Taiteilija Heimo Sovan maalaus – Tukkijoella
Kirjailija Teuvo Pakkala
Suomen kesäteattereiden ehkäpä suosituin esitys on Tukkijoella-näytelmä.
Siiponjoen
uitot Tukkijoella näytelmän pohjana
Harva
tietää Tukkijoella näytelmän syntyhistorian. Siiponjoen uitot
Kalajoella ovat Tukkijoella näytelmän pohjana. Kirjailija Teuvo
Pakkala oli
mukana Siiponjoen uitoissa ja kirjasi niistä ajatuksia näytelmäänsä.
Joensuun talo Rahjassa oli Teuvo Pakkalan
majapaikkana.
Kansallisromantiikkaa
Tukkijoella
on kansallisromantiikkaa puhtaimmillaan. Merikannon
nostalgiset
melodiat, lettipää liinatukat, komeat ja vahvat miehet, suomalaista
suoruutta ja rakkautta - niistä eväistä on tehty Tukkijoella,
jonka ääressä huokaavat ainakin ne suomalaiset, joilla on vielä
oma kosketus maaseutuelämään ennen koneaikaa. Pietolan talossa ei
paljon tukkilaisia suvaittu, kulkujätkiä, jotka eivät pysy
aloillaan. Näytelmä kertoo tukkilaisista, jotka uittotöissään
saapuvat pienelle paikkakunnalle. Myöhemmin rikkaaksi talollisen
pojaksi paljastuva Turkka on työnjohtaja, hänen reippaana
adjutanttinaan Huotari. Pietola-niminen talonpoika inhoaa
tukkilaisia, mutta hänen tyttärensä Katri rakastuu Turkkaan,
mökintyttö Anni Huotariin ja renki-tukkilainen Tolari
kaupustelija-Maijaan. Koomisia hahmoja ovat juoruakat ja Rättärin
hengenheimolaiset Poro-Pirkko ja Pahna-Maija sekä "lyhytjärkinen
poika" Pölhö-Kustaa.
Pietola
on velkaantunut Rättärille, eräänlaiselle oikeusapumiehelle, joka
havittelee myös Katria. Väärinkäsitysten ja kommellusten kautta
Rättäri osoitetaan lopulta roistoksi ja kaikki rakastavaiset saavat
toisensa ja Pölhö-Kustaa pääsee Pietolan holhotiksi.
Näytelmän
laulut ovat sanoittaneet Otto
Manninen, Larin Kyösti ja
Kaarlo
Halme.
Sävellykset teki Oskar Merikanto. Tämä kesäteattereiden
kestosuosikki edustaa aikansa populaarikulttuuria,
suomalaiskansallista tukkilaisromantiikkaa, jota arvostelijat
väheksyivät, mutta kansa rakasti. Tukkijoella menestyi
laitosteattereissakin vielä 1970-luvulla. Kotimainen
elokuvateollisuus muokkasi Pakkalan tekstistä kolme elokuvaversiota
(1928, 1937, 1951).
Näytelmän
synty
Teuvo
Pakkala (1862-1925) kirjoitti kesällä 1896 Otavaan kustantajalleen
Alvar Renqvistille: "Minulla on (vaan elä Jumalan nimessä
hiisku hiirellekään!) valmistumassa pieni 3-näytöksinen näytelmä
"Tukkipojat". Sain päähäni yhtäkkiä pistää se
paperille. Mielestäni tuntuu se välttävältä. Sen ääressä olen
istunut, että tuoli kuumana."
Pakkala
oli tuolloin jo tunnustettu prosaisti. Esikoisteos ”Lapsuuteni
muistoja” oli ilmestynyt 1885. Se otettiin hyvin vastaan, mm.
Juhani
Aho näki
Pakkalassa kyvykkään realistisen kirjallisuuden edustajan.
Pakkalan
toinen teos, ”Oulua soutamassa”, ilmestyi tammikuussa 1886, ja
teokseen suhtauduttiin esikoistakin myötämielisemmin. Kirjailijaa
rinnastettiin Aleksis Kiveen ja Juhani Ahoon, ja hänen lahjoinaan
nähtiin "suomen kielen hienouksien, rahvaan kompauksien ja
vilkkaiden, rattoisien kuvauksien piirtämisessä".
Kalajoella
tullut näytelmäidea työnsi syrjään tekeillä olleen romaanin
”Pieni elämäntarina” (1902). Syksyllä 1898
Tukkijoella-käsikirjoitus oli valmis otettavaksi Suomalaisen
teatterin 37. näytäntökauden ohjelmistoon. Näytelmä osoittautui
kuitenkin dramaturgi Jalmari
Finnen mukaan
niin heikoksi, että harjoitukset lopetettiin alkuunsa. Pakkala
yritti muokata näytelmää uusiksi, mutta laihoin tuloksin. Hän
kirjoittikin masentuneena Larin-Kyöstille kyllästyneensä koko
touhuun ja päättäneensä panna sen "toistaiseksi pöydälle
tai oikeammin pöydän alle. Se ei tyydytä - paska!" Suutari
pysyköön lestissään, kirjailija huokasi kitkerästi.
Bergbom
alkoi ohjata
Bergbom
tarttui näytelmään uudelleen syksyllä 1899. Hän teki
käsikirjoitukseen muutoksia ja vaati mukaan lauluja. Larin-Kyösti,
Otto Manninen ja
Kaarlo
Halme kirjoittivat
laulujen sanat, jotka Oskar Merikanto sävelsi. Tilannesidonnaisuutta
kuvaa hyvin myös se, että koska päähenkilöä Turkkaa näyttelevä
Kaarle Halme ei osannut laulaa, hänelle ei lauluja kirjoitettu, vaan
parhaat menivät Huotaria esittävälle "sulavasointuiselle
tenorille" Aleksis Rautiolle.
Bergbom
ja Finne eivät uskoneet näytelmän menevän viittä kertaa enempää.
Teatterimiesten ällistys olikin suuri, kun Tukkijoella meni täydelle
salille 43 kertaa ensimmäisen näyttämökauden aikana. Pakkala
kirjoitti tyytyväisenä Otto
Manniselle 13.10.1899
ensi-illan tunnelmista: "Hillitty premiääriyleisökään ei
voinut hillitä itseään, vaan joutui tietämättään äänekkääseen
nauruun illan kuluessa". Koskaan aikaisemmin ei Tukkijoen
kaltaista kassakappaletta ollut nähty suomalaisessa teatterissa.
Mutta kun yleisö otti näytelmän omakseen, arvostelu
pilkkasi.
Menestyksen
salaisuus
Sata
vuotta kriitikot ovat pohtineet Tukkijoen menestystä. Tukkijoella
näytelmä perustuu välittömään kansanomaiseen huumoriin ja
näyttämöllisen esityksen luontevuuteen, vilkkauteen ja
vauhdikkuuteen. Jalmari Finne näki puolestaan Tukkijoen lumouksen
syyksi henkilöiden reippaan ja miellyttävän henkilökuvauksen,
naiivin romanttisuuden, hyvän ja pahan selvän erottamisen
henkilöissä ja ennen kaikkea muuta "Tuulantein"
ihmeellisen lumousvoiman. Pakkala loukkaantui arvostelusta, jonka
mukaan Tukkijoen menestys oli Bergbomin,
Mannisen ja
Merikannon
ansiota.
Kuin näyttääkseen hän kirjoitti satiirisen näytelmän
Kauppaneuvoksen härkä (1901), joka sai suhteellisen myönteisen
vastaanoton, vaikka jäi kauaksi Tukkijoen menestyksestä. Sen
paremmin ei onnistunut laulullinen komedia Meripoikia (1913), jolla
Pakkala tavoitteli uutta menestystä korjatakseen ainaista
rahapulaansa ja taloudellista ahdinkoaan.
Kolmesti
filmattu
Tukkijoella
on filmattu kolme kertaa. Ensimmäisen, Erkki Karun käsikirjoittaman
elokuvan ohjasivat Axel Slangus ja Wilho Ilmari 1928. Turkkana
näytteli Urho Somersalmi, Pietolan Katrina Ellen Sylvin ja Rättärinä
Eino Salmela. Arvostelu kiitti elokuvan kansanhuumoria ja
replikointia, mutta moitti ohjausta. Elokuvan ensi-illan aikaan
Suomen kansallisteatterissa - joksi Suomalainen teatteri oli
vaihtanut nimensä - näytelmää esitettiin 300. kerran. Kritiikin
nuivasta suhtautumisesta huolimatta elokuva oli sen vuoden
menestyksekkäimpiä.
Toisen
kerran Tukkijoella filmattiin 1937. Ohjaus oli Kalle Kaarnan,
käsikirjoitus Vilho Heinämiehen ja pääosissa Kyösti Erämaa,
Kirsti Hurme, Eero Roine ja Toppo Elonperä. Elonperä sai kiittävän
arvostelun Tolarin roolista ja elokuvaa pidettiin filmillisenä
vaikkakin vähän sekavana. Valitettavasi elokuvan kopiot tuhoutuivat
Adams-Filmin tulipalossa 1959.
Kahden
ensimmäisen Tukkijoella-elokuvan ulkokuvaukset tehtiin Iitissä.
Kolmannen, Roland af Hällströmin ohjaaman version (1951) Ilomantsin
Hattuvaarassa ja Koitajoella sekä Enon Pamilonkoskella, joka
valjastettiin tuottamaan sähköä seuraavana vuonna.
Teuvo
Pakkalan elämänvaiheet
Teuvo
Pakkalan isä
Juhana Erik
Frosterus oli
ammatiltaan kultaseppä, mutta harrasti myös kuvanveistoa. Äiti
Anna Sofia Turdin oli samoin käsityöläissukua, sillä hänen
isänsä oli puuseppä. Pakkalan isänisä oli paikallista
kuuluisuuttakin saavuttanut laivanvarustaja. Pakkalan lapsuus oli
ankea, sillä hänen isänsä oli perso viinalle. Siitä joutuivat
viisi lastakin kärsimään, ja isän ollessa retkillään
sairasteleva äiti sai kantaa vastuun perheestä. Nälkävuosien
aikana perheen asuntona oli yhden huoneen hökkeli, ja Teuvo joutui
käymään kerjuulla. Isän alkoholinkäyttö teki alun perin
käsityöläisperheestä köyhälistöä. Pakkala pääsi
ylioppilaaksi 1882. Hän yritti aluksi Keisarillisessa Aleksanterin
yliopistossa eli nykyisessä Helsingin yliopistossa lääketieteen,
kielten ja historian opintoja, mutta ne eivät oikein innostaneet.
Hän vietti vuoden Oulun tarkk’ampujapataljoonassa, kokeili
maanviljelyä velaksi hankitulla tilalla ja työskenteli
lehtimiehenä. Pakkala avioitui Agnes Tervon kanssa 13. joulukuuta
1889. Agnes kirjoitti nimimerkillä, joskin pelkästään
harrastuksen vuoksi.. Perheeseen syntyi kaksi lasta: Samuli ja Erkki.
Pakkalan perhe muutti Helsinkiin 1894. Pakkala työskenteli kymmenen
vuotta Otavassa kääntäjänä ja kustannustoimittajana. Hän käänsi
mm. norjalaista kirjallisuutta mutta hankki lisätuloja myös
opettamalla suomea Suomalaisen Teatterin näyttelijöille ja
kääntämällä valtion asiakirjoja. Pakkala sai valtion
kirjallisuuspalkinnon 1895. Pakkala sai kirjallisuuspalkinnot vuosina
1901 ja 1903, mutta raha-asiat olivat huonolla tolalla. Hän muutti
Kokkolaan ja toimi 1904–1907 Suomen köysitehtaan edustajana
tuskastuttuaan kirjoittamiseen ja päästäkseen eroon veloistaan.
Sen jälkeen Pakkala ryhtyi opettamaan Kokkolan suomalaisessa
yhteiskoulussa suomea ja ranskaa vuoteen 1920 saakka. Hänen
oppilaanaan oli myös kalajokinen V.H.
Kivioja,
kansanedustaja ja kirkkoherra, joka on kirjoittanut Pakkalan
opetuksista laajat muistiinpanot.
Kansankomedia kahdet kasvot - menestys ja maineen menetys
https://www.parkkinen.org/pakkala.html
Mykkä valo: Tukkijoella
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/06/09/mykka-valo-tukkijoella
Tukkijoella 1928
http://www.elonet.fi/fi/elokuva/117424
Tukkijoella 1937
http://www.elonet.fi/fi/elokuva/126291
Tukkijoella 1951
http://www.elonet.fi/fi/elokuva/123144
Tukkijoella 1951 YLE AREENA
Teuvo Pakkalan musiikkinäytelmään perustuva tukkilaiselokuva. O: Roland af Hällström. N: Tauno Palo, Helge Herala, Rakel Laakso, Kalle Viherpuu, Rauni Ikäheimo, Lasse Pöysti. T: Fennada. (1951) (Mv)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti