maanantai 24. elokuuta 2020

TO 27.08.2020 Tein terapiatyönä taidenäyttelyn

 

Olen joutunut olemaan Suomen valtion rikollisen toiminnan kohteena jo lähes 26 vuotta saamatta esteetöntä rikostutkintaa ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Olen joutunut kärsimään Kalajoen kunnan/kaupungin syrjintää n. 40 vuotta. Poliisi on kieltäytynyt tutkimasta Kalajoen kunnan/kaupungin toimintaa.


Olen purkanut pahaa oloani posiitiivisella tavalla eli liikuntaan ja kalajokisia ja matkailijoita hyödyttävän Kalajoen historiaa esittelevän näyttelyn tekemiseen. Taidenäyttelyssäni on lähes sata maalausta, joista merkittivä osa muotokuvia. Näyttelyssä on historiallisesti merkittävien rakennusten pienoismalleja. Taitelijat ovat maailman huipuuluokkaa: Markku Hakola, Olga Markova-Orell, Tanja Luukkonen, Rositsa Tancheva ja eräitä muitakin taitelijoita Suomesta ja Virosta. Rakennusten pienoismallit on tehnyt suurimmaksi osaksi todellinen mestari eli puuseppä Leo Takalo ja Ivan Georgiev. Taidenäyttelyssäni n. 500 valokuvaa Kalajoelta. Olen kirjoittanut Kalajoenhistorian vuodesta 1323 tähän päivään. Historiikit ovat useamman mapin vahvuinen tietoaineisto.

Kalajoki-näyttelyn synty

http://kalajoki-nayttely.blogspot.com/2016/08/kalajoki-nayttelyn-synty.html

Kalajoki-näytely

http://kalajoki-nayttely.blogspot.com/2014/12/erkki-ahon-kalajoki-nayttely.html

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

http://kalajoki-nayttely.blogspot.com/2016/08/kalajoki-nayttely-etappi-kirppiksella.html

Kalajokinäyttely Tapion Tuvalla

http://kalajoki-nayttely.blogspot.com/2010/04/kalajoki-nayttely.html

Kalajoen kaupunki, Kalajoen kotiseutuyhdistys eikä paikallinen lehdistö ole arvostanut taidennäyttelyä juuri minkäan vertaa yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

Erkki Ahon kulttuurityö

http://kalajoki-nayttely.blogspot.com/2010/09/erkki-ahon-kulttuurityo.html


Nykyinen oikeusminsteri ja RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kävi paljastamassa isoisänsä V.H. Kiviojan muotokuvan taidenäyttelyssäni ja hän piti myös tilaisuudessa kauniin puheen.


V.H. Kiviojan muotokuva ja Jokelan pappila. Taitelija Markku Hakolan maalaus

Olen saanut Kalajonen kaupungilta myös Kultaisen ansiomerkin.

http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2018/02/kultainen-ansiomerkki.html

Olen tarjonnut näyttelyä Kalajoen kaupungille, mutta tarjoustani ei otettu edes kaupunginhallituksen käsittelyyn.

http://kalajoki-nayttely.blogspot.com/2017/09/tarjous-kalajoen-kaupungille.html

Syyttömänä ja rikollisen ulosoton kohteena olen tottunut elämään vaatimattomattomasti. Viime kuussa kolmen viimeisen viikon aikana minulla oli käytettävissäni omaa rahaa kokonaiset 10 euroa. Suomen valtion toimintahan ei ole kidutusta eikä ihmisoikeusrikoksia. Ne ovat vain mainintoja Suomen perustuslaissa, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja YK:n ihmisoikesjulistuksessa, joita Suomi on sitoutunut noudattamaan. Suomessa tiedotusvälineet vaikenvat tottuneesti asioista. Journalistiset ohjeethan ovat vain journalistisia ohjeita.

Näin aluksi haluan kiittää Kalajoen kaupungin sivistyslautakuntaa ja Kalajoen kaupunkia myötämielisestä suhtautumisesta ja suuresta rahallisesta tuesta Kalajoki-näyttelylle ( 0 euroa).

Kalajoen kaupungin sivistyslautakunnan puheenjohtajana toimii Ritva Mäntymäki, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajana Anita Ohtamaa ja kaupunginjohtajana Jukka Puoskari.

Kiitän myös Oulun läänin taidetoimikuntaa, Keski-Pohjanmaan kulttuurirahastoa sekä Sipilä-säätiötä merkittävästä avustuksesta (kaikilta 0 euroa). Taidennäyttelyni ei nähtävästi Oulun läänin taidetoimikunnan mukaan ole taidetta eikä Keski-Pohjanmaan kulttuurirahston mielestä kulttuuria.

Kiitän myös Kalajoen kotiseutuyhdistystä suuresta ennennäkemättömästä mielenkiinnosta Kalajoki-näyttelyä kohtaan. ( enpä ole arvon henkilöitä näyttelyssäni nähnyt).

Tässä taidenäyttelyni uusimpia töitä mitkä ovat taitelija Rositsa Tanchevan maalauksia.


Urheilujohtaja Jukka Uunilan muotokuva


Toimittaja Helena Petäistön muotokuva


Professori Timo Honkelan muotokuva


Taitelija Unto Jutilan muotokuva


Muotokuva kansanopiston ensimmäisestä johtajasta Mikko Torvisesta ja koulurakennuksesta maalaus


Jääkiekkoilija Jussi Jokisesta karikatyyrimaalaus



Kuoronjohtaja Soili Autiosta karikatyyrimaalaus


Liikuntaneuvos Lauri Järvisestä karikatyyrimaalaus


Kaupunginjohtaja Jukka Puoskarista karikatyyrimaalaus


Hääkuvastani maalaus


Kihlakuvastani maalaus

Äitini Saima Ahon muotokuva. Taitelija Markku Hakolan maalaus

Entisen pääministeri Juha Sipilän muotokuva ja hänen mummolansa Rautiossa.

Aktivistipappi Eljas Simojoen muotokuva ja Raution pappila. Taitelija Markku Hakolan maalaus

Seuraavaksi suunnielmssa on hankkia Raymond Ylitalon muotokuva ja Mäkitalon talosta maalaus ja eräs karikatyyrimaalaus henkilöstä, jonka nimeä en vielä paljasta. Sitten on vuorossa Kalajoen historiaa käsittelevät maalaukset kuten esim. Kalajoen pommitukset, Suomen sota, Ison Vihan aika ja mahdollisesti Nuijasota ja Pähkinäsaaren rauhan raja.

Verottajakin on arvostanut taidenäyttelyäni. Yritykseni ei ole arvonlisäverovelvollinen. Siitä huolimatta verottaja laittoi yritykselleni 8000 euron veromätkyt arvonlisäveroista ja perusteluna oli se, että se perustuu muiden vastaavien näyttelyjen toimintaan.

Muitakin kummallisuuksia on sattunut taidenäyttelyni historiassa. Minä siirsin taidenäyttelyni yritykseni nimiin ja ilmoitin siitä ulosottoviranomaisille, koska olen Suomen valtion rikollisen ulosoton kohteena. Ulosottoviranomaiset eivät reagoineet tapahtuneeseen vaikka minä olin syyllistynyt velallisen epärehellisyyteen, koska olin siirtänyt omaisuuttani velkojien ulottumattomiin.

Koska ulosottoviranomaiset eivät regoineet asiaan, niin tein itsestäni rikosimoituksen Kalajoen poliisille. Poliisi teki tutkimatta jättämispäätöksen. Minä haastoin Kalajoen poliisin oikeuteen, koska katsoin, että poliisi on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa. Oikeus ei ottanut asiaa käsiteltäväkseen vaan Ylivieskan-Raahen käräjäoikeuden tuomari Timo Tammiketo teki asiassa tietoisen väärän päätöksen.

Myöskään 7,2 miljoonaa euroa lotossa voittanut henkilö ei ole kiinnostunut taidenäyttelystäni. Haastemies toi minulle pari vuotta sitten asianajotoimiston ilmoituksen vuokrasopimuksen päättymisestä asunnostani, jossa asuin. Jouduin siis taivasalle. Lottovoittaja ja tyttöni omistivat asunnon eli silloisen kotini. Älkää moittiko heitä heidän teostaan, sillä lottovoitto on sokaissut monen muunkin lottovoittajan ajatusmaailman. Taidenäyttelyni on historiaa käsittelevä näyttely. Historiaa on myös vanhan sairaan isän häätäminen kodistaan taivasalle 2010-luvun loppupuolella Suomessa ja Kalajoella. Toivottavasti tyttöni viisastuu. Isä on isä - raha on raha. Isällä on tunteet - rahalla ei ole tunteita.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti