KE 15.04.2024 Raution, Kalajoen ja Suomen historiaa

Taidenäyttelyssäni tuon Raution, Kalajoen ja Suomen historiaa esille taiteen ja historiikkien avulla. On tekijöitä, joiden työt ovat aikansa merkityksellisiä tekoja. On myös ympäristöjä, jotka ovat aikansa innoittajia. Otan esimerkkeinä kirjailija Maarit Verrosen, joka on kalajokinen, mutta sukujuuret juontavat Raution Alapäähän. Pekka Niska on tunnettu rautiolainen. Yhteisöistä esittelen Kalajoen kansakoulun ja Raution kansakoulun. 1990-luvun historiassa esittelen PR-talojen konkurssivyyhden rikoksia todistusaineistoineen.

Maarit Verronen -karikatyyrimaalaus

Karikatyyrimaalauksen Maarit Verrosesta on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva

Maarit Verronen (s. 20. elokuuta 1965 Kalajoki) on suomalainen kirjailija. Verronen valmistui filosofian kandidaatiksi Oulun yliopistosta vuonna 1989 pääaineenaan tähtitiede. Filosofian lisensiaatin tutkinnon hän suoritti 1991. Verronen on työskennellyt Oulun yliopiston tähtitieteen laitoksella opetus- ja tutkimustehtävissä ja opiskellut myös aate- ja oppihistoriaa. Päätoiminen kirjailija hän on ollut vuodesta 1994 lähtien. Verronen asuu Helsingissä.

Verronen on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana ja saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Verronen kuvaa teoksissaan usein ohikulkijoita ja tarkkailijoita, matkaajia tai ulkopuolelle jääneitä. Monet hänen teoksistaan sisältävät joitakin fantasia-aineksia, hänen teoksiaan voidaan kuvailla käsitteillä reaalifantasia tai maaginen realismi.

Elämäkertatietoa

vanhemmat: insinööri Harri Verronen ja Kaija o.s. Hemmilä
Asunut Oulussa vuosina 1984–1995, nykyään Helsingissä.
Työskennellyt opetus- ja tutkimustehtävissä Oulun yliopistossa vuosina 1987-1993, päätoiminen kirjailija vuoden 1994 alusta lähtien
ylioppilaaksi 1984 (Kalajoen lukio), FK 1989 (Oulun yliopisto; pääaineena tähtitiede) FL 1991 (Oulun yliopisto; pääaineena tähtitiede)

Sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen Tieteiskirjoittajien novellikilpailussa (1985) ja Tampereen Science Fiction Seuran novellikilpailuissa 1987-1991, Kalevi Jäntin palkinto 1993, Finlandia-palkintoehdokkuudet romaaneilla Yksinäinen vuori ja Pimeästä maasta, Nuoren taiteen Suomi-palkinto 1994, Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto 1996, Sokeain kuunnelmapalkinto 1997 ja Nuori Aleksis -palkinto 2005

Harrastukset: vrt. jäsenyydet seuraavissa
Amnesty International
PEN
Suomen kirjailijaliitto
Suomen muinaistaideseura
Talviuimarienkerho

Maarit Verronen (s.1965) on elämäntapakirjoittaja, joka ei edes halua erottaa työ- ja vapaa-aikaa toisistaan. Hän on ollut päätoiminen kirjailija vuodesta 1994 lähtien. Aiemmin hän on työskennellyt Oulun yliopiston tähtitieteen laitoksella opetus- ja tutkimustehtävissä. Kirjoittamisen lomassa hän harrastaa avantouintia sekä omatoimireppuselkämatkailua pääkaupunkiseudulle ja Euroopan reunoille. Hän syntynyt Kalajoella mutta asuu nykyisin Helsingissä.

Maarit Verronen on saavuttanut vakiintuneen aseman suomalaisessa kaunokirjallisuudessa. Persoonallisesti kirjoittavana proosan eri lajien taitajana hän puhuttelee niin tieteisfantasian ystäviä kuin perinteisen proosan lukijoita. Verronen on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana sekä voittanut useita kirjallisuuspalkintoja.

Kirjailijan omat sanat

KIRJOITTAMISESTA

Me kaikki kerromme jatkuvasti itsellemme ja muille sekä tietoisesti että huomaamattamme tarinoita siitä, millaisia me olemme ja miksi meistä on sellaisia tullut; mitä meistä vielä voi tulla ja miten. Nämä tarinat voivat olla sopusoinnussa todellisuuden kanssa, mutta ne voivat myös olla epärealistisia: liian naiiveja tai liian kyynisiä; liian toiveikkaita tai liian pessimistisiä. Joskus ympäröivä maailma muuttuu niin, että vanhat tarinat eivät enää pidä paikkaansa. Joskus ihminen itse muuttuu: ikääntyy, saa uusia kokemuksia. Kirjailija heijastaa omia tarinoitaan kuvitteellisiin teksteihin, joita hän kirjoittaa. Tämä tapahtuu väistämättä ja usein tiedostamatta. Kun omat tarinansa näin joutuu asettamaan uuteen ympäristöön, näkee usein aiempaa helpommin, jos tarinoissa on jotakin vikaa. Fiktiivinen teksti nimittäin ei lähde toimimaan, ellei sen pohjalla oleva näkemys todellisuudesta ole realistinen ja sisäisesti johdonmukainen. Kirjoitettavaa tarinaa ei voi eikä pidä pakottaa taipumaan kirjoittajan itsepetoksen mukaan vaan kirjoittajan on luovuttava omista epärealistisista tarinoistaan. Kirjoittaminen voi muuttaa kirjoittajaa. Lukijan ei tätä vuorovaikutusta kirjoitetun tarinan ja kirjailijan omien tarinoiden välillä lainkaan tarvitse nähdä eikä ottaa huomioon. Lukemistapahtumassa tärkeitä ovat vain kirjoitettu tarina ja lukijan omat tarinat. Lukeminen saattaa muuttaa lukijaa.

HELSINGISTÄ

Olen syntynyt maaseudulla; asunut ensin yhdeksäntoista vuotta yhdeksäntuhannen asukkaan paikkakunnalla ja sitten yksitoista vuotta vajaan sadantuhannen asukkaan kaupungissa. Vasta sen jälkeen muutin pääkaupunkiin. Muutin, koska halusin asua juuri täällä; koska tämä on oikea kaupunki, sopivan kokoinen, ja minulla on täällä ystäviä. En luopunut mistään, kun tulin tänne; tämä kaupunki ei vaatinut minulta uhrauksia. Monta kertaa olen havahtunut talvisen iltapäivän hämärässä jonkin vilkasliikenteisen kadun keskikorokkeella vihreää valoa odotellessani ajattelemaan, että tämä on minun kotikaupunkini, ja täällä haluan elää. Olen löytänyt täältä muun muassa aarniometsän ja ihmisiä, jotka asuvat keskellä kaupunkia omakotitalossa meren rannalla. Pidän pienistä saarista, joita täällä on paljon, ja maailman lyhimmästä luontopolusta, joka eräänä kesänä ilmestyi tiheään kaislikkoon kahdensadan metrin päähän keskusrautatieasemasta. Ja ihmisistä, satunnaisista vastaantulijoista. Ystävällinen pultsari halusi kerran Sörnäisten metroaseman edustalla auttaa minua saamaan polkupyörän lampun toimimaan. Yritys ei tuottanut tulosta, koska ongelmana olivat loppuun kuluneet paristot - mutta ajatus oli kaunis. Toisella kerralla tuntematon nainen olisi halunnut, että tulen hänen kanssaan panttilainaamoon ja todistan siellä oman henkilöllisyyteni ja sen, että hän on se joka sanoo olevansa. Hänen henkilöllisyystodistuksensa oli unohtunut kotiin - tietysti hyvämaineiseen ja varakkaaseen kaupunginosaan - eikä hän enää ehtinyt käydä sitä hakemassa ennen sulkemisaikaa. Hyvä yritys, virkistävän naiivi ja omaperäinen. Ja mistä tietää, vaikka hän olisi puhunut totta? Minä vain olin niin kyynisen epäluuloinen, että en lähtenyt hänen mukaansa. Sitten oli vielä se vähän rähjäisen näköinen mies, joka kysyi kelloa bussissa. Kun vastasin "puoli neljä", hän halusi tarkennuksen: "Iltapäivälläkö?" Ennen luulin, ettei tuollaisia ihmisiä oikeasti ole olemassa. Mutta on heitä. Työhuoneeni ikkunasta näkyy puisto, hiljainen kuja ja muutamia kauniita taloja. Pikkuvarpuset hyppivät orapihlaja-aidan juurella ja penkovat kuivuneita lehtiä. Aina silloin tällöin matkustan täältä kauas muutamaksi viikoksi näkemään ja kokemaan jotakin aivan muuta. Mutta sitten kun taas rauhoitun työskentelemään kotona, haluan nähdä ikkunasta juuri tuollaisen maiseman.

Novellikokoelmat

• Älä maksa lautturille: Fantastisia kertomuksia. Kirjayhtymä, 1992. ISBN 951-26-3726-X.

• Viimeinen lapsitähti ja muita ylimääräisiä ihmisiä. Kirjayhtymä, 1994. ISBN 951-26-3925-4.

• Kulkureita ja unohtajia. Kirjayhtymä, 1996. ISBN 951-26-4180-1.

• Löytöretkeilijä ja muita eksyneitä. Tammi, 1999. ISBN 951-31-1619-0.

• Luotettava ohikulkija. Tammi, 2002. ISBN 951-31-2470-3.

• Keihäslintu. Tammi, 2004. ISBN 951-31-3093-2.

• Saari kaupungissa. Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-3876-9.

• Normaalia elämää. Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4743-3.

• Vanhat kuviot. Tammi, 2012. ISBN 978-951-31-6603-8.

Romaanit

• Yksinäinen vuori. Kirjayhtymä, 1993.ISBN 951-26-3841-X.

• Pimeästä maasta. Kirjayhtymä, 1995. ISBN 951-26-4067-8.

• Luolavuodet. Kirjayhtymä, 1998. ISBN 951-26-4369-3.

• Kylmien saarten soturi. Tammi, 2001. ISBN 951-31-2121-6.

• Pieni elintila. Tammi, 2004. ISBN 951-31-2995-0.

• Osallisuuden tunto. Tammi, 2006. ISBN 951-31-3716-3.

• Karsintavaihe. Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4296-4.

• Kirkkaan selkeää. Tammi, 2010. ISBN 978-951-31-5623-7.

• Varjonainen. Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-7135-3.

• Hiljaiset joet. Aviador, 2018. ISBN 978-952-7063-61-3.

Muut

• Matka Albaniaan. Kirjayhtymä, 1997. ISBN 951-26-4259-X.

• Pieni kumikanoottikirja. Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-6036-4.

• Sulhanen Lapinniemen viimeinen saari. Books on Demand, 2014. ISBN 978-952-286-932-6.

• Puutornimuuntamot. Aviador, 2017. ISBN 978-952-7063-33-0.

• Varjosaari – piilossa keskellä Helsinkiä. Reuna, 2019. ISBN 978-952-355-001-8.

Palkinnot

• Sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen tieteiskirjoittajat ry:n novellikilpailussa (1985) ja Tampereen science fiction -seuran novellikilpailuissa 1987–1991.

• Kalevi Jäntin palkinto 1993.

• Portti-palkinto vuoden 1993 parhaasta fantasiakirjasta.

• Atorox-palkinnon toinen sija novellista ”Älä maksa lautturille” 1993.

• Euroopan yleisradioliiton EBU:n nuorten käsikirjoituskilpailun palkinto 1993, kymmenen finalistin joukossa.

• Nuoren taiteen Suomi-palkinto 1994.

• Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto 1996.

• Sokeain kuunnelmapalkinto kuunnelmasta ”Kellarimies ja vaimo” 1997.

• Nuori Aleksis -palkinto kirjasta Keihäslintu 2005.

• Tähtivaeltaja-palkinto kirjasta Kirkkaan selkeää 2011

• Kirjallisuuden valtionpalkinto 2018.

Ehdokkuudet

• Finlandia-ehdokkuus 1993 (Yksinäinen vuori).

• Finlandia-ehdokkuus 1995 (Pimeästä maasta).

• Runeberg-palkintoehdokkuus 2009 (Normaalia elämää).

Novelleja

• ”Saari ja lentäjä”. Antologiassa Jäinen vaeltaja, Ursa 1986.

• ”Teloitus”. Aikakone 3/1989.

• ”Desierto.bas”. Portti 4/1989 ja antologiassa Keskiyön mato Ikaalisissa, Ursa, 1989

• ”Freyrin maa, Ingolfin maa”. Aikakone 1/1992.

• ”Uhrituoksujen viesti”. Antologiassa Kultainen naamio, 1993.

• ”Pitkä, hyytävä kesä”. Mytago 4, 1993.

• ”Pahanilmanlintu”. Image 1994.

• ”Kellonvalajan suku”. Portti 2/1996.

• ”Pikkuvanha petunjärsijä”. Virke 1997.

• ”Varjomaa”. Äidinkielen opettajain liiton vuosikirja 44, 2000.

• The Dedalus Book of Finnish Fantasy (2006, toimittanut Johanna Sinisalo), käännökset novelleista ”Musta juna” sekä ”Kellarimies ja vaimo”

Kuunnelmat

• ”Mustahiuksinen nainen”, 1996

• ”Kellarimies ja vaimo”, 1997

• ”Ruhtinas Ardian”, 1999

• ”Tuntematon eteläinen maa”, 2001

Pekka Niska – tunnettu rautiolainen

 

Karikatyyrimaalauksen Pekka Niskasta on tehnyt taiteilija Rositsa Tancheva

Niska Antti Eemeli s. 05.11.1912 Kalajoki k. 23.11.1985 Ylivieska,

teollisuusneuvos puoliso Anni os. Karjalainen s. 1915 Kajaani, Lapset Marja-Liisa s.38, Pekka s.39, Matti s.40, Aino s.44

Antti ja Anni Niska olivat meidän perhetuttuja. Antti ja Anni ovat minun kummejani. Pekan kanssa harjoittelimme Raution urheilukentällä. Juoksimme 300 metrin rataa ympäri. Pekka oli minulle esimerkkinä.

Pekka Niska (s. 1939 Rautio) on suomalainen yrittäjä, joka on perustanut nosturiyritys Pekkaniska Oy:n.

Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva Niska ryhtyi yrittäjäksi 1950-luvun lopussa ja alkoi myöhemmin harjoittaa nostureiden vuokraustoimintaa. Hänen yrityksensä toiminta laajeni vähitellen koko Suomeen ja vuodesta 1983 alkaen myös silloiseen Neuvostoliittoon. Niska joutui 1990-luvun laman aikana velkasaneeraukseen ulkomaisten valuuttavelkojensa vuoksi. Hän sai velat maksettua laajentamalla toimintaansa Venäjälle.

Niska on tunnettu intohimoisena kuntoilijana. Hän on pyrkinyt kannustamaan yrityksensä henkilöstöä terveellisiin elämäntapoihin jakamalla 1980-luvulta alkaen lisäbonuksia kuntoilua harrastaville, raittiille tai tupakoimattomille työntekijöille.

Niska sai heinäkuussa 2009 aivoinfarktin, jonka seurauksena hän vajosi kolmeksi kuukaudeksi koomaan ja sokeutui kolmeksi vuodeksi. Hän on kuitenkin sittemmin toipunut.Niska sai julkisuutta anoessaan vuonna 2007 Helsingin kaupungilta rakennuslupaa suurelle tanssilavalle, jonka hän halusi rakentaa niin sanottujen VR:n makasiinien paikalle. Helsingin kaupunginhallitus vastusti ajatusta. Hanke raukesi Niskan sairauskohtauksen jälkeen ja tontti luovutettiinkin Helsingin keskustakirjaston rakentamiseen.

Pekka Niskan poika Janne Niska perusti vuonna 1996 oman yrityksensä, nostolava-autoja vuokraavan Janneniskan. Pekka Niskan saatua vuonna 2009 infarktin Janne Niska otti molempien yritysten johdon käsiinsä. Janne Niskan kuoltua vuonna 2014 konsernien johto on jälleen erotettu toisistaan. Pekka Niska kuuluu edelleen Pekkaniskan suuromistajiin.

                                                                    Pakkasta - 31 C

Tällaiset ovat suomalaisfirman legendaariset kuntobonukset: voita toimari leuanvedossa, tienaa 170 euroa - kukaan ei ole vielä pystynyt

https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/27b9ea09-adad-488f-86d8-3a2fdaefe68b

Janneniskan ja Pekkaniskan työntekijöitä kannustetaan terveelliseen ja urheilulliseen elämäntapaan. Perinne on Pekka Niskan luoma ja Janne Niskan jatkama, kenties jopa voimistama.

Sekä Janneniskan että Pekkaniskan verkkosivuilta löytyy selkeä, lähes identtinen kannustetaulukko.

Tupakaton tai alkoholiton vuosi on 170 euron arvoinen. Tupakoinnin lopettamisesta palkitaan tuhannella, poissaolottomasta vuodesta 510 eurolla. Kilometrin lenkkeily on euron, kilometrin työmatkapyöräily neljänneseuron arvoinen.

Todellinen erikoisuus on leuanvetohaaste. Toimitusjohtaja Antti Kempin voittamisesta irtoaisi 170 euroa – mutta kukaan ei ole pystynyt bonusta kuittaamaan.

– Tarkkoja summia emme julkaise, mutta viime vuosina isoimmat tienatut bonukset ovat pyörineet vajaan kahden tuhannen euron tietämissä, kertoo Kristiina Virtala, Pekkaniska Oy:n henkilöstöpäällikkö.

– Ensimmäiset kuntobonukset on otettu käyttöön Pekan aikana vuonna 1989. Tämän jälkeen kuntobonusjärjestelmää on kehitetty ja nykyaikaistettu tasaisin väliajoin yhteistyössä yhtiön ja henkilökunnan kanssa.

Pekkaniskan 170 työntekijästä noin 80 prosenttia nostaa vähintään yhtä kuntobonusta.

– Sairauspoissaolojen määrä on ollut pitkään alhainen alan keskiarvoihin verrattuna, Virtala kommentoi.

– Kuntobonuksilla on myös vaikutusta henkilökunnan sitoutumiseen ja työssä viihtymiseen. Kuntobonusten ansiosta olemme saaneet myös paljon positiivista julkisuutta, josta on etua muun muassa rekrytoinneissa.

Näin idea syntyi

– Jannen ansiota on se, että täällä kannustetaan työntekijöitä huolehtimaan kunnostaan ja terveydestään, ja heille maksetaan bonusta esimerkiksi lenkkeilystä ja tupakoimattomuudesta, Janneniskan hallituksen puheenjohtaja Joni Alasaari kommentoi Kauppalehti Option jutussa vuonna 2015.

– Ne tosin ovat Pekan opetuksia. Pekka on laskenut, että yksi työntekijän hyvinvointiin sijoitettu euro tuo neljä euroa takaisin.

Pekka Niska kertoi Option jutussa saaneensa idean kuin varkain nosturikuskiltaan Eskolta, joka houkutteli pomonsa lenkille työpäivän päälle.

– Kysyin Eskolta lenkin aikana, onko sinulla paljon sairauspoissaoloja. Esko vastasi, että ei ole ollut yhtään poissaoloa 20 vuoteen, Niska kertasi.

• Jäin ihmettelemään, voiko noin hyviä työntekijöitä ollakaan. Aloin miettiä, miten heitä voisi palkita. Päätin ruveta jakamaan bonusta kaikille, jotka kuntoilevat aktiivisesti tai eivät polta.

1€ / kilometri: Nuorena kuollut Janne Niska maksoi työntekijöille juoksemisesta

https://www.is.fi/tyoelama/art-2000000722388.html

Pekkaniska-konserni on tullut tunnetuksi kuntoilubonuksista ja paidattomista juoksijoista.

Janne Niska oli isänsä Pekka Niskan perustaman yrityksen pääomistaja. Janne Niska vaikutti konsernissa hallituksen puheenjohtajana.

Pekkaniska-konserni tuli julkisuudessa tunnetuksi urheilutempauksista. Pekkaniskan paidattomat juoksijat muodostivat käsitteen massajuoksutapahtumissa.

Pekka Niska maksoi työntekijöille bonusta lenkkeilystä ja muusta urheilusta.

– Kuntobonukset ovat meillä ennallaan. Lenkkeilystä maksetaan meillä euro per kilometri. Ja meillä on kuntobonuksia muitakin, Huhtaniemi kertoo.

Työntekijät saavat käydä työajalla lenkillä.

– Pekka Niska laittoi tämän järjestelmän alulle ja Janne on sitä sitten myöhemmin kehittänyt ja laajentunut, Huhtaniemi taustoittaa.

Janne Niska oli itsekin innokas kuntoilija. Hän harrasti kuntosalitreenausta.

• Pääkonttorilla on oma kuntosalinsa. Treenaamassa saa käydä työajalla, jos työtilanne sen sallii, Huhtaniemi kertoo.

Pekkaniska Oy lupasi: Ketään ei irtisanota!

https://www.iltalehti.fi/suominousuun/a/200903099211694

Iltalehti kertoi joulukuussa (20.12.2008) Pekkaniska Oy:n rohkaisevasta esimerkistä:

Nosturifirma ei anna työntekijöille potkuja, vaikka lama iskisi kuinka pahasti.

- Ei ole reilua, että työntekijöitä tuetaan vain hyvinä aikoina. Niin yksinkertaista se on, Pekkaniska Oy:n omistaja ja yhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Niska sanoo.

Siis mitä? Kun talousnäkymät synkkenevät, eikö etenkin rakennusalalla toimivan yrityksen pitäisi valmistautua lomautuksiin ja irtisanomisiin?

- Juuri siksi en aio lomauttaa. Henkilökunnalla on aito huoli toimeentulostaan. Me olemme sillä alalla, joka kärsii lamasta. Työntekijät ovat kavereita, eikä niitä jätetä.

Niska sanoo alkaneensa valmistautua lamaan jo kaksi vuotta sitten.

• Yllättävää on vain se, että lama on alkamassa vasta nyt. Aloitin homman 16-vuotiaana, nyt olen yli kuusikymppinen. Olen nähnyt vuosien varrella useita suhdannemuutoksia. Nousukausi ei voi jatkua aina vaan.

Matala profiili

Niska pitää julkisuudessa matalaa profiilia. Hän on tarkka siitä, ettei esiinny koskaan kuvissa ja juttelee toimittajien kanssa vain, jos "he haluavat suoraan kysyä jotakin".

- Ei näistä asioista viitsi puhua, kun jotkut yrittäjät ovat sitä mieltä, että joskus on pakko irtisanoa. Syntyy vaikutelma, että yksi tyyppi siellä julkisuudessa vaan retostelee.

Niska sanoo, ettei häntä huoleta edes se, että yhtiö voi kärsiä taloudellisesti linjauksestaan. Lokakuun lopusta lähtien alalla on ollut hiljaisempaa, ja ensi vuonna yhtiön tulos saattaa painua nollaan.

- Ei se mitään kärsi. Jos se hiukan menettää, niin sitten menettää, en minä tarvitse niitä rahoja. Olen varautunut siihen, että joudun jotakin tästä (päätöksestä) maksamaan. Joka vuosi ei ole yhtä hyvä.

Kuntoilusta palkkioita

Pekkaniska Oy on esiintynyt julkisuudessa aiemmin terveellisiä elämäntapoja suosivan henkilöstöpolitiikkansa vuoksi.

Työntekijät saavat rahapalkkioita esimerkiksi tupakoimattomuudesta, raittiudesta ja kuntoilusta. Palkkio maksetaan myös mikäli työntekijällä ei ole vuoden aikana ollut sairauspoissaoloja.

Jos yrityksellä ei ole tarjota töitä, saavat työntekijät mennä normaalilla palkalla punttisalille tai juoksulenkille mihin aikaan tahansa työpäivästä - tai haastaa pomonsa leuanvetoon.

• Maksan 170 euroa, jos joku voittaa minut. Kertaakaan en ole hävinnyt, 26 maratonia 50-vuotispäivänsä jälkeen juossut Niska naurahtaa.

”Janne Niska on menehtynyt” - kuolinuutinen 5 vuotta sitten yllätti kaikki ja paljasti erikoisen testamentin

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/565c15fa-3ae0-4048-b436-9326f953cebd

Janne Niskan yllättävästä kuolemasta tulee kuluneeksi viisi vuotta. Ystävät muistavat hänet johtajana, joka osasi arvostaa asiakasta. Miljoonaomaisuutensa perheetön 38-vuotias mies jätti työtovereilleen.

Janneniska Oy:n verkkosivuille ilmestyi viisi vuotta sitten, tarkalleen 27.2.2014, dramaattinen ja ilmeisesti kaikki yllättänyt tiedote.

Niska, merkittävä yritysjohtaja ja merkittävän yritysjohtajan Pekka Niskan poika, oli kuollessaan vasta 38-vuotias. Kuolinsyyksi arveltiin tuoreeltaan sairauskohtausta, mutta julkista varmistusta asialle ei ole koskaan saatu.

Pian kuoleman jälkeen julkisuuteen nousi Niskan laatima poikkeuksellinen testamentti. Niskalla ei ollut perhettä eikä sisaruksia, joten hän oli testamentannut osakkeensa lähimmille työtovereilleen.

– Edustamme näiden kolmen (Niskan omistaman) yrityksen toimivaa johtoa, Ville Karkkolainen, yksi yhdeksästä perijästä, kertoi Iltalehdelle kolmisen kuukautta kuoleman jälkeen.

– Janne on katsonut, että yritysten toiminnan kannalta omistus säilyy oleellisin osin riittävän pienen piirin käsissä, jotta perheyritysmäinen, nopea ja selkeä päätöksenteko on mahdollista.

Miljoonien perintö

Niska oli Pekkaniska Oy:n pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja ja Janneniska Oy:n sekä JN Windpower Services Oy:n perustaja, pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja.

Pekkaniska ja Janneniska ovat nostamiseen ja nostamislaitteiden vuokraamiseen sekä myyntiin erikoistuneita yrityksiä.

JN Windpower Services tunnetaan nykyään nimellä Bladefence Oy. Yrityksen ydinosaamisala on tuulivoimaloiden huoltotoimet.

Niska omisti Pekkaniskasta 87 ja Janneniskasta 96 prosenttia. Pekkaniskan arvo mitattiin kuoleman aikaan kymmenissä miljoonissa, Janneniskankin miljoonissa.

Perintö oli siis valtava, samoin perintövero. Niska oli huomioinut mittavan verohaasteen testamenttaamalla perijöille muunkin omaisuutensa.

– Hän oli vastuussa työntekijöille, yhtiökumppaneille ja asiakkaille, Karkkolainen kommentoi.

– Hän oli kantanut huolta siitä, että yritystoiminta ja sidosryhmät pystyvät toimimaan myös hänen kuolemansa jälkeen.

Karkkolainen, Bladefencen Pohjois-Amerikan tytäryhtiöiden toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen, esiintyi Niskan kuoleman jälkeen perijöiden yhteisenä puhemiehenä, mutta nyt, viisi vuotta myöhemmin hän on vaitonainen.

– Perikunnan jäsenet ovat jatkaneet yritystoimintaa Jannen testamentissaan toivomalla tavalla, Karkkolainen linjaa Iltalehdelle.

• Muilta osin perikunnan jäsenet jatkavat elämäänsä yksityishenkilöinä, emmekä halua kommentoida asiaa muuten.

"Asiakas on jumala"

– Janne sanoi aina, että jos meillä ei ole asiakasta, meillä ei ole mitään. Asiakas ei ole meille kuningas vaan jumala. Se on ajatus, jonka me olemme pyrkineet viemään läpi koko meidän organisaatiomme.

Näin muisteli Joni Alasaari ystäväänsä, edesmennyttä Janne Niskaa Kauppalehti Option jutussa keväällä 2015.

Niska ja Alasaari olivat pikkuserkkuja ja erottamattomat ystävykset teinivuosista lähtien. Yhteinen palo yrittämiseen löytyi varhain, Option jutun mukaan jo 15-vuotiaana.

– Enimmäkseen puhuimme työstä ja omasta yrityksestä, Alasaari kertoi.

– Välillä voitiin puhua naisista ja joskus mopoistakin, mutta sitten taas palattiin yrittämiseen.

Poikasista asti Niska ja Alasaari oivalsivat asiakaspalvelun arvon.

– Aika paljon ammensimme ideoitamme amerikkalaismallisesta palvelukulttuurista. Emme yksinkertaisesti käsittäneet, miten asiakaspalvelu saattoi olla joissakin yrityksissä huonoa. Se oli meistä täydellistä typeryyttä.

Molempien liiketalouden opinnot jäivät kesken, unelma omasta yrityksestä ei. Janneniska Oy perustettiin vuonna 1996.

Niska ja Alasaari, 21-vuotiaat yrittäjät, ottivat viiden miljoonan markan lainan ja hankkivat nostokalustoa. Pekka Niskan takausjärjestely toimi alussa merkittävänä selkänojana.

– Koko juttu olisi voinut mennä aivan hyvin kiville, Alasaari arvioi.

– Tietysti meille oli hyötyä siitä, että Janne oli oppinut nosturilaitteet jo Pekkaniskassa. Ratkaisevaa oli silti se, miten hyvin onnistuimme myymään koneiden käyttöä – ja mehän myimme henkihieverissä.

Rajut harrastukset

Niska muistetaan aikaansaavana, ryhdikkäänä ja lämpimänä yritysjohtajana sekä ystävänä.

– Vaikka Janne nuori mies olikin, ehkä hänessä oli tällaista vanhan ajan teollisuuspatruunan vikaa, Karkkolainen luonnehti kuolinkeväänä Iltalehdelle.

– Hän huolehti omasta porukastaan, ystävistään ja työntekijöistään hyvin lojaalisti. Hän keräsi ympärilleen sellaisia ihmisiä, joista piti ja joiden kanssa hän pystyi luomaan jotain uutta.

Niska vietti viimeiseksi jäänyttä iltaa ystäviensä kanssa: ensin kiekkomatsiin, sitten Within Temptationin keikalle.

Niskalla oli myös vauhdikkaampia, paljon vaarallisempia harrastuksia, kuten kilpa-autoilu ja laskuvarjohyppy. Hän tiesi, että voi käydä huonosti tai oikein huonosti – ja sitä mahdollisuutta varten on hyvä olla suunnitelma.

– En tiennyt, että testamentti on, mutta olen olettanut, että sellainen on, Karkkolainen kommentoi.

– Janne ei koskaan eläessään kertonut siitä meille, mutta toivoin, että hän olisi järjestänyt asiansa, kuten hän olikin tehnyt – aivan kuten kuka tahansa hänen asemassaan oleva ihminen.

Pekka Niska

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Niska

Pekkaniska

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekkaniska

Suomen paras työllistäjä: Pekkaniska nostaa tuottavuutta ja työhyvinvointia

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/suomen-paras-tyollistaja-pekkaniska-nostaa-tuottavuutta-ja-tyohyvinvointia/

Nosturifirma maksaa 170 euron bonuksen maratonista ja savuttomuudesta

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/nosturifirma-maksaa-170-euron-bonuksen-maratonista-ja-savuttomuudesta/771b4a68-770d-3eda-bac4-a88da3211d2c

Tällaiset ovat suomalaisfirman legendaariset kuntobonukset: voita toimari leuanvedossa, tienaa 170 euroa - kukaan ei ole vielä pystynyt

https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/27b9ea09-adad-488f-86d8-3a2fdaefe68b

Vedä leu­ko­ja, pese Niska, an­sait­se rahaa

https://www.kaleva.fi/veda-leukoja-pese-niska-ansaitse-rahaa/2315312

Pekkaniska laajentaa kuntobonusjärjestelmäänsä

https://www.rakennuslehti.fi/2010/10/pekkaniska-laajentaa-kuntobonusjarjestelmaansa/

Pekkaniska nostaa

https://www.pekkaniska.com/yhteystiedot/suomi/

Pekkaniska nostaa Venäjä

https://www.pekkaniska.com/yhteystiedot/venaja/

Pekkaniska nostaa Ukraina

https://www.pekkaniska.com/yhteystiedot/ukraina/

Pekkaniska nostaa Ruotsi

https://www.pekkaniska.com/yhteystiedot/ruotsi/

Pekkaniska nostaa Valko-Venäjä

https://www.pekkaniska.com/yhteystiedot/valko-venaja/

Pekkaniska nostaa Baltia

https://www.pekkaniska.com/yhteystiedot/baltia/

Kansakoulun perustaminen Kalajoelle

Kalajoen Pohjankylän koulu (ensimmäinen kuva) ja Raution Puustelli oli Raution ensimmäinen koulu (toinen kuva)

Pitäjäkokouksessa 1865 oli ollut esillä kansakoulun perustaminen Kalajoelle. Hallavuosien ja velkaantumisen tähden tehtävä katsottiin mahdottomaksi. Kokouksen pöytäkirjasta saa kuitenkin käsityksen, että koulujen merkitys oli oivallettu. Huhtikuun 12 päivänä 1871 päätettiin tehdä anomus kansakoulun perustamisesta Kalajoelle, mutta päätös purettiin seuraavassa kokouksessa. Toteuttaminen koki monia vaikeuksia ja vei aikaa.

Kun kansakoulua ei vielä saatu, niin silloiset puuhamiehet ottivat esille kiertokoulun, jonka tehokkaampi tuleminen Kalajoelle tapahtui kuntakokouksen päätöksellä 1874. Koulun johtokuntaan tulivat rovasti Ingman, lukkari Johan Friis, kirkkoväärti Mikko Junnikkala, talokkaat Jakob Merenoja, Zefanias Tavastvik, Erik Puskala, Johan Perttunen, Anders Tilvisniska, Johan Pahikainen ja Andreas Mehtälä. Oppilasmäärältään koulu laajeni niin, että vuosien kuluessa opettajia lisättiin. Kiertokoulun toiminta oli näkyisänä aina 1920-luvulle. Koulu oli ehtinyt saada valtionkin tukea vuosina 1914-1917.

Kansakoulun perustaminen

Kansakoulutoiminnan etenemisessä tapahtui 1870-luvulla yleinen hidastuminen. Pitävä päätös koulun perustamisesta Kalajoelle saatiin aikaan kuntakokouksessa pappilassa 23. helmikuuta 1880. Lainamakasiinista luovutettiin 200 tynnyriä jyviä perustamisvaroiksi. Viikon kuluttua tuosta myönteisestä helmikuun sunnuntaista pidettiin 2.3.1880 juhlajumalanpalvelus Aleksanteri II:n 25-vuotisen hallituksen johdosta. Tällöin kannettiin kolehti 11 markkaa 16 penniä Kalajoen kansakoulun hyväksi. Siitä, että perustaminen oli tuolloin väestön yleinen tahto osoittaa se, että saman vuoden elokuussa pidettiin "kansahuvit" kansakoulun hyväksi ja sen pääsymaksutulot 107 markkaa luovutettiin kansakoulurahastoksi varattomia varten. Tähän rahastoon tuli vielä 175 markkaa 34 penniä syksyn kuluessa järjestetyn listakeräyksen tuloksena.

Lokakuun 25. päivänä kuntakokous käsitteli kunnallislautakunnan 3.9.1880 valmistamaa kansakolun toimeenpanoehdotusta. Kunnallislautakunnan puolesta ehdotuksen olivat allekirjoittaneet J. Myllylä, Antti Rahko, Antti Nauha, Gustaf Himanka ja K. Myllylä. Syntyneessa keskustelussa osa vaati asian hylkäämistä ainakin siksi kunnes kirkon rakennusvelka on maksettu. Asia ratkaistiin äänestyksellä, jossa koulua kannatti 39 kokousedustajaa, joilla oli 659 ääntä kokouksessa ja koulua vastusti 33 kuntalaista, joilla oli 394 ääntä. Kansakoulun toimeenpano oli siten päätetty.

Marraskuun 15. päivänä kuntakokous hyväksyi "yhden ylhäisemmän kansakoulun" perustamissuunnitelman. Vuoden 1881 alusta tapahtuma seurasi toistaan. Johtokunta, jonka jäseninä olivat Gustaf Snellman, värjäri Johan Pahikainen, kauppias Antti Santaholma, talokkaat Johan Kivioja ja Simo Saari sekä kunnankirjuri Kalle Myllylä, kirjoitutti pöytäkirjaansa 44 seikkaperäisen tarkasti tehtyä pykälää. Päätettiin mm. "hyyrätä" koulun käyttöön ns. Forsbergin Sillanpääkartano ( myöh. nuorisoseurantalo). Huonekaluja näyttää hankitun mm. huutokaupoista ja ne kaikki päätettiin maalauttaa "pruuniksi". Johtokunta myös vaati alunalkaen, että "joka tiiman perästä pitää lapset saada olla 10 minuuttia ulkona tuulettelemassa". Opettajaksi tähän pitäjän ensimmäiseen kansakouluun johtokunta valitsti syyskuun 1. päivänä 1881 Käyrän kasvatuslaitoksen "tieteisopettajan" Matti Tuomikosken Turusta. Hän oli syntynyt Pyhäjoella ja saanut päästötodistuksen Jyväskylän seminaarista 3. kurssin oppilaana itseltään Uno Cygnaeukselta.

Vain poikia kouluun

Koulun alkamispäivä oli 3. lokakuuta 1881. Oppilaiksi oli päätetty ottaa vain poikia, joita tutkintojen perusteella hyväksyttiin peräti 61. "Auttava" sisälukutaito oli ollut pääsyn ehto. Oppilaiden vanhempien yleisin sääty oli itsellinen, seuraavina talokas, torppari, renki, merimies ja kauppias. "Koetusvuotten" kuluttua opettaja vannoi johtokunnan edessä virkavalan. Kun sillanpääkartanon vuokraa nostettiin, alettiin suunnitella omaa taloa. Maaliskuussa 1885 puitiin kouluasiaa kuntakokouksessa monelta taholta. Ensimmäiseksi otettiin käsittelyyn tyttökoulun perustaminen sekä koulurakennuksen perustaminen näille molemmille samaan yhteyteen. Hanke kaatui äänin 534-266. Seuraavaksi käsiteltiin kansakoulun perustamista pojille ja tytöille Tyngän kylään, mutta enemmistö kaatoi tämänkin ehdotuksen. Seuraavaksi esiteltiin tarpeellisen maan hankkimista poikakansakoulua varten, Asiasta keskusteltiin ja hyväksyttiin piirustusten teko rakennusmestari A. G. Östmanille. Koulun rakennusaineet päätettiin kootavaksi koulun johtokunnan ja kunnallislautakunnan valvonnan alla manttaaleittain. Parin viikon kuluttua kuntakokous sai nähtäväkseen pohjapiirustukset koulun päärakennuksesta. Hyväksytyksi tuli, ei Östmanin, vaan talonmies Aukusti Pahikkalan tekemä pohjapiirros. Maan hankinta pantiin heti toimeksi.

Kun johtokunnan alkukokous asiasta oli helmikuussa 1885 ja koulurakennus (Pohjankylän koulun vanhapuoli) oli syksyllä valmis. Tukkeja tarvittiin 200 kappaletta, Tiilet päätettiin antaa urakalla tehtäväksi. Asia ei kuitenkaan sujunut yksimielisesti, sillä tynkäläiset katsoivat, että jos koulu tehdään keskustaan niin se pitää tehdä Tyngällekin. Tynkäläiset protestoivat jättäytymällä pois kuntakokouksista.

Tyttökoulun perustaminen

Vuonna 1887 perustettiin tyttökoulu, jonka opettajana oli Mari Friis (myöh. Pohjanpalo). Asialle lähti yksityinen yhdistys - Kalajoen Naisyhdistys - , jonka anomana Suomen senaatin Koululiiton Ylihallituksen esityksestä 5. syyskuuta 1887 teki "Keisarillisen Majesteetin Korkeassa Nimessä" päätöksen valtionavun maksamisesta "siinä ylemmässä tyttöjen kansakoulussa, joka erään yhdistyksen toimesta on ilmoitettu alkavaksi värjäri J.Pahikaisen "hyyrymaksuutta antamassa huoneistossa". Valtion avun määrä oli 600 markkaa ja se tuli opettajattaren palkkaukseen. Tällöin tyttökoulussa oli 49 ja poikakoulussa 48 oppilasta. Valtion osuuden lisänä muun muassa Weljekset Friis, kauppiaat Löfqwist ja Santaholma sekä talokas Merenoja avustivat koulutyötä.

Kansakoulu Rautioon

Kansakoulun perustaminen oli ollut vireillä Rautiossa jo 1870-lopulla, Perustamispäätös on tehty 12. joulukuuta 1881 pappilassa pidetyssä kuntakokouksessa. Kansakoulun aloittaminen Kalajoella nopeutti päätöksen tekemistä myös Rautiossa. Todellisuudessa koulutyön käynnistämisessä oli Rautiossa suuria vaikeuksia ja lopullisesti koulu saatiin "pystyyn" vasta kahdeksan vuotta myöhemmin kansakoulujen tarkastajan ja Oulun lääninhallituksen patistelujen jälkeen. Räihän talossa 28. toukokuuta 1888 pidetyssä kuntakokouksessa onkin annettu selitys samalla valittaen, että kansakoulujen tarkastajan kirjeeseen viime vuonna ei ollut Rautiosta annettu mitään vastausta. Kokouspöytäkirjan ovat hyväksyneet Jaako Werronen, E.Kangas, Erkki Pöllä, Juho Räihä, Henrik Kärkinen, Leander Oja, Johan Jakop Niemelä ja Jaako Typpö. Kuntakokous pyysi selityksessään "nöyrimmästi, että kansakoulun perustaminen elin toimeen paneminen vielä tulisi lykätyksi ainakin 3 vuodeksi eteenpäin". Perusteluina esitettiin, että kunnalle olisi nytkin vaiiea panna päätöstä toimeen, "koska ajat, kuten tietty, ovat köyhät ja maanviljelijöille ahtaat ja myöskin siitä syystä, että seurakunnan on aivan hteimiten pakko tehdä uusi hautausmaa, joka moensta syystä tulee santen kalliiksi".

Koulutoimen ylihallitus oli esittänyt päätöksellään 7. elokuuta 1889, että yleisistä varoista myönnettäsiin "apuraha opettajattaren palkkaamiseen Raution kuntaan perustettavaksi aiotussa ylemmässä, pojille ja tytöille yhteisessä kansakoulussa". Koulutoiminnan alkaessa 1889 johtokuntaan kuuluivat puheenjohtajan kappalainen Oskar Vilhelm Snellman sekä jäseninä lautamies Jaako Werronen, kirkkoväärti Johan Räihä, maakauppias Erik Kangas, kauppiaanpoika Otto Petäjistö ja talokas Johan Emanuelinpoika Räihä. Koulun pitoa varten oli vuokrattu koululle ja opettajattarelle huoneet lukkarin puustellista. Opettajattarena toimi Anna Kiljander. Kirkonkylän koulu rakennettiin 1892.

Kalajoen ensimmäinen sivukylän koulu

Ensimmäinen sivukylän koulu Kalajoella oli Tyngällä (nykyinen Tavastin koulu). Kansakoulu aloitti 28. syyskuuta 1891. Kirkolla tyttö- ja poikakoulut muodostiavt "yhteiskoulun". Vasankarissa kansakoulu aloitti toimintansa v. 1898, Rahjassa 1899, Metsäkylässä 1900 ja Pitkäsenkylällä 1914. Muut kunnan kansakoulut aloittivat 1920-luvulla tai sen jälkeen. Tyngän kansakoulu (Ylityngällä) pääsi alkamaan 1920, Käännän ja Vuorenkallion 1921, Etelänkylän 1923, Kurikkalan 1925, Jokisuun 1927, Rahkon koulu 1932 ja Jylkän koulu 1949.
Koulutilastojen mukaan Kalajoella oli vuosina 1890-1891 7-16-vuotiaita lapsia yhteensä 987. Näistä kävi kansakoulua 66, kiertokoulua 692, kaupungin silloista oppikoulua 4 ja kotona oli 225.

Laitos kehittyy

1920-luvulla alkoi kansakoululaitoksen monipuolinen kehittyminen, Tämän teki mahdolliseksi maan itsenäistyminen, suotuisa taloudellinen tilanne, kunnallinen itsehallinto ja 1921 oppivelvollisuuslaki. Hyvään alkuun päässyt kansakoulu koki pulakauden vaikeina lamavuosina 1932-33 jolloin viisi koulua toimi supistettuna Kalajoella.
Myöhemmän ajan tehokkain ajanjakso Kalajoen koulurakennusten peruskorjauksessa ja rakentamisessa oli 1950-luvun alkuajat. Työkohteina tällöin olivat Rahkon, Etelänkylän, Jylkän, Pitkäsen, Pohjankykän ja Vasankarin koulurakennukset.
Maksuton kouluateria säädettiin maassa pakolliseksi 1943. Kouluhammaslääkäritoiminta alkoi Kalajoella 1948.

Raution koulun historiaa

Raution kirkonkylän kansakoulun opetustyö aloitettiin 16. syyskuuta 1889 Lukkarin puustellissa.

Kansakoulun perustamista ovat valistuneet rautiolaiset isännät kehitelleet ilmeisesti useiden vuosien aikana ja 12.12.1881 Raution pappilassa pidetyssä kuntakokouksessa on sitten tehty päätös kansakoulun perustamisesta. Alkuperäinen pöytkirja on hävinnyt, mutta säilyneen jäljennöksen kautta tuon kuntakokouksen pöytäkirjan ovat omakätisesti allekirjoittaneet kuntakokouksen esimies Henrik Petäjistö ja kirjuri Henrik Kärkinen sekä puumerkeillään vahvistaneet Johan Räihä, Johan Härö, Henrik Asu, Henrik Takkunen ja Jaako Sipilä.

Kansakoulun johtokunnan esimieheksi oli valittu pastori N. Karlsberg ja jäseniksi kauppias Henrik Petäistö, kirkkoväärti Johan Räihä, talokkaat Manna Koivu-Sipilä, Juho Härönoja, Erkki Mäkitalo, Henrik Kärkinen-Wähäkangas, Erkki Keltapöllä ja lautamies Jaako Werronen. Viisi vuotta oli kulunut, mutta Rautiossa ei ollut tapahtunut mitään. Kesällä 1888 kansakoulujen tarkastaja pastori J. Reini oli kirjoittanut asiasta Oulun läänin kuvernöörille ja vaatinut kuntaa toteuttamaan vuonna 1881 tehdyn päätöksen kansakoulun perustamisesta.

Lääninhallitus on antanut välipäätöksensä tarkastajan vaatimuksesta 11. elokuuta 1888 ja Raution kuntakokous on puolestaan vastannut siihen jo 3. syyskuuta 1888. Päätöksen mukaan kunta suostuu panemaan koulun toimeen syyskuun alusta 1889, mutta pyytää, että ”koulu pitemmäksi aikaa saisi olla sijoitettuna hyyryhuoneisiin eli siihen asti kunnes koulun menestys on täydellisesti taattu”. Oulun lääninhallitus on 5. lokakuuta 1888 ”hyväksynyt ja vahvistanut mitä Raution kuntalaiset viime syyskuun 3. päivänä asiassa ovat päättäneet".

Koulutoimen ylihallitus (kouluhallitus) on 7. elokuuta 1889 esittänyt, että yleisistä varoista myönnettäsiin ”apuraha opettajattaren palkkaamiseen raution kuntaan perustettavaksi aiotussa ylemmässä, pojille ja tytöille yhteisessä kansakoulussa”. Lopullisen päätöksen kansakoulun perustamisesta on tehnyt Keisarillisen Suomen Senaatin kirkollisasiain toimituskkunta Helsingissä 28. elokuuta 1889.

Koulun johtokunta on päättänyt 9. huhtikuuta 1889 vuokrata koululle ja opettajattarelle huoneet Lukkarin puustellista (nykyisin Raution kotiseutumuseona) 50 markan vuosivuokralla. Ensimmäisessä johtokunnan kokouksessa 13. elmikuuta 1889 on merkitty pöytäkirjaan, että opetusta tulee antaa seuraavissa aineissa: uskonoppi ja kirkkohistoria, soveliasten kirjain lukeminen äidinkielellä ja sen kirjoittaminen, maantiede ja historia, muoto-oppi sekä pintain ja kappalten mittaaminen, luonnontiede ja sen käytäntö, kuvaanto, laulu ja voimistelu, jonka ohessa tyttöjä pitää harjoittaa naisväen käsitöihin ja poikia kätevyyteen. Koulun aloituspäivänä 16. syyskuuta 1889 johtokunta hyväksyi opettajan tekemän lukujärjesteyksen, jonka mukaan koulupäivän pituus oli maanantaista perjantaihin viisi tuntia ja lauantaisin neljä tuntia.

Raution kirkonkylän koulun rakennukset vuonna 1930 tapahtuneen laajennuksen jälkeen.

Keväällä 1891 kuntakokous on ”lupausten mukaan ja pitemmän aikaa tuumittua” ostanut 300 markalla uuden koulun paikaksi Hiskias Aaponpoika Räihältä ”Pappilan maan rajalta Sysimehtän ja Matti Hanhinevan Torpanmaan paikalta peltoa yhden tynnyrinalan ja kartanon maan tonttia puolen tynnyrin alan”. Koulun rakentaminen on toteutettu 1892 ja sitä varten on Raution koulupiirin asukkailta kannettu kahteen otteeseen yhteensä noin 2 000 markkaa. Pääurakoitsijana toimi Jaakko Antinpoika Takkunen, joka huutokaupassa otti tehdäkseen ”rakennuksen salvaamisen ja veistämisen sisältä ja päältä ja päätyin lautottamisen ponttaamalla ja vesikaton tekemisen asfalttihuovasta 540 markan summasta.

Ensimmäisen koulutalon rakennuskustannukset ovat olleet yhteensä 5 550 markkaa. Useina vuosina koulun menot ovat olleet tuloja suuremmat ja tilinpitäjä Otto Petäistö on joutunut maksamaan koulun menoja omasta pussistaan. Tammikuussa 1893 oli johtokunnassa ensimmäisen kerran esillä koulun vesikysymys. Tuolloin päätettiin tehdä koululle kaivo, jonka ”puitteiksi ostetaan joku vanha huone-aitta tai riihi.

Alusta alkaen oli kirkonkylän koulu varsin sivussa muusta asutuksesta ja koulun paikkaa valittaessa lieneekin painavimpana syynä ollut pappilan läheisyys. Rakentamisen kannalta maaperän laatu oli huonoa ja jo pian koulun aloittamisen jälkeen ovat johtokunnan jäsenet useinkin joutuneet pohtimaan korjaustöitä ja niistä aiheutuneita pulmia.

Syksyllä 1920 oli koululle vuokrattava lisätiloja lukkari Jokelinin puustellista. Varsinaiseen koulutaloon saatiin sähköt 1922 lopulla. Yli neljännesvuosisata myöhemmin 1949 valtuusto myönsi 30 000 markkaa sähköjohtojen uusimiseen, kun silloin sähkönjakelua hoitaneelta Korpelan Voima Oy:ltä oli tullut määräys, että sisätilojen sähköjohdot on uudistettava laillisiksi.

Opettaja Helvi Juntumaa oli virassaan 1952-1957. Kuva on otettu pappilan väentuvan edessä.

Vuonna 1952 vuokrattiin alakoulua varten luokkahuone koulun viereisestä pappilan väentuvasta ja samana vuonna rakennettiin koululle uusi sauna. Koulun laajentaminen tuli esille seuraavana vuonna ja johtokunta esitti jälleen koulun rakentamista uuteen paikkaan, koska ”nykyisen koulun paikka on sekä asemansa että maan laatua ajatellen sellainen, että ei ole tarkoituksenmukaista tähän koulua rakentaa. Kunnanvaltuustokin oli nyt samaa mieltä ja koulun paikaksi ostettiin maantien varresta Antti Niskalta 63 aaria maata 350 000 markan hinnalla.

Koululle hyväksyttiin Jukka-tyyppipiirustukset ja rakennuslupa saatiin syyskuun alusta 1954. Tiilirakenteinen koulu valmistui kunnan omana työnä 1955 ja sen kustannukset olivat noin 23 miljoonaa markkaa. Koulun tilavuus oli noin 3300 kuutiometriä ja talousrakennuksen tilavuus noin 330 kuutiometriä.

Raution koulu on ollut lakkautusuhan alainen vuonna 2011. Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtajan Raili Myllylän johtama kouluverkkotyöryhmä yritti saada lakkautettua koulun, mutta se ei onnistunut siinä operaatiosa. Sen jälkeen lakkautusta yritettiin ”vippaskonstein” eli Kalajoen kaupungin investointibudjetin kautta. Asiasta nousi sen verran iso ”mökä” että asia näytetään hoidettavan kunnallisvaalien 2012 jälkeen.













'

Raution koulu

Raution koulussa tehtiin käsityötunneilla opettaja Osmo Tokolan opastuksella vaativia käsitöitä kuten esim. könninkelloja.

Raution kirkonkylän kansakoulun oppilaita

Osmo Tokola toimi johtavana opettajana Raution koulussa vuosina 1943-44 ja 1946-1971.

PR_Teollisuus Oy:n asiassa olevia rikoksia - 1990-luvun historiaa

Presidentti Mauno Koivisto päätti pelastaa pankit. Samalla hän puuttui riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaan, mikä on valtiopetos.

Valtiopetos on tosiasia

Suomen taloudellinen lama 1990-luvun alussa

https://valtuustoaloite.blogspot.com/

SSP-sopimuksessa oli Esko Ahon hallituksen ja neljän ostajapankin  välillä sovittu toimialarationalisoinnista eli siitä, että tietyiltä aloilta poistetaan ylikapasiteetti.

PR-Teollisuus Oy:n tuleva osakas ja toimitusjohtaja oli tehnyt KERA Oy:n kanssa ylläolevan sopimuksen muiden osakkaiden tietämättä. Jos tämä sopimus olisi ollut muiden osakkaiden tiedossa niin koko yritystä ei olisi perustettu. On syytä epäillä, että Jouni Remes oli Keran saattohoitaja.

Myyjä Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä salasi 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset  ja

ilmoitti keskeneräisen tilauskannan 15 miljoonaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Törkeä petos oli 63 miljoonaa markkaa.

Uhttua Wood Oy oli PR-Teollisuus Oy:n osakas  ja Pentti Arhippainen kertoo totuuden pantatuista kiinnityksistä ja KERA;n roolista asioissa.

Konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat myivät kiinteää omaisuutta konkurssisäännön vastaisesti.

Kaupanvahvistajaksi oli valittu nimismies Sulo Heiskari, joka myöhemmin toimi syyttäjänä kaikissa oikeudenkäynneissä, jotka koskivat PR-Teollisuuden asioita. Hän oli varmasti esteellinen ja esteellisyys on rikos.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki vielä takaajia vastaan suoritustuomion vaikka kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet. Takaajat joutuivat velkahirteen vaikka takaukset olivat rauenneet kun kaupat oli purettu.

Varatuomari Paavo M. Petäjä oli antanut konkurssiasiassa lausuman , että kanne on oikea, vaikka hän KRP:lle tunnustaa, ettei hänellä ollut toimeksiantoa asiassa. Koska Paavo M. Petäjä oli varatuomari niin Ylivieskan käräjäoikeuden tuomarin olisi pitänyt tarkistaa onko varatuomari Paavo M. Petäjällä valtakirjoja hoitaa asiaa. Ei muuten ollut.