perjantai 1. tammikuuta 2021

SU 03.01.2021 Maanpetoksellista toimintaa

 




Eija-Riitta Korhola

En ihmettelisi, vaikka

@MarinSanna

hallitusta syytettäisiin jonakin päivänä maanpetoksellisesta toiminnasta. Keskustelua politiikan suunnasta peräänkuuluttavat vakavastiotettavat makroekonomistit. Myös mukavuudenhaluisella medialla on vastuu vaikenemisesta



Maanpetos on kyseessä silloin, kun joku Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa

  1. liittyy vihollisen asevoimiin,

  2. osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,

  3. palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, tai

  4. ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea, kun kyseessä ei ole sellainen miehityksen aikana suoritettu toimenpide, joka on ilmeisen tarpeellinen väestön elinolojen turvaamiseksi.

Maanpetoksesta tuomitun henkilön on oltava Suomen kansalainen tai ulkomaalainen, joka tekee rikollisen teon oleskellessaan Suomessa tai ollessaan valtakunnan palveluksessa. Myös maanpetoksen yritys on rangaistava, ja siitä on myös törkeä tekomuoto. Maanpetoksesta tuomitaan vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.


Paavo Väyrynen: Juha Sipilä vaati yhteisestä velasta kansanäänestystä

https://www.verkkouutiset.fi/paavo-vayrynen-juha-sipila-vaati-yhteisesta-velasta-kansanaanestys/#8e4e6583

Keskustan ex-puheenjohtajan mukaan puolue on ratkaisijan paikalla elvytyspaketista.

Keskustan ex-puheenjohtaja Paavo Väyrynen muistuttaa Juha Sipilän (kesk.) vaatineen kansanäänestystä EU:n yhteisestä velasta.

Juha Sipilä valittiin keskustan puheenjohtajaksi Rovaniemen puoluekokouksessa kesäkuussa 2012. Paavo Väyrynen muistuttaa blogissaan Ylen uutisoineen puoluekokousta edeltäneestä Politiikan toimittajien aamiaistapahtumasta, että kaikki puheenjohtajaehdokkaat eli Tuomo Puumala, Juha Sipilä ja hän itse ”ovat valmiita irrottamaan Suomen eurosta, jos niin sanotut eurobondit toteutetaan” (Yle Uutiset 5.6.2012).

– Valintansa jälkeen Juha Sipilä toisti kantansa, että Suomessa tulee järjestää kansanäänestys, jos maamme on siirtymässä euromaiden yhteiseen velkaan. Hän sanoi olevan selvää, että ”suomalaiset ovat ikuisesti maksajia, jos myönteinen päätös tehdään” (Savon Sanomat 21.6.2012).

– Euroopan parlamentin vaaleihin valmistauduttaessa keväällä 2014 Juha Sipilä painotti, että keskusta vastustaa eurobondeja eli yhteistä velkaa ja liittovaltiokehitystä (Helsingin Sanomat 14.4.2014), Väyrynen jatkaa.

Hänen mukaansa eurovaalien edellä Sipilä vastusti muutoinkin vahvoin sanankääntein EU:n kehittämistä velkaunioniksi ja liittovaltioksi.

– Helmikuun alussa 2014 Sipilä vaati Kaleva-lehden haastattelussa, että Suomessa pitää järjestää kansanäänestys jopa EU:sta eroamisesta, jos unioni siirtyy liittovaltion suuntaan.


Halla-ahon mukaan EU-elvytyspakettiin osallistuminen on vielä pysäytettävissä: ”Tärkeää on panna kansanedustajat valinnan eteen”

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8e2b9d52-7df3-42a0-8658-22a4c0f128e3

Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan EU:n elpymispaketti on aihe, joka nousee vahvasti esiin suomalaisia tavattaessa toreilla.

– Ihmiset eivät ole tyhmiä. He ymmärtävät, että jos Suomi maksaa paitsi oman taloutensa myös muiden elvyttämisestä, Suomi ei ole voittaja. He ymmärtävät, että mekanismista ei tule ainutkertainen ja väliaikainen. He ymmärtävät, että jos Suomi rahoittaa oman vientiteollisuutensa kilpailijoita, se ei hyödytä Suomen vientiä. He ymmärtävät, että mitä enemmän Suomi lapioi rahaa ulkomaille, sitä ankarammin se joutuu verottamaan suomalaista työtä ja yrittämistä. Ihmiset kysyvät, onko pakettiin osallistumista mahdollista pysäyttää. Olen vastannut, että kyllä on, Halla-aho sanoi puolueen järjestämällä työmiehen tuumaustunnilla maanantaina.


Halla-aho Ylellä: EU-elvytyspaketista olisi pitänyt kieltäytyä jo kesällä – ”Suomen paikka ei ole velkaunionissa”

https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-ylella-eu-elvytyspaketista-olisi-pitanyt-kieltaytya-jo-kesalla-suomen-paikka-ei-ole-velkaunionissa/

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi torstai-iltana Ylen A-talkissa, että EU:n 750 miljardin elvytyspaketilla ei ole mitään tekemistä koronan EU-maille aiheuttamien vaurioiden kanssa. Halla-aho korosti, että rahaston hyötyjiksi nousevat ne EU-maat, jotka ovat jo ennen koronaa hoitaneet omaa talouttaan huonosti. – Elvytysrahastosta onkin tulossa pysyvä tulonsiirtomekanismi Suomen kaltaisista pienistä nettomaksajamaista muualle Eurooppaan, Halla-aho varoitti


Talousprofessori Matti Virén lyttää EU-elpymispaketin: ”Julkisten menojen kasvu myrkkyä kustannuskehitykselle ja kilpailukyvylle – ei tahdo millään mennä jakeluun poliitikkojen keskuudessa”

https://www.suomenuutiset.fi/talousprofessori-matti-viren-lyttaa-eu-elpymispaketin-julkisten-menojen-kasvu-myrkkya-kustannuskehitykselle-ja-kilpailukyvylle-ei-tahdo-millaan-menna-jakeluun-poliitikkojen-keskuudessa/

Hallituksen EU-tukipakettia puoltavat argumentit ovat olleet huteria. SDP:n riveistä selitellään, ettei EU-velasta tarvitse huolehtia, koska talouskasvu hoitaa velan. Vasemmistoliitto pitää pakettia hyvänä, koska tällöin jäsenmaiden tarvitse velkaantua niin paljoa. Keskustasta uumoillaan, että ilman apupakettia Suomen vienti Italiaan putoaisi nollaan. Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virénin lyttää höpinät.


Malinen ja Tavio: EU-paketti ei liity koronaan kuin nimellisesti

https://www.youtube.com/watch?v=kHuNZM6AyHo


EU:n elvytyspaketti Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoro

https://www.youtube.com/watch?v=6gWCSSAEcZA


Halla-aho laukoo tosiasioita EU:n elvytyspaketista. Pääministeri Marin yrittää puolustella.

https://www.youtube.com/watch?v=UoKQrCNuLBU


Sari Essayah. EU-komissio ja 750 miljardin elvytysrahasto. Mistä tässä?

https://soundcloud.com/kristillisdemokraatit/sari-essayah-eu-komissio-ja-750-miljardin-elvytysrahasto-mista-kyse


Kuva paljastaa: Näin EU-miljardipaketti jakautuisi - Suomi samassa sarjassa Latvian ja Liettuan kanssa

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1423ce9f-2e33-4c11-8e80-e7adab777c86


Mikä on kiistelty EU:n elvytysrahasto? Lue 7 kysymystä ja vastausta, miten rahasto rakennetaan ja miksi Suomen poliitikot riitelevät siitä

https://yle.fi/uutiset/3-11534034


Koskenkylä: EU:n elvytysrahastosta ei ole apua elvytykseen

https://www.suomenuutiset.fi/koskenkyla-eun-elvytysrahastosta-ei-ole-apua-elvytykseen/


Tuumaustunnilla Jussi Halla-aho, EU-elvytyspaketti ja syksyn kuumat poliittiset kysymykset

https://www.youtube.com/watch?v=wT3YYPL6xL8


30 - Kaadetaan EU:n tulonsiirtorahasto! (Tuomas Malinen)

https://www.youtube.com/watch?v=8DCoYDQsnu4


Tuomas Malinen | Fixit & Elpymisrahasto 1.9.2020

https://www.youtube.com/watch?v=MIeUck-zSEE


Keskuspankit, elvytys ja rahapolitiikka (Päivi Puonti & Tuomas Malinen)

https://www.youtube.com/watch?v=mqD6_lDt2I8


Korona Black Swan (Tuomas Malinen)

https://www.youtube.com/watch?v=6Lf8qQdj2fc


COVID-19

https://www.youtube.com/watch?v=FWaB5021tOg


18 – Korona Black Swan 2 (Tuomas Malinen)

https://www.youtube.com/watch?v=-4NmvmJrgKw


25 - Väärinymmärretty markka ja tuleva liittovaltio (Tuomas Malinen)

https://www.youtube.com/watch?v=XY21VIXD8os


38 - V-käyriä ja taistolaisuutta (Tuomas Malinen)

https://www.youtube.com/watch?v=NLMAlxB60PU


24 - Tuomas Malinen Faktakaaviot - Markka vai Liittovaltio?

https://www.youtube.com/watch?v=mvbawe09oZk


54 - The Great Reset (Tuomas Malinen)

https://www.youtube.com/watch?v=wGHFQ1HImc0


TUOMAS MALINEN on How Banks will Spend your Savings

https://www.youtube.com/watch?v=Ansc_QAVLfs


Korona: Talous, pörssikurssit ja korot (Tuomas Malinen)

https://www.youtube.com/watch?v=DwKVd52_gQU


59: Ruutitynnyri räjähtämässä? Vieraana pääekonomisti Tuomas Malinen (28.10.2019)

https://www.youtube.com/watch?v=E39ej0__uAU


Taloskasvu: Mittaaminen ja ennustaminen (Tuomas Malinen & Patrizio Lainà)

https://www.youtube.com/watch?v=G1ynxxCYk1g


Hal­la-aho el­py­mis­pa­ke­tis­ta: "EU:n lah­ja­ra­han avulla Italia, Espanja ja Ranska vält­ty­vät ikä­vil­tä kan­sal­li­sil­ta vyön­ki­ris­tyk­sil­tä"

https://www.kaleva.fi/halla-aho-elpymispaketista-eun-lahjarahan-avulla-i/2868211

EU:n elpymisrahastolla ei perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mielestä lääkitä koronan aiheuttamia vaurioita, vaan Etelä- ja Keski-Euroopan maiden pitkäaikaisia rakenteellisia ongelmia.

Finanssikriisi opetti hänen mielestään Euroopan vallanpitäjille, että näiden maiden ongelmia on poliittisesti vaikeata ratkaista jäsenmaiden sisäisillä hevoskuureilla.

– Kansalaiset eivät niistä pidä, vaan äänestävät valtaan EU:n kannalta epämiellyttäviä puolueita.

– Toinen tapa on sosialisoida näiden maiden ongelmat ja panna talouttaan paremmin hoitaneiden jäsenmaiden kansalaiset maksamaan. Haasteena on ollut vain se, miten myydä tämä ajatus pohjoisten jäsenmaiden kansalaisille. Juuri tähän korona tarjoaa savuverhon, Halla-aho sanoi keskiviikkona eduskunnassa keskusteltaessa EU:n elvytyspaketista.


Euroopan Unionin turmiollisuus ja euron viheliäisyys

https://www.magneettimedia.com/euroopan-unionin-turmiollisuus-ja-euron-viheliaisyys/


EU – huomispäivän super-Neuvostoliitto

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/12/eu-huomispaivan-super-neuvostoliitto.html

Yleisesti voidaan sanoa, että jos totuus on ristiriidassa jonkin voimakkaan ryhmän etujen kanssa, se joko salataan tai vääristellään. Tämän vuoksi virallinen historiankirjoitus usein valehtelee. Euroopan Unionilla ja entisellä Neuvostoliitolla on paljon yhteistä. Kumpikaan ei ole syntynyt kansojen tahdosta, vaan molempien taustalla ovat olleet pienet eliittiryhmät. Euroopan Unionia perustellaan ”luonnollisella integraatioprosessilla” aivan kuten Neuvostoliittoa perusteltiin ”siirtymisellä kapitalismista sosialismiin”. Maastrichtin sopimus osoittaa selvästi, että Euroopan Unionista on tarkoitus kehittää Neuvostoliiton kaltainen keskusjohtoinen liittovaltio. Puheet ”itsenäisten valtioiden liitosta” ovat valhetta.

Vaikka tällä hetkellä EU:n jäsen valtiot vaikuttavat muodollisesti itsenäisiltä, ne eivät ole itsenäisiä enää vuosituhannen vaihteessa. (Huom. kirja on kirjoitettu v. 1994). Vaikka nykyään EU:n vastustajia ei suljeta keskitysleirihin, niin sen jälkeen kun EU:n omat poliisivoimat ja armeija on perustettu, EU tulee käsittelemään vastustajiaan aivan kuten mikä tahansa suurvalta. Diktatorista suurvaltaa kun ei voi perustaa ilman keskitysleirejä ja kidutuskammioita. Tämän historia todistaa. Keskistysleirit voivat tietenkin olla aivan uudentyyppisiä: esim. ihmisten käsittely psyykeen vaikuttavilla aineilla korvaa piikkilangat eikä varsinaisia leirejäkään tarvita.

EU:sta kehittyy Neuvostoliiton kaltainen diktatuuri. Sen voi huomata jokainen, joka vaivautuu lukemaan Maastrichtin sopimuksen. Siinä puhutaan tulevasta europoliisista, joka erehdyttävästi muistuttaa Neuvostoliiton pelättyä KGB:tä.

Tohtori Karl Steinhauser kuvaa kirjassaan erinomaisesti, kuinka Itävallan monet johtavat poliitikot ovat uskomattomalla tavalla ryhtyneet luovuttamaan isänmaataan uuden tulevan suurvallan eli EU:n vallanpitäjille. Samoin hän kuvaa joukkoviestinnän osuutta tähän. Aivan vastaavanlainen ilmio tapahtuu tämän päivän Suomessa: poliittinen eliitti on tekemässä ilmiselvää valtiopetosta silmääkään räpäyttämättä. Sillä valtiopetoshan se on, jos valtiovalta siirretään ilman perustuslain mukaisia säätämisjärjestelyjä valtakunnan ulkopuolelle. Jos Suomi liittyy Euroopan Unioniin, niin muutaman vuoden kuluttua enemmistö suomalaisista haluaa siitä irtautua. Mutta se ei ole enää mahdollista! Euroopan Unioni ei ilman sotaa luovu Suomen kaltaisesta metsä- ja vesistöaarteesta.

Tohtori Ilkka Hakalehto on kahdessa erinomaisessa kirjassaan kuvannut Suomen tilannetta suhteessa Euroopan Unioniin: Itsenäisyys vaarassa (Huhmari 1993) ja Epäluottamuslause halllituksen EU-politiikalle (Hankasalmi 1994). Jälkimmäisessä teoksessaan Hakalehto toteaa: ”Mikäli Suomi liitettäisiin perustuslain vastaisesti Euroopan Unioniin, on kansalla päästäkseen takaisin isännäksi omaan maahansa edessään oikeus- ja itsenäisyystaistelu samoin kuin 1900-luvun alussa.” Tällä Hakalehto tarkoittaa lähinnää sitä, että vuoden 1995 eduskuntavaaleissa valittu uusi eduskunta voisi kumota edellisen eduskunnnan, presidentin ja hallituksen tekemän päätöksen Suomen liittymisestä Euroopan Unioniin.

Käynnissä olevaa ”Euroopan integroitumista” perustellaan nykyisin useimmiten taloudellisilla seikoilla. Puhutaan siitä, kuinka ”talouselämän kansainvälistyminen vaatii laajempaa kansainvälistä yhteistyötä” ja kuinka ”Euroopan integraatio kiihdyttää talouskasvua ja hyvinvoinnin lisääntymmistä EU-maissa”. Samalla varoitetaan ”integraariokehityksen” ulkopuolelle jäämisestä maalaamalla uhkakuvia ”albanisoitumisesta” ts. poliittisesta ja taloudellisesta syrjäytymisestä seä taloudellisen kehityksen taantumisesta. Tällaiset puheet ovat naurettavia.

Psykoligina tiedän hyvin, että ihmistä ohjaavat voimat ovat monenlaisia. Useimmille ihmisille henkilökohtainen taloudellinen etu on määräävä. On myös ihmisiä, joilla poliittinen tai uskonnollinen vakaus ovat tärkeämpiä kuin henkilökohtainen taloudellinen etu. Tällaisia ihmisiä on kuitenkin verraten vähän.
Jotta voisi ymmärtää maailmanpolitiikkaa, täytyy perehtyä joukkoviestinnän maailmaan. Joukkoteidostuvälineet muotoilevat puolestamme maailmankuvaamme ja kertovat sitten, mitä meidän tulisi tuosta ajatella. Lähes kaiken mitä tiedämme – tai luulemme tietävämme – tapahtumista naarustomme ja tuttavapiirimme ulkopuolla, me opimme sanomalehdistä, aikakausilehdistä, radiosta ja televisiosta. Uutistenlukijain sanavalinnat, äänensävy ja kasvonilmeet – kaikki nämä asiat vaikuttavat huomaamattomasti ja silti voimakkaasti tapaan, jolla me tulkitsemme näkemäämme tai kuulemaamme. Useimmat ihmiset eivät lainkaan huomaa, että heitä manipuloidaan. Mielipiteitä muokkaavien tiedotusvälineiden valta on järkkymätön. Juuri joukkoviestintä on se mahtava ase, jolla vapaamuuratit yrittävät saada ihmiset näkemään Euroopan Unionin turvallisena Euroopan kansojen vapaana liittona. Kaikki viittaa siihen, että siitä tulee Neuvostoliiton kaltainen kansojen vankila.

Mummon ryöstäjä on helppo tuomita niin oikeuslaitoksessa kuin yleisessäkin mielipiteessä. Mutta kun koko kansa ja kansakunta ryöstetään, ei ole olemassa järjestelmää, joka tuomion langettaisi. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Suomea. Suomea on tällä vuosikymmenellä (1990-luvulla) ryöstetty nopeammin kuin yhtäkään toista kansakuntaa kirjoitetun historian aikana. Silti mikään järjestelmä ei ole puuttunut tähän toimintaan. Useimmat suomalaiset eivät ole edes huomanneet sitä, että heidän isänmaansa on ollut jo vuosia systemaattisen ryöstön kohteena. Tämä alkoi vuonna 1987, kun Suomen Pankki vapautti pääomien maastaviennin. ETA-sopimus varmisti, että ryöstövoi jatkua.

Suomi oli 80-luvn puolivälissä rikas maa. Täällä oli maa- ja vesialueita yli seitsemän hehtaaria jokaista kansalaista kohti. Oli maailman parhaisiin lukeutuva tie- ja tietoliikenneverkosto. Teollisuuden tuotantolaitokset olivat ajanmukaisia ja raaka-aineiden sekä energian saanti turvattua. Muutamassa vuodessa elintasomme on laskenut merkittävästi, sosiaaliturvamme on heikentynyt ja koulutusmäärärahoja on vähennetty. Infrastruktuurimme rapistuu hoiden puutteessa. Kansa köyhtyy ennätysvauhtia.

Lähdeaineisto: Dr. Karl Steinhauser EU – huomispäivän super-Neuvostoliitto ISBN 951-97105-0-7




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti