sunnuntai 19. toukokuuta 2024

MA 20.05.2024 Raution, Kalajoen ja Suomen historiaa

 Tänään esittelen meijeritoimintaa Kalajoella, Raution suojeluskunnan historiaa sekä Suomen historiasta jutun Sonera – saksalaista ilmaa 4.3 miljardilla.


Meijeritoiminta Kalajoella




















Kalajoen Ylipään Osuusmeijerin perustava kokous pidettiin marraskuun 23. päivänä 1914. Toiminnan lakaamisen ehdoksi asetettiin 500 osuuden merkitseminen. Osuusluku saatiinkin nopeasti merkityksi ja rakennuspuuhat pantiin niin vilkkaasti käyntiin, että keväällä ennen lumen sulamista rakennustarpeet oli ajettu meijerin paikalle, joka valittiin Tyngänkylästä Suvannon talojen luota Kalajoen pohjoisrannalta. Heti kesän tultua aloitettiin meijerin rakentaminen ja samalla myöskin tehtiin koneistokauppa, jonka mukaan meijerin piti valmistua käyntikuntoon marraskuun 1. päivään samana vuonna. Maailmansodan puhjettua koneisto saanti kuitenkin viivästyi ja vaikeutui, joten koneiston asennus alkoi vasta vuoden lopulla ja joutui sittenkin muutamien koneiden viipymisen takia keskeytymään. Lopullisesti meijeri valmistui vasta seuraavana kesänä, jolloin maitoa voitiin ensi kerran vastaanottaa heinäkuun 13. päivänä. Karjanjalostustyöhön uhrattiin paljon varoja, mutta tämä sijoitus on ollut kannattava, Meijerin rakennushanke maksoi n. 17 000 markkaa.

Kalajoen Osuusmeijeri perustettiin melkein samanaikaisesti Ylipään Osuusmeijerin kanssa. Alkamispuuhat viivästyivät kuitenkin niin paljon, että rakennustöihin ryhdyttiin vasta seuraavana syksynä, jolloin rakennus valmistui ulkokattoon. Meijerirakennusta varten ostettiin Sillanpään meijerirakennus. Muut tarvittavat tähän meijeriin jäsenet toivat osuuslukunsa mukaan ilmaiseksi, samoin he tekivät kaikki rakennustyöt.
Maailmansodan puhkeamisen johdosta varsinkin koneiston, mutta osittain muiden rakennustarpeiden saanti vaikeutui ja hinnat kohosivat. Kesäkuun 6. päivänä 1917 meijeri oli muutoin valmis, mutta separaattori vielä puuttui. Siä jouduttiin odottamaan heinäkuun 28. päivään asti, jolloin meijeri saatiin käyntiin ensi kerran. Meijeri, joka rakennettiin Pohjankylään, Kalajoen yi johtavan sillan lähettyville, tuli maksamaan 54 000 markkaa. Se varustettiin yli 2000 litran työkykyisellä koneistolla. Meijerin vastaanottosali osoittautui liian ahtaaksi, joten sitä laajennettiin jo parin vuoden kuluttua. Samalla rakennettiin meijerin yläkertaan kokoushuone.

Meijerin valmistumisen viivästyttyä käytettiin talvikuukausina Pitkäsenkylän kylämeijeriä, ja siinä alettiin tehdä pidätyksiä uuden meijerin rahoittamiseen. Tillinpidätys tuottikin runsaat 6000 markkaa. Meijeri pääsi pian vapaaksi veloistaan. Meijerin tarpeiksi hankittiin v. 1922 metsäkiinteistö, josta on otettu poltto- ja rakennuspuita meijerille. Samoin kin Ylipään Osuusmeijeri on tämäkin meijeri harrastanut karjatalouden parantamista uhraten varoja siitoseläinten hankkimiseen ja karjantarkastustoimintaan. Meijerillä on useampaan otteeseen ollut oma siitossonni.

Mehtäkylän meijeritoiminta on kehittynyt kokonaan paikkakunnan toisten kylien samoista puuhista riippumattomana. Kylän ensimmäinen meijeri perustettiin maaliskuun 18. päivänä 1885. Tämä savuojan osuusmeijeri oli samantapainen kuin paikkakunnan toisetkin kylämeijerit, aluksi kokonaan käsivoimainen, ja myöhemmin rakennettiin kirnu hevosvoimalla käytettäväksi. Meijeri oli toiminnassa tammikuuhun 1930. Toinen samanlainen meijeri sijaitsi kylän toisessa päässä Jylkän talon lähellä. Tämä meijeri paloi joulukuussa 1929.

Ajanmukaisen meijerin rakentaminen oli Mehtäkylässäkin lukuisia kertoja esillä ennen kuin se johti osuusmeijerin perustamiseen toukokuun 13. päivänä 1929. Perustamisen yhteydessä oli myös kysymys yhtymisestä Kalajoen Osuusmeijeriin ja sitä varten kokeiltiin maidonkuljetustakin jonkin aikaa. Kuljetushankaluudet talven aikana kuitenkin estivät yhtymisen toteuttamisen. Pahimpana meijeripuuhan ehkäisijänä oli paikkakysymys. Varmoja vedensaantipaikkoja meijeriä varten oli ainoastaan kahdessa paikassa, eivätkä jäsenet päässeet yksimielisyyteen paikasta. Paikkakysymyksen takia meijerin rakentaminen viivästyi vielä yhdellä vuodella, jolloin vasta päästiin yksimielisyyteen. Meijeri rakennettiin sementtitiilestä ja varustettiin 1500 litran koneistolla. Laitoksesta tuli hyvin sopusuhtainen ja tarkoituksenmukainen. Aiemmat meijerit luovuttivat seuraajalleen omaisuutensa, ja talkoohenki oli kiitettävä. Meijeri aloitti toimintansa vuonna 1931.


Raution suojeluskunnan historia

Raution kuntakokous harkitsi turvallisuus-suojeluskunnan perustamista v. 1906, mutta katsoi kuitenkin olot niin rauhallisiksi ettei sitä tarvittu. Seuraavan kerran asia tuli vakavammin esille v. 1917, ja Raution suojeluskunta perustettiin 16.11.1917. Hankkeen varsinaisena puuhamiehenä toimi Alfred Niemelä ( myöhemmin sukunimi Tokola) ja poliisikonstaapeli Efraim Haapakoski, joka oli sotilasarvoltaan vääpeli ja hän oli aikaisemmin palvellut Venäjän armeijassa vääpelin vakanssilla. Suojeluskuntaan liittyi heti perustamisen jälkeen 30 jäsentä.


Suojeluskunnan toiminta alkoi vuoden 1918 alkupuolella. 30.1.1918 Raution suojeluskunta komennettiin Ouluun. Tähän komennuskuntaan osallistui 20 miestä. Kempeeleen suunnasta kalajokiset ja rautiolaiset hyökkäsivät kaupunkiin, joka 3.2.1918 vastaisena yönä vapautui.


Raution suojeluskuntalaisia osallistui taisteluihin, mm. Orivedellä, Tampereella, Hauholla aina Vipuriin asti, eikä tappioiltakaan säästytty. Yrjö Jokelin kaatui Orivedellä ja Frans Anttila Hauholla. Taisteluissa haavoittuivat ainakin Efraim Haapakoski, Richard Lyly, Augusti Suomala ja Aarne Yliverronen. Rautiolaisia suojeluskuntalaisia osallistui vartiointitehtäviin mm. Kokkolassa ja Seinäjoella.


Ensimmäinen rautiolainen, joka antoi henkensä isänmaan vapauttamisen puolesta oli Orivedellä 18.3.1918 kaatunut Yrjö Jokelin.


Vapaussodassa kaatui kaksi rautiolaista Yrjö Jokelin ja Frans Anttila

Vapaussodan uhrien muistoksi perustetun sankaripatsaan paljastustilaisuus pidettiin 4.6.1922.


Kotirintamalla suoritettiin rahankeräys, joka tuotti 600 markkaa ja Säästöpankki lahjoitti keräykseen 5000 markkaa. Näillä varoilla ostettiin vaatteita ja vaatteet lähetettiin rintamalla oleville suojeluskuntalaisille. Huhtikuun 15 päivänä pidetty Raution kuntakokous päätti kunnallistaa suojeluskunnan. Kokous päätti, että kaikki miehet 17-60 ikävuoteen on kirjoitettava suojeluskuntaan, jolle valittiin viisimiehinen esikunta. Siihen tulivat Alfred Niemelä, August Verronen, Jani Parantala, Jaakko Pyörret, Antti Kangas, sekä rahastonhoitajaksi J.J. Niemelä. Suojeluskunnan varoja päätettiin maksaa myös palkkaa suojeluskunnan päällikölle, joka silloin oli Alfred Niemelä. Punaisten puolella taisteluihin tiettävästi ei osallistunut yhtään rautiolaista.


Vapaussodan veteraaneja vasemmalla edessä Joel Räihä, Aarne Yliverronen, Jaakko Takkunen, Heikki Pahkamaa. Vasemmalla seisomassa Alfred Tokola, Richard Lyly, Väinö Suomala, Juho Ylitalo ja Armas Härö.

Setäni Antti Aho osallistui vapaussotaan.


Suomen senaatti vahvisti asetuksen suojeluskunnista, jolloin niistä tuli vapaaehtoisia maanpuolustusjärjestöjä. Maa jaettiin suojeluskuntapiirehin ja piirit alueisiin. Raution suojeluskunta kuului Keskipohjanmaan SK piiriin ja IV alueeseen, jonka päällikkönä oli jääkärikapteeni Ahti Leskinen. Hän kaatui jatkosodassa, Raution suojeluskunnassa oli enimmillään 80 jäsentä. Paikallispäälliköt vaihtuivat usein, koska toiminta oli vilkasta ja vakanssi oli aika suuritöinen.

Taipaleen piharakennuksen seinustalla v. 1928 istumassa vasemmalla August Taipale, Lempi Raasakka, Impi Peltonen, Tyyne Taipale, Rauha Taipale, Johanna Taipale, poika joka on osittain näkyvissä on Martti Taipale. Keskirivissä vasemmalla aluepäällikkö Leskinen, Viljo Parantala, Eino Alaverronen, Armas Niska, Otto Petäjistö, Tauno Alaverronen ja Väinö Typpö. Ylärivissä Martti Yliverronen, Martti Aho, Heino Verronen, Jaakko Pyörret, tunnistamaton ja Kaarlo Verronen. Kuvassa olevat naiset huolehtivat porukan ruokailusta.


Ensimmäiseksi paikallispäälliköksi valittiin Alfred Niemelä, joka oli SK vääpeli ja hänen jälkeensä oli päällikkönä toinen vääpeli eli Efraim Haapakoski muutaman vuoden. Sen jälkeen tuli päälliköksi Jalmari Niemonen, joka kuoli tapaturmaisesti. Hänen jälkeensä päällikoksi tuli Jalmarin veli Sulo Niemonen. Seuraava päällikkö oli Veikko Penttilä ja hänen jälkeensä Mikko Haapakangas, joka kaatui talvisodassa. Hänen jälkeensä päälliköksi tuli Niilo Saaronmaa, joka kaatui jatkosodassa. Jatkosodan aikana tehtävää hoitivat August Verronen ja Kalevi Vihma, vähän aikaa kumpikin.


Toiminta oli varsin monimuotoista. Järjestettiin erilaisia maastoharjoituksia ja ammuntaa. Ammuntaharrastus oli aivan kilpailutoimintaakin. Ensimmäinen ampumarata oli Kytölän rata, nykyisen Aimo Koiviston talon takana. Vuonna 1920 rata siirrettiin vanhan pappilan taakse metsään. Urheilutoiminta kuului kiinteästi suojeluskunnan toimintaan. Talvella järjestettiin hiihtokilpailuja ja kesällä yleisurheilukilpailuja. Myös erilaisia kursseja, juhlia ja valistustilaisuuksia järjestettiin lottien kanssa yhteistoiminnassa. Lotat hoitivat muonitukset ja muut järjestelyt.


Vuonna 1931 perustettiin urheiluseura Raution Kisailijat, mikä otti urheilutoiminnan hoidettavakseen, mutta ampumakilpailujen järjestäminen jäi edelleen suojeluskunnalle. Aluepäällikkö Leskinen oli hyvin usein mukana suoluskunnan järjestämissä tapahtumissa, Suojeluskunnalla oli myös poikaosasto, johon kuului usieta kymmeniä kansakouluikäisiä poikia, joille järjestettiin harjoituksia, kilpailuja ja ammuntaa pienoiskiväärillä. Poikaosaston kouluttajana toimi August Taipale. Kolemntäkymmentäluvun puolivälissä suojeluskunta osti Raution alapäässä meijerin vieressä sijaitsevan Lehtola nimisen kiinteistön, jossa oli aikaisemmin ollut yksityiskauppa, se oli ollut useammankin yrittäjän hallussa. Juuri talvisodan edellä rakennusta laajennettiin. Siihen tehtiin juhlasali ja vintille asunto paikallispäällikölle. Laajennuksen rakennusaineet kerättiin metsänomistajilta. Talkootyötä tehtiin paljon. Rakennusaikainen suojeluskunnan päällikkö Mikko Haapakangas ei ehtinyt paljon suojeluskunnan omasta talosta nauttia, kun talvisota alkoi, jossa Mikko Haapakangas kaatui. Jatkosodan aikana talo oli monenlaisessa käytössä. Siinä toimi muun muassa kulkutautisairaala.


Sodan jälkeen suojeluskunta määrättiin lakkautettavaksi. Raution suojeluskunta ehti ennen lakkauttamistaan lahjoittaa talon Mannerheimin Lastensuojeluliitolle toivomuksella, että talo kunnostetaan terveystaloksi. Kunta kuitenkin hankki talon omistukseensa ja rakensi terveystalon toiseen paikkaan Yliverroselta ostetulle tontille. Entisessä suojeluskuntatalossa oli kunnantoimisto noin kymmenen vuoden ajan ja kunnan vuokralaisena sinä toimi Raution Säästöpankki. Kunnantoimiston muutettua kirkolle, talo myytiin Uuno Alaverroselle.


Sonera - saksalaista ilmaa 4,3 miljardilla




Sonera tarjousesitteessä 24.9.1999 liikenneministeriö vakuuttaa tarjousesitteen sivulla kolme, että tarjousesitteen tiedot vastaavat kaikilta olennaisilta osin tosiseikkoja sisältäen mm. valtioneuvoston periaatepäätöksen. Liikenneministeriö vakuuttaa, että tiedoista ei ole jätetty pois mitään sellaista olennaista seikkaa, jonka voidaan olettaa vaikuttavan annettujen tietojen oikeellisuuteen.

Valtioneuvosto antoi 16.9.1999 periaatepäätöksen, joka koskee valtion yhtiöomistusta koskevia omistajapoliittisia periaatteita ja tavoitteita sellaisissa yhtiöissä, joissa valtiolla on merkittävä omistusosuus. Sivulla 156 on teksti: ” Periaatepäätöksen mukaan uusille toimialoille laajentuminen sekä muut strategiset päätökset edellyttävät kuitenkin pääomistajan hyväksyntää”. Sivulla 157 on teksti: ” Valtion yhtiön toiminnan ja kansantalouden kannalta erittäin merkittävät sijoitukset ulkomailla edellyttävät pääomistajan hyväksyntää ennekuin sijoituksesta lopullisesti päätetään”. On täysin selvää, että tarjousesite johtaa asiakkaita harhaan, jos pääomistajan hyväksyntää umts-kaupoille ei ollut niin kuin väitetään. Totuus on kuitenkin se, että Sonera-asiaa käsiteltiin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa 4.9.2001 jolloin ministeri
Heinonen sai toimilleen ministerivaliokunnan täyden tuen. Oliko kysymys takautuvasta tuesta? Jos tilanne oli se, ettei pääomistajan hyväksyntää umts-kaupoille ollut niin silloin tarjousesite on laadittu arvopaperimarkkinalain (425/26.5.1989) vastaisesti. Lain toisen luvun 1 §:n mukaan: ”Arvopaperia ei saa markkinoida antamalla totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia tietoja taikka käyttämällä hyvän tavan vastaisia tai muuten sopimatonta menettelyä.”

Erikoista on myös se, että Soneran riskienhallintaryhmä ei saanut tutkia umts-uhkia etukäteen. Onko Sonera korvausvelvollinen (pien)osakkaille väärän informaation takia? Eikö liikenneministeriön ylijohtaja
Samuli Haapasalo ja ministeriön liiketoiminta- ja omistajaohjausyksikön päällikkö Kalevi Alestalo sekä ministeri Olli-Pekka Heinonen ole yhdessä Soneran hallituksen ja hallintoneuvoston kanssa korvausvelvollisia aiheuttamistaan vahingoista? Perustuslain 118 §:n mukaan virkamies on vastuussa asioista myös taloudellisesti.

Soneraan 3,1 miljardia markkaa

Suomen hallitus esitti eduskunnalle 3,1 miljardin markan pumppaamista Soneraan. Keskustelu eduskunnassa kärjistyi, kun ministeri Suvi-Anne Siimes arvosteli päätöstä. Siimes sanoi, että ”Hän ei pidä riittävän todennäköisenä nyt tehdyn päätöksen jäämistä ainutkertaiseksi.” Eduskunnassa kyseltiin, että mitä
Siimes tarkoitti hallituksen linjasta poikkeavilla lausunnoillaan. Lipponen toivoi Siimeksen olevan täysin vaiti Sonerasta. Siimes kuitenkin muistutti vielä eduskunnan edessä epäilyistään siitä, että ettei tämä satsaus riitä pitämään yhtiötä pysyvästi veden pinnalla. Talousvaliokunnan puheenjohtaja Leena Luhtanen (sd) haukkui Siimeksen ”irtopisteiden vastuuttomasta ja erittäin harkitsemattomasta keräämisestä”. Keskustan ryhmänjohtaja Mauri Pekkarinen piti Siimeksen puheenvuoroa uskomattomana. Jukka Gustavsson (sd) epäili, ettei valtio voi olla pääomistajana passiivinen seuraaja mittavissa liiketoimissa.

Minua kiinnostaa millainen raportti annettiin eduskunnalle yhtiön tilasta, kun se pyysi valtioneuvostolta 3,1 miljardin markan lisäpanostusta yhtiöön. Kerrottiinko siinä totuus yhtiön tilasta? Mikä on yhtiön tilintarkastajien vastuu asioissa? Miksi valtion tilintarkastajat eivät ole puuttuneet Sonera-asiaan perusteellisesti? Miksi valtiontalouden tarkastusvirasto ei ole tehnyt Sonera-raporttia asioista valtioneuvostolle ja eduskunnalle? Miksi Sonerassa ei ole suoritettu erityistilintarkastusta? Eikö kukaan valvo kansalaisten etua, jota valtioneuvosto on valtuutettu eduskunnan päätöksellä hoitamaan valtioenemmistöisissä yhtiöissä?

Miljardimunarien moka

Sonera-seikkailuissa menetettiin 4,3 miljardia euroa eli miljardi euroa enemmän kuin raskaat sotakorvaukset oli Neuvostoliitolle ja lisäksi menetettiin 1,3 miljardia euroa verotuloja. Jos Suomi olisi oikeusvaltio niin todelliset syylliset asetettaisiin vastuuseen. Toisin kuitenkin on käynyt. Luullaan, että kuudet laudaatturit antavat pätevyyden vaikka mihin. Laudaatturien omistajat näin ainakin itse uskovat, vaikka heillä on vaikeuksia saada aamulla housuja jalkoihinsa. Jos Sonera-kirjan tiedot ja muut todistusaineistot pitävät paikkansa niin gongin olisi pitänyt kumahtaa ainakin pääministeri
Paavo Lipposelle ja valtionvarainministeri Sauli Niinistölle liikenneministeri Heinosesta puhumattakaan. Valvontavastuu on laiminlyöty ennen kaikkea kauppa-ja teollisuusministerin puolelta.

Eduskunnan talousvaliokunta toteaa mietinnössään, ettei eduskunta käsitellyt Saksan umts-lupia ilman uusia riskianalyysejä. Kysymyksessä on Suomen siihenastisen taloushistorian suurin virhearvio arvoltaan 25,6 miljardia tapettua markkaa. Yhtiön johdon oman edun tavoittelulla eli optioilla on ollut merkittävä rooli päätöksen teossa. Sonerassa petti ylimmän tason valvonta. Soneran yhtiöjärjestyksen 7 §:n 2 kohdassa määritellään hallintoneuvoston tehtäväksi päättää hallitukselle annettavista ohjeista asiassa. Yhtiöjärjestyksen mukaan ”hallintoneuvoston tulee valvoa, että asioita hoidetaan terveiden liikeperiaatteiden mukaan ja kannattavuutta silmälläpitäen”. Soneran hallintoneuvostossa istuivat kansanedustajat 
Pauli Saapunki (kesk) ja Bjarne Kallis (kd), joiden olisi pitänyt valvoa Soneran hallituksen toimia. On täysin selvää, että yli 24 miljardin markan kauppa, joka on 250-prosenttisesti yhtiön liikevaihdon suuruinen kauppa, on yhtiöjärjestyksessä periaatteellisesti tärkeä päätös ja valtioneuvoston määrittelemä erittäin merkittävä sijoitus. Valvonnan pettäminen ei merkitse vahingonkorvausvastuun poistumista.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta 4.9.2001

Valtioneuvoston verkkosivuilta Internetistä löytyi tieto viikolta 36 vuodelta 2001. Siinä todetaan, että ”talouspoliittinen ministerivaliokunta sai 4.9.2001 liikenne- ja viestintäministeri
Olli-Pekka Heinosen aloitteesta informaatiota Sonerasta ja valtionyhtiöpolitiikasta. Talouspoliittinen ministerivaliokunta antoi täyden tukensa liikenne- ja viestintäministeri Heinoselle Soneraa koskevissa kysymyksissä”.

Talouspoliittiseen ministerivaliokuntaan kuuluivat tuohon aikaan pääministeri
Paavo Lipponen (sd), valtionvarainministeri Sauli Niinistö (kok), ministeri Suvi-Anne Siimes ( vas.) ministeri Sinikka Mönkäre (sd.), ministeri Ville Itälä (kok), ministeri Tarja Filatov (sd), ministeri Jan-Erik Enestam (rkp), ministeri Kalevi Hemilä (sitoutumaton) ja ministeri Satu Hassi (vihreät).

Soneran hallituksen varapuheenjohtajan
Liisa Jorosen lausunnot siitä, että umts-kaupoille oli valtio-omistajan lupa ovat yhteneväisiä Soneran hallintoneuvoston Pauli Saapungin lausuntojen kanssa. Lisäksi Sonera entisen hallituksen jäsenet Tapio Vaahtokivi, Kari Vikman ja Reijo Sulonen vahvistavat Liisa Jorosen lausunnot oikeiksi. Ne ovat yhteneväisiä myös Soneran-kirjan väitteiden kanssa.

Saako ministeri valehdella ja jos saa niin minkä verran?

Ministeri
Suvi-Anne Siimes paljasti kirjansa julkistamistilaisuudessa ehkäpä kirjan myynnin vauhdittamiseksi, että asiaa käsiteltiin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Eduskunnassa ja oikeuskanslerille annetuissa vastauksissa ministerit puhuivat muunnettua totuutta asiassa. Saako ministeri valehdella ja jos saa niin kuinka paljon? Ministeri ei saa valehdella, mutta ministeri kyllä voi valehdella. Se on nyt todistettu. MOT

Ministeri
Heinonen ehti julistaa hallituksen syyttömäksi. Myös ministeri Sasi teetti asiasta johtamassaan ministeriössä pikaselvityksen, jonka mukaan Soneran hallitus ja johtajat tekivät yksin päätöksen miljardien eurojen investoinneista saksalaiseen ilmaan. Selvityksen mukaan asiaa ei käsitelty valtioneuvostossa.

Valtion tilintarkastaja silloinen kansanedustaja
Kari Myllyniemi väittää, että valtion tilintarkastajat pyysivät jo vuonna 2000 liikenneministeriöltä selvitystä asiassa. Miten tämän tiedon valossa ministeriö voi olla tietämätön. On täysin selvää, että ministeriön ylijohtaja Samuli Haapasalo ja liiketoiminta ja omistajayksikön päällikkö Kalevi Alestalo ovat informoineet ministeri Heinosta asiassa. Ei tällaisia päätöksiä tehdä ilman poliittista selkänojaa. Sitä eivät kenenkään housut kestäisi. On täysin selvää, ettei yksikään kokoomusministeri tee reilua kymmenesosaa valtion budjetista vastaavaa kauppaa ilman valtionvarainministeri Sauli Niinistön lupaa.

Oikeuskansleri 
Paavo Nikula on ollut virkansa puolesta hallituksen istunnoissa valvomassa, että hallitus toimissaan noudattaa Suomen lakia. Sitten hän kuitenkin ryhtyi tutkimaan, että onko ministerit noudattaneet toimissaan Suomen lakia. Herää kysymys, että eikö oikeuskansleri ole jäävi tutkimaan asiaan. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz kiirehti asioissa oikeuskanslerin tutkintaa. Juristina hän oli tietoinen, että oikeuskanslerille tehdyissä kanteluissa vain 0,00005 prosenttia aiheuttaa syytetoimen ja oikeuskanslerilta saadaan pommin varmasti ei anna aihetta päätös. Niinhän siinä sitten kävi. Oikeuskansleri pelasti poliitikot, vaikka kansalle tuli miljarditappiot miljardimunareiden toimesta. Sonera-selvityksissä oli uskottavuusongelma, kun oikeuskansleri oli asiantuntijana omassa asiassaan. Perustuslain 29 §:n mukaan kansanedustajan on toimessaan noudatettava oikeutta ja totuutta. Nyt kansanedustajat antoivat hallitukselle luottamuslauseen Sonera-asian hoidosta. Tällainenko on kansanedustajien oikeus ja totuus? Mielestäni äänestäjien ei tulisi äänestää sellaisia kansanedustajia uudelleen, jotka antoivat luottamuslauseen hallitukselle. He ovat toimillaan osoittaneet, että heidän toimintansa on epärehellistä ja moraalitonta. Nyt on syytä vaihtaa koko kentälliset. Meille ei riitä, että ihminen on erehtyväinen ja lehmä märehtiväinen. Todelliset syylliset on saatava vastuuseen. Miljardimunarit on saatava taloudelliseen ja oikeudelliseen vastuuseen.

Ketkä ovat todelliset syylliset?

Luonnollisesti Sonera toimiva johto, hallitus ja hallintoneuvosto ja ennen kaikkea yhtiön hallituksen puheenjohtaja sekä liikenneministeriön virkamiehet, jotka toimivat virkavastuulla asiassa.
Soneran johtoryhmässä toimivat keväästä 2000 lähtien tj. 
Aulis Salin, varatoimitusjohtaja Kai-Erik Relander, Zedin johtaja Juha Varelius, Telecomin johtaja Aimo Ekholm, Plazan johtaja Harri Holmen, rahoitusjohtaja Kai Ignatius ja viestintäjohtaja Jari Jaakkola. Lisäksi johtoryhmän kokouksissa oli läsnä lakiasiainjohtaja Maire Laitinen ja johtoryhmän sihteeri Tapio Luukkonen. Tämä ryhmä teki päätöksen mm. Saksan umts-luvista ja esitteli päätöksen Soneran hallitukselle, joka hyväksyi sen. On täysin kiistatonta, että yhtiön johtoryhmä ja hallitus ovat vähintäänkin vahingonkorvausvelvollisia. Lisäksi Suomen hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta ja viime kädessä koko sateenkaarihallitus on vastuussa asioista.. Myöskään vastuusta ei voida vapauttaa niitä kansanedustajia, jotka antoivat sateenkaarihallitukselle luottamuslauseen Sonera-asioiden hoidosta. Kansalaisten varoja tuhlattiin 4,3 miljardia euroa eli yli 24 miljardia markkaa saksalaiseen ilmaan. Rahaa olisi tarvittu lapsilisiin, eläkeläisten oikeudenmukaiseen kohteluun, opiskelijoiden opintorahoihin, ruuan arvonlisäveron alentamiseen, autoveron alentamiseen, tieverkoston parantamiseen, kansalaisten peruspalveluihin, terveyden ja sairaanhoitoon, vanhusten hoitoon, elinkautisvelkavankien oikeudenmukaiseen kohteluun, työttömyyden hoitoon, kuntien talouden parantamiseen jne.

Miksi Relander ei joudu vastuuseen?

Kirjanpitoalan asiantuntija, HKKK:n professori
Jarmo Leppiniemi kritisoi voimakkaasti Soneran tilinpäätöksen kirjanpitotietojen esittelytapaa ja piti sitä harhaanjohtavana TV 2:n OBS-ohjelmassa 8.2.2002. Leppiniemen mielestä sijoittajien on erittäin vaikea tulkita tilinpäätöksen tietoja. Leppiniemi arvosteli myös Soneran sijoittajaviestintää kokonaisuutena puutteelliseksi. Monet tahot ovat käyttäneet huomattavasti jyrkempiä sanoja arvioidessaan Soneran sijoittajaviestintää. Arvioissa ovat esiintyneet sanat harhaanjohtava, salaileva, puutteellinen, valheellinen, sijoittajia halveksiva, epäuskottava ja epäjohdonmukainen.

Kirjan mukaan
Reladerilla oli kaikki valta. Orionin pääjohtaja Markku Talonen oli pitkään toiminut Soneran hallituksen sivutoimisena puheenjohtajana. Relanderin tultua valituksi Soneran varatoimitusjohtajaksi liikenneministeriö ja maan hallitus halusivat nostaa Markku Talosen Soneran hallituksen päätoimiseksi puheenjohtajaksi. Järjestely takasi Taloselle 250 000 markan kuukausipalkan, isot bonukset ja työsuhde-edut sekä muhkean optiosalkun. Näiden etujen myötä Talosesta tuli Relanderin ja muun johdon etujen puolustaja, ei valtio-omistaja.

Miksi vielä palkitaan?

Runsaan 25,6 miljardin markan tappiot umts-kaupoilla aiheuttanut Soneran hallitus on päättänyt maksaa seitsemälle johtajalle ja 66 muulle avainhenkilölle yhteensä 8,2 miljoonan euron eli 50 miljoonan markan suuruisen palkkion, mikäli Soneran ja Telian fuusio toteutuu. Tämän päätöksen hallitus teki jo huhtikuussa, mutta julkisuuteen se päästettiin vasta lokakuun alussa. Jokainen Soneran osakkeita 1990-luvun lopulla järjestetyssä osakeannissa ostanut on menettänyt puolet rahoistaan, joilla on osakkeita ostanut. Soneran rahavirrat olisi pitänyt tutkia perusteellisesti ja todelliset syylliset olisi pitänyt saada vastuuseen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti