keskiviikko 13. tammikuuta 2021

KE 13.01.2021 Miksi kansanedustaja Juha Sipilän kimppuun hyökättiin?

 


Kansanedustaja Juha Sipilä on entinen Suomen pääministeri. Olen oppinut tuntemaan Juha Sipilän miellyttävänä ja asiallisena henkilönä. Juha Sipilän vanhemmat ovat kotikylästäni Rautiosta kotoisin. Juha Sipilän isovanhemmat ja äitini sekä isoisäni olivat perhetuttuja.  Juha Sipilä kävi  tapaamassa Rautiossa usein uskonveljiään ja -sisariaan .

Juha Sipilä kävi luennoimassa Raution Nuorisoseuraalla energia-asioista ja piti ansiokkaan luennon bioenergian mahdollisuuksista ja toteutustavoista ja esitti, että Rautionkylä voisi olla esimerkkikylä bioenergian toteuttamisessa.. Kun Juha Sipilä oli pyrkimässä Keskustan puheenjohtajaksi, niin olin varma, että hän tulee valituksi, Laitoin hänelle asiasta onnittelusähköpostiviestin etukäteen. Kun keskusta voitti vaalit ja tiedettiin, että Juha Sipilästä tulee Suomen seuraava pääministeri, niin odotukset minulla ja kaikilla muillakin oli korkealla. Meillä oli perusteita odottaa, että viimeinkin Suomi saa rehellisen, oikeudenmukaisen ja tasapuolisen pääministerin, johon voi luottaa.

Juha Sipilä 1997

https://www.youtube.com/watch?v=W_uSYKFWnsk






Taitelija Markku Hakola on maalannut taidenäyttelyyni muotokuvan pääministeri Juha Sipilästä ja hänen Rautiossa sijaitsevasta mummolastaan. Maalaus on erittäin onnistunut ja Juhan sukulaiset olivat erittäin tyytyväisiä pääministeri Juha Sipilän muotokuvaan.

Minulla oli taidenäyttelyni esillä Kalajoella Etappi-kirppiksellä, jossa olin esittelemässä taidenäyttelyni teoksia ja niihin liittyvää Kalajoen historiaa. Taidenäyttelyni sai suurelta yleisöltä hyvän vastaanoton. Taidenäyttelyssäni on Kalajoen historiaan käsitteleviä maalauksia ja muotokuvia sekä rakennusten pienoismalleja. Muotokuvat on maalattu kalajokisista merkkihenkiöistä.

Taidenäyttely Etappi-Kirppiksellä

http://kalajoki-nayttely.blogspot.com/2016/08/kalajoki-nayttely-etappi-kirppiksella.html


Leninn henkivartijan Eino Rahjan muotokuvan on maalannut taitelija Markku Hakola. Eino Rahjan ja Tyngän kylällä sijainnut Rahjan talo.

Elias Simojoen muotokuva ja Raution pappila, Muotokuvan on maalannut taitelija Markku Hakola.

Taidenäyttelyssäni on muotokuvat muun muasa Kalajoen Tyngältä lähtöisin olevasta Lenin henkivartijasta Eino Rahjasta sekä Raution pappilassa syntyneesta IKL-aktivisti Elias Simojoesta. Nältä muotokuvia ja historiikkeja näistä henkilöistä suuri yleisö piti hyvinä ja mielenkiintoisina. Kun taidenäyttelyni esittelykerroksella tulin pääministeri Juha Sipilän maalauksen kohdalle ja sen esittelyyn, niin Etelä-Suomesta kotoisin olevat henkilöt lähes poikkeuksetta reagoivat asianaan negatiivisesti ja osa karkeasti sadatellen ilmoitti näkemyksensä pääministeri Juha Sipilästä. Kansalaisia ärsytti valtavasti Juha Sipilän toiminta. Tämä Seuran juttu Sipilän rikastumisesta oli jäänyt monen näyttelyssä käyneen mieleen.

Seuran selvitys: Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla

https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/


Uutuuskirja: Valtionyhtiön mysteerikauppa teki Juha Sipilästä miljonäärin - Sipilä rikastui osakekeinottelulla

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b776e29f-4c4c-4df9-a4ff-4253c4ba9d71

Pääministeri Juha Sipilä joutui myös eduskunnassa selittelemään tekojaan. Sipilän avustajana toimi Juha isoserkku ja minun pikkuserkku verotuksen asiantuntija professori Heikki Niskakangas.

Kysymys verosuunnittelusta suututti Sipilän kyselytunnilla

https://www.youtube.com/watch?v=YWbrg1-aGa8



Tällaista toimintaa kansalaisten oli vaikea hyväksyä. Monen mielestä pääministerinä Juha Sipilä unohti alkiolaiset juurensa ja köyhän kansan asian. Juha Sipilän hallituksen politiikka koettiin kokoomuksen oikeanlaidan politiikkana ja ministerivalintoihinkin oltiin ainakin keskustan kenttäväen piirissä vähintäänkin kriittisiä - varsinkin Anne Bernerin ministerivalintaan.

Ministeri Anne Berner

https://www.youtube.com/watch?v=fW5JiFpeMmo

Monesta keskustalaisesta tuntui siltä, että Kekkosen ohjeet olivat unohtuneet. Juha Sipilän hallituksen politiikka oli oikeistolaisempaa kuin kokoomuksen. Juha Sipilän setä Veikko Sipilä toimi aikanaan Kempeleen kunnanvaltuuston puheenjohtajana kokoomuksen riveissä. Monen keskustalaisen mielestä parempi hallitusvaihtoehto olisi ollut Keskustan, SDP:n ja Perussuomalaisten hallitus. 



Nämä leikkauslistat ovat jääneet kansalaisten mieliin ja leikkauslistat kansalaiset ovat kokeneet vääränä politiikkana.















Kansalaisten ärtymys Sipilän hallituksen toimiin oli äärettömän suurta.



Pääministeri Juha Sipilän virhe oli tarjota kotiaan pakolaisille.


Sipilän koti
ja kuvan naiset olivat Irakin pakolaisille houkuttimena tulla Suomeen arabialaisissa tiedotusvälineissä

Sipilä: Annan kotini turvapaikanhakijalle

https://yle.fi/uutiset/3-8282743

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antaa oman kotinsa vuoden vaihteesta turvapaikanhakijoille. Hän haluaa rohkaista jokaista suomalaista avaamaan kotinsa turvapaikanhakijoille.

Juha Sipilä - kotimme on pakolaisten käytössä

https://www.youtube.com/watch?v=1JrfuNlTm9k



Suomeen jopa 30000 turvapaikanhakijaa: Näitä reittejä he tulevat

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000987564.html

SISÄMINISTERIÖN ja Maahanmuuttoviraston tuoreimman arvion mukaan Suomeen tulee tänä vuonna jopa 30 000 turvapaikanhakijaa. Aikaisempi arvio oli 15 000. Vuonna 2014 Suomeen saapui vähän yli 3 600 turvapaikanhakijaa.

PoliisitarkastajaJukka Hertell Poliisihallituksesta kertoo, että yli 90 prosenttia saapuu Schengen-alueen sisärajojen kautta.

Tiedotusvälineiden mukaan Sisäministeriö tiesi, että Suomeen tulee n. 30 000 turvapaikanhakijaa turvallisten Schengen maiden läpi ja Sisäministeriö tiesi mitä reittejä pitkin ns. pakolaiset tulevat. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Sipilän hallitus on tehnyt salaisen sopimuksen pakolaisten vastaanottamisesta.

Turvapaikanhakijat syyttävät asuntonsa heille luvannutta Juha Sipilää – HS: "Olisimme voineet mennä muualle"

https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1561384

















Sipilän hallituksen jatkaminen perussuomalaisten jakautuminsen jälkeen oli kansalaisten mielestä väärin.


Orpo, Sipilä ja Terho esittää: Arvopohja

https://www.youtube.com/watch?v=ZKX8QkbyMnc


Pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Orpo hallituskysymyksistä 12.6.2017

https://www.youtube.com/watch?v=pOhFi9PS70s





Juha Sipilä Keskustan puheenjjohtajana oli mahdollistamassa Rinteen hallituksen muodostamisen ja Keskustan roolin vihervasemmiston aisankannattajana hallituksessa. SDP oli voittanut vaalit valehtelemalla ja ammattiyhdistysliikkeen massiivisella tuella. Hillotolpat olivat tärkeämpiä kuin Keskusta/Maalaisliittoon aatteellinen pohja.













                                       Rinteen hallituksen avustajat










Minä pyysin apua pääministeri Juha Sipilältä omassa asiassani, mutta tyhjää saa pyytämättäkin.




From: Erkki Aho

Sent: Sunday, July 9, 2017 10:25 AM

To: juha.sipila@eduskunta.fi ; kirjaamo@vnk.fi ; kirjaamo@okv.fi ; oikeusasiamies@eduskunta.fi ; VKSV@oikeus.fi

Subject: Terve Juha!

Terve Juha

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2017/07/erkki-ahio-ja-paaministeri-juha-sipila.html






Tapasin pääministeri Juha Sipilän vaalitilaisuudessa Tapion Tuvalla, mutta hän ei ollut kovin kiinnostunut keskustelemaan kanssani. Sipilän neuvonantajana on toiminut entinen pääministeri Esko Aho.




Miksi kansanedustaja Juha Sipilää vastaan hyokättiin? Siihen on varmaan ollut hyökkäjällä omat syynsä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti