sunnuntai 20. tammikuuta 2019

SU 20.01.2019 Veronkiertoa ei saa hyväksyä


Kysymys verosuunnittelusta suututti Sipilän kyselytunnilla

"Leikkivät olevansa kiinnostuneita" - Meri kommentoi sapekkaasti muiden ryhmyreiden ulostuloja

Purra: Toisilla on edunvalvontakoneisto, toisten puolustaminen on vihapuhetta

Yhdysvaltalaisen PEW-tutkimuslaitoksen viidessä Afrikan maassa tekemä tutkimus osoittaa, että jopa 75% afrikkalaisista haluaa muuttaa vauraaseen Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin.
PEW-instituutin Afrikan maissa tekemä kysely kertoo, että kolme neljästä afrikkalaisista haluaa muuttaa pois Afrikasta. Suurin osa heistä ei pakene sortoa tai sotaa vaan haluaa seurata tuttavia, ystäviä tai perheenjäseniä, jotka ovat jo Euroopassa.He vaeltavat päiväkausia pitkin aavikkoja, osa joutuu ryöstöjen tai orjakauppiaiden uhreiksi. Jossain vaiheessa kuukausien tai jopa vuosien jälkeen he ylittävät Espanjan Marokossa olevan alueen rajan tai seilaavat välimeren yli Libyasta Italiaan.Afrikka on liikkeellä kohti parempaa tulevaisuutta.– Me teemme mitä vain päästäksemme paratiisiin, kertovat äidit, nuoret parit ja nuoret miehet, jotka ovat lähteneet liikkeelle Kamerunista, Nigeriasta, Segenalista tai Ghanasta. Marokossa odottaa noin 50 000 ja Libyassa noin 400 000 laitonta siirtolaista kuljetusta Välimeren yli kohti parempaa tulevaisuutta.Nämä onnenonkijat seuraavat maanmiehiään, joita on EU-tilastojen mukaan tullut Eurooppaan vuosien 2014 ja 2017 välillä miljoona, suuri osa turvapaikanhakijoina. Eurooppa keskittyy tällä hetkellä arabimaista tulleisiin turvapaikanhakijoihin, mutta ensimmäisellä tilalla tilastoissa on edelleenkin afrikkalaiset.
PEW-tutkimus Afrikassa: Pakolaisvyöryn toinen aalto on alkanut

Lounais-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan pyytävänsä yleisöltä apua havainnoista henkilöautomallisesta taksista ja tämän mahdollisesti Lähi-idän suunnalta olevasta tummahkosta ja hoikasta kuljettajasta, joka on ajanut varhain sunnuntaiaamuna Turun keskustan ja Haritun kaupunginosan välillä.Poliisin saaman ilmoituksen mukaan taksin asiakas on neljän aikaan sunnuntaina joutunut seksuaalirikoksen uhriksi.Ilmoituksen mukaan ulkomaalaistaustainen taksinkuljettaja oli kyydin jälkeen tunkeutunut asiakkaansa asunnolle, jossa epäilty rikos on tapahtunut.Poliisi pyytää havaintoja taksista aamuyöllä Turussa – asiakkaan epäillään joutuneen seksuaalirikoksen uhriksi

Jösse: Pakene, piiloudu, hälytä

Suomen Uutiset kertoo vastaanottokeskuksessa opettajana toimineesta Pekasta, joka ei halua enää jatkaa työtään turvapaikanhakijoiden kanssa. – Tökkii niin pirusti tämä rahanhaaskuu ja valehtelu, Pekka sanoo. Pekka on opettanut vastaanottokeskuksessa suomen kieltä noin 160 maahanmuuttajalle, joista valtaosa on ollut alle 30-vuotiaita irakilaismiehiä.Harva irakilainen osasi aakkosia kuukausien koulutuksen jälkeen. Monella oli suuria vaikeuksia päästä sängystä ylös ennen puolta päivää, Pekka kertoo.Vain harvalla oikeasti hätä. Oppilaiden joukossa oli irakilaisten lisäksi myös afgaaneja ja somaleja sekä muualta Afrikasta tulleita, nuorukaisia hekin.– Vain muutamat heistä vaikuttivat vakavasti traumatisoituneilta, Pekka arvioi.Jos turvapaikka myönnettäisiin oppimishalun, motivaation ja kulttuurisen kiinnostuksen perusteella, Pekka myöntäisi sen vain kymmenelle oppilaalleen Vokin opettajalla tuli mitta täyteen: Turvapaikkajärjestelmä perustuu valheelle

Risikko oli sisäministerinä kun pakolasivyöry Suomeen tuli. Ministeri vastasi rajavalvonnasta. Valokuvia sisäministeri Paula Risikosta änkyräkännissä

Jösse: Maleskelulupa

Poliisi pyytää havaintoja taksista

Mieheni on omistautunut asiakaspalvelija, mummojen psykologi, juopuneiden ja nuorten neitosten turva, raajarikkojen ja heikoimpien tuki. Hän on työssä mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja siististi pukeutuneena. Hän vie sinut varmasti määränpäähäsi tai kotiin, kantaa painavat laukkusi ja saa harvoin tippiä. Mieheni on taksinkuljettaja.Voisitko kuvitella, että mieheni vahingoittaisi asiakastaan? Et. Voisitko kuvitella, että Suomessa taksikyydin ottaminen pelottaisi? Et voinut kuvitella aiemmin. Nyt se on siinä ja siinä. Nuoret naiset hakeutuvat mieheni ja muiden kantasuomalaisten kuljettajien takapenkille, vaikka taksijonossa olisi kuulunutkin ottaa se edeltävä auto. He eivät uskalla mennä edellä olevan maahanmuuttajataustaisen taksinkuljettajan kyytiin, sillä heitä kohtaan on käyttäydytty aiemmin tungettelevasti. Heitä pelottaa. Tämä on turkulaisen yöelämän arkea ja aivan tyypillistä. Pirssillä painajaiseen

Uima allahs riemua

Irakin pääministeri Al-Abadi kertoi saksalaiselle Bild-lehdelle, että "Mosulin taistelut ovat loppusuoralla ja ISIS-joukot lyödään lopullisesti." Samalla pääministeri lähetti maasta pakolaisiksi lähteneille viestin, että heitä odotetaan takaisin kotiin uudelleen rakentamaan maataan.Irakin pääministeri Haidar al-Abadi on kutsunut maastaan sotaa ja ISIS-julmuuksia paenneita kansalaisiaan palaamaan kotiinsa, jossa tarvitaan voimia maan uudelleen rakentamiseen. Pääministeri julisti taistelun ISIS-järjestöä vastaan olevan viimeistelyä vailla ja lupasi, että järjestö lyödään "lopullisesti"
Irakin pääministeri kutsuu pakolaisia takaisin kotiinsa

Suomessa tapahtuneet valtiopetokset eivät ole saaneet näkyvyyttä valtavirtaisessa tiedonvälityksessä. Niistä vaietaan kuin muuri. Valtiopetosten sarja, jos niin voidaan sanoa, yhdistyy Suomen liittymiseen Euroopan talousalueeseen (ETA), Euroopan yhteisöön (EY) ja Euroopan unioniin (EU). Valtiopetos on rikos, joka ei koskaan vanhene.Suomen laittomasta liittyämisestä Euroopan unioniin on vastuussa edesmennyt presidentti Mauno Koivisto. Hän on myös vastuullinen valtiopetokseen ETA-neuvotteluiden ja EY:n liittymisen yhteydessä. Niin muodoin Koiviston vastuulle lankeaa 141- ja 142-maatalousartiklojen neuvotteluiden vilpillisyys ja salailu.Hallitusmuodon 33 §:n tekstin mukaan presidentti määräsi ulkopolitiikasta. Niin maatalouden kuin rahapolitiikankin päätösvallan luovuttaminen maan rajojen ulkopuolelle oli ulkopolitiikkaa.
Suomen laittomasta liittymisestä EU:hun on myös vastuussa presidentti Martti Ahtisaari, ulkoasiainministeri Heikki Haavisto (kesk), ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen (kok) ja valtiosihteeri Veli Sundbäck. Lisäksi petokseen kytkeytyy muita asianomaisia, poliitikkoja, viranhaltioita ja valtavirtamediaa.Tämä selvitys perustuu osittain EU-neuvottelijan Antti Kuosmasen kirjaan ”Suomen tie EU:n jäseneksi”. Kirja oli poistettu pikaisesti myynnistä heti painamisen jälkeen.Kyseessä olevaa teosta voi kuitenkin lukea täältä: http://jorjaa.mbnet.fi/nettikirja.php Teosta voi tilata myös täältä: http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1662816
Valtiopetokset Suomen lähihistoriassa

Kumpi on tärkeämpää: euro vai suomalaisen henki? Tämä ei ole ollut enää vuosikymmeniin mikään valinta hallituksille ja poliitikoille. He ovat aina tukeneet euroa rajattomasti, samalla kun ovat murhanneet tuhansia suomalaisia hallinnollisin päätöksin. Euro tukiaisiin on mennyt vähintään 9,3 miljardia ja noin 23 miljardia sitten vuoden 2008.
Jokainen voi miettiä millainen terveydenhoitojärjestelmämme olisi, jos siihen olisi investoitu 23 miljardia tai 9 miljardia. Niin ei tehty, koska poliitikoille euro on tärkeämpi kuin tuhansien suomalaisten henki ja elämä. Ne ovat arvottomia ja uhrattavissa.
SUOMALAISTEN JOUKKOTUHONTA ON JO KÄYNNISSÄ

Suomen Uutisten jo viime keväänä paljastama SDP:n maahanmuuttotyöryhmän salainen muistio esittää kyseenalaisia ja radikaaleja muutoksia Suomen maahanmuuttopolitiikkaan. SU julkaisee jutun uudelleen äänestäjien muistin virkistämiseksi. Muistion ovat laatineet varatuomari Peter Saramo sekä tasa-arvotutkija Marianne Laxén. Muistio on otsikoitu: SDP:n maahanmuuttotyöryhmän vaalitavoitteet kevään 2019 eduskuntavaaleihin, joten muistiosta selviää, millaista maahanmuuttopolitiikkaa demarit ajaisivat seuraavassa hallituksessa, jos olisivat siinä mukana.Humanitaarista maahanmuuttoa tehostettava. SDP:n tavoitteena on ensinnäkin pakolaiskiintiön nostaminen sekä työperäisen maahanmuuton tarveharkinnan korvaaminen kotoutusedellytykset huomioon ottavalla kiintiöjärjestelmällä.Kerrataanpa vielä: Demareiden salainen maahanmuuttomuistio on karua luettavaa – SDP antaisi jopa rikollisten jäädä Suomeen

Jösse: Ketut kanatarhoihin

Koiviston konklaavi

Valtiopets on tosiasia

Koiviston konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset

Lähetin sähköppostiviestin eduskuntaryhmien puheenjohtajille


Pyydän eduskuntaryhmien puheenjohtajia ryhtymään asian vaatimiin toimenpiteisiin lain edellyttämän turvallisuuden takaamiseksi Suomessa.


20.01.2019

Erkki Aho

Kalajoki


Alueuutiset

Oulun vaalipiirin Vihreät ry on nimennyt kaikki 18 ehdokastaan eduskuntavaaleihin. Mukana ovat myös Timo Ahvenainen, 32, Ylivieskasta, Hanne Kokko, 39, Nivalasta ja Anne Sormunen, 46, Sievistä. Oulun piirin Vihreät on nimennyt ehdokkaansa

Kotimaan uutiset

Perjantaina iltapäivällä hieman kello viiden jälkeen Helsinki-Vantaalla sattui hurjalta kuulostava tilanne: Norwegianin ja Turkish Airlinesin matkustajakoneet päätyivät samalle kiitotielle. Istanbulista tullut Turkish Airlinesin kone oli vielä kiitotiellä, kun Krakovasta tulossa ollut Norwegianin kone laskeutui samalle.Iltalehti kysyi eilen Onnettomuustutkintakeskuksen johtajalta, dosentti Veli-Pekka Nurmelta, oliko tilanne niin vakava kuin maallikon korvaan kuulostaa.Nurmen kanta oli selkeä.On. Jos varatulle kiitotielle laskeudutaan, se on aina merkittävä paikka. Näin ei saisi koskaan käydä. Jos näin on, niin siinä vähän kuin tuurilla selvitään eteenpäin.Mitä ihmettä Norwegianin ohjaamossa tapahtui? Lentäjille annettiin useampi ylösvetokäsky, mutta niitä ei noudatettu - Jälkipyykki Helsinki-Vantaan vaaratilanteen ympärillä kuumenee

Kulunut viikko oli mielenkiintoinen maahanmuuttoviikko, pakinoi Setä Arkadia alias Timo Haapala. Pääministeri Juha Sipilä esitti hallituksen kokouksessa että imaameista olisi tehty opettajia, kokoomus käyttäytyy kuin se ei hallituksessa olisikaan.MAAHANMUUTTAJIEN tekemistä seksuaalirikoksista on käyty reilu viikko puolipäätöntä poliittista keskustelua, joka Setä Arkadian on nyt aika vetää yhteen. Teema on kuin elokuvasta Uuno Turhapuron muisti palautuu pätkittäin, johon liittyy syksyn 2015 maahanmuuttoryntäyksen ovenavaajien / syyllisten etsintä tyyliin ”en se minä ollut”.Viime viikonloppuna tapahtumien keskiöön Ouluun oli suoranainen ryntäys. Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) kertoi Ylen Ykkösaamussa pontevasti lähtevänsä siltä istumalta ratkaisemaan tilanteen Ouluun omakätisesti. Kepulaiset suuttuivat, kun Mykkänen ”unohti” mainita, että paikalle riensi myös pääministeri Juha Sipilä (kesk), koko valtavan pakolaiskriisin yksi kempeleläisarkkitehti.
Setä Arkadia: Sipilän imaami-esitys sai hallituksessa aikaan vaivautuneen hiljaisuuden

Sinitukkainen nuori nainen hakee nurkasta vuoronumeron ja lähtee noutamaan ruokatavaroita viereisistä huoneista. On tammikuinen maanantaipäivä ja Jyväskylän Katulähetyksen Ruokapankin ruoka-avun jakaminen alkaa.Nuori opiskelija nainen laittaa tuoretta leipää muovikassiin ja kertoo olevansa ilmaisen ruoan haussa ensimmäistä kertaa. Häntä hävettää ruoka-apuun turvautuminen, joten hän ei halua tulla tunnistetuksi.– Saan opintotukea ja asumislisää. Vuokran maksun jälkeen elämiseen jää noin 500 euroa kuussa ja se ei riitä, sanoo nainen lyhytsanaisesti ja poistuu nopeasti ulko-ovesta.Ruoka-apua jaetaan Jyväskylän keskustassa kolmena päivänä viikossa. Lisäksi tiistaisin on perhepäivä.Leipäjonossa kävijät kertovat mikä auttaisi heitä: "Pari sataa lisää kuussa" – seuraava hallitus päättää, uudistetaanko sosiaaliturvaa poikkeuksellisen isosti

Suomen hiilinielulaskelmat, jotka on tehty Luonnovarakeskus Lukessa, ovat Helsingin yliopiston metsäekonomian ja -politiikan professorin Olli Tahvosen mukaan virheellisiä. Erityisesti hän sanoo laskelmaan valitun korkokannan olevan tarkoitushakuinen.
Luken käyttämässä korkokannassa on selkeä sisäinen epäjohdonmukaisuus, Tahvonen sanoo.
Luke kertoo hiilinielujen vertailutasolaskelman perustuvan niin sanottuihin hyvän metsänhoidon ohjeisiin. Tahvosen mukaan nämä ohjeet perustuvat puolentoista prosentin koron käyttämiseen. Luke tai sitä ohjaava maa- ja metsätalousministeriö valitsi korkokannaksi kuitenkin 3,5 vedoten Luken laskemaan metsätalouden sijoitustuottoon vuosina 2000–2009. Professori: Suomen hiilinielulaskelma on tehty väärin – Pyrkiikö Suomi vapaamatkustajaksi ilmastopolitiikassa?

VR ja onnettomuustutkintakeskus selvittävät parhaillaan, mitä tapahtui sunnuntaina iltapäivällä Helsingistä Ouluun matkanneen Intercity-junan yhdessä vaunussa.
Vaunussa oli kuultu äkillinen kova ääni ja tömähdys, joka tuntui matkustamossa. VR:n mukaan täräys on "vaikuttanut kyseisen vaunun sisäisiin rakenteisiin".Tapahtuma sattui oikoradalla, ja juna joutui jäämään Lahden asemalle tutkittavaksi.Kyseessä on Intercity 65, joka on lähtenyt kello 11.19 Helsingistä. Se kulkee Kouvolan ja Kuopion kautta Ouluun.VR ja on­net­to­muus­tut­kin­ta­kes­kus selvittävät Helsinki-Oulu -junan vaunussa kuultua kovaa ääntä ja tärähdystä – juna jäi Lahteen tutkittavaksi

Ulkomaan uutiset

Britannian parlamentissä tehdään huomenna maanantaina kaksi esitystä, joiden tarkoituksena on ottaa valta maan hallitukselta parlamentille ja estää siten maan eroaminen EU:sta ilman sopimusta.Eri puolueiden kansanedustajista koostuva ryhmä aikoo esittää lakia, jonka mukaan pääministerillä olisi helmikuun 26. päivään saakka aikaa saada parlamentin hyväksyntä erosopimukselle. Jos hallitus ei tässä onnistu, parlamentti äänestäisi EU-eron lykkäämisestä.Brittiparlamentin jäsenet yrittävät huomenna ottaa brexit-vallan hallitukselta – Downing street: Erittäin huolestuttavaa

Venäjän antidopingtoimiston Rusadan nykyinen johtaja Juri Ganus on kirjoittanut Maailman antidopingtoimiston Wadan hallitukselle hätkähdyttävän kirjeen. Kirjeessä sanottiin, että Rusadan edellisen johdon aikana Venäjällä oli pimitetty yli 100 000 dopingtestiä. Pimitetyt testit tehtiin vuosien 2008–2015 välisenä aikana. Kirjeen mukaan Venäjällä yli 100 000 dopingtestiä on jätetty kirjaamatta Wadan ylläpitämään ADAMS-järjestelmään.
Hurja paljastus! Venäjällä pimitetty yli 100 000 dopingtestiä

Pohjois-Irlannin poliisi on tehnyt ensimmäiset pidätykset Londonderryn autopommi-iskusta. Poliisi on ottanut kiinni kaksi miestä, joiden se epäilee olevan osallisena iskuun.Poliisin mukaan iksuta epäiltynä on Uusi IRA -järjestö. Kaksi noin 20-vuotiasta miestä pidätettiin muutama tunti sen jälkeen kun Londonderryn oikeustalon edustalla oli tehty lauantai-iltana autopommi-isku.Iskussa ei loukkaantunut kukaan. Poliisi sai ennen räjähdystä varoituksen pommista ja ennätti evakuoida satoja ihmisiä auton lähistöltä. Pohjois-Irlannin pommi-iskussa pidätyksiä – Uusi IRA epäiltynä

Talousuutiset

Britannian parlamentin tiistainen brexit-äänestys sai monet EU-maat lisäämään varautumistaan sopimuksettomaan brexitiin. Myös Suomessa varoiteltiin kovan brexitin vaaroista.
Jos minkäänlaista sopimusta ei saada, Britannia jää EU:n ulkopuolelle, ja sen rajat menevät kiinni käytännössä yhdessä yössä. Tullimuurit nousevat välittömästi.Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti keskiviikkona lääkehuollon häiriötilanteista ja lääkinnällisten laitteiden saatavuudesta.
(siirryt toiseen palveluun)
Maahanmuuttovirasto Migri neuvoi Suomessa asuvia brittejä rekisteröimään oleskeluoikeutensa (siirryt toiseen palveluun)
.Kansalaisten elämään maaliskuun loppuun suunniteltu brexit voi vaikuttaa myös verkkotilausten ja matkustamisen kautta.Suomikin valmistautuu brexit-kaaokseen – "Itse en yrittäisi 30. maaliskuuta lentää Britanniaan tai sieltä pois", sanoo asiantuntija

Urheilu-uutiset

Iivo Niskanen jyräsi voittoon hiihdon maailmancupin miesten 15 km:llä Otepäässä. Niskanen hallitsi lähdöstä maaliin saakka perinteisellä hiihdettyä kilpailua. Niskanen nujersi 15,9 sekunnilla toiseksi hiihtäneen venäläisen Aleksander Bolshunovin.Niskanen ja Bolshunov repäisivät selvän eron muihin. Kolmanneksi hiihtänyt norjalainen Didrik Tönseth jäi kärjestä jo 46,4 sekuntia. Jäätävä veto! Iivo Niskanen tykitti voittoon Otepäässä

Men's 15 km [C] ind. - Otepää 2019

Anita Korva on avannut Suomen mitalitilin nuorten MM-hiihdoissa Lahdessa. 19-vuotias Korva oli alle 20-vuotiaiden perinteisen hiihtotavan 1,4 kilometrin sprintissä kolmas norjalaisen Kristine Stavås Skistadin ja puolalaisen Monika Skinderin jälkeen.
Pronssia tuli! Anita Korva avasi Suomen mitalitilin nuorten MM-hiihdoissa Lahdessa: "Pystyin luottamaan loppuvetooni"

Sieviläinen Miska Poikkimäki avasi sunnuntaina urakkansa nuorten MM-hiihdoissa Lahdessa. Kisat alkoivat alle 20-vuotiaiden perinteisen hiihtotavan sprinteillä, joissa Poikkimäki eteni lopulta välieriin saakka. Finaalipaikka jäi yhden sijan päähän, kun Poikkimäki oli välierässään kolmas. Miska Poikkimäki hiihti nuorten MM-sprinttien välieriin
Ruotsin Stina Nilsson talutettiin katsomorakennuksen uumeniin Otepäässä.
Maastohiihdon maailmancup jatkui Viron Otepäässä perinteisen hiihtotavan sprinteillä.
Naisten kisassa nähtiin suurta dramatiikkaa, kun matkan ylivoimainen ykkösnimi Stina Nilsson loukkaantui välierän loppuvenytyksessä.Nilsson kurotti maaliviivalle yhtä aikaa maannaisensa Jonna Sundlingin ja Norjan Maiken Caspersen Fallan kanssa ja loukkasi vasenta takareittään.25-vuotias ruotsalaistähti irvisti ja poistui hitain liikkein maalialueelta, mutta tilanne ei vaikuttanut kovinkaan huolestuttavalta.Hiihdon ylivoimainen ruotsalaistähti loukkaantui dramaattisesti – ”varma” MM-kulta uhattuna?

Women's Sprint [C] - Final - Otepää 2019

Norjalainen Johannes Hösflot Kläbo oli ykkönen hiihdon maailmancupin miesten sprintissä Otepäässä. Venäläinen Aleksandr Bolshunov hiihti kakkoseksi ja iski näin kiilan norjalaisten leveään rintamaan. Bolshunov oli ainoa ei-norjalainen hiihtäjä finaalissa.
Muista norjalaisista Pål Golberg sijoittui kolmanneksi, Eirik Brandsdal oli neljäs, Mattis Stenshagen hiihti viidenneksi ja Erik Valnes sijoittui kuudenneksi perinteisen hiihtotavan kilpailussa.Suomen miehet jäivät ulos välieristä. Lähimpänä välieräpaikkaa oli Ristomatti Hakola, joka sijoittui 13:nneksi.Norjalaistykki Kläbo juhli jälleen, Hakolan taival päättyi aikavertailussa – hävisi "painikaverilleen"

Norge vs Bolshunov - Men's Sprint [C] Final - Otepää 2019

Therese Johaug palasi vakuuttavasti kisaladuille Otepäässä. Norjalaisen vauhti oli täysin ylivoimaista maailmancupin 10 km:n matkalla, joka kilpailtiin perinteisellä hiihtotavalla.
Johaug peittosi toiseksi hiihtäneen ruotsalaisen Ebba Anderssonin hulppealla 48,4 sekunnin erolla. Venäläinen Natalia Neprjajeva nappasi kolmannen sijan ja jäi 56,7 sekuntia Johaugista.Krista Pärmäkoski hiihti neljänneksi. Pärmäkoski taipui Johaugille reilulla minuutilla (1.14,0). Pärmäkoski oli kilpailun alkuvaiheissa seitsemännellä sijalla, mutta pääsi oivaan vauhtiin viimeisillä kilometreillä.Johaug jälleen mykistävän ylivoimainen – Pärmäkoski kiri neljänneksi

Women's 10km [C] ind. - Otepää 2019

Nyt Kärppien kiikarissa on vielä paljon Vesalaista kovempi tekijä. Kalevan tietojen mukaan Kärpät on erittäin tiiviisti hyökkääjä Jussi Jokisen perässä.NHL:ssä ja Suomen maajoukkueessa ansioitunut Jokinen, 35, on ollut ilman seuraa sen jälkeen, kun konkari urakoi marras-joulukuussa seitsemän ottelun pätkäpestin Sveitsin kakkosliigan Klotenissa ja iski kelpo tehot 2+10=12.Kärpät virittelee raskaan sarjan täs­mä­han­kin­taa – seura tiukasti Jussi Jokisen perässä, sopimus erittäin lähellä

Maailmalla tapahtuu

Poliisi on ottanut kiinni kaksi miestä epäiltynä Valkeakosken kaksoismurhasta. Asiasta uutisoi ensin Aamulehti, mutta rikosylikomisario Jari Kinnunen vahvisti tiedon myös Ilta-Sanomille.Kinnunen kertoo, että epäillyt tamperelaismiehet ovat syntyneet vuonna 1985 ja 1989. Heidät otettiin kiinni Akaasta.Miehiä epäillään kahdesta murhasta, tuhotyöstä ja vahingonteosta. Miesten jäljille päästiin poliisin omien tutkimusten ja auton polttamiseen liittyneiden havaintojen ansiosta. Kaksi tamperelaista miestä otettu kiinni epäiltyinä Valkea­kosken kaksois­murhasta – eivät olleet kuulustelu­kunnossa

Uhrit olivat paikallisia, jotka yrittivät kerätä talteen varastettua polttoainetta.
Meksikossa vuotavan polttoaineputken tulipalon uhrimäärä nousee. Ainakin 66 ihmistä on kuollut ja yli 70 loukkaantunut vuotavan polttoaineputken aiheuttamassa massiivisessa palossa, ilmoittaa maan keskiosassa sijaitsevan Hidalgon osavaltion kuvernööri Omar Fayad.Kuvernöörin mukaan kuolonuhrit olivat paikallisia asukkaita, jotka yrittivät varastaa vuotanutta polttoainetta. Vuoto johti ilmeisesti yllättäen räjähdykseen.Ihmisjoukko yritti varastaa polttoainetta vuotavasta putkesta – massiivinen räjähdys tappoi ainakin 66


Princetonin yliopiston professori Stephen Kotkin on julkaissut kolmiosaiseksi kaavaillun Josif Stalin -elämäkertasarjan toisen osan Hitleriä odoteltaessa 1929-1941 (Waiting for Hitler).Teos on kiinnostava suomalaisittain erityisesti siksi, että siinä on käsitelty talvisotaa laajalti ja uusien aineistojen pohjalta.Kotkinin karu arvio on, että ”Suomi maksoi raskaasti vältettävissä olleesta Talvisodasta”.Veitsen terällä Suomen itsenäisyys oli veitsen terällä maaliskuussa 1940, jonka jälkeen maasta tuli ”Saksan vasalli”, amerikkalaistutkija summaa. Talvisotaan johtanutta kehitystä Kotkin selittää niin, että Suomen ulkopolitiikka oli epäjohdonmukaista, eikä Suomen strategia syksyn 1939 neuvotteluissa Moskovassa nojannut realismiin. Kotkin lainaa neuvottelijoiden johtajaa J. K. Paasikiveä, joka Talvisodan sytyttyä 30.11.1939 kirjoitti päiväkirjaansa, että (1) kukaan ei ole luvannut meille apua, (2)Neuvostoliitolla on nyt vapaat kädet tehdä kanssamme mitä haluaa. Syksyn 1939 Moskovan neuvotteluissa ulkoministeri Eljas Erkon jyräämäksi jäänyt valtioneuvos ei salannut katkeruuttaan tajuttuaan, että Suomen olisi tullut hyväksyä Josif Stalinin viimeinen 9.11. henkilökohtaisesti esittämä sopimusehdotus.
Suomi olisi voinut välttää talvisodan, väittää amerikkalaisprofessori
Erkin kommentti: Amerikkalaisprofessorin näkemys asioista on varteenotettava. Itsekin olen perehtynyt Suomen sotahstoriaan mielestäni perusteellisesti ja olen tullut siihen tulokseen, että sota olisi voitu välttää toisenlaisella poliittisella johtamisella.

Valkeakosken kaksoismurhasta epäillyt miehet poistuivat rikospaikalta uhrin autolla, kertoo tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen STT:lle. Auto löytyi myöhemmin poltettuna naapurikaupunki Akaasta. Miehet saatiin kiinni niin ikään Akaasta yksityisasunnon piha-alueelta, Kinnunen kertoo.Hän ei kommentoi sitä, kenen asunnosta oli kyse.
(Epäiltyjen) osoitteet ovat Tampereella, mutta sehän ei nykyään tarkoita mitään.
Kinnusen mukaan vangitsemisvaatimusasioista päätetään maanantaina.Valkeakosken kaksoismurhasta epäillyt pakenivat uhrin autolla – saatiin kiinni yksityisasunnon pihasta

Kaksi ihmistä on kuollut ja yli 20 loukkaantunut Ranskan Alpeilla sijaitsevassa hiihtokeskuksessa sunnuntaina riehuneessa tulipalossa.Courchevelin hiihtokeskus sijaitsee noin kahden ja puolen tunnin ajomatkan päässä Lyonista itään ja Sveitsin Genevestä kaakkoon. Siellä järjesttiin vuoden 1992 talviolympialaiset. Kaksi kuoli hiihtokeskuksen rajussa tulipalossa Ranskan Alpeilla – ihmiset hyppivät ikkunoista liekkejä karkuun

Yle Areena
Työelämässä luottamus vaihtui keppiin ja kuriin. Maarit Tastulan haastateltavana historian professori Markku Kuisma. Työelämässä luottamus vaihtui keppiin ja kuriin

Aiheina Haminan lipputanko, Valkoinen heteromies, Putinin Venäjä, Trumpin haravat ja Keskustan uudet vaaliasennot. Mukana myös asiantuntija Yasir Gaily, kirjeenvaihtaja Tomi Haustola ja uusi sarja Maalaisliitolle morsian. Juontajina Eeva Vekki ja Anders Helenius. Kooste Noin viikon studion syyskaudelta 2/2. #noinviikonstudio
Noin viikon studio special

Aiheina keskusrikospoliisi Airistolla, Vihreiden puheenjohtajafarssi, EU:n nettomaksajat, IPCC:n ilmastoraportti ja hallituksen "vaalibudjetti". Mukana myös hittibiisi Oi Soini sekä Petteri Orpon räppi. Juontajina Eeva Vekki ja Anders Helenius. Kooste Noin viikon studion syyskaudelta 1/2. #noinviikonstudio
Noin viikon studio special

Noin viikon studiossa keskusteltiin jo tulevan kevään eduskuntavaaleista. Vapaa kirjoittaja Kaarina Hazard avasi näkemyksiään vaalilupauksista eikä nähnyt Juha Sipilällä juurikaan toivoa. Hazardin haastatelun tulkkasivat viittomakielelle Viittomakielialan osuuskunnan Viastan Heidi Kangas ja Anitta Malmberg.
"Sipilän pitäisi varmaan kiinnostua politiikasta" — Kaarina Hazardin haastattelu viitottuna

Youtube-videot

Oikeistopopulistit Euroopassa | A-TALK 10.1.2019

Europe future - Europe 2029

ISLAM IN EUROPE | Muslim Population of Europe | The Most & Least Islamic Countries of Europe

Top 10 Muslim Countries With largest Economy

50 Countries of Europe | Countries of Europe | elearnin

Mielipiteet

Suomi lukeutuu eturivin oikeusvaltioihin, mutta tästä huolimatta kansalaisten oikeusturva jää toteutumatta liian usein.Olen saanut syyttömänä tuomituilta oikeusmurhien uhreilta paljon aineistoa, joista ilmenee maamme poliisi- ja oikeusviranomaisten tunnekylmä suhtautuminen väärin perustein tuomittujen ihmisten tuskaan.Viranomaiset, jotka eivät ole koskaan itse joutuneet vääryyden kohteeksi eivät ymmärrä – eivätkä aina edes halua ymmärtää – syyttömänä tuomittujen tuskaa.Eniten allekirjoittanutta kuitenkin ihmetyttävät viranomaiset, jotka suorastaan ylimielisesti ovat hymähdelleet syyttömänä tuomittujen todisteille, joilla väärät rikostuomiot olisi saatu kumotuksi ja siten vapauttaa syyttömät ihmiset kärsimyksistä.Suomen oikeusjärjestelmä on mainettaan huonompi. Poliisi- ja oikeusviranomaisten resurssien lisääminen ei auta kansalaisten oikeusturva-asioihin, jolleivät viranomaiset paranna virkavelvollisuutensa hoitamista.
Lukijalta: Syyttömänä tuomittujen tuska ei naurata

Mikä voi olla tärkeämpää kuin lastemme turvallisuus? Puolueet eivät edelleenkään halua lopettaa turvapaikanhakua tai edes kiintiöidä sitä, kuten Itävalta on tehnyt, vaikka se on kuulema kansainvälisten sopimusten mukaista. Valtaosa vaaran alaisista on joka tapauksessa pakolaisleireillä, joten sinne siis kaikki maailman toisesta äärestä vaihtelevista syistä tänne asti hakeutuvat tulokkaat! Rahan haaskaaminen kalliisiin palautuksiin ja lopultakin varsin mielivaltaiseen turvapaikkatutkintaan täysine ylläpitoineen pitkät ajat on moraalitonta ja epäeettistä - etenkin kun meillä on jo 150 000 köyhyydessä elävää lasta ja paljon velkaa!
Orpo uhrasi lastemme turvallisuuden tietoisesti

Tällä vuosikymmenellä kasvaneet maailman turvallisuusongelmat koskettavat myös Eurooppaa ja Suomea. Luomakunnassa näkyvät häiriötilat ovat heijastumia globaaleista ja maapallon sisäisistä muutoksista, joille ihminen ei juuri voi mitään. Nykyisin huomio kiinnitetään ilmastonmuutoksiin ja niiden varjolla ihmisille syötetään ylhäältä käskyjä ja ohjeita, joiden mukaan ihmisen tulee elää. Euroopassa ja Suomessakin on syyllistämisen kohteena tavallinen kansa, eivät koskaan puolueet ja yhteiskunnalliset päättäjät.
Ensimmäisen maailmanssodan jälkeisiin ongelmiin leimattiin syypääksi Saksa. Saksa nousi ja syyllisti juutalaiset. Toinen maailmansota syyllisti Saksan ja Japanin. Voittajat sanelivat rauhanehdot, perustivat YK:n ja julkaisivat julistukset, joiden mukaan maailman tulisi elää.
Koska maailma on ratkaisevalla tavalla muuttunut, YK ja sen useat julistukset ovat menettäneet merkityksensä. YK:ssa vahvoina vaikuttajina ovat maat, jotka ovat saamamiehiä. Maksajina ovat pääasiassa Euroopan maat ja USA. Ristiriita julistusten antajien ja maksajien kesken on käynyt kestämättömäksi. Tästä tosiasiasta ei toki puhuta, Suomen mediakin pitää jopäiväisenä sylkykuppina presidentti D. Trumpia, Euroopan maahanmuuttokriittisiä puolueita ja Suomen perussuomalaista puoluetta.
EU:n liittovaltiohanke huojuu – kansallisvaltiot vahvistuvat

Maailmassa on lukuisia puolueita, joiden jäsenet ja kannattajat tekevät ja ajattelevat juuri kuten puolueen puheenjohtaja toivoo ja käskee.Sitten on Suomen kaltaisia maita, joissa puolueiden jäsenet ja kannattajat tekevät ja ajattelevat välillä toisin kuin puolueen puheenjohtaja toivoo ja jos ei nyt suoraan käske – paitsi Timo Soini – niin ainakin odottaa.
Tämä näkyy Iltalehden kokoomuseliitille – kyllä, käytän yleensä inhoamaani sanaa ”eliitti”, mutta nyt on kyse kokoomuksesta – eli kansanedustajille, puolue-ja piirihallitusten jäsenille sekä puoluevaltuuston jäsenille lähettämästä kyselystäNäkökulma: Jyräävätkö peruskokoomuslaiset Orpon – ja loppuvatko samppanjalasit kesken?

Kotimaan matkailu

Urho Kekkosen kansallispuisto Lapissa kuuluu Suomen suosituimpiin eräretkeilykohteisiin. Valtava erämaa tarjoaa avotuntureita ja aapasoita, pitkospuita ja rakkakivikoita, sekä erinomaisen polku- ja autiotupaverkoston. Paratiisikuru, Sokosti, Luirojärvi, Korvatunturi – Urho Kekkosen kansallispuisto on täynnä tarunhohtoiselta kuulostavia paikkoja, joissa jokainen vaeltaja haluaa käydä ainakin kerran elämässään. Urho Kekkosen kansallispuisto – Suomen paras vaelluskohde?

Pohjois-Karjala on Suomen kauneimpia ja monipuolisimpia matkailualueita. Pohjois-Karjalassa pääsee näkemään ja kokemaan niin Kolin kansallismaiseman, Patvinsuon mahtavan suoalueen, itärajan taistelupaikkoja kuin Kalevalan laulumaidenkin tunnelmaa.
Pohjois-Karjala on myös maailman paras paikka nähdä ahma luonnossa – ja samalla kertaa on hyvä mahdollisuus bongata metsän kuningas, karhu.Oman lisänsä Pohjois-Karjalan matkaan tuovat tietenkin myös karjalalaiset. Ei siitä pääse mihinkään. Karjalaiset ovat oma kansansa ja aivan muuta maata kuin monet muut suomalaiset: eläväisiä ja puheliaita. Pohjois-Karjalaan on vaikea olla ihastumatta.Pohjois-Karjala – upeita erämaita ja Kalevalan tunnelmaa

Suomen parhaat vaellusreitit löytyvät Lapin ja Kuusamon kansallispuistoista. Toki etelässäkin on mainioita vaelluspolkuja, mutta pakko se on myöntää: pohjoisen erämaat ovat eri maata!Tällä sivulla esitellään viisi kerran elämässä -vaellusreittiä: Karhunkierros, Hetta-Pallas, Luirojärven vaellus, Kevon kanjoni ja Haltin vaellus. Näiden reittien vaeltaminen kestää 3-7 päivää.
Suomen parhaat vaellukset

Ulkomaan matkailu

Näin turisteja rahastetaan Euroopan lomakohteissa – 6 härskiä esimerkkiä, joista tunnet varmasti ainakin yhden

Näihin yleisiin mokiin on helppo sortua maailman tunnetuimmilla nähtävyyksillä – 7 esimerkkiä

Kymmenen salaisuutta, joita et tiennyt Disneylandista – paljastukset teemapuiston kulissien takaa

Vuoden 2018 googletetuimmat matkakohteet – 5 paikkaa, jotka kiinnostivat eniten

Musiikki

MONICA BELLUCCI. TI AMO

Hallelujah - Alexandra Burke

You Raise Me Up

Loppukevennykset

Viime vuoden lopulla Liski tuomittiin maksamaan 700 000 euron jättikorvaukset entiselle työnantajalleen.Eduskuntavaalien julkkisehdokkaiden lista sai viikonloppuna täytettä, kun keskustan Etelä-Hämeen piirihallitus nimesi perjantaina televisiosta tutun kiinteistönvälittäjän Kaisa Liskin ehdokkaakseen eduskuntavaaleihin. Liski toimii tällä hetkellä keskustan Hausjärven kunnanvaltuutettuna.Nyt se varmistui: Keskusta nimitti kiinteistökuningatar Liskin ehdolle eduskuntaan
Erkin kommentti: Keskustalla on todella suuri hätä ja se on jo kädessä.

Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa käsiteltiin perjantaina erittäin erikoista rikossyytettä.
Syytteen mukaan nainen olisi petkuttanut miestä pahemman kerran.Mies luuli olevansa vuoden 2014 kesällä syntyneen lapsen isä, vaikka näin ei todellisuudessa ollut. Syyttäjän mukaan nainen ei ollut kertonut miehelle, että hän oli lapsen siittämisajankohtaan sukupuoliyhteydessä toisen miehen kanssa.Syyttäjän mukaan vuonna 1977 syntynyt nainen oli uskotellut vuotta nuoremmalle miehelle, että tämä olisi lapsen isä. Tästä aiheutui pahoja seuraamuksia.Syyte: Mies luuli olevansa isä ja maksoi 29 750 euroa– väittää naisen huijanneen härskisti

Tunnettuja huorataloja oli ryssän aikana ainakin Mikonkadulla ja Vilhonkadulla. Kesälesket hakivat usein huoria, ne otti Espaltakin katutyttöjä. Hienoimmat herrat halusivat huoran sisältä ja oikein hienot yksityisasunnossa asuvan. Niitä oli Töölössä ja Kruununhaassa. Teksti on peräisin 1900-luvun puolivälissä Helsingissä asuneen laitapuolen kulkijan Johan Knut Harjun tekemästä haastattelusta Suomen Kirjallisuuden seuran kokoelmissa. Vielä reilu sata vuotta sitten seksin ostaminen ja myyminen oli Suomen suurimmissa kaupungeissa avointa ja tietyissä rajoissa hyväksyttyä toimintaa.Poliisi tuhosi arkistot – tällaista oli prostituutio Suomessa, kun bordellit sallittiin ja seksiä myyvät naiset tunnisti harmaasta huivista

Eveliina Piippoa on pidetty jo pitkään Suomen hiihdon superlupauksena ja Piippo on jo lunastellut lupauksia muun muassa Lillehammerin maailmancupin viestin hyvällä ankkuriosuudella.Muutama vuosi sitten Piipon loppukesä sujui muunlaisissa merkeissä kuin hiihtokauteen valmistavissa harjoituksissa, sillä hän päätyi näyttelemään lottaa Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa.
Tiesitkö tätä? Suomen hiihdon superlupaus Eveliina Piippo näytteli Tuntemattomassa sotilaassa

Kuntoilu

How to Plank

10 Basic Strength Exercises You Should Know

Jordan Yeoh 4 mins Total Body Workout

Traditional massage in the bedroom - How To Do Thigh, Leg, Ankle and Foot Massage With Coconut Oil

Liikunta ja terveys

Verenpaine 132 / 78, pulssi 55 , Paino ? kg. Jumppa 30 /500 min, kuntosali 0/ 280 min, kävely 5/80 km , uinti 0/600 m, pyöräily 0/0 km

5 Amazing facts of Honey+Cinnamon for men

10 Testosterone Booster Foods Every Man Should Eat

The Most Powerful Testosterone Boosting Food - Clinically Proven

10 Foods That Will Make You Fart or Pass Gas Like Crazy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti