Legendaarinen johtaja Martti Eerikki Rahja
Martti Eerikki Rahja s. 16.09.1919 - k.10.11.2002. Puoliso Toini Maria Rahja os. Ojala s.19.10.1919 Himanka – k. 18.10.1991. Vihitty 21.8.1942.
Martti sai elää pitkän ja kokemusrikkaan elämän. Hän oli legenda jo eläissään. Hänen sekä fyysinen, että henkinen kuntonsa oli hämmästyttävän rautainen aina viime hetkiin saakka. Näytti siltä, että hän oli tervaskanto, johon vuodet eivätkä sairaudet kyenneet vaikuttamaan, Tulipa samassa käymään koska tahansa, niin aina sieltä tapasi Martin työpöytänsä ääressä taikka sitten kiertelemässä sataman eri työpisteisiin. Henkilönä hän oli karismaattinen ja samalla rauhallisen leppoisa. Hänen kanssaan oli helppo keskustella ja hänen olemuksensa herätti avoimuutta ja luottamusta. Hänen tietonsa nimenomaan merenkulkuun ja kotiseutuunsa liittyvistä asioista oli erittäin laaja ja kun hänen muistinsa oli hämmästyttävän hyvä ja hän omasi erinomaiset kertojan lahjat, niin tuota pikaa hän tarinoillaan kykeni kuorimaan virallisissakin tilaisuuksissa päältä pois turhan tärkeyden ja jäykkyyden. Näin neuvotteluista muodotui miellyttäviä yhdessäolotilaiuuksia, joihin oli helppo palata. Hänen sosiaaliset taitonsa edistivät siten sekä asiakkaiden, että muiden yhteistyötahojen keskinäisen tuntemuksen ja luottamuksen syntymistä ja syventämistä. Hänen toimintatapaansa kuuluivat määrätietoisuus ja asiakaslähtöisyys sekä henkilökohtaiseen luottamukseen perustuva yhteistyö. Hän nautti henkilökunnan keskuudessa arvostusta ja luottamusta.
Martti synty Kalajoen Rahjankylässä kymmenestä lapsesta kuudenneksi vanhimpana. Kun edellisessäkin sukupolvessa lasten lukumäärä oli ollut sama 10 henkeä ja kun Martin kertoman mukaan isoisän tahto nälkävuosien kokemuksen perusteella oli, että kukaan ei saa lähteä kotoa, vaan yhdestä padasta on syötävä , niin perheessä oli kaikkiaan 28 jäsentä. Tällainen suurperhe opetti nuorelle Martti-pojallekin sosiaalisia taitoja ja kasvatti luonnetta tavalla, josta on ollut myöhemmässä elämässä varmasti hyötyä. Vaikka kotitila oli silloisen mittapuun mukaan isohko maatila, niin kalastus ja merenkulku liittyivät tärkeänä osana perheen ja koko kylänkin elämään. Rahjanmäellä oleviin korkeisiin kuusiin kapuamalla nuoret pojat saattoivat ilmoittaa kyläläisille, milloin laiva on saapumassa lastauspaikalla. Näin tieto kulku ja kylän miehet ja naisetkin tiesivät lähteä töihin lastuulle.
Meri veti Marttia puoleensa ja merimiehen elämä kiinnosti, vaikka töitä olisi löytynyt kotoakin. Seikkailun halu sekä mieliteko nähdä maailmaa vähä laveamminkin sai nuoren poja menemään tihin aluksi setänsä omistamaan kaljaasiin sekä vain 13-vuotiaana Frans-nimiseen himankalaiseen kaljaasiin, minkä jälkeen hän tutustui myös raumalaisiin purjelaivoihin. Kesät oltiin merellä ja talvella tehtiin tilan töitä. Nyt oli kokemusta jo niin paljon, että elämänura näytti selvältä. Martti ilmoittautui oppilaaksi Viipurin merenkulkuopistoon syksyllä 1938. Pääsyvaatimuksena oli 18 vuoden ikä, joka ei aivan täyttynyt ja siksi oli anottava erivapautta 9 kuukauden koulujakson piti jatkua syksyllä 1939, mutta matkalla Viipuriin juna pysäytettiin Kouvolassa. Oli syttynyt talvisota.
Uudenvuoden yönä Mäntyluodosta lähti aluspaperilastissa ja Martti mukanaan kohti New Yorkia, josta paluu saksalaisten sukellusveneiden partioidessa pohjoisella Atlantilla tapahtui vasta toukokuussa 1940. Armeijaan meno oli ollut helmikuussa, mutta olosuhteiden pakosta asevelvollisuuden suorittaminen alkoi vasta matkan jälkeen. Jatkosotaan hän ehti mukaan palvellen yhteysaluksen päällikkönä Petsamossa. Sota-ajan opiskelijana Martti valmistui Itämeren laivurisi, mikä kokemuksen myötä mahdollisti toiminnan aluksen päällikkönä alueella.
Sodan jälkeen tapahtui paluu siviilitehtäviin. Toini vaimo oli löytynyt vuonna 1942 läheltä, Himangalta ja perhekin oli alkanut kasvaa. Ensimmäiseksi ostettiin muutaman kumppanin kanssa vanha kaljaasi, mutta pian sen jälkeen hankittiin Haminassa toimineita laivanrakentajilta uusi laiva. Martin ollessa kotilomalla sijaishenkilön ollessa päällikkyydessä laiva upposi Suomenlinnan vesillä. Alus nostettiin ja korjattiin ja sillä rahdattiin sahatavaraa mm. Puolaan ja hiiltä sieltä tuotiin takaisin ja muita sotakorvauskuljetuksia.
Santaholman saha ja Osuuskunta Metsäliitto olivat jo pitkään harjoittaneet puutavaran lastauksia ja puutavaran kuljetuksia Kalajoella sekä kotimaahan että ulkomaille. Erityisesti Metsäliiton toiminta uhkasi loppua ellei paikkakunnalle saataisi huolitsijaa, joka vastaisia paikallisesta satamatoiminnasta. Martti päätti tarttua tilaisuuteen ja näin hän yhdessä veljiensä Haraldin ja Päiviön kanssa sekä parin muun ulkopuolisen osakkaan kanssa perusti Rahjan Huolinta & kumppanit-nimisen avoimen yhtiön v.1952, joka myöhemmin muutettiin osakeyhtiöksi ja siirtyi perheen omistukseen. Sen toimitusjohtajana hän toimi kuolemaansa saakka eli 60 vuotta. Se on vertaansa vailla oleva elämäntyö.
Alkuvaiheessa talvet kuluivat vielä maailman merillä ja vasta vesien avauduttua tapahtui paluu Rahjaan. Näin saavutettu merenkulun kokemus oli varmasti erittäin arvokasta tulevia tehtäviä ajatellen. Satamatoimintojen kehittyessä ja pyöreän puutavaran vaihtuessa vähitellen sahatavaraan, nousi eteen kysymys laiturisataman tarpeesta. Aluksi hänen kertomansa mukaan hän itse suunnitteli toteuttavansa erilaisia tilapäisratkaisuja, mutta vähitellen kunta innostui ajatuksesta. Vaihtoehtoisia ratkaisuja tutkittiin ja niin kuin kunnassa monesti käy, niin tässäkin tilanteessa ilmeni voimakkaita erimielisyyksiä siitä, miten paikkakysymys tulisi ratkaista. Loppujen lopuksi Martikin ajama Kainuunkarin seutu ja entinen laivanrakennuspaikka, Mansikkaniemi, hyväksyttiin uuden laituri-sataman sijoituspaikaksi. Investointi oli pienehkölle kunnalle erittäin raskas. Se vastasi kunnan yhden vuoden verokertymää. Satamatoiminnot huolintaliikkeen perustamisen johdosta olivat saaneet vakiintuneen muodon. Tämä rohkaisi kuntaa lähtemään tähän suurinvestointiin tasan 10 vuotta huolintayhtiön perustamisen jälkeen.
Martilla oli visio siitä, että Kalajokilaakson, Ylä-Savon ja Kainuun elinkeinoelämä ja teollisuus tulevat tarvitsemaaan Oulun ja Kokkolan rinnalle oman sataman. Aluksi sahatavaran osalta asiakkaina oli vain piensahoja ja toiminta lähti suhteellisen varovasti liikkeelle. Siksi paineet toiminnan laajentamisesta kasvoivat. Markkinointikeinoiksi valittiin asiakaslähtöisyys, jota Martti myöhemminkin on korostanut. Asiakassuhteet oli tuolloin luotava ottamalla marjakin maasta.
Asiakaslähtöinen, luotettava ja kustannuksiltaan edullinen toiminta alkoi kiinnostaa myös suurempia sahoja, joiden mukaantulo mahdollisti satamatoimintojen ja sen palvelukonseptin kehittämisen aivan uudelle tasolle. Kunta rakensi puutavaravarastoja, yhtiö hankki satamanosturit ja loi kuljetusjärjestelmän. Näin voitiin lähestyä sahoja tarjoamalla kokonaishuolintasopimusta. Erikoistumalla rahatavaranvientiin ja kehittämällä sen palvelukonseptia Rahjan satamasta on tullut eräs merkittävimmistä puutavaran vientisatamista Suomessa ja Perämeren alueen selvä ykkönen.
Martin elämäntyö ja sitä kautta koko kunnan ja lähialueenkin elinkeinoelämän kehittäjänä on ollut harvinaisen mittava. Hän on ollut ikihonka, jonka suojassa on voinut versoa monenlaista aluskasvillisuutta. Hän on ollut suunnannäyttäjä ja yhteyksien rakentaja, mikä on taannut jatkuvan, vakaan kehityksen ja luottamuksellisen ilmapiirin, Legenda jää elämään perheen, suvun, ystävien ja maan merenkulkijoiden keskuuteen.
Teksti on lainaus Rahjan suku kirjasta.
PE 10.11.2023 Kalajoen Sataman historiaa
https://kalajokinen.blogspot.com/2023/11/pe-10112023-kalajoen-sataman-historiaa.html
PS. Martti Rahja ansaitsee muotokuvan taidenäyttelyyni, mutta sen toteutuminen vie aikaa, koska ensin on selvitettävä muotokuvan rahoitus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti