maanantai 11. toukokuuta 2020

MA 11.05.2020 Miksi oikeus ei Suomessa toteudu?


Odotan Oulun käräjäoikeuden oikeuskäsittelyä, jossa todistusaineisto on kiistaton ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Miksi oikeus viivyttelee pääöksenteossa?

Kalajoki

Kalajoella Jylkän sähköaseman laajennus alkaa kesällä – tulossa merkittävin tuulivoimatuotantoon liittyvä sähköasema Suomessa
Hanke valmistuu vuoden 2022 aikana, ja laajennuksen hinnaksi on arvioitu 11,4 miljoonaa euroa. Kalajoella sähköä kantaverkkoon syöttävän Jylkän sähköaseman laajentaminen alkaa tänä kesänä.
Samalla siitä on tulossa merkittävin tuulivoimatuotantoon liittyvä sähköasema Suomessa. Tarve tälle on tullut, kun Kalajoen ja lähialueen tuulivoimatuotanto tulee lähivuosina kasvamaan.
Tällä hetkellä Jylkän kautta kantaverkkoon liittyy 260 megawattia tuulivoimaa, mutta uusia sopimuksia on solmittu lisää lähes kaksi ja puoli kertaa suuremmalle määrälle, kaikkiaan 620 megawatin sähköntuotantoon. Kokonaisuudessan Jylkän sähköasemaan voisi tulevaisuudessa liittyä 1300 megawattia tuulisähköä.
Jo solmittujen sopimusten lisäksi on alueelle kehitteillä projekteja 390 megawatin edestä, Fingridin projektipäällikkö Jari Tiusanen kertoo.
Tämä on puolet Suomen nykykapasiteetista.

Odotan tämän asian käsittelyä toukokuun aikana. Oulun käräjäoikeus käräjätuomari Sari Morko ja Oulun käräjäoikeuden laamanni Antti Savela kantavat vastuun asian lain- ja oikeudenmukaisesta käsittelystä.

Oikeusturva
Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

Asia R20/925

Käräjätuomari Sari Morko

Oikeusturva
Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.

Pyydän kiirehtimään asian käsittelyä. Asiassa todistusaineisto on kiistaton ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Jos käräjäoikeus katsoo, että tarvitsen asianajajan niin käräjäoikeuden on määrättävä minulle asianajaja. Minulla on siihen lain mukainen oikeus. Käräjäoikeus ei voi hylätä asian käsittelyä sillä perusteella, että haastehakemukseni ei täyttäisi käräjäoikeuden vaatimuksia. Silloin on hankittava asianajaja.

Vielä kerran asiat selkeästi esitettynä ja näiden selostusten ja todistusaineistojen perusteella pyydän käräjäoikeutta keskeyttämään välittömästi ulosottoni ja märäämään kaikki ulosottoni palautettavaksi 30.6.1996 tähän päivään asti 7 %:n korolla korkoa korolle menetelmällä.

Korostan edelleen sitä, että valtion muiden viranomaisten on toimittava niin, että todelliset syylliset joutuvat vastuuseen teoistaan. Minulle tärkein asia on oikeuden saaminen ja ulosoton keskeyttäminen ja ulosoton palautukset.

Korostan edelleen, että mikään rikos ei ole vanhentuntunut, koska ulosotto on voimassa ja asiat ovat olleet vireillä keskeytyksettä koko tämän 25 vuoden ajan. Kaikki ulosotot johtuvat syyttäjien, poliisien ja Alavieskan Puurakeen Oy:n konkurssipesänhoitajien toiminnasta. Lisäksi syytä on epäillä, että asioiden taustalla on valtiopetos, johon kuuluvat ns. Koiviston konklaavi, SSP-sopimus ja Aktiv Hansa-kauppa. Valtopetos pitää rikokset avoimena.

Minä olen todistanut Oulun käräjäoikeudelle ja ulosottoviranomaisille, että syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä asioissani noin 20 vuoden ajan. Esteellisyys johtuu siitä, että syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut tai ainakin on merkitty kaupanvahvistajaksi kaupoissa,jossa hän käyttää syyteoikeutta ja arvoi näin omien toimiensa lainmukaisuutta. Olen lähettänyt Oulun käräjäoikeuteen todistuksen kaupanvahvistuksesta, jossa näkyy, että Sulo Heiskari on vahvistanut lainvastaisen kaupan, sillä väliaikaiset pesänhoitajat eivät saa myydä kiinteää omaisuutta konkurssisäännon 50 §:n mukaan. Syyttäjä Heiskari on esteellinen syyttäjistä annetun lain mukaan.

Kaupanvahvistus


Lisäksi kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, ettei hän ole koskaan nähnytkään kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.




Lisäksi kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on vahvistettu.


Lisäksi kaupoissa salattiin 48 miljoonan pantatut kiinitykset, joista tässä esimerkkinä yksi sivu.Kysymyksessä on siis törkeä petos. Olen pyytänyt Oulun poliisia toimittamaan teille nämä kaikki asiakirjat, koska olen ne Oulun poliisille toimittanut.



Olen esittänyt Oulun käräjäoikeudelle todistuksen asianajaja Asko Keräsen tunnustuksesta, jossa hän todistaa, että hän on jättänyt valituksen tekemättä Vaasaan hovioikeulle. Näin ainoa mahdollisuus on saada tuomionpurkua korkeimmalta oikeudelta, mutta korkein oikeus ei pura väärää konkurssipäätöstä.
Keränen on tunnustanut muitakin rikoksiaan ja saanut niistä ehdottoman vankeustuomion.


Lisäksi todisteena asianajaja Asko Keräselle tehty avoin asianajovaltakirja


Lisäksi olen esittänyt Oulun käräjäoikeudelle varatuomari Paavo M. Petäjän tunnustuksen, ettei hänellä ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa, vaikka hän on antanut asiassa lausunnon käräjäoikeudelle asianomaisten tietämättä ja ilman heidän toimeksiantoaan.


Olen esittänyt käräjäoikeudessa esteellisyysväittämän syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyydestä. Syyttäjä Sulo Heiskari on antanut asiassa seuraavan vääräm lausuman käräoikeudelle ja hovioikeudelle



Olen esittänyt käräjäoikeudelle ja syyttäjä Sulo Heiskarille 130 sivuisen luettelon niistä rikoksista mitä PR-talojen konkurssivyyhdessä on tehty. Miksi syyttäjä Heiskari laiminlöi virkavelvollisuutensa samoin kuin käräjätuomari?


Tässä tarkasti selostettuna käräjäoikeudelle lähettämäni todistusaineisto asioissa sekä oikeudellinen argumentointi, mikä on oikeustieteen tohtorin tarkistama ja oikeaksi havaitsema.

Kihlakunnan syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyys kaikissa minua ja yritystoimintaani koskevissa oikeudenkäynneissä sekä niistä johtuvissa oikeudenkäynneissä. Asia selviää mm. käräjäoikeuteen todistusaineistoksi lähettämistäni kauppakirjoista, joista on kopio muun korkeimmalle oikeudelle tekemästäni tuomioiden purkuhakemuksesta ja myös kirjani sivuilta kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X sivuilla 277 – 285. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät kiinteää omaisuutta konkurssisäännön 50 a §:n vastaisesti. He myivät toisen omaisuutta omanaan, koska heillä ei ollut esittää valtakirjoja. He toimivat maakaaren 2 luvun 3 §:n vastaisesti. He salasivat kaupanteossa 48 pantatut kiinnitykset kuten kauppasopimuksista käy ilmi. Niistä ei ole kauppasopimuksissa mitään mainintaa. Olen pyytänyt Oulun poliisia toimittamaan kopiot salatuista pantatuista kiinnityksistä Oulun käräjäoikeuteen postitse 28.04.2020 mennessä todistusaineineistoksi asiassa.


    Esteellisyys on rikos ja siten kaikki minua ja minun yritystoimintaani koskevat eri oikeusasteiden päätökset ovat laittomia, koska esteellisenä syyttäjänä on toiminut  kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari.
    Olen pyytänyt Oulun poliisia toimittamaan kopiot salatuista pantatuista kiinnityksistä Oulun käräjäoikeuteen postitse 28.04.2020 mennessä.
  1. Syyttäjä Sulo Heiskarin rikoskumppanina on toiminut entinen asianajaja ja nykyinen varatuomari Asko Keränen, joka on jättänyt valitukset tekemättä Vaasan hovioikeuteen. Asko Keränen tunnustaa tekonsa ja tästä tunnustuksesta on kopio lähetetty käräjäoikeuteen ja se sijäitsee korkeimmalle oikeudelle tehdyssä tuomionpurkuhakemuksessani. Jo pelkästää nämä kaksi asiaa riittää todistamaan sen, että ulosottossa olleet ja olevat saatavat on syntyneet rikosten avulla ja ovat siten perintäkelvottomia.
  2. PR-Teollisuus Oy:n konkurssi oli laiton. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki tekemänsä kaupat PR-Teollisuus Oy:n kanssa 19.3.1996. Kirjan sivut 307-308 sekä toinen purkusopimus 18.4.1996 Kirjan sivu 305. Myyjän purkuoikeudesta on säädetty Kauppalain 54 §:ssä. Kiinteistön kaupat purettiin lain vastaisesti, koska kaupanvahvistajaa ei ollut paikalla. Kaupanpurkuilmoitus on peruuttamaton ,ks. Telaranta: Sopimusoikeus Helsinki 1990 s.1939. Kun ko. kauppa on purettu,niin myös takaussitoumukset raukevat. Takaussitous on liitännäinein kauppasopimukseen, joten missään tapauksessa takaukset eivät voi jäädä voimaan pääsitoumus purettaessa. Kirjan sivuilla 309 – 310 varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle.
    Takaukset olivat maksettu kokonaan. Kirjan sivu 302 summa 401 404,45 markkaa, kirjan sivu 303 summa 500 000,00 markkaa, kirjan sivu 304 summa 100 000, 00 markkaa. Takauksista oli maksettu kaikkiaan 1 641 444,45 markkaa, mikä näkyy asianjaja Asko Keräsen kirjeestä asianajaja Hannu Maskoselle. Katso kirjan sivut 516-517.
    Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja lisäksi takaukset oli maksettu. Väärillä tiedoilla haettu konkurssihakemus on kirjan sivuilla 328- 329. Konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja lisäksi konkurssihakemuksessa mainitut takaukset oli maksettu – siis maksettu ja sitten vielä rauenneet.
    Varatuomari Paavo M.Petäjä tunnustaa, ettei hänellä ole ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa. Petäjän tunnustus kirjan sivulla 514. Varatuomari on kuitenkin antanut Ylivieskan käräjäoikeudelle konkurssiasissa väärän lausuman asianomaisten tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja asianomaisten valtakirjoja.
    Konkurssituomio kirjan sivuilla 314 – 316. Miksi syyttäjä Heiskari on lähettänyt konkurssihakemuksen varatuomari Paavo M. Petäjälle eikä PR-Teollisuus Oy:lle ja takaajille? Miksi varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut lausuman käräjäoikeudelle ilman PR-Teollisuus Oy:n toimeksiantoa ja valtakirjoja? Varatuomarii Paavo M. Petäjä oli menettänyt asianajaja tittelin saatuaan petostuomion oikeudessa.
    Rikolliset käyttivät vääriä käräjäoikeuden päätöksiä hyväkseen saadakseen uusia vääriä oikeusien päätöksiä ja peitelläkseen omia rikoksiaan.
  3. Poliisi on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta. Poliisi ja muuut viranomaiset ovat jättäneett rikokset tutkimatta ja laiminlyönyeet virkavelvollisuutensa ja käyttäneet törkeästi virka-asemaansa väärin ja suojelleet rikollisia. Raimo Ollila on toiminut rikostutkijana asiassa ja kaikki rikostutkintapyynnöt on tehty ajoissa . Näistä päätöksistä olen lähettänyt tutkintanumeroista ja tekijöistä luettelot käräjäoiekuteen.

Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut esteellisenä syyttäjänä näissä oikeudenkäynneissä:
R98/503 Ylivieskan käräjäoikeus 01.06.1998 R98/71 144
R02/393 Ylivieskan kärjäoikeus 15.02.2002 RD01/361 10046
S01/320 Ylivieskan käräjäoikeus 30.01.2001 K00/1003 148
S00/1437 Ylivieskan käräjäoikeus 13.11.2000 K00/1003 1311
S01/447 Ylivieskan käräjäoikeus 28.02.2001 K001/1003 280
R98/692 Ylivieskan käräjäoikeus 26.08.1998 R98/90 224
R03/150 Ylivieskan käräjäoikeus 19.12.2002 R02/276 R1.OH.KP
Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 30.05.1996 nro 860
Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 03.01.1997 96/531
Ylivieskan käräjäoikeuden päätös 28.06.1996 nro 900
Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio 26.08.1998 nro 228
Ylivieskan käräjäoikeudenpäätös 19.09.2000 bro 1066
Ylivieskan käräjäoikeuden tuomio 03.10.2000 nro 1050
Vaasan hovioikeuden tuomio 21.05.1999 nro 521
Vaasan hovioikeuden päätös 08.12.2000 nro 1376
Vaasan hovioikeuden päätös 07.05.2001 nro 545
Vaasan hovioikeuden päätös 13.01.2000 nro 39 R98/692
Vaasan hovioikeuden päätös 31.01.2000 nro 39
Korkeimman oikeuden päätös 11.01.2002 R2000/206 nro 0017
Korkeimman oikeuden päätös 24.01.2001 H2000/386 nro 0143
Korkeimman oikeuden päätös 20.09.2001 nro 1841
Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2001/318 nro 1800
Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2002/16 nro 1801
Korkeimman oikeuden päätös 10.07.2003 H2002/210 nro 1802
Korkeimman oikeuden päätös 28.06.2002 H2001/138 nro 1771
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 22.12.2004 3383 nro 17602/04
konkurssiasiat
K 96/531, PR-Teollisuus Oy (hja Alavieskan Puurakenne
Konkurssituomio 3.1.1997/1
K 97/1236 International Timber (hja Eläke-Varma Keskinäinen yhtiö)
Konkurssituomio 7.9.1998/963
K 00/1003 Erkki Aho (hja Alavieskan Puurakenne)
ratkaisu 28.2.2001/280, rauennut/sillensä, valitettu hovioikeuteen
K 10/5019 Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
ratkaisu 4.1.2011/38, peruutettu
K 10/3862 Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
ratkaisu 30.8.2010/4430, sillensä, muu syy
K 11/1589 Erkki Aho (hja Mikko Kovalainen)
ratkaisu 26.9.2012/7257, rauennut, sillensä
ITC Finland Oy:n konkurssi, ei löytynyt diaarista
Rikosasiat:
R 98/71 Asia: velallisen vilpillisyys
ratkaisu 1.6.1998/144
R 98/90 Asia: muut rikoslakia vastaan tehdyt rikokset
ratkaisu 26.8.1998/1
ratkaisu 13.8.1998
RD 01/361 ratkaisu 15.2.2002/10046 , jätetty tutkimatta
R 05/506 asianomistajana Tapio Lahola
Tuomio 28.11.2005/529, valitettu hovioikeuteen
R 10/506, asianomistaja Mikko Kovalainen
Tuomio 6.9.2010/1034, valitettu hovioikeuteen
R 11/537 asianomistaja Markku Koski
Tuomio 27.7.2011/587, valitettu hovioikeuteen
Rikosasiaa, jossa asianomistajana Torsti Kalliokoski, ei löytynyt diaarista
Rikosasia R 97/288 koskee muuta vastaajaa, rikosilmoituksen numerolla ei löydy diaarista
S 95/1488 Kja Alavieskan Puurakenne, vjat: Erkki Aho, Kari Konu, Markku Koski, PR-Teollisuus Oy, Remes Jouni ja Virta Heino, asiaan osallisena PR-Teollisuus Oy:n konkurssipesä
Ratkaisu 28.6.1996 , hyväksytty kokonaan tai osittain
Katriina Rantinsalo
hallintosihteeri
Ylläoleva on hallintosihteeri Katriina Ratinsalon ilmoitus asiakirjapyyntööni.


Raimo Ollila, Ylivieskan poliisi, jokainen tutkintapyyntö on jätetty tutkimatta. Tutkintapyynnöt on tehty ajoissa, mm.
15.3.1997, täydennys 23.3.1997, päätös
26.06.1997 6870/5406/97
9.10.1997 6870/R/891/97, S10109/01,
13.08.2002 6870/S/10109/01,
13.08.2002 S/10456/02,
03.01.2002 R/1690/ Olli Sikala Haapajärven poliisi
Erkki Huhtakallio, Ylivieskan poliisi 3.8.1998 tehty tutkintapyyntö
Kaarlo Similä, Ylivieskan poliisipäällikkö, tutkintapyyntö 12.07.2002
lausuma Ylivieskan käräjäoikeudelle 25.2.2004
Tapio Mäkelä Oulun KRP, tutkintapyyntö 20.08.1997
10.1.1998
26.8.1998 2521/R/737/97, kirje 30.3.200,
varatuomari Jorma Herttuaisen tekemä tutkintapyyntö 22.5.1998, lausuma 30.3.2000
Eero Klemetti, Oulun KRP:n päällikkö 2400/R/506/00
Pentti Yliniva, KRP:n päällikkä. Pohjoinen osasto
18.11.1999 tehty tutkintapyyntä
10.09.1998 tehty tutkintapyyntö
2400/R/760/9919.4.2000
2400/R/737/97.19.12.1997
2400/R/760/99,18.11.1999
2400/S/13013/9919.11.1999
2400S/13077/99 15.12.1999 ,
19.5..2000 106/TUP/98
Kauko Aaltomaa, KRP, apulaisjohtaja, tutkintapyyntö 5.5.2000,
ratkaisu 30.5.2000 106/TUP/98,
tutkintapyyntö Aaltomaalle 4.6.2000,
3.4.2001 28/TUP/01
Rauno Ranta, KRP:n päällikkö tutkintapyyntö 18.8.1998,
Rauno Ranta, Juha Keränen, päätös 15.12.1998 106/TUP/98
2.5.2000 106/TUP/98 Rauno Ranta ja Kauko Aaltomaalle
1.9.2003 64/TUP/03 Rauno Ranta ja Marko Viitanen
Jouko Rajaniemi, poliisiylitarkastaja Oulun läänin hallitus 6.7.1999 POL 374 B
Erkki Haikola, Oulun läänin poliisiosaston päällikkö, tutkintapyyntö 18.8.1998
Jorma Vuorio ja Jonne Lähteenmäki, sisäasiainministeriön poliisiosasto 10.8.1998 84/662/98,
poliisiministeri Jan-Erik Enestamille tehty tutkintapyyntö 20.7.1998
17.8.1998 kirje ja tutkintapyyntä poliisiylitarkastaja Jorma Vuoriolle
10.8.1998 päätös 84/662/98
28.6.2000 SM-2000-1060/Ri-2 Jorma Vuorio ja Jonne Lähteenmäki
Jorma Toivanen ja Jonne Lähteenmäki 20.3.2000 dnro 49/662/98
11.6.2002 SM-2002-1312/Ri-
Kimmo Markkula KRP Vantaa 12.7.2002 88/TUP/02,
12.7.2002 88/TUP/02
12.7.2002 93/TUP/02
Juha Vehmaskoski KRP:n rahanselvittelykeskus, kieltäytyi tutkimasta Rinstrojen rahanpesua, vaikka Rienstra oli tuomittu USA:ssa rahanpesusta ja Suomessakin näytöt olivat kiistattomat
Reijo Naulapää, poliisiylijohtaja sisäasiainministeriö tutkintapyyntö 16.8.1998
kirje 20.3.2000 dnro 49/662/98,
tutkintapyyntö Naulapäälle 29.5.2000
Kari Häkämies sisäministeri 25.8.1999, vastaus kansanedustajien Risto Kuisma, Raimo Vistbacka, Bjarne Kallis, Tapio Karjalainen, Matti Huutola, Marja-Leena Kemppainen, Pekka Vilkkuan tutkintapyyntöön, yksi kansanedustaja pyyhki nimensä yli tutkintapyynnöstä. Hänen nimensä on Antti Rantakangas
Rauno Rannan vastaus kansanedustaja Raimo Vistbackalle
Ville Itälän keskustelunvahvistus 8.1.2001 SM-2001-776/Tu-411
Tapio Kalliokosken päätökset 22.10.2004
20.10.2004.
25.10.2004
22.10.2004
22.9.2004, päätökset ovat koodittomia
Tapio Mäksen päätös 22.4.2005 2400/s/10249/05
6870/S/10431/99, Aho, Virta
6870/R/1104/97, Aho
6870/R/372/97, Aho, Virta
6870/R/1279/98, Aho
6870/R/1372/99, Aho
6870/S/10148/00, Aho
6870/R/1371/99, Aho
6870/R/833/00, Aho
6870/S/10109/01, Aho
6870/R/137/01, Aho
6870/R/412/97, Aho
4728/R/288/96, Aho
4728/R/339/96, Aho
6870/S/10375/02, Aho
6870/R/120/03, Aho
6870/R/1041/07, Aho
6870/R/1521/04, Aho
6870/R/4131/07, Aho
6870/R/10837/06, Aho
6870/S/10225/08, Aho
6030/R/1690/02, Aho
6610/S/10590/05, Aho
6610/S/11066/05, Aho
6610/S/10599/06, Aho

Keskusrikospoliisin asiankäsittelyjärjestelmästä löytyvät diaarinumerot:
106/TUP/98
28/TUP/01
88/TUP/02
93/TUP/02
157/TUP/03
156/TUP/04
923/7/08
328/7/10
360/7/10
2400/2011/1106
2400/2011/1376
2400/2011/1639
2400/2012/609
POL-2015-2595

Poliisiasiain tietojärjestelmästä löytyvät, Keskusrikospoliisin piirikoodille kirjatut ilmoitusnumerot:
2400/S/10176/14
2400/S/10104/14
2400/S/10078/14
2400/s/10615/11
2400/S/10357/08
2400/S/10249/05
2400/S/10591/04
2400/S/10590/04
2400/S/10589/04
2400/S/10588/04
2400/S/10736/03
2400/R/760/99
2400/R/737/97

Valtakunnansyyttäjäviraston ilmoitus

Valtakunnansyyttäjänvirastoon toimittamianne kirjoituksia on käsitelty seuraavilla diaarinumeroilla:

186/41/98, 217/22/98,
109/42/99, 239/42/99, 80/41/99, 108/41/99,
58/42/00, 83/42/00, 184/42/00,
2/42/01, 111/42/01, 142/42/01,
126/42/02, 198/42/02,
11/41/03,
137/42/04, 7/41/04, 63/41/04, 148/41/04, 155/41/04,
159/41/05,
136/41/08,
37/42/09, 74/42/09, 9/41/09, 155/21/09,
44/41/11,
96/21/12,
45/21/13

Lisäksi kirjoituksianne on diarioitu seuraaville diaarinumeroille:

2/92/08, 1/92/09, 2/82/10, 2/92/11, 2/92/12, 2/92/13 ja 2/92/14
Valtakunnansyyttäjänvirasto
PL 33300181 Helsinki
p. 02956
20810 vksv@oikeus.fi

Laillisuusvalvojien päätökset
apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen päätös 24.11.2004 Dnro 2406/4/04
suppea luettelo löytyy tästä osoitteesta

Kirjassani on sivuilla 3 sivua 373- 375 nimejä ja päivämääriä viranomaisten tekemistä päätöksistä, joissa he ovat tehneet tutkimatta tai syyttämättä jättämispäätökset.

Tämän hetken tilanne
    Olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 25 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja olen joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Olen joutunu hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Olen menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöni.
Selostus tapahtumista mistä johtuvat edellä esitetyt asiat.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä myi Euronio O:lle ( myöhemmin PR-Teollisuus Oy) 11.05.1995 kolmella eri kauppasopimuksella maa-alueet, koneet ja laitteet, tuoteoikeudet sekä keskeneräisen tilauskannan. Myyjinä toimivat väliaikaiset konkurssipesän hoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen. Heidän päämiehinään olivat Arsenal Oy ja Kera Oy. Kauppasopimuksista on kopiot kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X sivuilla 277 – 285. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät kiinteää omaisuutta konkurssisäännön 50 a §:n vastaisesti. He myivät toisen omaisuutta omanaan, koska heillä ei ollut esittää valtakirjoja. He toimivat maakaaren 2 luvun 3 §:n vastaisesti. He salasivat kaupanteossa 48 pantatut kiinnitykset kuten kauppasopimuksista käy ilmi. Niistä ei ole kauppasopimuksissa mitään mainintaa. Toimitan kopiot salatuista pantatuista kiinnityksistä Oulun käräjäoikeuteen postitse 28.04.2020 mennessä todistusaineineistoksi asiassa. Kopiot niistä on myös Oulun poliisilla. Kirjaani on vielä myynnissä Kalajoen kirjakaupassa.
Konkurssisääntö 50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aihetuvien kustannusten maksamiseksi.
Maakaari 2 luku 3 § Valtuutus kiinteistön kauppaan
Valtuutus kiinteistön myyntiin on tehtävä kirjallisesti. Myyjän on allekirjoitettava valtakirja ja siitä on käytävä ilmi asiamies ja myytävä kiinteistö.
Koska väliaikaiset pesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät lainvastaisesti toisen kiinteää omaisuutta ilman valtakirjaa ja vielä konkurssisäännön vastaisesti salaten 48 miljoonan pantatut kiinnitykset, niin rikos on kiistattomasti tapahtunut. Suomen lain mukaan rikoksen avulla tehty oikeustoimi on pätemätön. Teko täyttää kiistatta törkeän petoksen tunnusmerkistön. Kera Oy oli päättänyt poistaa PR-talot markkinoilta ylikapasiteetin purkamiseksi. Kera Oy oli Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän toinen päämies ja toinen oli Arsenal Oy. Markkinoilta poistamispäätöksestä huolimatta se myi kiinteistöt, maa-alueet, koneet ja laitteet sekä tuoteoikeudet markkinoilta poistettavalle yritykselle. Kera Oy:ssä oli päätetty markkinoilta poistettavat yritykset. Kera Oy käytti saattohoitajia tehtävän suorittamiseen. Toimialarationalisointi oli päätetty myös SSP-sopimuksessa 22.10.1993.
Ostajien joukkoon oli soluttautunut Kera Oy:n saattohoitajaksi epäilemämme erikoisella tavalla konkurssiin ajetun Alavieskan Puurakenne Oy:n talouspäällikkö kauppatieteen maisteri Jouni Remes, joka oli tullut Alavieskan Puurakenne Oy:n palvelukseen Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella. Jouni Remes teki muiden osakkaiden tietämättä Kera OY.n kanssa sopimuksen, ettei Kera Oy:tä käytetä rahoittajana. Jos muut osakkaat olisivat tienneet asiasta niin koko yritystä ei olisi perustettu. Remeksen toiminta oli yksi osa törkeää petosta. Remeksen tekemä sopimus kirjan sivulla 276.
Rikoslaki 19.12.1889/39 36 luku 2 § (24.8.1990/769). Törkeä petos.
Jos petoksessa 1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä, 2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa 3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Väliaikaiset konkurssipesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen myivät myös keskeneräisen tilauskannan, jonka arvo oli todellisuudessa 15 miljoonaa markkaa pienempi kuin kaupantekohetkellä ilmoitettiin. Konkurssipesänhoitajien Latolan ja Maskosen toiminta on ollut myös kauppakaaren vastaista. Törkeä petos oli 63 miljoonaa markkaa. Tilauskannan suuruudeksi myyjä oli ilmoittanut 26 miljoonaa markkaa. Asia näkyy Kalevan lehtileikkeessä, jonka kopio on kirjani sivulla 286. Kauppa oli siten myös kauppakaaren vastainen ja silloin voimassa olleen laki varallisuusoikeudellista oikeustoimista vastainen.
Kauppakaari 31.12.1734/3 9 §
Jos tavara väärennetään, käyköön sen rikoksen niinkuin muunkin varkauden. Jos käsityöläinen sen tekee, menettäköön myös ammattioikeutensa. Jos joku myypi tavaran, jonka tietää väärennetyksi tahi vilpinalaiseksi, niinkuin huonon hyvästä, sekoitetun puhtaasta, olkoon sama laki. Väärästä mitasta ja painosta säädetään 8 luvussa ja väärän rahan tekemisestä Rikoskaaressa.
Myös laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 13.6.1929/228 esittää tiettyjä ehtoja kaupantekemiselle eli kauppaehtojen kohtuuttomuudelle.
30 § Jos se, johon oikeustoimi on kohdistettu, on saanut sen aikaan petollisella viettelyllä taikka jos hän on tietänyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että toinen on oikeustoimen tekijän sen tekemiseen petollisesti vietellyt, ei oikeustoimi sido vieteltyä.
31 § Jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt oikeustoimi sido sitä, jonka etua on loukattu.
32 § Jos jonkun tahdonilmaisu on erhekirjoituksen tai muun hänen erehdyksensä johdosta saanut toisen sisällyksen, kuin on tarkoitettu, ei tahdonilmaisu sellaisena sido sen antajaa, jos se, johon tahdonilmaisu on kohdistettu, tiesi tai hänen oli pitänyt tietää erehdyksestä.
33 § Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen.
37 § Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.
Kauppalaki 27.3.1987/355 määrittelee irtaimen kaupan.
Tiedot tavarasta 18 § Tavarassa on myös virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on antanut tavaran ominaisuuksista tai käytöstä tavaraa markkinoitaessa tai muuten ennen kaupantekoa ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan.
Tavarassa on myös virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja, joita joku muu kuin myyjä, aikaisemmassa myyntiportaassa tai myyjän lukuun, on ennen kaupantekoa tavaraa markkinoitaessa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan. Tavaran ei kuitenkaan katsota olevan virheellinen, jos myyjä ei ollut eikä hänen olisi pitänytkään olla selvillä näistä tiedoista.
Sellaisena kuin se on -ehto 19 § Jos tavara on myyty "sellaisena kuin se on" tai samankaltaista yleistä varaumaa käyttäen, siinä katsotaan kuitenkin olevan virhe, jos:
1) tavara ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on ennen kaupantekoa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan
2) myyjä on ennen kaupantekoa laiminlyönyt antaa ostajalle tiedon sellaisesta tavaran ominaisuuksia tai käyttöä koskevasta olennaisesta seikasta, josta hänen täytyy olettaa tienneen ja josta ostaja perustellusti saattoi olettaa saavansa tiedon, ja laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan; tai
3) tavara on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostajalla sen hinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen on ollut perusteltua aihetta edellyttää.
Kaupanvahvistajaksi on kauppakirjojen mukaan merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari. Toinen kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa kirjallisesti ettei hän ole koskaan tavannut kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria. Heino Virran todistus kirjan sivulla 294.
Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja PR-talojen talomyyjä Arto Ranta-Ylitalo todistaa KRP:n kuulusteluissa, että hän ei ollut paikalla, kun kauppasopimukset on allekirjoitettu. Kaupanvahvistaja-asetus edellyttää, että kaupanvahvistaja ja kaupanvahvistajan kutsuma todistaja ovat paikalla, kun kaupat vahvistetaan. Näin ei ole ollut. Siksi kauppa on mitätön. Syyttäjä Sulo Heiskari on merkitty kaupanvahvistajaksi kaupoissa, jossa hän on toiminut syyttäjänä. Hän on varmasti esteellinen syyttäjistä annetun lain perusteella. Kiinteistokauppa on maakaaren ja kaupanvahvistaja-asetuksen sekä oikeudenkäymiskaaren vastainen. Arto Ranta-Ylitalon todistus on Erkki Ahon korkeimmalle oikeudelle tekemän tuomionpurkuhakemuksessa, mikä on toimitettu Oulun käräjäoikeuteen tässä asiassa R 20/925
Maakaaren 2 luku Kiinteistön kauppa 1 § Kauppakirjan muoto
Kiinteistön kauppa on tehtävä kirjallisesti. Myyjän ja ostajan tai heidän asiamiehensä on allekirjoitettava kauppakirja. Kaupanvahvistajan on vahvistettava kauppa kaikkien kauppakirjan allekirjoittajien läsnä ollessa.
Kauppakirjasta on käytävä ilmi:
1) luovutustarkoitus;
2) luovutettava kiinteistö;
3) myyjä ja ostaja; sekä
4) kauppahinta ja muu vastike.
Kauppa ei ole sitova, ellei sitä ole tehty tässä pykälässä säädetyllä tavalla. Jos myyjä ja ostaja ovat sopineet kauppakirjaan merkittyä suuremmasta kauppahinnasta tai muusta vastikkeesta, myyjällä ei ole oikeutta saada perityksi enempää kuin mitä kauppakirjaan on merkitty.
Kaupanvahvistaja-asetus 28.12.1979/1080 3 § (17.1.1992/25)
Luovutuskirjan oikeaksi todistaminen. Kaupanvahvistaja todistaa oikeaksi maakaaren 1 luvun 2 §:ssä tarkoitetun luovutuskirjan merkitsemällä todistuksen luovutuskirjaan. Todistuksesta tulee käydä ilmi luovutuskirjan allekirjoittaneiden henkilöiden nimet sekä heidän henkilöllisyytensä toteaminen. Todistuksessa on mainittava, ovatko allekirjoittajat olleet yhtaikaa saapuvilla, sekä että he ovat myöntäneet luovutuskirjan oikeaksi ja sen omakätisesti allekirjoittaneet. Siinä on lisäksi mainittava luovutuskirjan oikeaksitodistamispaikka ja -aika. Kaupanvahvistajan, jonka on mainittava virka-asemansa tai tuomioistuimen hänelle antama määräys toimialueineen, sekä hänen kutsumansa esteettömän todistajan on allekirjoitettava todistus. Jos luovutuskirjaa on laadittu useita kappaleita, todistus on merkittävä jokaiseen niistä. Kirjallinen esisopimus on todistettava samalla tavoin kuin luovutuskirja.

Oikeudenkäymiskaari 17 luku 43 § (29.7.1948/571)
Milloin lain mukaan oikeustoimi on päätettävä esteettömäin todistajain läsnä ollessa tai esteettömän todistajan on toimituksessa oltava läsnä, olkoon, mikäli erikseen ei ole toisin säädetty, sellaiseksi todistajaksi esteellinen:
1) se, joka 30 §:n mukaan ei saa vannoa todistajanvalaa;
2) se, joka itse on toimituksessa asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi joka itse on oikeustoimeen osallinen taikka jonka hyväksi oikeustoimi tehdään;
3) se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa henkilöön, joka toimituksessa on asianosainen tai jonka oikeutta toimitus koskee tahi joka on oikeustoimeen osallinen tai jonka hyväksi oikeustoimi tehdään; taikka
4) se, joka on 20 §:ssä tarkoitetussa suhteessa siihen, jonka tehtäviin toimitus kuuluu, tai notaarin tahi viran tai toimen haltijaan, jota käytetään oikeustoimen tekemisessä.

Syyttäjän tehtävät määrätään laissa Laki yleisistä syyttäjistä 11.3.1997/199. 1 § Syyttäjän asema ja tehtävät.
Syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta rikosasian käsittelyssä, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun vaatimalla tavalla. Tehdessään tähän liittyvät oikeudelliset ratkaisut ja muut toimenpiteet syyttäjän on noudatettava tasapuolisuutta, joutuisuutta ja taloudellisuutta.
Esteellisyys määritellään 12 §. Syyttäjä on esteellinen, jos:
4) hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen taikka siihen, jolle asiassa on odotettavissa hyötyä tai vahinkoa;
6) muu kuin 1–5 kohdassa tarkoitettu seikka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa.
Syyttäjä Sulo Heiskari on toiminut kaikissa kauppasopimuksista käydyissä oikeudenkäynneissä ja niistä johtuvissa oikeudenkäynneissä esteellisenä syyttäjänä
Alavieskan Puurakene Oy:n konkurssipesä haastoi PR-Teollisuus Oy:n ja Ylivieskan käräjäoikeuteen maksamattomista takauksista. Kirjani sivu 298. Haasteiden toimittamisesta asianosaisille vastaa syyttäjä Sulo Heiskari. Asiakirjassa on käräjäsihteerin käsin kirjoitettu teksti Tiedoksiannot? Huom. Aho, Koski ja Virta eivät ole palauttaneet tiedoksiantotodistuksia.
Syyttäjä Heiskari ei ollut lähettänyt tiedoksiantoja asianosaisille.
Asianosaisia käräjäoikeudessa oli edustanut heidän tietämättään ja ilman heidän valtakirjojaan ja toimeksiantojaan asianajaja Jouni Vihervalli. Valitimme asiasta Suomen Asianajajaliittoon. Kirjan sivu 299-300. Asianajaja Vihervalli tunnustaa, ettei hän ole edes keskustellut puhelimessa kantelijoiden kanssa.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki tekemänsä kaupat PR-Teollisuus Oy:n kanssa 19.3.1996. Kirjan sivut 307-308 sekä toinen purkusopimus 18.4.1996 Kirjan sivu 305. Myyjän purkuoikeudesta on säädetty Kauppalain 54 §:ssä. Kiinteistön kaupat purettiin lain vastaisesti, koska kaupanvahvistajaa ei ollut paikalla.
Kaupanpurkuilmoitus on peruuttamaton ,ks. Telaranta: Sopimusoikeus Helsinki 1990 s.1939. Kun ko. kauppa on purettu,niin myös takaussitoumukset raukevat. Takaussitous on liitännäinein kauppasopimukseen, joten missään tapauksessa takaukset eivät voi jäädä voimaan pääsitoumus purettaessa.Kirjan sivuilla 309 – 310 varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle.

Takaukset olivat maksettu kokonaan. Kirjan sivu 302 summa 401 404,45 markkaa, kirjan sivu 303 summa 500 000,00 markkaa, kirjan sivu 304 summa 100 000, 00 markkaa. Takauksista oli maksettu kaikkiaan 1 641 444,45 markkaa, mikä näkyy asianjaja Asko Keräsen kirjeestä asianajaja Hannu Maskoselle. Katso kirjan sivut 516-517.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja lisäksi takaukset oli maksettu. Väärillä tiedoilla haettu konkurssihakemus on kirjan sivuilla 328- 329. Konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet ja lisäksi konkurssihakemuksessa mainitut takaukset oli maksettu – siis maksettu ja sitten vielä rauenneet.

Varatuomari Paavo M.Petäjä tunnustaa, ettei hänellä ole ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa. Petäjän tunnustus kirjan sivulla 514. Varatuomari on kuitenkin antanut Ylivieskan käräjäoikeudelle konkurssiasissa väärän lausuman asianomaisten tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja asianomaisten valtakirjoja.
Konkurssituomio kirjan sivuilla 314 – 316. Miksi syyttäjä Heiskari on lähettänyt konkurssihakemuksen varatuomari Paavo M. Petäjälle eikä PR-Teollisuus Oy:lle ja takaajille? Miksi varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut lausuman käräjäoikeudelle ilman PR-Teollisuus Oy:n toimeksiantoa ja valtakirjoja? Varatuomarii Paavo M. Petäjä oli menettänyt asianajaja tittelin saatuaan petostuomion oikeudessa.

Lisäksi konkurssiinhakija oli antanut väärän lausuman PR-Teollisuus Oy:n tietämättä ja ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja. Kirjan sivut 330-331.

Väärä konkurssipäätös sain lainvoiman koska asianajaja Asko Keränen jätti valituksen tekemättä. Korkeimmalle oikeudelle tehdyssä tuomionpurkuhakemuksessa, mikä on toimitettu Oulun käräjäoikeudelle todistusaineistoksi tässä asiassa sisältää entisen asianajajan, nykyisen varatuomarin Asko Keräsen kirjallinen tunnustus asiassa. Keränen on tunnustanut myös muita rikoksia joista hän sai ehdottoman vankeustumion.
Koska asianajaja Asko Keränen jätti valituksen tekemättä Vaasan Hovioikeudelle , niin ainoa mahdollisuus saada tuomiot purettua hakea tuomionpurkua korkeimmalta oikeudelta. Korkein oikeus ei ole kuitenkaan suostunut purkamaan vääriä tuomioita.
Olen tehnyt asioista tarkemman ja laajemman selvityksen todistusaineistoineen näihin linkkeihin:

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen

PR-Talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2

PR-Teollisuus Oy:n konkurssivyyhti todistusaineistoon 3

Olen tehnyt asioista seuraavat videot mitkä todistavat tapahtumat

Hätähuuto Suomesta

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

Oikeudenkäynti tietämättämme

Rikolliset konkurssit

Rikoksia ei tutkita

Ahojahti

Nimeni on Erkki Aho

Lisäksi olen tehnyt Ylivieskan käräjäoikeuteen erittäin laajan selvityksen asioista. Ylivieskan käräjäoikeus on nykyisin Oulun käräjäoikeutta. Tämän aineiston olen nimennyt todistusaineistoksi asiassa. Lisäksi olen tehnyt siihen tarkemman todistusaineiston.

Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun
Alueuutiset

Kuntayhtymä Soiten alueella on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa. Soite tiedotti uusista tapauksista äitienpäivänä. Myös altistuneet on kartoitettu.
Sairastuneet ovat lieväoireisia, eikä yksikään koronapotilas ole Keski-Pohjanmaalla sairaalahoidossa. Soiten alueella on nyt kaikkiaan 19 todettua koronatartuntatapausta.
Pohjois-Pohjanmaalla ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja. Varmistettuja tartuntoja on nyt maakunnassa yhteensä 129.
Oulun yliopistollisessa sairaalassa on tällä hetkellä muutamia potilaita hoidossa koronaviruksen takia.

Pohjois-Pohjanmaalla varaudutaan suuriin kevättulviin
Suuren lumimäärän vuoksi tulvat ovat todennäköisesti keskimääräistä suurempia etenkin Iijoen ja Kuivajoen alueilla.

Kotimaan uutiset

Lainarahalla Suomeen pahimmillaan 6 euron tuntipalkalla – tällaista on ukrainalaisen kausityön varjopuolella
Ukrainalaisen matka suomalaiselle maatilalle ja sieltä kotiin on niin kallis, että siihen tarvitaan usein lainaa. Satoja, jopa tuhansia euroja rekrytointifirmoille, Migrin työlupaan, lentolippuihin, asumiseen, ruokaan.
SUOMEN MAATALOUDEN pelastajaksi ylistetyt Ukrainan kausityöläiset maksavat Suomeen töihin päästäkseen heille isoja summia. Työ Suomessa kannattaa silti, sillä ansioilla elää pitkään kotimaassa.
Helsingin yliopiston tutkijatohtori Daria Krivonos tutkii parhaillaan ukrainalaisten oloja palvelusektorilla Puolassa. Suomessa kohu maatalouden kausityövoimasta sai hänet selvittelemään myös ukrainalaisten työskentelyä Suomen maatiloilla.
Maataloustyöntekijän taulukkopalkka on on 8,71–11,04 euroa tunnissa.
Krivonosille puhuneet ukrainalaiset kertoivat, että käytännössä töistä saatettiin maksaa joskus jopa vain 5,57–6,50 euroa.
Vaikka haastatellut ukrainalaiset eivät ole edustava otos vuosittain Suomessa olevista kausityöntekijöistä, kertomukset ovat huolestuttavia.
Jos tein töitä 200 tuntia kuudella eurolla, ansaitsin 1 200 euroa. Mutta sitten viljelijä jakoi 1 200 euron virallisella 8,57 euron tuntipalkalla ja voila, virallisilla papereilla näyttikin siltä, että tein vain 140 tuntia. -- mitään mahdollisuutta valitukseen ei ollut.
Erkin kommentti: Kaikkien ukranalaisten ja muualta maailmasta erikoisjärjestelyjen kautta Suomeen tulleiden tunti- ja palkkalistat on laitettava tarkastelun kohteeksi nyt ja edellisilta vuosilta. Väitän, että totuus paljastuu. Näin kävi ainakin Kalajoella kun suoritin työntekijäiden pyynnostä tarkistuksen, mutta poliisi sössi rikostutkinnan.

Nyt tulee kylmä! Lämpötilat romahtavat maanantaina, räntäsateita lähes eteläisintä Suomea myöten
Aurinkoinen ja lämmin viime viikko vaihtuu maanantaina koleaan ja märkään.
Sunnuntaina maan läntiset osat saavuttanut sadealue jatkaa matkaansa maan yli itään, ja maanantai onkin suurimmassa osassa maata sateinen ja hyvin kolea.
Maan länsiosissa sää alkaa selkiytyä, ja länsirajan alueilla päivä on jopa aurinkoinen. Matalapaineen perässä Jäämereltä kulkeutuva ilmamassa pitää kuitenkin huolen siitä, että kovinkaan keväistä sää ei ole. Päivän ylin lämpötila lännessä on noin 5-6 astetta.

Suomessa todettiin sunnuntaina 83 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Yhteensä tartuntoja on todettu 5 963. THL tiedotti ensin vain 33 tapauksesta, mutta määrä nousi päivän edetessä.
Sunnuntaina raportoitiin kahdesta uudesta kuolemantapauksesta. Yhteensä kuolemia on nyt raportoitu 267.
THL:n mukaan, sunnuntaihin mennessä Suomessa oli testattu yli 121 500 koronavirusnäytettä. Uusia näytteitä testattiin edellisen päivän aikana noin 2 400 kappaletta.

Nämä neljä virhettä hallitus teki korona-tukien myöntämisessä

Tämä sekoilu maksaa ihmishenkiä!

Jakso 2: Suomen kuumimmat aiheet - Maskiskandaali, Uudenmaan eristyksen loppu ja USA:n oma Rinne

Tämä kaikki koronan tarttumisesta ja siltä suojautumisesta nyt tiedetään – 23 faktaa uusimman tiedon pohjalta
IS koosti oppaan uusimpien tietojen pohjalta: tämä kaikki koronaviruksen tarttumisesta ja siltä suojautumisesta nyt tiedetään.

Ulkomaan uutiset

Huolestuttavia tietoja korona­pandemian alku­lähteeltä, uudet tapaukset lisääntymässä – IS seuraa
Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa kaikki baarit ja yökerhot on määrätty suljettavaksi sen jälkeen, kun kaupungissa todettiin kymmeniä uusia koronavirustartuntoja. Uudet tartunnat ovat herättäneet huolta siitä, että virus leviäisi jälleen voimalla.
Yli parikymmentä uusista tartunnoista on yhdistetty 29-vuotiaaseen mieheen. Miehellä oli todettu tällä viikolla koronavirustartunta. Tätä ennen hän oli viettänyt viime viikonloppuna aikaa useissa baareissa ja yökerhoissa vilkkaalla Itaewonin alueella.
Terveysviranomaisten arvion mukaan miehen kanssa samoissa baareissa oli käynyt yhteensä noin 7 200 ihmistä.Lauantaina maassa todettiin 18 uutta tartuntaa. Sunnuntain 34 uutta tartuntaa oli korkein päiväluku kuukauteen.
Varomattomuus voi johtaa tartuntojen räjähtämiseen, Soulin pormestari Park Won-soon varoitti kertoessaan uusista sulkemispäätöksistä.

Tässä sunnuntain koronakäänteet Suomessa ja maailmalla
Saksassa tartunnat uudelleen nousuun, Venäjä nousemassa Euroopan koronakeskukseksi.
Suomessa on nyt todettu yhteensä 5 962 varmistettua koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Uusia varmistettuja tartuntoja on 82.

Talousuutiset

Ainakin satojen miljoonien hintalappu, askel kohti Tanskan mallia – tämä tiedetään yritysten yleistuesta, josta hallitus alkaa pian neuvotella
Suomi ei ole koronakriisissä ollut mikään kitsastelija yritystuissa, päinvastoin. Tukea on jaettu Business Finlandin, ely-keskusten ja kuntien kautta nopeasti ja paljon, kun verrataan tukien määrää eri maissa suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Kritiikkiä on kuitenkin tullut juuri siitä, että ensi vaiheen tuki jaettiin pääasiassa kehittämistukena. Pellervon taloustutkimuksen kokoamien tietojen mukaan esimerkiksi Tanska on antanut noin kolme kertaa Suomea enemmän sellaisia yritystukia, joita ei tarvitse maksaa takaisin

Urheilu-uutiset

Dokumentti Marja-Liisa Kirvesniemestä

Mika Myllylä 50 km Trondheim 1997 MM-voitto

Suomen talviurheilun helmiä

Iivo Niskanen Olympic winner 50km classic

Yksi nimi jyrää ohi Ronaldon ja Messin – suosittu jalkapallosivusto listasi suosituimmat pelaajansa
TRANSFERMARKTIN KLIKATUIMPIEN PELAAJIEN KYMMENEN KÄRKI
1) Erling Braut Haaland, Norja (Borussia Dortmund)
2) Cristiano Ronaldo, Portugali (Juventus)
3) Lionel Messi, Argentiina (Barcelona)
4) Kylian Mbappe, Ranska (Paris Saint-Germain)
5) Neymar, Brasilia (Paris Saint-Germain)
6) Zlatan Ibrahimovic, Ruotsi (AC Milan)
7) Jadon Sancho, Englanti (Borussia Dortmund)
8) Bruno Fernandes, Portugali (Manchester United)
9) Christian Eriksen, Tanska (Inter)
10) Alexander Sörloth, Norja (Trabzonspor)

Maailmalla tapahtuu

Mitä 1,2 miljoonan Marskin ristin huutokaupassa oikein tapahtui? Antiikkia, antiikkia -asiantuntija äimän käkenä: ”Ihan ufo-hinta”
Yksi Suomen Mannerheim-risteistä on jälleen vaihtamassa omistajaa. Suomen Numismaattinen Yhdistys on myynyt huutokaupassaan lauantaina hävittäjä-ässä Gustaf Erik Magnussonin kunnia- ja sotilasmerkit. Myyntihinta oli 1,2 miljoonaa (1200000) euroa.
Tämä on kyllä ihan ufo-hinta, kommentoi Antiikkia, antiikkia -ohjelmastakin tuttu antiikkialan ja huutokauppojen asiantuntija Wenzel Hagelstam kaupasta kuultuaan.

Yle Areena

Eläkeläisköyhälistö kyykkyyn
Köyhien ikäihmisten määrä lisääntyy Suomessa hälyttävää tahtia. Löytyisikö ilmiöön parannus palaamalla vanhaan indeksijärjestelmään tai käyttämällä eläkerahastojen miljardivarantoja? Toimittajana Kai Byman.

Youtube

VIDEOKOLUMNI: MINISTERIÖN MASKEJA KOSKEVISSA PERUSTEISSA EI OLE JÄRKEÄ

Jarkko Show 12 | Hahmoja jääkiekon parista ja Ozzy -imitaatio

Jösse: Paskin maski

Jösse: Kallis pannu

Kummeli - Pilalle menneet, Osa 2

Mielipiteet

Suomeen saatava perustuslakituomioistuin, Marko Sihvonen kannettiin voimakeinoilla pois.

Setä Arkadia: Korona hautaa alleen isoja uutisia Pekka Haaviston poliisi­tutkinnasta alkaen
Koronaviruksen alle on hautautunut suuria uutisia, joista olisi normaaliaikoina noussut iso mekkala. Keskusrikospoliisi tutkii ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) toimia, mutta sekin tuntuu Suomessa näköjään normi meiningiltä, ihmettelee Setä Arkadia alias Timo Haapala.
Erkin kommentti: Tuskin missään muussa sivistyneessä maassa, ulkoministeri jatkaisi tehtävässään keskusrikos­poliisin esitutkinnan alaisena? Haavisto ja kumppanit toivovat, että korona hautaa tämänkin asian pimentoon. On todennäköistä,että syksyllä kaikki on muuttunut, ja vihreät ovat oppositiossa. Jos virkamies olisi vastaavassa tapauksessa, niin hänet olisi hyllytetty.

Politiikan joukko-oppi
Se, että poliitikkojen pyramidihuijaus onnistuu edelleen, johtuu siitä, että hallitus jakaa joka vuosi kymmenellä miljardilla enemmän ”ilmaisia” palveluja ja ”ilmaista” rahaa, kuin mitä se kerää kansalaisilta. Jolloin jopa ne yli 3 000 euroa tienaavat nettoverotetut luulevat saavansa veroahoilleen ”vastiketta”. Vaikka todellisuudessa verokertymä ei ole enää vuosikymmeniin riittänyt kattamaan kansaa huijaavien poliitikkojen katteettomia lupauksia.

Koronapandemia kohta ohi?
Yritän tässä epidemiologina ja lääkärinä, jolla on vajaan 30 vuoden kokemus hengitysteitse tarttuvien virustautien torjunnasta kertoa oman näkemykseni tästä tilanteesta, jossa olemme. Kirjoitus on pitkähkö, mutta uskon sen juuri nyt kiinnostavan monia. Olen rokotusasiantuntijana surumielisenä seurannut käytyä COVID-19 rokotuskeskustelua. Meillä olisi todennäköisesti Suomessa jo syksyllä turvallinen rokote käytössä omasta takaa kohtuu kustannuksin, mutta EU:n lainsäädännön kontekstissa joudumme odottamaan ”filantrooppien” (Bill Gates) ja kansainvälisen yhteisön megapanostusten myötä jonkun lääkejätin Euroopan Lääkeviraston (EMEA) hyväksymää rokotetta.

BenTV:n kyselytunti: Kuka kielsi ja millä perusteella?

Jakso 4: Suomen kuumimmat aiheet - Irakilaisen kuolintodistus väärennös, jättituet ja kesän festarit

Yrittäjiä koetellaan enemmän kuin koskaan!

PS vs. Keskusta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti