ovat paljastaneet, millainen oli ihmisten arkinen elämänpiiri kukoistavassa satamakaupungissa juuri ennen tuhoa ja kuinka luonnonmullistus yllätti eri ammattikuntiin kuuluvat, gladiaattoreista liikemiehiin ja baarinpitäjiin.

Jakso 2
2/3. Kaksi vuosituhatta sitten kokonainen kaupunki hautautui hetkessä tuhkaan valtavan tulivuorenpurkauksen seurauksena. Pompejin täydellisestä tuhosta on tiedetty jo pitkään, mutta uuteen tutkimukseen perustuva dokumenttisarja kertoo, kuinka katastrofi tapahtui yksilötasolla. Laajat arkeologiset kaivaukset sekä historiallinen ja maantieteellinen tutkimus ovat paljastaneet, millainen oli ihmisten arkinen elämänpiiri kukoistavassa satamakaupungissa juuri ennen tuhoa ja kuinka luonnonmullistus yllätti eri ammattikuntiin kuuluvat, gladiaattoreista liikemiehiin ja baarinpitäjiin.

Jakso 3
3/3. Kaksi vuosituhatta sitten kokonainen kaupunki hautautui hetkessä tuhkaan valtavan tulivuorenpurkauksen seurauksena. Pompejin täydellisestä tuhosta on tiedetty jo pitkään, mutta uuteen tutkimukseen perustuva dokumenttisarja kertoo, kuinka katastrofi tapahtui yksilötasolla. Laajat arkeologiset kaivaukset sekä historiallinen ja maantieteellinen tutkimus ovat paljastaneet, millainen oli ihmisten arkinen elämänpiiri kukoistavassa satamakaupungissa juuri ennen tuhoa ja kuinka luonnonmullistus yllätti eri ammattikuntiin kuuluvat, gladiaattoreista liikemiehiin ja baarinpitäjiin.

Youtube

Ovaska vs Halla-aho

Mielipiteet

Keskustan ex-ministeri moittii puolueensa identiteetin olevan kadoksissa: ”Ei voi olla vaihtoehto, ellei itse tiedä, mitä on”
Kannatusalamäessä olevan keskustan entinen varapuheenjohtaja Anu Vehviläinen kaipaa puolueeltaan avointa keskustelua sen tulevaisuuden linjasta.
Erkin kommentti; Ongelma on siinä, ettei keskusta itse tiedä, mutta muut tietävät. Siksi kannatus laskee auringon lailla.

Konkaripoliitikko Kääriäinen älähtää: "Poliittinen ilmapiiri on vuosikymmenen vaihtuessa vastenmielinen"
"Kielenkäyttö on koventunut paikoin ala-arvoiseksi", keskustan pitkäaikainen poliitikko Seppo Kääriäinen murehtii politiikan nykyilmapiiriä tänään maanantaina MT:n vieraskolumnissa.
Erkin kommentti: Kääriäinen on oikeassa. Tieto lisää tuskaa. Somen tulon mukaan riedonvälitykseen on paljatanut muun muassa valtiopetoksen, jossa Kääriäiselläkin on oma roolinsa,

Tytti Tuppuraisen turhat

Minkä sortin sosialisti olet, Sanna Marin?
Koska meillä on nyt sosialidemokraatti pääministerinä, on kai luvallista kysyä, että minkä sortin sosialisti hän on. Sosialisteja kun on kovin monen laisia. Ihan vaan kotomaistakin historiaa tutkiessa kirjo on melko laaja väkivaltaista kumousta tavoitelleista aina asevelisosialisteihin asti. Uskoisin, että myös hallituksessa istuvien porvaripuolueiden edustajien kannattaisi olla kiinnostuneita siitä sosialismin mallista, jota Marin tavoittelee. Että tietäisivät, minne pääministeri on maata heidän tuellaan viemässä.

Joutsenlaulu

Matkailu

10 Best Places to Visit in Italy - Travel Video

ITALY: Venice, city of water

Venice Top Ten Things To Do

Musiikki

Hevenu Shalom Alehem /Jerusalem Academy flashmob for Taglit at Ben

Hava Nagila Medley (Danza Hebrea)

Сюита греческих танцев "Сиртаки". Балет Игоря Моисеева.

Huumori

Just For Laughs

Just for Laugh Gags Compilation - 2 Hours - (HD) 720p

Top 5 Just For Laughs Gags - Mid-JUNE 2019 (INCREDIBLE?!)

Terveellinen ruoka

5 Foods To Keep Your Immune System Strong | Steven and Chris | CBC

Best Foods for Weak Immune System | Healthy Recipes

Foods To Eat Before Bed To Get A Better Night's Sleep

Kuntoilu

10 min NO JUMPING CARDIO FAT BURN (Apartment Friendly, Low Impact, No Equipment)

FULL BODY CARDIO STRENGTH HIIT WORKOUT (No Equipment 10 Min)

The Six Minute HIIT and Abs Workout

Liikunta ja terveys

Vuosi 2019
Verenpaine 130/78 pulssi 59, paino 107,6 kg, Jumppa 0/4500 min, kuntosali 80/7080 min, kävely 1/753 km, uinti 0/40800 m, pyöräily 0/ 2450 km

Vuosi 2018
Verenpaine 156/ 101 , pulssi 53 , Paino ? kg. Jumppa 10 /5400 min, kuntosali 0/8885 min, kävely 0/1255 km , uinti 0/42000 m, pyöräily 0/3580 km