maanantai 11. toukokuuta 2020

TI 12.05.2020 Kantelu oikeuskanslerille ja eduskunnan perustuslakivaliokunnalle sekä Euroopan oikeuskomissaari Vera Jourovalle

Kantelu tiedoksi ja  toimenpiteitä varten myös Oulun ja Vaasan vaaliiirin kansanedustajille.


Kantelu ja rikosilmoitus rikosylikonstaapeli Johanna Tynin ja kihlakunnansyyttäjä Essi Kanniaisen toiminnasta asiassa 5770/R/13205/14. Minä en ole koskaan tavannut rikosylikonstaapeli Johanna Tyniä eikä minua ole asian johdosta kuulusteltu. Kihlakunnansyyttäjä Essi Kanniaisen toiminnasta minulle on kyllä näyttöjä.

Lähetän tämän aineiston myös perustuslakivaliokunnalle ja Euroopan oikeuskomissaari Vera Jourovalle, koska Suomen viranomaisten rikolliselle toiminnalle ei näytä loppua tulevan.


Tässä selostus asioista


Käräjätuomari Sarianne Ervastin tekemässä rikosilmoituksessa en saanut esittää mitään todistusaineistoja eikä todistajiani kuultu. Viranomaisten rikolliseksi epäiltävä linja jatkuu edelleen.
Minä en saanut kuulusteluissa esittää mitään todistusaineistoja eikä todistajiani kuultu. Kuulustelija ilmoitti jo etukäteen, että kysymykset ja vastaukset on tehty etukäteen. Myöhemmin hän yritti oikaista sanomaansa ja sanoi, että on tullut väärinkäsitys. Siksi otin kuulusteluihin mukaan todistajan, joka todistaa asiat niin kuin ne ovat.


Kysymys on tällaisesta asiasta: Käräjätuomari Sarianne Ervasti oli tehnyt minusta rikosilmoituksen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Se oli perätön ilmianto, jonka voi todistaa todistajani Ivan Georgiev, joka oli mukana Raahen käräjäoikeudessa, jossa kävin tarkastamassa ennen oikeuden (käräjätuomari Sarianne Ervastin) päätöstä että onko kaikki lähettämäni aineisto tulostettu oikein. Kuten epäilin niin aineisto oli tulostettu väärin ja pääsin selostamaan todistajien läsnäollessa käräjätuomarille mitä virheitä tulostuksessa oli tehty. Käräjätuomari suhtautui asiaan nuivasti eikä halunnut tunnustaa virheitä. Sen jälkeen menin todistajani kanssa suoraan Raahen poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta. Raahen poliisiasemalla ei ollut polliisia paikalla ja siksi tein rikosilmoituksen kotiin Kalajoelle palattuani Oulun poliisille. Asia tuli Raahen poliisin Hannu Mensosen tutkittavaksi ja hän siirsi asian KRP:n tutkittavaksi. KRP:n poliisi teki asiassa tutkimattajättämispäätöksen ja minun mielestäni ja minun oikeustajuni mukaan syyllistyi rikosten peittelyyn ja rikollisten suojeluun. Tein asiasta kantelun valtakunnansyyttäjälle ja siellä kihlakunnansyyttäjä Heidi Savurinne teki asiassa päätöksen Oulun ja Lapin poliisin laillisuusvalvojan päätöksen perusteella. Soitin kihlakunnansyyttäjä Heidi Savurinteelle ja kun kysyin onko hän perehtynyt tutkinta-aineistoon, niin hän ilmoitti ettei ole perehtynyt lähettämääni aineistoon. Koska valtakunnansyyttäjävirasto kuuluu oikeusministeriön alaisuuteen niin vaadin asiassa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonilta vastausta vastuualeensa henkilöiden toiminnasta ja poliisiministeri Maria Ohisalolta vastausta poliisiviranomaisten toiminnata. Kumpikaan ministeri ei vastannut minulle asiassa.

Asia on tämä:

Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni.

Minä olen todistanut Oulun käräjäoikeudelle ja ulosottoviranomaisille, että syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä asioissani noin 20 vuoden ajan. Esteellisyys johtuu siitä, että syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut tai ainakin on merkitty kaupanvahvistajaksi kaupoissa, jossa hän käyttää syyteoikeutta ja arvoi näin omien toimiensa lain mukaisuutta. Olen lähettänyt Oulun käräjäoikeuteen todistuksen kaupanvahvistuksesta, jossa näkyy, että Sulo Heiskari on vahvistanut lainvastaisen kaupan, sillä väliaikaiset pesänhoitajat eivät saa myydä kiinteää omaisuutta konkurssisäännon 50 §:n mukaan. Syyttäjä Heiskari on esteellinen syyttäjistä annetun lain mukaan.

Kaupanvahvistus


Lisäksi kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hän ole koskaan nähnytkään kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.




Lisäksi kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on vahvistettu.


Lisäksi kaupoissa salattiin 48 miljoonan pantatut kiinitykset, joista tässä esimerkkinä yksi sivu.Kysymyksessä on siis törkeä petos. Olen pyytänyt Oulun poliisia toimittamaan teille nämä kaikki asiakirjat, koska olen ne Oulun poliisille toimittanut.



Olen esittänyt Oulun käräjäoikeudelle todistuksen asianajaja Asko Keräsen tunnustuksesta, jossa hän todistaa, että hän on jättänyt valituksen tekemättä Vaasaan hovioikeulle. Näin ainoa mahdollisuus on saada tuomionpurkua korkeimmalta oikeudelta, mutta korkein oikeus ei pura väärää konkurssipäätöstä.
Keränen on tunnustanut muitakin rikoksiaan ja saanut niistä ehdottoman vankeustuomion.


Lisäksi todisteena asianajaja Asko Keräselle tehty avoin asianajovaltakirja


Lisäksi olen esittänyt Oulun käräjäoikeudelle varatuomari Paavo M. Petäjän tunnustuksen, ettei hänellä ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa, vaikka hän on antanut asiassa lausunnon käräjäoikeudelle asianomaisten tietämättä ja ilman heidän toimeksiantoaan.


Olen esittänyt käräjäoikeudessa esteellisyysväittämän syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyydestä. Syyttäjä Sulo Heiskari on antanut asiassa seuraavan vääräm lausuman käräoikeudelle ja hovioikeudelle



Olen esittänyt käräjäoikeudelle ja syyttäjä Sulo Heiskarille 130 sivuisen luettelon niistä rikoksista mitä PR-talojen konkurssivyyhdessä on tehty. Miksi syyttäjä Heiskari laiminlöi virkavelvollisuutensa samoin kuin käräjätuomari?


Tässä tarkasti selostettuna käräjäoikeudelle lähettämäni todistusaineisto asioissa sekä oikeudellinen argumentointi, mikä on oikeustieteen tohtorin tarkistama ja oikeaksi havaitsema.

Kihlakunnan syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyys kaikissa minua ja yritystoimintaani koskevissa oikeudenkäynneissä sekä niistä johtuvissa oikeudenkäynneissä. Asia selviää mm. käräjäoikeuteen todistusaineistoksi lähettämistäni kauppakirjoista, joista on kopio muun korkeimmalle oikeudelle tekemästäni tuomioiden purkuhakemuksesta ja myös kirjani sivuilta kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X sivuilla 277 – 285. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät kiinteää omaisuutta konkurssisäännön 50 a §:n vastaisesti. He myivät toisen omaisuutta omanaan, koska heillä ei ollut esittää valtakirjoja. He toimivat maakaaren 2 luvun 3 §:n vastaisesti. He salasivat kaupanteossa 48 pantatut kiinnitykset kuten kauppasopimuksista käy ilmi. Niistä ei ole kauppasopimuksissa mitään mainintaa. Olen pyytänyt Oulun poliisia toimittamaan kopiot salatuista pantatuista kiinnityksistä Oulun käräjäoikeuteen postitse 28.04.2020 mennessä todistusaineineistoksi asiassa.


    Esteellisyys on rikos ja siten kaikki minua ja minun yritystoimintaani koskevat eri oikeusasteiden päätökset ovat laittomia, koska esteellisenä syyttäjänä on toiminut  kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari.
    Olen pyytänyt Oulun poliisia toimittamaan kopiot salatuista pantatuista kiinnityksistä Oulun käräjäoikeuteen postitse 28.04.2020 mennessä.
  1. Syyttäjä Sulo Heiskarin rikoskumppanina on toiminut entinen asianajaja ja nykyinen varatuomari Asko Keränen, joka on jättänyt valitukset tekemättä Vaasan hovioikeuteen. Asko Keränen tunnustaa tekonsa ja tästä tunnustuksesta on kopio lähetetty käräjäoikeuteen ja se sijäitsee korkeimmalle oikeudelle tehdyssä tuomionpurkuhakemuksessani. Jo pelkästää nämä kaksi asiaa riittää todistamaan sen, että ulosottossa olleet ja olevat saatavat on syntyneet rikosten avulla ja ovat siten perintäkelvottomia.
  2. PR-Teollisuus Oy:n konkurssi oli laiton. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki tekemänsä kaupat PR-Teollisuus Oy:n kanssa 19.3.1996. Kirjan sivut 307-308 sekä toinen purkusopimus 18.4.1996 Kirjan sivu 305. Myyjän purkuoikeudesta on säädetty Kauppalain 54 §:ssä. Kiinteistön kaupat purettiin lain vastaisesti, koska kaupanvahvistajaa ei ollut paikalla. Kaupanpurkuilmoitus on peruuttamaton ,ks. Telaranta: Sopimusoikeus Helsinki 1990 s.1939. Kun ko. kauppa on purettu,niin myös takaussitoumukset raukevat. Takaussitous on liitännäinein kauppasopimukseen, joten missään tapauksessa takaukset eivät voi jäädä voimaan pääsitoumus purettaessa. Kirjan sivuilla 309 – 310 varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle.
    Takaukset olivat maksettu kokonaan. Kirjan sivu 302 summa 401 404,45 markkaa, kirjan sivu 303 summa 500 000,00 markkaa, kirjan sivu 304 summa 100 000, 00 markkaa. Takauksista oli maksettu kaikkiaan 1 641 444,45 markkaa, mikä näkyy asianjaja Asko Keräsen kirjeestä asianajaja Hannu Maskoselle. Katso kirjan sivut 516-517.
    Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja lisäksi takaukset oli maksettu. Väärillä tiedoilla haettu konkurssihakemus on kirjan sivuilla 328- 329. Konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja lisäksi konkurssihakemuksessa mainitut takaukset oli maksettu – siis maksettu ja sitten vielä rauenneet.
    Varatuomari Paavo M.Petäjä tunnustaa, ettei hänellä ole ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa. Petäjän tunnustus kirjan sivulla 514. Varatuomari on kuitenkin antanut Ylivieskan käräjäoikeudelle konkurssiasissa väärän lausuman asianomaisten tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja asianomaisten valtakirjoja.
    Konkurssituomio kirjan sivuilla 314 – 316. Miksi syyttäjä Heiskari on lähettänyt konkurssihakemuksen varatuomari Paavo M. Petäjälle eikä PR-Teollisuus Oy:lle ja takaajille? Miksi varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut lausuman käräjäoikeudelle ilman PR-Teollisuus Oy:n toimeksiantoa ja valtakirjoja? Varatuomarii Paavo M. Petäjä oli menettänyt asianajaja tittelin saatuaan petostuomion oikeudessa.
    Rikolliset käyttivät vääriä käräjäoikeuden päätöksiä hyväkseen saadakseen uusia vääriä oikeusien päätöksiä ja peitelläkseen omia rikoksiaan.
  3. Poliisi on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta. Poliisi ja muuut viranomaiset ovat jättäneett rikokset tutkimatta ja laiminlyönyeet virkavelvollisuutensa ja käyttäneet törkeästi virka-asemaansa väärin ja suojelleet rikollisia. Raimo Ollila on toiminut rikostutkijana asiassa ja kaikki rikostutkintapyynnöt on tehty ajoissa . Näistä päätöksistä olen lähettänyt tutkintanumeroista ja tekijöistä luettelot käräjäoiekuteen.

Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä näissä oikeudenkäynneissä:
R98/503 Ylivieskan käräjäoikeus 01.06.1998 R98/71 144
R02/393 Ylivieskan kärjäoikeus 15.02.2002 RD01/361 10046
S01/320 Ylivieskan käräjäoikeus 30.01.2001 K00/1003 148
S00/1437 Ylivieskan käräjäoikeus 13.11.2000 K00/1003 1311
S01/447 Ylivieskan käräjäoikeus 28.02.2001 K001/1003 280
R98/692 Ylivieskan käräjäoikeus 26.08.1998 R98/90 224
R03/150 Ylivieskan käräjäoikeus 19.12.2002 R02/276 R1.OH.KP
Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 30.05.1996 nro 860
Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 03.01.1997 96/531
Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 28.06.1996 nro 900
Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio 26.08.1998 nro 228
Ylivieskan käräjäoikeudenpäätös 19.09.2000 bro 1066
Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio 03.10.2000 nro 1050
Vaasan hovioikeuden tuomio 21.05.1999 nro 521
Vaasan hovioikeuden päätös 08.12.2000 nro 1376
Vaasan hovioikeuden päätös 07.05.2001 nro 545
Vaasan hovioikeuden päätös 13.01.2000 nro 39 R98/692
Vaasan hovioikeuden päätös 31.01.2000 nro 39
Korkeimman oikeuden päätös 11.01.2002 R2000/206 nro 0017
Korkeimman oikeuden päätös 24.01.2001 H2000/386 nro 0143
Korkeimman oikeuden päätös 20.09.2001 nro 1841
Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2001/318 nro 1800
Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2002/16 nro 1801
Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2002/210 nro 1802
Korkeimman oikeuden päätös 28.06.2002 H2001/138 nro 1771
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 22.12.2004 3383 nro 17602/04
konkurssiasiat
K 96/531, PR-Teollisuus Oy (hja Alavieskan Puurakenne
Konkurssituomio 3.1.1997/1
K 97/1236 International Timber (hja Eläke-Varma Keskinäinen yhtiö)
Konkurssituomio 7.9.1998/963
K 00/1003 Erkki Aho (hja Alavieskan Puurakenne)
ratkaisu 28.2.2001/280, rauennut/sillensä, valitettu hovioikeuteen
K 10/5019 Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
ratkaisu 4.1.2011/38, peruutettu
K 10/3862 Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
ratkaisu 30.8.2010/4430, sillensä, muu syy
K 11/1589 Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
ratkaisu 26.9.2012/7257, rauennut, sillensä
ITC Finland Oy:n konkurssi, ei löytynyt diaarista
Rikosasiat:
R 98/71 Asia: velallisen vilpillisyys
ratkaisu 1.6.1998/144
R 98/90 Asia: muut rikoslakia vastaan tehdyt rikokset
ratkaisu 26.8.1998/1
ratkaisu 13.8.1998
RD 01/361 ratkaisu 15.2.2002/10046 , jätetty tutkimatta
R 05/506 asianomistajana Tapio Lahola
Tuomio 28.11.2005/529, valitettu hovioikeuteen
R 10/506, asianomistaja Mikko Kovalainen
Tuomio 6.9.2010/1034, valitettu hovioikeuteen
R 11/537 asianomistaja Markku Koski
Tuomio 27.7.2011/587, valitettu hovioikeuteen
Rikosasiaa, jossa asianomistajana Torsti Kalliokoski, ei löytynyt diaarista
Rikosasia R 97/288 koskee muuta vastaajaa, rikosilmoituksen numerolla ei löydy diaarista
S 95/1488 Kja Alavieskan Puurakenne, vjat: Erkki Aho, Kari Konu, Markku Koski, PR-Teollisuus Oy, Remes Jouni ja Virta Heino, asiaan osallisena PR-Teollisuus Oy:n konkurssipesä
Ratkaisu 28.6.1996 , hyväksytty kokonaan tai osittain
Katriina Rantinsalo
hallintosihteeri
Ylläoleva on hallintosihteeri Katriina Ratinsalon ilmoitus asiakirjapyyntööni.

Raimo Ollila, Ylivieskan poliisi, jokainen tutkintapyyntö on jätetty tutkimatta. Tutkintapyynnöt on tehty ajoissa, mm.
15.3.1997, täydennys 23.3.1997, päätös
26.06.1997 6870/5406/97
9.10.1997 6870/R/891/97, S10109/01,
13.08.2002 6870/S/10109/01,
13.08.2002 S/10456/02,
03.01.2002 R/1690/ Olli Sikala Haapajärven poliisi
Erkki Huhtakallio, Ylivieskan poliisi 3.8.1998 tehty tutkintapyyntö
Kaarlo Similä, Ylivieskan poliisipäällikkö, tutkintapyyntö 12.07.2002
lausuma Ylivieskan käräjäoikeudelle 25.2.2004
Tapio Mäkelä Oulun KRP, tutkintapyyntö 20.08.1997
10.1.1998
26.8.1998 2521/R/737/97, kirje 30.3.200,
varatuomari Jorma Herttuaisen tekemä tutkintapyyntö 22.5.1998, lausuma 30.3.2000
Eero Klemetti, Oulun KRP:n päällikkö 2400/R/506/00
Pentti Yliniva, KRP:n päällikkä. Pohjoinen osasto
18.11.1999 tehty tutkintapyyntä
10.09.1998 tehty tutkintapyyntö
2400/R/760/9919.4.2000
2400/R/737/97.19.12.1997
2400/R/760/99,18.11.1999
2400/S/13013/9919.11.1999
2400S/13077/99 15.12.1999 ,
19.5..2000 106/TUP/98
Kauko Aaltomaa, KRP, apulaisjohtaja, tutkintapyyntö 5.5.2000,
ratkaisu 30.5.2000 106/TUP/98,
tutkintapyyntö Aaltomaalle 4.6.2000,
3.4.2001 28/TUP/01
Rauno Ranta, KRP:n päällikkö tutkintapyyntö 18.8.1998,
Rauno Ranta, Juha Keränen, päätös 15.12.1998 106/TUP/98
2.5.2000 106/TUP/98 Rauno Ranta ja Kauko Aaltomaalle
1.9.2003 64/TUP/03 Rauno Ranta ja Marko Viitanen
Jouko Rajaniemi, poliisiylitarkastaja Oulun läänin hallitus 6.7.1999 POL 374 B
Erkki Haikola, Oulun läänin poliisiosaston päällikkö, tutkintapyyntö 18.8.1998
Jorma Vuorio ja Jonne Lähteenmäki, sisäasiainministeriön poliisiosasto 10.8.1998 84/662/98,
poliisiministeri Jan-Erik Enestamille tehty tutkintapyyntö 20.7.1998
17.8.1998 kirje ja tutkintapyyntä poliisiylitarkastaja Jorma Vuoriolle
10.8.1998 päätös 84/662/98
28.6.2000 SM-2000-1060/Ri-2 Jorma Vuorio ja Jonne Lähteenmäki
Jorma Toivanen ja Jonne Lähteenmäki 20.3.2000 dnro 49/662/98
11.6.2002 SM-2002-1312/Ri-
Kimmo Markkula KRP Vantaa 12.7.2002 88/TUP/02,
12.7.2002 88/TUP/02
12.7.2002 93/TUP/02
Juha Vehmaskoski KRP:n rahanselvittelykeskus, kieltäytyi tutkimasta Rinstrojen rahanpesua, vaikka Rienstra oli tuomittu USA:ssa rahanpesusta ja Suomessakin näytöt olivat kiistattomat
Reijo Naulapää, poliisiylijohtaja sisäasiainministeriö tutkintapyyntö 16.8.1998
kirje 20.3.2000 dnro 49/662/98,
tutkintapyyntö Naulapäälle 29.5.2000
Kari Häkämies sisäministeri 25.8.1999, vastaus kansanedustajien Risto Kuisma, Raimo Vistbacka, Bjarne Kallis, Tapio Karjalainen, Matti Huutola, Marja-Leena Kemppainen, Pekka Vilkkuan tutkintapyyntöön, yksi kansanedustaja pyyhki nimensä yli tutkintapyynnöstä. Hänen nimensä on Antti Rantakangas
Rauno Rannan vastaus kansanedustaja Raimo Vistbackalle
Ville Itälän keskustelunvahvistus 8.1.2001 SM-2001-776/Tu-411
Tapio Kalliokosken päätökset 22.10.2004
20.10.2004.
25.10.2004
22.10.2004
22.9.2004, päätökset ovat koodittomia
Tapio Mäksen päätös 22.4.2005 2400/s/10249/05
6870/S/10431/99, Aho, Virta
6870/R/1104/97, Aho
6870/R/372/97, Aho, Virta
6870/R/1279/98, Aho
6870/R/1372/99, Aho
6870/S/10148/00, Aho
6870/R/1371/99, Aho
6870/R/833/00, Aho
6870/S/10109/01, Aho
6870/R/137/01, Aho
6870/R/412/97, Aho
4728/R/288/96, Aho
4728/R/339/96, Aho
6870/S/10375/02, Aho
6870/R/120/03, Aho
6870/R/1041/07, Aho
6870/R/1521/04, Aho
6870/R/4131/07, Aho
6870/R/10837/06, Aho
6870/S/10225/08, Aho
6030/R/1690/02, Aho
6610/S/10590/05, Aho
6610/S/11066/05, Aho
6610/S/10599/06, Aho

Keskusrikospoliisin asiankäsittelyjärjestelmästä löytyvät diaarinumerot:
106/TUP/98
28/TUP/01
88/TUP/02
93/TUP/02
157/TUP/03
156/TUP/04
923/7/08
328/7/10
360/7/10
2400/2011/1106
2400/2011/1376
2400/2011/1639
2400/2012/609
POL-2015-2595

Poliisiasiain tietojärjestelmästä löytyvät, Keskusrikospoliisin piirikoodille kirjatut ilmoitusnumerot:
2400/S/10176/14
2400/S/10104/14
2400/S/10078/14
2400/s/10615/11
2400/S/10357/08
2400/S/10249/05
2400/S/10591/04
2400/S/10590/04
2400/S/10589/04
2400/S/10588/04
2400/S/10736/03
2400/R/760/99
2400/R/737/97

Valtakunnansyyttäjäviraston ilmoitus

Valtakunnansyyttäjänvirastoon toimittamianne kirjoituksia on käsitelty seuraavilla diaarinumeroilla:

186/41/98, 217/22/98,
109/42/99, 239/42/99, 80/41/99, 108/41/99,
58/42/00, 83/42/00, 184/42/00,
2/42/01, 111/42/01, 142/42/01,
126/42/02, 198/42/02,
11/41/03,
137/42/04, 7/41/04, 63/41/04, 148/41/04, 155/41/04,
159/41/05,
136/41/08,
37/42/09, 74/42/09, 9/41/09, 155/21/09,
44/41/11,
96/21/12,
45/21/13

Lisäksi kirjoituksianne on diarioitu seuraaville diaarinumeroille:

2/92/08, 1/92/09, 2/82/10, 2/92/11, 2/92/12, 2/92/13 ja 2/92/14
Valtakunnansyyttäjänvirasto
PL 33300181 Helsinki
p. 02956 
20810 vksv@oikeus.fi

Laillisuusvalvojien päätökset
apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen päätös 24.11.2004 Dnro 2406/4/04
suppea luettelo löytyy tästä osoitteesta

Kirjassani on sivuilla 3 sivua 373- 375 nimejä ja päivämääriä viranomaisten tekemistä päätöksistä, joissa he ovat tehneet tutkimatta tai syyttämättä jättämispäätökset.

Tämän hetken tilanne
    Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöni.
Selostus tapahtumista mistä johtuvat edellä esitetyt asiat.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä myi Euronio O:lle ( myöhemmin PR-Teollisuus Oy) 11.05.1995 kolmella eri kauppasopimuksella maa-alueet, koneet ja laitteet, tuoteoikeudet sekä keskeneräisen tilauskannan. Myyjinä toimivat väliaikaiset konkurssipesän hoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen. Heidän päämiehinään olivat Arsenal Oy ja Kera Oy. Kauppasopimuksista on kopiot kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X sivuilla 277 – 285. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät kiinteää omaisuutta konkurssisäännön 50 a §:n vastaisesti. He myivät toisen omaisuutta omanaan, koska heillä ei ollut esittää valtakirjoja. He toimivat maakaaren 2 luvun 3 §:n vastaisesti. He salasivat kaupanteossa 48 pantatut kiinnitykset kuten kauppasopimuksista käy ilmi. Niistä ei ole kauppasopimuksissa mitään mainintaa. Toimitan kopiot salatuista pantatuista kiinnityksistä Oulun käräjäoikeuteen postitse 28.04.2020 mennessä todistusaineineistoksi asiassa. Kopiot niistä on myös Oulun poliisilla. Kirjaani on vielä myynnissä Kalajoen kirjakaupassa.
Konkurssisääntö 50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aihetuvien kustannusten maksamiseksi.
Maakaari 2 luku 3 § Valtuutus kiinteistön kauppaan
Valtuutus kiinteistön myyntiin on tehtävä kirjallisesti. Myyjän on allekirjoitettava valtakirja ja siitä on käytävä ilmi asiamies ja myytävä kiinteistö.
Koska väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät lainvastaisesti toisen kiinteää omaisuutta ilman valtakirjaa ja vielä konkurssisäännön vastaisesti salaten 48 miljoonan pantatut kiinnitykset, niin rikos on kiistattomasti tapahtunut. Suomen lain mukaan rikoksen avulla tehty oikeustoimi on pätemätön. Teko täyttää kiistatta törkeän petoksen tunnusmerkistön. Kera Oy oli päättänyt poistaa PR-talot markkinoilta ylikapasiteetin purkamiseksi. Kera Oy oli Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän toinen päämies ja toinen oli Arsenal Oy. Markkinoilta poistamispäätöksestä huolimatta se myi kiinteistöt, maa-alueet, koneet ja laitteet sekä tuoteoikeudet markkinoilta poistettavalle yritykselle. Kera Oy:ssä oli päätetty markkinoilta poistettavat yritykset. Kera Oy käytti saattohoitajia tehtävän suorittamiseen. Toimialarationalisointi oli päätetty myös SSP-sopimuksessa 22.10.1993.
Ostajien joukkoon oli soluttautunut Kera Oy:n saattohoitajaksi epäilemämme erikoisella tavalla konkurssiin ajetun Alavieskan Puurakenne Oy:n talouspäällikkö kauppatieteen maisteri Jouni Remes, joka oli tullut Alavieskan Puurakenne Oy:n palvelukseen Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella. Jouni Remes teki muiden osakkaiden tietämättä Kera OY.n kanssa sopimuksen, ettei Kera Oy:tä käytetä rahoittajana. Jos muut osakkaat olisivat tienneet asiasta niin koko yritystä ei olisi perustettu. Remeksen toiminta oli yksi osa törkeää petosta. Remeksen tekemä sopimus kirjan sivulla 276.
Rikoslaki 19.12.1889/39 36 luku 2 § (24.8.1990/769). Törkeä petos.
Jos petoksessa 1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä, 2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa 3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Väliaikaiset konkurssipesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät myös keskeneräisen tilauskannan, jonka arvo oli todellisuudessa 15 miljoonaa markkaa pienempi kuin kaupantekohetkellä ilmoitettiin. Konkurssipesänhoitajien Latolan ja Maskosen toiminta on ollut myös kauppakaaren vastaista. Törkeä petos oli 63 miljoonaa markkaa. Tilauskannan suuruudeksi myyjä oli ilmoittanut 26 miljoonaa markkaa. Asia näkyy Kalevan lehtileikkeessä, jonka kopio on kirjani sivulla 286. Kauppa oli siten myös kauppakaaren vastainen ja silloin voimassa olleen laki varallisuusoikeudellista oikeustoimista vastainen.
Kauppakaari 31.12.1734/3 9 §
Jos tavara väärennetään, käyköön sen rikoksen niinkuin muunkin varkauden. Jos käsityöläinen sen tekee, menettäköön myös ammattioikeutensa. Jos joku myypi tavaran, jonka tietää väärennetyksi tahi vilpinalaiseksi, niinkuin huonon hyvästä, sekoitetun puhtaasta, olkoon sama laki. Väärästä mitasta ja painosta säädetään 8 luvussa ja väärän rahan tekemisestä Rikoskaaressa.
Myös laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 13.6.1929/228 esittää tiettyjä ehtoja kaupantekemiselle eli kauppaehtojen kohtuuttomuudelle.
30 § Jos se, johon oikeustoimi on kohdistettu, on saanut sen aikaan petollisella viettelyllä taikka jos hän on tietänyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että toinen on oikeustoimen tekijän sen tekemiseen petollisesti vietellyt, ei oikeustoimi sido vieteltyä.
31 § Jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt oikeustoimi sido sitä, jonka etua on loukattu.
32 § Jos jonkun tahdonilmaisu on erhekirjoituksen tai muun hänen erehdyksensä johdosta saanut toisen sisällyksen, kuin on tarkoitettu, ei tahdonilmaisu sellaisena sido sen antajaa, jos se, johon tahdonilmaisu on kohdistettu, tiesi tai hänen oli pitänyt tietää erehdyksestä.
33 § Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen.
37 § Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.
Kauppalaki 27.3.1987/355 määrittelee irtaimen kaupan.
Tiedot tavarasta 18 § Tavarassa on myös virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on antanut tavaran ominaisuuksista tai käytöstä tavaraa markkinoitaessa tai muuten ennen kaupantekoa ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan.
Tavarassa on myös virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja, joita joku muu kuin myyjä, aikaisemmassa myyntiportaassa tai myyjän lukuun, on ennen kaupantekoa tavaraa markkinoitaessa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan. Tavaran ei kuitenkaan katsota olevan virheellinen, jos myyjä ei ollut eikä hänen olisi pitänytkään olla selvillä näistä tiedoista.
Sellaisena kuin se on -ehto 19 § Jos tavara on myyty "sellaisena kuin se on" tai samankaltaista yleistä varaumaa käyttäen, siinä katsotaan kuitenkin olevan virhe, jos:
1) tavara ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on ennen kaupantekoa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan
2) myyjä on ennen kaupantekoa laiminlyönyt antaa ostajalle tiedon sellaisesta tavaran ominaisuuksia tai käyttöä koskevasta olennaisesta seikasta, josta hänen täytyy olettaa tienneen ja josta ostaja perustellusti saattoi olettaa saavansa tiedon, ja laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan; tai
3) tavara on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostajalla sen hinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen on ollut perusteltua aihetta edellyttää.
Kaupanvahvistajaksi on kauppakirjojen mukaan merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari. Toinen kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa kirjallisesti ettei hän ole koskaan tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria. Heino Virran todistus kirjan sivulla 294.
Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja PR-talojen talomyyjä Arto Ranta-Ylitalo todistaa KRP:n kuulusteluissa, että hän ei ollut paikalla, kun kauppasopimukset on allekirjoitettu. Kaupanvahvistaja-asetus edellyttää, että kaupanvahvistaja ja kaupanvahvistajan kutsuma todistaja ovat paikalla, kun kaupat vahvistetaan. Näin ei ole ollut. Siksi kauppa on mitätön. Syyttäjä Sulo Heiskari on merkitty kaupanvahvistajaksi kaupoissa, jossa hän on toiminut syyttäjänä. Hän on varmasti esteellinen syyttäjistä annetun lain perusteella. Kiinteistokauppa on maakaaren ja kaupanvahvistaja-asetuksen sekä oikeudenkäymiskaaren vastainen. Arto Ranta-Ylitalon todistus on Erkki Ahon korkeimmalle oikeudelle tekemän tuomionpurkuhakemuksessa, mikä on toimitettu Oulun käräjäoikeuteen tässä asiassa R 20/925
Maakaaren 2 luku Kiinteistön kauppa 1 § Kauppakirjan muoto
Kiinteistön kauppa on tehtävä kirjallisesti. Myyjän ja ostajan tai heidän asiamiehensä on allekirjoitettava kauppakirja. Kaupanvahvistajan on vahvistettava kauppa kaikkien kauppakirjan allekirjoittajien läsnä ollessa.
Kauppakirjasta on käytävä ilmi:
1) luovutustarkoitus;
2) luovutettava kiinteistö;
3) myyjä ja ostaja; sekä
4) kauppahinta ja muu vastike.
Kauppa ei ole sitova, ellei sitä ole tehty tässä pykälässä säädetyllä tavalla. Jos myyjä ja ostaja ovat sopineet kauppakirjaan merkittyä suuremmasta kauppahinnasta tai muusta vastikkeesta, myyjällä ei ole oikeutta saada perityksi enempää kuin mitä kauppakirjaan on merkitty.
Kaupanvahvistaja-asetus 28.12.1979/1080 3 § (17.1.1992/25)
Luovutuskirjan oikeaksi todistaminen. Kaupanvahvistaja todistaa oikeaksi maakaaren 1 luvun 2 §:ssä tarkoitetun luovutuskirjan merkitsemällä todistuksen luovutuskirjaan. Todistuksesta tulee käydä ilmi luovutuskirjan allekirjoittaneiden henkilöiden nimet sekä heidän henkilöllisyytensä toteaminen. Todistuksessa on mainittava, ovatko allekirjoittajat olleet yhtaikaa saapuvilla, sekä että he ovat myöntäneet luovutuskirjan oikeaksi ja sen omakätisesti allekirjoittaneet. Siinä on lisäksi mainittava luovutuskirjan oikeaksitodistamispaikka ja -aika. Kaupanvahvistajan, jonka on mainittava virka-asemansa tai tuomioistuimen hänelle antama määräys toimialueineen, sekä hänen kutsumansa esteettömän todistajan on allekirjoitettava todistus. Jos luovutuskirjaa on laadittu useita kappaleita, todistus on merkittävä jokaiseen niistä. Kirjallinen esisopimus on todistettava samalla tavoin kuin luovutuskirja.

Oikeudenkäymiskaari 17 luku 43 § (29.7.1948/571)
Milloin lain mukaan oikeustoimi on päätettävä esteettömäin todistajain läsnä ollessa tai esteettömän todistajan on toimituksessa oltava läsnä, olkoon, mikäli erikseen ei ole toisin säädetty, sellaiseksi todistajaksi esteellinen:
1) se, joka 30 §:n mukaan ei saa vannoa todistajanvalaa;
2) se, joka itse on toimituksessa asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi joka itse on oikeustoimeen osallinen taikka jonka hyväksi oikeustoimi tehdään;
3) se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa henkilöön, joka toimituksessa on asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi joka on oikeustoimeen osallinen tai jonka hyväksi oikeustoimi tehdään; taikka
4) se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa siihen, jonka tehtäviin toimitus kuuluu, tai notaarin tahi viran tai toimen haltijaan, jota käytetään oikeustoimen tekemisessä.

Syyttäjän tehtävät määrätään laissa Laki yleisistä syyttäjistä 11.3.1997/199. 1 § Syyttäjän asema ja tehtävät.
Syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta rikosasian käsittelyssä, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun vaatimalla tavalla. Tehdessään tähän liittyvät oikeudelliset ratkaisut ja muut toimenpiteet syyttäjän on noudatettava tasapuolisuutta, joutuisuutta ja taloudellisuutta.
Esteellisyys määritellään 12 §. Syyttäjä on esteellinen, jos:
4) hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen taikka siihen, jolle asiassa on odotettavissa hyötyä tai vahinkoa;
6) muu kuin 1–5 kohdassa tarkoitettu seikka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa.
Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut kaikissa kauppasopimuksista käydyissä oikeudenkäynneissä ja niistä johtuvissa oikeudenkäynneissä esteellisenä syyttäjänä
Alavieskan Puurakene Oy:n konkurssipesä haastoi PR-Teollisuus Oy:n ja Ylivieskan käräjäoikeuteen maksamattomista takauksista. Kirjani sivu 298. Haasteiden toimittamisesta asianosaisille vastaa syyttäjä Sulo Heiskari. Asiakirjassa on käräjäsihteerin käsin kirjoitettu teksti Tiedoksiannot? Huom. Aho, Koski ja Virta eivät ole palauttaneet tiedoksiantotodistuksia.
Syyttäjä Heiskari ei ollut lähettänyt tiedoksiantoja asianosaisille.
Asianosaisia käräjäoikeudessa oli edustanut heidän tietämättään ja ilman heidän valtakirjojaan ja toimeksiantojaan asianajaja Jouni Vihervalli. Valitimme asiasta Suomen Asianajajaliittoon. Kirjan sivu 299-300. Asianajaja Vihervalli tunnustaa, ettei hän ole edes keskustellut puhelimessa kantelijoiden kanssa.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki tekemänsä kaupat PR-Teollisuus Oy:n kanssa 19.3.1996. Kirjan sivut 307-308 sekä toinen purkusopimus 18.4.1996 Kirjan sivu 305. Myyjän purkuoikeudesta on säädetty Kauppalain 54 §:ssä. Kiinteistön kaupat purettiin lain vastaisesti, koska kaupanvahvistajaa ei ollut paikalla.
Kaupanpurkuilmoitus on peruuttamaton ,ks. Telaranta: Sopimusoikeus Helsinki 1990 s.1939. Kun ko. kauppa on purettu,niin myös takaussitoumukset raukevat. Takaussitous on liitännäinein kauppasopimukseen, joten missään tapauksessa takaukset eivät voi jäädä voimaan pääsitoumus purettaessa.Kirjan sivuilla 309 – 310 varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle.

Takaukset olivat maksettu kokonaan. Kirjan sivu 302 summa 401 404,45 markkaa, kirjan sivu 303 summa 500 000,00 markkaa, kirjan sivu 304 summa 100 000, 00 markkaa. Takauksista oli maksettu kaikkiaan 1 641 444,45 markkaa, mikä näkyy asianjaja Asko Keräsen kirjeestä asianajaja Hannu Maskoselle. Katso kirjan sivut 516-517.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja lisäksi takaukset oli maksettu. Väärillä tiedoilla haettu konkurssihakemus on kirjan sivuilla 328- 329. Konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja lisäksi konkurssihakemuksessa mainitut takaukset oli maksettu – siis maksettu ja sitten vielä rauenneet.

Varatuomari Paavo M.Petäjä tunnustaa, ettei hänellä ole ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa. Petäjän tunnustus kirjan sivulla 514. Varatuomari on kuitenkin antanut Ylivieskan käräjäoikeudelle konkurssiasissa väärän lausuman asianomaisten tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja asianomaisten valtakirjoja.
Konkurssituomio kirjan sivuilla 314 – 316. Miksi syyttäjä Heiskari on lähettänyt konkurssihakemuksen varatuomari Paavo M. Petäjälle eikä PR-Teollisuus Oy:lle ja takaajille? Miksi varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut lausuman käräjäoikeudelle ilman PR-Teollisuus Oy:n toimeksiantoa ja valtakirjoja? Varatuomarii Paavo M. Petäjä oli menettänyt asianajaja tittelin saatuaan petostuomion oikeudessa.

Lisäksi konkurssiinhakija oli antanut väärän lausuman PR-Teollisuus Oy:n tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja. Kirjan sivut 330-331.

Väärä konkurssipäätös sain lainvoiman koska asianajaja Asko Keränen jätti valituksen tekemättä. Korkeimmalle oikeudelle tehdyssä tuomionpurkuhakemuksessa, mikä on toimitettu Oulun käräjäoikeudelle todistusaineistoksi tässä asiassa sisältää entisen asianajajan, nykyisen varatuomarin Asko Keräsen kirjallinen tunnustus asiassa. Keränen on tunnustanut myös muita rikoksia joista hän sai ehdottoman vankeustumion.
Koska asianajaja Asko Keränen jätti valituksen tekemättä Vaasan Hovioikeudelle , niin ainoa mahdollisuus saada tuomiot purettua hakea tuomionpurkua korkeimmalta oikeudelta. Korkein oikeus ei ole kuitenkaan suostunut purkamaan vääriä tuomioita.
Olen tehnyt asioista tarkemman ja laajemman selvityksen todistusaineistoineen näihin linkkeihin:

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen

PR-Talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2

PR-Teollisuus Oy:n konkurssivyyhti todistusaineistoon 3

Olen tehnyt asioista seuraavat videot mitkä todistavat tapahtumat

Hätähuuto Suomesta

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

Oikeudenkäynti tietämättämme

Rikolliset konkurssit

Rikoksia ei tutkita

Ahojahti

Nimeni on Erkki Aho

Lisäksi olen tehnyt Ylivieskan käräjäoikeuteen erittäin laajan selvityksen asioista. Ylivieskan käräjäoikeus on nykyisin Oulun käräjäoikeutta. Tämän aineiston olen nimennyt todistusaineistoksi asiassa. Lisäksi olen tehnyt siihen tarkemman todistusaineiston.

Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

Tässä aineistossa on täydelliset kopiot tuomioista ja todistusaineistoista. Tämä on määrätty säilytettäväksi Ylivieskan käräjäoikeudessa vuoteen 2021. Koska Ylivieskan käräjäoikeus on nykyistä Oulun käräjäoikeutta niin aineisto on siirrettävä tähän istuntoon todistusaineistoksi.

LIITE 1

Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hän ole koskaan tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria. Nimismies Sulo Heiskari ei Heino Virran mukaan ole ollut paikalla kun kauppakirjat on allekirjoitettu.

LIITE 2

Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei ole ollut kaupanvahvistajan kutsumana todistaja paikalla, missä Alavieskan Puurakenteen konkurssipesä on myynyt Euronio Oy:lle maa-alueet ja kiinteistöt.

Liite 3

Pentti Arhippaisen todistus kauppakirjojen allekirjoituksiin ja kaupan vahvistamiseen. Arhippainen todistaa tässä törkeän petoksen Euronio Oy:n ja Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän välisessä kaupassa.

LIITE 4

Erkki Ahon todistus kauppakirjojen allekirjoituksiin ja kaupan vahvistamiseen. Kauppakirjan allekirjoitajan todistuksen mukaan kaupanvahvistajana toiminut tuleva syyttäjä ei ollut paikalla eikä myöskään kaupanvahvistajan kutsuma todistaja.

LIITE 5

Syyttäjä Sulo Heiskarin väärä lausuma oikeudelle, jossa hän todistaa, ettei Erkki Aholla ole oikeutta valita syyttäjää omien mieltymystensä mukaisesti. Olin esittänyt oikeudessa esteellisyysväittämän koskien syyttäjä Sulo Heiskaria.

LIITE 6

JOHTOPÄÄTÖKSET: Kaupanvahvistajana toiminut nimismies Sulo Heiskari on ollut esteellinen toimimaan syyttäjänä, koska hän toiminut kaupanvahvistajana kauppasopimuksissa. Lisäksi hän on antanut väärän lausuman oikeudelle asiassa.
Syyttäjä Sulo Heiskari on näinollen ollut esteellinen toimimaan kaikissa oikeudenkäynneissä mitkä koskevat ko. kauppasopimuksia.

TOINEN TODISTUSAIHE: Tutkinnanjohtaja, poliisi Raimo Ollilan virkavelvollisuuksien laiminlyönti

Poliisi Raimo Ollila on lyönyt virkavelvollisuutensa laiminlyönnin jättäessään tutkimatta kyseessäolevan kaupanvahvistuksen ja muut rikokset. Selostan ja todistan seuraavassa asioiden kulun, jotka tutkinnanjohtaja, poliisi Raimo Ollila on jättänyt tutkimatta.

SSP-sopimus solmittiin Kansallis-Osake-Pankin, Osuuspankkien keskusliiton, Postipankin ja Unitas Oy:n sekä Valtion vakuusrahaston kesken ns. SSP-sopimus Helsingissä 21.10.1993. Sopimus julistettiin salaiseksi. Sopimuksen sivulla 17 määriteltiin yritysten kaatamisperusteet: jos yritys toimii jollakin seuraavista toimialoista
  • kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta
  • muu sijoittaminen
  • rakentaminen
  • vähittäiskauppa
  • hotelli- ja ravintolatoiminta
  • vapaa-aikatoiminta
todistusaineistona salaiseksi julistettu SSP-sopimus, mikä liittyy olennaisena osana ns. Koiviston konklaaviin, missä tasavallan presidentti Mauno Koivisto ohjeisti oikeuslaitosta. Menettely täyttää valtiopetoksen tunnusmerkistön.

LIITE 7

RTS-toimialaraportti-97 osoittaa talopakettimarkkoilla olevan ylikapasiteettiin ja tilinpäätöstiedot vuodelta 1992 osoittavat Suomen talotehtaiden tilanteen vuonna 1992. Todistusaineistona Rakennustutkimus RTS Oy:n RTS-toimialaraportti -97 talopakettimarkkinat. Minulla on tuo asiakirja ja voin lähettää kopion siitä korkeimmalle oikeudelle, mutta tässä yhteydessä lähetän vain olelliset sivut asiassa.

LIITE 8

Helsingin Sanomien lehtileike 1.3.1999 osoittaa, että Kera Oy:ssä toimi ns. ruumiinpesuryhmä varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä johti kehityspäällikkö Veikko Anttonen. Ruumiinpesuryhmän tehtäviin kuului pelastaa markkinoilta Kera Oy:n rahoittamat ongelmayritykset ja minimoida tappiot. Kera Oy oli toinen Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän päämies ja Arsenal Oy oli toinen.

LIITE 9

Kera Oy käytti toiminnassaan ns. saattohoitajia. Alavieskan Puurakenne Oy:n talouspäälliköksi tuli Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella kauppatieteen maisteri Jouni Remes. Alavieskan Puurakenne Oy meni konkurssiin, kun Keski-Pohjan Säästöpankki lopetti yrityksen rahoittamisen sopimusten vastaisesti. Uuden yrityksen perustamiseen ja konkurssiin mennen yrityksen jatkajien joukkoon soluttautui kauppatieteen maisteri Jouni Remes. Hän teki Kera Oy:n kanssa sopimuksen muiden osakkaiden tietämättä, että uuden yhtiön rahoitusjärjestelyt eivät edellytä Kera Oy:n mukaantuloa rahoittajana.

LIITE 10

Kaupatieteen maisteri Jouni Remes käytti luottamusasemaansa väärin, kun konkurssiin mennen Alavieskan Puurakenne Oy:n talouspäällikkönä teki laskelmia useammalle eri taholle ja näin sai nostettua kauppahintaa korkeammaksi. Lisäksi hän väärensi Euronio Oy hallituksen kokouksen pöytäkirjan kansanedustaja Markku Kosken kanssa. Kokouspaikaksi pöytäkirjaan on merkitty Euronio Oy:n kokoustilat Helsingissä. Euronio Oy oli paperiyhtiö, jolla ei ollut toimitiloja Helsingissä eikä muuallakaan eivätkä myöskään pöytäkirjassa mainitut hallituksen jäsenet Heino Virta, Kari Konu ja Erkki Aho ole olleet Helsingissä 8.5.1995. Pöytäkirja on siis väärennetty.

LIITE 11

Pöytäkirjaan merkityn hallituksen jäsenen Heino Virran todistus siitä, ettei hän ole ollut tuossa kokouksessa.

LIITE 12

Pöytäkirjaan merkitys hallituksen jäsenen Kari Konun todistus siitä, ettei hän ole ollut tuossa kokouksessa.

LIITE 13

Pöytäkirjaan merkitys hallituksen jäsenen Erkki Ahon todistus siitä, ettei hän ole ollut tuossa kokouksessa

LIITE 14

Euronio Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja Euronio Oy:n toimitiloissa Helsingissä 8.5.1995. Pöytäkirja on väärennetty eikä Euronio Oy:llä ole ollut toimitiloja Helsingissä. Pöytäkirjan ovat allekirjoittaneet Joun Remes ja kansanedustaja Markku Koski.

LIITE 15

Väärennetyillä kauppakirjoilla on haettu patentti- ja rekisterihallituksesta yrityksen rekisteröinti.

LIITE 16

Alavieskan kunnan kanssa Erkki Aho oli neuvotellut investointitukiasian. Alavieskan kunnanhallitus käsitteli asiaa keskiviikkona 10.5.1995 klo 9.00-11.00. Kokouksessa tehtiin perustetulle yritykselle myönteinen investointiavustuspäätös.

LIITE 17

Uuden yhtiön perustajajäsenten puolesta asioita hoitanut Kera Oy kirjallisen suosituksen perusteella Alavieskan Purakenteen talouspäälliköksi tullut Jouni Remes otti yhteyttä kunnanjohtaja Aarne Karvoseen ja Alavieskan kunnanhallitus kokoontui 15.5.1993 klo 21.00 -21.50 kokoukseen, jossa se muutti aiemmin 10.5.1995 tekemäänsä päätöstä investointituesta rikkomalla Erkki Ahon osakkaiden puolesta neuvotteleman sopimuksen.

LIITE 18

Kauppasopimukset jotka tehtiin Euronio Oy:n ja Alavieskan Puurakenne Oy:n väliaikaisten pesänhoitajien Antti Latolan ja Hannu Maskosen kesken.
Kauppasopimuksista käy ilmi, että väliaikaiset pesänhoitajat tekivät konkurssisäännön vastaisesti kiinteistön kauppasopimuksen. Edellä olen jo esittänyt, että kauppasopimukset on tehty laittomasti, koska kaupanvahvistaja ja kaupanvahvistajan kutsuma todistaja eivät todistusaineiston mukaan ole olleet paikalla. Kauppasopimus on tehty myös maakaaren vastaisesti, koska kauppasopimuksissa myyjillä ei ollut kirjallista lupaa myydä kiinteistöjä. Kaiken lisäksi kiinteistöt olivat pantattu velkojen vakuudeksi ja pantatut 48 miljoonan kiinnitykset salattiin kauppasopimuksissa kuten kauppasopimuksista näkyy. Kiinteistöjen kauppasopimus, vaihto-omaisuuden, ns. tuoteoikeuksien, sopimuskannan ja keskeneräisten töiden sekä omaisuuden kauppasopimukset.

LIITE 19

Kauppasopimuksissa salatut 48 miljoonan pantatut kiinnitykset. Ylivieskan käräjäoikeudesta saa kopiot pantatuista kiinnityksistä. Salatut pantatut kiinnitykset todistusaineistona.

LIITE 20

Osakkeenomistaja Pauli Kiimamaan todistus siitä, että hän ei ole tiennyt pantatuista kiinnityksistä ja katsoo joutuneensa törkeän petoksen kohteeksi

LIITE 21

Osakkeenomistaja Timo Viitamaan todistus siitä, että hän ei ole tiennyt pantatuista kiinnityksistä ja katsoo joutuneensa törkeän petoksen kohteeksi.

LIITE 22

Osakkeenomistaja Kari Konun todistus siitä, että hän ei ole tiennyt pantatuista kiinnityksistä.

LIITE 23

Osakkeenomistaja Reijo Nahkalan todistus siitä, että hän ei ole tiennyt pantatuista kiinnityksistä ja katsoo joutuneensa törkeän petoksen kohteeksi.

LIITE 24

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki suoritustuomiota riita-asiassa takaajia ja PR-Teollisuus Oy:tä vastaan. Takaajia asiassa on edustanut asianajaja Jouni Vihervalli takaajien tietämättä ja ilman takaajien valtakirjoja. Lisäksi Ylivieskan käräjäoikeus on jättänyt haasteet toimittamatta takaajille asiassa. Haasteiden toimittamisesta vastaa syyttäjä Sulo Heiskari. Todistusaineistona Ylivieskan käräjäoikeuden merkinnät asiakirjaan, jossa on merkitty kysymysmerkillä Tiedoksiannot? Ylivieskan käräjäoikeus on kuitenkin tehnyt asiassa päätöksen vaikka tiedoksiantoja ei ole toimitettu asianosaisille ja asianosaisia on edustanut heidän tietämättään heille täysin tuntemanton asianajaja Jouni Vihervalli ilman toimenksiantoja ja valtakirjoja.

LIITE 25

Suomen Asianajajaliittoon on valitettu asianajaja Jouni Vihervallin toiminnasta. Vastineessaan asianajaja Jouni Vihervalli toteaa, että ” en ole koskaan tavannut kantelijoita enkä muista edes keskustelleeni heidän kanssaan puhelimitse.” Asianajaja Jouni Vihervalli siis tunnustaa tekonsa.

LIITE 26


Kauppakirjan allekirjoittaja ja PR-Teollisuus Oy:n osakkeenomistaja Heino Virta, joka oli Uhtua Wood Oy:n kautta osakkeenomistaja, todistaa, ettei hän ole antanut valtakirjaa asianajaja Jouni Vihervallille eikä varatuomari Paavo M. Petäjälle eikä asianajaja Antti Latolalle eikä Veli Päivikkö Ky:n asianajaja Sampsa Teittiselle.

LIITE 27

Kun yhtiön osakkaiden luottamus toimitusjohtaja Jouni Remeksen toimintaan loppui niin toimitusjohtajaksi hyväksyttiin Kera Oy:n kiristyksen jälkeen Stig Weckström, joka jatkoi saattohoitajaksi tunnistamamme Jouni Remeksen toimintaa. Konsultti Stig Weckström ilmoitti yhtiön pikkujoulutansseissa yrityksen vientisihteerille, että hänen tehtävänään on ajaa yritys hallitus alas. Sitä mahdollisuutta yhtiön osakkaat eivät antaneet Stig Wecsktromille, kun kävi ilmi hänen toimintansa. Osakkeenomistaja Timo Viitamaan lausunto osoittaa sen, että Stig Weckström toimi yhtiön etujen vastaisesti.

LIITE 28

PR-Teollisuus Oy.ssä toimi osakkeenomistajana bulvaanien kautta Tapani Kääntä muiden kuin kahden osakkeenomistajan tietämättä. Tapani Kääntä on antanut kirjallisen lausunnon, jossa hän todistaa Stig Weckströmin toimivan yhtiön edun vastaisesti levittäessään perättömiä tietoja rahanpesusta.

LIITE 29

Kera Oy oli tehnyt perättömän ilmoituksen PR-Teollisuus Oy:stä ja sen johtohenkilöistä rahanpesusta ja oli levittänyt tätä tietoa laajalti niin, että perätön tieto oli mennyt Japaniin asti.

LIITE 30

Kera Oy selkeästi pyrki poistamaan PR-Teollisuus Oy:n markkinoilta levittämällä perättömiä huhuja ja auttamalla saattohoitajia PR-Teollisuus Oy:n palvelukseen. Kera Oy:n lakimiehen lausunto Kera Oy:n roolista rahanpesuilmoittelussa.

LIITE 31

Kera Oy:n kehityspäällikkö Veikko Anttonen, jonka Helsingin Sanomat nimesi ns. ruumiinpesuryhmän vetäjäksi tunnustaa Kera Oy:n roolin rahanpesuhuhujen levittämisessä.

LIITE 32

Kaleva uutisoi, että kauppahetkellä voimassaoleva tilauskanta oli 26 miljoonaa markkaa. Todellisuudessa se oli myyjän eli Kera Oy:n mukaan 11 miljoonaa markkaa. Kysymyksessä on törkeä petos.

LIITE 33

Kera Oy:n Seppo Arponen todistaa vastauksessaan, ettei voimassaollut tilauskanta ollutkaan 26 miljonaa markkaa, vaan noin 11-12 miljoonaa markkaa. Tämä todistaa, sen Kera Oy on ollut päämiehenä kaupassa, jossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja ilmoitettiin tilauskanta n. 15 miljooaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Todisteena kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X ja sivu 287.

LIITE 34

On syytä epäillä, että kauppa- ja teollisuusministeriö oli vahvasti mukana toimialarationalisoinissa mikä oli päätetty salaiseksi julistetussa SSP-sopimuksessa 22.10.1993. Siitä on todistuksena lainvastainen KTM:n tukipäätös jossa vedotaan siihen, että yritys jatkaa konkurssin tehneen yrityksen toimintaa. Tämä ei voi olla lainmukainen kielteisen päätöksen syy avustushakemukselle. Se on perustuslain vastainen päätös. Kaikkia ihmisiä ja yrityksiä on kohdeltava yhdenvertaisesti.


LIITE 35

Kun toimitusjohtaja Stig Weckström erotettiin ja hallituksen puheenjohtajalle Markku Koskelle annettiin mahdollisuus erota niin he jatkoivat PR-Teollisuus Oy:n vastaista toimintaansa vielä senkin jälkeen kun heidät oli saatu pois yhtiön toiminnasta. Koska saattohoitajaksi tunnistamamme Stig Weckström ei saanut yritystä konkurssiin, niin Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kiinteistön kaupat vastoin lakia 19.3.1996. Kaupanvahvistajaa ei ollut mukana kaupanpurussa niinkuin laki edellyttää.

LIITE 36

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki tuoteoikeuksien ja omaisuuden kauppasopimuksen 18.4.1996. Minä Erkki Ahon en hyväksynyt Oulussa asianajaja Hannu Maskosen toimistossa sopimusten purkua joten asianajaja Hannu Maskonen kutsui viereistä huoneesta kaksi todistajaa paikalle, jotka todistivat, että kaupat oli purettu. Kaupan purku on aina lopullinen ja peruuttamaton. Kaupanpurku merkitsi myös sitä, että kauppasopimuksen liitännäiset eli takaukset raukesivat, koska kauppasopimus purettaessa takaukset eivät voi jäädä voimaan.

LIITE 37

Lakiasiaintoimisto Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle johtuen kauppojen purusta. Herttuainen todistaa, että kaupat oli purettu.

LIITE 38

Kun kaupat oli purettu niin Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin väärillä tiedoilla. Konkurssihakemuksessa mainitaan perusteluiksi mm. vaihto-omaisuudesta ja tuoteoikeuksista 1.130.000 markkaa.

LIITE 39

PR-Teollisuus Oy oli maksanut tuoteoikeuksia koskevia takauksia 19.06.1995 401.444,45 markkaa, 28.03.1996 500.000,00 markkaa ja 09.05.1996 100.000,00 markkaa. Takauksista oli siis maksettu 1001,444,45 markkaa ja lisäksi kaupat purettaessa takaukset olivat rauenneet. Konkurssihakemus on siis tehty väärillä tiedoillla.

LIITE 40

Konkurssiasiassa Ylivieskan käräjäoikeudelle on antanut lausuman varatuomari Paavo M. Petäjä ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja ja todennut, että kanne on oikea.
Ylivieskan käräjäoikeus ei ole tarkistanut onko varatuomari Paavo M. Petäjällä valtakirjoja. Käräjäoikeus on laiminlyönnyt tehtävänsä. Paavo M. Petäjällä ei ollut toimeksiantoja eikä valtakirjoja asiassa.

LIITE 41

Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa Oulun KRP:lle antamassaan lausunnossa, ettei hänelä ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa.

LIITE 42

Varmemmaksi vakuudeksi konkurssiinhakija Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä antoi Ylivieskan käräjäoikeudelle lausuman PR-Teollisuus Oy:n nimissä ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja.

LIITE 43

Koska Ylivieskan poliisi ei tutkinut asioita niin käännyimme KRP:n puoleen ja teimme useita tutkintapyyntöjä asioiden tutkimiseksi. Tässä todisteena Heino Virran tekemä tutkintapyyntö varatuomari Paavo M. Petäjän toiminnasta. KRP;n poliisi on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa asiassa.

LIITE 44

Ylivieskan käräjäoikeus päätti asettaa PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin. Seurauksena konkurssituomio.

LIITE 45

Konkurssivalvonnassa Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä ilmoittaa vahingonkorvaussaatavakseen 9.413.000 markkaa. Näin Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä tunnustaa purkaneensa kaupat. Missä on loppuselvitys kauppojen purkamisesta?

LIITE 46

Velkojien kokouksessa mukana olivat syyttäjä Sulo Heiskarin lisäksi myös asianajaja Asko Keränen. Ilmoitin tilaisuudessa oman näkemykseni konkurssiasiassa eli siis sen, että koska kaupat oli purettu, niin konkurssi oli laiton. Lisäksi kiinnitin huomiota siihen, että pesänluettelon tarkistamiseen ei oltu jätetty riittävää aikaa ja pyysin jatkoaikaa siihen, koska mielestäni pesänluettelosta oli jätetty mm. 32 miljoonan tilauskanta pois. Syyttäjä Sulo Heiskari käytti puheenvuoron ja kehotti minua tekemään asiassa vain varauksen jotta asian käsittelyä ei hidastettaisia. Tilaisuuden jälkeen asianajaja Asko Keränen pyysi minut kahville ja totesi, että konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu. Hän pyysi, että laittaisimme hänelle valtakirjat jotta hän voi tehdä Vaasan hovioikeudelle asiassa valituksen. Allekirjoitimme avoimet valtakirjat asianajaja Asko Keräselle asioiden hoitamiseksi. Asianajaja Asko Keränen laittoi asiasta kirjeen Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle.

LIITE 47

Tekemistämme avoimista valtakirjoista todisteena osakkeenomistaja Heino Virran tekemä avoin valtakirja asianajaja Asko Keräselle.

LIITE 48

Asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen tunnustaa, että jätti valitukset tekemättä

LIITE 49

Todistusaineisto tilauskannan suuruudesta, mikä oli jätetty pois pesänluettelosta. Erillinen nidottu kirja tilaussopimuksista todistusaineistona oikeuskäsittelyssä.

LIITE 50

Konkurssin jälkeen PR-Teollisuus Oy:n konkurssipesä myi tilauskannan konsultti Stig Wecktromin Trio Leadership System Oy Ab:lle. Kirjallinen todiste asiasta.

LIITE 51

Tilauskanta luovutettiin Vieskan Elementti Oy:lle ja Alavieskan kunta maksoi konsultti Stig Wecksrtömille tilauskannasta 88.495,00 markkaa.

LIITE 52

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki suoritustuomion takaajia vastaan Ylivieskan käräjäoikeudessa. Hakemus oli tehty väärillä tiedoilla, koska saatavaa ei todellisuudessa ollut, koska kaupat oli purettu, mutta takaukset oli saatu voimaan Ylivieskan käräjäoikeuden konkurssipäätöksellä, mikä oli saatu aikaan konkurssipesän ja varatuomari Paavo M. Petäjän väärillä lausumilla ja Ylivieskan käräjäoikeuden tuomarin virheellisellä menettelyllä. Käräjätuomari ei ollut tarkistanut valtakirjoja varatuomari Paavo M. Petäjältä. Takaajia ei siis ole kuultu asiassa, koska heitä on edustanut PR-Teollisuus Oy:n konkurssipesä eli siis asianajajat Sampsa Teittinen ja Jyrki Anttinen ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.

LIITE 53

Lakiasiaintoimisto Jorma Herttuainen teki rikostutkintapyynnön asioista Oulun KRP:lle, mutta KRP jätti asiat tutkimatta ja laiminlöi virkavelvollisuutensa.Tutkintapyyntö todistusaineistona kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X sivuilla 334-344.

LIITE 54

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä myi koneet, laitteet ja kaluston luxemburgilaiselle International Timber Comany S.A:lle. Yritys paljastui myöhemmin rahapesuyritykseksi, mutta Suomessa poliisi jätti asian tutkimatta. USA:ssa vaadittiin yhtiön johtohenkilöille Hendrik Rienstralle 210 vuotta vankeutta ja Richard Rienstralle 190 vuotta vankeutta. Kiinteistöistä tehtiin vuokraussopimus, koska niitä ei voitu myydä kiinteistöjen panttausten johdosta.
Kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X sivut 348-351.

LIITE 55

Kun Hendrik Rienstra oli kuollut ja Richard Rienstra istui vankilassa, niin International Timber Company Finland haettiin konkurssiin. Konkurssipäätös tuomio 963 7.9.1998 97/1236

LIITE 56

Konkurssipäätös tuli erikoisella tavalla. Tämä käy ilmi asianajaja Asko Keräsen kirjeestaä asianajaja Antti Kejolle. Kirjeen viimeinen lause paljastaa koko totuuden: ”Muuta selvitystä toimille en keksi kuin, että yhtiöön tulossa ollut rahamäärä sai sotkemaan sopimuksemme.” Tämä pitää paikkansa, sillä konsultti Stig Weckström tuli ITC Finland Oy:n konsultiksi ennen konkurssia ja hän laski tutustuttuaan kirjanpitoon milloin oli edullisin ajankohta hakea yritys konkurssiin. Yritys haettiin konkurssiin muistaakseni torstai-päivänä ja perjantaina yritykseen tuli niin iso määrä vientisaatavia, että konkurssi olisi voitu välttää.

LIITE 57

Laitoin asianajaja Asko Keräsen kirjeen Suomen Asianajajaliittoon. Siellä se aiheutti melkoisen hämmingin ja asianjajaja Keränen ja Kejo lienee sopineet asiat mahdollisesti Rienstran tuella. Siitä osoitetuksena maksukuitit joita voidaan epäillä rahanpesurikoksiksi.

LIITE 58

International Timber Company Finland Oy:n velkojain kokouksessa ilmoitin, että koneet ja laitteet eivät olleet yhtiön omaisuutta vaan kuuluivat toiselle firmalle eli ITC S.A:lle. ITC Finland Oy:n konkurssipesä ei esittänyt kauppakirjaa jolla se olisi ostanut ko. koneet.
Velkojain kokouksessa otin jo asian esille, mutta minun ymmärtääkseni Richard Rienstra teki väärän valan ja hyväksyi asianajaja Antti Kejon mielestäni lainvastaisen menettelyn. Syyttäjä Sulo Heiskari oli läsnä tilaisuudessa, jossa toin esille asian.
Ehkä asiaan vaikutti se, että uuden perustettavan yrityksen, Ultra Prima Oy:n, omistaja oli Richard Rienstra.

LIITE 59

Korkeinta ostotarjousta konkurssipesät eivät hyväksyneet vaan myivät omaisuuden Richard Rientran Ultra Prima Oy:lle. Korkeimmasta tarjouksesta, Karfer Oy:n tarjouksesta kopio kirjan sivulla 357.

LIITE 60

Syyttäjä Sulo Heiskari lienee pelännyt omien tekojensa esilletulemista ja poliisi Raimo Ollilan virkavelvollisuuksien laiminlyöntien paljastumista, niin he käynnistivät järkyttävän ajojahdin Erkki Ahoa kohtaan. Helpoin tapa oli yrittää Kalajoen valtuuston ylivoimaisen ääniharavan maineen mustaamista kunnianloukkaussyytteillä Kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski oli sopiva apuri asiassa. Kunnanvaltuutettu Erkki Aho pyysi julkisesti selvitystä kunnanjohtaja Torsti Kalliokoskelta Rahjan saariston Natura Life-asiassa. Rahoitushakemuksessahan oli laitettu itsehallinnon omaavat Kallan karit Rahjan saariston NaturaLife-hakemukseen itsehallinnon omaavan Kallan karien itsehallintoelinten päätöstä ja myös vastoin Himangan kunnanvaltuuston päätöstä. Rahoitushakemus oli tehty väärillä tiedoilla ja sen allekirjoittana oli muun muassa kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski. Poliisi jätti asian tutkimatta eikä ottanut todistusaineistoa vastaan. Asioista selvitys kirjassani ja todistusaineisto sivuilla 380-420.

LIITE 61

Erkki Aho tuomittiin kunnanjohtaja Torsti Kalliokosken kunnianloukkauksesta, koska tutkinnanjohtaja Raimo Ollila ei ottanut todistusaineistoa vastaan. Teko ei ole vanhentunut, koska ulosotto on voimassa. Syyttäjänä asiassa oli esteellinen syyttäjä Sulo Heiskari.

LIITE 62

Asianajaja Hannu Maskonen esitti Erkki Aholle, että tämä lopettaisi asioiden penkomisen ja maksaisi hänelle 10 000 markkaa ja hän ei hakisi Erkki Ahoa henkilökohtaiseen konkurssiin. Erkki Aho ilmoitti kielteisen kantansa asiaan.
Asaianajaja Hannu Maskonen haki Merita Pankki Oy:n nimissä Erkki ja Eila Aholle tuomiota velallisen epärehellisyydestä. Kalajoen Meritapankin johtaja ei tiennyt lainkaan, että Merita Pankki Oy on asianomistajana asiassa. Pankinjohtaja Mauri Ylitalo todistaa, että Kalajoen konottorin toimesta ei asiaa ole laitettu vireille.
Tuomio R98/71 todisteena sekä Kalajoen Meritapankin johtajan Mauri Ylitalon todistus asiassa. Erkki Aho oli Kalajoen kaupunginvaltuuston jäsen ja Kalajoen kaupunginvaltuusto pyysi Erkki Aholta selvityksen ehdottoman vankeustuomion takia. Aho sai 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutettiin ehdonalaiseksi. Aho teki 1879 sivun selvityksen Kalajoen kaupunginvaltuustolle, mutta valtuuston puheenjohtaja esti Erkki Ahoa esittämästä selvitystä Kalajoen kaupunginvaltuustolle. Selvityksestä kuva, jossa on 1879 sivun aineisto ja kirjat.
Selvitys on edellen Kalajoen kaupunginarkistona ja nimeän sen todistusaineistoksi korkeimalla oikeudelle. On huomattava, että teko ei ole vanhentunut, koska sen oikeusvaikutukset ovat voimassa eli ulosotto on voimassa.

LIITE 63.


Asianajaja Hannu Maskonen toteutti uhkauksensa ja haki Erkki Ahon henkilökohtaiseen konkurssiin. Kysymys oli siis takaussaatavasta, jota ei todellisuudessa ollut olemassa, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja toiseksi takaussumma oli maksettu jo takaisin, koska PR-Teollisuus oli maksanut yli miljoonaa markkaa ja konkurssipesä oli tehnyt kolmen takaajan kanssa sopimuksen jolla he maksoivat 450 000 markkaa ja konkurssipesä oli myynyt jo tuoteoikeudet uudelle omistajalle 200 000 markalla. Tämän jälkeen asianajaja Hannu Maskonen putosi parvekkelta ja kuoli.
Konkurssipäätös 280 28.02.2001 00/1003

LIITE 64

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä oli tehnyt kolmen takaajan kanssa sopimuksen takausvastuun maksamisesta. Kahden takaajan kanssa ei neuvoteltu, vaan heiltä perittiin täyttää takausuummaa korkoineen ulosotossa. Poliisi jätti selvittämättä mistä Markku Koski sai rahat takausten maksuun. Avustiko Kera Oy Maskku Kosken vaimon leipomoa vai maksettiinko takaukset jotenkin muuten. Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arponen oli luvannut pelastaa Markku Kosken kuten esitän kirjassani ja saman esittää myös Pentti Arhippainen todistajalausunnossaan.

LIITE 65

Asioiden selvittämiseksi tehtiin lukuisia tutkintapyyntöjä, mutta poliisi jätti kaikki tutkintapyynnöt selvittämättä. Poliisiti laiminlöivät virkavelvollisuutensa.

LIITE 66

Erkki Ahon ajojahti jatkui. Aho joutui olemaan maanpaossa Suomessa ja Ruotsissa ankaran ajojahdin takia. Seuraavana oli vuorossa kunnianloukkausoikeudenkäynti työvoimatoimiston johtaja Tapio Laholan kunniasta. Tutkinnanjohtajana oli jälleen poliisi Raimo Ollila joka ei ottanut todistusaineistoa vastaan. Näin syyttäjä Sulo Heiskarilla oli paremmat mahdollisuudet mustata esteellisenä syyttäjänä Kalajoen kaupunginvaltuuston ääniharavan Erkki Ahon mainetta ja samalla peitellä omia ja tutkinnanjohtaja Raimo Ollilan tekoja.
Tuomio 05/529 28.11.2005 R 05/84. Teko ei ole vanhentunut, koska ulosotto on edelleen voimassa.

LIITE 67

Seuraavan vuorossa oli varatuomari Mikko Kovalaisen kunnianloukkausoikeudenkäynti. Tutkinnanjohtajana oli jälleen poliisi Raimo Ollila, joka ei ottanut todistusaineistoa vastaan. Syyttäjänä oli Esa Mustonen, joka antoi asiassa väärän lausuman Rovaniemen hovioikeudelle. Lisäksi hän ei huomioinut todistusaineistoa, jotka lähetin hänelle sähköposititse, koska tutkinnanjohtaja poliisi Raimo Ollila ei ottanut todistusaineistoa vastaan. Oikeudenkäynnissä käräjätuomari Jyrki Määttä ei antanut minun, Erkki Ahon, kuulustella vastapuolen todistajaa Kalervo Savolaista, mikä on EU:n ihmisoikeussopimuksen vastainen teko. Todistajalausunnot ja tuomio 10/1034 6.9.201 R 10/506 todistusaineistona

LIITE 68

Seuraavana oli vuorossa Markku Kosken törkeä kunnianloukkausoikeudenkäynti, jossa syyttäjä etukäteen ilmoitti tiedotusvälineitä hyväksikäyttäen, että Aholle on tulossa vankeustuomio. Jutun kirjoittajana toimi toimittaja Anne Mattila.
Koska Aholle syyttäjä oli esittänyt vankeustuomiota, niin Ahon piti tehdä selvitys Kokkolaan Kriminaalihuoltoyhdistykselle asian johdosta. Sen Aho teki ja todisti syyttömyytensä kaikkiin rikoksiin mistä hänet on tuomittu. Syyttäjä Esa Mustonen vetäytyi asiasta juuri ennen oikeudenkäyntiä
Syyttäjäksi ilmaantui kihlakunnan syyttäjä Kati Alkula, joka kertoi, että hän voi toimia syyttäjänä vaikka ei ole perehtynytkään asiaan. Markku Koski oli tietoinen Kera Oy:n toiminnasta ja pantatuista kiinnityksistä, koska hän kertoi PR-Teollisuus Oy:n hallituksen kokouksessa, että PR-talot oli markkinoilta poistettavien listalla. Viittaan Pentti Arhippaisen todistajalausuntoon liitteessä 4. Markku Koskella oli asianajajana oikeudenkäynnissä Timo Hautamäki, joka varmasti tiesi asioiden todellisen tilan, sillä hän oli hoitanut aikaisemmin minun, Erkki Ahon, asioita ja nyt vaihtoi puolta. Hovioikeus- käsittelyssä asiaan vaihtui syyttäjä kuten blogikirjoituksistani selviää. Koko oikeustoimi ja poliisi blogi http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/

on todistusaineistona asiassani.
TUOMIO 11/857 27.7.2011 R11/357 Teko ei ole vanhentunut, koska ulosotto on voimassa

LIITE 69

Varatuomari Mikko Kovalainen haki Erkki Aho henkilökohtaiseen konkurssiin. Se oli mahdollista, koska Ylivieska-Raahen käräjäoikeus oli tehnyt EU:n Ihmisoikeussopimuksen vastaisen teon kieltämällä Erkki Ahoa kuulustelemasta vastapuolen todistajaa ja hyväksyessään asiassa tutkinnanjohtajaksi esteellisen poliisin Raimo Ollilan. Oikeustoimi ja poliisi blogissani on laaja selostus varatuomri Mikko Kovalaisen toiminnasta.
Konkurssipäätös 17/2011 4.1.2011 K 10/5019. Teko ei ole vanhentunut, koska ulosotto on voimassa.

Asioita ei ole saatu oikeuskäsittelyyn, koska Ylivieskan oikeusaputoimisto on kieltäynyt antamasta oikeusapua ja estänyt ruotsalaisen asianajajan käytön, jolla oli lupa toimia Suomessa. Lisäksi Ylivieskan oikeusaputoimisto on jättänyt valituksen tekemättä korkeimpaan oikeuteen kuten kirjassani oleva todistusaineisto osoittaa sekä jättänyt haastamataa asianajaja Hannu Maskosen ja asianajaja Antti Latolan oikeuteen. Ylivieskan oikeusaputoimiston rooli on erittäin merkittävä siinä ettei asioita ole saatu oikeuskäsittelyyn. Vieläkään Ylivieskan oikeusaputoimisto ei auta Erkki Ahoa oikeusavun saamisessa. Sen lisäksi asianajajat Suomessa eivät uskalla ottaa asioita hoidettavakseen tai tekevät ne puolinaisesti kuten asianhoitajani hakemuksen korkeimmalle oikeudelle, jossa hän jätti perusasian eli PR-Teolllisuus Oy:n konkurssin hakemuksen ulkopuolelle ja juuri tämä on se asian ydin eli syyttäjän esteellisyys ja tutkinnanjohtajan virkavelvollisuuksien laiminlyönti.
Todistusaineistona lisäksi kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa 952-91-4593-X ja sieltä tässä yhteydessä sivut 159-160. Lisäksi todistusaineisto kirjan todistusaineiston selitykset ja mitä todistusaineistoilla todistetaan

LIITE 70

Koska poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeuslaitos ei ota todistusaineistoa vastaan eikä kuule todistajia, hovioikeus ei anna suullista käsittely ja laillisuusvalvojat eivät näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan niin on syytä epäillä, että asioita johdetaan ylemmältä taholta. On syytä epäillä valtiopetosta, josta todistavat kirjat
Laman ja rahan pelurit ISBN 978-952-99691-1-1

A-P. Pietilä Pankkikriisin peitellyt paperit ISBN 978-951-884-443-6

Seppo Konttinen Salainen pankkituki ISBN 978-951-31-4251-3

sekä presidentti Tarja Halosen tekemä kirjallinen salaamispäätös A/9670/05 Helsinki 24.10.2005 ns. Koiviston konklaavista, minkä jatkoa on salaiseksi julistettu SSP-sopimus sekä Suomen valtion saamat runsaat kielteiset päätökset Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimesta. Valtiopetos ei vanhene koskaan.

Tässä lyhyt versio todistusaineistosta ja selostus mitä todistusaineistolla todistetaan



Kera Oy käytti saattohoitajaa, jonka tehtävänä oli tuhota yritys. Saattohoitaja teki muiden osakkaiden tietämättä Kera OY:n kanssa kuvassa olevan sopimuksen. Kysymyksessä on törkeä petos, koska myyjä Kera Oy oli päättänyt poistaa perustettavan yhtiön markkinoilta. Siihen liittyy kuvassa oleva sopimus.


Väliaikaiset pesänhoitajat eivät konkurssisäännön mukaan saa myydä kiinteää omaisuutta. He kuitenkin myivät kiinteää omaisuutta maakaaren vastaisesti. Heillä ei ollut valtakirjoja ja he myivät toisen omaisuutta omanaan kauppakaaren vastaisesti.


Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Kysymyksessä oli 63 miljonan markan törkeä petos.

Minä esitän pantatut kiinnitykset todistusaineistona asiasta


Kaupanvahvistajaksi on merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka ei kauppakirjan allekirjoittajan mukaan ollut paikalla, kun kauppasopimus allekirjoitettiin. Sulo Heiskari on toiminut syyttäjänä kauppasopimuksista käydyissä oikeudenkäynneissä. Syyttäjistä annetun lain mukaan hän on toiminut esteellisenä syyttäjänä.


Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin. Kauppasopimukset ovat siis laittomia.


Kaupanvahvistajaksi merkitty nimismies Sulo Heiskari toimi syyttäjänä kaikissa kauppasopimuksista johtuvista oikeudenkäynneistä. Syyttäjistä annetun lain mkaan hän ehdottomastai esteellinen toimimaan syyttäjänä näissä asioissa.

Juristi Asko Keräsen talousrikosoikeudenkäynti yllätti syyttäjän ja tuomarin – Keränen tunnusti kaiken heti kättelyssä



Tutkinnanjohtajana ollut poliisi Raimo Ollila on jättänyt kaikki rikostutkintapyynnöt tutkimatta.

Asianajaja Hannu Maskonen teki asiassa oman lopullisen ratkaisunsa, ”putosi” parvekkeelta ja kuoli.


Ennen kuolemaansa asianajaja Hannu Maskonen haastoi Erkki ja Eila Ahon oikeuteen velallisen epärehellisyydestä Merita-pankin nimissä pankinjohtajan tietämättä asiasta. Tässä pankinjohtajan todistus asiassa.


Erkki Aho tuomittiin asiassa 75 päivän ehdottomaan vankeuteen sellaisen velan perusteella jota ei todellisuudessa edes ollut olemassa.


Koska oli eduskuntavaalit tulossa niin kansanedustajaehdokas Kalajoen kaupunginvaltuuston silloinen puheenjohtaja Raili Myllylä organisoi asiat niin, että Erkki Ahon piti antaa valtuustolle selvitys vankeustuomiosta otsikolla Luottamusmiehen rikollinen toiminta luottamustoimen ulkopuolella. Valtuutettu Erkki Aho teki parissa viikossa 1879-sivun selvityksen asioista. Valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä apunaan Kalajoen kaupungin virkamiesjohto estivät valtuutettu Erkki Ahoa esittämästä asioita valtuutetuille valtuuston kokouksessa. Kysymyksessä oli törkeä luottamusaseman ja virka-aseman väärin käyttö sekä rikollisten suojelu. Poliisi kieltäytyi tutkimasta asiaa.

Kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaan todistusaineisto. Olen toimittanut Oulun käräjäoikeuteen kolme kappaletta näitä kirjoja.

Kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X (529 sivua) sisältää seuraavat todistusaineistot ja selostukset asioista:




Kirjoitin asiasta kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaa



Kirjassa on selostukset ja keskeinen todistusaineisto asioista lukuun ottamatta kaupanvahvistajan kutsuman todistajan Arto Ranta-Ylitalon todistusta siitä, ettei hän ole ollut paikalla kun kauppakirjat on allekirjoitettu. Kirjan todistusaineistosta puuttuu lisäksi entisen asianajaja Asko Keräsen tunnnustus siitä, että hän on jättänyt valituksesta tekemättä Vaasan Hovioikeuteen. Kirjasta puutuu kopiot 48 miljoonan pantatuista kiinnityksistä,mutta maininta niistä löytyy kirjasta. Nämä kirjasta puutuvat aineistot on minulla esittää paperitulosteena.
Olen saanut selville, että valtiopetoksessa pankeille annettiin suosituimmuusasema eli pankit voittivat ylemmissä oikeusasteissa ja rikollisille on annettu syytesuoja.

Erkki Ahon oikeustaistelu

sivu 108 Maakunnallinen veturyritys
sivu 109 Pankkikriisi ja talotehtaiden pudotuspeli
aivu 111 Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä
sivu 112 Velkasaneerausmiehet aloittivat likaisen työn
sivu 114 Toimintaedellytysten kartoitus ja Jouni Remeksen petos
sivu 115 Alavieskan kunnan petollinen toiminta
sivu 116 Vanhalle Pöllölle ja muillekin alavieskalaisille
sivu 117 Kera Oy:n petos ja pitämättömän kokouksen pöytäkirja olemattomissa tiloissa
sivu 118 Kohtuuton kauppasopimus ja kaupanvahvistus etätyönä
sivu 119 Otin lainaa osakepääomaan
sivu 120 Markku Kosken kelkankääntö
sivu 121 Messuvoitto Joensun asuntomessuilta
sivu 121 Vihdoinkin Remekselle lopputili
sivu 122 Kera Oy:n kiristys
sivu 123 Konkurssi tavoitteena
sivu 124 Meistä tehtiin rahanpesijöitä Kera Oy:n toimesta
sivu 127 Ulkomainen ostajataho
sivu 128 Oikeuskäsittely tietämättämme Ylivieskan käräjäoikeudessa
sivu 129 Konkurssipesä purki kaupat
sivu 130 Konkurssiin hakeminen
sivu 131 Uusi konkurssipesä ja konsultti Weckström
sivu 132 Tappouhkauksia, rikosilmoituksia, likaista peliä
sivu 134 Uuden yrityksen perustaminen
sivu 134 Ajojahti käynnistyy
sivu 135 Kolmen miljoonan mies
sivu 137 Kohtalokas konsultointi ja äkkinäinen konkurssi
sivu 137 Uskomatonta toiminta
sivu 138 ITC Finland Oy:n pesänluettelon vannomistilaisuus
sivu 139 Velkojien kokous Kajaanissa 22.04.1998
sivu 140 Ajojahti jatkuu
sivu 141 Oikeudenkäynti velallisen epärehellisyydestä
sivu 143 Hyvitykset konkurssin myöhäisemmässä vaiheessa
sivu 144 Virkamiesterrorismi, Hyvä veli-järjestelmä ja kollegiaalinen suojelujärjestelmä
sivu 146 Mittaamattomat henkiset kärsimykset ja valtavat taloudelliset tappiot
sivu 147 Vaasan Hovioikeuden väärä päätös
sivu 148 Vaasan Hovioikeuden toinen väärä päätös
sivu 148 Hallitusmuodon 32 §
sivu 148 Kuin paatunut rikollinen
sivu 149 Vaikea uutisoitava
sivu 151 Saatanan tunarit
sivu 152 Aktiivisuuteni herättää huomiota
sivu 153 Korkeimman oikeuden suojelupäätös
sivu 154 Kansanedustaja Kuisman eduskuntakysely
sivu 155 Kansanedustaja Vistbackan puhe 21.2.2000
sivu 156 Kirjeenvaihtoa Tasavallan Presidentin kanssa
sivu 158 Valitus Korkeimpaan oikeuteen
sivu 159 Tuomiopurkuhakemukset Korkeimpaan oikeuteen
sivu 160 Menin yllättäen Vantaan KRP:hen
sivu 160 Henkilökohtainen konkurssi
sivu 162 Kirje Arkkipiispalle
sivu 162 Maskosen outo kuolema
sivu 163 Matkailuyrittämisen ihanuus Kalajoella
sivu 169 Kuntosalilaitteet rahoitettiin moneen kertaan
sivu 169 Muotokuvafarssi
sivu 171 Metsäpalstoja tukimiehelle
sivu 172 Kuntaliitossopimusta ei kunnioitettu
sivu 172 Laholan perätön ilmianto
sivu 173 Haastoin Laholan ja suuren määrän todistajia oikeuteen
sivu 175 Betonista Oy:n konsultointi
sivu 175 Ikimuistoinen Puolan vierailu
sivu 176 Outoa tonttikauppaa
sivu 177 Palautin Korkeimman Oikeuden päätöksen
sivu 178 Erkki Aho rahoituksen este
sivu 179 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle
sivu 180 Kantelut EU:n komissiolle
sivu 181 Ylivieskan käräjäoikeuden huikea päätös
sivu 181 Mitä kansalainen edellyttää tuomioistuimelta
sivu 182 Kalajokilaakson ja muiden lehtien uutisointi
sivu 182 Avoin kirje Eduskunnan oikeusasiamies Pauniolle
sivu 184 Epätietoisuutta, pelkoa, odotusta
sivu 185 Paavo M. Petäjän rooli
sivu 187 Valitus Vaasan Hovioikeuteen ja täydennys Korkeimpaan oikeuteen
sivu 190 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle ja perustuslakivaliokunnalle
sivu 191 Starttirahan takaisinmaksu
sivu 194 Alpo Ylitalon loppuyhteenveto kirjaani
sivu 202 Erkki Ahon muistiinpanot ITC Finland Oy:n ajalta
sivu 230 Liitteet
sivu 235 Erkki Ahon ansioluettelo
sivu 238 Kunnallisvaalien tulos
sivu 239 Maanvuokrausanomus Satumaa Oy, tämä todistaa sen, että Kalajoen kunta varasti Satumaa idean meiltä , minulta Erkki Aholta ja Allan Seikkulalta ja niiden ideoiden pohjalta perustettiin JukuJukumaa. Kalajoen kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski oli myös Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja eli toimi esteellisenä asiassa.
Sivu 240 Esitys Matkailun yhteistyöstä /Tapioland Oy, kopio pöytäkirjasta osoittaa miten Kalajoen kunta varasti Allan Seikkulalta kylpylä-idean. Kunnajohtaja Kalliokoski oli kunnallisen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja toimi siis esteellisenä
Sivu 243 Yrittäjä Allan Seikkulan kirje Kalajoen Yrittäjäjärjestölle.Kirje kertoo totuuden yrittäjän asemasta Kalajoen matkailussa Kalajoen kaupungin monopolin varjossa.
Sivu 246 Yrittäjä Esa Tanskan aloite Kalajoen kunnan matkailuasioiden selvittämiseksi. Yrittäjät kokivat Kalajoen kunnan monopolin haitallisena ja yrittäjien toimintaa rajoittavana
Sivu 249 Anomus keskioluen tarjoilusta Leiribaarissa, pöytäkirja osoittaa Erkki Ahon syrjinnän
sivu 250 Kunnanvaltuuston pöytäkirja mikä osoittaa Erkki Ahon olleen oikeassa vastustaessaan todetessaan , että kunnan riski tässä asiassa on liian suuri. Kysymys oli Paratiisikylpylä Oy:n rakentamisesta.
Sivu 252 Eriävä mielipide takauksen myöntämiseen Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n lainoille. Eriävä mielipide oli oikeaan osunut: ”Kalajoen kunnan ei ole syytä lähteä tukemaan Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n lainoja koska hankkeelle ei ole ole olemassa riittäviä kannattavuusedellytyksiä. Nykyisillä kannattavuusedellytyksillä riski on liian suuri. Ensin on varmistettava kannattavuusedellytykset ja saatava varmuus toteutuksen ja toiminnan tasosta. Näin suurten lainojen takaus on kunnalle kohtuuttoman suuri riski.
Paratiisikylpylä Oy olisi mennyt konkurssiin mutta kunta pelasti ottamalla vastattavakseen 21,7 miljoonan korkeakorkoiset lainat. Samalla pelastettiin kunnallinen Kalajoen Hiekkasärkät Oy konkurssilta. Sen hallituksen puheenjohtaja oli kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski.
Sivu 252 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtajan valheellinen katsaus yhtiön sijoitusmuistiossa.
Sivu 253 Sijoitusmuistiossa johdetaan sijoittajia harhaan utopistisilla investointisuunnitelmilla'
Sivu 254 Kalajoen kunnanvaltuutetuille esiteltiin täysin virheelliset ja utopistiset laskelmat jotta valtuutetut ottaisivat Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n velata Kalajoen kunnan maksettavaksi.
Sivu 255 Valtuustoaloitteeni jonka tarkoituksena oli selvittää Kalajoen matkailun asiat ja niiden lainmukaisuus. Asia ei tietenkään edennyt, mutta Erkki Aho oli oikeassa.
Sivu 258 Tilinpäätöksestä todistus, mikä osoittaa, että kirjapitoarvot olivat täysin tuulesta temmattuja, tonttien arvot olivat täysin mielikuvituksen tuotetta. Tuomitaverna n. 20 miljooaan ja Kuusikkonokka 10 miljoonaa.
Sivu 259 Tilintarkastajien lausunto on harhaanjohtava
sivu 261 Todistus siitä miten yhtiön kirjanpidossa puliveivaukset tehtiin jotta yritys saatiin pelastettua konkurssilta
sivu 263 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n tilinpäätös tiedot
sivu 264 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kanteluvastaus ósoittaa laillisuusvalvojien toiminnan yleisen laadun EI ANNA AIHETTA
sivu 265 Kalajokiseudun uutinen , jossa kerrotaan että SaniFani löi valtuutetut ällikällä. Valtuutetuille tuotiin yllättäen päätettäväksi Kalajoen kaupungin suurin investointi korkaan eli uimahallin rakentaminen. Asia tuli valtuutetuille yllätyksenä ja ohi kaikkien hyväksyttyjen toimintasuunnitelmien. Tarkoituksena oli pelastaa Kalajoen Hiekkasärkät Oy konkurssilta..
sivu 269 Kylpylä Sanifanin kustannusennuste oli täysin ”metsässä”. Tällä johdettiin harhaan päättäjiä.
Sivu 270 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n lainajärjestelyt olivat melkoista suhmurointia. Niistä päättäjillä ei ollut tarpeeksi tietoa päätöksenteon pohjaksi.
Sivu 272 RTS-toimialaraportti-97 .mikä osoittaa talotehtaiden ylikapasiteetin kysyntään verrattuna. SSP-spimukesssa oli sovittu ylikapasiteetin poistamisesta ja yritysten kaatamisperusteista.
Sivu 273 Helsingin Sanomien uutinen mikä todistaa Kera Oy:n roolin ja toiminnan ylikapasiteetin poistamisessa. Kera Oy:ssä oli perustettu niin sanottu ruumiinpesuryhmä, jonka tavoitteena oli poistaa Kera Oy:n rahoittamia yrityksiä uhkaavat kilpailijat. Ruumiinpesuryhmä toimi Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä veti kehityspäällikkö Veikko Anttonen.
Sivu 274 Alavieskan Puurakenne Oy:n jatkohanke. Tämä on todiste siitä, miten Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella Alavieskan Puurakenne Oy:n palvelukseen tullut Jouni Remes oli tehnyt Kera Oy:n kanssa sopimuksen muiden osakkaiden tietämättä, että perustettava yritys ei edellytä Kera Oy:n tukea. Jos muut osakkaat olisivat tienneet tällaisesta sopimuksesta niin koko yritystä ei olisi perustettu. Myöhemmin Jouni Remes paljastui Kera Oy:n saattohoitajaksi ja hänet erotettiin PR-Teollisuus Oy:n palveluksesta.
Sivu 277-285 kauppakirjat ( 3 kpl) Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän ja Euronio Oy:n välillä. Kauppakirjat todistavat, että väliaikaiset konkurssipesän hoitajat myivät konkurssisäännön vastaisesti kiinteää toisen omaisuutta omanaan. Kauppakirjoissa ei mainita mitään 48n miljoonan pantatuista kiinnityksistä. Kaupoissa siis tehtiin torkeä petos. Myöhemmin ilmeni, että perustettava yritys oli markkinoilta poistettavien listalla joten myyjä tiesi myydessään, että yritys tullaan poistamaan markkinoilta eli ajamaan konkurssiin. Teko on varmasti törkeä petos.
Sivu 286 Kalevan uutinen jossa kerrotaan kaupasta. Lehti uutinen todistaa toisen petoksen kaupassa. Tilauskanta on ilmoitettu 26 miljonaksi, mutta se oli todellisuudessa 11-12 miljoonaa myyjän mukaan.
Sivu 287 Keran johtajan Seppo Arposen todistus asiassa. Myyjä siis todistaa, että petos on tapahtunut: keskeneräinen tilauskanta ei ollutkaan 26 miljoonaa vaan 11-12 miljonaa. Petoksen suuruus oli siis 15 miljonaa + salatut pantatut kiinnitykset 48 miljoonaa on yhteensä 63 miljoonaa markkaa.
Sivu 288 Kuulustelupöytäkirja osoittaa , että Jouni Remes oli Kera Oy:n saattohoitaja
Sivu 292 Pitämättömän kokouksen pöytäkirja olemattomissa tiloissa Helsingissä. Kukaan pöytäkirjassa mainituista henkilöistä ei ollut paikalla olemattomissa tiloissa Helsingissä. Pöytäkirja on väärennetty saattohoitaja Jouni Remeksen ja kansanedustaja Markku Kosken toimesta.
Sivu 292 Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa petoksen tapahtuneen
Sivu 294 Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hä ole koskaan henkilökohtaisesti tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.
Sivu 295 Haastehakemus irtaimesta kaupasa Ylivieskan käräjäoikeuteen
Sivu 298 Asianajaja Jouni Vihervalli on edustanut osakkaita asiassa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Käräjäoikeuden sihteeri ihmettelee missä on tiedoksiannot asioista. Se on merkitty kirjallisesti asiakirjoihin. Tiedoksiannoista vastaa kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari. Asianomaiset eivät siis saaneet asiaa tiedokseen ja heitä edusti oikeudessa heidän tietämämättään ja ilman valtakirjoja heille täysin tuntematon henkilö asianajaja Jouni Vihervalli.
Sivu 299 Suomen Asinajajaliitoon antamassaan vastineessa asianajaja Jouni Vihervalli todistaa, ettei ole koskaan tavannut kantelijoita eikä musa edes koskaan keskustelleensa heidän kanssaan puhelimitse.
Sivu 301 Heino Virran todistajalausunto jossa hän todistaa kuinka asianjajaja Jouni Vihervalli, varatuomari Paavo M. Petäjä ja asianajaja Antti Latola ovat edustaneet häntä ilman valtakirjoja hänen tietämättään. Virta ei ole myöskään antanut valtakirjoja Veli Päivikkö Ky:lle.
Sivu 302 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 401.444,45 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonaisuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.
Sivu 303 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 500.000,00 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonaisuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.
Sivu 304 Todistus siitä, että PR-Teollisuus Oy on maksanut takaussummasta 100.000,00 markkaa. Tämä on todiste sitä että osa maksu takaussummasta on suoritettu ja tämä osa on sitä kokonasuutta,mikä todistaa sen, että aikanaan konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska takaukset oli maksettu eikä konkurssipesällä ollut enää takaussaatavaa.
Sivu 305 Todistus kauppojen purkamisesta. Kun kaupat on näin purettu niin takaussaatava myös purkaantui. Kaupat purettaessa sen liitännäiset eivät voi jäädä voimaan vaan purkautuivat. Konkurssihakemus oli siis tehty väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu ja takaukset oli kaiken lisäksi maksettu. Kaupan purku on lopullinen ja peruuttamaton.
Sivu 306-308 Alavieskan Purakenne Oy:n konkurssipesä purki kiinteistöjen kaupat. Kaupat purettiin virheellisesti koska kauppojenpurku tapahtuu samalla tavalla kuin kauppojen tekeminen eli kaupanvahvitajan läsnäollessa. Nyt tässä ei ollut kaupanvahvistajaa eikä kaupanvahvistajan kutsumaa todistajaa paikalla.
Sivu 309-310 Varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle. Kirjeestä käy selkeästi esille tosiasiat kaupanpurusta.
Sivu 311-13 Varatuomari Paavo M. Petäjän lausuma Ylivieskan käräjäoikeudelle ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja takaajien asiassa. Lausuma on väärä koska kaupat oli purettu ja takaukset oli maksettu. Lausuma on annettu ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.
Sivu 314-316 Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio riita-asiassa Tuomio on tehty väärillä tiedoilla ja rikosten avulla koska Paavo M. Petäjällä ei ollut valtakirjoja ja toimeksiantoja asiassa. Petäjä tunnustaa tekonsa. Kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet lisäksi takaukset oli maksettu. Tästä rikoksilla aikaansaadusta päätöksestä johtuu ulosottosaatavani ja tätä rikoksilla aikaansaatua päätöstä on esteellinen syyttäjä ja muut rikoksista epäillyt ovat käyttäneet hyväkseen saadakseen uusia vääriä päätöksiä
Sivu 317 - 318 Heino Virran rikostutkintapyyntö Paavo M. Petäjästä
Sivu 318- 321 Kera Oy:n Seppo Arpoosen vastaus, mikä osoittaa, että Kera Oy oli tehnyt meistä kansainvälisen rahanpesuilmoituksen mikä osoittautui perättömäksi. Tämä oli todella häikälemtön rikos, mutta se tarkotuksena minun näkemykseni mukaan oli mustata meidän kansainväliset ja meille tärkeät markkinat.
Sivu 322 Keran kehityspäällikkö Veikko Anttosen vastaus oikeuskanslerille osoittaa kuinka Kera Oy levitti perätöntä tietoa eri tahoille.
Sivu 323 -324 Kera Oy:n Juhani Ruudun vastaus Heino Virralle todistaa Kera Oy:n menettelyn, Kera levitti meistä tietoja kilpailjoille. Vastauksessa todetaan, että Muistio sisältää normaaleja selvitystyössä ja yritystutkimuksissa tehtyjä havaintoja iskeä viittauksia keskusteluihin Teidän kanssanne. Kera Oy:n tutkintasyyteminä yritysiin oli yritystutkimukset, joita Kera Oy:n henkilöt käyttivät häikäilemättömästi hyväkseen omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen.
Sivu 325 Tapani Käännän todistus siitä, miten toinen saattohoitaja Stig Weckström levitti perätöntä rahanpesutietoa eteenpäin.
Sivu 326 Timo Viitamaan todistus siitä miten saattohoitaja Stig Weckström levitti perätöntä tietoa eteenpäin.
Sivu 327 KTM:n päätös mikä ei perustu lakiin ja osoittaa PR-Teollisuus Oy:n syrjintää. Päätöksen perustelut: ”Yritys jatkaa viimeksi kuluneen vuoden aikana konkurssin tehneen yrityksen toimintaa. Ministeriön ohjeiden mukaan konkursiin tehneen yrityksen jatkajallle tukea voidnaan myöntää vain ensimmäisen tilikauden vahvistamisen jäleen.
Sivu 328 -329 Konkurssihakemus. Konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet. Lisäksi takauset oli kokonaan maksettu joten Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesällä ei ollut saatavaa PR-Teollisuus Oy:ltä.
Sivu 330-331 Konkurssiasiassa käräjäoikeudelle lausuman on antanut konkurssiin hakija konkurssiin haettavan puolesta tämän tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.
Sivu 332 Anne Sormunen luovuttaa PR-Teollisuus Oy:n tilauskannan saattohoitaja Stib Weckströmille. Tilauskannan suuruus oli n. 32 miljonaa markkaa. Tilauskannasta olin ottanut kopiot kauppasooimuksista ja olen toimittanut ne todistusaineistoksi Ylivieskan käräjäoikeuteen. Kirja on löydyttävä käräjäoikeudesta, koska käräjäoikeus ei ole sitä minulle palauttanut.
Sivu 333 Alavieskan kunta maksoi konsultti saattohoitaja Stig Weckströmille tilauskannasta 88 000,00 euroa
Sivu 334-344 Varatuomari Jorma Herttuainen teki laajan ja perusteellisen tutkintapyynnön asioista Oulun KRP:lle. Oulun KRP jätti asian tutkimatta.
Sivu 345-346 Kera Oy teki kolmen takaajan kanssa sopimuksen rikollisesti aikaansaatujen takausten maksusta. Nämä kolme henkilöä olivat Markku Koski, Jouni Remes ja Kari Konu. Tällaista sopimusta ei tehty eikä tietääkseni esitettykään Heino Virralle ja Erkki Aholle.
Sivu 347 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä jatkoi täysimääräisen takausvastuun perimistä Erkki Aholta ja Heino Virralta vaikka oli tehnyt maksusopimuksen muiden takaajien kanssa. Todisteena Erkki Aholta perittyä 1 207 502,94 markan perintää, jota todellisuudessa ei ollut olemassakaan , koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja takaussummatkin oli kaikki maksettu. Lisäksi takauksen kohteena olleet tuoteoikeudet oli myyty etenpäin ja niistä oli saatu 200 000,00 markkaa.
Sivu 348-351 Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän kauppakirja rahanpesijöiden kanssa. Siitä näkyy kauppasumma 2.360.000.00 markkaa. Ostajina rahanpesusta epäillyt Henrik Riensta, syyttäjä USA:ssa vaati Henrikille vankeutta 210 vuotta mutta Henriki kuoli ennen oikeudenkäyntejä. Richard Rienstralle vaadittiin 190 vuotta vankeutta,mutta hän pääsi vähemmällä. Kun Richard oli vankilassa niin Richardin yritys Suomessa meni konkurssiin.
Sivu 352-353 Asianajaja Asko Keräsen kirje asianajaja Antti Kejolle, mikä todistaa Kejon rikolliseksi epäiltävän toiminnan. Seuraava lause kertoo kaiken: ”Muuta selvitystä toimille en keksi kuin , että yhtiöön tulossa ollut rahamäärä sai sotkemaan sopimuksemme”.
Sivu 354-356 International Timber Company Oy:n velkojain kokous. Konkurssipesän hoitaja Antti Kejo laittoi konkurssipesään kokonaan konkurxsipessän  kuuulumattoman  yrityksen koneet ja laitteet konkurssipesän omaisuudeksi. Näin parannettiin konkurssipesän tilannetta. Minä vastustin menettelyä
Sivu 357 Konkurssipesä ei hyväksynyt korkeinta tarjousta vaan hyväksyi sopivimman tarjouksen eli rahanpesijoiden tarjouksen.
Sivu 358-59 Tuomonourkuakemus korkeimalle oikeudelle jonka Ylivieskan oikeusaputoimisto teki mutta jätti allekirjoittamatta.
Sivu 360-361 Ylivieskan poliisin Raimo Ollilan tutkimattajättämispäätös, mitä on syytä epäillä virkarikokseksi.
Sivu 362 Kahdeksan kansanedustajan kuudesta eri puolueesta tekemä rikostutkintapyyntö, josta yksi allekirjoittaja eli Antti Rantakangas veti myöhemmin nimensä yli koska huomasi, että hänen kaverinsa Markku Koski voi joutua todellisiin vaikeuksiin jos rikostutkinnat aloitetaan. Kari Häkämies oli tuolloin sisäministerinä. Kun soitin sisäministerin erityisavustajalle niin tämä kertoi, että hänelle on annettu ohjeet tehdä tutkimattajätämispäätös asiassa.
Sivu 363 Ministeri Häkämiehen vastaus asiassa
Sivu 364-365 Sisäministeriön vastaus asiassa. Aikanaan sovin Jouni Välkin kanssa tapaamisen sisäministeriöön. Kun menin tapaamiseen sovittuna aikana niin minua oli vastassa komisario Jonne Lähteenmäki joka kertoi etten voi tavata Jouni Välkkiä ja Lähteenmäki kertoi minulle että minun on poistuttuava välittömästi tai muuten hän pidättää minut. Myöhemmin kuulin, että Jouni Välkki oli ampunut itsensä.
Jouni Lähteenmäen päätös on kiistaton virkarikos sen allekirjoittanut poliisijohtajan sijainen Jorma Vuori.
Sivu 366 Kun en saanut mielestäni viranomaisilta oikeita ratkaisuja niin käännyin tasavallan presidentti Tarja Halosen puoleen. Halonen vastasi: ”Kun kyseessä olevassa tapauksessa viranomaiset ovat ratkaisseet asian voimassa olevan lainsääsäädännön mukaisesti jakun aisa ei löinsäädännän mukaisesti kuulu presidentin toimivaltaan´, en katsoi voivani puuttua asiaan. Tarja Halonen Tasavallan Presidentti:”
Sivu 367 Kriminaaliyhdistyksen kirje. Tämä osoitta syyttäjä Sulo Heiskarin toiminnan. Hän oli esteellinen syyttäjä syyttäjistä annetun lain mukaan. Hän toimi Yllivieskan käräjäoikeuden tiedottajana eli hän kävi myös lehdistossä oikeudenkäyntejä ja vaaransi näin Ylivieskan käräjäoikeuden puolueettomuuden , koska hän kommentoi Ylivieskan käräjäoikeuden tuomioita tiedotusvälneissä. Kävin kertomassa huoleni asiassa silloiselle Ylivieskan käräjäoikeuden laamannille henkilökohtaisesti.
Sosiaalityöntekijä Rainer Kolppanen ilmoitti minulle puhelimitse, että kyllä hän minut tuntee ettei tarvitse tulla soveltuvuusselvitykseen.
Sivu 368 Internarional Timer Company kirje, jossa sovittiin minun palkkasaatavani maksusta. Maksut jäivät saamatta ja konkurssipesä ei hyväksynyt minun palkkasaataviani konkurssipesän hoidettavaksi.
Sivu 369 Korkein oikeus ei purkanut vääriä alioikeuksien päätöksiä. Päätös on perustelematon ja siten perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastainen.
Sivu 370 Henkilökohtaisen konkurssipesän hoitaja asianajaja Veli Päivikkö uhkasi minua vankeudella kun pyysin häntä selvittämään totuuden asioissa. Hän kirjoittaa, että ”tulen vaatimaan Ahon vangitsemista niskoittelevana velallisena , koska hän on saanut vankeuden uhasta tiedon useaan kertaan:”
Sivu 371 Käräjäoikeus ei ole suostunut vaatimuksiini Maskosen tahdosta
Sivu 372-375 Haaste Ylivieskan käräjäoikeuteen niiden osalta joiden olen katsonut toimineen rikollisesti. Tässä on neljä sivua tutkimattajättämispäätöksiä ja niiden numeroita ja tekijöitä, joiden olen katsonut toimineen rikollisesti asioissa.
Sivu 376 Valitus EU-komissiolle Natura-asiassa. Suomen Natura on tehty direiktiivien vastaisesti. Olen selvittnyt laajasti asioita NATURA-blogissani.
Sivu 377 Matti Orellin ja Lauri Seikkulan kantelu EU-komissiolle asiasta
Sivu 378-379 Ympäristöministeriön ilmoittanut Natura 2000 verkoston perustamisperiaatteet ovat kokonaan toiset kuin EU-direktiivien edellyttämät perustelut.
Sivu 380-381 Itsenäiset Kallan karit liitettiin Naturaan vastoin itsehallintoelinten päätöksiä
Sivu 382 Himangan kunnanvaltuuston päätös asiasta. Himangan kunnan alueet on liitetty Naturaan Himangan kunnan vastustuksesta huolimatta.
Sivu 383-384 Kallan karineuvoston kirje mikä todistaa että Kallan karit on liitetty Naturaan itsehallintoelinten päätösten vastaisesti.
Sivu 385 Kalajokiseudun uutinen karikokouksesta Naturalle yksimielinen ei

Sivu 386 Rahoitushakemukse sivu jossa todetaan tilanne

sivu 387 Poliisineuvos Veikko Autereen todistus asiassa
Sivu 388-389 Kalajoen kunnanhallituksen päätös mikä on tehty väärillä tiedoilla. Tämä osoittaa hakemuksen tekijöiden petoksen, koska hakijoiksi on ilmoitettu sellaisia tahoja jotka eivät ole mukana eivätkä myöskään rahotitamassa hakemusta.
Sivu 390 Rahoitushakemus on tehty väärillä tiedoilla . Todistaa petoksen.
Sivu 391-392 Asianajaja Timo Nikulan selvitys Oikeusturva ja perusoikeudet unohtuvat Naturan valmistelussa
Sivu 393-395 Asianajaja Timo Nikulan selvitys Natura 2000 ja Life-rahoitus Todistaa Naturan ongelmat.
Sivu 396-397 Varatuomari Karja Apajan luento Kalajoen käräjillä 28.11,1998 Todistaa Naturan ongelmallisuuden
Sivu 398-399 Tutkintapyyntö Naturasta
Sivu 400 Tarkennus tutkintapyyntöön
Sivu 401 poliisipäällikkö Esa Heikkisen vastaus Oulun lääninhallitukselle valitukseeni Ylivieskan poliisin toiminnasta-
Sivu 402-403 Uudistettu tutkintapyyntö Naturasta
Sivu 404 -405 Kokkolan poliisin tutkimattajättämispäätös
Sivu 406-413 Vastine Oulun lääninhallitukselle poliisi Raimo Ollilan toiminnasta-Sivu 414-416 Oulun lääninhallituksen päätös
Kävin Oulun lääninhallituksessa tapaamassa läänin poliisijohtaja Erkki Haikolaa yhdessä Alpo Ylitalon kanssa. Keskustelun kuluessa minä halusin tarkistaa kuinka hyvin poliisijohtaja tuntee lakia. Haikola ei siitä tykännyt vaan totesi ei tämä ole mikään tietokilpailu. Valitettavasti jouduin toteamaan poliisijohtajan laintuntemuksen varsin vähäiseksi.
Sivu 417.418 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle
Sivu 419-420 Eduskunnan oikeusasiamiehen vastaus
Sivu 421-423 kirje valtionvarainministeri Sauli Niinistölle
Sivu 424-425 Natura tietokanta ja sen tulosteet (0ngelmat)
Sivu 426-427 Huomautus Euroopan komissiolle ( Naturan virheellinen toteutus eli direktiivien vastainen toteutus Suomessa)
Sivu 428-430 komissaarin vastaus
Sivu 431-432 komission jäsenen vastaus
Sivu 434-436 MOT-toimittaja Martti Backmanin kirje Tapani Veistolalle
Sivu 437 -442 Selvitys EY-säädösten muodoista
Sivu 443-447 kantelu oikeuskanslerille
Sivu 444-458 valitus korkeimmalle oikeudelle
Sivu 459 tiedote eduskuntaryhmille
Sivu 460 Valtakunnansyyttäjän vastaus
Sivu 461 Eduskunnan oikeusasiamiehen vastaus
Sivu 462 – 464 Pyyntö Ympäristöministeriölle
Sivu 465 Europarlamentaarikon näkemys Naturasta
Sivu 466 Kirje eduskuntaryhille ja kansaedustajille laillisuusvalvojien toiminnasta
Sivu 468 Keskustelun vahvistu sisäministeri Ville Itälän kanssa
Sivu 468-473 Oikeuskanslerin päätös ( normaali päätös ei anna aihetta)
Sivu 474-485 Ylivieskan käräjäoikeuden päätös haasteeseeni
sivu 486-487 Suomen Asianajajaliiton vastaus kanteluuni Miksi osa on julistettu salassa pidettäväksi?
Sivu 488-491 Suomen Asianajajaliiton suojelupäätös koskien asianajaja Antti Kejon toimintaa.
Sivu 492-493 konkurssiasiamiehen vastaus Heino Virralle
Sivu 494-498 Puhelinkeskustelun vahvistus korkeimman oikeuden esittelijälle
todistaa korkeimman oikeuden toiminnan
Sivu 499 Tasavallan presidentin vastaus
Sivu 500 Kansanedustajien kantelu oikeuskanslerille
Sivu 501 Eduskunnan hallintovaliokunnan vastaus
Sivu 502 Oikeusministerin vastaus
Sivu 503 Kauppa- ja teollisuusministerin vastaus
Sivu 504 -508 Ministeri Suvi-Anne Siimeksen vastaus
sivu 509 Arkkipispa Jukka Parman vastaus
Sivu 510 Keskustelut Paavo M. Petäjän kanssa
Sivu 511-512 Paavo M. Petäjä kieltäytyy hoitamasta asiaa
Sivu sivu 513 kirjeeni eduskuntaryhmillel
Sivu 514 Paavo M. Petäjän tunnustus
sivu 515 Konkurssipesä tunnustaa kaupanpurut konkurssissa
sivu 516-517 Asianajaja Asko Keräsen kirje osoittaa, että konkurssi on laiton eikä saatavaa ole konkurssipesällä
sivu 518-522 Hannu Maskosen vastaus Ylivieskan käräjäoikeudelle
sivu 523-526 Maskosen vastaus konkurssiasiamiehelle
Sivu 527 Rahanpesufirman ilmoitus New England Internatinal Surety INC.
Sivu 528 Sopimukseni Henrik Rienstran ja Richard Rienstran kanssa
Sivu 529 Rikostutkintapyyntö

Poliisi ja muuut viranomaiset ovat jättäneett rikokset tutkimatta ja laiminlyönyt virkavelvollisuutensa,käyttäneet törkeästi virka-asemaansa väärin ja suojelleet rikollisia.

Raimo Ollila, Ylivieskan poliisi, jokainen tutkintapyyntö on jätetty tutkimatta. Tutkintapyynnöt on tehty ajoissa, mm.
15.3.1997, täydennys 23.3.1997, päätös
26.06.1997 6870/5406/97
9.10.1997 6870/R/891/97, S10109/01,
13.08.2002 6870/S/10109/01,
13.08.2002 S/10456/02,
03.01.2002 R/1690/ Olli Sikala Haapajärven poliisi
Erkki Huhtakallio, Ylivieskan poliisi 3.8.1998 tehty tutkintapyyntö
Kaarlo Similä, Ylivieskan poliisipäällikkö, tutkintapyyntö 12.07.2002
lausuma Ylivieskan käräjäoikeudelle 25.2.2004
Tapio Mäkelä Oulun KRP, tutkintapyyntö 20.08.1997
10.1.1998
26.8.1998 2521/R/737/97, kirje 30.3.200,
varatuomari Jorma Herttuaisen tekemä tutkintapyyntö 22.5.1998, lausuma 30.3.2000
Eero Klemetti, Oulun KRP:n päällikkö 2400/R/506/00
Pentti Yliniva, KRP:n päällikkä. Pohjoinen osasto
18.11.1999 tehty tutkintapyyntä
10.09.1998 tehty tutkintapyyntö
2400/R/760/9919.4.2000
2400/R/737/97.19.12.1997
2400/R/760/99,18.11.1999
2400/S/13013/9919.11.1999
2400S/13077/99 15.12.1999 ,
19.5..2000 106/TUP/98
Kauko Aaltomaa, KRP, apulaisjohtaja, tutkintapyyntö 5.5.2000,
ratkaisu 30.5.2000 106/TUP/98,
tutkintapyyntö Aaltomaalle 4.6.2000,
3.4.2001 28/TUP/01
Rauno Ranta, KRP:n päällikkö tutkintapyyntö 18.8.1998,
Rauno Ranta, Juha Keränen, päätös 15.12.1998 106/TUP/98
2.5.2000 106/TUP/98 Rauno Ranta ja Kauko Aaltomaalle
1.9.2003 64/TUP/03 Rauno Ranta ja Marko Viitanen
Jouko Rajaniemi, poliisiylitarkastaja Oulun läänin hallitus 6.7.1999 POL 374 B
Erkki Haikola, Oulun läänin poliisiosaston päällikkö, tutkintapyyntö 18.8.1998
Jorma Vuorio ja Jonne Lähteenmäki, sisäasiainministeriön poliisiosasto 10.8.1998 84/662/98,
poliisiministeri Jan-Erik Enestamille tehty tutkintapyyntö 20.7.1998
17.8.1998 kirje ja tutkintapyyntä poliisiylitarkastaja Jorma Vuoriolle
10.8.1998 päätös 84/662/98
28.6.2000 SM-2000-1060/Ri-2 Jorma Vuorio ja Jonne Lähteenmäki
Jorma Toivanen ja Jonne Lähteenmäki 20.3.2000 dnro 49/662/98
11.6.2002 SM-2002-1312/Ri-
Kimmo Markkula KRP Vantaa 12.7.2002 88/TUP/02,
12.7.2002 88/TUP/02
12.7.2002 93/TUP/02
Juha Vehmaskoski KRP:n rahanselvittelykeskus, kieltäytyi tutkimasta Rinstrojen rahanpesua, vaikka Rienstra oli tuomittu USA:ssa rahanpesusta ja Suomessakin näytöt olivat kiistattomat
Reijo Naulapää, poliisiylijohtaja sisäasiainministeriö tutkintapyyntö 16.8.1998
kirje 20.3.2000 dnro 49/662/98,
tutkintapyyntö Naulapäälle 29.5.2000
Kari Häkämies sisäministeri 25.8.1999, vastaus kansanedustajien Risto Kuisma, Raimo Vistbacka, Bjarne Kallis, Tapio Karjalainen, Matti Huutola, Marja-Leena Kemppainen, Pekka Vilkkuan tutkintapyyntöön, yksi kansanedustaja pyyhki nimensä yli tutkintapyynnöstä. Hänen nimensä on Antti Rantakangas
Rauno Rannan vastaus kansanedustaja Raimo Vistbackalle
Ville Itälän keskustelunvahvistus 8.1.2001 SM-2001-776/Tu-411
Tapio Kalliokosken päätökset 22.10.2004
20.10.2004.
25.10.2004
22.10.2004
22.9.2004, päätökset ovat koodittomia
Tapio Mäksen päätös 22.4.2005 2400/s/10249/05
6870/S/10431/99, Aho, Virta
6870/R/1104/97, Aho
6870/R/372/97, Aho, Virta
6870/R/1279/98, Aho
6870/R/1372/99, Aho
6870/S/10148/00, Aho
6870/R/1371/99, Aho
6870/R/833/00, Aho
6870/S/10109/01, Aho
6870/R/137/01, Aho
6870/R/412/97, Aho
4728/R/288/96, Aho
4728/R/339/96, Aho
6870/S/10375/02, Aho
6870/R/120/03, Aho
6870/R/1041/07, Aho
6870/R/1521/04, Aho
6870/R/4131/07, Aho
6870/R/10837/06, Aho
6870/S/10225/08, Aho
6030/R/1690/02, Aho
6610/S/10590/05, Aho
6610/S/11066/05, Aho
6610/S/10599/06, Aho

Keskusrikospoliisin asiankäsittelyjärjestelmästä löytyvät diaarinumerot:
106/TUP/98
28/TUP/01
88/TUP/02
93/TUP/02
157/TUP/03
156/TUP/04
923/7/08
328/7/10
360/7/10
2400/2011/1106
2400/2011/1376
2400/2011/1639
2400/2012/609
POL-2015-2595

Poliisiasiain tietojärjestelmästä löytyvät, Keskusrikospoliisin piirikoodille kirjatut ilmoitusnumerot:
2400/S/10176/14
2400/S/10104/14
2400/S/10078/14
2400/s/10615/11
2400/S/10357/08
2400/S/10249/05
2400/S/10591/04
2400/S/10590/04
2400/S/10589/04
2400/S/10588/04
2400/S/10736/03
2400/R/760/99
2400/R/737/97

Valtakunnansyyttäjäviraston ilmoitus

Valtakunnansyyttäjänvirastoon toimittamianne kirjoituksia on käsitelty seuraavilla diaarinumeroilla:

186/41/98, 217/22/98,
109/42/99, 239/42/99, 80/41/99, 108/41/99,
58/42/00, 83/42/00, 184/42/00,
2/42/01, 111/42/01, 142/42/01,
126/42/02, 198/42/02,
11/41/03,
137/42/04, 7/41/04, 63/41/04, 148/41/04, 155/41/04,
159/41/05,
136/41/08,
37/42/09, 74/42/09, 9/41/09, 155/21/09,
44/41/11,
96/21/12,
45/21/13

Lisäksi kirjoituksianne on diarioitu seuraaville diaarinumeroille:

2/92/08, 1/92/09, 2/82/10, 2/92/11, 2/92/12, 2/92/13 ja 2/92/14
Valtakunnansyyttäjänvirasto
PL 333
00181 Helsinki
p. 02956 
20810vksv@oikeus.fi

Laillisuusvalvojien päätökset
apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen päätös 24.11.2004 Dnro 2406/4/04
suppea luettelo löytyy tästä osoitteesta


Kirjassani on sivuilla 3 sivua 373- 375 nimejä ja päivämääriä viranomaisten tekemistä päätöksistä, joissa he ovat tehneet tutkimatta tai syyttämättä jättämispäätökset.


Selostus tapahtumista mistä johtuvat edellä esitetyt asiat.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä myi Euronio O:lle ( myöhemmin PR-Teollisuus Oy) 11.05.1995 kolmella eri kauppasopimuksella maa-alueet, koneet ja laitteet, tuoteoikeudet sekä keskeneräisen tilauskannan. Myyjinä toimivat väliaikaiset konkurssipesän hoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen. Heidän päämiehinään olivat Arsenal Oy ja Kera Oy. Kauppasopimuksista on kopiot kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X sivuilla 277 – 285. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät kiinteää omaisuutta konkurssisäännön 50 a §:n vastaisesti. He myivät toisen omaisuutta omanaan, koska heillä ei ollut esittää valtakirjoja. He toimivat maakaaren 2 luvun 3 §:n vastaisesti. He salasivat kaupanteossa 48 pantatut kiinnitykset kuten kauppasopimuksista käy ilmi. Niistä ei ole kauppasopimuksissa mitään mainintaa. Toimitan kopiot salatuista pantatuista kiinnityksistä Oulun käräjäoikeuteen postitse 28.04.2020 mennessä todistusaineineistoksi asiassa. Kopiot niistä on myös Oulun poliisilla. Kirjaani on vielä myynnissä Kalajoen kirjakaupassa.
Konkurssisääntö 50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aihetuvien kustannusten maksamiseksi.
Maakaari 2 luku 3 § Valtuutus kiinteistön kauppaan
Valtuutus kiinteistön myyntiin on tehtävä kirjallisesti. Myyjän on allekirjoitettava valtakirja ja siitä on käytävä ilmi asiamies ja myytävä kiinteistö.
Koska väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät lainvastaisesti toisen kiinteää omaisuutta ilman valtakirjaa ja vielä konkurssisäännön vastaisesti salaten 48 miljoonan pantatut kiinnitykset, niin rikos on kiistattomasti tapahtunut. Suomen lain mukaan rikoksen avulla tehty oikeustoimi on pätemätön. Teko täyttää kiistatta törkeän petoksen tunnusmerkistön. Kera Oy oli päättänyt poistaa PR-talot markkinoilta ylikapasiteetin purkamiseksi. Kera Oy oli Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän toinen päämies ja toinen oli Arsenal Oy. Markkinoilta poistamispäätöksestä huolimatta se myi kiinteistöt, maa-alueet, koneet ja laitteet sekä tuoteoikeudet markkinoilta poistettavalle yritykselle. Kera Oy:ssä oli päätetty markkinoilta poistettavat yritykset. Kera Oy käytti saattohoitajia tehtävän suorittamiseen. Toimialarationalisointi oli päätetty myös SSP-sopimuksessa 22.10.1993.
Ostajien joukkoon oli soluttautunut Kera Oy:n saattohoitajaksi epäilemämme erikoisella tavalla konkurssiin ajetun Alavieskan Puurakenne Oy:n talouspäällikkö kauppatieteen maisteri Jouni Remes, joka oli tullut Alavieskan Puurakenne Oy:n palvelukseen Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella. Jouni Remes teki muiden osakkaiden tietämättä Kera OY.n kanssa sopimuksen, ettei Kera Oy:tä käytetä rahoittajana. Jos muut osakkaat olisivat tienneet asiasta niin koko yritystä ei olisi perustettu. Remeksen toiminta oli yksi osa törkeää petosta. Remeksen tekemä sopimus kirjan sivulla 276.
Rikoslaki 19.12.1889/39 36 luku 2 § (24.8.1990/769). Törkeä petos.
Jos petoksessa 1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä, 2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa 3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Väliaikaiset konkurssipesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät myös keskeneräisen tilauskannan, jonka arvo oli todellisuudessa 15 miljoonaa markkaa pienempi kuin kaupantekohetkellä ilmoitettiin. Konkurssipesänhoitajien Latolan ja Maskosen toiminta on ollut myös kauppakaaren vastaista. Törkeä petos oli 63 miljoonaa markkaa. Tilauskannan suuruudeksi myyjä oli ilmoittanut 26 miljoonaa markkaa. Asia näkyy Kalevan lehtileikkeessä, jonka kopio on kirjani sivulla 286. Kauppa oli siten myös kauppakaaren vastainen ja silloin voimassa olleen laki varallisuusoikeudellista oikeustoimista vastainen.
Kauppakaari 31.12.1734/3 9 §
Jos tavara väärennetään, käyköön sen rikoksen niinkuin muunkin varkauden. Jos käsityöläinen sen tekee, menettäköön myös ammattioikeutensa. Jos joku myypi tavaran, jonka tietää väärennetyksi tahi vilpinalaiseksi, niinkuin huonon hyvästä, sekoitetun puhtaasta, olkoon sama laki. Väärästä mitasta ja painosta säädetään 8 luvussa ja väärän rahan tekemisestä Rikoskaaressa.
Myös laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 13.6.1929/228 esittää tiettyjä ehtoja kaupantekemiselle eli kauppaehtojen kohtuuttomuudelle.
30 § Jos se, johon oikeustoimi on kohdistettu, on saanut sen aikaan petollisella viettelyllä taikka jos hän on tietänyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että toinen on oikeustoimen tekijän sen tekemiseen petollisesti vietellyt, ei oikeustoimi sido vieteltyä.
31 § Jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt oikeustoimi sido sitä, jonka etua on loukattu.
32 § Jos jonkun tahdonilmaisu on erhekirjoituksen tai muun hänen erehdyksensä johdosta saanut toisen sisällyksen, kuin on tarkoitettu, ei tahdonilmaisu sellaisena sido sen antajaa, jos se, johon tahdonilmaisu on kohdistettu, tiesi tai hänen oli pitänyt tietää erehdyksestä.
33 § Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen.
37 § Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.
Kauppalaki 27.3.1987/355 määrittelee irtaimen kaupan.
Tiedot tavarasta 18 § Tavarassa on myös virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on antanut tavaran ominaisuuksista tai käytöstä tavaraa markkinoitaessa tai muuten ennen kaupantekoa ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan.
Tavarassa on myös virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja, joita joku muu kuin myyjä, aikaisemmassa myyntiportaassa tai myyjän lukuun, on ennen kaupantekoa tavaraa markkinoitaessa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan. Tavaran ei kuitenkaan katsota olevan virheellinen, jos myyjä ei ollut eikä hänen olisi pitänytkään olla selvillä näistä tiedoista.
Sellaisena kuin se on -ehto 19 § Jos tavara on myyty "sellaisena kuin se on" tai samankaltaista yleistä varaumaa käyttäen, siinä katsotaan kuitenkin olevan virhe, jos:
1) tavara ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on ennen kaupantekoa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan
2) myyjä on ennen kaupantekoa laiminlyönyt antaa ostajalle tiedon sellaisesta tavaran ominaisuuksia tai käyttöä koskevasta olennaisesta seikasta, josta hänen täytyy olettaa tienneen ja josta ostaja perustellusti saattoi olettaa saavansa tiedon, ja laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan; tai
3) tavara on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostajalla sen hinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen on ollut perusteltua aihetta edellyttää.
Kaupanvahvistajaksi on kauppakirjojen mukaan merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari. Toinen kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa kirjallisesti ettei hän ole koskaan tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria. Heino Virran todistus kirjan sivulla 294.
Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja PR-talojen talomyyjä Arto Ranta-Ylitalo todistaa KRP:n kuulusteluissa, että hän ei ollut paikalla, kun kauppasopimukset on allekirjoitettu. Kaupanvahvistaja-asetus edellyttää, että kaupanvahvistaja ja kaupanvahvistajan kutsuma todistaja ovat paikalla, kun kaupat vahvistetaan. Näin ei ole ollut. Siksi kauppa on mitätön. Syyttäjä Sulo Heiskari on merkitty kaupanvahvistajaksi kaupoissa, jossa hän on toiminut syyttäjänä. Hän on varmasti esteellinen syyttäjistä annetun lain perusteella. Kiinteistokauppa on maakaaren ja kaupanvahvistaja-asetuksen sekä oikeudenkäymiskaaren vastainen. Arto Ranta-Ylitalon todistus on Erkki Ahon korkeimmalle oikeudelle tekemän tuomionpurkuhakemuksessa, mikä on toimitettu Oulun käräjäoikeuteen tässä asiassa R 20/925
Maakaaren 2 luku Kiinteistön kauppa 1 § Kauppakirjan muoto
Kiinteistön kauppa on tehtävä kirjallisesti. Myyjän ja ostajan tai heidän asiamiehensä on allekirjoitettava kauppakirja. Kaupanvahvistajan on vahvistettava kauppa kaikkien kauppakirjan allekirjoittajien läsnä ollessa.
Kauppakirjasta on käytävä ilmi:
1) luovutustarkoitus;
2) luovutettava kiinteistö;
3) myyjä ja ostaja; sekä
4) kauppahinta ja muu vastike.
Kauppa ei ole sitova, ellei sitä ole tehty tässä pykälässä säädetyllä tavalla. Jos myyjä ja ostaja ovat sopineet kauppakirjaan merkittyä suuremmasta kauppahinnasta tai muusta vastikkeesta, myyjällä ei ole oikeutta saada perityksi enempää kuin mitä kauppakirjaan on merkitty.
Kaupanvahvistaja-asetus 28.12.1979/1080 3 § (17.1.1992/25)
Luovutuskirjan oikeaksi todistaminen. Kaupanvahvistaja todistaa oikeaksi maakaaren 1 luvun 2 §:ssä tarkoitetun luovutuskirjan merkitsemällä todistuksen luovutuskirjaan. Todistuksesta tulee käydä ilmi luovutuskirjan allekirjoittaneiden henkilöiden nimet sekä heidän henkilöllisyytensä toteaminen. Todistuksessa on mainittava, ovatko allekirjoittajat olleet yhtaikaa saapuvilla, sekä että he ovat myöntäneet luovutuskirjan oikeaksi ja sen omakätisesti allekirjoittaneet. Siinä on lisäksi mainittava luovutuskirjan oikeaksitodistamispaikka ja -aika. Kaupanvahvistajan, jonka on mainittava virka-asemansa tai tuomioistuimen hänelle antama määräys toimialueineen, sekä hänen kutsumansa esteettömän todistajan on allekirjoitettava todistus. Jos luovutuskirjaa on laadittu useita kappaleita, todistus on merkittävä jokaiseen niistä. Kirjallinen esisopimus on todistettava samalla tavoin kuin luovutuskirja.

Oikeudenkäymiskaari 17 luku 43 § (29.7.1948/571)
Milloin lain mukaan oikeustoimi on päätettävä esteettömäin todistajain läsnä ollessa tai esteettömän todistajan on toimituksessa oltava läsnä, olkoon, mikäli erikseen ei ole toisin säädetty, sellaiseksi todistajaksi esteellinen:
1) se, joka 30 §:n mukaan ei saa vannoa todistajanvalaa;
2) se, joka itse on toimituksessa asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi joka itse on oikeustoimeen osallinen taikka jonka hyväksi oikeustoimi tehdään;
3) se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa henkilöön, joka toimituksessa on asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi joka on oikeustoimeen osallinen tai jonka hyväksi oikeustoimi tehdään; taikka
4) se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa siihen, jonka tehtäviin toimitus kuuluu, tai notaarin tahi viran tai toimen haltijaan, jota käytetään oikeustoimen tekemisessä.

Syyttäjän tehtävät määrätään laissa Laki yleisistä syyttäjistä 11.3.1997/199. 1 § Syyttäjän asema ja tehtävät.
Syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta rikosasian käsittelyssä, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun vaatimalla tavalla. Tehdessään tähän liittyvät oikeudelliset ratkaisut ja muut toimenpiteet syyttäjän on noudatettava tasapuolisuutta, joutuisuutta ja taloudellisuutta.
Esteellisyys määritellään 12 §. Syyttäjä on esteellinen, jos:
4) hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen taikka siihen, jolle asiassa on odotettavissa hyötyä tai vahinkoa;
6) muu kuin 1–5 kohdassa tarkoitettu seikka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa.
Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut kaikissa kauppasopimuksista käydyissä oikeudenkäynneissä ja niistä johtuvissa oikeudenkäynneissä esteellisenä syyttäjänä
Alavieskan Puurakene Oy:n konkurssipesä haastoi PR-Teollisuus Oy:n ja Ylivieskan käräjäoikeuteen maksamattomista takauksista. Kirjani sivu 298. Haasteiden toimittamisesta asianosaisille vastaa syyttäjä Sulo Heiskari. Asiakirjassa on käräjäsihteerin käsin kirjoitettu teksti Tiedoksiannot? Huom. Aho, Koski ja Virta eivät ole palauttaneet tiedoksiantotodistuksia.
Syyttäjä Heiskari ei ollut lähettänyt tiedoksiantoja asianosaisille.
Asianosaisia käräjäoikeudessa oli edustanut heidän tietämättään ja ilman heidän valtakirjojaan ja toimeksiantojaan asianajaja Jouni Vihervalli. Valitimme asiasta Suomen Asianajajaliittoon. Kirjan sivu 299-300. Asianajaja Vihervalli tunnustaa, ettei hän ole edes keskustellut puhelimessa kantelijoiden kanssa.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki tekemänsä kaupat PR-Teollisuus Oy:n kanssa 19.3.1996. Kirjan sivut 307-308 sekä toinen purkusopimus 18.4.1996 Kirjan sivu 305. Myyjän purkuoikeudesta on säädetty Kauppalain 54 §:ssä. Kiinteistön kaupat purettiin lain vastaisesti, koska kaupanvahvistajaa ei ollut paikalla.
Kaupanpurkuilmoitus on peruuttamaton ,ks. Telaranta: Sopimusoikeus Helsinki 1990 s.1939. Kun ko. kauppa on purettu,niin myös takaussitoumukset raukevat. Takaussitous on liitännäinein kauppasopimukseen, joten missään tapauksessa takaukset eivät voi jäädä voimaan pääsitoumus purettaessa.Kirjan sivuilla 309 – 310 varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle.

Takaukset olivat maksettu kokonaan. Kirjan sivu 302 summa 401 404,45 markkaa, kirjan sivu 303 summa 500 000,00 markkaa, kirjan sivu 304 summa 100 000, 00 markkaa. Takauksista oli maksettu kaikkiaan 1 641 444,45 markkaa, mikä näkyy asianjaja Asko Keräsen kirjeestä asianajaja Hannu Maskoselle. Katso kirjan sivut 516-517.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja lisäksi takaukset oli maksettu. Väärillä tiedoilla haettu konkurssihakemus on kirjan sivuilla 328- 329. Konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja lisäksi konkurssihakemuksessa mainitut takaukset oli maksettu – siis maksettu ja sitten vielä rauenneet.

Varatuomari Paavo M.Petäjä tunnustaa, ettei hänellä ole ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa. Petäjän tunnustus kirjan sivulla 514. Varatuomari on kuitenkin antanut Ylivieskan käräjäoikeudelle konkurssiasissa väärän lausuman asianomaisten tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja asianomaisten valtakirjoja.
Konkurssituomio kirjan sivuilla 314 – 316. Miksi syyttäjä Heiskari on lähettänyt konkurssihakemuksen varatuomari Paavo M. Petäjälle eikä PR-Teollisuus Oy:lle ja takaajille? Miksi varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut lausuman käräjäoikeudelle ilman PR-Teollisuus Oy:n toimeksiantoa ja valtakirjoja? Varatuomarii Paavo M. Petäjä oli menettänyt asianajaja tittelin saatuaan petostuomion oikeudessa.

Lisäksi konkurssiinhakija oli antanut väärän lausuman PR-Teollisuus Oy:n tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja. Kirjan sivut 330-331.

Väärä konkurssipäätös sain lainvoiman koska asianajaja Asko Keränen jätti valituksen tekemättä. Korkeimmalle oikeudelle tehdyssä tuomionpurkuhakemuksessa, mikä on toimitettu Oulun käräjäoikeudelle todistusaineistoksi tässä asiassa sisältää entisen asianajajan, nykyisen varatuomarin Asko Keräsen kirjallinen tunnustus asiassa. Keränen on tunnustanut myös muita rikoksia joista hän sai ehdottoman vankeustumion.
Koska asianajaja Asko Keränen jätti valituksen tekemättä Vaasan Hovioikeudelle , niin ainoa mahdollisuus saada tuomiot purettua hakea tuomionpurkua korkeimmalta oikeudelta. Korkein oikeus ei ole kuitenkaan suostunut purkamaan vääriä tuomioita.

Koska en saanut esittää kuulusteluissa mitään todistusaineistoa asiassa eikä minun todistaajiani kuultu niin minä tein asiassa seuraavat loppulausunnot:

Loppulausunto

Loppulausunto 1. jatko-osa

Loppulausunto 2. jatko-osa

Loppulausunto tutkintailmoitukseen

loppulusunto käräjätuomarin kuulustelukertomukseen

loppulausunto käräjäsihteerin kuulustelukertomukseen

Loppulausuntotäydennys koskien tutkinnanjohtajan toimintaa

Loppulausunto ulosottomies Eveliina Nissilän rikosilmotukseen 5770/R/15736/19

Rikostutkinta cd 5770/R/53493/18 loppulausunto asiasta

5770/R/53493/18.

Valitus Oulun käräjäoikeuden päätöksestä 20/507

Kantelun täydennys ja tutkintapyyntö

KIIREELLINEN



Bulgarian presidentin päätös turvapaikka-asiassa

Oulun käräjäoikeuden olisi pitänyt katkaista ulosottoni ulosottokaaren perusteella sekä käräjäoikeuteen lähettämäni todistusaineiston perusteella.
Ulosottokaaren 4 luvun 52 §:n mukaan ulosmittaus on keskeytettävä määräajaksi, kun 1) ulosmittaus on toimitettu tulorajanulosmittauksena, 2) velallisen välttämättömät asumiskustannukset tai muut elinkustannukset ovat hänelle ulosmittauksen jälkeen jäävään määrään nähden korkeat tai 3) keskeyttämiseen on erityinen syy.

Pyydän poliisi hankkimaan nämä asiakirjat, jotka todistavat valtiopetoksen
Olen haastehakemuksessa vaatinut, että käräjäoikeus hankkii todistusaineistoksi seuraavat salaiseksi julisterut asiakirjat, jotka todistavat valtiopetoksen.
Seuraavat asiakirjat paljastavat valtiopetoksen
  1. salaiseksi julistettu ns. Koiviston konklaavin asiakirjat 6.5.1992
  2. salaiseksi julistettu SSP-sopimus 22.10.1992
  3. 25 vuodeksi salaiseksi julistettu Aktiv Hansa-kaupan asiakirjat 31.03.2000
Käräjätuomari ei ole hankkinut ko.asiakirjoja ja vaadin nyt, että poliisi rikostutkinnassa hankkii nämä asiakirjat. Minulla on lisäksi muun aineiston avulla oikeus todistaa valtiopetos.
Minä voin toimittaa tämän viikon aikana Kalajoen poliisiasemalle kaksi kirjaani Olet Maamme Armahin Suomenmaa sekä kopion entisen asianajajan, nykyisen varatuomarin Asko Keräsen tunnustuksesta. Tämä tunnustus on se tärkeä todistusaineisto, jolla todistetaan, että kaikki ulosottosaatavani ovat syntyneet Suomen valtion rikollisen toiminnan seurauksena. Tämä todistusaineisto on jo kyllä blogeissani, mutta miksi poliisi ei sitä ole huomioinut eikä myöskään käräjätuomari.
Valitettavasti tulostimeni ei toimi joten en voi ottaa kopioita salatuista pantatuista kiinnityksistä ( 48 miljoonaa markkaa). Niillä todistetaan kiinteistökaupoissa tehty törkeä petos. Niistä blogi-aineistossa on vain kuva yhdestä sivusta.
Poliisin on hankittava alkuperäiset haastehakemukset ja sähköpostikirjeenvaihtoni käräjätuomari Sarianna Ervastin kanssa. On toimittava esitutkintalain mukaisesti.
Esitutkinnassa selvitettävät asiat
Esitutkinnassa selvitetään:
1) asian laadun edellyttämällä tavalla epäilty rikos, sen teko-olosuhteet, sillä aiheutettu vahinko ja siitä saatu hyöty, asianosaiset sekä muut syyteharkintaa ja rikoksen johdosta määrättävää seuraamusta varten tarvittavat seikat;
2) mahdollisuudet rikoksella saadun omaisuuden palauttamiseksi ja rikoksen johdosta tuomittavan menettämisseuraamuksen tai asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen täytäntöönpanemiseksi;
3) asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus, jos hän oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 3 luvun 9 §:n nojalla on pyytänyt syyttäjää ajamaan hänen vaatimustaan; ja
4) suostuuko asianomistaja ja aikooko rikoksesta epäilty suostua asian käsittelemiseen käräjäoikeudessa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 a luvussa tarkoitetussa kirjallisessa menettelyssä.
Esitutkinnassa asia on valmisteltava siten, että syyteharkinta ja asianosaisten etujen valvominen voidaan suorittaa asianmukaisesti ja että todistelu voidaan pääkäsittelyssä ottaa vastaan yhdellä kertaa tai asia voidaan ratkaista kirjallisessa menettelyssä.
Poliisilaki
1 §
Poliisin tehtävät
Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisi toimii turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten sekä yhteisöjen ja asukkaiden kanssa ja huolehtii tehtäviinsä kuuluvasta kansainvälisestä yhteistyöstä.
Poliisi suorittaa lisäksi lupahallintoon liittyvät ja muut sille laissa erikseen säädetyt tehtävät sekä antaa jokaiselle tehtäväpiiriinsä kuuluvaa apua. Jos on perusteltua syytä olettaa henkilön kadonneen tai joutuneen onnettomuuden uhriksi, poliisin on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin henkilön löytämiseksi.
Rikosten esitutkinnasta säädetään esitutkintalaissa (805/2011) ja rikosten esitutkinnassa käytettävistä pakkokeinoista pakkokeinolaissa (806/2011).

Muistutan vielä Euroopan ihmisoikeussopimuksesta

ja YK:n Ihmisoikeusjulistuksesta

Niissä määritellään syytetyn asema.
Tässä aineistossahan olen paljastanut monia merkittäviä rikoksia ja siksi ne on otettava tutkintaan kuten esimerkiksi Kalajoen kaupungin yli 30 vuottta jatkunut syrjintäni sekä Natura-rikokset. Valitettavasti olen huomannut, että Natura-asiat ovat todella vaikeita niin juristeille kuin poliiseillekin. Natura-blogini auttaa asiassa. Suomen Natura on tehty vastoin EY-direktiivejä ja suhteellisen suojelun periaatetta.
Valtiopetos on tosiasia. Minä vielä luetteloin historiankirjastostani Suomen pankkikriisiä koskevat kirjat, joilla voidaan todistaa valtiopetosta. 

Kalajoki 11.05.2020

Erkki Aho
Merenojantie 9 B 16
85100 Kalajoki

PS. Huomautan vielä, että kihlakunnansyyttäjä Essi Kanniainen teki minun mielestäni tietoisen väärän päätöksen myös Antero Penttilä Oy:n asiassa, jossa bulgarialaisia työntekijöitä käytettiin törkeästi hyväksi ja irtisanottiin laittomasti. Kysymyksessä oli myös törkeä työsuojelurikos.
Bulgarialaisten työntekijöiden kohtelusta Antero Penttilä Oy:ssä. Olen katsonut, että he ovat joutuneet työsuojelurikoksen kohteeksi, työantaja on käyttänyt ulkomaista työvoimaa törkeästi väärin kuten rikostutkintapyynnössäni todistan. Kun he ryhtyivät vaatimaan maksamattomia palkkojaan ja ylityökorvauksiaan niin heidät sanottiin irti. Minun oikeustajuni mukaan kysymyksessä on laittomat irtisanomiset. Poliisi on tutkinut jo asiaa sen verran, että on todennut maksamattomat palkat lähes 40 000 euroksi. Palkat on kuitenkin laskettu väärin koska palkat on määritelty TES:n vastaisesti ja palkankorotukset on tehty vastoin TES:ä vaikka työsopimuksessa on sitouduttu TES:n noudattamiseen. Maksamattomilla palkoilla on suuri vaikutus työntekijöiden eläketurvaan. Eläkeyhtiölle on ilmoitettu väärät tiedot. Ne asiat eivät vanhene. Pyydän poliisia ilmoittamaan kuka toimii asiassa tutkijana ja kuka tutkinnanjohtajana.
Suomenkieltä taitamaton ja Suomen lakeja tuntematon bulgarialainen Maria Donaganova s. 29.7.1959 tuli Antero Penttilälle töihin 31.12.2007.Antero Penttilällä oli kaksi yritystä. Maatila Antero Penttilä ja Antero Penttilä Oy. Työsopimus työ alkoi 31.12.2007 ja työsopimus tehtiin 11.08.2008 Maatila Antero Penttilän ja Maria Donaganovan kesken. Maria Donoganovalle aloitti työt Antero Penttilä Oy:ssä. Työsopimuksessa sovittiin, että noudatetaan alan TES:ä eli liittojen välistä työehtosopimusta.. Työ oli perunnan lajittelua ja pakkausta. Työ oli kokoaikainen eli 40 tuntia viikossa. Perunaa lajiteltiin ja pakattiin 15 – 16 kg:n laatikoihin kotimaahan ja sen jälkeen 25 kg:n säkkeihin nostaminen kahdeksaan säkkiä päällekkäin. Tämä on Suomen työsuojelumääräysten vastaista, koska naisille enimmäismäärä nostamisessa on 15 kg.
Maria Donaganovalle teetettiin ylitöitä jopa yli 300 tuntia kuukaudessa ja jätettiin ylityökorvaukset maksamatta. Työ oli työsuojelumääräysten vastaista, sillä työsuojelumääräysten mukaan nostamisen enimmäismäärä naisilla on 15 kg. Nyt Maria joutui pakkaamaan ja nostamaan 25 kg perunasäkkejä työsuojelumääräysten vastaisesti. Perunoita pakattiin myös rekka-autoihin. Venäjälle pakattiin 3-9 rekkalastia viikossa. Yhteen rekka-autoon menee 20 000 kg perunoita. Tämä merkitsee sitä yhteen rekkalastiin menee 800 kpl 25 kg perunasäkkejä, jotka Maria joutui nostamalla pakkaamaan työsuojelumääräysten vastaisesti. Tämä merkitsee
2400 – 7 200 perunasäkkiä viikossa. Lisäksi parhaimpaan aikaan meni kotimaahan 1-6 rekkalastia viikossa.
Antero Penttilä oli alun pitäen määritellyt palkat TES:n vastaisesti, vaikka hän työsopimuksessa oli sitoutunut noudattamaan TES:ä. TES:n mukaan on viisi vaativuusryhmään. Työantaja oli määritellyt työn vaatimustason alhaisimmaksi mahdolliseksi, vaikka työ oli erittäin raskasta. Olisi. Vaatimusryhmäksi olisi pitänyt määrittää viisi tai vähintäänkin neljä.
Vaativuusryhmien palkat 1.10.2017 -30.4.2008
  1. vaativuusryhmä 7,12
  2. vaativuusryhmä 7,46
  3. vaativuusryhmä 7.83
  4. vaativuusryhmä 8,21
  5. vaativuusryhmä 8,57
Kahden kuukauden koeajan jälkeen palkkaa ei kuitenkaan nostettu oikeaan vaativuusryhmään. Palkankorotukset on jatkuvasti jätetty kokonaan tekemättä tai on tehty väärään aikaan ja väärän kokoisina. Tätä on jatkunut vuodesta 2007 tähän päivään asti.
Poliisille tehtiin asiasta tutkintapyyntö sen jälkeen sovittelu ei onnistunut. Oulussa oleva sovittelutoimisto kieltäytyi sovittelemasta, koska kysymyksessä oli rikos. Oulun Työsuojelupiiri ei tutkinut asiaa vaan työsuojelupiirin edustaja kävi tarkastuskäynnillä mutta ei käynyt edes työpaikalla. Tästä huolimatta Oulun Työsuojelupiiri antoi asiassa väärän lausuman.

Suomen kieltä osaamattoman ja Suomen lakia tuntemattoman Cvetana Todorovan kanssa Antero Penttilä Oy teki työsopimuksen 18.06.2016 ja työsopimuksessa sitouduttiin noudattamaan TES:ä. Työn määritys oli perunan käsinvalinta ja siivous. Käytännössä työ oli samaa perunnan lajittelua ja pakkausta 25 kg:n säkkeihin, siis työsuojelumääräysten vastaista työtä. Lisäksi ylitöitä teetettiin runsaasti ja ylityöt jätettiin korvaamatta ja palkankorotuksen tehtiin väärän kokoisina tai jätettiin kokonaan tekemättä. Myös Cvetanan osalta vaativuusryhmät on koko ajan määritelty väärin.
Kalajoen poliisille tehtiin rikostutkintapyyntö asioista toukokuussa 2015, mutta Kalajoen poliisi hukkasi tutkintapyynnön ja palkkalaskelmat ajalta 2007 -2014. Kun asiasta tiedusteltiin niin poliisi pyysi uudet laskelmat, jotka poliisille toimitettiin tutkintapyynnön kanssa, jossa pyydettiin tutkimaan kaikki asiaan liittyvät rikokset.
Kalajoen poliisi ei osannut tutkia asiaa oikein vaikka sille tehtiin tarkka suunnitelma sitä mitä pitää tutkia. Poliisi lasketti ylityöt ulkopuolisella asiantuntijalla ja tuli siihen tulokseen, että Maria Donaganovalle oli ylitöitä maksamatta 21 685,95 euroa ja Cvetana Todorovalle 17 710,87 euroa. Todellisuudessa laskelmat olivat vääriä, koska vaativuusryhmät oli määritelty väärin ja palkankorotukset oli tehty vastoin TES:ä tai oli kokonaan tekemättä. Todellisuudessa Antero Penttilä oli jättänyt maksamatta huomattavasti suuremmat summat, jotka korkoineen olisivat olleet melkein kaksinkertaiset. Lisäksi poliisi oli jättänyt työsuojelurikoksen tutkimatta, koska töitä oli tehty vastoin työsuojelumääräyksiä. Kalajoen poliisi Hannu Vainionpää oli tehnyt tutkimatta jättämispäätöksen 5770/R/0013205/14. Asiassa Kalajoen poliisi ei antanut loppulausunnon mahdollisuutta asiaa hoitaneelle Erkki Aholle.
Tutkintaohje poliisille
Ensin käydään läpi
1. työsopimukset
2, Sitten rekonsturoidaan rikostapahtuma eli työsuoritus. ( Videokuvaus)
3. Määritellään työtehtävän vaativuusluokitus eli palkkataso
4.Katsotaan palkanmaksut työsopimuksen solmimisesta lähtien eli korjataan palkat oikean suuruisiksi (TES)
5.Tarkistetaan ylitöiden laskeminen, sunnuntaitöiden maksaminen, pekkaspäivien maksaminen jne., korjataan palkat näiltä osin
6. Tarkistetaan palkankorotusten maksaminen TES:n mukaisesti, koska työsopimuksessa on sovittu TES:n noudattamisesta
7. korjataan palkanmaksu TES:n mukaiseksi
8. lasketaan viivästyskorot maksamattomille palkoille
9. tutkitaan laiton irtisanominen
10. ilmoitetaan eläkeyhtiöille oikeat palkkasummat työeläkkeiden määrittämistä varten
Poliisin tehtävänä on lisäksi saattaa kaikki rikoksiin syyllistyneet taloudelliseen ja rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan
Poliisi jätti tutkimatta muun muassa sen, että henkilöitä alettiin painostaa sen jälkeen kun he pyysivät maksamattomia palkkojaan työantajalta. Heidän olivat vuokralla työsuhdeasunnossa ja heidän vuokraansa korotettiin ilman ennakkovaroitusta 100 euroa, jolloin ko. henkilöt hankkivat halvemman asunnon vapailta markkinoilta. Heille ryhdyttiin ilmoittamaan työhöntuloajat tekstiviestillä edellisen päivän iltana. Heitä kohdeltiin epäystävällisesti huutamalla ja komentamalla ja myös muut tekijät heittelivät heitä perunoilla todennäköisesti työnantajan pyynnöstä. Heille annettiin kirjalliset varoitukset kyseenalaisin perustein ja lopulta Cvetana Todorova irtisanottiin laittomasti toimestaan. Heille aiheutui sairaslomia työn raskauden takia, joista on lääkärin todistukset. Nämä kaikki poliisit jätti tutkimatta.
Oulun Työsuojelupiiri ei ole tutkinut työsuojelurikosta. Oulun työsuojelupiirin edustaja on käynyt moikkaamassa johtajaa, mutta ei ole käynyt työpaikalla. Oulun työsuojelupiirin henkilö on antanut asiassa lausunnon vaikka tarkastusta ei ole tehtykään. Lausunto ei perustu tosiasioihin.
Vaadin, että asia tutkitaan uudelleen, koska olen keskustellut Kalajoen poliisin kanssa ja Kalajoen poliisi ei ole ymmärtänyt mitä hänen olisi pitänyt tutkia. Poliisi kertoi, etä hän on toiminut esimiehensä antamien tutkintaohjeiden mukaan. Minä pyysin tutkintaohjeet, mutta niitä ei löytynyt.
Erkki Aho
P.S. Oulun Työsuojelupiiri ei ole tutkinut työsuojelurikosta. Oulun työsuojelupiirin edustaja on käynyt moikkaamassa johtajaa, mutta ei ole käynyt työpaikalla. Oulun työsuojelupiirin henkilö on antanut asiassa lausunnon vaikka tarkastusta ei ole tehtykään. Lausunto ei perustu tosiasioihin.
Vaadin, että asia tutkitaan uudelleen, koska olen keskustellut Kalajoen poliisin Hanna P:n kanssa ja Kalajoen poliisi ei ole ymmärtänyt mitä hänen olisi pitänyt tutkia. Poliisi kertoi, että hän on toiminut esimiehensä antamien tutkintaohjeiden mukaan. Minä pyysin tutkintaohjeet, mutta niitä ei löytynyt. Kysymys on siis poliisin ammattitaidosta. En halua, että enää Kalajoen tai Ylivieskan poliisia ja Oulun AVIa sotketaan asiaan. Minä henkilöstö- ja työsuojeluasiainammattilaisena tulen antamaan asiassa loppulausunnon. Näin estetään poliisin virheellinen toiminta.
Erkki Aho haastoi poliisi Hannu Vainionpään Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen virkavelvollisuuden laiminlyömisestä. Ylivieska-Raahen käräjäoikeus ( käräjätuomari Timo Tamiketo) teki päätöksen 17/80 21.3.2017 Asianumero 17/73. Ratkaisun lopputulos oli kanne jätetään tutkimatta. Todistusaineistoja ei otettu vastaan eikä todistajia kuultu. Päätös tehtiin kansliapäätöksenä. Rovaniemen hovioikeus päätös Numero 281 antamispäivä 29.6.2017 Diaarinumero R 17/405 päätöslauselmassa lukee, että Jatkokäsittelylupaa ei myönnetä. Käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi. Korkein oikeus päätti Diaarinumero R2017/688 antopäivä 27.11.2017 numero 2319 ettei valituslupaa myönnetä. Hovioikeuden päätös jää pysyväksi.
Lottovoittaja vävyni ei ole auttanut taloudellisesti eurollakaan oikeustaistelussani,
Myönnän, että vaimoni kanssa minulla on erilainen käsitys lottovoittajan toiminnasta. Vaimon mielestä lottovoittaja voi tehdä rahoillaan mitä haluaa. Valitettavasti tyttöni on joutunut alistumaan lottovoittajan ”mielivaltaan”.
Kun olin poissa kotoani, niin asuntomme oli tyhjennetty ja viety kalusteet ja muut tavarat toiseen asuntoon, minkä vävyni oli ostanut vaimolleni. Minulle vävy oli järjestänyt häädön omistamastaan asunnosta. Lisäksi yritykseni nimissä ollut auto oli myyty tietämättäni. Asunnosta oli lopetettu sähkösopimus, mikä oli aikanaan olosuhteiden pakosta tehty vaimoni nimiin samoin kuin yritykseni käytössä ollut matkapuhelin liittymä,mikä oli vaimoni nimissä.
Katson, että vaimoni ja minun hädänalaista asemaan on käytetty hyväksi ja vaimoani on painostettu tai ainakin avustettu avioerohakemuksen tekemisessä. Minun käsitykseni mukaan avioerohakemus perustuu rikokseen ja rikoksen avulla tehty oikeustoimi on pätemätön.
Minä rakastan vaimoani, mutta en voi hyväksyä vävyni toimintaa. Haluan oikeutta ja katson, että avioero-oikeudenkäynnissä minun on saatava todistaa Suomen valtion rikollinen toiminta samoin kuin Kalajoen kaupungin rikollinen toiminta, joilta poliisi, syyttäjä ja oikeuslaitos ovat ummistaneet silmänsä.
19.2.2018
Erkki Aho

Vaadin rikosylikonstaapeli rikosylikonstaapeli Johanna Tyniä ja kihlakunnansyyttäjä Essi Kanniaista vastuuseen virkarikoksiksi katsomistani päätöksistä.

Kalajoki 11.05.2020

Erkki Aho
Merenojantie 9 B 16
85100 Kalajoki
044-3025948

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti