maanantai 9. joulukuuta 2019

MA 09.12.2019 Nyt on puhallettava peli poikki. Suomi ei ole oikeusvaltio eikä eräät ministerit täytä perustuslain vaatimuksia


Suomi saa maailman nuorimman pääministerin Sanna Marinin. Tämä johtuu siitä, ettei SDP:llä ole kokeneita, taitavia ja yhteistyökykyisiä poliitikkoja. Siksi nuoret pyrkyrihupakot nousevat valtaan. Äänestys pääministerin paikasta oli tiukka 32-29. Tämä merkitsee sitä, että SDP on kahtiajakautunut. Kun nainen voitti niin kannattajakunnasta ” rautakourat” hyvästelevät sdp:n. Kun lisäksi pääministerin paikalta epäluottamuksen takia syrjaytetty Antti Rinne nostetaan eduskunnan varapuhemieheksi niin se herättää ihmetystä kansalaisissa. Toinen ihmetyksen aihe on Rinteen hallituksesta eronneen Sirpa Paateron paluu valtaan uudessa hallituksessa. Sitä on vaikea ymmärtää. Molemmat henkilöt puhuivat eduskunnan edessa muunnettua totuutta. Perustuslain 60 %:n mukaan ministerereiden tulee olla rehellisiä ja taitavaksi tunnettuja henkilöitä. Täyttääkö kumpikaan henkilö tuota perustuslain pykälää? Onko eduskunnan varapuhemiehen luottamus vähäisempi kuin ministerin? Nämä asiat antavat SDP-puolueesta varsin erikoisen kuvan ja se varmasti tulee näkymään kannatuksen alenemisena. Ei suomalaiset ole tyhmiä. Kyllä kansa tietää.

Keskusta valitsi valtionvarainministeriksi Katri Kulmunin. Hänellä ei ole vahvaa ammatillista näyttöä valtionvaranministeriltä vaadittavasta taidosta. Siksi valinta on riskivalinta. Kulmuni on myös nuori naishupakko, joka jouduttiin valitsemaan puolueen puheenjohtajaksi kun Juha Sipilä oli epäonnistunut puoluejohtajana. Puolueen kannatus putoi Sipilän puheenjohtajakaudella pohjalukemiin. Keskustan aktiivisena toimijana toimii eduskunnan puhemies Matti Vanhanen, joka sai presidentinvaaleissa 4.1 prosentin kannatuksen. Keskustallakaan ei ollut kokenutta, taitavaa ja yhteistyökykyistä poliitikkoa asettaa valtionvarainministerin paikalla. Siksi tytönhupakko valittiin. Rinteen hallituksen valtionvarainministeri Mika Lintilä osoitti vähemmän viisasta talouspolitiikkaa tekemällä 2,3 miljardia alijäämäisen budjetin. Keskustalla ei siis ole enää talousosaamista käytössään. Ne ovat kadonneet kannatuksen myötä. Kaiken lisäksi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen esiintymiset ovat vaikuttaneet erittäin vähän luottamusta herättäviltä tavallisen kansalaisen näkökulmasta katsottuna. Keskustasta on tullut auringonlaskun puolue.
On päivän selvää, että rehellisyyttä arvostavat isäntämiehet valitsevat uskottavamman puolueen ja siirtyvät perussuomalaisten leiriin.

Vasemmistoliiton puheenjohtajana on nuori suulas taivaanrannanmaalari Li Andersson. Myöskään Vasemmistoliiton riveistä ei vähäisen kannatuksen vuoksi ole kovin vasrteenotettavia poliitikkoja. Siksi nuori Li Andersson on valittu puolueenpuheenjohtajaksi ja ministeriksi. Vasemmistoliitto ei ole enää uskottava puolue.

Vihreiden puheenjohtajat vaihtuvat usein. Vihreissä vuoroviisaus on tunnusomaista. Nyt Vihreiden puheenjohtajana on nuori tytönhupakko Maria Ohisalo, jonka ajatuksia olemme saaneet hämmästellä jo aivan riittävästi. Ohisalo olisi laillistamassa kannabiksen käytön alaistensa polisiylijohtajan ja muiden poliisimiesten vastustuksesta välittämättä. Ohisalo ei sisäministerinä ole välittänyt oman halinnonalansa ongelmista, vaan sisäminsteriössä ilmapiiri on vähän erikoinen, jos toimittaja Timo Haapalan tviitteihin on uskomista. Vihreiden ulkoministeri Pekka Haavisto on mokannut omilla toimillaan ulkoministeriössä ja saanut henkilökunnan pelon ja raivon valtaan. Jos Vihreät valitsevat Haaviston ulkoministeriksi niin uuden hallituksen ensimmäinen välikysymys on varma. Välikyymykseen sisältynee myös sisäministeri Ohisalon toimet ja salailu. Vihreät eivät nauti omalaatuisuutensa takia enää nousevaa vaan laskevaa kannatusta. Tavallisen kansalaisen on vaikea ymmärtää vihreiden touhuja ja toilailuja.

Myöskään RKP:n kannatus ei ole nousussa vaan n. 10 %;n laskussa ja se johtuu ministeri Anna-Maja Henriksson taitamattomasta toiminnasta ja kansalaisia arvostamattomasta toiminnasta.
Odotan mielenkiinnolla joulukuun puoluegalluppien tuloksia.

From: Erkki Aho
Sent: Monday, December 9, 2019 7:57 AM
To: kirjaamo.oulu@poliisi.fi ; oulu.ko@oikeus.fi ; rovaniemi.ho@oikeus.fi ; KKO Kirjaamo
Subject: Re: Erittäin kiireellinen asia

From: Erkki Aho
Sent: Monday, December 9, 2019 7:55 AM
To: kirjaamo@tpk.fi ; pev@eduskunta.fi
Subject: Re: Erittäin kiireellinen asia

From: Erkki Aho
Sent: Monday, December 9, 2019 7:53 AM
To: kirjaamo@okv.fi ; vera-jourova-contact@ec.europa.eu
Subject: Erittäin kiireellinen asia

Euroopan komission oikeuskomissaari Vera Jourova

Lähetän Teille tiedoksi ja toimenpiteitä varten kiireellisen kanteluni Suomen oikeuskansleri Tuomas Pöystille.

Kantelu oikeuskanslerille

Kantelu Oulun poliisin ja Oulun käräjäoikeuden ja Rovaniemen hovioikeuden toiminnasta

Minä en ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 24,5 vuoden aikana. Olen joutunut kärsimään syyttömänä 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion ja 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta yritykseni, omaisuuteni, luottokelpoisuuteni. Minä olen joutunut olemaan rikollisen ulosoton kohteena syyttömänä 23 vuoden ajan. Minulta on estetty yritystoiminta ja yrittäminen, Perheeni on rikottu ja minulle on aiheutettu avioero. Elämäni on tuhottu totaalisesti. Olen joutunut olemaan maanpaossa useita kertoja ja minut pidätetty useita kertoja laittomasti kun olen pyrkinyt saamaan oikeutta itselleni. Olen kärsinyt valtavat taloudelliset tappiot ja hirvittävät henkiset kärsimykset Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta.

Viimeisin vaihe on se, että Oulun käräjäoikeuden käräjätuomari Sarianne Ervasti ja ulosottomies Eveliina Nissilä tekivät minusta rikosilmoituksen, kun paljastin nettikirjoituksessani totuuden eli sen, että en saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä Oulun käräjäoikeudessa. Todistusaineistoani ei otettu oikeudenkäynnissä huomioon lainkaan. Enkä saanut suullista oikeudenkäyntiä. Minun oikeustajuni mukaan käräjätuomari käytti virka-asemaansa väärin. Hän laiminlöi virkavelvollisuutensa ja vääristeli todistusaineistoa. Kävin itse todistajan kanssa tarkistamassa asian käräjäoikeudessa todistajan kanssa. Huomasin todistusaineiston vääristelyn käräjäoikeudessa käydessäni ja ilmoitin siitä käräjätuomarille samalla kertaa suullisesti käräjäoikeuden kansliassa ja todistin asian hänelle. Siitä huolimatta hän teki väärän päätöksen. Rovaniemen hovioikeus ei muuttanut Oulun käräjäoikeuden (lue käräjätuomari Sarianne Ervastin) päätös.
Oulun poliisi on jättänyt kaikki tekemäni rikosilmoitukset tutkimatta ja niin myös tämänkin asian. Poliisi suojeli käräjäoikeuden tuomaria ja rikostutkinnassa en saanut esittää mitään todistusaineistoa eikä minun todistajiani kuultu. Kuulustelu oli esitutkintalain, poliisilain, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastainen kuulustelu.

Minä olen kokenut tilanteen Suomen valtion minuun kohdistaman toiminaan kidutuksena ja törkeänä ihmisoikeusrikoksena. Olen joutunut pakenemaan Suomesta ulkomaille hakemaan poliittista turvapaikkaa. Toivon laillisuusvalvojan viimeinkin reagoivan asiaan. Katso, avaa linkit ja tulosta avatut linkit.



09.12.2019

Siellä jossakin

Erkki Aho

tiedoksi Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö, eduskunnan perustuslakivaliokunta, Oulun poliisi, Oulun käräjäoikeus, Rovaniemen hovioikeus, Raahen ulosottovirasto

Kalajoki

Kalajoki-videot

Alueuutiset

Lapin käräjäoikeus vangitsi sunnuntaina 8.12.2019 poliisin vaatimuksesta päätöksellään haapajärvisen 1980-luvun alussa syntyneen mieshenkilön tutkintavankeuteen epäiltynä todennäköisin syin törkeästä varkaudesta Reisjärvellä 2. - 3.12.2019 välisenä yönä.
Käräjäoikeus katsoi epäillyn henkilön osalta lisäksi rikosten jatkamisvaaran sekä rikosten selvittämisen vaikeuttamisvaaran olevan ilmeinen. Rikoksesta epäillyn epäillään anastaneen tapahtumayönä asunnon omistajan nukkuessa tämän omaisuutta useiden tuhansien eurojen arvosta. Osa omaisuudesta on saatu poliisin haltuun. Poliisi ei ole vielä tavoittanut tutkittavaan rikokseen epäiltyä rikoskumppania.
Poliisi tiedotti samasta asiasta Medialle 3.12.2019 ja samoja tekijöiden epäillään yrittäneen murtautua samana yönä Sievin Puskalantiellä omakotitaloon.
Tekijöiden epäillään olleen liikenteessä teon aikaan kolmiovisella punaisella Fiat Puntolla.
Poliisilla on lisäksi tutkittavana 3.12.2019 illalta asuntomurto Oulaisissa, josta anastettiin mm. pankkikortti, jolla sitten muutamaa tuntia myöhemmin nostettiin huomattavia summia Alavieskan ottoautomaateissa. Kyseinen ajoneuvo saattaa liittyä tapahtumiin Oulainen -Alavieska -akselilla.
Poliisi pyytää kansalaisilta havaintoja kyseisen ajoneuvon liikkeistä em. tapahtuma-aikoina.
Tiedot voi ilmoittaa Haapajärven poliisin palvelupäivystykseen tiistaisin ja perjantaisin (p. 02954 64265) tai Ylivieskan poliisipäivystykseen (p. 02954 16409). Ylivieska suljettu torstaisin. Tai vihjepuhelimeen (p. 02954 16194):

Kotimaan uutiset

Yle seuraa: vientialan isot lakot alkaneet, moni tehdas pysähtynyt – Tehtaanjohtaja ei usko ymmärrystä Pohjois-Amerikasta heruvan
Vientialojen isot lakot koskevat yhdeksää Teollisuusliiton sopimusalaa, 180:tä toimipaikkaa ja vielä Teollisuusliiton, Ammattiliitto Pron ja Ylemmät toimihenkilöt YTN:n jäseninä olevia työntekijöitä.
Lakot kestävät tästä päivästä keskiviikkoon. Mekaanisessa metsäteollisuudessa, eli varsinkin sahoilla, töiden seisahtuminen jatkuu vielä kuusi päivää työnantajapuolen julistaman työsulun vuoksi.

Suomella on "melko täsmällinen" suunnitelma, miten al-Holin leiriläiset siirrettäisiin Suomeen
Ylen tietojen mukaan Suomella on olemassa aiemmin tiedettyä tarkempi suunnitelma siitä, miten Syyriasta al-Holin leiristä siirrettäisiin Suomen kansalaiset takaisin Suomeen.
Siirtoa on selvitelty ulkoministeriön johdolla. Suunnittelussa on ollut mukana muitakin ministeriöitä, ainakin sisäministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö.
Ylelle puhuvat lähteet eivät halua nimeään julkisuuteen. Asiakirjat, joissa suunnitelmaa on käsitelty, on lähteiden mukaan turvaluokiteltu niin että niitä ei voida julkistaa.

Politiikka

Katri Kulmuni nousee valtiovarainministeriksi, Mika Lintilä ottaa elinkeinoministerin salkun

Kommentti: Paateron paluu on demareilta käsittämätön veivaus -suomalaisille tarjoillaan valheellista näytelmää

Professorilta tiukka arvio Paateron paluusta ministeriksi: ”Ei se ainakaan helpota Keskustan ja Sdp:n välisen luottamuksen rakentamista”

Katri Kulmunista valtiovarainministeri, Mika Lintilä siirtyy elinkeinoministeriksi – vaihto tuli muulle puolueelle yllätyksenä

Sanna Marinista tulee maailman nuorin istuva pääministeri: "En ole ikinä ajatellut ikääni tai sukupuoltani"

Petteri Orpo äimistelee Sdp:n henkilövalintoja: ”Kyllä se tuntuu todella erikoiselta”
Puheenjohtaja Petteri Orpon (kok, oikealla) mukaan Posti-vyyhtiä ei ole käsitelty eduskunnassa, ja Sdp valitsi kohun päähenkilöt Sirpa Paateron ja Antti Rinteen uudelleen kuntaministeriksi ja eduskunnan uudeksi varapuhemieheksi.

Jussi Halla-aho Sdp:n ministerivalinnasta: ”Tuntuuhan tämä ihmeelliseltä, mutta se on demareiden asia”
– Kyllä tässä väkisin aistii symboliikkaa. Paatero joutui eroamaan hallituksesta menetettyään oman puolueensa luottamuksen. Nyt hän on yhtäkkiä parantunut sairaudestaan ja saanut takaisin luottamuksen. Tuntuuhan tämä ihmeelliseltä, mutta se on demareiden asia, Halla-aho sanoi.

Katso suorana: Vihreät jatkaa samalla ministerikokoonpanolla, vasemmistoliitto tekee päätöksiä parhaillaan
Ulkomaan uutiset

Aftonbladet: 20–30 eurooppalaista on paennut al-Holin leiriltä – Mukana useita ruotsalaisia
20–30 eurooppalaista on paennut Syyriassa sijaitsevalta al-Holin leiriltä viime kuukausien aikana, kertoo ruotsalainen Aftonbladet.
(siirryt toiseen palveluun)

Lehden mukaan joukossa on useita ruotsalaisia naisia ja lapsia. Viranomaiset Ruotsissa ovat tietoisia asiasta, Aftonbladet kirjoittaa lähteisiinsä viitaten.
He ovat epätoivoisia, koska olosuhteet al-Holissa ovat niin huonot. Kohta on talvi ja he asuvat lapsiensa kanssa risaisissa teltoissa, yksi leirillä olevien ruotsalaisten omaisista kertoo lehden haastattelussa.

Talousuutiset

Vienti­alojen lakot alkoivat: Mukana jopa 100 000 työntekijää, taloudelliset menetykset nousevat arviolta 400 miljoonaan
Maanantaina alkaneet lakot koskevat yhdeksää Teollisuusliiton sopimusalaa ja yli 180:tä toimipaikkaa sekä Teollisuusliiton, Ammattiliitto Pron ja Ylemmät toimihenkilöt YTN:n alaisia työntekijöitä. Mukana lakoissa on yhteensä jopa noin 100 000 työntekijää. Niiden kustannuksiksi on arvioitu noin 400 miljoonaa euroa suoria tuotannon menetyksiä.

Urheilu-uutiset

Wada kieltää Venäjän osallistumisen olympialaisiin ja MM-kisoihin neljäksi vuodeksi

Maailmalla tapahtuu

Hurjat lukemat julki: Savukoskella Suomen surkein tilanne, poliisi tulee apuun 71 minuutissa – "Maaseuduille paremmat palvelut 53 miljoonalla"

Kymmeniätuhansia munkkeja kokoontui massatapahtumaan Myanmarissa
Yhteensä 30 000 munkkia Thaimaasta ja Myanmarista kokoontui sunnuntaina massatapahtumaan Mandalayhin Myanmariin. Tapahtuman tarkoituksena oli järjestäjien mukaan tuoda esiin buddhalaisuutta ja tukea munkkiutta. Munkit rukoilivat, meditoivat ja keräsivät almuja.
  • Kun voin antaa näin monille munkeille lahjoja samalla kertaa, tunnen iloa siitä, että olen buddhalainen, kiteytti liikemies Khant Zaw Aung.

Voimakas tulipalo surmasi ainakin 43 ihmistä Intian pääkaupungin Delhin keskustassa
Intian pääkaupungissa Delhissä laukkutehtaan palossa on kuollut ainakin 43 ihmistä. Palo syttyi varhain sunnuntaiaamuna nelikerroksisessa tehdasrakennuksessa, jossa nukkui ainakin sata ihmistä. Noin kuusikymmentä ihmistä on pelastettu rakennuksesta.

Mielipiteet

Kommentti: Mitä on luottamus ja mitä anteeksianto? Rinteen ja Paateron pikapaluu ajaa perimmäisten kysymysten äärelle

Kommentti: Sirpa Paateron pikapaluu ministeriksi näyttää rumalta
Takuuvarmaa on, että oppositio ottaa demarieliitin tuolileikistä kaiken riemun irti, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Olli Waris.
Sirpa Paatero erosi Posti-sotkun takia kunta- ja omistajaohjausministerin paikalta 29. marraskuuta ja jäi sairauslomalle 13. joulukuuta saakka.
Sunnuntaina Paatero ilmestyi kuitenkin kesken sairauslomansa Sdp:n puoluevaltuuston kokoukseen.
Paatero toki johtaa puoluevaltuustoa, mutta varsinainen syy kokoukseen saapumiselle taisi olla tietoisuus siitä, että Paatero oli nousemassa uudelleen ministeriksi – omistaja-asiat järjesteltiin Tytti Tuppuraiselle ja Paatero saa jatkaa kuntaministerinä.


Kommentti: Sanna Marinia odottaa hurja aika – meno on kuin vaaran vuosina
Rinne yllätti houkuttelemalla keskustan hallitukseen puolueen jättitappion jälkeen. Hän luuli ottavansa hallitun riskin, mutta ottikin hallitsemattoman. Rinteen kaatamisen mahdollisti hänen sekoilunsa Posti-kiistassa, mikä tietenkin oli hänen omaa syytään. Mutta päätöksen teki keskusta syistä, joita puolue ei oikein halunnut perin juurin selittää.
Perussuomalaiset määrää, mistä kylillä puhutaan
Keskusta on äärimmäisen kovilla maakuntien Suomessa. Kun Rinteen hallitus puhuu ilmastonmuutoksen estämisestä, monelle siellä tulee kylmät väreet niskaan. Ei auta yhtään vaikka kuinka selittäisi, että tarkoituksena ei ole tappaa viimeistäkin talonpoikaa ja lopettaa yksityisautoilu maaseudun teillä.
Perussuomalaisten sekä toreilla että netissä toimiva hirmuisen tehokas propagandakone puree. Puolue on sen verran uusi, että sen aktivisteilla on vielä virtaa kiertää jakamassa nakkeja nälkäiselle kansalle maakuntakeskuksissa ja kirkonkylilläkin. Vanhojen puolueiden väki on vuosikymmenten kuluessa väsähtänyt ja netin hyödyntämisestä se ei tajua mitään. Perussuomalaiset määrää agendan, keskusta yrittää räpistellä mukana.
Osoittaakseen pystyvänsä vielä edes johonkin keskustan kellokkaat tiputtivat Rinteen, vaikka ei ollut mitään selvää suunnitelmaa, miten se keskustaa hyödyttäisi. Paineet eivät tästä hellitä mihinkään, ja keskusta tulee olemaan arvaamaton koko hallituskauden. On täysin mahdollista, että vuosikymmenten jälkeen Suomessa nähdään eduskunnan hajotus ja uudet vaalit. Tai uusi porvarihallitus ilman eduskuntavaaleja.

Analyysi: Vuoroin mustaan ja punaiseen pukeutuva Marin on peikko Kulmunille – vaan hautooko Lindtman nopeaa revanssia?

Kommentti: Pekka Haaviston asemasta tulee Sanna Marinin hallituksen ensimmäinen koetus
Ulkoministeri Pekka Haaviston asemasta on tulossa Sanna Marinin tulevan hallituksen ensimmäinen koetinkivi. Erityisen kovaa henkistä kamppailua käy jälleen keskusta.
Haaviston toimista nk. al-Hol -jutussa on tullut kestouutinen. Vihreiden keskuudessa luottamus entiseen puheenjohtajaan ja kaksinkertaiseen presidenttiehdokkaaseen on horjumaton. Haavisto ei ole tyyppiä, joka itse vetäytyisi tehtävästä.
Hänen takanaan pysynevät myös vasemmistoliitto, Sdp ja Rkp. Keskustaa voidaan koetella.
Perussuomalaiset ilmoitti jo viime viikolla harkitsevansa välikysymystä, jos Haavisto jatkaa ulkoministerinä. Sen jälkeen kuitenkin vaihtui pääministeri ja teoriassa koko hallitus. Tämä mutkistanee hiukan kuviota, mutta se ei poistu mihinkään.

Sätkynukkehallitus, marionettiministerit
Nyt Sdp:n puoluevaltuusto valitsi Suomelle pääministerin, jolta puuttuvat kaikki johtavalta poliitikolta vaadittavat ominaisuudet: kokemus johtamisesta, kirjallinen tuotanto, teoreettiset ja käsitteelliset välineet yhteiskunnallisten kokonaisuuksien hallitsemiseen, korkeimmat akateemiset tutkinnot ja näytöt kyvystä vetää poliittista linjaa.
Sitten he kaatuvat ”setäkuiskaajiksi” haukuttujen asiantuntijoiden tai kokeneempien poliitikkojen käsiin. Poliitikkojen riippuvuus puolestaan siirtää valtaa kanslioihin, kujille ja käytäville. Tämä vähentää hallinnon läpinäkyvyyttä ja johtaa byrokratisoitumiseen, tuttuun demarityyliin. Poliitikot menettävät kansan luottamuksen, ja vastuu katoaa virastoihin, mistä Pekka Haaviston (vihr.) tapaus antaa loistavan esimerkin. Tuloksena on sätkynukkehallitus, jossa kulissien taustavaikuttajat vetelevät naruista, ja media varoittelee sanomasta heitä nukkehallitsijoiksi.
Totuus on, että maata johtamaan pitäisi laittaa ykkösketjun pelaajat, eli kokeneimmat, pätevimmät ja ansioituneimmat, sillä ministerinposti ei ole harjoittelupaikka.

Syyttömän lavastaminen syylliseksi on oikein, kunhan rikoksen uhri on ”oikea”, linjaa valtakunnansyyttäjäntoimisto.
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/275

Yle Areena

Ulkolinja: Espanjalainen umpikuja
Espanja on ajautunut syvään poliittiseen umpikujaan suhteessa Kataloniaan. Katalonian aluejohto istuu pitkiä tuomioita vankilassa, kaduilla mielenosoitukset käyvät väkivaltaisiksi. O. Pertti Pesonen

Youtube

Taistelu Laatokan Karjalassa Dokumentti

Viipurinlahti kesällä 1944

Tali-Ihantala

Silminnäkijä: Tuntematon ratkaisija

Jakso 8: Naisten sota

Jakso 9: Lasten sota

Huumori

Täyttää hiljaa isis nyt maan

Hovimuusikko Ilkka - Antti Rinne (ft.Bändi)

Hovimuusikko Ilkka - Hän (sukupuolineutraali versio)

Jope Ruonansuu - Pikku pikku siiderissä

Musiikki

Joulupukin maa

Joulupuu on rakennettu ( Kuvia )

Kilisee kilisee kulkunen

Matkailu

TANZANIA Africa Safari [HD]

Safari & Zanzibar | Tanzania 2017

The Best SAFARI IN TANZANIA!

Terveellinen ruoka

Mustikan terveysvaikutukset

Kaurapuuron terveysvaikutukset

Valkosipulin terveysvaikutukset

Kuntoilu

Harry Styles - Watermelon Sugar ABS WORKOUT CHALLENGE

Harry Styles - Lights Up BOOTY/ABS WORKOUT ROUTINE

Khalid - Talk ARMS & CORE WORKOUT ROUTINE

Liikunta ja terveys

Verenpaine 130/78 pulssi 59, paino 108,9 kg, Jumppa 0/4460 min, kuntosali 150/6250 min, kävely 1/671 km, uinti 0/40 000 m, pyöräily 0/ 2450 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti