sunnuntai 15. joulukuuta 2019

SU 15.12.2019 Halloo Keskustan eduskuntaryhmä!




Mielipidemittauksen mukaan keskustan äänestäjistä 2/3 oli tyytymätön Rinteen hallituksen toimintaan. Toisen mielipidemittauksen mukaan 65 % keskustan kannattajista oli tyytymätön ulkoministeri Haaviston toimintaan. Viimeisen puoluekannatusmittauksen viimeisen viikon mittaustulos osoitti keskustalle vain 8,7 %:n kannatusta.

Keskusta on mukana uudessa Marinin hallituksessa. Hallituksessa on mukana edellisestä hallituksessa omistajaohjauksessa totaalisesti epäonistunut ja hallituksesta eronnut Sirpa Paatero. Lisäksi keskustan epäluottamus pääministeri Rinteeseen kaatoi Rinteen hallituksen. Rinne kuitenkin sai kuten Paateronkin luottamuksensa takaisin pikavauhdilla sillä Rinne valittiin eduskunnan toiseksi varapuhemieheksi ja Paatero ministeriksi Marinin hallitukseen ennenkuin ehti saada eroa Rinteen hallituksesta. Näytelmästä jäi tavalliselle kansalaiselle se mielikuva, että keskusta halusi kostaa SDP:lle Anneli Jäätteenmäen syrjäyttämisen vuonna 2003. Kosto oli keskustalle suoloinen, mutta tuhoisa keskustan kannatukselle.

Keskusta on nyt hallituksessa ja keskusta kannatus on historinsa alhaisin. Hallituksessa keskustan kannatus on laskenut aina silloin kun se on ollut hallituksessa ja erittäin voimakkaasti silloin kun keskustalla on ollut naispuheenjohtaja. Nyt ennusmerkit keskustan kannatuksen laskulle ovat keskustan kannalta murheelliset. Keskusta on mukana aisankannattaja vihervasemmiston hallituksessa. Keskusta lähti mukaan hallituksen suuren vaalitappion jälkeen ja äänestäjiensä vastustuksesta huolimatta. Suureen epäsuosioon joutunut keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä erosi keskustan puheenjohtajan paikalta, mutta oli viemässä keskustaa vihervasemmiston aisankannattajaksi Rinteen hallituksen kannattajiensa vastustuksesta huolimatta. Sipilän hallitus sai Suomen taloudentilan paranemaan köyhiä ja vähävaraisia kurittamalla ja kurjistamalla. Tämä oli kansan mielestä väärää politiikkaa. Sipilä katsoi viisammaksi väistää häntä koipien välissä takavasemalle. Keskustan puheenjohtajuutta tavoitteli talousrikoksista ehdolliseen vankeuteen tuomittu Antti Kaikkonen, mutta hän hävisi keskustan lestadiolaissiiven suosikille Katri Kulmunille. Keskustasta valittiin eduskunnan puhemieheksi lautakasa-Matti eli Matti Vanhanen joka oli ryvettynyt pääministerin morsian asian, oman talonsa rakentamissotkujen sekä vuoden 2006 vaalitahoitussotkuissa perusteellisesti. Hän mittautti kannatuksen tasavallan presidentin vaaleissa ja sai 4,1 %:n kannattuksen.



Keskustan eduskuntaryhmä valitsi eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi Antti Kurvisen, joka on viime aikojen televisoesiintymissä osoittautunut melkoiseksi kansan pelleksi, mikä ei herätä vähäisintäkään luottamusta.
Nyt keskusta on Marinin vihervasemmistohallituksen aisankannattajana ja valtionvarainministeriksi on noussut puolueen uusi puheenjohtaja Katri Kulmuni, jolla taloudellisessa tietämyksessä on valtavan suuria aukkoja. Kulmuni syrjäytti valtionministerin paikalta keskustan uskottavimman ministerin Mika Lintilän, joka teki 2,3 miljardia alijäämäisen valtionbudjetin , vaikka olisi ollut mahdollisuus tehdä 0-budejtti menojen ja tulojen suhteen. IMF ja EU-komissio kovistelivat Suomea vastuuttomasta taloudenpidosta. Juuri sen takia keskusta hallitukseen meni, että valtiontalous pysyy tasapainossa.

Keskusta on ollut hallituksessa, joka on käsitellyt 31.10.2019 hallituksen iltakoulussa Al-Holin suomalaisten ISIS-lasten ja ISIS-äitien asiaa. Ulkoministeri Haavisto on saanut toimia mielensä mukaan asiassa. Nyt näyttää siltä, että Al-Holista on varauduttu tuomaan Suomeen kaikki suomalaiset halukkaat ISIS-äidit ja ISIS-lapset. Kaikki ministerit valehtelevat asiassa – myös keskustan ministerit, jotka ovat käsitelleet asiaa hallituksen iltakoulussa 31.10. 2019 ja jos Haavistoon on uskomista niin useammankin kerran. Vihreiden ulkoministeri Haavisto ja sisäministeri Ohisalo ovat toimineet omin päin hallituksen hiljaisella suostumuksella.
Välikysymyskeskustelusta on tulossa käsienpesutilaisuus jossa hallitukselle annetaan luottamus keskustan äänin. Naurettavaa jopa demokratian kannalta häpeällistä touhua.

Oikeuskansleri on ollut mukana asioissa valvomassa hallituksen toimien lainmukaisuutta ja nyt hän käsittelee asioista tehtyjä kanteluita. Voiko laittomampaa menettelyä olla? Lisäksi poliisiylijohtaja valehtee viranomaismenettelyssä viranomaisille ja suorassa lähetyksessä Suomen kansalle. Tällaista toimintaa keskusta on tukemassa. Hallitusta jossa on Vihreät ja Vasemmistoliitto SDP:n tukena. Onko tämä keskustan arvomaailmaa? Ei ainakaan keskustan kannattajien ja äänesätäjien mielestä.


















Hallituksen uutena omistajaohjausministerinä on Tytti Tuppurainen, joka haluaa kymmenkertaistaa pakolaisten määrän. Minun mielestäni Tytti ei ymmärrä yritystoiminnasta sen enempää kuin sika tuulimyllystä, mutta kelpaa keskustalle valtion omistajaohjausministeriksi.

Keskustalla on synkkä historia Esko Ahon hallituksen kaudelta, jolloin Esko Aho toimi presidentti Mauno Koiviston juoksupoikana. Maassa suoritettiin kaikkien aikojen suurin omaisuuden ryöstö, kun 60 000 yritystä poistettiin lainvastaisesti markkinoilta ja aiheutettiin 500 000 ihmisen työttömyys sekä yli 280 000 ihmisen ylivelkaantumisen. Omatekoisen laman ja pankkikriisin seurauksena 11 500 yrittäjää tappoi itsensä kun ei kestänyt Suomen oikeusvaltion romahtamista ja virkavallan väärinkäyttöä. Vuoden 1997 jälkeen jatkui homma entisellään ja tapettujen yritysten ja yrittäjien määrä nousee valtaviin lukuihin. Esko Ahon hallituksen rooli valtiopetosken toteuttajana oli keskeinen. 1990-laman ja pankkikriisin selvittämiseksi Suomi tarvitsee totuuskomission ja perustuslakituomioistuimen. Valtiopetoksen toteuttamisessa mielenkiintoinen rooli lienee ollut silloisella oikeusministeri Tarja Halosella sekä oikeusministetriössä työskennelleellä entisellä Korkeimman oikeuden presidettu Pauliine Koskelolla.





Pääministeri Juha Sipilä aikanaan esitti anteeksipyynnön laman ja pankkikriisin uhreille ja heidän omaisilleen. Oikeutta heille ei annettu korvauksista puhumattakaan. Pääasia on että keskustalaiset vallanpitäjät saavat hillotolppansa. Santeri Alkion ajatukset ovat Keskustan nykyjohdolle tuntemattomia asioita samoinkuin muiden tunnettujen voimahahmojen käsitykset maailman menossta.


Kalajoki

JHT-Hunters 7-6 JA

Alueuutiset

Halsualle suunniteltu tuplasti nykyistä tehokkaampia tuulivoimaloita – voimaloiden kokonaiskorkeus voisi nousta jopa 300 metriin
Selvitys Halsualle suunnitellun tuulivoimapuiston ympäristövaikutuksista on valmistunut.
Yva-selostuksen mukaan Halsuan tuulivoimapuisto sijoittuisi toiminnan kannalta sopivalle alueelle ja tukeutuisi olemassa olevaan infrastruktuuriin.
Halsualle on suunniteltu vaihtoehdosta riippuen 33-54 voimalan rakentamista Kanniston ja Honkakankaan alueille.

Kotimaan uutiset

Maria Ohisalo vaatii aktiivista muslimien rekrytoimista Poliisin riveihin - ehdottaa huntuja univormuihin
Sisäministerin mukaan muslimihuivin yhdistämistä poliisin virka-asuun ollaan jo selvittämässä.

Hallitus myy valtion omaisuutta ja kiristää suomalaisten verotusta – rahoittaa Etiopian vaaleja ja Nairobin huippukokousta
Suomen Uutiset selvitti ulkoministeriön hallinnoimien kehitysyhteistyövarojen käyttöä kolmen kuukauden ajalta. Selvityksen perusteella voi todeta, että rahanmenoa ei voi mitenkään estää. Kehitysyhteistyöhankkeisiin hupeni tarkastelujaksolla huimat 29 431 605 euroa.

Muistatko vielä nämä Marinin linjaukset? Poltto­moottori­autot, 6 tunnin työpäivä, pakolaiset...
Sdp linjasi vaalien alla, että tällä hallituskaudella tulee laatia aikataulu uusien myytävien polttomoottoriautojen kieltämiseksi henkilöliikenteessä.

Seriously, Finland?’ Minister deletes Instagram poll asking whether Isis wives should be allowed to return home
Hyvä veli -verkostot jakavat valtaa eivätkä väärin toimineet eroa koskaan vapaaehtoisesti – Professori kertoo, millaista on suomalainen korruptio
Jääviys- eli esteellisyysongelmat ovat Salmisen mukaan melkeinpä helmasynti poliitikoille, virkamiehille ja joskus myös elinkeinoelämän edustajille.
Virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen. Lain mukaan asian käsittelyssä on virhe, jos sitä on käsitellyt esteellinen virkamies.
Korruptiiviset hyvä veli -verkostot ovat yleensä ad hoc -tyyppisiä, tiettyä tarkoitusta varten luotuja ja salaisia. Toimijat liittoutuvat jakaakseen muiden varoja, valtaa tai suosiota.
Hintakartelli on tyypillinen esimerkki korruptiivisesta hyvä veli -verkostosta. Kartellin ulkopuolella olevat eivät saa samoja etuja kuin sisällä olevat.
Verkoston rakenne mahdollistaa verkoston jäsenten suosinnan ja toiminnan salailun. Ne johtavat kiitollisuudenvelkaan ja sulle-mulle-toimintaan.
"Syntyy riippuvuussuhde, joka ei ole terve."

Politiikka

Tätä ei haluttu julkisuuteen: Haavistolta yksityiskohtainen selvitys hallituspuolueille al-Holin tilanteesta – ”Ilmiselvää, että asia on poliittisesti tulenarka”

IL-kysely: Enemmistö suomalaisista tyrmää Pekka Haaviston toiminnan al-Hol -kohussa
Yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) on toiminut väärin niin sanotussa al-Hol -kohussa.
Vähiten luottamusta Haavistoon löytyy oppositiopuolueiden perussuomalaisten (91%) ja kokoomuksen (73%) äänestäjistä.
Hallituspuolue keskustan äänestäjistä 65 prosenttia on sitä mieltä, että Haavisto on toiminut al-Hol -kohussa väärin.

Sanna Marin ja Suomen epärehellisin hallitus
” Totean lomalta: Suomessa on nyt kaikkien kuvioiden jäkeen ehkä kautta aikojen epärehellisin hallitus ja eduskunnan puhemiehistö. Ja he eivät edes ymmärrä, mitä tekevät poliittiselle uskottavuudelle.”

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

PS: Hallituksella vakaa aikomus tuoda jihadistinaiset Suomeen

Toimittajia kiellettiin kysymästä al-Holista pääministeriltä – asiantuntijoiden mukaan menettely on harvinaista Suomessa: ”On tämä huolestuttavaa”
Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Ahon mukaan Suomessa journalismissa on matalan kynnyksen kulttuuri: kaikkea saa kysyä. Kielletyt kysymykset ovat harvinaisia.

Yle näki asiakirjan al-Hol-operaatiosta: Ulkoministeriö on valmistellut kaikkien halukkaiden palauttamista Syyriasta

LM: al-Holin naisille valmistellaan tukitoimia
Ohjelmaan otettaisiin myös muita kun al-Holista palaavia naisia. Exit-ohjelmia on aikaisemmin hyödynnetty rikollisjärjestöjen ja liivijengien tapauksissa.
Päätöstä al-Holin leirien suomalaisten noutamisesta ei ole vielä tehty, mutta viranomaiset ovat valmistautuneet suomalaisnaisten- ja lasten paluuseen. Tarkat tiedot tukitoimista ovat pitkälti salattuja


Lastensuojelun työn­tekijät tietävät jo nimeltä heille tulevat al-Holin perheet – valmistelut palaajien varalta ovat pitkällä
IS:n tietojen mukaan al-Holin perheet on jo jaettu Helsingin lastensuojelussa, terveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa nimetyille henkilöille. IS:N TIETOJEN mukaan al-Holin perheet on jo jaettu Helsingin lastensuojelussa, terveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa nimetyille henkilöille. Myös työntekijät tietävät nimeltä heille tulevat ihmiset al-Holin leiriltä.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi
Erkin kommentti: Poliisiylijohtaja Kolehmainen on jäänyt valetelusta jo useamman kerran kiinni. Kysymyksessä on virkarikos kun antaa väärään lausuman viranomaismenettelyssä.

Vihan valtakunta

Tasavallan presidentti Ylellä: En vieläkään ole saanut selkoa al-Hol -toimista

Ulkomaan uutiset

Pohjois-Korea ilmoitti tehneensä maan ydinasepelotetta vahvistavan kokeen
Pohjois-Korea sanoo suorittaneensa perjantaina "merkittävän testin" Sohaen satelliittien laukaisuasemalla.
Maan valtionmedian KCNA:n kautta välitetyn tiedonannon mukaan testi vahvistaa entisestään Pohjois-Korean "luotettavaa ydinasepelotetta".
KCNA ei ole toistaiseksi antanut tarkempia yksityiskohtia siitä, mitä kokeessa tarkalleen ottaen testattiin.

Konservatiivit ottivat vaalivoiton Britanniassa, Boris Johnson: "Panen pisteen hölynpölylle" – Tämä tiedetään vaalituloksesta nyt

Ruotsalaismedia: Isis-palaajat syyllistyneet rikoksiin Ruotsissa, vakavin epäily on raaka saksimurha
Ruotsin yleisradiokanavan SVT:n selvityksen mukaan jopa joka kolmas äärijärjestö Isisin kannattaja on syyllistynyt Ruotsiin palattuaan rikoksiin. Samasta ilmiöstä uutisoivat myös ruotsalainen Expressen-lehti ja jihadisteja seuraava Doku-uutissivusto.

Talousuutiset

Kiina ja Yhdysvallat sopineet kauppasovun sisällöstä

Töissä Suomessa

Urheilu-uutiset

Ylivoima jauhoi upeasti! Leijonat murskasi Tre Kronorin alkuvaikeuksien jälkeen – Puljujärvi onnistui viimein maalinteossa, debytanttivahti Tuohimaa iski osuman
Suomi kaatoi Ruotsin 5–1 Venäjän EHT-turnauksessa. Maalivahti Frans Tuohimaa teki viimeisen osuman tyhjiin. Klikkaa jutun kuvaa ja katso ottelun maalikooste

Uusiseelantilainen juoksijalegenda Peter Snell kuoli

Naisten MM-salibandy
                                        
Ruotsi - Suomi 5-4 (1-0,3-3,1-1)
Wibron 2 Kippilä
Boberg Saario
Gustafsson Kauppi 2
Delgado J.
Davos, Sveitsi
Miehet, sprintti (v)
1. Johannes H. Kläbo NOR
2. Lucas Chanavat FRA
3. Håvard S. Taugböl NOR
4. Sindre B. Skar NOR
5. Gleb Retivih RUS
6. Simeon Hamilton USA
7. Erik Valnes NOR
8. Federico Pellegrino ITA
9. Johan Häggström SWE
10. Richard Jouve FRA
15. Ristomatti Hakola FIN
16. Verneri Suhonen FIN
20. Lauri Vuorinen FIN
33. Joni Mäki FIN
56. Juho Mikkonen FIN
Davos, Sveitsi
Naiset, sprintti (v)
1. Linn Svahn SWE
2. Maiken C. Falla NOR
3. Sophie Caldwell USA
4. Stina Nilsson SWE
5. Natalia Neprjajeva RUS
6. Jonna Sundling SWE
7. Maja Dahlqvist SWE
8. Anne Kjersti Kalvå NOR
9. Nadine Fähndrich SUI
10. Krista Pärmäkoski FIN
19. Katri Lylynperä FIN
33. Anne Kyllönen FIN
41. Laura Mononen FIN

Hochfilzen, Itävalta
Miehet, 12,5 km / Takaa-ajo
1. Johannes T. Bö NOR 31.27,0 0
2. Aleksandr Loginov RUS + 33,5 0
3. Emilien Jacquelin FRA + 40,5 0
4. Jakov Fak SLO + 41,6 0
5. Simon Desthieux FRA + 41,6 1
6. Tarjei Bö NOR +1.06,3 2
7. Lukas Hofer ITA +1.16,9 2
8. Fabien Claude FRA +1.19,9 2
9. Quentin F. Maillet FRA +1.20,2 2
10. Martin Fourcade FRA +1.20,9 2
24. Tero Seppälä FIN +2.33,4 2
  1. Olli Hiidensalo FIN +4.27,1 4

Naiset, 10 km (v)
1. Therese Johaug NOR 25.02,7
2. Heidi Weng NOR + 30,6
3. Jessica Diggins USA + 36,4
4. Teresa Stadlober AUT + 48,9
5. Krista Pärmäkoski FIN + 53,6
6. Kerttu Niskanen FIN +1.01,0
7. Katerina Razymova CZE +1.13,9
8. Magni Smedås NOR +1.16,6
9. Sadie Bjornsen USA +1.17,5
10. Charlotte Kalla SWE +1.19,2
30. Anne Kyllönen FIN +2.09,0
46. Johanna Matintalo FIN +2.33,0
49. Laura Mononen FIN +2.36,0
50. Susanna Saapunki FIN +2.36,2

Miehet, 15 km (v)
1. Simen Hegstad Krüger NOR 33.59,3
2. Sergei Ustjugov RUS + 19,0
3. Dario Cologna SUI + 20,0
4. Iivo Niskanen FIN + 27,9
5. Maurice Manificat FRA + 35,7
6. Denis Spitsov RUS + 36,3
7. Aleksandr Bolshunov RUS + 39,8
8. Andrew Young SCO + 47,1
9. Emil Iversen NOR + 47,6
10. Jonas Dobler GER + 49,6
16. Perttu Hyvärinen FIN +1.01,5
36. Ristomatti Hakola FIN +1.49,6
45. Lari Lehtonen FIN +2.09,5
52. Joni Mäki FIN +2.32,1
58. Juho Mikkonen FIN +2.41,9
Leijonat jäi ilman maalia Pietarin stadionottelussa: Anton Slepishev johdatti Venäjän voittoon EHT-turnauksen päätöspelissä – katso maalikooste
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue hävisi Venäjälle 0–2 Euro Hockey Tourin Venäjän turnauksen viimeisessä kamppailussa. Ottelu pelattiin Pietarissa Krestovskin jalkapallostadionilla NHL-kokoisessa pienessä kaukalossa.

Tamperelaiskaksoset johdattivat Suomen MM-pronssiin vaikeiden vaiheiden jälkeen – molemmat hehkuttivat nuoren joukkueen ilmapiiriä: "En ole koskaan kokenut tällaista"

Veera Kaupin paluu kokoonpanoon saattoi lopulta olla ratkaiseva seikka Suomen salibandynaisten mitalihaaveiden kannalta. Kauppi oli toipunut flunssastaan ja mukana MM-turnauksen pronssiottelussa, jossa Suomi kaatoi Tshekin 5-4.

Maalitehtailu jatkuu! Teemu Pukki iski Norwichin ainokaisen – hurjavireisen Leicesterin voittoputki katkesi
Norwichin Teemu Pukki viimeisteli Leicesteriä kauden yhdeksännen maalinsa jalkapallon Englannin Valioliigassa. Pisteet jaettiin lopulta 1–1-tuloksella.
Norwich lähti vieraskamppailuun hankalista lähtökohdista. Edellisen viikonlopun kotitappio Sheffield Unitedille oli kova kolaus, ja lauantain vastustaja sarjakakkonen Leicester on porskuttanut koko syksyn huippuvireessä.

Maailmalla tapahtuu

Kuivuus tappoi karjan ja pakotti 425 000 ihmistä pakolaisleireille Etiopiassa
Sadattuhannet etiopialaiset ovat asuneet pakolaisleireillä jopa neljä vuotta sen jälkeen, kun he menettivät karjansa pitkään jatkuneen kuivuuden vuoksi.
Etiopian kaakkoisosissa sijaitsevaa Somalialuetta riivasi vuosina 2015-2017 ennätyksellinen kuivuus, jonka seurauksena alueen paimentolaiset menettivät jopa 80 prosenttia karjastaan, käy ilmi maiden sisäistä pakolaisuutta seuraavan IDMC:n raportista.
Raportin mukaan 425 000 paimentolaista on joutunut jättämään kotinsa ja asuu nyt pakolaisleireillä Etiopiassa.

Huippuharvinainen Helsingin olympiasoihtu huutokaupattiin jättisummalla – lähtöhinta tuplaantui!
Yksi maailman harvinaisimmista olympiasoihdusta sai lauantaina uuden omistajan Holmaston huutokaupassa Helsingissä. Helsingin olympialaisisissa käytetyn soihdun myyntihinta kasvoi 90 000 euron lähtöhinnasta hulppeaan 195 000 euroon.
Helsingin vuoden 1952 olympialaisten soihtu on Museoviraston mukaan kaikista maailman olympiasoihduista harvinaisin: niitä valmistettiin yhteensä vain 23 kappaletta. 16 soihduista valmistettiin hopeasta ja loput seitsemän hopeoidusta messingistä.

Mielipiteet

Lasten oikeuksista liikkeellä virheellistä tietoa
Kuuntelin ihmeissäni professori Tuomas Ojasen Yle TV1 A-studion lähetyksessä 11.12.2019 antamia tietoja Suomen laista. Ojanen väitti, että Suomella olisi toimintavelvoite hakea al-Holin leirillä olevat Suomen kansalaisuuden omaavat lapset Suomeen.
Olisin toivonut, että Ylen toimittaja olisi pyytänyt selvennystä, mistä lainkohdasta toimintavelvoite ilmenee. Kysehän on nimenomaan ollut siitä, ettei velvoittavaa lainkohtaa ole. Ulkoministeriössä on jouduttu pohtimaan konsulipalvelulain käsitteellistä venyttämistä siten, että hakuoperaatiolle löytyisi juridinen viitekehys. Tämä ei ole onnistunut, sillä konsulipalvelulaki ei aseta Suomelle velvollisuutta toimia.
Konsulipalvelulaissa käytetään sanoja ”voi” ja ”voidaan”, mikä juridisessa kielenkäytössä tarkoittaa sitä, että toimintapakkoa ei ole. Mitään ”konsulikyytiä” ei laissa ole, vaan annettava apu on ensisijaisesti neuvontaa ja muuta vastaavaa apua. Konsulipalvelulaissa on evakuointisäännös, mutta sekään ei ole pakottava, eikä sovellu al-Holin tilanteeseen, koska ihmiset ovat jo pois kriisialueelta.
Ojanen vetosi perustuslain ja lasten oikeuksien yleissopimuksen mukaisiin lapsen oikeuksiin ja oli sitä mieltä, että lapsen etu menisi kaikkien muiden näkökohtien, mm. kansallisen turvallisuuden edelle. Tällaista etusijajärjestystä ei ole. Perustuslain mukaan kansalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, eikä ketään saa asettaa iän perusteella eriarvoiseen asemaan ilman hyväksyttävää perustetta. Aikuisten turvallisuus on perustuslain näkökulmasta yhtä tärkeä kuin lasten.
Suomen perustuslaki ja lasten oikeuksien yleissopimus eivät velvoita Suomea turvaamaan ”lapsen oikeutta elämään” muualla kuin Suomessa. Suomessa nämä lapsen oikeudet ovat kansalaisuudesta riippumattomia, ja sen vuoksi on olennaista ymmärtää, että velvoitteet koskevat vain Suomen aluetta.
Jos aletaan väittää, että Suomen perustuslaki ja sitoutuminen lasten oikeuksien yleissopimukseen olisivat globaaleja toimintavelvoitteita Suomelle, silloin väitetään, että Suomella olisi toimintavelvollisuus jokaisen lapsen osalta maailmassa, kansalaisuudesta riippumatta. Silloin voidaan yhtä hyvin alkaa väittää, että Suomella olisi toimintavelvollisuus tuoda kaikki al-Holin lapset Suomeen. Jokainen ymmärtää tällaisen ajattelutavan mielettömyyden.

Laura Korpinen varatuomari,asianajaja

Kova ulostulo kokoomuksesta: Al-Hol-välikysymys ”käsienpesua” – ”Lopulta Suomeen tuodaan kaikki naiset”

Joka toinen päivä yli 65-vuotias suomalainen tekee itsemurhan – Onko vanhuksienkin Suomessa kohtapuoliin jo pakko siirtyä rikollisuuden pariin?
Noin 500 000 eläkeläistä kituuttaa köyhyysrajan alapuolella. Yhä useampi eläkeläinen joutuu velkakierteeseen ja myös ulosottoon, koska pienet eläkkeet eivät riitä edes perusmenoihin.Joka toinen päivä yli 65-vuotias suomalainen tekee itsemurhan. Eläkeläisellä on vähemmän vaihtoehtoja selvittää velkansa kuin työssä käyvällä. Onko vanhuksienkin Suomessa kohtapuoliin jo pakko siirtyä rikollisuuden pariin pystyäkseen elämään ja olemaan edes jotenkin osallinen tässä yhteiskunnassa?


Kommentti: Ympäristöministeri astui Greenpeacen ansaan
Tämä on karmea tieto ja äärimmäisen painava muistutus siitä, että Suomen metsien käyttö ei ole kunnossa”, totesi Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki.
Järjestön viesti upposi otolliseen maahan. Helsingin Sanomat uutisoi, että Suomen metsien hiilinielut romahtivat hakkuiden takia. Ilmeisesti asia tuli uutena myös maan valtalehdelle.
"Se on ihan selvä, että hakkuumäärät eivät voi olla samalla tasolla kuin ne olivat viime vuonna", ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) totesi HS:n haastattelussa.
Todellisuus on tarua ihmeellisempi. Vaikka metsistä korjattiin viime vuonna ennätysmäärä puuta, hakkuut jäivät vielä kauaksi noin 84 miljoonan kuution kestävästä hakkuumahdollisuudesta.
Reserviä jäi suuren biotuotetehtaan puunkäytön verran. Puhumattakaan metsien kasvusta, joka oli 30 miljoonaa kuutiota metsien ennätyskäyttöä suurempi.
Uutinen oli kaikkineen hyvin tarkoitushakuinen. Luonnonvarakeskuksen mukaan hakkuut jäävät tänä vuonna selvästi viimevuotisesta. Ja ensi vuonna suunta jatkuu samana, sillä puukauppa on käynyt yli neljännestä aiempaa hitaammin.
Jo nyt siis tiedetään, että metsien hiilinielut ovat tänä vuonna reippaassa kasvussa, joka jatkuu myös ensi vuonna.
Jostain syystä Greenpeace ei tätä ilosanomaa kuitenkaan halunnut levittää.

Hallituskriisi on myös laillisuuskriisi
Suomen viranomaisilla ei ole laillista velvoitetta aikuisten, eikä edes lasten auttamiseen al-Holin leirillä. Kansainväliset sopimukset sitovat ainoastaan valtion omassa lainkäyttöpiirissä olevia. Vielä vähemmän viranomaisilla on automaattista velvoitetta siihen, että äitejä tai edes lapsia kuljetettaisiin sieltä konsulinkyydillä Suomeen.
Sen takia ei ole yllättävää, etteivät edes muut Pohjoismaat ole hakeneet Syyrian leiriltä kansalaisiaan – muutamaa orpolasta lukuun ottamatta. Länsinaapureissa tuntuu olevan tervettä järkeä sentään vielä sen verran tallella, ettei tikittäviä aikapommeja ehdoin tahdoin tuoda väestön keskuuteen.

Operaatio Korpi?
Hallitus on jo kesästä lähtien käsitellyt Al-Holin kysymystä, ei siis vain hallituksen iltakoulussa lokakuun lopussa. Mitä ilmeisimmin hallituksen iltakoulussa on annettu tiedoksi toimintalinjaus, jossa käytännössä varsinaiset palautuspäätökset on annettu virkamiehen tehtäväksi, mutta poliittisella ohjauksella ja hiljaisella hyväksynnällä. Valtioneuvoston päätöstä asiassa ei ole, ne kun ovat julkisia. Julkisuudessa olleiden vuodettujen tietojen mukaan kaikki halukkaat, siis myös aikuiset olisi lennätetty Suomeen. Tämän aamun Verkkouutiset uutisoi poliisiylijohtajan vahvistavan, että palautuslento oli tai on suunniteltu tälle viikolle. Ylellä poliisiylijohtaja kommentoi eilen, että tiistaina ei vielä ollut virka-apupyyntöä ulkoministeriöstä, mutta torstaina hän ei voinut enää kommentoida asiaa.

Suomi-media on jälleen kärsinyt murskatappion
Itselläni on iän mukanaan tuoma mielikuva, jonka mukaan pääministerillä pitäisi olla laaja näkemys- ja kokemushistoria oman maansa elämästä, siitä reaalielämästä, jota kansalaiset elävät.Sanna Marin ei ole tällainen henkilö.
Sen sijaan Sanna Marin on antanut viimeisten parin vuoden aikana lausuntoja, joiden perusteella niskakarvat nousevat pystyyn.
Esimerkkeinä Marinin viisauksista ovat nämä: kansalaisuus pois Suomesta pois muuttavilta [veropakolaisilta], ylimääräinen vero ulkomaille muuttaville ja pinkki raitiovaunu Tampereelle, jonka lisäksi Marin on kertonut feminismin olevan läsnä kaikessa hänen ajattelussaan.
Ja mikä pahinta, Marin edustaa poliittisella kartalla äärivasenta laitaa ainakin sen perusteella, miten hän on vastannut vaalikoneisiin.
Jotta kauhuskenaario olisi täydellinen, täytyy muistaa, että Marin ei pidä nykyisin harjoitettavaa maahanmuuttoa haitallisena ja / tai turvallisuusuhkana. Hän on humanitaarisen maahanmuuton, siis sen kaikkein haitallisimman maahanmuuton suuri fani.
Onko Marin seuraava mediafloppi, sen näemme tulevina aikoina. Ainakin kaikki vanhat "mediamerkit" osoittavat suuntaan, joka lupaa ankeaa aikaa sekä suomalaisille yleensä että Marinille yksilönä.

HS-gallup: Enemmistö suomalaisista vastustaa edelleen Nato-jäsenyyttä

Yle Areena

Isis-naiset Ylen haastattelussa Syyriassa
Toimittaja Antti Kuronen haastattelee al-Holin leirillä Syyriassa viittä suomalaista naista, jotka lähtivät Isis-terroristijärjestön riveihin. Haastateltavat vakuuttavat, että he eivät ole tehneet mitään väärää tai rikollista. Kaikki haluavat päästä takaisin Suomeen lastensa kanssa mahdollisimman pian.

Youtube

Onko meille valehdeltu Isis-naisista?

Riikka Purra Al-Hol, ISIS-naiset ja terrosrimi

Halla-ahon viesti kaikille suomalaisille

Aikooko Suomi välttää vai toistaa Ruotsin virheet?

Jussi Halla-aho kommentoi perussuomalaisten huimaa gallup-kannatusta

Syrjäytetty ex-päämisteri Antti Rinne

BenTV: Hallitus on täynnä poliittisia pelkureita

Halla-aho, al-Hol välikysymys

Halla-aho, turvapaikkashoppailu

Antti Rinteen hallituksen uudet ministerit vannovat virkavalan ja antavat virkavakuutuksen

Matkailu

Skye, Scotland: Trotternish Peninsula - Rick Steves’ Europe Travel Guide - Travel Bite

Skye, Scotland: Island Sights - Rick Steves' Europe Travel Guide - Travel Bite

Top 7 Places To Visit In Isle Of Skye

Exploring Scotland: Isle of Skye & the Highlands

Huumori

Katri Kulmunin Instagram-julkaisu ylitti uutiskynnyksen maailmalla: ”Punastunut ministeri poistaa kyselyn”
VALTIOVARAINMINISTERI ja puolueensa puheenjohtaja Katri Kulmuni (kesk) kysyi torstaina Instagram-storyssaan julkaisemassaan kyselyssä, tulisiko al-Holin leiriltä auttaa Suomeen ”naiset ja lapset” vai pelkästään ”lapset”. Julkaisusta nousi kohu, jonka myötä Kulmuni poisti sen Instagramista ja pahoitteli asiaa myöhemmin Twitterissä kahteen kertaan.

Kulttuuri


Musiikki

Nina Åström - Kansalleni

Perussuomalaiset Tiernapojat 2018

Terveellinen ruoka

Persikan terveysvaikutukset

Perunan terveysvaikutukset

Ruisleivän terveysvaikutukset

Kuntoilu

15 min BOOTY BURN (At Home No Equipment)

15 MIN FULL BODY STRETCH & COOL DOWN ROUTINE

2 in 1 ABS AND BOOTY No Equipment Home Workout (20 min)

Liikunta ja terveys

Verenpaine 130/78 pulssi 59, paino 108,9 kg, Jumppa 20/4480 min, kuntosali 70/6440 min, kävely 5/700 km, uinti 0/40 000 m, pyöräily 0/ 2450 km


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti