perjantai 29. maaliskuuta 2019

PE 29.03.2019 Tulossa pääministerivaalit – Onko seuraavan pääministerin nimi Jussi Halla-aho vai Antti Rinne? Sinä päätät!




Vaaleihin on aikaa kaksi viikkoa ja perussuomalaisten kannatus on nyt 15,1 %. Viime vaaleissa perussuomalaisten kannatus nousi viimeisen kuukauden aikana 3 prosenttiyksikköä. Nyt perussuomalaisilla on edelleenkin nukkuvien puolueessa suuri kannatus. Jussi Halla-ahon ja Laura Huhta-ahon onnistuminen vaalitenteissä, puolueen hyvät vaaliohjelmat, ahkera työ vaalikentillä, hyvä näkyvyys somessa on antanut perussuomalaisista aikaisempaan luotettavan kuvan. Mielestäni perussuomalaiset ovat nyt dynaaminen, rehellinen, selkeät vaaliohjelmat omaava puolue. Puolueen puheenjohtaja on älykkäämpi kuin muiden puolueiden puheenjohtajat. Halla-ahon esiintyminen on rauhallista, perusteellista ja järkevää toimintaa. Puoluejohtajan tehtävänä on määritellä ne periaateet joiden mukaan toimitaan. Puoluejohtajan ei siis tarvitse itse keksiä näitä asioita, vaan hän tulee määritellä millaisia asioiden ja tekojen tulee olla. Yhdessä sitten voidaan päättää, että täyttääkö asiat ja teot ne kriteerit, joita niiden tulee täyttää tavoitteen saavuttamiseksi. Nyt kansalaiset saavat päättää minkäläisen pääministerin he haluavat. Antti Rinne on palannut SDP:n johtoon ja esiintyminen on ollut epävarmaa ja Anttin Rinteen terveyskin on niin ja näin. Kansalaiset siis päättävät eduskuntavaaleissa millaisen pääministerin he haluavat Suomeen. Sinä Jussi Halla-aho on vahvoilla älykkyytensä ja oikeudenmukaisuutensa sekä systemaattisuutensa ja ahkeruutensa johdosta. Uskon, että perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan. On mahdollista, että perussuomalaisten kannatus nousee jopa 17,4 %:iin ja kun kansalaiset saavat päättää kuka on maan seuraava pääministeri, niin kannatus luvut perussuomalaisten ja sdp osalla vaihtuvat sellaisiksi, että perussuomalaisten kannatus on suurempi kuin SDP:n. Tällä hetkellä moni siihen ei usko, mutta minä uskon. Lisäksi on mahdollista että Jussi Niinistö valitaan Sinisten listalta eduskuntaan. Halla-aho joutunee hyväksymään Niinistön paluun perussuomalaisiin saadakseen suurimman puolueen aseman.

Perussuomalaisten kannatus jatkaa vaalien alla nousuaan.Ylen tuoreimmassa mittauksessa puolueen kannatus on 15,1 prosenttia, ja puolue on nyt kolmanneksi suosituin. Nousua edellisestä, helmikuussa tehdystä mittauksesta on 1,8 prosenttiyksikköä.
Kannatusta perussuomalaisille tulee erityisesti niin kutsutusta ”nukkuvien puolueesta”, kertoo Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja.Perussuomalaiset saavat nyt aiempaa enemmän kannattajia heistä, jotka eivät osaa tai halua sanoa, mitä puoluetta äänestivät vuoden 2015 vaaleissa, hän sanoo.Ylen kannatusmittaus: Perussuomalaiset on nyt kolmanneksi suosituin puolue, SDP menetti kannatustaan

Tentissä puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Puheenjohtajan puhe suorassa lähetyksessä. Ohjelman juontavat Marja Sannikka, Kirsi Heikel ja Olli Seuri. #vaalit2019
Perussuomalaiset

Vaalitenttivuorossa on Perussuomalaiset. Puolueen 1. varapuheenjohtajaa Laura Huhtasaarta haastattelee Pirjo Auvinen.
Perussuomalaiset

Tentissä puheenjohtaja Antti Rinne. Puheenjohtajan puhe suorassa lähetyksessä. Ohjelman juontavat Marja Sannikka, Kirsi Heikel ja Olli Seuri. #vaalit2019
SDP

Vaalitenttien perusteella voitte harkita kumpi olisi parempi pääministeri Antti Rinne vai Jussi Halla-aho. Lisäksi Antti Rinteen terveys on arvoitus,mutta Jussin terveys on erittäin hyvä. Haluatko Suomeen sairaan vai terveen pääministerin?

Katso ohjelmat ja lue ne. Katso blogit ja lue ne. Katso videot. Tarkista kantasi.


Talouspoliittinen ohjelma

Sosiaalipoliittinen ohjelma

Ympäristö- ja elinkeinopoliitinen ohjelma

TAAKANJAON EPÄKOHDAT KORJATTAVA – TEOLLISUUDEN KILPAILUKYKY TURVATTAVA
Suomi ei ole ilmastopahis. Suurimmat saastuttajat on saatava mukaan talkoisiin.
– Suomen kilpailukyvystä huolehtiminen on samalla hyvää ilmastopolitiikkaa, kunhan Suomen energiantuotanto pysyy
vähäpäästöisenä
– EU:n sisäisen taakanjaon epäkohdat on korjattava
– EU:n ulkopuolelta tulevalle tuonnille ilmastotulli
MONIPUOLISTA, HAJAUTETTUA JA OMAVARAISTA ENERGIATUOTANTOA
Laajapohjainen ja kotimaisuuteen tähtäävä energiatuotanto tukee työllisyyttä, talouskasvua ja kotitalouksien ostovoimaa sekä on myös ekologisesti kestävä.
– sähköveron alennus kotitalouksille ja teollisuudelle,
– siirtohinnoittelu pidettävä kohtuudessa
– sähköverkkoyhtiöt on pidettävä kotimaisessa omistuksessa
– ydinvoiman tulee olla Suomen sähköntuotannon selkärankana
– turvetuotanto on säilytettävä, kivihiilestä ei tule luopua etuajassa
– energia-alan tutkimukseen ja kehitykseen kannattaa panostaa
– tuulivoiman syöttötariffit keskeytettävä, ei uusia tuotantotukia
LIIKENTEEN TOIMIIN JÄRKEÄ
Suomi on pitkien etäisyyksien maa, jossa autoilu varsinkin haja-asutusalueilla on usein välttämätöntä.
– autovero alemmaksi – autokanta uudemmaksi. Polttoaineverotus kevyemmäksi ja myös aluekohtaiseksi
– biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta ei muita EU-maita aikaisemmin tai korkeammin
– täyssähköautoille vapautus arvonlisäverosta
– tolkku kaupunkien ’autottomat keskustat’ -hankkeisiin ja kaupunkibulevardeihin
ELÄINSUOJELU ON SUOMALAISTA SIVISTYSPERINNETTÄ
Selkeisiin eläinsuojelun epäkohtiin on puututtava tomerammin.
– eläinsuojelurikkomuksista nykyistä ankarammat rangaistukset
– häirikköpetojen suhteen toimivalta paikallisille metsästysseuroille
– uskonto ei saa olla perusteena eläinten rääkkäykselle

Vaihtoehtobudjetti

Periaateohjelma

Koulutuspoliittinen ohjelma

Kuntavaaliohjelma

PERUSKOULUN ONGELMAT KORJATTAVA
Maailman parhaisiin kuulunut peruskoulu korisee. Erot koulujen välillä kasvavat. Tarvitaan lisää panostuksia, mutta pelkällä rahalla ongelmia ei korjata.
  • välttämätön koulurauha; opettajien auktoriteetti palautettava
  • pääasiallinen kasvatusvastuu vanhemmilla
  • pienemmät luokka- tai ryhmäkoot; erityisoppilaille omat pienryhmät
  • maahanmuuttajat mukaan tavallisiin luokkiin vasta kielitaidon ym. kartuttua
  • jokaisen koululaisen oikeus terveyteen; sisäilmaongelmat ratkaistava
  • kännykkäkielto oppitunneilla
  • kiusaamisen estoon konkreettisia toimia
OPPIMISTULOSTEN LASKU OTETTAVA VAKAVASTI
Tärkeintä ovat opetus ja oppiminen. Digitaalisuus ja sähköiset mahdollisuudet voivat tukea, mutta eivät olla itsetarkoitus. Perusasiat saatava kuntoon ennen pedagogisesti kunnianhimoisia suunnitelmia.
  • päähuomio opetukseen ja kunnollisiin oppimateriaaleihin
  • oppilailta vaadittava osaamista; ei säälinumeroita
  • lukutaidottomia ei saa päästää pois peruskoulusta; ehtojen antamisen ja luokalle jättämisen mahdollisuus
  • erityisesti poikien tippuminen kelkasta estettävä; konkreettisia toimia toisen asteen pudokkaille
  • lisärahan kippaaminen maahanmuuttajakouluihin ei ratkaise maahanmuuton aiheuttamia ongelmia
  • ammatillisen koulutuksen ongelmat korjattava
  • ylioppilaskokeita ei saa lyhentää eikä keventää
JATKO-OPINTOIHIN TEHOKKUUTTA JA MAHDOLLISUUKSIA
Myös jatko-opinnoissa on syytä palata perusasioihin. Sivistysyliopisto ja toisaalta osaamisen kaupallistaminen eivät sulje toisiaan pois.
  • pääsykokeiden rooli korkeakouluvalinnoissa säilytettävä
  • yliopistojen ideologinen huuhaa pois
  • yliopistoihin aitoa sivistystä ja laadukasta tutkimusta ja opetusta
  • ammattikorkeakoulut ja yliopistot säilytettävä erillisinä
  • opintotukijärjestelmän kannustettava valmistumaan aikataulussa
ELINIKÄINEN OPPIMINEN JA KOULUTETTU SUOMI
Ihmisen kannattaa yleensä aina kouluttautua pidemmälle, mutta valtiolla tulee olla myös vastuu järkevästä koulutussuunnittelusta.
  • kotouttamisbisnes ei ole koulutuspolitiikkaa
  • tietyt koulutussektorit eivät saa toimia keinotekoisena
  • työttömyyden tilastoista puhdistamisena; esimerkiksi lähihoitajaksi sovelluttava
  • osaamisvaihtotaseeseen huomiota: osaajat pidettävä kotimaassa
  • koulutusviennin mahdollisuudet hyödynnettävä

Maaseutupoliittinen ohjelma

Arja Juvonen Uudenmaan sote-kokouksessa

Kansanedustaja, geronomi (AMK) Arja Juvonen Valoa vanhustyöhön -seminaarissa (SAMK)

Suomen ryöstö

Kike Elomaa jätti lakialoitteen 90-luvun laman velallisten vapauttamiseksi

Kike Elomaa & Juha Vainio - NOUSEEKO JO SULLAKIN?

Tavio kysyi polttoaineen hinnasta – hallitus unohti lupauksensa

Suomalaiset maksavat kiinalaisen telakan työpaikkoja

Totuus EU:sta

Ilmasto”viisaat”

Ylisuuri julkishallinto, tie itsenäisyydestä velkaorjuuteen

Vapaakauppaa itsenäisten kansojen ehdoilla

Isänmaallisen energiapolitiikan suuntaviivoja (osa 1)

Ase- ja metsästysharrastus turvattava

Kansakuntien Eurooppa korvaa romahtavan Euroopan unionin

Yrittäjyys kunniaan

Suomalaisevakkojen omaisuus palautettava

Turhiin kaavavalituksiin puututtava

Hallituksen talouspolitiikka tuuliajolla

Pentutehtailuun puututtava

Laittomien lakkojen sakkorangaistuksia kovennettava

Paisunut julkinen sektori säästökuurille (osa 2)

Ylipaisunut julkinen sektori painaa Suomen suohon

Metsä- ja ilmastopolitiikasta

Positiivista virettä

Deutsche Bank huhujen keskellä

Suomi nousemassa EU:n suhteellisesti suurimpien nettomaksajien joukkoon

Talousennusteet ovat yltiöoptimistisia

Ville Vähämäki

Nostin uudenvuodenpuheessani esiin 1990-luvun pankkikriisin tapahtumat. Niitä ei ole läpivalaistu eikä oikeudenmukaista loppuselvitystä ole tehty. 1990-luvun pankkikriisi ja seurannut lama on ollut sotien jälkeisen ajan järkyttävin tapahtuma. Se horjutti suomalaisten luottamusta yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen. Perussuomalaiset asettavat totuuskomission selvittämään pankkikriisin tapahtumia. Pahoittelut tai anteeksipyynnöt uhreille ja omaisille eivät riitä. Kymmenillä tuhansilla yrittäjillä ja sadoilla tuhansilla velallisilla jälkeläisineen on oikeus saada korvaukset kärsimistään vääryyksistä, toteaa perussuomalaisten varapuheenjohtaja kansanedustaja Laura Huhtasaari.
Perussuomalaiset haluavat selvittää 1990-luvun laman ja pankkikriisin asiat totuuskomission avulla.
Laura Huhtasaari: Perussuomalaiset perustavat pankkikriisin totuuskomission

Kysymys on siis näistä asioista
Valtiopetos on tosiasia

Perussuomalaiset eivät pyydä anteeksi vaan haluavat oikeutta
HS: Juha Sipilä pyytää anteeksi 1990-luvun laman uhreilta
Erkin kommentti: Valtiopetos ei vanhene koskaan. 60 000 yritystä poistettiin markkinoilta. Yli 500 000 ihmistä joutui työttömäksi. Yli 280 000 ihmistä ylivelkaantui. 16000 yrittäjää teki itsemurhan. Kysymys on kansanmurhasta ja omaisuudenryöstöstä. Se ei anteeksipyynnöllä korjaudu, vaan Suomi on palautettava oikeusvaltioiden joukkoon. Todelliset syylliset on saatava taloudelliseen ja oikeudelliseen vastuuseen. Nyt on tekojen aika.

Koiviston konklaavi

Pankkikriisi

Oikeuslaitos ja poliisi

Ns. pankkikriisi puhuttaa eduskuntaa

Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö vievät Suomen euroon ilman kansanäänestystä 1998

Ministerien ja järjestöeliitin seminaarikaruselli pyörii ja ay-väen soppatykki porisee. Kansalainen ei vieläkään saa tarkkaa tietoa siitä, kuka tukee ketä ja miten. MOT penkoi vaalirahalain porsaanreikiä.
Vaalirahaa ja salarahaa

Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, koska poliittiset päättäjät haluavat suojella rikoksiaan eivätkä he halua, että kansalaiset Suomessa saavat oikeutta. Muissa maissa on on perustuslakituomioistuin.

  • Suomen perustuslain 1 §:n mukaanvaltiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. 
  • Perustuslain 2 §:n mukaan kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettavatarkoin lakia
  • Perustuslain 3 §:n mukaan tuomivaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. 
  • Perustuslain 6 §:n mukaan kaikki ovat yhdenvertaiset lain edessä.
  • Perustuslain 7 §:n mukaan jokaisella onoikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen sekä turvallisuuteen. 
  • Perustuslain 15 §:n mukaan jokaisen omaisuus on turvattu.
  • Perustuslain 18 §:n mukaan jokaisella on oikeus työhön ja elinkeinovapauteen. 
  • Perustuslain 19 §:n mukaan jokaisella on oikeus sosiaaliturvaan.
  • Perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksiasianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaisessa tuomioistuimessa tai viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
  • Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan tehtävänä on perusoikeuksien jaihmisoikeuksien toteutuminen.

Ns. Koiviston konklaavin 6.5.1992 jälkeen kansalaisten usko Suomen oikeuslaitoksen toimintaan alkoi horjumaan. Koiviston konklaavisssa tasavallan presidentti ohjeisti ylempien oikeusasteiden tuomareita ja tämä ohjeistus näkyi tuomioistuinten toiminnassa. Asiasta on valmistunut useita väitöskirjoja. Tasavallan presidentillä ei ole lainmukaista oikeutta puuttua riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaan. Vaasan hovioikeuden eläkkeelle jäänyt presidenttiErkki Rintala totesi haastattelussaan Ilkka-lehdessä 12.6.1998, että ”kuilu kansan ja oikeuslaitoksen välillä kasvaa”. Rintalanmukaan Suomi on oikeuvaltioiden takarivissä yhdessä Puolan ja Italian kanssa.
Usko oikeuslaitoksen ja laillisuusvalvonnan toimintaan horjuu

Transparency Internationalin selvityksen mukaan Suomen oikeuslaitos on maailman neljänneksi epäluotettavin. Se kuuluu samaan viiteryhmään Perun, Kamerunin ja Indonesian kanssa.
Koiviston konklaaviin osallistunut entinen Vaasan Hovioikeuden presidentti Erkki Rintala arvosteli kovin sanoin oikeuslaitosta Ilkka-lehden haastattelussa kesäkuussa 1998. Hänen mukaansa Suomi seisoo oikeusvaltion takarivissä yhdessä Italian ja Puolan kanssa. Rintalan mukaan Suomi kuuluu oikeudenkäytössä huonoon seuraan.
Järjestelmällisiä ihmisoikeusloukkauksia ja - rikoksia Suomessa

  • Korkein oikeus myrskyn silmässä
    Entinen Korkeimman oikeuden jäsen Jukka Kemppinen kirjoittaa kirjassaan "Taistelu oikeudesta" sivulla 15 näin: "Korkein Oikeus on tällä hetkellä todellisessa ahdingossa ja luottamus tuomioistuimiin on rapautunut niin pahasti, että menetetyn maineen korjaamiseen voi mennä kolmekymmentä vuotta. Monet kansalaiset eivät enää käytä sanoja "korkein oikeus" naureskelematta, ja varmasti joku oikeusneuvos on ammattia kysyttäessä häpeissään valehdellut soittavansa pianoa pornobaarissa, koska se kuulostaa kunniallisemmalta kuin jäsenyys Korkeimmassa Oikeudessa".
    Kirjassaan Oikeus voittaa entinen oikeusministeri Anneli Jäätteenmäkikäy terrierimäisesti KO:n ukkoseuran kimppuun. Hän arvostelee Korkeimman Oikeuden viime vuosien toimintaa. Jäätteenmäen mielestäEeva Vuoren tapaus todistaa, että KO ei elä nykyajassa ja arkipäivässä. Korkeimman Oikeuden jäsenen Eeva Vuoren miehen kerrottiin saaneen entiseltä Turun kaupungin johtajalta, Juhani Lepältä 200 000 markkaa "pimeää rahaa" kauppasumman osana huvilakaupassa. Lehtitietojen mukaan samassa pöydässä istunut Eeva Vuori ilmeisesti näki tuon rahasumman, mutta hänelle saattoi käydä kuin vitsin mustalaispojalle: hai, kyllä näki, mutta ei huomannut. Syyttäjä jättikin syyttämättä, koska syyttäjän mukaan 200 000 markkaa on niin pieni raha Vuorien muuhun omaisuuteen nähden.
    KO:n remontti tulisi Jäätteenmäen mielestä aloittaa jäsenten nimitystavasta, mikä nyt ruokkii salamyhkäisyyttä. Korkein Oikeus päättää itse ehdokkaistaan ja Tasavallan Presidentti nimittää. Viran täyttömenettely on tehtävä avoimemmaksi. Virkaesitys ja esillepano tulisi myös perustella. Varatuomari Jäätteenmäki pitää ongelmana myös sitä, ettei Korkein Oikeus perustele kielteisiä ratkaisujaan vaikka Suomen perustuslain 21 §:n mukaan ja Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätösten mukaan jokaisella on oikeus saada perusteltu päätös asioissa.
    Järjestelmällisiä ihmisoikeusloukkauksia
    Ekonomi Jukka Davidsson väittää kantelussaan eduskunnan oikeusasiamiehelle, että Suomessa on tehty massamuotoisesti ihmisoikeusloukkauksia julkisen vallan toimesta. Nämä ihmisoikeusloukkaukset sisältävät yksilötasolla tarkasteltuna lähes poikkeuksetta sarjan erilaisia perus- ja ihmisoikeuksien menetyksiä.

Laillisuusvalvojille tehdyistä kanteluista vain 0,6 prosenttia aiheuttaa huomatuksen vastaisen varalle. Poliisin ja syyttäjän mielivallasta kertoo myös
  1. toimittaja Mikko Niskasaari blogissaan http://mikkoniskasaari.fi/

  1. Myös tohtori Kari Uoti tarkasteee oikeuslaitoksen toimintaa krittisesti blogikirjoituksissaanhttp://blog.oikeus.pro/
  2. Professori Jyrki Virolainen käsittelee Suomen oikeuslaitoksen toimintaa blogikirjoituksissaan http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
  3. Professori Erkki Aurejärvi käsittelee Suomen oikeslaitoksen toimintaa blogikirjoituksissaahttp://erkkiaurejarvi.blogspot.com/
Professori Erkki Aurejärvi - Turhaan etsit oikeutta oikeudesta

Tuomarit tuomitsevat syyttömiä turhaan (aamu-tv 15.5.2014)

Yle! Kuuntele ja hämmästy! Emeritus professori Erkki Aurejärvi

Ulosotossa on 600 000 kansalaista !!

Yrittäjän "oikeusturva" Suomessa - Liisa Mariapori

Velallisten Tukiryhmä ry on myös aktiivinen toimija'

TULE MUKAAN 30.3.2019 HISTORIALLISEEN “MAAN TAPA”-MIELENOSOITUKSEEN!
Erkin kommentti: Valitettavasti en pääse mukaan tuohon mielenosoitukseen. Minulla ei ole varaa matkustaa Helsinkiin. Eläkkeeni saan vasta viikon kuluttua. Luulen tietäväni kuka on mielenosoitusidean isä. Kävin asiasta sähköpostiviestikeskustelun erään aktiivin kanssa joka lupasi keskustella asiasta joidenkin henkilöiden kanssa ja tässä on tulos.

Perussuomalaisten video osuu naulankantaa ja herättää hämmennystä nilkkien ja kelmin keskuudessa, joilla on syytä epäillä olevan rikoksia tilillään.
V niin kuin ketutus

Seuraavista hallitusneuvotteluista tulee haasteelliset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti