sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

SU 24.03.2019 Poliitikkojen turvallisuus – Suomi on palautettava oikeusvaltioiden joukkoon




valtiopetos on selvitettävä ja aiheutetut vahingot on korvatta -Mauno Koivisto – 

rikosilmoitus rikostutkija Erkki Rossista

Arvoisat puolueiden puheenjohtajat


Olen ollut huolissani poliitikkojen turvallisuudesta. Huoleni ei ole ollut aiheeton.

Timo Soinin kimppuun yritettiin hyökätä sunnuntaina puolilta päivin Vantaan Korsossa.
Kaikki puolueet olivat kampanjoimassa maalaismarkkinoilla, kun väkivaltainen mies aloitti riehumisen.Hän yritti käydä ilmeisesti käydä Soinin kimppuun, mutta hyökkäys saatiin turvamiesten toimesta estettyä, vasemmistoliiton ehdokkaana oleva Antero Eerola kertoi Iltalehdelle.Hyökkääjä yritti käydä Timo Soinin kimppuun Vantaalla, löi järjestyksenvalvojaa pullolla

Erkin kommentti: Olen informoinut Suojelupoliisia poliitikkojen turvallisuudesta etukäteen, sillä suomalaiset ovat pääosin rehellisiä henkilöitä eivätkä voi hyväksyä esim. Timo Soinin ja muiden loikkarien hillotolppapolitiikkaa. Olen ollut erittäin huolissani suomalaisten poliitikkojen epärehellisestä toiminnasta, kun on kysymys 1990-luvun pankkikriisin asioista sekä valtiopetoksesta. Mielestäni kaikkien puolueiden on sovittava siitä, että Suomi palautetaan oikeusvaltioiden joukkoon ja pankkikriisin uhreille korvataan heille aiheutetut taloudelliset vahingot ja puhdistetaan heidän maineensa. Valtiopetoksen johdosta ja pankkien pelastamisen johdosta Suomesta poistettiin 60 000 yritystä markkinoilta, yli 500 000 ihmistä joutui työttömäksi. Yli 280 000 ihmistä ylivelkaantui ja 16 000 yrittäjää teki itsemurhan. Kysymys on kansanmurhasta.
Jos puoluieden puheenjohtajat eivät pääse yhteisymmärrykseen Suomen palauttamisesta oikeusvaltioiden joukkoon sekä pankkikriisin uhreille suoritettavista korvauksista ja uhrien maineineiden palauttamisesta, niin turvallisuus Suomessa ei ole taattu. Nykyisen ja tulevan hallituksen pääministerit, oikeusministerit, poliisiministerit sekä valtionvarainministerit tulevat olemaan liipaisemella ellei Suomea palauteta oikeusvaltioiden joukkoon.
Valtiopetos on tosiasia

ja näissä videoissa Erkki Ahon videot ( 8 videoa)

Koiviston konklaavi

Suomessa on suorettava oikeus- ja poliisihallinnon uudistus. Suomen on perustetava perustuslakituomioistuin. Silloin voidaan lakkauttaa laillisuusvalvonta nykymuodossa, hallinto-oikeudet ja korkein oikeus. Syyttäjälaitos ja poliisihallinto organisoidaan uudelleen.

Rikosilmoitus valtakunnansyyttäjävirastolle KRP:n rikostutkija Erkki Rossin toiminnasta

Kalajoki

Huomenna Kalajoen kaupunginvaltuuston kokous,jossa käsitellään vuoden 2018 valtuustoaloitteet, joiden joukossa on kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin erottamisaloite. Mielenkiinnolla seurataan halutaanko asiat salata ja pimittää. Toivon, että valtuusto ottaa uudelleen käsittelyyn elinkeino- ja maankäyttöön liittyvän päätöksen, koska kysymyksessä on lainvastainen menettely, mikä olisi tullut korjatuksi jos olisi hyväksytty kaupunginjohtajan esitys asiassa.

Alueuutiset

Onko kivihiili todella uhka venäläisjätin rautakuljetuksille Kokkolassa? Toista reittiä niin isoille massoille ei löydy koko Suomesta

Kotimaan uutiset

Kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä kommentoi suorin sanoin tutkimuksia, joiden mukaan suomalaiset ovat maailman onnellisimpia.  Hän viittaa muun muassa YK:n tuoreeseen onnellisuusraporttiin, jonka mukaan Suomi on toistamiseen maailman onnellisin maa.Uusikylä huomauttaa blogissaan, ettei onnen määrää ei voi mitata numeroilla, varallisuudella eikä elintasolla. Yksilön onnellisuus on sisäinen tila, joka vaihtelee. Onnella tehdään bisnestä, kirjoitetaan oppaita ja pidetään kivoja kursseja maksukykyisille. Maanantaina kuitenkin sama synkkä naama katsoo peilistä”, hän kirjoittaa. Emeritusprofessorin ulostulo: ”Onnellisessa Suomessa huumeiden käyttö on räjähtänyt taivaisiin, kotiväkivalta on Euroopan huipputasoa”

Suomi paikkaa ilmastorahoitustaan sijoittamalla 114 miljoonaa euroa Maailmanpankkiryhmän ilmastorahastoon. Pääministeri Juha Sipilä kertoi asiasta Pariisissa, jossa hän osallistuu Ranskan isännöimään One Planet Summit -ilmastotapaamiseen.
Pääministeri Sipilä vahvisti Pariisissa Suomen sijoittavan yli sata miljoonaa ilmastorahastoon

Ulkomaan uutiset

Ison-Britannian pääministeri Theresa May on joutunut ministerien salajuonen kohteeksi, jotta hän eroaisi pääministerin paikalta. Yhteensä 11 hallituksen ministeriä haluaisi, että May eroaisi, kertoo Sunday Times -lehti. Toimittaja Tim Shipman siteerasi lehdessä nimettömänä pysyttelevää ministeriä: Loppu on lähellä. Hän on mennyttä kymmenen päivän sisällä, ministeri kommentoi. Mayn varamies David Lidingtonia veikkaillaan väliaikaiseksi pääministeriksi, lehti kirjoittaa.Sunday Times: Brittiministerit ovat savustamassa pääministeri Maytä ulos

Talousuutiset

Pankkien ja muiden luottolaitosten valvonta kiristyy. Pankkeja, luotonantajia ja vakuutusyhtiöitä valvova Finanssivalvonta julkisti perjantaina vuoden 2018 loppuraporttinsa pankkien ja eläke- sekä vakuutuslaitosten tilasta. Tässä sen pohjalta kolme keskeistä havaintoa valvonnan lisääntymisestä. 1. Pikavipit kuriin Ongelma on merkittävä, sanoo Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen. Kyse on kulutusluotoista eli pikavipeistä. Maksuhäiriömerkintä on lähes 400 000 suomalaisella, kymmenen vuotta sitten 300 000:lla.
Nyt pikavipit on määrä saada kuriin. Syksyllä voimaan tuleva laki on rajaamassa pikavipeille 20 prosentin korkokaton. Samalla ala halutaan järeämpään liekaan: eduskunnan talousvaliokunta ehdotti kuukausi sitten, että Finanssivalvonta alkaisi valvoa myös pikavippiyhtiöitä. Rahanpesu seis, silmukka kireäksi pikavippien ympärillä ja jätti-Nordea syyniin – rahamaailman valvonta tiukkenee Suomessa tänä vuonna

Urheilu-uutiset

Jussi Jokinen(0–3) osui tyhjään maaliin, kun Ilves haki kavennusta kuuden kenttäpelaajan voimin.
Pelin näyttävimmät kiemurat esitteli Metsävainio (1+1), joka namutteli 0–4-maalin pitkän kuljetuksensa päätteeksi viimeisellä minuutilla.Kärpät nollasi Ilveksen ja siirtyi puo­li­vä­lie­rä­sar­jas­sa 2–0 -johtoon – Osalan taklaus kuumensi tunteet, pitkä pelikielto uhkaa

  • HIFK–Pelicans 3–2 (0–1, 1–0, 2–1)
  • Ilves–Kärpät 0–4 (0–0, 0–0, 0–4)
  • HPK–TPS 5–3 (2–0, 1–1, 2–2)
  • Lukko–Tappara 2–3 (0–2, 1–1, 1–0)

HIFK tasoitti otteluvoitot hurjan taistelun jälkeen – TPS, Lukko ja Ilves jo kuilun partaalla!

Italia on voittanut Suomen 2–0 jalkapallon EM-karsinnan avausottelussa Udinessa.
Kotijoukkue sai otteluun unelma-alun, kun Tim Sparv puski huolimattomasti ja Nicolo Barella ampui pallon voimalla verkkoon vapaapotkun jälkitilanteesta vain seitsemän peliminuutin jälkeen.Suomi pääsi peliin paremmin mukaan toisen puoliajan edetessä, mutta ratkaisut hyökkäyskolmanneksella olivat huolimattomia. Päävalmentaja Markku Kanervan valitsema kolmen topparin systeemi toimi varsin hyvin, joten Italiakaan ei maalipaikoilla mässäillyt.Italia oli Huuhkajille tyly isäntä: Suomen EM-karsintataival käynnistyi tappiolla Udinessa

Maailmalla tapahtuu

Tekijät tunkeutuivat taloon Ähtävällä ja rikkoivat paikkoja. Heidän autostaan löytyi myös Uudestakaarlepyystä mukaan pakotettu mies, joka ei tuntenut tekijöitä.
Poliisi pysäytti epäiltyjen ryöstäjien auton: kyydistä löytyi myös väkivalloin mukaan pakotettu mies

Yli sata ihmistä on kuollut asemiesten iskussa fulani-paimentolaisten kylään Keski-Malissa.
Isku tapahtui lauantaina Ogossagoun kylässä Moptin alueella. Perinteisiksi metsästäjiksi pukeutuneet asemiehet hyökkäsivät kylään ennen aamunkoittoa ja tappoivat joukottain siviilejä, mukaan lukien naisia ja lapsia.Uhrien määrä on todella suuri. Kylä on täysin tuhottu, kertoi läheisen Bankassin kaupunginjohtaja Moulaye Guindo uutistoimisto Reutersille.Fulani-paimentolaisia vastaan on tehty aiemminkin verisiä iskuja. Niitä ovat usein tehneet dozo-nimiset metsästäjäryhmät. Kyse on etnisestä vastakkainasettelusta, jota ruokkii terroristiryhmien läsnäolo ja toiminta Keski-Malissa.Asemiehet tappoivat yli sata kyläläistä Keski-Malissa – yksi pahimmista verilöylyistä etnisessä konfliktissa

Yle Areena

Suomi on pienyrittäjien maa ja jokaisella yrittäjällä on oma unelmansa. Honkajokelainen Jani Laine yrittää kaikkea, lihatuotteita ja tivolia. Helsingissä Maija Itkonen ja Reetta Kivelä lanseeraavat nyhtökauraa maailmanmarkkinoille. Yrittäjän mielenmaisema on itsenäisyyden kaipuuta, omien rajojen hakemista ja unelman rakentamista. O: Virpi Suutari. T: Oktober Oy. Dokumenttiprojekti: Yrittäjä (S)

Osa 1/3: Ei löydy Viipurin vertaista. Vain harva paikka maan päällä herättää suomalaisissa niin voimakkaita tunteita. Toimittaja: Greger Grönqvist, 2008. (U) Dok: Karjalaisten kolme kaupunkia

Osa 2/3: Sortavala oli Laatokan portti. Lasse Pöysti esittelee lapsuuskaupunkinsa, joka ennen viimeisintä sotaa oli nuoren kansakunnan kulttuurin kehto. Toimittaja: Greger Grönqvist, 2008. (U)
Dok: Karjalaisten kolme kaupunkia

Osa 3/3: Käkisalmi - omenakukkain kaupunki. Viimeisessä osassa matkataan Käkisalmelle Göranin, Holgerin ja Alexander Stubbin kanssa. Tutustumme myös muihin, joiden juuret ovat tässä nykyään venäläisessä kaupungissa. Toimittaja: Greger Grönqvist, 2008 Dok: Karjalaisten kolme kaupunkia

Youtubevideot

Puheenjohtaja Halla-aho kyselytunnilla, jakso 2

Reagoidaan puolueiden epäuskottavimpiin vaalilupauksiin

BREXIT THE MOVIE FULL FILM

Sipilä kertoo terrafamen lahjuksista

Sipilälle puuntaimi

Salaiset hillotolpat - Sipilän valehtelu

Suomalaisen täytyy tietää mitä on islam.

Mielipiteet

Osa näistä lama-ajan uhreista on menettänyt jo henkensä joko oman käden kautta tai vanhuuttaan. Osa sairastui vakavasti mielenterveysongelmiin ja menettivät sitä kautta lopullisesti työkykynsä ja työhalunsa sekä siirtyivät sairaseläkkeelle.Väärin kohdellut yrittäjät ovat kokeneet suuria elämän tragedioita kuten perheen sivullisten ulosottoja, eroja, perheiden hajoamisia, lasten sairastumisia vakaviin mielenterveysongelmiin, paniikkihäiriöihin ja vastaaviin sairauksiin. Kun vanhemmat kokevat epäoikeudenmukaista kohtelua heijastuu se perheen sisällä myös lapsiin. Lapset sairastuvat ja menettävät uskonsa tulevaisuuteen. Kerrannaisvaikutukset olivat suuria ja sen huomaa siitä, että lama-ajan lapsilla on nykypäivänä erilaisia traumaattisia henkisiä ongelmia jotka ovat johtaneet mm. päihteiden käyttöön, rikolliseen toimintaan tai muuhun elämän vaikeuksiin. Osa on selvinnyt ja hyvä niin.Viranomaiset ovat kohdelleet kaltoin vuosia entisiä yrittäjiä ja niitä jotka olivat Suomea rakentamassa siinä uskossa, että omalla yrittämisen panoksella ja riskinotolla saadaan lapsille ja koko Suomen kansalle hyvä elämä ja tulevaisuus.
Nämä rohkeat yrittäjät ottivat riskin, mutta hävisivät. Silti Suomen valtio vielä tänäkin päivänä jatkavat näiden ihmisten kiusaamista. Eikö jo olisi aika antaa anteeksi?
Varattoman 1990 – luvun yrittäjän kohtalo on menetetty elämä, menetetty tulevaisuus, menetetyt lapset.Suuri osa näistä entisistä yrittäjistä eivät päässeet velkajärjestelyyn. Kun velkajärjestelyyn ei päässyt, vaikka edellytykset olisivat olleet olemassa - kävi niin, että ulosottovelat kasvoivat mittaviksi. Korot ovat niin suuret, että itse velkaa ei pysty koskaan missään tilanteessa lyhentämään.Tämä edellä kaikki mainittu viittaa Suomen valtion harjoittamaan suomalaiseen holocaustiin. Kerrannaissivuvaikutukset ovat erittäin mittavat. Ei ole ihme jos Suomessa on syrjäytyneitä ihmisiä. Hyvät ihmiset tämä on Suomi, maailman paras paikka elää. Ehkä sellaiselle joka ei ota riskiä ja yritä ja joka toimii suomalaisen järjestelmän virkamiehenä. Sellaiselle pumpulissa kasvaneelle ihmiselle Suomi on paratiisi. Palkan maksaa yrittäjä. Kyllä raha kelpaa, mutta sitten kun epäonnistuu – viedään tuhkatkin pesästä."VARATTOMAKSI UHRATTU" Vaiettu suomalainen ”holocaust”

Eilen Sannikassa ja Ukkolassa 19. minuutin 50 sekunnin kohdalla Sanna Ukkola kysyy vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavistolta, miksi hän ei mennyt armeijaan. Pekka Haavisto kertoo, että Tshernobylin onnettomuus oli eräs syy sille, miksi hän ei mennyt armeijaan.
Pekka Haavisto oli kuitenkin suorittanut siviilipalveluksen jo 1985 Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Haavisto, kun Tshernobylin onnettomuus tapahtui yli vuotta myöhemmin. https://fi.wikipedia.org/wiki/T%C5%A1ernobylin_ydinvoimalaonnettomuus
Eli Tshernobylin onnettomuudella ei ole ollut mitään sen kanssa tekemistä, menikö Haavisto aikoinaan ruodikseen vai ei.Pekka Haavisto on läpi uransa keksinyt grandiööttisiä asioita itsestään ilman, että median faktan tarkastus olisi hänen sanomisiaan suurennuslasilla tutkinut, vaikka syytä olisi ollut. Vuonna 2009 hän kertoi Saksan liittokansleri Angela Merkelille olleensa "useiden kansainvälisten instituutioiden vieraileva tutkija ja professori". https://oikeamedia.com/o1-23939
Pekka Haavisto ja Paroni von Munchhausen

Viime päivinä politiikan asiakas on todellakin saanut varoa kuulemaansa. Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö syytti pääministeri Juha Sipilää(kesk) valehtelusta, kun tämä oli sanonut lehtihaastattelussa, että "Punavihreä puoli kieltäisi käytännössä metsien käytön kokonaan ja sitä kautta suomalaiset työpaikat."Yritin saada sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla Sipilältä tähän väitteeseen täsmennystä, ja hän perääntyikin jonkin verran ja sanoi jonkun vihreän kansanedustajan puhuneen hakkuiden lopettamisesta. Selvää ei saatu siitä, kuka oli kyseessä ja milloin tämä vaatimus olisi esitetty.Helsingin Sanomat kävi läpi Sipilän väitteitä ja asettui Ville Niinistön kannalle: Sipilän väite ei pitänyt paikkaansa. Sipilä puhui siis muunneltua totuutta. Jos joku haluaa käyttää v-sanaa, niin sekin sopii, paitsi eduskunnassa, jossa on tapana teeskennellä, että eihän kukaan sentään valehtele.
Äänestäjä, varo kuulemaasi – Vaalien lähestyessä poliitikon on yhä vaikeampaa puhua totta

Vihreiden puheenjohtaja ylioppilas Pekka Haavistoa on Ylen ”vaalihaastatteluissa” kohdeltu lempeästi, kuin pelastavana profeettana joka johdattaa Suomen ja koko maailman tuhoutumassa olevan kapitalismin kynsistä aseinaan ankara omistavan luokan verotus, heinänsyönti ja metsien lahottaminen pystyyn.
Koska sosialidemoraattien vaaliohjelma noudattelee samoja linjoja, on syytä puhua vihersosialisteista ja vihersosialistisista tavoitteista, joiden toivotaan voittavan eduskuntavaaleissa ja Suomen saavan kansandemokraattisen hallituksen kolmantena pyöränään Suomen keskusta, jolta alkiolaisuus, maanomistajan. viljelijän, talonpojan ja köyhän asian ajaminen  on jo kauan sitten jäänyt unohduksiin.
Suomi ei suostu vihersosialistien uhrilampaaksi

Kotimaan matkailu

Supermessut | 21.–23.4.2017

Supermessuilla otetaan hyppy kesään!

Suomi – kotimaan parhaat matkakohteet

Ulkomaan matkailu

Rick Steves' European Festivals

Rick Steves' European Easter

Rick Steves' European Christmas

Christmas Market in Nuremberg, December 2017

Musiikki

Paula Koivuniemi - Sata Kesää, Tuhat Yötä

Aikuinen nainen + Lyrics

Kuuleeko yö?

Loppukevennykset

Lapinlahden Linnut - Vittuilijoiden klubi

Simo Salminen - Rotestilaulu

Kärttynä - Vitutuslaulu

Kuntoilu

10 MIN BOOTY BURN At Home Workout (No Equipment)

20 MIN BUTT & THIGH Workout (Lower Body No Equipment)

At Home Pilates Butt and Thigh Workout - Pilates Workout for Lower Body

Liikunta ja terveys

Verenpaine 137 / 85, pulssi 62 , Paino 101,6 kg. Jumppa 60 /134 min, kuntosali 0/ 1420 min, kävely 0/322 km , uinti 0/2300 m, pyöräily 2/11 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti