tiistai 28. toukokuuta 2024

KE 29.05.2024 Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosastoa ei saa lakkauttaa!


Täyttäkö aluetoimialajohtaja Päivi Peltokorven virkamiesratkaisuratkaisu virkarikoksen tunnusmerkistön?

Virkamiespäätöstä, on syytä epäillä hallintolain ja hyvinvointialueista annetun järjestämisvastuulain vastaiseksi sekä Pohteen aluevaltuuston päätöksen vastaiseksi.

Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosaston paikat siirrettiin Nivalan terveyskeskukseen. Vaikuttiko asioiden kulkuun hyvä-veli-systeemi ja uskonnolliset taustatekijät? Rehellisyyden nimissä asiat on selvitettävä vaikka poliisitutkinnalla. Ketkä antoivat asiassa poliittista ohjausta ja osallistuivat sitten itse päätöksentekoon.


Olin kuulemistilaisuudessa Kalajoella läsnä ja ihmettelin sitä, että alustajat käyttivät lähes koko tunnin ajan ja me kalajokiset saimme käyttää vain muutaman minuutin kysymyksille. Kaikesta näki ja tunsi, että Pohteen viranomaiset eivät ole rehellisellä asialla eikä päätösesityksen olemattomat perustelut kestä päivän valoa.

Päätös on kiistatta tehty virheellisillä tiedoilla, koska ratkaisuehdotuksessa ei ole huomioitu Kela-kyytien vaikutusta eikä vaikutusta kalajokisille aiheutuviin kustannuksiin. Asia kokonaisuudessa ei ollut hallussa Päivi Peltokorvella. Ei oltu tehty selvitystä todellisten lukujen perusteella, mitkä löytyvät Kalajoen kaupungin kirjanpidosta. Vuodeosaston sulkemispäätöksellä on suuret yhteiskunnalliset vaikutukset Kalajoen kaupungille ja kalajokisille. Kaikki nämä asiat olivat huomioimatta ratkaisuesitystä tehtäessä.


Erikoista on se, että Kalajoen kaupunki on ollut valmis rakentamaan tarvittavat tilat jotta vuodeosastosta saadaan 40-paikkainen vuodeosasto. Toimialuejohtaja Päivi Peltokorpi on kieltäytynyt vastaamassa asiassa Kalajoen kaupungille. Lisäksi hän kieltäytyi kuulemistilaisuudessakin, jossa olin läsnä, yhä edelleen vastaamasta asiaan Kalajoen kaupungille, kun kaupunginjohtaja Jukka Puoskari tiedusteli asiasta. Vastausta ei ole tullut vieläkään. Mielestäni asiassa on jotain outoa. Esteellisyysasiat on myös selvittämättä. Epäilen asiassa virkarikosta.

Päätöstä on syytä epäillä myös perustuslain vastaiseksi, sillä Kalajokea on Pohteen toimesta kohdeltu täysin eriarvoisesti muihin Pohteen jäsenkuntiin verrattuna. Kysymys on perustuslain 6 §:n vastaisesta toiminnasta.


Myöskin Pohteen aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Tölli, joka on armeijakaverini ja FB-kaverini kieltäytyy vastaamasta minulle. Olen pyytänyt apua asiasta vastaavalta ministeri Kaisa Juusolta. Apua en ole saanut. Siksi käännyin perussuomalaisen puolueen puoleen, mutta sieltäkään ei apua saa. Sen vahvisti puoluesihteeri sähöpostiviestillä. Myös kansanedustajat varovat ottamasta asian kantaa vaikka lain mukaan heidän tulisi toimia lain eikä oman edun mukaisesti.


Valtion ja kunnan ja muiden julkisyhteisöjen virkamiehiä koskee erityinen virkavastuu. Virkamiehillä on erityinen mahdollisuus käyttää julkista valtaa kansalaisia ja muita yhteisöjä kohtaan. Viranomaiset voivat määrätä taloudellisia velvoitteita tai antaa taloudellisia etuja tai rajoittaa liikkumisvapautta. Myös henkilökohtaiseen vapauteen voidaan puuttua laissa säädetyin edellytyksin. Suuri valta edellyttää vastapainokseen järjestelmää, joka turvaa vallankäytön lainmukaisuuden. Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin, ja ainoastaan viranomaisille voidaan antaa merkittävää julkista valtaa sisältäviä tehtäviä. Rikoslaissa on säädetty rangaistavaksi erilaisia virkarikoksia. Virkamiesten erityinen vastuuasema perustuu heidän palvelussuhteeseensa eli virkasuhteeseen. Merkittävää julkista valtaa voidaan antaa vain viranomaisille. Esimerkkinä voidaan mainita tuomiovalta, jota käyttää Suomessa tuomioistuinlaitos.

Virkavastuu on laajempi vastuu kuin työntekijän työsuhteeseen perustuva vastuu. Kaiken julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Viranomaisilla on erityinen perusteluvelvollisuus tekemistään päätöksistä. Virkavastuu voidaan toteuttaa eri tavoin, kuten rikosoikeudellisin seuraamuksin, vahingonkorvausvastuun kautta sekä kurinpidollisin seuraamuksin. Rikoslaissa on lisäksi säädetty virkamiehiä koskevia erityisiä rangaistusseuraamuksia.

Virkamiehellä tarkoitetaan lain mukaan henkilöä, joka on virka- tai siihen rinnastettavassa palvelussuhteessa valtioon, kuntaan taikka kuntayhtymään tai muuhun kuntien julkisoikeudelliseen yhteistoimintaelimeen, eduskuntaan, valtion liikelaitokseen taikka evankelisluterilaiseen kirkkoon tai ortodoksiseen kirkkokuntaan tai sen seurakuntaan tai seurakuntien yhteistoimintaelimeen, Ahvenanmaan maakuntaan, Suomen Pankkiin, Kansaneläkelaitokseen, Työterveyslaitokseen, kunnalliseen eläkelaitokseen, Kuntien takauskeskukseen tai kunnalliseen työmarkkinalaitokseen.



Varoitus voidaan tuomita vain tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Viraltapanoa voidaan pitää huomattavana lisäseuraamuksena, sillä virkamies menettää ansiotyönsä. Vakavimpien virkarikosten kohdalla viraltapano on pakollinen seuraamus. Käytännössä jos virkamies tuomitaan rikoksen johdosta yli kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, tuomittu virkamies on tuomittava pantavaksi viralta, jollei tuomioistuin poikkeuksellisesti katso, ettei rikos osoita tuomittua sopimattomaksi olemaan virkamiehenä. Lyhyempien vankeusrangaistusten kohdalla tuomioistuimella on laajempi harkintavalta katsoa, osoittaako rikos virkamiehen ilmeisen sopimattomaksi olemaan virkamiehenä.

Virkamies voi lisäksi olla vahingonkorvausvelvollinen, jos hän on rikoksella aiheuttanut vahinkoa.

TO 28.03.2024 Päättäjän tulee tietää mistä hän päättää ja mitkä ovat sen seuraukset

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/03/to-28032024-paattajan-tulee-tietaa.html


Kalajoella on ollut aina sairaala.


LA 30.03.2024 Kalajoen sairaalan historiaa nykypäivään asti

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/03/la-29032024-kalajoen-sairaalan.html


TI 02.04.2024 Kalajoella on pitkät perinteet terveydenhoitoalalla

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/04/ti-02042024-kalajoella-on-pitkat.html


Kalajoki 29.05.2024

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

www.erkkiaho.com


jakelu: ministeri Kaisa Juuso, puoluesihteeri Harri Vuoreenpää, Pohteen aluehallituksen jäsen Anu Mattila, Pohteen aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Tölli, Pohteen aluehallituksen jäsen Anne Huotari, kansanedustaja Hanna-Leena Mattila, kansanedustaja Ville Vähämäki, kansanedustaja Merja Kyllönen, kansanedustaja Olga Oinas-Panuma, kansanedustaja Jenni Pitko



tapani.o.tolli@gmail.com , anneh.huotari@gmail.com, anu.mattila@raahe.fi , kaisa.juuso@eduskunta.fi, harri.vuorenpaa@perussuomalaiset,

hanna-leena.mattila@eduskunta.fi, ville.vahamaki@eduskunta.fi, merja.kyllonen@eduskunta.fi , olga.oinas-panuma@eduskunta.fi, jenni.pitko@eduskunta.fi,


Vetoan journalistisiin ohjeisiin. Tiedotusvälineiden on noudatettava journalistisia ohjeita.


Journalistiset ohjeet

https://jsn.fi/journalistin-ohjeet/

  1. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.


KE 29.05.2024 Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosastoa ei saa lakkauttaa!

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/05/ke-29052024-kalajoen-terveyskeskuksen.html


MA 27.05.2024 Kiitos onnitteluista!

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/05/ma-27052024-kiitos-onnitteluista.html


Kalajoki 29.05.2024

Erkki Aho

Merenojantie 9 B 16

85100 Kalajoki

www.erkkiaho.com


keskipohjanmaa@yle.fi , oulu@yle.fi , toimitus@radiopooki.fi , toimitus@keskipohjanmaa.fi , toimitus@kalajokilaakso.fi, toimitus@kalajokiseutu.fi , toimitus@kaleva.fi , toimitus@raahenseutu.fi ,



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti