maanantai 24. elokuuta 2015

Syövän diagnosointi ja hoito – topografi-kuvaus


Kävin tänään 24.8.2015 Oulaskankaan sairaalassa rontgen-kuvauksessa. Asia kuitenkin muuttui topografikuvaukseksi. Topografikuvauksella voidaan ottaa tarkkoja viipalekuvia elimistä ja nähdä jos syöpä on edennyt elimiin. Vastaukset tästä saan sen jälkeen kun on saatu radiologien lausunnot. Minulle ilmoitettiin että lääkäri antaa lausuntonsa 2.9.2015.

Tietokonekerroskuvaus


Käyttötarkoitus: SSR - Kansainvälisen syöpätautien luokituksen ICD-O-3:n topografiakoodeja käytetään kasvaimen alkuperäpaikan ilmoittamiseen syöpärekisteri-ilmoituksissa, patologisten tutkimusten lausunnoissa ja vastauksissa sekä tutkimustyössä. Luokitusta voidaan käyttää myös muissa käyttötarkoituksissa, joissa tarvitaan ilmiön tai tapahtuman paikkaa ihmiskeholla kuvaavia koodeja. 
Yleiskuvaus ja historia:
WHO:n International Classification of Diseases for Oncology (ICD-O) otettiin ensimmäisen kerran käyttöön syöpäsairauksien luokittelussa jo vuonna 1976. Vuosina 1953-2006 Suomessa syöpärekisteröinti perustui ICD-7- ja MOTNAC-luokituksiin. Vuodesta 2007 lähtien myös meillä siirryttiin ICD-O-3 -luokitteluun. Suomen Syöpärekisterin henkilökunta käänsi  kolmannen laitoksen suomeksi. ICD-O-3:n topografia-osa vastaa pääosin ICD-10:n C-diagnoosikoodeja, mutta tiettyjä merkittäviä poikkeuksia on huomioitava. ICD-O-3:n morfologia-luokittelu perustuu WHO:n Histological Classification of Tumours -sarjan (ns. sinisten kirjojen) määrittelemiin syöpäsairauksiin. Morfologialuokitteluun on liitetty myös kasvaimen hyvän/pahanlaatuisuutta kuvaava ns. käyttäytymiskoodi. Julkaisun yhteydessä on seikkaperäinen ohjeistus koodiston käytöstä. Morfologia-koodisto on jätetty poikkeuksellisesti englanninkieliseksi, koska alalla käytetään nopeasti uudistuvaa, kansainvälistä terminologiaa.
Suomen Syöpäyhdistys julkaisee ja päivittää Kansainvälinen syöpäsairauksien luokittelun suomalaista versiota. Luokituksen kansainväliset tekijänoikeudet kuuluvat WHO:lle ja kansallisen julkaisun Suomen Syöpäyhdistykselle.Julkaisut:  Sankila R, Merikivi M, Mustonen S, Ovaska I (suomenkielisen laitoksen toimituskunta). Kansainvälinen syöpäsairauksien luokittelu, kolmas laitos, ensimmäinen suomenkielinen laitos. Suomen Syöpäyhdistyksen julkaisuja nro 75, Helsinki, 2008. 270 sivua. ISBN 978-952-5815-00-9.
Suomenkielinen julkaisu on saatavana ilmaiseksi myös PDF-muodossa.
Alkuperäisteos: International Classification of Diseases for Oncology, Third Edition (ICD-O-3), Fritz A, Percy C, Jack A, Shanmugaratnam K, Sobin L, Parkin DM, Whelan S, Eds. WHO, Geneva, 2000.


Ohje syöpätietojen etsimiseen internetistä

Syövän diagnoosi ja hoito

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti