torstai 21. maaliskuuta 2019

TO 21.03.2019 Vaalitentissä Juha Sipilä


Kalajoki

Kalajoen valokuituverkon rakentaminen nytkähti askeleen eteenpäin, kun Kalajoen Kuitu Oy valitsi valokuituverkon rakentajaksi paikallisen HSK Sähkö Oy:n. Kilpailutukseen valittiin kolme toimialallaan merkittävintä toimijaa, joista HSK Sähkö Oy teki edullisimman tarjouksen. Urakkasopimus allekirjoitettiin keskiviikkona. Työt on tarkoitus aloittaa alkukesästä.Varsinainen rakentamispäätös edellyttää 850 tilausta Kalajoen etelänpuolelta neljältä alueelta. Rakentaminen aloitetaan alueelta Rautio-Typpö-Tynkä-Etelänkylä-Vuorenkallio-Holmanperä, joko Raution tai Etelänkylän laiteasemalta. Tämän jälkeen kyläkohtainen rakentamispäätös vaatii vähintään 60 prosentin kattavuuden vakituisista asuinkiinteistöistä ja alueen tulee olla myös taloudellisesti kannattava.HSK Sähkö Oy rakentaa Kalajoen valokuituverkon – Kustannusarvio on noin 6,2 miljoonaa euroa

Numero oli tällä kertaa enne. Ykkönen numerolapussa hiihtänyt Kalajoki oli viime vuoden tapaan paras, kun koululaiset ratkaisivat paremmuuttaan XXVI Koululaisten maakuntaviestissä.Erot Nivalan Pyssymäellä hiihdetyssä viestissä muodostuivat kärjen osalta suuriksi. Kalajoki jätti toiseksi tulleen Pietarsaaren yli minuutin ja seitsemän sekunnin päähän. Kolmanneksi sijoittui Kruunupyy, joka jäi voittajasta liki kaksi minuuttia ja 47 sekuntia.Kalajoki uusi viime vuoden voittonsa koululaisten maakuntaviestissä Nivalassa – Katso tästä kotikuntasi sijoitus

Alueuutiset

Seutukaupunkien vetovoimatutkimus kertoo, että ”sujuvan elämän” imago toteutuu seutukaupungeissa. Kun asiaa kysytään asukkailta nousevat keskiöön turvallisuus, asuinympäristöön liittyvät mahdollisuudet ja liikenteellinen saavutettavuusSeutukaupunkien vetovoimatutkimuksessa selvitettiin viidenkymmenenviiden Suomen kaupungin tunnettuutta, imagoa ja vetovoimaa.Seutukaupunkeja ovat kaupungit, jotka ovat oman seutunsa talous- ja palvelukeskittymiä, mutta eivät maakuntakeskuksia. Niitä on Suomessa kaikkiaan 55 kappaletta, ja niissä asuu yhteensä 920 000 asukasta.Seutukaupunkien vetovoimatutkimuksessa kärkikymmenikössä on muun muassa Kalajoki, Ylivieska ja Pietarsaari – Asukkaiden mukaan alueilla riittää elin–, veto– ja pitovoimaa

Kotimaan uutiset

Syyttäjä vaatii usealle nykyiselle ja entiselle poliisijohtajalle enintään 4 kuukauden ehdollisia vankeusrangaistuksia virkarikoksista.Syyttäjä katsoo, että poliisijohtajat ovat laiminlyöneet valvontavastuunsa Helsingin huumepoliisin tietolähteiden käytön valvonnassa 2009-2013.KRP:n hyllytetty päällikkö Robin Lardot ja Helsingin poliisilaitoksen entinen komentaja Jukka Riikonen pitivät loppulausuntonsa torstaina. Lardot piti itse oman loppulausuntonsa.Lardot ja Riikone vaativat syytteiden hylkäämistä.Lardot sanoi, ettei syyttäjä ole vieläkään pystynyt osoittamaann, mitä Lardotin olisi pitänyt tehdä toisin. Samaa sanoi myös Riikonen.
"Tällä kaikella on kohtuuttomat seuraukset, enkä puhu nyt rahasta", KRP:n päällikkö Robin Lardot tylytti syyttäjiä – Yle seurasi hetki hetkeltä
Erkin kommentti: Tämä on järkyttävä oikeudenkäynti. Mielestäni asiat olisi voitu hoitaa muullakin tavalla. Kaikesta huomaa, että oikeudenkäynnin alkuunpanija eli Päivi Räsänen ei ole ollut tehtäviensä tasalla. Oikeudnekäynnit aiheuttavat valtaa haittaa poliisitoimille ja syytetyille. En voi ymmärtää tällaista tyhmyyttä ja toimintaa, enkä koko oikeudenkäyntiä.

Posti- ja logistiikka-alan unioni peräänkuuluttaa valtion puuttumista Postin johdon toimiin.
POSTIN yt-neuvottelut päättyivät torstaina. Lopulliseksi vähennystarpeeksi muodostui enintään 59 henkilöä.Yt-neuvotteluiden lopputuloksena Tallinnaan syntyy Postin mukaan 14 uutta työtehtävää. Suomessa irtisanotuille työntekijöille tarjotaan nyt mahdollisuutta siirtyä töihin Suomenlahden tuolle puolen.Posti vähentää Suomesta – PAU: tarjoaa irti­sanotuille samoja töitä Tallinnasta, Viron palkoilla

Vaasassa sijaitseva Mehiläisen hoivakoti on asetettu aluehallintoviraston (avi) valvonnan alle.Tähän päädyttiin kaupungin mukaan, kun Mainiokoti Isolahti -nimisessä hoivakodissa oli havaittu erittäin vakava tilanne. Kaupunki tekee asiasta tutkintapyynnön poliisille avin ohjeen mukaisesti.Mehiläisen hoivakodissa Vaasassa havaittu ”erittäin vakava tilanne” – jokaiselle asukkaalle tehdään lääkärintarkastus mahdollisimman pian

Ulkomaan uutiset

Yhden oppilaan ja Italian poliisin tehokkuuden ansiosta 51 lapsen ja kolmen aikuisen henki säästyi uhkaavassa tilanteessa keskiviikkona Milanossa, uutistoimisto AFP ja italialaismedia kertovat.Koulubussin kuljettaja oli yllättäen ilmoittanut ottavansa kyyditettävänsä panttivangeikseen ja muuttanut reittiään. Hän oli sitonut heidät ja vienyt heidän puhelimensa. Tämän jälkeen hän oli valellut bussin bensalla ja sytyttänyt sen tuleen.– Kukaan ei pääse ulos täältä elossa, kuljettaja oli useiden oppilaiden mukaan uhannut.Kukaan ei pääse täältä elossa”: Kuljettaja valeli koulubussin bensalla ja sytytti sen tuleen - poliisit pelastivat 51 lasta Italiassa

Talousuutiset

Traficomin laaja selvitys paljastaa muitakin taksien hintapiikkejä Uudenmaan ulkopuolella. Lisäksi varsinkin Kela- ja invakyydeissä on jopa vaaratilanteita.Taksiuudistus on toistaiseksi iso pettymys hinnanlaskua toivoneille asiakkaille. Invataksien käyttäjät pelkäävät aiempaa enemmän turvallisuutensa puolesta. Myös taksiyrittäjistä yli viidesosa sanoo, että ei aio jatkaa kahden vuoden päästä töitä.Nämä tiedot käyvät ilmi kahdesta selvityksestä, jotka liikenne- ja viestintävirasto (Traficom) teetti taksimarkkinan vapautuksen ja Kela-taksikilpailutuksen jälkeen. Se julkaistaan tänään torstaina ja on ensimmäinen laaja selvitys taksiuudistuksen vaikutuksista.Taksien jättiselvitys paljastaa uudistuksen voittajat ja häviäjät: Hinnat nousseet ympäri Suomen, Kela-kyydeissä jopa vaaratilanteita

Urheilu-uutiset

Etta tarjosi Oulun urheilutalon täpötäydelle katsomolle viihdettä koko rahan edestä, kun hurmoksessa ollut yleisö pääsi todistamaan oululaisten 3–2 (25–23, 21–25, 25–27, 25–23, 15–9) -kotivoittoa Loimaan Hurrikaanista.Kotivoiton myötä oululaiset siirtyivät välieräsarjassa 2–1-johtoonHurmostilassa mylvinyt urheilutalo sai palkintonsa – Etta nappasi voiton kolmannesta välierästä, katso kuvia ottelusta

Entinen maastohiihtäjä paljastaa menneensä pitkään ”miinuksella” uransa aikana.
Entinen maajoukkuehiihtäjä Kati Lehtonen (o.s. Pulkkinen) kertoo tuoreessa Urheilulehdessä muun muassa 1990-luvun puolivälin tapahtumista.Vuonna 1996 Seefeldissä Lehtonen hiihti uransa parhaan maailmancupin sijoituksen (12:s). Voittaja Larisa Lazutina ja viisi muuta Lehtosen edelle sijoittunutta jäivät myöhemmin kiinni dopingista. Kahden kolmen minuutin ero keulaan kismitti. Epätoivon vimmassa syntyi halu tehdä nopeasti enemmän, jotta tulokset paranisivat.– Kun on levätty ja syöty liian vähän, ja mennään kymmenen kerran limitin yli, paketti laukeaa jossain vaiheessa, toteaa Lehtonen.Urheilulehti: Suomen ex-maajoukkuehiihtäjä kertoo, miten sanoi ei saamaansa dopingtarjoukseen: ”En olisi arvostanut sen jälkeen itseäni”

Koripallon NBA:ssa Lauri Markkasen Chicago Bulls kukisti niukasti Washington Wizardsin kotikentällään. Markkasen Bulls keräsi 126 pistettä Washingtonin jäädessä 120 pisteeseen.Ottelun kolmannella neljänneksellä pelasimme kauden parasta puolustuspeliämme. Olen erittäin ylpeä siitä, joukkueen valmentaja Jim Boylen totesi joukkueen Twitter-tilillä.Markkanen oli joukkueensa pistekuningas 32 pisteellään. Levypalloja suomalaistähti keräsi 13. Markkanen sai peliaikaa lähes 38 minuuttia.Lauri Markkanen joukkueensa pistekuningas – Chicagolle täpärä jatkoaikavoitto Washingtonista

Maailmalla tapahtuu

Italiassa ammatikseen pelaava Sauli Väisänen ei ole enää vain Anna-Liisa Tiluksen poika vaan nyt myös Leo Väisäsen veli.Sauli ja Leo Väisänen seisovat kuvattavina Udinen laitamilla sijaitsevan hotellin edustalla, kun Suomen jalkapallomaajoukkueen ykköstähti Lukas Hradecky polkee pyörällä ohi.– On sitä kovempiakin veljeksiä suomalaisessa jalkapallossa, Hradecky huikkaa ja jatkaa polkemistaan.Hradeckyn pikkuveljellä Matej’lla on yksi A-maaottelu ja toinen veli Tomas on pitkän linjan veikkausliigapelaaja.Entisen Miss Suomen pojat pääsivät miesten maajoukkueeseen: ”Eiköhän mutsi ja faija muutaman kyyneleen tirauttaneet”

Irakissa ainakin 71 ihmistä on kuollut lauttaonnettomuudessa. Lautta kuljetti ihmisiä, jotka juhlivat kurdien uuttavuotta. Onnettomuus tapahtui Tigris-joella Mosulin kaupungissa. Tuhoisa lauttaturma Tigris-joella – ainakin 71 kuollut
Yle Areena

