maanantai 31. elokuuta 2020

MA 31.08.2020 Rahan valta ja kapitalismin kirous

 

On aikoihin eletty. Missä on yritysten yhteiskunnallinen vastuu, kun raha sokaisee yritysjohtajien silmät ja puuduttaa niiden aivot. . Kierrätyspaperin käyttäjänä Kaipolan tehdas oli merkittävä. Suomessa sanomalehtipaperin valmistus päättyy. Lehtitalot joutuva hankkimaan sanomalehtipaperin ulkomailta. Logistisesti lähin paperitehdas on Venäjän Kontupohjalla, jossa on 7 koneen paperitehdas. Tehdas on kilpailukyinen ja tehtaan tuotanto ja tekniikka nojaa suomalaiseen osaamiseen, Tehtaan nosti tuotantokuntoon tehtaanjohtaja Vitali Federmesser, Mielenkiintoista nähdä ostaako Kontupohja Kaipolan snaomalehtipaperikoneen, mikä on varmati kuranttia laatua.

Oikeuskanslerille ja valtakunnansyyttäjälle

tiedoksi valtoneuvostolle

Sanna Marinin hallitus vastaa siitä, että Suomessa kansalaisten oikeusturva ja perusoikeudet toteutuvat. Ministerit ovat tarkasti tietoisia maan nykytilanteesta, mutta eivät edes vastaa sähköpostiviesteihin.

Tein valtakunnansyyttäjäviraston syyttäjän Heidi Savurinteen päätöksestä rikosilmoituksen. Savurinne suojelee päätöksellään Oulun poliiseja Tiina Sarparantaa ja Oulun poliisin laillisuusvalvojaa Antti Räsästä. Todistusaineisto asiassa niin kiistaton, että sitä ei voi kukaan asiallisin perustein kiistää.

Rikostutkintapyyntö asiasta R20/644 AHO

https://haastehakemus.blogspot.com/2020/08/rikostutkintapyynto-asiasta-r20644-aho.html

Haastoin Oulun poliisin Tiina Sarparannan oikeuteen, koska hän tietoisesti teki väärän päätöksen esteellisenä henkilönä.

https://haastehakemus.blogspot.com/2020/08/laamanni-antti-savela-ja.html

Erkki Aho

Merenojantie 9

85100 Kalajoki

kirjaamo@okv.fi, valtakunnansyyttaja.syyttaja@oikeus.fi, kirjaamo@vnk.fi

---------

Kalajoki

Kalajoen perinteinen ja kansalasia kiinnostava Venetsialaisilotulitus on jälleen kerran onnitstununeesti suoritettu.

29.8.2020 Kalajoen Venetsialaiset

https://www.facebook.com/livekuvaukset.fi/videos/998447450619447/UzpfSTEwMDAwMDI4NTY2OTcwMzozNTUyNjU3MTM4MDg3MTA3/

Kalajoen Junkkareiden ratakelaaja Tuomo Himanka voitti kolme pronssimitalia parayleisurheilun SM-kisoissa

https://www.kalajokilaakso.fi/uutinen/600427

"Te olette voittajia" – Kalajoen lukion ylioppilaat osoittivat periksiantamattomuutensa poikkeuksellisena keväänä

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/600403

Kalajoelle on myönnetty suden kaatolupa – Poikkeuslupa on voimassa vielä kaksi viikkoa, mutta sudesta ei ole näkynyt jälkeäkään

https://www.kalajokiseutu.fi/uutinen/600460?fbclid=IwAR0mDzlt9wJo7eUb9v05PBVSQ0ARQnK-ymHpJSlpmtLpakBIFPr9sVyRSdg

Alueuutiset

Kadonneen Jami-Petterin ruumiin etsintä oli kova paikka tutulle miehelle: ”Toivon, ettei vastaavaa tulisi enää kohdalle”

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d95b0c87-c12d-4300-9f87-f7d7c158ac8d

21-vuotias Klemola katosi syntymäpäivänään 16. kesäkuuta Kaustisella, ja poliisi alkoi epäillä henkirikosta pian katoamisen jälkeen. Poliisi vangitsi asian merkeissä vuonna 1990 ja 1993 syntyneet veljekset todennäköisin syin taposta epäiltynä.

Lämpölaitoksen hakesiilossa tulipalo Sievissä

https://yle.fi/uutiset/3-11518364

Lauantai-iltana pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta Sievin Mekaniikkatien lämpölaitokselle. Laitoksen hakesiilossa syttyi tulipalo noin puoli viiden aikaan illalla. Palosta ei syntynyt henkilövahinkoja.

Kuuden jälkeen illlalla pelastuslaitos oli saanut palon hallintaan ja teki jälkisammutusta. Jälkisammutuksen arvioitiin jatkuvan joitakin tunteja.

Palon syttymissyytä selvitetään. Kohteeseen hälytettiin Jokilaaksojen pelastuslaitokselta johtoauto, kolme sammutusautoa, kolme säiliöautoa, raivausauto ja puomitikasauto sekä Keski-Pohjanmaan pelastuslaitokselta sammutusauto ja säiliöauto.

Kotimaa

SDP uhkailee tuhansien työpaikkojen lakkauttamisella”

https://www.verkkouutiset.fi/sdp-uhkailee-tuhansien-tyopaikkojen-lakkauttamisella/#8ba33d96

Elinkeino työllistää lähes 4 000 ihmistä, ja sillä on suuri työllistävä vaikutus myös muihin aloihin. Tällä päätöksellä SDP osoittaa, ettei puolue ymmärrä, miltä elämä Pohjanmaan maaseudulla näyttää. On edesvastuutonta pääministeripuolueelta uhkailla useiden tuhansien työpaikkojen lakkauttamisella useilla aloilla. Meidän pitäisi nyt keskittyä löytämään ehdotuksia ja toimenpiteitä, joilla saadaan lisää työpaikkoja, Norrback, Ollikainen ja Strand sanovat.

Kuhmon korona­tilanne kärjistyy – kovia rajoituksia käyttöön, altistuneita jo 130

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006618365.html

Kuhmossa perjantaina todetussa laajassa koronavirusaltistuksessa oli sunnuntaihin mennessä löytynyt yhteensä 14 koronatartuntaa ja kaikkiaan 130 altistumista

Kuhmon kaupunki on tänään sopinut Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän (sote) kanssa uusien rajoitusten käyttöönotosta koronavirustartuntojen torjunnassa. Asiasta kerrotaan tiedotteessa ja sen tiedot vahvistaa STT:lle Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä.

Maanantaista 31. elokuuta lähtien kaupungissa suljetaan viikon ajaksi esimerkiksi kirjaston lukusali, nuorisotyön nuorisotila sekä liikuntapalveluista uimahalli ja kuntosalit. Myös Kuhmon musiikkiopiston ja Sotkamon kansalaisopiston lähiopetus laitetaan tauolle. Kuhmon kaupungintalo suljetaan ulkopuolisista kahden viikon ajaksi.

Fatim Diarran sähkö­pyörästä nousi kohu, mutta moni muukin poliitikko tekee kaupallista yhteis­työtä – professori pitää kuviota ongelmallisena

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006617807.html

Vaasan kaupunginvaltuutettu Anne Rintamäki vaihtaa puoluetta

https://yle.fi/uutiset/3-11513968

Rintamäki erosi keskustasta ja siirtyy perussuomalaisiin.

HS testasi Koronavilkkua etukäteen – Tältä näyttää tänään julkaistava sovellus, joka kertoo virukselle altistumisesta

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006615819.html

SUOMALAISTEN käyttöön suunniteltu Koronavilkku-sovellus on tullut ladattavaksi tänään maanantaina. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja ohjelmistoyhtiö Solita ovat rakentaneet yhdessä sovellusta, jonka avulla suomalaiset voivat saada ja jakaa tietoja mahdollisesta koronavirukselle altistumisesta.

Linkit koronavilkkusovellukseen löytyvät sovelluksen sivulta.

Ulkomaat

Minskin keskustaan alkanut kerääntyä mielen­osoittajia – mellakka­poliisit yrittävät eristää alueen

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006618487.html

Maan itsevaltainen johtaja Aleksandr Lukashenko täyttää sunnuntaina 66 vuotta.

Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä mielenosoittajia on alkanut kerääntyä kaupungin keskustaan. Julkiset liikenneyhteydet on katkaistu, joten monet ovat saapumassa paikalle jalan. Sosiaalisessa mediassa jaetuissa videoissa näkyy, miten mellakkapoliisit yrittävät estää ihmisten etenemistä kohti poliisien eristämää keskustaa.

Talous

Yle selvitti pitkään piilossa olleet verotuet: Suomen valtio antaa satoja miljoonia euroja pörssiyhtiöille, jotka maksavat samaan aikaan jättiosinkoja

https://yle.fi/uutiset/3-10095106?utm_source=facebook-share&utm_medium=social

Satojen miljoonien tukien avulla energiasyöpöt yritykset voivat saada huomattavia veronpalautuksia maksamistaan energiaveroista. Lisäksi ne saavat sähköä muuta elinkeinoelämää ja kuluttajia halvemmalla. Esimerkiksi matkailu- ja palvelualalla maksetaan sähköstä kalliimpaa hintaa kuin paperitehtailla.

Yle selvitti, mitkä yritykset hyötyvät verotuista eniten. Suurimmat verohuojennukset menevät varakkaille pörssiyhtiöille. Monet niistä tekevät kovaa tulosta ja jakavat vuosittain kymmenien tai jopa satojen miljoonien osingot omistajilleen. Tukisummat ovat vain promilleja yritysten liikevaihdosta.

Kotimaan lentomatkustus ei ehkä palaa lainkaan koronaa edeltäviin määriin – liikemiehille taksilentoja

https://yle.fi/uutiset/3-11516540

Finnairin ilmoitus noin tuhannen työntekijän vähentämisestä on havahduttanut maakunnissa paljon matkustavat miettimään, ettei lentoliikenne kotimaan sisäisillä reiteillä tule elpymään aivan lähivuosina.

Kysynnän romahtaminen johtaa siihen, ettei osaan Suomen alueellisista lentokentistä voida jatkossa liikennöidä kannattavasti ilman valtion tukea. Kestävä ratkaisu valtion ostoliikenne näille kentille ei kuitenkaan ole.

Lapin matkailun suuryhtiö aloittaa mittavat yt-neuvottelut – vaikutuksia 2 000 työntekijään

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006619100.html

Lapin matkailun suuryhtiö North European Invest aloittaa omistamissaan matkailuyhtiöissä koko henkilökuntaa koskevat yt-neuvottelut. Yhtiöistä tunnetuimpia ovat Lapland Hotels ja Lapland Safaris.

Yt-neuvottelujen tulokset vaikuttavat yhteensä noin 2 000 työntekijään. North European Investin yhtiöissä on yhteensä 342 työntekijää, minkä lisäksi neuvottelujen tulokset vaikuttavat noin 1 400:aan normaalisti palkattavaan matkailualan kausityöntekijään ja noin 300:aan autotestauksen kausityöntekijään.

Näin eläkeputken poisto iskisi työttömän tuloihin – pudotus jopa satoja euroja kuukaudessa

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006616564.html

ELÄKEPUTKEN tukkiminen toimii myös eräänlaisena eläkeleikkurina, jos ikääntynyt työtön ei työllisty sen jälkeen, kun hän putoaa ansiosidonnaiselta työmarkkinatuelle. Eläkettä nimittäin ei kerry lainkaan siltä ajalta, kun henkilö on työmarkkinatuella tai peruspäivärahalla.

Seuraavat esimerkit havainnollistavat, kuinka eläkeputken poisto vaikuttaa eläkkeeseen, jos 59-vuotiaana työttömäksi jäävä henkilö ei palaa työelämään sen jälkeen, kun hän putoaa ansiosidonnaiselta työmarkkinatuelle. Mitä korkeampi palkka on ollut, sitä suuremman loven työmarkkinatuelle jääminen eläkkeeseen tekee.

Koronatuet kantoivat syksyyn, mutta silta kriisin yli on päättymässä tylysti – Palvelutyönantajat: lomautuksia ja irtisanomisia tulee

https://yle.fi/uutiset/3-11519646

Maailmalla tapahtuu

Upea näky Italiassa: tätä vuoren rinteellä olevaa kirkkoa ei uskoisi todeksi

https://www.iltalehti.fi/iltv-matkailu/a/77f50be8-496e-4e8a-a379-d86423e64f2b?utm_medium=Social&utm_source=Facebook&fbclid=IwAR2uLxP2RX2DA6nTzAZ9NTV6qa_WkYmQZtK6JHwtJZroapJP-JRJX3GHZ7E#Echobox=1598778517

Kirkko sijaitsee Monte Baldo -vuoren jyrkällä kalliolla.

Valokuvaaja Matteo Bertaggia, 23, taltioi upean näyn Italian Veronassa. Upealla paikalla vuoren rinteellä sijaitsee kirkko nimeltään Madonna della Corona ja se on rakennettu 1530-luvulla.

Paikka koostuu muutamasta rakennuksesta sekä kirkosta. Monte Baldo -vuoren kalliolle rakennettu kirkko on noin 774 metriä Val d’Adige -laakson yläpuolella.

Lähi-idän rikollisjengien tiesulkuja Göteborgissa vartioi aseistetut rikolliset luotiliiveissä

https://mvlehti.net/2020/08/28/lahi-idan-rikollisjengien-tiesulkuja-goteborgissa-vartioi-aseistetut-rikolliset-luotiliiveissa/?fbclid=IwAR37bB7NqwkodK0z-DvSxbPwKM4AyQXwOxoAFRE6xjgey-Q0U0lapNTLbBE

Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin, kuinka Göteborgin alueen rikollisjärjestöt perustivat tiesulkuja valvomaan ihmisiä ja liikennettä, jotka ajavat sisään ja ulos maahanmuuttajien asuttamista ghetoista.

Tiesulkuja perustettiin eri paikkoihin Lövgärdetia ja Gårdstenia. Tapahtumat ovat olleet osa kaupungissa syttynyttä ulkomaalaisjengien sotaa, jossa vastakkain ovat Lähi-idän alueelta olevat rikollisjärjestöt.

Angeredin piirihallinnon sisäinen asiakirja paljastaa, että aseistetut miehet ovat vartioineet yleisille teille perustettuja tiesulkuja suojavarusteissa.

Göteborg Postin mukaan Angeredin rikollisjärjestön korkea-arvoinen johtaja perusti tiesulut Lövgärdetille. Poliisi pidätti rikollisjärjestön johtajan aiemmin tällä viikolla.

Göteborgin jengisota on mennyt jo niin pitkälle, että hallitusta kutsutaan paikalle. Tilanne on ”ylittänyt rajan”, ja on nyt aivan uudella tasolla, paikallisessa sanomalehdessä, GP:ssä kirjoitetaan.

Sisäministeri Mikael Damberg (S) totesi torstaina TV4-kanavalla, että Göteborgin jengien takana on ”klaanirakenteita”. Poliisilähteiden mukaan ulkomaiset rikollisklaanit ovat ryhmittyneet sotilaallisesti ja poliisi kertoo olevansa ”lähes voimaton” tuhansien aseistautuneiden jengiläisten sodankäynnin edessä.

Korona jyllää vahvana Venäjällä lähellä Suomen rajaa – Pietarissa päivittäin jopa 10 kertaa enemmän tartuntoja kuin koko Suomessa

https://yle.fi/uutiset/3-11519682

Koronatilanne näyttää jossain määrin vakiintuneen Venäjällä Suomen rajan läheisyydessä. Tartuntojen määrä on kuitenkin edelleen huomattavasti korkeammalla tasolla kuin Suomessa.

Esimerkiksi Pietarissa on uusimman päivittäisen tiedon mukaan todettu 188 uutta tartuntaa. Koronatilannetta seuraavan virallisen sivuston

(siirryt toiseen palveluun)

 mukaan päivittäiset tartuntamäärät ovat viime aikoina säilyneet suurin piirtein samalla tasolla ja olleet vain hienoisessa kasvussa parin viime viikon ajan.

Viimeisin suuri nousu Pietarissa oli 20. elokuuta 2020. Tuolloin tartuntoja havaittiin 160, mutta seuraavana päivänä jo 181.

Urheilu

Paha takaisku Suomelle! Annimari Korte joutuu jättämään Ruotsi-ottelun väliin

https://www.iltalehti.fi/yleisurheilu/a/4565e4b0-2901-4a99-8983-e4d9721279b5?utm_medium=Social&utm_source=Facebook&fbclid=IwAR2yGJHjydG5p4r47yCNb0MppgltUDFSv2wWUUGDwYOLOOuU1o5Uwq10Jv4#Echobox=1598792730

Porissa nähtiin hirmuheitto! Kati Ojaloo rikkoi ennätyksensä komealla kaarella

https://www.iltalehti.fi/yleisurheilu/a/609565e6-b0a0-465d-9a5f-38f0d432270e

Kati Ojaloo, 30, heitti uuden ennätyksensä moukarinheitossa, kun hän kiskaisi viimeisellä yrityksellään 71,50 metriä lauantaina Porissa. Ojaloon vanha ennätys oli 68,16, jonka hän heitti viime kesänä.

Urho Kujanpää taivutti senttiä vaille kotimaisen kärkituloksen – paransi kesän parastaan yli 30 sentillä

https://yle.fi/urheilu/3-11518759

Seiväshyppääjä Urho Kujanpää taivutti Suomen miesten vuositilastossa toiseksi ylitettyään sunnuntaina Vaasassa 551. Hän paransi kesän parasta tulostaan 31 senttiä.

USA:n kuulamörssäri Crouser häikäisevässä vireessä – kaikki työnnöt ylittivät 22 metrin rajan

https://yle.fi/urheilu/3-11518476

Vuoden 2016 olympiavoittaja Crouser latasi taululle jäätävän kovan sarjan: 22,27 - 22,72 - 22,70 - 22,63 - 22,68 - 22,44. Vain Alessandro Andrei on yltänyt historian saatossa yhtä kovaan sarjaan, kun italialaisen kaikki kuusi työntöä kantoivat yli 22 metrin vuonna 1987.

Miika Kirmula ja Venla Harju suunnistivat keskimatkan Suomen mestareiksi Jyväskylässä – "Tänään sujui oikeastaan kaikki"

https://yle.fi/urheilu/3-11518506

Miika Kirmula ja Venla Harju olivat etevimmät suunnistuksen keskimatkan SM-kilpailuissa Jyväskylässä. Kalevan Rastia edustava Kirmula rymisteli miesten kisassa ylivoimaiseen voittoon, sillä toiseksi tullut Tampereen Pyrinnön Elias Kuukka taipui päivän ykköselle minuutin ja 37 sekuntia.

Mielipiteet

Hajoaako Keskusta?

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/hajoaako-keskusta/?fbclid=IwAR2Oo7lLk64S5whYK7eYySrm6N-ZXVaAvs5ZfhiJP9uPzARCZiVPi6o1z78

Anttila arvostelee erityisesti sitä, että Sipilän johdolla ryhdyttiin leikkaamaan perusturvaa, mitä ei koskaan aikaisemmin ollut tehty. Toinen esimerkki oli taksiuudistus ja sitä ajaneen ”ulkopuolisen” Anne Bernerin nimittäminen ministeriksi.

Vihoviimeinen virhe oli se, että Keskusta lähti murskatappionsa jälkeen hallitukseen ilman perusteellista keskustelua, jossa tappion syyt olisi ruodittu. Tähän johti osaltaan se, että viime vuoden ylimääräinen puoluekokous lykättiin syksyyn. Se olisi pitänyt Sirkka-Liisan mielestä järjestää heti vaalien jälkeen, jolloin koko puoluejohdon luottamus olisi pitänyt punnita.

Annika Saarikon julkaisemaa kirjasta ”Keskusta – siellä sykkii elämä” en ole käsitellyt. Tämä ei ole ollut tarpeen sen vuoksi, että teos on sitä samaa ”keskustalaista unelmahöttöä”, josta kirjoitin jo 14.6. ja 21.8. julkaisemissani blogeissa. Kuten kirjoituksistani käy ilmi, en ole ollut kaikkiin Katri Kulmunin mielipiteisiin ja edesottamuksiin tyytyväinen. En voi odottaakaan, että hän kaikessa noudattaisi sitä, linjaa, jota olen vuosikymmenten varrella paaluttanut. Katrin tuleekin olla äärimmäisten mielipiteiden välimaastossa.

Olen sitä mieltä, että Katrin syrjäyttäminen rumia otteita käyttäen vain vuosi hänen valintansa jälkeen olisi vahingoksi Keskustalle – ja rohkenen kirjoittaa – myös Suomelle.

Setä Arkadia: Katri Kulmuni on viikon ajatuspajajohtaja – tätä kepuavausta ei olisi edes Alkio ennustanut!

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006617432.html

KULUNEEN VIIKON ajatuspajajohtaja on keskustan puheenjohtaja, toistaiseksi, eli Katri Kulmuni, jolle ei kepun puoluekokouksen alla riitä puolueen kannatuksen palauttaminen maakunnissa. Kulmuni haluaa lentää avaruuteen!

Kulmunin mukaan sisunautteja tullaan näkemään.

– Suomen tulee perustaa oma avaruushallinto ja avaruuspolitiikka, jotka auttavat luomaan selvät pelisäännöt avaruudessa toimimiseen, sanoo Kulmuni kepun puoluekokouksen alla julkaisemassaan investointiohjelmassaan.

Suomi on irrotettava Marinin hyväksymästä EU:n hätärahoituspaketista

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mattiantero/suomi-on-irrotettava-marinin-hyvaksymasta-eun-hatarahoituspaketista/?fbclid=IwAR1k76Jii0N1afyjMpbTHJZRj4iVlkbGmHcvkI-vX50-wPlFZLnbhu4I5no

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho sai komeat suosionosoitukset. Asialinja puri kuulijoihin. Miljardi menee kehitysapuun, jonka loppusummaa hallitus on päättänyt korottaa. Haittamaahanmuutto vie miljardeja vuodessa. Rajat vuotavat ja uutta väkeä tulee koko ajan Suomeen. Suomen tiukka ilmastotavoite ajaa tehtaita Suomesta pois enemmän saastuttaviin maihin. Ilmastolle tehdään karhunpalvelus ja Suomelle tehdään pahaa: työ edelleen vähenee Suomesta.

Kauppakumppaneillemme kannattaisi kaikkien suomalaisten olla ainakin kohteliaita, jos ei enempää. Tämän päivän HS:n mukaan Suomen tärkeimmät vientimaat 2019 olivat: Saksa 14,6 %, Ruotsi 10,3 %, USA 7,4 %, Alankomaat 6,1 %, Venäjä 5,6 %, Kiina 5,4 %, Britannia 4,2 %, Italia 3,6 %, Belgia 3,3 %, Ranska 3,0 %.

Suurimmat Suomen vientimaat eivät vaadi Suomelta voitelurahaa ostaakseen tuotteita edelleenkin Suomesta. Ranskan ja Italian kaltaiset kauppakumppanimme tuskin voitelullakaan lisäävät ostojaan. Luterilainen Suomi tuskin saa kiitosta etelävaltiolaisesta käytöksestämme, vaikka se todistaisikin nopeutuneesta ”eurooppalaistumisestamme”. Olkaamme vain rehellisesti edelleenkin rehellisiä suomalaisia.

Kirjoitin blogissani eilen seuraavaa:

Luovutin puolipakolla eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajalle Riikka Purralle SSP-sopimuksen kopion, joka oli muistitikulla. Tässä selostus videolla

SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY&list=UUYDxoEzvz_VQ_HnFKXRkrZA&index=6

SSP-sopimus on jatkoa ns. Koivoston konklaaville

http://jormajaakkola.fi/

ns. Koiviston konklaavi

https://www.youtube.com/watch?v=qxYWewCG9M8

Kansanedustaja ja Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra sanoi minulle, ettei hän voi puuttua yksityisiin asioihin. Minun mielestä hän voi jos haluaa puuttua. Ei halunnut. Pankkikriisi ja valtiopetos koskivat noin miljoonaa suomalaista. Mielestäni miljoona on enemmän kuin yksi. Purra kieltäytyi vastaanottamasta todistusaineistoja asiassa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pyysi minulta tarkennuksia asiaan.

Hei,

Itsekin kuulisin mielelläni hiukan täsmällisemmin, mikä on ongelma. Epämääräiset vihjailut ovat aika arvottomia.

T. Jussi

Vastasin Jussille ja koko Perussuomalaisen puolueen johdolle näin:

Hei Jussi

Tämä on se ongelma. Suomessa tapahtui valtiopetos ns. Koivston konklaavissa 6.5.1992 ja sen jatko SSP-sopimus 22.10.1993 Esko Ahon hallituksen ja 4 ostajapankin välillä. Suomessa pankit pelastettiin ja yritykset tuhottiin. Aktiv-Hansa-kauppa tehtiin rikosten peittelmiseksi. Luovutin Riikka Purralle kopion salaiseksi julistetusta SSP-sopimuksesta. Hän totesi, että asia on ykityisasia. Mielestäni 60 000 yrityksen tuhoaminen ja 500 000 ihmisen työttömäksi tekeminen, yli 280 000 ihmisen ylivelkaannuttmainen ja n. 11 500 -16.000 ihmisen itsemurhan aiheuttaminen ei ole yksityisasia.

Tässä todistusaineisto,mikä todistaa, että olen syytön 4 konkurssiin 75 päivän ehdottomaan vankeustuomioon ja 7 kunnianloukkaustuomioon. Suomi ei ole oikeusvaltio. En ole saanut 25 vuoteen esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

https://haastehakemus.blogspot.com/2020/08/rikostutkintapyynto-asiasta-r20644-aho.html

Velallisten Tukiryhmän sivuilla on runsaasti tietoa asiasta

https://www.velallistentuki.fi/yleinen-fi/kiireellinen-toimenpidepyynto-euroopan-neuvostolle/

Täältä löytyy enemmän tietoa. Mielestäni tämä ei ole mitään epämäääristä vihjailua, vaan tosiasioiden esilletuontia. Koska Perussuomalaiset eivät ole olleet valtopetoksessa ja pankkikriisissä mukana, niin katson, että perussuomalaisilla on velvollisuus ja mahdollisuus ottaa asia esille. Velallisten Tuki ry:ltä ja minulta löytyy tietoa.

Terveisin Erkki Aho

-----

Uskon, että nyt Perussuomalaisten on pakko ottaa kidutusrikokseni esille ja sitä kautta vaatia pankkikriisin uhreille oikeutta ja totuuskomissiota selvittämään 1990-luvun laman asiat sekä todelliset syylliset vastuuseen asiassa. Suomen tarvitaan ehdottomasti Perustuslakituomioistuin korjaamaan nykyinen tilanne jotta voidaan turvata kansalaisten oikeusturva ja perusoikeudet. Jos ja kun Perussuomalaiset nyt avaavat asian, niin perussuomalaisten kannatus noussee viimeistään lokakuussa Suomen suurimmaksi puolueeksi Arvioini on, että kannatus nousee kuukaudessa 1,2-2,0 prosenttia kuukaudessa ja sen jälkeen 0,7 – 1.0 kuukaudessa. Minun asiani ratkeaminen oikeuden voittoon merkitsee Kalajoelle perussuomalaisten kannatukseen niin paljon, että perussuomalaiset saavat kunnallisvaaleissa 7-10 paikkaa. Uskon, että menestys autta myös dokumentti, mikä on suunniteltu tehtäväksi parin kuukauden kuluttua sekä kirja, mikä valmistuu keväällä.

Katri Kulmunin ulostulo avaruusjoukkoineen ja sisunauttineen on mielestäni poliittinen itsemurha ja sillä hän varmisti häviönsä keskustan puheenjohtajavaalissa viikon kuluttua Oulussa. Tuleva pj. Annika Saarikko on innokas punamultahallituksenn kannattaja ja etelän cityliberaali. Hän haluaa imaamikoulutusta Suomeen ja  hän on maahanmuuton kannattaja. Saarikko on Keskustalle huono valinta ja Perussuomalaisille hyvä valinta. Hallituksessa keskusta jää punavihreän jyrän alle ja vaalitappion jälkeen se saattaa hajota.

Hallituksesta pikainen lähteminen olisi kepun viimeinen oljenkorsi.

Youtube

BenTV: Valtion Itu ja Papu Oy?

https://www.youtube.com/watch?v=EIiVReTwebs

Vihervasemmiston kaksoisstandardit (TÄMÄ VIDEO EI SISÄLLÄ KORRUPTIOTA)

https://www.youtube.com/watch?v=nYUkWYefjwo

Miehitetyt avaruuslennot, 6h työpäivät ja pakkoruotsin paluu - onko hallitus menettänyt järkensä?

https://www.youtube.com/watch?v=P-R2Qkiru8g

Sanna Marin on Suomen Pelle Hermanni

https://www.youtube.com/watch?v=alYmHya8MfU

Jussi Halla aho perussuomalaiset : syvä usko omaan erinomaisuuteen

https://www.youtube.com/watch?v=0cfxhXNU8HA

Ville Tavio jauhottaa hallituksen maahanmuuttopolitiikan

https://www.youtube.com/watch?v=8VPNxCFfTR4

KorkkiTV: Yhdeksän kertaa intersektionaalisuus!

https://www.youtube.com/watch?v=OjPIQZAZYmY

Mauri Peltokangas perussuomalaiset jauhottaa Sanna Marinia

https://www.youtube.com/watch?v=4IEAzvrLbos&t=90s

Huumori

NEW Just For Laughs Gags | August 2019 FunnyTV Compilation

https://www.youtube.com/watch?v=JpKRNPBi0-M

Meilleur des Gags élaborées | Compilation Juste pour rire

https://www.youtube.com/watch?v=EVIX54zRnfs

Spede Show - Rehellinen rikollinen

https://www.youtube.com/watch?v=tfMt3jc57bk

Spede Show - Presidentin haastattelu

https://www.youtube.com/watch?v=r0n0mEeCDio

Musiikki

Konsta Jylhä - Vaiennut viulu

https://www.youtube.com/watch?v=3aT38m_gWtM&feature=youtu.be&fbclid=IwAR0WcblVdHCG2jNbWzQ4qpRAF3b78iq1aBDjCNXzIBQHjy25rKE6R7WO06E

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie - Mirja Lepola

https://www.youtube.com/watch?v=vFNPjn4PkjY

Kari Rydman - Niin kaunis on maa

https://www.youtube.com/watch?v=SlCR6QsvkWQ

Terveys

Top 10 Alkaline Foods You Should Be Eating Everyday

https://www.youtube.com/watch?v=pjPJGoUazuk

9 Foods That Improve Unhealthy Lungs And Help You Breathe Easy

https://www.youtube.com/watch?v=V9SAQ637Jds

Foods to Support Function of Men's Prostate Health

https://www.youtube.com/watch?v=vfEhGXo6Mj8&t=80s

Kuntoilu

6 Great Exercises for Knee Osteoarthritis

https://www.youtube.com/watch?v=i_UaixqaBYA

Do These 3 Stretches Every Morning

https://www.youtube.com/watch?v=SOg-2J3SDeI

5 Best Body Weight Exercises To Target Every Muscle

https://www.youtube.com/watch?v=3bAkJ_oyJEo

BEST 4 Exercises for Sciatica Pain & Piriformis Syndrome Relief | Sciatica , Lower Back, Hip Pain

https://www.youtube.com/watch?v=iaIbDXF1acY

Oma terveydentilani on kevään aikana ollut koetuksella, sillä raskas oikeustaisteluni lisää verenpainetta ja painoani. Painon nousuni johtuu hyvin pitkälle kovasta henkisestä paineesta ja tietynlaisesta masennuksesta ja suoranaisesta vitutuksesta, mikä johtuu 1. Suomen valtion rikollisesta toiminnasta 2. Kalajoen päättäjien toiminnasta ja 3. hienommin asian ilmaisten neljännen käskyn kirouksesta.

Aamulla painoni oli 114,4 kg. Verenpaine oli niin korkea että jouduin ottamaan verenpaine lääkkeittä tavallista enemmän jotta sain verenpaineeni laskemaan alle 180/120. Pulssi on 60. Tänään kävin kuntosalilla ja kävin myös pyöräilemässä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti