maanantai 11. tammikuuta 2021

TI 12.01.2021 Suomen asiat on saatava kansainvälisen rikostuomioistuimen käsittelyyn

 


Kansainvälinen rikostuomioistuin

https://fi.qaz.wiki/wiki/International_Criminal_Court



Suomi koki 1990-luvun alussa erittäin syvän taloudellisen laman johtuen vakaan markan politiikasta. Talouspolitiikan virheet moninkertaistuivat liberalisoinnin kanssa. Vahvan markan politiikasta tuli tappava myrkky. Presidentti Mauno Koivisto nimitti Suomen Pankin johtajan Harri Holkerin sinipunahallituksen. Hän oli sinipunahallituksen kätilö. Vahvan markan politiikka kirjattiin Holkerin hallituksen ohjelmaan kuten myös Esko Ahon hallituksen ohjelmaan. Kun vahvan markan politiikan aikana rahaa tuotiin keinottelutarkoituksiin, yhteiskunta salli sen tapahtua. Valvojat eivät valvoneet. Rahoitustarkastus laiminlöi tehtävänsä. Lamasyyllisiä löytyy pankkien ohella Suomen Pankista ja Pankkitarkastusvirastosta. Suomen 1990-luvun alun lama oli Suomen poliittisten ja talouden päättäjien aikaansaama.Koivisto ei toiminut yksin. Hänen sisäpoliittiseen junttaansa kuuluivat Suomen johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Junttaan kuului myös sinipunahallituksen valtionvarainministeri Erkki Liikanen, jonka kardinaalimunaus oli verotuksen keventäminen noususuhdanteessa.

Vahvan markan politiikalla aiheutettiin Suomeen yli 500 000 ihmisen työttömyys. Ylivelkaantuneita oli yli 280 000. Markkinoilta poistettiin n. 48 000 elinkelpoista yritystä vuoden 1997 loppuu mennessä ja kaadetut yrittäjät tekivät Stakesin tilaston mukaan 11500 itsemurhaa. Pankit pelastettiin ja rikollisille annettiin syytesuoja. Pankit voittivat ylemmissä oikeusasteissa. On tutkittu 5500 oikeustapausta ja ainoastaan yhdessä tapauksessa pankki on hävinnyt. Pankki ei voi voittaa ylemmissä oikeusasteissa ellei rikollisille anneta syytesuojaa.

PR-Teollisuus Oy, ITC Finland Oy

Omassa tapauksessani esimerkkeinä

Sulo Heiskari

Asko Keränen ja Keräsen tunnustus

Paavo M. Petäjä ja

Petäjän tunnustus



Koiviston konklaavi on valtiopetos?

Tasavallan presidentti 
Mauno Koivisto kutsui 06.05.1992 tasavallan presidentin linnaan oikeusjärjestelmän edustajia kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niissä johtuvissa asioissa. Kokouskutsu oli Martti Mannisen allekirjoittama ja päivätty 16.04.1992.

Kokouksessa teemoina olivat
1. Tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus
2. Tuomioistuimen toiminnan arvostelu

Kokouksessa johti puhetta silloinen KKO:n presidentti 
Heinonen. Palveriin osallistuivat tasavallan presidentti Mauno Koivisto, rouva Tellervo Koivisto, KKO:n presidentti Olavi Heinonen, oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale, oikeusneuvos Per Lindholm, KHO:n hallintoneuvos Pekka Hallberg, kihlakunnantuomari Markku Arponen, ylituomari Olli Karikoski, pormestari Juha Kettunen, Itä-Suomen HO:n presidentti Esko Kilpeläinen, Vaasan HO:n presidentti Erkki Rintala, oikeusneuvos Mikko Tulokas, professori Aulis Aarnio, apulaisprofessori Jukka Kekkonen, erikoistutkija Jyrki Tala, professori Leena Kartio, professori Olli Mäenpää, dosentti Juha Pöyhönen, professori Kirsti Rissanen, professori Kaarlo Tuori, oikeustieteen lisensiaatti Veli-Pekka Viljanen, Antti Kivivuori, professori Jaakko Uotila, kansliapäällikkö Jaakko Kalela, erityisavustaja Martti Manninen ja Ratan johtaja Jorma Aranko.

Suomen perustuslain 2 §:n mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet.
KKO:n päätöksistä on todettavissa, että oikeudenkäytön linjaus muuttui Koiviston pitämän tilaisuuden jälkeen pankkeja suosivaksi.

Toukokuun tuomarineuvoston kokous ei ollut ainoa laatuaan. Professori 
Kekkonen oli – Koivisto-kriittisyydestään huolimatta – erään kokouksen pääalustajana. Tuolloin käsiteltiin lähinnä talousrikoksia ja niiden tutkintaa. Presidentti ei kuitenkaan päässyt paikalle, vaan iltaa isännöi oikeusministeri Matti Louekoski. Lopulta hänellekin tuli kiire, ja emännäksi siirtyi Tarja Halonen.





Asiapaperit salaisiksi

Presidentti Mauno Koiviston presidentin linnassa 6.5.1992 järjestetyn ”tuomarineuvoston” asiakirjat on määrätty salaisiksi Koiviston pyynnöstä ja tasavallan presidentti 
Tarja Halosen määräyksestä.
- Selvästihän Koivisto halusi vaikuttaa siihen, että oikeuslaitos ei tekisi pankkien kannalta hankalia ratkaisuja, muistaa professori Jukka Kekkonen vuosikymmen takaisen keskustelutilaisuuden ilmapiiristä.
Myös professori 
Heikki Ylikankaan mukaan Linnan tilaisuuden tarkoituksena oli koolle kutsuttujen arvovallalla painostaa Korkein Oikeus tekemään Koivistolle mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa. Koiviston palaverissa linjattiin pankkikriisiin liittyvä oikeuskäytäntö pankkeja suosivaksi ja velallisia tainnuttavaksi. Terveetkin pienyritykset olivat pankeille lainsuojatonta riistaa. Luotot pantiin kerralla maksuun, vakuudet rosvottiin laillisesti pankeille, jotka realisoivat ne päivän hintaan ja kirjasivat voitot hyväkseen.
Jos Koiviston seminaari kestäisi päivänvalon niin miksi asiakirjat on pitänyt julistaa salaisiksi.

100 vuodeksi salaiseksi julistettu SSP-Sopimus



Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta. Jos asiakas toimi joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin: kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta. SSP-sopimus solmittiin pääministeri 
Esko Ahon hallituksen toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro Viinanen ja  sisäministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 11 500 valitsi lopullisimman ratkaisun vuoden 1997 loppuun mennessä. Sen jälkeen on vielä on poistettu yrityksiä markkinoilta ja niiden kokonaismäärä Velallisten Turkirymän mukaan on n.60 000 kappaletta ja itsemurhan tehneiden määrä n. 16 000. Katkeraa kansaa kasvaa jo kahdessa sukupolvessa.



Suvi-Annne Siimes

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal omaisuudenhoitoyhtiöiden 12,2 miljardin markan saatavat 5 %:lla todellisesta arvosta eli 600 miljoonalla markalla. Ongelmaluottoja oli n. 60 000 kappaletta. Nyt näitä saatavia ulkomainen perintäyhtiö perii täydestä arvosta korkealla korolla suomalaisilta kansalaisen kuolemaan saakka ja eduskunnan päätöksellä vielä senkin jälkeen eli kuolinpesältä.

Erikoista kauppakirjassa on se, että ministeri myi nämä ongelmaluotot vaikka Arsenal Oy:llä oli oma toimiva johto. Kauppasopimukseen sisältyy vielä ns. korvausklausuuli, jonka mukaan jos sopimus puretaan niin koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Tämä korvausklausuuli on perustuslain vastainen.

Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta selvitä veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Helsingin Sanomien 1.4.2000 uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siis perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 35 luvun 1-3 %:ssä (petos). Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa v. 2000. Siinä todetaan, että n. 1000 tarkastetusta reklamaatiosta n. 100 todettiin aiheellisiksi. Lainaa ei ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin liittyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Pauliine Koskelo

Jälkeen Koiviston konklaavin” haastemenettelyn uudistuksella 1.12.1993 sivuutettiin velallisen oikeussuoja ja sen tuloksena on tehty satojatuhansia oikeusmurhia

Lukija ottakoon huomioon, että ”Uudet velkalait perinnässä” -kirjan kirjoittajat ovat virkamiehiä, ja että jopa oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos (nyk. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo) on ollut mukana kirjoittajien joukossa.

Onko Suomi enää oikeusvaltio, jos valtiovalta asettuu näin räikeästi velkoja-velallinen suhteessa vahvemman osapuolen puolelle?


Tämän lainsäädäntöuudistuksen jäljille päästiin, kun sattumoisin löytyi ”Business Books” – nimisen kustantamon vuonna 1994 julkaisema kirja ”Uudet velkalait perinnässä”. Kirjan esipuhe oli päivätty 7.10.1993. Laki oikeudenkäymiskaaren muutoksesta (595/1993), ja sen mukanaan tuomasta alioikeusuudistuksesta (28.6.1993/581) ja haastemenettelyn uudistamisesta astui voimaan 1.12.1993.

Kirjan valmistelu oli siten aloitettu huomattavasti aikaisemmin, kuin itse lakejakaan oli hyväksytty. Kirjassa esitellään laajasti uudistusten vaikutusta velkojien kannalta: velkojia opastetaan aivan kädestä pitäen, miten velallinen ajetaan todella ahtaalle. Itse asiassa, kirjassa annetaan ”vinkkejä velkojille” tavalla, josta oikeusministeriö on selontekovelvollinen – kirjan kirjoittajiin lukeutuu muiden muassa oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Pauliine Koskelo. Lain oikeudenkäymiskaaren uudistuksesta päävalmistelijana toimi lainsäädäntöneuvos Juhani Hirvonen ja esittelijänä lainsäädäntöneuvos Jan Törnqvist.

Suomessa pankkikriisi kosketti noin miljoonaa ihmistä, jotka joutuivat kärsimään Suomen talouden ja poliittisten päättäjien virhearvioinneista. Hinta on monen osalta äärettömän korkea. Pankkikriisi jätettiin selvittämättä.


Yrittäjän "oikeusturva" Suomessa - Liisa Mariapori valottaa 15 min 46 sek

https://www.youtube.com/watch?v=rDGqIVkYjzk


Koiviston konklaavi ilman musiikkia 18 min 40 sek

https://www.youtube.com/watch?v=qxYWewCG9M8


SSP-sopimus 8 m 14 sekuntia

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY&index=6&list=UUYDxoEzvz_VQ_HnFKXRkrZA


ARSENAL-kauppa ja sen tuhoisat seuraukset - Liisa Mariapori 11 m 27 sek

https://www.youtube.com/watch?v=yIzuxVsuEzI


Valtiopetos on tosiasia

http://valtuustoaloite.blogspot.com/



Avoin kirje pääministeri Antti Rinteelle

http://pankkikriisi.blogspot.com/


Terve Juha

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2017/07/erkki-ahio-ja-paaministeri-juha-sipila.html

Terve Juha!

Erkki Ahio ja pääministeri Juha Sipilä



PE 28.02.2020 Pääministeri Sanna Marin

https://kalajokinen.blogspot.com/2020/02/pe-28022020-paaministeri-sanna-marin.html


Pyydän polittista turvapaikkaa Bulgarian valtiolta

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/


Erkki Aho

http://www.erkkiaho.com/


Nimeni on Erkki Aho

https://www.youtube.com/watch?v=sJN6sWVJ5C4


Hätähuuto Suomesta

https://www.youtube.com/watch?v=4nXGEkuiAvs


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY


Toimialarationalisointi

https://www.youtube.com/watch?v=MKxCNequ31E


Saattohoitajat

https://www.youtube.com/watch?v=mB1U6KXh3rA


Oikeudenkäynti tietämättämme

https://www.youtube.com/watch?v=XiEVYhhx4DU


Rikolliset konkurssit

https://www.youtube.com/watch?v=ypfexhxQT64


Rikoksia ei tutkita

https://www.youtube.com/watch?v=Y1OZNY8F26I


Ahojahti

https://www.youtube.com/watch?v=njyMvw7qrik


Pankkikriisi

http://pankkikriisi.blogspot.com/


Jatketun 24 vuoden oikeusmurhan ja kidutuksen kohteena yrittäjä Erkki Aho

https://www.oikeusmurha.fi/jatketun-24-vuoden-oikeusmurhan-ja-kidutuksen-kohteena-yrittaja-erkki-aho/


Tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen ei kiellä esteellisyyttään tutkinnanjohtajana mutta hän kieltäytyy vastaamasta kysymyksiin rikostutkinnasta. Tutkija Pekka Niskakangas ja toinen tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta kieltätyvät vastaamasta kysymyksiini. Rikostutkinnat asiassa on tehty esitutkintalain, poliisilain, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesti. Virheellinen rikostutkinta on ollut syyteharkinnan pohjana. Syyte on Oulun poliisin asiakirjahallinnon mukaan tehty väärän asiakirjan pohjalta. Siis sellaisen asiakirja, joka ei liity asiaani. Oulun poliisin asiakirjahallinto kieltäytyi toimittamasta minulle tuota väärää asiakirjaa jotta olisin voinut esittää sen todistusaineistona oikeudelle. Syyttäjälaitos laittoi minulle pyytämättä asiakirjat joiden perusteella syyte on nostettu. Noista asiakirjoista puuttui kaikki loppulausuntoni asiassa.


Minä olen toimittanut niin rikostutkintaan kuin syyteharkintaan sekä käräjäoikeuden istuntoon todistusaineistot siitä, että kaikki ulosotot asiassani on saatu aikaan rikoksilla ja siksi ne ovat perintäkelvottomia. Olen toimittanut myös kopion salaiseksi julistetusta SSP-sopimuksesta, mikä on osa valtiopetosta.


Oikeudenkäynti Oulun käräjäoikeudessa oli Euroopan ihmisoikeusopimusen 6 artiklan ja 3 artiklan vastainen, koska käräjätuomari Jarkko Pekkala valitsi syytetyn todistajat ja todistusaineistot. Oikeudenkäynti ei voinut olla oikeudenmukainen, Siksi kaikki syytteet minua vastaan on hylättävä ja tehtävä sellainen päätös, että saan oikeutta. Suomen valtion on korvattava minulle kaikki aiheuttamansa valtavat taloudelliset vahingot sekä hirvittävät henkiset kärsimykset. Korkeimman oikeuden on purettava kaikki minua koskevat eri oikeusasteiden päätökset.


Koska Oulun poliisi on kieltäynyt tutkimasta asioitani jo yli 25 vuoden ajan ja valtakunnansyyttäjävirasto on jo kieltäynyt käsittelemästä asioitani ja laillisuusvalvojat eivät näe asioissani mitään laitonta rikoksista puhumattakaan, niin minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin viedä asia oikeuskäsittelyyn käräjäoikeuden kautta.


Minä tunnustan, että olen käyttänyt laittomia keinoja jotta saan oikeutta, Olen ajanut tahallisen ylinopeuden, mutta en saanut silloin asiaani rikostutkintaan esitutkintalain mukaisesti. Poliisi Leskinen ei noudattanut Suomen lakia.

Toisen kerran rikoin lakia kun siirsin taidenäyttelyni http://kalajoki-nayttely.blogspot.com/ oman yritykseni nimiin. Ilmoitin asiasta ulosottoviranomaisille. Kun he eivät reagoineet asiaan niin tein itsestäni rikosilmoituksen Kalajoen poliisille. Poliisi teki asiassa tutkimattajättämispäätöksen, Haastoin poliisin Raahen käräjäoikeuteen. Käräjätuomari Timo Tammiketo teki asiassa käsitelemättäjättämispäätöksen ja Rovaniemen hovioikeus siunasi käräjätuomari Timo Tammikedon rikolliseksi epäiltävän toiminnan.


Kolmannen kerran rikoin lakia, kun kirjoitin ulosottoviranomaisille tekstin sen johdosta etteivät ne noudata lakia, vaikka tietävät valtiopetoksen ja sen , että kaikki ulosottosaatavani on saatu aikaan rikollisesti ja ovat siksi perintäkelvottomia. Motiivini asiassa on oikeuden saaminen sellaisessa tilanteessa jossa kaikki viranomaiset toimivat rikollisesti.


Pyydän oikeuskansleria selvittämään



Pyydän oikeuskansleria selvittämään miksi poliisit kieltäytyvät vastaamasta kysymyksiini. Minä katson, että minulla on oikeus tietää miksi poliisit ovat toimineet niin kuin ovat toimineet, koska he ovat aiheuttaneet minulle toiminnallaan yhdessä aluesyyttäjä Juha Karikosken ja käräjätuomareiden Jarkko Pekkala, Jyrki Määttä ja Sarianne Ervasti 5 kuukauden vankeustuomion. Minä vaadin, että oikeuskansleri tutkii asian mahdollisimman kiireellisesti. Minä katson, että oikeuskanslerin tulee antaa asiassa syyllisiksi todetuille pidätysmääräys ja valtakunnansyyttäjän on nostettava epäillylle syyte kidutuksesta ja osallisuudesta valtiopetokseen. Todistusaineisto asiassa on jo valmiina Rovaniemen hovioikeudessa.


Poliisit kietäytyvät vastaamasta kysymyksiini


TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html


Tässä on loppulausuntoni asiassa, jotka jätettiin rikostutkinnassa ja syyteharkinnassa huomioon ottamatta


Loppulausunto

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2019/12/loppulausunto.html


loppulausunto 1. jatko-osa

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2019/12/loppulausunto-1.html


loppulausunto 2, jatko-osa

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2019/12/loppulausunto-2.html


Loppulausunto tutkintailmoitukseen

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/tarkistamatonloppulausunto.html


loppulusunto käräjätuomarin kuulustelukertomukseen

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/loppulusunto-karajatuomarin.html


loppulausunto käräjäsihteerin kuulustelukertomukseen

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/loppulausunto-karajasihteerin.html


Loppulausuntotäydennys koskien tutkinnanjohtajan toimintaa

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/loppulausuntotaydennys-koskien.html


Loppulausunto ulosottomies Eveliina Nissilän rikosilmotukseen 5770/R/15736/19

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/loppulausunto-ulosottomies-eveliina.html


Rikostutkinta cd 5770/R/53493/18 loppulausunto asiasta

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/rikostutkinta-cd-5770r5349318.html


5770/R/53493/18.

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2020/01/rikostutkinnassatama-on-kaanteentekeva.html




Tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen tunnustaa esteellisyytensä

Tutkinnanjohtajan näen asiat siten, kuin ne kirjoitin. Koska asiaan liittyy mielestäsi yhä edelleen rikos, niin pyydänkin, että esimieheni ottaa asia käsiteltäväksi ja tekee sen suhteen päätöksiä. En pysty kääntämään ratakiskoa, mihinkään suuntaan. Ymmärrän mitä tarkoitat kirjoittamallasi viimeisellä lauseella.

Koska olet ilmoittanut minun olevan jäävi hoitamaan asioita, niin katson ettei minun tarvitse tästä eteenpäin vastata Sinulle lähettämiisi tätä asiaa koskeviin kirjoituksiin. Uskoisin, että Oulun poliisilaitoksesta löytyy päteviä tutkinnanjohtajia tähän asiaan.


Ystävällisin terveisin

rkom Hannu Mensonen.


PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen

http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/pr-talojen-konkurssivyyhti.html


PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2

http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/pr-talojen-konkurssivyyhti_24.html


PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 3

http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/pr-teollisuus-oyn-konkurssivyyhti.html 




Todistusaineistot

Sivu 274 Alavieskan Puurakenne Oy:n jatkohanke. Tämä on todiste siitä, miten Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella Alavieskan Puurakenne Oy:n palvelukseen tullut Jouni Remes oli tehnyt Kera Oy:n kanssa sopimuksen muiden osakkaiden tietämättä, että perustettava yritys ei edellytä Kera Oy:n tukea. Jos muut osakkaat olisivat tienneet tällaisesta sopimuksesta niin koko yritystä ei olisi perustettu. Myöhemmin Jouni Remes paljastui Kera Oy:n saattohoitajaksi ja hänet erotettiin PR-Teollisuus Oy:n palveluksesta.

Sivu 277-285 kauppakirjat ( 3 kpl) Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n välillä. Kauppakirjat todistavat, että väliaikaiset konkurssipesän hoitajat myivät konkurssisäännön vastaisesti kiinteää toisen omaisuutta omanaan. Kauppakirjoissa ei mainita mitään 48n miljoonan pantatuista kiinnityksistä. Kaupoissa siis tehtiin torkeä petos. Myöhemmin ilmeni, että perustettava yritys oli markkinoilta poistettavien listalla joten myyjä tiesi myydessään, että yritys tullaan poistamaan markkinoilta eli ajamaan konkurssiin. Teko on varmasti törkeä petos.

Sivu 286 Kalevan uutinen jossa kerrotaan kaupasta. Lehti uutinen todistaa toisen petoksen kaupassa.

Sivu 287 Keran johtajan Seppo Arposen todistus asiassa. Myyjä siis todistaa, että petos on tapahtunut: keskeneräinen tilauskanta ei ollutkaan 26 miljoonaa vaan 11-12 miljonaa. Petoksen suuruus oli siis 15 miljonaa + salatut pantatut kiinnitykset 48 miljoonaa on yhteensä 63 miljoonaa markkaa.

Sivu 288 Kuulustelupöytäkirja osoittaa , että Jouni Remes oli Kera Oy:n saattohoitaja

Sivu 292 Pitämättömän kokouksen pöytäkirja olemattomissa tiloissa Helsingissä. Kukaan pöytäkirjassa mainituista henkilöistä ei ollut paikalla olemattomissa tiloissa Helsingissä. Pöytäkirja on väärennetty saattohoitaja Jouni Remeksen ja kansanedustaja Markku Kosken toimesta.

Sivu 292 Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa petoksen tapahtuneen

Sivu 294 Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hä ole koskaan henkilökohtaisesti tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.

Sivu 295 Haastehakemus irtaimesta kaupassa Ylivieskan käräjäoikeuteen

Sivu 298 Asianajaja Jouni Vihervalli on edustanut osakkaita asiassa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Käräjäoikeuden sihteeri ihmettelee missä on tiedoksiannot asioista. Se on merkitty kirjallisesti asiakirjoihin. Tiedoksiannoista vastaa kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari. Asianomaiset eivät siis saaneet asiaa tiedokseen ja heitä edusti oikeudessa heidän tietämämättään ja ilman valtakirjoja heille täysin tuntematon henkilö asianajaja Jouni Vihervalli.

Sivu 299 Suomen Asinajajaliitoon antamassaan vastineessa asianajaja Jouni Vihervalli todistaa, ettei ole koskaan tavannut kantelijoita eikä musa edes koskaan keskustelleensa heidän kanssaan puhelimitse.

Sivu 301 Heino Virran todistajalausunto jossa hän todistaa kuinka asianjajaja Jouni Vihervalli, varatuomari Paavo M. Petäjä ja asianajaja Antti Latola ovat edustaneet häntä ilman valtakirjoja hänen tietämättään. Virta ei ole myöskään antanut valtakirjoja Veli Päivikkö Ky:lle.

Sivu 302 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 401.444,45 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonaisuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.

Sivu 303 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 500.000,00 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonaisuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.

Sivu 304 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 100.000,00 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonasuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.

Sivu 305 Todistus kauppojen purkamisesta. Kun kaupat on näin purettu niin takaussaatava myös purkaantui. Kaupat purettaessa sen liitännäiset eivät voi jäädä voimaan vaan purkautuivat. Konkurssihakemus oli siis tehty väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu ja takaukset oli kaiken lisäksi maksettu. Kaupan purku on lopullinen ja peruuttamaton.

Sivu 306-308 Alavieskan Purakenne Oy:n konkurssipesä purki kiinteistöjen kaupat. Kaupat purettiin virheellisesti koska kauppojenpurku tapahtuu samalla tavalla kuin kauppojen tekeminen eli kaupanvahvitajan läsnäollessa. Nyt tässä ei ollut kaupanvahvistajaa eikä kaupanvahvistajan kutsumaa todistajaa paikalla.

Sivu 309-310 Varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle. Kirjeestä käy selkeästi esille tosiasiat kaupanpurusta.

Sivu 311-13 Varatuomari Paavo M. Petäjän lausuma Ylivieskan käräjäoikeudelle ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja takaajien asiassa. Lausuma on väärä koska kaupat oli purettu ja takaukset oli maksettu. Lausuma on annettu ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.

Sivu 314-316 Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio riita-asiassa Tuomio on tehty väärillä tiedoilla ja rikosten avulla koska Paavo M. Petäjällä ei ollut valtakirjoja ja toimeksiantoja asiassa. Petäjä tunnustaa tekonsa. Kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet lisäksi takaukset oli maksettu. Tästä rikoksilla aikaansaadusta päätöksestä johtuu ulosottosaatavani ja tätä rikoksilla aikaansaatua päätöstä on esteellinen syyttäjä ja muut rikoksista epäillyt ovat käyttäneet hyväkseen saadakseen uusia vääriä päätöksiä

Sivu 317 - 318 Heino Virran rikostutkintapyyntö Paavo M. Petäjästä

Sivu 318- 321 Kera Oy:n Seppo Arpoosen vastaus, mikä osoittaa, että Kera Oy oli tehnyt meistä kansainvälisen rahanpesuilmoituksen mikä osoittautui perättömäksi. Tämä oli todella häikälemtön rikos, mutta se tarkotuksena minun näkemykseni mukaan oli mustata meidän kansainväliset ja meille tärkeät markkinat.

Sivu 322 Keran kehityspäällikkö Veikko Anttosen vastaus oikeuskanslerille osoittaa kuinka Kera Oy levitti perätöntä tietoa eri tahoille.

Sivu 323 -324 Kera Oy:n Juhani Ruudun vastaus Heino Virralle todistaa Kera Oy:n menettelyn, Kera levitti meistä tietoja kilpailjoille. Vastauksessa todetaan, että Muistio sisältää normaaleja selvitystyössä ja yritystutkimuksissa tehtyjä havaintoja iskeä viittauksia keskusteluihin Teidän kanssanne. Kera Oy:n tutkintasyyteminä yritysiin oli yritystutkimukset, joita Kera Oy:n henkilöt käyttivät häikäilemättömästi hyväkseen omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen.

Sivu 325 Tapani Käännän todistus siitä, miten toinen saattohoitaja Stig Weckström levitti perätöntä rahanpesutietoa eteenpäin.

Sivu 326 Timo Viitamaan todistus siitä miten saattohoitaja Stig Weckström levitti perätöntä tietoa eteenpäin.

Sivu 327 KTM:n päätös mikä ei perustu lakiin ja osoittaa PR-Teollisuus Oy:n syrjintää. Päätöksen perustelut: ”Yritys jatkaa viimeksi kuluneen vuoden aikana konkurssin tehneen yrityksen toimintaa. Ministeriön ohjeiden mukaan konkursiin tehneen yrityksen jatkajallle tukea voidnaan myöntää vain ensimmäisen tilikauden vahvistamisen jäleen.

Sivu 328 -329 Konkurssihakemus. Konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet. Lisäksi takauset oli kokonaan maksettu joten Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesällä ei ollut saatavaa PR-Teollisuus Oy:ltä.

Sivu 330-331 Konkurssiasiassa käräjäoikeudelle lausuman on antanut konkurssiin hakija konkurssiin haettavan puolesta tämän tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.

Sivu 332 Anne Sormunen luovuttaa PR-Teollisuus Oy:n tilauskannan saattohoitaja Stib Weckströmille. Tilauskannan suuruus oli n. 32 miljonaa markkaa. Tilauskannasta olin ottanut kopiot kauppasooimuksista ja olen toimittanut ne todistusaineistoksi Ylivieskan käräjäoikeuteen. Kirja on löydyttävä käräjäoikeudesta, koska käräjäoikeus ei ole sitä minulle palauttanut.

Sivu 333 Alavieskan kunta maksoi konsultti saattohoitaja Stig Weckströmille tilauskannasta 88 000,00 markkaa.

Sivu 334-344 Varatuomari Jorma Herttuainen teki laajan ja perusteellisen tutkintapyynnön asioista Oulun KRP:lle. Oulun KRP jätti asian tutkimatta.

Sivu 345-346 Kera Oy teki kolmen takaajan kanssa sopimuksen rikollisesti aikaansaatujen takausten maksusta. Nämä kolme henkilöä olivat Markku Koski, Jouni Remes ja Kari Konu. Tällaista sopimusta ei tehty eikä tietääkseni esitettykään Heino Virralle ja Erkki Aholle.

Sivu 347 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä jatkoi täysimääräisen takausvastuun perimistä Erkki Aholta ja Heino Virralta vaikka oli tehnyt maksusopimuksen muiden takaajien kanssa. Todisteena Erkki Aholta perittyä 1 207 502,94 markan perintää, jota todellisuudessa ei ollut olemassakaan , koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja takaussummatkin oli kaikki maksettu. Lisäksi takauksen kohteena olleet tuoteoikeudet oli myyty etenpäin ja niistä oli saatu 200 000,00 markkaa.

Sivu 348-351 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän kauppakirja rahanpesijöiden kanssa. Siitä näkyy kauppasumma 2.360.000.00 markkaa. Ostajina rahanpesusta epäillyt Henrik Riensta, syyttäjä USA:ssa vaati Henrikille vankeutta 210 vuotta mutta Henriki kuoli ennen oikeudenkäyntejä. Richard Rienstralle vaadittiin 190 vuotta vankeutta,mutta hän pääsi vähemmällä. Kun Richard oli vankilassa niin Richardin yritys Suomessa meni konkurssiin.

Sivu 352-353 Asianajaja Asko Keräsen kirje asianajaja Antti Kejolle, mikä todistaa Kejon rikolliseksi epäiltävän toiminnan. Seuraava lause kertoo kaiken: ”Muuta selvitystä toimille en keksi kuin , että yhtiöön tulossa ollut rahamäärä sai sotkemaan sopimuksemme”.

Sivu 354-356 International Timber Company Oy:n velkojain kokous. Konkurssipesän hoitaja Antti Kejo laittoi konkurssipesään kokonaan konkurxsipessän kuuulumattoman yrityksen koneet ja laitteet konkurssipesän omaisuudeksi. Näin parannettiin konkurssipesän tilannetta. Minä vastustin menettelyä

Sivu 357 Konkurssipesä ei hyväksynyt korkeinta tarjousta vaan hyväksyi sopivimman tarjouksen eli rahanpesijoiden tarjouksen.

Sivu 358-59 Tuomonourkuakemus korkeimalle oikeudelle jonka Ylivieskan oikeusaputoimisto teki mutta jätti allekirjoittamatta.

Sivu 360-361 Ylivieskan poliisin Raimo Ollilan tutkimattajättämispäätös, mitä on syytä epäillä virkarikokseksi.

Sivu 362 Kahdeksan kansanedustajan kuudesta eri puolueesta tekemä rikostutkintapyyntö, josta yksi allekirjoittaja eli Antti Rantakangas veti myöhemmin nimensä yli koska huomasi, että hänen kaverinsa Markku Koski voi joutua todellisiin vaikeuksiin jos rikostutkinnat aloitetaan. Kari Häkämies oli tuolloin sisäministerinä. Kun soitin sisäministerin erityisavustajalle niin tämä kertoi, että hänelle on annettu ohjeet tehdä tutkimattajätämispäätös asiassa.

Sivu 363 Ministeri Häkämiehen vastaus asiassa

Sivu 364-365 Sisäministeriön vastaus asiassa. Aikanaan sovin Jouni Välkin kanssa tapaamisen sisäministeriöön. Kun menin tapaamiseen sovittuna aikana niin minua oli vastassa komisario Jonne Lähteenmäki joka kertoi etten voi tavata Jouni Välkkiä ja Lähteenmäki kertoi minulle että minun on poistuttuava välittömästi tai muuten hän pidättää minut. Myöhemmin kuulin, että Jouni Välkki oli ampunut itsensä.

Jouni Lähteenmäen päätös on kiistaton virkarikos sen allekirjoittanut poliisijohtajan sijainen Jorma Vuori.

Sivu 366 Kun en saanut mielestäni viranomaisilta oikeita ratkaisuja niin käännyin tasavallan presidentti Tarja Halosen puoleen. Halonen vastasi: ”Kun kyseessä olevassa tapauksessa viranomaiset ovat ratkaisseet asian voimassa olevan lainsääsäädännön mukaisesti jakun aisa ei löinsäädännän mukaisesti kuulu presidentin toimivaltaan, en katsoi voivani puuttua asiaan. Tarja Halonen Tasavallan Presidentti:”

Sivu 367 Kriminaaliyhdistyksen kirje. Tämä osoitta syyttäjä Sulo Heiskarin toiminnan. Hän oli esteellinen syyttäjä syyttäjistä annetun lain mukaan. Hän toimi Yllivieskan käräjäoikeuden tiedottajana eli hän kävi myös lehdistossä oikeudenkäyntejä ja vaaransi näin Ylivieskan käräjäoikeuden puolueettomuuden , koska hän kommentoi Ylivieskan käräjäoikeuden tuomioita tiedotusvälneissä. Kävin kertomassa huoleni asiassa silloiselle Ylivieskan käräjäoikeuden laamannille henkilökohtaisesti.

Sosiaalityöntekijä Rainer Kolppanen ilmoitti minulle puhelimitse, että kyllä hän minut tuntee ettei tarvitse tulla soveltuvuusselvitykseen.

Sivu 368 Internarional Timer Company kirje, jossa sovittiin minun palkkasaatavani maksusta. Maksut jäivät saamatta ja konkurssipesä ei hyväksynyt minun palkkasaataviani konkurssipesän hoidettavaksi.

Sivu 369 Korkein oikeus ei purkanut vääriä alioikeuksien päätöksiä. Päätös on perustelematon ja siten perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastainen.

Sivu 370 Henkilökohtaisen konkurssipesän hoitaja asianajaja Veli Päivikkö uhkasi minua vankeudella kun pyysin häntä selvittämään totuuden asioissa. Hän kirjoittaa, että ”tulen vaatimaan Ahon vangitsemista niskoittelevana velallisena , koska hän on saanut vankeuden uhasta tiedon useaan kertaan:”

Sivu 371 Käräjäoikeus ei ole suostunut vaatimuksiini Maskosen tahdosta

Sivu 372-375 Haaste Ylivieskan käräjäoikeuteen niiden osalta joiden olen katsonut toimineen rikollisesti.

Sivu 514 Paavo M. Petäjän tunnustus

sivu 515 Konkurssipesä tunnustaa kaupanpurut konkurssissa

sivu 516-517 Asianajaja Asko Keräsen kirje osoittaa, että konkurssi on laiton eikä saatavaa ole konkurssipesällä

sivu 518-522 Hannu Maskosen vastaus Ylivieskan käräjäoikeudelle

sivu 523-526 Maskosen vastaus konkurssiasiamiehelle

Sivu 527 Rahanpesufirman ilmoitus New England Internatinal Suretu INC.

Sivu 528 Sopimukseni Henrik Rienstran ja Richard Rienstran kanssa

Sivu 529 Rikostutkintapyyntö


Konkurssipesänhoitaja Hannu Maskonen on tehnyt oman lopullisen ratkaisunsa sen jälkeen, kun hän oli pyytäänyt minua lopettamaan asioiden penkomisen ja maksamaan hänelle 10 000 markkaa jotta hän ei hae minua henkilökohtaiseen konkurssiin. Minä en suostunut Maskosen vaatimuksiin ja Maskonen haki minut henkilökohtaiseen konkurssiin. Sen jälkeen hän teki oman ratkaisunsa ja "putosi" parvekkeelta.


Asian ydinhän on tämä:

Olen joutunut Suomen valtion kidutusrikoksen kohteeksi. Kidutus on kestänyt nyt lähes 26 vuotta.

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Minulle on aiheutetu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän vaikea asia.

Koska poliisi ei tutki ja korkein oikeus ei pura eri oikeusasteiden vääriä päätöksiä, niin minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin haastaa ulosottoviranomaiset oikeuteen sen johdosta, että he perivät minulta sellaisia saatavia, mitkä on saatu aikaan rikosten avulla ja siksi ne on perintäkelvottomia.



Oulun käräjäoikeuden laamanni on määritellyt, että asiani on rikosasia.

Olen pyrkinyt useita kertoja saamaan asioitani käsittelyyn, mutta Oulun poliisi kieltäytyy jatkuvast tutkimasta asioitani ja Oulun käräjäoikeus käsittelemästä asioita sekä valtakunnansyyttäjä nostamasta syytteitä rikoksia tehneitä vastaan. Oikeuskansleri on vaiti kuin susi kukassa. Poliitiikot ja tiedotusvälineet vaikenevat totuudestaa. Oulun käräjäoikeuden laamanni teki asiassa päätöksen, että kysymyksessä on rikos.



28.03.2020

Hyvä Erkki Aho

Kirjeessänne selostamanne asia on Oulun käräjäoikeudessa vireillä rikosasiana diaarinumerolla R 20/925.



Ystävällisin terveisin

Antti Savela

laamanni



MA 28.12,2020 Vaadin, että kaikki syytteet hylätään ja Suomen valtio määrätään korvausvelvolliseksi

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ma-28122020-vaadin-etta-kaikki-syytteet.html 


Asiassahan on syytä epäillä rikoksista muun muassa tutkinnanjohtaja Hannu Mensosta, tutkija Pekka Niskakangasta ja samasta rikoksesta tutkinnanjohtaja Tiina Sarparantaa sekä aluesyyttäjä Juha Karikoskea ja toista aluesyyttäjä Tarmo Tanneria sekä käräjätuomareita Sarianne Ervastia , Jyrki Määttää ja Jarkko Pekkalaa sekä ulosottoviranomaisia.

Vastuussa Suomen palauttamisesta takaisin oikeusvaltioksi ovat Suomen hallituksella, Rovaniemen hovioikeudela, oikeuskanslerilla sekä valtakunnansyyttäjällä sekä Euroopan oikeuskomissaarilla.



TI 29.12.2020 Rovaniemen hovioikeudelle

http://kalajokinen.blogspot.com/search?updated-max=2020-12-30T07:37:00-08:00&max-results=7



TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html



MA 28.12,2020 Vaadin, että kaikki syytteet hylätään ja Suomen valtio määrätään korvausvelvolliseksi

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ma-28122020-vaadin-etta-kaikki-syytteet.html



TI 29.12.2020 Rovaniemen hovioikeudelle

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-29122020-rovaniemen-hovioikeudelle.html



Katson, että oikeuskanslerin ja valtakunnansyyttäjän on ryhdyttävä asian vaatimiin toimenpiteisiin rikoksia tehneitä poliiseja ja syyttäjiä sekä käräjätuomareita vastaan kidutusrikoksen ja valtiopetokseen osallisuuden johdosta. Valtiopetos ei vanhene koskaan. He ovat aiheuttaneet minulle 5 kuukauden vankeustuomion rikollisella toiminnallaan ja jatkaneet kidutusrikostani.

Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html


Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2016/02/tyytymattomyyden-ilmaisu-ylivieska.html


U20/4572

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/


Valitus Rovaniemen hovioikeudelle osa 1

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/valitus-rovaniemen-hovioikeudelle-osa-1.html


Valitus Rovaniemen hovioikeudelle osa 2

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/valitus-rovaniemen-hovioikeudelle-osa-2.html


Valitus Rovaniemen hovioikeudelle osa 3

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/valitus-rovaniemen-hovioikeudelle-osa-3.html


KIIREELLINEN TOIMENPIDEPYYNTÖ EUROOPAN NEUVOSTOLLE

https://www.velallistentuki.fi/yleinen-fi/kiireellinen-toimenpidepyynto-euroopan-neuvostolle/


Velallisten tuki ry

c/o Liisa Mariapori

Pohjolankatu 27, 96100 Rovaniemi

Suomi

liisa.mariapori@velallistentuki,fi

SUOMEN PERUSRAPORTTI YK:N SOPIMUSVALVONTAELIMILLE, MÄÄRÄAIKA 27.11.2019

IHMISOIKEUSRIKKOMUKSET SUOMESSA

Suomi on syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin vuosina 1992-2019 ja syyllistyy edelleen:

Vuosina 1992-2019 ovat sadat tuhannet Suomen kansalaiset menettäneet perus- ja ihmisoikeutensa ja omaisuutensa julkisen vallan edustajien tekemien virhepäätösten seurauksena. Suomen poliittinen eliitti ja tulospalkkainen virkakoneisto ovat polkeneet suomalaisten ihmisoikeuksia vuodesta 1992 lähtien. Tämä on ollut mahdollista siksi, että Suomessa ei ole Perustuslakituomioistuinta, eikä laillisuusvalvonta Suomessa siten toimi. Suomessa on 1990 vuodesta lähtien säädetty hallitusmuodon ja Suomen perustuslain vastaista lainsäädäntöä. Tämä on ollut mahdollista siksi, että samat kansanedustajat, jotka oat mukana ensin säätämässä ja hyväksymässä lakeja, sitten istuvat perustuslakivaliokunnassa päättämässä itse hyväksymiensä lakien perustuslainmukaisuudesta. Näin Suomeen syntyy koko ajan lisää Suomen ja EU:n perustuslain vastaista lainsäädäntöä.

Suomessa on 90-luvun finanssikriisin seurauksena langetettu tuhansia ja taas tuhansia vankeustuomioita velallisen epärehellisyyden tms. perusteella. Nämä vuosina 1992-2019 annetut tuomiot perustuvat presidentti Mauno Koivisto määräykseen 6.5.1992, jolloin hän ns. Koiviston konklaavissa määräsi, että instituutiot eivät saa hävitä ja näin suomalaiset yrittäjät eivät ole voineet saada oikeutta Suomen oikeuslaitoksissa 1992 vuoden jälkeen.

Presidentti Mauno Koiviston määräyksestä vuonna 1992 johtuen Suomessa tapahtuu koko ajan vakavia ihmisoikeusloukkauksia, joista törkeimpiä ovat teot, jotka täyttävät kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kieltävän sopimuksen määrittäviä tekoja. Näihin tekoihin ovat syyllistyneet hallinnon virkamiehet ja kaikki Suomen hallitukset ja presidentit vuodesta 1992 lähtien, sillä presidentti Mauno Koiviston antamaa määräystä, että instituutiot eivät saa hävitä ei ole vielä tähän päivään mennessä kumottu. Ihmisoikeusloukkaukset ovat näin suomalaisten arkipäivää, ovat olleet jo kohta 30 vuotta.

Julkisen vallan edustajat ovat lainsäädännössä ja oikeuslaitoksissa selvästi suosineet kaikkia velkojia, kuten pankkeja ja perintätoimistoja aina 6.5.1992 lähtien ja näin julkisen vallan edustajat, Eduskunta ja koko oikeuslaitos ovat toimillaan aiheuttaneet tuottamuksellisesti tai tahallisesti taloudellista vahinkoa valtiolle ja suomalaisille yrittäjille kymmenien tai satojen miljardien eurojen edestä. Suomen eduskunta rikkoo lainmuutoksissa Euroopan Unionin perusoikeuskirjan säännöksiä monella eri tavalla. Suomessa ei ole elinkeinovapautta II-76 artikla, eikä suomalaisilla yrittäjillä ole Euroopan unionin perustuslain takaamaa omistusoikeutta II-77 artikla. Suomessa Eduskunta säätää ja on säätänyt jo 30 vuotta hallitusmuodon ja perustuslain vastaista lainsäädäntöä, jonka nojalla tulospalkkaiset Verohallinnon verotarkastajat voivat takavarikoida yrittäjien koko omaisuuden ennen lainvoiman saanutta verotuspäätöstä ja verot pitää maksaa muutoksenhausta huolimatta ja verojen täytäntöönpanon kieltoa ei myönnetä, jolloin yritykset joutuvat lopettamaan toimintansa, kun ulosottomiehet vievät kaikki rahat yritysten tililtä usein jo ennen verotarkastuskertomusten valmistumista. Suomessa yrittäjillä ei siis ole oikeutta nauttia laillisesti hankkimastaan omaisuudesta, eikä käyttää, luovuttaa ja testamentata sitä. Suomen ylisuuri virkakoneisto on ottanut Suomessa vallan ja käyttää sitä täysin mielivaltaisesti ja laittomasti saavuttaakseen Valtiovarainministeriön sille asettamat tulostavoitteet ja saadakseen itselleen tulospalkkion.

Nämä Suomen julkisen vallan tekemät ihmisoikeusrikkomukset tulisi kartoittaa riippumattoman kansainvälisen asiantuntijaryhmän eli totuuskomission toimesta, jotta näihin tekoihin syyllistyneet Suomen presidentit, hallitukset, virkamiehet ja muut virallisessa asemassa toimivat henkilöt saataisiin vastuuseen teoistaan vuosina 1992-2019 tapahtuneista teoista, joihin kuuluvat maanpetos, valtiopetos, törkeä virka-aseman väärinkäyttö, kansanmurha jne. Suomessa vallitseva hyvävelijärjestelmä ja syvä korruptio estävät kaikki ihmisoikeusrikkomusten tutkinnat Suomessa. Suomessa koko poliittinen johto ja virkakoneisto toimii yhdessä Suomen kansalaisia vastaan, joten suomalainen yrittäjä ei voi saada oikeutta Suomen täysin korruptoituneessa oikeuslaitoksessa, joka toimii edelleen presidentti Mauno Koiviston määräysten mukaan,.

Suomen perustuslaissa on turvattu ihmisarvon loukkaamattomuus, yksilön vapaus ja oikeudet sekä oikeudenmukaisuuden edistäminen yhteiskunnassa. Perusoikeudet ovat yksilölle kuuluvia oikeuksia ja ovat luonteeltaan yleisiä eli kuuluvat kaikille yhdenvertaisesti. Kun Suomen koko oikeuslaitos ja virkakoneisto on alistettu presidentti Mauno Koiviston määräyksellä tahoksi, jossa instituutiot eivät saa hävitä, on tämä presidentin määräys samalla vienyt suomalaisilta kaikki ihmisoikeudet ja nykyjärjestelmä tekee jatkuvia rikoksia ihmisyyttä vastaan ja näin Suomen valtio ja koko virkakoneisto polkee suomalaisten ihmisoikeuksia siitäkin huolimatta, että YK:n peruskirjassa asetetaan jäsenvaltioiden tehtäväksi suojella ihmisoikeuksia. Suomi on yhtenä peruskirjan allekirjoittajana sitoutunut mainittuun oikeuden turvaamiseen ja näin muodoin myös julistukseen, jossa ihmisoikeudet määritellään ja johon yhä enemmän vedotaan. ihmisoikeustuomioistuinten toiminnassa ja päätöksissä.

Suomen ihmisoikeusrikkomukset ovat peräisin 1980 luvun aikana tehdyistä täysin virheellisistä talouspoliittisista päätöksistä ja Suomen EU-jäsenyyskuntoon saattamiseksi vaatineista pankkien vakavaraisuuden nostamisesta 8 %:iin siten, että Suomen hallitus teki tiettyjen pankkien kanssa SSP-pankkisopimuksen vuonna 1993, jolla sopimuksella hallitus antoi pankeille luvan sanoa yksipuolisesti irti tiettyjen toimialojen yritysten velat ja näin kaataa 65.000 yritystä. Näin näistä 65.000 yrittäjästä ja heidän takaajistaan tehtiin Suomeen ikuisuusvelallisia. Samalla Suomen lainsäädäntöä muutettiin velkojia suosivaksi ja siirryttiin summaariseen menettelyyn oikeuslaitoksissa, mikä summaarinen menettely tarkoittaa käytännössä sitä, että velkojan ei tarvitse oikeuslaitoksessa esittää mitään todistetta velasta, ei velkakirjaa tai laskua vaan oikeuslaitoksen antavat lähes poikkeuksetta asiassa ns. yksipuolisen tuomion, jolla velallinen velvoitetaan maksamaan velkojan vaatimat velat siitäkin huolimatta, että velallinen perusteellisesti kiistää saatavan olemassaolon. Myöskään velkojen vanhentumista ei tutkita missään vaiheessa, kun alkuperäistä velkakirjaa siirtomerkintöineen ei tarvitse esittää.

Jotta suomalaisten yritysten tuho olisi täydellinen myi Suomen hallitus/talouspoliittinen ministerivaliokunta vielä 31.3.2000 ns. Arsenal kauppakirjalla näiden SSP-pankkisopimuksella ryöstettyjen yritysten velat (56.000 yrityksen 77.000 velkaa määrältään 12 miljardia markkaa)) norjalaisille perintätoimistoille, jotka olivat amerikkalaisen Pra Group-yhtiön bulvaaneja. Nämä 12 miljardin velat myytiin 5 %:lla niiden nimellisarvosta eli 600 miljoonalla markalla antamatta velallisille mahdollisuutta maksaa velkaansa pois tuolla 5 %:lla velan arvosta. Osaa näistä veloista peritään yrittäjiltä ja heidän takaajiltaan edelleen ilman velkakirjaa tai tilityksiä, jolloin esim. takaajat eivät pysty käyttämään regressioikeuttaan. Näillä valtion virkamiesten ja poliitikkojen toimilla saatiin Suomeen suurtyöttömyys, jolloin työttömänä on ollut pitkään noin 500.000 suomalaista.

Näillä Suomen hallituksen toimilla kumottiin Suomessa omaisuudensuoja. Ryhtyessään sopimussuhteeseen pankkien kanssa on Suomen valtio toteuttanut oikeustoimensa suunnitelmallisesti, tahallisesti ja tietoisena asioitten tilasta sekä seurauksista. Samalla valtio on julistanut asiakirjat salaiseksi, eikä esim. ns Arsenal kauppakirjaa 31.3.2000 ole vieläkään saatu julkiseksi monista yrityksistä huolimatta. Suomen hallitukset vuodesta 1992 ovat pystyneet ja pystyvät edelleen salaamaan omat rikoksensa julistamalla asiakirjat salaiseksi jopa 100 vuodeksi.

Valtioneuvoston sopimukset pankkien kanssa ovat laittomia, koska mainitut sopimukset ja niitten käytännön toteuttaminen ovat johtaneet törkeisiin ja moninaisiin ihmisoikeudenloukkauksiin. Tätä sopimusvyyhteä ja niiden aiheuttamia tekoja tulee arvioida kahden osapuolen rahallisena toimintana tiettyä ihmisryhmää vastaan. Kummankin osapuolen, valtion ja pankkien, olisi perusoikeuksien nimissä tullut ottaa huomioon aiheutettu loukkausten ketju sekä yksilöitten oikeudellisesti arvioitu heikompi asema. Valtion velvollisuutena on lisäksi valvoa mainittujen tekojen aiheuttajia, eikä itse olla aktiivisena sopijapuolena toteuttamassa niitä. Nämä ihmisoikeusloukkaukset Suomessa käsittävät suoraan laskentatavasta riippuen noin 200.000-400.000 Suomen kansalaista. Tämä määrä edustaa noin 4-8 % koko väestöstä laskettuna. Epäsuorasti loukkausten vaikutukset koskevat noin 1-1,3 miljoonaa suomalaista (26 %).

Suomen valtio oikeuslaitoksineen polkee ja on vuodesta 1992 alkaen polkenut suomalaistan ihmisoikeuksia seuraavasti:

  1. Omaisuudensuoja, PL 15 §, EIS ensimmäinen lisäpöytäkirja 1 artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 17 artikla.

  2. Kansalaisten yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto. PL 6 §, EIS 14 artikla, seitsemäs lisäpöytäkirja 5 artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 1 artikla, 2 artikla, 7 artikla, KP-sopimus 2 artikla, 3 artikla, 4 artikla, 14 artikla, 20 artikla, 23 artikla, 24 artikla, 25 artikla, 26 artikla, TSS-sopimus 2 artikla.

  3. Oikeusturva PL 21 §, EIS 6 artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 10 artikla, 11 artikla, KP-sopimus 14 artikla.

  4. Oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon EIS 13 artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 8 artikla, KP-sopimus 2 artikla. Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus 13 artikla.

  5. Oikeus työhön ja elinkeinovapaus PL 18 , Euroopan sosiaalinen peruskirja SopS 43-44/1991, 1 osa kohdat 1.12 erityisesti 1.10 artiklat. TSS-sopimus 6 artikla, 7 artikla, 11 artikla. YK:n ihmisoikeuksien julistus 20 artikla.

  6. Oikeus sosaaliturvaan PL 19 §, YK:n ihmisoikeuksien julistus 22 artikla, 25 artikla, TSS-sopimus 11 artikla

  7. Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kielto PL 7 §, EIS 3 artikla, YK:n ihmisoikeuksien julistus 5 artikla, KP-sopimus 7 artikla. Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus 1 artikla, 16 artikla.

  8. Perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuus ja oikeuksien väärinkäytön kielto. PL 22 §.

  9. Suomessa Verohallinto on vuosina 1992-2018 ajanut ja ajaa edelleen noin 3000 yritystä konkurssiin Verohallinnon verotarkastajien tekemillä virheellisillä verotarkastuskertomuksilla, jotka eivät perustu lakiin tai tosiasianäyttöön. Näin vuosittain 3000 yrittäjää menettää koko omaisuutensa ja usein vielä tuomitaan keksitystä veropetoksesta vankilaan syyttömänä.

Kuten kaikki edellä oleva osoittaa, Suomi rikkoo kaikkia solmimiaan ihmisoikeussopimuksia räikeästi ja suomalaiset eivät voi saada Suomessa oikeutta, kun presidentti Mauno Koivisto on 6.5.1992 määrännyt, että instituutiot eivät saa hävitä.

Kohta 30 vuotta Suomessa vallinnut oikeudeton tila on nyt johtanut siihen, että ensimmäinen suomalainen yrittäjä on hakenut Euroopan perustuslain II-78 artiklan mukaista turvapaikkaa Bulgariasta pakolaisten oikeusasemaa koskevan 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehdyn Geneven yleissopimuksen ja pakolaisten oikeusasemaa koskevan 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyn pöytäkirjan määräysten sekä Euroopan perustuslain mukaisesti.

Ks. tarkemmin http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com

Tuhansia suomalaisia yrittäjiä on Verohallinnon suorittamien ryöstöverotuksen vuoksi muuttanut vapaaehtoisesti pois maasta ja muutosvirta kiihtyy koko ajan.

Kysymyksemme siis kuuluu: Missä maassa ja miten suomalaiset yrittäjät, joiden koko omaisuus on ryöstetty Valtioneuvoston ja pankkien tekemällä SSP-pankkisopimuksella 22.10.1993 tai Verohallinnon verotarkastajien vuosina 1992-2019 tekemillä lakiin perustumattomilla ja virheellisillä verotarkastuskertomuksilla, voivat saada asiassaan oikeutta ja miten saada Suomen valtio korvaamaan vuosina 1989-2019 Suomen yrittäjille ja heidän takaajilleen aiheuttamat vahingot?

Suomessa on tällä hetkellä ulosotossa 580.000 henkilöä ja köyhyysloukussa noin 1 miljoona suomalaista.

Jotta Suomessa oleva tilanne saadaan jotenkin hoidettua kuntoon, niin tämä kirje toimitetaan YK:n ihmisoikeustuomioistuimelle, Euroopan neuvostolle, Euroopan neuvoston vetoomusvaliokunnalle, Euroopan komissiolle ja Velallisten Tuki ry:n perusraporttina YK:n sopimusvalvontaelimille 27.11.2019.


Rovaniemellä 27 päivänä marraskuuta 2019.


Liisa Mariapori

Velallisten tuki ry:n puheenjohtaja

liisa.mariapori@velallistentuki.fi


 +358405604180


Olen tehnyt kaiken tämän saadakseni oikeutta 1990-luvun laman, pankkikriisin ja valtiopetoksen uhreille.


Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

Finland

e.ahoky@gmail.com

358 44 302 5948




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti