sunnuntai 9. elokuuta 2020

SU 09.08.2020 Hyvä työnantaja ja menestyvä yritys


Pekka Niska on Rautiosta kotoisin oleva nosturialan yrittäjä. Hänet on arvostettu erittäin hyväksi työnantajaksi ja hän maksoi lisäpalkaa terveistä elintavoista. Sairastavuus hänen yritksessään on ollut erittäin alhaista verratuna muihin yrityksiin. Tässä Pekka Niska kavereidensa kanssa terveyslenkillä , pakasta kuvan mukaan -31 C.

Pekka Niska

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Niska

Kalajoki


Kalajoen Hiekkasärkillä sattui sunnuntaiyönä henkilöauton ulosajo. Pelastuslaitos sai kello neljän aikaan hälytyksen Hotelli Rantakallan kohdalle, jossa onnettomuus oli tapahtunut.

Henkilöauto oli pyörinyt pientä rinnettä alas ja jäänyt katolleen puita vasten.

Autossa oli kolme henkilöä, jotka kaikki pääsivät omin avuin ulos autosta. Henkilöt toimitettiin ensihoidon hoitoon. Vammojen vakavuudesta ei ole tietoa.

Henkilöautoa kuljetti yli 30-vuotias mies, jonka epäillään poliisin mukaan rattijuopumuksesta.

Pelastuslaitoksen tehtävänä oli liikenteen ohjaaminen ja lisävahinkojen estäminen.

Poliisi selvittää onnettomuuden syytä.

JHT:llä on nyt kasassa on 23 pelaajasopimusta❗

MAALIVAHDIT

Kalle Jukkola
Juho Ratilainen
Ville Viskari

PUOLUSTAJAT

Juho Luttinen
Niilo Niemelä
Jesse Lyytinen
Arttu Paakki
Santeri Silvennoinen
Iiro Ojala

HYÖKKÄÄJÄT

Ville Haapalainen
Miro Haikonen
Veikka Kärjä
Jani Nurkkala
Riku Tohila
Juho Takkula
Oskari Tauriainen
Tuomas Ahtonen
Tommi Klemetti
Teemu Pyykkönen
Jere Espo
Milan Davidek
Heikki Klemetti
Jesse Laasonen

Mielestäni JHT:llä on hyvä maalivahtiosasto, mutta puolustus tarvitsee vielä kaksi kovan luokan vahvistusta ja hyökkääjistö tarvitsee vielä yhden maalintekijän. Kaiken kaikkiaan pelaajatilanne on sellainen, että menestystä on lupa odottaa.

Alueuutiset

Poliisi ja pelastuslaitos joutuivat perjantaina aamulla houkuttelemaan katolle kiivennyttä miestä maan pinnalle.

Mies oli kiivennyt paikallisen marketin katolle Sievin keskustassa ja repinyt turvakaiteita irti.

Poliisi ja pelastuslaitos saivat miehen pois katolta puhumalla.

Vahingonteosta kirjattiin rikosilmoitus.


Keskipohjanmaan päätoimittaja Tiina Ojutkangas: Miksi julkinen käsittely närkästyttää kaupunginjohtaja Mattilaan kohdistuvassa kritiikissä? – Median tehtävä on tuoda esiin ihmisten ääni

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/599228

Erkin kommentti: Päätoimittaja Ojutkankaan toiminta on kaksinaamaista ja hyvin erikoista. Miksi Keskipohjanmaa vaikenee totuudesta esim. tässä asiassa

LA 01.08.2020 Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html

Kotimaan uutiset

Rakennustyömailla torjutaan koronaa monin tavoin, mutta tilapäisten työntekijöiden majoituksessa on sokea piste, johon on vaikea puuttua

https://yle.fi/uutiset/3-11480249

Työehtosopimuksen mukaan huoneessa saisi majoittua vain yksi henkilö. Käytännössä yhteisasuminen on yleistä etenkin ulkomailta tuleville tilapäisille työntekijöille


Etelä-Euroopalle lahjarahaa – suomalaiselle autoilijalle ennätyksellinen polttoaineveron korotus

https://www.suomenuutiset.fi/etela-euroopalle-lahjarahaa-suomalaiselle-autoilijalle-ennatyksellinen-polttoaineveron-korotus/?fbclid=IwAR3LADvmV2Yl5GMUKb7dV4to_osYEop7WqifL0oEuxW-xAEDEllw4CgCrPg

Polttoainevero nousi tänään lauantaina. Bensiinin korotus on 6,6 senttiä litralta ja dieselin 6,9 senttiä. Verojen odotetaan siirtyvän sellaisenaan polttoaineiden hintoihin. Hintojen nousu tympii laajalti.

Autoliitto toteaa bensiinin valmisteveronkorotuksen olevan kovempi kuin kertaakaan tällä vuosituhannella.

Ministeriksi palannut Annika Saarikko: Kulttuurikenttää tuettava vaikka velkarahalla

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006596494.html

Erkin kommentti: Saarikko ostaa ääniä mahdollisilla valtion rahoilla tai jopa katteettomilla lupauksilla. Keskustalla ja Saarikolla on hätä kädessä.

Ulkomaan uutiset

Mediat: Satoja loukkaantunut Beirutin mielenosoituksissa, lauantaina liikkeellä oli jopa kymmeniätuhansia ihmisiä

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006596136.html

YLI 700 ihmistä on loukkaantunut Libanonin pääkaupungissa Beirutissa lauantaina alkaneissa mielenosoituksissa, kertoo uutiskanava Al Jazeera.

Kanavan mukaan poliisi ja turvallisuusjoukot ovat käyttäneet kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan. Yhden poliisin on lisäksi kerrottu kuolleen.

Sata päivää ja nolla koronatartuntaa – Uusi-Seelanti on pystynyt palaamaan normaaliin arkielämään

https://yle.fi/uutiset/3-11485477

Uusi-Seelanti saavutti sunnuntaina merkittävän rajapaalun koronaviruksen vastaisessa taistelussa: Maassa ei ole todettu yhtään uutta tartuntaa sataan päivään.

Uudessa-Seelannissa on edelleen 23 aktiivista koronatartuntaa, mutta ne kaikki on havaittu maahan pyrkivillä ihmisillä. Nämä potilaat on toimitettu raja-asemilta hoitoloihin eristykseen.

Talousuutiset

Kielletäänkö TikTok – vai myydäänkö se? Donald Trumpin luoma asetelma on kuin mafiaelokuvasta

https://yle.fi/uutiset/3-11483684

Suomen TikTok ei sammuisi, mutta hupaisia videoita olisi vähemmän, jos yhdysvaltalaiset käyttäjät katoaisivat.

Urheilu-uutiset

Verstappen nousi huipputaktiikalla Silverstonen kisan voittoon – Hamilton ajoi loppuhetkillä toiseksi ohi Bottaksen: "Sijoitus on todella turhauttava"

https://yle.fi/urheilu/3-11485650

Maailmalla tapahtuu

Epävarma kuolema

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006595241.html

Erkin kommentti: EIT on valtioiden poliittinen tuomioistuin, joka ei tee virheitä. Siksi sieltä ei saa oikeutta.

Mielipiteet


Ihmisoikeustaistelija Liisa Mariapori: ”Ihmisoikeudet ja rikokset ihmisyyttä vastaan”

https://www.velallistentuki.fi/yleinen-fi/ihmisoikeustaistelija-liisa-mariapori-ihmisoikeudet-ja-rikokset-ihmisyytta-vastaan/

Ihmisoikeussopimuksessa määrätään, että jokaisella luonnollisella tai oikeushenkilöllä on oikeus nauttia rauhassa omaisuudestaan. Keneltäkään ei saa riistää hänen omaisuuttaan paitsi julkisen edun nimissä ja laissa määrättyjen ehtojen sekä kansainvälisen oikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti. Perustuslain 15 §:n säännökset taas takaavat sen, että jokaisen omaisuus on turvattu. 90-luvun laman ja oikeuslaitoksen uhrit ovat kuitenkin jääneet ilman omaisuudensuojaa ja ilman oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, kun heidän omaisuutensa on riistetty SSP-pankkisopimuksella 22.10.1993 ja summaarisessa menettelyssä tehdyillä yksipuolisilla tuomioilla, jotka ovat ristiriidassa perustuslain säännösten kanssa. Yksipuolisia tuomioita tehdään noin 425.000 vuosittain. Yksipuolisen tuomion jälkeen ulosottomiehet myyvät velallisten omaisuudet alihintaan ja näin velat jäävät edelleen velallisten maksettavaksi…

Suomalaisten omaisuudensuojaan ja muihin ihmisoikeuksiin ovat vaikuttaneet oleellisesti myös YK: n Agenda 21 Kestävän kehityksen ohjelma vuodelta 1992 ja Agenda 2030 vuodelta 2015 sekä  GCM/YK:n siirtolaisuussopimus vuodelta 2018. Ainoastaan Yhdysvallat, Unkari, Puola, Tsekki ja Israel äänesti vastaan ja 12 äänesti tyhjää. Suomi kannatti sopimusta ottamatta lainkaan huomioon, että nämä kaikki YK:n kanssa tehdyt sopimukset ovat ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Suomen perustuslain säännösten sekä myös EU-perustuslain säännösten kanssa.


Sirkka-Liisa Anttila: Ei ole ihme, että äänestäjät hylkäsivät keskustan

https://www.verkkouutiset.fi/sirkka-liisa-anttila-ei-ole-ihme-etta-aanestajat-hylkasivat-keskustan/#8ba33d96

Entisen kansanedustajan mukaan keskustaa uhkaa hajaantuminen.

Keskustan entinen kansanedustaja ja ministeri Sirkka-Liisa Anttila arvioi Etelä-Suomen Sanomissa julkaistussa kirjoituksessaan, että keskustan linja on hukassa.

Hänen mukaansa kannatusalhiossa vaeltava puolue ei ole hallituksessa onnistunut viestittämään poliittisia tavoitteitaan suurelle yleisölle.

Yle Areena

Millainen riski matkustaminen on?

https://areena.yle.fi/1-50330925

Matkustusrajoituksia höllennetään, mutta uusia koronatapauksia on ilmennyt niin risteilylaivoilla kuin Suomen ja Pohjois-Ruotsin rajallakin. Matkustamisen riskeistä keskustelemassa STM:n osastopäällikkö Tuija Kumpulainen ja johtava lääkäri Kari Askonen Ylitornion kunnasta. Korona on ollut paha isku kulttuurialalle. Miten se voi selvitä kriisistä vai ovatko kulttuurielämän muutokset pysyviä? Vieraina kulttuuriministeri Hanna Kosonen, Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Teemu Mäki sekä Tapahtumateollisuuden puheenjohtaja ja Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen. Juontajana Annika Damström. #yleastudio

I am Bolt

https://areena.yle.fi/1-50446691

Elämäkerrallinen dokumentti jamaikalaisesta, kaikkien aikojen menestyneimmästä pikajuoksijastasta ja supertähdestä Usain Boltista. Millainen on mies yhdeksän olympiakullan takana?

Youtube

SUOMI TULONSIIRTOLIITOSSA!?

https://www.youtube.com/watch?v=Ne3n9hyJRK0

30 Kaadetaan EU:n tulonsiirtorahasto! (Tuomas Malinen)

https://www.youtube.com/watch?v=8DCoYDQsnu4&t=95s

Halla-aho: Onko olemassa piste, jossa EU-liittovaltioprojekti tulee suomalaisille liian kalliiksi?

https://www.youtube.com/watch?v=nU8W3NNq5-4

KRP epäilee ulkoministeri Haavistoa rikoksista?

https://www.youtube.com/watch?v=9SZgMZklyqM&t=107s


SÄHKÖVERKOT MYYTIIN

https://www.youtube.com/watch?v=T-Cg5MQS7d4&t=91s


Musiikki

Alexandra Schmied - Happy Sommerzeit

https://www.youtube.com/watch?v=jCnn9z5wuBQ

In den Tiroler Bergen Mit Andreas Aschaber (Auner Andi) aus Westendorf Tirol

https://www.youtube.com/watch?v=NzmMSxKR5GY

Dem Land Tirol die Treue

https://www.youtube.com/watch?v=TL4DNLEtK7I

Matkailu

Romania, Village Life in Transylvania

https://www.youtube.com/watch?v=SoLCD3rP9DM

Romania

https://www.youtube.com/watch?v=1BK8wJJQiB4

10 Best Places to Visit in Romania - Travel Video

https://www.youtube.com/watch?v=wxyhpDww1eY

Huumori

Spede Show - Puisto

https://www.youtube.com/watch?v=ONuOErIDTq8

Spede Show - Vesku ja Spede Linnan juhlissa 1

https://www.youtube.com/watch?v=cmN6N8WuKGg

Just for laughs

https://www.youtube.com/watch?v=SyLawDb2yUc

Sexy Bikini Nun - Just For Laughs Gags

https://www.youtube.com/watch?v=u6hAgaP066k

Terveys

Vatsan mallinnus selluliittia estävä hieronta

https://www.youtube.com/watch?v=Edo1z14vPkE

5 Foods That Naturally Cleanse Your Kidneys

https://www.youtube.com/watch?v=kh2hPbu6Jg8

Kunntoilu

10 MIN Beginner Abs Fitness Routine // Beach Workouts w/ Sami Clarke

https://www.youtube.com/watch?v=391sHbFj8Kk

5 Exercises for Seniors to Lose Belly Fat

https://www.youtube.com/watch?v=GQvhi408vAA

Exercises for Seniors with Knee Pain

https://www.youtube.com/watch?v=01d29PK6Jb4 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti