maanantai 12. kesäkuuta 2023

TI 13.06.2023 Maailmanennätyksen syntyminen – Suomi oikeusvaltiona ja Henriksson oikeusministerinä

 



Voimamiesten joukkuekisan maailmanmestaruuskilpailussa Kalajoen Hilmantorilla Puolan joukkue teki säkinheitossa maailmanennätyksen. Onnistuin kuvaamaan tuon maailmanennetyksen kännykkäkameralla tuhannesosasekunnin tarkkuudella. Ensimmäisessä kuvassa kiirehditään viimeisen säkin heittoon. Toisessa kuvassa säkki ylittää "yläriman" ja maailmanennätys on syntynyt.

Hilmantori on erinomainen paikka voimamieskisojen järjestämiseen. Kisa televisioitiin yli 100:aan maahan.


Rautio ja Rautio tohtorit

Paikkakunta on Kalajoki, mutta juuri tämän alueen nimi on suomeksi Rautio ja ruotsiksi Rautio. Alueen väkiluku on 622 henkilöä, joista naisia on 286 (45,98 %) ja miehiä 336 (54,02 %). Asukkaiden keski-ikä on 37 vuotta.

Raution tohtorit – lista vaatii tarkennuksia

1. Haveri Arto

s. 1963 väitteli 1994 hallintotieteiden tohtoriksi

kunnallispolitiikan professori Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa

Arto on minun serkkuni


2. Jukola Elias

s. 1952 väitteli 1994 eläinlääketieteen tohtoriksi Eläinlääketieteellisessä korkeakoulussa Helsingissä

eläkkeellä, työskenteli viimeksi HKScanin vastuullisuuspäällikkönä

Eljas on koulukaverini


3. Koivikko Minna, meriargeologian tohtori


4. Kontio Sinikka , o.s. Järvinen.

s.1964 Musiikin tohtori, väitellyt v. 2001 Sibelius Akatemiassa


5. Korhonen . Klausin ja Satun tyttö kasvatustieteen tohtori, tyttö nimi?


6. Niskakangas Heikki

s. 1948 väitteli 1983 oikeustieteen tohtoriksi Helsingin yliopistosta

eläkkeellä, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun vero-oikeuden emeritusprofessori

Heikki on serkkuni


7. Niemelän Tapanin tyttö, onko tohtori? Minulla on sellainen aavistus, että Nimelän suvussa on tohtori. Mitään varmaa tietoa ei ole,ainoastaan epäily.


8. Nivala Keijo

s. 1951 väitteli 1994 tekniikan tohtoriksi Oulun yliopistossa

eläkkeellä, työskenteli viimeksi Centria-ammattikorkeakoulun tutkimus- ja innovaatiojohtajana

Keijo on lapsuuden leikkitoveri, koulu- ja armeijakaveri


9. Peltonen Juhani

s. 1952 väitteli 1996 avaruustutkimuksesta filosofian tohtoriksi Turun yliopistossa

eläkkeellä, toiminut viimeksi lehtorina Turun yliopiston informaatiotieteen laitoksella

Juhani on naapurin poika ja leikkikaverini


10. Petäistö Tiina filosofian tohtori


11. Petäistö Raija-Liisa

s. 1953 väitteli 1996 maatalous- ja metsätieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistossa

eläkkeellä, tehnyt työuransa Metsäntutkimuslaitoksella

Raija-Liisa kuuluu samaan sukuhaaraan


12. Polet Juho (Hannu Poletin poika?)


13. Rautakoski Pirkko

s. 1957 väitteli 2005 filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistossa pääaineenaan logopedia, logopedian lehtori Åbo Akademissa, tällä hetkellä määräaikainen logopedian professori


14. Rohkimainen Päivi

s. 1965, o.s. Mäntylä väitteli 2014 teologian tohtoriksi Helsingin yliopistossa

uskonnon ja elämänkatsomustiedon lehtori Kauniaisissa Kasavuoren koulussa


15. Typpö Asser

s. 1928, k. 2016 väitteli 2005 tekniikan tohtoriksi Oulun yliopistossa (77-vuotiaana)

viimeinen työpaikka vesiylioikeuden neuvoksena Vaasassa


16. Typpö Tapani

s. 1943 väitteli 1985 lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi Oulun yliopistossa

eläkkeellä, toiminut keskussairaalan röntgen- ja isotooppiosaston ylilääkärinä Kokkolassa


17. Vanhala Anni

s. 1961, o.s. Hillukkala väitteli 2005 yhteiskuntatieteiden tohtoriksi Tampereen yliopistossa sosiaalityöstä , johtava sosiaalityöntekijä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, sivutoiminen yliopiston opettaja

naapurin tyttö


18. Vasalampi Kati

s. 1974, o.s. Rautakoski , väitteli 2012 psykologian tohtoriksi Jyväskylän yliopistosta

tutkija Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella


19. Verronen Pekka

s. 1970 väitteli 2006 Helsingin yliopistosta fysiikan tohtoriksi

Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija


20. Väliverronen Esa

s. 1957 väitteli 1996 yhteiskuntatieteiden tohtoriksi Tampereen yliopistossa

Helsingin yliopiston viestinnän professori

naapurin poika


Ajattelin esittää Raution kylätoimikunnalle, että vuonna 2024 Rautio-päiville kutsutaan kaikki Raution tohtorit. Olen suunnitellut, että tohtorien muotokuvat paljastetaan kahdessa maalauksessa yhtä aikaa. Maalausten koko voisi olla 75 x 80 cm. En ole kysynyt vielä taitelijalta, että onko tällainen vaativa työ mahdollista toteuttaa.




Hallituksen synnyttäminen – voiko Henrikssonista tulla ministeriä?

RKP:n eli puolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin hallituskiima on niin kova ja hillatolppa niin tärkeä, että hän haluaa jatkaa ministerinä. Petteri Orpon hallitus siis synnytetään ennen juhannusta.

Henriksson jatkaa puheen­johtajana – vihjasi vaihtavansa ministerin­salkkua

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009623671.html

Henriksson on toiminut oikeusministerinä vuosina 2011–2015 ja 2019–2023. Hän vihjasi lauantaina haluavansa Petteri Orpon (kok) tulevassa hallituksessa jonkun toisen ministerinsalkun. Henriksson kirjoitti sosiaalisessa mediassa, että loppuviikon EU:n oikeusministereiden kokous oli ”luultavasti” hänen viimeisensä.

Henrikssonista Suomen pitkäaikaisin oikeusministeri

https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-156552

Anna-Maja Henrikssonista (r.) tulee sunnuntaina Suomen pitkäaikaisin oikeusministeri, kertoo oikeusministeriö.

Sunnuntaina Henriksson on ollut yhteensä 2 898 päivää eli vajaat 8 vuotta oikeusministerinä. Hän ohittaa tilastossa 70–80-luvuilla pitkään oikeusministerinä olleen Christoffer Taxellin (r.).

Henriksson on ollut ennen Marinin hallitusta oikeusministerinä Kataisen ja Stubbin hallituksissa 2011–2015 ja Rinteen hallituksessa 2019.

Oikeusministerin vastuualueeseen kuuluvat poliisiylijohtajaa lukuun ottamatta seuraavat viranomaiset


Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen

poliisi ei tutki

Valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto

syyttäjä ei syytä

Korkeimman oikeuden presidentti Tatu Leppänen

oikeus ei ota käsiteltäväkseen

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen

ja laillisuusvalvonta ei näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan

Kukaan näistä herroista ei ole havainnut asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.

TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html


Koska poliisi kieltäytyy tutkimasta asioita ja korkein oikeus kieltäytyy purkamasta eri oikeusasteiden vääriä päätöksiä, niin minulle ei ole jäänyt muuta mahdollisuutta kuin todistaa asiani käräjäoikeudessa. Olen vastustanut ulosottoa koko ajan 30.6.1996 tähän päivään asti ja kertonut heille sähköpostitse totuuden asioista. He eivät ole halunneet lopettaa rikoksilla aikaansaatua ulosottoa.

Siksi olen haastanut ulosottoviranomaiset oikeuteen todistaakseni sen, että kaikki ulosotot ovat rikoksilla aikaansaatuja ja siten perintäkelvottomia.

Haastoin ulosottoviranomaiset Raahen käräjäoikeuteen tässä tarkoituksessa. Käräjätuomarina oli Sarianne Ervasti. Sain tiedon käräjäoikeudesta että tuomio asiassa annetaan tiettynä päivämääränä. Minä soitin Raahen käräjäoikeuteen ja sovittiin käräjäoikeuden sihteerin kanssa, että voin tulla tarkistamaan sähköpostitse lähettämäni todistusaineiston asiassa sekä myös sen, että käräjäoikeuden Ylivieskan toimipisteestä on siirretty Raaheen todistusaineistoni. Menin Raahen käräjäoikeuteen tarkistamaan todistajani Ivan Georgievin kanssa asian. Minä tarkistan aineistot ja huomasin, että todistusaineisto oli väärin tulostettu.

Lisäksi Ylivieskan toimipisteestä oli tämä todistusaineisto jätetty siirtämättä.

Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2016/02/tyytymattomyyden-ilmaisu-ylivieska.html

Aineisto sisältää kopion salaiseksi julistetusta SSP-sopimuksesta, mikä on osa valtiopetosta sekä valtiopetoksen todistusaineistoa Lisäksi aineisto sisältää kirjani.

Kerroin asiani käräjäsihteerille. Käräjäsihteeri kutsui paikalle käräjätuomari Ervastin. Kerroin hänelle kolmen todistajan läsnä ollessa totuuden asioista. Käräjätuomari antoi ymmärtää ettei näillä asioilla ole mitään merkitystä asian käsittelyssä.


Olin eri mieltä ja poistuin todistajani Ivan Georgievin kanssa Raahen poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta asiasta. Raahen poliisiasemalla ei ollut poliiseja paikalla joten tulimme Kalajoelle ja tein heti rikosilmoituksen asiasta Oulun poliisille.

Kysymyksessä ei ollut summaarinen riita-asia vaan rikosasia kuten Oulun käräjäoikeuden laamanni on päättänyt, Kun asia tuli Teidän tutkittavaksi niin Te ilmoititte esteellisyytenne.

Tutkinnanjohtajan näen asiat siten, kuin ne kirjoitin. Koska asiaan liittyy mielestäsi yhä edelleen rikos, niin pyydänkin, että esimieheni ottaa asia käsiteltäväksi ja tekee sen suhteen päätöksiä. En pysty kääntämään ratakiskoa, mihinkään suuntaan. Ymmärrän mitä tarkoitat kirjoittamallasi viimeisellä lauseella.

Koska olet ilmoittanut minun olevan jäävi hoitamaan asioita, niin katson ettei minun tarvitse tästä eteenpäin vastata Sinulle lähettämiisi tätä asiaa koskeviin kirjoituksiin. Uskoisin, että Oulun poliisilaitoksesta löytyy päteviä tutkinnanjohtajia tähän asiaan.

Ystävällisin terveisin

rkom Hannu Mensonen.

Esteellinen poliisi ei saa selvittää rikosepäilyjä - Ratkaisut ja tiedotteet

https://www.oikeusasiamies.fi/fi/-/esteellinen-poliisi-ei-saa-selvittaa-rikosepailyja



  1. kysymys: Kun käräjätuomari Sarianna Ervasti teki nyt rikostutkintapyynnön samasta tapahtumasta mutta erilaisella nimikkeellä niin miksi Te nyt ryhdyitte esteellisenä henkilönä tutkinnanjohtajaksi?



Esitutkintalain 2 § Esitutkinnassa selvitettävät asiat

Esitutkinnassa selvitetään:

1) asian laadun edellyttämällä tavalla epäilty rikos, sen teko-olosuhteet, sillä aiheutettu vahinko ja siitä saatu hyöty, asianosaiset sekä muut syyteharkintaa ja rikoksen johdosta määrättävää seuraamusta varten tarvittavat seikat;

  1. mahdollisuudet rikoksella saadun omaisuuden palauttamiseksi ja rikoksen johdosta tuomittavan menettämisseuraamuksen tai asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen täytäntöönpanemiseksi;

Poliisilaki 1 § Poliisin tehtävät

Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisi toimii turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten sekä yhteisöjen ja asukkaiden kanssa ja huolehtii tehtäviinsä kuuluvasta kansainvälisestä yhteistyöstä.

2 § Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen

Poliisin on kunnioitettava perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä toimivaltuuksia käyttäessään valittava perusteltavissa olevista vaihtoehdoista se, joka parhaiten edistää näiden oikeuksien toteutumista.

Perustuslaki 21 § Oikeusturva

Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.

Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artikla Kidutuksen kielto

Ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla. Te varmastitte tiesitte tilanteeni

Olen joutunut Suomen valtion kidutusrikoksen kohteeksi. Kidutus on kestänyt nyt lähes 26 vuotta.

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän vaikea asia.

Koska poliisi ei tutki ja korkein oikeus ei pura eri oikeusasteiden vääriä päätöksiä, niin minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin haastaa ulosottoviranomaiset oikeuteen sen johdosta, että he perivät minulta sellaisia saatavia, mitkä on saatu aikaan rikosten avulla ja siksi ne on perintäkelvottomia

2. kysymys Miksi esitutkinta tehtiin esitutkintalain, poliisilain , perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesti? Miksi halusitte jatkaa kidutustani?

3, Kysymys: Koska en saanut asianmukaista asianomistajakuulustelua eikä todistusaineistoani otettu vastaan niin ns. kuulustelussa kuulustelupöytäkirjaan kirjattiin että annan loppulausunnot asiassa. Kuulustelutodistaja todistaa kuulustelutilaisuuden.

Kuulustelutodistajan lausunto

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2019/09/esitutkintalaki1-luku-2.html

Koska en saanut asianmukaista asianomistajakuulustelua syylliseksi epäiltynä enkä myöskään kuulustelukertomuksesta kopioa niin tein sovitusti loppulausunnot asiassa.

Loppulausunto

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2019/12/loppulausunto.html


loppulausunto 1. jatko-osa

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2019/12/loppulausunto-1.html

loppulausunto 2, jatko-osa

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2019/12/loppulausunto-2.html


Loppulausunto tutkintailmoitukseen

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/tarkistamatonloppulausunto.html


loppulausunto käräjätuomarin kuulustelukertomukseen

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/loppulusunto-karajatuomarin.html


loppulausunto käräjäsihteerin kuulustelukertomukseen

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/loppulausunto-karajasihteerin.html


Loppulausuntotäydennys koskien tutkinnanjohtajan toimintaa

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/loppulausuntotaydennys-koskien.html


Loppulausunto ulosottomies Eveliina Nissilän rikosilmoitukseen 5770/R/15736/19

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/loppulausunto-ulosottomies-eveliina.html


Rikostutkinta cd 5770/R/53493/18 loppulausunto asiasta

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/rikostutkinta-cd-5770r5349318.html


5770/R/53493/18.

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/rikostutkinnassatama-on-kaanteentekeva.html


3, Miksi loppulausunnoillani ei ollut Teille tutkinnanjohtajana mitään merkitystä rikostutkinnassa?


  1. Kysymys: Toimititteko Te minun tekemäni loppulausunnot syyttäjä Juha Karikoskelle? Loppulausunnoissani minä todistin syyttömyyteni ja asioiden todellisen tilan.

    Minä toimitin Teille tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen ja tutkija Pekka Niskakangas rikostutkintaa varten kaksi kirjoittamaani kirjaa Olet Maamme Armahin Suomenmaa, missä on PR-talojen konkurssivyyhden todistusaineisto sekä kopiot kaupanteossa salatuista 48 miljoonan markan pantatuista kiinnityksistä.

    Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html


  1. kysymys: Miksi Teille tutkinnanjohtajana oli tärkeämpi käräjätuomarin kunnia kuin minun kidutusrikokseni eli ihmisoikeusrikos ja valtiopetos?

  2. Kysymys: Oliko toimittamani todistusaineisto kirjat ja kopio salaituista pantatuista 48 miljoonan kiinnitysasiakirjoista syyttäjä Juha Karikosken käytössä?


Ortodoksi pappi Ivan Georgiev oli kanssani Raahen käräjäoikeudessa todistamassa kun tarkistin Raahen käräjäoikeuteen lähettämääni aineistoa. Totesin että aineisto asiassa on puutteellinen eli ei ole hankittu käräjäoikeuden Ylivieskan toimipisteestä asiaan kuuluvaa aineistoa ja lisäksi Raahen käräjäoikeuteen lähettämäni aineisto oli tulostettu väärin. Käräjätuomari Sari-Anne Ervasti oli paikalla itse todistamassa asiaa. Siitä huolimatta hän teki väärän päätöksen ja Rovaniemen hovioikeus piti väärän päätöksen voimassa eikä ottanut todistusaineistoa asiassa vastaan.

Tässä Ivan Georgievin todistus Raahen käräjäoikeudessa käynnistämme. Poliisi ei kuullut asiassa Ivan Georgievia.




Tässä on Ivan Georgievin todistus Oulun käräjäoikeudessa jossa hänen ei annettu todistaa asiassa. On syytä epäillä, että kysymys on lestadiolaisrikollisuus, jossa lestadiolaiset poliisit suojelivat käräjätuomari Sari-Anne Ervastia.

Koska tiesin olevani oikeassa niin pakenin Bulgariaan ja pyysin turvapaikkaa EU:lta ja Bulgarian presidentiltä. He eivät myöntäneet minulle poliittista turvapaikkaa. On syytä epäillä, että he ovat saaneet asiassa Suomen oikeusministeriön ja mahdollisesti oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin lausunnon.

Bulgarian presidentin kielteinen turvapaikkapäätös Erkki Aholle

Minä sain 5 kuukauden ehdottoman vankeustuomion, mikä muutettiin ehdonalaiseksi.

TI 13.06.2023 Maailmanennätyksen syntyminen – Suomi oikeusvaltiona ja Henriksson oikeusministerinä

http://kalajokinen.blogspot.com/2023/06/ti-13062023-maailmanennatyksen.html


Olen tehnyt asiasta rikostutkintapyynnön poliisille, syyttämisvaatimmuksen syyttäjälle ja kantelun laillisuusvalvojille sekä laittanut sähköpostiviestillä asiaa ministereille sekä kansanedustajille ja olen keskustellut kansanedustajien kanssa asiasta ja sopinut kokomusjohdon ja keskustan puheenjohtajan kanssa, että asiat selvitetään. Oikeusministeri Henriksson kieltäytyi keskustelemasta minun kanssani asiasta.


Kalajoki 13.06.2023


Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

Kalajoki 85100

www.erkkiaho.com


jakelu Petteri Orpo, Riikka Purra, Anna-Maja Henriksson, Sari Essayah, oikeuskansleri, valtakunnansyyttäjä, keskusrikospoliisi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti