Erkki Ahon blogi: SU 19.05.2024 Raution , Kalajoen ja Suomen historiaa.

Tänään kerron oopperalaulaja Ida Basilier-Magelsenista ja Kalajoen kirkonrakentaja ja laivojen rakentaja A.G. Östmanista. Tuon esille vapaussodan aikaisia tapahtumia Rautiossa ja kerron kolmen virolaisen merimiehen hukkumisesta Kalajoen edustalla syksyllä 1943. Suomen historiasta otan esille Lahden doping-skandaalin.

Ida Basilier-Magelssen

Ida Basilier-Magelssen oli Nivalan Pidisjärvellä 10.9.1846 syntynyt oopperalaulaja, koloratuurisopraano ja laulunopettaja. Ida ehti lapsuudessaan asua syntymäpaikkakuntansa Nivalan lisäksi Kalajoella ja Kokkolassa ennen kuin perhe muutti Ouluun. Ida Basilierin isän suku oli tullut Suomeen Ranskasta jo neljä sukupolvea aikaisemmin. Ida oli vajaa kolme vuotta vanha, kun perhe muutti Kalajoelle 16.5.1849. Hänen kotinsa oli Kalajoen Tyngällä Tavastissa. Basiliereilla harrastettiin musiikkia. Kalajoella Idaa sanottiin ”Laulaja-Vapuksi”, joten laulunlahjat ovat olleet ilmeiset jo pikkutyttönä. Päästötodistuksen Oulun tyttökoulusta hän sai vuonna 1862. Perheessä harrastettiin musiikkia, ja Ida oli jo lapsena innostunut laulamisesta.
Ida kävi tyttökoulua Kokkolassa, ja perheen muutettua Ouluun hän sai päästötodistuksen Oulun tyttökoulusta 1862.

Laulun opinnot Ida aloitti Helsingissä Ruotsalaisen teatterin laulunopettajan Filip Jacobsonin johdolla. Idan toinen opettaja oli tunnettu laulupedagogi Emilie Mechelin. Lahjojensa ansiosta hän sai valtion apurahan, jonka turvin hän pääsi Pariisin konservatorioon vuosiksi 1867–1870. Hän opiskeli valtion apurahalla J. J. Massetin oppilaana. Hän opiskeli lisäksi lyhyen aikaa Pietarissa Henriette Nissan-Salomanin johdolla.

Opintojensa jälkeen Ida kiinnitettiin Ruotsin kuninkaalliseen oopperaan vuosiksi 1872–1874. Suomalaisessa oopperassa hän esiintyi vierailevana tähtenä vuodesta 1873 alkaen ja vakinaisemmin vuosina 1876–1878. Oopperakiinnitysten lisäksi Ida konsertoi Pohjoismaissa ja muuallakin Euroopassa. Vuonna 1878 hän meni naimisiin norjalaisen Johan Sigismund Cammermeyer-Magelssonin kanssa ja asettui asumaan Osloon. Ida esiintyi vielä jonkun kerran Oslossa ja Suomessakin, mutta hänen päätoiminen työnsä oli toimia Oslon konservatorion laulunopettajana.

Ida Basilier kuului 1800-luvun suomalaisen laulutaiteen parhaimpiin edustajiin. Hänen sopraanonsa oli harvinaisen heleä ja toisaalta lämmin. Hänen notkea esitystapansa, rytmitajunsa sekä sävelpuhtautensa herättivät aikanaan huomiota. Basilierin ominta alaa olivat iloiset ja koomiset osat, mutta monipuolisena taiteilijana hän osasi luoda syvyyttä myös traagisiin osiin.

Vielä opiskellessaan Ida piti ensikonserttinsa Suomessa 4.6.1868 ”hätää kärsivien hyväksi” ja lauloi samana kesänä Ruotsalaisessa teatterissa näytösten välissä. Suomalainen seura järjesti ensimmäisiä suomenkielisiä teatteri- ja operettiesityksiä, mm. V. Massén operetin Jeannetten häät, jossa Idakin oli ensimmäistä kertaa näyttämöllä. Häntä kiitettiin luontevasta näyttämöliikunnasta ja keveästä ja sointuvasta laulusta ja ihasteltiin ennen kaikkea hänen hyvää suomen kielen taitoaan. Jo syksyllä 1870 hän esiintyi ensimmäisessä suuressa oopperaroolissaan, Kaarlo Bergbomin järjestämässä näytöksessä Verdin Trubaduurin Leonorena Richard Faltinin johdolla. Samassa yhteydessä esitettiin Rossinin Sevillan parturia, jossa Idalla oli Rosinan osa. Rosinasta tulikin Idan bravuuriosa. Hänen pirteä, veitikkamainen olemuksensa ja puhdas, nopea ja täsmällinen kuviolaulunsa olivat kuin luodut Rosinan osaa varten. Toinen yhtä sopiva rooli oli Donizettin Rykmentin tyttären Maria.

Syksyllä 1871 hän esiintyi Tukholman oopperassa ja sai kiinnityksen vuosiksi 1872–74. Suomalaisessa oopperassa Ida esiintyi satunnaisesti jo vuodesta 1873 ja yhtäjaksoisesti vuosina 1876–78. Kaikkiaan oopperaesiintymisiä kertyi Suomessa 110, 12 eri oopperassa. Lisäksi Ida Basilier konsertoi ahkerasti kotimaassa ja ulkomailla; yksin Pohjoismaissa hän antoi vuosina 1870–80 noin 400 konserttia. Näiden lisäksi tulevat konsertit Pariisissa, Münchenissä, Lyypekissä ja Pietarissa sekä Zelia Trebelli-Bettinin kiertue Englannissa 1877. Viimeinen rooli Suomalaisessa teatterissa oli Rykmentin tyttären Maria vuosina 1892–93.

”Pohjolan satakieli” asettui norjalaisen miehensä kanssa asumaan Osloon, missä hän vielä esiintyi, mutta oli 1890–1915 päätoiminen Oslon konservatorion laulunopettaja.
Hänelle on pystytetty muistopatsas Norjan Hegraan. Ida Basilier oli etevin koloratuurisopraano, mitä Suomessa on ollut Johanna von Schoulzin päivien jälkeen.

Ida Matilde Basilier-Magelssen 10.9.1846 – 23.5.1928, vanhemmat: maanmittari Carl Frederik Basilier ja Gustafva Mathilda Garvolin. Puoliso: toimittaja ja virkamies Johan Sigismund Cammermeyer-Magelssen (eronnut), kuollut Norjassa 1910. Perheen poika otti äitinsä sukunimen Basilier.

A. G. Östman – Kalajoen kirkonrakentaja ja laivojen rakentaja

A.G. Östman syntyi Pedersöressä elokuun 17. päivänä 1819 ja kuoli Kalajoella maaliskuun 25. päivän 1900.

G. Östman oli kautta maan tunnettu taitava itseoppinut laivanrakentaja ja rakennusmestari. Monet kymmenet erikokoiset laivat Pohjanmaalla on 1800-luvun jälkipuoliskolla rakennettu hänen johdollaan. Kuuluisin niistä lienee vuonna 1874 valmistunut Kalaja-laiva, joka seilasi maailman merillä, kuten Itä-Intiassa, Kiinassa, Australiassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.

Rahtia kuljettanut Kalaja oli kovan onnen laiva. Itä-Intian vesillä singaporelainen höyrylaiva ajoi sen päälle vaurioittaen sitä pahoin. Mutta Atlantilla oli vielä pahempi onnettomuus: New Foundlandin vesillä saksalainen alus ajoi sen päälle huhtikuussa 1885. Kalaja-laiva upposi, ja yksi merimies hukkui.

Paitsi laivanrakentajana oli A. G. Östman taitava myös muussa rakentamisessa. Hänen johdollaan rakennettiin vuonna 1879 Kalajoen kirkko. Edellisen kirkon oli salama polttanut 1869. Myös valtio käytti Östmanin rakennustaitoa rakennuttamalla hänellä Oulun kasarmeja.

Östmanilla oli suuri perhe, 10 lasta. Pojat olivat isänsä mukana rakennustöissä ja jatkoivat niitä hänen jälkeensä. A. G. Östman uskalsi ottaa vaikeankin työn tehtäväkseen. Jos pojat joskus epäilivät työn onnistumista, he saivat vastaukseksi: ”Me teke tämä ja me osaa teke tämä”. Pedersöressä syntyneenä Östmanin äidinkieli oli ruotsi.

Vanhemmat

maanviljelijä Lars Johan Johansson ja Lena Andersintytär

Puoliso

Kustaava (Gustafva) Westerman, syntynyt 4.5.1823 Pietarsaaari, kuollut 1.4.1896 Kalajoki, vanhemmat kyyditsijä Adolf Ludviginpoika Westerman ja Anna Antintytär

Vapaussodan aikaisia tapahtumia Rautiossa ja rautiolaisten osallistuminen Vapaussotaan

Vuonna 1917 kesällä ja varsinkin syyskesällä pidettiin Raution Työväentalolla, joka oli Alapäässä nykyisen Aimo Räihän talon läheisyydessä, monenlaisia punaisten kokouksia niin kuin niitä täällä nimitettiin. Rautiolaiset työväenyhdistyksen jäsenet eivät itse niinkään olleet innokkaita, mutta varsinaiset akitaattorit ja kokoonkutsujat tulivat lähes aina muualta.

Yleistä levottomuutta lietsottiin jopa valtakunnan ylimpien miesten taholta. Tästä isä ja äiti kertoivat seuraavaa: Koko Vapaussota on Oskari Tokoin syytä. Tokoi oli senaattorina ja valtion rahavarojen hoitajana. Kun hän oli kunnianhimoinen mies ja erinomainen puhuja, niin hän puheissaan yllytti työväestöä levottomuuksiin, jopa aivan aseellisen kapinan tielle. Ehkä oli niin, että Tokoikaan ei itse halunnut sotaa, mutta hän meni tässä yllytyksessään niin pitkälle, että ei enää hallinnut tilannetta. Vapaussodan aikana Tokoi pakeni Venäjälle vieden mukanaan valtion kassan noin seitsemän miljoonaa Suomen markkaa. (Tokoin vaiheet Venäjällä ja sen jälkeen on kirjoissa esitetty, mutta tämä toiminta, jonka tässä kerron, on jäänyt kertomatta. Tämän isän ja äidin kertomuksen todisti yhtäpitäväksi myös Rautiossa elänyt ja Vapaussotaan osallistunut maanviljelijä Matti Sorvari, jonka kanssa Vapaussodan aikaisista tapahtumista paljon puhelimme. Matti Sorvari oli suomalaisen talonpojan ihannekuva.)

Punaisten kokoukset Rautiossa tihentyivät syksyn 1917 kuluessa. Luotiin jonkinlaisia suunnitelmia vallan ottamiseksi punajoukon käsiin. Varsinaista punakaartin osastoa ei Rautiossa ollut. Ei ollut johtajaa ja innostuskin pysyi yllä vieraiden akitaattoreiden avulla.

Kun etelästä alkoi kuulua veritekojen sanomia ja ehkä sieltä päin yritettiin saada aikaan sellaisia täälläkin, levisi talonpoikien tietoisuuteen, että Rautiossa tapettaisiin neljä henkilöä. Nämä olivat poliisi Efraim Haapakoski, maanviljelijät Otto Petäistö, Kalle Räihä ja Alfred Tokola. Huhujen tultua yhä kovemmiksi alettiin varsinkin näiden henkilöiden kotona elää varovaisesti. Pidettiinpä vartiotakin ja tehtiin yhteinen suunnitelma, miten tosipaikan tullessa meneteltäisiin. Eräänä syyskesän iltana tiedettiin punaisten kokoontuneen jälleen työväentalolle ja tiedettiin myös, että siellä on ratkaistavana tämäkin asia. Veriteot nimittäin muualla alkoivat olla yhä tavallisempia.

Sinä iltana nuo neljä miestä kokoontuivat Niemelään, jonne oli varattu aseita tuvan ylisille. Odotettiin, milloin punaisten aikoma murhasuunnitelma lähtisi käyntiin. Poliisi Haapakoski oli jäänyt vielä kotiinsa, joka oli lähellä työväentaloa. Hän tarkkaili tilannetta sieltä. Toiset kolme isäntää olivat valmiina Niemelässä. Selvää on, että yleinen kauhu levisi kylälle joka taloon.

Niemelässä toimi renkinä monet vuodet Jaani Verronen, joka toisinaan liikkui työväentalolla, vaikka ei ollutkaan mikään aatteen ihminen. Nytkin isännät lähettivät Jaanin seuraamaan kokousta. Iltamyöhällä Jaani palasikin kokouksesta ja kertoi uutisena, että suunnitelmasta oli kokonaan luovuttu. Kokouksen osanottajat olivat tuominneet moisen yrityksen. Varsinkin paikkakunnan omat miehet olivat vaatineet rauhallista esiintymistä. Ei murhia, ei mielenosoituksia. On jäätävä rauhallisesti odottamaan, miten asiat kehittyvät eteenpäin. Tällaiset terveiset toi Jaani Verronen tuosta työväentalon kokouksesta ja se oli omiaan rauhoittamaan kiihtynyttä ilmapiiriä koko kylässä. Mainittakoon, että Jaani Verronen osallistui Vapaussotaan valkoisten puolella.

Huhuttiin, että punakaarti harjoittelee Oulussa. Yrjö Laine kävikin siellä ja toi tullessaan tiedot tästä. Rautiossa oli valmistauduttu toimintaan siten, että oli haalittu aseita mistä suinkin saatiin. Varsinaisia harjoituksia ei pidetty, mutta miehille selvitettiin aina tilanteen kehitys Pohjanmaalla ja muuallakin niin tarkkaan kuin asioita voitiin täällä seurata. Isä kävi Kannuksessa ja Kokkolassa tiedustelemassa. Niinpä tällaisella matkalla talvella 1918 hän Kannuksesta soitti kotiin, että nyt pitää hommata miehiä kasaan ja tulla Kannukseen. Vapaussota on alkanut Etelä-Pohjanmaalla.

Niinpä Väinö hommasi Niemelän saliin kokouksen, jossa päätettiin, että lähdetään Kokkolan valtaukseen mukaan. Tässä kokouksessa lähtijöiksi ilmoittautuivat Väinö Niemelä (Tokola), Augusti Niskakangas, Jaakko Räihä (Lusiinan Jaakko). Joona Niemelä myös aikoi lähteä, mutta vaimonsa Hilma esti viime tingassa Joonan lähdön. Kaikkiaan lähti tällöin 20 miestä. Mentiin neljällä hevosella Hakolan kautta Kannukseen. Siellä isä oli vastassa rautiolaisia ja he kuulivat, että Kokkola on jo vallattu, mutta että nyt mennään Oulun valtaukseen. Ja niin miehet nousivat junaan, joka pian saapui Kokkolasta Kannukseen ja jatkoi pohjoista kohti.

Tulkoon tässä kerrotuksi, että kun rautiolaiset valkoiset lähtivät Kannukseen ja kun levisi jotenkin tieto, että sieltä on juna lähdössä Oulun valtaukseen, päättivät Rautiossa olleet punaiset, että mennään juna pysäyttämään Sievin asemalla. Näitä miehiä menikin useita. Mukana oli mm. Oskari Perttula, Armas Petäistö, Yrjö Jokelin ja moniaita muita. Tästä heidän menostaan Niko Hihnala kertoi, että oli silloin ollut halkoja hakkaamassa Sipilän talojen tykönä ns. Kusiveräjän luona. Miehet olivat marssineet mahtavasti siitä maantietä ja laulaneet punaisten marssilauluja ja samalla kehaisseet, että menevät pysäyttämään valkoisten junaa Sievin asemalle. Niko Hihnala kertoi: Tein siinä moniaita tunteja halkoja ja ilta alkoi jo kovasti hämärtää. Silloin rupesi kuulumaan kovaa juoksunläiskettä Ylipäästä päin. Ja viimein tuli Oskari Perttula (Riikan Oskari) näkyviin juosten ja läähättäen. Kun hän pääsi Nikon kohdalle niin kovensi vain vauhtia ja huusi mennessään, että siellä ammutaan, siellä kuolee kaikki. Toisten paluuta Niko ei sano huomanneensa.

Tapaus Sievissä oli seuraava: Kun juna Kannuksesta saapui Sievin asemalle oli asemalla paljon väkeä. Rautiolaiset junassa olijat laskeutuivat alas ja menivät puhuttelemaan tuttuja miehiä asemalaiturille. Isä oli kehoittanut näitäkin nousemaan junaan ja tulemaan mukaan. Tällöin Yrjö Jokelin (lukkarin poika) olikin noussut vaunuun, mutta Armas Petäistö oli vain kohteliaasti kumartanut. Muut olivat vaienneet. Mistään junan pysäyttämisestä ei ollut puhettakaan, ei edes sanaharkkaa syntynyt. Tässä samaan aikaan tapahtui, että joku vaunussa ollut sotilas meni luonnolliselle tarpeelleen aseman ulkokellarin taakse. Miten lie sattunut, että tämän kokemattoman sotilaan kivääri laukesi siellä hänen kyykötyspaikallaan. Luoti meni suoraan ilmaan, eikä aiheuttanut mitään vahinkoja, mutta tästä pamauksesta moni paikallaolija säikähti. Tämän laukauksen peloittamana Oskari Perttula lähti juosten kohti Rautiota, kertoen oman tarinansa Niko Hihnalalle.

Juna jatkoi matkaansa kohti Oulua. Jossakin Oulu-Kempele –välillä sotilaat jäivät junasta ja etenivät kaupunkiin sotilasryhmityksessä. Rautiolaisia ei loukkaantunut eikä kaatunut tässä Oulun valtauksessa, mutta monille mukanaolijoille se oli ensimmäinen tulikaste. Ja myöhemmissä taisteluissa Yrjö Jokelin kaatuikin Orivedellä. Ylittäessään piikkilanka-aitaa hänet ampui tarkka-ampuja.

Tulkoon vielä mainituksi, että Kannukseen menijöiden mukana olivat Antti Perttula, Aukusti ja Junnu Suomala. Kannuksessa miehet joutuivat odottamaan junaa kaksi päivää ennen kuin jatkettiin Ouluun. Junan tultua Kannukseen jaettiin rautiolaisille kiväärit. Tällöin joku upseeri oli tullut paikalle ja sanonut: ”Kuka takaa nämä miehet, että he ovat meidän joukkoamme?” Tähän oli isä vastannut: ”Minä takaan nämä miehet.”

Tällöin junassa olleet sotilaat ottivat Kannuksen asemalta venäjänkieliset nimet pois.

Tässä mainitsen, että säveltäjä Toivo Kuulan Viipurissa ampunut jääkärikapteeni, nimeä en muista, kävi meillä kotona Niemelässä tapauksen jälkeen. Tämä samainen jääkärikapteeni oli sen jälkeen Viron retkellä mukana ja hukkui siellä.

Kolme virolaista merimiestä hukkui Kalajoen edustalla syksyllä 1943

Syyskuussa 1943 majakkalaiva Nahkiainen oli tavanmukaisella sijoituspaikallaan Nahkiaisten matalikolla. Sodasta huolimatta Pohjanlahdella majakkalaivat olivat ulkona, niin myös Raahen edustalla. Saksalaisten huoltokuljetukset Lappiin oli turvattava ja vaarallinen Naksilaisten matala täytyi merkitä majakkalaivalla.

Maanantaina 27.9.1943 aamuyöllä saapui majakkalaivan sivuun pieni soutuvene, jossa oli neljä miestä. Vene sidottiin laivan perään miehet nousivat alukselle. He kertoivat olevansa virolaisia merimiehiä, jotka olivat yöllä karanneet Raahen satamasta olevasta saksalaisesta höyrylaiva Karoliinasta.

Nouseva myrsky sai heidät hakemaan turvaa majakkalaivasta. Miesten tarkoitus oli yrittää veneellä Pohjanlahden yli Ruotsiin. Kohta huomattiin virolaisten kiinnitysköyden katkenneen ja veneen ajelehtivan tuulen mukana. Miehet pyysivät majakkalaivan soutuvenettä lainaksi, jotta he voisivat hakea karanneen veneen, kun moottorivene oli Raahessa muonanhakumatkalla. Virolaisten muona ja kaikki varusteet olivat karanneessa veneessä.

Kolme virolaista lähti hakemaan karannutta venettä, mutta neljäs jäi majakkalaivalla takuuksi siitä, että majakkalaivan vene palautetaan. Pohjoistuuli ei vielä tuolloin ollut kovin voimakas ja virolaiset saivat karanneen veneen kiinni ja alkoivat hinata sitä perässään kohti majakkalaivaa takaisin.

Nahkiaisen miehistö ja alukselle jätetty virolainen saattoivat vain avuttomina katsoa voimistuvassa myrskyssä etelään katovia veneitä.

Hukkuneet löytyivät Vihasniemestä ja Keihäslahden suulta

Kalajoen Vihasniemestä' löydettiin 30.9.1943 hukkunut mies ja tutkimuksissa todettiin hänen olevan yksi virolainen 28-vuotias Gunnar Holm. Samasta paikasta seuraavan päivänä hukkunut. Hän oli 26-vuotias Woldemar Steinberg. Miehet haudattiin jo sunnuntaina 3.10. klo 16.30 vanhan hautausmaan eteläpäähän. Saattoväen joukossa oli höyrylaiva Karoliinan kapteeni ja kaksi matruusia. Hautauksen toimitti kirkkoherra V.H.Kivioja viron kielellä. Kolmas hukkunut löytyi 8.10,194 Keihäsojan suulta, Mies oli 25-vuotias Karl Markus Kabala ja hänet haudattiin kohtalotovereidensa viereen 10.10.1943.

Vajaan kahden kuukauden kuluttua tuona synkkänä syksynä tapahtui vielä julmempi onnettomuus kun Oulusta Kalajoelle matkalla ollut höyryhinaaja Oulu 2 katosi. Kateisiin jäi hinaajan koko 9 hengen miehistö.

Lahden dopingskandaali

Helsingin Sanomien mukaan Virpi Kuitunen ei ollut Lahden MM-kisoissa 2001 niin tietämätön Hemohes-nesteytyksen uhri, kuin hän on vakuutellut. Tätä mieltä on hiihdon entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö. Kuitusella oli Kyrön mukaan aikaisemmin talvella ollut ongelmia verenkuvansa kanssa, ja hän oli mitä ilmeisimmin saanut hemoglobiinia alentavaa nesteytystä. Kuitunen antoi maailmancupin kilpailussa Italian Brussonissa 16. joulukuuta 2000 hemoglobiininäytteen, joka ylitti Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) raja-arvon. Kuituselta mitattiin arvo 164, kun suurin sallittu on 160. Testitodistukseen kirjoitettiin "not allowed to start" eli ei lähtölupaa. FIS epäilee liian suuren hemoglobiiniarvon viittaavan aina dopingin, esimerkiksi epo-hormonin, käyttöön.

"Tein silloin mittaushuoneessa FIS:n Beng-Erik Bengtssonin (FIS:n maastohiihdon silloinen lajijohtaja) kanssa sellaisen sopimuksen, että Kuitunen saa pitää lähtönumeronsa ja startata, kunhan hän ei tule maaliin", Kyrö kertoi torstaina 19.6.2008 Helsingin Sanomille. Kuitunen katkaisikin tahallaan sauvansa kolmen kilometrin kohdalla ja keskeytti. Kyrön mukaan Bengtsson ja hän tekivät sopimuksen julkisuuden välttämiseksi. "Se olisi ollut ensimmäinen kerta, kun suomalaishiihtäjä jää hemoglobiinitestissä kiinni. Siihen maailman aikaan juuri ennen kotikisoja asia olisi ollut katastrofi, joten se päätettiin pimittää", Kyrö sanoi. Kuitunen kertoi tuolloin paikalla olleille suomalaistoimittajille kaatuneensa, kun hänen suksensa tökkäsi, kenties kiveen.
"Vedin ihan pylleröt. Könysin siinä kauan aikaa, eikä sauvan hajottua ollut järkeä jatkaa", siteerasi Helsingin Sanomat Kuitusta 17. joulukuuta.

Eläkkeellä oleva Bengtsson vahvistaa tehneensä Kyrön kanssa sopimuksen Kuitusen keskeyttämisestä. "Minulla on jotakin muistikuvia siitä", ruotsalainen Bengtsson sanoi torstai-iltana puhelimitse Helsingin Sanomille. "Kyllä niin tapahtui. Hän [Kuitunen] starttasi, hiihti jonkin matkaa ja keskeytti", Bengtsson lisäsi. Seuraavana päivänä Brussonin maailmancupin kilpailussa Kuitunen saavutti uransa ensimmäisen palkintopallisijoituksen maailmancupissa sijoittumalla sprintissä kolmanneksi. Tuolloin liian korkeista hemoglobiiniarvosta kiinni jäänyt oli vapaa kilpailemaan heti, kun arvo oli laskenut. Nykyisin urheilija määrättäisiin viiden päivän karanteeniin. "En muista tarkkaan, mutta erittäin todennäköisesti Kuitusta nesteytettiin kilpailujen välillä. Kysymyksessä oli kriittinen tilanne, hätätila."

Brussonin tapauksen toisen, Kyrön mukaan todellisen puolen paljasti jo tammikuussa 2004 Ilta-Sanomien toimittaja Pekka Holopainen, joka mainitsi nähneensä Kuitusen hemoglobiinin mittaustulokseen liittyvän asiapaperin.

MM-Lahdessa Hemohesistä jäi kiinni kuusi suomalaishiihtäjää, jotka kaikki saivat FIS:ltä kahden vuoden kilpailukiellon. Kuitunen halusi puhdistautua vakuuttamalla, että hän luuli saaneensa nesteytyksessä tavallista suola-sokeriliuosta, ei mitään kiellettyä ainetta. Kärähtäneistä myös Milla Jauho (nykyisin Saari) kertoi olleensa tietämätön liuoksen laadusta. Naiset vetosivat Ari-Matti Nuutilan välimiesoikeuteen. Nuutila totesi heidän saaneen kiellettyä ainetta tietämättään ja suositteli kahden vuoden sijasta vain kahden kuukauden kilpailukieltoa. FIS kuitenkin pysyi päätöksessään.
Plasmanlaajentajilla, kuten Hemohesillä, peiteltiin Kyrön mukaan Suomen hiihdossa veridopingia.
"Epo kuuluu näihin veridopingaineisiin, samoin dopingia on verensiirto omalla verellä. Käyttikö Suomen joukkue Lahdessa veridopingia, sen jokainen päätelköön itse."

Mitä tästä voi päätellä Virpi Kuitusesta? Hän oli Bengtssonin vahvistaman Kyrön väitteen mukaan mukana tällaisessa ”salaliitossa” ja sitten kaksi kuukautta myöhemmin täysin tietämätön mitä hänen suoniinsa tiputettiin. Kuinka uskottavaa se on? – En ole jutellut Virpin kanssa, joten en kommentoi. Näin sanoi Paavo M. Petäjä Keskipohjanmaa-lehdessä.

Petäjä yllytti väärään valaan?

Kyrö sanoi MTV3:n Tulosruudussa, että liiton entinen puheenjohtaja Paavo M. Petäjä yllytti häntä antamaan väärän valan Lahden vuoden 2001 kisojen dopingsotkuja käsitelleelle välimiesoikeudelle.
Kyrön mukaan hänen haluttiin kertovan oikeudelle, etteivät Virpi Kuitunen ja Milla Saari (silloinen Jauho) tienneet, että heille annettiin kiellettyä hemohes-aineita.
"Sanatarkkaan hän [Petäjä] sanoi lakimiehen kielellä tällä tavalla, että sinä et voi mitään sille, että miesten käryt tulevat olemaan tahallisia. Mutta, minun tulee todistaa sillä tavalla, viimeisenä tehtävänä Hiihtoliitossa, että tytöille tulee tuottamuksellinen tuomio", Kyrö sanoi.
Kyrön mukaan Hiihtoliitto halusi tällä tavalla saada naishiihtäjille keveämmän tuomion, sillä perusteella, etteivät nämä tienneet dopingista.
Kyrö kertoo, ettei halunnut antaa väärää valaa eli valehdella oikeudessa. Tsätä voidaan vetää se johtopäätös, että Kyrön käsityksen mukaan naiset tiesivät dopingista jo Lahdessa.
Kyrö sai välimiesoikeudelta luvan olla todistamatta asiassa, koska oli vaarassa saada itsekin syytteen. Välimiesoikeus antoi asiasta myöhemmin päätöksen, jonka mukaan naishiihtäjät eivät tienneet saaneensa kiellettyjä aineita.

Kansainvälinen katastrofi

Lahden MM-kisoissa 2001 dopingista kiinni jäivät Mika Myllylä, Jari Isometsä, Harri Kirvesniemi, Janne Immonen, Virpi Kuitunen ja Milla Jauho. Kirjassa ”Karpaasien käry” kerrotaan myös saunasopimuksesta seuraavaa: ”Menimme poikien kanssa saunaan, ja vasta siellä alkoi juttu luistaa”. Jari sanoi pojille (Kirvesniemi ja Kyrö), että tässä tilanteessa vaihtoehtoja on tasan yksi. Minä otan vastuun koko tapahtuneesta. Asiaan ei sotketa ketään muuta, ei muita hiihtäjiä, ei valmentajia eikä liittoa, sanoi Isometsä. Kun päätös oli tehty, huoneeseen tuli hetken hiljaisuus. Sen jälkeen Kyrö sanoi, että jos näin on, niin liiton on tultava jotenkin asiassa vastaan. Hän ilmoitti hoitavansa asian liiton herrojen kanssa. Näin lausuttiin salaisen saunasopimuksen alkusanat. Tuo sopimus sai konkreettisen muodon illan ja yön aikana, ja seuraavana päivänä (18.2.2001) se tehtiin kirjalliseen muotoon. Sopimuksen vahvistivat allekirjoituksillaan Hiihtoliiton silloiset lajipäällikkö Antti Leppävuori ja päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö. Sopimuksella taattiin Jari Isometsälle, että häntä ei jätetä dopingasiassa yksin. Siinä sovittiin talkoista, jotta Isometsä ei dopingista aiheutuvien taloudellisten menetysten vuoksi putoaisi tyhjän päälle.

Kyrön mukaan suomalaiset käyttivät Lahdessa veridopingia "sen kaikissa muodoissa", joka sisälsi muun muassa urheilussa kiellettyä epo-hormonia. Hän väittää, että dopingin sisäpiirissä toimi hänen aikanaan runsaat kymmenen henkilöä. Ydinryhmään kuului Kyrön mukaan maastohiihdon johtohenkilöitä ja hiihtäjiä.

Ylen Urheiluruudun haastattelussa Kyrö kertoi että, suomalaishiihtäjät rahoittivat omat dopingaineensa pääosin itse. Hänen mukaansa Hiihtoliitto kuitenkin kustansi joitain hankintoja. Kyrö arvioi, että Hiihtoliitto käytti dopingaineisiin "kymmeniätuhansia euroja".
"Wideman kertoi perättömiä" Kyrö väitti Ylelle, että Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) lääketieteellisen komitean varapuheenjohtaja Tapio Wideman antoi Suomen joukkueelle perättömiä tietoja Lahden kisojen alkua edeltäneenä iltana. Suomen joukkueessa oltiin tietoisia, että plasmanlaajentajat ovat kiellettyjä, mutta joukkueessa uskottiin, ettei ainetta testata.
Kyrön mukaan Widemanilta kysyttiin, että testataanko plasmanlaajentajia. Wideman antoi meille virheellisen vastauksen, että mitään lisätestejä ei olisi, ja plasmanlaajentajien käyttö olisi mahdollista, Kyrö sanoi.

Antidopingtoimikunnan lääketieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Timo Seppälä muistutti Ylelle, että urheilussa kiellettyä epo-hormonia ei testattu Lahden kisoissa. Seppälän arvion mukaan Kyrön lausunto tarkoittaa sitä, että maastohiihtäjät käyttivät Lahdessa Hemohesiä (plasmanlaajentaja) ja verensiirtoa.

Piirainen komppanian päällikkö

Kyrö toimi hiihtomaajoukkueen päävalmentajana vuosina 1998-2001. Iltalehden tavoittama Kyrö sanoo, että suomalaisessa maastohiihdossa vallitsi 1990-luvulla dopingkulttuuri. Hän nimeää vuosina 1989-97 lajipäällikkönä toimineen Jari Piiraisen komppanian päälliköksi ja vuosina 1992-95 päävalmentajana ja 1997-98 lajipäällikkönä työskennelleen Pekka Vähäsöyringin vääpeliksi.
- Piirainen otti minut Hiihtoliittoon töihin ja opetti talon tavoille, Kyrö sanoo Iltalehdelle. Piirainen kiistää.

Vuonna 1995 aktiiviuransa päättänyt hiihtäjätär Pirkko Määttä ei omien sanojensa mukaan ole urallaan tiennyt mistään dopingin käyttöön viittaavasta. Hän ei kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että Kari-Pekka Kyrön puheet suomalaisen hiihdon systemaattisesta dopinginkäytöstä pitäisivät paikkansa.
Entinen maastohiihtojoukkueen päävalmentaja ei sulje pois mahdollisuutta, että Kyrön väitteet dopingista olisivat totta. - Urheilussa on kaikki mahdollista, Reijo Jylhä kommentoi Keskipohjanmaa-lehdelle.

Kyrö kertoi STT:lle saaneensa Hiihtoliiton dopingaineita säilytettäväkseen vuonna 1998. Hänen mukaansa aineet toi silloinen lajipäällikkö Pekka Vähäsöyrinki. Ilta-Sanomat kertoi puolestaan jo toukokuussa, että Kyrö todisti omin silmin vuonna 1997, miten mieshiihtäjän manipuloitua hemoglobiiniarvoa jouduttiin kisaa edeltävänä iltana pudottamaan verta luovuttamalla.
Kyrön mukaan tilannetta todistivat hiihtäjän ja joukkueen lääkärin lisäksi muiden muassa Vähäsöyrinki ja silloinen päävalmentaja Antti Leppävuori. Vähäsöyrinki ja Leppävuori kielsivät vuonna 1998 STT-oikeudenkäynnissä, että olisivat tienneet kasvuhormonin käytöstä Suomen hiihdossa.

Jälleen kerran dopingpyörteen silmään joutuneet Pekka Vähäsöyrinki ja Antti Leppävuori eivät tiistaina olleet julkisen sanan tavoitettavissa. Niin Vuokatin urheiluopiston rehtorina toimiva Vähäsöyrinki kuin teknologiakeskus Snowpolis Oy:n toimitusjohtaja Leppävuori tuntuivat kadonneen maan alle, kun IS:n toimittaja yritti saada miehiltä kommenttia asian uusimmista käänteistä.

Onko Petäjän luotettavuutta syytä epäillä?

Paavo M. Petäjä on 15.5.1996 antanut Ylivieskan käräjäoikeudelle lausuman ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja, että Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän kanne on oikea. Todellisuudessa kanne oli väärä, sillä kaikki kolme kauppasopimusta mukaan luettuna kiinteistön kaupat oli purettu. APR:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin väärillä tiedoilla ja Ylivieskan käräjäoikeus teki 30.5.1996 konkurssipäätöksen Paavo M. Petäjän lausuman perusteella. Asiasta tehtiin rikostutkintapyyntö Oulun KRP.lle. Lausunnossaan KRP:lle Paavo M. Petäjä tunnustaa ettei hänellä ollut asiassa valtakirjoja eikä toimeksiantoja. Oulun KRP jätti asian tutkimatta. Paavo M. Petäjän tunnustus on valokopiona kirjassani Olet Maamme Armahin Suomenmaa sivulla 514. Näin Oulun KRP:n on syytä epäillä syyllistyneen rikollisten suojeluun sekä rikosten peittelyyn.

Hain asiassa purkua Korkeimmalta Oikeudelta. Korkein Oikeus oli päättänyt pyytää asiassa lausuntoa varatuomari Paavo M. Petäjältä 31.3.2002 mennessä. Kuultuaan Paavo M. Petäjää Korkein oikeus ei purkanut vääriä alioikeuksien päätöksiä. On siis syytä epäillä, että Paavo M.Petäjä antoi väärän lausuman Korkeimmalle oikeudelle.

Paavo M. Petäjä laittoi henkilökohtaisessa konkurssissani pesänluettelooni 100 000 markan saatavan vaikka en ole koskaan ollut velkaa Paavo M. Petäjälle. Konkurssipesänhoitajanani toimi Petäjän entinen työtoveri asianajaja Veli Päivikkö. Pesänluettelon vannontatilaisuudessa oli mukana paikalla myös Ylivieskan syyttäjä Sulo Heiskari, joka jätti syytteet nostamatta Paavo M. Petäjää vastaan.

Varatuomari Paavo M. Petäjä ei ole Suomen Asianajajaliiton jäsen. Hänellä on ollut aikaisemminkin ongelmia konkurssiasioissa. Kotkan raastuvanoikeus tuomitsi hänet 1980-luvun puolivälissä kahden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen avunannosta jatkettuun epärehellisenä velallisena tehtyyn konkurssirikokseen.

Paavo M. Petäjä lainkuuliaisuutta on syytä epäillä myös sen johdosta, että hän jäi rattijouppoudesta kiinni ja sai tuomion siitä Haapajärven käräjäoikeudessa joitakin aikoja sitten. Käräjäoikeus tuomitsi Suomen Hiihtoliiton entisen puheenjohtajan, varatuomari Paavo M.Petäjän sakkorangaistukseen rattijuopumuksesta. Hän sai 40 päiväsakkoa, yhteensä 1 200 euroa. Tuomio annettiin Ylivieskan käräjäoikeudessa Haapajärven istuntopaikalla. Petäjä omistaa lakiasiaintoimiston Haapajärvellä.
Oikeus totesi Petäjän kuljettaneen 5. tammikuuta puolen päivän aikaan yleisesti liikenteeseen käytetyllä alueella ja muualla henkilöautoa yhteensä noin 10 metrin matkan nautittuaan alkoholia niin, että hänellä on ollut ajon jälkeen 0,62 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.
Hän kuljetti henkilöautoa ABC-huoltamon pesuhallista ulos piha-alueelle. Oikeus katsoi Petäjän syyllistyneen rattijuopumukseen eikä törkeään rattijuopumukseen, koska ajomatka oli lyhyt ja nopeus alhainen. Rikos ei myöskään aiheuttanut vaaraa toisen turvallisuudelle.
Tuomittu oli ajanut auton ulos pesuhallista, koska hänen vaimonsa ei uskaltanut ajaa pesulaitteen kautta. Petäjälle määrättiin myös ajokieltoa, joka ulottuu 6. huhtikuuta saakka

Myöskään Hiihtoliiton puheenjohtaja Paavo M. Petäjän muistamattomuus hemohes-hankinnoista ei yllätä Kyröä. - Hän onkin vanha vallesmanni. Kiistää ettei muista. Kyllähän Paavo oli yleisellä tasolla hyvin jyvällä asioista. Hän ollut 30 vuotta mukana ja nähnyt monenlaista, mutta kertokoon niistä itse. Kyrö heittää Aamulehden haastattelussa. Muuten. Minkälaiset välit teillä on Mika Myllylän kanssa? – En minä tiedä, ei kai huonot eikä hyvät. Normaalit välit. Kun Myllylä äskettäin luovutti mitalinsa Haapajärven kaupungille, et ollut mukana kutsuvierastilaisuudessa. Eikö olisi ollut luontevaa että olisit ollut mukana?
– Minä olin silloin töissä (asianajotehtävissä). Ei oikeus määrää juttujen käsittelyjä sen mukaan, mikä on minun aikatauluni, sanoi Paavo M. Petäjä Keskipohjanmaan haastattelussa.

Isometsän menetetty takaa-ajohopea
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/isometsan_menetetty_takaa-ajohopea_28405.html#media=28411