maanantai 25. toukokuuta 2020

TI 26.05.2020 Sitoutuuko Suomen hallitus Ranskan ja Saksan pankkien pelastamiseen?



EU YHTEISVASTUU

Vaadin elinkautista vankeusrangaistusta ylikomisario Johanna Tynille

Olen tehnyt järkyttävän määärän rikostutkintapyyntöjä asiassani nykyisen Oulun poliisin alueella poliisille asioistani. Poliisi kieltäytyy jatkuvasti tutkimasta asioitani vaikka todistusaineistot ovat kiistattomat ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Viimeisin tapaus on Oulun poliisin rikosylikomisario Johanna Tynin päätös asiassa 5770/S/6644/18. Asiassa syyttämättäjättämispäätöksen on tehnyt syyttäjä Essi Kanniainen. Tein asiassa rikostutkintapyynnön valtakunnansyyttäjälle. Asiassa on kiistattomat näytöt, jotka todistavat Oulun poliisin rikosylikomisario Johanna Tynin syyllistyneen virkavelvollisuuksien laiminlyöntiin, törkeän virka-aseman väärinkäyttöön, rikollisten suojeluun, rikosten peittelyyn, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaiseen toimintaa jotka täyttävät kidutuksen tunnusmerkistön. Minua ei edes kuulusteltu asiassa.

Kysymyksessä on tapaus, jossa käräjätuomari Sarianne Ervasti teki minusta rikosilmoitus virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Kräjätuomari Ervasti jäi kiinni virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä, virka-aseman väärinkäytöstä, rikollisten suojellusta, rikosten peittelystä, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisista toimista, koska hän ei antanut mnulle oikeudenmukaista oikeudenkäynti eikä perustuslain mukaista omaisuuden suojaa vaan jatkoi kidutusrikostani. Kaiken lisäksi hän teki minusta perättömän ilmiannon.

Poliisit Pekka Niskakangas ja tutkinnanjohtajana Hannu Mensonen ryhtyivät suojelemaan käräjätuomaria. Asiassa myös KRP;n Erkki Rossi teki väärän päätöksen eli virkarikoksen ja Oulun ja Lapin poliisit sekä valtakunnansyyttäjävirastossa toimiva kihlakunnansyyttäjä Heidi Savurinne. Asioissta informoin poliisiministeri Maria Ohisaloa sekä oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonia, mutta he eivät vastanneet selvityspyyntöihini. Siksi myös he ovat asiassa asian osaisia ja joutuvat kantamaan oikeudellisen vastuun asiassa.
Rikostutkinnat asioissa on tehty esitutkintalain, poliisilain, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesti.

Tässä selostus asioista

virkamiehen väkivaltainen vastustaminen

Haen poliittista turvapaikkaa Bulgarian presidentiltä

Sain kuitenkin antaa asiassa loppulausunnot

Loppulausunto

loppulausunto 1. jatko-osa

loppulausunto 2, jatko-osa

Loppulausunto tutkintailmoitukseen

loppulusunto käräjätuomarin kuulustelukertomukseen

loppulausunto käräjäsihteerin kuulustelukertomukseen

Loppulausuntotäydennys koskien tutkinnanjohtajan toimintaa

Loppulausunto ulosottomies Eveliina Nissilän rikosilmotukseen 5770/R/15736/19

Rikostutkinta cd 5770/R/53493/18 loppulausunto asiasta

5770/R/53493/18.

Kiireellinen kantelun täydennys ja rikostutkintapyyntö

Valitus Oulun käräjäoikeuden päätöksestä 20/507

Niillä ei kuitenkaan ole ollut mitään merkitystä, koska Oulun rikosylikomisario Johanna Tyni jatkaa rikoksista epäillyn ja todistetun käräjätuomari Sarianne Ervastin suojelua. Olen tehnyt järkyttävän määärän rikostutkintapyyntöjä asiassani nykyisen Oulun poliisin alueella poliisille asioistani. Poliisi kieltäytyy jatkuvasti tutkimasta asioitani vaikka todistusaineistot ovat kiistattomat ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Viimeisin tapaus on Oulun poliisin rikosylikomisario Johanna Tynin päätös asiassa 5770/S/6644/18. Asiassa syyttämättäjättämispäätöksen on tehnyt syyttäjä Essi Kanniainen. Tein asiassa rikostutkintapyynnön valtakunnansyyttäjälle. Asiassa on kiistattomat näytöt, jotka todistavat Oulun poliisin rikosylikomisario Johanna Tynin syyllistyneen virkavelvollisuuksien laiminlyöntiin. Minua ei edes kuulusteltu asiassa.
Vaadin rikosylikomisario Johanna Tynille elinkautista vankeusrangaistusa virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä, törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä, rikollisten suojelusta, rikosten peittelystä ja perustuslain ja ihmisoikeussopimuksen vastaisesta toiminnasta, kidutuksesta, koska hän jatkaa jo 25 vuotta jatkunutta kidutustani.

Oikeusturva
Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

Asian käsittely on kestänyt jo kolme vuotta Suomen viranomaisten käsittelyssä. Menettely on perustuslain 21 §:n ja ihmisoikeussopimusten vastaista.

Erkki Aho
Merenojatie 9 B 16
85100 Kalajoki
044-3025948
Nimeni on Erkki Aho

Kalajoki

Rekan hiilidioksidisäiliö räjähti kasitiellä Kalajoen Vasankarin kylän kohdalla maanantaiaamuna
Puoliperävaunurekan hiilidioksidisäiliö on räjähtänyt kasitiellä Kalajoen Vasankarin kylän lähistöllä. Onnettomuus sattui maanantaiaamuna hieman ennen yhdeksää.
Räjähdyksessä ei ole tullut vakavia henkilövahinkoja, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta kerrotaan. Muita osallisia kuin rekan kuljettaja ei ole tapahtuma-aikaan ollut lähistöllä.

Video paljastaa tuhon: perävaunu räjähti Kalajoella – ”Rekka sinkoutui tien toiselle puolelle räjähdyksen voimasta”

FIFUR: Turkistarhaiskujen luultiin jääneen jo historiaan – Kalajoella tarhalle tunkeutumisesta aiheutui taloudellista vahinkoa
Poliisi tutkii Kalajoella turkistahoille tehtyä vahingontekoa. Mehtäkyläntien varressa sijaitseville kahdelle turkistarhalle oli tunkeuduttu tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.
Tunkeutujat olivat vapauttaneet juuri pentuja saaneita tai kantavana olevia sinikettuja. Vapaaksi päästetyt emoketut saatiin kiinni, mutta tarhassa emon kaitsemista vaille jääneitä pentuja kuoli muutamia kymmeniä. Tarhaajille syntyi tästä taloudellista vahinkoa.

Suomen parhaat rantalomakohteet - 10 ihanaa vaihtoehtoa
Toinen upea ja kuuluisa rantakohde löytyy Pohjois-Pohjanmaalta Perämeren rannalta. Kalajoen hiekkasärkät ovat noin kolmen ja puolen kilometrin mittainen ranta-alue, ja perinteikäs lomakohde.
Rantaelämän lisäksi Kalajoella voi nauttia esimerkiksi vesipuisto JukuParkista ja kylpylä SaniFanista, peuhata sisäleikkipuistossa, kokeilla pakohuonepeliä ja tutustua meriluontokeskukseen. Myös erilaisia tapahtumia järjestetään runsaasti.

Kotimaan uutiset

Liipaisimella olevista maakuntien lento­kentistä äläkkä eduskunnassa: ”Fiksumpaa olisi toimia jopa kuin Leonid Breznev vanhassa neukkuvitsissä”
Oppositiopuolue kokoomus haluaa valtion takaamaan ostopalveluina lentoliikenteen viidelle maakuntakentälle, joille Finnair ei lennä ainakaan koko kesänä.
Kokoomus haluaa saada hallituspuolue keskustalta selityksen, miksi aluepolitiikasta tunnettu keskusta jättäisi lennot lentämättä Jyväskylään, Joensuuhun, Kokkolaan, Kajaaniin ja Kemiin.

Pahin toteutumassa Lapin tulvissa: kymmenien vuodepotilaiden evakuointia suunnitellaan
Jopa ennätyslukemiin nouseva tulva uhkaa kiinteistöjä ja rakenteita Rovaniemellä.
Kriittinen paikka on Pulkamontien terveyskeskus, jossa on vuodeosastoja. Kaupunki on suunnitellut jo vuodepotilaiden evakuointia. Poikkeusolojen johtoryhmä päätti maanantaiaamuna siivota väistötilat terveyskeskuksen potilaille, joita mahdollisesti joudutaan siirtämään. Potilaita on kymmeniä. Päätös evakuoinneista tehdään lähiaikoina.
Evakkotiloissa käynnistetään varalta siivous ja tilannetta seurataan. Keskiviikkona saamme seuraavat tarkemmat tiedot ELY-keskukselta. Itse evakuointi tapahtuu sitten 1-2 vuorokaudessa, jos on tarve. Päätös tehdään lähempänä. Se on varsin ei-toivottu tilanne, että vanhoja, sairaita jouduttaisiin evakuoimaan, kaupungininsinööri Olli Peuraniemi kertoo.
Kaupunki varautuu joka tapauksessa suureen ja pitkäkestoiseen tulvaan.

Ulkomaan uutiset

Presidentti Niinistö huolissaan Ylellä EU:n valtavasta velkaantumisesta – ikuisuuslainoista lohdullinen viesti suomalaisille
Niinistön mukaan nyt pitäisi lähteä varovaisesti liikkeelle mahdollisten yhteisvastuiden kasvattamisessa ja pitää kiinni siitä, että ne, jotka ovat lainoja saaneet, kehittävät talouttaan niin, että he joskus lainoistaan selviävät.

Miksi Macron niin intohimoisesti ajaa yhteisvastuullista hätärahoitusta Etelään: Ranskan pankkien jättisaamiset
Ulkomaisten pankkien suurimmat saatavat Etelä-Euroopan valtioissa:
Ranskalaiset pankit: 437 mrd €
Saksalaiset pankit: 356 mrd €
Britannian pankit: 272 mrd €
Yhdysvaltain pankit: 268 mrd €
Japanin pankit: 239 mrd €
Espanjan pankit: 184 mrd €
Hollannin pankit: 140 mrd €
Italian pankit: 74 mrd €
Sveitsin pankit: 2 mrd €

Miten Eurooppaa hätärahoitetaan, ja mitä se maksaa Suomelle? HS kokosi kattavan listan EU:n päätöksistä
SUOMI joutuu ottamaan runsaasti uutta velkaa torjuakseen koronaviruspandemian taloudellisia vahinkoja. Lisäksi Suomi osallistuu lukuisiin EU:n ja euroalueen yhteisiin hätärahoituksiin, joilla pyritään lievittämään valtioiden, kuntien, yritysten ja ihmisten ahdinkoa.
Suurimmassa pinteessä ovat jäsenvaltiot, joissa julkisen talouden velka oli jo valmiiksi suuri ja tartuntojen määrä on kasvanut erittäin voimakkaasti. Suurista jäsenvaltioista vakavissa vaikeuksissa ovat etenkin Italia ja Espanja.
Maanantaina Saksa ja Ranska ehdottivat uutta 500 miljardin euron ”elpymisrahastoa”. Sen perustaminen saattaa nostaa Suomenkin EU-jäsenmaksuja tuntuvasti, ennemmin tai myöhemmin. ”Elpymisrahaston” lisäksi Suomi on päättänyt osallistua hätärahoituksiin, joiden määrä voi olla enimmillään satoja miljardeja euroja.
Vasta tulevaisuudessa selviää, mitkä ovat Suomen vastuut yhteisissä ponnisteluissa. HS kokosi yhteen hätärahoituksen eri muodot ja sen, mitä tämä kaikki voi tarkoittaa Suomelle.
Suunniteltu elpymisrahasto, 500 miljardia euroa
Suomen vastuu: ei tiedossa
Saksan ja Ranskan ehdottama 500 miljardin euron elpymisrahasto eroaisi tähän saakka tehdyistä kriisitoimista merkittävästi, sillä rahasto myöntäisi pelkkien lainojen sijaan myös avustuksia.
Euroopan komission on määrä tehdä oma ehdotuksensa rahastosta ensi viikolla yhdessä EU-budjetin kanssa. Ranskan ja Saksan esityksen lähtökohta on, että komissio ottaisi lainaa markkinoilta ja myöntäisi rahat avustuksina tai lainoina eteenpäin.
Rahoilla voitaisiin tukea esimerkiksi koronaviruksen pahoin runtelemia alueita ja aloja. Jos kyse olisi avustuksista, ei niiden saajien tarvitsisi maksaa rahoja takaisin.
MITEN Euroopan komissio siis hankkisi rahat, joilla se itse maksaisi velkojille takaisin lainaamansa rahat? Yksi vaihtoehto on, että ne kerättäisiin ennemmin tai myöhemmin EU:n jäsenmailta korotettuina jäsenmaksuina.
Jos elpymisrahaston koko olisi 500 miljardia euroa ja kyseinen summa kerättäisiin tulevina vuosina bruttokansantulo-osuuteen suhteutettuina jäsenmaksuina eri mailta, olisi Suomen osuus noin 8,5 miljardia euroa. Sen verran Suomi joutuisi siis pitkällä aikavälillä yhteensä maksamaan.
Toki jotkin Suomen alueet ja yritykset voisivat myös saada rahastosta avustuksia. Ennen esityksen yksityiskohtia on mahdotonta sanoa, kuinka paljon ja miten Suomi lopulta tulisi rahastosta maksamaan.
Odotettavissa on joka tapauksessa vaikeita poliittisia keskusteluja aiheesta niin Suomessa kuin muissakin EU:n niin sanotuissa nettomaksajamaissa. Elpymisrahaston perustaminen vaatii kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän.

Kommentti: Elvytysrahasto on kiertotie uusiin tulonsiirtoihin – Suomi kuuluu maksajiin
Elvytysrahasto olisi iso askel kohti Suomellekin yhä kalliimpia tulonsiirtoja velkaisempien EU-maiden hyväksi, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.
Saksan ja Ranskan ehdottama EU:n "elvytysrahasto" voi näyttää ja kuulostaa kelpo keinolta helpottaa koronakriisistä eniten kärsineiden EU-maiden talousvaikeuksia.
Samoin se voi ainakin päällisin puolin vaikuttaa hartaasti kaivatulta yritykseltä helpottaa EU-maiden välisiä ikuisia rahariitoja – ja nähdä EU:n tai edes euroalueen talous kokonaisuutena eikä takertua yksittäisten jäsenmaiden etujen ristiriitoihin.
Valitettavasti tuollaiset tai muilla tavoin innokkaat tulkinnat elvytysrahastosta ovat luontevia vain sellaiselle sivulliselle tai asianosaiselle, jonka ei tarvitse piitata järjestelyn kustannuksista tai varsinkaan itse osallistua niiden maksamiseen.
Sen sijaan kustannuksiin osallistuvien osapuolten on paikallaan tarkastella hankkeen julki lausuttujen tavoitteiden ja etujen lisäksi myös hankkeen hintaa, haittoja ja muita seurauksia.
Suomen kaltaisella keskimääräistä euro- ja EU-maata vähemmän velkaisella nettomaksajalla ei ole tällaista ehdotusta tarkastellessa varaa sulkea silmiään hankkeen kustannuksilta ja kenties kalliiksi käyviltä pitkäaikaisilta vaikutuksilta.
Eikä tällaisessa tarkastelussa väliä ole vain hankkeen vaikutuksilla "Euroopan" vaan myös oman maan talouteen.

Professorit Vihriälä ja Leino-Sandberg ehdottavat, että EU:n elvytysrahastoon osallistuvat vain halukkaat maat
TYÖELÄMÄPROFESSORI Vesa Vihriälä ja eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg Helsingin yliopistosta ehdottavat blogissaan, että EU:n yhteisen elvytysrahaston rahoittamiseen osallistuisivat vain halukkaat maat.
Ranskan ja Saksan luonnostelema ja komission valmistelema esitys 500 miljardin euron rahastosta, joka rahoitettaisiin EU:n ottamalla velalla, on kirjoittajien mukaan monin tavoin ongelmallinen. Vihriälän ja Leino-Sandbergin mukaan poliittisia, taloudellisia ja oikeudellisia ongelmia liittyy myös jo sovittuihin kriisitoimiin.
Taloudellisten ja poliittisten ongelmien lisäksi ehdotukset rakentavat unioniin oikeudellista korttitaloa, jossa tulkintoja venytetään äärimmilleen”, he kirjoittavat.
Rahasto kasvattaisi todennäköisesti tavalla tai toisella Suomen vastuita noin 8,5 miljardilla eurolla. Jos rahaston koko olisi 1 000 miljardia euroa, niin kuin komissio joidenkin tietojen mukaan aikoo esittää, Suomen vastuut nousisivat noin 17 miljardiin euroon. Se olisi noin 15 prosenttia suhteessa valtion nykyiseen velkamäärään.
KIRJOITTAJAT huomauttavat, että rahasto merkitsisi huomattavaa tulonsiirtoa korkeasti velkaantuneille maille, jotka ovat aiemmin hoitaneet huonosti julkista talouttaan.
Toisaalta 500 miljardia euroa ei edes riittäisi kovin merkittävään elvytykseen Italian ja Espanjan kokoisissa talouksissa, jos rahaa olisi tarkoitus käyttää muidenkin maiden pahiten kärsineiden alueiden auttamiseen.
Vihriälän ja Leino-Sandbergin mukaan rahasto ei ole myöskään EU:n nykyisten sopimusten mukainen. Perussopimuksen 125 artikla nimenomaan kieltää unionia ja jäsenmaita ottamasta vastattavaksi toisen jäsenvaltion taloudellisia sitoumuksia.
Koska ehdotus kasvattaa merkittävästi EU-maiden taloudellista yhteisvastuuta, on myös poliittisesti riskialtista tehdä tällaisia päätöksiä huippukokouksissa ”pikkutunneilla”.
Ratkaisuissa on kyse monilla tavoin jäsenvaltioiden demokraattisen päätöksenteon ytimeen kuuluvista kysymyksistä”, Vihriälä ja Leino-Sandberg kirjoittavat.
EU on jo päättänyt käyttää Euroopan vakausmekanismin EVM:n kautta annettavia varoja esimerkiksi terveydenhoitomenojen kasvun kattamiseksi. Työttömyysongelman hoitoon on laadittu erillinen SURE-lainaohjelma. Euroopan keskuspankki puolestaan edesauttaa valtioiden edullista lainansaantia ostamalla joukkovelkakirjoja markkinoilta.
Vihriälän ja Leino-Sandbergin mielestä kaikkien toimenpiteiden tavoitteet ovat hyviä, mutta toteutus on ongelmallinen. Heidän mielestä EU:n pitäisikin selvemmin erottaa erilaiset ja eri tavoitteisiin tähtäävät toimenpiteet.

Kommentti: Suomessako maailman paras hallinto?
IS kertoi viime perjantaina, että koronakriisin iskettyä Huoltovarmuuskeskuksessa suojavarusteostoja alkoi suorittaa kolme henkilöä ”kynä ja ruutupaperia” -periaatteella. STM:n alaisesta STUK:ista saatiin avuksi yksi henkilö ”rakentamaan Exceliä”.
Huoltovarmuuskeskuksen hallitus antoi HVK:n toimivalle johdolle parin viikon aikana valtuutuksen 131 miljoonan euron hankintoihin.
Tehtiin hankintoja, joista osa tunnetusti meni kiville: kolme johtajaa sai lähteä ja jälkiselvittelyt jatkuvat yhä – myös poliisissa.
Kun HVK sai 31. maaliskuuta avukseen kolme hankinta-asiantuntijaa valtion hankintayhtiö Hanselista, oli kohukaupat jo tehty.
Kysymys kuuluu, miksi suojavarustehankinnoissa – joita on tehty ”äärimmäisen kiireen” vuoksi ilman kilpailutusta suorahankintoina – ei käytetty alun alkaen avuksi valtion hankintayhtiötä? Eikö hyvää hallintoa olisi pistää parhaat asiantuntijat vastaamaan julkisilla varoilla tehtävistä kymmenien miljoonien hankinnoista?
Huoltovarmuuskeskuksen toiminnasta vastaa hallitus, jota johtaa Ilona Lundström. HVK:n toiminnasta maan hallituksessa vastaa työministeri Tuula Haatainen (sd). Onko hyvää hallintoa se, että virheistä vastuun kantaa vain valtionlaitoksen operatiivinen johto?
TOINENKIN esimerkki liittyy suojavarusteisiin: IS kertoi huhtikuussa, että sosiaali- ja terveysministeriö viivytteli Suomen ulos EU:n jättimäisistä suojavarustehankinnoista.
Asiasta teetettiin selvitys, joka paljasti, että hankintarenkaaseen liittyminen oli lähes neljä viikkoa jäissä valmisteluvastuisiin liittyvien epäselvyyksien vuoksi.
Alun perin asian valmistelusta vastanneen virkamiehen osastolla oli oletettu, että henkilön siirtymisen myötä myös hankintarenkaaseen liittymisen valmisteluvastuu siirtyy toiselle osastolle. Ministeriön sisäisessä asiakirjassa asia oli merkitty molemmille osastoille. Koska asiaa ei aiemmin pidetty kiireellisenä, ei ennen koronatilannetta noussut esille, että molemmat osastot olettivat toisen osaston olevan vastuussa asian etenemisestä. Selvityksen mukaan epäselvyys ei johtunut kenestäkään yksittäisestä virkamiehestä.
Onko maailman parasta hallintoa perustaa päätöksenteko oletuksille?
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosella (vas) oli selvityksen mukaan siinä käsityksessä, että sopimuksen valmistelu etenee nopeasti, mutta koska EU-hankinnat eivät lääkkeitä ja rokotteita lukuun ottamatta kuulu hänen vastuulleen, hankintojen aikataulua ei esitelty Pekoselle.
Suojavarusteista vastaa hallituksessa peräti neljä ministeriä: STM:ssä Pekonen vastaa varautumisesta ja siihen liittyvistä hankinnoista ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) varusteiden riittävyydestä sote-kentällä. Voiko näin seikkaperäinen tehtävänjako johtaa muuhun kuin epäselvyyksiin?
KOLMANTENA esimerkkinä voisi käyttää lentokenttäsotkua, jossa viranomaiset ja ministerit pallottelivat vastuuta keskenään, mutta sitä on puitu jo riittävästi.
Muistutetaan sen sijaan hallituksen linjauksesta, että kaikki päätöksenteon perusteena olleet taustatiedot ja laskelmat oletuksineen tulee avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteita noudattaen julkaista.
STT:n mukaan valtioneuvoston kanslia oli päättänyt salata koronakoordinaatioryhmän asiakirjat esityslistoja lukuunottamatta. Myös IS on pyytänyt näitä asiakirjoja.

Yle Areena

Muisti: Metsäkaartilaiset
Dokumentti kertoo metsäkaartilaisten kohtaloista Satakunnassa. Vuosien 1943-44 tapahtumista kertovat sekä piilossa ja pakomatkalla olleet, asioista tienneet että pidättäjät. (U)

Muisti: Hukutethin kyliäkin
1960-luvulla Lokan ja Porttipahdan tekoaltaat peittivät monta asuttua kylää. Pekka Aikion isä Oula piti veden tulosta päiväkirjaa. Muut suunnitellut altaat eivät toteutuneet - asukkaat oppivat puolustamaan oikeuksiaan. (U)

Muisti: Huutolaiset
Suomessa huutokaupattiin ihmisiä vielä 1930-luvulla. Halvin tarjous voitti. Monet huutolaisista joutuivat orjan asemaan. Ohjaus Ari Lehikoinen. (U)

Youtube

Ns. pankkikriisi oli suurelta osalta rikollista

Tekikö Koivisto valtiopetoksen ns. Koiviston konklaavissa?

Ns. pankkikriisiä vetävät yhä pankit ja valtiovalta

Ns. pankkikriisissä pankit ja valtiovalta rikkoivat perustuslakia

Ns. pankkikriisin taustaa

Yrittämisen ylipääsemätön vaikeus Suomessa?https://www.youtube.com/watch?v=A8kuXAMNBUY&t=170s

Kysymys Suomen euromaiden takausvastuiden kasvattamisesta (14.5.2020)

#1 Satakunnan sääkset (Osprey Cam in Finland)

Huumori

Hömppäveikot - Martti Ahtisaaren haastattelu

Jarkko Show 17 | Presidenttien tervehdykset ja toivehahmoja

Musiikki

Al bano & Romina Power - We'll live it all again (Live 1995) MARTES 13 Junio 1995

Al Bano & Romina Power-Felicita

Al Bano & Romina Power - Ci Sara

Ms. Helene Fischer - Ave Maria (com legenda)

Jennifer Rush - The Power Of Love (Official Video) (VOD)

One Moment In Time - Dana Winner (live) - English-Vietnamese lyrics

Céline Dion - My Heart Will Go On (2008)

Engelbert Humperdinck - How I Love You (1994)

André Rieu - Hallelujah (Leonard Cohen)

Amira Willighagen ~ Live in Concert ~ Amazing Grace

Amadeus Electric Quartet - Carmen (Habanera)

LoLa & Hauser - Moonlight Sonata

Demis Roussos - Forever And Ever

ISKRICE - SEDEM LET SVA SE LJUBILA

Маруся Marusya Brides group sexy girls play instrumental music группа Невесты

Попурри на Песни группа Любэ Любэ MIX Баян Микс BAYANMIX

Les Choeurs de l'Armée Rouge Alexandrov - Kalinka

Veteraanin Iltahuuto [25.5.2017] Jorma Hynninen

Kari Tapio - Myrskyn Jälkeen

Suvivalssi

Rauli Badding Somerjoki -Paratiisi

Sauli Lehtonen - Mun aika mennä on

Tanssi

Band ODESSA ПЕРВОЕ СЛОВО ДОРОЖЕ ВТОРОГО НОВИНКА 2017

Сладкая моя! (красивый танец)

Band ODESSA - А мы танцуем!

Band ODESSA - Polka International Party Dance.Польки мира

Teknova - Ievan Polkka 2k19 Shuffle Dance Music Video (Melbourne Bounce Mix)

Riverdance Finale HD Bluray 1080p

Michael Flatley and Lord of the Dance on The Late Show with Stephen Colbert

RIVERDANCE

Urheilu

Suomi - Kanada | jääkiekon mm 2019 | Finaalin maalikooste

Jääkiekon MM 2011 Suomi - Venäjä [FIN-RUS] maalikooste

Adam Kownacki stunned by Robert Helenius in fourth round TKO | HIGHLIGHTS | PBC ON FOX

Men's 1500m - Munich 1972 - 50 fps

Heli Rantanen, Atlanta 1996

Emil Zátopek Wins 5,000m, 10,000m & Marathon Gold - Helsinki 1952 Olympics

STRONGEST MAN - Lasha Talakhadze

Wladimir Klitschko - The Best Knockouts (Top 10)

Terveys

10 superterveellistä suomalaista ruokaa – torjuvat lihomista, syöpää, tyypin 2 diabetesta...
  • muikku
  • rypsi
  • härkäpapu
  • ruusunmarjat
  • kaalit
  • pellavan ja hampun siemen
  • kaura
  • metsäsienet
  • mustikka
  • punajuuri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti