perjantai 30. marraskuuta 2018

PE 30.11.2018


Presidentti Martti Ahtisaaresta tarinan eli elämäkerran ovat kirjoittaneet Katri Merikallio ja Tapani Ruokonen. Elämäkerrassa kirjoitetaan Martti Ahtisaaren toiminnasta hänen elämäntyönsä valoisampi puoli. Kirjassa kerrotaan myös miksi Martti Ahtisaarta ei valittu toiselle kaudelle vaikka hän olisi ollut halukas jatkamaan Suomen tasvallan presidenttin. Sosiaalidekomraateilla tuli hätä saada vallanhaluinen Tarja Halonen presidentiksi. Entinen eduskunnan oikeusasiamies Jacob Söderman aloitti taistelun Ahtisaaren syrjäyttämiseksi ja sihen yhtyivät Kalevi Sorsa ja taustalla vaikuttivat myös Mauno Koivisto, Paavo Lipponen ja tietenkin Tarja Halonen.


Kirjassa ei kuitenkaan kerrota kaikkia mahdollisia syitä Ahtisaaren syrjättämiseen. Oma tulkntani on se, että Ahtisaari piti saada syrjään jotta ns. Koiviston konklaavin valtiopetos voidaan varmemmin salata. Tarja Halonen salasi valtiopetoksen kuten hänen vastauksensa minulle osoittaa.
Paavo Lipponen on kirjoittanut oman elämäkertansa. Hän kertoo asioiden taustoista, mutta yksityiskohdissa hän on huonomuistinen. Tapasin Paavo Lipposen Nivalassa jossa keskustelin hänen kanssaan asiastani ja sillöin minnulle jäi hänestä vähän huono kuva.

Kalajoki

JHT-joulukalenterin esiluukku: Jarno Palola

JHT kausi 2017-18 - haastattelussa Jarno Palola #34

Tyngän alikulkukäytävä Kalajoella on avattu liikenteelle – Hihnalankosken sillalla työt jatkuvat ensi keväänä

Jope Ruonansuu ja Juha Reini loma-asuntomessuilla

Alueuutiset

Oulaisissa osoitetaan maanantaina mieltä synnytysten lakkauttamista vastaan


TVO: Olkiluoto 3 viivästyy lisää

Katainen ja kumppanit vakuuttivat yhdestä suusta, ettei Fortum-kauppa nosta hintoja

Kansanedustajien sopeutumisrahaan 300 € lisää? ”Eihän tällaisia pitänyt tehdä! – Tästä tulee vielä kunnon sotku”

Linnan juhlien budjetti julki – näin paljon 1700 vieraan juhla vie verovaroja

Soini ja Huhtasaari jankkasivat YK:n maahanmuuttosopimuksesta - ”Höpö, höpö, ministeri Soini” - Katso video

25 vavahduttavaa valokuvaa talvisodasta – sota syttyi tasan 79 vuotta sitten

Ulkomaan uutiset

Venäjä-tutkinnan verkko kiristyy Trumpin ympärillä – väitteet lähipiirin salatuista Wikileaks-yhteyksistä saivat presidentin pillastumaan

Miksi YK haluaa siirtolaisuussopimuksen, vaikka se ei velvoita valtioita? Pelkona rajoittamaton maahanmuutto ja avoimet rajat

IS selvitti: Näin Venäjä opettaa talvisodasta – yhdessä kirjassa varsin erikoisia tulkintoja

Talousuutiset

Suomen talous kasvoi 2,4 prosenttia vuodentakaisesta – kysyntä hiipumassa

Massiivinen Helsinki-Tallinna-tunnelihanke etenee – pian paljastetaan rahoitusta: ”Minä ja Peter olemme rahoittaneet tähän asti”

Vienti ei vedä ja teollisuuden varastot uhkaavat täyttyä – talous on kasvanut pitkälti varastoja täyttämällä

Helsingin telakka venäläissijoittajille? Tappioputken saldo: -263 miljoonaa euroa

Vakuutusjätti listasi kymmenen epäluotettavinta autoa ja niiden tyyppivia
Urheilu-uutiset

Ristomatti Hakola kuudes Lillehammerin sprintissä – karvaan pettymyksen kokenut norjalaistähti raivoissaan

Highlights | Pellegrino makes history in Norway | Lillehammer | Men's Sprint | FIS Cross Country

Unlucky day for main favourite Klaebo | Lillehammer | Men's Sprint | FIS Cross Country

Krista Pärmäkoski ainoana suomalaisnaisena jatkoon Lillehammerissa – Therese Johaugin päivälle tyly päätös

Highlights | Sundling claims maiden World Cup win | Lillehammer | Ladies' Sprint | FIS Cross Country

Aalto onnistui jälleen hyvin – viides mäkikarsinnassa Venäjällä

Dopingsyyte: Neljän venäläisen ampumahiihtäjän nimet julki - mukana olympiavoittajia

Patrik Laine saavutti sadan maalin rajapyykin – nousi yksin NHL:n maalipörssin kärkeen

Tulikuuma Mikko Rantanen teki seuraennätyksen NHL:ssä – Coloradon tutkapari dominoi pistepörssiä

10 Times Mikko Rantanen Looked Incredible | HD

Tyson Fury All Knockouts 27-0

Deontay Wilder | Last 10 Knockouts

Deontay Wilder | BEST Knockouts |

Deontay Wilder shoves Tyson Fury as both fighters try to spar at London press conference

Maailmalla tapahtuu

YK:n tarkastus paljasti: Pakolaisapua käytetty väärin Ugandassa – Haamupakolaisia, epäilyttäviä urakoita ja pysäköintialue pääministerin kanslialle

Yle Areena

Nyt vaaliasentoon!

Britit ja EU

Valkoinen heteromies


Youtube-videot

50 vuotta talvisodan syttymisestä

Celine Tam 9-letnia Celine Dion w amerykańskim Mam Talent

Karjalan palautus somessa heinäkuussa 2016

Mielipiteet

Näkökulma: Moicculi roistovaltion valehtelija – olen Suomen ulkoministeri ja olen ystäväsi

Kotimaan matkailu

Kohde 11 Hossa

Kohde 7 Pieni Lentuankoski

Kuhmo Pajakkakoski ja Lentuankoski, Kalastus / Fishing

Ulkomaan matkailu

The Best of Israel

Tel Aviv, Israel: Beautiful Beaches and Tasty Cuisine

Jerusalem, Israel: Muslim Quarter

Musiikki

Kalajoen Joulutervehdys 2015 - Tuomas Junnikkala - Sydämeeni joulun teen

Kalajoen Joulutervehdys 2015 - Anne Vihelä & Janne Hietala - Maa on niin kaunis

Kalajoen Joulutervehdys 2015 - Anne Vihelä - En etsi valtaa loistoa

Loppukevennykset

Varas tunnusti tekonsa – palautti sairaalan lastenosaston seinästä irrottamansa harvinaisen SM-liigapaidan

Näin löytyy naisen G-piste ja näin sitä kannattaa kosketella

Häikäilemätön sairaanhoitaja ryösti potilaan Tampereella: vei vanhuksen pankkikortin ja nosti sillä tuhansia euroja

Kuntoilu

Sixpack näkyviin! Katso tehokas vatsalihastreeni! TIKIS

Vatsalihastreeni ilman välineitä I TIKIS

Timmi ja kiinteä vatsa syntyy neljällä teholiikkeellä

Liikunta ja terveys

Verenpaine /, pulssi , Paino 94.6 kg. Jumppa 30 /4640 min, kuntosali 0/8885 min, kävely 3/1127 km , uinti 0/41000 m, pyöräily 0/3560 km

torstai 29. marraskuuta 2018

TO 29.11.2018


Filosofian tohtori ja historian tutkija Helena Pilke ja valtiotieteen maisteri ja historian tutkija Olli Kleemola on tehneet kirjan Suomi taisteli – kuvat kertovat 400 kuvan teoksen vuosien 1939-1945 käydyistä maamme historian raskaimmista sodista. Teos on erinomainen lisä sotakirjallisuuteemme.

Robert Brantberg on kirjoittanut kirjan Suomi sodassa. Tuhat vuotta idän ja lännen puristuksessa. Kirja on erinomainen lisä sotakirjallisuuteemme.

Kalajoki

Kalajoki sai eniten rahaa sotaveteraaneilleen
Erkin kommentti: 170 000 euroa ja 26 sotaveteraania. Tämä tekee 6538.46 euroa sotaveteraania kohden, mutta kuka sotaveteraanien rahat Kalajoella käyttää. Siinä on mielenkiintoinen seuraamisen kohden, koska tuskin itse sotaveteraanit niistä juuri mitään hyötyvät. Tässä on tutkivalla journalismille tilaus.

Lähivuorokaudelle ennustetaan myrskyä – Asukkaita pyydetään varautumaan vaaratilanteisiin, kuten sähkökatkoihin, kaatuviin puihin ja aallokkoon

Kalajoella tapon yritys – Koevapaudessa ollut epäilty vangittiin

Tyngän alikulkukäytävä Kalajoella on avattu liikenteelle – Hihnalankosken sillalla työt jatkuvat ensi keväänä

Kalajoen Joulutervehdys - Joulun kaunein sävel

Blogini

Olet Maamme Armahin Suomenmaa – ihanuuksien ihmemaa

Alueuutiset

Ylivieskan kirkon tuhopoltto

Caverionin Ylivieskan konepaja myytiin Ruotsiin – divisioona teki Äänekoskesta jättitappiot

Reisjärven valtuusto sulki akuuttivuodeosaston – lehteriyleisö seurasi päätöksentekoa huolestuneena
Erkin kommentti: Kun antaa pahalle pikkusormensa niin se vie koko käden. Muutaman vuoden kuluttua Reisjärvellä ei ole terveyspalveluita riittävässä määrin ja se vaikuttaa siihen, että Reisjärvelle ei kannatta muuttaa eikä jäädä asumaa. Reisjärvestä tulee raihaisten vanhusten olinpaikka. Ne lähtevät Reisjärveltä, jotka voivat lähteä.

Kotimaan uutiset

Väitös yrittäjistä: "Oikeuslaitos suosii valtiota"

Saarikko ja Kiuru ottivat yhteen sote-väittelyssä - Kiurun mukaan hallituksen malli ei takaa potilaille todellista valinnanvapautta: ”Yritys voi jättää sinut valitsematta”

TV1:n Ykkösaamussa Annika Lapintie: Mitä haluat kysyä?
Erkin kommentti: Miksi perustuslakivaliokunta ei noudata Suomen lakia? Miksi perustuslakivaliokunta ei puutu laillisuusvalvojien rikolliseen toimintaan? Miksi perustuslakivaliokunta ei käsittele valtiopetosta, vaikka todistusaineistot ovat kiistattomat? Miksi perustuslakivaliokunta väistelee vastuutaan laillisuusasioissa?

Köyhien asumistukia maksetaan suoraan Kojamolle – Kelalta vuosittain kymmeniä miljoonia ay-liikkeen rahakoneeseen
Ulkomaan uutiset

Venäjä tuo lisää sotakalustoa Krimin niemimaalle – S-400-ohjuksia asemiin

Näkökulma: Ukrainassa on sota, ei kriisi

Trumpin asianajaja Cohen myöntää valehdelleensa kongressille

Talousuutiset

Danske Bankille alustava syyte Viron rahanpesutapauksesta

Suorat yritystuet kasvoivat viime vuonna – metsäteollisuudessa +45 %

Aamulehti vähentää tuntuvasti henkilöstöään: 11 menettää työnsä

Sanoman yt-neuvottelut päättyivät – 44 saa potkut

Suomen ensimmäinen kansainvälisen tason ostoskylä on nyt avattu Venäjän rajan tuntumaan – katso kuvat hulppeista julkisivuista

Deutsche Bankin tiloja ratsataan Saksassa – syynä rahanpesuepäilyt

Urheilu-uutiset

Huima muodonmuutos! Tyson Fury laihdutti vuodessa yli 60 kiloa - tältä mies näyttää nyt ennen huippuottelua

Rantanen jatkoi komeaa pisteputkeaan, jälleen kahden tehopisteen ilta – Coloradolle kuudes voitto peräkkäin, vaikka Crosby teki hattutempun

SUOMI-SARJA 2018-2019: 10.11.2018 FPS - JHT 3-2

Futsalilla ei itseään elätä - Maajoukkuehyökkääjä Rami Tirkkonen joutui laittamaan talouden etusijalle ja keskittymään siviilityöhön

HS: Eva Wahlström pääsee sittenkin ottelemaan – sarja vaihtuu, mutta vastustaja on toivottu vanha tuttu

Maailmalla tapahtuu

Mies raiskasi teinitytön kylpyhuoneessa kesken kotibileillan

Malmö tuki verorahoilla jengirikollisten luksusasumista – 18-vuotias uhkasi heittää siivoojan parvekkeelta

Libanonilaismies huijasi lahtelaiselta seurakunnalta yli 200 000 euroa kierolla tavalla – Pappi nieli tarinat ja antoi omatkin rahansa

Myrskyn yllättämä Wasa Express palasi turvallisesti Vaasaan – katso videolta, miltä myrsky laivalla näytti

Tampereen Takahuhdin murhasta epäilty mies on vangittu – Tutkinnanjohtaja: "Tekotapa oli erittäin raaka"

Saksalaismies murhasi vaimonsa kirveellä - uhri oli viiden lapsen äiti

Yle Areena

Kymppitonnien nettiliittymä

Huijari etsii vanhuksia

Lottien jättipotti

Youtube-videot

5 traagista tapahtumaa Suomessa

Poliisimurhat 1997 | Poliisi etsii murhaajaa

Poliisi tv: Poliisin matkassa

Mielipiteet

Ilmastovouhotus on iso vitsi

Kommentti: Liikenteen päästöjä on vähennettävä, mutta ammutaanko nyt haulikolla kärpästä?

YK:n uusi maahanmuuttosopimus (GCM) ja Suomi

Kotimaan matkailu

Kyläkauppa Keskinen Tuuri

Suomen Suurin Kyläkauppa Veljekset Keskinen, Tuuri 19.7.2013 | Sony CX410

Tuurin Kyläkaupan Miljoonatovoli 2018

Kyläkauppa Veljekset Keskinen, Tuuri, Miljoona Kirppis 28.05.2016

Ulkomaan matkailu

Suomalaismatkailijat löysivät taas Turkin – Alanyassa asuva Sanna kertoo, miten turismin romahdus näkyi katukuvassa: ”Se oli ihan hirveän surkeata”

10 Best Places to Visit in Australia - Travel Video

10 Best Places to Visit in Brazil

Musiikki

Kalajoen Joulutervehdys 2017 - Markus Alho - Tähti, tähdistä kirkkain

Kalajoen Joulutervehdys 2017 - Noora Östberg - Joulun satu

Kalajoen Joulutervehdys 2017 - Laura Mäkitalo - Ave Maria

Kalajoen Joulutervehdys 2017 - Annuliina Ikäheimo ja Laura Mäkitalo - Me käymme joulun viettohon

Loppukevennykset

Pastori tienasi miljoonan Patrik Laineen mahtitempun ansiosta – tapasi nyt kiekkotähden leveä hymy kasvoillaan

Tuntematon soittaja usutti rynnäkkövarusteiset poliisit perheenäiti Maritan, 28, kotiin – ”Olin ihan sokissa, että mitä helvettiä tapahtuu”

IL: Pääministeri Sipilä lobbasi biotalousosaamista Intiassa – lasten osin omistama yritys sai jättiprojektin

Enontekiön kaamosta voi nyt seurata nettikameran kautta – “Ihmiset luulevat, että täällä on todella pimeää kaamosaikaan”

Aktiivimallin kantelusuma saatiin viimein purettua – ei aihetta toimenpiteisiin
Erkin kommentti: Tapuliäijältäkin saa paremman vastauksen kuin laillisuusvalvojalta.

Sipilän hallitus ei puheista piitannut” – SAK:n Eloranta turhautui aktiivimalliin ja haluaa nyt ”kokonaisremontin”

Tuskin kukaan on tiennyt koko totuutta” – Journalisti-lehti: 12 naista kertoo, kuinka palkittu toimittaja käytti heitä hyväkseen

Kuntoilu

Dyynaaminen venyttely Natural Bootcamp

Liikkuvuustreeni, dynaaminen venyttely

PROfeel treenivinkit: Venyttelyn perusteet

Liikunta ja terveys

Verenpaine /, pulssi , Paino 94.6 kg. Jumppa 60 /4610 min, kuntosali 0/8885 min, kävely 2 /1124 km , uinti 0/41000 m, pyöräily 0/3560 km

Saunassa saa käydä usein ja löylyistä kannattaa nauttia pitkään - se on parasta sydämesi terveyden kannalta, kertoo uusi tutkimus

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

KE 28.11.2018


Tasavallan presidentti Urho Kekkosen jälkeen Suomen tasavallan presidentiksi valittiin Mauno Koivisto. Suomen piti päästä pois Neuvostoliiton ikeen alta. Vaikeissa olosuhteissa Neuvostoliiton etuja Suomen korkeimmalla tasolla valvoi Mauno Koiviston kotiryssä Felix Karasev. Vaikeissa olosuhteissa Suomen piti päästä länsileiriin eli EU:n jäseneksi Moskovan ikeen alta. Näissä olosuhteissa Suomen poliittinen johto aiheutti väärällä talouspolitiikallaan omatekoisen pankkikriisin. Kotikutoisessa lamassa tasavallan presidentti Mauno Koiviston johdolla päätettiin pelastaa pankit. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto järjesti ns. Koiviston konklaavin 6.5.1992 , jossa asiasta päätettiin. Lisäksi Esko Ahon hallitus ja neljä ostajapankkia allekirjoittivat 22.10.1992 sadaksi vuodeksi salaiseksi julistetun SSP-sopimuksen, jossa päätettiin muun muassa toimialarationalisoinnista. Markkinoilta poistettiin 60 000 yritystä, aiheutettiin yli 500 000 ihmisen työttömyys ja yli 280 000 ihmistä ylivelkaantui. Lisäksi 16500 yrittäjää teki itsemurhan noissa vaikeissa olosuhteissa. Kysymyksessä on kansanmurha ja valtiopetos, mikä ei vanhene koskaan.
Minä, Erkki Aho, jouduin törkeän petoksen kohteeksi Arsenal Oy:n ja Kera Oy:n toimesta, kun ostimme Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesältä maa-alueet, kiinteistöt, koneet ja laitteet tuoteoikeudet sekä keskeneräisen tilauskannan. Kaupanteossa asianajajat Antti Latola ja Hannu Maskonen, joiden päämiehinä olivat Arsenal Oy ja Kera Oy, salasivat 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja ilmoittivat keskeneräisen tilauskanna 15 miljoonaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. He myivät toisen omaisuutta omanaan konkurssisäännön ja maakaaren vastaisesti. Suomen valtio oli päättänyt etukäteen, että perustettava yritys poistetaan markkinoilta. Kysymys on törkeästä petoksesta. Asian varmistamiseksi Kera Oy oli ujuttanut ostajien joukkoon oman saattohoitajansa Jouni Remeksen, jonka tehtävänä oli poistaa yritys markkinoilta. Kaupanvahvistajaksi oli tarkoituksella valittu tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka kauppakirjan allekirjoittajan Heino Virran todistuksen mukaan ei ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin. Lisäksi kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin. Tuleva syyttäjä Sulo Heiskari toimi esteellisenä syyttäjä kaikissa kauppasopimuksista käydyissä oikeudenkäynneissä ja lisäksi hän pystyi estämään kaikki rikostutkinnat asioissa sekä organisoimaan rikosoikeudenkäyntejä minua vastaan perustuen väärään konkurssipäätökseen.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen hakivat PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin väärillä tiedoilla, sillä kaupat oli purettu ja takaukset rauenneet. Ylivieskan käräjäoikeus teki asiassa väärän konkurssipäätöksen, koska varatuomari Paavo M. Petäjä antoi käräjäoikeudelle väärän lausuman ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa teon Oulun KRP:lle, mutta KRP jättää rikoksen tutkimatta.Käräjätuomari Juha Nieminen ei tarkistanut varatuomari Paavo M. Petäjältä valtakirjoja ja siksi rikos oli mahdollinen. Kysymys on törkeästä prosessipetoksesta. On syytä epäillä, että rikollisille on annettu syytesuoja asioissa. Asianajaja Asko Keränen oli paikalla pesänluettelon vannontatilaisuudessa Ylivieskan käräjäoikeudessa, jossa todistin, että konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu ja konkurssi oli haettu väärillä tiedoilla. Käräjätuomari, syyttäjä Sulo Heiskari ja konkurssipesänhoitaja eivät reagoineet asiaan. Paikalla ollut asianajaja Asko Keränen sai pyytämänsä valtakirjat valituksen tekemiseen ylempiin oikeusasteisiin. Asianajaja Asko Keränen oli syyttäjä Sulo Heiskarin kaveri ja jätti valituksen tekemättä. Ainoastaan korkein oikeus voi purkaa väärän konkurssipäätöksen, mutta siihen se ei ole suostunut. Korkein oikeus ei perustele kielteisiä päätöksiään kuten Suomen laki, Euroopan Ihmisoikeussopimus ja YK:n Ihmisoikeusjulistus edellyttävät. Siviilioikeuden professori Erkki Aurejärven mukaan korkeimmassa oikeudessa osa tuomareista on hulluja, jotka pitäisi saada laitoshoitoon. Vaatimus on esitetty hänen kirjoittamassa kirjassaan ja videohaastattelussaan. Entinen korkeimman oikeuden jäsen Jukka Kemppinen kirjoittaa kirjassaan, että hän mieluummin sanoo olevan pianonsoittaja pornobaarissa kuin tunnustaa olevansa korkeimman oikeuden jäsen.
Konkurssipäätöksen jälkeen yrittäjistä piti tehdä rikollisesti toimivien valtion viranomaisten toimesta rikollisia käräjäoikeuden väärillä päätöksillä perusteena väärä konkurssipäätös, jota korkein oikeus ei pura. Rikollisesti toimivat valtionviranomaiset jättivät kaikki rikokset tutkimatta ja syyttäjät syyttämättä. Poliisit ja syyttäjät eivät ottaneet todistusaineistoa vastaan eikä kuulleet todistajia. Siksi oikeusistuimet saattoivat tehdä vääriä päätöksiä. Laillisuusvalvonta ei ole nähnyt asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan. Laillisuusvalvonnalle tehdyistä kanteluista vain kuusi promillea aiheuttaa huomautuksen vastaisen varalle. Laillisuusvalvonnan rikollista toimintaa suojelevat kansanedustajat, jotka eivät noudata Suomen lakia ja ministerit jotka eivät noudata ministerin valaa. On syytä epäillä, että valtiopetokseen liittyi päätös siitä, että pankki voittaa ylemmissä oikeusasteissa. En ole saanut koskaan oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä enkä esteetöntä rikostutkintaa asioissani. Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta kuten muissa maissa maissa.
Suomen valtion toiminta on ollut tietoisen rikollista. Keskeinen tekijä asioissani on ollut esteellinen syyttäjä Sulo Heiskari. Olen joutunut kärsimään valtion rikollisen toiminnan johdosta neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion ja seitsemän kunnianloukkaustuomiota. Kaikki on saatu aikaa rikollisten toimesta rikosten avulla. Olen joutunut olemaan rikollisen ulosoton kohteena kohta 24 vuotta vuotta. En ole voinut harjoittaa yritystoimintaa luottokelvottomana 24 vuoden aikana. Minulta on tuhottu yritykseni, omaisuuteni, kotini ja aiheutettu perheen särkyminen sekä avioero. Minut on häädetty kodistani leipäjonon asiakkaaksi. Olen menettänyt terveyteni vaikeiden sairauksien, syövän ja korkean verenpaineen, johdosta. Kaikki on tuhottu Suomen valtion rikollisen toiminnan avulla. Olen joutunut olemaan maanpaossa useita kertoja ja vapauteni on riistetty useita kertoja. Olen joutunut olemaan Kalajoen kaupungin syrjinnän kohteen kohta 40 vuotta ja Suomen valtion kidutuksen kohteena kohta 24 vuotta. Kidutus on ihmisoikeusrikos, mikä alkanut 11.5.1995 ja on jatkunut keskeytymättä tähän päivään saakka. Ulosottotoiminta on ohjeistettu ulosottokaaren vastaisesti tuhoamaan ulosottovelallisen elämä. Eduskunta on päättänyt, että pankkikriisin rikollisesti aikaan saatuja velkoja peritään velalliselta kuolemaan saakka ja kuoleman jälkeen vielä kuolinpesältä eduskunnan päätöksen mukaisesti. Koko Suomen valtiokoneisto on ohjeistettu toimimaan valtiopetoksen mukaisesti ja suojelemaan valtiopetoksen tekijöitä sekä estämään valtiopetoksen julkitulo. Viralliset tiedotusvälineet vaikenevat asiasta. Asian varmistamiseksi ns. Koiviston konklaavin paperit on julistettu salaiseksi, SSP-sopimus on 100 vuodeksi ja Aktiv-Hansakauppa 25-vuodeksi julistettu salaiseksi. Valtiopetos ei vanhene koskaan ja lähes 24 vuotta jatkunut yhtämittainen kidutus varmistaa sen, että teot eivät ole vanhentuneet.
Xxxxxxxxxxxxx on toimivaltainen asiassa xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx annetun lain (xxx/xxxx) 1-2 §:ien nojalla. Ymmärrän, että xxxxxxxxxxxxxxxxxx voidaan kohtuullistaa yhteisellä sopimuksella.
Joudun terveydellisistä ja taloudellisista sekä turvallisuussyistä.... jne...

Kalajoki

Kirjallisuuden valtionpalkinnon saanutta Maarit Verrosta on aina kiinnostanut, miten maailma toimii

Alueuutiset

Panokset kovenevat Reisjärvellä – vuodeosaston kannattajat vaativat nyt neuvoa-antavaa kansanäänestystä – ratkaiseva kokous keskiviikkona illalla

Lupaa rauhalliseen mielenilmaisuun Oulaskankaan synnytysten puolesta ei irronnut Oulaisissa

Keskiviikkona 28.11 aamuyöllä Ylivieskan Rehutieltä anastettiin Bmw 525 henkilöauto LFX-584. Auto on pohjaväriltään harmaa ja sen kyljissä on huomiota herättäviä mainoksia. Poliisi pyytää ilmoittamaan havaintoja autosta.

Kotimaan uutiset

Uupumusta, huonoa johtamista ja kysymyksiä herättävä kansliapäällikön nimitysaikataulu – mitä ihmettä sosiaali- ja terveysministeriössä tapahtuu?

Poliisi kertoo, miksi Oulun epäillyt sairaalaraiskaajat vapautettiin: ”Ei ollut tutkinnallisia syitä”
Erkin kommentti: Varmaan olisi ollut muita syitä pitää ko. henkilöt pidätettyinä.

Oletko ostanut seksiä Helsingissä tai Vantaalla? Saatat olla osa härskiä ihmiskauppavyyhteä - poliisi vei pääalistajalta 24 000 euroa käteistä: ”Epäiltyjä tulee vielä”

Merkittävä ilmiö” avautumassa Suomen päättäjille – Ministeri tunnustaa: ”Tietopohjassa on ollut aukko” yksineläjistä

Maahanmuuttajat kyllästyivät pikkukunnan huonoihin bussiyhteyksiin – runsaan vuoden asumisen jälkeen lähes kaikki ovat muuttaneet pois

Ulkomaan uutiset

Asiantuntija: EU lähes mykkä Venäjän hyökkäyksen edessä – ”Diplomaattisessa mielessä Venäjä voitti”

Kreikka menee yleislakkoon – minimipalkkaan vaaditaan lähes 30 prosentin korotusta

Ifax: Venäjä sijoittaa Krimille lisää ohjusjärjestelmiä

Talousuutiset

Trump uhkaa tehtaita sulkevaa autojättiä tukien menetyksellä: ”Yhdysvallat pelasti General Motorsin, ja tässä on kiitos!”

HKScan myllää yllättäen johtoaan: toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ulos

Stora Enso aloittaa yt-neuvottelut Oulun paperitehtaalla ja suunnittelee lomauttavansa 500 työntekijää

Urheilu-uutiset

Talvi tulee ja maailman parhaat talviurheilijat iskevät yhteen Ylen kanavilla! Katso tästä lähetystiedot ja kisa-aikataulut

Latvian yleisurheiluliiton pomo kärysi dopingista – suomalaisvaikuttajalla selkeä kanta asiaan

Mikko Rantanen 0+2 @ Nashville

Maailmalla tapahtuu

Perheen kauhu tallentui videolle: Raivokas puukkomies tuhosi taloa ja änki ikkunasta - isäntä rynnisti painiin: "Se yrittää rappurallilla tulla sisään!"

Muistisairaalta äidiltään ja isänsä kuolinpesältä 170 000 euroa kavaltanut Finanssivalvonnan entinen lakimies palkattiin pörssiyhtiöön

Black Friday -alennuksista tulee yhä enemmän valituksia kuluttajaviranomaisille - SK nosti esiin oudot hinnannousut

18-vuotiaan Jenna Lepomäen surmaaja Joona Hasselqvist rötösteli Tampereen ydinkeskustassa - raudoitettiin pakomatkalla kadulla

Pohjois-Kiinassa räjähdys lähellä kemikaalitehdasta – yli 20 on kuollut

Yle Areena

Kiista sosiaaliturvauudistuksesta

Suomi 2030: Eläkeläisten maa?

GPS-häirinnän uhka

Youtube-videot

Legendaarisia olut mainoksia Suomesta

Lainvalvojat - Mamut vs. Poliisit

Mamu vammauttaa bussikuskin

Mielipiteet

Tutkijalta tyly arvio Juha Sipilän haaveesta: Kaksi syytä miksi vuoden 1995 temppu ei toistu

Punapääoman paluu miljardikantaan

Näkökulma: Harkimon lähtö vaaleihin sähköistää pääministerikamppailun: ”Liikkeen kannatus tullee olemaan 3-4 prosenttia” - ”Kusinen paikka kokoomukselle”

Kommentti: Äänestäjät olkaa varovaisia! Luvassa katteeton vaalilupaustalvi – Vasemmistoliitto iski jo kaikille 800 euron perustulon pöytään

Puheenjohtaja Halla-aho: EU:n ilmastopolitiikka on itsepetosta
Erkin kommentti: Bulgariasssa hiilivoima voitaisiin korvata aurinkovoimalla. Se tulisi kaikkein halvimmaksi EU-maille. Bulgariasta voisi tulla aurinkovoiman suurtuottaja, koska siellä aurinkovoiman tuotantomahdollisuudet ovat lähes rajattomat.

Kotimaan matkailu

The world's largest wooden church built - Kerimäki Church 170 years

Kolin kansallispuisto

Moitakurun päivätupa Saariselällä | Moitakuru day hut

Kummituskämppä | Ghost Cabin at Saariselkä

Ulkomaan matkailu

10 Best Places to Visit in China - Travel Video

TOP Places to visit in Macau, China

5 Things To Do In Macau

Macau Tourist Attractions: 15 Top Places to Visit

Musiikki

Giovanni Marradi - Just For You

So This Is Christmas - Celine Dion - Lyrics

André Rieu - Once Upon A Time In The West -TOSKANA

Celine Tam - ALL Performances America's Got Talent 2017

Loppukevennykset

Malesian kuningas tapasi 25-vuotiaan kuvankauniin Oksanan ja hullaantui täysin – venäläismallin elämä mullistui hetkessä

Kansanedustaja Timo Heinonen kampanjoi perintöveroaloitteen puolesta, mutta oli kaatamassa sitä valiokunnassa - näin hän perustelee toimintaansa

Onko tämä maailman isoin lehmä? Koko pelasti teurastamolta

Mies ihastui thaihierojaan: antoi rahaa ja osteli lahjoja puolisoltaan salaa ”toiveena ystävyyden syveneminen” - haastoi oikeuteen saatuaan pakit

AL: Pentti Linkola sai ensimmäisen kerran kutsun Linnaan, kieltäytyi: ”En voi mitenkään kunnioittaa Suomen tasavaltaa tällä tavalla. Suomi on maailman viheliäisin maa”

Turvapaikanhakija syyllistyi raiskausten sarjaan – kertoi kolme eri ikää, vaati lievennystä tuomioon kulttuurisista syistä

Miten täällä on voitu asua? Katso kuinka karmeista oloista 40 kissaa pelastettiin USA:ssa

Kuntoilu

Helpotus akuuttiin selkäkipuun

Tiesitkö tämän SI-nivelestä? Vastauksia selkäkipuun osa 2

Käsivarren triggerpisteitä

Liikunta ja terveys

Verenpaine /, pulssi , Paino 94.6 kg. Jumppa 60 /4550 min, kuntosali 0/8885 min, kävely 3 /1122 km , uinti 0/41000 m, pyöräily 0/3560 km