tiistai 1. kesäkuuta 2021

KE 02.06.2021 Ajankohtaista asiaa

 

Taidenäyttelyni täydentyi karikatyyrimaalauksella laulaja Pekka Himangasta.

http://kalajoki-nayttely.blogspot.com/2021/05/karikatyyrimaalaus-pekka-himangasta.html


Minulla todettiin tyvisolusyöpä


Olen tarkkailut luomiani, koska minulla on niitä enemmän kuin muilla ihmisillä. Pyysin ajan lääkärin tarkastukseen Kalajoen terveyskeskukseen viime vuoden toukokuussa. Siellä katsottiin, että minun asiani ei ole kiireellinen tapaus ja siksi se pyyntö sai jäädä odottamaan kiireellisempien tapauksien vuoksi. Koska en saanut lääkärille aikaa niin pyysin aikaa sairaanhoitajalle. Sairaanhoitaja oli kanssani samaa mieltä siitä, että olisi hyvä ottaa näyte yhdestä vähän eri värisestä luomesta. Sain yllättäen soiton Kalajoen terveyskeskuksesta, että päääsen lääkärintarkastukseen sunnuntaina 23.05.2021 klo 12.00. Silloin Kalajoen terveyskeskus oli ostanut lääräipalveluja Tarveystalolta ja Mehiläiseltä. Minulta poistettiin yksi luomi ja otettiin näytepala siitä luomesta josta olin huolestunut. 31.05.2021 sain tietää, että näytteessä on tyvisolusyöpä. Tyvisolusyöpä luomessa ei yleensä lähetä etäispesäkkeitä. Siksi hoitomuotona on koko luomen poistaminen.


Asiaa luomien tarkkailusta


Tarkkaile luomiasi

https://www.ilmansyopaa.fi/tarkkaile-kehoasi/tarkkaile-luomiasi/


MUISTATKO VARO-MUISTISÄÄNNÖN LUOMIEN TARKKAILUUN?

https://www.terveystalo.com/fi/Yritystietoa/Ajankohtaista/Muistatko-VARO-muistisaannon-luomien-tarkkailuun/


Luomet

https://www.yths.fi/terveystietopankki/luomet/


Tunnetko luomien VARO-muistisäännön?

https://www.ikiomalaakari.fi/tiedotteet/tunnetko-luomien-varo-muistisaannon


Jos ihollasi on tällainen luomi, näytä sitä heti lääkärille – melanooma yleistyy suomalaisilla syövistä nopeimmin

https://www.is.fi/terveys/art-2000006576720.html


Tyvisolusyövän hoitokeinona pidetään Suomessa leikkaushoitoa. Siksi odotan nyt soittoa Oulaskankaan sairaalasta, jossa suoriteteaan leikkausoperaatio.

Yleensä veren PSA-arvot kertovat syöpätilanteesta. Minulla PSA on alle 0.1.

Olen sairastanut eturauhassyovän. Silloin opin, että liikunta ja ruokavalio vaikuttavat syövän hoitoon. Uskon, että tietyt ruoka-aineet tappavat syöpäsoluja. Uskon, että näitä aneita käytetään tulevaisuudessa syövän hoidossa, Brittiläinen dokumentti osoittaa ajatukseni oikeaksi. Immuunijärjestelmään voidaan vaikuttaa.


Ihosyövän anatomia

https://areena.yle.fi/1-50445561

Saatuaan syöpädiagnoosin George McGavin ryhtyy selvittämään eri hoitomuotoja ja tapaa alan johtavia asiantuntijoita, jotka kertovat uusimmista tutkimustuloksista. Miltä ihosyöpähoitojen tulevaisuus näyttää? T: Tern Television Productions/BBC, Iso-Britannia.


Luomeni, jossa on tyvisolusyöpä, poistetaan Oulaskankaan sairaalassa toivottavasti mahdollisimman pian. Nyt minun on muutettava ruokavalioani, koska uskon, että syopäsoluja ei voida poistaa leikkaushoidolla kokonaan, vaan se tapahtuu elintarvikkeilla, jotka pystyvät tuhoamaan tai muuttamaan syöpäsoluja. Uskon, että tästä minulla on kokemusta.


Syöpäsairaan ruoka ja liikunta

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/09/syopasairaan-ruoka-ja-liikunta.html


Ei löydöstä – ei levinneisyyttä

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/10/ei-loydosta-ei-levinneisyytta.html


Tämä oli ruokavalioni, kun voitin syöpäni

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/10/tama-oli-ruokavalioni-kun-voitin-syopani.html


Seleeni ja kurkumiini – syövän torjujat?

http://kalajokinen.blogspot.com/2015/11/



Suomi kohtaa puolivälierässä Tsekin


B-lohkon voittaja USA kohtaa A-lohkon nelosen eli Slovakian. Suomi sijoittui B-lohkossa toiseksi ja kohtaa torstaina Tshekin. Suomi ja Tshekki ovat kohdanneet 2000-luvulla MM-kisojen pudotuspeleissä kuusi kertaa. Tshekki on voittanut noista otteluista viisi.

Viimeksi Suomi ja Tshekki olivat MM-kisojen pudotuspeleissä vastakkain 2015 Prahassa, jossa Tshekki kaatoi puolivälierissä Leijonat maalein 5–3. Vuotta aiemmin Valko-Venäjän Minskissä Suomi löi Tshekin välierissä 3–0.

Suomi hävisi Tshekille myös 2012 (Helsingin pronssiottelu 2–3), 2010 (Saksan puolivälierä 1–2 voittolaukauksilla), 2006 (Latvian välierä 1–3) ja 2001 (Saksan MM-finaali 2–3 jatkoajalla). Tsekki on Suomelle enemmän kuin vaikea vastustaja.B-LOHKON toiseksi sijoittunut Suomi pelaa oman puolivälieränsä torstai-iltana. Kiekko putoaa Riian areenan jäähän kello 20.15, ja vastassa on A-lohkon kolmonen Tshekki.


Leo-Pekka Tähti kelasi EM-kultaa – valmennettava täydensi riemun

https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000008019199.html

Leo-Pekka Tähti kelasi jo 13. arvokisakultamitalinsa 100 metrillä ja viidennen peräkkäisen ykköstilansa EM-radalla, kun parayleisurheilun EM-kisat alkoivat Puolassa. Tähti kelasi voittoon luokassa 54 ajalla 13,95. Tähden valmennettava Esa-Pekka Mattila täydensi suomalaismenestystä pronssisijallaan, mitali on hänelle arvokisauran ensimmäinen.



Analyysi:Pääministerin maineen varjeleminen ajoi hyvän hallinnon ja julkisuusperiaatteen edelle

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/922c4ed4-6c95-4ee3-84a7-1da7cb87ad13

Erkin kommentti: Toimittaja Jarno Liski on analysoinut asiaa kiitettävällä tavalla. Marinin kannalta kahdelle verovuodelle jakautuva 14 000 euron verottamatta jäänyt etu on merkittävä etu. Vältetyn veron määrä kolkuttelisi varmasti jo verohallinnon rikosilmoituskynnystä. Käytettävissä olevien tietojen valossa näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että veropetoksen tunnusmerkistön edellyttämä tahallisuus tai huolimattomuus ei Marinin osalta täyty. Mielestäni asia on toinen kun tarkastellaan VNK:n kanslian toimintaa. Perästä kuuluu sanoi torventekijä. Olisko pääministerin pitänyt ymmärtää, että yli 14000 euron ateriaetu on verotettavaa tuloa?



Raahessa työskennellyttä poliisia syytetään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4f562d0b-734d-4874-aa69-f95900bc2756

Raahessa työskennellyttä vanhempaa rikoskonstaapelia syytetään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asiaa käsiteltiin Oulun käräjäoikeudessa viime viikolla, käy ilmi poliisin tiedotteesta.

Oulun poliisilaitos on pidättänyt poliisimiehen virastaan vakavan rikosepäilyn vuoksi.

Rikosepäily tuli poliisilaitoksen tietoon helmikuussa.

Kyseinen poliisimies vapautettiin heti virkatehtävistään ja pidätettiin virantoimituksesta 8. maaliskuuta.

  • Kyseinen rikosepäily on niin vakava, että vapautimme henkilön virkatehtävistään välittömästi asian tultua poliisilaitoksen tietoon, kertoo poliisipäällikkö Mika Heinilä tiedotteessa.


Eduskunnan sote-väittely käynnissä: ”Kuntien hautajaiset”, ”45 virhettä”, ”lompakon paksuus ratkaisee”

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/472f295a-f24e-41d9-97bb-bc73dc71cf4d

Erkin kommentti: Mielestäni sote olisi pitänyt tehdä asiakkaan eli tavallisen suomalaisen tarpeiden mukaan. Hoitonpääsyn tulisi olla riittävän nopeaa ja edullisesti tuotettua. Sote olisi pitänyt rakentaa alhaalta ylospäin eikä ylhäältä alaspäin. Maakuntamalli lisää kustannuksia ja byrokratiaa. Se siirtää päätösvaltaa pieniltä kunnilta todella suurille kunnille.

Kun kuuntelee kansanedustajien puheita sotesta niin tulee pahanolon tunne. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että monikaan kansanedsutaja ei ymmärrä mitä puhuu ja miksi puhuu.


Oikeusministeriön kansliapäällikön Pekka Timosen erikoinen vastaus



pekka.v.timonen@om.fi


Mon, May 31, 8:06 AM (2 days ago)


to oikeusministerio, me



Tervehdys ja kiitos viestistänne


Suomessa on riippumaton oikeuslaitos, jonka toimintaa ei ohjata poliittisesti eikä myöskään poliittisesti johdettujen ministeriöiden virkamiesten toimesta. Siksi viestinne ei anna oikeusministeriössä aihetta muihin toimiin kuin tämä vastaukseni.


Totean samalla, että tuomioistuimilla on kohtalaisen runsaasti asioita, joissa niillä on joko lakisääteiset määräajat tai yleinen velvoite käsitellä asia kiireellisenä. Muissa asioissa käsittelyjärjestys on normaalisti asian vireilletulon ajankohdasta, asian laajuudesta ja asian mahdollisesti vaatimista lisäselvityksistä riippuva. Subjektiivisin perustein asioiden käsittelyä ei voida kiirehtiä.


Ystävällisin terveisin


Pekka Timonen

Kansliapäällikkö / Kanslichef / Permanent Secretary

Oikeusministeriö / Justitieministeriet / Ministry of Justice


Olen ollut huolissani siitä, ettei poliisi tutki eikä oikeus ota käsiteltäväkseen asioitani. Lisäksi Rovaniemen hovioikeus pitkittää asiani käsittelyä perustuslain vastaisesti. Olen pyytänyt asiassa vastauksia oikeusministeriön ja sisäministeriön kansliapäälliköiltä joiden vastuualueeseen asiat kuuluvat. Ainoastaan oikeusministeriön kansliapäällikkö on vastannut kuten näkyy. Ei voi välttyä vaikutelmalta, etta vastaus on vastuun pakoilua kuten seuraavassa todistan.


MA 24.05.2021 Kiirehtimispyyntö Rovaniemen hovioikeudelle ja kiirehtimispyyntö keskusrikospoliisille tutkintapyynnöstä R20/855

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/05/ma-24052021-kiirehtimispyynto.html



Perustuslain rikkominen ja sen seuraukset

https://www.virkamafia.fi/wp-content/uploads/2021/05/Perustuslain-rikkominen-ja-sen-seuraukset-MUISTIO.pdf


LA 29.05.2021 Onnittelut teille ja pyyntö virheiden korjaamisesta

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/05/la-29052021-onnittelut-teille-ja-pyynto.html


Nämä blogikirjoitukseni todistavat asian.

Valtiopetos on tosiasia

Suomen taloudellinen lama 1990-luvun alussa

http://valtuustoaloite.blogspot.com/


Avoin kirje pääministeri Antti Rinteelle

http://pankkikriisi.blogspot.com/2019/06/avoin-kirje-paaministeri-antti-rinteelle.html


Terve Juha!

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2017/07/erkki-ahio-ja-paaministeri-juha-sipila.html


Pyydän poliittista turvapaikkaa Bulgarian valtiolta

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2019/11/from-erkki-aho-sent-fridayoctober-18.html





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti