perjantai 22. huhtikuuta 2016

Pistoshoidon odotamaton jälkivaikutus

Firmagos-pistoskohdan iho tulehtui laajsasti n. 30 cm pistoskohdan ympäriltä. Tämä oli poikkeuksellista kohdallani, koska nyt oli 11. kerta eikä aikaisemmilla kerroilla ollut mitään ongelmia. Koska nousi kuumetta niin katsoin parhaimaksi mennä lääkärin vastaanotolle, Lääkäri piirteli vatsaani tussilla tulehdusten rajoja.
Minulle laitettiin oikeaan käteen kanyyli, jonka avulla laitetaan antibioottia kolme kertaa päivässä viiden päivän ajan. Tavoitteena on tulehduksen haittavaikutusten torjuminen. Kanyyli oikeasa kädessä vaikeuttaa monia toimintoja arkielämässä.

Tiistaina 19.4.klo 8.30 menin Kalajoen terveyskeskukseen syöpähoitajan luokse ja sain 11.kerran Firmakospistoshoidon. Tällä kertaa vasemalle puolelle alavatsaa. Illalla minulle tuli ensin kylmän väreitä ja sitten nousi kuume. Kuumetta oli vähän yli 38 astetta. Otin puolikkaan Pandol-tabletin. Keskiviikkoona vasta illalla huomasin, että punertava alue alavatsassani oli laajentunut. Otin edelleen puolikkaan Pandol-tabletin. Torstaina aamulla menin Kalajoen terveyskeskukseen ja sain lääkärin vastaanottoajan. Valitettavasti ajat olivat 40 minuuttia myöhässä. Minusta otettiin verikoe, jolla mitattiin tulehdusarvoja. Tulos oli 80.
Tulehdusarvot
Lääkäri koetteli mahaani ja soitti OYKS:n urologian osastolle ja kyseli asiassa heidän mielipidettää. Sitten lääkäri kertoi minulle hoitosuunnitelman. Ensin hän piirteli mustalla tussilla vatsaani renkaita, mitä osoittivat erilaisten tulehdusten paikan. Hoitosuunnitelman mukaan minulle laitetaan kolme kertaa päivässä antibioottia suoneen viiden päivän ajan. Kun kuulin suunnitelmasta niin jäi suu auki kuuntelemaan. Jolloin lääkäri kysyi, että olenko jotenkin huolissani tilanteesta. Minä kerroin, että en ole ihastunut antibiootteihin. Lääkäri perusteli, että tällainen hoitomuoto sen takia, että voidaan ehkäistä mahdolliset tulehdusten aiheuttamat vauriot alavatsan alueella ( märkimiset jne). Otettiin vielä verikokeet ja aloitettiin ensimmäinen antibioottihoito tiputuksella. Kanyyli minulle laitettiin oikeaan käteen viideksi päiväksi. Vasta myöhemmin huomasin, että kanyyli oikeassa kädessa rajoittaa tiettyjätoimintoja. Kun kävin vessassa, tyhjensin suoleni niin takapuoli oli pyyhittävä vasemmalla käsellä. Kun kävin suihkussa niin oikeaan käteen oli laitettava muovipussi maalarinteipillä kiinni. Luonnollisesti vasenkätisyys oli nyt hieman uutta minulle, mutta on hyvä, että vasempaa kättäkin tulee treenattua.
Illalla menin Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosastolle kello 20 ja siellä istuin leposohvalla kun sairaanhoitaja tuli luokseni ja alkoi laittaa antibiootti. Hän laittoi sen todella tottuneesti ammattitaidolla.

Aamulla kävin suihkussa ja lähdin Kalajoen terveyskeskukseen, jossa laitettiin antibiootti ja mitattiin tulehdusarvo. Nyt tulehdusarvo oli 58.
Kello 14 menin Kalajoen terveyskeskukseen antibioottihoitoon. Tulehdusalue oli laajentunut entisestään, mutta kuumetta ei ollut ( 36,8) ja aamulla mitattu tulehdusarvo oli alempi kuin eilen. Siksi lääkäri ei lähettänyt minua jatkotutkimuksiin Oulaskaankaalle tai OYKS:iin. Nyt on itse seurattava tilannetta. Seuraava antibioottihoito on Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosastolla illalla kello 21. Samalla sovitaan muut viikonlopun hoitoajat ja toimenpiteet.

Olen hoitanut alavatsani tulehdusta lämpimällä suihkulla ja kylmällä pyyhkeellä. Aamulla 24.4.2016 kävin suihkussa ja kylmällä pyyhkeellä viilensin tulehduskohtaa alavatsassani. Menin aamulla kello 8 Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosastolle. Otettiin CRP eli tulehdusarvo. Arvelin sen olevan lähempänä 40, mutta yllätyksekseni se oli vain 30. Hoitaja meni tarkistamaan lääkärin ohjeistusta hoitooni. Hoitajan mukaan on mahdollista, että nyt voisi siirtyä suonen sisäisestä antibiootista suun kautta nautittavaa antibioottiin, koska tilanne on niin hyvä. Valitettavasti lääkäri ei ollut tehnyt muuta ohjetta kuin suonen sisäisen antibiootin. Nyt olisi pitänyt soittaa Oulaskankaan sairalaan lääkärille ja kysyi voidaanko nyt menetellä toisin. Vuodeosastolla oli kuitenkin kiire ja siksi katsoin, että ei ryhdytä soittelemaan, vaan mennään alkuperäisen suunnitelman mukaan. Siksi jatkettiin samaan malliin eli laitettiin edelleenkin kanyylin kautta suonen sisäinen antibootti.


Kävin kello 14 Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosastolla ja minulle laitettiin antibiootti kanyylin kautta suoneen. Pyysin hoitajaa soittamaan lääkärille jotta he voivat muuttaa hoitosuunnitelmaa niin, että kanyyli poistetan illalla ja antibiootit nautitaan suun kautta. Mielestäni ei ole enää perusteita kanyylin käyttöön.


Kävin Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosastolla illalla klo 20.20 ja minulle laitettiin kanyylin kautta antibiootti suoneen. Sairaanhoitaja oli soittanut lääkärille ja hoitosuunnitelmaan tehtiin vaatimani muutos eli kanyyli poistettiin ja sain yhteenäs kuusi antibioottitablettia sunnuntaita ja maanantaita varten. Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosastolla on todella ammattitaitoiset sairaanhoitajat. Suuri kiitos heille. Nyt voin kuntoilla kevyesti jo huomenna. Maanantaina aamulla minulla on aika Kalajoen terveyskeskukseen klo 8.15.

Sunnuntaina minulla ei ollut enää kanyylia. Siksi lähdin 5 km:n kävelylenkille. Alavatsassa pistoskohdassa tuntui kipristelyä, mutta se häipyi kävelylenkin kuluessa. Jumppasin kotona 30 minuuttia ja edelleen tuntui kovempi pistospaikka alavatsassa. Illalla kävin uimassa 1000 m ja myös siellä tuntui pistoskohta matkan edetessä.

Maanantaina menin Kalajoen terveyskeskukseen klo 8.10 pääsin sairaanhoitajan vastaanotolle ja otettiin CRP, mikä oli nyt vain 11. Pyysin sairaanhoitajaa varaamaan minulle lääkärille ajan. Näytti siltä, että nyt Kalajoen terveyskeskuksessa oli lääkäreitä kuin kissoja vilikkiläsä. Päättäjänä minun tulee olla tyytyväinen tilanteeseen. Lääkäri tek lähetteen Oulaskankaan sairaalaan. Sairaanhoitaja tilasi minulle ajan klo 12.30. Sairaanhoitaja sanoi, että virtsarakon tulee olla täynnä. Minä hieman ihmettelin, että miksi pitää olla. Lähdin ajamaan Oulaskankaan sairaalaan ja pääsin heti ultraäänikuvaukseen. Sairaanhhoitaja sanoi, ettei tarvitse olla virtsarakko täynnä. Tule heti kuvaukseen. Lääkäri näytti ultranäyttöä, josta näkyi, että pistoskohdassa on selvästi nestettä ja mahdollisesti mustelma.


Kalajoen terveyskeskuslääkärin piti soittaa minulle 14.30, mutta kun soittoa ei alkanut kuulumaan menin terveyskeskukseen klo 15.10 ja tapasin lääkärin. Hän kertoi, että neste on kudoksessa. Hän soitti OYKS:n urologille, joka kertoi, että Firmagos-pistoshoidossa hylkimisreagiot voivat alkaa näinkin myöhään eli minulla oli nyt 11.kerta. On todennäköistä, että pistoskohdan ”patti” ei koskaan häviä. Kuukauden päästä voidaan kokeilla vielä Firmagoksen kanssa, mutta jos se ei onnistu niin vaihdetaan lääkettä. Jotenkin tässä tuntee itsensä lääkäreiden armoilla olevaksi koekaniiniksi.





perjantai 15. huhtikuuta 2016

Sädehoidon jälkeinen kolmas päivä, neljäs ja viides päivä

Nyt on jäänyt voimia ja aikaa Kalajoki-näyttelyn kehittämiseen sekä muuhun harrastustoimintaan

Menin illalla nukkumaan jo klo 21.00. Heräsin aamuyöstä 03.00 aikaan. Katselin teksti-tv:stä uutiset. Painoni oli nyt 101,7 kg. Painoni oli pudonnut 0.9 kiloa eilisestä.
Tavoitteena on 90 kg paino. Ryhdyin lukemaan neitistä lehtiä ja kirjoittamaan omaa blogiani. Valmistin aamupalan ja söin osan aamupalastani. Sitten menin vielä vähäksi aikaa nukkumaan.

Heräsin kl0 8.10 ja jumppasin 30 minuutttia. Söin jälkimäisen osan aamupalastani. Läehtin hyvinvointipalvelujohtajalle sähköpostiviestin serbilaisten asiassa. Soitin serbilaisten asiassa Oulun poliisille ja pyysin poliisia laittamaan järjestelmään kiirehtimispyynnön oleskelulupa-asiassa. Serbialaisista maatalouslomittajista on Kalajoella erittäin hyvä kokemukset. Kalajoki hoitaa maatalouslomitukset erittäin laajalla alueella aina Siikajoelle asti, siis Pyhäjoki, Raahe ( Vihanti), Siikajoki, Merijärvi, Alavieska. Serbialaiset tulivat Kalajoella Kannuksen maatalousoppilaitoksen kautta. Serbipojilla on hyvä opistotasoinen maatalaouspuolen koulutus Serbiasta. Nyt pyrin järjestämään erään maatalouslomittajan kihlatulle oleskeluluvan ja työpaikan Kalajoelta. Hänellä on Kalajoen sellainen koulutus, että työpaikka voidaan järjestää Kalajoelta.

Kävin tilitoimistosssa ja kirjastossa. Olin unohtanut kirjastokorttini kotiin joten tehtävä uusi käynti huomenna.

Ilmoittauduin torstain tutustumismatkalle Ouluun jossa kohteena ovat yhtenäiskoulut.
Join kupian kahvia ja söin voileivän ja lähdin kuntosalille. Kuntosalilla hikoilin nyt 70 minuuttia eli 10 minuuttia enemmän kuin eilen.
Tein lehtikaalesta vihreää salaattia, johon laitoin tomaattia, juustokuutioita, tonnikalaa, ruokaöljyä ja suolaa. On todella hyvä salaatti. Join kaksi kahvikupillista soijamaitoa.
Kävin pyöräilemässä 20 km. Lämpöitila oli + 7 C. Kävin Kalajoen terveyskeskuksessa tilaamassa ajan Firmagos-pistoshoitoa varten. Sain ajan tiistaille 19.4. klo 8.30. Kävin apteekissa ostamassa Daktarin-salvaa. Se on tarkoitettu ihon hoitoon, mutta myös jalkasieneen. Mielestäni se on yhtä tehokas kuin paljon mainostettu Lamysin-voide.

Kävin uimassa 1000 metriä ja otin myös vesihieronnan. Söin kotiin tultuani salattiannoksen.
Lähetin sähköpostia Lindorff Oy:lle. Lindorff perii minulta rikoksela aikaansaatuja saatavia ja pitää samalla rikokset auki, mutta syyllistyy itse tietoiseen rikolliseen toimintaan, kun perii rikoksilla aikaansaatuja saatavia.
Kävin 4 km:n kävelylenkillä. Nyt eivät enää ilmavaivat olleet ongelmana. Lämpötila illalla oli + 9 C.

Sädehoidon jälkeinen neljäs päivä

Heräsin aamulla vähän ennen kello viittä. Olin käynyt vessassa vain kolme kertaa vaikka menin nukkumaan jo kello 21.00. Nyt alkaa elintoiminnan palautumaan entiselleen sädehoidon jälkeen. Painoni on nyt aamulla 100,2 kg eli paino on pudonnut eilisestä 1,5 kiloa. Liikuin eilen todella paljon ja söin tervellisesti.

Jumppasin 30 minuuttia. Valmistin aamupalan. Söin raasteet ja marjat, siis molemmat aamupala-annokset. Olin unohtanut ostaa kananmunia ja tonnikalaa joten siksi söin molemmat annokset yhtäaikaa. Käyn iltapäivällä kaupassa ostamassa tarvittavat elintarvikkeet jotta palautuminen sädehoidosta ja painonpudottaminen voi jatkua hyvin. Painon pudostus tuntuu kehossa. On reippaampi olo. Sädetys tuntuu pienenä hikoiluna kun syö ja suolentyhjennyksessä tietynlaisena tunteena. Menin uudestaan nukkumaan ja nukuin 1,5 tuntia.

Kävin kuntosalilla 70 minuuttia. Paita oli likomärkä. Hikoilin todella paljon. Raution koulun tilanteeseen tutustuminen peruuntui minulle tuntemattomasta syystä. Ein yleisön osastokirjoituksen Kalajokiseutuun suunnitellusta Merenojan yhtenäiskoulusta.

Leo Takalo on tehnyt pienoismallin Kalajoen Säästöpankin talosta. Se on historiallinen rakennus Kalajoella, jonka suojelu on Kalajoella laiminlyöty johtuen siitä, suojelijaa ei ole velvoitettu huolehtimaan asiasta. Ilmoitin Leo Takololle facebookissa, että haluan ostaa pienoismallin. Tänään tuli OYKS:sta lasku mikä oli lähes 400 euroa ja se vaikeuttaa vähän tilannetta.

Kävin uimassa 1500 metriä Sanifanissa. Fennovoima ilmoitti infotilaisuudestaan 4.5.2016 klo 18-20 Kalajoen kaupungintalolla. Ennakkoilmoittautuminen. Nukuin reilun tunnin. Söin lautasellisen hernekeittoa ja ruisleivän. Join kaksi kahvikupillista porkkana-ananas-mehua.

Illalla kävin vielä 5 km:n kävelylenkin. Illalla olen katsonut naisten lentopallon loppuottelua YLE Areenasta sekä seurannut Kärppien ja Tapparan välistä jääkiekko-ottelua. Tappara voitti. LP-Viesti voitti. Söin voileivän ja banaania ja join illalla inkivääriteetä kaksi mukillista.

Sädehoidon jälkeinen viides päivä

Nukuin yöni normaalisti. Kävin vessassa vain kolme kertaa. Heräsin klo 5 aikaan ja tein normaalin aamupalan. Menin uudestaan nukkumaan ja heräsin noin kello 8. Jätin aamujumpan väliin koska edellisinä päivinä oli liikkunut tavallista enemmän. Sädehoito tuntui ehkä pienenä hikoiluna, mutta muuten kaikki oli ok.
Kävin klo 10 aikaan neuvottelussa, mitkä kestivät reilun tunnin.
Kävin iltapäivällä uimassa kilometrin.

Sain sähköpostitse huomisen Merenojan yhtenäsikoulun suunnitteluryhmän tutustumisjakson ohjelman. Kävin illalla puuseppä Leo Takalon luona. Hän oli valmistanut pienoismallin Kalajoen Säästöpankintalosta eli ns. Omapohjasta. Kävin Rautiossa viemässä pienoismallin Raution Uutelaan näyttelytiloihin. Kirjoitin historiikin rakennuksesta blogiini. Kirjoitin myös blogikirjoituksen Raution uudesta koulu- ja palvelukeskuksesta. Tänään olen pitänyt lepopäivän liikunnasta lukuunottamata kilometrin uintisuoritusta. Nyt alkaa vähitellen palautumaan normaaliin tilanteeseen.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Sädehoidon jälkeinen ensimmäinen ja toinen päivä

Raimo Hihnalan 70-vuotispäivät ja Harmittomat orkesteri

Perjantai-iltana olin aika väsynyt ja söin tukevasti muun muassa ruisleipää. Kävin saunassa ja kävin pienellä kävelylenkillä. Yön aikana kävin ainakin 6-7 kertaa vessassa. Nousin ylös n. klo 6.30 ja jumppasin puoli tuntia. Sen jälkeen valmistin aamupalan, johon kuului keräkaaliraastetta, porkkanaraastetta, hapankaaliraastetta, valkosipulia, paprikaa, kurkuma-maustetta ja mustapippurijauhetta. Juomaksi tein inkiväärijuomaa, johon laitoin ruokalusikallisen hunajaa, puolisitruunaa ja vähän kanelia. Lisäksi söin kananmunan ja pienen purkillisen tonnikalaa ja join lasillisen appelsiinituoremehua.Otin Exforge 10/160 verenpainelääkkeeni.

Luin lehdet netistä ja kirjoittelin blogini pääosin. Huomiotani kiinnitti uutinen Nordean toimista ja rikosepäilyistä. Mielestäni 1990-luvun pankkikriisin pääkonna oli Bjorn Walhroos. Pankkikriisi on edelleen selvittämättä. Tämä selvitystyö olisi tehtävä nyt ja saatettava todelliset syylliset oikeudelliseen ja taloudelliseen vastuuseen teoistaan. Eurojackpotissa oli vain kaksi tähtinumeroa oikein. Ei voittoa. Join kupin kahvia ja lähdin kuntosalille. Autonmittari näytti +4 C astetta lämmintä. Kalajoen tulvatilanne oli hellittänyt ainakin uuden sillan kohdalla, koska jäitä oli jäänyt rannalle.
Kävin Tapion Tuvalla hoitamassa taidenäyttelyasiaa. 1.6.2016 – 10.7.2016 on Tapion Tuvalla taitelija Oma Orellin taidennäyttely.

Kuntosalilla laiton kylmägeeliä polviini ja polvinauhat paikoilleen sekä polvitukisiteet niiden päälle. Kävin juoksemassa juoksumatolla 15 minuuttia, poljin stepperillä 15 minuuttia ja ajoin kuntopyörällä 10 minuuttia sekä kävelin juoksumatolla 10 minuuttia. Juoksumatolla mietin, että hoidettiinkohan OYKS.ssa minun olematonta syöpääni, koska mielestäni OYKS:n lääkärit eivät pystyneet todistamaan, että minulla olisi ollut syöpä. Oli vain olettamuksia sillä perusteella, että kesäkuun näytteissä oli ollut syöpää. Lääkärit eivät usko, että oikealla ruoalla voidaan tappaa syöpäsoluja.
Kävin Sanifanissa uimassa saunassa ja uimassa 500 metriä. Uinti rentouttaa kuntosalihajroittelun jälkeen.

Tulin kotiin n. 11.30 ja auton mittari näytti – 7.5 C. Valmistauduin Raimo Hihnala 70-vuosijuhlakonserttiin. Söin mustikoita, jogurttia, mysliä, kauranlesettä, pellavansiemenrouhetta, siansiementä, hunajaa, omenaraastetta ja rusinoita. Join lasillisen appelsiinituoremehua. Serbialainen maatalouslomittaja oli laittanut minulle viestin. Soitin hänelle ja sovittiin illaksi tapaaminen.
Oli todella hyvin järjesteetty ja hieno tapahtuma Raimo Hihnalan 70-vuotisjuhlat Kalajoen Pohjankylän koululla. Osana juhlatapahtumaa oli Harmittomat-orkesterin konsertti, josta tulot Raimo Hihnala lahjoitti Kalajoen syöpäyhdistykselle. Konsertin jälkeen nautin muiden vieraiden kanssa täytekakkukahvit Onnittelut Raimolle 70-vuotispäivän johdosta.

Söin thaimaalaista kanakeittoa ja lähdin kävelylenkille. Kävin 5 km kävelylenkin. Oma perämoottorini toimi tehokkaasti koko matkan ajan. Ehkä se johtui sädehoidosta. Kävin R-kioskilla tekemässä 8 euron porukkaloton. Kävin myös Halpa-hallissa ostamassa omenoita, sitruunoita, porkkana-ananasmehua sekä kengänpaulat. Join lasillisen porkkana-ananas tuotemehua.

Ilmoitin taitelija Oma Orellille Tapion Tuvan näyttelyajankohdan. Kävin illalla serbialaisen maatalouslomittajan luona. Kalajoella on viisi serbialaista maatalouslomittajaa. Kalajoki hoitaa maatalouslomitukset useamman kunnan alueella aina Siikajoelle asti. Serbialaisista maatalouslomittajista on hyvät kokemukset. He ovat suorittaneet Serbiassa eläinlääkinnällisen koulutuksen ja Kalajoelle he ovat tulleet Kannuksen maatalusoppilaitoksen kautta. Lupasin hoitaa maatalouslomittajan tyttökaverin maahanmuutto- ja kotouttamisasiaa.
Porukkaloton haravajärjestelmässä oli vain neljä oikein. Elämä jatkuu suuremman voiton odotelussa.

Sädehoidon jälkeinen toinen päivä


Kävin yöllä viisi kertaa vessassa. Otin kolmen aikaan yöllä tamsulosiinihydrokloridi-tabletin jotta virtsa kulkee paremmin. Yöllä minulle tuli hiki sädehoidosta johtuen ja riisuin yöpäitani pois. Minulla oli pientä nuhaa. Nousin ylös kello 5.30 ja jumppasin 30 minuuttia. Valmistin itselleni aamupalan, mikä oli samanlainen kuin eilen. Painoni oli pudonnut 0,4 kg vuorokaudessa.

Luin aamun lehdet netistä ja tein blogiani. Menin nuudestaan nukkumaan kello 07.30 ja heräsin 9.45. Join kupillisen kahvia ja söin rieskavoileivän sekä join lasillisen porkkana-ananas-mehua. Täydensin blogiani ja lähdin kuntosalille sekä uimaan. Auton lämpömittari näytti + 4 C. Kuntosalitreeni kesti tunnin ja sen jälkeen 500 m uintia. Lotossa sain 4 uroa joten tappiota tuli 4 euroa, koska porukkalotto maksoi 8 euroa.

Kävin serbilaisten luona hakemassa valtakirja jotta voin hoitaa heidän maahanmuutto- ja kotoutumisasioita.
Kävin katsomassa Särkkäin Näyttämö ry:n ja Kalajoen kansalaisopiston esittämän Nikolai Gogolin huvinäytelmän Tarkastaja. Näytelmää oli katsomassa täysi sali Merenojan auditoriossa. Kiitokset näyttelijöille hienosta esityksestä.

Vastasin Raution kylätoimikunnan puhenjohtajalle, että tulen Raution koululle tiistaina ja katsomme kiinteistön tilaa.
Sivistystoimenjohtaja ja kaupunginjohtaja eivät ole vastanneet minulle kun laitoin heille sähköpostia Merenojan yhtenäiskoulun liikuntatilojen tarpeesta. Olen lisäksi huolestunut ruokailujen järjestämisestä Merenojan yhtenäiskoulussa sekä turvallisten liikennejärjestelyjen hoitamisesta. Nämä ovat keskeisiä asioista joista kansalaiset ovat huolestuneita.

Söin ruisvoileivän ja join lasillisen porkkana-ananasmehua. Söin lisäksi yhden banaanin. Lähdin sen jälkeen 4 km:n kävelylenkille. Sädehoidon vaikutus näkyy siinä, että suoleen tulee paljon kaasua ja se purkautuu kävelessä. Lämmitin saunan. Kävin saunassa. Saunan jälkeen ilmakylpyjä ja ihon ja jalkojen huolellinen rasvaus. Jalkojen hoito on erittäin tärkeää.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Boosterhoitojakson ensimmäinen päivä, toinen, kolmas, neljäs ja viides päivä

Maanantaina 4.4.2016 alkoi syöpähoidossani ns. boosterjakso. Se tarkoittaa sitä, että ulkoista sädehoitoa annetaan pienemmälle alueelle eli eturauhasen alueelle. Taksi tuli hakemaan minua kello 9.30 ja olimme OYKS.ssä n. klo 11.00. Ajomatka menee nyt noin 10 minuuttia nopeammin Kalajoelta Ouluun kun nopeusrajoitukset ovat nousseet 80:stä 100 km /h:ssa. Kävin sädehoito-osastolla vessassa ja join kello 11.30 kolme lasillista vettä. Pääsin aikataulun mukaan eli 12.30 boosterjakson ensimmäiseen hoitoon. Kävin jälleen vessassa hoitojakson jälkeen. Lähdimme kohti Kalajokea klo 12. 50 ja olimme Kalajoella 14.20. Nukuin taksissa tulomatkalla, koska yöllä nukuin huonosti. Katselin lisää tietoa internetistä syövästä.

Eturauhassyöpä

HDR-brakyvideo

Eturauhassyövän sädehoidon haittavaikutukset

Hormonihoidon yhdistäminen sädehoitoon

Tiistai-aamuna heräsin myöhään, koska nukuin vähän huonosti yön. Kävin vessassa yön aikana kuusi kertaa. Taksi tuli hakemaan klo 8.10 ja olimme OYKS:ssa 9.50. Kävin sädehoito-osastolla vessassa. Sain kuulla ylivieskalaiselta mieheltä, että sädehoitokone 4 ei ole toiminnassa. Siksi en voinut ryhtyä juomaan kolme lasillista vettä ennenkuin tiedän milloin minun sädehoitoaikani on. Minulle ilmoitettiin, että sädehoitoaikani on 11.30 joten join kello 10.30 kolme lasillista vettä. Sädehoitoajat olivat kuitenkin hoitokone 2 myöhässä ja pääsin sädehoitoon klo 11.45. Minulle oli jäänyt ilmaa suoleen ja ilma poistettiin katetrin avulla. Sen jälkeen suoritettiin boosterhoito. Minä pyysin huomista pissanäytteenottoa varten tarvittavat välineet. Huomenna otetaan myös verikokeet. Pääsimme lähtemään Kalajokea kohti kello 12.00. Minulle soitettiin, että huominen sädehoitoaika on aikaistettu klo 9.30:een. Minä soitin Kelakeskukseen ja ilmoitin ajan muutoksesta ja tilasin taksin aamuksi klo 6.40.

Keskiviikkoaamuna taksi tuli hakemaan kello 6.40 ja olimme Oulussa n. kello 8. 15. Kävin sädehoito-osastolla vessassa ja sen jälkeen lähdin viemään virtsanäyteputka avohoito-osaston laboratorioon. Pääsin heti laboratorioon ja hoitaja kysyi nimeäni ja ktsoi, että minulla on tänään myös verikoe. Hän opasti minua, että voin tuoda virtsanäyteputket sitten kun tulen verikokeeseen. Minä opastin hoitajaa, että helpompi on ottaa nyt verikoe kun toin nämä putken. Pian pääsimme asiasta yhteisymmärrykseen ja verikoe otettiin heti samalla virtsanäyteputkien kanssa. Palasin takaisin sädehoito-osastolle ja join kolme lasillista vettä n. klo 8.30, koska ilmoitettu sädehoitoaika koneella 2 oli klo 9.30. Sädehoito oli myöhässä noin 20 minuuttia ja pääsin sädehoitoon klo 9.50. Kalajoelle pääsimme lähtemään noin klo 10.00 ja olimma Kalajoella n. klo 11.35.
Sain huomiselle uuden ajan, koska kone 4 oli edelleen epäkunnossa. Uusi aika oli ilta-aika eli klo 17.45. Alkuperäisen suunnitelman mukaan aika olisi ollut 11.10. Soitin Kela-keskukseen ja ilmoitin sinne uuden ajan joten taksi tulee huomenna hakemaan minua kello 15.00.

Torstaina taksi tuli hakemaan jo 14.55. Olimme Oulussa klo 16.30. Kävin vessassa sädehoito-osastolla. Join kolme lasillista vettä klo 16.45. Vesi oli laitettu juomakannuun, koska juoma-automaatti oli vaihdettu eikä siitä näyttänyt vettä saavaan. Join vettä kolme lasillista. Minua hieman huoletti ilmavaivat, koska olin syönyt ruisleipää, mutta onneksi kaikki sujui hyvin. Minulle tehtiin ihotarkastus ja kaikki oli hyvin. Sädehoitokone 4 oli saatu kuntoon ja pääsin sille koneelle juuri oikeaan aikaan eli 17.45. Sain virtsa- ja verikokeen tulokset. Ne olivat kaikki hyviä. Lähdimme kohti Kalajokea klo 18.05 ja olimme Kalajoella 19.40.

Perjantai oli boosterjakson ja ulkoisen sädehoidon viimeinen päivä. Aamulla taksi tuli hakemaan minua klo 7.30. Olimme Oulussa n. klo 9.00. Kävin sädehoito-osastolla vessassa ja odottelin lääkärin vastaanotolle pääsyä. Lääkärin vastaanottoaika oli 9.30 ja pääsin vastaanotolle n. 9.35. Kävimme läpi hoitojaksoon liittyvät asiat ja tereystilanteeni. Suoritettiin myös ihotarkastus. Virtsa- ja verinäytteet oliva OK. Lääkäri halusi kuullaa kokemukseni ja tuntemukseni koko sädehoitojaksosta. Jatkotoimenpiteet ovat sitten noin kuukauden kuluttua Oulaskankaan sairaalassa. Hormonipistoshoitoa jatketaan, mutta muuten voi palata normaaliin elämään.
Vimeinen ulkoinen sädehoito alkoi aikataulun mukaan klo 11.10 ja pääsimme lähtemään Kalajokea kohti kello 11.25. Olimme Kalajoella 12. 45.

Kotiin palattuani söin ja menin nukkumaan. Olin hieman väsynyt. Nyt on sädehoitojakso ohi.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Ulkoista sädehoitoa kahdeskymmenestoinen kerta, kahdeskymmeneskolmas kerta, kahdeskymmenesneljäs ja kahdeskymmenesviides kerta

Kuva bräkyhoidostani eli eturauhasen sisäisestä sädetyksestä

Pääsiäisen aikana olen voinut kohottaa kuntoani jumppaamalla, kuntosalilla, uimalla, kävelemällä ja pyöräilemällä. Kokeilin myös Tamsulosinihydrokloridin pois jättämäistä pääsiäisen aikana. Virtsaaminen muutti normaaliksi. En kuitenkaan uskaltanut jättää Tamsulosinihydrokloridia pois, vaan jatkoi sen käyttöä edelleen. Taksi tuli tiistaiaamuna hakemaan minua klo 8.35 ja olimme OYKS:ssa klo 10.20. Menin sädehoito-osastolla vessaan ja tyhjensin suoleni ja virtsarakkoni. Join kolme lasillista vettä klo 10.40 ja pääsin sädehoitoon klo 11.35. Kaikki meni normaalisti. Sairaanhoitaja välitti minulle tiedon lääkäriltä, että hoitosuunnitelmaani ei muuteta ja lääkäri palautti minulle lähettämin kirjeen takaisin. Minulla olisi ollut mahdollisuus keskustella lääkärin kanssa, mutta katsoin sen turhaksi, koska lääkäri oli tehnyt päätöksen, että hoitosuunnitelmaa ei muuteta. Kello 12.00 lähdimme kohti Kalajokea ja olimme Kalajoella 13.40. Illalla kävin kävelemässä 4 km ja juppasin 30 minuuttia. Huomenna minulla on aikainen lähtö Ouluun, sillä taksi tulee hakemaan kello 6.00 aamulla.

Heräsin jo 4.30 ja nukuin yöni erittäin huonosti. Kävin lukuisia kertoja vessassa yön aikana. Kävelylenkki ja iltajumppa aiheuttivat elimistön vilkkaampaa toimintaa. Aamulla kävin suihkussa ja söin aamupalan jo kello 5.30. Taksi tuli hakemaan kello 6.00 ja olimme OYKS:ss. n. klo 7.40. Kello 8.00 join kolme lasillista vettä. Sädehoitoon pääsin klo 9.05. Ihotarkastus suoritettiin ja kehotettiin käyttämään Daktarin rasvaa sekä ilmakylpyjä. Olin valmiina lähtemään kotiin kello 9.25. Olimme Kalajoella 11.10.
Söin hiukan ja menin nukkumaan vähäksi aikaa, koska olin niin väsynyt. Kello 16 menin Rahjan kylään tekemään loppuhaastattelun Kalle Ojalasta kertovaan kirjaan. Illala kävin saunassa ja sen jälkeen rasvasin itseni.

Torstaina oli kahdeskymenesneljä kerta ulkoista sädehoitoa. Viime yönä nukuin huonosti. Kävin ehkä 20 kertaa vessassa. Todennäköisesti syynä oli sauna, mikä ei todennäköisesti sovellu saunan kanssa. Nousi aamulla ylös 6.30. Kävin suihkussa ja söin aamupalan. Taksi tuli hakemaan kello 8.40 ja olimme OYKS:ssä n. klo 10.20. Kävin sädehoito-osastolla vessassa. Kello 10.40 join kolme lasillista vettä ja kello 11.40 pääsin sädehoitoon. Lähdimme Kalajokea kohti klo 12.00 ja olimme Kalajoella takaisin n. klo 13.35. Tulomatka tuli hieman nopeammin kuin menomatka, koska nopeusrajoituksia oli nostettu 100 km/ tunnissa.

Nukuin yön varsin hyvin, mutta kävin kuitenkin vessassa yön aikana ainakin viisi kertaa. Heräsin kello 5.00. Kävin suihkussa ja söin aamupalan. Menin sen jälkeen sohvalle levähtämään ja heräsin kello 7.00. Taksi tuli kello 7.10 hakemaan minua. Olimme OYKS.ssä n. klo 8.45. Kävin sädehoito-osastolla vessassa ja join klo 9.10 kolme lasillista vettä. Pääsin sädehoitoon klo 10.20. Taksikuljettaja oli hiukan yllättänyt kun oli saanut 50 euron sakkolapun tuulilasiin. Kieltämättä on aika erikoista, että taksia sakotetaan, sillä on täysin selvää, että taksi ei turhan takia ole odottamassa potilaita ko. parkkipaikalla. Ehkä Oulun kaupungin pysäköintivalvojille olisi syytä hieman selventää asiaa. Pidän pysäköintivalvojan toimintaa ala-arvoisena. Pääsimme lähtemään kohti Kalajokea klo 10.40 ja olimme Kalajoella klo 12.10.


Ensi viikolla alkaa syöpähoidoissa ns. boosterjakso. Se kestää viisi päivää ja silloin sädetetään vain eturauhasta. Sitten on sädehoitojakso ohi ja todennäköisesti syöpähoidot jatkuvat hormonihoitoina vielä jonkin aikaa.