sunnuntai 22. joulukuuta 2019

MA 23.12.2019 Urheilua blogin täydeltä


Joni Mäki

Kalajoki

Pientä joululahjaa JHT puolustukseen. Pietarsaaren Jeppiksen kasvatti Kim Nordström liittyy JHT miehistöön joulutauon jälkeen. Sopimus kattaa loppukauden.
Nuori puolustaja lupaus on pelannut viimevuodet Tampereen Ilveksen A-nuorten joukkueessa ja Kokkolan Hermeksessä, Hermes vuosilta on myös kokemusta Mestis vauhdista. Nordströmin sopimuksen myötä saadaan puolustukseen lisää kiekollista osaamista ja voimaa maalineduspeliin. Puolustuspään paketti on nyt kasassa kevään peleihin. Hyökkäyskalustoa on mahdollisuus täydentää vielä.
Kim Nordström
Erkin kommentti: Mielestäni JHT tarvitsee lppukaudeksi vielä kaksi hyvää hyökkääjää ja silloin JHT on lähes voittamaton joukkue Suomisarjan loppupeleissä.

Tänään ropisi Kalajoella hiihdetyistä Himangan Urheilijoiden vapaan kansallisista kisoista voittoja junkkarihiihtäjille.
Eelis Valikainen oli päivän nopein miesylivoimainen voitto tuli M20 sarjasta, mutta voitto olisi tullut myös miesten yleisessä sarjassakin! Ella Himanka otti voiton lähes minuutin erolla N20 sarjassa. Iida Vuollet hiihti reilun minuutin erolla voittoon N18 sarjassa, Iida oli toiseksi nopein naisista, hopeaa olisi tullut NYL:ssä Jirka Oja aloitti komeasti kauden ja voitto tuli M16 sarjassa! Oscar Rahja voitti M14 sarjan. Marika Suni-Kähtävä voitti N35 sarjan. Hopeaa hiihtivät M8 sarjassa Atte Kähtävä Pronssia sai N12 sarjassa Aida Rajala.Neljänsiä olivat Sanni Vuollet N16, Alisa Vuollet N18, Tuukka Törnvall M14 ja Emil Kähtävä M8. sijalle 7. hiihtivät Juho Nikula MYL, Jussi-Matti Rahja M18, M16 Kalle Himanka ja N14 Lotta Oja, Tero Kähtävä M35 ja Simo Törnvall M45. Kahdeksas Oliver Rahja M10. MYL Elias Valikainen 11. NYL Mari Halonen 12. M12 Julius Juola 14. Onnea kaikille hienoista suorituksista ja kiitos Himangan Urheilijat kisoista


Kotimaan uutiset

Erityisavustajien määrä on noussut entisestään Marinin hallituksessa
Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksessa erityisavustajia on tällä hetkellä 69, kertoo hallitusneuvos Kari Peltonen valtioneuvoston kansliasta. Rinteen hallituksessa oli hänen mukaansa viime vaiheissa 64 erityisavustajaa. Sen sijaan valtiosihteereitä on tällä hetkellä Marinin hallituksessa 13, kun edellisessä hallituksessa heitä oli 15.

Urheilu

Upea loppukiri! Joni Mäki nosti Suomen kolmanneksi parisprintin maailmancupin osakilpailussa
Suomen joukkue Ristomatti HakolaJoni Mäki hiihti hienosti kolmanneksi parisprintin maailmancupin kilpailussa Slovenian Planicassa.
Mäki näytti kirikykyään ankkuriosuudella ohittamalla lopussa Ranskan.
Norjan ykkösjoukkue Erik ValnesSindre Björnestad Skar voitti. Norjan kakkosjoukkue Gjöran TefreHåvard Solås sijoittui toiseksi 1,29 sekuntia sen takana.
Suomen kaksikko jäi Norjan ykkösjoukkueesta 1,43 sekuntia.
Hakola ja Mäki pysyivät kärkitaistelussa hyvin läpi kilpailun. Hakola lähetti Mäen ankkuriosuudelle sijalta neljä.
Erkin kommentti: Joni Mäki ja Ristomatti Hakola onnistuivat parisprintissä erinomaisesti. Sijoitus oli kolmas. Joni Mäeltä mahtava suoritus.

Planica, Slovenia
Miehet, parisprintti (v) / Finaali
1. Norja 16.54,52
Skar, Valnes
2. Norja 2 + 1,30
3. Suomi + 1,40
Hakola, Mäki
4. Ranska + 1,50
5. Italia + 13,42
6. Sveitsi + 16,16
7. USA + 21,19
8. Ranska 2 + 27,20
9. Ruotsi 2 + 32,89
10. Italia 2 + 44,76
Planica, Slovenia        
Suomen ykkösjoukkue jäi kärjestä lähes puoli minuuttia ja kakkosjoukkue 50 sekuntia.
Suomen naisjoukkueet karsiutuivat loppukilpailusta maastohiihdon maailmancupin vapaan hiihtotavan pariviestin ensimmäisellä kierroksella.
Suomen ykkösjoukkueessa hiihtäneet Anni Alakoski ja Katri Lylynperä sijoittuivat erässään kahdeksanneksi sekä kakkosjoukkueen Tiia Olkkonen ja Anita Korva 11:nenksi.
Erkin kommentti: Suomella on tällä hetkellä kaksi kansainvälisen tasonn naishiihtäjää eli Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen. Muut ovat kaukana takana. Onneksi nuoria on nousemassa kuten esimä Anni Alakoski ja Tiia Okkonen, molemmat alueemme hiihtäjä. Jostain syystä olemme kuitenkin kaukana maailman kärjestä naishiihdossa kahta hiihtäjää lukuunottamatta.

Naiset, parisprintti (v) / Finaali
1. Ruotsi 2 19.13,55
Dahlqvist, Svahn
2. Ruotsi + 1,01
3. Sveitsi + 1,13
4. Norja + 7,58
5. USA + 9,72
6. Norja 2 + 12,41
7. Saksa + 27,46
8. Slovenia + 34,48
9. Tshekki + 37,35
  1. Saksa 2 + 40,91
Erkin kommentti: Ruotsi on noussut hurjasti naisten hiihdossa leveällä rintamalla. Ruotissa ja Norjassa tehdään naisten hiihdossa jotakin paremmin kuin Suomessa, koska nämä maat erottuvat naishiihdossa selvästi muista. Suomi tulee kaukana perässä.

Hiihdon maailman cup-tilanne
1. Johannes H. Kläbo NOR 520
2. Emil Iversen NOR 448
3. Aleksandr Bolshunov RUS 386
4. Iivo Niskanen FIN 340
5. Hans Christer Holund NOR 276
6. Sergei Ustjugov RUS 226
7. Pål Golberg NOR 204
8. Lucas Chanavat FRA 202
9. Erik Valnes NOR 200
10. Sjur Röthe NOR 184
21. Perttu Hyvärinen FIN 109
33. Joni Mäki FIN 44
41. Ristomatti Hakola FIN 31
45. Lari Lehtonen FIN 28
50. Lauri Vuorinen FIN 23
58. Juho Mikkonen FIN 16
63. Verneri Suhonen FIN 15
  1. Juuso Haarala FIN 3
Erkin kommentti: Misten hiihdossa meillä on vain yksi maailmanluokan hiihtäjä Iivo Niskanen, joka perinteisellä hiihtotavalla on ehkä maailman ykköshiiihtäjä.

NAISET, TILANNE 22.12.
1. Therese Johaug NOR 541
2. Heidi Weng NOR 396
3. Jessica Diggins USA 345
4. Sadie Bjornsen USA 280
5. Krista Pärmäkoski FIN 276
6. Astrid U. Jacobsen NOR 272
7. Jonna Sundling SWE 253
8. Stina Nilsson SWE 244
9. Natalia Neprjajeva RUS 200
10. Teresa Stadlober AUT 162
14. Kerttu Niskanen FIN 156
57. Katri Lylynperä FIN 13
57. Anne Kyllönen FIN 13
60. Laura Mononen FIN 12
  1. Johanna Matintalo FIN 8
Mäkihypyn maailmancuptilanne
1. Stefan Kraft AUT 356
2. Ryoyu Kobayashi JPN 340
3. Karl Geiger GER 297
4. Daniel Andre Tande NOR 273
5. Kamil Stoch POL 246
6. Philipp Aschenwald AUT 232
7. Anze Lanisek SLO 188
8. Yukiya Sato JPN 178
9. Marius Lindvik NOR 147
10. Dawid Kubacki POL 144
39. Niko Kytösaho FIN 10
  1. Antti Aalto FIN 8
Erkin kommentti: Minun on vaikea käsittää miten mäkihypyn taso Suomessa on mennyt näin heikoksi.

Miesten yhdistetyn maailmancuptilanne
MIEHET, TILANNE 22.12.
1. Jarl Magnus Riiber NOR 580
2. Jörgen Gråbak NOR 371
3. Vinzenz Geiger GER 342
4. Jens Lurås Oftebro NOR 285
5. Espen Björnstad NOR 273
6. Fabian Riessle GER 252
7. Eric Frenzel GER 177
8. Franz-Josef Rehrl AUT 174
9. Ilkka Herola FIN 151
10. Thomas Jöbstl AUT 146
34. Leevi Mutru FIN 11
36. Eero Hirvonen FIN 10
38. Wille Karhumaa FIN 9
Erkin kommentti: Suomessa on tällä hetkellä ainoastaan yksi yhdistetyn mies joka pystyy taitelemaan kärkisijoista. Ilkka Herolalla näyttää olevan nousukunto ja siksi ensi vuode kilpailuja odotan mielenkiinnolla. Muuten yhdistetyn taso Suomessa on luvattoman heikko.
Ampumahiihdon maailmancuptilanne
1. Johannes T. Bö NOR 374
  2. Tarjei Bö             NOR   313    
  3. Quentin F. Maillet    FRA   281    
  4. Martin Fourcade       FRA   267    
  5. Simon Desthieux       FRA   266    
  6. Aleksandr Loginov     RUS   265    
  7. Emilien Jacquelin     FRA   257    
  8. Benedikt Doll         GER   224    
  9. Erlend Bjöntegård     NOR   218    
 10. Johannes Dale         NOR   201    
                                        
 34. Tero Seppälä          FIN    53   
Erkin kommentti: Ampumahiihdon taso Suomessa on romahtanut. Miksi? Siihen en osaa vastata. Jotenkin tuntee myötähäpeää kun katsoo Suomen miesten ampumahiihtoa. Sen sijaan norjalaisilla ja ruotsalaisilla sekä ranskalaisilla menee tässäkin lajissa hyvin. Suomen tämän hetken paras ampumahiihtäjäpuolella on Haapajärven Tero Seppälä, joka ei kuitenkaan ole maailman 30 parhaan ampumahiihtäjän joukossa.

NAISET, TILANNE 21.12.
1. Ingrid L. Tandrevold NOR 253
2. Dorothea Wierer ITA 250
3. Tiril Eckhoff NOR 227
4. Justine Braisaz FRA 213
5. Julia Simon FRA 189
6. Lena Häcki SUI 183
7. Hanna Öberg SWE 182
8. Svetlana Mironova RUS 168
9. Marketa Davidova CZE 162
10. Paulina Fialkova SVK 145
17. Kaisa Mäkäräinen FIN 114
  1. Mari Eder FIN 55
Erkin komentti: Naisten ampumahiihdossa on Kaisa Mäkäräiseltä ja Mari Ederilta odotettu parempia sijoituksia. On kuitenkin havaittavissa, että heidänkin osaltaan on parempaa odotettavissa kunhan pystyammunta saadaanparemmaksi.

Engelberg, Sveitsi
Miehet, HS140 / Lopputulokset
1. Kamil Stoch POL 288,7
2. Stefan Kraft AUT 287,0
3. Karl Geiger GER 277,6
4. Ryoyu Kobayashi JPN 274,1
5. Marius Lindvik NOR 272,5
6. Johann Andre Forfang NOR 272,4
7. Daniel Huber AUT 268,6
8. Piotr Zyla POL 265,4
9. Robert Johansson NOR 265,1
10. Pius Paschke GER 264,3
45. Niko Kytösaho FIN 102,7
47. Antti Aalto FIN 101,3
  1. Arttu Pohjola FIN 70,6

Ramsau, Itävalta
Mäkiosuus / HS98
1. Jens Lurås Oftebro NOR
2. Espen Björnstad NOR + 0.00
3. Jarl Magnus Riiber NOR + 0.06
4. Manuel Faisst GER + 0.25
5. Hideaki Nagai JPN + 0.29
6. Lukas Greiderer AUT + 0.29
7. Franz-Josef Rehrl AUT + 0.30
8. Eric Frenzel GER + 0.36
9. Szczepan Kupczak POL + 0.48
10. Ilkka Herola FIN + 0.50
38. Wille Karhumaa FIN + 1.53
  1. Leevi Mutru FIN + 2.28
Ilkka Herolan loppusuoran taistelu ei aivan riittänyt – palkintokorokesija jäi 0,1 sekunnin päähän
Herola otti hiihto-osuudella kärkeä reippaasti kiinni ja nousi viimeisellä kierroksella kolmanneksi taistelemaan jopa kärkisijoista. Kolmanneksi kovinta hiihtovauhtia pitänyt Herola ohitti maaliviivan lopulta neljäntenä häviten Saksan Vinzenz Geigerille vain 0,1 sekuntia.
Kisan voiton vei maailmancupia johtava Riiber 2,8 sekunnin erolla sijalta 11 ladulle lähteneeseen Jørgen Graabakiin. Kauden parhaaseensa yltänyt Herola hävisi Riiberille 4,2 sekuntia.


Ramsau, Itävalta
Lopputulokset / HS98 + 10 km
1. Jarl Magnus Riiber NOR
2. Jörgen Gråbak NOR
3. Vinzenz Geiger GER
4. Ilkka Herola FIN
5. Lukas Greiderer AUT
                                 
Annecy-Le Grand Bornand, Ranska
Miehet, 12,5 km / Takaa-ajo
1. Johannes T. Bö NOR 30.07,8 1
2. Quentin F. Maillet FRA + 22,0 0
3. Vetle S. Christianse NOR +1.00,0 1
4. Tarjei Bö NOR +1.01,7 2
5. Benedikt Doll GER +1.23,8 3
6. Emilien Jacquelin FRA +1.32,3 2
7. Martin Fourcade FRA +1.32,5 2
8. Erlend Bjöntegård NOR +1.42,0 5
9. Arnd Peiffer GER +1.51,6 1
10. Simon Schempp GER +1.58,3 0
37. Tero Seppälä FIN +4.00,0 6
  1. Tuomas Harjula FIN +6.16,1 4

Miehet, 15 km / Yhteislähtö
1. Johannes T. Bö NOR 41.36,3 1
2. Emilien Jacquelin FRA + 42,1 1
3. Tarjei Bö NOR + 51,8 1
4. Quentin F. Maillet FRA +1.03,3 2
5. Martin Fourcade FRA +1.05,0 1
6. Johannes Dale NOR +1.51,9 2
7. Arnd Peiffer GER +1.53,9 2
8. Simon Eder AUT +2.00,6 1
9. Erlend Bjöntegård NOR +2.09,7 1
10. Simon Desthieux FRA +2.15,7 4
                                     
Annecy-Le Grand Bornand, Ranska
Naiset, 10 km / Takaa-ajo
1. Tiril Eckhoff NOR 29.41,6 2
2. Ingrid L. Tandrevold NOR + 38,1 2
3. Lena Häcki SUI + 46,0 2
4. Dorothea Wierer ITA + 58,5 1
5. Justine Braisaz FRA +1.02,8 4
6. Denise Herrmann GER +1.10,8 4
7. Franziska Preuss GER +1.16,4 1
8. Irina Krjuko BLS +1.28,0 1
9. Julia Simon FRA +1.39,1 4
10. Paulina Fialkova SVK +1.45,8 2
19. Kaisa Mäkäräinen FIN +2.21,3 2
  1. Mari Eder FIN +2.43,4 4

Pystypaikan ohilaukaukset pudottivat Kaisa Mäkäräisen voittotaistelusta – venyi kauden ensimmäisessä yhteislähtökilpailussa kauden parhaaseensa
Kaisa Mäkäräinen oli neljäs kauden ensimmäisessä yhteislähtökilpailussa Ranskan Annecyssa. Kilpailun johdossakin käynyt Mäkäräinen hävisi kilpailun voittaneelle Norjan Tiril Eckhoffille minuutin ja 35,6 sekuntia.
Voitto oli kaksi ohilaukausta ampuneelle norjalaiselle neljäs putkeen.
Mäkäräinen selvitti kaksi ensimmäistä ammuntaa makuulta puhtaasti ja siirtyi kilpailun kärkeen. Ensimmäisellä pystypaikalla Mäkäräinen ampui kuitenkin kaksi ohilaukausta ja menetti kärkipaikan pystyammunnan puhtaasti suorittaneelle Eckhoffille.
Suomalaisen onneksi myös moni takaa tullut epäonnistui ammunnassaan, ja kahden sakkokierroksen jälkeenkin Mäkäräinen jatkoi kilpailussa toisena.
Viimeisellä pystypaikalla suomalainen ampui jälleen kaksi ohilaukausta, mikä pudotti Mäkäräisen kärkisijoilta. Suomalainen ei kuitenkaan luovuttanut, vaan hiihti jälleen kärkeä kiinni ja ohitti maaliviivan neljäntenä.

Naiset, 12,5 km / Yhteislähtö
1. Tiril Eckhoff NOR 38.52,8 2
2. Dorothea Wierer ITA +1.24,9 2
3. Linn Persson SWE +1.25,1 1
4. Kaisa Mäkäräinen FIN +1.35,6 4
5. Denise Herrmann GER +1.43,0 4
6. Jekaterina Jurlova-P RUS +1.43,6 2
7. Anais Bescond FRA +1.45,0 1
8. Franziska Preuss GER +1.45,2 2
9. Lisa Theresa Hauser AUT +1.46,9 2
10. Mona Brorsson SWE +2.03,8 2
13. Mari Eder FIN +2.15,3 4
Jääkiekon SM-liiga
Kärpät 31 22 3 2 4 97- 47 74
Tappara 32 18 5 2 7 104- 68 66
JYP 32 18 2 2 10 114- 81 60
Ilves 31 19 0 2 10 102- 76 59
HIFK 32 15 4 3 10 91- 81 56
KooKoo 32 14 4 3 11 90- 79 53
Lukko 31 12 6 3 10 87- 75 51
HPK 32 13 4 3 12 86- 85 50
KalPa 31 9 4 5 13 76- 91 40
SaiPa 31 11 1 3 16 79- 95 38
Ässät 31 10 2 2 17 61- 84 36
Jukurit 32 7 4 5 16 76-104 34
Pelicans 31 8 3 1 19 66-100 31
Sport 31 7 2 5 17 67- 97 30
TPS 32 7 2 5 18 73-106 30
Erkin kommentti: Jääkiekon SM-liigaa johtaa Oulun Kärpät, mutta vaikka se johtaa sarjaa tässä vaihessa ja sillä on nimivahva joukkue niin jostain syystä en usko, että Kärpät tulee voittamaan Suomen mestaruutta tällä kaudella sillä niin vaihtelevaa sen peli on ollut.

SM-liigan pistepörssi
Julius Nättinen JYP 28 23+16=39 20
Teemu Turunen IFK 30 14+23=37 5
Justin Danforth LUK 31 14+17=31 5
Jani Tuppurainen JYP 30 10+20=30 8
Jerry Turkulainen JYP 32 8+21=29 15
Jesse Puljujärvi KÄR 29 13+15=28 21
Kristian Kuusela TAP 32 11+17=28 16
Tomas Zaborsky SAI 31 11+17=28 -2
Juho Lammikko KÄR 29 8+20=28 23
Cody Kunyk HPK 32 5+23=28 3
Lauri Pajuniemi TPS 29 19+ 8=27 -8
Jarkko Immonen JYP 32 12+15=27 8
Juha-Pekka Haataja KOO 32 7+20=27 -5
Eemeli Suomi ILV 29 17+ 9=26 7
Kim Strömberg KOO 32 14+12=26 -1
Mika Pyörälä KÄR 28 12+14=26 24
Vilmos Gallo KOO 32 6+20=26 9
Valtteri Kemiläine TAP 30 1+25=26 11
Valtteri Puustinen HPK 30 12+13=25 3
Matias Maccelli ILV 26 10+15=25 11

Jääkiekon Mestis

KOOVEE 26 14 3 3 6 118- 88 51
Ketterä 26 13 3 4 6 100- 77 49
IPK 24 12 6 1 5 94- 74 49
SaPKo 26 12 2 4 8 96- 84 44
TUTO 26 12 3 1 10 95- 82 43
Jokipojat 26 11 2 3 10 91- 85 40
KeuPa HT 24 10 3 3 8 91- 85 39
Hermes 25 10 0 6 9 85- 85 36
K-Vantaa 26 7 2 5 12 81-100 30
Hokki 25 6 5 1 13 73-110 29
Peliitat 26 5 3 2 16 71-105 23
RoKi 22 3 4 3 12 60- 80 20

Erkin kommentti: Todennäköisesti Kokkollan Hermes pystyy pitämään sarjapaikkansa. Mielestäni Hermeksen ja JHT:n yhteistyö on ollut hyvää, mutta onko se riittävänn hyvää. Olen tyytyväinen siihen, että Imatran Ketterän riveissä pelaava Aku Kestilä on onnistuut sarjassa hyvin. RoKi ja Peliitat lienevät kärkkymässä putoamista ja taistelemassa paikastaan Suomisarjan kärkijoukkueiden kanssa.

Mestiksen pistepörssi
Jarkko Harjula HOK 25 19+15=34 -6
Matias Lainio SAP 23 13+21=34 14
Jaakko Lantta KET 25 7+21=28 20
Atte Karppinen SAP 26 11+16=27 7
Janne Seppänen KOV 26 10+16=26 6
Janne Kumpulainen KEU 22 4+21=25 6
Janne Kettunen KEU 22 13+11=24 11
Lassi Vanhatalo TUT 22 10+14=24 -4
Valtteri Lipiäinen KET 25 9+15=24 8
Anton Ollikainen KOV 26 8+16=24 5
Henry Karjalainen KET 25 5+19=24 16
Otto Mäkinen KOV 26 5+19=24 -6
Aku Kestilä KET 26 13+10=23 1
Arttu Rämö KET 24 11+11=22 11
Harri Kainulainen KVA 26 11+11=22 2
Ilkka Pikkarainen IPK 21 10+12=22 14
Sakke Hämäläinen PEL 25 9+13=22 0
Matias Varttinen JOK 25 9+13=22 -6
Erik Embrich TUT 23 5+17=22 -6
Rasmus Hämäläinen KET 25 16+ 5=21 9

Suomisarja

FPS 22 18 1 0 3 106- 52 56
K-Espoo 21 18 0 0 3 136- 36 54
Pyry 22 15 0 1 6 92- 58 46
D-Kiekko 22 14 1 0 7 104- 73 44
JHT 22 13 2 0 7 98- 80 43
Hunters 23 12 1 3 7 104- 79 41
RaaheK 22 8 5 1 8 77- 84 35
S-Kiekko 22 11 0 1 10 78- 90 34
Titaanit 22 8 1 3 10 88- 96 29
HC Giants 23 9 1 0 13 88-106 29
Riemu 22 7 1 3 11 78- 96 26
Karhu HT 22 7 1 2 12 81-107 25
Haukat 23 6 1 1 15 65-107 21
Laser HT 23 4 3 2 14 91-116 20
HCIK 21 6 0 1 14 65-108 19
Muik Hockey 22 2 1 1 18 51-114 9

Erkin kommentti: Suomisarjassa kärkipaikalla on loppusarjassa voitettavissa oleva FPS. Myös Kiekko-Espoo on voitettavissa. Jos suomisarjan ylempään loppusarjaan tulevat Raahe-Kiekko ja S-Kiekko niin se voi tehdä yleisömäärissä hienoista lisäystä.
Suomisarjan tehokkain pelaaj on JHT:n Jarno Palola ja kolmanneksi tehokkain Jere Rantala.

Jarno Palola JHT 22 16+23=39
Harri Pälve LHT 19 13+25=38
Jere Rantala JHT 22 8+28=36
Ilmari Pitkänen KES 20 17+18=35
Teemu Mielonen HUN 19 12+23=35
Jesse Huhtala KHT 16 18+16=34
Markku Flinck PYR 22 14+20=34
Totte Moberg FPS 22 9+25=34
Mikko Tauriainen LHT 23 11+22=33
Ville Rajala LHT 19 16+16=32
Patrik Mallenius HUN 23 13+19=32
Waltteri Selimgerei PYR 21 7+25=32
Jesse Häkkinen RAA 18 7+23=30
Henri Niemi D-K 22 15+14=29
Moses Mustonen KES 19 16+12=28
Aleksi Järvinen KES 21 5+23=28
Teemu Väisänen HUN 19 15+12=27
Oscar Leppänen KES 21 13+14=27
Miku Ronkainen FPS 21 13+14=27
Juho Nyman D-K 22 12+14=26

NHL:n suomalaisten pistepörssi
Aleksander Barkov FLA 35 11+29=40 + 4
Teuvo Teräväinen CAR 36 7+29=36 +14
Sebastian Aho CAR 36 21+13=34 +13
Patrik Laine WPG 34 13+21=34 + 8
Joonas Donskoi COL 36 13+15=28 + 1
Mikko Rantanen COL 20 10+14=24 0
Miro Heiskanen DAL 37 7+15=22 +10
Joel Armia MTL 34 12+ 9=21 + 6
Kasperi Kapanen TOR 37 8+11=19 - 1
Rasmus Ristolainen BUF 37 3+14=17 + 7
Roope Hintz DAL 30 12+ 4=16 0
Artturi Lehkonen MTL 36 6+10=16 + 8
Sami Vatanen NJD 31 5+10=15 - 5
Kaapo Kakko NYR 32 6+ 8=14 -13
Valtteri Filppula DET 37 3+10=13 -26
Mikael Granlund NSH 29 4+ 8=12 - 3
Mikko Koivu MIN 28 2+10=12 + 2
Erik Haula CAR 17 8+ 3=11 - 2
Esa Lindell DAL 37 2+ 9=11 + 6
Henri Jokiharju BUF 37 3+ 7=10 + 1

KHL Bobrov-divisioona

BOBROV-DIVISIOONA
SKA Pietari 39 15 10 4 10 103- 78 54
Jokerit 38 17 5 6 10 108-100 50
D Moskova 39 18 4 5 12 112- 90 49
Spartak 38 14 7 5 12 105- 94 47
Severstal 40 6 6 9 19 78-115 33
Riika 40 7 5 3 25 73-125 27

Lentopallon SM-liiga
Hurrikaani 21 18 2 0 1 60-14 58
Akaa-Volley 19 13 4 0 2 53-22 47
Savo Volley 18 13 2 2 1 50-19 45
VaLePa 18 13 1 2 2 48-19 43
Tiikerit 19 7 2 3 7 36-37 28
Raision Loimu 18 3 4 3 8 29-42 20
Hurmos 19 2 3 2 12 27-49 14
Vantaa Ducks 20 3 1 1 15 17-52 12
ETTA 18 2 1 3 12 22-47 11
PerPo 20 1 0 4 15 16-57 7
Erkin kommentti: Lentopallon SM-liigassa Kokkolan Tiikerit ova pelanneet mielestäni yllättävän hyvin. Oulun Ettalta olen odottanut vähän enemmän. Mielestäni sarjan yllättäjä on ollut Akaa-Volley. Perungan Pojat näyttävät taistelevan sarjapaikastaan.

Lentopallon ykkössarja
Lempo-Volley 13 9 2 1 1 35-13 32
TUTO Volley 12 8 2 0 2 32-11 28
NJ 10 9 0 1 0 29-8 28
Kuortane 11 6 1 2 2 26-19 22
Kyyjärvi 11 3 3 0 5 22-23 15
Isku 12 3 3 0 6 21-25 15
KaVe 12 4 1 1 6 21-26 15
East Volley 10 3 1 2 4 18-20 13
Sampo 11 3 1 0 7 13-25 11
VaLePa 12 0 1 5 6 16-35 7
NaPa 12 0 0 3 9 8-36 3
Erkin kommentti: Kyyjärvi on ykkössarjasa vasta viidentenä. Toivotaan kevätkaudesta parempaa.

Korisliiga
1 Seagulls 21 18 3 1958-1692 36
2 Vilpas 20 16 4 1795-1618 32
3 Kauhajoki 21 14 7 1824-1674 28
4 KTP 20 11 9 1843-1759 22
5 Pyrintö 21 11 10 1949-1951 22
6 BC Nokia 19 10 9 1625-1587 20
7 Kataja 18 9 9 1510-1531 18
8 Kouvot 20 9 11 1689-1716 18
9 Ura 19 6 13 1616-1798 12
10 Lahti 19 6 13 1659-1659 12
11 Kobrat 20 6 14 1673-1868 12
12 Korihait 20 3 17 1563-1851 6

Erkin kommentti: Kauhajoki on Korisliigassa vasta kolmantena. Kauhajoki on todennäköisesti tänäkin vuonna mitalipeleissä mukana.

Akaa 12 11 0 0 1 76-35 33
KaDy 13 9 1 0 3 59-28 29
FC Kemi 12 8 1 0 3 68-32 26
ToPV 11 7 1 1 2 56-28 24
GFT 11 8 0 0 3 45-24 24
SoVo 12 4 1 2 5 67-61 16
Mad Max 12 4 2 0 6 48-56 16
JoSePa 13 3 1 1 8 44-66 12
-------------------------------------
Sievi FS 12 3 1 0 8 27-64 11
PP-70 12 2 1 2 7 32-51 10
Riemu 12 2 1 0 9 25-68 8
Ilves FS 12 1 0 4 7 28-62 7
Erkin kommentti: Sievi FS on onneksi saanut peliään parempaa kuntoon. Toivottavasti sarjapaikka säilyy.

NBA/ITÄ (82 OTTELUA) 1/3
Milwaukee 30 26 4 86,7
Boston 26 19 7 73,1
Miami 29 21 8 72,4
Toronto 28 20 8 71,4
Indiana 29 20 9 69,0
Philadelphia 31 21 10 67,7
Brooklyn 29 16 13 55,2
Orlando 29 12 17 41,4
Charlotte 32 13 19 40,6
Chicago 31 12 19 38,7
Detroit 30 11 19 36,7
Washington 28 8 20 28,6
Cleveland 29 8 21 27,6
New York 30 7 23 23,3
Atlanta 30 6 24 20,0
Erkin kommentti: Lauri Markkasen Chigogo Bullsin pitää vielä parantaa peliää jotta joukkueen sijoitus sarjassa nousee paremmaksi.

Mielipiteet

Professori: Oikeuslaitoksella on vakavan itsetutkistelun paikka
Professorin mielestä Raamattuun viittaavien lausuntojen tutkimisessa on täydellisen farssin ainekset. Professori Timo Vihavaisen huolestuneisuus on luettavissa tuoreimmassa Kanavan numerossa, 8/2019. Hän pitää ennenkuulumattomina näytelminä oikeustapauksia, joissa ihmisiä, etenkin poliitikkoja on tuomittu ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”. Näin hänen mukaansa on tehty jopa sellaisissa tapauksissa, joissa on talonpoikaisjärjellä mahdotonta nähdä minkäänlaista yritystä kiihottaa ketään mihinkään.


Maailmalla tapahtuu
Ainakin 13 haavoittunut ampumisessa kotibileissä Chicagossa – juhlat oli järjestetty aiemmin kuolleen miehen muistolle
Poliisin mukaan uhrit ovat iältään 16–48-vuotiaita, ja he valikoituivat mahdollisesti sattumalta. Poliisi ei ole tunnistanut epäiltyjä, mutta on kiinnostunut kahdesta henkilöstä tapahtumiin liittyen. Toisella heistä on ase, ja hänet on pidätetty.


Huumori
Kummelin joulu (7) 
Aika karua joulumeininkiä näin Kummelihenkeen. Karuu tietoo joulusta ja kaikkee sen ympäriltä. (U).

Jakso 15: Pikkujoulut
Kausi 2, 15/16. Ihmisten puolue pohtii ilmastonmuutosta ja uskonnollisten rakennusten paikkoja pikkujoulutunnelmissa. (2009)
Rooleissa: Mari Perankoski (Päivi Teittinen), Kaija Pakarinen (Regina Mälkki), Taneli Mäkelä (Tapani Riihimäki), Kari Hietalahti (Topi-Petteri Saikkonen), Asko Sahlman (Hannes Säkkijärvi) ja Lars Svedberg (kertoja). Käsikirjoittajat: Atte Järvinen ja Reino Portimo. Ohjaaja: Atte Järvinen. Tunnusmusiikki: Kalle Koivisto.

Musiikki

Oulun poliisin joulutervehdys

Terveellinen ruoka

Best Foods for High Blood Pressure | Healthy Recipes

Top Ten Foods That Reduce High Blood Pressure

12 Healthy Fruits For Eyes - Best Foods For Eyes

Liikunta ja terveys

Verenpaine 130/78 pulssi 59, paino 107,6 kg, Jumppa 0/4480 min, kuntosali 80/6840 min, kävely 12/735 km, uinti 0/40 800 m, pyöräily 0/ 2450 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti