20.01.2025 Kalajoki 500 historia - Kalajoen markkinakapina - esimerkki mielivallasta

 

Maalauksen Janne Siipolasta ja Kalajoen Nuorisoseurasta on maalannut taiteilija Markku Hakola

Pienoismallin Kalajoen Nuorisoseurasta on tehnyt puuseppä Leo Takalo

Valokuva Kalajoen Nuorisoseurasta

Kirjan Kalajoen kahakka on kirjoittanut Kalajoelta kotoisin oleva professori Juho Saari

Kalajoella ”kapinoitiin” markkinatansseissa vuonna 1953. Kapina oli siitä ihmeellinen, ettei siinä kuollut kukaan, eikä edes haavoittunut. Verentippaa ei vuotanut, eikä nyrkkiä kovempaa asetta käytetty. Virkakunnan puolella menetykset olivat sellaiset, että poliisiauton ovi vaurioitui runsaan sadan markan edestä. Kapinallisten puolella yksi kapinoitsijoista repi pakoon juostessaan housunsa piikkilankaan. Vahingot olivat erittäin pienet, mutta pelissä oli paljon arvokkaampaa, nimittäin poliisiviranomaisten arvovalta ja loukkaamattomuus.

Tapahtumien kulku

Lokakuussa 1953 tanssittiin Kalajoen Nuorisoseurantalossa markkinoita. Tähän tilaisuuteen oli saapunut muutamia nuoria jonkin verran humalassa ja tämän vuoksi paikallisen poliisin kerrotaan kehottaneen yhtä poikaa lähtemään kotiinsa. Jonkin väärinkäsityksen vuoksi ryhtyi toinen paikalla järjestystä valvova Liikkuvan poliisin konstaapeli toimittamaan miestä autoon. Syntyi sanaharkka, johon samassa yhtyi uusia ja uusia ihmisiä, ja pian heiluivat nyrkit, kertoi Suomen Kuvalehti helmikuussa 1954.
Iltamayleisön mielestä tilaisuudessa olleiden poliisien toiminta ns. hengen haistaminen, oli pikkutarkkaa ja korostetusti virkaintoista. Poliisin mielestä nuorukaiset olivat humalassa ja esiintyivät häiritsevästi. Nuorukaiset olivat aivan vastakkaista mieltä. Poliisit lähtivät viemään erästä nuorta autoon. Autoon vietäessä mies löi toista konstaapelia väkijoukon vaatiessa miestä päästettäväksi irti. Poliisi löi vastaan, mutta osui sivulliseen. Poliisi pyrki viemään nyt myös tämän sivullisen poliisiautoon.

Yleisön myötätunto kallistui nuorten miesten puolelle. Nuori mies osoitti nimittäin mieltään poliiseille huutamalla suoraa huutoa, että häntä on lyöty syyttä. Huudon innoittama väkijoukko miehiä piiritti poliisiauton eräiden riistäessä pidätetyt haltuunsa ja toisten nostaessa autonperää niin, ettei auto päässyt heti liikkeelle.

Poliisit joutuivat poistumaan paikalta – ei kuitenkaan aivan paonomaisesti, mutta melkein. Salissa oli juuri tanssittu hikinen markkinapolkka, monisatapäinen yleisö työntyi ulos vilvoittelemaan ja joutui yllätyksekseen toteamaan tapahtumaa.

Kun poliisit hetken kuluttua palasivat lisävoimien kanssa, väki oli jo hajaantunut ja tanssi jatkui. Ryhtyessään palauttamaan kolauksen saanutta arvovaltaansa, virkakunta alkoi toimia ponnella ja ahkeruudella. Tämä oudoksutti, eikä asiaa onnistuttu selvittämään siten, että se oli tyydyttänyt tavallisen kansan oikeustajua. Välikohtaus tapahtui lokakuun alkupäivinä ja luultiin, että asia hautautuisi hiljaisuuteen.

- Toiset väittävät Liikkuvan Poliisin konstaapeli Vähäahon lyöneen ensin, toiset taas väittävät poliisin alkuun joutuneen lyönnin kohteeksi. Paikalle osuivat myös serkukset Janne Siipola ja Joni Ojala-Siipola, jotka koettivat auttaa poliiseja järjestyksen palauttamisessa. He kuitenkin havaitsivat, että tilanne oli kehittynyt jo niin pitkälle, että viranomaisten arvovallalle olisi parhaaksi vetäytyä paikalta, tämän he poliiseille kantanaan siinä kiireessä ilmoittivatkin koettaen samalla rauhoittaa yleisöä ja rähäkän osanottajia.

Ankarat tuomiot

Nimismies Yrjö Närhinen joutui suorittamaan tutkinnat sen vuoksi, että sisäministeriöstä oli tullut vaatimus selvittää, mistä johtuu 112 markan suuruiset poliisiauton oven korjauskulut.
Joulukuun alussa pojat vietiin tutkintavankeuteen Oulun lääninvankilaan. Tämä kesti kuukauden päivät ja sitten tapaukseen päätettiin soveltaa lainkohtaa, missä puhutaan kapinasta.
Varsinaista kapinajuttua käsiteltiin Kalajoen käräjäkunnan välikäräjillä 7-8.1.1954. Syyttäjänä toimi läänin apulaispoliisitarkastaja Tapani Linna. Tuomarina oli hovioik.auskultantti Matti Valanne Helsingistä.

Kapinasta syytetyt ja heidän tuomionsa:

Myllylä, Antti Felix s.2.7.26 kuritushuonetta
Myllylä, Veikko Johannes s. 14.1.24 kuritushuonetta
Alho, Pauli Sulevi s.2.6.31 kuritushuonetta
Alho, Heikki Olavi s. 7.4.33 kuritushuonetta
Rahkola, Aaro Matti s. 29.2.20 kuritushuonetta
Ojala, Juho Joona "Joni" s. 30.1.13 ehdollista vankeutta
Saari, Aki s.19.5.31 ehdollista vankeutta
Ängeslevä, Heino 1.1.30 syyte juopumuksesta ja väkijuomien tuomisesta huveihin. Vankeutta.

Viranomaisten tulkinta sai siunauksen alioikeudessa Kalajoella ja viidelle päätekijälle tuli kuritushuonetta keskimäärin noin puolitoista vuotta miestä kohden. Pari muuta sai puolen vuoden tuomion ehdollisena. Asia käsiteltiin suljettujen ovien takana ja syyttäjänä ei ollut, kuten tavallisesti Kalajoen nimismies vaan syyttäjä oli Oulusta ja tuomari Helsingistä.

Suomen Kuvalehden suuressa juttukonaisuudessa todetaan näin:
- Tammikuussa 1954 jaettiin rähinä osanottajille tuomiot. Kihlakunnanoikeus sovellutti kapinapykälää, viisi pääsyytettyä saivat kukin keskimäärin puolentoista vuoden kuritushuonetuomion. Pari muuta tuomittiin pienempinä tekijöinä puolen vuoden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Yksi päätuomituista oli Heikki Alho, joka kertoi lopullisen tuomionsa muuttuneen kolmen vuoden ehdolliseksi.

Heikki kertoo tapauksesta näin:
- Tulin kotoani markkinatansseihin ja kuulin veljeni Paulin tyttöystävältä, jotta Pauli oli vähän maistanut, ja hänet pitäisi viedä kotiin. Pauli lupasikin minulle, että kohta lähdetään, mutta tällöin esiin astui konstaapeli Vähäaho. Tämä luuli veljeäni erehdyksessä nuorukaiseksi, jota hän oli vähän aikaisemmin lähtemään kotiin ja huusi: "Etkö ole vieläkään lähtenyt?" iskien sitten Paulia suoraan kasvoihin. Pauli antoi tietysti takaisin ja hetken kuluttua häntä raahattiin poliisiautoon, jolloin kysyin tutulta kalajokiselta poliisilta, jotta "Eikö passaa, että minä vien pojan kotiin", ja hän vastasi nopeaan tyyliinsä: "Vie, vie". Näin ryhdyin tekemään kädestä pitäen, eikä kukaan tullut estelemään. Lentävän Poliisin miehet väittivät myöhemmin, että oli tullut auttamaan veljeäni pakoon.

Kutsu tuli Alhon veljeksillekin kuulusteluihin ja kolme muullekin pääsyytetylle vasta viikkojen kuluttua. Sen jälkeen heitä säilytettiin kuukauden päivät Oulun lääninvankilassa.
Kaksi todistajaksi kutsuttua nuorukaista puolestaan sekosi käräjäsalin puheissaan niin, että heidät pidätettiin siltä seisomalta väärästä valasta.

Talvikäräjät 2.2.1954

Seuraavilla Kalajoen käräjäkunnan talvikäräjillä käsiteltiin 2.2.1954 kapinatutkimusten yhteydessä nostettuja syytteitä väärästä valasta. Syyttäjänä oli Tapani Linna ja tuomarina kihlakunnantuomari Iivari Liukko. Syytettyinä olivat
Siipola, Johannes Sanfrid s. 11.6.02 , vapautettiin
Jutila, Erkki s. 22.7.29 vapautettiin
Sauvola, Pentti s. 22.3.30, vapautettiin


Seuran Jannen kova kohtalo

- Janne Siipola tunnetaan koko maakunnassa miehenä, joka on tehnyt vuosikymmenien ajan uhrautuvaa työtä nuorisokasvatuksen parissa. Aikaisemmin hän oli toiminut Kalajoen Nuorisoseuran puheenjohtajana parikymmentä vuotta ja oli ohjannut näytelmiä. Hän oli raitis, rehellinen ja vaatimaton, joka paikassa pidetty henkilö. Hän oli yksityiselämässäänkin kyennyt osoittamaan nuorisolle esimerkkiä mallikelpoisena kansalaisena. Nuorisoseuran muuttuessa osittain liikeyrityksen luonteiseksi - siihen kuuluivat elokuvat, matkahuolto, leipomo ja kahvila. Janne Siipola oli toiminnanjohtajana vastannut sen taloudellisesta kehityksestä, eikä kenellekään ole koskaan ollut huomauttamista hänen toiminnastaan.
Joni Ojala-Siipola oli puolestaan vankan talon isäntä, 12 lapsen isä. Hän oli 41 vuoden ikäinen, hiljaiselta vaikuttava jämerä mies, jonka sanomaan on totuttu luottamaan. Hänkin oli aktiivisesti osallistunut Nuorisoseuran toimintaan.
Nuorisoseuran puheenjohtajan Janne Siipolan pidättäminen herätti paikkakunnalla tavatonta huomiota. Hän oli erittäin pidetty henkilö. Lisäksi Siipola oli etevä näyttelijä.

Joni Ojala oli 41-vuotias maanviljelijä ja tuolloin 12 lapsen isä. Hänen kotitalossaan oli pidetty lukuisia käräjiä, hänen isänsä oli vanginkuljettaja, johon toimeen myös poika joutui osallistumaan. Kalajoen Nuorisoseuran järjestysmiehenä hän toimi koko miehuusikänsä. Mainittuna markkinailtana hän ei ollut työvuorossa. Hän tuli kuitenkin tapahtumapaikalle ja kielsi koskemasta autoon. Joni Ojalan tuomio oli puoli vuotta vankeutta ehdollisena. Lisäksi hänet tuomittiin menettämään järjestysmieskorttinsa.

Kihlakunnanoikeudelle antamassaan loppulausunnossa Janne Siipola totesi näin:
"Omakohtaisesti olen tullut tämän asian yhteydessä huomaamaan, että tavallinen kansalainen, joka parhaansa mukaan on ensin auttanut poliisia järjestyksenpidossa ja on tutkimusten yhteydessä kehottanut kertomaan asiat niin kuin ne ovat tapahtuneet, saattaa mestarillisen kuulustelutekniikan ansiosta huomata olevansa syytettynä rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt.
Mutta vaikka näin on tapahtunut, vaikka minun nimeni on mitä epämiellyttävimmällä tavalla saatettu julkisen huomion kohteeksi, niin kaikesta tästä huolimatta olisin yhä uudelleen valmis sanomaan, että asiat on puhuttava niin kuin ne ovat tapahtuneet. Tätä vakaumustani ei voi horjuttaa edes se, mitä tässä asiassa on kohdallani tapahtunut."

Kuka vastaa vangitsemisesta?

Väärävala-jutussa oli myös epäselvyyttä siitä, kuka oli antanut vangitsemismääräyksen. Suomen Kuvalehti kertoi asiasta näin:
- Oikeuden puheenjohtaja kysyy Kalajoen nimismieheltä: "Kenen määräyksestä olette vangituttaneet nämä miehet?"
- "Läänin rikosetsivät kehottivat"
- "Eiväthän he ole teidän määräilijöitänne!"
- "Apulaispoliisitarkastaja oli käskenyt heitä tuomaan minulle sanan vangitsemisesta. Apulaispoliisitarkastaja on esimieheni. Itse en tunne koko tätä asiaa."
- " Siis syyttäjä. Oletteko antaneet vangitsemismääräyksen, kuten nimismies Nyrhinen väittää?.
-"En muista."
-"Kyllä minä vangitsemisesta vastaan!", sanoo syyttäjä terävästi.

Syyttäjänä toimi oululainen poliisitarkastaja Tapani Linna ja tuomarina toimi kihlakunnan tuomari Iivari Liukko, joka oli myöhemmin kansanedustajana toimineen kokoomuslaisen professori Riitta Jouppilan isä.

Kapinan jälkiseuraukset

Epätavallinen, arkaluontoinen ja jännittynyt tilanne oli syntynyt Kalajoella niin sanotun Kalajoen kapinan jälkiseurauksina. Merkillinen juopa oli tullut yleisön ja virkavallan väliin. Tuskin koskaan on Kalajoella lainkuuliainen kansa tuntenut niin voimakasta ja yksimielistä antipatiaa viranomaisia kohtaan kuin juuri sinä aikana.
Nyrhinen erosi virastaan haluttomana osallistumaan juttuun, jossa hän näki Liikkuvan Poliisin arvovaltakysymysten sanelevan tuomiot.

Tilanteen kärjistyessä ja mielialojen noustessa voimakkaana järjestysvaltaa vastaan tehtiin myös monia ilmiantoja paikallista ylikonstaapelia Toivo Eskolaa vastaan. Hänen pidättämisensä oli yhtä suuri pommi kuin Janne Siipolan tapaus. Pidättämisen syy lienee ollut laiminlyönnit ja virkavirheet eräiden luottamustoimien yhteydessä, vallankin lainhuudatusasioissa, jolloin uskottuja varoja oli päässyt sekaantumaan asianomaisen omiin rahoihin. Eskola oli pidätettynä muutaman päivän Ylivieskan poliisiputkassa kuulusteluja varten.

Kalajoen kapinasta tuomitut eivät saaneet oikeutta vaikka kirkkoherra V. H. Kivioja teki lujasti töitä epäoikeudenmukaisen tuomion purkamiseksi ja tuomittujen armahtamiseksi. Se, että hän sai valitusten taakse myös kirkkoneuvoston osoittaa ns. yleisen mielipiteen olleen sillä kannalla, että viranomaiset menettelivät väärin.

Rovasti Kivioja kirjoitti Kekkoselle

Oman oikeustaistelussa kävi tässä asiassa Kalajoen rovasti V.H.Kivoja. Kivioja sanoi Suomen Kuvalehden toimittaja Esko Lumikerolle vuonna 1954 näin:
- Täällä kunnioitetaan esivaltaa, mutta täällä uskotaan myös oikeudenmukaisuuteen! Ja me myös toivomme, että tutkimusmenetelmät kykenisivät vastaamaan sitä käsitystä, joka meillä on esivallasta ollut. Emme voi uskoa, että oikea paikka noille korkeintaan ajattelemattomaan menettelyyn syyllistyneille nuorukaisille voisi olla kuritushuone. Se mitä tuolloin Nuorisoseuralla on tapahtunut, ei ole kaunista, mutta rohkenen uskoa, ettei se ole muuallakaan harvinaista.
- Viinan käyttö on tuomittavaa, mutta kuitenkin uskon, että rehellisellä, rehdillä ja rauhallisella menettelyllä pärjää kalajokisen kanssa. Virkakunnan menettely erityisesti Janne Siipolaa ja Joni Ojala-Siipolaa vastaan ei ole meidän kalajokelaisten mielestä osoittautunut noita mittoja täyttäväksi. On täysin mahdotonta uskoa, että he olisivat kapinoitsijoita ja väärään valaan yllyttäjiä. Sitä eivät voi olla myöskään ne nuoret miehet, jotka ovat syyllistyneet ilkivaltaan. Teoista on jokaisen saatava rangaistuksensa, mutta teot on asetettava oikeisiin mittasuhteisiin.

Rovasti Kivioja kirjoitti kaksi kertaa presidentti Kekkoselle ja Pauli Alho armahdettiin

Kalajoella oli vahva nuorisoseura

Kalajoen Nuorisoseura on eräs maamme tunnetuimpia ja toiminnaltaan menestyksellisimpiä nuorisoseuroja. Se perustettiin huhtikuun 2. päivänä 1894. Silloin pitäjässä oli vain kaksi kansakoulua, Pohjankylässä ja Tyngällä. Seuran alullepanija oli farmaseutti Allan Gran, joka toimi myös perustamiskokouksen puheenjohtajana. Perustetulle seuralle ei kuitenkaan ollut helppo saada pysyvää vetäjää. Aluksi esimieheksi valittiin Johan Niemelä, joka muutaman päivän jälkeen vaihdettiin Aksel Mäntyseen. Tämä kuitenkin erotettiin jo runsaan kuukauden kuluttua rettelöinnin vuoksi. Tilalle valittiin värjäri Johan Pahikainen. Alkuaikojen sihteerinä oli Vikke Östman.

Ensimmäiset toimitilat seura sai vuokraamalla värjäri Foorsbergin rakentaman Pahikaisen talon Kalajoen Sillankorvassa. Pahikainen asetti kuitenkin tiukat säännöt, joiden mukaan rivoudet ja epäsiveellinen elämä talossa oli kiellettyä, eikä tanssia saanut jatkaa iltakymmenen jälkeen.
Aluksi seuran toiminta oli monipuolista ja jäseniä liittyi perustamisvuonna peräti 208. Seuralle avattiin välittömästi perustamisen jälkeen ensimmäinen lukutupa, jota ryhtyi hoitamaan Herman Naatus, ja siihen tilattiin Pyrkijä, Louhi, Uusi Savo, Pohjalainen, Uusi Kuvalehti, Uusi Suometar ja Päivälehti. Lainakirjasto syntyi myös ensi vuotena ja siitä vastasi Siivert Ventelä. Niinikään toimitettiin käsinkirjoitettuna Vesa-seuralehteä, jonka toimittajana oli Jaakko Lankila. Laulukuorokin aloitti toimintansa jo muutaman viikon kuluttua perustamisen jälkeen ja sen johtajaksi tuli A. Mäntylä. Sen toiminta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Kun vielä mainitaan, että saman vuoden joulukuussa toimintansa käynnistänyttä voimistelu- ja urheiluosastoa johti 3-vuotisen sotaväen käynyt hyvä voimistelija Vihtori Östman, niin voi todeta, että uudessa seurassa olivat edustettuina lähes kaikki alkuaikojen nuorisoseurojen toimintamuodot.

Kalajoen nuorisoseuran alkuinnostusta kesti vain hieman toista vuotta, sillä seura nukahti jo kesällä 1895. Uudelleen toiminta virisi heinäkuussa 1902. Etelä-Suomesta paikkakunnalle muuttaneen kivityöntekijä Aaron Lappalaisen henkiin herättämänä. Lappalainen valittiin seuran puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi kiertokoulunopettaja Helena Wentelä, kirjuriksi uittopomo Oskari Kärjä, varakirjuriksi Hilma Wentelä, rahastonhoitajaksi kauppias Kustaa Rahko ja muiksi johtokunnan jäseniksi Dany Lankila, Iivari Vuorinen ja E. Torvi. Nyt vuokrattiin toimitilat Leander Untiselta 10 markan kuukausivuokralla, mutta kun talossa ilmeni tulirokkoa, niin uudeksi seurantaloksi vuokrattiin jo seuraavana vuoden alussa Sillanpään talo. Tästä talosta tulikin sitten seuran pitkäaikainen koti, sillä jo samana vuonna se ostettiin omaksi ja uusitiin Nestori Hailan piirustsen mukaan.

Seuran toiminta käynnistyi 1902 jälkeen monipuolisena. Laulukuoroa ryhtyi 1905 johtamaan kanttori Julius Jalkanen, jonka johdolla aloitti toiminnan myös torvisoittokunta 1906. Puhuja- ja keskusteluseura syntyi 1903 ja sitä vetivät Sanfrid Ojala ja rouva Hersten. Myös näytelmätoiminta käynnistettiin ja siitä tuli eräs seuran vahvimpia toimintamuotoja.

Suurta kesäjuhlaa Kalajoen nuorisoseura vietti 28 ja 29 päivänä heinäkuuta 1903. Kokkola-lehden mukaan ohjelmassa esiintyi myäs Oulun palokunnan torvisoittokunta ja lisäksi oli köörilaulua, juhlapuhe, kansantanssia, esitelmä, seuralehti ja "urheiluilta usiamman laisia". Juhlapuhujana oli opettaja Samppa Luoma ja toisena puhujana Kalajoelta kotoisin oleva Lohjan Nummen koulun opettaja Kristiina Ojala. Ensimmäisen juhlapäivän iltana esitetiin jo aikaisemmin esitetty näytelmä "Ei sovintoa ennen uhria" ja toisena iltana "Roinilan talossa". Jälkimmäinen näytelmä jouduttiin esittämään kaksi kertaa, sillä "kansaa näet oli niin paljon etteivät mahtuneet yhdellä kerralla näytöshuoneeseen.", kuten lehti kertoo. Loppulause lehden uutisessa oli myönteinen: "Kansan käytöstä voisi sanoa erinomaisen siivoksi. Pienintäkään häiriötä ei tapahtunut. Miehiä oli, saapi sanoa, ympäri Suomenmaata, jos minkä ammattilaista, kun on niissä seudun iin paljon ettei koskaan ennen tukkein uittokin takia ja kosken perkkareita ym. mutta kaikissa vallitsi yhdenlainen juhlakäytös kuin heillä olisi ollut yhden miehen mielikin.

Keski-Pohjanmaalle perustettuun keskusseuraan Kalajoen nuorisoseura liittyi vuonna 1918. Silloin Kalajoen nuorisoseuran jäsenmäärä oli 161. Seuran puheenjohtajana tulloin oli opettaja Janne Haapoja, kirjurina Frans Björnström ja kirjallisuusasiamiehenä Tyyne Niemelä.

Kalajoen nuorisoseurasta kehittyi 1920- ja 1930-luvulla maakunnan huomattavin nuorisoseura, jolla oli myös vahvaa taloudellista toimintaa. Myös seuran musiikki- ja näytelmätoimnta on kautta vuosikymmenien ollut voimakasta ja korkeatasoista. Kalajoen kuoro ja soittokunta olivat usein esiintymässä Keski-Pohjanmaan maakuntajuhlissa ja Kalajoki oli useita kertoja sekä maakunnallisten että valtakunnallisten tapahtumien järjestelypaikkakuntana.
Kalajoen Metsäkylän nuorisoseura perustettiin pitäjän toisena seurana vasta niin myöhään kuin 1916.

Janne Siipola toimi Kalajoen nuorisoseuran toiminnanjohtajana. Asevelvollisuuden suoritettuaan hän työskenteli Kalajoella Orellin leipomossa siirtyen sitten Kalajoen nuorisoseuran leipomoon, jossa hän työskenteli yli 30 vuotta. Kalajoen nuorisoseuran esimieheksi hänet valittiin ensi kerran 1921 ja muutamia välivuosia lukuun ottamatta hän hoiti tätä tehtävää vuoteen 1950, jolloin hänet valittiin seuran toiminnanjohtajaksi. Tässä tehtävässä hän oli kuusi vuotta.

Kalajoen nuorisoseura oli Janne Siipolan aikana yksi koko maan vahvimpia seuroja, joilla oli myös tuloksellista liiketoimintaa. Seuran leipmo-, kahvila- ja matkahuoltotoiminta sekä jonkin aikaa myös nuorisoseuran elokuvateatteri oli sotavuosia lukuun ottamatta Janne Siipolan eli Seuran-Jannen osaavissa käsissä. Janne osallistui myös henkisiin harrastuksiin, joista erityisesti musiikki- ja näytelmätoiminta olivat hänelle läheisiä. Janne esiintyi lukuisissa näytelmissä keskeisissä rooleissa ja hän toimi myös näytelmien ohjaajana.

Seuran-Janne on jäänyt lukemattomien nuorten muistiin valoisana ja toimekkaana Kalajoen nuorisoseuran toimihenkilönä, jolta sujui niin käytännön tehtävät kuin monipuolinen aatteellinenkin toiminta. Ystävällinen ja iloinen hymy kasvoillaan hän loi ympärilleen hyvää mieltä, tarttui tarmokkaasti tehtäviin ja vei ne määrätietoisesti lävitse yhteiseksi hyväksi.
Niin sanottu Kalajoen kapina aiheutti Janne Siipolassa syvän masennuksen ja hän muutti 1956 Helsinkiin toiminen Maalaisten maitokeskuksen leipurina. Janne Siipola kuoli 12.3.1973.

Katso Kalajoen kapina
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/11/kalajoen-markkinakapina-

esimerkki_19.html

Raution Nuorisoseura 100 vuotta vuonna 2008

Raution Nuorisoseura on perustettu vuonna 1908. Seuran pöytäkirjat ja asiapaperit ovat hävinneet vuosilta 1908-1919. Siksi seuran alkutaipaleen historia perustuu Effi Räihän, Emil Räihän ja Eeli Keskikukon muistitietoihin. Heidän mukaansa perustetun seuran toimintaan kuuluivat erilaiset kilpailut kuten esimerkisi juoksu- ja hiihtokilpailut. Myös riihessä pidetyt tanssit olivat yleisiä. Myös piirileikkitoimintaa harrastettiin. Yksi tällainen piirileikkikenttä sijaitsi Hautarämeellä, Kannukseen menevän tien varressa. Toinen sellainen oli Peurakosken luona jokirannassa.

Vääräjoen yli oli rakennettu useita siltoja. Ne olivat myös tavallisia leikki- ja tanssipaikkoja. Kun tulva vei Niemelän sillan niin uutta siltaa rakennettaessa piti ottaa huomioon, että sillanniskat ovat sellaiset, että ne kestävät nuorten "rytkytyksen".

Ensimmäinen toimitalo

Kun nuorisoseuralle ei ollut alkuvuosina omaa toimitaloa, niin hyväntahtoiesti annettiin silloinen lukkarin puustelli, nykyinen kotiseutumuseo nuorisoseuran käyttöön. Puustellissa, mikä alkujaan oli vanha ruotusotamiehen torppa, pidettiin ohjelmallisia iltamia ja piirileikkejä sekä tanssejakin. Puustellin suuri tupa soveltui juhlasaliksi. Tämän ajan nuorison vetäjänä olivat muun muassa Jussi Räihä, Jalmari Verronen ja Joonas Koivusipilä.

Pian toiminnan alettua ryhdyttiin puuhaamaan omaa toimitaloa. Kun innostus erilaiseen nuorisoseuratoimintaan oli suuri. 1910-luvun alussa ostettiin Eemil Päivärinnalta tyypillinen pieni maalaistalo nuorisoseuralle. Tästä talosta kunnostettiin talkoovoimin toimitalo. Sen toiseen päähän rakennettiin näyttämö. Talon pihalla pidettiin nuorisoseuran ensimmäiset urheilukilpailut. Vuoden 1916 kilpailuista on säilynyt tulosluettelo. Lajeina oli kuula, pituus ja 100m. Vuodesta 1917 lähtien pöytäkirjat ovat säilyneet. Niistä ilmenee että nuorisoseuran toiminta on ollut erittäin vilkasta. Vuonna 1917 esitettiin omalla seurantalolla peräti kahdeksan näytelmää: 22.4. Rakkauden hellän hoivaan, 20.5. Naimailmoitus, 1.7. Emännän salaisuudet, 2.9. Kun pitäjään tuli uusi pappi, 23.9. Syiden kirous, 21.10. Muistamaton, 18.11. Murtovaaralaiset ja 25.11. Uusi pastori. Muita näytelmiä toiminnan alkuvuosina olivat : Surkeasti petetty, Miljoona-arpa, Oikeata maahenkeä, Teiväs, Pirkkalan valtias, Oman kodin orren alla, Huhtikunna Manta, Kylän kellot, Äidin muisto, Kiusallinen palvelija, Kaskoon Tuomaan sairaus, Suutarin mökillä, Kuka nyt vävyksi, Luulojen uhri, Toppakaffi. Nämä näytelmät esitettiin vuoden 1924 loppuun mennessä.
Järejestys seuralla on ollut hyvä. Mitään mainittavampia häiriöitä ei ole tapahtunut. Myös taloudellinen tilanne on ollut hyvä.

August Suomala ja toinen toimitalo

August Suomala vaikutti seuran alku aikoina voimakkaasti seuran toimintaan. Hän toimi seuran esimiehenä. Hän piti iltamissa esitelmän aiheesta nuorison käyttäytyminen. Seuralle hankittiin lainakirjasto ja urkuharmooni. Ensimmäisen toimitalon yhteydessä pidettiin puffettia eli ravintolaa. Urheilu ja liikunta sisällytettiin alun alkaen nuorisoseuran toimintaa mukaan. Varsinkin kesäjuhlien ohjelmiin kuului aina urheilukilpailut.

Raution ensimmäinen nuorisoseuran talo oli toiminnassa vuosina 1915-1918. Talo todettiin liian pieneksi ja niinp se myytiin huutokaupassa 10.1.1918. Tästä talosta rakennettiin Vuorion talo. Uutta taloa varten hankittiin piirustukset Kokkolasta. Talo rakennettiin laudasta. Puutavaraa saatiin suureksi osaksi talkoovoimin hankittua. Rakennustöissä olivat Heikki Perttula, Nikodeemus Rantatalo, Antti Perttula, Antti Sipilä, Oskari Perttula ja valvojana Aukusti Saari. Uusi toimitalo oli komea ja asianmukainen. Avajaiset pidettiin 27-28.7.1918.
Oli selvää, että uusi toimitalo antoi intoa seuran työhön. Urheilutoiminta lisääntyi muun muassa pyöräilyllä. Talvella järjestettiin hiihtokilpailuja. Tässä uudessa toimitalossa nähtiin ensimmäiset elokuvat Rautiossa. Elokuva näytettiin eräässä suojeluskunnan tilaisuudessa. Elokuva oli mustavalkoinen eikä ääntä ollut mukana. Elokuvaprojektoria veivattiin käsin.
Tämä toimitalo paloi tuhkaksi syystalvella 1924.
Tässä välivaiheessa vuokrattiin Paanasen Pentiltä kasi isoa tupaa nuorisoseuran käyttöön.

Kolmas toimitalo

Maaliskuun 25 päivänä 1927 pidettiin nuorisoseuran yleinen kokous. Tämä oli eräänlainen hätäkokous, jossa oli mukana myös keskusseuran kokous. Otettiin harkittavaksi nuorisoseuran lopettaminen. Päätettiin kuitenkin, että hankitaan kylän isäntiä takaamaan lainaa ja ostetaan jonkin sopiva rakennus nuorisoseuran toimitaloksi. Valittiin uusi johtokunta ja siihen kuuluivat puheenjohtaja Väinö Haapakoski, sihteeri Armas Räihä, sekä jäseninä Jalmari Niemonen, August Suomala, Hellin Verronen, Jonas Takussaari, Arvi Mäenpää, Hilma Verronen, Joona Mustasaari ja Emil Räihä. Kului vain kuukausi aikaa, kun sillä oli esitettävään sopiva talo seuran uudeksi toimitaloksi. Huhtikuun 22 päivänä 1927 tehtiin kauppakirja, jossa nuorisoseura osti Eino Perttulan omistaman asuinrakennuksen Raution kiskonkylässä. Taloa kunnostettiin jonkin verran ja toiseen päätyyn rakennettiin näyttämötilat. Talon piha-alue oli laaja ja sitä voitiin käyttää juhla- ja urheilukenttänä. Pihalle rakennettiin yli 100 metrin juoksurata ja siinä voitiin juosta urheilukilpailujen 100 metrin ja 110 metrin aitajuoksut.

Nuorisoseuran taloudellinen tilanne oli tuohon aikaan hyvin vaikea. Pankki ryhtyi vaatimaan lainanlyhennyksiä eikä siihen ollut rahaa. Johtokunta teki päätöksen, että jokainen johtokunnan jäsen hankki yhden lisätakaajan. Takaajat saatiinkin. Näin seuran toiminta jatkui. 1920- ja 1930-luku oli urheiluinnostuksen aikaa. Vuosittain käytiin seuraottelu Tyngän raittiusseuran kanssa. Rautiolaisista urheilijoista tältä ajalta on mainittava Kaarlo Verronen, Viljo Polvi, Väinö Haapakoski, Väinö Perttula, Pauli Niskakangas, Eino Taipale, Väinö Haapakoski, Jalmari ja Sulo Niemonen, Heino Verronen ja Jaakko Tokola. Armas Petäjistöstä kehittyi aikansa huippu-urheilija. Hän siirtyi Helsinkiin ja osallistui muun muassa vuoden 1932 Los Angelesin olympiavalintoihin. Petäistö hävisi pituushypyssä Martti Tolamolle eikä tullut näinollen valituksi olympiaedustajaksi.

Taloudellista tilannetta yritettiin kaikin keinoin kohentaa. Vuonna 1928 järjestettiin koko maan laajuiset arpajaiset. Arpoja myytiin 40 000 kappaletta. Seuralehti Oras ilmestyi näinä aikoina ahkerasti.
Kolmas seurantalo eli Perttula paloi syyskuun alussa vuonna 1947. Seurantalossa ei ollut vakuutuksia. Palon jälkeen toiminta jatkui suojeluskunnan talossa. Vuonna 1949 seuralle hankittiin oma lippu, jonka suunnitteli opettaja Osmo Tokola.

Neljäs toimitalo

Uuden toimitalon piirustukset tilattiin Aadolf Männistöltä. Vuonna 1950 solmittiin urakkasopimus, Rakentajina olivat Kalle Sipilä, Reino Keskisipilä, Pentti Okkonen ja Jorma Lyly. Urakkasumma oli 200 000 markkaa. Lopulliset kustannukset olivat 230 000 markkaa. Puutavara saatiin kerättyä taloista. Monet talojen isännät ottivat osansa hoitaakseen seuran velkoja 10 vuoden ajan ja useimmat hoitivat oman osansa hienosti. Eemil Räihä maksoi peräti 60 000 markkaa. Seura korvasi myöhemmin hänelle 18 000 markkaa.

Seuralle pyrittiin hankkimaan rahaa kioskitoiminnalla ja keräämällä seuran pihalle propeseja, jotka talkoilla parkattiin ja saatiin näin myyntiin. Uusi toimitalo otettiin käyttöön marraskuussa 1951. Se pani jälleen seuran toimintaan vauhtia. Uusi ajanmukainen seurantalo soveltui monenlaisien tilaisuuksien järjestämiseen. Elokuun 7-8. päivinä 1954 pidettiin seuralla maakunnalliset kruunuhäät. Kesällä 1964 pidettiin Rautiossa Keski-Pohjanmaan maanviljelysseuran toimesta ja Raution maamiesseurojen järjestämä maatalousnäyttely. Nuorisoseuran kenttä ja toimitalo olivat näyttelytilojen keskuksena.

Nuorisoseuran taloa korjattiin

Kesällä 1968 suoritettiin talossa perusteellinen korjaus. Juhlasalin näyttämö purettiin ja liitettiin salin osaksi. Sisäänkulku muutettiin jokipuoli päähän, johon rakennettiin eteinen, varasto ja ulkokäymälät. Suurentunut sali mahdollisti lentopallon pelaamisen. Erilaista jumppaa harrastettiin sekä ajalle ominaista bingo-toimintaa.

Vuonna 1968 vietettiin seuran 60-vuotisjuhlia. Juhlapuhujana oli kansanopistonjohtaja Antti Tuomi-Nikula. Näinä vuosina seuran talous näyttää kehittyneen hyvään suuntaan. Vuosina 1969-1970 taloa laajennettiin ja tehtiin jatke maantiepuoli päähän, rakennettiin ravintolasiipi pihan puolelle sekä rakennettiin sisävessat, rakennettiin vahtimestarille oma asunto sekä laitettiin öljykeskuslämmitys. Myös kalusto ajanmukaistettiin. Seuran vahvasta taloudesta kertoo se, että seuralla oli varaa lainata rahaa Hirvikosken kurssikeskukselle.

Vuonna 1972 seuralle hankittiin puhelin, televisio ja ajanmukaiset siivousvälineet. Vuonna 1977 hankittiin oma pienoisbussi, joka oli etupäässä pallolujaoston käytössä. Vuonna 1971 Raution Kisailijat liittyivät alaosastona Raution Nuorisoseuraan. Seuran toimesta rakennettiin valaistu hiihtolatu. Vuonna 1971 Raution Nuorisoseuran joukkue Erkki Aho, Antero Murtoniemi ja Pauli Väliverronen voitti nuorisoseurojen valtakunnallisen tietokilpailun Seinäjoella. Seuran toimesta pidettiin useana kesänä maauimalaa sekä talvisin luistinrataa.

Raution Nuorisoseura vietti 70-vuotispäiviään 26.11.1978. Juhlapuhujana oli juhlassa päätoimittaja Pentti Pulakka. Juhlavuoden kunniaksi päätettiin hankkia seuralle oma viiri. Viiri hyväksyttiin vuonna 1984 ja se oli opettaja Osmo Tokolan suunnittelema.

Vuonna 1986 kaluston hankinta saatiin suoritettua siten, että kerättiin rahaa ja puutavaraa, joka tuotti yhtensä 30.100 markkaa. Kyläläisten anteliaisuus ja myötätunto seuraa kohtaan on ollut kiitettävää. Tämä positiivinen asenne on sitä kuuluisaa rautionlaisuutta. Nuorisoseuralla remontointiin vuoden 1987 aikana suihkut, wc:t ja saunat. kevään aikana järjestettiin perinteinen pääsiäiskokko, jolla myytiin makkaraa ja arvoja sekä trullit esiintyivät. Kesällä järjestettiin Rautio-päiville erilaisia kilpailuja. Vetävin tapahtuma on ollut Nuorisoseuran järjestämät iltamat, jossa esitetiin Eino Takkusen näytelmä "Ilta Kalakaalla". Eino Takkusen näytelmiä esitettiin nuorisoseuralla kymmenen vuoden ajan 1987-1996. Näytelmistä voidaan mainita Kalakankaan iltoja, Perttulankosken vonkamiehet, Vääränjoen varsilta, Kultaakin kalliimpi, Pirttijärven puolukat. Vuonna 1987 nuorisoseuran järjestämiin tapahtumiin osallistui 10 680 henkeä. Vuoden 1988 talousarvion loppusumma oli 239 000 markkaa. Vuonna 1988 esitettiin Tapani Typön Kultaa Rautiossa ja vuonna 2005 Pauli Porasen Jussiniemen urakka sekä vuosina 2006-2007 Hengen taistelu.

Vuonna 1989 seuran piha asfaltoitiin ja rakennettiin tenniskentät. Vuonna 1992 lattiat ja ravintola remonttiin. Vuonna 1993 suoritettiin seuran talon ulkomaalaus ja ölypoltin uusittiin. Vuona 1994 salin seinät maalattiin. Vuonna 1998 pantiin alulle korjaussuunnitelmat LVI-töiden ja keittiön osalta. Vuonna 2004 suoritettiin kahvion laajennus. Vuonna 2005 otettiin käyttöön voimatilat ja varaston muutostyöt. Raution Kisailijoiden painnonnostajat käyttävät nuorisoseuran taloa harjoitus-ja kilpailupaikkanaan. He voittaneet lähes 200 SM-mitalia painnonnostossa ja Raution Kisailijat on yksi Suomen johtavista painnonostoseuroista. Vuonna 2006 suoritettiin asunnonremontti ja 2008 keittiöremontti.

Musikkitoiminnasta

Seuran alkuaikoina musiikista vastasi Sanfrid Jeremianpoika Suomala eli Sepän Santtu, joka oli musiikin ihmelapsi. Hän soitti viulua, mutta pelasi tupakanhokista pistosahaan saakka. Hän sävelsi monia pelimannikappaleita. Santtu kuoli jo 29-vuotiaana keuhkotautiin.

Onni Aukusti Sipilälle seura osti hanurin, jonka hän maksoi soitoillaan. Hän kiersi ympäri maata soittomatkoillaan. Onni kaatui 22-vuotiaan talvisodassa Summan taistelussa. Toivo Isokangasta nuorisoseura käytti monet vuodet soittajana. Hän esiintyi veljensä kanssa. Hanurinsoittajina toimivat myös Frans Päivärinta ja Nestori Hirvelä. Tango-Landola orkesteri perustettiin vuonna 1967. Yhtyeeseen kuuluivat Keijo Nivala hanuri, Vesa Kinnunen basso, Tuomo Hämäläinen kitara, Leo Kinnunen laulu ja Esko Puutio rummut. Tästä orkesterista on ollut suurta iloa niin Raution Nuorisoseuralle kuin koko Keski-Pohjanmaan alueelle sekä laajemmallekin.

Sadan vuoden aikana seuralla on ollut 53 puheenjohtajaa, sihteeri, johtokunnat ja muut jaostot sekä toimintaryhmät. Talossa on toimintaa ympäri vuoden. Bingo on joka sunnuntai. Raution Nuorisoseura on kylän toiminnan keskipiste. Se on nuorisokeskus, liikuntakeskus, viihdekeskus ja kulttuurikeskus.

Raution Nuorisoseuran esimiehinä ovat toimineet:

1910-luvulla: Jussi Räihä (muistitiedon mukaan), Jalmari Verronen (muistitiedon mukaan), Antti Kangas (pöytäkirjan mukaan), August Suomala, Aukusti Kangas, Aarne Yliverronen, Henrik Raatikainen.

1920-luvulla: Jalmari Niemonen, Aukusti Mustasaari, Leonard Sipilä, Veikko Himanka, Väinö Verronen, Armas Räihä, Väinö Korhonen, Aukusti Taipale, Väinö Haapakoski

1930-luvulla: Reino Niemelä, Viljo Tokola, Mikael Yliverronnen, Valfrid Pahkala, Niilo Sipilä, Mikko Haapakangas, Viljo Polvi, Heino Ainali, Artturi Tokola, Eino Taipale

1940-luvulla: Arvi Mäenpää, Arvo Karhulahti, Auli Sämpi, Armas Isokangas

1950-luvulla: Erkki Sorvari, Oskari Salmi, Martti Kivisaari, Augusti Suomala, Voitto Perttula, Olavi Helaala, Reijo Eskola

1960-luvulla: Väinö Mäenpää, Erkki Kivisaari, Esko Mäenpää, Eero Päivärinta, Erkki Mustasaari, Veikko Mustasaari, Kaija haapakoski, Aimo Mäntylä, Esko Kinnunen

1970-luvulla: Esko Kinnunen, Antti Ojala, Raimo Pärkkä, Tarmo Räihä (puheenjohtajuus 8 vuotta)

1980-luvulla: Tarmo Räihä, Reijo Peltonen, Kalervo Hihnala, Vilho Hihnala, Ritva Vuorio

1990-luvulla: Ritva Vuorio, Sauli Ahonen, Salme Koivusipilä, Marketta Mikkonen

2000-luvulla: Aulikki Ahonen, Anne-Mari-Sämpi, Anu Linnala, Tuomo Hihnala, Seppo Hihnala.

Raution Nuorisoseuran 100-vuotisjuhlassa Hermanni arvonimen sai Alpo Murtoniemi ja Hermanskan arvonimen Eila Mäntylä. Raution Nuorisoseuran 100-vuotisjuhlassa juhlapuhujana oli ministeri Paavo Väyrynen.