torstai 31. tammikuuta 2019

TO 31.01.2019 Esko Ahon Harvardin matkan taustat ja suomalainen mafia


                                         Esko Aho
Esko Aho hermostui toimittajille.

On syytä epäillä, että Keskustan puheenjohtaja Esko Aho oli syyllistynyt törkeään petoksen yritykseen Lahden dopingskandaalissa. Hän vaati kunniansa loukkauksesta 500 000 markan korvauksia perusteettomasti. Rikoksen yrityskin on rangaistavaa. Mahdollinen epätietoisuus siitä, että alkaako poliisi tutkimaan rikosta ajoi Esko Ahon pakosalle. Rangaistuksenahan olisi todennäköisesti ollut useamman vuoden vankeustuomio. Esko Aho siirtyi eräiden tietojen mukaan epäilyttävien totuuksien varjostamana Harvardiin. Suomessa ”mafia” pelasti Esko Ahon niinkuin aikaisemminkin jo valtiopetokseen liittyvän SSP-sopimuksen tekemisestä johtuvasta rikoksesta. SITRA näyttää olevan suomalaisen mafian pesäpaikka.
Koiviston konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset http://kalajokinen.blogspot.com/2017/06/koiviston-konklaavi-ssp-sopimus-ja-muut.html

Harvardin yliopistoon Yhdysvaltoihin lähtevä Esko Aho ei saa yliopistotyöstään palkkaa. Aho on Harvardissa mukana ryhmässä, johon kuuluu maailman huippujohtajia. Yliopisto hakee ryhmään ympäri maailman henkilöitä, joilla on taustalla vähintään 20 vuotta johtamiskokemusta.Aho viettää Harvardissa tulevan vuoden aikana lähemmäs sata päivää, jona aikana hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa tutkimustyötä ja opetusta. Aholle ei kuitenkaan makseta työstä palkkaa.– Työn palkitsevuus on siinä, että saa olla tässä ohjelmassa mukana muiden huipputekijöiden mukana. Minulla on myös ympärilläni resursseja toimia tahtomallani tavalla, Huomenta Suomessa vieraillut Aho kertoo.
Esko Aho ei saa Harvardista palkkaa

Harvardin matkaansa Aho perusteli lehtien haastattelussa sillä, että hän uskoo palaavansa matkalta entistä iskukykyisempänä. Arveluja uudesta poissaolohakemuksesta tai lähdöstä Harvardiin ilman eduskunnan lupaa Aho ei haastattelussa kommentoinut. Hän kuitenkin korosti odottavansa eduskunnalta ratkaisua mahdollisimman pian sekä itsensä että puolueensa vuoksi.
Esko Aho haluaisi sekä Harvardiin että puheenjohtajaksi

Keskustan puheenjohtaja Esko Ahon Harvardiin lähtö on herättänyt joissain piireissä epäilyksiä. Entinen ulkoministeri, nykyinen Arizonan yliopiston professori, Keijo Korhonen kritisoi Ahon eduskunnalle antaman selvityksen totuudenmukaisuutta. Jotkin seikat liittyen Ahon vierailuun vaikuttavat poikkeavan normaalikäytännöistä. Kiinnostusta herättää esimerkiksi Ahon USA-vuoden todellinen rahoitus. Korhonen ihmetteli taannoisessa kolumnissaan Satakunnan Kansassa, miten Aho todellisuudessa rahoittaa matkansa. Korhonen epäilee Ahon saaneen stipendin tai muun ulkopuolisen rahoittajan kulujensa kattamiseksi ja vaatii Aholta juulkista selvitystä rahoituspohjasta.Korhonen piti kolumnissaan Ahon ilmoitusta siitä, että hänestä tulisi professori amerikkalaiseen yliopistoon, "täytenä pötynä." Hänen mukaansa Harvardiin ei oteta edes vierailevaksi professoriksi ketään ilman tohtorinarvoa.Topi ei myöskään usko, että kyseessä voisi olla varsinainen professuuri. - Jos puhutaan terminologiasta, pysyvä professuuri ei ole mahdollinen, jos ei täytä tiukkoja vaatimuksia, hän toteaa. Keijo Korhonen toteaa, että kun Aho on ilmoittanut matkustavansa USA:han opiskelijaviisumilla, hän ei voi työskennellä Harvardissa edes instructorina eli opettajana.- Soitin Harvardiin toukokuun puolimaissa. Siellä ei ollut mitään tietoa Esko Aho -nimisestä professorista tai instructorista ensi lukukaudelle, Korhonen kertoi kolumnissaan. Ahon ilmoitus opiskelijaviisumista ja toimiminen professorina tai instructorina tuntuvat aiheuttavan sovittamattoman ristiriidan. Keijo Korhonen peräänkuuluttaakin Aholta lisäselvityksiä, muun muassa rahoituslähteen sekä taloudellisen taustan perusteellista selvittämistä.
Esko Ahon matka Harvardiin herättää kysymyksiä

Vaalien jälkeen hän matkusti Harvardin yliopistoon Yhdysvaltoihin, missä hän 12. lokakuuta 2000 alkaen johti viikoittaista opintoryhmää, jossa käsiteltiin Euroopan unionia ja sen poliittisia ja taloudellisia vaikutuksia kansainvälisiin suhteisiin.
Esko Aho

45 Minuuttia - Esko Ahon dopingkorvaukset

45 minuuttia-ohjelman mukaan Hiihtoliiton liittovaltuusto päätti, että liitto maksaa liiton johtavien henkilöiden oikeudenkäyntikulut myös tappiotilanteessa.- Esko Ahon organisoima päätös takasi siis sen, että Aholla ja muilla liiton johtavilla henkilöillä oli STT-jutussa taloudellisesti vain voitettavaa, ohjelmassa kerrotaan.- Voin sen noinkin tulkita. Aika hyvä diili, jos hakee puolta miljoonaa korvauksia ilman kuluriskiä, niin kukapa ei sellaiseen oikeudenkäyntiin olisi valmis lähtemään mukaan, kommentoi rikosoikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta. Poliisitutkintaa ei aikoinaan Ahon osalta aloitettu ja nyt mahdollinen teko on rikosoikeudellisesti vanhentunut.
45 minuuttia: Esko Aho vältti täpärästi rikosepäilyn STT-jutussa

Rikoslaissa määritelty törkeä petos on petoksen törkeä tekomuoto. Törkeän petoksen tekijä tuomitaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Petosta voidaan pitää törkeänä ensinnäkin, jos tekijä tavoittelee petoksella huomattavaa hyötyä. Pelkkä huomattavan hyödyn tavoittelu riittää, eikä rangaistavuuden edellytyksenä ole, että tekijä saisi tosiasiallisesti hankittua taloudellista hyötyä. Huomattavana taloudellisena hyötynä voidaan pitää noin 10 000 euroa. Toiseksi petosta voidaan pitää törkeänä, jos tekijä aiheuttaa huomattavan suurta tai erityisen tuntuvaa vahinkoa. Useamman tuhannen euron arvoista taloudellista vahinkoa voidaan pitää huomattavana. Kolmanneksi petos voi olla törkeä, jos tekijä käyttää hyväkseen vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta. Vastuullinen asema ja luottamus voivat perustua esimerkiksi toimeksiantosopimukseen. Neljänneksi petosta voidaan luonnehtia törkeäksi, jos tekijä käyttää hyväkseen toisen erityistä heikkoutta tai turvatonta tilaa. Jotta kysymys olisi törkeästä petoksesta, edellytetään kaikissa edellä mainituissa tilanteissa, että rikosta voidaan pitää myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Kokonaisarvostelussa voidaan ottaa huomioon esimerkiksi rikoksen kesto ja suunnitelmallisuus sekä muut rikokseen liittyvät seikat.
Mikäli petoksessa tavoitellaan huomattavaa hyötyä, tai, aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa, tai, mikäli rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta, tai, rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa, ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, katsotaan teko törkeäksi petokseksi. Törkeästä petoksesta tuomitaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta. Teon yritys on rangaistava.
Petos on rikoksena kielletty, mutta se vanhenee tietyn ajan kuluttua rikoksen tekopäivästä. Vanhenemisella tarkoitetaan sitä, ettei rikoksesta voida enää nostaa syytettä rikoksesta epäiltyä vastaan tietyn ajan kuluttua eikä epäiltyä voida petoksen vanhenemisajan jälkeen siis tuomita enää petoksesta paitsi tuomioistuimen päätöksellä tietyissä poikkeustilanteissa. Petos on kyseessä silloin, kun joku tarkoituksenaan hankkia itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä tai vahingoittaakseen toista, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja seurauksena aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä. Petos on kyseessä myöskin silloin, kun joku samassa tarkoituksessa syöttämällä, muuttamalla, tuhoamalla tai poistamalla dataa, tai puuttumalla tietojärjestelmän toimintaan muulla tavoin saa aikaan tietojenkäsittelyn lopputuloksen vääristymisen ja seurauksena aiheuttaa toiselle taloudellista vahinkoa. Petoksesta voidaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.
Rikos tai sen syyteoikeus vanhenee, kun sen tekopäivästä on kulunut tietty aika. Vanhenemisaika riippuu rikoksen vakavuudesta ja sen enimmäisrangaistuksesta. Koska petoksesta voidaan tuomita enintään kaksi vuotta vankeutta, sen syyteoikeus vanhenee viidessä vuodessa. Petoksen lievässä ja törkeässä tekomuodossa sen vanhentumisaika on suuruudeltaan erilainen, niin kuin on rangaistuskin. Vanheneminen alkaa rikoksen tekopäivästä, ja syyteoikeus itse rikoksesta epäiltyä vastaan sekä rikokseen osallista vastaan alkaa vanhentua samana päivänä. Poliisin on tullut tehdä esitutkinta, syyttäjän on tullut suorittaa syyteharkinta, ja haaste on tullut antaa vastaajalle, jotta vanhentuminen katsottaisiin lain mukaan katkenneeksi.
Syyteoikeuden vanhentumisaikaa voidaan tuomioistuimen päätöksellä jatkaa kerran yhdellä vuodella, jos erittäin tärkeä yleinen etu vaatii vanhentumisajan jatkamista, ja jos
1) rikoksen esitutkinta vaatii erityisiä, aikaa vieviä tutkintatoimenpiteitä, joiden vuoksi tutkinta olisi vanhentumisajan päättyessä selvästi keskeneräinen,
2) rikos on tullut esitutkintaan poikkeuksellisen myöhään tai
  1. rikoksesta vastaajaksi haastettava pakoilee eikä hänelle sen vuoksi todennäköisesti saataisi annetuksi haastetta tiedoksi ennen vanhentumisajan päättymistä.
Kun keskusta voitti eduskuntavaalit 1991 https://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_1991

niin päätimme Tapion Tuvan isännän Allan Seikkulan kanssa, että käymme onnittelukäynnillä Esko Ahon kotona Kannuksessa. Minä tilasin Roosin Timolta, Roosin Leipomon omistajalta ja leipurilta, niin suuren ruisleivän kuin leipomo pystyi tekemään. Tarkoitus oli antaa tuhti eväs vaikessa työssä maan seuraavana pääministerinä. Lähdimme autollani Allanin kanssa Kannukseen Eskon Ahon kotiin. Luovutimme ison ruisleivän ja vähän muutakin tuliaista Eskolle. Kirsti, Eskon vaimo, keitti kahvit ja keskustelimme paljon ajankohtaisista asioista. Minua hämmästytti kuinka vähillä tiedoilla pääministeriksi valittava henkilö oli varustettu. Pääministeristä tulikin presidentti Koiviston juoksupoika. Olen samaa mieltä Esko Ahon kanssa 1990-luvun historian uudelleen kirjoittamisesta.
Esko Aho muistelee 90 lukua

Tässä on 1990-luvun historia uudelleen kirjoitettuna

Koiviston konklaavi

SSP-sopimus

Valtiopetos on tosiasia

Valtiopetokseen liittyvä Eeroopan Unioniin liittyminen.
Esko Aho viemässä Suomea EY:hyn MTV:n uutisten jutussa

Ylimääräiset TV-uutiset 18.3.1992 klo 13 (EY-jäsenyys)

EUROON: eduskunnassa v.1998 Lipponen, Niinistö, Esko Aho

Ns. pankkikriisiä vetävät yhä pankit ja valtiovalta

Minulla on Kalajoki-näyttely.
Siellä on myös muotokuva Juha Sipilästä. Muotokuvan julkistuksesta tuli kuitenkin pienoinen skandaali, josta kerron blogissani seuraavaa:

Kalajoki-näyttelykansiossa minulla on selostus jokaisesta taulusta ja rakennusten pienoismallista. Juha Sipilän osalla minulla on kertomusta siitä miten Juha Sipilästä tuli miljonääri. Se näyttää olevan erittäin arka asia Juha Sipilälle. Minä anoin Sipilä-säätiöltä avustusta jotta voisin laajentaa Kalajoki-näyttelyä maalauttamalla lisää muotokuvia ja tauluja sekä teettämäällä lisää rakennusten pienoismalleja. Halusin teettää muotokuvat mm. Kalajoen kristillisen opiston perustajasta ja johtajasta MikkoTorvisesta ja Raution Kärkisestä lähtöisin olevasta CIA:n vakoojasta Raymond Ylitalosta, Himangan ja Kalajoen kirkosta jne. Anomukseni suuruus oli 7000 euroa. En saanut Sipilä-säätiöltä avstusta näyttelyyni. En tiedä ketään joka olisi saanut avustusta Sipilä-säätiöltä.

Jos valtionyhtiö tänä päivänä rahoittaisi oman omaisuutensa myynnin yksityiselle ihmiselle, joka pian kaupan jälkeen myisi saman omaisuuden lähes nelinkertaisella hinnalla ulkomaiselle omistajalle, seurauksena olisi todennäköisesti skandaali, ja kaikkien asianosaisten toimet tutkittaisiin perusteellisesti. Liski kirjoittaa torstaina ilmestyvässä kirjassa Keskustan valtakunta - kertomus rahasta, vallasta ja korruptiosta (Into), että Sipilän rikastumisella ei ole ollut tekemistä äänestäjille esitellyn autotallissa puuhastelun tai insinööriosaamisen kanssa.Rahansa Sipilä hankki ostamalla ja myymällä osakkeita oikeaan aikaan -osakekeinottelulla, kuten vielä niihin aikoihin sanottiin. Sitten tapahtui kummia, kuten Liski kirjassa asioiden saamaa käännettä kuvailee.Välittömästi yhtiön johtoon noustuaan Sipilä perusti pöytälaatikkofirman nimeltä Solifil, josta hän itse omisti kolme neljäsosaa.Solifilin tarkoituksena oli Solitran myyminen.Seuraavaksi tapahtui Liskin mielestä vieläkin erikoisempi käänne, josta hän kirjoittaa Keskustan valtakunnassa.
Sipilän piti saada ostettua Solitra itselleen ennen yhtiön myyntiä.– Jostain syystä Rautaruukki rahoitti Sipilän holdingyhtiötä yli 30 miljoonan markan lainalla. Nämä rahat yhtiö käytti osakkeiden ostamiseen Rautaruukilta itseltään ja Juha Sipilältä, kirjassa kerrotaan.Koko kauppahinta oli 50 miljoonaa markkaa.
Käytännössä Rautaruukki siis lainasi Sipilälle rahat, joilla tämä osti Rautaruukille kuuluneet Solitran osakkeet.Ainoana vakuutena lainalle olivat samat Solitran osakkeet, Liski vääntää rautalangasta, mitä kummallista Oulun seudulla 1990-luvulla tapahtui.
Valtionyhtiö siis rahoitti Sipilän mahdollisuuden rikastumiseen ilman, että yhtiö itse hyötyi siitä.Uutuuskirja: Valtionyhtiön mysteerikauppa teki Juha Sipilästä miljonäärin - Sipilä rikastui osakekeinottelulla. Valtio-omistajan valtaa Rautaruukissa käytti Solitra-järjestelyn aikaan keskustalainen kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Kääriäinen. Valtionyhtiön hallintoneuvostoa johti Paavo Väyrynen (kesk.). Keskustan valtakunta-kirjassa pohditaan sitä mahdollisuutta, oliko Sipilällä Solitran osakkeet Rautaruukilta hankkiessaan tietoa mahdollisista ostajista.Yrityksen toimitusjohtajana Sipilä olisi ollut velvollinen ajamaan kaikkien osakkeenomistajien, etenkin enemmistön omistaneen Rautaruukin, etua.JJos valtionyhtiö tänä päivänä rahoittaisi oman omaisuutensa myynnin yksityiselle ihmiselle, joka pian kaupan jälkeen myisi saman omaisuuden lähes nelinkertaisella hinnalla ulkomaiselle omistajalle, seurauksena olisi skandaali, ja kaikkien asianosaisten toimet tutkittaisiin

Jösse Järvenpää: Mitä wittua???


Oulun seksuaalirikosvyyhti näyttää paisuvan entisestään. MTV Uutisten tietojen mukaan Oulun poliisille on viime viikkojen aikana ilmoitettu 4-5 uudesta seksuaalirikosepäilystä, joihin kaikkiin liittyy jälleen alaikäinen uhri.Meille on tullut ilmoitus puolesta kymmenestä uudesta tapauksesta ja niitä nyt selvitetään, rikosylikomisario Markus Kiiskinen vahvistaa MTV:lle.Poliisi päättää esiselvitysten jälkeen ensi viikolla, onko tapauksissa syytä epäillä rikosta ja aloittaa virallinen esitutkinta.Ilmoitusten mukaan kaikki uhrit ovat alaikäisiä tyttöjä. Poliisi kuulee heitä esiselvittelyvaiheessa. Tekijät ovat olleet poliisille tehtyjen ilmoitusten mukaan sekä ulkomaalaistaustaisia että kantasuomalaisia.Oulun poliisi saanut useita uusia ilmoitusta epäillyistä seksuaalirikoksista – kaikki uhrit alaikäisiä tyttöjä

Nyt tehdään valistusvideo, jollaista poliisi ja koulut eivät suostu tekemään

Katie Hopkins interviews Laura Huhtasaari LIVE

Pian on Laitonta Kritisoida Maahanmuuttoa (vieraana Huhtasaari ja Immonen)

Parikkalan vastaanottokeskus (22.5.2009)

Leena Meri: Nämä tilastot ovat aivan järkyttävää luettavaa

Kalajoki

JHT Suomi-sarja 2015-16 kausiennakko

JHT goes Seikkailupuisto Pakka

Mika Vihelä 183kg Sarja 83kg

Alueuutiset

Fennovoiman Hanhikiven ydinvoimalan rakentamisen pitäisi alkaa vuonna 2021, mutta vielä suunnittelussa ei näy käännettä parempaan.Säteilyturvakeskus ei saanut Fennovoimalta viime loka-joulukuussa merkittäviä rakentamislupahakemusaineistoja.Vuoden 2018 lopussa Stukilla ei ollut käytössään Fennovoiman Hanhikiven ydinvoimalaitoksen laitos- ja järjestelmäsuunnittelusta tietoja, joiden perusteella laitosta voisi suunnitella tai tehdä turvallisuusarvion.Stuk toteaa, että Fennovoiman kehittyminen vastuulliseksi luvanhaltijaksi on ollut hidasta. Myös laitostoimittajan RAOS Projectin ja pääurakoitsijan, Titan-2:n menettelyt tarvitsevat myös vielä merkittävää kehittämistä.Stuk teki laitoshankkeen periaatepäätöstä varten alustavan turvallisuusarvion vuonna 2014. Syksyllä 2018 Fennovoima esitteli Stukille toimenpiteitä, joihin se mahdollisesti ryhtyy alustavan turvallisuusarvion havaintojen pohjalta.Konkreettista edistymistä laitos- ja järjestelmäsuunnittelussa on kuitenkin nähtävissä vain vähän, Stuk toteaa valvontaraportissaan. Joulun alla Fennovoima kertoi saavansa rakentamisluvan vuonna 2021 ja aloittavansa rakentamisen samana vuonna. Kaupallisessa käytössä laitos olisi vuonna 2028.Aiemman suunnitelman mukaan laitoksen piti valmistua vuonna 2024.Ei liikahda eikä kehity - Stuk ei näe aiempaa parempaa suunnittelua Fennovoimassa, rakentamisen pitäisi alkaa kahden vuoden päästä

Kotimaan uutiset

Suomeen on tuotu Puolasta laittomasti teurastettua lihaa pieni määrä, noin 250 kiloa, Ruokavirasto tiedottaa.Puola teki tänään EU:n hälytysjärjestelmän (RASFF) kautta ilmoituksen siitä, että rikollisesti toimineesta teurastamosta on välitetty naudanlihaa puolalaiseen lihanleikkaamoon, josta on viety lihatuotteita yhdeksään EU-maahan. Niistä yksi on Suomi. Puolan ja Suomen viranomaisten valvontatietojen mukaan suoraan teurastamosta ei ole tuotu naudanlihaa Suomeen.
Ruokavirasto selvittää parhaillaan, onko laittomasti teurastettua lihaa päätynyt myyntiin Suomessa vai onko se vielä varastoissa.Liha vedetään pois markkinoilta.Suomeen tullut Puolasta laittomasti teurastettua naudanlihaa 250 kiloa

Lähihoitajaliitto SuPer väittää Esperi Caren ja muiden suurten hoivayritysten pyrkivän hiljentämään epäkohdista ilmoittavia työntekijöitä jopa irtisanomisen voimalla. Valviran ylitarkastaja sanoo Uudelle Suomelle, että laki on yksiselitteinen: epäkohdista ilmoittavaan työntekijään ei saa kohdistaa vastatoimia. Esperi Care poisti ilmoituksen tehneen hoitajan – Valvira: ”Laki on yksiselitteinen”, vastatoimet kielletty

Attendon toimitusjohtajalla Pertti Karjalaisella suhdeverkosto on vielä laajempi, sillä hänellä on 129 kappaletta vastuuasemia Attendon yksiköissä.Hänellä on Esperi-yhtiöissä useita toimitusjohtajuuksia. Aarnio-Isohanni on Esperi Caren, Esperi Care Groupin ja Esperi Care Holdingin toimitusjohtaja ja myös kahden ensimmäisen yhtiön hallituksen puheenjohtaja.Epäselvää on, miksi yhtiö tarvitsee näin monimutkaista konsernirakennetta.Lisäksi Aarnio-Isohannilla on hallitusjäsenyys, pääosin puheenjohtajuus, lähes sadassa Esperin ostamassa sote-alan pienessä yrityksessä.
Katso massiivinen lista: Tässä ovat kaikki Esperin ex-johtaja Marja Aarnio-Isohannin hallituspaikat

Sote-uudistus aiheuttaa päänsärkyä nyt myös rikosoikeuden professoreille.Uudet sote-rakenteet ja uudet sote-rahan jakamisen mallit ovat yhä suuria kysymysmerkkejä.
Juuri nyt näyttää siltä, että soten vuosittainen yksityistämispotti on ensi alkuun noin kuusi miljardia euroa – kolmannes kaikista Suomen sote-menoista. Sote-rahaa jakava virkamieskoneisto on vasta rakenteilla.Isot rahat ja hutera virkakoneisto – huono yhdistelmä
Turun yliopiston rikosoikeuden professori Jussi Tapani huokaa syvään. Ihminen on ihminen, vaikka voissa paistaisi.– Aina kun jaossa on paljon rahaa, väärinkäytöksetkin ovat mahdollisia. Ahneus sokaisee ihmisen nopeasti. Me olemme epätäydellisiä, vaikka kuinka ylevästi yritämme elää.Lapin yliopiston rikosoikeuden professori emerita Terttu Utriainen puolestaan sanoo, että edessämme on juuri nyt klassinen suuren puhalluksen paikka – jos sellainen on tullakseen.– Suuriin yhteiskunnan rakenteellisiin muutoksiin sisältyy aina korruption vaara. On syytä olla erityisen tarkkana siinä liitoskohdassa, jossa suuret rahat, yksityinen liiketoiminta ja julkinen päätöksenteko kohtaavat, Utriainen pohtii.
"Ahneus sokaisee ihmisen" – Rikosoikeuden professorit varoittavat sote-korruptiosta

Esperi Caren hoivakodissa työskennellyt lähihoitaja sai eilen lähtöpassit työpaikaltaan ilmaistuaan huolensa Helsingissä sijaitsevasta hoivakoti Tilkantaian tilanteesta. Lähihoitajien ammattiliitto SuPer tekee Valviralle ilmoituksen hoivakodin räikeistä epäkohdista.Lähihoitaja oli lähestynyt aluepäällikköä sähköpostilla nähtyään hoivakoti Tilkantaian työvuorolistan. Hän oli kertonut huolensa siitä, että yövuoroon oli tulossa kouluttamaton, eläkkeellä oleva henkilö, jolla ei ollut lääkehoitolupia.Esperi Caren hoivakodin yövuoroon oli tulossa kouluttamaton eläkeläinen – lähihoitaja huomautti asiasta ja sai lähtöpassit – ammattiliitto SuPer: Pöyristyttävää

Ilta-Sanomiin on tullut viime päivinä valtava määrä yhteydenottoja sekä omaisilta että hoitajilta, jotka haluavat kertoa karuista havainnoistaan hoivakodeissa. Kertomuksia on sekä yksityisen että julkisen puolen hoivakodeista.
20 kertomusta siitä, mitä vanhuksille oikeasti tapahtuu hoivakodeissa: ”Viranomaisille ei tietenkään saa kertoa”

Usein valvontapäätöksen seurauksena on ollut huomautus tai huomion kiinnittäminen, mikä tarkoittaa, että jos tilannetta ei korjata, seuraa kovempia toimenpiteitä. Kovempia toimenpiteitä ovat määräys, jota voidaan tehostaa uhkasakolla, sekä hoivakohdin toiminnan keskeyttäminen. Esperi Caren Kristiinankaupungissa sijaitseva Hoitokoti Ulrika on ollut viime päivinä kohun keskellä, kun Valvira keskeytti hoivakodin toiminnan esille tulleiden epäkohtien vuoksi.Valtaosassa aluehallintovirastojen (avi) viime vuosina käsittelemissä valvontatapauksissa todettiin puutteita henkilömitoituksessa. Etenkin yöaikaan monessa yksikössä oli puutetta henkilökunnasta. Ongelmat koskivat yleisesti myös lääkkeiden jakelua, siihen liittyviä lupia ja säilytystä. Myös asukkaiden rajoitustoimenpiteiden käyttöä oli usein puutteellisesti perusteltu.Iltalehti koosti esimerkkejä laiminlyönneistä yksityisissä hoivakodeista.IL selvitti: Näin vanhuksia laiminlyödään yksityisissä hoivakodeissa - Aliravitsemusta, pakkomakuutusta, vaippoja vaihtamatta...

Vihreiden kansanedustaja ja helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Emma Kari ottaa kantaa varhaiskasvatusketjujen yleistymiseen.Helsingissä yksi päiväkoti suljetaan ja seitsemän muun päiväkodin turvallisuutta selvitetään, kun paljastui, että useita Ankkalampi-ketjun päiväkoteja on Helsingissä toiminut ilman asianmukaisia lupia.Yksityiset varhaiskasvatusketjut ovat yleistyneet viime vuosina merkittävästi ja niiden liikevaihto on kasvanut. Joissain kaupungeissa lapsista jopa 40 prosenttia on yksityisen varhaiskasvatuksen piirissä”, Karin medialle lähtetyssä tiedotteessa sanotaan.
Emma Kari: Nyt tulevat suuret päiväkotiketjut, jopa 40% lapsista yksityisellä – ”Voitontavoittelua rajoitettava”

Viime päivinä on käynyt ilmi, että yksityiset hoiva-alan yritykset ovat syyllistyneet jatkuvasti vakaviin laiminlyönteihin vanhusten hoivapalvelujen järjestämisessä.
Monissa hoivapalvelun yksiköissä vanhuksia on pidetty nälässä ja päiväkausia likaisissa vaipoissa, koska yritykset ovat pyörittäneet toimintaa vajaalla henkilökunnalla.
Paljastusten vyöry käynnistyi Valviran keskeytettyä Esperi Care Oy:n hoivakodin toiminnan Kristiinankaupungissa. Päätös oli ennen kokematon.
Satunnainen vaalitarkkailija: Kansalaisten tuohtumus vanhustenhoidon ongelmista on oppositiolle oiva ase, sillä moni äänestää tunteella

Norjalaisvanhusta hoidetaan lähes kolminkertaisella rahalla suomalaiseen verrattuna.
Esperi Caren ja muiden hoiva-alan yritysten epäkohdat ovat nostaneet esiin Suomen vanhustenhuollon resurssipulan.Kyse ei ole vain mielikuvista, vaan Suomi käyttää suhteellisesti ottaen vähemmän rahaa vanhuspalveluihin kuin muut Pohjoismaat.Esimerkiksi Norja käyttää vanhuspalveluihin yli 65-vuotiasta kohden 2,6 kertaa enemmän rahaa kuin Suomi.Suomi käyttää vähemmän rahaa vanhuspalveluihin kuin muut Pohjoismaat – katso tylyt tilastot

Viime päivinä on uutisoitu yksityisten hoivakotien karuista käytännöistä, kuten aliravituista vanhuksista. Taustalla on usein se, että työntekijöitä on liian vähän.
Työntekijöitä eivät vedä yksityisiin hoivakoteihin ainakaan palkat, sillä Ylen keräämien tietojen perusteella hoivajättien maksamat palkat ovat huonommat kuin julkisessa vanhustenhoidossa.Terveys- ja sosiaalialan järjestöjen Tehyn ja Superin mukaan lähihoitajat tienaavat keskimäärin 150–200 euroa vähemmän yksityisissä hoivakodeissa.
Tehyn mukaan sairaanhoitajien palkat jäävät keskimäärin 200–300 euroa julkista puolta pienemmiksi.Hoivajättien työntekijät häviävät palkkavertailun kunnille – "Vanhustenhoidon vetovoimaa vähentää myös hoitajille sälytetty siivous ja pyykkäys"

Muistisairaan vanhuksen sukulainen kertoo Seuralle joutuneensa absurdeihin tilanteisiin asioidessaan yksityisen palvelutalon kanssa. Vanhuksen hoidossa on ilmennyt sellaisia puutteita, joita ei osaisi etukäteen edes kuvitella tai ottaa huomioon.
Räikein yksittäinen esimerkki koskee vessapaperia. Koska vanhus on muistisairas, hän ei paperin loppuessa välttämättä ymmärrä ottaa uutta rullaa telineeseen. Jossain vaiheessa sukulainen alkoi ihmetellä, miksi vanhus pyyhkii vessassa sanomalehteen. Palvelusuunnitelmaan lisäys ja veloitus jatkossa vartin työstä per rullanvaihto ”Kun puhuin tästä nimenomaisesta asiasta palvelutalon johtajan kanssa, hän ehdotti, että muutetaan palvelusuunnitelmaa ja kirjataan siihen rullan asettaminen. Ehdotus tarkoitti, että rullanvaihtoon varattaisiin viisitoista minuuttia ja jokaisesta kerrasta laskutettaisiin minimitaksan mukaan viisitoista euroa”, sukulainen kertoo.Muistisairas asuu Saga Caren palvelutalossa pääkaupunkiseudulla. Saga Care on osa Esperi Care -konsernia, jonka hoivakodin toiminnan Valvira keskeytti Kristiinankaupungissa viime viikolla vakavien laiminlyöntien vuoksi.Vessapaperirullan vaihdosta 15 euron veloitus – Näin muistisairaita laskuttaa Esperiin kuuluva Saga Care

Pelkästään kolmen tuoreimman verovuoden aikana hoivakotikaupat tuottivat 20 miljonääriä Suomeen. HOIVAKOTIEN myynti on tuottanut Suomeen ison määrän uusia miljonäärejä, kun isot yritykset ovat ostaneet tiiviiseen tahtiin pienempiä yrityksiä. IS kävi läpi Talouselämän koostamat listat yrityskauppamiljonääreista viime vuosilta. Kävi ilmi, että jo pelkästään vuosina 2015–2017 hoivayritysten kaupoilla syntyi 20 miljonääriä. Ostajina ovat olleet useimmiten alan isot toimijat: Mehiläinen, Esperi Care, Coronaria ja Attendo. Apajilla on ollut myös pääomasijoittajia. IS selvitti viime vuosien verotiedoista, kuinka paljon yrityskaupat ovat tuottaneet rahaa yksittäisille henkilöille. TUOREIMMATverotiedot ovat vuodelta 2017, ja tuona vuonna miljonäärejä tuotti eniten Mehiläinen ostamalla useita hoivakoteja.2,6 miljoonan euron pääomatulot sai Petri Lindgrén, joka myi omistuksensa mielenterveyskuntoutujien palvelukoteja pyörittävästä Kotinummesta Mehiläiselle.Itä-Suomen Hoitokotien omistajat Jan Kontiainen ja Hannele Immonen saivat kumpikin 2,5 miljoonan euron pääomatulot myytyään omistuksensa Mehiläiselle. Ritva Kontiainen tienasi samalla yrityskaupalla 1,2 miljoonaa euroa. Birgitta Lundström tienasi puolestaan 2,3 miljoonaan euron pääomatulot myytyään Deborasta valtaosan pääomasijoitusyhtiö MB Rahastoille.Tuomas Jounila ja Jani Kiuru tienasivat lähes 2 miljoonan euron pääomatulot myytyään Pirkanmaan Asumispalvelut Esperi Carelle. Marko Lähdeaho myi puolestaan enemmistöomistuksensa Palvelukoti Rantakartanosta Esperi Carelle 1,3 miljoonalla eurolla.Näin hoivakotien myynnillä on rikastuttu – kolmessa vuodessa 20 miljonääriä

Oppositiopuolue vasemmistoliitto esittää tänään keskiviikkona julkaistussa vaaliohjelmassaan muun muassa terveyskeskusmaksuista luopumista koko maassa, aktiivimallin perumista, maksuttoman esiopetuksen ulottamista jo 5-vuotiaisiin, oppivelvollisuusiän pidentämistä 18 vuoteen ja sote-uudistuksessa paluuta Juha Sipilän (kesk) hallitusta edeltäneeseen aikaan.Sote-uudistuksessa palataan Sipilän hallitusta edeltäneelle parlamentaarisen yhteistyön linjalle ja rakennetaan alueellinen sote-palvelujen kokonaisuudesta – niin palvelujen järjestämisestä kuin tuotannostakin – vastaava hallinto. Sen jälkeen monikanavarahoitus yhdistetään yhdeksi tasa-arvoa ja vaikuttavuutta edistäväksi kokonaisuudeksi. Näin voidaan parantaa palveluiden laatua ja monipuolisuutta sekä kehittää niitä”, vasemmistoliitto linjaa eduskuntavaaliohjelmassaan.Li Andersson: Suomeen väännetään 4 sote-jätin hintakartellia – ”Heidän markkinautopiansa ei toteudu missään”

Henkirikokset ovat vähenemään päin. Keskusrikospoliisin murharyhmän päällikkö uskoo, että muutosta selittävät muun muassa parantunut koulutustaso ja tehokas ensihoito.
SUOMESSA tapetaan ihmisiä vähemmän kuin koskaan, ainakaan niinä aikoina, joilta on olemassa tilastotietoja. Vuonna 2017 poliisin tietoon tuli Polstatin ennakkotietojen mukaan 84 tahallista väkivaltarikosta, jotka johtivat uhrin kuolemaan, selviää uusimmasta henkirikoskatsauksesta. IS:n Tilastokeskuksesta koostamien tietojen mukaan tuorein, eli vuoden 2017 luku on 59.Tapaukset ovat vähentyneet yhtäjaksoisesti viimeisen 20 vuoden aikana.Näin paljon sinun kotikunnassasi on tehty henkirikoksia 1980-luvulta lähtien – kaava on usein sama

Ulkomaan uutiset

Britannian pääministeri Theresa May on tänään jatkanut yrityksiään avata brexit-umpisolmua. Hän ilmoitti eilen parlamentin EU-erosopimusta koskevien äänestysten jälkeen,että pyrkii neuvottelemaan paremman sopimuksen EU:n kanssa.
Tänään kylmää vettä tuli niskaan muun muassa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin toimistosta. Hänen edustajansa ilmoitti, että erosopimuksen avaaminen ei ole EU:n asialistalla. Saksan ulkoministeri Haiko Maas lisäsi, että on yhä epäselvää, mitä Britannia ylipäätään haluaa.Sen pitää kertoa se pian, sillä aika loppuu, Maas sanoi ja tiivisti monen tunnotBrexit-umpikujasta ei löydy ulospääsyä, ja EU-johtajien kärsivällisyys loppuu "Britannia haluaa lähteä mutta ei löydä ulko-ovea"
Euroopan komissio torjuu Britannian pääministerin Theresa Maynpyrkimykset avata Britannian erosopimus uusille neuvotteluille. Komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin mukaan parlamentin alahuoneen eilinen äänestystulos ei muuta sitä, että saavutettu sopu on paras ja ainoa mahdollinen sopimus.Tiedämme, että alahuone vastustaa monia asioita: Sopimuksetonta eroa ja backstop-järjestelyä. Mutta emme vieläkään tiedä, mitä alahuone tarkalleen ottaen kannattaa, Juncker sanoi Euroopan parlamentin täysistunnossa keskiviikkona iltapäivällä.Juncker tyrmää brittiparlamentin toiveet – Uskoo silti että sopuun vielä päästään

Talosuuutiset

Saksa on pudottanut vuoden 2019 talouskasvuennusteensa vain yhteen prosenttiin. Aiemmassa ennusteessa odotettiin vielä 1,8 prosentin kasvua.Saksan valtiovarainministerin Peter Altmaierin mukaan kasvun hidastuminen johtuu "pääasiassa kansainvälisestä ympäristöstä" ja sen epävarmuudesta.Altamaierin mukaan Saksan odotuksia heikentävät muun muassa Britannian EU-eron epäselvyys sekä kansainväliseen kauppaan liittyvät konfliktit erityisesti Yhdysvaltojen kanssa.Viime vuonna Saksan talous kasvoi 1,5 prosenttia ja 2,2 prosenttia vuonna 2017. Saksan talousennuste synkkeni selvästi

Verkkoyhtiö Nokian loka–joulukuun tuloksesta tuli odotettuakin vahvempi. Nokian vauhti oli loppuvuonna erittäin vahva, ja yhtiön ei-IFRS-liikevoitto nousi peräti 1 120 miljoonaan euroon, Kauppalehti kertoo.Analyysipalvelu Factsetin 25 analyytikolta keräämä konsensusennuste odotti 1 036 miljoonan euron liikevoittoa, joka ylittyi selvästi. Vertailukaudella vuotta aiemmin Nokian ei-IFRS-liikevoitto oli 1 004 miljoonaa euroa.
Liikevaihtoa Nokia teki loka–joulukuussa 6 869 miljoonaa euroa, kun konsensus odotti 6 627 miljoonan euron liikevaihtoa. Vuosi sitten vastaavana ajankohtana Nokian liikevaihto oli 6 668 miljoonaa euroa.Nokia yllätti analyytikot loistotuloksella

Urheilu-uutiset

Ennakkoluuloja murtava Naomi Osaka on historian ensimmäinen aasialainen maailmanlistan ykkönen.Hokkaido, Japanin suurista saarista pohjoisin, oli 1990-luvun puolivälissä ruman perhedraaman näyttämö.Tamaki Osakan isä oli saanut kuulla, että hänen tyttärensä seurustelee mustaihoisen ulkomaalaisen kanssa.Tämä oli vielä tänäkin päivänä hyvin homogeenisessä Japanissa erittäin harvinaista eikä isä-Osaka suhtautunut tyttärensä ja haitilaislähtöisen amerikkalaisen opiskelijan Leonard Maxime Francoisin romanssiin myötämielisesti.Isä ilmoitti tyttärelleen, että tämä on saattanut perheensä häpeään ja haukkui tämän niin pataluhaksi, että Tamaki muutti Leonardin kanssa Etelä-Japaniin Osakan kaupunkiin eikä pitänyt yhteyttä perheeseensä yli vuosikymmeneen.Japanilaisen naisen ja mustan miehen romanssi toi isän mielestä ”häpeää perheelle” – liitosta syntynyt tytär on nyt kansallissankari

BEST OF THE BEST - ALEKSANDR KARELIN. WRESTLING MOTIVATION | Russian Bears

Junior World Ski Champs 2019 Sprint Remi Drolet (bib #28), 1/4 final

Leijonat mm-kultaa 2011 (Poju - Poika saunoo)

Biathlon - Antholz 2019 | Verfolgung Frauen

Maailmalla tapahtuu

Oulun käräjäoikeus on tuominnut Oulussa viime vuoden aikana useita apteekkiryöstöjä tehtailleen miehen lähes kolmeksi vuodeksi vankeuteen.
Timo Sakari Kauppi, 31, sai kahden vuoden ja seitsemän kuukauden vankeustuomion neljästä apteekkiryöstöstä sekä niihin liittyvistä yhdestä törkeästä ja kolmesta perusmuotoisesta huumausainerikoksesta. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan yli 4 500 euroa erilaisia korvauksia.Ryöstöihin liittyvien rikosten lisäksi nyt annettuun tuomioon liittyy kaksi muuta Kaupin tekemää huumausainerikosta vuodelta 2017. Toisessa oli kyse hänelle kuuluneista amfetamiinista ja kokaiinista, joita löydettiin Kaupin tuttavan hallusta. Tuttava selvisi sakoilla huumausaineen käyttörikoksesta.Toisessa tapauksessa Kauppi sai tuomion huumeen tilaamisesta Hollannista. Lähetys paljastui postitullissa.Oulua riivanneessa ap­teek­ki­ryös­tö­sar­jas­sa tuomio: Useita ryöstöjä tehtaillut mies passitettiin lähes kolmeksi vuodeksi vankilaan

Rovaniemen hovioikeus ei muuttanut Oulun käräjäoikeuden langettamia ehdollisia vankeustuomioita jutussa, joka koski neljän veljeksen ja viidennen miehen välistä rajua välikohtausta Limingantullissa sijaitsevan autogrillin luona. Yhteenotto tapahtui heinäkuussa 2015.Käräjäoikeus oli tuominnut  loppuvuonna 2017 neljä veljestä törkeästä pahoinpitelystä samanmittaisiin yhden vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Lisäksi heidät määrättiin maksamaan 6 000 euron korvaukset uhrilleen. Hovioikeus ei muuttanut veljesnelikon ja heidän uhrinsa tuomioita rajusta yhteenotosta autogrillin luona Li­min­gan­tul­lis­sa

Kurdien SDF-joukot pidättivät Aleksandr Bekmirzajevin joulukuussa tämän paetessa Isisin hallitsemalta alueelta Syyriassa. Irlannin poliisin ”kovan luokan tekijänä” pitämä mies vakuutti AFP:n haastattelussa syyttömyyttään.Terroristijärjestö Isisin johtaja Abu Bakr al-Baghdadi julisti kesäkuussa 2014 kalifaatin perustetuksi. Aiemmin suuria alueita Irakissa ja Syyriassa käsittäneestä kalifaatista on nyt jäljellä enää rippeet, eli käytännössä vain muutama tomuinen syyrialaiskylä.Isisiä vastaan taistelevien kurdijohtoisten SDF-joukkojen komentaja Mazloum Kobani kertoi viime viikolla, että Isis tullaan voittamaan Syyriassa kuukauden sisällä. Tuolloin taistelu äärijärjestöä vastaan oli päättynyt viimeisellä sen hallussa olleella alueella, ja Isis-taistelijat oli piiritetty yhdelle alueelle.Terroristijärjestö Isisin irlantilaisjäsen avautui AFP:lle kalifaatin kuolinpäivien tunnelmista – ”Missä tämä Abu Bakr al-Baghdadiksi kutsuttu kaveri on nyt?”

Neljä miestä on tuomittu vankeuteen niin sanotussa valepoliisijutussa Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. Miehet huijasivat vanhuksilta rahaa esiintymällä puhelimessa poliiseina.
Kyseessä on Suomen tähän asti laajin yksittäinen kokonaisuus valepoliisi-ilmiössä. Syyttäjä vaati tuomiota yhteensä peräti 320 syytekohdasta.Pisin jutusta määrätty vankeusrangaistus oli 4 vuotta, jonka sai vuonna 1981 syntynyt mies. Toinen valepoliisi määrättiin 3,5 vuoden, kolmas 2,5 vuoden ja neljäs 2 vuoden vankeusrangaistukseen. Päätekijät kiistivät itse suurimman osan syytteistä.
Kovimman rangaistuksen saanut valepoliisi tuomittiin yli 80:sta virkavallan anastamisesta, törkeistä petoksista, petoksista, petoksen yrityksistä ja törkeistä varkauksista. Syyttäjä vaati miehelle rangaistusta myös 45 muusta rikoksesta, mutta käräjäoikeus hylkäsi näiltä osin syytteet.
Poliisina esiintymistä on tutkittu virkavallan anastuksina. Jos valepoliisit ovat onnistuneet, tekoja on tutkittu petoksina tai törkeinä petoksina.Tekijöiden aiemmat tuomiot vaikuttivat osalla rangaistusta alentavasti.Neljälle valepoliisille vankeutta yhdestä Suomen viime vuosien suurimmista huijauksista – etsivät uhriksi vanhuksia etunimien perusteella

Jalasjärven entisen kunnanjohtajan Esko Juntusen ja Edian koulutusjohtaja Pentti Kaartisen rangaistuksia korotettiin sen sijaan niin, että vankeus muuttuu ehdollisesta ehdottomaksi. Juntunen tuomittiin 2 vuoden ja 2 kuukauden ja Kaartinen 2 vuoden vankeusrangaistukseen.
Hovioikeus korotti JAKK-tuomioita – kahdelle ehdotonta vankeutta

Yle Areena

Kun ydinkokeet ilmakehässä päättyivät 1950-luvun lopussa, Tyynenmeren keskellä sijaitsevia Marshallinsaaria pidettiin maailman saastuneimpana paikkana, sillä juuri siellä Yhdysvallat teki suurimmat ydinkokeensa. Ylen ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen lähti syrjäiselle Enewetakin atollille selvittämään, mitä seurauksia ydinkokeilla on ollut. Raportin lähetyspäivä A-studiossa on 30.1.2019. Marshallinsaarten kaikki reportaasit ovat osoitteessa yle.fi/paratiisi.
Ydinjätehauta paratiisissa

PanAmin lentokoneen räjähtäminen Skotlannissa Lockerbien pikkukaupungin yläpuolella järkytti maailmaa joulukuussa 1988.
Jakso 103: Viikon vanhat - uutisia 30 vuoden takaa

Suomi karkotti 30 vuotta sitten kurdeja. Ja vuosi 1988 oli ollut ennätyksellisen velkaantumisen vuosi, rahaa liikkui ennennäkemättömästi ja asuntomarkkinoilla hinnat nousivat. Neuvostoliitto horjui. Uransa huipulla oli vielä myös Matti Nykänen.
Jakso 104: Viikon vanhat - uutisia 30 vuoden takaa

Youtube-videot

Darude - Sandstorm

Sipilä ja muut edustajat vastailevat Eduskunnassa 19.6.2017

Brexit debate descends into chaos

Kalinka Flashmob in Kaliningrad, Russia

Mielipiteet

Muistellaanpa hieman sitä, kun Guzenina olikin ministerinä eduskunnassa puolustelemassa sitä, että sitovaa henkilöstömitoitusta ei ollutkaan tulossa lakiin. Tätä muistelua helpottavat eduskunnan lainsäädäntötyöstä ja keskusteluista laaditut erinomaiset pöytäkirjat, jotka ovat meidän kaikkien ulottuvilla verkossa. Eduskunta grillasi 19.4.2012 sosiaali- ja terveysministeriössä STM:ssä peruspalveluministerinä toiminutta Guzeninaa erityisesti hoitajamitoituksen puuttumisesta vanhuspalvelulakia valmistelleen ohjausryhmän esityksestä. Tämä ohjausryhmä kuului STM:n hankkeisiin.Hallitusta tuolloin edustanutta Guzeninaa pistivät kyselytunnilla ahtaalle hoitajamitoituksesta erityisesti oppositiota edustaneet kansanedustajat Anu Vehviläinen (kesk), Arja Juvonen (ps), Mirja Vehkaperä (kesk) ja Vesa-Matti-Saarakkala (ps, nykyisin sin). Nyt kun olen tutustunut tuohon esitykseen, niin sitä henkilöstömitoitusta ei siellä todellakaan ole. Kysynkin sitä teiltä: miksi siellä sitä ei ole, ja aiotteko te sen sinne lisätä?”, keskustan Vehviläinen esimerkiksi kysyi. Guzenina puolusti kyselytunnilla monisanaisesti esitystä, sanoi kyllä suosivansa henkilöstömitoitusta, mutta jätti vastaamatta, aikooko hän ajaa sitä lakiin. ”Täällä on kyllä pykälätasolla hyvin tiukasti määritelty sitä, millä tavalla sitä henkilöstöä täytyy olla paitsi määrällisesti niin myöskin osaamisen näkökulmasta”, ministeri puolustautui. Perussuomalaisten Saarakkala kysyi:
Haluatteko te lisätä yksityistä palvelutuotantoa, vai mikä siinä on, että te ette tuoneet tätä henkilöstömitoitusta sitovaksi?” Ja ministeri totesi: ”Silloin kun eteen tuodaan todella perusteellinen lakiteksti, minun mielestäni siihen täytyy pureutua ennakkoluulottomasti ja katsoa, saattaisiko se kenties olla parempi kuin se eksakti numeerinen henkilöstömitoitus.” Ministeri Guzeninan usko ”eksaktiin numeeriseen henkilöstömitoitukseen” siis näytti horjuvan.
Näkökulma: Eduskunnan pöytäkirja käräyttää Maria Guzeninan valikoivasta muistista

Kotimaan matkailu

Vanha Raahe

Rakastu Raaheen (Fall in love with Raahe)

Raahe ( täydellinen pikkukaupunki meren rannalla ) PERFECT LITTLE TOWN BY THE SEA (s1e4)

Ulkomaan matkailu

Amazing walk along the promenade in Bulgaria, Sunny Beach (Slanchev Bryag) Food / Original Fake [HD]

Exploring Bulgaria: Sunny Beach & Nessebar

BULGARIA 2018 - NESSEBAR, SUNNY BEACH

BULGARIA | SUNNY BEACH | 2018

A Walk through the Promenade heading South, Sunny Beach Bulgaria [4K]

Top 12 Best Beaches In Bulgaria, 2019

Musiikki

Reijo Taipale - Hiekkaa (1966)

Olavi Virta - Metsäkukkia (1952)

Reijo Taipale ~ Tähdet Meren Yllä

Olavi Virta - Hopeinen Kuu

Loppukevennykset

Jope Ruonansuu - Hajuraati

Just For Laughs Gags Compilation - Best Candid Camera Pranks #55 (2019)

Laurel and Hardy, Hollywood Party

Kummeli - Kenkäkauppiaat

Bronze Cowboy! MOVING Statue surprise! November 1 - 21 Highlights

Kuntoilu

At Home Core Workout | Clutch Life: Ashley Conrad's 24/7 Fitness Trainer

19 Intense Ab Exercises

Beginner Core Workout

Liikunta ja terveys

Verenpaine 134 / 79, pulssi 58 , Paino 102,8 kg. Jumppa 0 /720 min, kuntosali 0/ 710 min, kävely 0/125 km , uinti 0/600 m, pyöräily 0/0 km

Tänään minulla on ollut kurkkukipua joten olen jättänyt liikunnan tältä päivältä pois ohjelmasta. Olen levähtänyt ja läkinnyt itseäni sekä juonut kuumaa teetä,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti