perjantai 9. kesäkuuta 2023

LA 10.06.2023 Kokemusrikas elämä

 

Olen rahoittanut taidenäyttelyni työttömyyskorvauksilla ja ulosoton jälkeen käteen jäävällä eläkkeellä. Olen mielestäni tehnyt erittäin merkittävän työn Raution, Kalajoen ja Suomen historian tutkimisessa ja esilletuonnissa taiteen ja historiankirjoituksen keinoin. En ole saanut avustuksia enkä rahallista tukea harrastukseeni. Käyn leipäjonossa hakemassa ruokaa jotta voin jatkaa harrastustani. Totuudenpuhujalla ei ole ystävää. Suomessa ei kannata olla rehellinen.

Suomen perustuslain mukaan kansanedustajan pitää noudattaa lakia. Suomen johtavat poliitikot eivät noudata perustuslakia. He eivät vastaa minulle. He eivät ryhdy lain vaatimiin toimiin Suomen palauttamiseksi oikeusvaltioksi.

TO 01.06.2023 Pyydän vastauksia

http://kalajokinen.blogspot.com/2023/05/

Suomi on rikollisten käsissä. Miksi kansalaiset ovat näin välinpitämättömiä? Kaikilla on voimaa toisten onnettomuuksien kestämiseen. Olen joutunut kokemaan Suomen valtion yli 27 vuoden kidutuksen. Olen hakenut poliittista turvapaikkaa EU:lta ja Bulgarian valtiolta lähinnä lestadiolaisen mafian takia.

SU 04.06.2023 Suomi ei ole oikeusvaltio. Miksi poliitikkojen rikollista toimintaa salaillaan?

http://kalajokinen.blogspot.com/2023/06/su-04062023-suomi-ei-ole-oikeusvaltio.html

Minulla on ollut kokemuksellisesti rikas elämä. Olen saanut kokea miten lottovoitto muuttaa ihmisen. Järkyttävin kokemus minulla on ollut menettää rakas tyttöni rahalle. Olen joutunut kokemaan häädön omasta kodistani rahattomana ja sairaana ihmisenä.

Olen kokenut Kalajoen kunnan/kaupungin 40 vuoden syrjinnän. Syrjintä jatkuu yhä edelleen. Kaupungin viranhaltija on ilmoittanut minulle, että Kalajoen kaupunki ei ole tilannut taidenäyttelyäni eikä siksi avusta taidenäyttelyäni.

PE 09.06.2023 Taidenäyttelyni Raution monitoimitalolla siirtyy seuraavaan vuoteen

http://kalajokinen.blogspot.com/2023/06/pe-09062023-taidenayttelyni-raution.html


On luonnollista, että kokemuksellisesti rikas elämä on vaikuttanut terveyteeni. Minä sairastuin syöpään vuonna 2015. OYKS:n tutkimusten mukaan syöpä oli levinnyt ympäri kehoa. Luonnollisesti tuossa tilanteessa pysähtyy ja miettii asioita. Minulla oli tuttuja lääkäreitä eri maissa ja olin yhteydessä heihin. Yksi lääkäri totesi, että vain Jumala voi auttaa Sinua. Muilta lääkäreiltä ulkomailta sain tietoa siitä mitkä ruoka-aineet mahdollisesti vaikuttavat siihen, että syövän voi voittaa. Kun heinäkuussa syöpä todettiin, niin vaihdoin ruokavalioni. Veljeni takasi minulle lainan jotta pääsin Helsinkiin Docrates-syöpäsairaalaan tutkimuksiin syksyllä 2015.. Siellä tutkimustulokset osoittivat, että ei ole syöpälöydöksiä eikä syövän levinneisyyttä.

OYKS painosti minua syöpähoitoihin enkä uskaltanut vastustaa niitä. Minä halusin jatkaa elämääni. En halunnut ottaa riskiä. Tässä on selostus taistelustani syöpää vastaan.


Taistelu syöpää vastaan

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/07/taistelu-syopaa-vastaan.html


Yleistä eturauhassyövästä

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/07/yleista-eturauhassyovasta.html


Eturauhassyövän yleistyminen ja pankkikriisi

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/07/eturauhassyovan-yleistyminen-ja.html


Luuston gammakuvaus

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/07/luuston-gammakuvaus.html


Voikukka on parannuskeino syöpään

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/08/voikukka-on-parannuskeino-syopaan.html


Syövän hoitosuunnitelmasta

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/08/syovan-hoitosuunnitelmasta.html


Syövän diagnosointi ja hoito – topografi-kuvaus

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/08/syovan-diagnosointi-ja-hoito-topografi.html


Tietoa syövästä – oma analyysini

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/08/tietoa-syovasta-oma-analyysini.html


Syövän torjunta

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/09/syovan-torjunta.html


Syöpäsairaan ruoka ja liikunta

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/09/syopasairaan-ruoka-ja-liikunta.html


Ei etäispesäkkeinä – ei metastaaseina eli MO

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/09/ei-etaispesakkeina-ei-metastaaseina-eli.html


Ei löydöstä – ei levinneisyyttä

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/10/ei-loydosta-ei-levinneisyytta.html


Tämä oli ruokavalioni, kun voitin syöpäni

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/10/tama-oli-ruokavalioni-kun-voitin-syopani.html


Syövän hoitosuunnitelman laatiminen on nyt ajankohtainen

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/10/syovan-hoitosuunnitelman-laatiminen-on.html


Haavoittunut enkeli

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/11/haavoittunut-enkeli.html


Seleeni ja kurkumiini – syövän torjujat?

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/11/seleeni-ja-kurkumiini-syovan-torjujat.html


PSA 0,3 – HDR-brakyterabia todennäköinen

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/01/psa-03-hdr-brakyterabia-todennakoinen.html


Ensimmäinen HDR-brakyhoito

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/01/ensimmainen-hdr-brakyhoito.html


HDR-brakyhoidon jälkeiset tuntemukset

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/01/hdr-brakyhoidon-jalkeiset-tuntemukset.html


Ambulanssilla Oulaskankaan sairaalaan

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/01/ambulanssilla-oulaskankaan-sairaalaan.html


Raportointi Ouluun ja jatkotoimet

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/02/raportointi-ouluun-ja-jatkotoimet.html


Virtsaamisongelmat hoidon jälkeen

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/02/virtsaamisongelmat-hoidon-jalkeen.html


Lantion alueen sädehoito

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/02/lantion-alueen-sadehoito.html


Virtsarakko ei tyhjene kunnolla

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/02/virtsarakko-ei-tyhjene-kunnolla.html


Ulkoiseen sädehoitoon valmistautuminen

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/02/ulkoiseen-sadehoitoon-valmistautuminen.html


Ulkoisen sädehoidon ensimmäinen päivä

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/02/ulkoisen-sadehoidon-ensimmainen-paiva.html


Ensimmäinen ja toinen kerta ulkoista sädehoitoa

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/02/ensimmainen-ja-toinen-kerta-ulkoista.html


Kolmas, neljäs ja viides kerta ulkoista sädehoitoa.

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/03/kolmas-neljas-ja-viides-kerta-ulkoista.html


Kuudes ja seitsemäs ulkoinen sädehoito

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/03/kuudes-ja-seitsemas-ulkoinen-sadehoito.html


Kahdeksas, yhdeksäs ja kymmenes kerta ulkoista sädehoitoa

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/03/kahdeksas-yhdeksas-ja-kymmenes-kerta.html


Ulkoisen sädehoidon yhdestoista ja kahdestoista kerta

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/03/ulkoisen-sadehoidon-yhdestoista-ja.html


Ulkoisen sädehoidon kolmastoista, neljästoista ja viidestoista kerta

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/03/ulkoisen-sadehoidon-kolmastoista.html


Ulkoisen sädehoidon kuudestoista ja seitsemästoista kerta

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/03/ulkoisen-sadehoidon-kuudestoista-ja.html


Ulkoisen sädehoidon kahdeksastoista, yhdeksästoista, kahdeskymmenes ja kahdeskymmenesensimmäinen kerta

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/03/ulkoisen-sadehoidon-kahdeksastoista.html


Ulkoista sädehoitoa kahdeskymmenestoinen kerta, kahdeskymmeneskolmas kerta, kahdeskymmenesneljäs ja kahdeskymmenesviides kerta

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/04/ulkoista-sadehoitoa-kahdeskymmenestoine.html


Boosterhoitojakson ensimmäinen päivä, toinen, kolmas, neljäs ja viides päivä

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/04/boosterhoitojakson-ensimmainen-paiva.html


Sädehoidon jälkeinen ensimmäinen ja toinen päivä

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/04/sadehoidon-jalkeinen-ensimmainen-ja.html


Sädehoidon jälkeinen kolmas päivä, neljäs ja viides päivä

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/04/sadehoidon-jalkeinen-kolmas-paiva.html


Pistoshoidon odotamaton jälkivaikutus

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/04/pistoshoidon-odotamaton-jalkivaikutus.html


Atooppinen ihottumani

http://kalajokinen.blogspot.com/2016/08/atooppinen-ihottumani.html


Liikunta on paras lääke. Ihminen on sitä mitä hän syö. Vesi on vanhin voitehista. Vettä tulee juoda riittävästi, lasi aamulla ja illalla sekä ruokailujen yhteydessä. Syö omena päivässä ja pidät lääkärin loitolla. Vältä sokeria ja suolaa. Ihmisen tulee liikkua. Kävely ja pyöräily ovat hyviä liikuntamuotoja. Jumppa ja kuntosaliliikunta ovat lihaskunnon kannalta tärkeitä. Vihannekset eteenkin porkkana ja punajuuri ja kaali ovat tärkeitä samoin sitruuna, valkosipuli ja hunaja. Vihannekset, hedelmät ja marjat ovat tärkeä osa ruokavaliota sekä C-vitamiinipitoinen ruoka. Liikunta ja puhtaat prosessoimattomat elintarvikkeet pitävät syövän loitolla.

En voi jakaa tätä blogia, koska Facebook estää jakamisen. Olen pahoillani Facebookin ja omasta puolestani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti