PE 17.01.2025 Kalajoki 500 historia LAITALA ELI JUSSILA - rakennushistoriaa

 

Laitalan talo - taiteilija Olga Markova-Orellin maalaus

Valtatielle hyvin näkyvä Jussila sijaitsee jokirannassa Pohjankylän länsiosassa pappilan naapurina, nykyisen valtatie 8 ylittävän Pappilansillan eli Isosillan kupeessa. Jussila kuuluu Kalajoen vanhimpien talojen joukkoon, tila mainitaan Kalajoen ensimmäisessä säilyneessä kymmenysluettelossa v. 1547. Nimensä talo on saanut siellä 1500-luvulla asuneen isännän Niku Juhonpojan mukaan.

Talon varhaisvaiheissa siinä asui mm. useita sepäntöitä harjoittaneita isäntiä. Vuonna 1686 Jussilan 2/3 manttaalin perintötilan osti kokkolalainen Pietari Karling, joka toimi Kalajoella ensin pitäjänkirjurina ja sen jälkeen nimismiehenä. Hän piti talossa myös majataloa 1700-luvun alkuun saakka . Isonvihan aikana 1713-24 Jussila autioitui. Olojen vakiinnuttua pitäjänseppänä jatkoi Jussilan isäntä Juho Yrjönpoika. Myöhemmin Juho Juhonpoika jatkoi isänsä ammattia, mutta luopui talostaan ja ryhtyi itselliseksi ammatinharjoittajaksi. Vuosina 1770-73 tilalle rakennettiin tilat salpietarin valmistukseen. Jussilan tila jaettiin ensimmäisen kerran jo 1700-luvulla, vuonna 1865 Oulun läänin henkikirjan mukaan Jussilan talossa oli kaksi savua perintömaalla ja yksi lohkomaalla.

Vuonna 1871 talon osti Jaakko Friis. Jussilan naapurissa lukkarin puustellissa asui Kalajoen lukkari Johan Friis joka poikineen jatkoi Helanderien metalliteollisuusperinteitä Kalajoella vuonna 1885 perustetulla toiminimellä Veljekset Friis. Jaakko Friis harjoitti Jussilassa sekä kauppaa että teollisuutta ja piti talossa myös majataloa. Päärakennuksen lisäksi pihapiirissä oli runsaasti makasiineja, kellareita ja suojia rahtimiesten hevosille. Jaakon aikana rakennuksissa toimi mm. nahka- ja kenkäverstas, tiilitehdas, pieni höyrysaha, leipomo ja lihanjalostamo. Myös kivilouhintaa harjoitettiin jonkin aikaa. Jaakko Friis järjesti Jussilassa Kalajoen toisen maatalousnäyttelyn vuonna 1880.

Eräs lähde mainitsee, että Jussilassa olisi Jaakko Friisin sinne tullessa ollut pirttirakennus ja uudempi talo, johon asetuttiin asumaan. Nykyinen L-muotoinen rakennus on syntynyt yhdistämällä kaksi taloa, mahdollisesti edellä mainitut. Tien suuntaista asuinrakennusta on laajennettu molemmista päistään, länsipäädyssä oleva huone on todennäköisesti palvellut kauppapuotina. Lisäksi jossakin vaiheessa länsipäätyyn takapuolelle on lisätty kuistillinen siipi. Ullakolla oleva merkintä 1880 voi tarkoittaa yhdistämisajankohtaa. Avoullakolla on vielä nähtävissä vanhat punamullatut hirsiseinät.
Todennäköisesti 1800-luvun lopulla, ehkä samaan aikaan kun rakennukset liitettiin kulmasta yhteen, on rakennus varustettu kahdella kuistilla ja laudoitettu.

Eteläpohjalainen, Alaskan kultakaivoksilla työskennellyt Jaakko Laitala osti Jussilan Jaakko Friisin leskeltä vuonna 1916 - Jaakko Laitalan vaimon äiti ja Jaakko Friisin vaimo olivat sisaruksia. Ensimmäisen maailmansodan aikana taloon majoittui noin 20-30 hengen vahvuinen venäläinen sotaväenosasto. Hevosia varten oli kunnan kustannuksella rakennettu uusi tallirakennus. Sodan loppuvaiheessa kalajokiset ”aktivistit” perustivat suojeluskuntaa edeltäneen puolustuskaartin, ja heidän asevarastonsa sijaitsi Laitalan kivikellarissa. Majatalotoiminta jatkui paikalla myös Jaakko Laitalan aikana.

Jaakko Laitala on rakennuttanut nykyisen jugendtyylisillä ikkunoilla varustetun kaksikerroksisen kuistin etujulkisivulle. Paikalla ollut vanha kuisti on siirretty rakennuksen toiselle laidalle. Kulmakuisti on edelleen paikalla. Samalla ikkunan kehykset ovat saaneet nikkarityyliset koristeet, joita on korostettu tummalla maalilla.

Rakennuksessa on kaikkiaan yksitoista huonetta, joista yksi on ullakolla. Tiensuuntainen siipi käsittää ison salin keskellä, jonka päädyissä on kamarit (kuistin edessä oleva on eteinen) ja entisen puodin länsipäädyssä. Pulpettikattoisella kuistilla varustetussa takasiivessä on nykyisin keittiö. Rakennuksen toinen osa käsittää kolme huonetta, joista yhdessä on keittiön hellauuni. Rakennukset yhdistänyt iso huone on myöhemmin pilkottu neljäksi pieneksi makuuhuoneeksi, jotka ovat olleet majatalon käytössä.

1900-luvun alussa Jussilan päädyssä ei ole ollut ovea nykyiseen tapaan, vaan iso ikkuna. Kyltti seinässä kertoo päätyhuoneessa toimineesta Räätälinliikkeestä. Kattoon on laitettu osittainen huopakate 1900-luvun alussa.
Sisällä olleet tulisijat (mm. keltalasitteisia kaakeliuuneja) on purettu ja rakennukseen on varustettu puukeskuslämmitys. Lämmityskattila on purettu, eikä talossa nykyisin ole käytännössä lämmitystä. Mukavuuksista talossa on vain juokseva kylmä vesi.

Laitalan suku omistaa talon edelleen ja se toimii nykyisin lähinnä kesäkäytössä. Pihassa viimeksi olleet talousrakennukset - Kasarmintietä vasten ollut kellari ja pihan takaosassa pakari, talli ja navetta - ovat hävinneet. Nykyisin pihalla on vain 1960-luvun sauna-varasto. Kiviset portinpylväät ovat edelleen paikallaan.

Pohjankylä jatkoi Plassin markkinapaikan kaupallista perintöä; kaupankäynnillä ja liiketoiminnalla on kautta historian ollut Kalajoella vahva rooli. Ympäristöministeriö ja museovirasto ovat luokitelleet Pohjankylän yhdeksi suomen valtakunnallisesti merkittävistä kulttuuri-historiallisesti arvokkaista ympäristöistä. Laitala on myös suojeltu kaavamerkinnällä.

Venäläiset sotilaat Kalajoella

Ensimmäisen maailmansodan aikana Kalajoella majailleet venäläiset sotilaat käyttäytyivät yleensä hyvin. Inhimilliset sekä sodasta johtuneet seikat kärjistivät joskus välejä. Muuan upseeri rakastui kalajokiseen naiseen ja olisi halunnut viedä tämän mukanaan Venäjälle, mutta kun nainen kieltäytyi lähtemästä, upseeri ampui itsensä.
Venäjän käydessä sotaa joutuivat suomalaiset joskus epäilyksen kohteeksi, että olisivat muka salakuljettamassa aseita, ja tämän vuoksi meikäläiset joutuivat tarkastuksiin: matkalaisten rahtikuormat revittiin auki, jauhosäkkejä puhkottiin pistimillä ja merellä kulkevilta vaadittiin passintarkastus. Erityisesti pyöräilijöitä valvottiin. Polkupyöräilijän piti aina vaadittaessa esittää pyöräpassinsa. Tällaisten nopeiden kulkijain epäiltiin vievän sanaa ja olevan kulkuvälineensä vuoksi käytettävissä, kun salajuonia punottiin.

Venäläinen sotaväki asui maailmansodan aikana kolmessa eri pisteessä. Nykyisen uuden sillan korvassa pappilaa vastapäätä majaili pääjoukko n. 90 miestä. Kyläläiset saivat nähdä heidän komeat hevoslaumansa sekä ratsastusharjoitukset. Kasakat ratsastivat tavallisesti neljän ratsun riveissä miekat auringossa välkehtien ja komeasti laulaen. Sotilaat vaihtuivat varsin usein, eivätkä he jo tästäkään syystä päässeet tutustumaan paikkakuntalaisiin. Venäläiset olivat omissa oloissaan, eikä heistä ollut sanottavaa haittaa paikkakuntalaisille.

Toinen majoituspiste oli Vasankarissa Himangan talossa, jossa majaili parikymmentä miestä. Kolmas tukikohta oli Rahjan seurahuoneella, lestadiolaisilta vuokratussa saarnahuoneessa. Siellä majaili 20-30 miestä, niin että venäläisen sotaväen määrä Kalajoella oli 130-150 miestä. Ämmässä oli lisäksi merivartioasema, joka valvoi meriliikennettä. Vihasniemessä sijainneesta lippuvartiosta annettiin lipuilla merkkejä merelle. Tämä merivartiointi tähtäsi siihen, ettei Venäjän päävihollisen Saksan taholta päässyt tapahtumaan Suomen suunnalla yllätyksiä.

Jokitörmällä olevalla kedolla kasakat nelistivät hevosineen ja puhkoivat pistimineen ja miekkoineen maaleina olevia heinäpusseja. Venäläissotilaista ainakin osa oli kirgiisejä. Kalajoen miehet eivät tietenkään katsoneet hyvillä mielin täkäläisten naisten kiinnostumista vieraista sotureista. Rahjan nuorisoseuralla venäläiset järjestivät silloin tällöin tansseja, joissa tahdin antoi balalaikka. Ne vetivät puoleensa miehiä ja naisia. Naisia tansseissa ei ollut tietenkään muita kuin suomalaisia. Pari onnetonta rakastumistapaustakin sattui. Varmuudella vain kolme äpärälasta jäi Kalajoelle tämän sotaretken jäljiltä.

Vähäiset kiistat selviteltiin yleensä asiallisesti. Tulkkina toimi useimmiten nikkari Juho Kääntä, joka oli saanut puusepäntaitonsa Pietarissa ja asettunut sitten asumaan Kalajoelle. Eräs tällainen riitatapaus sattui, kun Kalajoen sähkölaitoksella katkesi vesipumpun remmi, heikkouttaan meni poikki, ja venäläiset epäilivät sobotaashia. Pistimet ojossa sotilaat ryntäsivät sähkötehtaaseen ja uhkailivatkin, kunnes laitoksen toimitusjohtaja tuli paikalle ja sai sotilaat rauhoittumaan selittämällä tehtaan heikkoa taloudellista asemaa, josta johtuen vehkeet ovat sitä sun tätä.

Vuoden 1917 loppu oli rauhatonta. Venäläisten hermostuneisuus lisääntyi, ja kun olot Suomessa alkoivat kulkea sisällis- ja vapaussotaa kohti, asenne suomalaistenkin puolelta tuli venäläisiä kohtaan epäilevämmäksi. Porvarillinen puoli epäili venäläisten aseiden joutuvan Suomen punaisille. Venäjän sotaväki sai omalta johdoltaan käskyn poistua Kalajoelta. Paikkakuntalaiset olivat tietenkin helpottuneita vieraiden lähdöstä, vieraiden joiden kuri oli alkanut höltyä. Kalajoki pääsi vapaaksi miehitysjoukoista, joista paikkakunnalle ei ollut sanottavaa haittaa. Sotaväen majoituksesta sekä kaikista hankinnoista oli saatu kohtuullinen korvaus.

Kalajoen keskustassa Kasarminkatu on saanut nimensä Laitalan eli Vanha-Jussilan pihalla olleiden I maailmansodan aikaisten venäläissotilaiden kasarmien mukaan. Kalajoen edustalla oleva saaristo oli strategisesti tärkeä alue, ja sotilaiden tehtävänä oli ennen kaikkea rannikkoalueiden vartiointi. Vanha-Jussilan tila on Kalajoen kantatiloja, jonka historia ulottuu ainakin 1500-luvulle ja sillä on ollut useita omistajia. 1800-luvulla talo siirtyi lukkari Friisille, joka aloitti paikalla teollisen toiminnan. Talossa on harjoitettu myös kauppaa ja kestikievari- ja majatalotoimintaa.