Tentissä puheenjohtaja Juha Sipilä. Puheenjohtajan puhe suorassa lähetyksessä. Ohjelman juontavat Marja Sannikka, Kirsi Heikel ja Olli Seuri
Keskusta
Erkin kommentti: Juha Sipilän esitys puuntaimien istuttamisesta on hyvä. Toivottavasti metsäteollisuus maksaa taimet ja istuttajille pientäpalkkiorahaa. Oikeusvaltioperiaatteesta olen Juha Sipilän kanssa eri mieltä. Suomi ei ole oikeusvaltio. Tarvitaan suuri oikeusuudistus, josta Sipilä ei maininnut mitään. Sipilä itse on laiminlyönyt oikeusvatlioperiaatteen kuten seuraavasta käy ilmi. Mielestäni toimittaja Kirsi Heikelin toiminnassa on se hyvä puoli, että siinä on paljon parantamisen varaa.

Ulosoton peruste on virheellinen ja ulosotto jatkuu edelleen.
Tilanne on ja oli tämä
Konkurssisääntö 50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aiheutuvien kustannusten maksamiseksi.
Kera Oy käytti saattohoitajaa, jonka tehtävänä oli tuhota yritys. Saattohoitaja teki muiden osakkaiden tietämättä Kera OY:n kanssa kuvassa olevan sopimuksen. Kysymyksessä on törkeä petos, koska myyjä Kera Oy oli päättänyt poistaa perustettavan yhtiön markkinoilta. Siihen liittyy kuvassa oleva sopimus.
Väliaikaiset pesänhoitajat eivät konkurssisäännön mukaan saa myydä kiinteää omaisuutta. He kuitenkin myyjät kiinteää omasuutta maakaaren vastaisesti. Heillä ei ollut valtakirjoja ja he myivät toisen omaisuutta omanaan.
Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Kysymyksessä oli törkeä petos.
Kaupanvahvistajaksi on merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka ei kauppakirjan allekirjoittajan mukaan ollut paikalla, kun kauppasopimus allekirjoitettiin.
Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja todistaa, ettei hän ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin.
Kaupanvahvistajaksi merkitty nimismies Sulo Heiskari  toimi syyttäjänä kaikissa kauppasopimuksista johtuvista oikeudenkäynneistä. Syyttäjistä annetun lain mkaan hän ehdottomastai esteellinen toimimaan syyttäjänä näissä asioissa.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kaupat. Kaupan purku on aina lopullinen ja peruuttamaton. Kun pääsopimus puretaan niin liitännäiset eli takaukset eivät voida voimaan. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki konkurssituomion väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu.
Varatuomari Paavo M. Petäjä antoi Ylivieskan käräjäoikeudelle väärän lausuman asiassa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Paavo M. Petäjä tunnustaa asian KRP:lle
Silloiselle asianajajalle Asko Keräselle annettiin valtakirjat asioiden hoitamiseksi, koska hän pyysi niitä sillä perusteella, että konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu.
Entinen asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen tunnustaa, että hän jätti valituksen tekemättä. Nyt ainoa mahdollisuus on saada purku korkeimmalta oikeudelta, mutta korkein oikeus ei suostu purkamaan vääriä tuomioita eikä Ylivieskan käräjäoikeus ota asiaa käsiteltäväkseen. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä eikä laillisuusvalvonta näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.
Tutkinnanjohtajana ollut poliisi Raimo Ollila on jättänyt kaikki rikostutkintapyynnöt tutkimatta.
Asianajaja Hannu Maskonen teki asiassa oman lopullisen ratkaisunsa, putosi parvekkeelta ja kuoli.
Ennen kuolemaansa asianajaja Hannu Maskonen haastoi Erkki ja Eila Ahon oikeuteen velallisen epärehellisyydestä Merita-pankin nimissä pankinjohtajan tietämättä asiasta. Tässä pankinjohtajan todistus.
Erkki Aho tuomittiin asiassa 75 päivän ehdottomaan vankeuteen sellaisen velan perusteella jota ei edes ollut olemassa.
Koska oli eduskuntavaalit tulossa niin kansanedustajaehdokas Kalajoen kaupunginvaltuuston silloinen puheenjohtaja organisoi asiat niin, että Erkki Ahon piti antaa valtuustolle selvitys vankeustuomiosta otsikolla Luottamusmiehen rikollinen toiminta luottamustoimen ulkopuolella. Valtuutettu Erkki Aho teki parissa viikossa 1879-sivun selvityksen asioista. Valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä apunaan Kalajoen kaupungin virkamiesjohto estivät valtuutettu Erkki Ahoa esittämästä asioita valtuutetuille. Kysymyksessä oli törkeä luottamusaseman ja virka-aseman väärin käyttö sekä rikollisten suojelu.
Tässä selostus ja todistusaineistot

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen
PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2
PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 3
Videot
Erkki Ahon videot ( 8 videoa)
Valtiopetos on tosiasia
Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun
oikeustoimi ja poliisiblogi
Kaikki valtion rikollinen toiminta minua kohtaan perustuu valtiopetokseen ja valtiopetos ei vanhene koskaan. Kysymyksessä on 10.5.1995 alkanut kidutusrikos, mikä on jatkunut tähän päivään saakka.
Koiviston konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset

Vakaan markan politiikka ja Koiviston konklaavi


Koiviston konklaavi
Terve Juha
Olen jo lähettänyt alla olevassa linkissä mainituille tahoille selvityksen ja laskun valtion rikollisesta toiminnasta asiassani.

Valtiopetos - kantelu oikeuskansleri Jaakko Jonkalle

Erkki Aholla on lisäksi 14 nidottua kirjaa PR-talojen konkurssivyyhdestä todistusaineistona sekä 11 banaanilaatikollista asiakirjoja Merenojatie 9 B 16 varastossa.
Erkki Ahosta lähemmät tiedot

Erkki Ahon työkokemus

Erkki Aho ääniharavana

 Erkki Ahon toiminta valtuutettuna

Erkki Ahon elämä

Erkki Ahon blogit ja videot

Katso erityisesti blogit
Oikeuslaitos ja poliisi

Pankkikriisi

Nettikirja
Kalajoki-näyttely

Kalajoki

sekä Erkki Ahon blogi

Viimeisimmät ihmisoikeusrikokseni tapahtumat
Erkki Aho sairastui vakavaan syöpään voimakkaan stressin seurauksena

 Voitin taisteluni syöpää vastaan
Tämä oli ruokavalioni, kun voitin syöpäni

 Minut häädettiin kodistani, jonka omisti lottovoittaja-vävyni ja diakoni-tyttöni. Minusta tuli leipäjonon asiakas.
Kantelu ylitarkastaja Laura Kvarnströmin toiminnasta

Avioeropäätös 12.11.2018

Nyt olen menettänyt kaiken valtion rikollisen toiminnan johdosta ja Kalajoen kaupungin syrjinnän johdosta.
Vahingonkorvauslaskelma ajalta 11.5.1995 – 30.6.2017
  1. osakepääoma 100 857 euroa
  2. toimitusjohtajan palkka 4 438 394 euroa
  3. omaisuuden menetys (omakotitalo, kesämökki) 302 571 euroa
  4. tuotemerkit ym. 1 344 477 euroa
  5. henkiset kärsimykset 2 140 000 euroa
  6. tilauskanta 165 911 euroa
  7. kotimaan myynti 26 053 406 euroa
  8. Japanin myynti 1 443 430 euroa
  9. Optinorm Saksa 30 425 586 euroa
  10. ikkunakauppa 17 551 182 euroa
  11. Rautia/Kesko 47 407 000 euroa
  12. Saksan hirsi 10 460 000 euroa
  13. Venäjän puu 11 460 569 euroa
  14. rikollinen ulosotto 1.7.1996 – 31. 5.2017 535 000 euroa
    yhteensä153 828 383 euroa
  15. korko 7 %:a ajalle 1.6.2017 – 31.5.2018 n 10 767 986.81 euroa
    164 596 369,80
  16. korko 7 % ajalle 1.6.2018 – 30.11.2018 5 760 872, 94 euroa
    yhteensä 170 357 242,74 euroa
17.Avioero, häätö ja hengenvaarallisen korkeaan verenpainetautiin sairastuminen.
Vaimoni on ollut minulle todella rakas, mutta hän ei kestänyt kovassa paineessa oikeustaisteluni ja vävyni 7,2 miljoonan lottovoiton painetta. Menetys on minulle todella raskas mitä on vaikea rahaksi muuttaa. Blogissani arvioin menetykseni arvoksi n.10 miljoonaa euroa. Syyttäjä Sulo Heiskari soitti minulle ja kertoi kysyneensä vaimoltaan minkä arvoiseksi hän arvoi itsensä. Häätö ja hengenvaaralliseen verenpainetautiin sairastuminen ovat myös vaikeasti arvioitavia asioita rahassa mitattuna. Kysymyksessä on kuitenkin kidutusrikos. Jos jotain pitää arvioida niin: avioero 1 miljoonaa eroa, häätö kidutusrikoksena 100 000 euroa ja korkeaan verenpainetautiin sairastuminen 300 000 euroa.
Yhteensä 1 400 000, 00 euroa
Kaikki yhteensä 171 757 242,74 euroa
Verenpaineeni oli 196/116. 11 eri lääkäriä on tutkinut minut ja todennut korkean verenpaineeni johtuvat kovasta stressistä. Vakavasti sairaana ja avioliiton loppumisen järkyttämänä, kodistaan häädettynä oman perheenjäsenen, diakoni-tytön ja hänen lotto-voittaja miehensä toimesta, leipäjonon asiakkaana, rikollisen ulosoton kohteena ja heitteille jätettynä ihmisenä en pysty parempaan asioiden selvitykseen tällä hetkellä.

Tässä on Sipilän reagointi asiaan. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä pyytää Helsingin Sanomissa anteeksi yrittäjiltä Suomen tapahtumia 1990-luvun laman aikana.
HS: Juha Sipilä pyytää anteeksi 1990-luvun laman uhreilta

Sipilän arvopohja

Juha Sipilä ja moraali

Pääministeri Juha Sipilä on julistanut panevansa valtion omistamien yritysten ”taseet töihin”. Tämä juttu kertoo, kuinka Sipilä hyödynsi yhteistä rahaa tehdäkseen itsestään yksityisen miljonäärin.
Seuran selvitys: Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla

Juha Sipilä puhui puheessaan ukistaan. Ukin nimi oli Niilo. Sitä Juha ei maininnut. Niilon vaimon nimi oli Hanna. Jukka Virtanen on tehnyt laulun Hannasta ja Niilosta. Tosin laulu ei mitenkään liity Niilo ja Hanna Sipilään.
Hanna ja Niilo

Vaalitentin toimittajat eivät kysyneet tai ei ehkä tietoviisaina tienneet, että Suomen hiiidioksidipäästöt ovat 1 promille maailman hiilidioksidipäästöistä eli se on sama kuin kana kusi valtameressä.
Toimittajat eivät kysyneet Sipilältä mitään maanpetoksesta. Sipilän hallituksen toiminnan johdosta veronmaksajat joutuivat kärsimään 10 miljardin vahingot. Sipilältä ei myöskään kysytty valtiopetoksesta. YLE:n toimittajillekin näytti riittäneen Sipilän anteeksipyyntö jos he edes tiesivät asiasta. Toimittajilta jäi kysymättä myös leikkauslistasta tärkeät asiat:



SIPILÄN UUDET VAATTEET | PELIMIES | MTV3

Pääministeri Juha Sipilä, suuri johtaja -- Uutisraportti 16.5.2015

Näin nopeasti Juha Sipilän takki kääntyi -- Uutisraportti 30.5.2015

Youtube

Sipilän hallituksen tilinpäätös

180802 Ilmastohuijaus (1/-), mistä kysymys

180805 Ilmastohuijaus (2), huh hellettä

180808 Ilmastohuijaus (3), hiilidioksidi

181028 Ilmastohuijaus (4), uskon perusta - kulttuurierot

181114 Ilmastohuijaus (5) - Kaliforniassa käryää

181122 Ilmastohuijaus (6) - kadonneen lämmön metsästäjät

190222 Ilmastohuijaus (7) - Ilmastovaalit

Ilmastohuijaus (osa 8) - lapsikortti käyttöön

Mielipiteet

Siniset: Suomen maahanmuuttopolitiikka on tiukempaa kuin koskaan
Kommentti: tarkoittaa kai Eila Kännön jälkeen, mutta valhetta väite silti on.
Sin: Nämä kaikki asiat ovat muuttuneet sinisten ansiosta kuluvalla hallituskaudella:
  • Sin 1: Oleskelulupia ei myönnetä enää humanitaarisen suojelun perusteella
Kommentti: Vuonna 2014 tällä perusteella oleskeluluvan sai 4 hakijaa.
  • Sin 2: Kaikki oleskeluluvat myönnetään aluksi määräaikaisiksi
Kommentti: Turvapaikka myönnetään neljäksi vuodeksi. Sen jälkeen voi hakea kansalaisuutta tai hakea jatkoluvan. Käytännössä kaikki saavat jäädä neljän vuoden jälkeen.
Tyhjästä on paha nyhjästä

Sen sijaan meillä ymmärretään hyvin terveyden ja hyvän elämän, ihmissuhteiden ja mielekkään työn arvo. Nehän ovat asioita, joita sanan varsinaisessa merkityksessä ei voi rahalla ostaa.
Onnellisuuden mitta

Kotimaan matkailu

Talonpoikaishenkinen Tapion Tupa sijaitsee upeilla Kalajoen Hiekkasärkillä. Vanhoja arvoja kunnioittaen rakennettu Tapion Tupa tarjoaa viihtyisää ja monipuolista majoitusta perinteisessä ympäristössä. Alueella on myös vesipuisto Tapioland, jossa etenkin perheen juniorit viettävät riemukkaan päivän. Tapion Tuvalla sinulle tarjotaan reilusti pohjalaista, aitoa ja puhdasta kotitekoista lähiruokaa. Myymälästä voit hankkia kotiin viemisiksi paikallisten tuottajien tekemiä matkamuistoja, käsitöitä ja elintarvikkeita.
hostellit.fi

Ulkomaan matkailu

Milan and Lake Como

Lake Como Italy, August 2017

Lake Como to Bellagio

Musiikki

Hallelujah - Jeff Buckley

Rod Stewart - Sailing 1975 HQ

Rod Stewart - I Don't Want To Talk About It (from One Night Only! Live at Royal Albert Hall)

Loppukevennykset

Jarkko ja Juhani Tamminen Big Bang!

Jarkko tamminen kooste1

Jarkko Tamminen & Laura Voutilainen - Laulu imitaatio (Linnan jatkot 2016)

Kuntoilu

15 MIN ABS: Love Handle + Muffin Top Workout

15 MIN INTENSE AB WORKOUT | AT HOME NO EQUIPMENT | GET MADFIT WITH ME

15 MIN FULL BODY FAT BURNING AT HOME WORKOUT | NO EQUIPMENT

Kävin kuntosalilla kuntoilemassa 90 minuuuttia.

Liikunta ja terveys

Verenpaine 137 / 85, pulssi 62 , Paino 100,6 kg. Jumppa 40 /1230 min, kuntosali 90/ 1420 min, kävely 0/317 km , uinti 0/2300 m, pyöräily 0/0 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti