torstai 16. toukokuuta 2024

LA 18.05.2024 Suomi on palautettava takaisin oikeusvaltioksi


Olen huolestunut kansanedustajien perustuslain vastaisesta toiminnasta.

31 § Kansanedustajan puhevapaus ja esiintyminen

Kansanedustajalla on eduskunnassa oikeus vapaasti puhua kaikista keskusteltavana olevista asioista sekä niiden käsittelystä.

Kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Jos kansanedustaja rikkoo tätä vastaan, puhemies voi huomauttaa asiasta tai kieltää edustajaa jatkamasta puhetta. Eduskunta voi antaa toistuvasti järjestystä rikkoneelle kansanedustajalle varoituksen tai pidättää hänet enintään kahdeksi viikoksi eduskunnan istunnoista.


Eduskunnan puhemiehistön tulee toimia niin, että kansanedustajat toimivat lain mukaisesti. Olen huolissani tilanteesta koska ei ole mitään hyväksyttävää syytä toimia lain vastaisesti. Eduskunnan kyselytuntien ja välikysymyskeskustelujen seuraaminen on todella vastenmielistä katsottavaa.


Olen huolissani poliitikkojen turvallisuudesta. Kaikki on mahdollista myös Suomessa. Slovakian pääministeriä on ammuttu keskiviikkona. 71-vuotias epäilty on otettu kiinni. Slovakian pääministeriä Robert Ficoa,59, ammuttiin keskiviikkona Handlovan kaupungissa Slovakiassa. Ficon tila ei ole enää krittinen, kertoi Slovakian varapääministeri Tomas Taraba BBC:lle hieman ennen puoltayötä. Tabara uskoo Ficon selviävän vammoistaan. Fico oli useita tunteja leikkauksessa, ja aiemmin keskiviikkoiltana kerrottiin, että pääministerin tilanne oli kriittinen. Slovakialaisen TA3-median mukaan tapahtumapaikalla ammuttiin useita laukauksia, ja ainakin yksi luodeista osui pääministeriä vatsan alueelle. Sisäministeri Matus Sutaj Estok täsmensi illalla tiedotustilaisuudessa, että hyökkääjä ampui viisi laukausta. Epäilemme, että hyökkääjällä oli poliittinen motiivi, sisäministeri sanoi tilaisuudessa.


Olen huolissani erityisesti pääministeri Petteri Orpon ja tasavallan presidentti Alexander Stubbin puolesta. Alexander Stubb on aloittanut presidenttikautensa mielestäni erinomaisesti. Suomi ei kuitenkaan ole mikään poikkeus Euroopassa turvallisuustilanteessa. Siksi toivon riittävää turvaa näille henkilöille. Myöskään valionvarainministeri Riikka Purra ei ole kaikkien suosikki.


Koska Suomi ei ole oikeusvaltio, niin se aiheuttaa ongelmia lainkuulaisille kansalaisille. He joutuvat laillisuusvalvojien ja muiden viranomaisten kaltoin kohtelemaksi ja turhautuminen sekä pettymys saattaa purkautua vastuullisiin päättäjiin epätoivottavalla tavalla eli jostakin Suomen vastuullisesta poliitikosta voi tulla Suomen Robert Figo.


On erittäin tärkeää, että lakiesitys poliittisten lakkojen rajoittamisesta tulee voimaan mahdollisimman nopeasti. Se ei kuitenkaan vielä riitä vaan on tehtävä lisää toimia vastakkainasettelun lopettamiseksi sekä rikollisuuden lopettamiseksi. Suomi on suomalaisten maa. Elintasopakolaiset ja sosiaalitukien varassa elävät työhaluttomat henkilöt on poistettava maasta.

On erittäin tärkeää että rajaturvallisuuslaki saadaan voimaan mahdollisimman pian.


Eniten olen huolissani Suomen oikeusvaltiotilanteesta. Saamani tiedon mukaan asiassa on tapahtumassa merkittäviä asioita eurooppalaisella foorumilla. Suomi ei ole oikeusvaltio. Tässä todistusaineistoa näkemykselleni.



Sinivalkoinen Kavallus eli 90-luvun laman edelleen jatkuvat vaikutukset

https://www.youtube.com/watch?v=VyIhuiwTXys&t=586s


Koiviston konklaavi - ilman musiikkia

https://www.youtube.com/watch?v=qxYWewCG9M8&t=121s


Hätähuuto Suomesta

https://www.youtube.com/watch?v=4nXGEkuiAvs


SSP-sopimus

https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY&t=37s


ARSENAL-kauppa ja sen tuhoisat seuraukset - Liisa Mariapori

https://www.youtube.com/watch?v=yIzuxVsuEzI&t=51s


PE 17.05.2024 Rikos on niin suuri ettei sitä voida laillisin keinoin ratkaista. Vaadin taloudellisia korvauksia.

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/05/pe-17052024-rikos-on-niin-suuri-ettei.html


Presidentti Mauno Koivisto päätti pelastaa Suomen pankit, kun oltiin liittymässä EY-yhteisöön. Suomi jätti EY-jäsenhakemuksen 18.03.1992. Ns. Koiviston konklaavi pidettiin 06.05.1992 jossa päätettiin antaa pankeille suosituimmuusasema oikeuskäsittelyssä eli pankki voitti ylemmissä oikeusasteissa. Säästöpankkisopimus solmittiin Esko Ahon hallituksen ja 4 ostajapankin välillä 22.10.1992. Siinä päätettiin toimialarationalisointi eli yritysten markkinoilta poistaminen tietyiltä aloilta. Kera Oy:ssä oli perustettu ns. ruumiinpesuryhmä, joka käytti toiminnassaan saattohoitajia.

Tässä kiistaton todistusaineisto Suomen valtion rikollisesta toiminnasta. PR-Teollisuus Oy oli markkinoilta poistettavien listalla. Kauppasopimuksissa tehtiin törkeä 63 miljoonan markan petos ja muita rikoksia. Valtiopetos ei vanhene koskaan. Todistusaineisto on tässä ja se on kiistaton. Rikosilmoitukset poliisille on tehty, koska ulosotto pitää rikokset avoimena ja kidutusrikokseni jatkuu yhä. Oikeustapaukseni ratkaisu avaa portit 1990-luvun laman uhreille.


PR-Teollisuus Oy:n asiassa olevia rikoksia


Presidentti Mauno Koivisto päätti pelastaa pankit. Samalla hän puuttui riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaan, mikä on valtiopetos.

Valtiopetos on tosiasia

Suomen taloudellinen lama 1990-luvun alussa

https://valtuustoaloite.blogspot.com/


SSP-sopimuksessa oli Esko Ahon hallituksen ja neljän ostajapankin  välillä sovittu toimialarationalisoinnista eli siitä, että tietyiltä aloilta poistetaan ylikapasiteetti.



PR-Teollisuus Oy:n tuleva osakas ja toimitusjohtaja oli tehnyt KERA Oy:n kanssa ylläolevan sopimuksen muiden osakkaiden tietämättä. Jos tämä sopimus olisi ollut muiden osakkaiden tiedossa niin koko yritystä ei olisi perustettu. On syytä epäillä, että Jouni Remes oli Keran saattohoitaja.







Myyjä Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä salasi 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja





ilmoitti keskeneräisen tilauskannan 15 miljoonaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Törkeä petos oli 63 miljoonaa markkaa.





Uhttua Wood Oy oli PR-Teollisuus Oy:n osakas ja Pentti Arhippainen kertoo totuuden pantatuista kiinnityksistä ja KERA;n roolista asioissa.







Konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat myivät kiinteää omaisuutta konkurssisäännön vastaisesti.






Kaupanvahvistajaksi oli valittu nimismies Sulo Heiskari, joka myöhemmin toimi syyttäjänä kaikissa oikeudenkäynneissä, jotka koskivat PR-Teollisuuden asioita. Hän oli varmasti esteellinen ja esteellisyys on rikos.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki vielä takaajia vastaan suoritustuomion vaikka kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet. Takaajat joutuivat velkahirteen vaikka takaukset olivat rauenneet kun kaupat oli purettu.


Varatuomari Paavo M. Petäjä oli antanut konkurssiasiassa lausuman , että kanne on oikea, vaikka hän KRP:lle tunnustaa, ettei hänellä ollut toimeksiantoa asiassa. Koska Paavo M. Petäjä oli varatuomari niin Ylivieskan käräjäoikeuden tuomarin olisi pitänyt tarkistaa onko varatuomari Paavo M. Petäjällä valtakirjoja hoitaa asiaa. Ei muuten ollut.

Minä, Erkki Aho, olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutetiin ehdonalaiseksi ja yhden 5 kuukauden vankeustuomion, mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 26 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. Minä en ole saanut esteetöntä rikostutkintaa eikä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 28 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja minä on joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Minä joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Minä olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Sairastuin diabetekseen. Minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän raskas ja vaikea asia.

Olen joutunut Suomen valtion 28 vuoden kidutuksen kohteeksi ja Kalajoen kaupungin 40 vuoden syrjinnän kohteeksi. Olen edelleen ulosoton kohteena , mikä pitää rikokset avoimena ja olen edelleen kidutuksen kohteena, mikä on ihmisoikeusrikos.

Toivottavasti oikeus joskus toteutuu Suomessakin

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/05/ma-13052024-toivottavasti-oikeus-joskus.html

Olen pyrkinyt saamaan oikeutta Suomessa jo 28 vuoden ajan. Johtopäätökseni on se, että oikeusjärjestelmä on uudistettava jotta kansalaiset saisivat oikeutta Suomessa. Suomi tarvitsee perustuslakituomioistuimen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Perustuslakituomioistuin

Muissa maissa on perustuslakituomioistuin mutta Suomessa ei ole.

Olen yrittänyt saada oikeutta Suomessa jo 28 vuoden ajan. En ole laillisuusvalvonnasta saanut yhtään oikeaa päätöstä koko aikana. Jos meillä olisi perustuslakituomioistuin niin voisimme lakkauttaa niin eduskunnan oikeusasiamiehen toiminnan samoin kuin oikeuskanslerin toiminnan. Lisäksi korkein oikeus käy tarpeetttomaksi, jos meillä olisi perustuslakituomioistuin. Hallinto-oikeuksista en ole saanut yhtään oikeaa päätöstä, sillä hallinto-oikeudet ovat aina julkisen sektorin puolella. Hallinto- oikeudet voidaan lopettaa ja asiat voidaan käsitellä käräjä- ja hovioikeuksissa sekä perustuslakituomioistuimessa. Tällä ratkaisulla Suomen valtio säästää satoja miljoonia euroja ja suomalaiset tulisivat saamaan oikeutta.


Oikeudenkäyntimenettelyä tulee yksinkertaistaa ja sovittelun tulee olla suuremmassa roolissa ja syyttäjälaitoksen toiminta tulee uudistaa perusteellisesti. Oikeudenkäynneissä asianajokulut on saatava minimiin sillä, että puolutusavustajat tulee olla valtion palkkaamia. Näin oikeudenkäynti kulut minimoituvat.


Otan muutaman esimerkin Suomen viranomaisten rikolliseksi epäiltävästä toiminnasta.

  1. Suomessa viranomaiset yrittävät piilotella valtiopetosta, mikä ei vanhene koskaan.

  2. Yrittäjien murhat eivät vanhene koskaan.

  3. PR-Teollisuudessa väliaikaiset pesänhoitajat tekivät 63 miljoonan törkeän petoksen ja myyjät käyttivät asiassa saattohoitajaa, joka toimi sen mukaisesti.

    Lisäksi esteellinen syyttäjä on saanut toimia asioissa syyttäjää n. 20 vuoden ajan. PR-talojen konkurssivyyhti on rikoksia täynnä, mutta poliisi ja laillisuusvalvojat suojelevat rikollisia ja heidän toiminaansa.

    Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeus ei ota käsiteltäväkseen ja laillisuusvalvonta ei näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan. Tämän johdosta olen joutunut kärsimään valtavat taloudelliset tappiot ja hirvittävät henkiset kärsimykset.

  4. Jumalisjärven Lohi ay ja Emajoen Lohi Oy – nimismies Vesa Juntunen ja varatuomari Mikko Kovalainen

    https://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2012/08/jumalisjoen-lohi-ay-ja-emajoen-lohi-oy.html

    Asian rikostutkinnassa minulta ei otettu vastaan todistusaineistoa lainkaan. Kuulustelija kuulusteli minua ase näkyvästi esillä ja uhkasi pidättää minut jos en allekirjoita hänen laatimaansa kuulustelukertomusta. Kesken kuulustelun kuulusteluhuoneeseen pölähti ympäripäissään oleva syyttäjä. Kuulustelija ohjasi änkyräkännissä olleen syyttäjän pois. Kuulustelija jatkoi sen jälkeen minun uhkailuani ja otti minulta sormenjäljet ja kuvasi minut edestä ja sivulta. Sanottakoon se vielä, että kuulustelija oli minulle erittäin tuttu henkilö, mutta poliisina hän käyttäytyi kuin apina. Todistusaineistoa hän ei ottanut vastaan.

    Oikeuskäsittelyssä en saanut esittää mitään todistusaineistoa. Oikeutta oli seuraamassa kolme henkilöä, jotka todistavat seuraavaa:

    Minut tuomittiin kunnianloukkauksesta ja se on edelleen ulosotossa eli tämä prosessi on edelleen avoin, mutta poliisi ei tutki asiaa vaikka ulosotto pitää rikokset avoimena.





  1. Minulla on toinen kunnianloukkaustuomion maksu ulosotossa. Henkilö antoi asiassa väärän lausuman käräjäoikeudessa. Hän PR-Teollisuus Oy:n saattohoitajien yhteistyökumppani ja toimi PR-Teollisuus Oy:n hallituksen puheenjohtajana niin, että jouduimme antamaan saattohoitajalle ja hänelle lopputilin. Hän varmasti tiesi salaistuista 48 miljoonan pantatuista kiinnityksistä ja muistakin rikoksista. Valitettavasti oman todistajana toimi odottamattomalla tavalla. Todistusaineisto on nyt kiistaton, mutta poliisi ei tutki asiaa. Rikos ei ole vanhentunut koska ulosotto on voimassa.



  1. Menettikö Kallan karit itsehallintonsa?
















Suomi kuului aikanaan Ruotsin valtakuntaan ja Ruotsi oli suomalaistenkin hallintokieli. Marraskuun 6. päivä on ruotsalaisuuden päivä. Kustaa II Aadolf kaatui Lutzenissä 6.11.1632. Kallan kareilla on itsehallinto Ruotsinvallan ajalta.


Kallan karit sijaitsevat vajaan 20 kilometrin päässä rannikolla. Siellä on ihmeellinen rauha ja siellä saa olla luonnon helmassa luonnon armoilla. Olen viettänyt Kallan kareilla yhden päivän ja yön. Se oli mieleenpainuva kokemus. Nukuin yön Kallan karien pappilassa.

Itse aloin kiinnostua Kallan karien itsehallinnosta, kun eläkkeellä oleva opettaja Matti Orell otti minuun yhteyttä ja kertoi, että Kallan karien itsehallinto on menetetty Rahjan saariston Natura Life-rahoitusratkaisussa. Matti Orell kuoli muutama vuosi sitten. Ennen kurki kuoli kuin suo sulasi. Haminaoikeuden omistajana Matti Orell pyrki saamaan selville Kallan karien itsenäisyyden tilan ja Natura-asian laittomuudet, mutta suomalainen oikeuskulttuuri ei antanut mahdollisuutta totuuden esille saamiseen. Laittomuudet ja mahdolliset rikokset on lakaistu maton alle poliittisten päättäjien siunauksella. Onko asiassa oikeuskansleri Paavo Nikulalla puhtaat jauhot pussissa? On syytä epäillä, että Nikulan omatunto ei ole puhdas tai jos se on puhdas niin silloin se on kokonaan käyttämätön.

Juridista taustaa

Kallan karien elämää säädeltiin tiukasti Ruotsin vallan aikaan. Kuria piti varsinkin kirkko. Kaarle XI:n holhoojahallitus antoi 1669 Hampne-Rättin, satamaoikeusasetuksen Suomen kalastuspaikoissa noudatettavaksi. Sen mukaan kalastajien oli käytävä joka sunnuntai kirkossa. Kolminkertaisesta laiminlyönnistä uhkasi karista karkotus. Maakallaan nousi kirkko, koska kalastajat olivat lainkuuliaisia ja jumalaapelkääviä miehiä. Kirkkorakennus oli melkoinen urakka, sillä puuttomalle karille oli kuljetettava kaikki rakennusaineet. Ensimmäinen kirkko valmistui 1680. Vajaan sadan vuoden kuluttua se kävi ahtaaksi. Kirkon 225 juhlia vietettiin viime vuonna 2005. Harmaaseen kahdeksankulmaiseen kirkkoon mahtuu jopa 250 ihmisistä. Penkit ovat hyvin tiheässä, ja niin kapeat, ettei kunnolla istumaan pysty. Alttaritauluna on pelkkä ikkuna.

Cunin:sen Maj:tin Uudistettu Hamina-Ordningi Eli Laki tuli voimaan 1771 ja koska sitä ei ole kumottu, se on voimassa vieläkin. Karikokous valvoo yhä järjestystä ja myöntää venekunnille hamina- eli satamapaikkoja. Kallan kareilla on myös 30 neliön pappila, johon on saatu mahtumaan kamari ja keittiö. Kamarin seinällä on valokopio Hamina Ordningista: Annettu Stockholmisa Neuvo Kammarissa sinä 24:pnä Tammi kuuta 1771.

Ulkokallaan on Maakallasta matkaa kolmisen kilometriä. Se on pienempi ja karumpi kuin Maakalla. Ulkokallassa on 13 metrin korkuinen majakka. Se on aika huonossa kunnossa. Rauhaa ja eksotiikkaa löytyy. Jos tuuli on tarpeeksi navakka, siellähän olet ja pysyt. Majakanvartioiden talo on kunnostettu matkailukäyttöön. Saunakin löytyy. Ulkokallan rumistukseksi on pystytetty Telen 55-metrinen masto majakan viereen.

Kallan karit ei ole liittynyt Euroopan Unioniin

Suomen EU-ministeriryhmän kokous on pidetty 14.2.1994 ja siitä on tehty pöytäkirja 4/94 18.2.1994 on julistettu salaiseksi. Pöytäkirjan mukaan kokoukseen osallistuivat pääministeri
Esko Aho ja ministerit Salolainen, Haavisto, Norrback ja Kankaanniemi sekä avs. Sundbäck, op. Satuli, yj. Erickson, aop. Kosonen, tp.Kuosmanen, fn Aarnio, lsn. Jääskinen, ln. Halonen sekä eav. Huhtaniemi. EU-jäsenyysneuvottelussa esitetään, että ratkaisu koostuisi seuraavista elementeistä: 1. Kalastus, 2. Matkustajatuomiset, 3. Kuljetusyhteyksien turvaaminen 4. Kakkosasunnot ja 5. Ahvenanmaa, jonka osalta esitetään, että asia ratkaistaan Suomen position pohjalta.

Itsehallinnon omaavia Kallankareja ei ole esitetty liitettäväksi Euroopan Unioniin eikä sellaista pyyntöä Suomen hallitus ole esitettykään Kallankarien itsehallintoelimille, karikokoukselle ja karineuvostolle päätettäväksi. Näin ollen itsehallinnon omaavat Kallankarit eivät kuulu Euroopan Unioniin.

Rahjan saariston Natura Life-hakemus

Keski-Pohjanmaan Ympäristökeskus esitti Himangan ja Kalajoen kunnille kirjeessään 11.4.1996, että mainitut kunnat osallistuisivat Natura 2000-suojeluohjelman perustamiseen Rahjan saaristoon. Projektialueeksi määriteltiin Rahjan saariston Kalajoen puoleinen alue, Siipojokisuu, saariston Himangan puoleinen alue ja Kallan karit. Rahoitussuunnitelma oli seuraava: ympäristöministeriö 4 702 548 mk, metsähallitus 1 000 000 mk, Himangan kunta 200 000 mk, Kalajoen kunta 200 000 mk, Life-rahaa 6 102 548 mk, yhteensä 12 205 096 mk.

Himangan kunnanhallitus päätti kieltäytyä hankkeesta (khall 112 § 14.5.1996) samoin kuin Himangan kunnanvaltuusto. Kalajoen kunnanhallitus sen sijaan osallistui hankkeeseen (khall 138 § 22.4.1996). Kalajoen kaupunginhallitukselle esitettiin totuuden vastaisesti, että Himangan kunta osallistuu hankkeeseen 200 000 markalla.

Myös Kallankarien itsehallintoelimet, karineuvosto ja karikokous, tekivät asiassa kielteisen päätöksen. Tästä huolimatta väärillä tiedoilla tehty avustushakemus, jonka oli laatinut biologi
Eero Laukkanen, lähetettiin Brysseliin alkuperäisessä muodossaan vaikka Himangan kunta ja Kallan karien itsehallintoelimet olivat tehneet asiassa kielteisen päätöksen. Himangan kunta ei osallistunut hankkeeseen 200 000 markalla, vaikka hakemuksessa niin mainittiin ja tällä tavalla johdettiin tietoisesti päätöksentekijöitä harhaan. Kalajoen kunnan puolesta hakemuksen allekirjoitti kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski ja kunnansihteeri Pekka Ollila.

Hakemuksessa sitouduttiin myös siihen, että hakemuksessa mainitut alueet liitetään Suomen Natura-verkostoon mm. Kallan karit. EU-komissio hyväksyi hakemuksen ja myönsi rahoituksen. EU:n komission päätöksiä ei voi kansallisilla päätöksillä muuttaa. On siis syytä epäillä törkeää petosta, mikä on poliisin toimesta jätetty tutkimatta ja syyttäjän toimesta syyttämättä. Asia vanheni lokakuussa 2006. Rikosten vanhentaminen on myös rikos.


Tekojen selittelyä

Kun Kallan karit sitouduttiin liittämään vastoin tahtoaan Naturaan niin silloin loukattiin syvästi Kallan karien itsehallintoa. Kallan karit siis sisällytettiin Natura-ohjelmaan, mutta kun asiasta nousi niin suuri häly niin Suomen viranomaiset ilmoittivat poistaneensa Kallan karit Naturasta.

Soitin ympäristöministeriöön
Ilkka Heikkiselle 4.2.1998. Heikkinen kertoi minulle, että Kallan karit on mukana Natura-esityksessä. Ihmettelin, että miten se voi olla mahdollista, kenen luvalla ja kenen päätöksellä. 5.2.1998 soitin Keski-Pohjanmaan Ympäristökeskukseen Tom Hästbackalle, joka kertoi, että ympäristöministeriöstä oli tullut ohjeet poistaa Kallan karit Naturasta.

Ympäristöministeriön ylitarkastaja Leila Suvantola ilmoitti 2.10.1998, että Kallan karit poistettiin Natura 2000-ohjelmasta ns. giljotiini vaiheessa ennen ministerityöryhmää lähinnä itsehallintokysymyksen takia. KHO:ssa Metsähallitus on kerran hävinnyt riidan kalastusoikeuksista, koska alueella on Ruotsin kuninkaan myöntämä itsehallinto, jonka katsottiin edelleen olevan voimassa.

Samat virnaomaiset, jotka olivat sitoutuneet laittamaan Rahjan saariston Natura Life-anomuksessa mainitut alueet (Kallan karit) Naturaan olivat päättämässä myöhemmin mitkä alueet laitetaan Naturaan. Esteellisyys on kiistaton, mutta poliisi ei tutki asiaa, syyttäjä ei syytä eikä laillisuusvalvojat näe asiassa mitään huomautettavaa rikoksesta puhumattakaan. Esteellisyys on Suomen lain mukaan virkarikos ja rikoksen avulle tehty oikeustoimi on mitätön.

Kallan kareilla oli siis itsehallinto, jonka se menetti osittain tai kokonaan, koska EU komissio hyväksyi Kallan karit Natura-alueeksi Natura Life-rahoitushakemuksessa. Ainoastaan EU komissio voi muuttaa omia päätöksiään. Suomen viranomaiset eivät voi muuttaa EU-komission päätöksiä. Kysymys on siis historiallisesti erittäin merkittävästä asiasta, jolle Suomen viranomaiset ovat viitanneet kintaalla. Miksi syyllisiä ei saada vastuuseen? Miksi Kallan karien itsehallintokysymystä ei voida selvittää perusteellisesti Suomen viranomaisten toimesta? Onko Kallan karit EU:n jäsen? Näillä asioilla on erittäin suuri merkitys tulevaisuudessa.


Kallan karien itsehallinto ja Natura

















































Kallan karineuvosto on tehnyt kielteisen päätöksen Naturaan liittymisestä. Myös karikokous on tehnyt yksimielisen kielteisen päätöksen Natura-asiassa.


Keski-Pohjanmaan ympäristökeskuksella ei ole ollut minkäänlaista oikeutta laittaa itsehallinnon omaavia Kallan kareja Naturaan eikä ottaa niitä sieltä pois. Keski-Pohjanmaan ympäristökeskuksella ei ole ollut minkäänlaista oikeutta laittaa itsehallinnon omaavia Kallan kareja Rahjan saariston Natura life-rahoitushakemukseen vastoin Kallan karien itsehallintoelinten päätöksiä. Virkamiehet ovat kiistatta syyllistyneet virkavirheeseen ja toimivaltansa ylityksiin, kun ovat toimineet vastoin Kallan karien itsehallintoelinten päätöksiä ja sitoutuneet laittamaan itsehallinnon omaavat karit Naturaan ja ovat kaiken lisäksi anoneet rahoitusta väärillä tiedoilla vastoin itsehallintoelinten päätöksiä. Keski-Pohjanmaan ympäristökeskus ja Kalajoen kunnan virkamiehet ovat syyllistyneet myös Kallan karien itsehallinnon loukkaukseen allekirjoittaessaan Rahjan saariston Natura Life rahoitushakemuksen.


Korkein oikeus on vahvistanut päätöksellään Kallan karien itsehallinnon 24.11.1989. Jo 1600-luvun lopulla Kallaan tulivat virallisemmat, hallinnolliset asetukset, joita ruvettiin soveltamaan. Vanhin valtakunnan hallituksen antama satamaoikeusasetus, joka määrättiin myös Suomen kalastuspaikoissa noudatettavaksi, on Kaarle XI:n holhoojahallituksen antama "Hampne-Rätt", joka annettiin 10.5.1669. Se perustui jo keksiaikaisiin satama-ammattikuntien järjestyssääntöihin, Tätä Kaarle XI:n aikaista asetusta noudatettiin siis myös Kallassa, mm. yhtäaikainen kalaan lähtö ja karista karkottaminen ovat juuri tämän asetuksen mukaisia.


Vuonna 1726 annettiin edellistä laajempi "uudistettu satamajärjestys" ja 1771 "Cuning:sen Maj:tin Uudistettu Hamina-Ordningi eli Laki". Tämän viimeksi mainitun suomenkielinen laitos oli käytössä Kallassa. Kallan paikallishallinnossa oli myös kohtia, joita ei ollut mainittu virallisissa laeissa. Asetuksen mukaisesti huolehti Kallassa paikallishallinnosta kolme elintä: karikokous, haminakokous ja haminavouti. Karikokouksessa olivat läsnä kaikki Kallaan saapuneet kalastajat, heidän velvollisuutensakin oli osallistua kokoukseen. Ennen kokous pidettiin edellisen kesän haminavuodin aloitteesta. Sen alkaminen ilmoitettiin rummuttamalla, torveen puhaltamalla tai kirkonkelloja soittamalla. Alkuaikoina rumpuna oli tyhjä tynnyri. Oikea rumpu päätettiin hankkia 1784. Tätä rumpua käytettiin myös merkinantolaitteena pimeinä öinä, sen avulla ilmoitettiin merellä oleville kalastajille Kallan, turvapaikan, sijainti. Kirkonkello saatiin lahjoituksena jo 1700-lvulla.


Kokous valitsi ensimmäsikesi haminavoudin ja karin lautamiehet, jotka yhdessä muodostivat haminaoikeuden. Valituksi tullut haminavouti luki seuraavaksi läsnäolijoille hamina-asetuksen ja muut mahdolliset päätökset, jotka oli päätetty vuosittain lukea. Tämän jälkeen huutokaupattiin reimarien asettaminen ja merkkilyhdyn huoltaminen. Merkkilyhty oli kumpeleen päässä. Samoin myytiin huutokaupalla muut tehtävät työt alimman tarjjouksen tehneelle.
Karikokouksessa käsitellään yhä kaikki saareen hallintoa koskevat kysymykset. Vuoden 1966 karikokouksessa päätettiin kieltää kaikilta ulkopuolisilta huvilan rakentaminen karille. Asuntolupa myönnettiin kaikille niille nuoremmille kalastajille, joilla on perintöoikeus vanhemmilta ajoilta.


Lähdeaineisto:

Osmo Thiel-Matti Käki Kalla - Perämeren kalakari

Kustaa Vilkuna Kallan kalastajayhdyskunta

Lauri Järvinen Kaikuja Kallasta

Natura 2000 ja Life-rahoitus





























Huom. Itsehallinnon omaavat Kallan karit ( Maakalla) mukana Rahjan saariston Natura Life-rahoitushakemuksessa. Kuva rahoitushakemuksen liitteestä.


Olen kritisoinut voimakkaasti Rahjan saariston Natura-Life rahoitushanketta. Olen tehnyt asiasta rikostutkintapyyntöjä ja kanteluja laillisuusvalvojille sekä valtuustoaloitteen asioiden selvittämiseksi. Kaikki on ollut turhaa, sillä Suomessa Natura on vaiettu valtiosalaisuus. Tiedän varmasti olevani oikeassa ja viranomaiset ovat vuorenvarmasti väärässä. Mielestäni varatuomari
Timo Nikula on tuonut kirjoituksessaan asian perusteellisesti, oikein ja lainmukaisesti esille. Lainaan varatuomari Timo Nikulan kirjoitusta:

Suomen ja EU:n liittymissopimus (EU-sopimus) astui voimaan 1.1.1995. Samalla tulivat voimaan Suomea jäsenvaltiona velvoittavat yhteisöoikeuden säännökset (EY-oikeus), yhtenä niistä ns. Habitaattidirektiivi eli Neuvoston direktiivi 92/43/ETY luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta. Direktiivi edellyttää jäsenvaltiolta mm. sitä, että jäsenvaltio ryhtyy toimiin selvittääkseen kansallisella alueellaan olevat "yhteisän tärkeäksi päättämät alueet" asianmukaisia tieteellisiä menetelmiä käyttäen. Uutena jäsenvaltiona Suomen velvollisuutena oli siten edistää osaltaan unionin yhteistä tavoitetta eli erityisten suojelutoimien alueiden yhtenäisen eurooppalaisen ekologisen verkoston = Natura 2000 perustamista.

Habitaattidirektiivi sisältää selkeät määräykset myös siitä, miten jäsenvaltion on toimittava osaltaan verkoston perustamiseksi. Direktiivin 4 artiklan mukaan "jokaisen jäsenvaltion on laadittava liitteessä III ( 1 vaihe) vahvistettujen perusteiden ja asianmukaisen tieteellisen tietämyksen perusteella luettelo alueista, josta ilmenee miten liitteen I luontotyyppejä ja liiteen II luontaisia lajeja sen kansallisella alueella olevilla alueilla on". Tämän tehtävän suorittamiselle direktiivi asettaa määräajan. Luettelo on ko. artiklan 2 momentin mukaisesti tomitettava komissiolle kolmen vuoden kuluessa direktiivin tiedoksiantamisesta yhdessä kutakin aluetta koskevien tietojen kanssa. Suomen osalta asetettu määräaika hankkeen 1. vaiheen osalta päättyi 31.12.1997.

Habitaattidirektiivin 4 artiklan mukaisesti tämän jälkeen käynnistyy 2. vaihe, jonka aikana alueet sekä niillä toimeenpantavat suojelutoimet vahvistetaan ja toimeenpannaan lopullisesti koko yhteisön tasolla ja valvonnassa. Tämä vaihe on suoritettava kuuden vuoden kuluessa 1. vaiheen päättymisestä.

Natura 2000 1. vaihe Suomessa

Suomessa Natura 2000 verkostoehdostuksen (1. vaihe) valmistelu alkoi marraskuussa 1994. Jo tätä ennen Suomessa oli aloitettu tulevan yhteisäoikeuden ja Suomen sisäisen lainasäädännön laaja yhteensovittamistyö ympäristöoikeuden alalla. Tämän tuloksena ympäristöhallintomme organisaatio muuttui. 1.3.1995 voimaantulleen ympäristöhallintolain mukaisesti siten, että ympäristöministeriön alaisuuteen perustettiin Suomen ympäristökeskus sekä 14 alueellista ympäristökeskusta. Samalla lakkautettiin vesi- ja ympäristöhallinnon piiriorganisaatio kuten myös lääninhallitusten ympäristöyksiköt, joiden virka- ja työsopimussuhteinen henkilöstö siirtyi lain voimaantullessa ympäristökeskusten henkilöstöksi.

Vaiheen 1. toteuttaminen tapahtui Suomessa virkamiestyönä ympäristöministeriön johdolla. Käytännön valmistelutyö toteutettiin ympäristöministeriön ja ympäristökeskuksen alueellisissa ympäristökeskuksissa (14) virkamiestyönä vuosien 1996 ja 1997 aikana. Suomen alue-esitys valmistui keväällä 1997 ja esitys julkistettiin esityksen yleisen kuulemisen 7.4.-6.6.1997 yhteydessä.

Suomen esitys Natura-alueiksi (vaihe 1) valmistui etenkin alue-esityksen laajuus huomioon ottaen huomattavan nopeasti. Esitystä kohtaan on esitetty monenlaista kritiikkiä. Maanomistajat ova arvostelleet erityisesti sitä, ettei Suomen alue-esitys ole perustunut EU-oikeuden edellyttämään vahvistettujen perusteiden ja asianmukaisen tieteellsien tietämyksen perusteella laadittuun luetteloon niistä alueista, joilla direktiivin luontotyyppejä ja lajeja todella esiintyy.

EU:n Life-rahoitus

EU:n life-rahoitusväline on Union jäsenvaltioille tarjoama rahoitusmahdollisuus, jolla tuetaan Natura 200 alueilla toteutettavia luonnonsuojeluhankkeita. Life-rahoitusta ei ole tarkoitettu käytettäväksi hankkeen 1. vaiheessa, ellei ole täysin selvää, että ne alueet, joille rahoitusta haetaan tullaan myös liittämään lopullisesti Natura verkostoon. Life-rahoituksen liittyminen 2. vaiheeseen käy hyvin ilmi Habitaattidirektiivin 8 artiklan 1. kohdasta:

"Samalla kun jäsenvaltiot (Suomi) toimittavat komissiolle ehdotuksensa alueista, jotka voidaan osoittaa ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä ja/tai lajeja käsittäviksi erityisten suojelutoimien alueiksi, ne toimittavat komissiolle tarpeen mukaan arvionsa yhteisön yhteisrahoitustarpeesta, jota ne pitävät tarpeellisena, jotta ne voivat täyttää niille 6 artiklan 1 kohdassa aiheutuvat velvoitteet."

Habitaattidirektiivin 6 artiklan 1 kohta säätää:

"Jäsenvaltioiden (Suomi) on toteutettava erityisten suojelutoimien alueilla tarvittavat suojelutoimenpiteet ja laadittava tarvittaessa tarkoituksenmukaisia käyttösuunnitelmia, jotka koskevat eritysiesti näitä alueita tai jotka sisältävät muunlaisia käyttösuunnitelmia, sekä tarpeellisia lainsäädännöllisiä, hallinnollisia tai sopimusoikeudellisia toimenpiteitä, jotka vastaavat liitteen I luontotyyppien ja liitteessä II esitettyjen lajien ekologisia vaatimuksia alueilla".

Suomen ympäristöviranomaiset päättivät kuitenkin ottaa Life-rahoitusvälineen käyttöön eräissä kohteissa jo 1. vaiheessa. Rahjan saariston osalta tämä tapahtui ilmeisesti jo keväällä 1996, jolloin Keski-Pohjanmaan Ympäristökeskus laati komissiolle rahoitusanomuksen, jossa Life-rahaa haettiin koko Rahjan saaristoalueelle sekä sitouduttiin sisällyttämään koko projektialue myöhemmin komissiolle jätettävään Suomen alue-esitykseen. Ratkaisu koko Rahjan saariston liittämisestä Natura 2000 verkostoon tapahtui siten käytännössä jo keväällä 1996. Tämä kytkentä on jätetty tietosiesti ilmoittamatta alueen asukkaille ja maanomistajille.

Sitouduttuaan ilmoittamaan koko Rahjan saaristoalueen Natura verkostoon jo keväällä 1996 osana Life-rahoitusmenettelyä, eivät ympäristökeskuksen viranomaiset ole enää kyenneet käsittelemään puolueettomasti maanomistajien muistutuksia eikä lopullisia alue-esityksiä. Menettely on osaltaan johtanut siihen, että alueen ympäristökeskuksen virkamiehet menettivät jo vuonna 1996 lopullisesti mielenkiintonsa varsinaiseen tehtäväänsä eli sen selvittämiseen, millä alueilla suojelun tarpeessa olevia lajeja ja luontotyyppejä todella esiintyi.

Life-rahoitusta ei olisi tullut hakea kuin niille alueille, joiden omistajat halusivat luovuttaa maa- ja vesialueensa Natura verkostoon. Muilta osin viranomaiset ovat ylittäneet toimivaltansa ja syyllistyneet vähintäänkin virkavelvollisuuksien rikkomiseen ja mahdolliseen virkavirheeseen.

Oulussa 5.4.1999 Timo Nikula asianajaja Oulunsalo

Poliisineuvos Veikko Autereen lausunto

Rahjan saariston Natura Life-rahoitushakemukseen on sisällytetty myös itsehallinnon omaavat Kallan karit. Ympäristökeskuksen virkamiehillä ja Kalajoen kunnan johotavilla virkamiehillä ei ole ollut oikeutta laittaa itsehallinnon omaavia Kallan kareja Natura 2000 verkostoon eikä Natura Life-rahoitushakemukseen.

Näin poliisineuvos Veikko Autere: Kallankarien itsehallinto perustui aikanaan laintasoisena annettuun määräykseen eli "Kuninkallisen Majestetin uudistetu Hamina Ordningi eli Laki", Annettu Stockholmissa Neuvo Kammarissa sinä 24 p:nä Tammikuutta 1771". Kallankarien itsehallinto perustuu siten aivan eritysitä historiallista arvoa omaavaan laintasoiseen määräykseen, jonka tarkoituksena on ollut kalastuselinkeinon turvaaminen kalasatamilla. Annettua ja säädettyä itsehallintoa on myös toteutettu Kallankarien koko historian ajan aivan tähän päivään saakka mainittuun "ordningiin" perustuen. Siten itsehallinon perusteena oleva "laki" ei ole käyttämättömänä vanhentunut. Mikäli Kallankarit liitetään Natura 2000-ohjelmaan, niin direktiivin 92/43 EEC 14. artiklan mukaan Natura-alueilla liikkuminen voidaan kieltää. Jos kieltopäätöksen antaa jokin muu taho, kuin Kallankarien itsehallintoelimet esim. metsähallitus tai ympäristöviranomainen tai eurobyrokraatti, niin rajoittaa kieltopäätös olennaisesti karien käyttöä ja siten itsehallintoa, Koska itsehallinto on määritelty laintasoisella määräyksellä, niin ei karineuvosto voi luopua lain perustamasta itsehallinnosta, tai tehdä sellaisia sopimuksia, jotka rajoittavat taikka vähentävät karin itsehallintoa.

Seison sanojeni takana eli lähteen saa kyllä ilmoittaa kyselijöille.

Poliisineuvos Veikko Autere



Tässä selvitykset ja todisteet asioille:


Himangan kunta ja Natura
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/himangan-kunta-ja-natura.html

Kallan karien itsehallinto ja Natura
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/kallan-karien-itsehallinto-ja-natura.html

Miksi perusoikeudet ja oikeusturva unohtuvat Naturan valmistelussa?
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/miksi-oikeusturva-ja-perusoikeudet.html

Natura 2000 ja Liferahoitus
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/natura-2000-ja-life-rahoitus.html


Menettikö Kallan karit itsehallintonsa?
http://naturansalat.blogspot.com/2008/11/menettik-kallan-karit-itsehallintonsa.html

Valituksen perustelut
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/valituksen-perustelut.html

Huomautus ja vaatimusteksti
http://naturansalat.blogspot.com/2009/05/huomautus-ja-vaatimusteksti-14-3042009.html


Natura 2000 – vaiettu valtiosalaisuus

http://naturansalat.blogspot.fi/2008/11/natura-2000-vaiettu-valtiosalaisuus.html


Natura 2000 on direktiivin vastainen

http://naturansalat.blogspot.fi/2009/01/natura-2000-on-direktiivin-vastainen.html


Natura on Suomen suurin ATK-rikos?

http://naturansalat.blogspot.fi/2009/04/natura-on-suomen-suurin-atk-rikos.html


Huomautus- ja vaatimusteksti

http://naturansalat.blogspot.fi/2009/05/huomautus-ja-vaatimusteksti-14-3042009.html


Naturaploki

http://naturansalat.blogspot.fi/


Himangan kunta ja Natura
















































Himangan kunnanhallitus päätti 14.5.1996 kokouksessa 122 § ettei se osallistu Rahjan saariston Natura 2000-suojelualaueen perustamishankkeeseen. Himangan kunnanvaltuusto päätti 19.12.1996 ettei alueita tule liittää Natura 2000-verkostoon. Näistä päätöksistä huolimatta Keski-Pohjanmaan ympäristökeskus laittoi Himangan kunnan osallistujaksi Rahjan saariston Natura Life-projektiin 200 000 markalla. Menettely varmasti täyttää rikoksen tunnusmerkistön.


Kalajoen kunnanhallitukselle esiteltiin 22.4.1996, että Himanka osallistuu Rahjan saariston Natura Life-hankkeeseen 200 000 markalla ja Kalajoen kunnan osuus on myös tuo sama summa eli 200 000 markkaa. Näin Kalajoen kunnanhallitukselle esiteltiin asia väärillä tiedoilla. Esittelevä virkamies on kiistatta syyllistynyt virkavirheeseen esitellessään asian päättäjille virheellisillä tiedoilla. Kun kysymys on Rahjan saariston Natura Life-rahoitushakemuksesta niin väärillä tiedolla aikaan saatu päätös on vakava virkavirhe. Kaiken lisäksi Kalajoen kunnanjohtaja
Torsti Kalliokoski ja kunnansihteeri Pekka Ollila allekirjoittivat tuon väärillä tiedoilla tehdyn Rahjan saariston Natura Life-rahoitushakemuksen, jossa Himangan kunnan rahoitusosuudeksi oli ilmoitettu 200 000 markkaa, vaikka Himangan kunnan päättävät elimet olivat päättäneet olla osallistumatta koko hankkeeseen. Lisäksi rahoitushakemuksessa oli ilmoitettu Kallan karit liitettäväksi Natura 2000-verkostoon. Koko projektin suuruus rahassa mitattuna oli 12,2 miljoonaa markkaa. Kalajoen päätöksessä oli mainittu myös rahajoen käyttäminen matkailun tarpeiden yhteensovittamiseen. Tuohon aikaan kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski oli kunnallisen Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja yhtiön taloudellinen tilanne oli katastrofaalinen.

Myös Kallan karien alueelle haettiin Natura Life-rahoitusta Kallan karien itsehallintoelinten päätösten vastaisesti. Hakemuksessa on ilmoitettu, että siinä tarkoitettu alue tullaan liittämään Suomen Natura-verkostoon, mitään varaumia alueen laajuuden suhteen ei tässä yhteydessä tehty. EU on hyväksynyt rahoitushakemuksen ja EU on myös maksanut osuutensa rahoituksesta. Himangan kunta ei ole maksanut. Miten käsiteltiin tuo Himangan kunnan osuudeksi ilmoitettu 200 000 markkaa projektin toteuttamisessa. On todennäköistä, että väärillä tiedoilla tehty rahoitushakemus olisi aiheuttanut sanktioita myös Suomelle siitä, että rahoitushakemuksessa Natura-verkkoon liitettäväksi ilmoitettua aluetta ei sellaisenaan ole sisällytetty Suomen ehdotukseen.
Asia on kuitenkin pitänyt salata eikä poliisiole selvittänyt asiaa lukuisista tutkintapyynnöistä huolimatta ja on syytä epäillä, että poliisi on näinollen syyllistynyt rikosten peittelyyn ja rikollisten suojeluun. Myös laillisuusvalvojat kieltäytyivät selvittämästä asiaa. Onko kysymyksessä valtiosalaisuus?

Törkeä petos ja poliisirikokset sekä muut rikosepäilyt


Esitän tässä todistusaineiston sekä kirjalliset perustelut törkeään petokseen Rahjan saariston Natura Life-rahoituksessa sekä siihen liittyvät poliisirikokset ja epäillyt virkamiesten virka-aseman väärinkäytökset, jotka muun muassa Kalevan freelancer-toimittaja uutisoi lainmukaisina toimintoina. Kalevan toimittajan motiiveja tai teon syitä en ryhdy arvailemaan.

Tässä Rahjan saariston Natura Life-rahoitushakemuksen ensimmäinen sivu, mikä osoittaa tekijän:
































Tässä hakemuksen toinen sivu, mikä osoittaa hakemuksen väärät tiedot ja väärillä tiedoilla rahaa hakeneiden nimet ja allekirjoitukset:































Tässä hakemuksen kolmas sivu, mikä osoittaa hakemuksen väärät tiedot ja osallisen nimen ja allekirjoituksen:
































Tässä hakemuksen neljäs sivu, mikä osoittaa rikoksen. Hakemuksessa on Himangan kunta ilmoitettu osallistujaksi ja Himangan kunnanhallitus sekä kunnanvaltuusto ovat tehneet asiassa kielteisen päätöksen. Hakemuksessa on ilmoitettu Himangan kunnan osuudeksi 200 000 markkaa, vaikka Himangan kunta ei ole osallistunut hankkeeseen. Näin ollen hankkeen rahoituksesta on jäänyt uupumaan 200 000 markkaa. Rahoitushakemus on tehty väärillä tiedoilla. Rikos on kiistaton:


































Tässä hakemuksen viides sivu, mikä osoittaa, että itsehallinnon omaavat Kallan karit on hakemuksessa ilmoitettu mukaan hankkeeseen, vaikka itsehallintoelimet ovat tehneet asiassa kielteisen päätöksen. Kysymyksessä on väärillä tiedoilla tehty rahoitushakemus sekä Kallan karien itsehallinnon loukkaus. Kysymys on myös esteellisyydestä, sillä samat henkilöt, jotka ovat olleet päättämässä Naturasta tämän alueen osalta, ovat mukana myös tässä Natura Life-hakemuksessa. He ovat siis olleet esteellisiä päättämään alueen liittämisestä Naturaan. Rikokset ovat kiistattomia:



































Valtuutettu Erkki Aho teki selvityspyynnön asiasta Kalajoen kunnalle, missä kunnanhallitus esitti valtuustolle vääriä tietoja eli on syytä epäillä virka-aseman väärinkäyttöä. Kunnanhallitus väitti, etteivät kunnanjohtaja ja kunnansihteeri ole allekirjoittaneet itse hakemusta, vaan kunnan puolesta rahoitussitoumuksen. Jopa Sokea Reettakin näkee, että kunnanjohtaja ja kunnansihteeri ovat allekirjoittaneet asiakirjan, jossa on väärillä tiedoilla hankittu rahaa ja jossa on loukattu Kallan karien itsehallintoa. Valtuustolle esitetyssä selvityksessä todettiin myös, etteivät kunnanjohtaja ja kunnansihteeri olleet rikostutkinnan kohteena. Heistä oli kuitenkin tehty rikostutkintapyynnöt, mutta poliisi ei tutkinut asioita. On syytä epäillä, että poliisi syyllistyi virkarikokseen, koska jätti kiistattomat rikokset tutkimatta ja syyttäjä
































Syyttäjä Sulo Heiskari jätti syytteet nostamatta. Tässä Kalevan uutisointi freelancer-toimittajan ammattitaidolla tehtynä.


7. Isoisä ammuttiin kadulle lastenlastensa edessä – Erikoinen tilanne oikeudessa palautti murhan käräjille

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f4c3b0fe-b902-451c-83fb-57f64b4d9441

Ennen Kokkolan ampumistapausta minun luokseni tuli mies, joka kertoi että hänet oli uhattu tappaa ja hän oli onnistunut pakenemaan heitä jo neljä kertaa. Lisäksi minulle toinen henkilö – romaani – kertoi, että romaaneilla on ase ja heitä on syytä varoa. Tein asiassa ilmoituksen Oulun poliisille. Kun Oulun poliisi ei reagoinut asiaan, niin tein ilmoituksen KRP:lle, joka palautti asian takaisin Oulun poliisille. Oulun poliisi ei vieläkään reagoinut asiaan. Sitten muutaman päivän kuluttua siitä luin lehdestä uutisen romaani-isoisän ampumisesta näiden miesten toimesta Kokkolassa. Tein kantelun asiassa eduskunnan oikeusasiamiehelle. Oulun poliisijohtaja ja poliisin lakimies antoivat lausuntonsa eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kas kummaa, Oulun poliisia ei ole syytä epäillä mistään.


Tässä seitsemän esimerkkiä poliisin ja Suomen oikeusjärjestelmän mielestäni tietoisesti virheellisistä toimista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti