sunnuntai 28. helmikuuta 2021

SU 28.02.2021 Hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää!

 


Elias Lönnrot


Kalevalan päivä 28. helmikuuta on suomalaisen kulttuurin päivä. Elias Lönnrot kokosi Kalevalan. Kalevalaa kutsutaan Suomen kansalliseepokseksi. Kalevalan katsotaan kuuluvan koko maailmalle tärkeään kirjalliseen perintöön, maailmankirjallisuuteen. Kalevalan päivä on myös vakiintunut liputuspäivä.


"Kamanat kohottukohot
lakin päästä laskematta,
kynnykset alentukohot
kengän kannan koskematta,
pihtipuolet välttyköhöt,
ovet ilman auetkohot
tullessa vävyn tupahan,
astuessa aimo miehen!"


Kalevala, yhdeskolmatta runo


Kalevalan synty

Kalevala perustuu 1800-luvulla koottuihin kansanrunoihin. Elias Lönnrot teki 1800-luvun alkupuolella lukuisia runonkeruumatkoja Suomessa ja itärajan takana suomensukuisten kansojen asuinalueilla. Ensimmäinen versio Kalevalasta valmistui vuonna 1835 ja Uusi Kalevala vuonna 1849. 

Kalevalainen runous perustuu kalevalaiseen runomittaan, kalevalamittaan. Ennen runojen taltioimista ne siirtyivät sukupolvelta toiselle suullisena perintönä, yleensä laulaen. Usein laulua säestettiin kanteleella.

Kalevalainen runous kertoo elämän koko kirjosta, arjesta, juhlasta, historiallisesta tapahtumista. Siihen kuuluu myös loitsuja ja rukouksia, tervetulotoivotuksia ja surunvalitteluja.


Elias Lönnrot

https://kalevalaseura.fi/kalevalasta/elias-lonnrot/


Kalajoki


Kalajoelle ei ole odotettavissa talvilomaryntäystä – Kalajoki Matkailuyhdistyksen toiminnanjohtaja ihmettelee Suomen kolme viikon sulun ajoitusta

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/611614


Riento – JHT 3-7


Alueuutiset


Lentopallon Mestaruusliigan pudotuspelien kaikki ottelusarjat ratkeavat kahdesta voitosta – Ratkaisun taustalla on halu turvata kauden pelaaminen loppuun asti

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/611716


Kotimaan uutiset


Suomessa on todettu 620 uutta koronavirustartuntaa

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/be751c48-0032-4db2-b076-8ba5e71feb18

Suomessa on raportoitu sunnuntaina 620 uudesta koronavirustartunnasta. Yhteensä koko Suomessa on todettu epidemian alusta lähtien 57 672 koronavirustartuntaa.

Perjantaina kerrottiin kahdesta uudesta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvästä kuolemasta. Kokonaisuudessa tautiin liittyviä kuolemia on kirjattu 742.

Tehohoidossa oli perjantaina saadun tiedon mukaan 38 potilasta, erikoissairaanhoidon osastoilla 85 ja perusterveydenhuollon osastoilla 87. Kaikissa kategorioissa on nousua.



Vaaligallup paljasti muutoksen yli 70-vuotiaiden helsinkiläisten äänestyskäyttäytymisessä

https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/3882917


Kirsi Piha luopuu Helsingin pormestari­ehdokkuudesta – Valtuusto­ryhmän puheen­johtaja kuuli päätöksestä hetkeä ennen julkista ilmoitusta

https://www.hs.fi/paivanlehti/28022021/art-2000007831099.html

Erkin kommentti: Voi Petteri Orpoa – orpoa Petteriä! Nyt on pallo hukassa! Kirsi on pihalla. Kokoomus on totuuden äärellä. Kannatus laskee nopeasti ja Orpo on vielä kokoomuksen puheenjohtaja, mutta kuinka kauan. Luottaamus kokoomuksen toimintaan on heikko. Kokoomus on menettämässä Helsingin pormestarin paikan ja perussuomalaisesta on tulossa apulaispormestari. Kaiken huippu on se, että vihreästä on tulossa Helsingin pormestari jos ennusteisiin on uskomista.


Julkkiskokki Hanna Gullichsenin yllätyspäätös kuntavaalien kynnyksellä: ”Olen päättänyt luopua ehdokkuudestani”

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7738f01d-0019-49ae-8230-7bd62f65d3f7

Julkkiskokki ja ruokavaikuttaja Hanna Gullichsen on päättänyt, ettei ennakkosuunnitelmastaan poiketen asetukaan ehdolle kuntavaaleissa Helsingissä. Hän kertoo tunteikkaassa Instagram-julkaisussaan, että kuluneella viikolla huomiota ovat saaneet useat kokoomuslaiset lausunnot, joiden hän kokee polkevan puolueen arvoja.



Perusterve Heini, 32, sairastui koronaan ja joutui ambulanssilla sairaalaan – esittää nyt varoituksen: ”Tämä britti­muunnos on tosi eri asia”

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007831407.html

HEININ olo oli todella heikko. Kuumetta oli noin 40 astetta.

– Makasin eteisen lattialla horkassa täristen ja henkeä haukkoen. Jouduin soittamaan ambulanssin, koska ei ollut muuta vaihtoehtoa. En pystynyt muuten itsestäni huolehtimaan, Heini Lehtonen, 32, kertaa viime sunnuntain kauhunhetkiään.

Hän oli käynyt aiemmin saman päivän aamuna koronatestissä ja saanut myöhemmin päivällä tiedon positiivisesta tuloksestaan.

Heini oli yksin ja peloissaan kotonaan Helsingissä. Hänen miehensä ja pariskunnan kaksi lasta olivat mökillä.



Ulkomaan uutiset


Ihmisoikeusjärjestö: Pohjois-Korea orjuuttanut etelä­korealaisia hiili­kaivoksiin – pakko­työllä rahoitetaan maan ase­ohjelmaa

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007831440.html

YK:n arvion mukaan Pohjois-Korean keskitysleireillä elää vankeudessa mahdollisesti jopa 200 000 ihmistä. Monet salaisen poliisin valvomista leireistä sijaitsevat kaivostyömaiden lähistöllä. Kansainvälisen yhteistyöjärjestön raportti vuodelta 2014 toteaa vankien kohtaavan kidutusta, raiskauksia, pakkotyötä, nälässäpitoa ja muuta epäinhimillistä kohtelua.


Talousuutiset

Zombitalous: Zombiyhtiöt ja zombipankit (Juhana Vartiainen & Tuomas Malinen)

https://www.youtube.com/watch?v=0lbOGhh-4AA


Urheilu-uutiset


Suomalaishiihtäjä rajussa onnettomuudessa – kilpailusta suoraan ensiapuun

https://www.iltalehti.fi/hiihdon-mm-2021/a/6421623f-1b7c-4ab9-a98e-a6fccceb8b62


Suomen miehille MM-hopeaa! IS seuraa MM-Oberstdorfin tapahtumia

https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000007831560.html


Aleksandr Bolshunov tulistui Suomen MM-hopeasta – Joni Mäestä tyly kuitti joukkuekaverille

https://www.iltalehti.fi/hiihdon-mm-2021/a/18398284-082a-4484-aed1-fc85bf94814e?utm_medium=Social&utm_source=Facebook#Echobox=1614525023



Miehet, parisprintti (v)/Välierä A


1. Norja 14.30,1 Q

Valnes, Kläbo


2. Venäjä + 0,12 Q

3. Ruotsi + 0,43 Q

4. Kanada + 0,61 Q

5. Puola + 1,50


6. Suomi + 1,52

Hakola, Mäki


7. Iso-Britannia + 1,92

8. Viro + 7,93

9. Australia + 9,73

10. Slovenia + 10,08


Miehet, parisprintti (v)/Välierä B


1. Italia 14.53,56

De Fabiani, Pellegrino


2. Tshekki + 0,29

3. Ranska + 0,68

4. Sveitsi + 1,02

5. Itävalta + 1,88

6. Saksa + 15,37

7. USA + 15,56

8. Kazakstan + 20,84

9. Espanja + 38,18

  1. Latvia + 44,62


MM-kisatulokset / Oberstdorf, Saksa


Miehet, parisprintti (v) / Finaali


1. Norja 15.01,74

Valnes, Kläbo


2. Suomi + 1,68

Hakola, Mäki


3. Venäjä + 2,09


4. Ranska + 13,91

5. Italia + 16,66

6. Ruotsi + 17,02

7. Kanada + 17,06

8. Tshekki + 25,41

9. Sveitsi + 29,64

10. Puola + 37,40


MM-kisatulokset / Oberstdorf, Saksa


Naiset, parisprintti (v)/Välierä A


1. Ruotsi 15.47,88 Q

Dahlqvist, Sundling


2. Venäjä + 1,85 Q

3. Norja + 2,70 Q


4. Suomi + 8,25 Q

Pärmäkoski, Joensuu


5. Italia + 13,03

6. Kanada + 31,83

7. Kiina + 31,93

8. Puola + 36,24

9. Kazakstan + 36,55

  1. Kroatia +2.05,74




Naiset, parisprintti (v)/Välierä B


1. Slovenia 15.51,90 Q

Urevc, Lampic


2. USA + 0,07 Q

3. Sveitsi + 0,43 Q

4. Saksa + 1,33 Q

5. Tshekki + 3,58 Q

6. Ranska + 7,52 Q

7. Slovakia + 45,13

8. Itävalta +1.17,88

9. Ukraina +1.18,72

10. Viro +2.13,44



Naiset, parisprintti (v) / Finaali


1. Ruotsi 16.27,94

Dahlqvist, Sundling


2. Sveitsi + 0,95

3. Slovenia + 3,46

4. Venäjä + 3,95

5. USA + 5,83

6. Norja + 18,94


7. Suomi + 24,26

Pärmäkoski, Joensuu


8. Tshekki + 29,37

9. Saksa + 36,65

10. Ranska +1.03,80




MM-kisatulokset / Oberstdorf, Saksa


Mäkiosuus / HS106

1. Itävalta

Klapfer, Lamparter, Seidl,

Greiderer


2. Saksa + 0.25

3. Japani + 0.30

4. Norja + 0.35


5. Suomi + 1.30

Reponen, Hirvonen,

Niittykoski, Herola


6. Ranska + 1.54

7. Italia + 2.15

8. Tshekki + 2.26

9. USA + 2.50

10. Ukraina + 4.43



Mielipiteet


Syyttäjän ärähdys

https://www.hs.fi/paivanlehti/28022021/art-2000007823433.html

Entinen valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki haluaa poistaa ministereiden syytesuojan sekä siirtää ministereiden syyteharkinnan pois eduskunnasta.


Kommentti: Piha pettyi puolueeseen, mutta ei itse ollut enää tilanteen tasalla

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/52bafd3b-131c-44f9-9017-c4b1b80b230d


Setä Arkadia: Nyt käydään kovaa korona­peliä kunta­vaaleilla – gallup-ykköset Sdp ja persut eivät suostu vaalien siirtämiseen

https://www.is.fi/politiikka/art-2000007830256.html

Koronapeli kovenee myös kuntavaalien ajankohdasta. Gallup-ykköset Sdp ja persut ovat löytäneet toisensa puoluesihteerijoukossa, eivätkä suostu vaalien siirtämiseen mistään hinnasta. Setä Arkadia alias Timo Haapala sai ja julkaisee lukijakirjeen, jossa kokenut vaalivirkailija pelkää melkein henkensä edestä huhtikuun vaaleja


Kirsi Pihan vetäytyminen paljastaa ”Helsingin taudin”

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/kirsi-pihan-vetaytyminen-paljastaa-helsingin-taudin/

Suomen vanha pääkaupunki Turku tuli aikanaan kuuluisaksi siitä, ettei sen päätöksenteossa kunnioitettu kansanvallan periaatteita. Siellä jopa rehotti laajamittainen korruptio. Puhuttiin ”Turun taudista”.

Kirsi Pihan vetäytyminen pormestariehdokkuudesta kertoo ehkä siitä, että Helsinkiä vaivaa nyt samankaltainen sairaus kuin Turkua aikanaan. Meillä on nyt vallalla ”Helsingin tauti”. Se vaivaa Kokoomuksen ohella useimpien muidenkin valtuustoryhmien toimintaa.

Helsingin tauti” ulottaa vaikutuksensa myös valtioneuvoston ja eduskunnan päätöksentekoon.

Vaikuttamisen ytimessä ovat vuodesta 2012 alkaen solmitut ja toteutetut maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevat ns. MAL-sopimukset. Niissä valtiovalta on sitoutunut rahoittamaan kuntien mittavaa asuntotuotantoa ja siihen liittyviä suuria liikennehankkeita.

Sopimuksia on tehty muidenkin suurimpien kaupunkialueiden kanssa, mutta valtaosa rahoituksesta on käytetty ja käytetään pääkaupunkiseudulla.

Tätä keskittävää aluepolitiikkaa on ryhdytty kutsumaan ”metropolipolitiikaksi”.



Maailmalla tapahtuu


Tulli valmisteli koronakoiria kahdeksan kuukautta, mutta niitä ei olla ottamassa käyttöön – STM:n mukaan ei ole riittävästi näyttöä, että koira tunnistaisi tartunnan

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007830973.html

Tullin mukaan esimerkiksi jokaista Virosta saapuvaa laivaa voisi olla vastassa Tullin kouluttama koronakoira, joka poimisi terveysviranomaisten testattavaksi mahdolliset taudin kantajat. Uudistuneesta tartuntatautilaista jätettiin kuitenkin pois muotoilu koirista, eikä niitä olla ottamassa käyttöön.

Erkin kommentti: Se, mikä ei ole kiellettyä, on sallittua. Miksi koiria ei ole otettu käyttöön?


Hoiperteleva kuski kolaroi naapurinsa autoon: Poliisi mittasi 2,32 promillea – kaikki syytteet hylättiin

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/65470954-42bb-4ace-855a-1d325b911942


Etelä-Afrikassa nainen ei päässyt kauppaan ilman hengityssuojainta – teki pikkuhousuistaan maskin

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4efcee9e-e9cd-4872-8eb5-129d692c55fd


No nyt on kevyt asu! Australialaishiihtäjän kisavarustus herätti hilpeyttä: ”Aina kisoissa kuuma”

https://www.iltalehti.fi/hiihdon-mm-2021/a/29a1c6e5-83d4-4436-a908-80b6d7f7bdbd


Yle Areena


Väinö Linna, Paloaukealta Pentinkulmalle

https://areena.yle.fi/1-50692499

(1970) Henkilökuva Väinö Linnasta. Käsikirjoitus Jouko Tyyri, ohjaus Osmo Harkimo.


Silminnäkijä: Tuntematon ratkaisija

https://areena.yle.fi/1-3245121

Karjalan Kannaksen torjuntavoitto kesällä 1944 on kirjoitettu historiaan suomalaisen sotilaan voittona. Mutta hätäavuksi saatujen saksalaisten lentäjien ja heidän Stuka-syöksypommittajiensa ratkaisevasta osuudesta Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjumisessa on kuitenkin vallinnut Suomessa syvähkö hiljaisuus. (2003)


Suomalaiset sotavankileirien saaristossa

https://areena.yle.fi/1-437410

Noin 4 500 suomalaista joutui vangiksi Neuvostoliittoon talvi- ja jatkosodassa. Suomeen heistä palasi vajaa 3 000. Palkitun dokumentin on ohjannut Reijo Nikkilä. (2000)


Youtube


JHT - Muik Hockey 20.02.2021 maalikooste

https://www.youtube.com/watch?v=bTDU1-GPj5M&t=610s


Terevisio #19 | Hallituksen tiedotus, pääministeri ja sote, parasiitti vuokranantaja | feat. Sebu

https://www.youtube.com/watch?v=yRkJAf7zgBs


Vasemmistoliitto -poliittisia virkanimityksiä ja yrittäjien syrjintää

https://www.youtube.com/watch?v=iVspMKSWtXg


Huumori


Drunk Driving Prank

https://www.youtube.com/watch?v=C2qA5uvDSB8


Mitä sie täällä kumuat?

https://www.youtube.com/watch?v=yzXoC9ykn9g


Super Creepy Fitness Trainer

https://www.youtube.com/watch?v=2RfGhDUVFpc


Musiikki


How I Love You - Engelbert Humperdinck

https://www.youtube.com/watch?v=kPUxdt1FZRY


Million de Roses par l' Orchestre Dominique Moisan

https://www.youtube.com/watch?v=kZGdIsgFogU


L'italiano (Toto Cutugno) - The Gypsy Queens

https://www.youtube.com/watch?v=1BfEUevxKig


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti