tiistai 24. joulukuuta 2019

24.12.2019 Bulgarialainen joulu


Vietän tämän joulun Bulgariassa, mutta silti muistoissani elää Raution joulukirkko. Alttaritauluna Raution kiekossa on Aino Håkanssonin maalaus "Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä".

Joulu ( Koleda tai Rozhdestvo Hristovo ) Bulgariassa on yksi vuoden rakastetuimmista lomista. On aika, jolloin koko perhe kokoontuu yhteen, muinaiset tavat ja perinteet tulevat peliin ja jouluhenki tuntuu kaikkialla. Yö ennen - jouluaattona ( Badni vecher ) on myös erittäin tärkeä. On aika, jolloin kaikki perheet yhdistyvät ja valmistelevat loma-illallisen. Joulujuhlat ovat yksi syy käydä Bulgariassa talvella.
Jouluaattona päivällinen
Perinne vaatii parittoman määrän erilaisia ruokia tarjoillaan jouluaattona. Aterioita on yleensä seitsemän tai yhdeksän (myös 12 ruokaa hyväksytään), mutta niiden on oltava lihattomia. Jouluaatto edustaa 40 päivän paaston viimeistä päivää, joka alkaa 15. marraskuusta. Lihattomia perinteitä kunnioittavat jopa ihmiset, jotka eivät noudattaneet joulupaastoa.
Joulujuhlaillallinen sisältää enimmäkseen:
- Täytetyt paprikat, riisiä tai papuja;
- Toinen kuuluisa ateria on ns. Sarmi, joka on rypäle- tai kaalilehtiä, joka on täytetty riisin kanssa;
- Pähkinät ovat pakollisia. Jotkut ihmiset uskovat ennustavansa seuraavan vuoden omaisuuden. Halkeilun jälkeen, jos saksanpähkinä on hyvä, vuosi onnistuu;
- Hunaja makealle elämälle;
- papukeitto tai muu palkokasvit;
- Paljon hedelmiä, kuten appelsiineja ja mandariineja;
- Toinen erityinen ateria on “ Oshav ”. Se on kuivatut hedelmät;
- Sipulit, valkosipuli, maissi ja muut pähkinät ovat myös mukana, samoin kuin viini.
- Pöydällä on oltava perinteinen pyöreä, koristeltu rituaalileipä, nimeltään pita. Jotkut ihmiset panivat siihen kolikon, ja kolikon löytäneen henkilön uskotaan olevan onni loppuvuoden ajan.
Tavat ja perinteet
Uskotaan, että mitä enemmän ruokia on pöydällä, sitä rikkaampi on seuraava vuosi. Perinteet edellyttävät, että päivällisen jälkeen pöytä pysyy koskemattomana aamuun asti. Juhlin alussa juhlallinen loki nimeltään “ badnik ” laitetaan takkaan ja sen tulisi palaa aamuun saakka.
On mielenkiintoista, että illan aikana ryhmä tai useita nuorten poikien ryhmiä (“ koledari ”) menee talosta taloon ja laulaa lauluja terveyden, vaurauden ja onnellisuuden vuoksi. Vastineeksi talon omistajat antavat heille joitain kolikoita, hedelmiä, erityisesti leivottuja juutalaseita ja muita herkkuja.
Joulukuusi ja carolit ovat myös tärkeä osa juhlaa. Lahjojen vaihtaminen 25. joulukuuta aamulla on erittäin yleistä bulgarialaisten perheiden keskuudessa. Joulupukki on nimeltään “ Dyado Koleda ”, joka tarkoittaa kirjaimellisesti isoisäjoulua .

Kalajoki

Haluan vanhoja valokuvia, jotka liittyvä kalajokiseen tai rautiolaiseen joulun tai uuden vuoden viettoon. Siksi laitoin asiasta toivomuksen Vanhoja valokuvia Kalajoelta-ryhmälle sekä Vanhat valokuvat ja tarinat Rautiosta-ryhmälle. Näissä ryhmissä on yhteensä melkein tuhat jäsentä.

Löytyisikö keneltäkään kalajokiseen joulunviettoon tai uuden vuoden viettoon liittyviä vanhoja valokuvia. Kun itse olin pieni niin meillä kotona ei ollut kameraa ja siksi nyt on vain muistikuvia.

Kalajoen pääkirjaston kävijämäärät ovat kaksinkertaistuneet – Sunnuntaiaukiolo ei jatku. Näin on päättänyt Kalajoen sivistyslautakunta.Kalajoen pääkirjastossa kokeiltu sunnuntaiaukiolo ei saa jatkoa. Sivistyslautakunta päätti, ettei kokeilua laajenneta pysyväksi palveluksi. Kirjastossa voi kuitenkin asioida sunnuntaisin itsepalveluna silloin, kun kahvila Kirja on avoinna.Neljän tunnin sunnuntaiaukioloa kokeiltiin valtuustoaloitteen johdosta kuutena sunnuntaina loka-marraskuussa. Tilastojen perusteella kirjaston käyttö oli tuolloin huomattavasti vähäisempää kuin muina päivinä. Kun uusia lainoja tehdään arkisin ja lauantaisin keskimäärin 35 tunnissa, sunnuntaisin määrä jäi 16:een.Sunnuntaisin kävijät eivät myöskään kaivanneet henkilökohtaista asiakaspalvelua niin paljon kuin muina päivinä. Kokeilupäivinä asiakaspalvelutilanteita tuli vain keskimäärin 9 päivässä, kun niitä arkisin tulee keskimäärin 80–100.Nykyisellä henkilöstömäärällä sunnuntaiaukiolon järjestäminen ei myöskään onnistuisi.
Mielestäni päätös on kalajokisten edun vastainen. Kalajokisille on verovaroilla ja kovan poliittisen painin jälkeen rakennettu uusi upea kirjasto ja nyt sitä ei ole varaa pitää auki silloin kun muut palvelut ovat avoinna. Mielestäni nyt säästetään väärästä paikasta. Mielestäni kirjaston käytön markkinoimiseen on tehtävä töitä ja on saatava kallis kirjasto tehokkaasti kalajokisten käyttöön. Onko meillä Kalajoella liian laiskoja ja tehottomia virkamiehiä, kun ei osata eikä viitsitä tehdä töitä kalliin kirjaston markkinoimiseen ja tapahtumien järjestämiseen? Sivistyslautakunnan jäsenten olisi tullut etsiä mahdollisuuksia, tapoja ja keinoja kirjaston käytön lisäämiseen. Ei riitä se, että nauttii luottamustoimesta vain kokouspalkkaa eikä käytä aivojaan ollenkaan.

Kalajoen joulutervehdyksen molemmat konsertit myytiin loppuun – Katso täältä kuvagalleria lauantain konsertista!
Kalajoen joulutervehdys -hyväntekeväisyyskonsertti keräsi täyden salin katsojia sekä perjantaina että lauantaina. Paikalliset muusikot esiintyivät tänä vuonna kirkon sijaan Virta-salissa.Poikkeuksellisen esiintymispaikan takia konserteissa pystyttiin keskittymään viihteellisempään ohjelmistoon kuitenkaan hartaampaa osastoa unohtamatta. Lisäksi tänä vuonna panostettiin valaistukseen ja muihin show-elementteihin.Mukana oli aiemmilta vuosilta tuttuja laulajia, mutta myös täysin uusia tuttavuuksia.Konsertin lipputulot käytetään Jokilaaksojen Musiikin Tuki ry:n toimintaan, jotta hyväntekeväisyyskonserttien toteuttaminen olisi mahdollista myös jatkossa.
Erkin kommentti: Valitettavasti en päässyt noihin konserteihin, mutta on ilo nähdä hienot kuvat tuosta konsertista Kalajokiseudun sivuilta.

Alueuutiset

Pääkirjoitus: Pyhäjärven maksuton päivähoito on hyvä idea – Päivähoidosta voi olla hyötyä lapselle ja vanhemmalle
Lapsiperheitä houkutellaan eri tavoin asukkaiksi kuntiin. Samaan aikaan, kun pääkaupunkiseutu ja jotkut suuret kaupungit nauttivat muuttajamääristä, on monessa kunnassa tilanne toisenlainen.
Tyypillistä on kuitenkin, että maaseutukunnista ja pieniltä paikkakunnilta halutaan nuorena pois. Jossain elämänvaiheessa saattaa kotiseutu jälleen houkutella. Kotiseudun kaipuu, isovanhemmat ja turvaverkot sekä yksinkertainen arki houkuttelevat joitakin sen sukupolven ihmisiä, jotka ovat opiskelleet muualla ja maistaneet isojen kaupunkien ja ulkomailla asumisen herkkua.
Lapsiperheiden olennainen palvelu on hyvä päivähoitopaikka riittävän lähellä kotia ja työpaikkaa niin, että arki on sujuvaa eikä päivittäisiin matkoihin mene liikaa aikaa. Monissa kunnissa lapsiperheille on yritetty kehittää ekstrapalveluita kuten vauvarahaa.
Noin 5000 asukkaan Pyhäjärven kaupunki on päättänyt poistaa päivähoitomaksun kokonaan. Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Savon risteyksessä sijaitseva pikkukaupunki on laskenut hyödyt ja haitat ja todennut ratkaisun mahdolliseksi.
Erkin kommentti: Tämä onnistuu vain sellaisissa kunnissa, joissa päivähoito on yksistään julkisen sektorin varassa.

Kotimaan uutiset

IS:n saamat muistiot vahvistavat – Posti informoi Paateroa suunnitelmistaan jo kesästä lähtien: ”Posti häviää jatkuvasti”
Muistiot vahvistavat, että Posti informoi Paateroa suunnitelmistaan jo 7. kesäkuuta eli välittömästi Rinteen hallituksen muodostamisen jälkeen. IS kertoi marraskuussa, että Paatero olisi halutessaan voinut viheltää pelin poikki moneen kertaan, mutta sitä hän ei tehnyt.
IS:n haltuunsa saamasta materiaalista ilmenee, että Postin johto löi kesäkuun palaverissa pöytään todelliset madonluvut.
VIIMEISTÄÄN 8. elokuuta Paaterolla oli siis selkeä käsitys Postin suunnitelmista siirtää jopa tuhansia Postin työntekijöitä Teollisuusliiton sopimuksen piiriin, kun oletetaan, että erityisavustaja on informoinut tapaamisen ydinkohdista Paateroa.
Pari viikkoa myöhemmin, 21. elokuuta, Postin johto tapasi Paateron henkilökohtaisesti ja rummutti samaa viestiä: Posti oli välttämättömien rakennemuutosten edessä ja työehdot oli saatava ”tasapuolisemmiksi”.
Erkin kommentti: Tämä Iltasanomien juttu on kova kamaa, sillä nyt todistetaan se, että ministeri Paatero ja silloinen pääministeri Rinne ovat valehdelleet. Mielestäni nyt joudutaan ottamaan uudelleen esille perustuslain 60 § eli ministerin on oltava rehellinen ja taitavaksi tunnettu Suomen kansalainen. Nyt on osoitettu ettei kumpikaan niin Sirpa Paatero kuin Antti Rinne täytä nätä vaatimuksia. Kansanedustajan on Suomen perustuslain 29 §:n mukaan on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.
Eduskunnan on otettava uudelleen käsittelyyn ministeri Sirpa Paateron menettely. Mielestäni Sirpa Paatero ei täytä perustuslain 60 §:n vaatimuksia nyt esilletulleiden tietojen valossa. Mielestäni eduskunnan on uudelleen harkittava varapuhemies Antti Rinteen asemaa. Kyllä eduskunnan on edellytettävä että eduskunnan varapuhemies täyttää myös kansanedustajalta vaadittavat edellytykset eli perustuslain 29 §:n edellyttämät vaatimukset.
Mielestäni myös Valtion ohjaus koko Postin asioissa on selvitettävä, sillä en voi hyväksyä Postin toimintaa Venäjällä, josta on aiheutunut miljoonien tappioita logistiikan puolella.

Postin hukatut miljoonat
Posti tekee miljoonatappiota logistiikkabisneksessä samalla kun postilaisten työehtoja kiristetään. Posti väittää, että logistiikka-ala tukee perinteistä postipalvelua. Todellisuudessa asia näyttää olevan päinvastoin.

MOT selvitti: Näin Posti hukkasi miljooniaan
Kuljetusyrittäjät: Postin laajentuminen on uhka yksityisille
Kuljetusalan yrittäjät ovat jo useita kertoja vedonneet valtio-omistajaan Postin logistiikkabisneksen hillitsemiseksi.
Vuonna 2017 tehdyssä vetoomuksessan yrittäjät toteavat, että Postin "aggressiivinen laajentuminen ‘rajattomine’ resursseineen ja perinteisen sekä kannattavan postitoiminnan tuottamine tappiopuskureineen on uhka yksityisille kuljetusyrityksille".
Tänä syksynä viisi yrittäjää esitti omistajaohjausministeri Sirpa Paaterolle laskelmia, joiden mukaan Posti on tarjonnut kuljetuksia jopa 30 prosenttia halvemmalla kuin muut yrittäjät.
Posti kieltää hintojen polkemisen ja sanoo toimivansa täysin markkinaehtoisesti.

Mielestäni on kyseenalaista pystytäänkö näitä asioista uuden omistajaohjausministerin Tytti Tuppuraisen ammattitaidolla ratkaisemaan. Mielestäni asialla on nyt kiire, sillä valtion omistajaohjauksessa oleva Posti ei saa tappaa pieniä kuljetusalan yrityksiä. Sen estämiseen tarvitaan nopeita toimia. Siis Postin johdon ja halltuksenkin toimet on tutkittava ja selvitettävä.

Nyt puhuvat kohun keskelle joutuneet Instrumentarium-yrittäjät: ”Toivottavasti et suuttunut meille”
Instrumentarium-ketjun franchising-yrittäjät pelkäävät, että heidän asiakkaansa äänestävät jaloillaan ja vaihtavat kilpailevaan ketjuun vastalauseena Instru Optiikka Oy:n johdon toimintatavoille.
Taloussanomat uutisoi lauantaina yhtiön koulutuskiertueesta, niin kutsutusta roadshow’sta, jossa myymälöiden henkilökunta jaettiin julkisesti punaisiin, keltaisiin ja vihreisiin ja osaa kehotettiin irtisanoutumaan. Sosiaalisessa mediassa yrityksen toimitusjohtajaan Pasi Anttilaan henkilöitynyt työntekijöiden kohtelu herätti suuttumusta ja moni ilmoitti siirtyvänsä toiseen optikkoliikkeeseen. Toimitusjohtaja Anttila myönsi sunnuntaina, että koulutustilaisuuden järjestelyssä tehtiin virheitä ja kertoi pyytäneensä koko henkilökunnalta anteeksi.
Erkin kommentti: Mielestäni koko optiikka-alan kilpailuasiat on selvitettävä perinpohjaisesti. Miksi Suomessa silmälasit maksavat lähes kolme kertaa enemmän kuin muualla Euroopassa? Epäilen kartellia optiikka-alalla Suomessa. Kilpaluasiamiehen on selvitettävä asia mahdollisimman nopeasti. Samalla kilpailuasiamiehen on tutkittava oma-aloitteisesti Instru Optiikan henkilöstön kohtelu jo julkisen keskustelunkin perusteella.

Mielestäni Suomessa on selvitettävä apteekkialan vapauttaminen kilpailulle. Lääkkeiden hinnat tulisivat laskemaan merkittvästi ja siitä hyötyisi ennenkaikkea pienituloiset sairaat sekä Suomen valtio eli veronmaksajat.

Mielestäni Suomessa Veikkauksen ja Alkon monopoli on purettava. Tämän asian valmistelu kuuluu hallituksen omistajaohjausministerille, mutta rohkenen epäillä, että ammattitaito tällaiseen operaatioon ei Tytti Tuppuraisella riitä.

Ulkomaan uutiset

Saudi-Arabia vieritti vastuun toimittaja Khashoggin murhasta kruununprinssinsä harteilta, kun viisi sai kuolemantuomion
SAUDI-ARABIA langetti maanantaina kuolemantuomion viidelle ihmiselle saudiarabialaisen toimittajan Jamal Khashoggin murhasta, kertovat uutistoimistot. Lisäksi kolme ihmistä sai 24 vuoden vankilatuomion.
Oikeudenkäynti järjestettiin suljettujen ovien takana. Tuomittujen nimiä ei ainakaan heti kerrottu julkisuuteen.
Synnyinmaansa hallintoa arvostellut, Yhdysvalloissa vakituisesti asunut Khashoggi murhattiin ja paloiteltiin Saudi-Arabian konsulaatissa Istanbulissa viime vuoden lokakuussa. Ruumiista ei ole löydetty jälkeäkään. Operaation toteutti tiettävästi 15 hengen iskuryhmä, joka oli lähetetty Saudi-Arabiasta.
Tapaukseen yhdistetyistä kruununprinssi Muhammed bin Salmanin läheisistä avustajista apulaistiedustelupäällikkö Ahmed al-Assiri vapautettiin syytteistä todisteiden puutteen takia ja ykkösneuvonantaja Saud al-Qahtani ei edes saanut syytteitä tutkinnan jälkeen, kertoo uutistoimisto AFP.
Heidät irtisanottiin murhan jälkimainingeissa.KRUUNUNPRINSSI Muhammedia pidetään Saudi-Arabian tosiasiallisena johtajana. Tuomiot noudattavat hallinnon virallista linjaa, jonka mukaan hänellä ei ollut mitään tekemistä murhan kanssa.
Erkin kommentti: Mitä meidän tulee tietää Saudi-Arabiasta ja kruununprinssi Muhammed bin Salaminista?

Saudi-Arabia Wikipedia

Muhammad bin Salman

Saudi Arabia sentences five to death over Khashoggi murder

12 Surprising Facts About Saudi Arabia

The Whole Truth About Dubai You Didn't Know

15 Things You Didn't Know About Mohammad Bin Salman Al Said

House of Saud - Saudi Arabia Documentary FRONTLINE

Kingdom of Saudi Arabia National Anthem In Military Parade

DOCUMENTARIES : THE SAUDI ROYAL FAMILY

Royal Saudi Arabian Military Power 2019 / Saudi Army

Talousuutiset

Finnpulpin Kuopion biotuotetehdashankkeen kohtaloksi koitui suuruus ja väärä sijainti, arvioi ympäristöoikeuden professori
Vaikka korkein hallinto-oikeus kaatoi Finnpulpin Kuopion biotuotetehdassuunnitelman, voi vastaava hanke silti onnistua muualla Suomessa. Näin arvioi ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä Itä-Suomen yliopistosta. Toimintaympäristön vakaus on luonnollisesti investoijille tärkeää, mutta Määtän mielestä Finnpulp-päätöstä on ylitulkittu ja samalla luotu turhia pelkoja.
Kyse on aivan olennaisesti paikasta ja kokoluokasta. Paikka oli yksinkertaisesti tämän kokoluokan hankkeelle väärä. Jossakin toisessa paikassa arviointi olisi voinut olla erilainen. Tästä ei pidä missään tapauksessa vetää johtopäätöstä, että Järvi-Suomessa ei olisi paikkaa tällaiselle hankkeelle.
Korkein hallinto-oikeus kertoi torstaina ratkaisustaan, jonka mukaan Kuopion Sorsasaloon suunniteltu Finnpulpin biotuotetehdas ei saa ympäristölupaa muun muassa siksi, että tehdas olisi vaarantanut Kallaveden ekologisen tilan ja voinut pilata vesistöä merkittävästi. Näin ollen KHO hyväksyi tehdassuunnitelmaa koskevat valitukset ja kumosi samalla Vaasan hallinto-oikeuden ja Itä-Suomen aluehallintoviraston päätökset.

Maailman puhtain tehdas ei riitä – lähtekää muualle”
Elinkeinoministeri pitää oikeuden päätöstä Kuopion biotuotetehtaasta valitettavana.Kansanedustaja Janne Sankelo (kok.) kysyi eduskunnan kyselytunnilla korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä, ettei se anna Kuopioon suunnitellulle biotuotetehtaalle ympäristölupaa.
Tämä päätös on hämmentävä, ja sillä on kansantaloudellista merkitystä. Se vie pohjaa pois Suomesta houkuttelevana investointimaana ja vesittää talouden kuntoonsaattamista. Uutinen on huono myös suomalaisille metsänomistajille, Janne Sankelo sanoi.
Hänen mukaansa aluehallintoviraston tehtaalle jo myöntämä lupa oli ehdoiltaan tiukka.
Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan korkein hallinto-oikeus hylkäsi ympäristöluvan Kallaveden ekologiseen tilaan vedoten. Vaikka suunnitellaan maailman puhtainta tehdasta, se ei riitä. Päätöksen viesti on suomalaiselle teollisuudelle tyly: lähtekää muualle.
Sankelon mielestä vesipuitedirektiivi uhkaa romuttaa koko Euroopan taloudellista pohjaa. Hän kysyi elinkeinoministeri Mika Lintilältä (kesk.), onko Kuopion hankkeen eteen enää mitään tehtävissä.
  • Uskaltaako kukaan enää suunnitella Suomeen suuria teollisia investointeja?
Erkin kommentti: Minulla ei ole riittävästi tietoja puolesta eikä vastaan. Kuitenkin ihmettelen tehtaan suunniteltua sijoituspaikkaa. Olisko tehtaalla kaikki edellytykset kunnossa jos paikka olisi toinen.?

Urheilu-uutiset

Tässä tulevat syyskauden kuumat ja kylmät suomalaispelaajat NHL:ssä – Carolinan tehokaksikko keulilla
Aleksander Barkov, Florida Panthers
Edelleen kokonaisuutena paras suomalaisjääkiekkoilija. Kun puhutaan Barkovin otteista kaukalossa, virheitä on käytännössä lähes mahdoton löytää. Luutii molempiin suuntiin uskomattomalla tasolla illasta toiseen, eikä varasta puolustuksesta koskaan askeltakaan hyökkäykseen.
Hoitaa ylivoimat, tappaa alivoimat, repii aloituksia yli 53 prosentin tehoilla ja on kirjannut kaiken tämän ohella tililleen 36 ottelussa 40 (11+29) tehopistettä. Barkovin 29 syöttöpistettä riittää NHL:n syöttöpörssissä sijalle seitsemän, pistepörssistä keskushyökkääjä löytyy sijalta kaksitoista.
Yli pisteen ottelukeskiarvo on erinomainen suoritus etenkin, kun huomioon otetaan, että tamperelainen pelaa yli kaksi minuuttia vähemmän ottelua kohden kuin vuosi sitten.

Yle Areena

Katso: Suomen Turku julisti joulurauhan – perinne on jatkunut lähes katkeamattomana yli 700 vuotta

Joulurauha on julistettu jälleen jouluaattona perinteisin menoin Turun Vanhalta Suurtorilta. Yle välitti joulurauhan julistuksen suorana ja voit katsoa sen tämän jutun pääkuvaa klikkaamalla.
Joulurauhan julistuksen perinne on jatkunut lähes katkeamattomana yli 700 vuoden ajan.
Joulurauhan julistus on radioitu vuodesta 1935 lähtien. Televisiolähetykset aloitettiin vuonna 1983.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti