keskiviikko 29. syyskuuta 2021

TO 30.09.2021 Suomi ei ole oikeusvaltio

 


Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen, eduskunnan oikeusasiamies, pääministeri Sanna Marin


Minä soitin eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoon aikaisemmin ja puhelu siirrettiin Jarmo Hirvosen vastattavaksi. Selostin hänelle asian. Kerroin puhelimessa PR-talojen konkurssivyyhden asiat. Esimerkiksi otan sen, että kerroin että väliaikaiset pesänhoitajat, joilla ei konkurssisäännön 50 a §:n mukaan ole oikeutta myydä kiinteää omaisuutta, myivät kiinteää omaisuutta. Heillä ei ollut esittää valtakirjoja kauppasopimusten tekemiseen ja he näinollen myivät toisen omaisuutta omanaan. He salasivat kaupanteossa 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja ilmoittivat keskeneräisen tilauskannan 15 miljoonaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Rikoslain mukaan kysymyksessä on törkeä petos. Kaupanvahvistajaksi on merkitty Kalajoen piirin nimismies Sulo Heiskari, joka oli tuleva syyttäjä. Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa ettei hän ole koskaan nähnyt kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria. Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on vahvistettu. Kauppa on siis laiton ja pätemätön.



Kauppakirjan allekirjoittaja todistaa, ettei kaupanvahvistaja ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin eikä hän ole koskaan kaupanvahvistajaa nähnytkään.

Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja todistaa ettei hän ole ollut paikalla kun kauppakirjat allekrjoitettiin.


Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Tässä esimerkkinä yksi sivu 32-sivuisesta luettelosta josta käy ilmi pantatut kiinnitykset, mitkä kaupanteossa salattiin ostajalta.

Kaupanvahvistajaksi on merkitty tuleva syyttäjä, nimismies Sulo Heiskari, joka on toiminut syyttäjänä kaikissa oikeudenkäynneissä, joita ko. kauppasopimuksista tai niistä johtuista asioista on käyty. Syyttäjistä ennetulan lain mukaan syyttäjä Sulo Heiskari on ollut esteellinen toimimaan syyttäjänä näissä asioissa.


Jarmo Hirvonen totesi puhelimessa, että syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä.


Minä tein rikostutkintapyynnöt poliiseille. Poliisit toimivat asiassa rikollisesti, kutan allaolevasta linkistä käy ilmi,


TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html


Koska poliisi, syyttäjä, Oulun käräjäoikeus ja Rovaniemen hovioikeus toimivat vastoin lakia, niin tein kantelun eduskunnna oikeusasiamiehelle.


MA 06.09.2021 Valtakunnansyyttäjävirastolle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/ma-06092021-valtakunnansyyttajavirastol.html


Eduskunnan oikeusasiamiehen esittelija Jarmo Hirvonen on ratkaissut tämän asian näin:




Tässä lisää todistusaineistoa

MA 27.09.2021 Kansanedustajan on noudatettava lakia ja laillisuusvalvojien myös

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/ma-27092021-kansanedustajan-on.html


SU 26.09.2021 Suomi on palautettava takaisin oikeusvaltioiden joukkoon

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/su-26092021-suomi-on-palautettava.html


TO 23.09.2021 Tämä on oikeusvaltio Suomi, jossa on vapaa lehdistö!

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/to-23092021-tama-on-oikeusvaltio-suomi.html


MA 20.09.2021 Perustuslakivaliokunnalle ja eduskunnan puhemiehelle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/ma-20092021-perustuslakivaliokunnalle.html


Suomessa poliittiset päättäjät ovat tietoisia tilanteesta kuten esim. eduskunnan puhemiehet, perustuslakivaliokunta ja kansanedustajat. Erityisen tarkasti asiat on informoitu pääministeri Sanna Marinille, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille sekä sisäministeri Maria Ohisalolle. Kysymyksessä on vuoren varmasti valtiopetos. Mikään puolue eikä yksikään kansanedustaja reagoi julkisesti Suomen oikeusvaltiotilanteeseen. Erityisen huolestunut olen Oulun poliisin ja Oulun käräjäoikeuden toiminnasta. Ne hävittävät/tuhoavat todistusaineistoja. Oulun poliisi käyttää virkavaltaa väärin ja toimii perustuslain vastaisesti jättämällä paljon rikoksia tutkimatta. Korkein oikeus ei noudata perustuslakia eikä ihmisoikeussopimuksia, kun se estää valituksien tekemisen kansalaisilta.

Koko maailma tietää totuuden Suomen oikeusvaltiotilanteesta ja Suomen virkamiesten ja Suomen johtavien poliittisten päättäjien rikollisesta toiminnasta.







Esko Ahon hallitus ja neljä ostajapankkia tekivät salaiseksi julistetun SSP-sopimuksen, jossa määiteltiin toimialarationalisointi ja yritysten kaatamisperusteet. Siitä kerron videollani


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


Rikokset peiteltiin Aktiv Hansa-kaupoilla. Näitä kauppoja käsiteltiin hallituksen talouspoliittisessa valiokunnassa useampaan kertaan. Mukana oli myös silloinen valtionvarainministeri S.N, mutta sopimuksen allekirjoitti toinen valtionvarainministeri.

Tässä on todistusaineisto Oulun poliisin rikollisesta toiminnasta, mikä johti syyttömän vankeustuomioon


TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html


Esitän tässä videot todistusaineistona. Lisäksi todistusaineistona ovat kaikki blogini

http://www.erkkiaho.com/blogit.html


Rikolliset konkurssit

https://www.youtube.com/watch?v=ypfexhxQT64&t=34s


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY&t=30s


Toimialarationalisointi

https://www.youtube.com/watch?v=MKxCNequ31E&t=37s


Saattohoitajat

https://www.youtube.com/watch?v=mB1U6KXh3rA&t=45s


Oikeudenkäynti tietämättämme

https://www.youtube.com/watch?v=XiEVYhhx4DU&t=33s


Rikoksia ei tutkita

https://www.youtube.com/watch?v=Y1OZNY8F26I&t=36s


Ahojahti

https://www.youtube.com/watch?v=njyMvw7qrik&t=71s


Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html


Kirjassani on sivuilla 7-22 selostus 1990-luvun kotitekoisen laman ja pankkikriisin taustoista, mikä johti valtiopetokseen, mikä ei vanhene koskaan. Len lähettänyt kirjani saatekirjelmän kera valtakunnansyyttäjävirastolle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle pikana kirjeenä. Olen vetänyt haastehakemukseni pois Oulun käräjäoikeudesta, koska kokemukseni perusteella voin vakuuttaa, ettei Oulun käräjäoikeudesta saa oikeutta ja vielä vähemmän Rovaniemen hovioikeudesta. Minä vaadin ulosoton keskeytystä, mutta se näyttää mahdottomalta, koska poliisi ei tutki eikä oikeus ota käsiteltäväkseen. Kysymys on kuitenkin yli 25 vuoden kidutusrikoksesta.


KE 25.08.2021 Vastaus hovioikeudenneuvokselle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/ke-25082021-vastaus-hovioikeudenneuvoks.html


PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html

Pyydän eduskunnan puhemiestä toimimaan niin, että Suomi palautetaan takaisin oikeusvaltioksi, Nykyinen tilanne on se, että poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeus ei ota käsiteltäväkseen ja laillisuusvalvonta ei näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.

Kalajoki 30.9.2021

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

044-3025948


KE 29.9.2021 Miksi Suomen viranomaiset eivät noudata lakia?

 


MA 27.09.2021 Kansanedustajan on noudatettava lakia ja laillisuusvalvojien myös

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/ma-27092021-kansanedustajan-on.html


SU 26.09.2021 Suomi on palautettava takaisin oikeusvaltioiden joukkoon

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/su-26092021-suomi-on-palautettava.html


TO 23.09.2021 Tämä on oikeusvaltio Suomi, jossa on vapaa lehdistö!

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/to-23092021-tama-on-oikeusvaltio-suomi.html


MA 20.09.2021 Perustuslakivaliokunnalle ja eduskunnan puhemiehelle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/09/ma-20092021-perustuslakivaliokunnalle.html

Suomessa poliittiset päättäjät ovat tietoisia tilanteesta kuten esim. eduskunnan puhemiehet, perustuslakivaliokunta ja kansanedustajat. Erityisen tarkasti asiat on informoitu pääministeri Sanna Marinille, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille sekä sisäministeri Maria Ohisalolle. Kysymyksessä on vuoren varmasti valtiopetos. Mikään puolue eikä yksikään kansanedustaja reagoi julkisesti Suomen oikeusvaltiotilanteeseen. Erityisen huolestunut olen Oulun poliisin ja Oulun käräjäoikeuden toiminnasta. Ne hävittävät/tuhoavat todistusaineistoja. Oulun poliisi käyttää virkavaltaa väärin ja toimii perustuslain vastaisesti jättämällä paljon rikoksia tutkimatta. Korkein oikeus ei noudata perustuslakia eikä ihmisoikeussopimuksia, kun se estää valituksien tekemisen kansalaisilta.

Koko maailma tietää totuuden Suomen oikeusvaltiotilanteesta ja Suomen virkamiesten ja Suomen johtavien poliittisten päättäjien rikollisesta toiminnasta.








Esko Ahon hallitus ja neljä ostajapankkia tekivät salaiseksi julistetun SSP-sopimuksen, jossa määiteltiin toimialarationalisointi ja yritysten kaatamisperusteet. Siitä kerron videollani


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


Rikokset peiteltiin Aktiv Hansa-kaupoilla. Näitä kauppoja käsiteltiin hallituksen talouspoliittisessa valiokunnassa useampaan kertaan. Mukana oli myös silloinen valtionvarainministeri S.N, mutta sopimuksen allekirjoitti toinen valtionvarainministeri.

Tässä on todistusaineisto Oulun poliisin rikollisesta toiminnasta, mikä johti syyttömän vankeustuomioon


TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html


Esitän tässä videot todistusaineistona. Lisäksi todistusaineistona ovat kaikki blogini

http://www.erkkiaho.com/blogit.html


Rikolliset konkurssit

https://www.youtube.com/watch?v=ypfexhxQT64&t=34s


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY&t=30s


Toimialarationalisointi

https://www.youtube.com/watch?v=MKxCNequ31E&t=37s


Saattohoitajat

https://www.youtube.com/watch?v=mB1U6KXh3rA&t=45s


Oikeudenkäynti tietämättämme

https://www.youtube.com/watch?v=XiEVYhhx4DU&t=33s


Rikoksia ei tutkita

https://www.youtube.com/watch?v=Y1OZNY8F26I&t=36s


Ahojahti

https://www.youtube.com/watch?v=njyMvw7qrik&t=71s


Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html


Kirjassani on sivuilla 7-22 selostus 1990-luvun kotitekoisen laman ja pankkikriisin taustoista, mikä johti valtiopetokseen, mikä ei vanhene koskaan. Len lähettänyt kirjani saatekirjelmän kera valtakunnansyyttäjävirastolle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle pikana kirjeenä. Olen vetänyt haastehakemukseni pois Oulun käräjäoikeudesta, koska kokemukseni perusteella voin vakuuttaa, ettei Oulun käräjäoikeudesta saa oikeutta ja vielä vähemmän Rovaniemen hovioikeudesta. Minä vaadin ulosoton keskeytystä, mutta se näyttää mahdottomalta, koska poliisi ei tutki eikä oikeus ota käsiteltäväkseen. Kysymys on kuitenkin yli 25 vuoden kidutusrikoksesta.


KE 25.08.2021 Vastaus hovioikeudenneuvokselle

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/ke-25082021-vastaus-hovioikeudenneuvoks.html


PE 20.08.2021Rovaniemen hovioikeuden presidentti

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/08/pe-20082021rovaniemen-hovioikeuden.html

Henkilöauton kuljettaja ajoi Kalajoen keskustan suunnasta Hiekkasärkkien suuntaan tiistaina iltapäivällä. Kuljettajan kääntyessä Matkailutielle hän ei havainnut vasemmalta tullutta mopoilijaa, vaan kääntyi tämän eteen. Mopoilija törmäsi auton kylkeen. Mopoilija ei loukkaantunut kuin lievästi suojakypärän käytön ansiosta. Mopo ja kypärä vaurioituivat käyttökelvottomaksi. Henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuudessa.


Keskusvaraamo muuttaa

Perjantaista 1.10. alkaen toimistomme palvelee uusissa toimitiloissamme Kohtaamispaikka Loistossa. Löydät meidät Loiston vasemmanpuoleisen sisäänkäynnin takaa ostoskeskuksen 1. kerroksesta. Olemme avoinna arkisin klo 9-17. Tervetuloa!


Kalajoella Virta-salissa upea Rakkaimmat Aariat ja Operettisävelet konsertti 3.10.2021! Esiintymässä sopraano Olga Maslova sekä Talent Suomesta tuttu valloittava lapsitähti Veronika Istomina.

Olgaa säestää virtuaalisesti Karjalan tasavallan filharmoninen orkesteri. Olga on Petroskoin musiikkiteatterin tähtisolisti, joka asuu nykyisin Suomessa. Konsertti on Kalajoen kaupungin ja Karjalan tasavallan filharmonian ensimmäinen innovatiivinen ja ainutkertainen yhteistuotanto.

Konsertin juontavat Aili Saukkonen ja Anja Hiltunen.

Lue tarkemmin alta ja tilaa liput www.lippu.fi tai nouda ne Kahvila Kirjasta.


Alueuutiset


Omakotitalo paloi pahasti Yli­vieskassa – asukkaat pelastautuivat, mutta 4 kissaa kuoli

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008293948.html

Ylen aluevaltuustokone: Pohjois-Pohjanmaalla aluevaltuuston jäsenistä 69 tulisi Oulusta, 10 muualta maakunnasta – suurin puolue olisi keskusta

https://yle.fi/uutiset/3-12118969

Erkin kommentti: Hyvä me! Hyvä keskusta kun rganisoit vallan varastamisen. Kalajokisten asiat päätetään jarkossa Oulussa. Päätösvalta siirtyy Ouluun. Onko äänestäminen vaaleissa enemmän kuin turhaa? Kyllä on!


Kotimaan uutset


Ympäristöministeri Mikkonen lisää painetta: Maataloudelle laitettava 29 prosentin päästövähennystavoite

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/592946f1-d291-4778-aa55-f69c023937c9

Erkin kommentti: Ilmastovouhotus ei saa kohdistua maatalouteen ministeri Mikkosen esittämällä tavalla. Maataloutta ei saa rasittaa ilmastovouhotuksella. Suomen osuus maailman päästöistä on promilleluokkaa ja siksi Suomen maatalouden päästöillä ei ole mitään vaikutusta koko maailman päästöihin. On äärettömän vaikea ymmärtää miksi keskusta on samassa hallituksessa vihreiden kanssa.


Listaus: 122 kansan­edustajaa saa kakkos­asunnon takia kulu­korvausta 1 809,15 e/kk

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008294618.html

Erkin kommentti: Onko kansanedustajasi luottamuksesi arvoinen?


Urheilusta katoaa jättisumma: Sanna Marinin hallitus toimii omaa ohjelmaansa vastaan – jopa puoluetoveri kritisoi

https://www.iltalehti.fi/muutlajit/a/5b3c8a33-cb7c-4673-b721-784cbbc6eb9a

Valtio leikkaa urheiluun myönnettävää rahaa vuonna 2022 jopa 12,3 prosenttia. Euroissa se tarkoittaa noin 19,76 miljoonaa. Päätös ei tue vuoden 2019 hallitusohjelmaa.

Erkin kommentti: Rahat ei muuten riittä ministeireiden avustajien palkkoihin, tasavallan presidentin kiinteistöjen korjaamiseen, puoluetukeen ja kehitysapuun.


Ulkomaan uutiset


Tuhoisa räjähdys järkytti, poliisi tutkii rikollista motiivia – ”Viiden vuoden sisällä muutamme Ruotsista”, sanoo paikallinen nainen

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008295345.html

Erkin kommentti: Ruotsin kehitys on vaarallinen esimerkki meille suomalaisille. Vihervasemmistolainen hallitus ei ole mielestäni halunnut tiedostaa tätä kehitys Suomessa.


Venäjällä rekisteröity uusi ennätys korona­kuolemissa

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008296428.html

Venäjällä on kuollut kuluneen vuorokauden aikana yli 850 ihmistä koronaviruksen seurauksena. Edellinen ennätysluku oli neljän päivän takaa.Viranomaisten tilastojen mukaan koronavirusinfektio on aiheuttanut Venäjällä kaikkiaan 205 531 kuolemaa, mikä on Euroopan suurin lukema. Todellisen luvun arvioidaan olevan vielä tätäkin suurempi, mikä johtuu osin Venäjän tavasta luokitella koronakuolemat.

Laajemman määritelmän mukaan Venäjällä olisi kuollut koronaviruksen seurauksena yli 350 000 ihmistä, tiedotti tilastovirasto Rosstat elokuun lopussa.


Talousuutiset


Annetaanko EU:lle yhteisen velan jälkeen oikeus verottaa? Lue tästä jutusta, mitä järkeä yhteisissä eurooppalaisissa tuloissa olisi

https://yle.fi/uutiset/3-12114052

Erkin kommentti: Kun pahalle antaa pikkusormen niin se vie koko käden.


Urheilu-uutiset


Kanerva nimesi Huuhkajat lokakuun MM-karsintaotteluihin – Ojala, Granlund ja Niskanen maajoukkueen mukaan, kapteeni Tim Sparv sivussa

https://yle.fi/urheilu/3-12120605

Mielipiteet


Poliisin rahoitusta ei ole leikattu vaan lisätty tuntuvasti – Hallituksessa ihmetellään, mihin rahat oikein menevät

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008294987.html


Jussi Halla-aho: Turvapaikan väliaikaisuus

https://www.youtube.com/watch?v=woNNPY833OM


Elokapina katkaisi Mannerheimintien liikenteen – Poliisi on antanut poistumiskäskyn

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ce48bf78-dc0d-4b83-b0fb-33f47efe5952


Poliisilaki 1 §

Poliisin tehtävät

Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, kansallisen turvallisuuden suojaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisi toimii turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten sekä yhteisöjen ja asukkaiden kanssa ja huolehtii tehtäviinsä kuuluvasta kansainvälisestä yhteistyöstä. (26.4.2019/581)

Poliisi suorittaa lisäksi lupahallintoon liittyvät ja muut sille laissa erikseen säädetyt tehtävät sekä antaa jokaiselle tehtäväpiiriinsä kuuluvaa apua. Jos on perusteltua syytä olettaa henkilön kadonneen tai joutuneen onnettomuuden uhriksi, poliisin on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin henkilön löytämiseksi.

Rikosten esitutkinnasta säädetään esitutkintalaissa (805/2011) ja rikosten esitutkinnassa käytettävistä pakkokeinoista pakkokeinolaissa (806/2011).

Sebastian Tynkkynen

https://www.youtube.com/watch?v=8Q3OvGwJwk8


Yle Areena


Irakin kadotetut lapset

https://areena.yle.fi/1-50836217

Irakissa kymmenettuhannet lapset ja nuoret elivät lapsuutensa Isisille uskollisuutta vannoneiden vanhempiensa kanssa. Nyky-Irakissa heidät on leimattu terroristeiksi ja heidät on pakotettu yhteiskunnan ulkopuolelle, heillä ei ole henkilötunnuksia, eikä siten mahdollisuutta koulutukseen tai terveydenhuoltoon. (Ranska, 2021)

Ikioma ilmastokriisimme

https://areena.yle.fi/audio/1-50933527


1970: Wightsaaren rockfestivaali

    https://areena.yle.fi/1-2531889

    Jimi Hendrix, Joan Baez, Leonard Cohen, The Doors ja muut tähtiartistit vetivät Isle of Wightille elokuussa 1970 satoja tuhansia nuoria. Se oli Euroopan kaikkien aikojen suurin rockfestivaali. Miten näin massiivinen tapahtuma käytännössä toteutettiin? Ja miksei festivaalia järjestetty koskaan toista kertaa?


Poliisin määrärahat kuohuttavat

https://areena.yle.fi/1-50646765


Leipäjonosta miljoonaluokan ruoka-avuksi

https://areena.yle.fi/1-50654059


Youtube


On meillä kaikkien aikojen sisäministeri

https://www.facebook.com/JoakimVigeliusPS/videos/408356640891714/


Maria Ohisalo ei saa nimettyä yhtään leikkauskohdetta

https://www.youtube.com/watch?v=rpAV4ojnBpE


Elokapina pyytää poliisia estämään vastamielenosoituksen

https://www.youtube.com/watch?v=W-DJfJQ6Nbg


Musta Laatikko - Sauli Niinistö ja Timo Harakka

https://www.youtube.com/watch?v=U0fxK57jn_A


EUROON: eduskunnassa v.1998 Lipponen, Niinistö, Esko Aho

https://www.youtube.com/watch?v=TSngJmYPBCE&t=167s


Maat, joilla on suurimmat ulkomaiset velat maailmassa (1970-2021)

https://www.youtube.com/watch?v=un6PWUETXr0


Kullan tuotanto maittain

https://www.youtube.com/watch?v=I9jV1nZRnjg


Miksi rokotteen valmistajat on vapautettu haittavastuista?

https://www.facebook.com/jaanamarika.kurtti/videos/597245201622867


Haluatko tietää, mitä hallitukset ovat sopineet rokotevalmistajien kanssa?

https://avoin.media/2021/09/10/haluatko-tietaa-mita-hallitukset-ovat-sopineet-rokotevalmistajien-kanssa/

Historia


Israel-Palestine conflict

https://www.youtube.com/watch?v=0vwkfJb7FEc


Suomen ja Ruotsin historia

https://www.youtube.com/watch?v=zY4mSp-vKWs&t=140s


Suomenlinnan tarina, (Helsinki 200 vuotta juhlavuosi)

https://www.youtube.com/watch?v=IRSfvR35dIU&t=43s

Virtuaali matkailu


Switzerland 4K • Scenic Mountain Nature with Relaxing Music & Nature Soundscapes • Relaxation Film

https://www.youtube.com/watch?v=eCdLq16m6eA


Lugano - Real Life Fairy Tale City in Switzerland | Places to Know Before You Go | Travel Video 4K

https://www.youtube.com/watch?v=nLqE1SMHO0I


Interlaken Switzerland walking tour 4K - May 2021

https://www.youtube.com/watch?v=2sX5rdWOQfk


Kandersteg, the Village in the Heart of the Alps?| Walk Tour | Switzerland ?￰゚ヌᆳ|

https://www.youtube.com/watch?v=LdEVsJTtnpI

Taide

Ivan Gorokhov

https://en.wikipedia.org/wiki/Ivan_Gorokhov



Ivan Gorokhovin maalaus

Khariton Platonov

https://en.wikipedia.org/wiki/Khariton_Platonov


Kirjallisuus


Venäjän vakoojaverkosto

https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/venajan-vakoojaverkosto/


Verikoirat – ja muita terroristeja sortokauden Helsingissä

https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/verikoirat-ja-muita-terroristeja-sortokauden-helsingissa/


Kirjeenvaihtaja

https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/kirjeenvaihtaja/


Elokuva


Naisenkuvia

https://areena.yle.fi/1-1748524


Mustaa valkoisella

https://areena.yle.fi/1-1662800


Asfalttilampaat

https://areena.yle.fi/1-1380033




Luonto


The Golden Eagle - Master of the Sky | Free Documentary Nature

https://www.youtube.com/watch?v=VwCcAh7FinU&list=RDCMUCQtW2oz8ec8pHjjxawujNjg&start_radio=1&rv=VwCcAh7FinU&t=62


The Most Amazing Eagle Attacks Ever Caught on Camera

https://www.youtube.com/watch?v=XsB-wC24XGc


Susi vei koiran pihapiiristä

https://www.youtube.com/watch?v=aKbe6XiNlTo


Susi Helsingin kaupunkiluonnossa 2021 (linkki videosuurennokseen kuvauksessa)

https://www.youtube.com/watch?v=_CC0X0hLEMo


Top 5 BIGGEST Trees on Earth

https://www.youtube.com/watch?v=9WJliNDkXco

Musiikki


Bert Kaempfert - African Beat - (Full avi edited by HB 2012)

https://www.youtube.com/watch?v=pUiAhclmvfE


Eugen Doga - Waltz of Love

https://www.youtube.com/watch?v=kYflQ-Si26Q


Nearer, My God, to Thee

https://www.youtube.com/watch?v=PKsr49csFYk

Terveellinen ruoka


Porkkanan terveyshyödyt, jotka yllättävät sinut

https://askelterveyteen.com/porkkanan-lukuisat-ja-yllattavat-terveyshyodyt/


25 terveyshyötyä porkkanasta

https://tikis.fi/artikkelit/25-terveyshyotya-porkkanasta/


Popsi porkkana päivässä – näin monella tapaa terveytesi voi kohentua

https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/popsi-porkkana-paivassa-nain-monella-tapaa-terveytesi-voi-kohentua/6085280#gs.ciilrv


Porkkana - 6 yllättävää terveyshyötyä

https://www.rd.fi/ruoka-ja-viini/porkkana-6-yll%C3%A4tt%C3%A4v%C3%A4%C3%A4-terveyshy%C3%B6ty%C3%A4


Kolesterolipommista tulikin terveyspommi - 10 hyvää syytä syödä kananmunia

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/201803282200840317


8 pätevää syytä syödä enemmän kananmunia

https://askelterveyteen.com/8-patevaa-syyta-syoda-enemman-kananmunia/


Huimat vaikutukset: Näin kehollesi tapahtuu, kun alat syödä kananmunia päivittäin

https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/huimat-vaikutukset-nain-kehollesi-tapahtuu-kun-alat-syoda-kananmunia-paivittain/6461922#gs.cij9nb

Liikunta


10 min Standing ABS WORKOUT (Intense & Effective)

https://www.youtube.com/watch?v=IXD30VDQ4QQ


10 MIN STANDING ABS + HIIT (No Equipment Fat Burn)

https://www.youtube.com/watch?v=gBmQkQuYTpU


5 MIN FULL BODY STRETCH & COOL DOWN

https://www.youtube.com/watch?v=SbURodJWeMM&list=RDCMUCpQ34afVgk8cRQBjSJ1xuJQ&index=4


Huumori


Sie et saa mittään aikaan!!

https://www.youtube.com/watch?v=SzOKhHF-L4c


Mie pelastin

https://www.youtube.com/watch?v=D8Ue-CnDom8


Jesus Finds Civilian's Phone Prank!!

https://www.youtube.com/watch?v=_gHCE_yvnf0


Belly Dancer Man Prank

https://www.youtube.com/watch?v=VLjx9DQ9-Dk


maanantai 27. syyskuuta 2021

TI 28.09.2021 Laman uhreja kohdeltiin epäreilusti

 

sanoi tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Mielestäni ilmaisu on aika vaatimaton, kun laman, pankkikriisin ja valtiopetoksen seurauksensa aiheutettiin yli 10 000 (itse)murhaa ja kidutetettiin kymmeniä tuhansia ihmisiä. Myös oikeuslaitos siirrettiin poliittiseen valvontaan eli pankki voitti ylemmissä oikeusasteissa ja rikollisille annettiin syytesuoja. Tästä viralliset tiedotusvälineet ja kansanedustajat vaikenevat. Miksi? Suomihan on oikeusvaltio! Mielenosoitus tilanteen johdosta Helsingissä 31.10.2021 ja sen jälkeen OTK Jaana Kavonius aloittaa nälkälakon asian puolesta.


Koiviston konklaavi: VAIETTU RIKOS

https://www.youtube.com/watch?v=-ZTx-SwVYDQ


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


ARSENAL-kauppa ja sen tuhoisat seuraukset - Liisa Mariapori

https://www.youtube.com/watch?v=yIzuxVsuEzI&t=50s



Kalajoki


Häräntappoase sijoittuu tosielämän Kalajoen Kärkiseen - Kirjahahmojen esikuvina olleet nuoret muistelevat kesää 1982: "Ne tytöt sekoittivat monen pojan pään"

https://www.kalajokiseutu.fi/uutinen/619663


Kalajoelle nousee nyt vauhdilla uusia teollisuushalleja – Meinalaan tulossa ajoneuvojen itsepalvelupesula, Profican Oy:llä miljoonainvestointi omaan halliin

https://www.kalajokiseutu.fi/uutinen/623777


ELY-keskukselta 7,6 miljoonaa euroa rahoitusta Pohjois-Pohjanmaan yrityksille – Yritysrahoitusta ropisi etenkin Kalajoelle

https://www.kalajokilaakso.fi/uutinen/623668

Erkin kommentti: Kalajoella osataan täyttää avustushakemukset.


Alueuutiset


Metsäpalo ei hidastanut Kannuksen Mutkalammin tuulipuiston työmaata, valettuna on jo pohjat 50 voimalalle

https://yle.fi/uutiset/3-12110771 


Kotimaan uutiset


Näin valtion budjetista jaetaan ensi vuonna puolueille ja avustajille tukea kymmeniä miljoonia euroja

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6f1d4de8-b867-4e2a-856d-d3c7e550f155


Presidentin käytössä olevien kiinteistöjen kunnostukseen 12 miljoonaa euroa

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f0ad377d-c5c0-4dae-b44a-6f29d26c7ad5


Viranomainen sekoili valko­poski­hanhien karkotus­kiellossa – maanviljelijä Heikki puuskahtaa: ”Ei ole järjen häivää”

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008292951.html


Tämän verran maksoi al-Holin etä­koulu – laskun kuittaa opetus­ministeriö

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008291929.html


Tällainen on supon tuore uhka-arvio: äärioikeistolaisen terrorismin uhka kasvanut länsimaissa: "Iskun mahdollisuutta emme voi Suomessakaan sulkea pois"

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fef1f022-0e31-4a98-bce9-c3f91fcc7fad


Poliisi aloittaa yt-neuvottelut

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008292771.html


Salainen video: Elokapina uhkailee ja painostaa poliisia ja nauraa päälle – ”Jos ne yrittää estää meidän menemisen Mannerheimintielle..”

https://www.suomenuutiset.fi/salainen-video-elokapina-kiristaa-poliisia-esittaa-suoria-uhkauksia-ja-nauraa-paalle-jos-ne-yrittaa-estaa-meidan-menemisen-mannerheimintielle/


Elokapina aikoo tukkia jälleen Helsingin Mannerheimintien

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008292396.html


Poliisi tietää Elokapinan lain vastaisista toimmista. Siksi poliisin on estettävä ne. Poliisilaki 1 § 1 §

Poliisin tehtävät

Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisi toimii turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten sekä yhteisöjen ja asukkaiden kanssa ja huolehtii tehtäviinsä kuuluvasta kansainvälisestä yhteistyöstä.

Poliisi suorittaa lisäksi lupahallintoon liittyvät ja muut sille laissa erikseen säädetyt tehtävät sekä antaa jokaiselle tehtäväpiiriinsä kuuluvaa apua. Jos on perusteltua syytä olettaa henkilön kadonneen tai joutuneen onnettomuuden uhriksi, poliisin on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin henkilön löytämiseksi.

Rikosten esitutkinnasta säädetään esitutkintalaissa (805/2011) ja rikosten esitutkinnassa käytettävistä pakkokeinoista pakkokeinolaissa (806/2011).

Poliisilaki 2 luku 9 § kieltää liikenteen häiritsemisen ja poliisin on estettävä liikenteenhäiritseminen.


2. luku 9 § Väkijoukon hajottaminen

Poliisimiehellä on oikeus määrätä väkijoukko hajaantumaan tai siirtymään, jos kokoontuminen vaarantaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta tai on esteenä liikenteelle. Sama oikeus poliisimiehellä on, jos väkijoukossa olevat uhkaustensa tai muun käyttäytymisensä perusteella todennäköisesti syyllistyisivät henkeen, terveyteen, vapauteen, kotirauhaan tai omaisuuteen kohdistuvaan rikokseen. Jollei hajaantumis- tai siirtymismääräystä noudateta, poliisimiehellä on oikeus hajottaa väkijoukko voimakeinoin sekä ottaa niskoitteleva henkilö kiinni. Poliisin tulee mahdollisuuksien mukaan rajata toimenpiteensä koskemaan niitä henkilöitä, joiden menettelystä väkijoukon hajottamisen tai siirtämisen tarve aiheutuu.

Kiinni otettu on päästettävä vapaaksi heti, kun tehtävän tarkoitus on saavutettu, kuitenkin viimeistään 12 tunnin kuluttua kiinniottamisesta.

Yleisen kokouksen keskeyttämisestä ja päättämisestä säädetään kokoontumislain 21 §:ssä sekä yleisötilaisuuden estämisestä, keskeyttämisestä ja päättämisestä saman lain 22 §:ssä.

Poliisin on tarvittaessa kutsuttava armeija apuun.

Ulkomaan uutiset


SPD:n voitto varmistui – tällainen on Saksan vaalitulos

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ef3ee57b-054b-4817-a33c-8e5138ea01d6

Tiukka vaalitulos ennustaa pitkiä ja vaikeita hallitus­neuvotteluja – Näin hallituksen muodostaminen etenee Saksassa

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008292008.html


Lomakuvat herättivät spekulaatiot: onko Putin valinnut seuraajansa?

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/671918a7-5a5e-4efa-9faa-61e2af800b3e

Erkin kommentti: Toimittajalla on vilkas mielikuvitus. Putin tarvitsee asemansa turvaamiseksi puolustusministerin tuen.


Suomalaisyritys pystyttää salaperäistä raja-aitaa Viron ja Venäjän välille – rajut kiistat jo rakennusvaiheessa

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c96cf2a6-ff93-4590-b17b-0a3b0a5f4d8f


Mitä tässä tapahtuu? Ranskan presidenttiä päin heitetty kananmuna kimpoaa kuin kumipallo

https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/94249248-8bc7-4289-a4bc-9fe7c9dcade7


Suora lähetys: La Palman tulivuori alkoi jälleen sylkeä tuhkaa

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008293842.html


Brittejä uhkaa kova talvi, kun energian hinta on pilvissä ja yritykset kaatuvat: ”Hallitusta ei kiinnosta, kuinka köyhät pärjäävät”

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008280054.html


Talousuutiset


Suomen suurimman hotellin rakentaminen alkaa: 700 huonetta, suora yhteys ”kuivin jaloin” lentoasemalle

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008291886.html


Urheilu-uutiset


Manse PP:n puheenjohtaja kertoo mestaruusjuhlista ja pesäpallon kasvusta: "Ehdottomasti kasvattanut lajin kiinnostavuutta"

https://yle.fi/urheilu/3-12116765


Suomi viidellä painijalla MM-kisoihin – olympiakävijöille kisat tulivat liian nopeasti

https://yle.fi/urheilu/3-12117849


Hurja kuva: suomalaiskuljettaja rysäytti MM-rallin testeissä katolleen

https://www.iltalehti.fi/ralli/a/dfc0332d-4e04-4070-8b71-b99dea5eb55c


Mielipiteet


Tällä hetkellä me luotamme OTK Jaana Kavoniuksen toimintaan. Suomi on palautettava takaisin oikeusvaltioksi. 1990-luvun, pankkikrisin ja valtiopetoksen asiat on selvitettävä. Oikeuden pitää toteutua ja syylliset saada vastuuseen ja aiheutetut vahingot on korvattava.

KIITOS KAIKKI IHANAT SUOMENPELASTAJAT ISOLLA SYDÄMELLÄ!

Ihana kiertue on jälleen takana. Tänä viikonloppuna kävin kertomassa tärkeää isänmaanpelastusasiaa Rovaniemellä, Oulussa, Seinäjoella ja Vaasassa. Miten hienoja ihmisiä tämä maa onkaan pullollaan! Kiitos kaikille, jotka tulivat paikalle kuulemaan. Kiitos sydämellisyydestänne. Kiitos Elenalle ja Markelle, että majoititte minut ihan vaan hyväsydämisyyttänne ja tärkeän asian puolesta. Kiitos minua kuskanneille Arjalle, Jormalle ja Lasselle. Kiitos Jarmolle ja kaikille, jotka tarjoutuivat jakamaan 31.10.2021 tapahtuvan mielenosoituksen tärkeää tiedotetta.

Kiitos ja kunnioitukseni sinulle 96-vuotias suuri isänmaanpuolustaja, joka tulit minua kuulemaan Vaasan lavalle. Toivottavasti tämä viestini tavoittaa sinut. Kiitos Liisalle ja ihanille rovaniemeläisille, ylitorniolaisille, kokkolalaisille, seinäjokisille, oululaisille, vaasalaisille ja kaikille teille, jotka tulivat kuuntelemaan, miten röyhkeästi virkamafia Suomessa toimii ja miten Suomi pelastetaan. Kiitos erityisesti myös siitä, että TE olette ryhtyneet itsekin nimenomaan TOIMINTAAN!

Kiitos myös kaikille edeltävillä kiertueilla minua ja tiimiämme auttaneille, jotka ovat alkaneet toimimaan yhdessä yhteisen tärkeän asian ja isänmaamme puolesta ja tulivat yleisönä paikalle. Juuri niin kannattaa tehdä.

Ainakin Seinäjoen ja Vaasan tilaisuuksista ovat Jarmo ja Lasse jakaneet kuva- ja äänimateriaalia. Te, jotka kuvasitte Rovaniemellä ja Oulussa laittakaa minulle materiaalia, jotta saadaan nekin jakoon!

Te kaikki teitte kiertueesta ikimuistoisen ja mahdollistitte sen panoksellanne. Käyn vielä puhumassa LA 16.10 Kuopiossa ja ensi viikolla ilmoitan, mille päivälle saan varattua Lohjan torilavan eli puhun myös omassa kotikaupungissani Lohjalla ennen 31.10.2021 miekkaria. En todennäköisesti ehdi ennen suurtapahtumaa enää Kuopion ja Lohjan lisäksi muualle, mutta ilmoittautukaa eri paikkakunnilta minulle, jos tarvitsette kyydityksiä. Useilta paikkakunnilta jo järjestetäänkin bussikuljetuksia.

Tärkeää olisi saada useille paikkakunnille myös yhteyshenkilö, jolle postitan niput paperisia valmiita mielenosoituksen tiedotteita. Esim. Jyväskylästä ja miltä tahansa muulta paikkakunnalta ottakaa minuun yhteyttä yv:nä ja ilmoittautukaa vapaaehtoisiksi ja postitusosoite. Käyttäkää omia verkostojanne ja jalkautukaa jakamaan mielenosoituksen kutsua. Se olisi iso apu minulle ja isänmaalle! 

Mielenosoituksen jälkeen jään siis 31.10.2021 nälkälakkoon ja saan matkailuauton käyttöön. Kiitos sinulle hieno mies, joka autat tässä tärkeässä hankkeessa. Nälkälakkoilen siis sananvapauden ja virkamafian uhrien puolesta ja paikalle tehdään banderolleja, joissa on tekstit "Niinistön leipomon uhrit" ja "Virkamafiaverkosto alas"

Kävin tänään Vaasassa oman puheeni jälkeen myös jututtamassa klo 14 paikalle saapuneita perussuomalaisia ja kehotin heitä ottamaan agendalleen oikeita asioita ja ykkösasiana laillisuuden palauttamisen Suomeen. Saman viestin aion toimittaa muille puolueille ja pyrin myös siihen, että pääsen puhumaan kansanedustajille ja kertomaan myös heille sisälle Eduskuntaan sen, mitä kerroin kiertueilla.

Lisäksi teen ensi viikolla kiinnostavia paljastuksia siitä, mitä poliisi väittää "yllätykseksi" ja "yhdenvertaisuudeksi" suhteessa Elokapinan laittomaan terroristiseen toimintaan ja sen tahalliseen sallimiseen Ohisalon, valtaeliitin ja poliisin yhteisenä projektina.

Lopuksi vielä tämän illan yllätyksenä teille kaikille uusinta tietoa aloittamastani uusimmasta taistelustani tekojeesus Ruohosta ja häntä suojelevaa virkamafiaa vastaan: 

Olen ITSE haastanut viime viikolla 14.9.2021 tekojeesus Juha Ruohosen oikeuteen vastaamaan törkeästä kunnianloukkauksesta, törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedonlevityksestä ja minuun todistajana kohdistamastaan uhkailusta. Tällä viikolla saamani tiedon mukaan KäO on 16.9.2021 antanut haasteen tiedoksi Ruohoselle.

Ruohonen on vuosikausia levittänyt ympäri Suomea viestejä, joissa väittää minua mm. mielisairaaksi ja valelakimieheksi. Poliisit Markku Kukko, Aleksi Sulkko, Kimmo Halme, Rauli Salonen, Petteri Hyytiäinen, Simo Mamia ja Niina Heikkilä ja syyttäjät Katja Haavisto ja Heikki Kohijoki ovat tahallaan mahdollistaneet näitä ja muita törkeitä kunnianloukkauksia ja muita törkeitä rikoksia tälle tekojeesukselle ja hänen kultilleen tutkinnantappotoiminnalla, jossa poliisit ja syyttäjät mm valehtelevat näitä tekojeesuksen minuun kohdistamia törkeitä kunnianloukkauksia "haitattomiksi". Koska haitattomia rikoksia ei ole olemassa enkä ole mielisairas, valelakimies enkä muutakaan, mitä Ruohonen valehtelee, olen nyt sitten käyttänyt asianomistajan syyteoikeutta ja nostanut asianomistajasyytteen tekojeesusta Juha Ruohosta vastaan Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen viime viikolla. Ilmoitan erikseen fb:ssä, kun asian käsittely alkaa ja voitte tulla Turkuun oikeudenkäyntiä seuraamaan. Nostamalla syytteen poliisin ja syyttäjien leipomisesta huolimatta, totean samalla tällä kanteeni nostamisella näille tekojeesusta suojeleville virkamafian leipureille kommenttina heidän "ratkaisu"-toiminnastaan saman, minkä totesin pinkin mukini tekstillä: Vittu mitä paskaa!

Tutkintotodistukseni juristitutkinnostani ja ylioppilastodistukseni kympin keskiarvolla löytyvät virkamafia-sivuiltani.

Taistellaan Suomalaiset! Lopetetaan yhdessä virkamafia ja otetaan Suomi takaisin!

Jaana


Yle Areena


Pesänlikaajat - erään kirjakohun anatomia

https://areena.yle.fi/1-50505080

On vuosi 1981. Urho Kekkonen on juuri eronnut presidentin tehtävästä, kun kirjakauppoihin ilmestyy salanimellä kirjoitettu kohuteos Tamminiemen pesänjakajat. Dokumenttielokuva Pesänlikaajat - erään kirjakohun anatomia on sukellus kylmän sodan Suomen poliittisille pelikentille, hetkeen, jolloin maan etevimmät uutistoimittajat päättävät nousta kapinaan suomettumista ja itsesensuuria vastaan. O: Arthur Franck. T: Polygraf 2021.


Sinivalkoinen valhe

https://areena.yle.fi/1-1822190

Sinivalkoinen valhe pureutuu suomalaisen hiihdon dopinghistoriaan ja Lahden vuoden 2001 MM-hiihtojen kuuluisiin tapahtumiin. Oman osansa kritiikistä saa myös Norjan ja Italian hiihtoväki. Ohjaus Arto Halonen. Tuotanto Art Films production AFP Oy (2012)


Marskin vaietut virheet

https://areena.yle.fi/1-2003646

Mannerheim päätti jatkosodan aikana itsevaltaisesti toimista, jotka johtivat puolustusrintaman murtumiseen Kannaksella. Päämajan olosuhteista vaaditaan selvitystä. Toimittajana Kai Byman. (U)(23.09.2013)


Youtube

Yli 400 puutarhan ja takapihan maisemasuunnittelua!

https://www.youtube.com/watch?v=T4hX4qzH6dc


Ulkokeittiöt! 40 kaunista ideota puutarhaan ja takapihalle!

https://www.youtube.com/watch?v=aT86_6B-ZSM&list=RDCMUCbmDTq3Dph33NDo0GVz8liA&index=7


29 kaunista puupuutarhapenkkiä!

https://www.youtube.com/watch?v=LTINqb6fsa8&list=RDCMUCbmDTq3Dph33NDo0GVz8liA&index=10


200+ puuntyöstöideota! Huonekalut tukkeista, käsityöt sahausleikkauksista, veistos

https://www.youtube.com/watch?v=vjVq31Jz-xY


Kauniita ideoita takapihan suunnitteluun! 36 esimerkkiä, jotka tekevät pihastasi kodikkaan!

https://www.youtube.com/watch?v=dEJgPB4oIZ4



Valtio korvaa mitä haluaa | Karpolla on asiaa

https://www.youtube.com/watch?v=NiOi0urmQhg&t=115s

Historia


Saddam Hussein found guilty and sentenced to death by hanging

https://www.youtube.com/watch?v=NRXOvCi4qyY&t=62s


History of Jews in 5 Minutes - Animation

https://www.youtube.com/watch?v=fIYHMdOr5Aw


The United States of America

https://www.youtube.com/watch?v=UbpoC2Y9DIA

Virtuaalimatkailu


St Petersburg Russia 4K. Second Best City in Russia!

https://www.youtube.com/watch?v=zWjkWw52_UI&t=54s


Naples and Pompeii

https://www.youtube.com/watch?v=mgxD4JgdMYY&t=60s


Edinburgh

https://www.youtube.com/watch?v=Qk6B4YyQSbo&list=RDCMUCchgIh8Tc4sTmBfnMQ5pDdg&index=3


Taide

Michael ja Inessa Garmash - Ukrainan taiteilijat 81 taideteosta

https://www.facebook.com/theartistartgallery/photos/pcb.386556972971295/386553826304943

" BOY WITH HIS DOG " By Karl Witkowisk ( 1860 - 1910 ) Polish / American Painter ."



" GIRL DOING LAUNDRY IN A RIVER , 1897 " By Khariton Platonov ( 1842 - 1909 ) Russian Painter ."

Art (universal paintings) various artists

https://www.facebook.com/media/set/?vanity=Al.mo2011&set=a.4091894760902395

Kirjallisuus


Puhelin soi öisin

https://otava.fi/kirjat/puhelin-soi-oisin/

Nokian johtajan inspiroiva muistelmateos kertoo elämästä yritysmaailman huipulla.​

Olli-Pekka Kallasvuosta tuli 27-vuotiaana Nokian juristi ja kymmenen vuoden kuluttua yhtiön johtokunnan jäsen. Kallasvuo koki huimaavan 1980-luvun, ja 1990-luvulla hän rakentamassa yhtä Suomen yrityshistorian suurinta menestystarinaa. Nokian talousjohtajana ja toimitusjohtajana työ oli usein ympärivuorokautista ​

Kallasvuo on ollut päättämässä useiden yritysten suurista ratkaisuista. Hän on kokenut kouriintuntuvasti, miten hienot suunnitelmat onnistuvat tai romahtavat.​

Kirjassa Kallasvuo kokoaa oppejaan ja muistelee huumorin pilke silmässä kohtaamiaan vallankäyttäjiä Suomessa ja maailmalla.


Kirja-arvio: Esko Ahon mustien joutsenten vuosi

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kirja-arvio-esko-ahon-mustien-joutsenten-vuosi/8018708#gs.bu4dwz


Musiten joutsenten vuosi

https://otava.kauppakv.fi/sivu/tuote/1991/2756891


Paasikivi — Geopoliitikko ja Suomen kohtalon vuodet

https://otava.kauppakv.fi/sivu/tuote/paasikivi/3186757

Luonto


Retki Helvetinjärven Kansallispuistoon

https://www.youtube.com/watch?v=wlMt-xwVoTU


Suomessa luonto on lähellä

https://www.youtube.com/watch?v=wHewmhtFNng

Muotkatunturin erämaassa syyskuussa 2021

https://www.youtube.com/watch?v=vjb7IAJeZ4o


Terveellinen ruoka



8 syytä syödä marja-aroniaa