lauantai 28. joulukuuta 2019

LA 28.12.2019 Suomi ei ole oikeusvalto. Suomi on rikollisten käsissä.




Miksi oikeusministeri, sisäministeri ja pääministeri välttelevät vastuutaan asiassa? Miksi Heiskarin rikosliigan vielä elossaolevia jäseniä ei saada oikeudelliseen ja taloudelliseen vastuseen rikoksistaan?

Kalajoki


Aikanaan Kalajoen kaupungin johto kävi onnittelemassa tulevaa syyttäjää Sulo Heiskaria. Taka-ajatuksena tietenkin oli onnittelukäynnillä saada syytesuoja omille rikoksille. Historiaa todistaa, että kannatti käydä onnittelukäynnillä, sillä syytteet rikoksista jätettiin nostamatta.

Törkeä petos ja muita rikoksia

Vuosi 1993 Kalajoella

Ahon rehellisyys palkitaan rikolliseksi leimaamisella

Olen joutunut kärsimään Kalajoen päättäjien syrjinnästä jo yli 30 vuotta.

Pia Räihälän kolumni: Joka kuuseen kurkottaa, se sinne kapsahtaa – Kalajoella ei olla turhan vaatimattomia
Matkailun ansiosta Kalajoki on monella tapaa kokoaan suurempi, ja ehkä juuri sen vuoksi kaupungissa ajatellaan usein isosti. Esimerkiksi Marinan uusi alue Hiekkasärkillä on toki tullut maksamaan, mutta arvokkaalle paikalle rakentuikin harvinaisen tasokas infra. Jahka vierasvenesatama jatkossa toteutuu, niin kalajokiseen tyyliin siitä tietysti tulee ”Perämeren modernein” ja ”ennennäkemättömän kattava”.
Erkin kommentti: Taloudellinen tarkoituksenmukaisuus ajattelusta puuttuu. On liian haaveilta, unelmia ja törkeää toimintaa. Alueen kesämökkiläiset häädettiin kaupungin toimesta jotta kaupunginjohto voi toteuttaa unelmiaan.

Alueuutiset


Toimin aikanaan Alavieskassa PR-Teollisuus Oy:n toimitusjohtajana ja osakkeen omistajana. Yritys ajettiin rikollisesti konkurssiin. Käytännön toimet hoiti rikosliiga, johon kuuluivat syyttäjä Sulo Heiskari, varatuomari Paavo M. Petäjä, joka on tunnustanut rikoksensa, entinen asianajaja, nykyinen varatuomari ja vankilakundi Asko Keränen, joka on tunnustanut tekonsa sekä Arsenal Oy ja Kera Oy sekä asianajajat Antti Latola ja asianajaja Hannu Maskonen sekä lestadiolainen poliisi Raimo Ollila. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että heille on annetu syytesuoja.

Olen pyrkinyt saamaan oikeutta jo lähes 25 vuotta. Viimesin tilanne on se, kun käräjätuomari Sarinne Ervasti ja ulosottomies Eveliina Nissilä tekivät minusta rikosilmoituksen viranomaisen väkivaltaisesta vastustamisesta. Rikosilmoitus on perätön ilmianto. Kävin aikanaan Raahen käräjäoikeudessa tarkistamassa käräjäoikeuteen lsähköpostitse lähettämäni aineiston. Kävin tarkistamassa sen sen takia, että ulosottomies ilmoitti minulle ettei hän tiedä, että hänet on haastettu oikeuteen ja kuitenkin käräjätuomari oli ilmoittanut milloin päätös asiassa annetaan. Minä menin todistajan kanssa käräjäoikeuteen tarkistamaan sinne sähköisesti lähettämäni ainieston ja huomasin, että se oli tulostettu. Kaikki todistusaineisto oli jätetty tulostamatta. Todistajani voi todistaa asian. Käräjäsihteeri kutsui käräjätuomarin paikalle. Käräjätuomari oli hämillään, koska oli jäänyt rysän päältä kiinni. Hän yritti kierrellä, ettei todistusaineistolla ole asiassa mitään merkitystä. Tein hänelle muutaman tarkistuskysymyksen ja totesin, ettei hän ollut perehtynyt asiaan lainkaan. Hän teki tietosiesti väärän päätöksen. Siitä seurasi melkoinen prosessi, jonka olen kertonut loppulausunnoissani.
Käräjätuomari on siis tehnyt minusta rikosilmoituksen kun itse jäi rikoksesta kiinni. Tietenkin asiassa aloiitettiin ”rikostutkinnat” koskea käräjätuomari on rikosilmooituksen tekijä. Kuulusteluissa en saanut esittää mitään todistusaineistoa, eikä toddistajiani kuultu. Kuulustelija ilmoittti minulle etäkäteen, että kuulustelun kysymykset ja vastaukset on tehty etukäteen. Minä tiedustelin, että miksi sitten kuulustelut suoritetaan. Hän pahoitteli sanavalintojaan. Minulla oli kuulustelutodistaja mukanani joka voi todistaa kuulustelutapahtuman ja sen lainvastaisuuden. Rikostutkijana asiassa Pekka Niskakangas, joka loppulasunnossani esittämän todistusaineiston mukaan on varmasti esteellinen ja tutkinnanjohtajana on Hannu Mensonen, joka on vuoren varmasti esteellinen. Lisäksi asia käsitellään Oulun käräjäoikeudessa, jossa ainakin neljää muuta käräjätuoamria on syytä epäillä aiassani virkarikoksesta. Siis minulta estetään esteetön rikostutkinta ja oikeudenmukainen oikeudenkäynti, koska toverituomioistuin käsittelee asian.
Asiat selviävät loppulausuntoluonnoksistani jotka löytyvät netistä

loppulausuntoluonnos osa 1

loppulausuntoluonnos osa 2
kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari
asianjaja Antti Latola
asianjaja Hannu Maskonen
varatuomari Paavo M. Petäjä
entinen asianajaja Asko Keränen
lestadiolainen poliisi Raimo Ollila
rikollisten suojelijat

Hätähuuto Suomesta

ssp-sopimus

Saattohoitajat

Kotimaan uutiset


Perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvua, keskustan tulos kaikkien aikojen huonoin
Keskustaa äänestäisi nyt 11,1 prosenttia vastaajista. Tulos on puolueelle kaikkien aikojen huonoin HS-gallupissa.
Ainakaan vielä keskustan poikkeuksellinen vaatimus pääministerin vaihtamisesta ei siis tuonut piristystä kannatusalhoon.
VIHREIDEN kannatus laski joulukuussa niin ikään hieman. Puoluetta äänestäisi 12,5 prosenttia vastaajista.
Erkin kommentti:Keskustan umpisurkea galluptulos 11,1 % ei ollut yllätys, sillä se oli ennakoitua parempi, Keskustan kannattajista 2/3 vastusti sitä, että keskusta osallistuu Rinteen hallitukseen ja toimii vihervasemmiston aisankannattajana. Lisäksi keskustan kannattus on tippunut silloin kun se on ollut hallituksessa ja varsinkin silloin kun puoluetta on johtanut nainen. Keskustan peruskannattaja ei ole sosialisti, eikä kommunisti eikä viherhörhö. Keskusta on nyt väärässä seurassa ja siksi äänestäjät ja kannattajat hylkäävät keskustan. Perussuomalaisten kannalta kesksutan tilanne on herkullinen, sillä keskustaa menettää kannattajiaan juuri perussuomalaisille. Keskustan kannatusta ei ainakaan nostaa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkosen esiintymiset. Ne varmasti vähentävät luottamusta keskustan kykyyn hoitaa asiota. Keskustan kansanedustajien kannanotot eduskuntakeskustelussa ihmetyttvät. Otan esimerkkinä kansanedustaja Mikko Kärnä. Hän on jatkuasti iltapäivälehtien otsikoissa omalaatuisten tempausten johdosta. Kansanedustaja Markus Lohi olisi näyttänyt viisammalta jos olisi ollut eduskunnassa hiljaa. Sen sijaan hän käytti minun mielestäni melko typeriä puheenvuoroja. Häntä säestivät Jouni Ovaska ja Petri Honkonen. Anne Kalmari ja Hannakaisa Heikkinen ovat toimineet huomiotaherättävästi. Huomio ei ole ollut positiivista. Mikko Savolaa vedettiin kölin alta Al-Holin Isis-lapsi ja Isis-äiti asiasssa. Antti Kaikkosta rasittavat rikostuomiota. Matti Vanhasta ei saatu valtakunnanoikeudessa tuomittua ja lisäksi vaalirahasotkut jätettiin tutkimatta ja lautakasacasekin lakaistiin maton alle. Presientinvaaleissa Vanhanen sai 4,1 % kannatuksen. Juha Sipilän hallituksen toiminta sai kansalta jyrkän tuomion ja siksi keskustan kannatus sukelsi. Sipilän aikana keskusta jakaantui lisäksi kolmeen osaan, kun Värynnen erosi ja perusti oman puolueen ja sekin vielä jakaantui kahtia. Katri Kulmunilla ei ole riittävää kokemusta eikä taloustuntemusta jotta hän voisi itsenäisesti hoitaa valtionvarainministerin työtä. Hään tulee toimimaan toisten ohjattavana. Minä olen todella surullinen keskustan toiminnasta. Olen lähettänyt lukuisia viestejä keskustan eduskuntaryhmälle ja puoluetoimistoon ja pyrkinyt kertomaan totuuden asioista. Valitettavasti sillä on sama vaikutus kuin tuuleen huutamisella. Mitään järkevää ei tapahdu. Hillotolpat ja ministeriauton kyytin kiinnostaa ja ylittää puolueen edun. Keskusta piti olla hallituksessa talouden vartijana, mutta toisin käsi Mika Lintilän budjetti oli 2,3 miljardia alijäämäinen. Järkyttävää taloudenhoitoa.
On todennäköistä, että Ylen gallupmittauksessa tammikuun alkupäivinä keskustan kannatus on lähellä 10 % tai alle.

Vihreiden kannatus oli nyt 12,5 %. Vihreiden kannatus tulee laskemaan kun kansa huomaa millaisia ministereitä ja kansanedustajia vihreillä on. Pekka Haavisto on kiistatta hoitanut ministerin tehtäviä vastoin hyväksttyjä pelisääntöjä ja nyt ersutuslakivaliokunta katsoo esitetääänkö Pekka Haaviston toimintaa vietäväksi valtakunnan oikeuteen. Eduskunta päättää asiasta perustuslakivaliokunnan esityksstä. Vihreiden puheenjohtajan Mari Ohisalon esitykset kannabksen vapauttamisesta vastoin hallitusohjelmaa ja poliisiyliohtajan ja polliisien kantaa herättää ihmetystä. Al-Holin asiassta Pekka Haavisto ei ole toiminut yksin vaan on syytä epäillä, että kysymyksessä on vihreiden operaatio, sillä Vihreillä on sekä ulkoministerin että sisäministerin salkut. Vihreiden kansanedustajista Iiris Suomela on saavuttanut eniten somejulkisuutta älyttömillä kannanotoillaaan. Vihreiden kannatus tulee laskemaan jatkossakin sillä suuurin osa suomalaisista ei ymmärrä ilmastovouhotusta.

SDP:n kannatus on pysynyt jokseenkin ennallaan 15,1 %, mutta on todennäköistä, että kannatus tulee tippumaan. Ministeri Sirpa Paateron valehtelusta esiin tulleee uudet faktat merkitsevät sitä, Sirpa Paateron ja Antti Rinteen luottamus on punnittava eduskunnassa uudelleen. Ministerin tulee olla perustuslain mukaan rehellinen ja tiarvaksi tunnettu Suomen kansalainen. Kumpikaan ei täytä lain vaatimuksia. Mielsetä eduskunnan varapuheenmiehen tulee nauttia samanlaista luottamusta kuin ministerinkin. Mielestäni Sanna Marin on äärivasemmistolainen. Hänen ajatuksensa yrityselämästä vaikuttavat kaukaisilta ja tuntemattomilta asioilta. SDP puolueen on kärsinyt melkoisesti valehtelelusta tavallisesta jäsenestä puheenjohtajaan saakka. Kuka tällaisiin poliitikkoihin voi luottaa.

Perussuomalaisten kannatus jatkaa vahvaa nousuaan, mutta oli mielestäni ennakoitua heikompi nousu. Nyt kannatus on 22,7 %. Odotin jo 24-25 %:n kannatusta. Ylen kannatusmittauksessa viikon kuluttua tilanne on varmasti toisenlainen kuin nyt HS:n gallupissa.

Kansalaisten luottamusta politiikkaan ovat syöneet valtataistelu perustuslakia uhmaten.

Suomalaisen demokratian synkkä hetki 19.6.2017

Entä jos presidentti ei olisi myöntänyt pääministeri Antti Rinteelle eroa…?

Päätoimittajalta: valtakunnansyyttäjä Toiviaisen tulkinnat laillisuusperiaatteen vastaisia – ilmiselvänä tarkoituksena toisinajattelijoiden kampittaminen

IS sai vaietut luvut: SAK:n palkansaajien määrä väheni taas kymmenillä tuhansilla
Suomen suurimman ammatillisen keskusjärjestön SAK:n liittojen palkansaajajäsenmäärä laski ensimmäistä kertaa alle 600 000:n, ilmenee IS:n saamista jäsentiedoista.
Kaukana ovat ajat, jolloin SAK mahtaili edustavansa yli miljoonaa palkansaajaa.
Tällä hetkellä oikea luku on 578 000.

Ylen MOT: Onko vuonna 1995 tehty päätös nykyeläkeläisten köyhyyden taustalla?

Ulkomaan uutiset

Kymmeniä kuollut ja lukuisia haavoittunut pommi-iskussa Somalian Mogadishussa
Kymmeniä ihmisiä on kuollut tuhoisassa autopommi-iskussa Somalian pääkaupungissa Mogadishussa.
Tiedot kuolleiden ja loukkaantuneiden määristä ovat vielä epäselviä. Uutistoimistojen mukaan kuolleita on ainakin 61.

Tuhoisat maastopalot uhkaavat nyt Sydneyn vesi­varantoja, ja suuri osa koaloista on kuollut – Mitä Australian tuli­paloista voi vielä seurata ja johtuvatko ne ilmaston­muutoksesta?

Talousuutiset

Venäjän Gazprom kertoo sopineensa kaasukiistansa Ukrainan kanssa
Venäjän valtiollinen kaasuyhtiö Gazprom kertoo maksaneensa Ukrainan Naftogaz-yhtiölle vajaan 2,6 miljardin euron korvauksen sopiakseen yhtiöiden pitkäaikaisen kiistan kaasunvälitysmaksuista.
Summa vastaa Tukholman välimiestuomioistuimen päätöstä korvauksesta. Myös Naftogaz vahvistaa korvauksen maksun.
Aiemmin Gazprom torjui korvaukset kunnes Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti tässä kuussa, että Venäjä haluaa löytää ratkaisun asiassa.

Oikaisuvaatimus hylättiin, perintäyhtiö Annomen määrättiin lopettamaan perintätoimintansa
Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) on määrännyt perintäyhtiö Annomenin lopettamaan perintätoimintansa. Avi hylkäsi Annomenin oikaisuvaatimuksen päätöksestä, jonka mukaan yhtiötä ei merkitä perintätoiminnan harjoittajien rekisteriin.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on aiemmin varoittanut kuluttajia velkomuskanteista, joiden taustalla ovat olleet Annomen ja toinen perintäyhtiö Alektum. Viraston mukaan perintätoiminnassa on ollut runsaasti epäselvyyksiä.

Urhelu-uutiset

Naiset, 10 km (v) / Yhteislähtö
1. Therese Johaug NOR 28.12,1
2. Heidi Weng NOR + 12,3
3. Ebba Andersson SWE + 12,9
4. Ingvild F. Östberg NOR + 13,1
5. Astrid U. Jacobsen NOR + 24,1
6. Natalia Neprjajeva RUS + 40,1
7. Tiril Udnes Weng NOR + 40,6
8. Moa Lundgren SWE + 41,3
9. Charlotte Kalla SWE + 41,9
10. Kerttu Niskanen FIN + 42,0
21. Anne Kyllönen FIN +1.00,0
  1. Vilma Nissinen FIN +3.07,9

TDS Lenzerheide, Sveitsi
Miehet, 15 km (v) / Yhteislähtö
1. Sergei Ustjugov RUS 33.19,1
2. Johannes H. Kläbo NOR + 4,0
3. Aleksandr Bolshunov RUS + 4,0
4. Emil Iversen NOR + 7,2
5. Martin L. Nyenget NOR + 8,6
6. Dario Cologna SUI + 8,7
7. Hans Christer Holund NOR + 8,8
8. Jan Thomas Jenssen NOR + 8,9
9. Sjur Röthe NOR + 9,0
10. Simen Hegstad Krüger NOR + 10,0
--------------------------------------
11. Iivo Niskanen FIN + 10,3
27. Perttu Hyvärinen FIN + 31,2
38. Lari Lehtonen FIN + 42,3
60. Lauri Lepistö FIN +1.12,9

U20 MM-JÄÄKIEKKO 28.12. 1/1
LOHKO A
Suomi - Slovakia 8-1
4.54 1-0 Puistola (Oden,Tanus)
13.21 2-0 Räty (Räty,Ranta)
27.15 3-0 Oden (Puistola,Tanus)
28.26 4-0 Räty (Maccelli,Killinen)
33.14 5-0 Kokkonen (Ranta)
34.51 6-0 Erholtz (Thomson,Nousiainen)
36.34 6-1 Dzugan (Tkac,Mudrak)
39.30 7-1 Räty (Maccelli,Heinola)


52.03 8-1 Petman (Hatakka)

Maailmalla tapahtuu

Tuhannet turistit ovat saarroksissa ja asukkaat pakosalla, kun Sarai-sykloni riehuu Fidžillä

Isis ilmoitti mestanneensa joukon kristittyjä Nigeriassa – järjestön mukaan kyseessä oli kosto Abu Bakr al-Baghdadin kuolemasta

Reportteri­ryhmä kiersi joulu­päivänä Syyriassa suurta Isis-vankilaa, kun huopaan kääriytynyt nelikymppinen mies huusi: ”Suomalainen, olen suomalainen!”

Mielipiteet

Kommentti: Kepun syvä ahdinko on myös pääministeri Marinin ahdinko
Keskusta sai Helsingin Sanomien gallupissa huonoimman tuloksen kautta aikain. Kepun asema on niin heikko, että se ravistelee myös Sanna Marinin (sd) hallitusta, vaikkei tämä tunnu sitä ymmärtävän, arvioi politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.
Ei vielä.
Nimittäin keskustan gallup-kannatus ei vielä tippunut alle kymmenen prosentin totaalisen katastrofinrajan.
Mutta sinne se on menossa.
Hesarin gallupissa kepun kannatus jäi 11,1 prosenttiin. Tulos on huonoin kautta aikain.
Ja totta kai: Perussuomalaisten kannatus nousee, se on nyt 22,7 – yli kaksi kertaa kepun suuruinen.
KEPU ON ajautunut nyt sellaiseen kierteeseen, että se saattaa olla puolueelle kohtalokas.
Keskustan tuore puheenjohtaja, valtiovarainministerin paikan joulun alla napannut Katri Kulmuni ei ole saanut puolueensa kannatusta nousuun, päinvastoin. Moni pohtii jo nyt, pitääkö syksyllä Kouvolassa puolueen johtoon valittu Kulmuni vaihtaa jo kesäkuussa toiseen Vantaan puoluekokouksessa. Sellaiset alkavat olla merkit.
Kulmunilla on kieltämättä oudot otteet valaa uskoa omaan puolueeseensa. Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 27. 12) Kulmuni itsekin pohdiskeli, ettei kepun selviäminen ole enää ”automaatio”.
– Voi olla myös, ettei keskusta nouse tästä, Kulmuni arvioi.

Analyysi: Kulmuni kaatoi Rinteen, mutta keskustan karmeat kannatusluvut uhkaavat kaataa Kulmunin
Oxfordin yliopiston professori: Pakolaisten auttaminen heidän kotimaissaan on 135 kertaa tehokkaampaa kuin Eurooppaan tuominen
Oxfordin yliopiston professorin mukaan länsimaat voisivat auttaa 135 pakolaista heidän omissa maissaan samalla rahamäärällä minkä yhden pakolaisen ylläpitäminen Euroopassa maksaa.
Professori Paul Collier puhui Tanskan sosiaalidemokraattien konferenssissa Kööpenhaminassa viime viikolla ja torjui ajatuksen pakolaisten tuomisesta Eurooppaan.

Yle Areena

Jakso 1: Selviytyjä

Jakso 2: Sosialisti nro 1

Jakso 3: Uusille reviireille

Jakso 4: Erittäin salainen

Jakso 5: Yksinäinen sheriffi

Jakso 6: Työväenliikkeen Mannerheim

Jakso 7: Sanansa mittainen

Jakso 8: Sopivan salainen

Jari Tervo totuus Mauno Koivistosta on varsin yksipuolinen totuus. Ajan kirjallisuus antaa toisenlaista tietoa Mauno Koivistosta. Jari Tervo on tehnyt YLE:lle tämän sarjan. Sitä kuusta kuuleminen jonka juurellla asunto.

Youtube

Ilmastonmuutosta vastaan käydyssä taistelussa kaikkea ei ole tehtävä!

Laura Huhtasaari, väestönkasvun hillitseminen

Herra Hakkarainen: Euroopan rajat kiinni!

Sensuroimaton Media, osa 2 : Miltä näyttää valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen ideaali yhteiskunta?

Arvoerot PS (FIN) vs Vihreät (IRQ)

Halla-aho, haittamaahanmuutto on musta aukko
Tällä videolla näkyy kansanedustaja Antti Rantakangas viimeisiä kertoja elävänä.

Huumori

Sipilä ja muut edustajat vastailevat Eduskunnassa 19.6.2017

Varautuiko hallitus perussuomalaisten erottamiseen?

Matkailu

10 Best Places to Visit in Florida - Travel Video

25 Best Places to Visit in the USA - Travel Video

Washington D.C. - City Video Guide

Musiikki

Sissel Kyrkjebø - O sole mio - 2019

Sissel - O Mio Babbino Caro

Sissel Kyrkjebø & Andrea Bocelli - The Prayer/Time To Say Goodbye - 2019

Kulttuuri

Bulgarilaisen taiteilija Rosistsa Tanchevan maalauksia


Terveellinen ruoka

15 Foods That Can Help You Live Longer

Foods To Eat Before Bed To Get A Better Night's Sleep

Super Foods for Diabetics

Kuntoilu

INTENSE AT HOME UPPER BODY WORKOUT (No Equipment)

15 MIN ABS: Love Handle + Muffin Top Workout

10 MIN TONED ARMS WORKOUT (At Home No Equipment)

Liikunta ja terveys

Verenpaine 130/78 pulssi 59, paino 107,6 kg, Jumppa 0/4500 min, kuntosali 0/7000 min, kävely 0/750 km, uinti 0/40 800 m, pyöräily 0/ 2450 km
Sairastuin nuhaan joten nyt on liikunnasta vapaa päivä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti