keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

KE 27.03.2019 Uhkailu ja väkivalta eivät kuulu suomalaiselle vaalikentälle – eikä politiikkojen rikollisuuden hyväksymä toimintatapa kansanedustajille – valtiopetos – Koiviston konklaavi- SSP-sopimus – Aktiv-Hansa-kauppa – 60 000 markkinoilta poistettua yritystä- 16000 yrittäjien itsemurhaa – kansanmurha- yli 500 000 työtöntä – yli 280 000 ylivelkatunutta jne...


V niin kuin ketutus

KETUTUS — A story of being seriously pissed off

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo blogissaan keskustelleensa puoluejohtajien kanssa eduskuntavaaleista niin syksyllä kuin nyt hiljattainkin.Olemme eduskuntapuolueiden puheenjohtajien kanssa käyneet jo syksyllä keskustelun tulevista eduskuntavaaleista ja siitä, miten vältettäisiin paitsi ulkopuolinen vaikuttaminen myös vaalitunnelman ylikuumeneminen”, Niinistö kirjoittaa.Sauli Niinistö: ”Uhkailu tai väkivalta eivät kuulu suomalaiselle vaalikentälle”
Erkin kommentti: Se huutaa, joka pelkää! Miksi 1990-luvun laman ja pankkikriisin asiat on selvittämättä – ns. Koiviston konklaavi, 100 vuodeksi julistettu SSP-sopimus, Aktiv Hansa-kauppa, jossa Niiistiökin oli takapiruna – 60 000 yritystä poistettiin markkinoilta , yli 500 000 ihmistä työttömäksi, 280000 ylivalkaantui ja 16000 yrittäjää teki itsmeurhan. Näistäkö pitäisi vaieta?
Kansainvälinen rikostuomioistuin Suomeen/Jukka Davidsson;
Julkistamme tänään apua ja tukea laman uhreille, edunvalvontaa yrittäjille ja toivoa paremmasta kansalaisille.Saamme käyttöömme kansainväliseen rikosoikeuteen ja kansainväliseen oikeuteen pohjautuvan riippumattoman tuomioistuimen. Meille on luvattu hankkeeseen kansainvälistä apua ja tukea. Laman uhri voi nyt hakea oikeutta, korvauksia ja päästä jatkamaan elämäänsä. Ensimmäisessä vaiheessa keskitymme 1990 luvun laman juttujen todelliseen lainmukaiseen käsittelemiseen. Samalla selvitämme voimmeko saattaa käsiteltäviksi myös mahdollisia maanpetoksia ja/tai valtiopetoksia koskevat asiat EY/EU/EURO liittymisen yhteydessä. Edelliseen kategoriaan kuuluu myös virkamiesten, eduskunnan ja valtioneuvoston jäsenten yksilövastuut lainojen ottamisessa, rahankäytössä, pankkituissa, Suomen pankin toimissa, suunnitteluissa jne. Toisessa vaiheessa voimme laajentaa toiminnan kattamaan esimerkiksi vakuutuslääkäriasioihin, rokotteilla tuhottujen ihmisten viranomaisrikoksiin jne. Jatkojuttujen lista lienee pitkä laittomassa suomessa.
Palautamme Suomen oikeusvaltioitten joukkoon!!!
Laman uhreille
Lama iski murskaavalla voimalla 1990 luvun alussa asuntovelallisiin ja yrittäjiin. Siitä on annettu sellainen kuva, että markkinavoimat riehuivat eikä asialle voitu mitään. Tämä on virheellinen tulkinta. Globalisaation avulla tuho suunniteltiin ja alustettiin ulkomailta sekä autettiin ja varmistettiin sen tuhovoima suomalaisin voimin.
Menemättä sen syvemmälle tapahtumiin totean vain sen, etteivät laman uhrit ts. velalliset, yrittäjät ja heidän takaajansa ole saaneet osakseen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä tai tehokkaita oikeusvoimakeinoja. Nämä henkilöt ovat siis vailla oikeutta ja puolustautumiskykyä.
Nostan tässä esiin muutaman asiakokonaisuuden tuon ajan rikollisesta käyttäytymisestä. Ensinnäkin valuuttaluotot eivät aiheuttaneet devalvaatioitten vuoksi devalvaatio tappioita, koska Suomen Pankin hyvällä avustuksella selvisi, että on olemassa määräykset valuuttapositioitten suojaamisesta. Toisin sanoen jos siis pankille tuli tappioita oli se pankin oma ongelma, jota ei laillisesti voi siirtää asiakkaalle. Asiaan liittyy vielä monia muita juridisia kysymyksiä, joita pankki on laittomasti hyväksikäyttänyt. Tämä on siis petos.
Toinen merkittävä asiakokonaisuus on se, että pankit saattoivat velkoa asiakkailta saataviaan esittämättä saamistodistuksia eli velkakirjoja. Tämä menettely ei ”lennä” kansainvälisen oikeuden perusteiden puitteissa. Asiaan liittyy lukuisa määrä petoksia ja niitten kautta rahanpesua.
Kolmas juttu koskee salaista sopimusta, jonka valtio ja pankit allekirjoittivat lokakuussa 1993. Kyseinen sopimus kattoi sekä jo kaatuneitten yritysten kuin myös kaadettavien yritysten ja yksilöitten ”tuhoamissäännöt”. Tämä asiakirja on petos.
Näitten seurauksena yli 20 prosenttia toimivista yrityksistä kohtasi loppunsa. Tämä määrä oli yli 44000 yritystä. Suomen Pankin henkilökunnan avustuksella on selvitetty, että omaisuutta anastettiin tässä kuppauksessa suoraan noin 43 mrd. euron arvosta ja epäsuorasti noin 80 – 120 mrd. euroa. Tutkijaprofessorit avustivat selvittämään terveysvaikutuksia, joista selvisi, että itsemurhia tehtiin runsaat 11000 ja yrityksiä moninkertainen määrä. Stressin aiheuttamia sairauksia käsittämätön määrä.
Nämä uhrit saavat siis nyt riippumattoman kansainvälisen tuomioistuimen käyttöönsä. Tuomioistuin saa toimivaltansa suoraan kansainvälisen oikeuden koodistosta ja universaali periaatteesta rikosoikeudessa.
Mitä tulee juttujen vanhentumiseen voin todeta sen, että ne eivät ole vanhentuneet. Jutut tullaan käsittelemään sellaisten käsitteitten alaisena kuin:
Rikos ihmisyyttä vastaan (teonkuvausten mukaisesti)
Rahanpesu (kansainvälisten sopimusten mukaisesti)
Kiduttaminen tai epäinhimillinen kohtelu (kansainvälisten sopimusten mukaisesti)
Rikoksella saadun omaisuuden palauttaminen (oikeuden perusperiaatteita)
Perusteettoman edun palauttaminen (oikeuden perusperiaatteita)
Näyttöaineisto, joka koskee kaikkia juttuja on jo toimitettu ulkomaille useaan paikkaan ja se tullaan luovuttamaan tuomioistuimelle ”viranpuolesta”. Aineiston haltijoilla on toimintaohjeet mikäli oikeuden tapahtumista yritettäisiin estää maassamme. Jokainen juttu toki sisältää omat mausteensa ja ne kootaan kansainvälisen oikeuden mukaiseen muotoon.
Uskoisin jokaisen kantajan ilmoittavan tuomioistuimelle ainakin seuraavat vaatimukset:
Rangaistukset nimetyille henkilöille
Korvaukset
Tietyn yksilöidyn omaisuuden palauttaminen
Muita mahdollisia vaatimuksia saattavat olla esimerkiksi:
Salaisen sopimuksen osapuolten julistaminen rikollisorganisaatioiksi
Valtiota edustaneitten tahojen julistaminen rikollisorganisaatioiksi
Näitten omaisuuden määrääminen menetettäväksi valtiolle
Salaisen sopimuksen hyväksyjät:
Kyseisen sopimuksen olivat 22.10.1993 klo 02.50 hyväksymässä seuraavat ministerit:
Aho (Kepu), Norrback (R), Pokka (Kepu), Pekkarinen (Kepu), Viinanen (Kok), Uosukainen (Kok), Isohookana-Asunmaa (Kepu), Pietikäinen (Kok), Rusanen (Kok), Kankaanniemi (KD), Pura, (Kepu) ja Huuhtanen (Kepu).
Yllättävä asia on se, että oikeuskanslerin virastosta salaisen sopimuksen oli hyväksymässä apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen 1981-2001. Tämän sopimuksen ovat yhdysvaltalaiset, eurooppalaiset ja suomalaiset asianajajat todenneet yksimielisesti petosasiakirjaksi.
Muistuttaisin myös kaikkia lukijoita kansalainen Mauno Koiviston oli demaripresidentti kyseisenä aikana.
Saamme kohdallemme apua ja tukea kansainvälisesti. Kuitenkin tämä vaatii meiltä kaikilta työtä. Nyt ei ole se hetki, jolloin ruikutetaan vaan tartutaan toimeen.
Englanninkielinen määritelmä YK:n sopimuksesta mitä on organisoitu rikollisuus ja mitä sille voidaan tehdä:
UNITED NATIONS CONVENTION AGAINST TRANSNATIONAL ORGANIZED CRIME AND THE PROTOCOLS THERETO
Article 2. Use of terms
For the purposes of this Convention:
(a) “Organized criminal group” shall mean a structured group of three or more persons, existing for a period of time and acting in concert with the aim of committing one or more serious crimes or offences established in accordance with this Convention, in order to obtain, directly or indirectly, a financial or other material benefit;
(b) “Serious crime” shall mean conduct constituting an offence punishable by a maximum deprivation of liberty of at least four years or a more serious penalty;
(c) “Structured group” shall mean a group that is not randomly formed for the immediate commission of an offence and that does not need to have formally defined roles for its members, continuity of its membership or a developed structure;
(d) “Property” shall mean assets of every kind, whether corporeal or incorporeal, movable or immovable, tangible or intangible, and legal documents or instruments evidencing title to, or interest in, such assets;
(e) “Proceeds of crime” shall mean any property derived from or obtained, directly or indirectly, through the commission of an offence;
(f) “Freezing” or “seizure” shall mean temporarily prohibiting the transfer, conversion, disposition or movement of property or temporarily assuming custody or control of property on the basis of an order issued by a court or other competent authority;
(g) “Confiscation”, which includes forfeiture where applicable, shall mean the permanent deprivation of property by order of a court or other competent authority;
(h) “Predicate offence” shall mean any offence as a result of which proceeds have been generated that may become the subject of an offence as defined in article 6 of this Convention;
(i) “Controlled delivery” shall mean the technique of allowing illicit or suspect consignments to pass out of, through or into the territory of one or more States, with the knowledge and under the supervision of their competent authorities, with a view to the investigation of an offence and the identification of persons involved in the commission of the offence;
(j) “Regional economic integration organization” shall mean an organization constituted by sovereign States of a given region, to which its member States have transferred competence in respect of matters governed by this Convention and which has been duly authorized, in accordance with its internal procedures, to sign, ratify, accept, approve or accede to it; references to “States Parties” under this Convention shall apply to such organizations within the limits of their competence.

Alaranta ei puheitaan todellakaan sensuroi, minkä takia hänet erotettiin vuonna 2011 lestadiolaisliikkeestä.Alaranta on puhunut avoimesti myös siitä, miten lestadiolaisliikkeessä tapahtuu hyväksikäyttöä. Hänen mukaansa hyväksikäyttö tai pedofilia ei ole lestadiolaisten piirissä sen yleisempää kuin muuallakaan tai oppi mahdollistaisi hyväksikäytön, mutta rippisalaisuuden vuoksi siihen puuttuminen on vaikeampaa.Miksi lestadiolaiset vaikenevat yhä hyväksikäytöistä? - ”On eri asia ottaa salaa tikkari tai raiskata lapsi”

Kalajoki

Kalajoen Junkkareiden Jukka Kauppilalle veteraanien MM-kultaa maastojuoksussa

Alueuutiset

Negatiivinen tilinpäätös ei horjuta Merijärven tasetta. Se on entuudestaan 2.9 miljoonaa euroa plussalla, koska aikaisempina vuosina on eletty säästeliäästi
Merijärven tilinpäätöstä ei valokuitu kolhinut - verot ja valtionosuudet tekivät alijäämän

Kotimaan uutiset

Äänestäjillä on Kaakkois-Suomessa edessään aivan erilainen vaalitilanne kuin neljä vuotta sitten pidetyissä eduskuntavaaleissa.Viime kuukausien ajan nosteessa porskuttaneilla perussuomalaisilla on ollut vahva tuki Kaakkois-Suomessa vuoden 2011 vaaleista lähtien, vaikka jytkyn jälkeinen suosio hieman 2015 vaaleissa notkahtikin.
Puolue sai vaalipiirissä viimeksi runsaat 50 000 ääntä.Analyysi: Jopa kymmeniä tuhansia ääniä uusjakoon Kaakkois-Suomessa

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset pitävät kehitystä huolestuttavana.- Jos Suomessa halutaan aidosti pysäyttää eriarvoisuuden lisääntyminen pitkällä tähtäimellä, meillä ei ole varaa harjoittaa politiikkaa, jossa pienituloiset kotitaloudet ovat suurimpia häviäjiä, Soste kirjoittaa tiedotteessaan.- Politiikkaan tarvitaan selkeä suunnanmuutos. Selvityksen perusteella on selvää, että indeksijäädytyksiä ei tule enää jatkaa ja aiempia leikkauksia tulee kompensoida, Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas sanoo tiedotteessaan.Selvitys paljastaa: Hallituksen leikkaukset ovat kurittaneet erityisesti lapsiperheitä: ”Tämä ei ole oikeudenmukaista”

Oulun käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona miehen, jonka epäillään syyllistyneen törkeään seksuaalirikokseen viime vuoden huhtikuussa Oulussa.Käräjäoikeus päätti aamupäivällä vangita vuonna 1998 syntyneen miehen todennäköisin syin epäiltynä törkeästä raiskauksesta. Sen epäillään tapahtuneen 17. huhtikuuta. Mies vangittiin epäiltynä törkeästä raiskauksesta Oulussa, epäilty rikos sattui viime vuoden huhtikuussa

Keskusrikospoliisi tiedotti maanantaina järjestävänsä medialle tiedotustilaisuuden keskiviikkona 27. maaliskuuta kello 13–15.Tiedotustilaisuus järjestetään KRP-talossa Vantaalla.Tiedotustilaisuuden sisällöstä annettiin hyvin niukasti tietoa etukäteen. KRP:n tiedotteen mukaan tiedotustilaisuuden aiheena on lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja siihen liittyvän materiaalin levittämiseen kytkeytyvä esitutkintakokonaisuus. Tilaisuudessa ovat paikalla tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sanna Springare ja rikosylikomisario Sari Sarani, jotka ovat median haastateltavissa tilaisuuden lopuksi. IL-TV:n suora lähetys: KRP kertoo laajasta lapsiin kohdistuneesta seksuaalirikosvyyhdistä

Seksikauppasivusto Sihteeriopisto ja sen kansainvälinen versio Sexwork on suljettu. Sihteeriopiston sivuille on ilmestynyt Espanjan poliisin logo. Asiasta kertoi ensimmäisenä Seiska.Kyseisillä sivustoilla on mainostettu seksipalveluja.Helsingin poliisin rikosylikonstaapeli Kenneth Eriksson sai kuulla sivustojen sulkemisesta vasta tänään tiistaina. Hänellä ei ole tietoa siitä, miksi sivusto on suljettu.Seksikauppasivusto Sihteeriopisto suljettiin - Poliisi: ”Sivusto tulee vastaan tutkinnassa joka kerta”
Erkin kommentti: Kauan se kestikin. Laitoin aikanaan oikeusmnisteri Anna-Maja Henrikssonille ja sisäministeri Päivi Räsäselle tiedustelun ko.sivustojen toiminnasta, mutta en saanut vastausta. Miksi ministerit eivät ryhtyneet toimenpiteisiin asiassa kun siitä heille ilmoitin?

Nyt keskustan kannatus koko maassa on heikolla tolalla ja Sipilän itsensä vetovoimaisuus on tipotiessään.Myös Oulun ja Kajaanin seudulla keskustan kannatus on laskussa. Oulun seksuaalirikokset ja siihen liitetty maahanmuutto, mutta keskustalaisen Suomenmaan mukaan myös Oulaskankaan sairaalan synnytysosaston sulkeminen ja Raahen huoli aluesairaalan kohtalosta rokottavat Sipilän puoluetta pohjoisessa.Edelleen noin joka kolmas lienee kuitenkin valmis äänestämään siellä keskustaa, kuten perinteet velvoittavat. Se riittäisi arviolta seitsemään paikkaan, mutta luiskahtaisi ehkä jopa kuuteen eli 2011–2015-vaalikauden tasolle.Muistettava on, että viime vaaleissa keskusta nappasi kaksi viimeistä paikkaa, kun ensimmäinen viivan alapuolelle jäänyt oli demari.Näkökulma: Juha Sipilän epätoivoinen taistelu seksuaalirikosten repimässä Oulussa – Junes Lokka vienee perussuomalaisten ääniä
Erkin kommentti: Juttu on tehty Helsingin näkökulmasta katsottuna.

Lehden mukaan keskustaa ilmoittaa äänestävänsä 23 prosenttia metsänomistajista, kun vastaava luku vuonna 2015 oli 46 prosenttia. Keskustan vitsit ovat nyt todella vähissä – Metsälehti: Kannatus puolittui metsänomistajien keskuudessa

Ulkomaan uutiset

Sen tuntevat positiivisella tavalla erilaiset tekijänoikeuksien haltijat, joiden oikeusasema paranee. Toisaalta se vaikuttaa isojen teknojättien toimintaan, kuten Googlen ja Facebookin, jotka hyödyntävät ja jakavat erilaisia tekijänoikeussuojattuja sisältöjä ihmisille.
Teknojätit ovat tähän asti jakaneet erilaisia sisältöjä sopimatta niistä esimerkiksi lehden kustantajien tai mediayhtiöiden kanssa. Kun direktiivi Suomessakin tulee voimaan, Googlen ja Facebookin pitää sopia oikeudenhaltijoiden kanssa sisällöistä, joita he palvelussaan jakavat.
Mikä kaikki muuttuu uudessa tekijänoikeusdirektiivissä? Katso 5 kysymystä ja vastausta

Viikonloppuna Venezuelaan saapuneiden venäläisjoukkojen uskotaan käsittävän erikoisjoukkoja, joihin kuuluu muun muassa kyberturvallisuuden henkilöstöä, kertoo uutistoimisto Reuters.Reutersin hallinnon lähde kertoo, että Yhdysvallat edelleen arvioi tilannetta venäläisjoukkoihin liittyen. Yhdysvaltain hallituksen mukaan kyse on häikäilemättömästä toiminnasta.Kaksi Venäjän ilmavoimien konetta laskeutui Caracasin lähettyville lauantaina tuoden mukanaan lähes 100 venäläistä sotilasta, paikalliset tiedotusvälineet kertoivat. Venezuelan hallitus on vahvistanut kahden venäläiskoneen laskeutumisen, mutta ei ole antanut asiasta enempää tietoa.
Venäjä: Ilmavoimien koneet Venezuelassa ovat "sotilaallis-teknistä yhteistyötä"

Britanniassa parlamentin alahuone äänestää keskiviikkona vaihtoehdoista pääministeri Theresa Mayn neuvottelemalle EU-erolle. Aloitteen hallitukselta ottaneet kansanedustajat äänestävät useista eri ehdotuksista löytääkseen etenemistavan, jolla olisi parlamentin enemmistön tuki.Äänestykset eivät ainakaan tässä vaiheessa ole hallitusta sitovia. May on sanonut, ettei hän aio toteuttaa sellaista brexitiä, joka on vastoin konservatiivipuolueen vaalilupauksia. Tällainen olisi muun muassa ehdotus Britannian jäämisestä osaksi EU:n tulliliittoa tai sisämarkkinoita.Brittiparlamentti äänestää brexit-vaihtoehdoista

Yksinkertainen kaavio näyttää miten brexit nyt etenee – kiinnitä huomiota tähän illan äänestyksessä
Pääministeri Theresa May on tuloksetta yrittänyt saada parlamentin alahuonetta tukemaan brexit-sopimustaan.Äänestysten tuloksista riippuu, saako pääministeri brexit-urakkaansa yhtään helpotusta.Britannian parlamentin alahuoneessa äänestetään tänään brexit-vaihtoehdoista pääministeri Theresa Mayn esittämälle erosopimukselle, BBC kertoo. Kansanedustajat väittelevät myös brexitin lykkäämisestä EU:n myöntämän lisäajan mukaisesti. Äänestys lisäajasta saatetaan kuitenkin pitää vasta torstaina.Tällä hetkellä brexitin on vielä määrä tapahtua tulevana perjantaina 29. päivä. Euroopan unioni on kuitenkin myöntänyt lisäaikaa ainakin 12. huhtikuuta asti, vaikka brexit-sopimusta ei hyväksyttäisi brittiparlamentin alahuoneessa. Jos sopimus hyväksytään, lisäaikaa myönnetään 22. toukokuuta asti. May on vakuuttanut ajavansa läpi lakimuutoksen, jonka myötä brexit-päivä lykkääntyy.Yksinkertainen kaavio näyttää miten brexit nyt etenee – kiinnitä huomiota tähän illan äänestyksessä

Talousuutiset

Euroopan unioni on myöntänyt Naantalin ja Tukholman satamia koskevalle Älykäs meri -hankkeelle 1,5 miljoonaa euroa.CEF-rahoitus myönnettiin hanketta koordinoivalle Meritaito Oy:lle, joka on Suomen valtion omistama yhtiö. Yhtiö on erikoistunut sen omien sivujen mukaan vesiväylien hoitoon, kanavien käyttöön ja kunnossapitoon, merenmittaukseen, öljyntorjuntaan, vesirakentamiseen ja rakennuttamiseen, vesiväylien suunnitteluun sekä viittojen ja poijujen valmistukseen.Suurin avustus kohdistuu Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalihankeelle. Sille myönnetään 7,8 miljoonaa euroa, kertoo liikenne- ja viestinäministeriö.
Turun ja Naantalin satamille isot summat EU:n rahoitustukea – suurin rahoitus lähti Kouvolan rautatiehankkeelle

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen, Pellervon taloustutkimuksen ja useiden pankkien tuoreimmat ennusteet ovat olleet harvinaisen yksimielisiä: talouskasvu hidastuu. Mitä se merkitsee Suomen tärkeimmälle vientialalle, Teknologiateollisuudelle?
Talousennustajien viesti on harvinaisen selkeä: kasvu hidastuu ja vienti hiipuu – tätä se tarkoittaa suomalaisille vientifirmoille

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on julkaissut kohutun virkamiesraportin yritystuista ja niiden vaikutuksista talouskasvuun. Raportin mukaan Suomen maksamien yritystukien kokonaissumma on noin 4 miljardia euroa. Suorien yritystukien osuus on noin 1,1 miljardia euroa. Kohuraportti Suomen 4mrd:n euron yritystuista: ”Vain 10% edistää yrityksiä”

USA:n Pörssiromahdus - Uuden laman alku

Sähkönjakeluyhtiö Carunan hinnankorotukset puhuttavat jälleen, kun yhtiö pyysi Energiavirastolta lupaa pidentää sähköverkkonsa rakennuskustannusten ajanjaksoa.
Jos lupa saadaan, se sallisi Caruna Oy:n jakaa sähkön jakeluhintojen korotukset pienempinä osuuksina kahdeksalle vuodelle neljän vuoden sijaan, eli kauemmin kuin sähkömarkkinalaki yleensä sallii.Ulkomaisten pääomasijoittajien pääosin omistamaa Carunaa – ja myös muita verkkoyhtiöitä – on pitkään arvosteltu korkeista sähkön siirtohinnoista.
Salainen muistio: Tästä lähtivät liikkeelle Carunan hurjat sähkönsiirron hinnankorotukset

Urhelu-uutiset

Suomi voitti Armenian jalkapallon EM-karsintaottelussa Jerevanissa tiistaina. Huuhkajat nappasi tärkeässä vierasottelussa 2–0-voiton.Suomen maalintekijät ottelussa olivat Fredrik Jensen ja Pyry Soiri. Molempien maalien pääarkkitehti oli kuitenkin keskikentän oikealla laidalla pelannut Robin Lod.Tyly esitys! Huuhkajille tärkeä voitto Armeniasta – Jensen käytti mahdollisuutensa, vaihdosta tullut Soiri löi lopullisen niitin

Miesten lentopallon Mestaruusliigan finaaleissa nähdään yllätysjoukkue. Oululainen Etta kukisti runkosarjan voittaneen Hurrikaani-Loimaan kuudennessa välieräottelussa voitoin 3–2 ja eteni finaaleihin otteluvoitoin 4–2.Finaalipaikka on Ettalle ensimmäinen.
Tunnelmat ovat aika eeppiset. Itse ehdin lähteä jo kotiinpäin, mutta pojat jäivät koppiin ja kaikki olivat puoli metriä lattiasta irti. Sanoinkuvaamattoman hieno tunne, Ettan päävalmentaja Olli Kuoksa kertoi Yle Urheilulle.Etta voitti illan ottelussa kaksi ensimmäistä erää, mutta Hurrikaani nousi tasoihin. Etta voitti trillerimäisen viidennen erän 20–18.Etta teki jättiyllätyksen ja eteni ensimmäistä kertaa lentopallofinaaleihin – "Kaikki olivat puoli metriä lattiasta irti"
Suomen pöytätennisässä Benedek Olah selvisi jatkoon kansainvälisen liiton ITTF:n korkeimman tason turnauksessa Qatarin Dohassa. Olah päihitti tiistaina toisella karsintakierroksella Saksan maajoukkuerinkiin kuuluvan Qiu Dangin erin 4-1 (11-7, 11-6, 12-10, 8-11, 11-8).
Benedek Olah pääsi jatkoon Qatarin kovatasoisessa pöytätennisturnauksessa

Maailmalla tapahtuu

Jemenissä epäillään löytyneen alkuvuoden aikana jopa 109 000 koleratapausta, kertovat maailman terveysjärjestö WHO ja YK:n lastenrahasto Unicef yhteisessä tiedotteessa.
Kuolemaan johtaneita tapauksia on ollut 190. Näistä tapauksista lähes kolmasosa on alle viisivuotiaita lapsia.YK: Jemenissä jopa yli 100 000 koleratapausta alkuvuonna – alkava sadekausi vaikeuttaa tilannetta entisestään

Suomalaisen Satu Kähkösen pesti on vähintään yhtä huikea kuin työhuoneesta avautuva näkymä miljoonakaupunki Kiovan yli.Maailmanpankin maajohtajana Kähkönen on Ukrainan myrskyisän murroksen keskellä yksi maan tärkeimmistä vaikuttajista.Kähkösen päätyö on korruption kitkeminen, joten työsarkaa riittää. Ukrainassa valtaa kulisseissa käyttävät suurliikemiehet, niin kutsutut oligarkit, joilla on yhteyksiä likipitäen kaikkialle poliitikoista oikeuslaitokseen.Ukrainassa Maailmanpankkia johtaa suomalaisnainen, joka ei pelkää oligarkkien vallan haastamista – tuloksiakin on tullut

Yle Areena

Tentissä puheenjohtaja Petteri Orpo. Puheenjohtajan puhe suorassa lähetyksessä. Ohjelman juontavat Marja Sannikka, Kirsi Heikel ja Olli Seuri.
Kokoomus

Isä toivoo Henrystä työlleen jatkajaa. Sukupolvenvaihdos Pohjois-Savossa sijaitsevalle tilalle on tulossa ja Henry joutuu valitsemaan: jääkö isänsä avuksi ja ehkä riskeeraa oman perheensä tulevaisuuden vai muuttaako pois paremman elämän toivossa.
Dokumenttiprojekti: Luonnonlaki

Lapsikaupasta on tullut miljoonabisnes Euroopassa. Yli 100 000 lasta ja nuorta joutui ihmiskaupan uhriksi viime vuonna. Useimmat heistä ovat köyhistä oloista, mutta heitä odottaa vielä tylympi kohtalo. Miten lapsikauppa toimii Euroopassa?
Ulkolinja: Euroopan lapsikauppa

Youtube-videot

V niin kuin ketutus

Haastattelussa Hilkka Laikko - Velallisten kohtelu Suomessa laitonta

Sinivalkoinen kavallus

Ns. pankkikriisin taustaa

Tekikö Koivisto valtiopetoksen ns. Koiviston konklaavissa?
Koiviston konklaavi
Karjala, Kekkonen ja Mauno Koivisto
Mielipiteet

Eläketurvakeskus julkaisi uuden päivityksensä Suomen eläketilanteesta 2050-2085. Nyt ETK ennustaa järjestelmän ajautuvan vaikeuksiin 2050 jälkeen.Pari vuotta sitten tehdyssä ennusteessa arvioivat järjestelmän rahastojen kasvavan loputtomiin, vaikka eläkeindeksiksi olisi otettu ns. puoliväli-indeksi.Millaisenhan tuloksen arpovat parin vuoden päästä?En tiedä mitään muuta maata maailmassa kuin Suomi, jossa tuollaisilla 60-70 vuoden päähän ulottuvilla ennusteilla päätetään esimerkiksi seuraavan vuoden indeksikorotuksista. Se on röyhkeä tapa sivuuttaa normaali päätöksenteko.Teknokraatit julistavat heillä olevan kristallipallon, joka yksin tietää totuuden ja sen mukaan pitää kaikkien toimia.Olli Pusan näkökulma: Eläkepropaganda on röyhkeä tapa sivuuttaa normaali päätöksenteko - ”nyt esiin tulleet seikat eivät puolla mitään katastrofia eläkejärjestelmässä”

Kotimaan matkailu

Discovering Finland Blog

Ulkomaan matkailu

Scotland: Oban, Skye, and the Scottish Isles with Julia Reams-Giersch | Rick Steves Travel Talks

Rick Steves European Tours: England and Scotland

Castle Cruises Loch Ness

Scotland - Visit the Loch Ness, Glencoe and the Highlands in one day

Top 10 Best Places to Visit in England

Musiikki

?￐ンовинка? Band ODESSA и неповторимые ?ATACA & LA ALEMANA?￐ワикс

Band ODESSA ПЕРВОЕ СЛОВО ДОРОЖЕ ВТОРОГО НОВИНКА 2017

Band ODESSA - Исчезли солнечные дни

Loppukevennykset

British Airwaysin lennon BA3271 matkustajia odotti yllätys, kun koneen kapteeni kuulutti: "Tervetuloa Edinburghiin".Lontoosta lähteneen lennon määränpää oli nimittäin saksalainen Düsseldorf.Saksalainen WDL Aviation, jolle lento lennettiin charter-sopimuksella, oli vahingossa toimittanut lennonjohdolle Lontoossa väärän lentosuunnitelman.
Koneen henkilökunta uskoi näin määränpään olen Edinburgh. Tämä oli jokseenkin ristiriidassa koneen matkustajien tietojen kanssa, sillä he olivat ostaneet lipun Düsseldorfiin ja uskoivat viimeiseen saakka saapuvansa sinne.
Lentokone vei matkustajat väärään maahan – katso video matkustamon reaktiosta, kun kone laskeutui Saksan sijasta Skotlantiin

Kuntoillu

10 Minute Abs Workout - Fitness Blender Abs and Obliques Routine

HIIT Workout for Abs and Obliques - High Intensity Interval Training Cardio & Abs

At Home Cardio Workout - High Intensity Interval Training Workout by Fitness Blender

Liikunta ja terveys

Verenpaine 138 / 91, pulssi 62 , Paino 103,0 kg. Jumppa 40 /1460 min, kuntosali 0/ 1510 min, kävely 2/325 km , uinti 500/2800 m, pyöräily 3/17 km


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti