tiistai 26. maaliskuuta 2019

TI 26.03.2019 Hyvinvointisuunnitelma 2019




ELÄKELÄISTEN AHDINGOSTA - Liisa Mariapori & Hilkka Laikko keskustevat

Kalajoki

Seurasin netin välityksellä Kalajoen kaupunginvaltuuston kokousta. Nettiyhteydessä oli ongelmia, koska ääniyhteys ”pätki” ja kaikista puheenvuoroista ei saanut selvää. Valtuuston kokouksen alussa luovutettiin tasavallan presidentin 6.12.2018 myöntämät kunniamerkit. Näitä kunniamerkkejä saavat ne henkilöt, joille niitä on esitetty. Kunniamerkit on eräänlainen kiitos ilman palkankorotusta. Jotkut haluavat nostaa joitakin esille jostakin syystä.Palkitsemisen tavoitteena on motivoida henkilöstöä strategian mukaiseen ja entistä tuloksellisempaan työskentelyyn. Kunniamerkki on ansioista tai kunnianosoitukseksi annettava puvussa pidettävä merkki. Kunniamerkin ”virallisuus” on vaikeasti määriteltävä käsite. Kunniamerkillä hivellään saajansa itsetuntoa. Nyt oli järjestetty oikein valtuustonkokouksen yhteyteen tilaisuus, jossa palkittiin kunniamerkkien saajat.https://vnk.fi/kunniamerkit
Aikanaan kun minulle oli myönnetty kunniamerkki eli kultainen ansioristi niin menettely oli toisenlainen. Siitä kerroin blogissani
Kultainen ansiomerkki

Valtuustonkokouksen esitysllista oli seuraava:

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen
3. Työjärjestyksen hyväksyminen
4, Hyvinvointikertomus 2018 ja -suunnitelma 2019
5 Aloitteet 2018
6 Eron myöntäminen Juha Rauhalle valtuuston varajäsenen, ympäristölautakunnan jäsenen ja tarkastuslautakunnan varajäsenen tehtävistä sekä valtuuston, ympäristölautakunnan ja tarkastuslautakunnan täydentäminen
7 Valtuustoaloitteet 25.3.2019
8 Muut asiat 25.3.2019 15

Hyvinvontikertomuksen 2018 ja hyvinvointisuunnitelman 2019 valmistelusta oli vastannut kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Anita Ohtamaa. Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyden ja hyvinvoinnin tilaa sekä siihen vai kuttavia tekijöitä. Toiminnan suunnittelussa tulee käyttää kuntakohtaisia hyvin vointi- ja terveysindikaattoreita. Suunnittelun ja päätöksenteon tueksi kunnan tulee valmistella kerran valtuustokaudessa laaja hyvinvointikertomus johon kerätään tietoja asukkaiden terveydestä ja hyvinvoinnista, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä palvelujärjestelmän kyvystä vastata näihin tarpeisiin.

Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain. Tiedot kerätään väestöryhmittäin, joka mahdollistaa tarvittavien toimien kohdentamisen. Laajan hyvinvointikertomuksen johtopäätökset toimivat kunnan strategisen suunnittelun perustana. Mitä paremmin kunnassa tiedetään asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin tilanne, sitä tehokkaammin pystytään ongelmiin puuttumaan, ehkäisemään niiden syntyä ja ryhtymään toimiin, jolla asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia voidaan parhaiten edistää. Hyvinvointikertomus on johtamisen työväline ja keskeinen osa kunnan strategia työtä, toiminnan ja talouden suunnittelua, seurantaa ja arviointia.

Asiaa oli valmisteltu valmisteluryhmässä, jonka työskentely oli ollut ryhmän jäsenten mukaan nihkeää, koska ryhmän osanottajat eivät ole olleet jostain syystä kinnostuneita työrymän työstä. Siksi johtopäätökset olivat jääneet vajaiksi ja huonosti valmistelluiksi. Siitä huolimatta asiakokonaisuus on mennyt läpi valmisteluryhmän, lautakunnan, kaupunginhallituksen ja nyt vielä valtuustonkin. Tämä osoittaa kuinka huonosti luottamushenkilöt perehtyvät päätettäviin asioihin. Valmistelussa on siis paljon parantamisen varaa. Valtuuetut kuitenkin kiittelivät valmistelua vaikka asia oli todellisuudessa kehnosti valmisteltu. Asiasta käytti puheenvuoroja kahdeksan valtuutettu 35:stä valtuutetusta. Kahdeksan valtutettua käytti puheenvuoroja asiasta ja kaikesta huomasi, ettei kaikki puheenvuorot käyttäjät olleet perehtyneet asiaan,mutta halusivat rakastaa omaa ääntää ja olla esillä asian käsittelyn aikana. Hyvinvointikertomus 2018 ja hyvinvointisuunnitelma 2019 oli lähetetty kaikille valtuutetuille esityslistan liitteenä perehtymistä varten.

Asiakirjan esitteli eli sisäluki uuvuttavalla tavalla valtuustonkokouksessa henkilöstöjohtaja. Asian esittelyä ei voi hyvälläkään tahdolla sanoa innostavaksi. Jokainen valtuutettu olisi voinut kotona sisälukea aineiston. Tuskin monikaan valtuutettua on sitä tehnyt. Sitä ei olisi tarvinnut sisälukea valtuuston kokouksessa, koska siinä vain uhrattiin valtuutettujen aikaa, koska valtuutetut ovat sisälukutaitoisia. Asia olisi pitänyt esitellä kunnolla kalvoilla ja kertoa miten asiat ovat ja verrata asioita siihen miten niitä on muulla maassa hoidettu jos se olisi ollut mahdolista ja esittää vertailukelpoista tietoa. Valtuuston kokouksessa valtuutetut puhuvat hyvinvointisuunnitelmasta kun käsiteltiin hyvinvointikertomusta. Asian käsitely oli varsin sekavaa eikä asiankäsittelytapa ollut valtuutettujen hallinnassa. Valtuuston puheenjohtaja joutui puuttumaan asian käsittelyyn ohjailemalla laaja-alaista keskustelua esityslistan mukaiseen käsittelyyn.

Vuoden 2018 hyvinvointikertomus on todennäköisesti faktaa asiasta eikä siihen mielestäni voi tietoja muuttaa ellei tiedot ole vääriä tai puuttellisia. Tärkeämpi asia näistä kahdesta kuntalaisten kannalta on hyvinvontinsuunnitelma 2019. Työryhmän jäsenet, jotka olivat valtuutettua, ilmoittivat, ettei hyvinvointivointisuunnitelmaa 2019 ehditty käsitellä työryhmässä kuin puolet asioista. Suunitelmasta ei käy ilmi mitä tehdään, kuka tekee, milloin tekee, miksi tekee ja mitä maksaa.

Mielestäni Kalajoen kaupungin vuoden 2019 hyvinvointisuunnitelma ei siis voi olla tavoitteen mukainen johtamisen työväline ja keskeinen osa kunnan strategia työtä, toiminnan ja talouden suunnittelua, seurantaa ja arviointia.Kuntalaisena ja veronmaksajana vaadin, että asia otetaan paremman valmistelun jälkeen uudelleen perusurvalautakunnan käsitelyyn ja silloin suunnitelmasta tulee käydä ilmi kuka tekee, milloin tekee, miksi tekee ja mitä maksaa. Kun näin on toimittu niin silloin hyvnvontisuunnitelma täyttää aseteutu tavoitteet johtamisen työvälineenä ja on osa kaupungin strategia työtä, toiminnan ja talouden suunnitelua, seurantaa ja arviointia.

Valtuustoaloitteita oli viime vuonna tehty valtuutettujen osalta 17 ja 5 muuta valtuustoaloitetta. Yksi valtuustoaloite koski tätä asiaa: Huutamista, haukkumista, painostusta ja kiroilua – Kalajoen kaupunginjohtajan sanotaan johtaneen kovalla kädellä jo pitkään, ja nyt kaupunkia koettelee kriisi https://yle.fi/uutiset/3-10451950
Erkin kommentti: Asiasta ei käytetty yhtään puheenvuoroa. Asia pyritään lakaisemaan maton alle. Nyt tiedotusvälineiden on syytä toimia journalististen ohjeiden mukaan ja julkistaa valtuutetuille lähetetty selvitys asiasta.

Hallituksen joululahja pienituloisille: indeksijäädytykset

Vaalikiertue oli tänään Kalajoella. Seurasin kirjaston ikkunasta kuuden kansanedustajaehdokkaan vaalikiertuetta Mertan edustalla. En mennyt tapaamaan ministeri Mattilaa. Hallituksen joululahja pienituloisille: indeksijäädytykset
Ilmoituksessa olleiden lisäksi paikalla oli myös Kansalaispuolueen ehdokas. Mielestäni yleisö ei osoittanut kiinnostusta näitä poliitikkoja kohtaan. Olen todella huolissani äänestysprosentista tulevissa eduskuntavaaleissa. Eniten pörinää Kalajoen vaalitilaisuuksista on ollut perussuomalaisten tilaisuudessa. Tämä viittaisi siihen, että perussuomalaiset etenevät kohti uutta jytkyä. Olen ennustanut valtakunnalliseksi perussuomalaisten kannatuksen 14,8-16,2 %:n välille. Katson, että minun ei ole syytä muuttaa ennustettani. Oulun vaalipiirissä perussuomalaisten neljäs paikka näyttää minusta varmemmalta kuin Vasemmistoliiton kolmas paikka ja Keskustan seitsemäs paikka.

Alueuutiset

Alavieskan kunnanjohtaja Olli Ikonen on jättänyt irtisanoutumisilmoituksen Alavieskan kunnanvaltuustolle helmikuun loppupuolella. Ikonen on alkujaan ilmoittanut irtisanoutuvansa kunnanjohtajan virasta 1. heinäkuuta 2020 lähtien jäädessään eläkkeelle. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jarmo Nahkala ja kunnanjohtaja Olli Ikonen ovat neuvotelleet asiasta maaliskuun 18. päivä ja neuvottelujen tuloksena kunnanjohtaja ilmoittaa irtisanoutuvansa 1.1.2020 lähtien. Alavieskalla edessä uuden kunnanjohtajan etsiminen: Olli Ikonen jäämässä eläkkeelle ensi vuoden alussa

Syyttäjä vaatii kahdelle veljekselle rangaistusta taposta, joka tapahtui Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla joulukuun 2. päivänä. Uhri, noin 25-vuotias mies, löytyi junaradan varresta kuolleena. Uhri jäi viimeisille sijoilleen vielä elossa. Syyttäjän mukaan mies joutui veljesten pahoinpitelemäksi, mutta hän vaatii vastaajille silti rangaistusta taposta ja avunannosta tappoon. Sekä uhri että epäillyt työskentelivät samassa työpaikassa. Toinen veljeksistä, jota epäillään avunannosta tappoon, oli työpaikassa esimiestehtävissä.Työkaverinsa taposta epäilty mies kehuskeli työpaikalla tappelulla, kuuli muilta uhrin kuolleen - ”Vai niin on päässyt käymään”

Kotimaan uutiset

Valtionyhtiö Postin johtaminen toi toimitusjohtaja Heikki Maliselle lähes miljoonan euron palkat ja palkkiot. Valtionyhtiö Posti Groupin toimitusjohtaja Heikki Malinen teki viime vuonna ennätystilin. Postin Groupin palkka- ja palkkioselvityksen mukaan Malinen tienasi viime vuonna 987 764 euroa, eli kuukausitasolle jaettuna yli 82 000 euroa.
Summassa oli 610 924 euron kokonaispalkka, 82 607 euron lyhyen aikavälin bonus sekä 294 234 euron pitkän aikavälin kannustin. Malisen palkat ja palkkiot olivat huomattavasti enemmän kuin kertaakaan aiemmin sen jälkeen kun hän aloitti yhtiön johdossa vuonna 2012.Vuonna 2017 Malisen palkat ja palkkiot olivat yhteensä reilut 780 000 euroa ja vuonna 2016 vajaat 670 000 euroa.
Tallinnaan töitä siirtävän Postin toimitusjohtaja tienasi ennätystilin – Yli 82 000 e/kk

Suojelupoliisi on toistaiseksi pidättänyt virasta ylietsivän, jota epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta tai virka-aseman väärinkäytöstä.Suojelupoliisin toiminta perustuu luottamukseen, ja kaikenlaisille väärinkäytöksille on nollatoleranssi, sanoo Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari tiedotteessa.Epäiltynä olevan etsivän työhön on kuulunut tehdä turvallisuustarkastuksia yrityksiin. Samaan aikaan mies on ollut erään turvallisuusalan yrityksen toiminnassa mukana. Se on myynyt palveluitaan ydinvoimayhtiöFennovoimalle, joka oli etsivän tarkastettavana.Supo sai esteellisyydestä vihjeen viime syksynä.Supon ylietsivä epäiltynä virkarikoksesta – hoiti Fennovoiman turvallisuustarkastusta, mutta oli mukana sille palveluita myyvässä firmassa

Valtionjohto joutuu harvoin poliittisen väkivallan kohteeksi. Sisäministeri Heikki Ritavuoren murhasta tulee kuluneeksi kohta 100 vuotta. Ritavuori murhattiin vuonna 1922 nykyisen eduskuntatalon lähistöllä perusteettoman lokakampanjan seurauksena. Politiikan kentillä tunnelma on jälleen muuttunut aggressiivisemmaksi, kertovat niin poliisi kuin puoluetoimistojen väki.Turvallisuusympäristön muutosta kuvaa hyvin ministereiden turvajärjestelyjen räjähdysmäinen kasvu. Suojelupoliisissa ministereiden henkivartijatehtäviä hoiti alle 10 miestä vuonna 2010. Tällä hetkellä Helsingin poliisilaitoksella ylimmän valtionjohdon henkilösuojauksen parissa työskentelee yli 100 turvamiestä. Osa turvamiehistä työskentelee tasavallan presidentin turvallisuusvartiostossa, mutta valtaosa ministereiden henkivartioinnin ja valtiovieraiden suojelutehtävissä. Suojelupoliisin koiranleukojen mukaan laatu onkin korvattu määrällä.
Analyysi: Valtionjohtoa suojelee jo yli 100 turvamiestä

Oulun käräjäoikeus on tuominnut 22-vuotiaan Abdullhadi Barhumin kahden vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen raiskauksesta ja törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.Rikokset ovat tapahtuneet Oulun Tuirassa viime vuoden marraskuussa.Uhrina on 14-vuotias tyttö, joka oli Barhumille ennestään tuntematon.
Mies tuomittiin 14-vuotiaan törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä Oulussa – 22-vuotias tapasi uhrinsa Snapchatissa ja raiskasi hänet

Helsingin käräjäoikeus kuuli tiistaina entisen poliisiylijohtajan Mikko Paateron loppulausunnon.Paateron asianajaja Jarkko Jaatela sanoi oikeudessa, että syyttäjät eivät ole pystyneet osoittamaan, että Paatero olisi saanut tietoonsa Helsingin huumepoliisin tietolähteiden käyttöön liittyviä epäselvyyksiä.- Tässä on (näyttönä) vain käytäväpuheita. Ei siis kirjallisia todisteita. Tutkinta kesti viisi vuotta, ja tässä on nyt kuusi kuukautta käsitelty käytäväpuheita. Yleensä nämä eivät johda edes syytteisiin, Jaatela arvosteli syyttäjiä.Poliisipomojen loppulausuntopäivä päättyi erikoiseen kiistaan, syyttäjä: Saanko lausua? Puheenjohtaja: Ette! – Yle seurasi hetki hetkeltä
Erkin kommentti: Minä en ymmärrä mitä järkeä on tällaisessa oikeudenkäynnissä. Onko poliisijohtajien toiminta ollut tahallista ja vahingollista? Minun mielestäni ei ole ollut. Syyttäjän pitäisi katsoa peiliin!

Ulkomaan uutiset

Erikoissyyttäjä Robert Muellerin kiihkeästi odotetun Venäjä-tutkinnan tulokset saivat Yhdysvalloissa ristiriitaisen vastaanoton. Presidentti Donald Trump tulkitsi tulokset voitokseen kun taas demokraatit tähdensivät, että tutkinta ei vapauttanut presidenttiä kokonaan syytöksistä. Oikeusministeri William Barrin laatiman tiivistelmän mukaan Muellerin tutkinnassa ei löytynyt todisteita siitä, että Trump tai hänen presidentinvaalikampanjansa olisi vehkeillyt venäläisten kanssa.
Oikeusministeri: Muellerin tutkinta ei löytänyt näyttöä Trumpin vehkeilystä Venäjän kanssa

Kiinan valtiolliset yritykset ovat tehneet suurkauppoja Euroopassa. Kaupat vahvisti Kiinan presidentti Xi Jinping vierailullaan Ranskassa.Suurin yksittäinen kauppa koskee Airbus-matkustajakoneita. Kiinan valtiollinen, lentokoneita vuokraava yritys China Aviation Supplies Holding Company tilaa 290 Airbus A320 -konetta ja 10 Airbus A350 -konetta.
Kaupan arvon arvioidaan nousevan jopa 30 miljardiin euroon. Kyseessä on siis yksi historian suurimmista matkastajakoneiden kaupoista. Kiinan valtiollinen varustamoyhtiö tilaa kymmenen konttialusta, joiden hinta on yhteensä 1,2 miljardia euroa.Kiina tekee Euroopassa jättiostoksia – satoja lentokoneita, laivoja, tuulipuisto

Talousuutiset

Suomessa voitaisiin pudottaa tuntuvasti rakennusten lämmittämisestä aiheutuvia ilmastopäästöjä energiatehokkuutta parantamalla.Samalla kotitalouksien lämpölasku voisi laskea pitkällä tähtäimellä jopa kolmanneksen. Näin esittää suomalainen LeaseGreen-yritys tuoreessa laskelmassaan.LeaseGreen on erikoistunut rakennusten energiatehokkuuspalveluihin.
Rakennusten lämmityksen päästöillä on iso merkitys, sillä se aiheuttaa arviolta 30 prosenttia
(siirryt toiseen palveluun)
Suomen päästöistä.LeaseGreen laskee, että pelkästään kymmenessä suurimmassa kaupungissa koko rakennuskannan lämmityksestä olisi poistettavissa 1,8 miljoonan tonnin vuotuiset hiilidioksidipäästöt.Määrä vastaisi sitä, että kotimaisen kuorma-autoliikenteen vuosittaisista päästöistä (siirryt toiseen palveluun)
katoaisi puolet. Suomessa on liikennekäytössä noin 100 000 kuorma-autoa.Uusi laskelma: Asumisen päästöjä voisi leikata selvästi energiatehokkuudella, samalla lämpölasku pienisi jopa kolmanneksen

Italia on juuri sysännyt euroalueen uuteen epävarmuuden aikaan. Eurokriisin sytytyslanka palaa taas, kirjoittaa Taloussanomien erikoistoimittaja Jan Hurri Italia ei vielä äänestänyt maan euro- tai EU-jäsenyydestä, mutta sunnuntain kansanäänestyksen ”no” -äänten selvän voiton jälkeen uuden eurokriisin ja jopa Italian eron riskit ovat merkittävästi kasvaneet.Kansanäänestys kumosi hallituksen esityksen perustuslain uudistamisesta ja antoi pääministeri Matteo Renzille ja hänen hallitukselleen selkeän epäluottamuslauseen. Renzi hävisi itse aloittamansa poliittisen uhkapelin ja Italia on nyt entistä epävakaammassa jamassa. Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”


Urheilu-uutiset

NORJAN Ingvild Flugstad Østberg juhli sunnuntaina hiihdon maailmancupin kokonaisvoittoa.MM-kisojen menestynein hiihtäjä Therese Johaug sijoittui maailmancupissa kolmanneksi, koska menetti ratkaisevasti pisteitä jättämällä väliin vuodenvaihteen Tour de Ski -kiertueen, jonka Østberg voitti.KAUDEN päätöstunnelmissa Johaug kertoi Norjan yleisradioyhtiölle NRK:lle kaksikon ystävyydestä.Ingvildin voitossa oli jotain erityistä. Meillä on hyvin läheinen suhde. Harjoittelemme paljon yhdessä kotona ja leireillä ja nukumme paljon samassa sängyssä”, Johaug kertoi nauraen NRK:lle.JOHAUGIN mukaan kaksikko nukkuu samassa sängyssä, vaikka hotellihuoneessa olisi tarjolla kaksi erillistä sänkyä. Näin oli tilanne myös Kanadassa maailmancupin päätöksessä.
Norjan hiihdon mahtinaiset nukkuvat samassa sängyssä, vaikka hotellihuoneessa olisi kaksi sänkyä: ”Meillä on hyvin läheinen suhde”

Kauden 30:n maalin myötä Laineesta tuli vasta neljäs alle 21-vuotias NHL-pelaaja, joka on tehnyt kolmella ensimmäisellä NHL-kaudellaan peräkkäin 30 maalia.Patrik Laine teki historiaa – nousi samaan kastiin NHL:n legendojen kanssa

Maailmalla tapahtuu

Euroopan parlamentti äänesti tiistaina täysistunnossa lakialoitteesta, joka lopettaisi kellojen siirtelyn kesä- ja talviaikaan EU-maissa vuonna 2021.Parlamentti hyväksyi aloitteen selvällä enemmistöllä eli äänin 410-192.Täysistunto on ylin päättävä elin Euroopan parlamentissa.
Euroopan parlamentti on osoittanut kykynsä kuunnella kansalaisia. Meppien lukuisten vaatimusten, vetoomuksien ja päätöslauselmien jälkeen komissio kysyi ihmisiltä, pitäisikö kellojen siirto lopettaa. Vastausvyöry oli keskellä kesälomiakin ennennäkemätön, mikä sai komission antamaan tämän lakiehdotuksen, iloitsee europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr) tiedotteessaan.
EU-parlamentti päätti: Kellojen siirtely loppuu vuonna 2021!

Onnettomuus tapahtui Överkalixissa. Harjoitukseen osallistunut panssarivaunu ajoi vahingossa teltan yli. Teltassa oli sotilaita ja näistä nainen loukkaantui. Elvytys ja hätätoimet aloitettiin heti, mutta lääkäri totesi naisen kuolleeksi kello 1.30 yöllä. Onnettomuus tapahtui maanantain vastaisena yönä. Northern Wind 2019 -harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 10 000 sotilasta Ruotsista, Suomesta, Norjasta, Yhdysvalloista ja Britanniasta. Suomesta harjoitukseen ottaa puolustusvoimien mukaan osaa yli 1 500 sotilasta ja 500 ajoneuvoa. Viikko sitten maanantaina alkanut harjoitus päättyy keskiviikkona.Panssarivaunu jyräsi teltan: Sotaharjoituksessa kuoli vuonna 1977 syntynyt nainen - ”Toveri joutui maksamaan kovimman hinnan”

Äärijärjestö Isisin vastaiseen taisteluun on osallistunut Syyriassa myös paljon länsimaalaisia. Suomalainen ”Avesta” kertoi kokemuksistaan IS:lle.
Suomalaisnainen osallistui Isisin tuhoamiseen kurdijoukoissa – taistelijanimeltään ”Avesta” tapasi maannaisiaan vihollisen riveissä

Yle Areena

Tentissä puheenjohtaja Antti Rinne. Puheenjohtajan puhe suorassa lähetyksessä. Ohjelman juontavat Marja Sannikka, Kirsi Heikel ja Olli Seuri. #vaalit2019
SDP

Ministerien ja järjestöeliitin seminaarikaruselli pyörii ja ay-väen soppatykki porisee. Kansalainen ei vieläkään saa tarkkaa tietoa siitä, kuka tukee ketä ja miten. MOT penkoi vaalirahalain porsaanreikiä.
Vaalirahaa ja salarahaa

Suomen nälkävuodet – kolmiosainen radiosarja nälkävuosista 1866–1868

Youtube

Vehkoo vs Lokka –tapaus veti Suomi-median umpisolmuun

Atte Kaleva alustaa maahanmuutosta 26.1.2019

Ville Tavio 3.5.2016: Turvapaikka- ja kotouttamispolitiikasta

Hallituksen joululahja pienituloisille: indeksijäädytykset

Jyrki Katainen virnuilee sotilasvalalle

Arhinmäki sekoilee haastattelussa

Mielipiteet

Yle! Kuuntele ja hämmästy! Emeritus professori Erkki Aurejärvi
Liha on erityisen suosittu ilmastoalarmismin uhri, ja meillä Suomessakin sille on vilauteltu veroa. Eräs perusväite taustalla on, että ruoan tuotanto tuottaa enemmän kasvihuonekaasuja kuin vaikkapa koko kuljetussektori. Tieto oli pujahtanut jopa YK:n tiedotteisiin vuonna 2006. Tämä tieto on perätön. Silti se on johtanut useisiin vääriin johtopäätöksiin lihan ja ilmastonmuutoksen suhteista. Voi tosiaan olla monta hyvää syytä valita lihan sijasta kasvikset, mutta ilmaston pelastamisesta ei juurikaan ole kyse – ja on syytä muistaa, että lihan poisjättäminen saattaa olla haitallista ravitsemukselliselta kannalta. Myös Worldwatch-instituutti esitti vuonna 2009 jopa niin villin väitteen, että 51% kasvihuonekaasuista tulee karjan kasvatuksesta ja jalostuksesta.
Väärinkäsitetty liha

En tarkemmin tunne eri puolueiden syvimpiä ideologisia tavoitteita, mutta arvelen kuitenkin ettei kovin monen puolueen ideologiana ole työpaikkojen tuhoaminen. ei ainakaan niin, että sitä ääneen sanottaisiin. Optimistina toivon, että vaalikeskusteluissa otettaisiin kantaa siihen, mitä vipuja vääntämällä Suomeen syntyisi niitä kaivattuja yksityisiä työpaikkoja. Siinä varmaan on eroja, mihin vipuun kukin puolue haluaisi ensimmäiseksi tarttua.
Jään odottamaan, että edes yksi media ottaisi työpaikkojen luomisen teemaksi niihin ”suuriin vaalitentteihinsä”. Vai onko niin, että media samoilee mieluummin niissä samoissa lillukanvarsissa?
Parasta sosiaaliturvaa

Kotimaan matkailu

Perheloma

Autolomat

Matkaideoita Suomi

Ulkomaan matkailu

London: Mod and Trad

London: Historic and Dynamic

The London Eye Tips and Tricks

Musiikki

Juha Tapio - Minä sinua rakastan

Juha Tapio - Enemmän kuin odotin

Juha Tapio - Päiväni ilman sua

Kuntoilu

Low Impact Cardio Workout for Beginners - Beginner Cardio & Toning Workout Routine

Fat Burning Low Impact Cardio Workout at Home - Easy on the Joints Quiet Cardio Training

Quick Sweat Cardio Burst - Fast Fat Burning Cardio Workout with Kelli & Daniel

Liikunta ja terveys

Verenpaine 138 / 91, pulssi 62 , Paino 103,0 kg. Jumppa 40 /1420 min, kuntosali 0/ 1510 min, kävely 1/323 km , uinti 0/2300 m, pyöräily 0/14 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti